Perinteitä ja uusia avauksia metsäenergian korjuussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perinteitä ja uusia avauksia metsäenergian korjuussa"

Transkriptio

1 Perinteitä ja uusia avauksia metsäenergian korjuussa Juha Laitila Metsäenergiasta uutta liiketoimintaa kestävästi ja kannattavasti ForestEnergy2020- tutkimus- ja innovaatio-ohjelman vuosiseminaari Joensuun Tiedepuisto

2 Sisältö: - Avohakkuuta harvennusten sijaan hieskoivikoissa - Kaivukone ensi- ja energiapuuharvennusten hakkuukoneena - Puunkorjuuta juurineen, eli kannot ylös hakkuun yhteydessä turvemaalla - Murskaamalla metsähaketta tienvarsivarastoilta - Yhteenveto

3 Hieskoivuvarat ja käyttö Runsaimmin hieskoivikoita on Pohjois-Pohjanmaan eteläosan ojitusalueilla ja Länsi-Lapissa, missä niiden osuus metsämaasta on noin 20 %* Vuonna 2011 koivukuitupuuta hakattiin Suomessa 7,3 milj. m 3 Eniten koivukuitupuuta hakattiin Pohjois- Savon (0,98 milj.m 3 ) ja Pohjois-Pohjanmaan (0,94 milj.m 3 ) metsäkeskusten alueilla (Metinfo 2013). Koivun %-osuus puuston tilavuudesta metsämaalla* * Niemistö, P. & Korhonen, K.T Koivuvarat ja kasvu. Julkaisussa: Niemistö, P., Viherä-Aarnio, A., Velling, P., Heräjärvi, H. & Verkasalo, E. (toim.). Koivun kasvatus ja käyttö. Metla & Metsäkustannus, s ISBN

4 Hieskoivun kasvatus Tuoreimpien tutkimustulosten mukaan hieskoivikoiden harvennuksilla turv la tai muilla kosteilla mailla ei ole useinkaan taloudellisia perusteita (Niemistö 2012*) Hieskoivikot eivät järeydy vaneritukin mittoihin, harventamattomuus ei vähennä kuitupuun kertymää, huono laatu & energiapuun lisääntynyt tarve Harventaminen kannattaa kun sekapuuna on kasvatuskelpoisia havupuita, tukkilaatuinen hieskoivikko kasvaa rehevällä kasvupaikalla tai kuusialikasvosta voidaan hyödyntää metsänuudistamisessa Harventamattomien hieskoivikoiden edullisin kiertoaika on noin vuotta: yhdistetty aines- ja energiapuun korjuu Kannattavuus- ja vertailulaskelmien sekä metsänhoitosuositusten tueksi puuttuu vertailutietoa hakkuun tuottavuudesta hieskoivikoiden harvennuksilla ja avohakkuilla * Niemistö, P Harventamaton hieskoivikko - edullinen energiapuureservi. Esitelmä Bioenergia-tutkimusohjelman loppuseminaarissa Helsingissä

5

6 Hakkuukokeet Kuitupuu korjattiin 5 m pitkänä ja energiaosite korjattiin 5-7 m pitkänä kokopuuna Hakkuut suoritti Pyhännän hakkuupalvelu Ay Metsä- Groupin työmailla Vaalassa 2013 Komatsu hakkuukone & hakkuulaite Kuormainvaakamittaus hakkuukoealoittain metsäkuljetuksen yhteydessä (Ponsse Wisent)

7 Aineiston keruu on vielä osittain kesken

8 Aineiston keruu on vielä osittain kesken

9 Puunhankinnan ja kaukolämmön tuotannon kausivaihtelu

10 Kaivukone hakkuukoneena Tavoitteena oli selvittää hakkuutyön tuottavuus aines- ja energiapuun integroidussa korjuussa, kun peruskoneena on hakkuulaittein varustettu kaivukone New Holland Kobelco E 135 B SR kaivukone + Naarva EF28 hakkuulaite Aineisto Hakkuukoe Punkaharjulla & hakattujen puiden metsäkuljetus ja kuormainvaakamittaus Hakkuupoistuma 2267 runkoa eli 71 m 3 kuitupuuta ja 53 m 3 polttorankaa 37 hakkuukoealaa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 1,8 ha Rungon tilavuus vaihteli välillä dm 3 (keskiarvo 57 dm 3 ) ja hakkuupoistuman tiheys välillä runkoa hehtaarilta (keskiarvo 1309) Hakattu puusto oli pääsääntöisesti mäntyä

11 Kuormainvaakamittaus kaksivaiheisena: aluksi koealoittainen punnitus, jonka jälkeen kuormakohtainen tarkistuspunnitus varastopaikalla tavaralajeittain

12 Hakkuun tehotuntituottavuus, m 3 /h Hakkuun tehotuntituottavuus, runkoja/h Tehotuntituottavuus kiintokuutiometreinä ja runkoina: Tehotuntituottavuus, m3/h Tehotuntituottavuus, runkoja/h Keskiarvo ,8 m 3 ja 233 runkoa tehotunnissa Rungon käyttöosan tilavuus, dm 3 12

13 Ajouran leveys, cm Ajouran leveys hakkuutyömaalla: Mittaushavainto Keskiarvo 417 cm Mittausten lukumäärä

14 Hakkuun tehotuntituottavuus, m 3 /h Vertailu aiempiin tuloksiin Kokopuu joukkokäsittelynä keskikokoisella harvesterilla*** Naarva28EF & New Holland Kobelco E 135 B SR kaivukone Pieni harvesteri yksinpuin* Keskikokoinen harvesteri yksinpuin ** Rungon keskikoko, dm 3 * Ryynänen S. & Rönkkö, E Harvennusharvestereiden tuottavuus ja kustannus. Työtehoseuran julkaisuja s. ** Kärhä K., Keskinen S., Kallio T., Liikkanen R. & Lindroos J Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta. Metsätehon raportti s. *** Kärhä, K., Keskinen, S., Liikkanen, R. & Lindroos, J Kokopuun korjuu nuorista metsistä. Metsätehon raportti s.

15 Puunkorjuuta juurineen turvetuotantoalueen valmisteluhakkuussa Hakkuun tuottavuus määritettiin rinnankorkeusläpimitan mukaan juurineen hakkuussa ja perinteisellä hakkuutavalla. Puiden läpimitat mitattiin ja merkittiin pahvilapuille. Puiden läpimitta oli 5-28 cm, pituus 6,2 19,3 m ja poistuma runkoa hehtaarilta. Kokonaisbiomassa laskettiin Repola ym. (2007) malleilla.

16 Puubiomassan hakkuun tuottavuus

17 Perinteinen erilliskorjuu Integroitu korjuu Runkopuun hakkuu & latvusmassan kasaus, /m³ Runkopuun hakkuu juurineen ja latvusmassan kasaus, /m³ Runkopuun ja latvusmassan metsäkuljetus tienvarsivarastolle, /m³ Kantojen nosto kaivukoneella, /m³ Kantojen metsäkuljetus tienvarsivarastolle, /m³ Runkopuun, latvusmassan ja kantojen metsäkuljetus tienvarsivarastolle, /m³ Puubiomassan korjuukustannus tienvarsivarastolla, /m³

18 Puubiomassan korjuukustannus tienvarsivarastolla, /m³ Puubiomassan korjuukustannus tienvarsivarastolla Integroitu korjuu läpimittaan 20 cm, kun moton tuntikustannus on sama kuin normaalissa hakkuussa Integroitu korjuu läpimittaan 18 cm, kun moton tuntikustannus on +10% Integroitu korjuu läpimittaan 16 cm, kun moton tuntikustannus on +20% Integroidusti korjattu puubiomassa, /m³ Perinteinen erilliskorjuu on kannattavaa, kun läpimitta on suurempi kuin cm +10 % integroidusti korjattu puubiomassa, /m³ +20 % integroidusti korjattu puubiomassa, /m³ Hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitta, cm Erilliskorjattu puubiomassa, /m³

19 Murskauksen tehotuntituottavuus lämpöarvon mukaan Puhtaat kannot Kannot Latvusmassa Kokopuu Murskauksen tehotuntituottavuus, MWh/E 0 h

20 Palakokoluokan tehollinen lämpöarvo, MJ/kg Lämpöarvo eri palakokoluokissa 20 Kokopuu Latvusmassa Kannot , 3-8, Palakokoluokka, mm

21 Yhdistettyä kantojen murskausta & seulontaa tienvarsivarastolla Crambo 6000 murskaimella ja tähtiseulalla

22 Yhteenveto - Avohakkuulla on saatavissa tuottavuuden lisäys hieskoivikoiden puunkorjuussa - Mutkaisen hieskoivun joukkokäsittelyhakkuu on haastavaa - Avohakkuulla osa talvileimikoista on ehkä muutettavissa kesäleimikoiksi - Harvennuksia enemmän vapausasteita metsäkuljetuksen meno- ja paluureittien sijoittelussa palstalle - Maanrakennuksen ja metsähakkeentuotannon synergiat on selvitettävä - Kuljetus- ja kuormauskaluston työsyklien eriaikaisuus - Kausiurakointi parantaa erikoiskoneiden työllistymistä, kun kaluston määrää ei tarvitse mitoittaa kausihuippujen mukaan

23 Yhteenveto - Kaivukone on lupaava vaihtoehto tasaisten ja kivettömien maiden puunkorjuuseen ja kausiurakointiin - Giljotiikatkaisu vähentää tehontarvetta sahakatkaisuun verrattuna - Puunkorjuu juurineen oli mielenkiintoinen kokeilu - Murskaus on toimintavarma ja tehokas tapa tuottaa latvusmassa- ja kantohaketta - Haketus sopii erityisesti ranka-, runko- ja kokopuulle - Kantojen välivarastomurskaus tehostaa kaukokuljetuksen tuottavuutta - Murskaukseen yhdistetty hienoaineksen seulonta parantaa sekä tuottavuutta että hakkeen laatua

24 Yhteenveto - Varastointilogistiikassa ja laadunhallinnassa on vielä paljon työtä ja tehostamispotentiaalia: - Varastoihin sitoutunut pääoma, kuiva-ainetappiot, irtolumen aiheuttama laatuvaihtelu, kulutushuippujen ja toimitusten kausivaihtelun tasaus hakkeen tms. puskurivarastoinnin avulla jne. - Laatu syntyy tekemällä, eikä säitä surkuttelemalla. Haastavaa kuin heinän teko. ennen vanhaan Kuvat: Nivala-Seura ry, K.Holopainen & Virtuaalikylä

25 Kiitos! 25

26 Esitykseen liittyviä julkaisuja: Laitila, Juha, Väätäinen, Kari & Asikainen, Antti Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turvemaalla. Metlan työraportteja s. Laitila, Juha & Väätäinen, Kari Joukkokäsittelyhakkuun tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF 28 hakkuulaitteella. Metlan työraportteja s. Laitila, Juha, Rytkönen, Esko & Nuutinen, Yrjö Kantojen, latvusmassan ja harvennuspuun murskaus tienvarsivarastolla kuorma-autoalustaisella CBI 5800 murskaimella. Metlan työraportteja s

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä

Lisätiedot

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Ensimmäiset tuloskuvat Juha Laitila & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka

Lisätiedot

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka Bioenergiaa metsistä -tutkimusohjelman

Lisätiedot

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskuri: Harvennusmetsien energiapuun kertymien & keskitilavuuksien laskentaohjelma Lask ent

Lisätiedot

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA Puunhankinta ja logistiikka - Teknologian kehitysnäkymät Lapin bioenergiaseminaari Rovaniemi 14.2.2008 ja Tornio 15.2.2008 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Korjuukohteet

Lisätiedot

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2 Integroituna vai ilman? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätieteen päivä 2009 Näkökulmia puunkorjuun kehitykseen ja kehittämiseen 4.11.2009, Tieteiden talo, Helsinki Tuotantoketjuja tehostettava pieniläpimittaisen,

Lisätiedot

Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky. Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2

Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky. Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2 Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2 1/2010 Hankkeen tavoitteet Aines- ja energiapuun korjuun integrointi paalausmenetelmällä

Lisätiedot

Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna?

Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna? Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna? Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 Metsäteho Oy 1, TTS tutkimus 2 2/2010 Tausta & tuloskalvosarjan sisältö Nuoren

Lisätiedot

Korjuuvaihtoehdot nuorten metsien energiapuun korjuussa

Korjuuvaihtoehdot nuorten metsien energiapuun korjuussa Korjuuvaihtoehdot nuorten metsien energiapuun korjuussa Bioenergian metsä seminaari Rovaniemi 17.5.2011 Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos, Joensuu 17.5.2011 1 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Pienpuun korjuumenetelmät ja tekniset ratkaisut Arto Mutikainen, Työtehoseura Esityksen sisältö Pienpuun korjuumenetelmät

Lisätiedot

Kantomurskeen kilpailukyky laatua vai maansiirtoa?

Kantomurskeen kilpailukyky laatua vai maansiirtoa? Kantomurskeen kilpailukyky laatua vai maansiirtoa? Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Elinkeinotalo, Seinäjoki

Lisätiedot

Kannot puunkorjuuta pintaa syvemmält

Kannot puunkorjuuta pintaa syvemmält Kannot puunkorjuuta pintaa syvemmält ltä Metsätieteen päivä 26.1.211 Metsäteknologian esitelmät Sessio 4. Helsinki Juha Laitila, MMM Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella

Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Teuvo Kumpare 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 Metsähallitus 1/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely, yhdistetty

Lisätiedot

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy Juha Laitila & Paula Jylhä, Metsäntutkimuslaitos 12.2.27, Helsinki/Joensuu/Kannus Kalle Kärhä, Sirkka

Lisätiedot

Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella

Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 TTS Tutkimus 11/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely,

Lisätiedot

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla?

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Koneyrittäjien Energiapäivät 4.2.2011, Sokos Hotel Ilves, Tampere Aines- ja energiapuun

Lisätiedot

Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus

Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 2/2009 Kahteen kasaan hakkuu yleistynyt Kun leimikosta korjataan ainespuun ohella energiapuuta,

Lisätiedot

Kokopuun korjuu nuorista metsistä

Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa 2000 2005 3,0 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 2,5

Lisätiedot

Harventamaton hieskoivutiheikkö edullinen energiapuureservi

Harventamaton hieskoivutiheikkö edullinen energiapuureservi Harventamaton hieskoivutiheikkö edullinen energiapuureservi Pentti Niemistö 19.4.2012 Koivun osuus puustosta Taimikon harvennus Ainespuuharvennus Energiapuuharvennus 19 harvennuskoetta: mitattu 1970 80-luvulta

Lisätiedot

Kantojen murskaus ja hienoaineksen seulonta tienvarsivarastolla Crambo 6000 murskaimella ja kantomurskeen aumavarastointi

Kantojen murskaus ja hienoaineksen seulonta tienvarsivarastolla Crambo 6000 murskaimella ja kantomurskeen aumavarastointi Kantojen murskaus ja hienoaineksen seulonta tienvarsivarastolla Crambo 6000 murskaimella ja kantomurskeen aumavarastointi Juha Laitila & Yrjö Nuutinen Metsäntutkimuslaitos Joensuu juha.laitila@metla.fi

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi) Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power

Lisätiedot

Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi

Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi Energiapäivät 03.02.2011 Tampere Kokemus bioenergiankorjuusta NMK vuodesta 2000 TJ 720 + 730 giljotiini 2000 2005, 2005 TJ 1270C + 745 koura joukkokäsittelyvarustuksella

Lisätiedot

Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä

Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä Yrjö Nuutinen MMT Metsäteknologia Metla/Joensuu ForestEnergy2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman vuosiseminaari 8.-9.10.2013

Lisätiedot

Energiapuun korjuu ja kasvatus

Energiapuun korjuu ja kasvatus Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:

Lisätiedot

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset

Lisätiedot

Ponsse H53e ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa

Ponsse H53e ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa Ponsse H53e ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Antti Kovettu, Tampereen ammattikorkeakoulu Arto Mutikainen, TTS tutkimus

Lisätiedot

Metsähallituksen metsätalous Lapissa

Metsähallituksen metsätalous Lapissa Bioenergian tuotanto valtion metsistä 9.10.2014 Samuli Myllymäki Metsähallituksen metsätalous Lapissa Metsähallituksen hallinnoimia maita 6,2 milj.ha Talousmetsiä 1,7 milj. ha, taloustoiminnan piirissä

Lisätiedot

Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turvemaalla

Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turvemaalla ISBN 978-951-40-2398-9 (PDF) ISSN 1795-150X Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turvemaalla Juha Laitila, Kari Väätäinen ja Antti Asikainen www.metla.fi Metlan työraportteja / Working Papers

Lisätiedot

Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2000 2005

Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2000 2005 Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2 25 25 Kalle KärhK rhä,, Metsäteho teho Oy Kalle Kärhä 1 Ensiharvennustavoite jäänyt saavuttamatta 2-luvulla ensiharvennuksia on tehty vuosittain 17 19 ha I VII. Asetettu

Lisätiedot

ENERGIAPUUN KUSTANNUSTEN JA ARVON MUODOSTUMISESTA VESA TANTTU TTS - TYÖTEHOSEURA 4.6.2013 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU, EVO

ENERGIAPUUN KUSTANNUSTEN JA ARVON MUODOSTUMISESTA VESA TANTTU TTS - TYÖTEHOSEURA 4.6.2013 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU, EVO ENERGIAPUUN KUSTANNUSTEN JA ARVON MUODOSTUMISESTA VESA TANTTU TTS - TYÖTEHOSEURA 4.6.2013 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU, EVO 1 Esityksen sisältö Energiapuun korjuukohteet Metsähakkeen tuotantomenetelmät ja

Lisätiedot

Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot

Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kehittyvä metsäenergia -seminaari 18.11.2009, Seinäjoen Teknologiakeskus Frami, Seinäjoki Harvennusmetsien

Lisätiedot

Joukkokäsittelyhakkuun tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF 28 hakkuulaitteella

Joukkokäsittelyhakkuun tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF 28 hakkuulaitteella ISBN 978-951-40-2381-1 (PDF) ISSN 1795-150X Joukkokäsittelyhakkuun tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF 28 hakkuulaitteella Juha Laitila ja Kari Väätäinen www.metla.fi Metlan työraportteja

Lisätiedot

Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut

Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut Tehokas metsäenergian korjuu Haketus tienvarressa tai myöhemmin Risut ja energiapuu tienvarteen ilman turhia työvaiheita Ponssen ratkaisut:

Lisätiedot

Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä

Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä Kehittyvä metsäenergiaseminaari Anssi Ahtikoski, Metsäntutkimuslaitos Seinäjoki 18.11.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Korjuri ainespuun korjuussa

Korjuri ainespuun korjuussa Korjuri ainespuun korjuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kaarlo Rieppo, TTS tutkimus Asko Poikela, Metsäteho Oy Valokuvat: Ponsse Oyj, Komatsu Forest Oy Kalle Kärhä, Kaarlo Rieppo & Asko Poikela 1 Mikä ihmeen

Lisätiedot

Järvisen kannonnostolaitteen. päätehakkuukuusikossa

Järvisen kannonnostolaitteen. päätehakkuukuusikossa Järvisen kannonnostolaitteen työntutkimukset päätehakkuukuusikossa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Ilpo Kortelahti, Hämeen ammattikorkeakoulu Metsätehon tuloskalvosarja 8/2009 Järvisen

Lisätiedot

ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus

ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ Metka-koulutus 1 Kokeet Janakkalassa 2008 ja 2009 koivikon nmh-kohteilla Kokeissa käytetty korjuri Timberjack 810C. Hakkuulaitteena Nisula 280 2 Kokeet

Lisätiedot

Metsäenergian uudet mahdollisuudet ja niiden kehittäminen 2008-2010. Jyrki Raitila, projektipäällikkö

Metsäenergian uudet mahdollisuudet ja niiden kehittäminen 2008-2010. Jyrki Raitila, projektipäällikkö Metsäenergian uudet mahdollisuudet ja niiden kehittäminen 2008-2010 Jyrki Raitila, projektipäällikkö 1 Hankkeen organisointi ja kesto Hanketta hallinnoi Keski-Suomen metsäkeskus Hankkeen toteutus metsäkeskuksen

Lisätiedot

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Kannattavan metsäenergiayrittämisen teknologiavalinnat ja asiakkuuksien hallinta Antti Asikainen,,p professori Metla, Joensuu 23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Kohti kotimaista energiaa kustannussäästöä ja yrittäjyyttä kuntiin Matti

Lisätiedot

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon

Lisätiedot

Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa

Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Metsätehon tuloskalvosarja 5/2018 Kalle Kärhä, Ville Koivusalo & Matti Ronkanen, Stora Enso Oyj Metsä Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Asko Poikela,

Lisätiedot

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Taustaa Puulla ja biomassalla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita Kilpailu maankäyttötavoista kovenee voidaanko

Lisätiedot

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS 1. Energiapuun hankinnan arvoketjut 2. Metsähakkeen kustannusrakenne 3. Energiapuun hankinnan kannattavuus: tuella vai ilman? 1 2 Metsähakkeen

Lisätiedot

Metsäenergian haasteet ja tulevaisuuden näkymät

Metsäenergian haasteet ja tulevaisuuden näkymät Metsäenergian haasteet ja tulevaisuuden näkymät Antti Asikainen, Metla Kehittyvä metsäenergia seminaari 16.12.2010, Lapua Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Metsäenergiaa tarvitaan

Metsäenergiaa tarvitaan Metsäenergiaa tarvitaan Suomi on sitoutunut lisäämään uusiutuvan energian osuuden energiantuotannosta 38 % vuoteen 2020 mennessä Vuotuista energiapuunkäyttöä tulee lisätä nykyisestä kuudesta miljoonasta

Lisätiedot

Suomen metsäenergiapotentiaalit

Suomen metsäenergiapotentiaalit Suomen metsäenergiapotentiaalit Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätehon iltapäiväseminaari: Logistiikan näkymät ja bioenergian mahdollisuudet 17.3.2009, Tapahtumatalo Bankin auditorio, Helsinki Puupolttoaineet

Lisätiedot

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Kuopio 1 Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus

Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus Matti Sirén, Metsäntutkimuslaitos 1 Kuva: Juha Laitila Metsissä riittää puuta 2 Puupolttoaineet 2007 Kokonaiskulutus 83 TWh metsäteollisuuden muut sivu- ja jätetuotteet,

Lisätiedot

Energiapuu ja ainespuun hakkuumahdollisuudet

Energiapuu ja ainespuun hakkuumahdollisuudet Energiapuu ja ainespuun hakkuumahdollisuudet 22.6.2010 Metla/MELA-ryhmä http://www.metla.fi/metinfo/mela Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Aines-

Lisätiedot

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Mikkeli 5.6.2015 Etelä-Savon

Lisätiedot

ALUSTAVIA TUTKIMUSTULOKSIA: FIXTERI FX15a KOKOPUUPAALAIMEN TUOTTAVUUS NUORTEN METSIEN ENERGIAPUUN KORJUUSSA UUMAJASSA KEVÄÄLLÄ 2014

ALUSTAVIA TUTKIMUSTULOKSIA: FIXTERI FX15a KOKOPUUPAALAIMEN TUOTTAVUUS NUORTEN METSIEN ENERGIAPUUN KORJUUSSA UUMAJASSA KEVÄÄLLÄ 2014 ALUSTAVIA TUTKIMUSTULOKSIA: FIXTERI FX15a KOKOPUUPAALAIMEN TUOTTAVUUS NUORTEN METSIEN ENERGIAPUUN KORJUUSSA UUMAJASSA KEVÄÄLLÄ 2014 Esitelmä (Yrjö Nuutinen), Fixterin Kesäpäivä, Hotelli Petäys, Tyrväntö,

Lisätiedot

Metsähakkeen tuotantoprosessikuvaukset

Metsähakkeen tuotantoprosessikuvaukset Metsähakkeen tuotantoprosessikuvaukset Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätehon tuloskalvosarja 3/2008 Metsätehon tuloskalvosarja 3/2008 24.4.2008 Kalle Kärhä 1 Projektin tavoitteet Projektissa tuotettiin

Lisätiedot

Suomessa vuonna 2005

Suomessa vuonna 2005 Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2005 Kalle Kärhä Metsähakkeen tuotantoketjut 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa Metsähakkeen käyttö kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Vuonna 2005 metsähakkeen

Lisätiedot

Puunkorjuu talvella. Antti Asikainen Metla, Joensuu. Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli. www.metla.fi. Finnish Forest Research Institute

Puunkorjuu talvella. Antti Asikainen Metla, Joensuu. Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli. www.metla.fi. Finnish Forest Research Institute Puunkorjuu talvella Antti Asikainen Metla, Joensuu Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen ja teollisuuspuun korjuuketjut Metsähake teollisuuspuu

Lisätiedot

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

KEHITTYVÄ PUUHUOLTO 2007 SEMINAARI METSÄAMMATTILAISILLE

KEHITTYVÄ PUUHUOLTO 2007 SEMINAARI METSÄAMMATTILAISILLE Seminaari metsäammattilaisille KEHITTYVÄ PUUHUOLTO 2007 Seminaari metsäammattilaisille KEHITTYVÄ PUUHUOLTO 2007 Seminaarijulkaisu 14. 15.2.2007 Paviljonki Jyväskylä ISBN: 978-951-673-198-1 (nid.) ISBN:

Lisätiedot

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014

Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014 Energiapuuharvennuskohteen valinta METKA-hanke 2014 Ryhmätyö - ryhmätyö 10 min (kaikki ryhmät) - ryhmätyön purku 10 min Mitkä ovat energiapuuharvennuksen vaikeimmat kohdat? Kohteen rajaaminen? Hinnoittelu

Lisätiedot

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet

Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus Jyväskylä Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat : Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen

Lisätiedot

Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Antti Hautala, Helsingin yliopisto / Metsäteho Oy

Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Antti Hautala, Helsingin yliopisto / Metsäteho Oy Vermeer HG6000 terminaalihaketuksessa ja -murskauksessa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Antti Hautala, Helsingin yliopisto / Metsäteho Oy Metsätehon tuloskalvosarja Metsätehon tuloskalvosarja

Lisätiedot

Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu

Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Pohjois-Pohjanmaan metsävarat Metsätalousmaata yhteensä 3 100 000 hehtaaria Metsämaata* 2 400 000 ha Yksityisessä

Lisätiedot

Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät

Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät 2.-3.2.2017 Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 2.2.2017 Sisältö Terminaalit ja kuljetus Korjuu- ja työmallit Kannot 2 Energiapuun kuljetuskalusto ja menopaluukuljetukset

Lisätiedot

Energiapuu ja metsänhoito

Energiapuu ja metsänhoito Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa

Lisätiedot

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Energiapuun mittaus ja kosteuden hallinta

Energiapuun mittaus ja kosteuden hallinta Energiapuun mittaus ja kosteuden hallinta Haltia 18.3.2014 Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuu jari.lindblad(at)metla.fi 050 391 3072 14.3.2014 1 Energiapuun mittaus sopimusperusteisesta

Lisätiedot

KEMERAn uudistaminen: Energiapuun korjuu &

KEMERAn uudistaminen: Energiapuun korjuu & : Energiapuun korjuu & ennakkoraivaus Kalle Kärhä, Stora Enso Metsä Kestävän metsätalouden rahoituslain kokonaisuudistus -työryhmän kokous 24.1.2014, maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki 1 Työryhmän

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva

Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva Jyrki Hytönen Anssi Ahtikoski Luke Paula Jylhä Luke Dan Bergström SLU 6.10.2015 Paula Jylhä 1 Esityksen sisältö I Tausta II Kannattavuuslaskelmat

Lisätiedot

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Joensuu 22.5.2015 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy

Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 1 Puun kulku metsästä tehtaalle Suomessa 2009 (milj.m 3 ) Puustopääoman kasvu 40 milj. m 3 Tuontipuu ja hake 7 31+6 Puuston kasvu Kokonaispoistuma

Lisätiedot

Kokonaispuuston tilavuus hakkeeksi muutettuna on 29,01 irtokuutiometriä.

Kokonaispuuston tilavuus hakkeeksi muutettuna on 29,01 irtokuutiometriä. 7. Tutkimuskohde Kunnan keskusta. Pinta-ala 1,2 hehtaaria. Etäisyys 1 kilometri lämpölaitoksesta. Taulukko 7. Puustotiedot Mittausmenetelmä Keskiläpimitta Keskipituus, Runkoluku Tilavuus Keskijäreys d1,3,

Lisätiedot

Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa

Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa METKA-koulutus Systemaattisen energiapuuharvennuksen teemapäivä Heikki Ovaskainen Erikoistutkija Sisältö Taustaa työmalleista Uusien joukkokäsittelyn työmallien

Lisätiedot

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa joukkokäsittelymenetelmällä

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa joukkokäsittelymenetelmällä ISBN 978-951-40-2462-7 (PDF) ISSN 1795-150X Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö ja

Lisätiedot

4.2 Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen

4.2 Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen Metlan työraportteja http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/1/mwp.htm. Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen Antti Asikainen, Olli Salminen ja Risto Sievänen..1 Hakkuukertymä Skenaarioiden

Lisätiedot

Kuitu- ja energiapuun korjuu karsittuna ja karsimattomana

Kuitu- ja energiapuun korjuu karsittuna ja karsimattomana TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 3/2011 (748) BIOENERGIA - ja energiapuun korjuu karsittuna ja karsimattomana Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Mäntyvaltaisissa ensiharvennuksissa

Lisätiedot

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS Metsänomistajan Talouskoulu 11. 12.4.2018 ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS 1. Energiapuun hankinnan arvoketjut 2. Metsähakkeen kustannusrakenne 3. Energiapuun hankinnan

Lisätiedot

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE METSÄ metsänomistajat PROMOOTTORI metsäsuunnittelu ja -neuvonta MARKKINAT polttopuu- ja lämpöyrittäjät metsäpalveluyrittäjät energiayhtiöt metsänhoitoyhdistykset

Lisätiedot

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu Kalle Karttunen Metsäekonomian laitos Hiilikonsortion loppuseminaari 13.1.2006 Sisältö Nuoren metsän energiapuupotentiaali Energiapuuharvennus osana metsänkasvatusta

Lisätiedot

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy Ojitettujen turvemaiden ensiharvennuspotentiaali Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Turvemailla oleva puusto

Lisätiedot

Väkevä-kantopilkkuri Metsätehon ja TTS tutkimuksen pikatestissä

Väkevä-kantopilkkuri Metsätehon ja TTS tutkimuksen pikatestissä Väkevä-kantopilkkuri Metsätehon ja TTS tutkimuksen pikatestissä Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Ilpo Kortelahti, Hämeen ammattikorkeakoulu Metsätehon tuloskalvosarja 12/2009 Väkevä-kantopilkkuri

Lisätiedot

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsävarat ja metsien käsittely nyt Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Puuston kasvu ja

Lisätiedot

Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta

Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta 1 Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta avustava tutkija, dosentti Risto Lauhanen Suometsien uudistaminen seminaari, Seinäjoki 3.12.2014 Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa

Lisätiedot

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen. 2 23.5.2014 3 Korjuujäljen

Lisätiedot

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.

Lisätiedot

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Tutkija Karri Pasanen Antti Asikainen, Perttu Anttila Metsäntutkimuslaitos, Joensuu Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi

Lisätiedot

Joukkokäsittelyn työmallit. Heikki Ovaskainen

Joukkokäsittelyn työmallit. Heikki Ovaskainen Joukkokäsittelyn työmallit Heikki Ovaskainen Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2014 Esityksen sisältö Taustaa Uusien joukkokäsittelyn työmallien kuvaus Aineisto ja menetelmät Tulokset - ajanmenekki ja tuottavuus

Lisätiedot

Energiapuukauppa. Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on

Energiapuukauppa. Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on Energiapuukauppa Energiapuukauppa Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on Hinnoittelutapa vaihtelee, käytössä mm. /t, /m 3, /ainespuu-m

Lisätiedot

Vanhaa ja uutta energiapuun mittauksesta

Vanhaa ja uutta energiapuun mittauksesta Vanhaa ja uutta energiapuun mittauksesta Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman loppuseminaari Helsinki 19.4.2012 Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuu jari.lindblad@metla.fi

Lisätiedot

Myrskytuhopuun hakkuun ajanmenekki ja tuottavuus Metsätehon tuloskalvosarja 12/2015

Myrskytuhopuun hakkuun ajanmenekki ja tuottavuus Metsätehon tuloskalvosarja 12/2015 Myrskytuhopuun hakkuun ajanmenekki ja tuottavuus Kalle Kärhä & Pekka T. Rajala, Stora Enso Oyj Metsä Tuomas Anttonen & Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Asko Poikela & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy

Lisätiedot

Energiapuun mittaus ja kosteus

Energiapuun mittaus ja kosteus Energiapuun mittaus ja kosteus Metsäenergiafoorumi Joensuu 10.6.2009 Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö jari.lindblad@metla.fi 050 391 3072 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa

Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Antti Asikainen, Metla BioE-BioD - sidosryhmätyöpaja 12.4.2012, Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Puuraaka-aineen saatavuus

Puuraaka-aineen saatavuus Puuraaka-aineen saatavuus Bioreducer-seminaari 19.9.2013 Oulu 7.10.2013 Sivu 1 Suomen metsäkeskus 2012 alkaen julkiset palvelut ja metsäpalvelut Metsäkeskuslaki määrittää tehtävät Julkiset palvelut: -

Lisätiedot

Näkemyksiä bioenergiamarkkinoista. Koneyrittäjät ry:n bionergiapäivä 2017

Näkemyksiä bioenergiamarkkinoista. Koneyrittäjät ry:n bionergiapäivä 2017 Näkemyksiä bioenergiamarkkinoista Koneyrittäjät ry:n bionergiapäivä 2017 Yleistä John Deere - johtava maatalous- ja metsäkoneiden valmistaja Etsimme aktiivisesti uusia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin

Lisätiedot