AVUSTUSKONTIT PERILLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AVUSTUSKONTIT PERILLÄ"

Transkriptio

1 AVUSTUSKONTIT PERILLÄ Kenties muistatte, että SKLS osallistui viime syksynä (2012) taloudellisesti kahden eri avustuskontin lähettämiseen. Toinen matkasi Länsi- toinen Itä-Afrikkaan. Gambiassa kontin päämääränä oli Sanchaban kylä, jonne oli määrä valmistua pieni sairaala syksyn 2012 aikana. Loppujen lopuksi sairaala ei ehtinyt valmistua ennen kuin Helsingistä lähtenyt, sairaalakalusteita ja -tarvikkeita sisältänyt kontti joulukuussa saapui perille. Sanchabaan tarkoitetut tavarat odottavat varastossa sairaalan valmistumista. Osa kontin sisällöstä lienee sen sijaan jo käytössä Royal Victoria Teaching Hospitalissa ja Sukuta Healt Centerissä. SKLS:n osuus Gambian kontissa oli vaatimaton, vain 500. Usein pienikin apu voi kuitenkin olla merkittävä. Monesta pienestä koostuu yhteen laittaen tarpeeksi. Sanchaba Pirjo Latomäki-Jagne, toinen hankkeen puuhanaisista, kertoo: Idea avustuskontista syntyi vuonna 2011 maaliskuussa kun olin Gambiassa syrjäytyneiden nuorten taidekoulutushankkeessa kenttätöissä Sanchaban kylässä. Yhdessä kyläkokouksessa kyläpäällikkö kyseli mahdollisuutta saada apua myös sairaalatarvikkeiden hankintaan Sanchaban kylään rakennettavaan sairaalaan. Suunnitteilla oli rakentaa sairaala samalle isolle alueelle, mistä oli saatu maata myös taidekoulua varten. Anna-Maija Höglund oli samaan aikaan Gambiassa. Tiesin hänen jo aiemmin keränneen kontillisia sairaalatarvikkeita Länsi-Afrikkaan ja pyysin hänet mukaan. Hän syttyi idealle ja niin sairaalan tavaralista otettiin mukaan Suomeen. Helsingin Maunulasta löytyi kuin ihmeen kautta varasto, johon tavaroita voitiin ottaa vastaan sairaaloista ja klinikoilta. Anna-Maija soitti sairaaloihin, järjesti kuljetuksia ja pakkasi tavaroita vuoden verran. Dosentti Kalevi Pihlajamäki lähetti tarvikkeita ja laitteita Turun yliopistollisesta sairaalasta. Samaan aikaan etsittiin sponsoreita konttimaksuihin. Vasta vuonna 2012 loppuvuodesta kaikki alkoi olla koossa, sairaalan koneet ja kalusteet sekä rahoitus konttiin. Kontti lähti Gambiaan marraskuun puolessa välissä. Sanchaban kylä ei ollut onnistunut saamaan riittävästi rahoitusta rakentamiseen, jotta sairaalarakennus olisi ollut valmis joulukuussa, kun kontti saapui. Sanchabaan varatut tavarat vietiin varastoon odottamaan rakennuksen valmistumista. Sairaalalaitteet annettiin Royal Victoria Teaching Hospitalin leikkaussaliin ja laboratoriomateriaalit sairaalan laboratorio-osastolle. Sairaalasänkyjä, paareja, pyörätuoleja ja ultraäänilaite annettiin Sukuta Healt Centeriin. Sanchaba on saanut nyt dalasia kunnalta, että saavat neljä huonetta valmiiksi huhtitoukokuussa. Vielä puuttuu n euroa ( dalasia), että koko sairaala saataisiin rakennettua valmiiksi. 14. tammikuuta pidettiin juhlallinen esittely- ja luovutustilaisuus Sanchaban kyläläisille, viranomaisille ja medialle. Kalevi Pihlajämäki palasi Suomeen jo jouluksi eikä siksi ollut mukana tilaisuudessa.

2 147 Kuvat: 1. Sairaalatarvikkeita laitettiin esille tilaisuuden ajaksi. Anna-Maija Höglund järjestelemässä sairaalasänkyjä ja pyörätuoleja. 2. Ensimmäisenä saapui paikalle Sanchaban kylän Mothers Club. Sairaala tulee toimimaan synnytyssairaalana ja kylän naiset odottavat innolla sen valmistumista. 3. Sairaalatarvikkeiden luovutus seremonia Sanchaban kylälle 4. Kyläpäällikkö vastaanottaa lahjoitukset 5. Valmistumassa oleva sairaalarakennus On tarvittu monia tavara- ja rahalahjoittajia sekä vapaaehtoistyöntekijöitä sekä Suomessa että Gambiassa, että tämä kaikki on saatu kokoon. Tämä kontillinen tulee auttamaan monia tarvitsevia. Kiitos!

3 VIELÄ GAMBIAN KONTISTA Ennen kuin yllä kuvattuja juhlia päästiin viettämään, oli Kalevi Pihlajamäki yhdessä Anna- Maija Högglundin kanssa matkannut halki Euroopan ja Pohjois-Afrikan konttia vastaan ottamaan. Kilometrejä pakettiauton mittariin kertyi 15 matkavuorokauden aikana noin Kalevi kirjoittaa: Kiitokset kontin lähettämisen avustamisesta, tässä muutama kuva vielä matkastamme. Pakettiautomme kuormaus matkan aikana Autossamme oli Mauritanian ja Senegalin rajalta Banjuliin asti kaksi senegalilaista "salamatkustajaa", joilla ei ollut paljon tilaa Etelä-Espanjassa pienensimme lastia hieman, uudelleenlastaus käynnissä Odottelemme muiden kuljetettavien kanssa jonossa pääsyä lautalle Barresta Banjuliin

4 Kontin ovet juuri avattu ja tavaroiden siirto varastoihin on alkamassa Toinen varastoista tavaroiden siirron jälkeen Kylän merkkihenkilöt tarkastelemassa varastoa

5 AVUSTUSKONTIT PERILLÄ 2 Toinen kontti lähti Tansaniaan, marraskuussa sekin. Pääosa kontin sisällöstä oli Pöytyän/Yläneen seurakunnan lahjoittamaa tavaraa, mm. tietokoneita maasaiden ja muiden paimentolaisheimojen koulutuksen tueksi Iringan Tumaini Yliopiston Mission Instituutin kautta edelleen jaettavaksi. Kontti ei kuitenkaan tullut niistä täyteen, ja kun kirurgikollega Martti Laukkanen oli juuri valmistautumassa lyhyelle työjaksolle Iteten sairaalaan Rotary-lääkäripankin kautta, sai hän ajatuksen täydentää konttia sairaalatarvikkeilla. Tämän sairaalatarvikeosuuden rahtikustannuksiin SKLS osallistui 1500 eurolla, lisäksi maksoimme Iteteen menneiden tavaroiden jatkokuljetuksen Iringasta, 425 euroa. Iringasta Iteten sairaalan uusi hallintojohtaja kävi hakemassa sinne tarkoitetut tavarat. Muutamia pyörätuoleja, rollaattoreita ja sänkyjä lahjoitettiin matkan varrella kehitysvammaisten lasten community based kuntoutusta tekevälle Inuka Rehabilitation Centre lle, ja Itetestä ainakin yksi pyörätuoli ja röntgenvalotaulu jatkoivat vielä matkaa Mateman sairaalaan. Tulliselvitykset Dar es Salaamin satamassa viivyttivät tavaroiden matkaa parilla kuukaudella (ja nostivat hintaa 4500 eurolla), mutta helmikuussa kuorma lopulta saapui Iringaan. Kuvat: Inuka Rehabilitation Centre, päärakennus (yllä); kuntoutuskurssilla olevia lapsia äiteineen (alla) Martti Laukkanen Laila-vaimoineen oli Itetessä todistamassa kuorman saapumista. Ilon päivä! Juuri nyt miehet purkavat kontissa tullutta tavaraa täällä Itetessä, kommentoi Laila viestissään Kuvat: Kiitosjumalanpalvelus Iringassa ennen kontin purkamista

6 Kuvat: Kuorma saapuu Iteteen Sairaalasängyt patjoineen odottavat - Itetessäkin - uuden lastenosaston valmistumista, mutta leikkaussalitarvikkeita Martti pääsi tuoreeltaan itsekin käyttämään. Käytetyn, Suomessa tarpeettomaksi jääneen tavaran kerääminen on työlästä, lähettäminen kallista ja jälkimmäisen kokemuksen perusteella ainakin Tansaniassa tullista ulos saaminen vaikeaa. Silti konttien kokoamiseen, matkaan ja lopulta perille pääsyyn liittyi monia vaiheita, jotka antavat arvon vaivannäölle. Ensiksi: käyttökelpoisen tavaran kierrätys on ekologisesti kestävää aivan erityisesti sellaisen, jota vastaanottajan olisi muuten vaikea tai jopa mahdoton saada. Näin siitä huolimatta, että matkan aikana kuluu muutakin energiaa kuin vain lihastyötä. Toiseksi: näidenkin molempien konttien matkakustannusten kattamiseksi tarvittiin useiden lahjoittajien taloudellinen panos monta iloista antajaa. Sillä usein paras antamisen ja auttamisen ilo syntyy hyvin konkreettisista asioista. Ja yhdessä tekemisestä, ponnistelusta yhteisen päämäärän hyväksi. Kolmanneksi: Tansanian kontin pakkauksesta ja muista käytännön järjestelyistä vastasi Toijalassa toimiva Hyöty ja työ ry ( joka paitsi tekee humanitääristä avustustyötä kehitysmaihin, myös työllistää Suomessa eri syistä työttömäksi jääneitä ja vaikeasti työllistettäviä ja ohjaa heitä eteenpäin työelämään. Arvokasta työtä näinä ytneuvottelujen ja loputtomilta tuntuvien irtisanomisuutisten aikoina. Ja lopuksi: ilo saapuu sinne, missä tavarat otetaan vastaan ja missä ne tulevat avuksi suureen tarpeeseen. Kristillisen lääkäriseuran osuus näiden tavaroiden matkassa merten taakse katettiin Lähetyslääkäritilille Missä hätä on suurin -viitteellä tulleilla lahjoitusvaroilla. Olkoot nämäkin lahjamme pieneltä osaltaan lievittämässä kaukaisten lähimmäistemme hätää Gambiassa ja Tansaniassa. Kuvat ja kertomukset kokosi huhtikuussa 2013 Elina Lind

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Minun psori päiväkirjani

Minun psori päiväkirjani Tähän päiväkirjaasi voit kirjoittaa henkilökohtaisesti psoristasi, psorin hoidoistasi ja niiden vaikutuksista. Voit hyödyntää päiväkirjaa kirjoittamalla myös muista psoriin vaikuttavista asioista, sillä

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 9.12.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula 2.11.2017, Lehmusvalkama Terveydenhuollon / sosiaalihuollon ammattilainen Hoito Potilas / asiakas palveluidenkäyttäjä VSSHP

Lisätiedot

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 Lundin yliopistollinen sairaala, lasten ja sädehoidon rakennusosat sekä Malmön akuuttisairaala Lundin yliopistollinen sairaala Lundin yliopistollinen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Kuljetusvahingot maakuljetuksissa. Kai Kultalahti 12.5.2011

Kuljetusvahingot maakuljetuksissa. Kai Kultalahti 12.5.2011 Kuljetusvahingot maakuljetuksissa Kai Kultalahti 12.5.2011 Sisällysluettelo Kuljetusvahingot maatiekuljetuksissa Mitä kaikkea asiakkaan lähetykselle voi sattua Missä tilanteissa kuljetusvahinkoja sattuu

Lisätiedot

Säätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014

Säätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Säätiöt rahoittajina Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Aluksi Yksi ajatus on tarjota teille lisätietoa yhdestä rahoitusvaihtoehdosta, säätiöistä. Joskus ne toimivat tarpeeseen, sen kokoon nähden ainoana

Lisätiedot

Helsingin kaupunki/ sosiaali- ja terveystoimiala/ osallisuus ja vuorovaikutus

Helsingin kaupunki/ sosiaali- ja terveystoimiala/ osallisuus ja vuorovaikutus 1 Helsingin kaupunki/ sosiaali- ja terveystoimiala/ osallisuus ja vuorovaikutus Yhteenveto internet palautteista, sekä yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin tammikuusta alusta maaliskuun loppuun

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Silmäsairaalan perustaminen (kehitys-) kehittyvään maahan

Silmäsairaalan perustaminen (kehitys-) kehittyvään maahan Silmäsairaalan perustaminen (kehitys-) kehittyvään maahan Erkki Laine 19. maaliskuuta 2013 Sri Lankan Lions-ystävien seuran vuosikokous Sairaalatarve Sri Lankassa on vajaa 20 miljoona ihmistä 320.000 sairastaa

Lisätiedot

Konesalin uusimisprojektin anatomia. Juha Nisso Järjestelmäpäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto

Konesalin uusimisprojektin anatomia. Juha Nisso Järjestelmäpäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto Konesalin uusimisprojektin anatomia Juha Nisso Järjestelmäpäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto Sisältö Lähtötilanne Miksi uusi konesali? Mistä uusi konesali? Suunnittelu ja rakentaminen Toiminta Kokemuksia

Lisätiedot

Dessien kirkon rakentaminen, Etiopia

Dessien kirkon rakentaminen, Etiopia 1 Dessien kirkon rakentaminen, Etiopia Raportti 18.2.2014 Tämän raportin tarkoituksena on antaa ajankohtainen tilannekatsaus kirkon rakennusprojektista ja sen taloudellisesta tilanteesta ja haasteista.

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2016 COM(2016) 18 final ANNEX 3 PART 1/4 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa westpro4u 12/2014 westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa Westpro4U ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka tekee lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhdistyksen

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

Lääkäripankki tulevaisuuteen

Lääkäripankki tulevaisuuteen Lääkäripankki tulevaisuuteen Jouko Tuomisto, PDG Lääkäripankin johtoryhmän pj 2012-2015 Näin Lääkäripankki on toiminut Vapaaehtoiset lääkärit, pääasiassa erikoislääkäreitä toimintajaksot Vähintään kuuden

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014. Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä

Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014. Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014 Ilembula Lutheran Hospital Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä Kyseessä oli ensimmäinen Rotaryn lääkäripankin työjaksoni.

Lisätiedot

Tulli-ilmoittaminen Suomen sisäisessä verorajan ylittävässä kaupassa rahtiliikenteen osalta

Tulli-ilmoittaminen Suomen sisäisessä verorajan ylittävässä kaupassa rahtiliikenteen osalta Tulli-ilmoittaminen Suomen sisäisessä verorajan ylittävässä kaupassa rahtiliikenteen osalta Kysymys ja lomakkeen osa, jossa kysymys esiintyy Ilmoittajan tiedot Ilmoituksen antopäivä Ilmoitustyyppi Kysymyksen

Lisätiedot

Järjestystä kodin kaaokseen!

Järjestystä kodin kaaokseen! Järjestystä kodin kaaokseen! Kiire, ylimääräinen tavara ja sekamelska sano ei ja laita arkesi järjestykseen. Pienellä vaivalla saat aikaan suuren muutoksen. Kaiken A ja O järjestyksen hallinnassa on turhasta

Lisätiedot

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013 Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys 2002-2013 Milj. Euroa Muutos-% 1600 1400 1200 1000 2,5 6,5 3,3 3,7 6,4 1,7 4,8 3,7-2,9 10 5 0 800 600 400 200 0-15,8 1079 1150 1189 1236 1315 1500

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Henkilöstöetuudet 1. Omasta työkyvystään huolehtiminen Kaikilla vakinaisessa työ- tai virkasuhteessa olevilla työntekijöillä sekä vähintään 6 kk:n määräaikaisessa

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Opetuskäyttö: PYSYVÄ Liisa M. / Koutakoski Oy PÄÄKIRJA

Opetuskäyttö: PYSYVÄ Liisa M. / Koutakoski Oy PÄÄKIRJA 1 (8) Tili Tosite Pvm 1120 Rakennukset (24%) 1120 Rakennukset (24%) Projekti Debet Kredit Saldo 1.1 1.11.2015 Avaava tase 50 00 50 00 1.22 30.11.2015 Poistot ja varastonmuutos 1 00 49 00 1.45 31.12.2015

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

ReturnMe FIKSU OMISTUSMERKINTÄ

ReturnMe FIKSU OMISTUSMERKINTÄ Ensimmäinen kadottaa avaimet. Toinen löytää avaimet. Löytääkö ensimmäinen toisen? ReturnMe FIKSU OMISTUSMERKINTÄ Löytötavaroiden ongelma Ihmiset kadottavat tavaroitaan vuosittain miljoonien eurojen arvosta.

Lisätiedot

Kunnan työnvälitystoimisto.

Kunnan työnvälitystoimisto. XX. Kunnan työnvälitystoimisto. Kunnan työnvälitystoimiston johtokunnan antama kertomus vuodelta 1909 l ) oli seuraavansisältöinen: Kunnan työnvälitystoimiston johtokuntaan kuului v. 1909 filosofian Toimiston

Lisätiedot

Ajankohtaista työelämäasioissa

Ajankohtaista työelämäasioissa Ajankohtaista työelämäasioissa 2 Kirteko: Kehittämisen idut Parhaat työelämäkäytännöt jakoon 2 Kehittämisen idut: Tavoite ja tarkoitus Tavoittaa kirkon työpaikoilla tapahtuva kehittämistyö ja tehdä se

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa

Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa Suun terveydenhuollon resurssit ja kehitystoimet saatavuuden parantamiseksi, Rovaniemen kaupunki vs. ylihammaslääkäri Eeva-Riitta Ylikärppä Taustaa 2002

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Ääni ilman oikeutta?

Ääni ilman oikeutta? JÄRJESTÄJÄN OPAS Ääni ilman oikeutta? Ideoita kampanjointiin ja globaalin hyvinvoinnin tasaamiseen Meena Khan Naiset vailla ääntä Naiset ja lapset ovat usein suurimpia kärsijöitä konfliktitilanteissa.

Lisätiedot

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Satu Vennala Henkilöstöresurssipäällikkö Ravintolatoimiala HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Kokkeja Filippiineiltä,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen välinehuolto - ajankohtaista Välinehuoltajien alueelliset koulutuspäivät 19.5.2015

Varsinais-Suomen välinehuolto - ajankohtaista Välinehuoltajien alueelliset koulutuspäivät 19.5.2015 Varsinais-Suomen välinehuolto - ajankohtaista Välinehuoltajien alueelliset koulutuspäivät 19.5.2015 Palvelualuejohtaja Hanna Mäkilä Välinehuollon nykytila vuonna 2015 välinehuoltokeskustoimintaa 79 % VSV

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK - 20.5.2015 01 Siili Historia ja henkilöstö 13 153 365 Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v. 2014 Työntekijämäärä Maaliskuu

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA 2015 17 AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 VIIKON PROJEKTI KAHDESSA TUNNISSA PARAS TILAISUUS TEHDÄ MAINETYÖTÄ

Lisätiedot

Opetuskäyttö: PYSYVÄ Liisa M. / Hepoköngäs PÄIVÄKIRJA

Opetuskäyttö: PYSYVÄ Liisa M. / Hepoköngäs PÄIVÄKIRJA 1 (6) : 1000-9999 nro: 1-999999 laji: 1-89 Pvm:1.1.2014-28.2.2014 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 1.8 1.9 1.1.2014 Avaava tase 1120 Rakennukset (24%) 50 000,00 1200 Kalusto ja muu irtain (alv) (24% 30 000,00

Lisätiedot

Pystypuusta lattialankuksi

Pystypuusta lattialankuksi Pystypuusta lattialankuksi Naapuripalstallamme tehtiin eräänä talvena avohakkuu, jonka seurauksena seuraavan kesän puhurituulet kaatoivat useita suuria kuusia oman metsäpalstamme suojattomasta reunasta.

Lisätiedot

Bertha Mashalla ja muut Tufahamiane Clubin ihanat ja iloiset naiset olivat leiponeet suolaista ja makeaa.

Bertha Mashalla ja muut Tufahamiane Clubin ihanat ja iloiset naiset olivat leiponeet suolaista ja makeaa. Vuosikokous 2012 Puutarhanaisia alkoi saapua ennen kello yhtätoista Vantaan Hakkilaan Keskon toimitiloihin aloittamaan vuosikokousta. Silloin oli jo monenlaista laitettu valmiiksi: kahvipöytää katettiin

Lisätiedot

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010 LIITE 1. POTILASPALAUTE VUOSINA 2006 2010 Palautemäärät 2010 Vuosi Spontaanin palautteen määrä kpl (luvut sis. myös sähköisen palautteen) 2006 2454 2007 2278 2008 1766 2009 1894 2010 1614 LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

4 LUKU. Rahdinkuljettajan vastuu

4 LUKU. Rahdinkuljettajan vastuu 4 LUKU Rahdinkuljettajan vastuu 27 Vastuun edellytykset Rahdinkuljettaja on vastuussa tavaran katoamisesta, vähentymisestä tai vahingoittumisesta sen kuljetettavaksi ottamisen ja luovuttamisen välisenä

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2010 KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 17.4-1.6.2014

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 17.4-1.6.2014 RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 17.4-1.6.2014 fysioterapeutti Irma Tarvainen Olin neljännen kerran fysioterapeuttina Tansaniassa, Ilembula Lutheran

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2009 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi jälkiarviointi, jossa osallistuneilta

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

TERVEISET TANSANIASTA JA NEPALISTA!

TERVEISET TANSANIASTA JA NEPALISTA! Lähetyssihteerin palsta TERVEISET TANSANIASTA JA NEPALISTA! Tansaniassa vierailimme hankeseurannan merkeissä 11.-25.10. ja Nepalissa olen parhaillaan. Tansanianmatkalla olivat kanssani Tapio Pitkänen,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media Vuorovaikutteisuutta videomainontaan Teemu Suominen Nelonen Media Aiheet Tv-sisältöjen kulutus tänä päivänä Miksi interaktiivista videomainontaa Esimerkkejä toteutuksista Kokemuksia ja oppeja TV Päälähetys

Lisätiedot

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan MD 107 Finland KOTEJA HAITILLE Suomen Lionien projekti 2011-13 Yhteistyötä parhaimmillaan Suomen Lions-liitto ry Apua Haitille ry Youth with a Mission New Vision Ministeries MD 107 Finland Miksi rakennutimme

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU

KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU PYRIN ANTAMAAN VAIN PIENEN PINTARAAPAISUN TÄLLÄ HETKELLÄ

Lisätiedot

Opetuskäyttö: PYSYVÄ Liisa M. / Hepoköngäs PÄÄKIRJA

Opetuskäyttö: PYSYVÄ Liisa M. / Hepoköngäs PÄÄKIRJA 1 (8) Tili Tosite Pvm 1120 Rakennukset (24%) 1120 Rakennukset (24%) Projekti Debet Kredit Saldo 1.1 1.1.2014 Avaava tase 50 00 50 00 1.22 31.1.2014 Poistot ja varastonmuutos 1 00 49 00 1.45 28.2.2014 Poistot

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

Kuormanvarmistus maantie-, meri-, rautatieja ilmakuljetuksissa

Kuormanvarmistus maantie-, meri-, rautatieja ilmakuljetuksissa Kuormanvarmistus maantie-, meri-, rautatieja ilmakuljetuksissa Ilmakuljetus dia 2 Kuormanvarmistus ilmakuljetuksissa Yleistä Kuljetusjärjestelmä tarvitsee ilmakuljetuspalveluja pitkillä kuljetusetäisyyksillä

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Lähteet: Juho Malinen Itä-Suomen Ylliopisto Tulppaanimania 1634-1637 Malkie: Burton G. Sattumankauppaa Wall Streetillä Mackay: Charles, Extraordinary Popular Delusions

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia

Lisätiedot

INNOVATIIVISET HANKINNAT. Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET

INNOVATIIVISET HANKINNAT. Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET INNOVATIIVISET HANKINNAT Kaarinan kaupunki / RUOKAKULJETUKSET Innovatiiviset hankinnat - projekti Kolme valmennuspäivää kevät/ kesä 2013 - hankkijat, käyttäjät, palveluntuottajat - yliopistolla Avoin foorumi

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti 42 Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti (koonnut FM Paavo Jäppinen) Hankkiessaan aineistoa Joroisten lottamatrikkeliin työryhmä sai haltuunsa lottajärjestön Joroisten paikallisosaston

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma

Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma Julkisen sektorin energiatehokkuusseminaari 25.4.2013 Satu Pääkkönen Mikä on Etevästi ELYssä -ohjelma? Uudenmaan ELYn ympäristöohjelma, johon on integroitu

Lisätiedot

6. MURTOLUVUT MURTOLUVUN MUUTTAMINEN YHTEENLASKU JA VÄHENNYSLASKU KERTOLASKU JAKOLASKU

6. MURTOLUVUT MURTOLUVUN MUUTTAMINEN YHTEENLASKU JA VÄHENNYSLASKU KERTOLASKU JAKOLASKU 6. MURTOLUVUT MURTOLUVUN MUUTTAMINEN YHTEENLASKU JA VÄHENNYSLASKU KERTOLASKU JAKOLASKU Murtoluku Sekaluku Osoittaja Nimittäjä Kokonaisosa Murto-osa Murtoluvun muuttaminen Jos murtoluvun osoittaja on suurempi

Lisätiedot

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi LUOTTISSEMINAARI 28.1.2017 Riitta Suomi Partiotoimistot Piirillä on kaksi toimistoa o Turku, Läntinen Pitkäkatu 13 o Pori, Antinkatu 6 Molempien toimistojen kokoustilat ovat jaostojen ja ryhmien käytössä

Lisätiedot