Biologia ja maantieto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biologia ja maantieto"

Transkriptio

1 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Biologia ja maantieto VUOSILUOKAT 5-6 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja. Ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen välistä vuorovaikutusta sekä arvostamaan ja vaalimaan luonnon monimuotoisuutta. Biologian opetuksen tavoitteena on ohjata oppilasta tuntemaan myös itseään ihmisenä ja osana luontoa. Ulkona tapahtuvassa opetuksessa oppilaan tulee saada myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia luonnosta sekä oppia havainnoimaan ympäristöä. Biologian opetuksen tulee perustua tutkivaan oppimiseen. Opetusta toteutetaan sekä maastossa että luokkahuoneessa. Maantiedon opetuksessa tarkastellaan maapalloa ja sen erilaisia alueita. Opetuksen tulee auttaa oppilasta ymmärtämään luonnon ja ihmisen toimintaan liittyviä ilmiöitä ja niiden välistä vuorovaikutusta eri alueilla. Maantiedon opetuksen tavoitteena on laajentaa oppilaan maailmankuvaa kotimaasta Eurooppaan ja muualle maailmaan. Opetus järjestetään siten, että oppilas saa käsityksen luonnonympäristöjen ja kulttuuriympäristöjen rikkaudesta eri puolilla maapalloa ja oppii arvostamaan niitä. Maantiedon opetuksen tulee luoda pohjaa kansojen väliselle suvaitsevaisuudelle ja kansainvälisyydelle. Vuosiluokilla 5-6 biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystietoa, jonka tavoitteena on auttaa oppilasta ymmärtämään omaa kasvuaan ja kehitystään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena prosessina sekä ihmisen ja hänen ympäristönsä välisenä vuorovaikutuksena. Opetuksen tulee painottaa vastuullisuutta, luonnon suojelua ja elinympäristöjen vaalimista sekä tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneeksi kansalaiseksi. VUOSILUOKKA: 5 VUOSIVIIKKOTUNTIA: 2 Biologian ja maantiedon opetussuunnitelma esitellään seuraavassa 5. ja 6. vuosiluokkiin jaoteltuina. Vuosiluokkien aihesisältöjä voidaan käsitellä kummalla vuosiluokalla tahansa. Tärkeintä on, että kaikki aihekokonaisuudet tulevat käsitellyiksi vuosiluokkien aikana, ja oppilaita voidaan arvioida tasapuolisesti kuudennen luokan lopussa. Tutustutaan esim. niityn kasveihin ja eläimiin. Opitaan keräämään ohjatusti kasveja. Ravinnontuotanto ja sen alkuperä. Ihmisen elintoimintoihin tutustuminen, murrosikä sekä ihmisen lisääntyminen. Maantiedossa Eurooppa alueena esimerkkivaltioiden avulla. ARVIOINTIPERUSTEET Arviointimuotoina käytetään jatkuvaa arviointia, tuotosten arviointia, itsearviointia sekä kokeita. Kulloinkin käytetty arviointimuoto perustuu opiskelujakson sisältöihin ja painotuksiin. Jatkuva arviointi perustuu opettajan havaintoihin oppilaan suoriutumisesta eri opiskelutehtävissä ja opiskelutilanteissa sekä tämän osoittamasta kiinnostuksesta opetettavaan aineeseen. Tuotoksina arvioidaan esimerkiksi yksin tai ryhmissä tehtyjä

2 2 projektitöitä, vihkotyötä ja esitelmiä. Itsearviointia kohdistetaan samoihin osa-alueisiin kuin opettajan suorittamassa arvioinnissa. Kokeita pidetään opiskelujaksojen aikana tai niiden päättyessä. Arvioitavina osa-alueina ovat oppilaan saavuttamat tiedot opiskelluista asiakokonaisuuksista, toimiminen maastotutkimuksissa ja saaduista tiedoista raportoiminen, yleinen aineen opiskeluinnokkuus ja työskentelytaidot ottaen huomioon kunkin oppilaan omat peruslähtökohdat. Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaiset kuvaukset oppilaan hyvästä osaamisesta 6. luokan päättyessä antavat suuntaa opettajan suorittamalle arvioinnille. TAVOITTEET oppii tuntemaan eliölajeja, niiden rakennetta ja elämää sekä eliölajien sopeutumista elinympäristöihinsä hahmottaa eliökunnan kokonaisuuden ja luokittelee eliöitä liikkuu maastossa havainnoiden ja tutkien luontoa ymmärtää, että ihminen on ravinnontuotannossaan riippuvainen muusta luonnosta tietää perusasiat ihmisen rakenteesta ja elintoiminnoista toimii ympäristöystävällisesti lähiympäristöään kunnioittaen ja sitä vaalien arvostaa yksilön kasvua ja kehitystä kunkin henkilökohtaisena prosessina, tunnistaa murrosiän tunnuspiirteitä, opettelee ymmärtämään ihmisen seksuaalisuutta pohtii kasvuun, kehitykseen, ihmisen erilaisuuteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä kysymyksiä oppii ottamaan vastuuta omista teoistaan sekä ottamaan huomioon toiset ihmiset harjaantuu laatimaan ja tulkitsemaan karttoja sekä käyttämään tilastoja, diagrammeja, kuvia ja sähköisiä viestimiä maantieteellisen tiedon lähteenä oppii ymmärtämään ihmisen toiminnan riippuvuutta ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista maapallolla oppii hahmottamaan maanosat ja tutustuu erityisesti Euroopan maantietoon ja tuntee sen keskeisen nimistön oppii arvostamaan ja suhtautumaan myönteisesti vieraisiin maihin, niiden kansoihin ja kulttuureihin. KESKEISET SISÄLLÖT Eliöt ja elinympäristöt lähialueiden keskeisen eliölajiston tunnistaminen kerrataan ja laajennetaan edellisinä vuosina opittua lajistoa esim. niitty eläin- ja kasvilajeineen ohjattu kasvien keruu esim. niittyjen ja pientareiden kasveja painotetaan luonnon olosuhteiden säilyttämistä ja ympäristöystävällistä toimintaa maastossa liikuttaessa ja kasveja kerättäessä

3 3 kasvien kasvu ja sen kokeellinen tutkiminen sekä eläinten ja kasvien lisääntyminen esim. tehdään idätyskoe yhteyttäminen elintarvikkeiden alkuperä ja tuottaminen sekä puutarhan antimet esim. maidon, lihan tai kalan tie pelloilta tai vesiltä pöytään vihannekset, juurekset, hedelmät, puutarhan marjat viljalajit Ihmisen rakenne, elintoiminnot, kasvu, kehitys ja terveys ihmisen kehon rakenne ja keskeiset elintoiminnot, lisääntyminen sekä murrosiän fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset oman kehon arvostus ja sen kunnosta huolehtiminen, tervettä kasvua tukevat ja haittaavat tekijät, seksuaalisen kehityksen yksilöllinen vaihtelu tunteiden säätelyyn, ihmissuhteisiin, sekä läheisyyden vastaanottamiseen ja toisesta ihmisestä välittämiseen liittyvät sosiaaliset tekijät, suvaitsevaisuus sekä ikäkauteen liittyvät oikeudet ja vastuu Eurooppa osana maailmaa Eurooppa maailman kartalla ja Euroopan karttakuva kartasto- sekä muiden lähdeaineistojen käytön harjoittelua Euroopan ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet sekä Euroopan eläimistö erilaisten karttojen, karttapallon ja muiden maantieteellisten tietolähteiden käytön sekä tiedon havainnollistamisen harjoittelu tietojen havainnollistamista esim. tilastojen, diagrammien, kuvien ja/tai multimedian keinoin ARVIOINTIKRITEERIT ARVOSANA 5 (välttävä) tunnistaa joitakin käsiteltyjä kasveja ja eliöitä osaa kertoa jonkin ruokalajin alkuperästä pyrkii liikkumaan maastoretkillä luontoa kunnioittaen tuntee ihmisen perusrakennetta ja elintoimintoja tuntee satunnaista kiinnostusta käsiteltäviin aiheisiin. osaa nimetä muutamia Euroopan valtioita tunnistaa ainakin joidenkin kartan symbolien ja värien merkityksen kiinnostuu ainakin satunnaisesti työskentelystä joskin tarvitsee siinä tukea

4 4 ARVOSANA 8 (hyvä) tunnistaa yleisimpiä kasvilajeja ja osaa kerätä lähiympäristön kasveja ohjeiden mukaisesti tuntee eri selkärankaisryhmät ja tunnistaa lähiympäristön yleisimmät nisäkkäät, linnut ja kalat sekä osaa kertoa esimerkkejä eläinten sopeutumisesta ympäristöönsä tietää, että vihreät kasvit valmistavat itse oman ravintonsa yhteyttämisen avulla osaa kuvata tekemiään yksinkertaisia luontoon ja muuhun ympäristöön liittyviä tutkimuksia sekä selostaa niiden tuloksia ymmärtää ja osaa antaa esimerkkejä siitä, miksi ja miten ihminen on riippuvainen luonnosta, ja osaa selvittää peruselintarvikkeiden alkuperän osaa kuvata perusasiat ihmisen rakenteesta ja elintoiminnoista osaa selittää murrosiän ja seksuaalisen kehityksen muutoksia eri sukupuolilla ja antaa esimerkkejä niiden yksilöllisestä ilmenemisestä sekä osaa tarkastella omaan kasvuunsa ja kehitykseensä liittyviä myönteisiä muutoksia osaa kuvata tunteidenilmaisutapoja ja antaa esimerkkejä siitä, miten tunteiden ilmaisua voidaan säädellä sekä osaa tarkastella asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta ja tietää omat oikeutensa ja vastuunsa. osaa etsiä kartastosta tutkimiaan paikkoja ja tulkita erilaisia karttoja sekä käyttää kartanluvussa hyväkseen karttamerkkejä ja mittakaavoja osaa tulkita tilastoja, diagrammeja, kuvia ja sähköisten viestimien välittämää tietoa sekä osaa kriittisesti arvioida eri tietolähteitä osaa havainnollistaa maantieteellistä tietoa karttojen ja diagrammien avulla tietää pääpiirteissään Euroopan valtiot ja niiden pääkaupungit sekä osaa kuvata luonnonolojen vaihtelua Euroopassa tietää, että maapallolla on erilaisia ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä, ja osaa kertoa esimerkkejä siitä, miten ilmasto-olot, kuten lämpötila ja sademäärä, vaikuttavat ihmisen toimintaan, erityisesti maatalouteen ja asumiseen eri vyöhykkeillä, sekä osaa kuvata ihmisten elämää erilaisissa ympäristöissä osaa tunnistaa oman kulttuurin ja vieraiden kulttuurien piirteitä

5 5 VUOSILUOKKA: 6 VUOSIVIIKKOTUNTIA: 1 Biologian ja maantiedon opetussuunnitelma esitellään seuraavassa 5. ja 6. vuosiluokkiin jaoteltuina. Vuosiluokkien aihesisältöjä voidaan käsitellä kummalla vuosiluokalla tahansa. Tärkeintä on, että kaikki aihekokonaisuudet tulevat käsitellyiksi vuosiluokkien aikana, ja oppilaita voidaan arvioida tasapuolisesti kuudennen luokan lopussa. Tutustutaan esim. metsän ja suon kasveihin ja eliöihin. Jokamiehenoikeudet. Luontoa kunnioittava liikkuminen maastossa. Maailmankartan hahmottaminen ja perusnimistön hallitseminen. Kartanlukutaitoa kehitetään edelleen erilaisiin karttatyyppeihin tutustuen. Kasvillisuusvyöhykkeet esim. Afrikkaa esimerkkinä käyttäen. Ihmisen aiheuttamat muutokset maapallolla ja niiden vaikutus luonnon tasapainoon. TAVOITTEET oppii tuntemaan eliölajeja, niiden rakennetta ja elämää sekä eliölajien sopeutumista elinympäristöihinsä liikkuu maastossa havainnoiden ja tutkien luontoa pyrkii tekemään havaintoja ympäristönsä monimuotoisuudesta, toimimaan ympäristöystävällisesti, huolehtimaan lähiympäristöstään ja suojelemaan luontoa oppii ottamaan vastuuta omista teoistaan sekä ottamaan huomioon toiset ihmiset harjaantuu laatimaan ja tulkitsemaan karttoja sekä käyttämään tilastoja, diagrammeja, kuvia ja sähköisiä viestimiä maantieteellisen tiedon lähteenä hahmottaa maailmankartan ja tuntee sen keskeisen nimistön oppii ymmärtämään ihmisen toiminnan riippuvuutta ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista maapallolla tutustuu maapallon muihin kuin Euroopan alueisiin sekä oppii arvostamaan ja suhtautumaan myönteisesti vieraisiin maihin, niiden kansoihin ja kulttuureihin KESKEISET SISÄLLÖT Eliöt ja elinympäristöt eliöiden elinympäristöjä, ravintoketjut sekä metsien hyötykäyttö esim. metsän ja suon eliölajit ja kasvit Luonnon monimuotoisuus luonnon monimuotoisuuden merkitys sekä jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet

6 6 Ihmisen elämän ja elinympäristöjen monimuotoisuus maapallolla maailmankartan keskeinen nimistö ja karttataidot tutustutaan monipuolisesti erilaisiin karttoihin ja harjoitellaan niiden tulkitsemista kasvillisuusvyöhykkeet (sademetsät, savannit, arot, aavikot, talvisateiden alueet sekä lauhkean ja kylmän vyöhykkeen alueet) ihmisen elinympäristöinä sekä ihmisten monimuotoinen elämä erilaisissa ympäristöissä luonnon ja ihmisen vuorovaikutus maapallolla sekä ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset ympäristössä ARVIOINTIKRITEERIT ARVOSANA 5 (välttävä) tunnistaa joitakin käsiteltyjä kasveja ja eliöitä osaa pääpiirteissään kertoa jonkin ravintoketjun osaa kertoa joitakin jokamiehen oikeuksiin kuuluvia seikkoja kiinnostuu satunnaisesti työskentelystä joskin tarvitsee siihen tukea tuntee jonkin verran maapallon keskeistä nimistöä tunnistaa ja osaa nimetä joitakin ilmasto- tai kasvillisuusvyöhykkeitä osaa ohjatusti tulkita yksinkertaisia karttoja ja diagrammeja osoittaa ainakin toisinaan innokkuutta käsiteltäviin aiheisiin KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 6. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ Luonnon tutkimisen taidot osaa liikkua luonnossa sekä havainnoida ja tutkia luontoa osaa kuvata tekemiään yksinkertaisia luontoon ja muuhun ympäristöön liittyviä tutkimuksia sekä selostaa niiden tuloksia tunnistaa yleisimpiä kasvilajeja ja osaa kerätä lähiympäristön kasveja ohjeiden mukaisesti. Eliöt ja elinympäristöt tuntee eri selkärankaisryhmät ja tunnistaa lähiympäristön yleisimmät nisäkkäät, linnut ja kalat sekä osaa kertoa esimerkkejä eläinten sopeutumisesta ympäristöönsä tietää, että vihreät kasvit valmistavat itse oman ravintonsa yhteyttämisen avulla osaa selittää ravintoketjun pääperiaatteet jonkin esimerkin avulla ymmärtää ja osaa antaa esimerkkejä siitä, miksi ja miten ihminen on riippuvainen luonnosta ja osaa selvittää peruselintarvikkeiden alkuperän osaa antaa esimerkkejä siitä, miten lähiluontoa ja asuinympäristöä voidaan vaalia ja suojella.

7 7 Ihmisen rakenne, elintoiminnot, kasvu, kehitys ja terveys osaa kuvata perusasioita ihmisen rakenteesta ja elintoiminnoista osaa tarkastella omaan kasvuunsa ja kehitykseensä liittyviä muutoksia, osaa selittää murrosiän ja seksuaalisen kehityksen muutoksia tytöillä ja pojilla sekä antaa esimerkkejä niiden yksilöllisestä ilmenemisestä osaa antaa esimerkkejä siitä, miten tunteiden ilmaisua voidaan säädellä, ja siitä, miten asioita voidaan tarkastella myös muiden ihmisten näkökulmasta, sekä osaa esimerkein kuvata tunneilmaisuun liittyvää ihmisten erilaisuutta tietää ikäkauteensa liittyvät oikeutensa ja vastuunsa. Karttataidot osaa etsiä kartastosta tutkimiaan paikkoja, käyttää kartanluvussa hyväkseen karttamerkkejä ja mittakaavoja sekä osaa tulkita erilaisia karttoja osaa tulkita tilastoja, diagrammeja, kuvia, ja sähköisten viestimien välittämää tietoa sekä osaa kriittisesti arvioida eri tietolähteitä osaa itse laatia yksinkertaisia karttoja ja diagrammeja. Eurooppa osana maailmaa tietää pääpiirteissään Euroopan valtiot ja niiden pääkaupungit sekä osaa kuvata luonnonolojen vaihtelua ja ihmisen toimintaa Euroopassa. Ihmisten elämän ja elinympäristöjen monimuotoisuus maapallolla tietää maailmankartan keskeisen nimistön, kuten maanosat, valtameret, suurimmat vuoristot sekä sademetsä- ja aavikkoalueet tietää, että maapallolla on erilaisia ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä ja osaa kertoa esimerkkejä siitä, miten ilmasto-olot, kuten lämpötila ja sademäärä, vaikuttavat ihmisen toimintaan, erityisesti maatalouteen ja asumiseen eri vyöhykkeillä sekä osaa kuvata ihmisten elämää erilaisissa ympäristöissä osaa kertoa esimerkkejä eri alueilta siitä, miten ihmisen toiminta, kuten kaupunkien ja teollisuuden rakentaminen, liikalaiduntaminen ja polttopuun kerääminen ovat aiheuttaneet muutoksia ympäristössä osaa tunnistaa oman kulttuurin ja vieraiden kulttuurien piirteitä.

8 8

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 Biologian opetuksen avulla oppilas oppii tuntemaan luonnon moninaisuutta, ihmisen toimintaa, ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä itseään. Oma vastuu itsestä

Lisätiedot

Vuosiluokilla 5-6 biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystiedon opetusta.

Vuosiluokilla 5-6 biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystiedon opetusta. BIOLOGIA JA MAANTIETO Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen välistä vuorovaikutusta sekä arvostamaan ja

Lisätiedot

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa

Lisätiedot

9.2.8 Biologia ja maantieto BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKILLA 5 6

9.2.8 Biologia ja maantieto BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKILLA 5 6 9.2.8 Biologia ja maantieto BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKILLA 5 6 Biologiassa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Biologiassa opitaan tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen

Lisätiedot

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto 9.10 b Maantieto Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO

7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO 7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKAT 5 6 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen

Lisätiedot

Biologia ja maantieto

Biologia ja maantieto Biologia ja maantieto Aineen kuvaus Biologia ja maantieto muodostavat oppiaineparin, joiden opetuksella luodaan pohja ihmisen ja luonnon välisten suhteiden ymmärtämiselle. Sisältöjen kautta oppilaille

Lisätiedot

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4.

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. KURSSI 1 (1 vvt) käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä

Lisätiedot

MAANTIETO. Oppiaineen tehtävä

MAANTIETO. Oppiaineen tehtävä MAANTIETO Oppiaineen tehtävä Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan maailmankuvan rakentumista. Oppilasta ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia omassa lähiympäristössä ja koko maailmassa

Lisätiedot

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet MAANTIETO VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan rakentumista maapallosta T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 1 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ekosysteemien toimintaa, ihmisen elintoimintoja sekä

Lisätiedot

Biologia. Maantieto Maantiede

Biologia. Maantieto Maantiede Ympäristö- ja luonnontieto Biologia Maantieto Maantiede Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmän kokous 29.10.2009 Lea Houtsonen Opetushallitus lea.houtsonen@oph.fi Ympäristö-

Lisätiedot

7.8. Biologia ja maantieto

7.8. Biologia ja maantieto 7.8. Biologia ja maantieto 7.8.1 Biologia Vuosiluokat 5 6 Biologian opetus perustuu tutkivaan oppimiseen. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja

Lisätiedot

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia 9.10 a Biologia Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS / biologia

AINEKOHTAINEN OPS / biologia AINEKOHTAINEN OPS / biologia Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO 2013 2014 BIOLOGIA JA MAANTIETO BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7 9 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä.

Lisätiedot

5.8 Maantieto/Maantiede

5.8 Maantieto/Maantiede 5.8 Maantieto/Maantiede Maantiedon/maantieteen opetus kehittää maantieteellistä maailmankuvaa ja ohjaa opiskelijaa jäsentämään ympäröivää maailmaa. Opetuksen tavoitteena on kehittää kykyä tarkastella sekä

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS / maantieto

AINEKOHTAINEN OPS / maantieto AINEKOHTAINEN OPS / maantieto Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden maailmankuvan rakentumista. Oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Maantieto vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Maantieto vuosiluokat 7-9 2016 Maantieto vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Maantieto vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun maantiedon opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden maantiedon

Lisätiedot

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Merkitys, arvot, asenteet Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Lisätiedot

TERVEYSTIEDON OPETUS VUOSILUOKILLA 1-6 OSANA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETOA, BIOLOGIAA JA KEMIAA

TERVEYSTIEDON OPETUS VUOSILUOKILLA 1-6 OSANA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETOA, BIOLOGIAA JA KEMIAA Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Terveystieto 1 VUOSILUOKAT 1 9 Terveystiedon opetus perustuu monitieteiseen tietoperustaan. Terveystiedon opetuksen tarkoitus on edistää oppilaiden terveyttä, hyvinvointia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET YMPÄRISTÖOPPI JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi

Lisätiedot

3.lk 4.lk 5.lk 6.lk (valtakunnalliset kriteerit) Oppilas ymmärtää kierrätyksen merkityksen ympäristölle ja osaa lajitella jätteitä.

3.lk 4.lk 5.lk 6.lk (valtakunnalliset kriteerit) Oppilas ymmärtää kierrätyksen merkityksen ympäristölle ja osaa lajitella jätteitä. Ympäristöopin taitotasotaulukko 3.6.lk Opetukse n tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet (T1,T2,T3) Tutkimise n ja toimimise n taidot (T4-T11) 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk (valtakunnalliset kriteerit) kierrätyksen

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi. Ympäristöoppi 5-6.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta

Lisätiedot

9.2.5. Ympäristö ja luonnontieto

9.2.5. Ympäristö ja luonnontieto 9.2.5. Ympäristö ja luonnontieto Ympäristö ja luonnontieto koostuu biologiasta, maantiedosta, kemiasta ja fysiikasta ja terveystiedosta. Koulumme ympäristö ja luonnontiedon opetuksen tavoitteena on, että

Lisätiedot

Eliöt ja elinympäristöt (7. 9. luokilla luonto ja ekosysteemit/elämä ja evoluutio) 5. luokka 6. luokka 7. luokka Oppilas oppii.

Eliöt ja elinympäristöt (7. 9. luokilla luonto ja ekosysteemit/elämä ja evoluutio) 5. luokka 6. luokka 7. luokka Oppilas oppii. Biologia Biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä. Opetus kehittää oppilaan luonnontuntemusta ja ymmärrystä luonnon perusilmiöistä. Oppilaat tutustuvat myös evoluutioon, ekologian

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Ulkona oppiminen ja opetussuunnitelmauudistus 2016. Jukka Tulivuori Opetushallitus

Ulkona oppiminen ja opetussuunnitelmauudistus 2016. Jukka Tulivuori Opetushallitus Ulkona oppiminen ja opetussuunnitelmauudistus 2016 Jukka Tulivuori Opetushallitus Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto Tiedon määrä ja luonne Työn luonne Talous Yhteisöjen

Lisätiedot

MAANTIETO VUOSILUOKAT 7-9

MAANTIETO VUOSILUOKAT 7-9 MAANTIETO VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden maailmankuvan rakentumista. Oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia omassa

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Maantieteen opetussuunnitelma 2016

Maantieteen opetussuunnitelma 2016 GEOS 1 ja OPS 2016 Maantieteen opetussuunnitelma 2016 Maantieteen opetuksen tehtävänä on kehittää opiskelijan maantieteellistä maailmankuvaa ja antaa hänelle valmiuksia ymmärtää maailmanlaajuisia, alueellisia

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 Ennakkotehtävä Mitä yläluokalle tulevan oppilaan pitäisi

Lisätiedot

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ekosysteemien toimintaa, ihmisen

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Biologia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Biologia vuosiluokat 7-9 2016 Biologia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Biologia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun biologian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden biologian

Lisätiedot

Sisältöalueita on jaettu eri vuosiluokille Pisarakirjasarjan jaottelun pohjalta (luokka-aste suluissa)

Sisältöalueita on jaettu eri vuosiluokille Pisarakirjasarjan jaottelun pohjalta (luokka-aste suluissa) AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / YMPÄRISTÖOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Ympäristöopin opetus jäsennetään kokonaisuuksiksi, joissa tarkastellaan oppilaiden omaa ympäristöä sekä oppilaita ja

Lisätiedot

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka 1. kurssi 7. luokka Kurssin tavoitteena on ohjata oppilasta ymmärtämään elämän perusilmiöitä ja vesiekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii tunnistamaan ja luokittelemaan

Lisätiedot

KOULUJEMME LÄHIVEDET Lähivesihanke Rauman kouluille

KOULUJEMME LÄHIVEDET Lähivesihanke Rauman kouluille KOULUJEMME LÄHIVEDET Lähivesihanke Rauman kouluille 11.3.2015 Vesa Lakaniemi 1 Taustaa Suunnittelu käynnistyi keväällä 2014 Uusi ajatus Raumalla peruskoulun ympäristökasvatuksessa, yhteistyökumppaneina

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

7.7 YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO VUOSILUOKAT 1-4

7.7 YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO VUOSILUOKAT 1-4 7.7 YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO VUOSILUOKAT 1-4 Ympäristö- ja luonnontieto on biologian, maantiedon, fysiikan, kemian ja terveystiedon tiedonaloista koostuva integroitu aineryhmä, jonka opetukseen sisältyy

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin

Lisätiedot

Lataa Päivänselvää. Lataa

Lataa Päivänselvää. Lataa Lataa Päivänselvää Lataa ISBN: 9789515805539 Sivumäärä: 170 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.64 Mb Biologian luvut kirjan alkuosassa antavat oppilaalle tietoa ihmisen kehoon, murrosikään ja ihmisen lisääntymiseen

Lisätiedot

6.3.6 Biologia ja maantieto

6.3.6 Biologia ja maantieto 6.3.6 Biologia ja maantieto BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKILLA 5 JA 6 5. ja 6. luokalla biologian ja maantiedon opiskelussa oppilaan luonnon- ja ympäristöntuntemus sekä ekologinen ymmärtäminen lisääntyvät

Lisätiedot

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2)

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2) 5.7 Biologia Biologia tutkii elämää ja sen edellytyksiä. Opetus syventää aikuisopiskelijan luonnontuntemusta ja auttaa ymmärtämään luonnon perusilmiöitä. Biologian opiskelu kehittää opiskelijan luonnontieteellistä

Lisätiedot

BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7-9

BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7-9 BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ekosysteemien

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua

Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet ja sisällöt T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Oppilas harjoittelee tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja kuuntelemaan

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

7.3.6 Biologia ja maantieto

7.3.6 Biologia ja maantieto 114 7.3.6 Biologia ja maantieto BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKILLA 5 JA 6 5. ja 6. luokalla biologian ja maantiedon opiskelussa oppilaan luonnon- ja ympäristöntuntemus sekä ekologinen ymmärtäminen lisääntyvät

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

5. ja 6. vuosiluokalla ympäristö- ja luonnontiedon ala eriytyy biologian ja maantiedon sekä fysiikan ja kemian erillisiksi oppiaineiksi.

5. ja 6. vuosiluokalla ympäristö- ja luonnontiedon ala eriytyy biologian ja maantiedon sekä fysiikan ja kemian erillisiksi oppiaineiksi. YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Ympäristö- ja luonnontieto on oppiaine, joka rakentuu biologian, maantiedon, fysiikan, kemian ja terveystiedon tiedonaloista. Opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan ympäristöön

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

ARVIOINTI MURROKSESSA -

ARVIOINTI MURROKSESSA - ARVIOINTI MURROKSESSA - RUBRIIKIT TAVOITTEENASETTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALUNA https://peda.net/oppimateriaalit/ e- oppi/verkkokauppa/yl%c3%a4kou lu/tekstiilityo/kevat/arvioi https://opintopolku.fi/wp/lukio-2/opinnot-lukiossa/

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ympäristöoppi vuosiluokat 1-6

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Ympäristöoppi vuosiluokat 1-6 2016 Ympäristöoppi vuosiluokat 1-6 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Ympäristöoppi vuosiluokat 1-2 Rauman normaalikoulun ympäristöopin opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Terveystieto OPPIAINEEN KUVAUS Terveystiedon opetuksen tarkoituksena on edistää oppilaiden terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista arkielämässä.

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Lusto 20.5.2013 Opetusneuvos Lea Houtsonen OPETUSHALLITUS lea.houtsonen@oph.fi Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011:

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka 1. kurssi 7. luokka Kurssin tavoitteena on ohjata oppilasta ymmärtämään elämän perusilmiöitä ja vesiekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii tunnistamaan ja luokittelemaan

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet

Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet 1 Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet Kestävän kehityksen määritelmän mukaan tarkoituksena on turvata tämän päivän yhteiskunnan tarpeet samalla, kun turvataan

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Arvioinnin kohteet oppiaineessa Merkitys, arvot, asenteet 3 Ympäristöopin merkityksen 4. 3 Tavoitteellinen työskentely ja 4

Arvioinnin kohteet oppiaineessa Merkitys, arvot, asenteet 3 Ympäristöopin merkityksen 4. 3 Tavoitteellinen työskentely ja 4 Oppiaineen nimi: YMPÄRISTÖOPPI 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Merkitys, arvot, asenteet 3 Ympäristöopin merkityksen hahmottaminen

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet. 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus

Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet. 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus Viitteitä suomalaisen koulun ja opetuksen kehitystarpeista Peruskoululaisten

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet BIOLOGIA Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin ja

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Kannustetaan oppilasta tekemään havaintoja lähiympäristöstä (esim. eri vuodenaikoina). Pohditaan oman toiminnan merkitystä itselle, muille ihmisille.

Kannustetaan oppilasta tekemään havaintoja lähiympäristöstä (esim. eri vuodenaikoina). Pohditaan oman toiminnan merkitystä itselle, muille ihmisille. Tavoitteet S L 1. lk 2. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi itselleen

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä

Lisätiedot

Ympäristö- ja luonnontieto

Ympäristö- ja luonnontieto YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO 1-2 UUSITTU VERSIO Ympäristö- ja luonnontieto VUOSILUOKAT 1 4 Ympäristö- ja luonnontieto on biologian, maantiedon, fysiikan, kemian ja terveystiedon tiedonaloista koostuva integroitu

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille

S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi.

Lisätiedot

Ympäristöoppia opettamaan

Ympäristöoppia opettamaan Ympäristöoppia opettamaan Kalle Juuti Ympäristöoppi palaa vuonna 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelman myötä peruskoulun alaluokkien oppiaineeksi. Vuoden 2004 opetussuunnitelmassa biologia ja maantiede

Lisätiedot

UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI. TVT vuosiluokilla 1-2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet

UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI. TVT vuosiluokilla 1-2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI Laaja-alaiset osaamistavoitteet L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Itsestä huolehtiminen ja arjen

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot