Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7205/ /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) 127 Asianro 7205/ /2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Neulamäen kouluun Kaupunginhallitus : Kasvun ja oppimisen lautakunta : Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus- ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö Valmistelutyön perusteet Perusopetuslain (628/1998) 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Edelleen em. lain 4 :ssa todetaan, että kunta voi järjestää tässä laissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia ne 7 tai 8 :ssä tarkoitetulta perusopetuksen järjestäjältä. Verkostoratkaisussa on huomioitu perusopetuslain velvoitteet. Palveluverkoston tarkastelu perustuu Kuopion kaupungin valtuuston ( 71) hyväksymään Kuopion päivähoito-, koulu- ja lukioverkostoselvitykseen, kaupunginvaltuuston ( ) tekemiin päätöksiin sekä toiminnan jatkuvaan tarkasteluun. Kuopion päivähoito-, koulu- ja lukioverkostoselvitys sekä kaupungin valtuuston tekemät päätökset löytyvät verkostosivustolta osoitteesta kouluverkosto.kuopio.fi. Verkostotyötä on tehty virkamiestyönä ja sitä on ohjannut ohjausryhmä, jonka jäseninä ovat pj Aleksi Eskelinen, Neeta Röppänen, Sirpa Alho-Törrönen, palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas, palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen, opetusjohtaja Leena Auvinen ja plm Kari Sutinen. Asiantuntijoina ohjausryhmässä ovat Janne Airaksinen, vanhempi erityisasiantuntija Kari Raninen, perusopetuspäällikkö Sari Helena Kokkonen, lukio-opetuspäällikkö Antti Kervinen. Muita asiantuntijoita on käytetty tarpeen mukaan. Ohjausryhmä on ohjannut verkostotyötä niin, että ensisijaisesti tarkastelun kohteena on tässä vaiheessa ollut yläkouluverkko ja mahdollisuus sen tiivistämiseen. Kaupungin valtuuston ( 17) tekemä päätös ja siihen liittyvä Kalevalan koulun kiinteistön tulevan käytön tarkastelu heijastuvat lähialueiden kouluihin laajemminkin eikä yläkouluverkkoa voi tarkastella ilman alakouluverkon tarkastelua. Asian valmistelussa on otettu huomioon kuntalain 27 sekä hallintolain 34 ja hallintolain 41 :n säännös vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta asiaan osallisille. Kouluverkostoratkaisuja koskeva kaikille yhteinen kuulemis- ja keskustelutilaisuus pidettiin Valtuusto-virastotalolla. Henkilöstön

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (2) kuuleminen pidettiin Liite 17, Henkilöstön kuuleminen, prosessikuvaus. Liite 18, yleinen kuuleminen. Liite 19, henkilöstön kuuleminen. Kuopion kaupungin taloustilanne Kuntatalous on erittäin haasteellinen. Väestön ikääntymisestä aiheutuva sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnän kasvu sekä kuntien valtionosuusleikkaukset aiheuttavat painetta kuntien talouteen. Kuopion osalta 2015 leikkaukset ovat 28 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 1,6 tuloveroprosenttiyksikön tuottoa. Kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsinta ei ole edennyt, vaan kunnille osoitetaan jatkuvasti uusia tehtäviä. Merkittävimmät muutokset ovat kuntien vastuun lisääminen pitkäaikaistyöttömien tuesta, sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus sekä oppilashuollossa. Kuntalaki edellyttää kattamaan alijäämän suunnittelukauden aikana. Vuoden 2015 aikaan voimaan tuleva uusi kuntalaki tiukentaa edelleen kuntien talouden tasapainottamisvaadetta. Tehdyt tuottavuus- ja sopeuttamistoimet eivät ole riittäviä talouden tasapainottamiseksi. Koko Kuopio konsernilta edellytetään uusia, konkreettisia esityksiä toimintojen uudelleen organisoimisesta, tehostamisesta ja karsimisesta. Tämä tarkoittaa muutoksia palvelurakenteisiin ja toiminnan kehittämistä pitkällä aikavälillä. Lisäksi alijäämän kattamiseksi joudutaan rajaamaan toimintaa ja heikentämään palveluiden saatavuutta ja laatua. Vuoden 2014 syyskuun tuloslaskelmaennusteen mukaan ydinkaupungin koko vuoden tulos muodostuu -22,7 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Vuoden 2015 Kuopion kaupungin talousarvioraami on 576,8 miljoonaa euroa, joka on 5,3 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvan vuoden talousarvio. Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2015 talousarvioesitys ylittää kaupunginhallituksen myöntämän raamin -6,6 miljoonalla eurolla. Vuoden 2015 investointitaso on n. 50 miljoonaa euroa. Tässä taloudellisessa tilanteessa voidaan toteuttaa vain välttämättömät investoinnit. Kasvun ja oppimisen palvelualueen verkostotarkastelussa kustannussäästöä haetaan pysyvistä rakenneratkaisuista, tilojenkäytön tiivistämisestä ja investoinneista niin, että sopeutustoimien vaikutukset opetukseen, oppimiseen ja perusopetuksen laatuun olisivat mahdollisimman vähäiset. Koulukiinteistöjen tullessa peruskorjausvaiheeseen, on perusteltua tarkastella peruskorjausinvestointien kustannuksia ja selvittää, onko investointi vältettävissä toiminnallisin ratkaisuin. Verkostoratkaisu: Särkiniemen koulu Särkiniemen koulu on 187 oppilaan koulu, joka toimii osittain 1- ja osittain 2- sarjaisena alakouluna, lk 0-6. Oppilaat tulevat Särkiniemen ja Särkilahden alueelta ja koulupolun mukaisesti jatkavat yläkouluvaiheessa Neulamäen kouluun. Neulamäen koulu on hyväkuntoinen yhtenäiskoulu, mutta se ei tällä hetkellä täyty alueen peruskouluikäisistä lapsista. Koulussa on 322 oppilasta, joista 131 lk 1-6 ja 191 lk 7-9 sekä lisäopetuksen luokalla ( ). Kaupungin suunnitelmat kehittää Neulaniemeä asuinalueena tulevat kuitenkin tulevaisuudessa tukemaan Neulamäen koulun täyttöastetta. Tällä hetkellä Neulamäen koulun täyttöastetta on mahdollista lähteä kasvattamaan Särkiniemen koulun kautta. Myös uuteen Jynkän kouluun on suunniteltu oppilaspaikkoja

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (3) Särkiniemen koulun oppilasalueen, lähinnä Särkilahden alueen lapsille. Jynkän koulun uudisrakennuksen alustava valmistumisaikataulu on Alla oppilasmäärät Koulu Yhteensä Särkiniemi Neulamäki Liitteenä alueen oppilasennusteet. Liite 20, oppilasennusteet, alakoulut. Liite 21, oppilasennusteet, yläkoulut. Verkostoratkaisu, vaihtoehto 1, Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Neulamäen ja Jynkän kouluihin alkaen Särkilahden alueen oppilaiden lähikouluksi osoitetaan uusi Jynkän koulu (n. 100 oppilasta), kun koulun uudisrakennus valmistuu. Särkiniemen puolen oppilaiden lähikouluna toimii Neulamäen koulu, Särkiniemen koulun kiinteistö poistuu verkostosta. Särkiniemen koulu voidaan yhdistää hallinnollisesti Neulamäen kouluun , jolloin myös oppilassijoittelua ja oppilaaksiottoalueita on mahdollista suunnitella tämän vaihtoehdon mukaisesti. Vaikutusten arviointi Oppilasvaikutukset: Koulujen koko kasvaa, mutta opetusryhmät säilyvät nykyisten tavoitteiden tasolla. Oppilaille voidaan tarjota opetusta useamman opettajan erityisosaamista hyödyntäen. Tehostettu ja erityinen tuki, ohjaus ja oppilashuollon palvelut ovat kaikkien oppilaiden saavutettavissa paremmin isommissa kouluissa. Oppilaiden sosiaalinen ympäristö laajenee. Koulumatka pitenee osalla oppilaista, mutta jää pääsääntöisesti alle 3 km ja 5 km, muutama oppilas tulee koulukuljetusten piiriin. Toiminnan vaikutukset: Opetusresurssit ovat joustavasti käytettävissä ja ryhmät muodostettavissa oppilaiden oppimisedellytysten mukaisesti. Tilojen kunnossapidon tarve vähenee voidaan keskittää kaikki resurssit jäljelle jäävien tilojen kunnossa pitämiseen.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (4) Henkilöstövaikutukset: Työyhteisöt kasvavat, yhteistyömahdollisuudet lisääntyvät. Opettajien tarve vähenee kouluja ja opetusryhmiä yhdistettäessä, kun ryhmiä voidaan muodostaa joustavammin. Henkilöstövaikutukset pyritään toteuttamaan määräaikaisen henkilöstön vähenemisen ja luonnollisen poistuman kautta. Särkiniemen koulun opettajat ja ohjaajat sijoittuvat kaupungin muihin kouluihin erillisen suunnitelman mukaisesti Ruokahuolto- ja siivouspalveluiden tarve vähenee, koska yksiköt vähenevät. Talousvaikutukset: Arvio säästöstä käyttötaloudessa vuositasolla kasvun ja oppimisen palvelualueelle yhteensä , säästöt koko kaupungin näkökulmasta Mikäli Särkiniemen koulun poistuu verkostosta ja kiinteistö poistuu koulukäytöstä, koko kiinteistön peruskorjausta ei tehdä (investoinnin kustannusarvio on ). Neulamäen koulun nykyisiä tiloja muokataan lisäämällä yksi kotitalousluokka (arvio ). Tarkempi talousvaikutusten arviointi on liitteenä. Liite 22, talousvaikutukset. Verkostoratkaisu, vaihtoehto 2, Särkiniemen oppilaiden (3-6 lk) sijoittuminen Jynkän ja Neulamäen kouluihin, Särkiniemeen jää ns. pienten lasten koulu, joka yhdistetään hallinnollisesti Neulamäen kouluun Särkiniemeen jää ns. pienten lasten koulu, jossa toimivat luokat 1-2 ja esiopetus. Alueen oppilasmäärästä ja uuteen Jynkän kouluun ohjautuvasta oppilasmäärästä riippuen koulu toimisi osittain 1- ja osittain kaksisarjaisena. Koulua pienennetään tarkoitukseen sopivaksi. Arvio säästöstä käyttötaloudessa vuositasolla kasvun ja oppimisen palvelualueelle yhteensä Tarkempi talousvaikutusten arviointi on liitteenä. Liite 22, talousvaikutukset Oppilas-, toiminta- ja henkilöstövaikutukset ovat pääosin käänteiset verrattuna vaihtoehdon 1 vaikutusarviointiin. Liite 23 vaikutusarviointi, pienten lasten koulu Verkostotyössä mukana ollut JUKO ry/oaj ry:n pääluottamusmies Kari Sutinen on jättänyt verkostoselvityksestä oman lausuntonsa. Lausunnossa Kari Sutinen on ottanut kantaa kouluverkostotyön perusteeseen kasvatuksen ja opetuksen edellytysten turvaamiseen hallinnon ja johtamisen järjestelyihin mahdollisissa verkostomuutoksissa sekä terveelliseen ja turvalliseen oppimisja työympäristöön (liite 24). Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan verkostoratkaisuna ja Särkiniemen koulu lakkautetaan ja opetus ja oppilaat siirretään Neulamäen ja Jynkän kouluihin alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu. Valmistelija

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Leena Auvinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen. Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta Jarno Ruusunen ja Petri Kaunisto poistuivat esteellisenä asian käsittelyn ajaksi. Jäsen Veera Willman teki vastaesityksen, että (vaihtoehto 2 mukaan) Särkiniemen oppilaiden (3-6 lk) sijoittuminen Jynkän ja Neulamäen kouluihin, Särkiniemeen jää ns. pienten lasten koulu, joka yhdistetään hallinnollisesti Neulamäen kouluun. Jäsenet Sirpa Alho-Törrönen ja Upi Heinonen kannattivat Willmanin esitystä. Jäsen Hilkka Kontiainen teki seuraavan muutosesityksen: Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan Särkiniemen koulun osalta siten, koululla jatkaa luokat alkaen tai siinä vaiheessa kun Jynkän koulu valmistuu. Jäsen Jaakko Turtiainen kannatti Kontiaisen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi esittelijän ehdotuksesta poikkeavaa kannatettua esitystä, joten niistä on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestykset. Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Ensin äänestettiin vastakkain Veera Willmanin ja Hilkka Kontiaisen esitykset. Ne, jotka kannattavat jäsen Willmanin esitystä, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat jäsen Hilkka Kontiaisen esitystä äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Willmanin esitys sai 7 (seitsemän) ääntä (Eskelinen, Alho-Törrönen, Heinonen, Mönkkönen, Saukko, Laine, Willman) ja Kontiaisen 2 (kaksi) ääntä (Kontiainen, Turtiainen), joten Veera Willmanin esitys hyväksyttiin. Seuraavaksi äänestettiin vastakkain esittelijän ehdotus ja ensimmäisen äänestyksen voittanut jäsen Veera Willmanin esitys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat jäsen Willmanin esitystä, äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän ehdotus sai 0 (nolla) ääntä ja jäsen Willmanin esitys 9 (yhdeksän) ääntä (Eskelinen, Alho-Törrönen, Heinonen, Kontiainen, Mönkkönen, Saukko, Laine, Turtiainen, Willman), joten jäsen Veera Willmanin esitys hyväksyttiin. Äänestystulokseksi todettiin 0 (nolla) JAA-ääntä ja 9 EI-ääntä ja Veera Willmanin esitys tuli lautakunnan päätökseksi. Merkittiin tiedoksi, että pöydälle jaettiin korjattu kouluverkostoselvityksen kuulemistilaisuuden muistio / Särkiniemen koulun henkilöstö. Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kh. esittää kv:lle, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan verkostoratkaisuna ja Särkiniemen koulu lakkautetaan ja opetus ja oppilaat siirretään Neulamäen ja Jynkän kouluihin alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu. Päätös Keskustelun kuluessa jäsen Neeta Röppänen teki jäsenten Jukka Pulkkinen ja Pauli Ruotsalainen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen: "Kh. esittää kv:lle, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan Särkiniemen koulun osalta siten, että koululla jatkaa luokat alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu." Keskustelun kuluessa varajäsen Ilkka Raninen teki puheenjohtaja Pekka Kantasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen: " Esitän, että vaihtoehto 2 mukaan Särkiniemen oppilaiden (3-6 lk.) sijoittuminen Jynkän ja Neulamäen kouluihin, Särkiniemeen jää ns. pienten lasten koulu, joka yhdistetään hallinnollisesti Neulamäen kouluun." Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joista on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestystä koskevan ehdotuksen: Ensin äänestetään jäsen Neeta Röppäsen ja varajäsen Ilkka Ranisen tekemistä ehdotuksista. Tämän jälkeen äänestetään äänestyksessä voittaneesta ehdotuksesta ja kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen äänestysjärjestyksestä ja äänesti asiassa seuraavassa järjestyksessä: Äänestys 1. Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat jäsen Neeta Röppäsen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat varajäsen Ilkka Ranisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

7 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä (Auvinen, Kolari, Pulkkinen, Ruotsalainen, Rytsy, Röppänen, Savolainen ja Tolppanen) ja 3 ei-ääntä (Berg-Väänänen, Kantanen ja Raninen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Neeta Röppäsen tekemän ehdotuksen. Äänestys 2. Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Neeta Röppäsen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Berg-Väänänen, Kantanen ja Raninen) ja 8 ei-ääntä (Auvinen, Kolari, Pulkkinen, Ruotsalainen, Rytsy, Röppänen, Savolainen ja Tolppanen), kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Neeta Röppäsen tekemän ehdotuksen. Liitteet /2014 Henkilöstön kuuleminen, prosessin kuvaus /2014 Yleinen kuuleminen /2014 Henkilöstön kuuleminen ja osallistujaluettelo /2014 Oppilasennusteet, alakoulut /2014 Oppilasennusteet yläkoulut /2014 Talousvaikutukset koulukohtaisesti ja koko verkostoratkaisun talousvaikutukset yhteensä /2014 Vaikutusten arviointi pienten lasten koulu /2014 Pääluottamusmies Kari Sutisen lausunto /2014 Äänestystulos 1, kv /2014 Äänestystulos 2, kv Viiteaineisto /2014 Tilakartoitus perusopetus Päätösehdotus Kaupunginhallitus Kv. päättää, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan Särkiniemen koulun osalta siten, että koululla jatkaa luokat alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu. Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu Aleksi Eskelinen teki valtuutettu Veikko Tiihosen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen: " päättää, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan Särkiniemen koulun osalta siten, että koululla jatkaa verkostoratkaisu vaihtoehto 2:n mukaisesti luokat alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu." Keskustelun kuluessa valtuutettu Kimmo Kivelä teki valtuutettujen Minna Reijonen ja Kaija Räsänen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen: "Kv. päättää, että talousarvion edellyttämiä sopeuttamistoimenpiteitä toteutetaan Särkiniemen koulun osalta siten, että koululla jatkaa luokat alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu."

8 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joista on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestystä koskevan ehdotuksen: Ensin äänestetään valtuutettu Aleksi Eskelisen ja valtuutettu Kimmo Kivelän tekemistä ehdotuksista. Tämän jälkeen äänestetään äänestyksessä voittaneesta ehdotuksesta ja kaupunginhallituksen ehdotuksesta. hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen äänestysjärjestyksestä ja äänesti asiassa seuraavassa järjestyksessä: Äänestys 1. Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat valtuutettu Aleksi Eskelisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Kimmo Kivelän tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 jaa-ääntä, 29 eiääntä ja 1 tyhjä ääni. Puheenjohtaja äänesti asiassa JAA, joten äänten mennessä tasan puheenjohtajan antama ääni ratkaisi ja kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Aleksi Eskelisen tekemän muutosehdotuksen. Äänestystulos pöytäkirjan liitteenä 31. Äänestys 2. Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Aleksi Eskelisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 35 jaa-ääntä ja 24 eiääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen ehdotuksen. Äänestystulos pöytäkirjan liitteenä 32. Asiakohdan käsittelyn jälkeen puheenjohtaja ehdotti, että kokouksessa pidetään n. 15 minuutin mittainen tauko.

9 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (9)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7205/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7205/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 64 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Kasvun ja oppimisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-18:52 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja Sirpa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7202/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7202/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 416 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7202/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7202/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 126 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7191/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7191/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 415 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kalevalan koulun Linnanpellon yksikön lakkauttaminen ja vuosiluokkien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 422/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 422/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 80 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014: Perusopetusjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 260/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutokset 1.8.2014 alkaen Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen 1.8.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 422/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 422/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 5 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 423/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 423/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 6 Asianro 423/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kettulan koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 422/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 422/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 16 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun järjestelyt Kaupunginhallitus 24.2.2014 80: Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 14 Asianro 2037/02.05.00.00/2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen 1.8.2016 alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 260/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 260/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 42 Asianro 260/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Kasvun ja oppimisen lautakunta 22.1.2014 4: Perusopetusjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kaupunginhallitus 24.02.2014. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kaupunginhallitus 24.02.2014. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Leila

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-17:38 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 65 Asianro 7327/10.03.02.02/2018 Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Kasvun ja oppimisen palvelualueella on käynnistetty palveluverkoston tarkastelu. Aiemmasta poiketen tavoitteena ei ole tuottaa yhtä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 13:00-14:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 187 20.11.2017 71 Asianro 1233/00.01.02.00/2017 Kuopio 2030 - kaupunkistrategian tarkistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 20.11.2017 187

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-14:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 08/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4559/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 08/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4559/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 08/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 310 5.11.2018 Kaupunginhallitus 316 12.11.2018 99 Asianro 4559/02.02.00/2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2022 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 962/03.00/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 962/03.00/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 89 Asianro 962/03.00/2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Lausuntopyyntö 31.1.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 442 15.12.2014. 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 442 15.12.2014. 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 18.11.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 423/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 423/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 17 Asianro 423/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kettulan koulun järjestelyt Kaupunginhallitus 24.2.2014 81: Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 7 22.1.2019 Kaupunginhallitus 28 28.1.2019 10 Asianro 7640/12.05.03/2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pienten koululaisten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 70 09.03.2015. 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 70 09.03.2015. 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / kaupunginvaltuuston päätökset 8.12.2014 :t 125-127 / hallinto-oikeuden lähete 532/15

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (5) 369 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli asetti kokouksessaan 6.6.2016 valtuustoryhmistä ja kunnallisjärjestöjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (1) 323 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-17:13 Paikka Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. krs) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:04 16.06 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:03 15.08 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (24) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kokouksessa pidettiin tauko klo

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (24) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kokouksessa pidettiin tauko klo Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (24) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-18:32 Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.48 18.07 Paikka Kasvun ja oppimisen palvelualue, lautakuntien kokoushuone, 2.

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 9:05-11:30 Paikka Kaupungintalo, kh:n kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:01 16.59 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-17:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 6862/02.02.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 6862/02.02. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015 94 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 26.10.2016 74 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-15:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Antti Kivelä, puheenjohtaja Pekka Kantanen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:30-19:05 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Paikka Kaupunginkirjasto (kokoussali), os.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Paikka Kaupunginkirjasto (kokoussali), os. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:06-16:54 Paikka Kaupunginkirjasto (kokoussali), os. Maaherrankatu 12 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen alkaen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Muut asiat 8 / 2018 Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun hallinnollinen yhdistäminen 1.8.2018 alkaen Selostus ja perustelu Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kaupunginhallitus 19.5.2014 178: Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7247/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7247/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (1) 355 Asianro 7247/02.02.00/2013 Vuoden 2014 talousarvio sekä vuosien 2014-2017 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5119/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5119/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 188 20.11.2017 Kaupunginhallitus 201 27.11.2017 76 Asianro 5119/02.02.00/2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2021 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 352 29.09.2014 Kaupunginvaltuusto 101 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 489/20.200/2013 KAUPHALL 29.09.2014 352 Terveys-

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

Kokouskutsu. Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä

Kokouskutsu. Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä Kokouskutsu Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä AIKA: Maanantai 28.11.2011 klo 17.30 - PAIKKA: Kuopion kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:04 16.40 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon Kaupunginhallitus antoi 1.6.2015 hallintokunnille vuoden 2016 talousarvion sekä taloussuunnitelman 2016 2018 laadintaohjeet.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 10:05-11:35 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Antti Kivelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Antti Kivelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014. 23 Asianro 1156/00.00.00/2014. Kaupunginhallitus 17.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014. 23 Asianro 1156/00.00.00/2014. Kaupunginhallitus 17.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014 23 Asianro 1156/00.00.00/2014 Muutoksia äänestysaluejakoon 15.10.2014 lukien Kaupunginhallitus 17.2.2014 69: Kaupunginlakimies

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot