Uni ja unihäiriöt. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 9.osa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uni ja unihäiriöt. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 9.osa"

Transkriptio

1 ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 9.osa Uni ja unihäiriöt. Uni Uni on ihmisen aivotoiminnan tila, jossa tietoinen yhteys olemassaoloon on poikki. Unen aikana elimistö elpyy ja lepää, ja esimerkiksi sydämen syke hidastuu ja verenpaine laskee. Ainoastaan aivot työskentelevät. Ne käsittelevät päivän tapahtumia ja lataavat omia energiavarastojaan. Uni on tärkeä sekä fyysisen että henkisen palautumisen takia. Uni palauttaa elimistön rasituksesta ja tasapainottaa hermoston toiminta. Unella on elvyttävä vaikutus, sillä unen aikana elimistö torjuu sairauksia ja tulehduksia sekä korjaa valveen aikaisia rasituksia. Uni vaikuttaa myös hormoneihin. Mieli ja aivot tarvitsevat unta, joka poistaa väsymyksen, palauttaa vireyden ja havaintokyvyn sekä ylläpitää hyvää mielialaa. Aivot lajittelevat tiedot tapahtuneista ja opituista asioista, jotka siirtyvät lyhytaikaisesta muistista pitkäaikaiseen muistiin. Uni on omakohtainen, nukkumisen aikana koettava elämys. Siinä esiintyy ajatuksia, tunteita, mielikuvia, ääniä ja muita aistimuksia. Unen sisältö saattaa muistuttaa tarinaa, joka etenee epäloogisesti ja absurdisti. Unen tehtävät 1. Fyysinen lepo elimistön voimien palautuminen 2. Muistitoimintojen säilyminen muistiin painamisen ja oppimisen edistäminen 3. Psyykkinen lepo ja palautumisvaihe psyykkisen vireyden ylläpitäminen 4. Tartuntatautien torjuminen vastustuskyvyn ylläpitäminen 5. Normaalipainon ylläpitäminen lihomisen ehkäiseminen Etnistaustaisten ikääntyvien ihmisten aivoterveyden edistäminen ETNIMU-projekti

2 Univaiheet Univaiheet koostuvat kevyestä unesta, syvästä unesta ja REM-unesta. Kevyt uni on valveen ja unen välimaastossa esiintyvä torkku, jota ei yleensä koeta uneksi. Syvä uni on fyysisen palautumisen aikaa, jolloin elimistön energiavarastot täyttyvät. Sen aikana hengitys, sydämentoiminta ja verenpaine ovat rauhallisia ja tasaisia. Syvän unen aikana elimistö lepää ja aivot nukkuvat. REM-unen aikana aivojen toiminta on vilkasta ja hengitys, sydämen rytmi ja hormonitasapaino vaihtelevat. Päivän kokemukset ja tunnetilat järjestyvät ja saattavat kertautua. REM-unessa tapahtuu oppimista, mieleen painamista, ja sitä voidaan sanoa myös psyyken lepovaiheeksi. Suurin osa unista nähdään myös tällöin. Jos nukkuja herätetään kesken REMunen, hän muistaa kirkkaana näkemänsä unen. Syvä uni ja vilkeuni vaihtelevat vuorotellen. Syvässä unessa opitaan tietoja ja REM-unessa opitaan taitoja. Unen tarve Unen tarve on hyvin yksilöllinen. Unen määrä vaihtele iän, perimän ja aktivisuuden mukaan. Arvioitaessa unen tarvetta on hyvä miettiä oman elämän vaihetta ja sen hetkistä tilannetta. Unen tarpeeksi määritellään n 7 8 tuntia vuorokaudessa. Vanhemmiten unen määrä yön aikana saattaa vähetä, mutta on hyvä huomioida, että päivällä nukuttu aika vähentää yöunen määrää. Tärkeää on tuntea itsensä levänneeksi ja pirteäksi unen jälkeen. Yksilölliset vaihtelut ovat suuria. Uni-valverytmi Unta säätelee sisäinen vuorokausirytmi, jota tahdistavat mm. valo, työelämä ja päivän erilaiset säännölliset rutiinit. Vanhemmiten väsymys valtaa kehon melko varhain iltaisin. Tällöin henkilö haluaa mennä vastaavasti hyvin aikaisin nukkumaan. Tämä on tavallista vanhemmille ihmisille. Ihmiset ovat myös luonnostaan aamu- tai iltavirkkuja, mikä on hyvä ottaa huomioon omaa vuorokausi-rytmiä suunnitellessa. Uni ja ikääntyminen. Ikääntyminen tuo tullessaan paljon muutoksia, jotka eivät ole sairauden oireita, vaan kuuluvat luonnolliseen vanhenemiseen. Iän mukana myös uni ja nukkuminen muuttuvat. Päivittäisen vireyden ja toimintakyvyn säilyminen edellyttävät hyviä yöunia.

3 Ikääntyessä unen rakenne muuttuu, minkä vuoksi uni tuntuu kevyemmältä ja häiriintyy herkästi ympäristön ärsykkeistä. Nukkumisen määrä vuorokautta kohden pysyy samana, mutta osa unesta voi olla päiväunia. Ikääntyminen vaikuttaa unen laatuun monin eritavoin. Unen rakenne muuttuu, koska syvän unen määrä vähenee huomattavasti. Kun nuoren aikuisen 8 tunnin unesta 1,5 tuntia on syvää unta, ikääntyvällä se on vain minuuttia. Tämän vuoksi uni muuttuu pinnalliseksi. Uni muuttuu katkonaiseksi ja lyhytaikaiset yölliset heräämiset lisääntyvät. Iäkkäiden on vaikeampi olla pitkiä jaksoja valveilla, toisin kuin nuorten. Myös uneen vaipumisen aika pitenee ikääntyessä. Päiväunet virkistävät fyysisesti ja henkisesti, ylläpitävät myönteistä mieliala ja edistävät asioiden ja tapahtumien muistamista ja oppimista iltapäivisin. Unella on laajat yhteydet vanhenevan henkilön terveydentilaan ja toimintakykyyn. Hyvä uni on terveen ja täysipainoisen elämän keskipiste, jota terveellinen ravitsemus ja riittävä liikunta tukevat. Unettomuus. Unettomuus on kaikkein yleisin unihäiriö. Unettomuus on tila, jossa ihminen ei yrityksestään huolimatta nukahda toivottuun aikaan, pysy unessa tai hän herää jatkuvasti liian varhain. Siitä kärsii lähes jokainen jossain elämänvaiheessa. Unettomuuden taustalla on usein monia syitä, jotka voivat olla fyysisiä, psyykkisiä tai ympäristöstä johtuvia. Elämäntavat vaikuttavat unen laatuun ja voivat siten aiheuttaa myös unettomuutta. Nukkumisongelmien aiheuttamat tunteet ja tuntemukset on hyvä tiedostaa ja käsittella niitä. Tilapäinen unettomuus kuuluu joskus meidän jokaisen elämään. On tärkeä erottaa tilapäinen unettomuusoire ja sairaudeksi kehittynyt hoitoa vaativa unettomuushäiriö toisistaan. Unettomuus voidaan jakaa neljään ryhmään 1. Vaikeus päästä uneen iltaisin 2. Katkonainen uni, valvominen öisin 3. Liian varhainen herääminen aamuisin 4. Herääminen väsyneenä

4 Unettomuuden syyt Unettomuus on yleinen ongelma, joka meitä vaivaa välillä. Unettomuus ei ole sairaus vaan oire. Sen hoitamiseksi täytyy saada selville oireen taustalla oleva syy. Usein unettomuuden syynä ovat: - jännittyneisyys - ahdistuneisuus - huonot nukkumistottumukset Unettomuus kehittyy monien eri tekijöiden vuorovaikutuksesta. Se voi alkaa elämäntilanteen muutoksesta, johon unettomuus on luonnollinen reaktio. Unettomuuden taustalla voivat olla: - huonot nukkumistottumukset ja olosuhteet - persoonallisuuden piirteet - sairaudet ja niiden aiheuttamat oireet - lääkkeet - alkoholi - kofeiinipitoiset juomat kuten kahvi, Coca-cola??? - ylivireys. Unettomuuteen kuuluu toistuvia nukahtamisvaikeuksia, yöuni jää liian lyhyiksi ja uni on huonolaatuista. Jos unettomuus pitkittyy, se lisää monien sairauksien ja tapaturmien riskiä, heikentää toimintakykyä ja elämänlaatua. Unettomuuden takana voi olla myös elimellinen sairaus. Tällaisia sairauksia ovat mm. reuma, aivojen rappeumasairaudet, dementia, Alzheimerin tauti, Parkinsonin tauti ja keuhkosairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti. Diabeteksen aiheuttama janontunne, tihentynyt virtsaamisen tarve tai kilpirauhasen liikatoiminta voivat myös olla syitä unettomuuteen. Uniapnea, levottomat jalat -oireyhtymä tai rintakipuilu voivat aiheuttaa unettomuutta. Samoin myös krooninen sydämen vajaatoiminta voi olla unettomuuteen vaikuttavana tekijänä. Joskus harvoin unettomuuden syynä ovat lääkkeet. Unettomuuden kesto Unettomuus jaetaan usein kestonsa mukaan eriasteisiin unettomuuksiin.

5 Sairautena unettomuus voidaan luokitella sen keston mukaan: Tilapäinen unettomuus (alle kuukausi) liittyy usein stressiin tai säännöllisen unirytmin häiriöön, kuten esimerkiksi aikaeroon. Tilapäinen unettomuus häipyy nopeasti rasittavan tekijän väistyttyä. Tilapäinen unettomuus on hyvin tavallista. Se voi johtua ohimenevästä stressistä tai tilapäisistä ristiriidoista, uni-valverytmin häiriöstä Lyhytkestoinen unettomuus (1-3 kk) voi liittyä elämäntilanteessa tapahtuviin muutoksiin tai suruun. Se kestää pidempään, kuin tilapäinen unettomuus, mutta sekin parantuu elämäntilanteen tasaannuttua. Lyhytaikaisen unettomuusjakson syynä on usein rasittava elämäntilanne, suru tai sairaustila. Pitkäkestoinen unettomuus (yli 3 kk). Taustalla voi olla erilaisia syitä, myös yhtä aikaa. Lähes kaikkiin mielenterveyshäiriöihin liittyy pitkäaikaista unettomuutta. Pitkäaikaisemman tai jatkuvan unettomuuden taustalla on jatkuvasti stressaava elämäntilanne, masennustila. Pitkäkestoinen unettomuushäiriö on tärkeä hoitaa, sillä se heikentää: toimintakykyä altistaa monille fyysisille ja psyykkisille sairauksille lisää jopa kuolleisuusriskiä Univaje ja univelka. Univajeella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö nukkuu vähemmän kuin unentarpeensa edellyttää. Jatkuvan univajeen seurauksena syntyy univelkaa. Tavallisia univajeen syitä ovat masennustila tai viivästynyt unijakso, jolloin henkilö herää liian aikaisin eikä hän saa riittävästi virkistävää unta. Univaje ja univelka vaikuttavat monin tavoin elimistön toimintaan ja aineenvaihdutaan. Esim. kilpirauhaisen toiminta vilkastuu ja sydämen syke kasvaa. Unettomuuden vaikutuksia Unettomuus aiheuttaa ärtyneisyyttä ja sekavuutta. Mitä pidempään unen puute jatkuu, sitä enemmän keskittymiskyky kärsii ja sekä puheesta että kirjoituksesta tulee epäselvä. Pitkään jatkunut univaje vaikeuttaa ensimmäisenä monimutkaista päätöksentekoa ja luovuutta. Monotonisissa tehtävissä tarkkavaisuus vähenee ja ihminen nukahtele helposti, vaikka rutiinitehtävistä usein selvitään. Myös nopeissa ja yllättävästi vaihtuvissa tilanteissa, esim. liikenteessä, reaktiot hidastuvat, mikä lisää onnettomuusriskiä. Lisäksi unettomuus aiheuttaa sydämen tykytystä ja muita autonomisen hermoston oireita sekä kivunsietokyvyn heikkenemistä. Pitkään jatkuneet univaikeudet ja häiriöt voivat aiheuttaa sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita ja sairauksia, ja siksi ne on hyviä hoitaa ajoissa.

6 Suositukset unen huoltoon Aamulla ja päivällä: herää aamulla joka päivä suunnilleen samaan aikaan nouse herättyäsi ylös sängystä noudata päivällä säännöllistä rytmiä harrasta liikuntaa (ei 3 4 tuntia ennen nukkumaanmenoa) ota tarvittaessa lyhyet päiväunet (15 20 minuuttia) alkuiltapäivästä vältä/rajoita kofeiinin, alkoholin ja nikotiinin käyttöä älä ole liian kiireinen: pidä taukoja, rentoudu ja pohdi huoliasi Illalla ja yöllä: rauhoitu noin kaksi tuntia ennen nukkumaan menoa syö kevyesti, juo vain vähän tee makuuhuoneestasi unelle mukava (pimennetty, rauhallinen eikä liian lämmin tai kylmä) tee makuuhuoneestasi ajaton vyöhyke pidä sänkyäsi turvapaikkana, jossa teet vain unta edistäviä asioita mene vuoteeseen vasta kun olet unelias ja rajoita vuoteessa oloaikaa unen pituiseksi nukkumaan mennessäsi älä yritä nukahtaa Unettomuuden itsehoidon kannalta on tärkeää, että ei pelkää unettomuutta. Mitä enemmän pelkää unettomuutta, sen vaikeampaa on saada unta tai nukahtaa uudelleen yöllisen heräämisen jälkeen. Asiantuntijana haastateltu unitutkija, dosentti Tarja Stenbergia. Lähteet: 1 1 Partinen M, Huutoniemi A. Unen aika. Auditorium Kustannusosakeyhtiö. Helsinki, Kivelä S-L, Voimavaroja unesta Hyvä uni iäkkäänä. Geron-sarja. Vammalan Kirjapaino Oy. Vammala, Pihl S, Aronen A-M. Unen taidot. Voita unettomuus ja uniongelmat ilman lääkkeitä. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki, Kajaste S, Markkula J. Hyvää yötä. Apua univaikeuksiin. Tallinna Raamatutrükikoda. Helsinki, Hyvä uni. Uniuutiset 1/2014. Erikoisnumero. Uniliitto, Unettomuus. Käypä hoito -suositus,

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Palautuminen ja unen merkitys 17.4.2018 Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Arjessa jaksaminen Kuormitus ja palautuminen tulee olla tasapainossa Pääosin tekijöihin pystyy vaikuttamaan itse Palautuminen

Lisätiedot

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Hyvää yötä, kauniita unia Moni meistä toivoo, että voisi nukkua niin kuin

Lisätiedot

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista

Lisätiedot

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen

Lisätiedot

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes

Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes Unesta ja unettomuudesta Eeva Liedes 21.3.2019 Unen vaiheet ja rakenne nonrem uni: torke, kevyt uni, syvä uni nonrem uni lisääntyy ruumiillisen rasituksen jälkeen REM uni: unennäkemisen univaihe REM uni

Lisätiedot

Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO

Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO LIIKUNTA JA LEPO MITEN SINÄ PALAUDUT? SUORITUKSESTA PALAUTUMINEN PALAUTUMISELLA TARKOITETAAN ELIMISTÖN RAUHOITTUMISTA, JOLLOIN AKTIIVISUUSTASO LASKEE ULKOISET JA SISÄISET STRESSITEKIJÄT VÄHENEVÄT TAI HÄVIÄVÄT

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen

Lisätiedot

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91 8 UNI JA LEPO sivut 85-91 Mene janalle oikeaan kohtaan Kuinka paljon nukuit viime yönä? Kuinka paljon nukuit la-su välisenä yönä? Minkälainen vireystilasi on juuri nyt? Oletko aamu- vai iltaihminen? ABC:

Lisätiedot

Eikö uni tule? AYL Sanna Mustonen Kivenlahden terveysasema. Kivenlahti Stensvik ry Asukasilta Kahvi-Kaisa

Eikö uni tule? AYL Sanna Mustonen Kivenlahden terveysasema. Kivenlahti Stensvik ry Asukasilta Kahvi-Kaisa Eikö uni tule? AYL Sanna Mustonen Kivenlahden terveysasema Kivenlahti Stensvik ry Asukasilta 4.4.2017 Kahvi-Kaisa Kiitokset materiaalista ja taustatuesta! Duodecim Käypä hoito suositus unettomuudesta 3.12.2015

Lisätiedot

Koululaisten lepo ja uni

Koululaisten lepo ja uni Koululaisten lepo ja uni Hyvinvoinnin kolmio tasapainoon ravinto lepo liikunta 1 Lepo ja rentoutuminen Mikä on lepoa ja rentoutumista, mikä taas ei? Jokaisella on oma tapansa levätä ja rentoutua. Kauhuelokuvan

Lisätiedot

Opaslehtinen unesta ikäihmiselle

Opaslehtinen unesta ikäihmiselle Opaslehtinen unesta ikäihmiselle Ikäneuvola Ruori Ikääntyvien neuvolamallin käynnistys ja pilotointi -hanke Oppaan löydät myös sähköisesti sivulta: www.jns.fi/ruori Sisältö: Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

UNI perusasiat pillereitä, terapiaa vai elintapamuutos. Eija Partanen-Kivinen, Sari Aalto ja Aki

UNI perusasiat pillereitä, terapiaa vai elintapamuutos. Eija Partanen-Kivinen, Sari Aalto ja Aki UNI perusasiat pillereitä, terapiaa vai elintapamuutos Eija Partanen-Kivinen, Sari Aalto ja Aki Happonenunikirjat lähteenä 24h rytmi = sirkadiaani (circa=noin, dies=päivä) *keskeisessä asemassa uneen liittyen

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Sh Anne Huutoniemi Helsingin Uniklinikka

Sh Anne Huutoniemi Helsingin Uniklinikka Sh Anne Huutoniemi Helsingin Uniklinikka 10.2.2017 Vireystila UNI UNIPAINE VÄLITTÄJÄAINEET VALVE Vireystilan hienosäätöön Vireyttä lisäävät Unta tuottavat osallistuvat o Noradrenaliini o GABA o Sytokiini

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013 Hyvinvointia työstä Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 Uni, aivot stressi Sampsa Puttonen Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 2 Sisällys 1. Uni ja aivot - unen merkitys aivoille - miten huolehtia unesta

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

Sh Anne Huutoniemi Helsingin Uniklinikka Mikkeli

Sh Anne Huutoniemi Helsingin Uniklinikka Mikkeli Sh Anne Huutoniemi Helsingin Uniklinikka Mikkeli 13.9.2017 Uni ja valve Säännöllistä, rytmistä vireystilan vaihtelua Niin nukut kuin valvot Vireystilan rytmisyyteen vaikuttavat: neurofysiologiset tekijät

Lisätiedot

HYVÄ ARKI. Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS

HYVÄ ARKI. Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS HYVÄ ARKI Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi, kevät 2017 Osastonhoitaja Riitta Salomäki YTHS Hyvä arki * Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä sekä lisätä

Lisätiedot

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki)

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki) Tarja Ketola 17.11.2015 Uni ja univaje Vireyden säätely Väsyvyys (fatiikki) Nukumme noin 1/3 elämästämme. Ideaali unen määrä on 7 tuntia/vrk (alle 6 yli 9) Sekä lyhyemmät että pidemmät unimäärät nostavat

Lisätiedot

Unettomuus. Rea Lagerstedt kliin. opettaja, Helsingin yliopisto

Unettomuus. Rea Lagerstedt kliin. opettaja, Helsingin yliopisto Unettomuus Rea Lagerstedt kliin. opettaja, Helsingin yliopisto Sidonnaisuudet Unettomuuden Käypä Hoito -työryhmä Koulutustilaisuuksia yhdessä lääkealan yritysten kanssa Takeda, asiantuntijapalkkio 1 Unihäiriöt

Lisätiedot

Aivot narikkaan Asiakastilaisuus Riitta Veijalainen Vastaava työterveyspsykologi Voimavarakeskeinen työnohjaaja

Aivot narikkaan Asiakastilaisuus Riitta Veijalainen Vastaava työterveyspsykologi Voimavarakeskeinen työnohjaaja Aivot narikkaan Asiakastilaisuus 18.3.2019 Tähdelliset työt tehdään ja muuten ollaan kuin Ellun kanat Tuntematon sotilas Työelämän muutokset ja aivot Aivoterveyden uudet uhkat: -korkeat psyykkiset vaatimukset

Lisätiedot

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? SYDÄMEN SYKEVÄLIANALYYSI: IKKUNA KEHOON Sydän sopeutuu autonomisen hermoston välityksellä jatkuvastimuuttuviin tilanteisiin aiheuttamalla vaihtelua peräkkäisten sydämenlyöntien

Lisätiedot

Opiskelijan unipäiväkirja

Opiskelijan unipäiväkirja LIITE 7. Opiskelijan unipäiväkirja Opiskelijan unipäiväkirja Nimi: Henkilötunnus: Ohjeet: Täyttöohjeet: nukuttu aika (myös päiväunet) vuoteeseen meno ylösnousuaika lyhyt herääminen yöllä Unen laatu: 1

Lisätiedot

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th KYYTIÄ UNIONGELMILLE -UNIRYHMÄ Tarkoitettu opiskelijoille, joilla nukahtamiseen tai nukkumiseen liittyviä ongelmia Lyhyt haastattelu

Lisätiedot

Miten vauvan unirytmi kehittyy?

Miten vauvan unirytmi kehittyy? Miten vauvan unirytmi kehittyy? Perheaikaa.fi nettiluento Juulia Ukkonen - Kätilö, TtK 25.1.2013 Uni-valverytmin kehittyminen Vauvan uni-valverytmi kehittyy vähitellen ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana.

Lisätiedot

Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015. Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste

Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015. Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015 Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste FINGERin tuloksia Merkittävä läpimurto muistisairauksien ehkäisyssä Elintapaohjauksella (ravitsemusneuvonta,

Lisätiedot

Henkilötunnus: Pituus: cm Paino nyt kg, 10 v. sitten kg Ammatti (nykyinen tai entinen): / Eläke v. Millaista työtä teette?

Henkilötunnus: Pituus: cm Paino nyt kg, 10 v. sitten kg Ammatti (nykyinen tai entinen): / Eläke v. Millaista työtä teette? Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri UNIKYSELYLOMAKE 2 sivu 1/7 Ohjeet vastaajalle: Rengastakaa / alleviivatkaa kysymyksen kohdalta parhaiten sopiva vaihtoehto tai kirjoittakaa tieto sille varattuun tilaan.

Lisätiedot

Uni ja vireystaso. Marjo-Riitta Anttila Tutkimus- ja kehittämiskoordinaattori Sairaanhoitaja

Uni ja vireystaso. Marjo-Riitta Anttila Tutkimus- ja kehittämiskoordinaattori Sairaanhoitaja Uni ja vireystaso Marjo-Riitta Anttila Tutkimus- ja kehittämiskoordinaattori Sairaanhoitaja Miksi nukutaan? Elpyminen Varastoidaan energiaa seuraavaan päivää varten Aivojen määräaikaishuoltoa Muistitoimintojen

Lisätiedot

Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto

Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Firstbeatin stressiseminaari, 20.5.2008 Uni ja palautuminen Unen tehtävät

Lisätiedot

9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien?

9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien? Unikysely Lue koko kysymys ennen vastaamista. Valitse sopiva vaihtoehto tai kirjoita kysytty tieto lähinnä viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Merkitse myös kieltävä vastaus näkyviin. 1. Lomakkeen täyttämispäivämäärä

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN UNI JA UNETTOMUUS

IÄKKÄIDEN UNI JA UNETTOMUUS Sirkka-Liisa Kivelä LKT, professori, ylilääkäri Turun yliopisto Turun yliopistollinen keskussairaala ja Satakunnan sairaanhoitopiiri IÄKKÄIDEN UNI JA UNETTOMUUS Iäkkäiden uni on pinnallista ja katkonaista

Lisätiedot

Uni on TURVALLISUUTTA. Uni on OPPIMISTA

Uni on TURVALLISUUTTA. Uni on OPPIMISTA UNTA PALLOON! 1 MITÄ UNI ON? Uni on pakollinen juttu meille jokaiselle. Ihmisten lisäksi myös kaikki eläimet ja kasvit, jopa puut nukkuvat. Alakoululainen tarvitsee unta noin 10 tuntia vuorokaudessa. 10-vuotias

Lisätiedot

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit Case Kiireinen äiti Hyvinvointianalyysi Raportit HYVINVOINTIANALYYSI Henkilö: Case Kiireinen äiti Ikä 47 Pituus (cm) 170 Paino (kg) 62 Painoindeksi 21.5 Aktiivisuusluokka Leposyke Maksimisyke 6.0 (Hyvä)

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Ariel Gordin. LKT, professori Suomen Parkinson-liiton hallituksen jäsen Suomen Parkinson-säätiön hallituksen jäsen

Ariel Gordin. LKT, professori Suomen Parkinson-liiton hallituksen jäsen Suomen Parkinson-säätiön hallituksen jäsen Ariel Gordin LKT, professori Suomen Parkinson-liiton hallituksen jäsen Suomen Parkinson-säätiön hallituksen jäsen Unessa on todettu olevan selvästi erilaisia tiloja, jotka vaihtelevat 90-100 minuutin jaksoissa.

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Uni, lepo ja vireys Soili Järvilehto ja Raija Kiiski toim. Vappu Laine Kuntoutussäätiö 2010

Uni, lepo ja vireys Soili Järvilehto ja Raija Kiiski toim. Vappu Laine Kuntoutussäätiö 2010 Uni, lepo ja vireys Soili Järvilehto ja Raija Kiiski toim. Vappu Laine Kuntoutussäätiö 2010 Uni Unen merkitystä ei täysin tunneta. Valveillaolon ja unen vaihtelu on välttämätöntä. Ihminen tarvitsee unta

Lisätiedot

Lasten unesta ja unihäiriöistä. Anne Huutoniemi Helsingin uniklinikka

Lasten unesta ja unihäiriöistä. Anne Huutoniemi Helsingin uniklinikka Lasten unesta ja unihäiriöistä Anne Huutoniemi Helsingin uniklinikka 12.9.2018 Unen kypsyminen Vastasyntyneen uni kypsyy vähitellen. Aktiivinen uni, joka assosioidaan REM-uneen Hiljainen uni eli NREM uni

Lisätiedot

NUORET, MIKSI ON NUKUTTAVA?

NUORET, MIKSI ON NUKUTTAVA? NUORET, MIKSI ON NUKUTTAVA? Unta palloon teemavuodet Kirkkonummi 19.11.2014 FM, mth Johannes Kajava HYKS nuorisopsykiatria www.uniresepti.fi SISÄLTÖ 1. Unen tehtävistä nuoruusiässä 2. Nuoruusikäisen unen

Lisätiedot

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit Case Kiireinen äiti Hyvinvointianalyysi Raportit HYVINVOINTIANALYYSI Henkilö: Case Kiireinen äiti Ikä 47 Pituus (cm) 170 Paino (kg) 62 Painoindeksi 21.5 Aktiivisuusluokka Leposyke Maksimisyke 6.0 (Hyvä)

Lisätiedot

MITEN MENEE? (OIKEASTI)

MITEN MENEE? (OIKEASTI) MITEN MENEE? (OIKEASTI) Niina Karstunen Hyvinvointiasiantuntija, LitM FIRSTBEAT ON SUORITUSKYVYN JA HYVINVOINNIN EDELLÄKÄVIJÄ Huippu-urheilu Yli 800 huippujoukkuetta käyttää Firstbeatia voittaakseen maailman

Lisätiedot

NUKKUMISEN VAIKUTUS OPISKELUTULOKSIIN

NUKKUMISEN VAIKUTUS OPISKELUTULOKSIIN NUKKUMISEN VAIKUTUS OPISKELUTULOKSIIN Tekijät: Miranda Grönlund Veera Hyytiäinen Elina Oja Psykologinen tutkimus Lohjan Yhteislyseon Lukio Toukokuu 2016 Opettaja: Simo Jouhi 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto....

Lisätiedot

LAPSEN VANHEMMILLE. Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona

LAPSEN VANHEMMILLE. Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona LAPSEN VANHEMMILLE Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona 1 TÄMÄN OHJELEHTISEN TARKOITUS: antaa ohjeita ja tukea kotona toteutettavaan uni valverytmitykseen ohjeet ovat suuntaa antavia,

Lisätiedot

Sampsa Puttonen, vanhempi tutkijatkij. 10.11.2010 Hämeenlinna

Sampsa Puttonen, vanhempi tutkijatkij. 10.11.2010 Hämeenlinna Vireyden hallinnalla turvallisuutta Sampsa Puttonen, vanhempi tutkijatkij 10.11.2010 Hämeenlinna Kaksi prosessia, S&C, jotka säätelevät elämäämme (itsearvioitu uneliaisuus) (itsearvioitu uneliaisuus) uni

Lisätiedot

Uni ja sydän; sykevariaatio ja uni

Uni ja sydän; sykevariaatio ja uni Uni ja sydän; sykevariaatio ja uni, LKT, neurologian dosentti Unilääketieteen erityispätevyys Biologisia rytmejä ja vireystaso Lmptila Kortisoli Vireystaso Somatotropiini Melatoniini 24 3 6 9 12 15 18

Lisätiedot

UNIKOULU OSASTOLLA B 21

UNIKOULU OSASTOLLA B 21 UNIKOULU OSASTOLLA B 21 UNIKOULU OSASTOLLA B 21 Unenseurant alomake lapselle Nimi Täyttöohjeet * Nukkumisajat = * Herääminen yöllä / päiväunilla X nukahtaa itsekseen О nukahtaa saatuaan tutin T nukahtaa

Lisätiedot

Ohjelma! Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum

Ohjelma! Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum Ohjelma 9-9.15 9.15-9.40 9.40.9.55 9.55-10.25 10.25-12.00 Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum AlvinOne - Tekoäly on jo täällä - Johanna Varje, markkinointijohtaja, Odum

Lisätiedot

NUKKUMALLA MENESTYKSEEN

NUKKUMALLA MENESTYKSEEN NUKKUMALLA MENESTYKSEEN Henri Tuomilehto, dosentti Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Unilääketieteen erityispätevyys Somnologist Eurooppalainen unilääketieteen pätevyys Uniopastuksen tavoitteita

Lisätiedot

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä?

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Stressinmittauksen tulkintamalli -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Ttm Jaakko Kotisaari Jyväskylä 20.5. 2008 Kuormittuneisuuden arvioinnin haasteet Onko palautumista riittävästi? Mikä on sopiva

Lisätiedot

- Stressi haltuun- Ammattiliitto Pro/Tanja Luukkanen

- Stressi haltuun- Ammattiliitto Pro/Tanja Luukkanen - Stressi haltuun- Ammattiliitto Pro/Tanja Luukkanen Sisällysluettelo Mikä meitä stressaa? Mitä meissä tapahtuu stressaantuessamme? Miten stressi ilmenee meissä? Stressin hallintakeinoja Stressin määritelmä

Lisätiedot

OTA-ohjauskartan uudet materiaalit: stressi, uni ja tupakka

OTA-ohjauskartan uudet materiaalit: stressi, uni ja tupakka OTA-ohjauskartan uudet materiaalit: stressi, uni ja tupakka OTA-ohjauskartta Psykologi Riikka Turku riikka.turku@iki.fi Täydennyskoulutus 22.1.2015 OTA-ohjauskartta Yhdessä tekemisen kautta vastausprosentti

Lisätiedot

Uniongelmat- Kuinka neuvon huonosti nukkuvaa , HY. Rea Lagerstedt, työterv.huollon erikoislääkäri HY, Yle työterveys

Uniongelmat- Kuinka neuvon huonosti nukkuvaa , HY. Rea Lagerstedt, työterv.huollon erikoislääkäri HY, Yle työterveys Uniongelmat- Kuinka neuvon huonosti nukkuvaa 3.9.2013, HY Rea Lagerstedt, työterv.huollon erikoislääkäri HY, Yle työterveys Alustuksessa käytettyjä lähteitä Unettomuuden Käypä hoito -suositus 2008 Työterveyslaitos,

Lisätiedot

- PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN -

- PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN - - PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN - Technopolis Business Breakfast Kuopio 17.2.2017 Henri Tuomilehto, dosentti Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Unilääketieteen erityispätevyys Somnologist Eurooppalainen

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen

Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen Hyvinvointianalyysi Essi Salminen HYVINVOINTIANALYYSI Reaktion voimakkuus Ikä Henkilö: Essi Salminen Pituus (cm) Paino (kg) Painoindeksi 27 165 63 23.1 Aktiivisuusluokka Leposy Maksimisy 6.0 () 50 193

Lisätiedot

Kuinka hoidan aivoterveyttäni?

Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden

Lisätiedot

Case CrossFit-urheilija. Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Case CrossFit-urheilija. Firstbeat Hyvinvointianalyysi Case CrossFit-urheilija Firstbeat Hyvinvointianalyysi ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Crossfit urheilija Case Kartoituksen alkupäivämäärä 14.07.2014 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden

Lisätiedot

(Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) 1. Nimesi:

(Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) 1. Nimesi: 1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) Kysymyksiin voi vastata lapsi itse ja/tai vanhemmat (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Hae apua ajoissa! www.muistiliitto.fi Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet tekijät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa

Lisätiedot

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012 Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että

Lisätiedot

Mielenterveys on olennainen osa ikäihmisen toimintakykyä

Mielenterveys on olennainen osa ikäihmisen toimintakykyä Mielenterveys on olennainen osa ikäihmisen toimintakykyä Kaatumisseula-päätösseminaari 15.2.2017 Merikeskus Vellamo, Kotka Suunnittelija Sonja Maununaho, Suomen Mielenterveysseura Mielenterveys on hyvinvoinnin

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä! LIITE 1/1(5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) Kysymyksiin voi vastata lapsi itse ja/tai vanhemmat (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) I TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Case Insinööri. Hyvinvointianalyysi

Case Insinööri. Hyvinvointianalyysi Case Insinööri Hyvinvointianalyysi ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Case Insinööri Kartoituksen alkupäivämäärä 03.09.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen

Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen Hyvinvointianalyysi Essi Salminen ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Essi Salminen Kartoituksen alkupäivämäärä 11.10.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho

Lisätiedot

HALUATKO NUKKUA PAREMMIN? 1. UNEN TEHTÄVISTÄ 2. UNEN RAKENTEESTA 6.5.2015. Sisältö. Johannes Kajava, Unipalvelut / Hyks psykiatria

HALUATKO NUKKUA PAREMMIN? 1. UNEN TEHTÄVISTÄ 2. UNEN RAKENTEESTA 6.5.2015. Sisältö. Johannes Kajava, Unipalvelut / Hyks psykiatria HALUATKO NUKKUA PAREMMIN? Lohjan kaupungin työhyvinvointiteema 5.5.2015 [lyhennelmä] Johannes Kajava, Unipalvelut / Hyks psykiatria Sisältö 1. Unen tehtävistä 2. Unen rakenteesta 3. Unen häiriöistä 4.

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

2016 Case. Hyvinvointianalyysi

2016 Case. Hyvinvointianalyysi 2016 Case Hyvinvointianalyysi ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili 2016 Case Kartoituksen alkupäivämäärä 08.10.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho on mielestäni

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI

HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Alkoholi Maksimisyke Sairaudet Lääkitys Puuttuva syketieto LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN Mittausjakso

Lisätiedot

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen

Lisätiedot

Vauvan itkuherkkyys ja koliikki

Vauvan itkuherkkyys ja koliikki Vauvan itkuherkkyys ja koliikki Juulia Ukkonen Kätilö ja perheneuvoja, BSc Health Communication Miksi vauvat itkevät? Kaikki vauvat itkevät ja itku kuuluu normaalina osana vauvan elämään. Itkun avulla

Lisätiedot

Heräätkö jatkuvasti yöllä tyhjentämään rakkoa?

Heräätkö jatkuvasti yöllä tyhjentämään rakkoa? Heräätkö jatkuvasti yöllä tyhjentämään rakkoa? Jos heräät jatkuvasti tyhjentämään rakkoa useammin kuin kerran yössä, sinulla saattaa olla nokturia eli yöllinen tihentynyt virtsaamistarve.1 Nokturia on

Lisätiedot

Aktigrafia. Anniina Alakuijala. LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS)

Aktigrafia. Anniina Alakuijala. LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS) Aktigrafia Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS) KNF-hoitajayhdistyksen ja Unihoitajaseuran kevätkoulutus 19.4.2018 Aktigrafi

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN. Satu Nevalainen Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri

KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN. Satu Nevalainen Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN Satu Nevalainen 19.3.2019 Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri STRESSI & PALAUTUMINEN -Stressiksi tila, jossa keho mukautuu ja reagoi fyysisesti ja psyykkisesti

Lisätiedot

Koppa kuntoon - stressin hallinta on ennen kaikkea pään asia. www.varavoimala.fi

Koppa kuntoon - stressin hallinta on ennen kaikkea pään asia. www.varavoimala.fi Koppa kuntoon - stressin hallinta on ennen kaikkea pään asia www.varavoimala.fi Nykyajan taudit * Kiiresairaus * Univelkatauti * Infoähky * Ilon puutos tauti * Hullutteluvajaus Kiire * Mistä kiire syntyy?

Lisätiedot

SUOMEN NARKOLEPSIAYHDISTYS RY

SUOMEN NARKOLEPSIAYHDISTYS RY SUOMEN NARKOLEPSIAYHDISTYS RY NARKOLEPSIA Narkolepsia on neurologinen sairaus, jolle on luonteenomaista väsymys ja nukahtelualttius. Tunnereaktioiden laukaisemat katapleksiakohtaukset (äkilliset lihasvoimien

Lisätiedot

HYY:n VIRITYSPÄIVÄ

HYY:n VIRITYSPÄIVÄ HYY:n VIRITYSPÄIVÄ 22.2.2018 Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä edistäminen klo 12.15 13.45 Lyhyt

Lisätiedot

Uni ja ikääntyminen. Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Uni ja ikääntyminen. Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Uni ja ikääntyminen Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Science 2013;342:373-7. Tältä näyttää uni. Unessa on monta vaihetta mutta

Lisätiedot

Reumasairaus ja väsymys - monen tekijän summa

Reumasairaus ja väsymys - monen tekijän summa Reumasairaus ja väsymys - monen tekijän summa Reuma-lehti 4/17 Teksti: Henna Laitio Reumasairauksiin liittyvän väsymyksen taustalla vaikuttaa monen tekijän vyyhti. Väsymys mainitaan monen reumasairauden

Lisätiedot

UNI JA UNIHÄIRIÖIDEN VAIKUTUS MUISTIIN. Salla Lamusuo LT, neurologian el UnilääkeAeteen erityispätevyys

UNI JA UNIHÄIRIÖIDEN VAIKUTUS MUISTIIN. Salla Lamusuo LT, neurologian el UnilääkeAeteen erityispätevyys UNI JA UNIHÄIRIÖIDEN VAIKUTUS MUISTIIN Salla Lamusuo LT, neurologian el UnilääkeAeteen erityispätevyys Ihminen nukkuu kolmasosan elämästään Unen häiriytymisen vaikutukset ovat siten suuruudeltaan sen mukaiset

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

Väsymys ja liikenne. Mikael Sallinen

Väsymys ja liikenne. Mikael Sallinen Väsymys ja liikenne Mikael Sallinen 1 1) Ajonaikainen väsymys 2) Keinot vähentää ajonaikaista väsymystä 2 Mitä vireys ja väsymys ovat? Vireys on elimistön ja erityisesti aivojen yleinen aktiivisuustaso.

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia unesta, unettomuudesta ja sen hoitamisesta

Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia unesta, unettomuudesta ja sen hoitamisesta Jenni Jokinen & Mira Martola Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia unesta, unettomuudesta ja sen hoitamisesta Opinnäytetyö Kevät 2019 SeAMK Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitaja (AMK) 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Mitä rentoutuminen on?

Mitä rentoutuminen on? Rentoutuminen Fysioterapeutti Miikka Pesola Paavo Nurmi -keskus Mitä rentoutuminen on? Elimistön toiminnan ja mielen rauhoittamista - harjoitteilla Mielen ja kehon vapauttamista häiritsevistä tekijöistä

Lisätiedot

NUORTEN UNIVAIKEUKSIEN HOITO

NUORTEN UNIVAIKEUKSIEN HOITO NUORTEN UNIVAIKEUKSIEN HOITO OSASTOJAKSOLLA JA PÄÄTELMÄT Johannes Kajava, mth, FM HYKS nuorisopsykiatrian os. B3 Unettomuuden hoidon keinoista nuorisopsykiatriassa HYKS Psykiatriakeskus 6.4.2017 KESKEINEN

Lisätiedot

TULOS NOUSUUN NUKKUMALLA. Tanja Lappi, Heltin unikoulun rehtori, työterveyspsykologi

TULOS NOUSUUN NUKKUMALLA. Tanja Lappi, Heltin unikoulun rehtori, työterveyspsykologi TULOS NOUSUUN NUKKUMALLA Tanja Lappi, Heltin unikoulun rehtori, työterveyspsykologi 16.3.2017 MINÄ JA HELTTI Perustettu 2013 Visiona vaikuttaa yli 500 000 suomalaisen hyvinvointiin vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

ESITIETOKAAVAKE UNIAPNEAEPÄILYN VUOKSI TUTKIMUKSIIN TAI VASTAANOTOLLE TULEVALLE

ESITIETOKAAVAKE UNIAPNEAEPÄILYN VUOKSI TUTKIMUKSIIN TAI VASTAANOTOLLE TULEVALLE ESITIETOKAAVAKE UNIAPNEAEPÄILYN VUOKSI TUTKIMUKSIIN TAI VASTAANOTOLLE TULEVALLE Lukekaa kysymykset huolellisesti ja pyrkikää vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Kysymykset selvittävät teillä epäiltyyn sairauteen

Lisätiedot

Lukiolaisten nukkuminen

Lukiolaisten nukkuminen Lukiolaisten nukkuminen Lohjan Yhteislyseon lukio Psykologian tutkimus Toukokuu 2016 Tekijät: Julia, Oona, Katariina, Sani 1 Sisällysluettelo: 1.Johdanto 3 2. Tutkimusongelma ja Hypoteesi 4 3. Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Esimerkki TAYS/ UNI-poliklinikan vastaanotolta

Esimerkki TAYS/ UNI-poliklinikan vastaanotolta Esimerkki TAYS/ UNI-poliklinikan vastaanotolta UNI-asiakkaan kohtaaminen Terapeuttisen tilan luominen tärkeää Ajankäyttö ja tilat vastaanotoilla usein haastavia Huomioi ikä, sukupuoli ja mahdolliset muut

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja unettomuus. Työterveyslaitos, perjantai-meeting, 14.11.2014 Rea Lagerstedt, kliin.opettaja, Helsingin yliopisto

Työterveyshuolto ja unettomuus. Työterveyslaitos, perjantai-meeting, 14.11.2014 Rea Lagerstedt, kliin.opettaja, Helsingin yliopisto Työterveyshuolto ja unettomuus Työterveyslaitos, perjantai-meeting, 14.11.2014 Rea Lagerstedt, kliin.opettaja, Helsingin yliopisto 14.11.2014 1 sidonnaisuudet Unettomuuden Käypä Hoito työryhmä Koulutustilaisuuksia

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA Yhteenveto perustuu valmennuksen alku- ja loppukyselyyn, joka mittaa valmennuksen aikana tapahtuneita muutoksia. Asiakas:

Lisätiedot

Urheilijan ylirasitustila

Urheilijan ylirasitustila Urheilijan ylirasitustila Aleksi Kallioniemi Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Lääkärikeskus Aava Helsingin Urheilulääkäriasema Ylirasitustilaan ei ole olemassa varsinaista hoitoa, joten järkevintä on

Lisätiedot

6-12 kk vauvan uni ja tavalliset univaikeudet

6-12 kk vauvan uni ja tavalliset univaikeudet 6-12 kk vauvan uni ja tavalliset univaikeudet 4.9.2014 Juulia Ukkonen BSc Health Communication, kätilö Miksi vauva heräilee öisin? Vauvan yöherääminen saattaa pohjautua biologiseen mekanismiin, jolla vauva

Lisätiedot

Mielekästä ikääntymistä

Mielekästä ikääntymistä Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen

Lisätiedot