Suomi globaalitaloudessa - julkisen talouden rajat ja mahdollisuudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomi globaalitaloudessa - julkisen talouden rajat ja mahdollisuudet"

Transkriptio

1 Opetus- ja kulttuuriministeriön Sivistyksellä tulevaisuuteen -seminaari Suomi globaalitaloudessa - julkisen talouden rajat ja mahdollisuudet Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitos

2 Esityksen lähtökohtia Aktiivinen osallistuminen kansainväliseen työnjakoon on edelleen hyvinvoinnin perusta Suomen taloudellinen menestys riippuu sekä kansainvälisen talouden kehityksestä että kyvystä säilyttää yhteiskunnan ja talouden hyvä sopeutumiskyky Talouspolitiikan perinteinen pitkä linja jatkuu: kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtiminen Euroalueella valoa tunnelin päässä ja EMUn kehittäminen on strateginen kysymys myös Suomelle Siirtyminen perässähiihtäjästä teknologisen kehityksen eturintamaan monilla aloilla kasvupolitiikan painopisteet muuttuvat

3 Huomioita kansainvälisen talouden isosta kuvasta Talouksien keskinäinen riippuvuus entisestään kasvanut - rahoitusvirrat, tuotantoketjut - samalla kasvaa globaalin koordinaation tarve - finanssikriisin alussa onnistunutta koordinaatiota, entä jatko? - talousalueiden tasolla tiivistyvää koordinaatiota EU! Tuotannon osat hajautuvat eri puolille maapalloa - informaatioteknologian kehitys keskeinen ajuri - mitkä toiminnot siirtyvät ja mitkä jäävät? - toiminnon sijoittumisen kannalta tehtävän luonne on keskeisempi tekijä kuin pelkkä koulutustaso Globalisaation ja teknologisen kehityksen edut eivät jakaudu tasan - tarve tuloerojen tasoittamiseen säilyy - miten säilytetään Pro muutos -asenne? - riskinä velan kasvattamien tuloerojen tasoittamisen korvikkeena

4 Informaatioteknologian kehitys ja eri tyyppisten tehtävien korvattavuus Rutiinitehtävät Ei-rutiinitehtävät Manuaaliset tehtävät Ei-manuaaliset tehtävät Informaatioteknologia korvaa näitä tehtäviä Informaatioteknologia korvaa näitä tehtäviä Korvattavuus rajallista Tehtävät täydentävät teknologista kehitystä Eri tehtävät sijaitsevat eri paikassa palkka- ja koulutusjakaumassa - alimmassa osassa manuaaliset ei-rutiinitehtävät (esim. siivous, hoiva) - ylimmässä osassa ei-manuaaliset ei-rutiinitehtävät (esim. johto)

5 Työllisyyspolarisaatio Suomessa Muutos työllisten osuudessa Alimmin palkattu kolmannes Korkeimmin palkattu kolmannes Keskipalkattu kolmannes Lähde: Matti Mitrunen (2013), VATT Muistioita 33.

6 Eri maiden ja alueiden osuus maailman yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta Muut 29,8 % USA 18,9 % Brasilia 2,8 % EU 19,4 % Venäjä 3,0 % Japani 5,6 % Intia 5,6 % Kiina 14,9 % Lähde: BEA, Bofit, Eurostat, IMF

7 Huomioita talousmahtien haasteista ja näkymistä: Yhdysvallat: Finanssikriisistä irrottautuminen edennyt tasaisen verkkaisesti tähän asti, hidasteena velkaongelmat Taustalla myös tuloerojen kasvu ennen finanssikriisiä ja pyrkimys paikata kehitystä matala- ja keskituloisten näennäisellä vaurastumisella asuntomarkkinoiden ja velan avulla Isot poliittiset erimielisyydet demokraattien ja republikaanien välillä vaikeuttavat uudistuksia Liuskekaasun hyödyntämien parantaa olennaisesti maan energiaomavaraisuutta missä mitassa teollisuus palaa Kiinasta? Kiina: Kasvumalli on ollut valtiojohtoinen ja vahvasti investointivetoinen Jatkossa pyrkimyksenä on siirtää kasvun painopistettä kulutuksen suuntaan - edellyttää eläke- ja muun sosiaaliturvan reformeja Kasvumalli perustuu myös talouden ja valtion vahvaan kytkökseen - haastaa länsimaisen opin hyvästä kasvualustasta Onnistuuko Kiina saavuttamaan teknologian edelläkävijän aseman ja millä eväin?

8 Eurokriisistä ja sen ratkaisusta Kriisissä valoa tunnelin päässä: - käännettä luottamusindikaattoreissa ja tuoreissa talousluvuissa - markkinoille näyttää kelvanneen vuosi sitten luotu malli kriisimaiden auttamisessa (työnjako pysyvän kriisirahaston ja EKP:n välillä) - tahtotila euron säilyttämiseksi on edelleen vahva EMUn kehittämisessä edetään: - pankkiunioni - budjettikurin vahvistaminen (finanssiunioni) - makroepätasapainojen ennaltaehkäisy (muiden talouspolitiikkalohkojen koordinointi)

9 Tiukempi budjettikuri (I) Rahaliiton alkutaipaleella sekä markkinakuri että budjettikuri pettivät Budjettikurin pettäminen: - velkakriteeriä ei otettu oikeasti käyttöön - Saksa ja Ranska heikensivät alijäämäkriteerinkin uskottavuutta - julkisen talouden tasapainoa ei vahvistettu vahvan kasvun vuosina ennen talouskriisiä Budjettikurisääntöjä tiukennettaessa maita ei voi jakaa vuohiin ja lampaisiin: vastuullisetkin maat joutuvat pakkopaitaan Vanhojen budjettikurisääntöjen rinnalle uusia sääntöjä ja kontrolleja

10 Tiukempi budjettikuri (II) Budjettikuria koskevia sääntöjä viedään kansalliseen lainsäädäntöön aiempaa suurempi sitovuus Menettelyissä korostetaan valtion kokonaisvastuuta koko julkisesta taloudesta Suomessa kuntataloutta ja eläkejärjestelmää tarkastellaan tiukemmin osana koko julkista sektoria, valtiovallan vahvempi ote niistä Uusi menosääntö: julkiset menot eivät saa kasvaa nopeammin kuin komission arvio talouden pitkän aikavälin kasvuvauhdista Maiden tulee asettaa keskipitkän aikavälin tavoite (MTO) julkisen talouden rakenteelliselle alijäämälle. Se saa olla enintään 0,5 % suhteessa BKT:een (= Suomen keväällä 2013 asettama tavoite) Jos tavoite näyttää karkaavan käsistä, kiristykset tehtävä seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä

11 Haasteita Suomelle Viime vuosien heikon vientikehityksen kääntäminen ei yhtä ihmelääkettä, vaan monipuolista uudistumista Ikämenot kasvavat - menohillinnän paineet kohdistuvat myös muihin julkisiin menoihin - tulevaisuusmenot (ml. koulutus, tutkimus) - muutosvalmiutta tukeva sosiaaliturva Talouden ja hyvinvoinnin hyvän kehän säilyttäminen muuttuvassa ympäristössä muutosvalmiuden säilyttäminen ei automaattista Perässähiihtäjästä teknologian eturintamaan myös uuden ajan elinkeinopolitiikkaa - kokeilutalous & riskinotto - vahva perustutkimus

12 Suomen viennin heikon kehityksen taustalla monta eri tekijää ei myöskään yhtä ihmelääkettä Yksittäisten toimialojen rakenneongelmat (& viennin yksipuolinen rakenne) Eurokriisi ja vientikysynnän pitkäaikainen hiipuminen Viennin korvautuminen yritysten ulkomaisten toimintojen laajentumisella Hintakilpailukyky heikkeni viiden viime vuoden aikana (taso kuitenkin edelleen vähintäänkin kohtuullinen) Vaihtosuhteen (vientihinnat/tuontihinnat) heikko kehitys Ketju hyvästä tuoteinnovaatiosta markkinamenestykseksi ontuu usein Syytä huomioida myös epänormaalin korkea viennin taso ennen finanssikriisiä

13 Perinteinen vienti vs. tuotannon kansainvälistyminen Kansainvälistyvä yritys Vienti / tuonti Tuotannollinen kansainvälistyminen Toimintojen siirtäminen kotimaasta Ulkomaille laajentaminen Oman konsernin sisällä Osto ulkopuoliselta ulkomaiselta Yritysosto Uusi toimipiste Oman toimipisteen laajentaminen VANHA MALLI UUSI MALLI

14 Monikansallisten yritysten toiminnan laajeneminen ja kotimaan työllisyys monimutkainen yhtälö Mahdollisia vaikutuksia: Haitallinen vaikutus kotimaan tuotantoon ja työllisyyteen, jos tuotannon laajentaminen tai välituotteiden valmistaminen ulkomailla korvaa suoraan vientiä ja syrjäyttää kotimaista tuotantoa jos ulkomaiset yritysostot syövät varat ja kotimaisille investoinneille ei jää tilaa Positiivinen työllisyysvaikutus, jos ulkomaisen tuotannon laajennus kasvattaa kotimaisten tukitehtävien (suunnittelu, hallinto, T&K) kysyntää ulkomaiset tytäryhtiöt ostavat investointitavaroita ja välituotteita kotimaasta ulkomaisten tytäryhtiöiden laajeneminen laajentaa muiden kotimaisten yritysten markkinoita

15 Talouden ja hyvinvoinnin hyvä kehä Hyvinvointi Investoinnit hyvään koulutukseen, terveyteen, muutosturvaan ja tasa-arvoon Talouskasvu Yhteisellä riskien jakamisella on tuettu muutosvalmiutta Sopeutumiskykyä kansainvälisen työnjaon muutokseen ja teknologiseen kehitykseen

16 Yhteiskuntasopimus säilyykö ja missä muodossa? Työantajat: Saamapuoli: Kilpailukyvyn säilyminen Muutokseen valmis hyvin koulutettu työvoima Työrauha ja ennakoitava investointiympäristö Maksupuoli: Työehtoja ei sanella yksipuolisesti Osallistutaan sosiaaliturvan rahoittamiseen ja kehittämiseen Työntekijät: Saamapuoli Muutosturvaa antava sosiaaliturva ja kattavat hyvinvointipalvelut Vastavuoroisuuden periaate: hyvä työllisyys maltillisten palkankorotusten vastapainona Maksupuoli: Kilpailukyky palkankorotusten ankkurina

17 TALOUKSIEN ERI KEHITYSTASOILLA KOROSTUVAT ERI TEKIJÄT Kansainvälisen kilpailukyvyn 12 pilaria (World Economic Forum): I. Perusasiat kuntoon (PANOSVETOINEN TALOUS) 1. Instituutiot kunnossa 2. Perusinfra kunnossa 3. Makrotalouden vakaus kunnossa 4. Terve ja hyvin peruskoulutettu väestö II. Edistetään tuottavuutta (TEHOKKUUSVETOINEN TALOUS) 5. Panostukset korkeakoulutukseen 6. Kilpailu toimii 7. Työmarkkinat: voimavarojen tehokas käyttö ja sopeutumiskyky 8. Rahoituksen saatavuus ja toimiva sääntely 9. Uuden teknologian omaksumisen valmiudet 10. Markkinoiden koko III. Edistetään innovaatioita (INNOVAATIOVETOINEN TALOUS) 11. Elinkeinoelämän strateginen ketteryys 12. Innovaatiotoiminnan kasvualusta kunnossa

18 KIITOS!

Minne Suomi on menossa?

Minne Suomi on menossa? Vapaus Valita Toisin -seminaari 16.9.2015 Minne Suomi on menossa? Taustoittava puheenvuoro Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitos Iso kuva Suomen taloudellinen menestys riippuu sekä kansainvälisen

Lisätiedot

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 28.11.2012 Tuire Santamäki-Vuori valtiosihteeri Talouskehitys lyhyellä aikavälillä

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Aasian taloudellinen nousu

Aasian taloudellinen nousu Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Maailmantalouden voimasuhteiden muutos Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Ennakoitua nopeampi muutos Jo pitkään on odotettu, että Kiinan ja Intian talouksien

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä Itä-Suomen huippukokous 30.8.2010 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Suomen ja Itä-Suomen hyvinvointi Myyntiä muualle;

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille. - alustavia tuloksia. Samuli Rikama

Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille. - alustavia tuloksia. Samuli Rikama Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille - alustavia tuloksia Samuli Rikama Ilmiön taustaa Talouden rakennemuutos, globalisaatio Monikansalliset yritykset veturina Tietotekniikka

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia

Lisätiedot

Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 19.09.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Euroalueen ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm Kauppasodan uhka Hämeen kauppakamarin kevätkokous 15.5.2018 Näyttää uhkaavalta Trumpilla yksi hyvä argumentti suhteessa Kiinaan: Immateriaalioikeudet Muuten heikot perustelut: Kauppaa ei pidä tarkastella

Lisätiedot

Mistä investoitien vaimeus johtuu?

Mistä investoitien vaimeus johtuu? Kommenttipuheenvuoro esitykseen Mistä investoitien vaimeus johtuu? Talousneuvoston kokouksessa 19.10.2015 Seija Ilmakunnas Johtaja, j, Palkansaajien tutkimuslaitos Tässä ä puheenvuorossa Julkinen valta

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

Kauppasotaa ja velkakurimusta miten Kiinalle nyt näin kävi?

Kauppasotaa ja velkakurimusta miten Kiinalle nyt näin kävi? Juuso Kaaresvirta Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT), Suomen Pankki Kauppasotaa ja velkakurimusta miten Kiinalle nyt näin kävi? Talous tutuksi -kiertue, syyskuu 219 Mitä kauppasotatoimia on tehty?

Lisätiedot

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa Samuli Rikama Pk-yritysten viennin kehitys eri maissa, osuus tavaraviennistä 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tanska Hollanti Saksa Ruotsi Suomi 2011

Lisätiedot

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Pääjohtaja Erkki Liikanen 20.5.2011 Finanssikriisistä velkakriisiin Velkaantuminen, kiinteistöjen hintojen nousu Hintakupla puhkeaa, luottotappiot kasvavat, taantuma

Lisätiedot

Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet

Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet Kansallisten tilastojen rooli kansainvälistyvässä taloudessa seminaari Tilastokeskus 19.4.2007 Pekka Ylä-Anttila Teemat Miten globalisoituva maailmantalous

Lisätiedot

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Riihimäen Hyvinkään kauppakamari Syyskokous 5.12.2017 Jussi Mustonen 2 Suomi maailman väestökartalla - näkyy juuri ja juuri Väestön jakautuminen nyt Väestön jakautuminen

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Näkymät heikentyneet nopeasti korjautuuko tilanne? Euro & talous Tiedotustilaisuus 15.3.2019 15.3.2019 1 Näkymät heikentyneet

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden

Lisätiedot

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI Timo Miettinen, FT Eurooppa-tutkimuksen keskus Helsingin yliopisto Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Esitys talousopettajille Tampereella 8.9.2011 Generation uro Students Award on kolmekierroksinen joukkuekilpailu. Kilpailun tavoite on tutustuttaa opiskelijat

Lisätiedot

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Sixten Korkman ETLA Suuryritysten riskienhallintapäivä, Finlandia talo 25.1.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Globaalinen talouskehitys Iso murros: muuttuva

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

Älykkäitä tekoja Suomelle

Älykkäitä tekoja Suomelle Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee

Lisätiedot

Liite 1. Talousneuvosto

Liite 1. Talousneuvosto Liite 1 Elinkeino- ja teollisuuspoliittinen linjaus Suomen talouskasvun eväitä 2010-luvulla Talousneuvosto 27.3.2013 Maailma muuttuu Suomi kohtaa haasteita Toimintaympäristö Globaali toimintaympäristö

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyvyn tasosta

Kustannuskilpailukyvyn tasosta Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn

Lisätiedot

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Eurokriisi ja Suomen talous Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Sisällys EMU- hankkeen tausta ja haasteet Valuuttaunioni ja yksityinen talous Valuuttaunioni ja julkinen talous Valuuttaunioni ja Suomi Valuuttaunionin

Lisätiedot

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki Venäjän kehitys Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki 7.4.2016 Pekka Sutela 1 Talous: Ennustajat ovat yksimielisiä lähivuosista Kansantulon supistuminen jatkuu vielä tänä vuonna Supistuminen vähäisempää

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

Valtiovarainministerin budjettiehdotus

Valtiovarainministerin budjettiehdotus Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua

Lisätiedot

Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille

Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille 3.11.2010 Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille - Me olemme teknologiayritys - Teknologiateollisuus Suomessa - Maailman muutos - Suomen pärjääminen Me olemme teknologiayritys

Lisätiedot

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi Raportin on laatinut FiHTAn toimeksiannosta Harri Luukkanen, Eco-Intelli Ky, 29.8.. 1 Yhteenveto kokonaiskehityksestä Lääkintälaitteiden vienti jatkuu aikaisemmalla korkealla tasolla Useimmat viennin pääryhmät

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät syksyllä 2010. 1.9.2010 Oulun Kauppakamari Toimitusjohtaja Matti Vuoria

Suomen talouden näkymät syksyllä 2010. 1.9.2010 Oulun Kauppakamari Toimitusjohtaja Matti Vuoria Suomen talouden näkymät syksyllä 2010 1.9.2010 Oulun Kauppakamari Toimitusjohtaja Suomen talous on kääntynyt kasvuun Euroopassa kasvu on nyt vahvaa ja sitä vetää Saksan teollisuustuotanto. Euroopan kasvun

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa

Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa Vesa Vihriälä Kuntamarkkinat 12.9.2012 Sisältö Eurooppa maailmataloudessa Lähiajan näkymät Miksi eurokriisi niin sitkeä? Miten tästä eteenpäin? Kriisi ja Suomi Eurooppa

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Miksi Saksa menestyy?

Miksi Saksa menestyy? Miksi Saksa menestyy? Talous- ja työmarkkinauudistusten rooli Saksan taloudellisessa menestyksessä 2000-luvulla Antti Kauhanen, ETLA Seppo Saukkonen, EK Tausta Saksan lähtökohdat 2000-luvun taitteessa

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,

Lisätiedot

Hämeenlinna 25.9.2014. Pirjo Kortesniemi

Hämeenlinna 25.9.2014. Pirjo Kortesniemi Toiminnan painopisteet 2014-2019 Hämeenlinna 25.9.2014 Pirjo Kortesniemi Esityksen sisältö Suunta selvillä.. ETT:n tehtäväkenttä ja strategiset tavoitteet Tavoitteiden toteutumisen arviointi Tulevaisuuden

Lisätiedot

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen KEVA-päivä 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen näkymissä

Lisätiedot

Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin Seminaari 22.3.2012 Eeva Hamunen Kehittämispäällikkö

Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin Seminaari 22.3.2012 Eeva Hamunen Kehittämispäällikkö Miten globalisaatio vaikuttaa kansantalouden tilastointiin? UNECE:n Globalisaatio-ohjekirja Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin Seminaari 22.3.2012 Eeva Hamunen Kehittämispäällikkö Mitä

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Kirjan kuviot & taulukot

Kirjan kuviot & taulukot Kirjan kuviot & taulukot Kuvio 1 IMD:n kilpailukykyindeksin rakenne. Indeksi kostuu 4:stä ala- ja :stä ala-alaindeksistä. Lähde: IMD (14). IMD:n kokonaisindeksi Taloudellinen menestys Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys

Lisätiedot

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO 28/09/2017 1 EU JA DEMOKRATIA Kysymys demokraattisesta oikeutuksesta

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Maailmantaloudessa on noususuhdanne. Euroalueenkin kasvu pysyy

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka

Lisätiedot

Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot

Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Mitkä vaihtoehdot ovat mahdottomia?

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015 Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle Simo Pinomaa 18.5.2015 Aiheita Mikä on lähtöpiste? Muutos vai taso? Reaaliset vai nimelliset yksikkötyökustannukset? Miten Suomen

Lisätiedot

Kestävän talouden Suomi. Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen

Kestävän talouden Suomi. Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen Kestävän talouden Suomi Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen Kestävän talouden kivijalat Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää talouskasvua Korkea työllisyysaste Kestävä julkinen talous

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot