Puheenvuoro peruuntunut, työryhmä alkaa aikataulun mukaisesti, korvaava puheenvuoro / seuraavien puheenvuorojen aloitusta aikaistetaan
|
|
- Teuvo Saarnio
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaalityön tutkimuksen päivät 5. LASTENSUOJELU MUUTOKSESSA HALLINTAA, SUOJELUA JA HOIVAA? puheenjohtajina tutkija, YTL Tuija Eronen ja tutkija, YTT Riitta Laakso Puheenvuoron pitäjälle on varattu oman esityksensä pitämiseen 20 minuuttia ja työryhmän yhteiseen kunkin esityksen jälkeiseen keskusteluun 10 minuuttia. Torstai klo Aloitussanat Puheenvuoro peruuntunut, työryhmä alkaa aikataulun mukaisesti, korvaava puheenvuoro / seuraavien puheenvuorojen aloitusta aikaistetaan Lasten hyvä elämä lasten tuottaman tiedon kautta tarkasteltuna Susanna Helavirta, Lehtori, YTT Sijaishuollon aikainen sosiaalityö vanhemman kokemana Katri Gauffin, Sosiaalityöntekijä, Ammatillinen lisensiaatintutkimus, Sosnet/Turun yliopisto Perjantai klo Lastensuojelun rajoja ja paikkaa tavoittamassa vankilan perheosastolla Rosi Enroos, YTM, Tampereen yliopisto Lastensuojeluasiakkaasta työtön Tutkimus nuorten aikuisten kokemuksista sosiaalityön asiakkuudesta lastensuojelussa ja Työvoiman palvelukeskuksessa Jessica Sundström, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan toimipiste Globalisoituva lastensuojelu? Timo Harrikari, YTT, dosentti, akatemiatutkija, Helsingin yliopisto
2 Torstai Työryhmä 5. Lastensuojelu muutoksessa hallintaa, suojelua ja hoivaa? Lasten hyvä elämä lasten tuottaman tiedon kautta tarkasteltuna Susanna Helavirta, Lehtori, YTT Kemi Tornion ammattikorkeakoulu Yhä kasvava joukko eri alan ammattilaisia osallistuu työssään lasten hyvinvoinnin arvioimiseen ja määrittämiseen, lastensuojelu niistä viimesijaisena auttamisinstituutiona. Tarja Pösö (2007) luonnehtiikin suomalaisen lastensuojelujärjestelmän profiilia hyvinvointipainotteiseksi (child welfare) suojelupainotteisuuden sijaan (child protection). Hyvinvointia painottavan lastensuojelun tavoitteena on lasten suojelemisen lisäksi lapsen hyvinvoinnin edistäminen. Tällöin lapsen etu määrittyy laajasti lapsen oikeutena hyvään elämään. Haasteena on, että meillä ei ole yhteneväistä käsitystä siitä, mistä hyvä elämä rakentuu ja millaiset asiat sitä uhkaavat. Useat tutkijat ovat tuoneet esiin, kuinka hyvän elämän kriteerit ovat yhteiskunta, tilanne ja yksilösidonnaisia. Tarkastelen puheenvuorossani sitä, millaisia painotuksia hyvinvointi lasten tuottaman tiedon kautta saa sekä millaisia ehtoja lasten hyvinvointitiedon tutkimiseen ja käyttämiseen liittyy. Puheenvuoroni perustuu viime vuoden lopulla Tampereen yliopistossa tarkastettuun sosiaalityön väitöstutkimukseeni Lapset hyvinvointitiedon tuottajina. Tutkimukseni aineistona ovat 9 15 vuotiailta koululaisilta kerätyt kyselyaineistot (N=515) ja eläytymismenetelmätarina aineistot (N=177) sekä seitsemän 5 11 vuotiaan lastensuojelun avohuollon asiakkaana olleen lapsen haastatteluaineistot. Sijaishuollon aikainen sosiaalityö vanhemman kokemana Katri Gauffin, sosiaalityöntekijä, Tasalan perhepalvelut Oy Ammatillinen lisensiaatintutkimus, lapsi ja nuorisososiaalityön erikoisala, Sosnet/ Turun yliopisto katgau@utu.fi / katri.gauffin@perhepalvelut.fi Esitykseni pohjautuu tekeillä olevaan ammatilliseen lisensiaatintutkimukseeni lapsi ja nuorisososiaalityön erikoisalalta. Tutkimukseni tavoitteena on kuvata ja ymmärtää äitien
3 kokemuksia lapsensa sijaishuollon aikaisesta sosiaalityöstä. Tutkimuksen avulla pyrin selvittämään, mitä vanhemman kanssa työskentely käytännössä on, miten vanhempi sen kokee ja tukeeko työskentely esimerkiksi lapsen kotiuttamista mahdollistavaa tavoitetta. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on: Minkälaisia kokemuksia äideillä on lapsensa sijaishuollon aikaisesta sosiaalityöstä? Tutkimus paikantuu perhetutkimukseen ja pyrkii osaltaan osallistumaan keskusteluun lastensuojelun ammattikäytäntöihin liittyvään tutkimukseen, erityisesti sijaishuollon aikaiseen työskentelyyn vanhempien kanssa. Tutkimuksen lähestymistapana ja metodologisena valintana on eksistentiaalinen fenomenologia, jota on kehitetty mm. Edmund Husserlin nk. puhtaan fenomenologian ja Martin Heideggerin eksistenssin filosofian pohjalta. Lauri Rauhala (mm. 1983, 2005,2009) on em. ajattelutapojen synteesinä kehittänyt tätä eksistentiaalista fenomenologiaa, jonka empiiristä sovellusta puolestaan on kehittänyt Juha Perttula (mm. 1995, 1998, 2000). Tutkimukseni ihmiskäsityksenä on holistinen ihmiskäsitys. Tutkimuksen aineistona ovat huostaan otettujen lasten äitien (9kpl) avoimet haastattelut. Äidit on tavoitettu yhdistysten ja vertaisryhmien kautta, viidestä eri maakunnasta. Aineiston olen analysoinut Giorgin (1988) kehittämän ja Perttulan (1995, 1998, 2000) edelleen muotoileman fenomenologisen psykologian analyysimenetelmällä, jonka katsotaan soveltuvan myös muihin erityistieteisiin, joissa halutaan tutkia ihmisen kokemusta. Tutkimuksen analyysi on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä osassa jokaisen äidin haastattelusta on muodostettu yksilökohtainen merkitysverkosto. Analyysin toisesta vaiheesta eteenpäin tutkimusaineisto muodostuu näistä yksilökohtaisista merkitysverkostoista. Työryhmäesityksessäni tulen esittelemään aineistostani analyysin avulla muodostettuja keskeisiä sisältöalueita, jotka kuvaavat äitien kokemuksia sijaishuollon aikaisesta sosiaalityöstä sekä sitä, miten näihin sisältöalueisiin on päädytty.
4 Perjantai Työryhmä 5. Lastensuojelu muutoksessa hallintaa, suojelua ja hoivaa? Lastensuojelun rajoja ja paikkaa tavoittamassa vankilan perheosastolla Rosi Enroos, YTM Tampereen yliopisto Näkökulmani kohdistuu uudenlaiseen lapsuuden suojelun ja/tai hallinnan instituutioon, vankilan perheosastoon, joka on perustettu Vanajan vankilaan (ja tutkintavankien osalta Hämeenlinnan vankilaan) vuonna Tässä alustuksessa olen kiinnostunut siitä, miten vankeinhoidon ja uuden perheosaston työntekijät kuvaavat yhteistyötään ja toimintaansa vankilan perheosaston puitteissa. Erityisesti olen kiinnostunut lastensuojelun paikasta vankeinhoidon keskellä. Olen kerännyt sekä vankeinhoidon työntekijöiden ryhmähaastattelun että perheosaston työntekijöiden ryhmähaastattelun perheosastotyön ensimmäisen vuoden kokemuksista. Lisäksi käytettävissäni on vankeinhoidossa tehtyjä haastatteluja lasten asemasta ennen perheosaston perustamista. Jännite syntyy siitä, että vankivanhempi on vankilan ja lapsi lastensuojelun työn kohteena ja samanaikaisesti perheosaston työ tapahtuu vankilan sisällä. Alustuksessani pohdin empiirisen aineiston esimerkkien kautta mahdollisia teoreettisia tarkastelukulmia haastatteluaineistoon. Tähän toivon myös ideoita ja ajatuksia muilta työryhmän jäseniltä. Lastensuojeluasiakkaasta työtön Tutkimus nuorten aikuisten kokemuksista sosiaalityön asiakkuudesta lastensuojelussa ja Työvoiman palvelukeskuksessa Jessica Sundström Jyväskylän yliopisto, Kokkolan toimipiste Aloittaessani sosiaalityöntekijänä Kokkolan työvoiman palvelukeskuksessa havahduin sille, että suuri osa asiakkaistamme on entisiä lastensuojeluasiakkaita ja niin sanottuja jälkihuoltonuoria. Näiltä nuorilta puuttuu ammattikoulutus ja monet ovat täysin tulottomina toimeentulotuen varassa eläviä. Tiedämme heidän elämänhistoriastaan ainakin sen verran, että se on ollut siinä määrin huolia sisältävä, että siihen on puututtu lastensuojelutoimenpitein. Tämän lisäksi huomaamme
5 vastaanotolla, että heiltä ei vain puutu turvallinen historia, heiltä puuttuu myös turvallinen tulevaisuus. Tutkimusintressini heräsi näistä ristiriidoista, joita huomaan omassa työssäni. Työssäni minun pitäisi aktivoida nuoria, joiden elämä on ainakin lastensuojeluasiakkuuden perustella oletettu turvattomaksi jo lapsuudessa, ja jotka ovat jo pitkään olleet lastensuojelun sosiaalityön kohteena. Tavoitteenani on tehdä artikkeliväitöskirja, joka koostuu viidestä eri artikkelista. Ensimmäinen artikkeli on johdatteleva artikkeli aiheeseen, jossa käyn teoreettista pohdiskelua aiheesta. Toinen artikkeli on metodiartikkeli, jossa kuvaan Mixed Methods tutkimusmenetelmää ja valitsemani metodit. Tutkimuksen pääpaino on kolmannessa ja neljännessä artikkelissa. Kolmas artikkeli on kvantitatiivinen tutkimusartikkeli, jossa yhdistän tilastoaineistoa kuntien lastensuojelurekisteristä ja työhallinnon tilastojärjestelmästä. Artikkelissa kuvaan tutkimusaiheen relevanssia. Tutkin myös tilastollisesti mitä lastensuojelun ja työhallinnon toimenpiteitä ja palveluja nuorille aikuisille on tarjottu siirtymävaiheessa nuoruudesta aikuisuuteen. Neljäs artikkeli on kvalitatiivinen, ja siinä esittelen haastattelumateriaalin tulokset. Viides artikkeli on yhteenvetoartikkeli, jossa tuon esille tutkimuksen tulokset. Tutkimukseni on alkuvaiheessa ja toivon Valtakunnallisilla sosiaalityön tutkimuksen päivillä saavani palautetta, ideoita ja kannustusta pystyäkseni viemään tutkimustani tieteellisesti oikeaan suuntaan. Globalisoituva lastensuojelu? Timo Harrikari YTT, dosentti, akatemiatutkija Sosiaalitieteiden laitos/helsingin yliopisto Lasten suojelemista koskevat kysymykset ovat viime aikoina osoittaneet merkkejä laajamittaisesta kansallisvaltiolliset rajat ylittävästä murroksesta. Tästä esimerkkejä ovat muun muassa globaalin kylän (Franko Aas 2007) lapsiväestöjä koskettavien luonnonkatastrofien aktualisoituminen, lasten suojelemiseen erikoistuneiden ylikansallisten toimijoiden lisääntyminen ja lastensuojelun kansallista liikkumavaraa ehdollistavien kansainvälisten normien voimistuminen päätöksenteossa.
6 Käsittelen puheenvuorossani lyhyesti lasten suojelemisen globaaleja, ylikansallisia ja kansainvälisiä kysymyksiä. Lähtökohtana on avata lastensuojelun ns. metodologista nationalismia ja pyrkiä samalla lasten suojelukysymysten ymmärtämiseen entistä laajemmassa globaalin hallinnan (Hardt & Negri 2001), ylikansallisten yritysten ja ihmisoikeusjärjestöjen tavoitteiden sekä kansallisvaltioiden välisen pelin (Beck 2005) kokonaisuudessa.
16.30 17.00 Puheenvuoro peruuntunut, työryhmä alkaa aikataulun mukaisesti, korvaava puheenvuoro / seuraavien puheenvuorojen aloitusta aikaistetaan
Sosiaalityön tutkimuksen päivät 5. LASTENSUOJELU MUUTOKSESSA HALLINTAA, SUOJELUA JA HOIVAA? puheenjohtajina tutkija, YTL Tuija Eronen ja tutkija, YTT Riitta Laakso Puheenvuoron pitäjälle on varattu oman
LisätiedotLastensuojelun tieto ja tutkimus asiantuntijoiden näkökulmasta Elina Pekkarinen, verkostokoordinaattori, VTT
Sosiaalityön tutkimuksen päivät 5. LASTENSUOJELU MUUTOKSESSA HALLINTAA, SUOJELUA JA HOIVAA? puheenjohtajina tutkija, YTL Tuija Eronen ja tutkija, YTT Riitta Laakso Puheenvuoron pitäjälle on varattu oman
LisätiedotKaksi näkökulmaa miksaukseen Työ, oppiminen ja hyvinvointi - hankkeessa
Kaksi näkökulmaa miksaukseen Työ, oppiminen ja hyvinvointi - hankkeessa Kaija Collin & Susanna Paloniemi Kasvatustieteiden laitos/kasvatustiede ja aikuiskasvatus 1 Esityksen tavoite Kuvata kahta erilaista
LisätiedotLapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa
Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen
LisätiedotLASTENSUOJELUN PRAKSIS
LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula
LisätiedotSosiaalityön aika ja asiakastutkimus
Sosiaalityön aika ja asiakastutkimus Sosiaalityön asiakkaat toimijoina Rovaniemi 20.8.2013 Mikko Mäntysaari, Jyväskylän yliopisto Tarja Pösö, Tampereen yliopisto Esityksen rakenne Miksi aika sosiaalityön
LisätiedotSIJAISHUOLLON AIKAINEN SOSIAALITYÖ ÄITIEN KOKEMANA
SIJAISHUOLLON AIKAINEN SOSIAALITYÖ ÄITIEN KOKEMANA Katri Gauffin Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Lisensiaatintutkimus Sosiaalityön erikoistumiskoulutus Lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoisala
LisätiedotII- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta
II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,
LisätiedotSamanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Taustaa: uutta luovan innovatiivisuuden ja olemassa olevan
LisätiedotViisi vuotta huostaanotosta
Viisi vuotta huostaanotosta Seurantatutkimus vuonna 2006 huostaanotettujen lasten institutionaalisista poluista Valtakunnalliset sijaishuollon päivät 1.10.2013, Tampere Tuija Eronen, YTT Yhteiskunta- ja
LisätiedotLasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten
LisätiedotPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
LisätiedotAsteen verran paremmin
yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen
LisätiedotTytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
LisätiedotLastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä
Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen
LisätiedotRyhmä kokoontuu vain torstaina 15.2. klo 15.00 17.00, paikka LS4
6 Rikoksista rangaistut ja sosiaalityö vetäjä: erityisasiantuntija Vuokko Karsikas, Rikosseuraamusvirasto Ryhmä kokoontuu vain torstaina 15.2. klo 15.00 17.00, paikka LS4 15.00 15.30 Yhdyskuntapalvelu
LisätiedotKolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat
LisätiedotTunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut
LisätiedotLastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma
Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Skidi Kids -seminaari Tampere 22.5.2013 Tutkimuksen tausta Kansainvälisissä
LisätiedotItsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja
Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus
Lisätiedot4 Kokemuksen tutkiminen
4 Kokemuksen tutkiminen vetäjä: professori Juha Perttula, LaY Torstai 15.2.2007 klo 15.00 17.00, paikka Fellman sali 15.00 15.10 Johdattelu professori Juha Perttula, Lapin 15.10 15.45 Maahanmuuttajataustaisten
LisätiedotLÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA
Rovaniemen kaupunki Lastensuojelun alkuarviointitiimi Ennaltaehkäisevä lastensuojelu LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA ESIMERKKEJÄ EFFICAN ASIAKIRJARAKENTEISTA Lähemmäs 2013-2016
LisätiedotSusanna Helavirta, YTT, Lehtori, Kemi-Tornion amk susanna.helavirta@tokem.fi Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät 6.2.2013
Susanna Helavirta, YTT, Lehtori, Kemi-Tornion amk susanna.helavirta@tokem.fi Pohjois-Suomen lastensuojelupäivät 6.2.2013 Vuonna 2011 tarkastettuun yhteiskuntatieteiden väitöstutkimukseen Lapset hyvinvointitiedon
LisätiedotEmpatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
LisätiedotAIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ
Julkaisun voi tilata osoitteesta www.socom.fi/julkaisut.html AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Tutkimus aikuissosiaalityön yleisestä luonteesta, tiedosta ja toiminnasta Kaakkois-Suomen sosiaalialan
LisätiedotMikä luo nuorelle turvallisuuden tunnetta kodin ja viranomaisten välissä
Mikä luo nuorelle turvallisuuden tunnetta kodin ja viranomaisten välissä Vesa Heiskanen Puolueeton vyöhyke Punaisen Ristin brändi Avoimuus ja läpinäkyvyys avoimet prosessit auttavat nuorta ja vanhempia
Lisätiedot7 Ajankohtaista lastensuojelussa - mitä tutkimukset kertovat lastensuojelusta?
7 Ajankohtaista lastensuojelussa - mitä tutkimukset kertovat lastensuojelusta? Puheenjohtajina projektipäällikkö, YTT Tuija Eronen ja tutkija, YTT Riitta Laakso Puheenvuoron pitäjälle on varattu oman esityksensä
Lisätiedotlähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.
1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin
LisätiedotVanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys
Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto
LisätiedotMatkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä
LisätiedotVarhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
LisätiedotVauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009
Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö MITÄ LAPSI TARVITSEE? huolenpitoa,
LisätiedotAntavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta
LisätiedotSusanna Helavirta, YTT, Lehtori, Kemi-Tornion amk Lapsen hyvä arki-hankkeen päätösseminaari
Susanna Helavirta, YTT, Lehtori, Kemi-Tornion amk susanna.helavirta@tokem.fi Lapsen hyvä arki-hankkeen päätösseminaari 31.8.2013 Vuonna 2011 tarkastettuun yhteiskuntatieteiden väitöstutkimukseen Lapset
LisätiedotInfo B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?
LisätiedotMielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
LisätiedotElinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden
Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:
LisätiedotKokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi
Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani
LisätiedotYKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
LisätiedotKuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio
Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä
LisätiedotJATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON
Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät
LisätiedotLapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä
Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,
LisätiedotMonialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016
Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin
LisätiedotMIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008
MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 KAIJA RAY projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry. SANNA LUODEMÄKI projektisuunnittelija, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto
LisätiedotLuonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015
Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Green Careen liittyviä tavoitteita Psykologisia tavoitteita: Mielialan kohentaminen
LisätiedotSukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35
Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus
LisätiedotFILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15
FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON USKONNONFILOSOFIA HY USKONNONFILOSOFIAA OPISKELLAAN JA TUTKITAAN SEURAAVISSA TIETEISSÄ: TEOLOGINEN TIEDEKUNTA (KRISTILLINEN PUOLI) TEOREETTINEN FILOSOFIA
LisätiedotKuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma
Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran
LisätiedotTIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
LisätiedotARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA
ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA Seinäjoki 2005 ja 2009 kuntaliitosten jälkeen Pinta-ala kasvoi yli kymmenkertaiseksi ja on nyt 1469 km2 Asukkaita tällä hetkellä lähes 60000 ja väkiluku kasvaa
LisätiedotMiksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta
LisätiedotTutkijakoulutapaaminen 30.1.2007 Tutkimusetiikka. Jaana Hallamaa
Tutkijakoulutapaaminen 30.1.2007 Tutkimusetiikka Jaana Hallamaa Tieteen etiikka Voidaan erottaa kolme aluetta eettisten ongelmien luonteen mukaan: Hiroshima-kysymykset eli tieteen ja yhteiskunnan suhdetta
LisätiedotMaantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan 8. keskeisen paikannimistön tunteminen 7 Luonnonmaantiete ellisten ilmiöiden 8
Oppiaineen nimi: MAANTIETO 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laajaalainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan hahmottaminen
LisätiedotVoiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme
Lisätiedot4A 4h. KIMMOKERROIN E
TURUN AMMATTIKORKEAKOULU TYÖOHJE 1/5 A h. KIMMOKERROIN E 1. TYÖN TAVOITE 2. TEORIAA Tässä työssä muista töistä poiketen tärkein tavoite on ymmärtää fysikaalisten suureiden keskinäistä riippuvuutta toisistaan
LisätiedotTerveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille
Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille 2 Hyvä yhteistyökumppani! PÄRE- projekti on laatinut yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, lukion ja Ylä-Kainuun lastensuojelun
LisätiedotSyksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
LisätiedotT&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ
T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ Mitä analyysilla tarkoitetaan? Analyysin tekemiseen tarvitaan analysoitava kohde ja siinä olevia analysoitavia yksiköitä. Ne voivat olla
LisätiedotKöyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus
Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Sosiaalityön väitöskirjatutkimuksen tutkimussuunnitelman työstämistä Sanna-Liisa Liikanen Pieksämäen seminaari 12.6.2018 Taustaa Sosiaalityön ammatillinen
Lisätiedotverkkojakson työskentelyn aloitus
Arviointi-verkkojakson verkkojakson työskentelyn aloitus Jyväskylä 13.2.2004 klo 9.45 tuutorit seminaarissa: Mira Huusko, Niina Oikarinen, Hanna Seuranen, Mikko Toriseva, Riikka Rissanen, Merja Ruotsalainen,
LisätiedotToimialan ja yritysten uudistuminen
Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne
LisätiedotMokapäivä 21.4.2016 Leppävaara
Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Tuija Marstio & Sini Temisevä www.laurea.fi AGENDA 13-13.45 Rohkaisuryyppy 13.45-14.15 Kahvitauko 14.15-15.00 Mokajuhlat - Mokasta menestykseen 15.00- Jatkot www.laurea.fi
LisätiedotDiakonian tutkimuspäivä 2014
M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA
LisätiedotEskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
LisätiedotValintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi
Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan
LisätiedotVanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue
Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden
LisätiedotVaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta
LisätiedotHyvinvoinnin tilannekatsaus
Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)
LisätiedotMUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
LisätiedotSosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita)
Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Integraatio - työryhmä 27.1.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke Tavoitteet:
LisätiedotONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011
ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi
LisätiedotPalvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy
Palvelut kunnille Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö Kotineuvola Oy MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy:n työntekijät ovat: Sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan
LisätiedotKiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
LisätiedotLastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja
Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Sosiaalitalous
Lisätiedotymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä
1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja Arvioija: Paikka ja aika: AMMATTITAITOVAATIMUS
LisätiedotSuomi tukee saavutettua sopua, joka vastaa Suomen keskeisiä kantoja (U 18/2015 vp).
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600205 BO Kukkonen Panu 25.04.2016 Asia Toimintalinjan määrittely neuvoston omien varojen työryhmässä saavutettuun kompromissiehdotukseen neuvoston asetuksen n:o
LisätiedotMe-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö
Me-säätiö Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen Ulla Nord 9.12.2015 ei ole olemassa meitä ja heitä. on vain me. Perustettu vuonna 2014 (virallisesti rekisteriin 2015) Säätiön taustalla peliyhtiö Supercellin
LisätiedotARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen
ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle
LisätiedotMatematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,
LisätiedotEväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
LisätiedotAmmatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan
Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Terveyskeskuksen näkökulma Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi, Sotkamon terveysasema Sisältö Perusterveydenhuollon rooli ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamisessa
LisätiedotHyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta
Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta Murikka 28.5.2014 Annu Tuominen, Global HR Director, Normet Group Oy Normet lyhyesti Palvelu- ja tuoteratkaisuja maanalaiseen tunneli- ja kaivosliiketoimintaan
LisätiedotMikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016
Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.
LisätiedotEsityksen tiivistelmä Elina Hiltunen
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää
LisätiedotAsukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto
Asukkaiden ääni Siun sotessa Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto 1 Asukkaiden osallisuus Siun sotessa Järjestämislaki 30 - tuottamisvastuussa olevan on kerättävä alueensa asukkaiden näkemyksiä
LisätiedotAiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta
Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen
LisätiedotPeruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
LisätiedotVanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat
Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien
Lisätiedotsiivoojan ääni Tutkimuksen lähtökohtia ja laaja viitekehys 1990-luvun alussa alkanut aikakausi
siivoojan ääni Sosiaalipedagogiikan päivät 2016, 21.04.2016 Työryhmä: Eriarvoisuus ja työ Teppo Eskelinen (Jyväskylän yliopisto) & Sanna Ryynänen (Itä-Suomen yliopisto) Tutkimuksen lähtökohtia ja laaja
LisätiedotSuomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS
Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Teknologian soveltaminen
LisätiedotTyössäoppiminen - talous- etiikka
Työssäoppiminen - talous- etiikka! Soili Nevala Asiantuntija SuPer ry SuPerin eettinen työryhmä Työssäoppiminen Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla
LisätiedotMitä on kestävä kehitys
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät
LisätiedotKURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
LisätiedotRATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa
TUTKITTUA TIETOA TYÖTEHTÄVIEN RÄÄTÄLÖINNISTÄ RATKO-mallin soveltaminen työyhteisössä Kyvyt käyttöön päivät Tampere 14.10.2015 RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa Minna Tarvainen 2 1 Työntekijä
LisätiedotArviointi johtamisen tukena
Arviointi johtamisen tukena Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus 26.11.2014 27.11.2014 1 Mitä näet tässä kuvassa? 27.11.2014 2 Arviointi on kuin valokuva Se näyttää yhdistyksen tai järjestön tilan
LisätiedotSuomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin
Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin Elisa Tiilikainen Yksinäisyys Suomessa Jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee noin viitisen prosenttia. Vuoden 2014
LisätiedotAlueelliset erot: mistä ne kertovat ja
Lastensuojelun laatupäivä Järvenpäässä 30.9.2010 Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? - Materiaali paneelia varten Erikoistutkija Tarja Heino, THL Asiantuntija Kaisu
LisätiedotVALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Maanantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: soittonro 0800 136 716, pin 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Timo Harrikari HY Varsinainen
LisätiedotLuovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus
Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että
LisätiedotLapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja
Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa
Lisätiedot