Hoito-ohje ensihoitoyksiköille: Sokeritasapainonhäiriöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hoito-ohje ensihoitoyksiköille: Sokeritasapainonhäiriöt"

Transkriptio

1 Laatijat: Ensihoitajaopiskelijat Saukko Laura ja Takalo Piia, Oulun ammattikorkeakoulu Konsultoitu: - Hyväksynyt: Hypoglykemia: Normaalina verensokeri on 4-6mmol/l. Hypoglykemiassa hiilihydraattien saanti ja omat veren sokeripitoisuutta suurentavat tekijät ovat pienemmät, kuin elimistössä olevan insuliinin verensokeria laskeva vaikutus ja verensokeri laskee. Hypoglykemiaa aiheuttavat diabeteslääkkeistä kaikki insuliinivalmisteet, sulfonyyliureat sekä glinidit. Hypoglykemian syynä voivat olla myös nopeasti lisääntynyt hiilihydraattien tarve, esimerkiksi kovan fyysisen rasituksen yhteydessä tai alkavan yleisoireisen sairauden, kuten infektion, sydänkohtauksen tai vamman vuoksi. Perusterveelle potilaalle ei synny aivo-oireista hypoglykemiaa pelkästä paastoamisesta. Potilaan tutkiminen ja monitorointi: Ensiarvio: - Tutki peruselintoimintojen riittävyys ilman apuvälineitä ABCDE-kaavan mukaisesti: o Hengitysteiden avoimuus varmistetaan kääntämällä päätä taaksepäin, tyhjentämällä suu eritteistä ja asettamalla tarvittaessa nieluputki. Ilmavirtaa tunnustellaan kämmenselällä ja hengityksestä arvioidaan sen syvyyttä sekä hengityksen taajuutta. Tarvittaessa hengitystä tuetaan lisähapella, naamarilla ja hengityspalkeella. o Verenkierron tila ja sen riittävyys arvioidaan. Potilaan pulssi tunnustellaan ranteesta tai kaulalta. Pulssista arvioidaan sen tasaisuus, voimakkuus sekä ihon lämpö ja mahdollinen hikisyys. o Tajunnantason ollessa madaltunut (GCS alle 10) käännetään potilas kylkiasentoon. Välittömät henkeäpelastavat toimenpiteet: - GCS:n ollessa alle 9 harkitse hengitystien varmistamista hengityksen riittävyyden turvaamiseksi. (Konsultoi ensihoitolääkäriä!) - Aseta nielutuubi, mikäli potilas tämän sietää. Hengitystä tuetaan maskiventilaatiolla tarvittaessa. - Näkyvä vuoto tyrehdytetään. - Mikäli potilas on sokkinen ja rannesyke ei tunnu, nostetaan jalkoja ja aloitetaan nesteytys suuren laskimokanyylin tai intraosseaaliyhteyden kautta. - Mikäli potilaalla on tajunnanhäiriöitä tai hän kouristaa, mitataan verensokeri ja aloitetaan mahdollisen hypoglykemian hoito. - Hoidon kiireellisyydestä saadaan jo tässä vaiheessa yleiskuva ja ensihoitaja voi tarvittaessa harkita lisäavun pyytämistä tai muun resurssitarpeen lisäämistä. Tarkennettu tilanarvio: - Perusmittaukset: Sp02, hengitystaajuus ja hengitysäänet, verenpaine, syketaajuus, sydämen rytmin monitorointi ja tarvittaessa EKG, neurologinen status, verensokeri, kainalolämpö, sekä tarvittaessa alkometrilukema ja ketoaineiden mittaus. Sivu 1/8

2 Hypoglykemian oireet: - Adrenergisiä eli katekoliamiinien aiheuttamia oireita ovat sydämentykytys, hikoilu, vapina, ihon kalpeus, levottomuus, ärtyneisyys ja näläntunne. - Neuroglukopeenisia eli hermokudoksen glukoosin puutteen aiheuttamia oireita ovat päänsärky, väsymys, aloitekyvyttömyys, keskittymiskyvyn puute, näköhäiriöt, huimaus, muistihäiriöt, käyttäytymishäiriöt, tuntohäiriöt, sekavuus, kouristelu ja tajuttomuus. Jos verensokeri on poikkeava, selvitä: onko potilas diabeetikko, potilaan säännöllinen lääkitys (diabeetikon insuliinihoito ja/tai tablettihoito), onko mahdollinen tajuttomuus hypoglykemiasta johtuva, sekä mahdollinen hypoglykemian syy (liian iso lääkeannos, huono syöminen, liikunta, äskettäinen hoidon muutos, oksentelu, alkoholin käyttö). Hypoglykemian hoito: Jos VS yli 3mmol/l JA/TAI potilas tajuissaan ja pystyy juomaan: - hypoglykemia hoidetaan antamalla potilaalle suun kautta nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Ikä Annos p.o. Leikki-ikäinen 0,5dl tuoremehua/virvoitusjuomaa tai 30ml G10-liuosta 7-10 vuotias 1dl tuoremehua/virvoitusjuomaa tai 60ml G10-liuosta vuotias 1,5dl tuoremehua/virvoitusjuomaa tai 100ml G10-liuosta Aikuinen 3dl tuoremehua/virvoitusjuomaa tai 200ml G10-liuosta Jos VS alle 3mmol/l JA/TAI potilas agitoitunut, sekava tai tajuton: - Avaa i.v. yhteys. o Mikäli i.v. yhteyttä ei saada 5min kuluessa, annostele glukagoni 1mg i.m. (alle kouluikäiset ja alle 25kg 0,5mg i.m.) Potilas reagoi hoitoon yleensä 10 minuutissa. Suun limakalvoille voi myös laittaa sokeriliuosta tai siirappia/tomusokeria 2-3tl. Huom! Varo aspiraatiota! o Mikäli suoniyhteyttä ei saada ja glukagonista ei apua, avaa intraosseaaliyhteys. - G10 liuos 100ml i.v./i.o. (lapsi 2ml/kg ruiskulla i.v./i.o.) Taulukot alla. - Ellei potilas herää 2 minuutin kuluessa toista annos. Potilas saadaan oireettomaksi tällä hoidolla, mikäli kyseessä on komplisoitumaton hypoglykemia. - Mittaa sokeri uudelleen (Huom! Eri raajasta kuin i.v./i.o. yhteys!). Mikäli sokeri edelleen alle 3mmol/l toista annos, aloita kuljetus ja konsultoi lääkäriä. - Kuljetuksen aikana harkitse jatkoinfuusio G10 verensokeria seuraten. Glukagonin aiheuttaman pahoinvoinnin vuoksi kuljetus tapahtuu kylkiasennossa. Mikäli verensokeritasapainon normalisoiduttua tajunta ei normalisoidu, on hyvä pitää mielessä pitkittyneen hypoglykemian aiheuttama mahdollinen aivovaurio, sekä muut tajunnan tason alenemisen aiheuttavat tekijät. Muistisääntönä VOI IHME!: Vuoto kallon sisällä, O2-puute, intoksikaatio, infektiot, hypoglykemia, matala verenpaine, epilepsia ja teeskentely. Sivu 2/8

3 Aikuisen akuutin hypoglykemian ensihoito Glukagoni i.m. G10 % (100mg/ml) i.v. 1mg 100ml tarvittaessa toistaen Pienen lapsen akuutin hypoglykemian ensihoito Paino Glukagoni i.m. G10 % (100mg/ml) i.v. Ringer i.v. (2ml/kg ruiskulla) (10ml/kg) 10kg 0,5mg 20ml 100ml 15kg 0,5mg 30ml 150ml 20kg 0,5mg 40ml 200ml 25kg 0,5mg 50ml 250ml Mikäli lapsi hypovoleeminen, nesteytä Ringerillä 10ml/kg i.v./i.o. Pieni lapsi tarvitsee nestettä suhteessa enemmän. Hypoglykeemisen potilaan kuljettamatta jättäminen: Diabeetikon hypoglykemian aiheuttama tajunnanmenetys korjaantuu yleensä hyvin annetulla ensihoidolla. Suurin osa potilaista voidaan jättää turvallisesti kotiin tai asialliseen seuraan (X-8). Potilaalta tulee selvittää pistettyjen insuliinien määrä ja pistoaika, sekä miten potilas on syönyt. Näin arvioidaan uuden akuuttioireiston vaara, sekä ensihoidon jälkeisen jatkohoidon tarve. Selvitä ja kirjaa myös potilaan käyttämä lääkitys sekä mahdolliset äskettäin tehdyt lääkitysmuutokset, diabeteksen tyyppi ja kesto. X-8 kriteerit aiemmin diagnosoitu diabetes potilas on oireeton ja hänellä on hiilihydraattipitoista syötävää hän ei oksentele hypoglykemian syy ja aiheuttanut tekijä on poistettu potilas saa hälytettyä tarvittaessa apua uudelleen ja osaa hoitaa sairauttaan muusta akuutista sairaudesta ei ole merkkejä kyseessä ei ole alle 8-vuotias lapsi tai lapsen ensimmäinen vakava hypoglykemia kotihoito-ohjeet ja ohjeet jatkohoidosta annettu ja kirjattu ensihoitokertomukseen Kuljetus indikaatiot hypoglykemiapotilaalle potilas on raskaana potilas ei itse kykene huolehtimaan itsestään kohtaukset toistuvia potilaalla on tablettihoitoinen diabetes poikkeuksin veren pienelle sokeripitoisuudelle ei löydetä syytä potilaalla ei ole todettu diabetesta epäily todennäköisestä uudesta hypoglykemiasta tai muusta akuutista sairaudesta Sivu 3/8

4 Insuliini-intoksikaatio: Ensiarvio, välittömät henkeä pelastavat toimenpiteet ja tarkennettu tilanarvio kuten hypoglykemiatilanteessa. Tilannetiedot voivat olla epäselviä ja potilaan tila voi huonontua nopeasti. Potilas saattaa kieltää ottaneensa lääkkeitä. Läheisten ja paikallaolijoiden tiedon luotettavuus tulee arvioida ja kirjata ensihoitokertomukseen. Selvitä ainakin seuraavia asioita: lääkeaineet, ottoaika ja otetut annokset muiden lääkkeiden käyttö ovatko lääkkeet potilaan omia mahdolliset itsetuhoaikeet mahdolliset aikaisemmat itsemurhayritykset ja uhkailu itsemurhalla - Selvitä tilannetiedot ja kirjaa ne ensihoitokertomukseen. - Ennen kuljetusta arvioi myrkytyksen vakavuus. Konsultoi tarvittaessa lääkäriä, ja myrkytystietokeskusta, myös ensihoidon taskuoppaassa tietoa myrkytyksistä. - Lääkeainepakkaukset, myös täydet, otetaan mukaan sairaalaan. Aloita insuliinin tai oraalisten diabeteslääkkeiden vakavassa yliannostustilanteessa G10 i.v. profylaktisesti. Hoida matala VS vasteen mukaan antamalla G10-liuosta i.v. Tarvittava määrä voi olla suuri. Glukoosin antoa jatketaan sairaalaan asti ja verensokeri pyritään pitämään turvallisella tasolla, yli 3,5mmol/l. Glukagonia voi kokeilla, mutta vaste voi olla vaimea. Oraalisten diabeteslääkkeiden yliannostustilanteessa harkitse lääkehiili mikäli potilaalla peruselintoimintojen häiriö, mahdollisesti vaarallisissa myrkytyksissä, sekä harkinnan mukaan kaikissa myrkytyksissä, joissa potilas on lapsi tai lääkkeenotosta on kulunut alle 3 tuntia. Lapsilla on hyvä koettaa poistaa suussa mahdollisesti näkyvä tablettimassa. o Lääkehiilen annos aikuiselle on 50g ja lapsen 1g/kg eli 5ml valmista liuosta painokiloa kohden. o Tajunnaltaan madaltuneelle potilaalle voidaan annostella lääkehiili vaativalla hoitotasolla hengitysteiden varmistamisen jälkeen nenämahaletkun kautta. o Potilas kuljetetaan kylkiasennossa vasemmalla kyljellä, sillä se hidastaa suunkautta otetun lääkeaineen pääsyä ohutsuoleen. Potilasta on suostuteltava hoitoon. Kerro potilaalle vaihtoehdoista selkokielellä. Päihtynyt itsetuhoinen myrkytyspotilas ei ole oikeustoimikelpoinen ja vastuuta ei voi myöskään siirtää potilaan läheiselle. Jos potilas on ottanut vaarallisen annoksen lääkkeitä ja on itsemurhahakuinen hänet tulee saattaa hoitoon. Tarvittaessa voidaan pyytää lääkärin luvalla poliisin virka-apua potilaan kuljettamiseksi hoitoon. Päätös jättää kuljettamatta lääkemyrkytyspotilas tulee olla hyvin harkittu ja perusteltu. Potilas voidaan jättää kotiin, mikäli lääkeannos on täysin vaaraton, lääkkeiden otosta on kulunut pitkä aika, lääkkeet ovat vahingossa otetut, potilas ei ole itsetuhoinen ja tiedot ovat luotettavat. X-6 vaatii aina lääkärin konsultaation. Sivu 4/8

5 Hyperglykemia ja ketoasidoosi: Normaalin verensokerin yläraja on 6,0 mmol/l. Hyperglykemia voi johtua insuliinin puutteesta, insuliinin heikentyneestä vaikutuksesta tai molempien yhteisvaikutuksesta. Jos insuliini puuttuu täysin, eikä se vaikuta maksassa, maksa tuottaa vereen epätarkoituksenmukaisesti sokeria, verensokeri nousee, vaikka ihminen ei söisi. Insuliinin puute voi johtaa diabeettiseen ketoasidoosiin. Syynä voi olla diagnosoimaton diabetes, syystä riippumaton insuliinihoidon keskeytyminen, insuliini-pumpun toimintahäiriö, akuutit infektiot tai muut vakavat sairaudet, kuten infarktit. Ketoasidoosin syytä tulisi aktiivisesti selvittää, koska kyseessä voi olla muu vakava sairaus. Ketoasidoosi voi ilmetä myös pienemmällä glukoosipitoisuudella, jos potilas ei ole ruokaillut, hän on raskaana, merkittävän alipainoinen, tai jos potilaalla on hypokortisolismi tai haimatulehdus. Jos potilaalla on jäljellä omaa insuliinieritystä ja kehittyy vaikea hyperglykemia ilman ketonimuodostusta, on kyseessä nonketoottinen kooma. Potilaan tutkiminen ja monitorointi: Ensiarvio: - Tutki peruselintoimintojen riittävyys ilman apuvälineitä ABCDE-kaavan mukaisesti: o Hengitysteiden avoimuus varmistetaan kääntämällä päätä taaksepäin, tyhjentämällä suu eritteistä ja asettamalla tarvittaessa nieluputki. Ilmavirtaa tunnustellaan kämmenselällä ja hengityksestä arvioidaan sen syvyyttä sekä hengityksen taajuutta. Tarvittaessa hengitystä tuetaan lisähapella, naamarilla ja hengityspalkeella. o Verenkierron tila ja sen riittävyys arvioidaan. Potilaan pulssi tunnustellaan ranteesta tai kaulalta. Pulssista arvioidaan sen tasaisuus, voimakkuus sekä ihon lämpö ja mahdollinen hikisyys. o Tajunnantason ollessa madaltunut (GCS alle 10) käännetään potilas kylkiasentoon. Välittömät henkeäpelastavat toimenpiteet: - GCS:n ollessa alle 9 harkitse hengitystien Ketoaineiden mittaus ensihoidossa varmistamista hengityksen riittävyyden veren sokeripitoisuus yli 15mmol/l turvaamiseksi. (Konsultoi ensihoitolääkäriä!) epäily ketoasidoosista kliinisen voinnin - Aseta nielutuubi, mikäli potilas tämän sietää. perusteella Hengitystä tuetaan maskiventilaatiolla potilas on raskaana tarvittaessa. sairas lapsi - Näkyvä vuoto tyrehdytetään. - Mikäli potilas on sokkinen ja rannesyke ei potilaalla käytössä insuliinipumppu tunnu, nostetaan jalkoja ja aloitetaan nesteytys diabeetikon huono vointi suuren laskimokanyylin kautta. diabeetikon verensokeri ei ole laskenut - Mikäli potilaalla on tajunnanhäiriöitä tai hän lisäinsuliiniannoksella kouristaa, mitataan verensokeri ja aloitetaan potilaan tilaan liittyy oksentelua ja mahdollisen hypoglykemian hoito. vatsakipua - Hoidon kiireellisyydestä saadaan jo tässä diabeetikon vointi muuten huono vaiheessa yleiskuva ja ensihoitaja voi tarvittaessa harkita lisäavun pyytämistä tai muun resurssitarpeen lisäämistä. Sivu 5/8

6 Tarkennettu tilanarvio: - Perusmittaukset: Sp02, hengitystaajuus ja hengitysäänet, verenpaine, syketaajuus, sydämen rytmin monitorointi ja tarvittaessa EKG, neurologinen status, verensokeri, kainalolämpö, sekä tarvittaessa alkometrilukema ja ketoaineiden mittaus. Hyperglykemian oireet: - heikentynyt yleistila, jano, lisääntynyt virtsaaminen, voimakas laihtuminen, kuume, vatsakipu, - sekavuus tajunnantason aleneminen, reaktiokyvyn heikkeneminen - pahoinvointi, oksentelu - verenpaineen lasku, dehydroituminen, hypotensio ja takykardia, rytmihäiriöt, elektrolyyttihäiriöt, asetonin haju hengityksessä ja uloshengitysilman matala hiilidioksidiosapaine (syvä asidoosi) Nonketoottisessa koomassa edellisten lisäksi myös: - kouristuksia - afaasiaa, hemipareesi, silmävärve tai kiihtyneet tai puuttuvat heijasteet - Erotuksena ketoasidoosista ketonuria puuttuu tai on hyvin vähäistä, potilas ei hyperventiloi, veren ph on normaali tai vain lievästi alentunut ja veren bikarbonaatti on normaali tai vain lievästi alentunut. Selvitä oireiden kehittyminen, onko potilas diabeetikko, potilaan säännöllinen lääkitys (diabeetikon insuliinihoito ja/tai tablettihoito) ja mahdollinen hoidon keskeytys tai laiminlyönti, insuliinipumppuhoidossa pumpun toimintakunto, sekä mahdolliset muut oireet, jotka voivat viestiä infektiosta tai sydän- ja verenkiertosairaudesta. Ketoaineet Mittaustulos Toimenpiteet mmol/l < 0,6 Normaali tulos, ei erityistoimenpiteitä 0,6 1,5 Hieman koholla 1,5 3,0 Happomyrkytyksen riski on kasvanut >3,0 Korkea happomyrkytyksen riski Hyperglykemian hoito: Potilas tulee kuljettaa sairaalaan aina kun: veressä on ketoaineita potilaalla on ketoasidoosin oireita potilaalla on peruselintoimintojen häiriö Lääkäriltä tulee konsultoida kotiin jäämisestä! Sivu 6/8

7 Hoidon kiireellisyyden määrittävät potilaan yleistila ja oireiden kehitys: Yleistila hyvä JA VS koholla, mutta alle 15mmol/l ilman veren ketoaineita ja ketoasidoosin oireita voidaan hoitaa terveyskeskuksessa. Potilas ohjataan verensokerin kontrollinäytteeseen terveyskeskukseen seuraavana aamuna ja käynnistää samalla diabetestyyppiä selvittävät tutkimukset ja hoitotoimenpiteet. Yleistilaltaan hyväkuntoinen diabeetikko, jolla korkea VS ohjataan kiireellisesti oman diabeteshoito-tiimin jatkohoitoon. Hyväkuntoisen diabeetikon hyperglykemia ilman keto-aineita voidaan hoitaa insuliinipistoshoidolla ilman lisänesteytystä lääkärikonsultaation mukaisesti. Päivystyksellistä hoitoa tarvitaan, mikäli yleiskunto on heikentynyt lyhyessä ajassa, potilaan tilassa on viitteitä ketoasidoosista tai korkean verensokeripitoisuuden syyksi on syytä epäillä muuta akuuttia sairautta, kuten infektiota, neurologista sairautta tai sydäntapahtumaa. Konsultoi tarvittaessa kuljetuksesta ja kuljetusosoitteesta lääkäriä. VS yli 15mmol/l JA selvät diabetesoireet: Potilas kuljetetaan sellaiseen päivystyspisteeseen, jossa on mahdollisuus tarkempiin tutkimuksiin ja tehostettuun hoitoon. Tee täydellinen tarkennettu tilanarvio ja tutki ketoaineet, ota 14 kytkentäinen EKG ja monitoroi rytmi. Perustaso: Ketoasidoositilanteessa veren happamuus ja elektrolyyttitasapaino on mitattava heti kun se on mahdollista. Kehon poikkeava happamuus, metabolinen asidoosi ja negatiivinen emäsylimäärä vaativat välitöntä nestehoitoa. Ketoasidoosin ensihoito perustuu insuliinin antoon, nesteytykseen sekä elekrolyyttien korjaamiseen nestehoidolla. Muun hoidon aikana etsitään ketoasidoosin syytä, onko potilas ottanut insuliinit asianmukaisesti ja onko syynä jokin muu sairaus. - Avaa i.v. yhteys. Aloita nestehoito aikuiselle Ringer 1000l/30min i.v., jonka jälkeen nesteytystä jatketaan 500ml/tunti. Sydämen vajaatoimintapotilaalla nesteytysannos puolitetaan. - Mikäli lapsella havaitaan diabeettisen ketoasidoosin aiheuttama vaikea kuivuma, aloitetaan nesteytys Ringerillä annoksella 10ml/kg i.v. - Konsultoi lääkäriä mikäli potilaalla on peruselintoimintojen häiriö. Jos potilaan taju on madaltunut, hoidetaan hänen hengitystä ja verenkiertoa niin kuin tajuttomalla. Sivu 7/8

8 ..lisäksi välitasolla ja hoitotasolla: - Kuljetuksen ollessa yli 30min voi lääkärikonsultaation perusteella antaa potilaalle omaa lyhyt- tai pikavaikutteista insuliinia 0,1KY/kg i.m...lisäksi vaativalla hoitotasolla: Diabeettisessa ketoasidoosissa happamuus korjaantuu tehokkaalla perussyyn hoidolla, joten sen hoito on tärkeintä. Vetyioneja ja sitä myötä happamuutta voidaan sitoa bikarbonaattiin ja erittää munuaisten kautta vetenä tai keuhkojen kautta hiilidioksidina lisäämällä uloshengitystä. Natriumbikarbonaatti on alkalisoiva lääke korjaamaan asidoosia. Siitä voi olla tilapäinen apu potilailla, joilla on happo-emästaseen perusteella todettu vaikea metabolinen asidoosi. Se vapauttaa hiilidioksidia ja poistaa sitä kautta elimistön happamuutta. Tämä kuormittaa potilaan hengitystä, joten ventilaation tehostamiseen on syytä kiinnittää huomiota. Metabolisessa asidoosissa bikarbonaatin määrä on pienentynyt elimistön yrittäessä poistaa happamuutta, ja ph on alle 7,35 sekä uloshengityksen hiilidioksidiosapaine laskenut. Natriumbikarbonaattia voidaan käyttää ensihoidossa, mikäli potilaalla todetaan: - verikaasuanalyysissa vaikea asidoosi (ph on alle 7,0) JA/TAI - potilaalla verenkiertoa uhkaava rytmihäiriö (EKG:ssa todetaan QRSkompleksin leveämistä, johtumishäiriöitä tai kammioarytmioita) TAI - verikaasuanalyysissa välittömästi hoidettava hyperkalemia (P-K yli 7,5mmol/l). - Potilaalle annetaan 7,5-prosenttista natriumbikarbonaattia 100ml i.v. 5min aikana. - Annos uusitaan tarvittaessa 10-15min kuluessa. - Natriumbikarbonaattia annostellaan korkeintaan siihen asti, kunnes veren ph on 7,20. Sivu 8/8

PÄIHTEIDEN KÄYTTÄJÄT ENSIHOIDOSSA

PÄIHTEIDEN KÄYTTÄJÄT ENSIHOIDOSSA PÄIHTEIDEN KÄYTTK YTTÄJÄT ENSIHOIDOSSA YLEISTÄ Vakavia myrkytyksiä n. 2000/vuosi Puolet johtaa kuolemaan Tehohoitoon 800 Suurin osa kuolee ennen ensihoitoon pääp ääsyä Hoitoon pääp äässeiden kuolleisuus

Lisätiedot

Diabeettisen ketoasidoosin hoito

Diabeettisen ketoasidoosin hoito Diabeettisen ketoasidoosin hoito 31.01.2014 Nina Hutri-Kähönen Lastentautien kliininen opettaja Lastenklinikka TAYS Diabeettinen ketoasidoosi vuosittain TAYS:n lasten teho-osastolla hoidetaan n. 20 diabeettista

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö

Lisätiedot

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 TULEHDUSSAIRAUKSIEN VAIKUTUKSIA VATSATAUDIN KANSSA TARKKANA Verensokerin seuranta: nouseeko vai laskeeko? Jos suolistossa

Lisätiedot

ENSIAUTTAJIEN TOIMENPITEET RALLIONNETTOMUUDESSA. Ari Kivari / Pelastusopisto 2011

ENSIAUTTAJIEN TOIMENPITEET RALLIONNETTOMUUDESSA. Ari Kivari / Pelastusopisto 2011 ENSIAUTTAJIEN TOIMENPITEET RALLIONNETTOMUUDESSA Ari Kivari / Pelastusopisto 2011 KAIKKI LÄHTEE HÄTÄKESKUKSESTA Hätäilmoitukset Oma organisaatio Onko paikalla ensihoitovalmius? Soitto 112 / koska? Porrastettu

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä tieto Hoidon tavoitteet

Lisätiedot

Alhaisen verensokeritason tunnistaminen ja hoito

Alhaisen verensokeritason tunnistaminen ja hoito LIITE 1 Alhaisen verensokeritason tunnistaminen ja hoito Ensiapuopas urheiluseurojen valmentajille ja huoltajille 1 HEIKOTTAAKO? Tämä ensiapuopas on tarkoitettu urheiluseurojen valmentajille ja huoltajille,

Lisätiedot

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Ensiapukoulutus seuratoimijat 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Tavoitteet Elottomuuden tunnistaminen hengitys Tajuttomuus / Elottomuus 112 aktivointi PPE Hengitys Normaali hengitys on rauhallista, tasaista,

Lisätiedot

Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa. Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus

Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa. Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus Tuore diabeteksen KH-suosituksen päivitys III/2016 Iäkkään

Lisätiedot

LÄHELLÄ IHMISTÄ, NOPEASTI JA TEHOKKAASTI

LÄHELLÄ IHMISTÄ, NOPEASTI JA TEHOKKAASTI POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS LÄHELLÄ IHMISTÄ, NOPEASTI JA TEHOKKAASTI Pohjois-Karjalan pelastuslaitospetteri Hakkarainen Lääkintämestari 1 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS SAIRAANKULJETUKSEN TUOTTAJANA

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Ensihoidon (triage) hoidon kiireellisyyden arviointi, mallia Vaasa

Ensihoidon (triage) hoidon kiireellisyyden arviointi, mallia Vaasa Ensihoidon (triage) hoidon kiireellisyyden arviointi, mallia Vaasa 19.4.2016 Risto Vesanto Ensihoitopäällikkö Vshp ensihoidon tulosyksikkö Sisältö Triage ennen ja nyt Vaasassa Triagen ajatus: Mikä ihmeen

Lisätiedot

OPE, MULLA ON HUONO OLO

OPE, MULLA ON HUONO OLO OPE, MULLA ON HUONO OLO OPAS KOULUN HENKILÖKUNNALLE LAPSEN DIABETEKSEN HOIDOSTA Pihla Heinälä Tiina Keränen Petra Nieminen 2 SAATTEEKSI Tämä tukimateriaali on tarkoitettu ala-asteen opettajille, jotka

Lisätiedot

Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla

Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla Suomen Poliklinikkasairaanhoitajat ry opintopäivät 16.2.2017 Apulaisosastonhoitaja Heidi Rantala Haartmanin

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015.

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015. Ensiapuopas Johdanto Tämä ensiapuopas on tarkoitettu Kiekkoreippaan joukkueiden huoltajille tueksi oikeanlaisen ensiavun antamiseksi. Oikein annettu ensiapu edistää vammakohdan paranemista sekä estää tilanteen

Lisätiedot

Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus

Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus Sisältö Etiologia Oireet Erotusdiagnostiikka Hälytysmerkit Esitiedot Kliininen arvio Nestetarve & kuivuman korjaus Hoitopaikan valinta Yhteenveto 1 Etiologia Yleisiä Valtaosa virustauteja Adeno, noro,

Lisätiedot

Tärkeää turvallisuustietoa Forxigasta (dapagliflotsiini) koskee vain tyypin 1 diabetesta

Tärkeää turvallisuustietoa Forxigasta (dapagliflotsiini) koskee vain tyypin 1 diabetesta Tärkeää turvallisuustietoa Forxigasta (dapagliflotsiini) koskee vain tyypin 1 diabetesta Tyypin 1 diabetesta sairastaville ja heidän omaisilleen diabeettisen ketoasidoosin (DKA) riskin minimointia varten

Lisätiedot

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA 1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen

Lisätiedot

Lapsen / nuoren tarkkailu. Arja Lång ja Helena Pennanen

Lapsen / nuoren tarkkailu. Arja Lång ja Helena Pennanen Lapsen / nuoren tarkkailu Arja Lång ja Helena Pennanen Lapsen/nuoren voinnin tarkkailu Voinnin tarkkailun ja arvioinnin pitää edetä systemaattisesti, jotta kaikki mahdolliset asiat tulevat huomioitua Voinnin

Lisätiedot

Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka

Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka MILLOIN PÄIVYSTYSLÄHETE TAYS:IIN, TAYS-TEMPUT JA KOTIOHJEET PÄIVYSTYKSESTÄ AHDISTUSKOHTAUKSEN JÄLKEEN Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka ASTMAN PAHENEMIVAIHE/ OBSTRUKTIIVINEN BRONKIITTI

Lisätiedot

VSSHP ALUEEN ENSIVASTEYKSIKÖIDEN LÄÄKEHOITO- OHJEET 2015

VSSHP ALUEEN ENSIVASTEYKSIKÖIDEN LÄÄKEHOITO- OHJEET 2015 VSSHP ALUEEN ENSIVASTEYKSIKÖIDEN LÄÄKEHOITO- OHJEET 2015 Alkuperäinen versio 5/2014: Teemu Elomaa EL, Petri Aaltonen EL Päivitetty 6/2015 (työryhmä: Petri Aaltonen, Anu Keskilohko, Tuomo Maavirta, Aaron

Lisätiedot

LAPSEN ELVYTYS. Ole Andersen 02/2017

LAPSEN ELVYTYS. Ole Andersen 02/2017 LAPSEN ELVYTYS Ole Andersen 02/2017 ONKO LAPSI AINA ERILAINEN KUIN AIKUINEN? vastasyntynyt on alle 1 vuoden ikäinen on alle 3 vuoden ikäinen on alle 5 vuoden ikäinen osittain LAPSI EI OLE PIENI AIKUINEN

Lisätiedot

Diabeetikko sairaana ketoasidoosi uhkaa

Diabeetikko sairaana ketoasidoosi uhkaa Diabeetikko sairaana ketoasidoosi uhkaa LT, Dos. Jukka HYKS, Jorvin srl, sisätaudit Valtakunnallinen Diabetespäivä 12.11.2009 Sairastuminen Elimistön stressireaktio Stressihormonit insuliinin vastavaikuttajahormoneja

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa Ultratard Lue tämä seloste huolellisesti, ennen kuin aloitat insuliinin käyttämisen. Säilytä tämä seloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. Jos sinulla on lisäkysymyksiä, käänny lääkärisi, diabeteshoitajan

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Oireita Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Saattohoito Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä

Lisätiedot

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI Hypoglykemia tarkoittaa tilaa, jossa verensokerin taso on alle 3,9 mmol/l tai 70 mg/dl 1, tosin tarkka lukema voi vaihdella yksilöllisesti. Hypoglykemia voi johtua useista syistä, ja sen yleisin aiheuttaja

Lisätiedot

Pakkausseloste: Tietoa potilaalle

Pakkausseloste: Tietoa potilaalle Pakkausseloste: Tietoa potilaalle Trulicity 0,75 mg injektioneste, liuos, esitäytetty kynä Trulicity 1,5 mg injektioneste, liuos, esitäytetty kynä dulaglutidi Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.

Lisätiedot

E RIPULIVASIKAN LÄÄKITSEMINEN / OHJE ELÄINLÄÄKÄRILLE

E RIPULIVASIKAN LÄÄKITSEMINEN / OHJE ELÄINLÄÄKÄRILLE E RIPULIVASIKAN LÄÄKITSEMINEN / OHJE ELÄINLÄÄKÄRILLE NESTEHOITO PÄHKINÄNKUORESSA (RAUTALANKAVERSIO): Anna vasikalle nestettä suonensisäisesti noin 1-2 litraa/50 kg Esim. isotoninen NaCl (13,5 g eli ruiskussa

Lisätiedot

YLLÄTTÄVÄ HÄTÄTILANNE OSASTOLLA

YLLÄTTÄVÄ HÄTÄTILANNE OSASTOLLA YLLÄTTÄVÄ HÄTÄTILANNE OSASTOLLA - Vai voitaisiinko sitä ennakoida? Petra Kupari, apulaisosastonhoitaja/ensihoitaja YAMK, Malmi PPKL Helsinki 26.10.2016 PERUSELINTOIMINTOJEN HÄIRIÖ MITEN TUNNISTAA VAARAN

Lisätiedot

Diabetesta sairastava lapsi koulussa

Diabetesta sairastava lapsi koulussa Diabetesta sairastava lapsi koulussa Opas opettajille ja koulunkäynninohjaajille Petra Ilvesluoto Maija Kemell-Nissinen Oulun ammattikorkeakoulu 2015 Lääketieteellistä ohjausta antanut Lastentautien erikoislääkäri

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

Verikaasuanalyysi. Esitys (anestesia)hoitajille. Vesa Lappeteläinen 3.10.2013

Verikaasuanalyysi. Esitys (anestesia)hoitajille. Vesa Lappeteläinen 3.10.2013 Verikaasuanalyysi Esitys (anestesia)hoitajille Vesa Lappeteläinen 3.10.2013 Yleistä Yleensä valtimoverestä otettava verinäyte, joka analysoidaan vieritestianalysaattorilla Nopein tapa saada keskeistä tietoa

Lisätiedot

Tajunnantason arviointi, häiriöt ja esihoito

Tajunnantason arviointi, häiriöt ja esihoito Tajunnantason arviointi, häiriöt ja esihoito Helena Jäntti Lääkäriyksikön vastuulääkäri KYS 9.4.2017 1 Tajuton potilas Anne-Mari Kantanen, LL, Neurologian erikoislääkäri. Akuuttineurologi, KYS Neurokeskus

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen. Kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiä ja mietteitä. Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen. Kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiä ja mietteitä. Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä Kysymyksiä ja mietteitä Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä Sairaalaan/terveyskeskukseen puh: Diabetessairaanhoitajaan puh: Diabeteslääkäriin puh: Esite julkaistaan Bayer Health Care -yrityksen

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Taskuopas. akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa. Kotihoito

Taskuopas. akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa. Kotihoito Taskuopas akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa Kotihoito Sisällys ABCDE 2 Elvytys 12 Tajuttomuus 14 Rintakipu 16 Aivoinfarkti 18 Aivoverenvuoto 20 Anafylaksia 21 Taskuopas akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa

Lisätiedot

Euglykeeminen ketoasidoosi

Euglykeeminen ketoasidoosi Euglykeeminen ketoasidoosi Jorma Lahtela, dos, oyl Sisätautien klinikka,tays 8.11.2018 Diabeettinen ketoasidoosi Diabeettinen ketoasidoosi eli happomyrkytys on hengenvaarallinen tila, jossa verensokeri

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Physioneal 23.3.2015, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Munuaisten toimintahäiriöitä esiintyy Euroopassa

Lisätiedot

Tyypin 1 diabetes: Tietoja opettajille

Tyypin 1 diabetes: Tietoja opettajille Tyypin 1 diabetes: Tietoja opettajille Nuorten diabetes Tyypin 1 diabetes on vaikeasti hoidettava sairaus, erityisesti nuorilla. Jos jokin asia diabeteksen hoidossa menee vikaan, siitä usein valitettavasti

Lisätiedot

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET EKGLÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! Marja Hedman, LT, Dos Kardiologi KYS/ Kuvantamiskeskus Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.22.5.2015, Valamon luostari TÄRKEÄT EKGLÖYDÖKSET 1. Hidaslyöntisyys

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Tuoreen insuliinipuutosdiabeteksen hoidon aloitus - aikuisilla

Tuoreen insuliinipuutosdiabeteksen hoidon aloitus - aikuisilla Tuoreen insuliinipuutosdiabeteksen hoidon aloitus - aikuisilla Päivi Rautiainen Dosentti, endokrinologi 8.11.2018 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä www.siunsote.fi Insuliinin

Lisätiedot

LIITE I VALMISTEYHTEENVETO

LIITE I VALMISTEYHTEENVETO LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Actrapid 40 IU/ml Injektioneste, liuos injektiopullossa 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Ihmisinsuliini, rdna (valmistettu yhdistelmä-dna-tekniikalla,

Lisätiedot

Tukos dabigatraanihoidon aikana

Tukos dabigatraanihoidon aikana Tukos dabigatraanihoidon aikana Kysy lääkkeen oton ajankohta, komplianssi ja tarkista laboratoriovaste: 1. jos lääke on jäänyt ottamatta ja trombiiniaika on normaali, aloita viipymättä tukoksen rutiininomainen

Lisätiedot

TOIMINTAJÄRJESTYS AKUUTTITILANTEISSA Jukka Kettunen Lehtori, ensihoidon koulutusohjelma

TOIMINTAJÄRJESTYS AKUUTTITILANTEISSA Jukka Kettunen Lehtori, ensihoidon koulutusohjelma TOIMINTAJÄRJESTYS AKUUTTITILANTEISSA Jukka Kettunen Lehtori, ensihoidon koulutusohjelma Akuuttilääketieteen viikko 8/11/12 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Mikä ABC? Peter Safar (1957):

Lisätiedot

Intubaatio ensihoidossa hengenvaarallinen toimenpide?

Intubaatio ensihoidossa hengenvaarallinen toimenpide? Intubaatio ensihoidossa hengenvaarallinen toimenpide? Timo Jama Anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen, päivystyslääketieteen sekä sukellus- ja ylipainelääketieteen

Lisätiedot

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C TEHTÄVÄKORTTI UMPIHANKI MM 2018 Joukkueen / Kilpailijan nimi: Joukkueen / Kilpailijan N:o Saapumisaika: (Merkitään, jos lähellä, rastin sulkeutumista) TEHTÄVÄRASTI 1 Tehtävä: ENSIAPU Valitse oikea vastaus

Lisätiedot

Tärkeää turvallisuustietoa Forxigasta (dapagliflotsiini) koskee vain tyypin 1 diabetes mellitusta

Tärkeää turvallisuustietoa Forxigasta (dapagliflotsiini) koskee vain tyypin 1 diabetes mellitusta Tärkeää turvallisuustietoa Forxigasta (dapagliflotsiini) koskee vain tyypin 1 diabetes mellitusta Opas terveydenhuollon ammattilaisille diabeettisen ketoasidoosin (DKA) riskin minimointia varten Ole hyvä

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Rehydron Optim jauhe oraaliliuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Rehydron Optim jauhe oraaliliuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Rehydron Optim jauhe oraaliliuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi annospussi sisältää: Glukoosi, vedetön 6,75 g Natriumkloridi 1,30 g Natriumsitraatti

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

8.4.2016 Sanna Kallankari Osastonhoitaja

8.4.2016 Sanna Kallankari Osastonhoitaja 8.4.2016 Sanna Kallankari Osastonhoitaja Päivystyksen triage Hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi Hoidon porrastus Oikea potilas oikeassa paikassa TK, ESH Tunnistetaan päivystyshoitoa vaativat potilaat

Lisätiedot

Vanhus päivystyspotilaana. TPA Tampere: Vanhus päivystyspotilaana

Vanhus päivystyspotilaana. TPA Tampere: Vanhus päivystyspotilaana Vanhus päivystyspotilaana 1 Perustieto Päivystyksen käytön perusteet Esitiedot Mitä tehdä ennen konsultaatiota? Mitä mukaan päivystykseen Milloin päivystykseen ja milloin ei? Edut ja haitat Syventävätieto

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

Hengityskoulu Perusoppimäärä

Hengityskoulu Perusoppimäärä Hengityskoulu Perusoppimäärä Mika Issakainen - Anestesiologian ja tehohoidon erikoissairaanhoitaja - Sairaanhoitaja YAMK - PKSSK Teho-osasto Peruskäsitteet Miksi ihminen hengittää? Saa happea O 2 Poistaa

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes ja keho

Tyypin 2 diabetes ja keho ROB TAUB Robilla on tyypin 2 diabetes Tyypin 2 diabetes ja keho Miten diabetes vaikuttaa kehoosi DENISE TROUTMAN Denisellä on tyypin 2 diabetes ROGÉRIO SILVA Rogériolla on tyypin 2 diabetes PORTUGAL tyypin

Lisätiedot

Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli)

Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli) Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli) Esite potilaille/heistä huolehtiville henkilöille Tämä esite sisältää tärkeitä turvallisuustietoja, joihin sinun on tutustuttava ennen aripipratsolihoidon aloittamista

Lisätiedot

Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/601943/2014 Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Trulicity-valmisteen riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen

Lisätiedot

Urheilijan nesteytys

Urheilijan nesteytys Urheilijan nesteytys Katja Mjøsund LT, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Orto-Lääkärit,, Helsinki Mehiläinen, Helsinki Paavo Nurmi keskus, Turku ADT, Suomen Suunnistusliitto Nesteytysohjeet Ennen suoritusta

Lisätiedot

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella LL Susanna Aspholm Tampereen Diabetesvastaanotto Tiimiklubi 25.10.2013 Aitolahti Tampereen Diabeetikot 2012 Tampereen väestö 217 579 henkeä 12 200 diabeetikkoa

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa

Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satasairaala Satakunnan sairaanhoitopiiri 1 18.2.2019 Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Mikä diabetes on? Diabetes sairaus,

Lisätiedot

VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT. KANNATTELUONNETTOMUUDEN SYNTY Alku

VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT. KANNATTELUONNETTOMUUDEN SYNTY Alku VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT Valjaassa roikkuminen on kuin asennossa seisoisi. Veri pakkautuu jalkoihin. Tajuton on suuressa vaarassa Ongelmia voi tulla jo minuuteissa Veri kertyy jalkoihin

Lisätiedot

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Monotard 100 IU/ml Injektioneste, suspensio injektiopullossa 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Ihmisinsuliini, rdna (valmistettu yhdistelmä-dna-tekniikalla, tuotettu Saccharomyces

Lisätiedot

Tyypin 1 diabeetikon ajoterveys

Tyypin 1 diabeetikon ajoterveys Tyypin 1 diabeetikon ajoterveys Pirjo Ilanne-Parikka sisätautien erikoislääkäri, diabeteslääkäri Tiimiklubi 12.10.2012 Diabeteskeskus Ajokorttilaki annettu 29.4.2011 Laki voimaan 19.1.2013 Nykyiset ajokortit

Lisätiedot

Feokromosytoomapotilaan anestesia

Feokromosytoomapotilaan anestesia Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Päihteet ja diabetes - kokemuksia potilastyössä. Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan keskussairaala Diabetesosaaja 2015

Päihteet ja diabetes - kokemuksia potilastyössä. Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan keskussairaala Diabetesosaaja 2015 Päihteet ja diabetes - kokemuksia potilastyössä Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan keskussairaala Diabetesosaaja 2015 Sairastuin diabetekseen, mistä huumeista minun tulisi luopua? vielä ei ole

Lisätiedot

Sukellus ja lääkehoito

Sukellus ja lääkehoito Sukellus ja lääkehoito Yksi DANin lääkäreille useimmiten esitetyistä kysymyksistä liittyy siihen, onko turvallista sukeltaa silloin kun henkilöllä on käytössään jokin tietty lääke. Vastaus tähän kysymykseen

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Actrapid 100 IU/ml injektioneste, liuos injektiopullossa Ihmisinsuliini (rdna)

PAKKAUSSELOSTE. Actrapid 100 IU/ml injektioneste, liuos injektiopullossa Ihmisinsuliini (rdna) PAKKAUSSELOSTE Actrapid 100 IU/ml injektioneste, liuos injektiopullossa Ihmisinsuliini (rdna) Lue tämä seloste huolellisesti, ennen kuin aloitat insuliinin käyttämisen. Säilytä tämä seloste. Voit tarvita

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ENSIHOITOKESKUS ENSIHOIDON TOIMINTAOHJEET 2015 2 ENSIHOIDON TOIMINTAOHJE: ESIPUHE Nämä ensihoidon toimintaohjeet on rakennettu niin, että niiden käyttö myös

Lisätiedot

DIABETES I./Dr.Raaste /2013

DIABETES I./Dr.Raaste /2013 DIABETES I./Dr.Raaste /2013 Insuliinidiabeteksen eli ykkös diabeteksen hyvä hoito on tarkempaa ja vaativampaa, kuin kakkos diabeteksen hoito. Kannattaa lukea kuitenkin myös ohjeeni kakkosdiabeetikoille,

Lisätiedot

INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ. Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015

INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ. Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015 INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015 LUENTORUNKO JATKUVA GLUKOOSISEURANTA INSULIINIPUMPPUHOIDON ALOITUS INSULIINIPUMPUN KÄYTTÖ INSULIINIANNOSTELU

Lisätiedot

Opas Tietoja potilaille

Opas Tietoja potilaille Opas Tietoja potilaille Tärkeää turvallisuutta koskevaa tietoa immuunivälitteisten haittavaikutusten riskin minimoimiseksi Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti

Lisätiedot

Liikunta. Terve 1 ja 2

Liikunta. Terve 1 ja 2 Liikunta Terve 1 ja 2 Käsiteparit: a) fyysinen aktiivisuus liikunta b) terveysliikunta kuntoliikunta c) Nestehukka-lämpöuupumus Fyysinen aktiivisuus: Kaikki liike, joka kasvattaa energiatarvetta lepotilaan

Lisätiedot

Lassi Nelimarkka, LT Kliininen ope2aja Sisätau8en ja endokrinologian el

Lassi Nelimarkka, LT Kliininen ope2aja Sisätau8en ja endokrinologian el Lassi Nelimarkka, LT Kliininen ope2aja Sisätau8en ja endokrinologian el Turun yliopisto, kliininen laitos, sisätau8oppi TYKS, Medisiininen toimialue, endokrinologia Alueellinen diabeteskoulutus 21.1.2016

Lisätiedot

Diabeetikkolapsen perioperatiivinen hoito

Diabeetikkolapsen perioperatiivinen hoito Diabeetikkolapsen perioperatiivinen hoito Päivi Keskinen Lastentautien ja lastenendokrinologian el, diabeteksen hoidon erityispätevyys Tays Lastentautien vastuualue 31.1.2014 Lapsen diabetes Lähes aina

Lisätiedot

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan.

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Kaliumklorid Orifarm 750 mg depottabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi depottabletti sisältää 750 mg kaliumkloridia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3.

Lisätiedot

HYPOGLYKEMIAPOTILAAN HOIDOSSA TARVITTAVA OSAAMINEN PERUSTASON SAIRAANKULJETUKSESSA

HYPOGLYKEMIAPOTILAAN HOIDOSSA TARVITTAVA OSAAMINEN PERUSTASON SAIRAANKULJETUKSESSA HYPOGLYKEMIAPOTILAAN HOIDOSSA TARVITTAVA OSAAMINEN PERUSTASON SAIRAANKULJETUKSESSA TIETOTESTIN KEHITTÄMINEN Hoitotyön koulutusohjelma, ensihoitaja Opinnäytetyö 1.12.2008 Kaisa Hynynen Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun saatavuus PSSHP Q2. Jouni Kurola Ylilääkäri Ensihoitopalvelut KYS

Ensihoitopalvelun saatavuus PSSHP Q2. Jouni Kurola Ylilääkäri Ensihoitopalvelut KYS Ensihoitopalvelun saatavuus PSSHP Q2 Jouni Kurola Ylilääkäri Ensihoitopalvelut KYS Miten ensihoitopalvelu aktivoidaan? 112 HUOM: Hoitolaitosten kiireettömät (= ennalta suunnitellut) ja ambulanssilla tapahtuvat

Lisätiedot

Letkuravitsemuksen ongelmakohtia Lasten letkuravitsemus Virpi Järveläinen Satshp

Letkuravitsemuksen ongelmakohtia Lasten letkuravitsemus Virpi Järveläinen Satshp Letkuravitsemuksen ongelmakohtia Lasten letkuravitsemus 2.2.2017 Virpi Järveläinen Satshp Letkuravitsemuksen komplikaatioita Ripuli Syy sopimaton valmiste, valmisteen osmolaalisuus, bakteerikontaminaatio,

Lisätiedot

Diabeetikon hoidon toteutus ja seuranta Arjen omahoito. Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan sairaanhoitopiiri

Diabeetikon hoidon toteutus ja seuranta Arjen omahoito. Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan sairaanhoitopiiri Diabeetikon hoidon toteutus ja seuranta Arjen omahoito Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan sairaanhoitopiiri Diabeteshoitajan erityisasiantuntemus Diabeteshoitotyön asiantuntija, omahoidon ohjaus

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Hengitystiet imetään, kun

Hengitystiet imetään, kun POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- TOIMINTAOHJE 1 (5) HENGITYSTEIDEN IMEMINEN JA SUUN HOITO VUODEOSASTOILLA (aikuispotilaat) Hengitysvajauksesta kärsivän potilaan yskiminen on vaikeutunut ja limaa kertyy hengitysteihin.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Normofusin 50 mg/ml infuusioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Normofusin 50 mg/ml infuusioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Normofusin 50 mg/ml infuusioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 000 ml Normofusin 50 mg/ml infuusionestettä sisältää: Vaikuttava aine Määrä

Lisätiedot

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita Hätäpuhelu puhelu paikan päältä. Hätäilmoitus tehdään käyttäen puhelimen Suomi -sovellusta tai soittamalla suoraan numeroon. Asenna sovellus puhelimeesi etukäteen ja salli sovellukselle paikkatiedon jakaminen.

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Kalii chloridum/glucosum B. Braun 1,5 mg/ml + 50 mg/ml infuusioneste, liuos Kalii chloridum/glucosum B. Braun 3 mg/ml + 50 mg/ml infuusioneste, liuos Kalii chloridum/natrii chloridum B. Braun 1,5 mg/ml

Lisätiedot

26.8.2009 Euroopan unionin virallinen lehti L 223/31

26.8.2009 Euroopan unionin virallinen lehti L 223/31 26.8.2009 Euroopan unionin virallinen lehti L 223/31 KOMISSION DIREKTIIVI 2009/113/EY, annettu 25 päivänä elokuuta 2009, ajokorteista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126/EY muuttamisesta

Lisätiedot

TIETOA POTILAALLE. Tietoa teil e, joil e on määrätty Suliqua-lääkitys

TIETOA POTILAALLE. Tietoa teil e, joil e on määrätty Suliqua-lääkitys Finska TIETOA POTILAALLE Tietoa teil e, joil e on määrätty Suliqua-lääkitys Olemme kirjoittaneet tämän esitteen teille, joilla on diabetes ja joille lääkäri on määrännyt Suliqua-lääkityksen (glargiini-insuliini+liksisenatidi).

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Metformin Teva 850 mg kalvopäällysteinen tabletti metformiinihydrokloridi

PAKKAUSSELOSTE. Metformin Teva 850 mg kalvopäällysteinen tabletti metformiinihydrokloridi PAKKAUSSELOSTE Metformin Teva 850 mg kalvopäällysteinen tabletti metformiinihydrokloridi Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen ottamisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit

Lisätiedot