Kestävän kasvun kumppani PwC Suomen yritysvastuukatsaus Lue lisää PwC Suomen yritysvastuusta:
|
|
- Saija Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kestävän kasvun kumppani PwC Suomen yritysvastuukatsaus 2012 Lue lisää PwC Suomen yritysvastuusta:
2 PwC Suomen yritysvastuu 2012 PwC Suomen yritysvastuun viitekehys Asiakkaat Laadukkuus ja asiantuntemus Meille vastuullisuus tarkoittaa, että olemme osa kohti kestävää tulevaisuutta vievää kehitystä niin omassa toiminnassamme kuin palveluissa, joilla tuemme asiakkaidemme yritysvastuullisuutta. Olemme alamme johtava toimija näissä molemmissa. Tässä yritysvastuukatsauksessa esittelemme yhteenvedon tilikautemme 2012 ( ) toimenpiteistä ja tuloksista. Laajemmin vastuuasioista kerromme verkkosivuilla Tilinpäätöksestämme ( ilmenee tarkemmin taloudellinen suoriutumisemme. Käy tutustumassa verkkosivuillamme myös toimitusjohtajamme ja yritysvastuupalveluidemme johtajan katsauksiin! PwC-ketju uudisti tilikauden 2012 lopussa oman yritysvastuustrategiansa ja määritteli uudelleen vastuullisuuden viitekehyksen. Suomen PwC:n yritysvastuun viitekehys pohjautuu sekä globaalin strategiaan että itse määrittelemillemme olennaiseksi tunnistetuille yritysvastuun teemoille. Ympäristö Asiakkaille tarjottavat palvelut Eettiset periaatteet ja riippumattomuus Sidosryhmäyhteistyö Ympäristövaikutusten hallinta Omat ympäristövaikutukset Vastuullinen tapa toimia Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Thought leadership Yhteiskunta ja paikallisyhteisöt Asiakkaat ja palvelut Henkilöstö Hyväntekeväisyys ja pro bono Osaaminen Henkilöstön hyvinvointi Tasa-arvo Henkilöstö 2 PwC Yritysvastuuraportti 2012
3 Kestävän kasvun kumppaniksi Julkaisimme tilikauden lopulla uudistetun liiketoimintastrategiamme, joka sain nimekseen 3 K: Kestävän kasvun kumppani. Kestävä tarkoittaa meille, että autamme asiakkaitamme rakentamaan kestävää menestystä liiketoimintaa, joka on rakennettu oikein ja kestävin perustein. Strategiamme vie meitä kohti entistä asiakaslähtöisempää toimintaa sekä läpinäkyvämpää ja vuorovaikutteisempaa yrityskulttuuria. Vastuullisuuden osalta keskitymme omaan vastuulliseen tapaamme toimia sekä mahdollisuuksiimme vaikuttaa yhteiskunnassa oman palvelutarjontamme, asiantuntemuksemme ja sidosryhmäyhteistyön avulla. Kestävä tarkoittaa meille, että autamme asiakkaitamme rakentamaan kestävää menestystä liiketoimintaa, joka on rakennettu oikein ja kestävin perustein. 3 PwC Yritysvastuuraportti 2012
4 Toimintamme sidosryhmien kanssa Sidosryhmävuorovaikutuksemme oli aktiivista kuluneella tilikaudella. Järjestimme yli 200 tilaisuutta asiakkaille, kumppaneille, henkilöstölle ja medialle. Yritysvastuun teemat olivat vahvasti esillä yritysvastuupalveluidemme järjestämissä koulutuksissa ja tilaisuuksissa. Keväällä 2011 julkistettua yritysvastuubarometria on käsitelty useasti mediassa, ja barometri onkin yksi PwC Suomen eniten medianäkyvyyttä saaneista julkaisuista. Barometrin avulla olemme myös auttaneet monia asiakkaitamme kehittämään omaa yritysvastuutaan. Osallistuimme tilikaudella Finnish Business & Society ry:n toimintaan ja jatkoimme arviointityöryhmän jäsenenä Vastuullisuusraportointikilpailussa. Osana kilpailua yritysvastuun asiantuntijamme järjestivät viiden korkeakoulun opiskelijoille mahdollisuuden päästä valitsemaan parasta vastuullisuusraporttia. Samalla saimme tilaisuuden kuulla opiskelijoiden näkemyksiä yritysvastuun ja raportoinnin nykytilasta. Lisäksi opiskelijat esittivät yritysvastuun raportoinnille asettamiaan odotuksia. Jatkoimme kumppanuutta suomalaisten yritysjohtajien alulle panemassa Yllätetään yhteiskunta -yhteisössä, joka kokoontuu säännöllisesti edistämään vireillä olevia ja ideoimaan uusia yhteiskuntavastuuprojekteja. Tilikauden 2012 aikana toimimme yhteistyökumppanina myös jääkiekon MM-kisoissa, joka oli suuruudeltaan ainutlaatuinen Suomessa järjestettävä tapahtuma ja tarjosi tilaisuuden asiakkuussuhteidemme tukemiseen. Vuorovaikutus henkilöstömme kanssa jatkui keskusteluiden, henkilöstökyselyiden ja sähköisen keskustelupalstan muodossa. Palsta on osoittautunut henkilöstölle yhdeksi keinoksi nostaa esiin vaikeita tai herkkiä asioita esimerkiksi palkitsemiseen tai tasa-arvoon liittyen. Palstan kautta on saatu paljon huomionarvoisia käytännön kehittämisehdotuksia, joista osaa on käsitelty johtoryhmässä. Kerromme enemmän sidosryhmäyhteistyöstämme osoitteessa Yritysvastuumme viitekehys 4 PwC Yritysvastuuraportti 2012
5 Asiakastyytyväisyys Korostimme tilikaudella useissa yhteyksissä asiakkaan kuuntelemisen ja lisäarvon tuottamisen tärkeyttä. Järjestimme mm. koko henkilöstölle asiakaspalveluun liittyvän tilaisuuden, jossa käsittelimme aihetta PwC Experience: tapaamme toimia toistemme ja asiakkaidemme kanssa. Vuosittaisessa asiakastyytyväisyyskyselyssä saavutimme kokonaistyytyväisyydelle asettamamme tavoitteen. Asiakkaidemme ns. kokonaistyytyväisyys oli 8,3 asteikolla Pääsimme tavoitteisiimme myös asiakkaiden nettosuositteluhalukkuudessa (NPS, Net Promoter Score): NPS oli 47,7 %, kun tavoitteemme oli 40 %. Kysyimme palautetta yli asiakkaaltamme. Vastausprosentti sähköiseen kyselyymme oli 40. Seuraavan neljän vuoden tavoitteemme on nostaa rimaa entisestään, ja tavoitteemme asiakkaan kokemaksi kokonaistyytyväisyysasteeksi on 9 ja NPS-prosentin osalta yli PwC Yritysvastuuraportti 2012
6 PwC tekee hyvää Järjestimme tilikaudella useita tempauksia PwC tekee hyvää -teeman alla. Teema näkyi myös henkilöstölle järjestetyissä tapahtumissa kuten pikkujouluissa ja kesäjuhlassa. Syksyllä 2011 kokosimme projektiryhmiä, jotka saivat itse valita aktiviteetin ja hyväntekeväisyyskohteen. Ryhmät vierailivat esimerkiksi Lyhty ry:ssä kehitysvammaisten parissa ja Laakson sairaalassa vanhusten luona. Aktiviteetteihin kuuluivat myös Matinlahden koululle yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa perustettu liikuntavälinelainaamo, Vailla vakinaista asuntoa ry:n kokoontumistilan sisustaminen sekä tarvikkeiden toimittaminen Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle. PwC tekee hyvää -projektit saivat paljon positiivista palautetta henkilöstöltä, ja vastaavia aktiviteetteja on tarkoitus järjestää myös jatkossa. PwC on lahjoittanut jo useiden vuosien ajan joulurahaa henkilöstön äänestämälle hyväntekeväisyyskohteelle. Joulun 2011 joulurahan saaja äänestettiin PwC:n Avoin raportti -kilpailussa loppusuoralle päässeiden ehdokkaiden joukosta. Lahjoitukset myönnettiin Pienperheyhdistykselle ja Autismi- ja Aspergerliitolle. Vuosittaisesta yhdistyksille ja säätiöille suunnatusta Avoin raportti -kilpailusta voit lukea lisää verkkosivuiltamme ( Perjantai Vanha Ylioppilastalo Ovet aukeavat kello 18.00, gaalaillallinen tarjoillaan kello PwC Esiintymässä Yritysvastuuraportti tulevaisuuden 2012 Mannerheimintie 3 tähdet Sibelius-Akatemiasta. Helsinki Tilaisuus päättyy kello
7 750 osaajaa Henkilöstöjohtamisen keskittymisalueitamme olivat valmentava vuorovaikutus, avoimuus, myynti- ja asiakassuhdevalmennus, työhyvinvointi sekä pohjoismaisen yhteistyön tiivistäminen. Yli 70 henkilöä osallistui tilikaudella valmentavan vuorovaikutuksen koulutukseen. Koulutusohjelman osana henkilöt keräsivät palautetta omasta käyttäytymisestään tiimiensä lisäksi myös asiakkailta. Lisäksi uudistimme yli 200 henkilökohtaista valmentajaa eli sisäistä coachia koskevan coaching-koulutuksen, jossa painotetaan henkilökohtaisen vuorovaikutuksen ja ihmisten johtamisen merkitystä. Avoimuutta edistimme julkaisemalla ensimmäisen henkilöstön läpinäkyvyysraportin, jossa kerrotaan aiempaa tarkemmin henkilöstöasioista kuten henkilöstörakenteesta, luokkamuutoksista ja palkitsemisesta. Lisäksi julkaisimme syksyllä 2011 perustetun tasa-arvotyöryhmän loppuraportin. Raportin johtopäätösten perusteella tasa-arvo toteutuu yrityksessämme keskimääräisesti hyvin. Kesäkuussa 2012 päättyneellä tilikaudella palveluksessamme oli keskimäärin 747 (734) henkilöä. Tilikauden aikana rekrytoimme 100 uutta vakituista työntekijää ja 66 määräaikaista harjoittelijaa eli kisälliä. Henkilöstön ikäjakauma Henkilöstöstämme naisia oli 55 % ja miehiä 45 %. Työntekijöidemme keski-ikä oli 37,7 vuotta. -30 v v 10 % 17 % 26 % 31 % 50 v - 7 % 9 % Nainen Mies 7 PwC Yritysvastuuraportti 2012
8 Vuosittain toteutettavan henkilöstökyselyn (Global People Survey) vastausprosentti oli Suomessa 63 (edellisellä tilikaudella 66 prosenttia). Tavoitteenamme on saada kaikki työntekijät osallistumaan tutkimukseen. Tutkimuksen yleisindeksi eli ns. People Engagement Index (PEI) oli osaltamme viime vuoden tasolla, 64 % (63 %), kun tavoitteemme oli 70 %. Kansainvälisesti PwC -ketjun PEI-keskiarvo oli 72 %. Parhaat tulokset saimme asiakaskeskeisestä toimintatavastamme, laadusta, viime vuoden ilmapiiritulosten purkamisesta, kokemustiedon jakamisesta sekä haasteellisista työn sisällöistä. Myönteisimmin kehittyneet tulokset liittyivät mielipiteiden ilmaisemiseen, sosiaaliseen vastuuseen, arvojen mukaiseen toimintaan ja koulutukseen. Kehitettävää on yhä muun muassa palkitsemisessa ja tiedon saantiin liittyvien työkalujen käytettävyydessä. PwC-yhtiöiden välistä pohjoismaista yhteistyötä olemme tiivistäneet esimerkiksi henkilöstöjohtamisen, IT:n ja viestinnän osalta. Lisäksi Kööpenhaminassa järjestettiin ensimmäinen yhteispohjoismainen 36 seats -opiskelijatapahtuma. Saimme tilikaudella ennätysmäärän Kisällihakemuksia opiskelijoille suunnattuun harjoitteluohjelmaamme. Palkkasimme palveluksessamme olleista 66 kisällistä vakinaisiksi työntekijöiksi 46 henkilöä. Henkilöstön vapaaehtoinen lähtövaihtuvuus oli 15,3 % (12,8 %). Henkilöstön tyytyväisyys FY2012 FY2011 FY % % % Global People Survey vastausprosentti People Engagement Index (PEI) Koulutuspäivät nimikkeittäin Päivät/henkilö Partner Director Senior Manager Manager Senior Associate/ Senior Consultant Associate/ Consultant Trainee 4,4 6,0 6,2 7,8 6,9 10,4 12,6 8 PwC Yritysvastuuraportti 2012
9 Oman toimintamme ympäristövaikutukset Omien ympäristövaikutusten pienentämisen osalta saavutimme tavoitteemme paperinkulutuksen vähentämisestä. Vuoden 2011 paperinkulutus väheni 10 % henkilöä kohden ja kahdessa vuodessa paperinkulutuksemme on vähentynyt lähes 30 % henkilöä kohden. Sähkönkulutus kasvoi lähes viidenneksen edellisvuodesta johtuen osittain kulutuksen mittaustarkkuuden ja -laajuuden paranemisesta. Lentomatkustuksemme päästöt laskivat edellisvuodesta 5 % ja ajomatkustuksen päästöt 11 %. Tavoitteemme tulevalle vuodelle on vähentää sähkön- ja paperinkulutusta entisestään. Alkaneella tilikaudella 2013 kartoitamme erilaisia tilatehokkuuden ja liikkuvan työn mahdollisuuksia, joilla on vaikutusta myös omien ympäristövaikutustemme vähentämiseen. 9 PwC Yritysvastuuraportti 2012
10 PwC Suomi liiketoiminnan ja yritysvastuun tunnusluvut Liiketoiminta FY2012 FY2011 FY2010 Liikevaihto milj. 97,6 91,4 87,0 Tilintarkastus milj. 61,9 58,4 57,5 Verokonsultointi milj. 22,3 19,4 18,1 Liikeenjohdon konsultointi ja milj. 13,4 13,6 11,3 yritysjärjestelypalvelut Henkilöstökulut milj. 63,3 61,2 58,5 Ostetut tavarat ja palvelut milj. 30,5 26,4 24,8 Tilikauden tulos milj. 2,1 1,8 1,8 Liikevoitto milj. 2,8 2,5 2,6 Verot milj. 0,7 0,6 0,8 Asiakkaan kokonaistyytyväisyys (0-10) Asiakkaan suositteluhalukkuuus (NPS) % 47,7 - - Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Yleishyödylliset tuet ja sponsorointi t Liikevaihdon jakauma 14 % 23 % 63 % Tilintarkastus Verokonsultointi Liikkeenjohdon konsultointi ja yritysjärjestelypalvelut Ympäristö FY2012 FY2011 FY2010 Hiilidioksidipäästöt Scope 1 tn CO2e N/A N/A N/A Scope 2: sähkönkulutus* tn CO2e Scope 3: lentomatkustus tn CO2e Scope 3: ajomatkustus** tn CO2e Scope 3: paperinkulutus*** tn CO2e Päästöt yhteensä tn CO2e Päästöt yhteensä per henkilö kg CO2e 1,07 1,18 1,05 Liikematkustus Lentokilometrit km Ajokilometrit km Energia Sähkönkulutus* kwh Materiaalien käyttö Paperinkulutus* riisi Suhteellinen pap.kulutus/hlö riisi/hlö 10,3 11,5 13,2 * Sähkön- ja paperinkulutus kattaa Helsingin toimiston. ** Ajomatkustuksen päästökerroin on päivitetty VTT:n LIPASTO laskentajärjestelmän 2011 keskimääräisen päästökertoimen mukaiseksi. ***Paperinkulutuksen päästöjen vähenemä johtuu osin WWF:n ilmastolaskurin laskentaperiaatteiden muutoksesta. 10 PwC Yritysvastuuraportti 2012
11 Henkilöstö FY2012 FY2011 FY2010 Henkilöstön lukumäärä keskimäärin tilikaudella hlö Henkilöstön lukumäärä tilikauden lopussa hlö Tilintarkastus hlö Verokonsultointi hlö Liikkeenjohdon konsultointi ja yritysjärjestelypalvelut hlö Hallinto ja tukitoiminnot hlö Henkilöstön vapaaehtoinen lähtövaihtuvuus % 15,3 12,8 8,9 Rekrytoinnit tilikaudella (vakinaiset) hlö Kisällien määrä tilikaudella hlö Osa-aikaiset tilikaudella keskimäärin hlö Vanhempainvapaalla keskimäärin tilikaudella hlö Vanhempainvapaalta palanneet henkilöt hlö Keskimääräinen palveluksessaoloaika vuotta 7,6 7,8 7,5 Henkilöstön monimuotoisuus ja tasa-arvo Naisten osuus henkilöstöstä % Hallitus (N/M) hlö 1/6 1/6 0/6 Johtoryhmä (N/M) hlö 0/7 0/7 0/7 Laajennettu johtoryhmä (N/M) hlö 1/11 1/11 1/9 Henkilöstön keski-ikä vuotta 37,7 38,7 38,2 Henkilöstön tyytyväisyys ja työhyvinvointi Global People Survey vastausprosentti % People Engagement Index (PEI) % Sairaspoissaoloaste % 2,3 2,4 2,7 Työtapaturmat lkm Henkilöstön osaamisen kehittäminen Koulutuspäivät yhteensä pv Koulutuspäivät/henkilö (FTE) pv 7,2 8,2 6,7 Koulutuskustannukset/hlö (FTE) /hlö Omien asiantuntijoiden tarjoama koulutus pv Uusien KHT/HTM/JHTT/CIA tarkastajien lukumäärä hlö Henkilöstön palkitseminen Henkilöstön palkat ja palkkiot milj. 51,2 49,6 47,7 Tulospalkkiot milj. 2,2 2,2 2,3 Osakkaille maksetut osingot milj. 1,4 1,4 1,3 Henkilöstön jakauma Henkilöstön sukupuolijakauma nimikkeittäin Partner Director Senior Manager Manager Senior Associate/ SeniorConsultant Associate/ Consultant Trainee 13 % 19 % 10 % 58 % Mies Nainen Tilintarkastus Verokonsultointi Liikkeenjohdon konsultointi ja yritysjärjestelypalvelut Hallinto ja tukitoiminnot 11 PwC Yritysvastuuraportti 2012
12 PricewaterhouseCoopers Oy, PL 1015 (Itämerentori 2), Helsinki. Puhelin PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Tavoitteenamme on luoda kestävää menestystä. Apunasi on Suomessa yli 750 asiantuntijaa 20 paikkakunnalla ympäri maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Ota yhteyttä tai lue meistä lisää osoitteessa PwC toimii 158 maassa yli ammattilaisen voimin. Nimi PwC viittaa joko koko PwC-ketjuun maailmalaajuisesti tai yksittäisiin jäsenyrityksiimme, joista jokainen on oma juridisesti itsenäinen yhtiönsä. Lisätietoja rakenteestamme löydät osoitteesta
Yhdessä kohti kestävää kasvua
www.pwc.fi/yritysvastuu Yhdessä kohti kestävää kasvua PwC Suomen yritysvastuukatsaus 2013 PwC Suomen yritysvastuukatsaus 2013 Tässä yritysvastuukatsauksessa esittelemme yhteenvedon PwC Suomen eli PricewaterhouseCoopers
www.pwc.fi Markkinariskipreemio osakemarkkinoilla
www.pwc.fi Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Tutkimus Lokakuu 2012 Sisältö Yhteenveto 3 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla 4 Pienten ja epälikvidien yhtiöiden lisäriskipreemio 6
Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla
Sisältö Yhteenveto s2 / Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla s3 / Suomen osakemarkkinoiden kasvu ja uudet listautumiset s5 / Aikaisemmat tutkimustulokset s6 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)
Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006
Risk Advisory Services Ernst & Young Oy Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 1 Asiakkaamme arvostavat työtämme Henkilöstön ammattitaito/ asiantuntemus Vastaajien mielestä tärkein tekijä Asiakaspalvelu
Yhdessä kohti kestävää kasvua
www.pwc.fi/yritysvastuu Yhdessä kohti kestävää kasvua PwC Suomen yritysvastuukatsaus 2014 PwC Suomen yritysvastuukatsaus 2014 Tässä yritysvastuukatsauksessa esittelemme yhteenvedon PwC Suomen eli PricewaterhouseCoopers
Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja.
Global Reporting Initiative (GRI) Global Reporting Initiative (GRI) on riippumaton, verkostopohjainen organisaatio, joka on kehittänyt kestävän kehityksen raportointiviitekehyksen. GRI on vapaaehtoinen
Palkintojenjakotilaisuus 6.11.2008
www.pwc.com/fi PwC Palkintojenjakotilaisuus 6.11.2008 Tilaisuuden avaus ja Avoin raportti -kilpailu Kari Lydman Yhdistysten ja säätiöiden hyvät raportointikäytännöt Samuli Perälä Verotuksen haasteet OIa
Global Fintech Survey 2017 Suomen tulosten yhteenveto
Global Fintech Survey 2017 Suomen tulosten yhteenveto Fintech-toimijoiden kasvava vaikuttavuus finanssisektorilla 80% vastaajista arvioi erinomaisen asiakaspalvelun olevan tärkein tekijä fintech-toimijoita
TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS
TAMMI-KESÄKUU 213 OSAVUOSIKATSAUS 24.7.213 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, CFO ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 213 Q1-Q2 lyhyesti Tammi-kesäkuu 213 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q2/213 PRESENTATION
Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.
TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö
Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen
Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous 2018 Kimmo Alkio @kalkio Digitaalinen vallankumous etenee uuden datan avulla Rajaton kapasiteetti Autonomisuus Tekoäly Kyberturvallisuus Digitaaliset hankintaketjut
VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja
VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
www.pwc.com/fi Vastuullista kumppanuutta
www.pwc.com/fi Vastuullista kumppanuutta PwC Suomen yritysvastuuraportti 2011 Yrityksemme pähkinänkuoressa Pohjois-Suomi 26 henkilöä Rovaniemi PwC Suomi* on suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen
Sijoitusmessut Timur
Sijoitusmessut 8.5.2018 Timur Kärki Gofore lyhyesti Vuonna 2002 toimintansa käynnistänyt, digitalisaation asiantuntijapalveluita tarjoava yhtiö. Henkilökuntaa yhteensä n. 400 Helsingissä, Jyväskylässä,
Vuoden 2009 tulos Heikki Malinen, toimitusjohtaja Esa Ikäheimonen, CFO PRESENTATION-TITLE
Vuoden 29 tulos 2.2.21 Heikki Malinen, toimitusjohtaja Esa Ikäheimonen, CFO 117 PRESENTATION-TITLE 1 Esityksen pääkohdat Katsaus vuoteen 29 Visio 22 Katsaus liiketoimintaryhmiin Konsernin taloudellinen
Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä
Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja
Henkilöstöön panostaminen
Henkilöstöön panostaminen Tavoitteet vuodelle 2014 Kehitetään sisäisiä toimintamalleja tehostamaan parhaiden käytäntöjen ja osaamisen jakamista. Jatketaan työvälineiden ja järjestelmien kehitystyötä tukemaan
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002
SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 22 Vuonna 22 talouden kasvuvauhti hidastui hieman, mikä näkyi myös henkilöstömäärän kehityksessä. Koulutusrintamalla vuosi oli kuitenkin aktiivinen. Yhtäältä tämä johtui
Askel eteenpäin. PwC:n yritysvastuubarometri. www.pwc.fi/yritysvastuubarometri
www.pwc.fi/yritysvastuubarometri Askel eteenpäin PwC:n yritysvastuubarometri 2012 PwC:n yritysvastuubarometri tarkastelee suomalaista yritysvastuuta raportoinnin, johtamisen ja strategisen yritysvastuun
2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät.
9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 1. Tieto Oyj 2. 10,3 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut
FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!
FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 ProCom on erittäin arvostettu jäsenkuntansa parissa (2017) ProComin strategiset painopisteet 2018 1. Olemme tunnustettu viestinnän mielipidejohtaja Olemme ammattilaisia
Kamux puolivuosiesitys
Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen
Lähemmäksi liiketoimintaa
Lähemmäksi liiketoimintaa PwC:n yritysvastuubarometri 2013 PwC:n yritysvastuubarometri tarkastelee suomalaista yritysvastuuta strategisen yritysvastuun, johtamisen ja raportoinnin näkökulmasta. www.pwc.fi/yritysvastuubarometri
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet
KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9
Vuosikatsaus 2018 Saldo Finance Oyj
Vuosikatsaus 18 www.saldo.com investors@saldo.com Vuosi 18 oli vahvan kasvun aikaa Pyrimme vahvasti kasvu-uralle niin kuluttajarahoituksessa kuin uusilla liiketoiminta-alueilla. Tilikausi 18 oli erinomaisen
www.pwc.fi Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla
www.pwc.fi Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Selvitys Kesäkuu 2015 Sisältö Yhteenveto 3 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla 4 Epälikvidien osakkeiden lisäriskipreemio 6 Suomen osakemarkkinoiden
Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja
Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991
Mittarit kertovat ja eurot puhuvat
Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Uuden työelämän trendit -huippuseminaari Tornio 7.9.2016 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja, yritysvalmentaja TYÖELÄMÄN LAADULLA ON MAHDOLLISTA RAKENTAA KILPAILUETUA,
tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus
2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 ProCom on erittäin arvostettu jäsenkuntansa parissa (2017) ProComin strategiset painopisteet 2018 1. Olemme tunnustettu viestinnän mielipidejohtaja Olemme ammattilaisia
Idman Vilén Grant Thornton Oy, Läpinäkyvyyskertomus
Idman Vilén Grant Thornton Oy, Läpinäkyvyyskertomus Kesäkuu 2015 1 Oikeudellinen muoto ja omistussuhteet Idman Vilén Grant Thornton Oy on vuonna 1927 perustettu osakeyhtiömuotoinen KHT-yhteisö. Yhtiön
VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ
VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ 1 2 3 Mitä on yrityksen vastuullisuusviestintä? Miten Veikkaus viestii vastuullisuutta? Lessons learned Miten viestitään? Kenelle viestitään? Mitä viestitään? Kuvaja
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat
Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus
Timo Kohtamäki Toimitusjohtajan katsaus Kannattavasti kasvava Lemminkäinen 2 2 Katsauksen sisältö Vuosi 2011 lyhyesti Lemminkäisen strategia Vuoden 2012 näkymät 3 Vuoden 2011 pääkohdat Kilpailukyky vahvistui:
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Omistajuuden ja johtamisen yhteys
Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT
Henkilöstöstrategia 2014-2018
Henkilöstöstrategia 2014-2018 Liite 2: Tausta-aineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Perustehtävämme ja arvoperustamme 3 2. Henkilöstövisiomme 2018 ja strategiset tavoitteemme 4 3.
Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1
Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Sosiaalialan yritysvastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan toimia, jotka hyödyttävät työntekijöitä ja muita yrityksen
Ympäristöohjelma ja ajoneuvot
Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa
yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ
yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ Yhteenveto FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on Suomen laajin suurten ja keskisuurten yritysten vastuullisuutta kartoittava kyselytutkimus. Tutkimus on tehty vuodesta 2013
Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 246 78767 4,0 41,8 82,0 256,0 12938,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,5-3,0-100,0-6,8-1,9 2,4 370,8-3,0
Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 81210 4,0 39,0 82,0 227,0 13364,0 81210 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,6-1,9-64,2-4,4-0,7 2,4 150,0-1,9
Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!
Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen
KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2015 23. helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja 2014: Kannattava kasvu jatkui 2014 2013 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me 6 812,6 6 151,0
Tilintarkastus ja liikkeenjohdon konsultointi Palkkatutkimus 2014. Antti Leino Antti.leino@ytn.fi 0407156223
Tilintarkastus ja liikkeenjohdon konsultointi Palkkatutkimus 2014 Antti Leino Antti.leino@ytn.fi 0407156223 Yhteenveto (1/2) Toimialalta puuttuvat yhteiset käytännöt. Sekä yritysten välillä että yritysten
Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: Taso 3 2940300 Arkistolaitos : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 318 86383 3,0 29,0 64,0 224,0 5536,0 86383 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -29,1-100,0-3,4
Tammi kesäkuun 2016 osavuosikatsaus 20. heinäkuuta Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja
Tammi kesäkuun 2016 osavuosikatsaus 20. heinäkuuta 2016 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä toisella vuosineljänneksellä Kannattavuus parani Kalmarissa
Osavuosikatsaus 1-6/2007
SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden
Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019
Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA
Fouga IT Oy Tiedotustilaisuus
Fouga IT Oy Tiedotustilaisuus Fouga IT kasvaa ja kehittyy Kokkola 24.1.2013 Päivän agenda Asialista: Teemu Korpiaho: Vuosi 2012, tulos ja tapahtumat, näkymät vuodelle 2013 (15min) Jyrki Veijola: Laatu
Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto
Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157
Taloudelliset tavoitteet ja tulos
Taloudelliset tavoitteet ja tulos Kannattavuus Tavoite keskimäärin Voitto ennen veroja, milj. euroa 3,9 38,6 5,2 76,5 13,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,4 26,9 31,9 42,4 45,4 2, Tuotto Tulos/osake, euroa,355,45,58,88
Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä. Ratkaisun paikka 2013. Anni Vepsäläinen 14.5.2013
Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä Ratkaisun paikka 2013 Anni Vepsäläinen 14.5.2013 Esityksen rakenne Lyhyt yrityksen ja sen taustan esittely Vastuuajattelu Diacorissa Yritysjohdon roolista yritysvastuussa
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut
Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja
Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet
www.pwc.fi Läpinäkyvyyskertomus 2013
www.pwc.fi Läpinäkyvyyskertomus 2013 Suomen PwC eli PricewaterhouseCoopers Oy on vuonna 1954 perustettu suomalaisomisteinen KHT-yhteisö: yhtiömme osakkaat ovat yhtiössämme työskenteleviä KHT-tilintarkastajia
Kamux tilinpäätöstiedote 2018
Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto
Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille
Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä
OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma
OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma Paikallisuus ja yhteiskunta Kestävä taloudellinen menestyminen Hyvinvointi ja turvallisuus paikallisesti ja valtakunnallisesti Ympäristö Oman toiminnan ympäristövaikutusten
uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK
Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120
Taloudelliset väärinkäytökset kansainvälinen uhka liiketoiminnalle
PwC s 2014 Global Economic Crime Survey Taloudelliset väärinkäytökset kansainvälinen uhka liiketoiminnalle INSERT COVER PHOTO www.pwc.com/crimesurvey 2 PwC Johdanto Edessäsi on jo seitsemäs PwC:n maailmanlaajuinen
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011
Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden
VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013
VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja
vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat
Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista
Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!
Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon
Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %
Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia
Fondia Oyj Leena Hellfors, Tj
18.3.2010 Fondia Oyj Leena Hellfors, Tj Mikä Fondia? 1. Fondian historia 2. Fondian strategia 3. Fondia sijoituskohteena 4. Fondian vuosi 2018 5. Taloudelliset tavoitteet 6. Asiakkaamme ja Fondiaanit Fondian
Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016
Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016 Ensimmäinen pk-yrityksille suunnattu yhteiskunta- ja yritysvastuun koulutusohjelma käynnistyy 8.9.2016! Koulutusohjelmaan kuuluu neljä koulutuspäivää,
2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017
2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia
Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 72984 4,0 44,8 92,0 245,5 11937,0 72984 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,1-0,9-100,0-5,7-2,1 1,3 66,2-0,9
Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 235 73676 4,0 40,0 77,0 240,0 12048,0 73676 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -4,5-6,5-100,0-8,7-2,8 1,2 114,7-6,5
Sisältö. Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT
KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI Sisältö 2 3 4 5 6 Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT TAUSTAA Keravan Energian
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta
Vaisala vuonna 2012. Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013
Vaisala vuonna 2012 Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013 Taloudelliset mittarit Yleiskatsaus vuoteen 2012 Saadut tilaukset 264,7 (278,8) milj. euroa Liikevaihto 293,3 (273,6) milj. euroa Liiketulos
Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani
Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen
Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 [tilintarkastamaton] Edelläkävijä kehittyy jatkuvasti Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.2% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.3m (EUR 4.3m /20)
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen
Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin
YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma
YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma Ensimmäinen pk-yrityksille suunnattu yhteiskunta- ja yritysvastuun koulutusohjelma käynnistyy! Koulutusohjelmaan kuuluu neljä koulutuspäivää, joissa
Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28
Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma
Reinforcing your business
Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien
PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ
2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan
VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja
VMP Oyj tilinpäätöstiedote 2018 28.2.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q4/2018 lyhyesti 2. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet 3. Taloudellinen kehitys
Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013
Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%
KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015
KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 Lassila & Tikanoja Oyj 2 MAAILMA ON RAJUSSA MURROKSESSA Lassila & Tikanoja Oyj Mukaillen: Finland Futures Research Centre
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa
Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus. a) Stora Enso Oyj
Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus a) Stora Enso Oyj b) Omistusosuus osakkeista: 12,3 %, äänistä: 25,1 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä a) 3.