Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM2015-00211"

Transkriptio

1 Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM EOS Niemi Ville(TEM) Viite Asia Energianeuvosto Energianeuvosto kokoontuu Luxemburgissa Neuvosto käy periaatekeskustelun Euroopan energiavarmuusstrategian jatkotoimenpiteistä (asiakohta 4). Energianeuvoston kokouksessa käydään keskustelu toukokuussa 2014 annetun energiavarmuusstrategian jatkotoimista puheenjohtajamaan toimittamien kahden kysymyksen pohjalta. Suomi korostaa, että EU:n energiaturvallisuutta parannetaan parhaiten luomalla toimivat energian sisämarkkinat. Neuvoston on tarkoitus hyväksyä energiaunionipäätelmät (asiakohta 5). Suomi pitää päätelmätekstiä tasapainoisena. Päätelmissä energiaunionin ulottuvuuksia, jotka ovat toimitusvarmuus, energian sisämarkkinat, energiatehokkuus, vähähiilinen energiapaletti sekä energiaalan tutkimus ja innovaatiot, lähestytään erityisesti kahden teeman kautta: kuluttajat (kotitaloudet ja yritykset) ja investoinnit. Suomi voi hyväksyä päätelmät. Muissa asioissa komissio tiedottaa ajankohtaisista energiaalan kansainvälisistä asioista (asiakohta 6 a), Tšekin valtuuskunta tiedottaa ydinenergiaalan viimeaikaisesta kehityksestä (asiakohta 6 b) ja Luxemburg tiedottaa tulevan puheenjohtajuuskautensa työohjelmasta (asiakohta 6 c). Ministerien lounaskeskustelun aiheena on EU:n tuleva LNGstrategia.

2 Asialista: 2(12) MAANANTAI 8. KESÄKUUTA 2015 (klo 10.00) 1. Esityslistaehdotuksen hyväksyminen Lainsäädäntöasiat (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) 2. (mahd.) Akohtien luettelon hyväksyminen Muut kuin lainsäädäntöasiat 3. (mahd.) Akohtien luettelon hyväksyminen 4. Energiaturvallisuusstrategian täytäntöönpano Toimitusvarmuus Periaatekeskustelu 10409/14 ENER 208 ENV 494 CLIMA 61 POLGEN Ehdotus neuvoston päätelmiksi energiaunionin toteuttamisesta: kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja investointien houkutteleminen energiaalalla Hyväksyminen Muut asiat 6. a) Energiaalan ulkosuhteet i) Ukrainan, Venäjän ja EU:n kolmenväliset suhteet ii) Energiayhteisö Komission tiedonanto b) Euroopan ydinenergiafoorumin 10. täysistunnon tulokset (Praha, toukokuuta 2015) Tšekin valtuuskunnan tiedonanto c) Seuraavan puheenjohtajavaltion työohjelma Luxemburgin valtuuskunta esittelee

3 Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EOS Pahkala Tatu(TEM) (12) Asia Asiakohta 4) Energianeuvosto 8.6.; Energiavarmuusstrategian täytäntöönpano; periaatekeskustelu Kokous Liikenne, televiestintä ja energianeuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Maaliskuun 2014 Eurooppaneuvostossa päämiehet pyysivät komissiota valmistelemaan pikaisella aikataululla Euroopan energian toimitusvarmuutta koskevan raportin. Komissio julkaisi tiedonannon Euroopan energiavarmuusstrategia. Eurooppaneuvosto totesi lokakuun 2014 kokouksen päätelmissään, että se arvioi energiavarmuuden edistymistä vuoden 2015 aikana. Energianeuvoston kokouksessa käydään keskustelu toukokuussa 2014 annetun energiavarmuusstrategian jatkotoimista puheenjohtajamaan toimittaman kahden kysymyksen pohjalta. Suomi pitää komission energiavarmuusstrategiaa tärkeänä ja hyvänä pohjana keskusteluille energian toimitusvarmuudesta. Suomi katsoo, että toimitusvarmuutta voidaan parantaa myös EU:n laajuisilla toimilla, vaikka kukin jäsenvaltio vastaa ensisijaisesti itse energian toimitusvarmuudestaan. Puheenjohtajan kysymykset: 1. Mitä toimenpiteitä tulisi parantaa merkittävästi EU:n tasolla toimitusvarmuuden vahvistamiseksi? Miten EU:n tulisi edetä maaliskuun Eurooppaneuvoston päätelmien täytäntöönpanossa, jotta edistyminen jatkuu ja saadaan aikaan käytännön tuloksia? Suomi korostaa EU:n energian sisämarkkinoiden kehittämisen keskeistä asemaa EU:n energiapolitiikassa. Myös EU:n energiaturvallisuutta parannetaan parhaiten toimivien energian sisämarkkinoiden luomisen kautta, erityisesti tukkumarkkinat ja riittävä rajat ylittävä infrastruktuuri ovat tässä avainasemassa. Onkin ensiarvoisen tärkeää panna toimeen kaikissa jäsenmaissa EU:n energian sisämarkkinoita koskeva lainsäädäntö ja poistaa esteet maiden välisten energiaverkkojen pullonkaulojen vähentämiselle.

4 Pääasiallinen sisältö 4(12) Keskeistä on, että EU:n energiavarmuutta parannetaan mahdollisimman markkinaehtoisin toimin. Silloinkin kun turvaudutaan tukiin tai erityissääntelyyn, tulee lähtökohtana olla markkinoita vääristävien vaikutusten minimointi. Esimerkiksi sähköntuotannon varmistamiseksi suunniteltujen kapasiteettimekanismien vaarana on rajat ylittävän kaupan häiriintyminen. Tästä syystä olisi tärkeää, että kapasiteetin tukemiselle saataisiin yhteiset puitteet EU tasolla. Suomi haluaa korostaa energiavarmuuskeskustelussa kestävän biomassan käyttöä ja kehittyneiden biopolttoaineiden vaikutuksia energiaturvallisuuden parantamiseen kotoperäisinä energianlähteinä ja turpeen merkitystä alueellisesti hyödynnettävänä kotimaisena polttoaineena. Tuleekin varmistaa, että EU:n lainsäädäntö tukee näiltä osin energiavarmuuden parantamista ja EU:n ilmasto ja energiatavoitteiden saavuttamista. Myös sähkön ja lämmön yhteistuotanto pitää hyödyntää siellä, missä lämmölle on markkinaehtoista kysyntää. 2. Mikä on paras tapa varmistaa tasapaino ja synergia niiden eri välineiden välillä, joilla pyritään takaamaan energiatoimitusten varmuus EU:ssa? Suomi pitää jäsenmaiden välistä tiivistä alueellista yhteistyötä hyödyllisenä tapana lisätä eri toimien yhteensopivuutta. Suomi on jo mukana useissa esimerkkeinä toimivissa energiaalan yhteistyöhankkeissa, kuten Pohjoismaisissa sähkömarkkinoissa, BEMIP:ssä sekä Suomen ja Baltian maiden yhteisissä kaasun toimitusvarmuutta koskevissa riskiarvioissa ja hätätilasuunnitelmissa. Erityisen tärkeää yhteistyö on sisämarkkinakysymyksissä (markkinasäännöt, rajat ylittävä infra). Yhteistyötä tulisikin erityisesti laajentaa niille maantieteellisille alueille, joilla sitä ei vielä tehdä. Liikenteellä on keskeinen rooli eipäästökauppasektorin päästöjen alentamisessa. Samoin liikenteen käyttämistä polttoaineista merkittävä osuus tuodaan EU:n ulkopuolelta. Kehittyneillä biopolttoaineilla ja liikenteen sähköistämisellä voidaan merkittävästi alentaa sekä liikenteen aiheuttamia päästöjä että parantaa toimitusvarmuutta EU:ssa. Tästä syystä Suomi pitää tärkeänä, että kehittyneiden biopolttoaineiden markkinoita edistetään EUtasolla myös jatkossa. Energiaturvallisuus on korostunut Ukrainan tilanteen myötä. Maaliskuun 2014 Eurooppaneuvostossa päämiehet pyysivät komissiota valmistelemaan pikaisella aikataululla Euroopan energiaturvallisuutta koskevan raportin ja esittämään toimenpiteitä sen parantamiseksi. Vaikka Ukrainan tilanne uhkaa lähinnä kaasun toimituksia, pyydettiin tarkasteluun mukaan myös laajemmin energiaturvallisuutta eri aikaväleillä. Komissio julkaisi tiedonannon Energiavarmuusstrategia. Komission strategia sisältää runsaasti toimenpideehdotuksia, joilla kuitenkin pääasiassa vahvistetaan jo olemassa olevaa lainsäädäntöä ja politiikkatoimia. Komissio katsoi tiedonannossa, että EU tarvitsee selkeän energiavarmuusstrategian parantaakseen lyhyellä tähtäimellä toimitushäiriöiden sietokykyä sekä vähentääkseen pitkällä tähtäimellä riippuvuutta tietyistä polttoaineista, energian toimittajista sekä toimitusreiteistä. Strategia esitetään kahdeksaan pilariin nojautuen. Strategian perusteella toteutettiin energiaturvallisuusstressitestit. Komissio aloitti energiaturvallisuusstressitestit heinäkuussa Jäsenmaiden tuli kansallisesti tarkastella maansa energiaturvallisuutta tilanteissa, joissa kaasun saanti

5 5(12) Venäjältä ja/tai Ukrainan kautta katkeaisi kuukaudeksi tai kuudeksi kuukaudeksi. Suomen tuli laatia raportti stressitestinsä perusteella yhdessä Baltian maiden kanssa. Yhteisessä raportissa tarkasteltiin myös kaasutoimitusten keskeytymisen vaikutuksia sähkömarkkinaan. Yhteinen stressitestiraportti annettiin komissiolle elokuun lopussa Komissio laati stressitesteistä koontiraportin lokakuun Eurooppaneuvostoa varten. Stressitesteissä ei Suomelle paljastunut yllätyksiä omasta energiaturvallisuudestamme. Maaliskuun 2015 Eurooppaneuvoston päätelmissä korostettiin energiaunionin kaikkien ulottuvuuksien tärkeyttä. Päätelmissä tuotiin esille tarvetta vahvistaa sähkön ja kaasun toimitusvarmuutta koskevaa lainsäädäntökehystä; sen varmistamista, että kaikki sopimukset, jotka liittyvät kaasun ostamiseen ulkoisilta toimittajilta, ovat täysin EU:n oikeuden ja toimitusvarmuussääntöjen mukaisia; sekä tarvetta arvioida eri vaihtoehtoja vapaaehtoisen kysynnän yhdistämisen mekanismeiksi. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Energia ja EURATOMjaosto 3.6. EUministerivaliokunta 5.6. Suuri valiokunta 5.6. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 8982/15 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORItunnus Tatu Pahkala, TEM,

6 6(12) Liitteet Viite

7 Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EOS Sorsa Reetta(TEM) (12) Asia Asiakohta 5) Energianeuvosto 8.6.;energiaunioni, neuvoston päätelmät Kokous Liikenne, televiestintä ja energianeuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Komissio antoi energiaunionia koskevan tiedonannon Energianeuvostossa käytiin uudesta tiedonannosta alustava keskustelu, jonka pohjalta on kevään aikana EUpuheenjohtajamaa Latvian johdolla valmisteltu neuvoston päätelmät, jotka on tarkoitus hyväksyä pidettävässä energianeuvostossa. Päämiehet keskustelivat energiaunionista Eurooppaneuvostossa Suomi voi hyväksyä neuvoston päätelmät. Suomi pitää päätelmätekstiä tasapainoisena ja päätelmät ovat pääasiallisesti yhteneväisiä Suomen kantojen kanssa. Erityisesti energian sisämarkkinoiden kehittämisen keskeinen asema päätelmissä vastaa Suomen näkemystä EU:n energiapolitiikan fokusoinnista olennaisimpiin yhteisötason toimiin. Suomi on korostanut energiavarmuuskeskustelussa kotoperäisten energialähteiden, kuten biomassan, merkitystä ja kehittyneiden biopolttoaineiden vaikutuksia energiaturvallisuuden parantamiseen ja päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen. Myös energialähteiden ja reittien monipuolistaminen on tärkeää, mutta Suomi on painottanut, että energiainfrastruktuuriinvestoinnit tulee pääsääntöisesti saada aikaan markkinalähtöisesti ja mahdollinen EUtuki on oltava kertaluonteista ja jo sovittujen rahoituskehysten puitteissa. Suomi on kiinnittänyt neuvoston päätelmien valmistelussa huomiota heikommassa asemassa olevien kuluttajien tukemiseen, korostaen Suomen toimintatapaa hoitaa energiaköyhyyttä osana yleistä sosiaali ja talouspolitiikkaa, ei sosiaalipolitiikalla energiapolitiikan sisällä. Energiatehokkuuden osalta Suomi on painottanut toimien kustannustehokkuutta, koska Suomessa on jo hyödynnetty energiatehokkuuspotentiaalista suurempi osa kuin useimmissa muissa jäsenvaltiossa.

8 8(12) Suomi pitää hyvänä, että EU pyrkii saavuttamaan ja ylläpitämään johtoasemaansa energiateknologian tutkimuksessa ja kehityksessä. Suomi pitääkin strategisen energiateknologiasuunnitelman kehittämistä perusteltuna. EU:n T&Ktoiminnan tulee erityisesti keskittyä niille tutkimuksen alueille, joissa yhteisötason toiminta tuo lisäarvoa, sekä suuren riskiluokan hankkeisiin ja laajoihin demonstraatiohankkeisiin. Suomen kannalta on erityisen tärkeää, että EU luo edellytyksiä innovatiivisten liikenteen biopolttoaineiden kehittämiselle ja markkinoille. Suomi kannattaa vahvempaa EUtason tiedonvaihtoa ja koordinaatiota asioissa, jotka liittyvät yhteisten eurooppalaisten sähkö ja kaasumarkkinoiden kehittämiseen ja toimintaan. Komission toimivaltaa suhteessa jäsenvaltioiden energialähteiden valintaan tai kysymyksiin, joilla ei ole rajat ylittävää luonnetta, ei tule kuitenkaan lisätä. Hallinnointimalli ei myöskään saa lisätä jäsenvaltioiden hallinnollista taakkaa. Pääasiallinen sisältö Neuvoston päätelmissä on pyritty löytämään tasapaino EU:n energiapolitiikan päätavoitteiden kestävyyden, kilpailukyvyn ja toimitusvarmuuden sekä energiaunionitiedonannossa esitettyjen viiden ulottuvuuden välillä. Päätelmissä energiaunionin ulottuvuuksia, jotka ovat toimitusvarmuus, energian sisämarkkinat, energiatehokkuus, vähähiilinen energiapaletti sekä energiaalan tutkimus ja innovaatiot, lähestytään erityisesti kahden teeman kautta: kuluttajat (kotitaloudet ja yritykset) ja investoinnit. Päätelmissä korostetaan myös, että tulevan energiaunionihallintomallin tulee perustua olemassa oleviin raportointivelvollisuuksiin. Hallintomallin tulee vahvistaa kuluttajien asemaa ja luoda läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta investoijille avainindikaattorien systemaattisella seurannalla. Lisäksi energiapolitiikan koordinaatiota pyritään lisäämään korostaen erityisesti alueellisen yhteistyön merkitystä. Kuluttajalähtöinen energiaunionin toimeenpano Energian sisämarkkinoilla pyritään varmistamaan kilpailukykyinen energian hinta kuluttajaasiakkaille sekä erityisesti kansainvälisessä kilpailussa olevalle energiaintensiiviselle teollisuudelle. Tärkeätä ovat toimivat tukku ja vähittäismarkkinat, joiden edellytys on jo päätetyn lainsäädännön toimeenpano sekä kuluttajien roolin ja tietoisuuden lisääminen. Tunnistetaan tarve tasapainoiseen sosiaali energia ja kuluttajapolitiikan yhdistelmään, siten kun jokainen yksittäinen jäsenmaa määrittelee, kun kamppaillaan energiaköyhyyttä vastaan ja kun avustetaan huonoimmassa asemassa olevia kuluttajia. Energian sisämarkkinat ja energiasaarekkeiden purkaminen, ml. 10 % sähkön siirtoyhteystavoite, ovat oleellisessa asemassa myös energiavarmuutta vahvistettaessa. Energialähteitä ja reittejä monipuolistettaessa tulee ottaa huomioon eri vaihtoehtojen kustannukset ja hyödyt. Energiatehokkuus ja kotoperäiset energialähteet ovat myös oleellisia energiavarmuuden kehittämisessä. Energiatehokkuuden osalta painotetaan erityisesti nykyisen lainsäädännön toimeenpanoa ja uudelleentarkasteluja, esim. energiamerkinnät ja ekosuunnittelu.

9 9(12) Painotetaan energiaalan tutkimus ja innovaatiostrategian kehittämistä, joka edesauttaa mm. kehittyneiden uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa lämmitys ja jäähdytyssekä liikennesektoreilla. Energiasektorin investointien edistäminen Päätelmissä vahvistetaan tarve ylläpitää ja kehittää ennakoitavaa ja markkinalähtöistä investointiympäristöä, joka perustuu vakaaseen ja läpinäkyvään eurooppalaiseen lainsäädäntökehykseen ja tulevaisuuteen suuntautuvaan koherenttiin ja kustannustehokkaaseen energia ja ilmastopolitiikkaan. Ennustettavan pitkän ajan investointivarmuuden luomisessa painotetaan toimivien hiilidioksidimarkkinoiden tarpeellisuutta. Myös mahdollisuudet tehostaa alueellista yhteistyötä, ja sen hyödyt tunnistetaan. Päätelmissä vahvistetaan merkittävien investointien tarve energiainfrastruktuuriin, energiatehokkuuteen sekä innovatiiviseen, turvalliseen ja kestävään vähähiiliseen energiantuotantoon. Esimerkiksi sisämarkkinalainsäädännön toimeenpanon viimeistely ja rahoituksen saatavuus ovat tärkeitä edellytyksiä näille investoinneille. Lisäksi tasaisen pelikentän takaaminen markkinaosapuolten välille nähdään tärkeänä. Päätelmissä korostetaan EU:n energiariippuvuuden vähentämistä ja energiaturvallisuuden lisäämistä niin sähkön kuin kaasun osalta. Esimerkiksi keskeisten infrastruktuuriprojektien toteuttaminen Suomen ja Baltian maiden energiaturvallisuuden parantamiseksi, nähdään tärkeänä. Päätelmissä korostetaan vähintään 10 % sähkönsiirtoyhteystavoitteen saavuttamista vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi päätelmissä vahvistetaan tarve saattaa Baltian sähköverkko osaksi mannereurooppalaista sähköverkkoa. Energiamarkkinoiden kehittäminen nähdään tärkeänä osana avoimia ja kilpailtuja markkinoita. Päätelmissä peräänkuulutetaan taloudellista ja poliittista tukea yksityisten investointien kannustamiseksi, jotta energiatehokkuutta voitaisiin parantaa ja energiansäästöä lisätä eri sektoreilla. Samaan aikaan kuin säilytetään Euroopan johtava rooli uusiutuvan energian teknologioissa ja innovaatioissa, korostetaan uusiutuvan energian sektorin vakaan säädöskehyksen tärkeyttä, jotta pitkän ajan investointiolosuhteita ja markkinoiden integroitumista voitaisiin helpottaa. Jatkotoimenpiteet Jatkotoimenpiteinä päätelmissä 1. tuetaan energiaunionin viittä ulottuvuutta ja niihin liittyvien Eurooppaneuvoston linjausten toimeenpanoa, johon liittyen 2. neuvoston tulee raportoida Eurooppaneuvostolle. 3. komission tulee mahdollisimman nopeasti esittää energiaunionin hallintomalliehdotus, ml. alueellisen yhteistyön ohjeistukset.

10 4. komission tulee myös jatkaa energian hintoihin ja kustannuksiin liittyvää seurantaa läpinäkyvyyden edistämiseksi ja 5. arvioida nykyisten EU:n rahoitus ja energiainvestointivälineiden kattavuutta. Junckerin komissio tulee toimikautensa aikana antamaan useita energiaunionitiedonannossa listattuja tiedonantoja ja lainsäädäntöehdotuksia. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Energia ja EURATOMjaosto 3.6. EUministerivaliokunta (12) Eduskuntakäsittely SuV 5.6. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Päätelmillä ei suoranaisia taloudellisia vaikutuksia. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 9073/2015 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORItunnus Ylitarkastaja Ville Niemi, Työ ja elinkeinoministeriö, puh Asiantuntija Reetta Sorsa, Työ ja elinkeinoministeriö, puh

11 Liitteet 11(12) Viite

12 12(12) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi energia, energian toimitusvarmuus, energiatehokkuus, liikenne, televiestintä ja energianeuvosto, sähkön sisämarkkinat, uusiutuvat energianlähteet, kaasun sisämarkkinat LVM, TEM, UM ALR, EUE, MMM, OKM, PLM, SM, TRAFI, VM, VNK, YM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201500326 EOS Niemi Ville(TEM) 16.09.2015 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 23.9.2015 Luxemburg Ministerit keskustelevat uusista energiateknologioista

Lisätiedot

Eurooppa matkalla energiaunioniin

Eurooppa matkalla energiaunioniin Eurooppa matkalla energiaunioniin ylijohtaja Riku Huttunen ET:n syysseminaari, Helsinki, 19.11.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni Toimeenpano EU-toimet

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin ilmastosopimuksen keskeinen tulos on maiden tiukan kahtiajaon murtaminen Ilmastotoimiin osallistutaan maailmanlaajuisesti 188 maata

Lisätiedot

Energiaunioni. ylitarkastaja Ville Niemi. Kuntamarkkinat 10.9.2015

Energiaunioni. ylitarkastaja Ville Niemi. Kuntamarkkinat 10.9.2015 Energiaunioni ylitarkastaja Ville Niemi Kuntamarkkinat 10.9.2015 Energiaunioni On yksi kymmenestä Junckerin komission prioriteetista Energiaunionista vastaa komission varapuheenjohtaja Slovakian Maros

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700228 EOS Tuokko Katja(TEM) 09.05.2017 Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 18.19.5.2017 Valletta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen energiaministerikokouksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan EUROOPAN KOISSIO Bryssel 18.11.2015 CO(2015) 572 final ANNEX 1 LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEISSUUNNITELA asiakirjaan KOISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

Energiaunionin tilaa koskeva katsaus 2015 E85/2015 vp. Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 9.2.

Energiaunionin tilaa koskeva katsaus 2015 E85/2015 vp. Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 9.2. Energiaunionin tilaa koskeva katsaus 2015 E85/2015 vp Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 9.2.2016 Energiaunioni Energiaunioni nousi terminä esiin ensimmäisen kerran

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201600149 EOS Niemi Ville(TEM) 05.04.2016 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 10. 11.4.2016 Amsterdam Kokouksen pääteemana on uuden sähkömarkkinamallin

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa

EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa ylijohtaja Riku Huttunen TeollisuusSummit, Oulu, 14.10.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta EU:n strategiasta

Asia Komission tiedonanto lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta EU:n strategiasta Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00131 EOS Puhakka Pentti(TEM) 17.03.2016 Asia Komission tiedonanto lämmitystä ja jäähdytystä koskevasta EU:n strategiasta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Energiaunioni E 178/2014 vp

Energiaunioni E 178/2014 vp Energiaunioni E 178/2014 vp Ympäristövaliokunta 17.6.2015 Päivi Janka Hallitusneuvos, TEM energiaosasto Energiaunionin taustaa Energiaunioni nousi terminä esiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2014 Puolan

Lisätiedot

Komissio antoi energiaunionin tilaa 2015 koskevan tiedonannon

Komissio antoi energiaunionin tilaa 2015 koskevan tiedonannon Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00484 EOS Sorsa Reetta(TEM) 07.12.2015 Asia Energiaunionin tilaa koskeva katsaus 2015 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

10089/1/17 REV 1 mn/pmm/hmu 1 DGE 2B

10089/1/17 REV 1 mn/pmm/hmu 1 DGE 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10089/1/17 REV 1 ENER 276 CLIMA 174 COMPET 480 CONSOM 249 FISC 135 TRANS 254 AGRI 319 IND 154 ENV 591 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri

Lisätiedot

Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00117. OHO Heine Kirta(OM) 19.05.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00117. OHO Heine Kirta(OM) 19.05.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00117 OHO Heine Kirta(OM) 19.05.2016 Asia OSA; Direktiivi ensivaiheen oikeusavusta rikoksesta epäillyille tai syytetyille henkilöille, jotka ovat menettäneet vapautensa,

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Euroopan komission tiedonannot:

Euroopan komission tiedonannot: Euroopan komission tiedonannot: Energiamarkkinoiden uutta rakennetta koskevan julkisen kuulemisen käynnistämisestä ja Energian kuluttajien aseman vahvistaminen Talousvaliokunta 25.9.2015 Ylitarkastaja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

Tuleva energiapolitiikka. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015

Tuleva energiapolitiikka. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015 Tuleva energiapolitiikka ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015 Laajempi toimintaympäristö Globaalit ilmastosopimukset Pariisin COP21 EU:n energia- ja ilmastokehykset

Lisätiedot

Suomi tukee saavutettua sopua, joka vastaa Suomen keskeisiä kantoja (U 18/2015 vp).

Suomi tukee saavutettua sopua, joka vastaa Suomen keskeisiä kantoja (U 18/2015 vp). Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600205 BO Kukkonen Panu 25.04.2016 Asia Toimintalinjan määrittely neuvoston omien varojen työryhmässä saavutettuun kompromissiehdotukseen neuvoston asetuksen n:o

Lisätiedot

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti 25.1.2017 Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti UUSIUTUVA ENERGIA Direktiivi uusiutuvan energian edistämisestä ENERGIA- TEHOKKUUS Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM2016-00021

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM2016-00021 Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201600021 KAS Koponen Johanna(OKM) 15.02.2016 Viite EU; Koulutus Asia EU; Koulutus: Koulutusneuvosto 24.2.2016 Koulutusneuvosto kokoontuu Brysselissä 24.2.2016. Kokouksessa

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen Yksittäiset linjaukset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta 9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EOS Pahkala Tatu(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EOS Pahkala Tatu(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201500253 EOS Pahkala Tatu(TEM) 31.08.2015 Asia Komission tiedonanto energian kuluttajien aseman vahvistamisesta Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201600545 EOS Niemi Ville(TEM) 29.11.2016 JULKINEN Viite Asia Energianeuvosto 5.12.2016 Energianeuvosto kokoontuu Brysselissä 5.12.2016. Suomea kokouksessa edustaa pysyvän

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Päästökaupan kehitysnäkymiä

Päästökaupan kehitysnäkymiä . Päästökaupan kehitysnäkymiä ET:n EU-edunvalvontapäivä 1.3.2013 Jukka Leskelä Energiateollisuus 1 Esityksen aiheita Taustaa päästökaupan kriisille Korjausliikkeitä harkitaan kahdella raiteella ET:n näkemys

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600200 YVA Polvinen Minna(OKM) 15.12.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista

Lisätiedot

Energiaunionin hallintomalli - asetusehdotus

Energiaunionin hallintomalli - asetusehdotus Energiaunionin hallintomalli - asetusehdotus Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 3.3.2017 Hallintomalli-asetusehdotus Komissio antoi Puhtaan energian -paketin 30.11.2016

Lisätiedot

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

ENERGIAUNIONIPAKETTI LIITE ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan

ENERGIAUNIONIPAKETTI LIITE ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.2.2015 COM(2015) 80 final ANNEX 1 ENERGIAUNIONIPAKETTI LIITE ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN

Lisätiedot

Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät

Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät Energian varastointi TEKES -seminaari 24.5.2016 Tatu Pahkala Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

9073/15 msu,ess/tih/jk 1 DG E2b

9073/15 msu,ess/tih/jk 1 DG E2b Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9073/15 ENER 185 CLIMA 56 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Asia: Neuvosto Ehdotus neuvoston päätelmiksi

Lisätiedot

Voiko energiatehokkuudella käydä kauppaa? Valkoisten sertifikaattien soveltuvuus Suomeen. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1.

Voiko energiatehokkuudella käydä kauppaa? Valkoisten sertifikaattien soveltuvuus Suomeen. Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1. Voiko energiatehokkuudella käydä kauppaa? Valkoisten sertifikaattien soveltuvuus Suomeen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari ET:n ympäristötutkimusseminaari 1 VALKOISILLA SERTIFIKAATEILLA TEHDÄÄN

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Kestävää kaupunkirakentamista Espoo 22.10.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0119 (COD) 7756/16 JUSTCIV 56 FREMP 59 CODEC 403 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous

Lisätiedot

Asia Euroopan lentoasemien kapasiteettia, tehokkuutta ja turvallisuutta koskeva toimintasuunnitelma komission tiedonanto

Asia Euroopan lentoasemien kapasiteettia, tehokkuutta ja turvallisuutta koskeva toimintasuunnitelma komission tiedonanto Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJELMÄ LVM2007-00260 LPY Siren Topi 24.06.2007 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan lentoasemien kapasiteettia, tehokkuutta ja turvallisuutta koskeva toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Kekki Maria(TEM) Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Kekki Maria(TEM) Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2015-00116 EOS Kekki Maria(TEM) 13.04.2015 Suuri valiokunta Asia Komission tiedonanto joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastopolitiikkaa koskevaksi

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

Uusiutuvan energian edistämisen EUlinjauksia ja lainsäädännön muutoksia

Uusiutuvan energian edistämisen EUlinjauksia ja lainsäädännön muutoksia Uusiutuvan energian edistämisen EUlinjauksia ja lainsäädännön muutoksia Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 3.12.2013 Hallitusneuvos Anja Liukko Kansalliset ja EU-tavoitteet Komission linjaukset uusiutuvien

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Energiaunioni E 178/2014 vp. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva TaV

Energiaunioni E 178/2014 vp. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva TaV Energiaunioni E 178/2014 vp Teollisuusneuvos Petteri Kuuva TaV 19.5.2015 E Energiaunionin taustaa Energiaunioni nousi terminä esiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2014 Puolan pääministeri (nykyisen Eurooppa-neuvoston

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1. Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Tiedonannon yhteydessä komissio julkaisi julkisen kuulemisen, jonka takaraja on 8.10.2015.

Tiedonannon yhteydessä komissio julkaisi julkisen kuulemisen, jonka takaraja on 8.10.2015. Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201500252 EOS Pahkala Tatu(TEM) 31.08.2015 Asia Komission tiedonanto energiamarkkinoiden uutta rakennetta koskevan julkisen kuulemisen käynnistämisestä Kokous

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta Juhani Tirkkonen Tampere 6.2.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Miten Suomi pärjää EU:n sääntöviidakossa? Case verkkokoodit

Miten Suomi pärjää EU:n sääntöviidakossa? Case verkkokoodit Miten Suomi pärjää EU:n sääntöviidakossa? Case verkkokoodit Fingridin Kantaverkkopäivä 3.9.2014 Tatu Pahkala Työ- ja elinkeinoministeriö Sisältö Verkkosääntöjen valmistelu Kokemuksia komiteakokouksista

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EOS Juvonen Johanna(TEM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EOS Juvonen Johanna(TEM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00122 EOS Juvonen Johanna(TEM) 15.04.2015 JULKINEN Asia Komission tiedonanto sähköverkkojen 10 prosentin yhteenliitäntätavoitteen saavuttamisesta ja Euroopan

Lisätiedot

Päästökaupan ajankohtaiskatsaus - vaikutukset metsäenergia kysyntään

Päästökaupan ajankohtaiskatsaus - vaikutukset metsäenergia kysyntään Päästökaupan ajankohtaiskatsaus - vaikutukset metsäenergia kysyntään Seinäjoki 12.12.2014 Neuvotteleva virkamies Juhani Tirkkonen Työ- ja elinkeinoministeriö/energiaosasto E Sisältö 1. Kansainväliset raamit

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700205 TMO Juvonen Satu(TEM) 26.04.2017 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyneuvosto 3.5 Malta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen kilpailukykyministerikokouksen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM)

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201900226 Haapsaari Jani(TEM) 27.03.2019 Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyministereiden (tutkimus) kokous 3.4.2019 Bukarestissa EUpuheenjohtajamaa Romania järjestää

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu , vuodet kattavan Suomen yhdennetyn kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman luonnoksesta

KOMISSION SUOSITUS, annettu , vuodet kattavan Suomen yhdennetyn kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman luonnoksesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2019 C(2019) 4426 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 18.6.2019, vuodet 2021 2030 kattavan Suomen yhdennetyn kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman luonnoksesta {SWD(2019)

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

Asia Komission julkinen konsultaatio älykkäistä ja yhteentomivista liikennejärjestelmistä EU:ssa

Asia Komission julkinen konsultaatio älykkäistä ja yhteentomivista liikennejärjestelmistä EU:ssa Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600212 TIO Öörni Seppo 31.08.2016 JULKINEN Asia Komission julkinen konsultaatio älykkäistä ja yhteentomivista liikennejärjestelmistä EU:ssa Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset. Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset. Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö Komission ehdotukset kuuden jätealan direktiivin uudistamiseksi

Lisätiedot

Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta Turkille

Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta Turkille ULKOASIAINMINISTERIÖ Eurooppa-linja EUR-12 Päivi Blinnikka LÄHETE 18.06.2001 HELD2566-34 Eduskunnan Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot