Yksityistieilta. Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksityistieilta. Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija"

Transkriptio

1 Yksityistieilta Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija

2 Uusi yksityistielaki 2019/2020 voimaan? Aikataulu elää koko ajan Lakiuudistuksella haetaan nykyaikaistamista ja selkeyttämistä olemassa olevaan lakiin pyritään selkeään ilmaisuun ja rakenteeseen, otsikoidaan pykälät, selkeytetään käsitteistöä Vanha laki on vuodelta 1963 joten modernisointi tulee tarpeeseen Uuteen lakiin on kaavailtu mm. seuraavaa: osakkaat voivat itse perustaa, lakkauttaa tiekunnan tai yhdistää tiekunnat toisiinsa tiekunnan kokous voidaan kutsua sähköisesti koolle tiekunnan kokous voidaan pitää sähköisessä ympäristössä hoitokunnassa 2-5 jäsentä (nyt 3+2)

3 tielautakunnat purkuun, osa asioista Maanmittauslaitoksen tietoimitukseen, osa käräjäoikeuteen valtion avustus 18 maakunnalle, kaupungin avustus jää tiekunnalla voi olla säännöt valtionapua myös tielle jossa ei ole vakituista asutusta käyttömaksuissa voi olla perusmaksu ja rakentamiskustannuksia

4 Tieyksiköinti Tieyksiköinti on tienpitovelvollisuuden jakamista tieosakkaiden kesken YksTl 23 1 mom Tienpitovelvollisuus on tieosakkaiden kesken jaettava sen hyödyn mukaan, minkä tien kullekin katsotaan tuottavan. Hyötyä arvioitaessa on otettava huomioon tieosakkaalla tien vaikutuspiirissä olevan alueen suuruus ja missä määrin tietä kunkin osakkaan kohdalta käytetään tai tullaan käyttämään erilaisiin kuljetuksiin sekä tieosakkaan ehkä harjoittamasta elinkeinosta johtuva asiakkaiden tien käyttö. Yksiköinti tulee olla ajantasalla. Näin varmistetaan että kaikki osallistuvat tienpitoon oikeassa suhteessa Tieosakas on velvollinen ilmoittamaan hänen kiinteistön käyttöön tulleista muutoksista hoitokunnalle tai toimitsijamiehelle Tieyksiköinnin ajantasalla pitäminen on yksi tiekunnan tärkeimpiä tehtäviä

5 Muutokset yksiköintiin tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen tiekunnan kokousta Näin asia voidaan rauhassa valmistella tulevassa kokouksessa päätettäväksi ja vahvistettavaksi Tieyksiköinnin oltua voimassa vähintään 5 vuotta, on kenellä tahansa osakkaalla oikeus vaatia yksiköinti uudistettavaksi kokonaan

6 Tieyksiköinnin uusiminen kokonaan Tieyksiköinnin uusimista vaativan osakkaan tulee ottaa hyvissä ajoin ennen tiekunnan kokousta yhteyttä hoitokuntaan tai toimitsijamieheen Tiekunnan kokous päättää yksiköinnin uudistamisesta. Välttämättä tähän ei suostuta ilman asian selvittelyä, jos sittenkään jos yksiköintiä ei tehdä missään vaiheessa kokonaan uusiksi, on vaarana että siellä roikkuu vanhoja tietoja jopa vuosikymmenien takaa mikäli tiekunnan asioiden hoito on ollut retuperällä kannattaa liikkeelle lähteä yksiköinnistä Vaatimuksen esittäjällä on oikeus jättää yksiköinnin uudistamistarve yksityistiejaoston tutkittavaksi jos hänen vaatimukseensa ei suostuta tiekunnassa

7 Yksiköinti on arviointia jolla saadaan yksiköt oikeassa suhteessa muihin tienkäyttäjiin Yksikkömäärään vaikuttaa mm. kiinteistön käyttö, matka, pinta-ala Maanmittauslaitoksen Käsikirja yksityisteiden tienpidon osittelusta toimii hyvin perustana yksiköinnille jokainen voi tulostaa netistä Yksiköintiin tarvittavat tiedot saadaan: keräämällä tiedot osakkailta perustietolomakkeella Maanmittauslaitoksen rekistereistä vanhasta yksikkölaskelmasta, tietoja päivitetään tulee usein kalliimmaksi kuin tehdä uusi

8 Tieyksiköintejä tekevät mm. alueen tieisännöitsijät Hoitokunnan tai toimitsijamiehen tilatessa työtä tieisännöitsijältä, on oltava tiekunnan kokouksen päätös asiasta Tehdään sopimus, mielellään kirjallinen, jossa sovitaan mm. aikataulusta, miten tiedot hankitaan, hyötyalueet, laajuus, hinta Tieisännöitsijän tehdessä yksiköintiä on paikallistuntemuksen omaavan henkilön mukana olo tärkeää (hoitokunta tai toimitsijamies) tutkitaan yhdessä mm. hyötyalueet tien erityispiirteet

9 Yksiköt lasketaan seuraavien tietojen perusteella: kiinteistötyyppi (ULA, ULL) käyttöaste käytetty matka Muutama esimerkkilaskelma: Loma-asunto on ympärivuotisessa käytössä. Vuoden aikana lomaasunnolla oleskellaan kaikki lomat ja lähes kaikki viikonloput kesällä, talvella harvemmin. Käytetty matka on 1,2km. ULL(lomakiinteistön ulkoinen liikenne) 1kpl/ha(määrä) 500(painoluvun ohjearvo, MML) 1,2 km (matka) ULL 1x500x1,2= 600 yksikköä

10 Kiinteistö on vakituisessa asuinkäytössä, käytetty matka on 2,5km ULA 1x900x2,5=2250 yksikköä Metsälohko sijaitsee Jaalassa, pinta-ala 15ha, käytetty matka 5km, omistaja asuu Kotkassa MeL (metsälohko) 15ha (kpl/ha) 14 (painoarvo) 5 km(matka) MeL 15x14x5= 1050 yksikköä

11 Vastuuvakuutukset TOIMINNANVASTUU Vakuutuksella korvataan toiselle aiheutettuja vahinkoja Henkilö- ja esinevahingot Esim. tiessä syvä kuoppa Ei voi korvata itselleen eli osakkaalle syntyneitä vahinkoja ei korvata Omavastuu 500, vakuutusmäärä henkilö- ja esinevahingoissa (IF)

12 HALLINNONVASTUU Vakuutus korvaa taloudellisen vahingon, ei saa olla yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon Vakuutettuna ovat toimitsijamies, hoitokunnan jäsenet ja varajäsenet Henkilökohtainen vahingonkorvausvastuu saattaa syntyä toimitsijamiehelle esim. sen johdosta, että on laiminlyönyt määräajassa hakea avustusta tien kunnossapitoon tai parantamiseen Omavastuu 2000, vakuutusmäärä taloudellisessa vahingossa (IF)

13 Suomen Tieyhdistys Hyviä julkaisuja tiekuntien käyttöön Yksityisteiden hallinto Yksityistien kunnossapito Yksityistien parantaminen Jäsenetuja: Tie & Liikenne -jäsenlehti Yksityistieuutiset Jäsenalennus yhdistyksen julkaisuista Jäsenhinta yhdistyksen tapahtumissa Maksuton yksityistieasioiden neuvonta (puhelimitse tai sähköpostitse), isommat selvitystyöt laskutetaan Jäsenalennus If Vahinkovakuutusyhtiön tiekuntavakuutuksista Jäsenmaksu,tiekunta 70 /v

14 Kiitos! Tieisännöintipalvelut Tanja Mynttinen Kouvola

Tieyksiköinti inti ja. Lakiperusteet Käsitteet Ohjeet

Tieyksiköinti inti ja. Lakiperusteet Käsitteet Ohjeet Tieyksiköinti inti ja käyttömaksut Lakiperusteet Käsitteet Ohjeet Yksityistie ja sen vaikutusalue YksTL 22 - tieosakkuus, tienpitovelvollisuus YksTL 23 - tienpitovelvollisuuden jako Tienpito- ja maksu-

Lisätiedot

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Miksi osakkaiden tienkäyttö yksiköidään? Yksiköinti = arvioidaan osakkaiden tiestä saama hyöty Tienpitovelvollisuus on tieosakkaiden kesken

Lisätiedot

Tieyksiköinnin perusteet

Tieyksiköinnin perusteet Tieyksiköinnin perusteet Elina Kasteenpohja Mitä tieyksiköinti on? Hyödyn mitta, YksTl 23 : 1. mom. Tienpitovelvollisuus on tieosakkaiden kesken jaettava sen hyödyn mukaan, minkä tien kullekin katsotaan

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja Kemijärven kaupunki 14.5-17.5.2018 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden teitä ->

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja 21.2.2019 Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Kuusamon kaupunki Maanmittauslaitos Kuusamon kaupunki Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Vaihde 040 8608 600 yhdyskuntatekniikka@kuusamo.fi

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILLAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) Kaavatiet (kadut) hoitaa kunta Yksityistiet: Tiekunnan tiestön hoidosta vastaa tiekunta Kiinteistöjen omien

Lisätiedot

Tien pito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekeminen

Tien pito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekeminen YKSITYISTIELAKI 1 Koskee kaikkia yksityisiä teitä, lukuun ottamatta sellaisia teitä, joita ainoastaan kiinteistön omistajalla on oikeus käyttää (edellytetään pysyvää käyttöoikeutta). 6 Tien pito käsittää

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) http://www.ely-keskus.fi/fi/sivut/default.aspx Tienkäyttäjän linja puh: 0200-2100 Kaavatiet (kadut) hoitaa

Lisätiedot

Tieyksiköinnin uusiminen ja käyttömaksut Perusteet Käsitteet Ohjeet. Esko Hämäläinen Porvoo 22.10.2013

Tieyksiköinnin uusiminen ja käyttömaksut Perusteet Käsitteet Ohjeet. Esko Hämäläinen Porvoo 22.10.2013 Tieyksiköinnin uusiminen ja käyttömaksut Perusteet Käsitteet Ohjeet Esko Hämäläinen Porvoo 22.10.2013 Ladattavissa pdf-tiedostona: www.maanmittauslaitos.fi -> Toiminta -> Julkaisut -> Julkaisusarja ->

Lisätiedot

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Milloin kysymys on ennestään olevasta tiestä (= tarkoitetaan yksityistä tietä, johon muulla kuin rasitetun kiinteistön omistajalla tai haltijalla on pysyvä käyttöoikeus /KKO

Lisätiedot

Yksityistieilta 7.4.2008

Yksityistieilta 7.4.2008 Yksityistieilta 7.4.2008 Yksityistieilta 7.4.2008 * 18.10 Kokousmenettelystä ja muuta hallintoasiaa * 18.30 Tieyksiköinti ja käyttömaksut * 18.45 Mikä kummajainen on tieisännöitsijä * 18.50 Pankkipalveluja

Lisätiedot

o Kempeleen kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy

o Kempeleen kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy o Kempeleen kunta o 13.3.2019 klo 18.00-21.00 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2 Asialista/ Nro 1/2017 Kokousaika Kokouspaikka klo 15:00 Terästalo, Peräseinäjoki, Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Osallistujat... 1 3 Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi...

Lisätiedot

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Laki https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180560 LVM Yksityistielain voimaantulon infotilaisuus 9.10.2018 https://www.youtube.com/watch?v=xuqcpwwuors

Lisätiedot

Yksityistielaki. jr

Yksityistielaki. jr Yksityistielaki Esitys on pääperiaatteiltaan ja rakenteeltaan hyvä. Ns. kansalaislakina sen tulee olla oikeudenmukainen, sitä tulee kyetä myös maallikoiden käyttää. Käytettävyyden, tieosakkaiden ja ulkopuolisten

Lisätiedot

Yksityistielaki muuttuu!

Yksityistielaki muuttuu! Yksityistielaki muuttuu! Jaakko Rahja Yksityistielaki muuttuu 2018! Lakiluonnos on lausuntokierroksella Lakiluonnos on sivulla www.lvm.fi Lakiesitys annetaan eduskunnalle kevätkesällä 2017 Laki tullee

Lisätiedot

Yksityistielaki. jr

Yksityistielaki. jr Yksityistielaki Esitys on pääperiaatteiltaan ja rakenteeltaan hyvä. Ns. kansalaislakina sen tulee olla oikeudenmukainen, sitä tulee kyetä myös maallikoiden käyttää. Käytettävyyden, tieosakkaiden ja ulkopuolisten

Lisätiedot

Usein kysytyt kysymykset

Usein kysytyt kysymykset 1(5) Salon kaupunki 2.7.2018 Yksityistiet Usein kysytyt kysymykset Tieosakkaan oikeudet ja velvollisuudet: esimerkiksi: o Osakkaalla on oikeus nähdä maksuunpanoluettelo ennen vuosikokousta, nähdä tiemaksun

Lisätiedot

Uusi yksityistielaki. Simo Takalammi

Uusi yksityistielaki. Simo Takalammi Uusi yksityistielaki Simo Takalammi Yksityistielain kokonaisuudistus Vuoden 1962 laki vanhentunut ja erittäin vaikeaselkoinen Uusi laki voimaan 1.1.2019 Perusteena edelleen kiinteistön omistus Kustannukset

Lisätiedot

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy Tieoikeus o Oikeus käyttää toisen kiinteistön aluetta pysyvästi kulkuyhteyttä varten o On annettava jos se on tärkeä kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttämistä varten, o eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Tiekunnan tehtävät, päätösvalta ja hallinto. Esko Hämäläinen Porvoo 22.10.2013

Tiekunnan tehtävät, päätösvalta ja hallinto. Esko Hämäläinen Porvoo 22.10.2013 Tiekunnan tehtävät, päätösvalta ja hallinto Esko Hämäläinen Porvoo 22.10.2013 Yleisiä lähtökohtia Tieosakkaat vastaavat yksityistien tienpidosta yhdessä. Tie on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa.

Lisätiedot

Sisällys. Tiejaosto 2/2017

Sisällys. Tiejaosto 2/2017 REISJÄRVEN KUNTA Tiejaosto 2/2017 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Aika: keskiviikkona 27.9.2017 klo 14.00-14.55 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 3 Läsnä: Keijo Lakanen, puheenjohtaja Johannes Mattila, jäsen Minna

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS Vastaanottomerkinnät Hakemus saapunut Vastaanottaja YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Tien osoitejärjestelmä nimi Tien pituus (m) Tien asuttupituus(m) Tietä koskevat tiedot Tien liikenne ja niiden osuudet

Lisätiedot

TI Kari Niemi. Yksityistien hallinto

TI Kari Niemi. Yksityistien hallinto Yksityistien hallinto Tiekunnan kokouksessa päätettäviä asioita Tieoikeuden myöntäminen Tieyksiköt ja käyttömaksut sekä niiden perusteet Talousarvion vahvistaminen ja varainhoitokauden pituus Maksuunpanoluettelon

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunta AVUSTUSSÄÄNTÖ Tekniset palvelut PL 39 91501 Muhos Hannu Leskelä, puh 044-4970313 14.1.2019 YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunnan yksityisteiden

Lisätiedot

Yksityistielaki uudistuu Selvitysmiehen ehdotukset. Kunnan yksityistietoimintojen kehittäminen. Esko Hämäläinen

Yksityistielaki uudistuu Selvitysmiehen ehdotukset. Kunnan yksityistietoimintojen kehittäminen. Esko Hämäläinen Yksityistielaki uudistuu Selvitysmiehen ehdotukset Kunnan yksityistietoimintojen kehittäminen Esko Hämäläinen Alueelliset Yksityistiepäivät 2015 Yksityistielain uudistamistarpeet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

TIEYKSIKÖINTI. Teuvo Taura 1.3.2016

TIEYKSIKÖINTI. Teuvo Taura 1.3.2016 TIEYKSIKÖINTI Teuvo Taura 1.3.2016 Tieyksiköinnin perusteet Jokainen tieosakas on velvollinen osallistumaan tien rakentamiseen ja kunnossapitoon sen hyödyn mukaan, minkä tie kullekin tuottaa. Tieyksiköt

Lisätiedot

o Nurmijärven kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy

o Nurmijärven kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy o Nurmijärven kunta o 19.3.2019 klo 09.00-15.00 Yksityistiet on totuttu jakamaan 3 ryhmään Kiinteistöjen omat tiet o yhden kiinteistön alueella kulkeva tie, esim. isommalta tieltä talolle johtava talotie,

Lisätiedot

TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi

TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi TIEKUNTA tutuksi ja toimivaksi Moni suomalainen joutuu omalla kustannuksellaan pitämään yllä kotiin, mökille, metsä- tai peltopalstalle vievää yksityistietä. Yksityistien varrella maata omistavien niin

Lisätiedot

Nastolan kunta 1 (4) Tekniset palvelut Paikkatieto Dnro 1090/42.421/2015 Yksityistiejaosto 21.4.2015

Nastolan kunta 1 (4) Tekniset palvelut Paikkatieto Dnro 1090/42.421/2015 Yksityistiejaosto 21.4.2015 1 (4) Kunnan avustus yksityisteille Tiekuntien vuoden 2014 tilinpäätöstietojen toimittaminen Tiekunnan yhteystietojen toimittaminen Hakuohjeita Vuoden 2014 kunnossapitomenoihin avustusta hakevien tiekuntien

Lisätiedot

7 Valitus Lahnaniemen yksityistien tiekunnan vuosikokuksesta 26.4.2015

7 Valitus Lahnaniemen yksityistien tiekunnan vuosikokuksesta 26.4.2015 Mäntyharju Kokouskutsu 1 (12) Aika 17.06.2015, klo 16:30 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsiteltävät asiat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Pöytäkirjan tarkastus 7 Valitus Lahnaniemen

Lisätiedot

YKSITYISTIELAKI (560/2018) Astunut voimaan Kumonnut lain Laki yksityisitä teistä (358/1962)

YKSITYISTIELAKI (560/2018) Astunut voimaan Kumonnut lain Laki yksityisitä teistä (358/1962) YKSITYISTIELAKI (560/2018) Astunut voimaan 1.1.2019 Kumonnut lain Laki yksityisitä teistä (358/1962) Oleellisimmat muutokset Tielautakunnat lakkaavat Viranomaisten rooli muuttuu (kunta ja ELY-keskus) Ulkopuolinen

Lisätiedot

Yksityisteiden hallinnosta

Yksityisteiden hallinnosta Yksityisteiden hallinnosta Elina Kasteenpohja Suomen Tieyhdistys 1 Järjestäytymätön tie (71 ja 72 ) Tiekunta ei ole tarpeen, jos osakkaita vain muutama Tienpitoon liittyvistä asioista sovitaan yleensä

Lisätiedot

Yksityistielain kokonaisuudistus mikä muuttuu?

Yksityistielain kokonaisuudistus mikä muuttuu? Yksityistielain kokonaisuudistus mikä muuttuu? Maanmittauspäivät 31.5.2017 Kaisa Kuukasjärvi, LVM 1 Aikataulu Lausuntokierros 1/2017 3/2017 Lainsäädännön arviointineuvoston käsittely 6/2017 Kuthanek-käsittely

Lisätiedot

MALLIPURON YKSITYISTIE MALLISÄÄNNÖT. Tiekunnan kotipaikka: Mikkeli

MALLIPURON YKSITYISTIE MALLISÄÄNNÖT. Tiekunnan kotipaikka: Mikkeli MALLIPURON YKSITYISTIE MALLISÄÄNNÖT Tiekunnan nimi: Mallipuron yksityistie Tiekunnan kotipaikka: Mikkeli Tiekunnan toimielin: Tiehoitokunta TIEOSAKAS 1. Tieosakkaita ovat tieoikeuden omaavien kiinteistöjen

Lisätiedot

Esimerkkilän-Mallilan yksityistien tiekunnan säännöt

Esimerkkilän-Mallilan yksityistien tiekunnan säännöt 1 Esimerkkilän-Mallilan yksityistien tiekunnan säännöt Laadittu 28.3.2003, päivitetty viimeksi 5.11.2015 TIEOSAKKUUS 1. Tieosakkaita ovat tieoikeuden omaavien kiinteistöjen ja määräalojen omistajat tai

Lisätiedot

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen 1568/2016 1 (5) 3.5.2016 Vastaanottaja Lähiosoite Postino POSTITOIMIPAIKKA tai Postitoimipaikka Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen

Lisätiedot

Yksityisteiden hallinnosta (YTL 7. luku)

Yksityisteiden hallinnosta (YTL 7. luku) Yksityisteiden hallinnosta (YTL 7. luku) Tiekunnan päätösvalta Tieosakkaat päättävät tienpidosta ja tiekuntaa koskevista asioista tiekunnan kokouksessa (64 ) tieoikeuden tai tienkäyttöoikeuden myöntämisestä

Lisätiedot

Degerö Enskilda Väglag, Ingå Degerön yksityistien tiekunta, Inkoo. TIEKUNNAN TOIMINTAOHJE Hyväksytty tiekunnan kokouksessa 14.06.

Degerö Enskilda Väglag, Ingå Degerön yksityistien tiekunta, Inkoo. TIEKUNNAN TOIMINTAOHJE Hyväksytty tiekunnan kokouksessa 14.06. 1 Degerö Enskilda Väglag, Ingå Degerön yksityistien tiekunta, Inkoo TIEKUNNAN TOIMINTAOHJE Hyväksytty tiekunnan kokouksessa 14.06.2013 Johdanto Tiekunnan nimi on Degerö Enskilda Väglag ja sen kotipaikka

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT alkaen

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT alkaen 1 (8) ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 1.1.2019 alkaen 2 (8) Sisällys 1. Johdanto...3 2. Yksityistielain kokonaisuudistus...3 3. Tiekunnan perustaminen...3 4. Kaupungin kunossapitämät yksityistiet...4

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 1 (9) ROVANIEMEN KAUPUNGIN YKSITYISTIEKÄYTÄNNÖT 2 (9) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Yksityistielain kokonaisuudistus... 3 3. Tiekunnan perustaminen... 3 4. Kaupungin kunossapitämät yksityistiet... 4 4.1.

Lisätiedot

Rahana maksettava kunnossapitoavustus

Rahana maksettava kunnossapitoavustus Rahana maksettava kunnossapitoavustus Rahallista avustusta maksetaan kunakin vuonna avustuspäätösvuotta edeltävän vuoden kunnossapitomenoihin perustuen. Järjestäytyneillä yksityisteillä on mahdollisuus

Lisätiedot

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2 TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V. 2011 LIITE 2 Tiekunnan/tien nimi Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä, jos tie ei ole edellisenä vuonna saanut kaupungin avustusta. Tiekunta

Lisätiedot

TIEDOTTEIDEN JA LOMAKKEIDEN TOIMITTAMINEN JATKOSSA

TIEDOTTEIDEN JA LOMAKKEIDEN TOIMITTAMINEN JATKOSSA Tekninen osasto Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo 1 TIEDOTE JÄRJESTÄYTYNEILLE YKSITYISTEILLE Muutoksen tuulet puhaltelevat täällä kunnanmäellä, kuten myös teknisellä palvelualueella. Organisaatiomuutoksen

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia.

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia. KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunnan tiejaosto PL 20, 02401 KIRKKONUMMI Puh. 050 538 4957 TIEAVUSTUSHAKEMUS TIEKUNNAN NIMI: AVUSTUSTA HAETAAN VUODELLE 2011 Kunnossapitoon *Perusparannukseen

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Aika 20.09.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Kuntala, kokoushuone 1 Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Vekki Esko Jurvanen Heikki Finni Arja

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET Kajaanin kaupunki 1(5) YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET 1 YLEISTÄ Kajaanin kaupunki avustaa Kuntalain 2 :n nojalla Kajaanin kaupungin alueella olevien yksityisteiden osakkaita vuosittain erikseen

Lisätiedot

Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin

Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin Johanna Vilkuna ja Minna Mättö, Kuntaliitto Tielautakuntien tehtävät lakkaavat Tielautakuntien yksityistielain mukaiset tehtävät lakkaavat 31.12.2019. Tielautakunnat:»

Lisätiedot

Saate D/656/ (4) Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen

Saate D/656/ (4) Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen Saate D/656/2017 1 (4) 4.4.2017 Lahden kaupungin avustus yksityisteille, tiekuntien vuoden 2016 tilinpäätöstietojen toimittaminen Avustuksen hakeminen 2017 Hakuohjeita Vuoden 2016 kunnossapitomenoihin

Lisätiedot

Jänkäsalon yksityistien tiekunnan säännöt

Jänkäsalon yksityistien tiekunnan säännöt 1 Jänkäsalon yksityistien tiekunnan säännöt Hyväksytty tiekunnan kokouksessa 5.10.2008 TIEOSAKKUUS 1. Varsinaisia tieosakkaita ovat tieoikeuden omaavien kiinteistöjen ja määräalojen omistaja tai omistajaan

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Laki

Lisätiedot

Uusi yksityistielaki mikä muuttuu? Kaisa Kuukasjärvi ja Eeva Ovaska

Uusi yksityistielaki mikä muuttuu? Kaisa Kuukasjärvi ja Eeva Ovaska Uusi yksityistielaki mikä muuttuu? Kaisa Kuukasjärvi ja Eeva Ovaska 9.10.2018 Laki tulee voimaan 1.1.2019 Selkeämpi ja nykyaikaisempi kokonaisuus Tielautakuntien lakkauttaminen ja niissä hoidettujen tehtävien

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (4)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (4) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (4) Liikenne- ja viestintäministeriö 14 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi yksityistielaiksi ja eräiksi siihen

Lisätiedot

Yksityistielain kokonaisuudistus Ympäristövaliokunta Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska

Yksityistielain kokonaisuudistus Ympäristövaliokunta Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska Yksityistielain kokonaisuudistus Ympäristövaliokunta 14.3.2018 Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska Kokonaisuudistus on tarpeellinen ja välttämätön - laki yksityisistä teistä vuodelta 1963 Kaupungistuminen,

Lisätiedot

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos Yksityistietoimitus Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos 1 Yksityinen tie Yksityinen tie: Ei ole julkisin varoin ylläpidetty Sitä voivat

Lisätiedot

TIEJAOSTON TEHTÄVÄT. Tielautakunnan hallinnolliset tehtävät Tielautakunnan yksityistielain mukaiset tehtävät. Tielautakunnan toimivalta Hakemusasiat

TIEJAOSTON TEHTÄVÄT. Tielautakunnan hallinnolliset tehtävät Tielautakunnan yksityistielain mukaiset tehtävät. Tielautakunnan toimivalta Hakemusasiat TIEJAOSTON TEHTÄVÄT Tielautakunnan hallinnolliset tehtävät Tielautakunnan yksityistielain mukaiset tehtävät Tielautakunnan toimivalta Hakemusasiat Erimielisyydet kun tiekuntaa ei ole perustettu Katselmukset

Lisätiedot

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I YKSITYISTIETOIMITUS (viittaukset esityksessä yksityistielakiin) ª Arvo Vitikainen / 2015 YKSITYISTIETOIMITUKSEN RUNKO 1. Kokousaika- ja paikka 2. Vireilletulo ja tiedottaminen

Lisätiedot

Yksityisteiden kunnossapito jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely

Yksityisteiden kunnossapito jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely Yksityisteiden kunnossapito 1.1.2019 jälkeen / kunnossapidettävät yksityistiet, sopimus tienpitäjän kanssa ja kunnossapidon määrittely 4799/10.03.03/2018 Tela 28.08.2018 186 Tekninen lautakunta käsittelee

Lisätiedot

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen REC-E5010 Perustoimitukset 23.1.2017 TkT Juhana Hiironen Luennon sisältö 12:15 13:00 Tieoikeus ja muut YksTL:n mukaiset käyttöoikeudet, yksityistieoikeuden perustamisedellytykset ja tieosakkuus Tauko 13:15

Lisätiedot

Yksityistielain keskeinen sisältö

Yksityistielain keskeinen sisältö Yksityistielain keskeinen sisältö 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1-7a 2 LUKU Tieoikeus sekä muut tienpitoa ja tien käyttöä varten tarvittavat oikeudet 8-21 Yksityistielain soveltamisala Ei julkisen vallan ylläpitämät

Lisätiedot

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %.

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 134 27.09.2016 Yksityisteiden avustaminen Sotkamon kunnassa 1.1.2017 lähtien YMPTEKLT 134 Suunnitteluinsinööri Sotkamon kunta on avustanut ja pitänyt kunnossapitosopimuksin

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

PKMOn tieilta. Tieasiat metsätalouden kannalta. Lars Weckman Maanmittauslaitos

PKMOn tieilta. Tieasiat metsätalouden kannalta. Lars Weckman Maanmittauslaitos 1 PKMOn tieilta Tieasiat metsätalouden kannalta Lars Weckman Maanmittauslaitos 28.2.2017 2 Illan aiheet: Yksityistien määritelmät ja termit Metsänomistajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet Mitä metsäkiinteistön

Lisätiedot

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Tekninen lautakunta Lausunto; luonnos hallituksen esitykseksi yksityistielaiksi

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Tekninen lautakunta Lausunto; luonnos hallituksen esitykseksi yksityistielaiksi Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (5) 17 Lausunto; luonnos hallituksen esitykseksi yksityistielaiksi HMKDno-2017-81 Valmistelija / lisätiedot: Pirkko-Liisa Vänttinen pirkko-liisa.vanttinen@hameenkyro.fi

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta yksityistielaiksi

Lausunto luonnoksesta yksityistielaiksi Lähete 20.3.2017 Liikenne- ja vistintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Kommunförbundet johanna.vilkuna@kommunforbundet.fi taina.vare@kommunforbundet.fi 1 Lausunto luonnoksesta yksityistielaiksi Oheisena lähetetään

Lisätiedot

Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet

Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet 1.1.2019- Teknisen lautakunnan 11.9.2018 hyväksymä ehdotus 1 Yksityisteihin liittyvien lakien muutos Lakia yksityisistä teistä (358/1962) uudistetaan vastaamaan kaupungistumisen

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 01.10.2014/08.10.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS. Aika: Keskiviikko 08.10.2014 klo 18.00. Käsiteltävät asiat:

TEKNINEN LAUTAKUNTA 01.10.2014/08.10.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS. Aika: Keskiviikko 08.10.2014 klo 18.00. Käsiteltävät asiat: SIIKAISTEN KUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU 01.10.2014/08.10.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Keskiviikko 08.10.2014 klo 18.00 Paikka: Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 Maaseutulautakunta 13 24.02.2016 Maaseutulautakunta 8 30.01.2017 Maaseutulautakunta 23 11.04.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 88/10.03.01.05/2016 MAALTK 24.02.2016 13 Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

1.2 Puheenjohtajan, pöytäkirjanpitäjän, pöytäkirjan tarkastajien (2 kpl) ja ääntenlaskijoiden (2 kpl) valinta (YkstL 66 )

1.2 Puheenjohtajan, pöytäkirjanpitäjän, pöytäkirjan tarkastajien (2 kpl) ja ääntenlaskijoiden (2 kpl) valinta (YkstL 66 ) Opas tiekunnille 1(10) 1. TIEKUNNAN VUOSIKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pöytäkirjaan tulisi merkitä kunkin asian kohdalle ainakin asian valmistelu, tehdyt ehdotukset ja mahdolliset äänestystulokset sekä

Lisätiedot

Lyhyesti valtionavustuksesta

Lyhyesti valtionavustuksesta Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeissa ja erityiskohteissa Valtionavustukseen oikeutettuja teitä noin 53 000 km (v. 2010) Yksityistien tienpito on tieosakkaiden

Lisätiedot

Yksityistiet Maaseudun elinkeinojen turvaamisessa Suomen yhteismetsäpäivät

Yksityistiet Maaseudun elinkeinojen turvaamisessa Suomen yhteismetsäpäivät Yksityistiet Maaseudun elinkeinojen turvaamisessa Suomen yhteismetsäpäivät 4-5.4.2019 Timo Pisto Metsäbiotalouskoordinaattori Esitys Yleistä yksityisteistä Korjausvelka kasvaa Osaamisen nykytila Nostoja

Lisätiedot

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu Palvelutuotannon lautakunta Tiejaosto puhelin 050 538 4957 kesäkuu 2013 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2013 Yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparannukseen tarkoitetut kunnan avustukset ovat haettavissa

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt

Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt 20.3.2018 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. KAUPUNGIN KUNNOSSAPITÄMÄT YKSITYISTIET... 3 2.1. Kunnossapidon ehdot... 3 2.2. Kunnossapidon poikkeukset... 4

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2015 5.2.2015 14 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa Rovaniemen kaupungin yksityistiekäytännöt 1.10.2012 alkaen Tässä esitetyt yksityistiekäytännöt on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 1.11.2011 203 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. KAUPUNGIN KUNNOSSAPITÄMÄT

Lisätiedot

Yksityistielain kokonaisuudistus Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska

Yksityistielain kokonaisuudistus Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska Yksityistielain kokonaisuudistus Liikenne- ja viestintävaliokunta 26.10.2017 Kaisa Kuukasjärvi, Eeva Ovaska Kokonaisuudistusprosessi Vuosi 2014 Esiselvitys Marraskuu 2015 Sidosryhmätilaisuuksia, säädöshankepäätös

Lisätiedot

Tieyksiköinnin perusteet-opas. Kati Kontinen ja Juhani Salonen

Tieyksiköinnin perusteet-opas. Kati Kontinen ja Juhani Salonen Tieyksiköinnin perusteet-opas Kati Kontinen ja Juhani Salonen TIEYKSIKÖINNIN PERUSTEET-OPAS Kati Kontinen ja Juhani Salonen MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU MIKKELI 2014 C: OPPIMATERIAALIA STUDY MATERIAL 15

Lisätiedot

TIEYKSIKÖINNIN PERUSTEET - OPAS

TIEYKSIKÖINNIN PERUSTEET - OPAS Juhani Salonen TIEYKSIKÖINNIN PERUSTEET - OPAS Opinnäytetyö Metsätalouden koulutusohjelma Huhtikuu 2014 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 2.4.2014 Tekijä Juhani Salonen Koulutusohjelma ja suuntautuminen

Lisätiedot

Yksityistielaki uudistuu! -webcast. Kaisa Kuukasjärvi, LVM

Yksityistielaki uudistuu! -webcast. Kaisa Kuukasjärvi, LVM Yksityistielaki uudistuu! -webcast Kaisa Kuukasjärvi, LVM 16.1.2018 Uusi yksityistielaki tuli voimaan 1.1.2019 Kokonaisuudistuksen tavoitteet Sääntelyn sujuvoittaminen ja norminpurku Selkeä, mahdollistava

Lisätiedot

Kvarnbyn yksityistien tiekunnan säännöt

Kvarnbyn yksityistien tiekunnan säännöt 1 Kvarnbyn yksityistien tiekunnan säännöt Hyväksytty tiekunnan kokouksessa 21.3.2006 TIEOSAKKUUS 1. Varsinaisia tieosakkaita ovat tieoikeuden omaavien kiinteistöjen ja määräalojen omistajat tai omistajaan

Lisätiedot

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen.

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen. 1 (5) PÖYTÄKIRJA yksityisen tien tiekunnan vuosikokouksesta/ylimääräisestä kokouksesta Paikka ja Aika Someron kaupungin kylässä luona osoitteessa kuun _päivänä 200 alkaen klo _. Kokouksen avaus Kokouksen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2017 1.2.2017 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Ajankohtaisia erityiskysymyksiä

Ajankohtaisia erityiskysymyksiä Ajankohtaisia erityiskysymyksiä Tie ja tiealue Tieoikeus: Kulkuyhteyttä tarvitsevan kiinteistön pysyvä oikeus käyttää toisen kiinteistön aluetta tietarkoituksiin (YksTL 8 1 mom) Oikeus kulkea, tehdä tie

Lisätiedot

Yksityistiet- Hallinnon, kunnossapidon ja perusparantamisen tehostaminen

Yksityistiet- Hallinnon, kunnossapidon ja perusparantamisen tehostaminen 1(3) 30.10.2015 Mikkelin kaupungin Maaseutu- ja tielautakunta Yksityistiet- Hallinnon, kunnossapidon ja perusparantamisen tehostaminen Haemme rahoitusta tiekuntien koulutukseen. Koulutusta järjestetään

Lisätiedot

Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta

Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta Tekninen lautakunta 13 25.02.2009 Tekninen lautakunta 18 26.03.2009 Tekninen lautakunta 43 28.05.2009 Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta 443/10/15/2008

Lisätiedot

7 Valitus Lahnaniemen yksityistien tiekunnan vuosikokouksesta 26.4.2015

7 Valitus Lahnaniemen yksityistien tiekunnan vuosikokouksesta 26.4.2015 Mäntyharju Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Aika 17.06.2015, klo 16:34-16:54 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Pöytäkirjan tarkastus 7 Valitus

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Mallipuron yksityistien tiekunnan vuosikokous pidetään. Perjantaina klo alkaen

KOKOUSKUTSU. Mallipuron yksityistien tiekunnan vuosikokous pidetään. Perjantaina klo alkaen KOKOUSKUTSU Mallipuron yksityistien tiekunnan vuosikokous pidetään Perjantaina 26.4.2019 klo 18.00 alkaen Matti Mallisella, os. Mallikuja 5A. Vuosikokouksessa käsitellään yksityistielain 58 :n mukaisia

Lisätiedot

TIEKUNNAN PÄÄTETTÄVÄT ASIAT

TIEKUNNAN PÄÄTETTÄVÄT ASIAT TIEKUNNAN PÄÄTETTÄVÄT ASIAT TIEKUNNAN VUOSIKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT SELITYKSINEEN Käsitellään ne asiat, mitkä ovat ajankohtaisia. YkstL = Laki yksityisistä teistä 358/1962 muutoksineen. Viimeisimmät

Lisätiedot

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I Kurssin tavoitteet: q Opiskelija ymmärtää yksityistietoimituksen ja eri tyyppisten lunastustoimitusten toimitusmenettelyn. q Osaa soveltaa kiinteistölainsäädäntöä näissä

Lisätiedot

PAIKKA Kaupungintalo Monkola, 3 krs:n D-siiven kokoushuone, Karstuntie 4, 08100 LOHJA

PAIKKA Kaupungintalo Monkola, 3 krs:n D-siiven kokoushuone, Karstuntie 4, 08100 LOHJA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto 24.02.2015 AIKA 24.02.2015 klo 14:00-14:24 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, 3 krs:n D-siiven kokoushuone, Karstuntie 4, 08100 LOHJA OSALLISTUJAT

Lisätiedot

o Nurmijärven kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy

o Nurmijärven kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy o Nurmijärven kunta o 23.1.2019 klo 09.00-15.00 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden

Lisätiedot

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista:

Kaupungin avustus yksityisteille muodostuu seuraavista avustusmuodoista: Yksityisteiden avustusperiaatteet / yksityisjaosto 8.12.2015 YLEISTÄ Liite 1/Ykstj 8.12.2015 Lohjan teknisen lautakunnan yksityistiejaosto jakaa määrittelemänsä edellytykset täyttäville yksityisteille

Lisätiedot

Tiekunnan nimi on Orijärven Kaivostien yksityistiekunta, Y-tunnus Tiekunnan kotipaikka on Salo.

Tiekunnan nimi on Orijärven Kaivostien yksityistiekunta, Y-tunnus Tiekunnan kotipaikka on Salo. SÄÄNNÖT (15.7.2017 kokouksessa päätetyt muutokset punaisella) Tiekunnan nimi on Orijärven Kaivostien yksityistiekunta, Y-tunnus 152 0248-1. Tiekunnan kotipaikka on Salo. 1. TIEOSAKKUUS 1.1 Orijärven Kaivostien

Lisätiedot

YKSITYISTIELAKI

YKSITYISTIELAKI YKSITYISTIELAKI 1.1.2019 1 YKSITYISTIELAKIIN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ Yksityistie = sellainen ensisijaisesti yksityistä liikennetarvetta palveleva tieliikenteen väylä, johon rasitteena kohdistuu vähintään

Lisätiedot

Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta ) 2018 Maaseutupalvelut

Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta ) 2018 Maaseutupalvelut Yksityistieavustusten jakoperusteet 2018 Kunnossapito- ja perusparannusavustukset (maaseutulautakunta 14.2.2018 13) 1 Yksityistieavustukset Kouvolan kaupunki jakoi avustuksia v. 2017, määräraha oli 500

Lisätiedot

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi 6.2.2015 Minun metsäni _ minun tieni Junan tuomana länsi-lappiin v. 1999 koti ja loma-asunto

Lisätiedot

MALLILAN YKSITYISTIEN TIEKUNTA. Hoitokunnan kokous

MALLILAN YKSITYISTIEN TIEKUNTA. Hoitokunnan kokous 1 MALLILAN YKSITYISTIEN TIEKUNTA Hoitokunnan kokous Aika Paikka Läsnä Sunnuntaina 10.2.2019 klo 12.00 alkaen Matti Mallikkaan kotona, Mallitie 108, Mallila Matti Mallikas, Erkki Erilainen ja Anja Avulias

Lisätiedot