Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7191/ /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 62 11.11.2014. 62 Asianro 7191/00.01.02.00/2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) 62 Asianro 7191/ /2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos alkaen: Kalevalan koulun Linnanpellon yksikön lakkauttaminen ja vuosiluokkien 7-9 oppilaiden ja opetuksen siirtäminen Hatsalan klassilliseen kouluun. Vuosiluokkien 0/1-6 opetuksen järjestäminen Kalevalan koulun Pohjantien ja Kettulan koulun yksiköissä Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus- ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö Valmistelutyön perusteet Perusopetuslain (628/1998) 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Edelleen em. lain 4 :ssa todetaan, että kunta voi järjestää tässä laissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia ne 7 tai 8 :ssä tarkoitetulta perusopetuksen järjestäjältä. Verkostoratkaisussa on huomioitu perusopetuslain velvoitteet. Palveluverkoston tarkastelu perustuu Kuopion kaupungin valtuuston ( 71) hyväksymään Kuopion päivähoito-, koulu- ja lukioverkostoselvitykseen, kaupunginvaltuuston ( ) tekemiin päätöksiin sekä toiminnan jatkuvaan tarkasteluun. Kuopion päivähoito-, koulu- ja lukioverkostoselvitys sekä kaupungin valtuuston tekemät päätökset löytyvät verkostosivustolta osoitteesta kouluverkosto.kuopio.fi. Kaupungin valtuuston ( 17) tekemässä päätöksessä Kasvun ja oppimisen palvelualueen edellytetään selvittävän vuoden 2015 talousarvion valmistelun yhteydessä, onko peruskorjauksen tarpeessa olevasta Kalevalan koulun kiinteistöstä mahdollista luopua. Verkostotyötä on tehty virkamiestyönä ja sitä on ohjannut ohjausryhmä, jonka jäseninä ovat pj Aleksi Eskelinen, Neeta Röppänen, Sirpa Alho-Törrönen, palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas, palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen, opetusjohtaja Leena Auvinen ja plm Kari Sutinen. Asiantuntijoina ohjausryhmässä ovat Janne Airaksinen, vanhempi erityisasiantuntija Kari Raninen, perusopetuspäällikkö Sari Helena Kokkonen, lukio-opetuspäällikkö Antti Kervinen. Muita asiantuntijoita on käytetty tarpeen mukaan. Asian valmistelussa on otettu huomioon kuntalain 27 sekä hallintolain 34 ja 41 :n säännös vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta asiaan osallisille. Kouluverkostoratkaisuja koskeva kaikille yhteinen kuulemis- ja keskustelutilaisuus pidettiin Valtuusto-virastotalolla. Henkilöstön kuulemiset pidettiin Kalevalan koulun Pohjantien yksikössä ja Kalevalan koululla. Liite 1, henkilöstön kuuleminen, prosessikuvaus. Liite 2, yleinen kuuleminen. Liite 3, henkilöstön kuulemiset. Kuopion kaupungin taloustilanne

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (2) Kuntatalous on erittäin haasteellinen. Väestön ikääntymisestä aiheutuva sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnän kasvu sekä kuntien valtionosuusleikkaukset aiheuttavat painetta kuntien talouteen. Kuopion osalta 2015 leikkaukset ovat 28 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 1,6 tuloveroprosenttiyksikön tuottoa. Kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsinta ei ole edennyt, vaan kunnille osoitetaan jatkuvasti uusia tehtäviä. Merkittävimmät muutokset ovat kuntien vastuun lisääminen pitkäaikaistyöttömien tuesta, sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus sekä oppilashuollossa. Kuntalaki ( /578, 65 ) edellyttää kattamaan alijäämän suunnittelukauden aikana. Vuoden 2015 aikaan voimaan tuleva uusi kuntalaki tiukentaa edelleen kuntien talouden tasapainottamisvaadetta. Tehdyt tuottavuus- ja sopeuttamistoimet eivät ole riittäviä talouden tasapainottamiseksi. Koko Kuopio konsernilta edellytetään uusia, konkreettisia esityksiä toimintojen uudelleen organisoimisesta, tehostamisesta ja karsimisesta. Tämä tarkoittaa muutoksia palvelurakenteisiin ja toiminnan kehittämistä pitkällä aikavälillä. Lisäksi alijäämän kattamiseksi joudutaan rajaamaan toimintaa ja heikentämään palveluiden saatavuutta ja laatua. Vuoden 2014 syyskuun tuloslaskelmaennusteen mukaan ydinkaupungin koko vuoden tulos muodostuu -22,7 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Vuoden 2015 Kuopion kaupungin talousarvioraami on 576,8 miljoonaa euroa, joka on 5,3 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvan vuoden talousarvio. Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2015 talousarvioesitys ylittää kaupunginhallituksen myöntämän raamin -6,6 miljoonalla eurolla. Vuoden 2015 investointitaso on n. 50 miljoonaa euroa. Tässä taloudellisessa tilanteessa voidaan toteuttaa vain välttämättömät investoinnit. Kasvun ja oppimisen palvelualueen verkostotarkastelussa kustannussäästöä haetaan pysyvistä rakenneratkaisuista, tilojenkäytön tiivistämisestä ja investoinneista niin, että sopeutustoimien vaikutukset opetukseen, oppimiseen ja perusopetuksen laatuun olisivat mahdollisimman vähäiset. Koulukiinteistöjen tullessa peruskorjausvaiheeseen, on perusteltua tarkastella peruskorjausinvestointien kustannuksia ja selvittää, onko investointi vältettävissä toiminnallisin ratkaisuin. Verkostoratkaisu: Kalevalan koulu Kalevalan koulun yhtenäiskoulussa on yhteensä 767 ( ) oppilasta. Koulu huolehtii merkittävän osan kaupungin vammaisopetuksesta ja maahanmuuttajien valmistavasta opetuksesta. Valmistavan vaiheen jälkeen oppilaat integroituvat ensisijaisesti omaan lähikouluunsa. Koulu toimii kahdessa toimipisteessä, Linnanpellonkadulla ja Pohjankadulla. Kalevalan koululle Linnanpellon kadun yksikköön sijoittuvat perusopetuksen luokat 5-9 ja valmistavaa opetusta. Koulussa on musiikin (3-6 lk) ja tanssin (3-9 lk) painotus. Kalevalan koulu on ns koillista aluetta, johon lisäksi kuuluvat Kettulan ja Puijonsarven koulut. Ennusteiden mukaan alueen ala- ja yläkouluikäisten oppilasmäärissä ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Liite 4, oppilasennusteet, alakoulut. Liite 5, oppilasennusteet, yläkoulut. Mikäli Kalevalan koulun Linnapellon kadun kiinteistö poistuu verkostosta, Kalevalan koulun Pohjantien toimipiste ja Kettulan koulut muodostavat uuden Kalevalan koulun, joka yhdistetään hallinnollisesti yhdeksi kouluksi. Kou-

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (3) lussa toimivat 0/1-6 luokat, valmistava maahanmuuttajaopetus ja kehitysvammaisten opetus. Yläkouluikäisinä saapuvien maahanmuuttaja-nuorten koulupolku turvataan. Kettulan yksiköstä tulee kaksisarjainen ja Kalevalan koulun Pohjantien yksiköstä kaksi-kolmisarjainen alakoulu. Alueellista oppilaaksiottoa muutetaan erillisen suunnitelman mukaisesti siten, että Pohjantien yksikön ikäluokan oppilaaksiotoksi määritellään enimmillään 66 oppilasta (3 luokkaa) ja Kettulan yksikön oppilaaksiotoksi 50 oppilasta (2 luokkaa). Kalevalan koulun vuosiluokilla 7-9 on noin 250 oppilasta, joista suurin osa tulee omalta alueelta. Mikäli Kalevalan koulun Linnanpellon kadun kiinteistö poistuu käytöstä, Kalevalan koulun vuosiluokkien 7-9 oppilaat ja opetus siirtyvät Hatsalan klassilliseen kouluun. Hatsalan koulussa on tällä hetkellä 645 oppilasta; väljyyttä Hatsalan kouluun saadaan siirtämällä kuljetusoppilaita Minna Canthin kouluun. Minna Canthin koulu muuttuu kokonaan yläkouluksi ja ottaa vastaan lisää kuljetusoppilaita eteläiseltä maaseutualueelta. Alustavien laskelmien mukaan Hatsalan koulun oppilasmäärä on muutoksen jälkeen 690 ja Minna Canthin koulun 590 oppilasta. Oppilaaksioton, oppilaaksiottoalueiden ja oppilasmäärien muutos tehdään erillisen suunnitelman mukaisesti. Perusopetuksen uudet opetussuunnitelmat tulevat voimaan ; perusopetuksen painotusopetus tullaan tarkastelemaan kokonaisuutena opetussuunnitelmatyön yhteydessä. Mikäli Kalevalan koulun Linnanpellon kadun kiinteistö poistuu verkostosta, koillisella alueella toimivat sen jälkeen Puijonsarven yhtenäiskoulu ja Kalevalan koulu, johon kuuluvat Kettulan ja Pohjantien toimipisteet. Vaikutusten arviointi Oppilas-/lapsivaikutukset: Pohjantien toimipiste toimii pääosin 3-sarjaisena, jolloin integrointia on mahdollista toteuttaa edelleen. Kettulan koulu muutetaan 2-sarjaiseksi. Opetusryhmien koot säilyvät nykyisten tavoitteiden tasolla. Oppilaaksiotto muuttuu portaittain siirtymävaiheessa sisarukset saattavat joutua eri kouluihin. Osalla oppilaista koulumatka pitenee, osalla lyhenee. Koulumatkat ovat kuitenkin pääsääntöisesti alle 5 km. Toiminnan vaikutukset: Opetusresurssit ovat joustavasti käytettävissä ja ryhmät muodostettavissa oppilaiden oppimisedellytysten mukaisesti. Pohjantien toimipisteen ja Kettulan koulujen yhteistoiminnallisuus lisääntyy. Painotusopetuksen kokonaisuus tarkastellaan opetussuunnitelmatyön yhteydessä (2016). Siihen saakka toiminta pysyy ennallaan. Erityisluokkatoiminta voi jatkua Pohjantien yksikössä. Tilojen kunnossapidon tarve vähenee voidaan keskittää resursseja jäljelle jäävien tilojen kunnossa pitämiseen.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (4) Henkilöstövaikutukset: Opettajien tarve vähenee kouluja ja opetusryhmiä yhdistettäessä, kun ryhmiä voidaan muodostaa joustavammin. Henkilöstövaikutukset pyritään toteuttamaan määräaikaisen henkilöstön vähenemisen ja luonnollisen poistuman kautta. Kalevalan yläkoulun opettajat ja ohjaajat sijoittuvat kaupungin muihin kouluihin erillisen suunnitelman mukaisesti. Ruokahuolto- ja siivouspalveluiden tarve vähenee, koska yksiköt vähenevät. Kalevalan koulun Pohjantien toimipiste ja Kettulan koulu yhdistetään hallinnollisesti yhdeksi alakouluksi. Päätös hallinnon yhdistämisestä valmistellaan erikseen. Hallinnon resurssia voidaan vähentää yksiköiden määrän vähentyessä. Talousvaikutukset: Arvio säästöistä on kasvun ja oppimisen palvelualueen käyttötaloudessa vuositasolla yhteensä 1,1 miljoonaa euroa, ja säästöt koko kaupungin näkökulmasta ovat arviolta 0,9 miljoonaa euroa. Kalevalan koulun Linnanpellon kadun yksikkö poistuu verkostosta, jolloin kiinteistön peruskorjausta ei tehdä. Peruskorjausinvestoinnin kustannusarvio on Verkostoratkaisu edellyttää joitakin toiminnallisia investointeja kuten Kettulan koulun luokkatilojen muutoksia. Lisäksi kiinteistöön tehdään ylläpitokorjauksia, joiden kustannusarvio on yhteensä noin Hatsalan osalta ruokailutilojen laajennuksen kustannusarvio on noin ja Minna Canthin koulun luokkatilamuutoksien arvio noin Hatsalan klassillisen koulun ja Minna Canthin koulun korjaukset on toteutettava joka tapauksessa riippumatta verkostoratkaisuista. Toiminnallisten muutosten edellyttämien investointien lisäksi kiinteistöt edellyttävät teknisiä korjauksia, joiden kustannukset ajoittuvat kiinteistön iän mukaan. Tarkempi talousvaikutusten arviointi on liitteenä. Liite 6, talousvaikutukset. Liite 7, edellisen kouluverkostoesityksen talousvaikutusten arviointi koillisella alueella: Kettulan koulun oppilaiden sijoittelu Kalevalan ja Puijonsarven kouluihin. Verkostotyössä mukana ollut JUKO ry/oaj ry:n pääluottamusmies Kari Sutinen on jättänyt verkostoselvityksestä oman lausuntonsa. Lausunnossa Kari Sutinen on ottanut kantaa kouluverkostotyön perusteeseen kasvatuksen ja opetuksen edellytysten turvaamiseen hallinnon ja johtamisen järjestelyihin mahdollisissa verkostomuutoksissa sekä terveelliseen ja turvalliseen oppimisja työympäristöön (liite 8). Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan verkostoratkaisuna ja Kalevalan koulun Linnanpellon yksikkö lakkautetaan ja vuosiluokkien 7-9 oppilaat ja opetus siirretään Hatsalan klassilliseen kouluun alkaen. Vuosiluokkien 0/1-6 opetus järjestetään Kalevalan koulun Pohjantien ja Kettulan koulun yksiköissä.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Liitteet /2014 Verkostoprosessin eteneminen (sama liite asioissa 5, 6, 7) /2014 Yleinen kuuleminen (sama liite asioissa 5, 6, 7) /2014 Henkilöstön kuulemiset /2014 Oppilasennusteet, alakoulut (sama liite asioissa 5, 6, 7) /2014 Oppilasennusteet, yläkoulut (sama liite asioissa 5, 6, 7) Talousvaikutukset koulukohtaisesti ja koko verkostoratkaisun talousvaikutukset yhteensä /2014 Edellisen kouluverkostoesityksen talousvaikutusten arviointi koillisella alueella, Kettulan koulun oppilaiden sijoittelu Kalevalan ja Puijonsarven kouluihin /2014 Pääluottamusmies Kari Sutisen lausunto Viiteaineisto /2014 Tilakartoitus, perusopetus /2014 Suunnitelma oppilaaksioton, oppilaaksiottoalueiden ja oppilasmäärien muutoksesta /2014 Adressi tanssiopetuksesta /2014 Kirjallinen kommentti /2014 Yleisötilaisuuden adressi Kalevalan koulun säilyttämisestä /2014 Kannanotto Kalevalan koulun lakkauttamisesta Valmistelija Leena Auvinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen. Päätös Jäsen Hilkka Kontiainen teki seuraavan muutosesityksen: Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Kalevalan koulun Linnanpellon yksikköä ei lakkauteta ja koulun vaatima peruskorjausinvestointi sisällytetään lähivuosien investointisuunnitelmiin. Jäsen Jaakko Turtiainen kannatti Kontiaisen muutosesitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestys. Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät, JAA ja ne, jotka kannattavat jäsen Hilkka Kontiaisen esitystä, äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän ehdotus sai 8 (kahdeksan) ääntä (Eskelinen, Alho-Törrönen, Heinonen, Kaunisto, Mönkkönen, Saukko,

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Laine, Willman) ja jäsen Kontiaisen esitys 3 (kolme) ääntä (Kontiainen, Ruusunen, Turtiainen), joten esittelijän ehdotus hyväksyttiin. Äänestystulokseksi todettiin 8 (kahdeksan) JAA-ääntä ja 3 (kolme) EI-ääntä, ja esittelijän ehdotus tuli lautakunnan päätökseksi.

7 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 125 08.12.2014. 125 Asianro 7191/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 125 08.12.2014. 125 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kalevalan koulun Linnanpellon yksikön lakkauttaminen ja vuosiluokkien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7191/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7191/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 415 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kalevalan koulun Linnanpellon yksikön lakkauttaminen ja vuosiluokkien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Kasvun ja oppimisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-18:52 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja Sirpa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7205/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7205/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 64 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7202/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7202/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 416 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7202/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7202/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 126 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 423/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 423/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 6 Asianro 423/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kettulan koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 14 19.02.2014. 14 Asianro 423/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 14 19.02.2014. 14 Asianro 423/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 14 Asianro 423/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kettulan koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 19.02.2014. 13 Asianro 422/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 19.02.2014. 13 Asianro 422/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 13 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 260/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutokset 1.8.2014 alkaen Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen 1.8.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 422/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 422/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 5 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 68 09.03.2015. 68 Asianro 7191/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 68 09.03.2015. 68 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 68 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / kaupunginvaltuuston päätös 8.12.2014 125 / hallinto-oikeuden lähete 552/15 Henkilöstö-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 260/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 260/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 42 Asianro 260/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Kasvun ja oppimisen lautakunta 22.1.2014 4: Perusopetusjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 422/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 422/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 80 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014: Perusopetusjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 14 Asianro 2037/02.05.00.00/2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen 1.8.2016 alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 423/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 423/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 17 Asianro 423/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kettulan koulun järjestelyt Kaupunginhallitus 24.2.2014 81: Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kaupunginhallitus 19.5.2014 178: Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 422/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 422/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 16 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun järjestelyt Kaupunginhallitus 24.2.2014 80: Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (24) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kokouksessa pidettiin tauko klo

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (24) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kokouksessa pidettiin tauko klo Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (24) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-18:32 Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.48 18.07 Paikka Kasvun ja oppimisen palvelualue, lautakuntien kokoushuone, 2.

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Kasvun ja oppimisen palvelualueella on käynnistetty palveluverkoston tarkastelu. Aiemmasta poiketen tavoitteena ei ole tuottaa yhtä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 65 Asianro 7327/10.03.02.02/2018 Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kaupunginhallitus 24.02.2014. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kaupunginhallitus 24.02.2014. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Leila

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3706/10.03.01/2014 Kaupunginhallitus 247 15.9.2014 115 Matinkylä - Kivenlahti metron rakennustöiden osoittaminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön tehtäväksi Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 16 27.03.2013. 16 Asianro 2223/10.03.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 16 27.03.2013. 16 Asianro 2223/10.03.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 16 Asianro 2223/10.03.02/2013 Uusi musiikin, ilmaisutaidon ja tanssin lukio / Hankesuunnittelun esittely Lukiotoimenpäällikkö Leena Auvinen Lukiokoulutusyksikkö

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ideariihi 8.9.2015

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ideariihi 8.9.2015 Vuosaaren alueen palveluverkko Ideariihi 8.9.2015 Kaupungin strategiassa olevia tavoitteita Opetustilat ovat laadukkaat ja mahdollistavat yhteiskäytön. Koulu- ja oppilaitosverkko sopeutetaan oppilaiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (61) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (61) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (61) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (21) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27. 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (21) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27. 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (21) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00 16:52 Paikka Lisätietoja Vuorikatu 27. 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Maahanmuuttajille tarjottavien koulutuspolkujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-17:38 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kanteluratkaisussaan pyytämä toimenpiteiden ilmoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kanteluratkaisussaan pyytämä toimenpiteiden ilmoittaminen 29.01.2014 Sivu 1 / 1 6539/12.01.03/2011 5 Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kanteluratkaisussaan pyytämä toimenpiteiden ilmoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Valtuusto 25.04.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Valtuusto 25.04.2016 Sivu 1 / 1 Valtuusto 25.04.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 Kaupunginhallitus 76 29.2.2016 Valtuusto 35 14.3.2016 53 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:04-16:35 Paikka Lisätietoja Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksen

Lisätiedot

11-VUOTISEN ERITYISOPETUKSEN SIIRTÄMINEN KANGASALAN VATIALAN KOULUSTA ORIVEDEN KULTAVUOREN KOULUUN LUKUVUODEN 2015 2016 ALUSTA ALKAEN

11-VUOTISEN ERITYISOPETUKSEN SIIRTÄMINEN KANGASALAN VATIALAN KOULUSTA ORIVEDEN KULTAVUOREN KOULUUN LUKUVUODEN 2015 2016 ALUSTA ALKAEN Lasten ja nuorten lautakunta 75 02.12.2014 11-VUOTISEN ERITYISOPETUKSEN SIIRTÄMINEN KANGASALAN VATIALAN KOULUSTA ORIVEDEN KULTAVUOREN KOULUUN LUKUVUODEN 2015 2016 ALUSTA ALKAEN Lanu 75 Lähtökohdat Perusopetuslain

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunta 21.11.2014

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunta 21.11.2014 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 13:00 14:45 pykälät otsikko 63 Talousarvio 2015, taloussuunnitelma 2016-2017 ja sanallinen toimintasuunnitelma 64 Sosiaalitoimen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-17:13 Paikka Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. krs) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:04 16.06 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:01 16.59 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:04 16.40 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 23.10.2013 Sivu 1 / 1 4472/12.01.02/2013 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 7 22.1.2019 Kaupunginhallitus 28 28.1.2019 10 Asianro 7640/12.05.03/2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pienten koululaisten

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.2016 7

Opetuslautakunta 7 26.01.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson, anna.karlsson@salo.fi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 70 09.03.2015. 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 70 09.03.2015. 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / kaupunginvaltuuston päätökset 8.12.2014 :t 125-127 / hallinto-oikeuden lähete 532/15

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Tarkastuslautakunta 28.05.2014 AIKA 28.05.2014 klo 18:00-21:20 PAIKKA Kaitalankuja 52 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Tarkastuslautakunnalle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Paikka Kaupunginkirjasto (kokoussali), os.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Paikka Kaupunginkirjasto (kokoussali), os. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:06-16:54 Paikka Kaupunginkirjasto (kokoussali), os. Maaherrankatu 12 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 2865/02.05.06/2015 Kaupunginhallitus 215 15.6.2015 110 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Invalidisäätiön kiinteistöleasingsopimukselle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Muut asiat 8 / 2018 Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen 1.8.2018 alkaen Selostus ja perustelu Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-14:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2062/2016 02.07.00 59 Liiketontin myynti Kilosta YIT Rakennus Oy:lle, korttelin 54154 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

perusopetuslain muuttamisesta

perusopetuslain muuttamisesta Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:03 15.08 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-15:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Henkilöstöjaosto N:o 4 / 2010 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 31.05.2009 klo 18.10-18.12 Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.02.2015 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta 05.05.2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta 05.05.2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika maanantai klo 14:00-16:55 Paikka Saunakabinetti, kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon Kaupunginhallitus antoi 1.6.2015 hallintokunnille vuoden 2016 talousarvion sekä taloussuunnitelman 2016 2018 laadintaohjeet.

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2009. Sivistyslautakunta 26.08.2009 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2009. Sivistyslautakunta 26.08.2009 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2009 Sivistyslautakunta 26.08.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Keskiviikko 26.08.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2710/05.10.01/2013 159 Oikaisuvaatimus Huurrepolun ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09) 816 83685 Maria Rauman, puh. (09)

Lisätiedot

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen

Lisätiedot

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto, 28, 01.12.2015 Sivistyslautakunta, 5, 27.01.2016 5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94

Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 Päätösliite sivistyslautakunta 15.6.2009 asia 94 SOPIMUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRROSTA JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Sopimuksen osapuolet Jyväskylän kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:05 19:03 Paikka Kouluvirasto, (2. kerroksen lautakuntien kokoushuone), osoite: Vuorikatu 27 Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 13:00-14:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Asianro 2717/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Asianro 2717/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 39 21.11.2017 Kaupunginhallitus 211 4.12.2017 82 Asianro 2717/12.00.01.00/2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Erityisopetuksen tila

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 30 Asianro 1901/00.01.02.00/2016 Taiteen perusopetuksen käsityön laajan oppimäärän opetuksen aloittaminen Kuopiossa, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n hakemus kasvun

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 1.7.2015. Opetushallitus, 2.7.2015. Lausunto OKM/96/050/2015

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot