Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma"

Transkriptio

1 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma Piirustuskilpailun voittaja: Metsä Annika 1A

2 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta Inkoon kunta tarjoaa aamu- ja iltapäivätoimintaa koulujen 1. ja 2.vuosiluokan, pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin siirretyille sekä muiden vuosiluokkien erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille. Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodelle on ilmoitettu 24 lasta. Merituulen koulussa aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään perusopetuslain mukaisesti ainoastaan koulun työpäivinä. Toimintaa järjestetään aamuisin klo (koulun aamuvalvontaan asti) sekä iltapäivisin klo välisenä aikana. Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikoina, lauantaityöpäivinä eikä sellaisina arkipäivinä, jolloin koululla on iltajuhla päivällä tapahtuvan opetuksen sijasta. Inkoon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on tehty tukemaan perusopetuslain mukaisesti järjestettävää aamu- ja iltapäivätoimintaa. Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään kunnan toimintasuunnitelmassa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti. Inkoon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta Lapsosten parhaaksi Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on antaa lapsille tuttu ja turvallinen paikka odottaa koulupäivän alkamista ja viettää koulupäivän jälkeistä aikaa. Toiminnan tavoitteena on vähentää lasten yksinäistä aikaa ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja helpottaa perheen ja työelämän yhteensovittamista. Lainmukaiset mää-päärät: Tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua Edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta Tarjota lapsille monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan sekä mahdollistaa lepo rauhallisessa ympäristössä, ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistumalla voi luoda kaveruussuhteita myös oman luokan ulkopuolelle. Piperrykset, hommelit ja kirmaukset Areena Eero 1B Lapsilla on mahdollisuus osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan luotettavan ja oikeudenmukaisen aikuisen valvonnassa. Aikaa on luovalle ja aktiiviselle toiminnalle, peleille, leikeille, ulkoilulle, ruokailulle ja läksyille sekä rauhalliselle tarinoiden kuuntelulle, lukemiselle ja lepäilylle. Aamu- ja iltapäivätoimintaa suunniteltaessa huomioidaan luonnonläheisyys, tavoitteena luonnosta ja ulkoilusta nauttiminen kaikkina vuodenaikoina säästä riippumatta.. Jumppasalissa Kaisla 1B

3 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa ohjatut toimintatuokiot ajoittuvat pääsääntöisesti klo välille. Lapsella on oikeus valita mihin toimintaan hän haluaa osallistua, mutta häntä kannustetaan osallistumaan kaikkeen toimintaan. Aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaajat tiedottavat koteja ja koulua toiminnan sisällöstä kuukausittain. Kuukausisuunnitelmasta selviää toiminnan lopullinen viikko-ohjelma ja mahdolliset tapahtumat. Lapset mukana hommissa Aamu- ja iltapäivätoiminnassa lapsi tulee kuulluksi jokapäiväisissä askareissa ja leikeissä. Olennaista on, että lapsi kokee olevansa oman ryhmänsä hyväksytty ja tärkeä jäsen. Lapset osallistuvat toiminnan suunnitteluun siten, että saavat ajoittain suunnitella viikkosisällön ja myös vaikuttaa siihen mitä saman päivän aikana tehdään ja missä. Ryhmä voidaan jakaa lasten kiinnostuksen mukaan eri toimintapisteisiin. Lasten oma toiminnan suunnittelu voidaan järjestää äänestämällä tai yhteisissä keskusteluissa. Tämä Piirtämässä Ella 0A mahdollistaa sen, että sekä yksittäisten lasten kuten myös ryhmän toiveet ja tarpeet tulevat esille ja ne voidaan ottaa huomioon toimintaa järjestettäessä. Toiminnan alkaessa lapset luovat yhdessä toiminnan säännöt, joista pidetään yhdessä kiinni. Kaikki aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvat lapset ovat ryhmän yhdenvertaisia jäseniä. Toiminta suunnitellaan siten, että kaikilla ryhmän jäsenillä on erityisen tuen tarpeesta huolimatta, on mahdollisuus osallistua kaikkeen toimintaan omien taitojensa mukaisesti yhdessä ryhmän kanssa. Lasten mielestä hauskinta on: Ilttiksessä on kivaa piirtää, jumpata ja askarrella!! Rahma 2B Kusti 1A Oliver 0A Siellä voi leikkiä piilosta ja pelata jalkapalloa! Siellä voi leikkiä ulkona! Ada 0A Rasmus 1A Amy 2A Siellä on paljon leluja! Akseli 0A Siiri 1A Otto 1A

4 Toiminnan sisällön vuosisuunnitelma Kuukausi Kädentaidot ja kuukauden teemat Liikkuminen Elokuu - Vapaata askartelua - Me ollaan me - tutustumis- ja ryhmäytymisleikkejä Syyskuu - Askartelemme luonnonmateriaaleista - Silkkaa satua -retkeillään kirjastoon, luetaan tarinoita ym. Lokakuu - Halloween- askarteluja Marraskuu - Isänpäivä Joulukuu - Jouluaskarteluja - Joululeivonnaisia/ makeisia Tammikuu - Talvisia askarteluhommeleita - Suomi 100v juhlavuoden piperrykset alkaa Helmikuu - Ystävänpäivä - Kaverin kanssa on kivaa -mitä kaikkea voimmekaan tehdä yhdessä? Maaliskuu - Keväisiä askarteluhommeleita - Hei ope! - avoimet ovat opeille ja ehkä joillekuille muillekin Huhtikuu - Pääsiäis- ja vappuaskarteluja lähimetsään - Liikuntaa ja leikkejä ulkona - Liikuntaa ja leikkejä ulkona - Ulkoliikuntaa ja ulkoilua - Sisäleikkejä ja pelejä - Ulkoilua - Talviurheilua - Talviurheilua - Sisäleikkejä ja pelejä - Ulkoilua - Liikuntaa ja leikkejä ulkona Toukokuu - Äitienpäivä - Kevät on yhtä juhlaa - lapsosilta ideat ja perheet mukaan kevätkarkeloihin Ylläolevaan vuosisuunnitelmaan saattaa tulla muutoksia lukukauden aikana. Käsikädessä koulun kanssa - Liikuntaa ja leikkejä ulkona Malak 0A Aamu- ja iltapäivätoiminnan tehtävänä on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen, varhainen puuttuminen ja sosiaalinen vahvistaminen sekä lapsen kasvun, kehityksen, koulunkäynnin ja oppimisen tukeminen. Aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulu toimivat tiiviissä yhteistyössä ja kehittävät jatkuvasti paikalliseen yhteistyöhön sopivia rakenteita ja toimintatapoja. Yhteistyössä oppilashuoltohenkilöstön kanssa toiminta tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja koulunkäyntiä. Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta ja esiopetuksen täydentävä päivähoito suunnittelee ja toteuttaa toimintaa yhteistyössä. Tällöin aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaajilla on mahdollisuus tutustua esiopetuksen päivähoitoon osallistuviin lapsiin ja heidän perheisiinsä jo ennen kuin he siirtyvät seuraavana vuonna kouluun. Esiopetuksen päivähoidolle ja aamu- ja iltapäivätoiminnalle muodostuu luonteva jatkumo jossa tutut aikuiset pysyvät lapsen ympärillä koko esi- ja alkuopetuksen ajan.

5 Merituulen aamu- ja iltapäivätoiminta on koulun tavoin ollut mukana Kiva Koulu- hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä koulukiusaamista. Lisätietoja löytyy osoitteesta Lupa jutella open tai terkkarin kanssa Koulun ja aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilökuntaa sitoo salassapitovelvollisuus, jonka vuoksi eri tahot eivät ilman vanhempien suostumusta voi luovuttaa toisilleen lapsiin liittyviä tietoja. Vanhemmat voivat antaa suostumuksensa tiedonsiirtoon aamu- ja iltapäivätoiminnan, koulun ja oppilashuollon välillä toimintaan hakiessaan, jolloin toiminta tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla. Ohjaajat osallistuvat vanhempien suostumuksella aamu- ja iltapäivätoimintaan siirtyvien lasten osalta päivähoidon ja koulun väliseen nivelpalaveriin keväällä ennen seuraavan toimintakauden alkamista. Perheiden kanssa pirpanoiden parhaaksi Yhteistyö aamu- ja iltapäivätoiminnan ja kodin välillä edellyttää avointa ja luottamuksellista vuorovaikutusta. Yhteistyö kodin kanssa on osa toiminnan arkea. Läksyhommat Lapsella on mahdollisuus tehdä kotitehtävät iltapäivätoiminnassa ja vanhemmat voivat niin halutessaan pyytää ohjaajia muistuttamaan lasta niiden tekemisestä. Kotitehtäville on varattu toiminnassa n. 30 minuuttia aikaa aina välipalan jälkeen. Tarvittaessa ohjaajat tukevat ja ohjaavat niiden lapsia kotitehtävien tekemisessä ja vanhemmat osaltaan seuraavat lapsen työtä kotona. Eeva 2B Vanhemmat ovat kuitenkin vastuussa kotitehtävien tekemisestä ja niiden läpikäyminen kotona on ensiarvoisen tärkeää vanhemmille ja lapsille, koska se osoittaa lapselle, että hänen kotitehtävänsä ovat tärkeitä ja huoltaja on kiinnostunut hänen koulutyöstään. Tällöin lapsen oppimista voidaan tarkkailla myös kotona. Missä muruseni on?. Perheiden kanssa sovitaan heti toiminnan alkaessa kirjallisesti turvallisuus- ja vastuukysymyksistä esim. kotiinlähdön osalta. Niko 1B Kun lapsesta tulee koululainen, hänellä on mahdollisuus lähteä toiminnasta kotiin yksin kävellen, mennä omiin harrastuksiinsa suoraan toiminnasta tai jäädä odottamaan vanhempien saapumista. Kun lapsi lähtee yksin toiminnasta, vanhempien tulee aina antaa lapselle kirjallinen lupa, jotta vastuu siirtyy ohjaajilta vanhemmille. Matkasta aamutoimintaan tai iltapäivätoiminnasta kotiin vastaavat lapsen vanhemmat.

6 .. Kunta ei järjestä erillisiä kuljetuksia normaalien koulukuljetusaikojen ulkopuolella ilman lapselle myönnettyä koulukuljetusetuutta. Sivistystoimenjohtaja voi myöntää koulukuljetusetuuden lapselle, jolle on annettu päätös erityisestä tuesta. Lauri 0B Kotiin tai kaverille lähteminen on asia, joka tuottaa aina silloin tällöin hankaluuksia. Vaikka toiminta tapahtuukin koulun tiloissa, eivät ohjaajat välttämättä ole yhteydessä lasten opettajiin ennen toiminnan alkua. Ainoastaan opettajalle annetut tiedot lapsen päivän muutoksista eivät siis välttämättä ehdi välittyä iltapäivätoiminnan ohjaajille. Aamu- ja iltapäivätoiminta-ajoista on aina ilmoitettava myös suoraan ohjaajille. Aamu- ja iltapäivätoiminnalla on oma puhelin, josta lapset saavat halutessaan soittaa vanhemmilleen. Mahdollinen kaverin luokse lähteminen tai jos haluaa jäädä iltapäivätoimintaan pidemmäksi aikaa tulee sopia aina edellisenä päivänä, jotta vanhemmat ehtivät keskustella asiasta keskenään ja informoida sitten ohjaajia. Seuraavia asioita ohjaajat tarvitsevat tietoonsa: Saako lapsi lähteä yksin kotiin ja mihin aikaan. Poikkeus normaalista lähtöajasta. Jos ohjaajille ei ole ilmoitettu muutoksesta eikä vanhempia tavoiteta, pidetään lapsi varmuuden vuoksi toiminnassa. Ilmoitus siitä, jos lapsen hakee joku muu kuin oma huoltaja. Ilmoitus siitä, jos lapsi on menossa toisen toimintaan osallistuvan lapsen tai kaverin luokse kylään. Ilman vanhempien lupaa ohjaajat eivät saa luovuttaa lasta kenellekään, ei edes toisen lapsen vanhempien matkaan. Omat nyssykät ja systeemit Aamu- ja iltapäivätoiminta ei ole vastuussa lapsen kouluun tai toimintaan tuomista henkilökohtaisista tavaroista. Ohjaajat yrittävät mahdollisuuksien mukaan auttaa etsimisessä, jos jotain sattuu katoamaan. Leluja saa tuoda kerhoon ainoastaan lelupäivänä. Lelupäivästä tiedotetaan erikseen. On tärkeää, että lapsen kaikki vaatteet ja tavarat on nimikoitu. Tällöin toimintaan jääneet tavarat päätyvät oikeille omistajilleen. Koska toiminnassa ulkoillaan päivittäin, on lapsilla hyvä olla mukana liikkumiseen soveltuvat ulkoiluvaatteet/ jalkineet. Myös sadevaatteet ovat tarpeellisia. Kuumina päivinä ovat tarpeen päähine ja oma juomapullo. Vesisateessa eskarissa Maksim 0A Lapset saattavat sadevaatteista huolimatta kastella tai liata itsensä jo koulun välituntien aikana, joten kelistä riippuen varavaatteetkin ovat usein tarpeen. Niitä lapsi voi säilyttää omassa naulakossaan.

7 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Päivän aikataulu Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Klo Leikkiä aamu- ja iltapäivätoiminnan tiloissa Aamiainen koulun ruokasalissa (aamiaiselle tultava viimeistään klo.8.10) Ulkoilua koulun pihalla. Klo 8.30 aamutoiminta loppuu ja vastuu siirtyy koululle. Koulupäivä Ulkoilua koulun pihalla Välipala koulun ruokasalissa Kotitehtävien teko / vapaata leikkiä / vapaaehtoista ohjattua toimintaa ulkona/ sisällä Vapaa leikki/ ohjattu toiminta/ ulkoilua Oma pikkuvälipala vanhempien niin toivoessa Ulkoilua koulun pihalla/ Vapaa leikki sisätiloissa Höpönassujen pulleat massut Aamu- ja iltapäivätoiminnan aikana lapsille tarjotaan aamu- ja välipala, jotka sisältyvät kuukausimaksuun. Aamu- ja välipalat ovat päivittäin toistuvia tapahtumia, joiden aikana noudatetaan hyviä ruokailutapoja yhteisestä hiljentymisestä, vuoron odottamisesta ja ruoasta nauttimisesta aina kauniiseen kiittämiseen asti. Lapsen ei ole pakko syödä, mutta periaatteena on, että kaikkea yritetään maistaa. Välipalan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Inkoon kunnan omien toimipaikkojen osalta kunnan kanssa sopimuksen tehnyt ruokapalveluyritys, joka tuottaa palveluita kaikkiaan noin kymmenessä kunnan eri toimipisteessä.. Lapsen iltapäivän pituudesta riippuen voivat vanhemmat oman harkintansa mukaan antaa lapselle mukaan pientä terveellistä purtavaa klo aikaan nautittavaksi. Pikkuvälipala voi olla esimerkiksi jokin hedelmä tai muuta repussa hyvin säilyvää Tylsin osuus Terveelliset hedelmät Vivian 1A Maksut alkaen ovat seuraavat: Toiminta- aika Alle 3 tuntia/päivä Alle 4 tuntia/ päivä Yli 4 tuntia/päivä 1-10 päivää/ kk 40 euroa 50 euroa 60 euroa yli 10 päivää/ kk 80 euroa 100 euroa 140 euroa vain aamutoiminta/kk 40 euroa Lisätietoa maksuista ja niiden alennusperiaatteista löydät kunnan kotisivuilta osoitteesta

8 Vakuutukset Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa jokainen tapaturma kirjataan erilliseen lomakkeeseen, joka lähetetään kotiin tiedoksi. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa sattuneen tapaturman hoito on lapselle maksuton. Vakuutus on voimassa myös aamu- ja iltapäivätoiminnan aikana tapahtuvilla siirtymämatkoilla sekä retkillä. Vakuuttaminen sisältyy toimintamaksuun. Turvallisuus- nou hätä Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta noudattaa koulun ja koulurakennuksen turvallisuus- ja pelastautumissuunnitelmaa. Turvallisuussuunnitelma päivitetään vuosittain ja se käydään läpi ohjaajien kanssa. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa järjestetään poistumisharjoitus jokaisen toimintakauden alkaessa. Toimintapaikan turvallisuudesta vastaa koulun rehtori Satu Suonpää. Eevi 1A Kaikki lasten parissa työskentelevät aikuiset Osoite ja puhelinnumerot Toiminnan järjestäjä, Esimies Tilat Kieli Ohjaajat lv Urheilutie Inkoo puh. (09) ja Inkoon kunta rehtori Satu Suonpää (09) ja satu.suonpaa@inga.fi Merituulen koulun tilat ja piha- alue suomi Vastuuohjaajat: Eveliina Wasström Liisa Valle Marina Hausalo Muut ohjaajat: Minna Bergholm Sivistystoimenjohtaja Merja Olkinuora (09) merja.olkinuora@inga.fi kaikkien sähköpostiosoite on etunimi.sukunimi@inga.fi Inkoon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattorina toimii Eveliina Wasström eveliina.wasstrom@inga.fi Lisäksi koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilökuntaan kuuluvat ajoittain myös esiopetuksen päivähoidon henkilöstö. Iltapäivätoiminnan ohjaajiin voi olla yhteydessä myös WILMA:n kautta. Tällöin viesti kannattaa osoittaa kaikille ohjaajille, jotta tieto varmasti saavuttaa ohjaajat myös sairastapauksissa. Varmin tapa viestittää päivää koskevia kiireellisiä asioita (kuten jos lapsi ei tulekaan toimintaan) on kuitenkin tekstiviesti tai puhelu toiminnan puhelimeen. Tervetuloa mukaan!

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma Piirustuskilpailun voittaja Eero 0A 2015-2016 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta 2015-2016 Inkoon kunta tarjoaa aamu-ja iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma Piirustuskilpailun voittaja: Ella 1A 2017-2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta 2017-2018 Inkoon kunta tarjoaa aamu- ja iltapäivätoimintaa(apip)

Lisätiedot

erituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma

erituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma erituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2018-2019 Lukuvuosisuunnitelmassa seikkailevat kuvat ovat syntyneet APIP- toiminnan vuotuisessa piirustuskilpailussa sekä aiemmin syksyllä

Lisätiedot

Inkoon kunta Merituulen koulun iltapäiväkerho (1.-2.luokat)

Inkoon kunta Merituulen koulun iltapäiväkerho (1.-2.luokat) Inkoon kunta Merituulen koulun iltapäiväkerho (1.-2.luokat) 1 ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTA 2014-2015 Merituulen koulun Iltapäiväkerho on pääosin 1.-2. luokkalaisille sekä erityistä tukea tarvitseville oppilaille

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 KH 29.1.2013 LIITE Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet Koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle turvallinen

Lisätiedot

Yhdistymishallitus 2.11.2015?

Yhdistymishallitus 2.11.2015? KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään

Lisätiedot

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma Orimattilan kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminnan Toimintasuunnitelma (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 28.4.2015 Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lisätiedot

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti. LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.) 1.TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Iltapäivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Lumijoen kunta päivitetty 4/11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laki astui voimaan 1.8.2004. Kunta vastaa järjestetystä iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta.

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan

Aamu- ja iltapäivätoiminnan 1 Sivistyslautakunta 73/2011 Yli-Iin kunnan koululaisten Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen julkaisema Perusopetuksen

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ 1 (7) Liite 4 Sivistyslautakunta 26.8.2015 52 ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ Toimintasuunnitelma 1.9.2015 lähtien HÄMEENKYRÖN KUNTA SIVISTYSPALVELUT 2 Iltapäivätoiminta Hämeenkyrössä Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SIVLA 19.5.2015 33 Nastolan kunnassa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa kunnanvaltuuston päätöksellä 21.6.2004 29 sekä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Perusopetuslain (48 a ) mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten TOIMINTA-AJATUS... 3 1.Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 3 2. Tunne-elämän kehityksen tukeminen...

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.1.2014 - Sivistyslautakunta 20.1.2014 4 Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan alakouluikäisille oppilaille. Iltapäiväkerho aloittaa toimintansa

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO 2013 2014 LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan

Lisätiedot

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin,

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013-2014

Toimintasuunnitelma 2013-2014 VISIO Nuoret Kotkat on hyvän, lapsilähtöisen iltapäivätoiminnan tuottaja, edistäjä ja kehittäjä. TUOTTAJA tuottaa palveluja kaupungin kanssa tehtävän sopimuksen mukaisesti EDISTÄJÄ edistää lasten osallistumista

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Suonenjoen kaupunki 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu Lukuvuosi 2017-2018 Kuopion Setlementti Puijola ry Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2017 2018 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty 1.9.2015 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 3 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet... 3 3. Toiminnan

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 TOIMINTASUUNNITELMA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Pirkkalan kunta Sivistysosasto Infovihko iltapäivätoiminnassa olevien lasten vanhemmille Lukuvuosi 2015 2016 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Lisätietoa löytyy myös opetuksen internet-sivuilta,

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2016-2017 Setlementti Puijola ry Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda kerhojen lapsille virikkeellinen, turvallinen

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Kyrkfjärdens skola/ Ingå församling

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Kyrkfjärdens skola/ Ingå församling Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 Kyrkfjärdens skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan

Lisätiedot

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1.

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. UUDISTUKSEN TAVOITTEET Työn- ja vastuunjaon

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Juuan kunta. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Liite

Juuan kunta. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Liite Juuan kunta Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2016 Liite Sivistyslautakunta 26.4.2016 1. Johdanto Juuan kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu tukemaan kunnan perusopetuslain

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 SivLtk 7.10.2015 46 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. Johdanto Liperin kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu tukemaan kunnan perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttamista.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.8.2012 - Sivistyslautakunta 12.3.2012 29 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet 4 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8. KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2011 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty )

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty ) ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 (Päivitetty 16.1.2017) Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT 1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT Aamu- ja iltapäivätoiminta PerusopetusL: 8 a luku (19.12.2003/1136) Aamu- ja iltapäivätoiminta 48 b (19.12.2003/1136) Järjestäminen ja

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 3 ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin. KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 16.3.2005 22 Muutettu: Koulutuslautakunta 18.2.2009 20 Muutettu: Koulutuslautakunta 16.6.2011 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi Esioppilaan itsearvionti Lomakkeet 1- Ohje Esiopetuksessa kehitetään lasten edellytyksiä itsearvointiin. Lapsia rohkaistaan kuvaamaan, mistä he esiopetuksessa pitävät, missä he ovat omasta mielestään onnistuneet

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 12, sivistyslautakunta 4/2016 38 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnasta

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN Toimintasuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 1 3. SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi 2011 2012 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Perusopetuslaki (628/1998) Laki perusopetuslain

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Sisällysluettelo 1. Toiminnan tavoitteet ja tehtävät 3 2. Toiminnan laajuus 3 3. Toiminnan järjestämisen periaatteet

Lisätiedot

KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma

KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma Tominta-ajatus ja tavoitteet Tavoitteena on tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempia heidän kasvatustyössään sekä mahdollistaa vanhempien

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 9.5.2019 3 Kokousaika Tiistai 14.5.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 Iin kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPAIVATOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Toiminnan järjestämisen lähtökohdat Itä-Suomen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lähtökohtana on tarjota

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KEMIÖNSAAREN KUNTA Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2013 2 Sisällysluettelo 1 Perusteet... 3 2 Tavoitteet... 4 3 Toimintaympäristö... 5 4 Yhteistyö... 5 5 Henkilöstö... 6 6 Toimintaan hakeminen

Lisätiedot

Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta

Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta Sivistyslautakunta 69 16.06.2015 Sivistyslautakunta 94 27.10.2015 Sivistyslautakunta 103 24.11.2015 Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta 201/32.329/2015 Sivltk 69

Lisätiedot

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta 13.12.2016 ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV 2016-2017 2 1. JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on taata lapselle

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alk.

Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alk. Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet 2.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen 2.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän

Lisätiedot