KUORTANEEN KUNTA Sivistysosasto Keskustie Kuortane
|
|
- Tapio Timo Lahtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUORTANEEN KUNTA Sivistysosasto Keskustie Kuortane TARJOUSPYYNTÖ KUORTANEEN KUNNAN OPETUSTOIMEN KULJETUKSISTA SOPIMUSKAUDELLE Pyydämme kirjallista tarjoustanne jäljempänä määriteltyjen koulukuljetusten hoitamisesta. Kuljetusten tilaaja: Yhteyshenkilö: Kuortaneen kunta Kaija Ylinen Sivistystoimi sivistystoimenjohtaja Keskustie Kuortane Hankintamenettely Hankinta on arvoltaan EU-kynnysarvon ylittävä. Hankintailmoitus on lähetetty julkaistavaksi HILMA- tietokantaan ja eu:n viralliseen lehteen. Hankinta tehdään avointa hankintamenettelyä käyttäen. Sopimuskausi ja optio Sopimuskausi alkaa ja liikenne aloitetaan Kuljetukset ajetaan lukuvuosittain vahvistettuina koulupäivinä. Sopimus päättyy Tilaajan harkinnan ja päätöksen mukaan tarjouskilpailun voittajan/voittaneiden kanssa voidaan tehdä jatkosopimus seuraavalle lukuvuodelle optio-oikeuteen perustuvana suorahankintana. Tarjoaja sitoutuu tähän optioon tarjouksessaan. Kunta päättää erikseen tästä option käytöstä ennen sopimuskauden päättymistä. Hankintakohteet Hankinnan kohteena ovat Kuortaneen kunnan peruskoulujen oppilaskuljetukset reiteittäin. Osatarjous on mahdollista antaa per reitti, mutta ei suoritteittain. Hankintakohteet on kuvattu liitteessä 1. Tarjouskilpailun voittaneen/voittaneiden tulee toimittaa tilaajan hyväksyttäväksi lopulliset reittisuunnitelmat ja aikataulut 1.8. mennessä. Kuljetuskohteiden ajettavat reitit ja suoritteet tarkistetaan tilaajan toimesta lukuvuoden käynnistyessä, kun on käytettävissä lopulliset tiedot oppilaiden kouluihin sijoittumisista ja lukujärjestyksistä. Liiikennöintikorvaus maksetaan tarkistettujen reittien perusteella. Tilaajalla on oikeus tarkistaa reittejä ja aikatauluja tarpeen mukaan myös sopimuskautena. Ennen muutoksista tehtävää päätöstä neuvotellaan palveluntuottajan kanssa, jonka jälkeen tilaaja tekee päätöksen asiasta. Lukujärjestyksistä johtuvat päivittäiset muutokset palveluntuottaja ottaa huomioon kunkin kohteen kuljetuksessa. Päävastuu reitin ja aikatulujen toimivuudesta ja täsmälllisyydestä kuuluu vahvistettuina koulupäivinä palveluntuottajalle. Tarjotulle palvelulle asetetut ehdottomat vaatimukset Liikennelupa Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus koulukuljetusten harjoittamiseen. Tarjoajalla tulee olla koulukuljetusten harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa (joukkoliikennelupa tai taksilupa). Luvan voimassaoloajan umpeutuminen kesken sopimuskauden ei estä liikennöitsijää ottamasta osaa tarjouskilpailuun. Liikennöitsijä vastaa kuitenkin sekä välittömästä että välillisestä vahingosta, joita ostajalle mahdollisesti aiheutuu, jos koulukuljetussopimus purkautuu kesken sopimuskauden siitä syystä, ettei liikennöitsijän liikennelupaa uudisteta. 1
2 Muita vaatimuksia Liikennöitsijä sitoutuu noudattamaan liitteen mukaista koulukuljetusohjetta, joka on osa Kuortaneen kunnan koulukuljetusstrategiaa (liite 4). Kalusto- ja liikennöintivaatimukset Alla olevia edellytyksiä edellytetään, mutta tarjoajan on mahdollista tarjota muita vastaavia autoja ja / tai kalustoa. Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa ne selvitykset joihin hän haluaa vedota vaatimusten täyttämisen osalta. Henkilöautot /-taksit (max1+8) - ajoneuvojen on päästöjen osalta täytettävä vähintään Euro 2-luokan vaatimukset ajoneuvojen energiakulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen on täytettävä vähintään energiamerkinnän luokan D vaatimukset Linja-autot -ajoneuvojen on täytettävä vähintään Euro 1-luokan vaatimukset -ajoneuvojen energiakulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen osalta edellytetään sopimusaikana polttoaineenkulutuksen seurantaa ja raportointia vuosittain sekä pyrkimystä energiakulutuksen vähentämiseen Kaikki kalusto - kaluston ja liikennöinnin tulee täyttää liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen vaatimukset koulu- ja päiväkotikuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä (553/2006) - kalustossa tulee olla alkolukko alkolukkolain mukaisesti (1110/2010) - koululaisten liikunta- ym. tavaroiden kuljettamismahdollisuus Henkilöstö ja asiakaspalvelu Kuljettajan asiakaspalvelu tulee olla ystävällistä, asiallista ja tarvittaessa oppilaiden käyttäytymiseen puuttuvaa. Tupakointi ja päihteiden käyttö on ehdottomasti kielletty. Kuljettajan on huolehdittava, että oppilaat käyttävät turvavyötä niissä autoissa, joissa ne ovat pakolliset. Lasten erityistarpeet tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Kuljettajan on välitettävä matkustajien antama palaute palveluntuottajalle, joka välittää sen ostajalle. Palveluntuottaja on työnantajana velvollinen huolehtimaan rikostaustan selvittämismenettelystä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/ ). Häiriötilanteet Palveluntuottaja on velvollinen häiriötilanteessa (esim. rikkoutunut auto tai sairastuminen jne.) järjestämään tarjoamansa kohteen kuljetukset. Liikennöintikorvaus ja maksuehto Tilaaja maksaa palveluntuottajalle hankintasopimuksessa sovitun korvauksen kerran kuussa laskun pohjalta. Palveluntuottaja laskuttaa kuntaa kuukausittain jälkikäteen hyväksytyn tarjoushinnan mukaan. Vajailta viikoilta (esim. arkipyhäviikoilta) vähennetään viikkohinnasta 20% ajamatonta päivää kohti. Laskut toimitetaan viimeistään ajokuukautta seuraavan kuukauden loppuun mennessä. Maksuehto on 14 pv/netto. Viivästyskorko on korkolain mukainen Tarjouksen laatiminen Tarjouksen sisältö Tarjous tulee tehdä reiteittäin liitteenä olevalla tarjouslomakkeella (liite 2). Tarjouksen tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä vaaditut tiedot ja selvitykset. Tarjousta ei saa sitoa minkään muun tarjouskilpailun ratkaisemiseen. Tarjouksen voimassaolo Tarjous tulee olla voimassa asti. 2
3 Tiedot tarjoajasta Tarjouksessa tulee esittää tarjoajasta seuraavat tiedot ja selvitykset: Tarjoajan nimi ja yhteystiedot 1. kopio voimassa olevasta joukkoliikenneluvasta tai taksiluvasta (tai selvitys, että tarjoajalla on luotettavalla todennäköisyydellä mahdollisuus saada lupa ennen sopimuskauden alkua) 2. selvitys mahdollisen alihankkijan käyttämisestä ja edellä mainitut tiedot alihankkijasta 3. kalustoluettelo nykyisestä, sekä mahdollisesti hankittavasta kalustosta, sekä hyväksyttävät todistukset kaluston päästöjen, energiakulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen vähimmäisvaatimusten täyttymisestä. (1509/2011) Tarjoukseen tulee liittää kelpoisuusvakuutus (liite 3), jonka tarjoaja vahvistaa allekirjoituksellaan, että seuraavat kohtien 4-8 selvitykset täyttyvät, sekä esittää tarvittavat asiakirjat tarkastettavaksi ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. 4. selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintälain (1118/1996) mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain (1501/1993) mukaiseen arvonlisävelvollisten rekisteriin; 5. kaupparekisteriote; 6. todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty; 7. todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty; sekä 8. selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Näitä tietoja käytetään tarjoajan kelpoisuuden arvioinnissa ja tilaajavastuulain selvitysvelvoitteen täyttämisessä. Alihankkijan käyttäminen Tarjoajalla on oikeus käyttää toimituksissa alihankkijoita. Tarjoaja vastaa siitä, että alihankkijat täyttävät samat vaatimukset kuin tarjoajalta edellytetään (esimerkiksi yllä olevat kohdat 1-8) ja tämän toimista kuin omistaan. Jos palveluntuottaja tulee käyttämään alihankkijaa, on tarjouksessa ilmoitettava, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana. Alihankinnan osuus ei saa ylittää 50 %. Tilaajalla on oikeus kieltää alihankkijan käyttäminen mikäli tämä ei täytä asetettuja vaatimuksia. Yhteenliittymät Yhteenliittymiä ei sallita. Tarjoushinta Tarjoushinta ilmoitetaan tarjouslomakkeella euroa /reitti / viikko ja euroa / lisäkilometri. Tarjoushinta annetaan arvonlisäverottomana hintana. Osatarjoukset on sallittu. Reittihinta maksetaan tilaajan hyväksymän reitin perusteella.vajailta viikoilta (esim. arkipyhäviikoilta) vähennetään viikkohinnasta 20% ajamatonta päivää kohti. Lisäkilometrihinta maksetaan mikäli reitti muuttuu pysyvästi (yksittäisiä pieniä muutoksia ei huomioida) tilaajan alunperin hyväksymästä reitistä. Reittejä ei saa sitoa yhteen, tarjotun hinnan tulee olla voimassa reittikohtaisesti. Tarjoushintaa käytetään sekä tarjousvertailussa että liikennöinnin korvauksissa. Hinnan tarkistukset Tarjoushintojen tulee olla kiinteät ensimmäisen sopimuskauden ajan. Sen jälkeen mikäli kunta päättää ottaa option käyttöön, kilometrihinta tarkistetaan LVM:n vahvistaman taksan korotusprosentilla alkaen. Tämä kilometrihinta on voimassa koko option ajan. Tarjouskilpailun ratkaisuperusteet Valinta suoritetaan niiden tarjousten kesken, jotka ovat tulleet määräajassa (myöhästyneitä tarjouksia ei oteta huomioon) ja jotka vastaavat tarjouspyyntöä ja täyttävät siinä asetetut ehdot. 3
4 Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan kolmessa vaiheessa: 1. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi 2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen 3. Tarjousten hintavertailu 1. Tarjouskilpailua ratkaistaessa suljetaan aluksi pois ne tarjoajat, joiden tekniset, taloudelliset tai muut seikat huomioon ottaen ei voida arvioida selviytyvän tarjouspyynnön velvoitteista, jos; a) tarjoajan tekninen suorituskyky arvioidaan niin heikoksi tai taloudellinen tilanne niin huonoksi, että tarjoajalla voidaan perustellusti olettaa olevan vaikeuksia täyttää sopimuksen mukaiset velvoitteet b) tarjoaja ei täytä lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia c) tarjoajalla ei ole voimassa olevaa joukkoliikennelupaa tai taksilupaa (tai luotettavaa selvitystä sen saamisesta) d) tarjoaja on tuomittu lainvoimaisella päätöksellä liikenteen harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta, jota ei ole pidettävä vähäisenä, tai on liikenteen harjoittamisessa syyllistynyt vakavaan sopimus- tai muuhun menettelyrikkomukseen e) tarjoaja on antanut tarjouskilpailun yhteydessä ostajalle vääriä tietoja 2. Toisessa vaiheessa tarjousten vertailusta suljetaan pois tarjous, jos: a) se ei täytä tarjouksen muodolle asetettuja vaatimuksia b) siinä ei ole vastattu kaikkiin tarjouspyynnössä esitettyihin seikkoihin c) tarjottu palvelu ei täytä sille asetettuja ehdottomia vaatimuksia d) tarjous ei vastaa pyydettyjä teknisiä ja kaupallisia vaatimuksia e) tarjouksessa annetaan tarjouspyynnön vastaisia ehtoja 3. Ne tarjoajat, jotka täyttävät kelpoisuusehdot ja joiden tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen pääsevät tarjousten vertailuun. Tarjousten vertailu tehdään edullisuutta arvioimalla pisteyttämällä saadut tarjoukset. Tarjous, jonka yhteenlaskettu painotettu pistemäärä on suurin, tulee valituksi. Painotettu pistemäärä muodostuu kokonaishinnasta eli kilometrihinnasta ja lisäkilometrihinnasta. Maksimissaan yhteenlaskettu painotettu pistemäärä on yhteensä 100 pistettä. Kokonaishinnan arvioinnissa pistemäärät ja niiden painotukset muodostuvat seuraavista osaalueista: Reittikohtainen hinta euroissa (90 %) Alin tarjous saa 90 pistettä ja muiden tarjousten pistemäärä lasketaan seuraavasta kaavasta: (halvin hinta / tarjottu hinta) x 90 = pistemäärä Reittikohtainen lisäkilometrihinta euroissa (10 %) Alin tarjous saa 10 pistettä ja muiden tarjousten pistemäärä lasketaan seuraavasta kaavasta: (halvin hinta / tarjottu hinta) x 10 = pistemäärä Hankintapäätös Päätöksen hankinnasta tekee Kuortaneen sivistystoimenjohtaja. Päätös pyritään tekemään kesäkuun 21 päivään mennessä. Tarjouskilpailun ratkaisemisesta ilmoitetaan kaikille tarjouksen tehneille. Päätösilmoitukseen liitetään ohjeet muutoksenhausta. Hankintapäätös ei tarkoita vielä sopimuksen syntymistä. Sopimus syntyy myöhemmin tehtävällä kirjallisella sopimuksella. Hankintasopimus Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen tehdään hankintaa koskeva kirjallinen hankintasopimus. Sopimuksessa noudatetaan tarjouspyynnössä ja sen liitteissä todettuja ehtoja ja muilta osin yleisiä Jyse 2009 palvelut -sopimusehtoja. Hankintasopimus voidaan allekirjoittaa ja panna täytäntöön aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi ja hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sitova sopimus syntyy vasta sopimuksen molemminpuolisella allekirjoituksella. Sopimuskokonaisuus koostuu seuraavista asiakirjoista ja niiden pätevyysjärjestys on seuraava 1) Hankintasopimus 2) Hankintapäätös 4
5 3) Tarjouspyyntö liitteineen 4) Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot 2009, palvelut 5) Tarjous liitteineen Sopimuskauden aikana voi tapahtua sellaisia muutoksia, jotka vaikuttavat tämän tarjouspyynnön kohteena olevan liikennöintitarpeen järjestämiseen. Muutoksista neuvotellaan sopijapuolten kesken, jonka jälkeen tarjousmenettelyn tuloksena laadittua sopimusta tarkistetaan tarvittavin osin, eikä tarjouksen antajalla ole oikeutta vaatia vahingonkorvauksia ko. muutoksista johtuen. Tarjouksen antaessaan tarjouksen antaja sitoutuu tähän ehtoon. Muutokset tarjousaikana ja hankinnasta luopuminen Tilaaja voi muuttaa tai tarkistaa tarjouskilpailun kohteita tarjouskilpailun aikana ennen tarjousten jättämiselle varatun määräajan päättymistä, jos tätä voidaan esille tulleiden seikkojen perusteella pitää perusteltuna. Mikäli tässä tarkoitetut muutokset ja tarkennukset sitä edellyttävät, voidaan tarjousten jättämiselle varattua määräaikaa pidentää. Muutoksista ja tarkennuksista ilmoitetaan HILMA-tietokannassa korjausilmoitusmenettelyn avulla ja erikseen kaikille tiedossa oleville tarjousasiakirjat saaneille. Milloin olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat siten muuttuneet, että suunniteltua liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla, tilaaja voi keskeyttää hankinnan. Tilaaja voi hylätä kaikki tarjoukset, jos tarjousten hintataso on liian korkea taikka, jos olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että suunniteltua liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla. Tilaaja voi hylätä kaikki tai osan tarjouksista, jos käytettävissä olevien määrärahojen määrä sitä edellyttää. Tarjoajalla ei ole oikeutta vaatia tarjouksen laatimisesta aiheutuneita kuluja hankintayksiköltä, Kaluston tarkastukset Tilaajalla on oikeus tarvittaessa tarkastaa tarjoajan ja esitetyn alihankkijan autokalusto ennen hankintapäätöksen tekemistä ja sopimuskauden aikana. Tarkastukset eivät vähennä tarjoajan vastuuta ja velvollisuuksia. Asiakirjojen julkisuus Hankintaa koskevien asiakirjojen julkisuuden osalta noudatetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lainsäädäntöä (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta nro 621/1999). Tarjouskilpailuun liittyvät asiakirjat liitteineen ovat julkisia, kun sopimus hankinnasta on tehty. Asianosaisella, esim. tarjoajalla on kuitenkin oikeus saada tieto em. asiakirjoista, kun hankintapäätös on tehty. Tarjoajalla ei ole kuitenkaan oikeutta saada tietoa muiden tarjousten sisältämistä liike- tai ammattisalaisuuksista. Jos tarjoajan mielestä jokin osa tarjousta sisältää liike- tai ammattisalaisuuksia, tarjoajan on ilmoitettava nämä tiedot selvästi merkityllä erillisellä liitteellä. Hankintayksikkö harkitsee, ovatko liike- tai ammattisalaisuuksiksi esitetyt tiedot lain mukaan salassa pidettäviä. Hinta ei voi olla tarjoajan liike- tai ammattisalaisuus. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Lisätiedot Mahdolliset tarjouspyyntöä koskevat lisäkysymykset on toimitettava sähköpostilla osoitteeseen mennessä. Tehdyt kysymykset ja vastaukset niihin julkaistaan Kuortaneen kunnan nettisivuilla kohdassa Koulukuljetukset Tarjoaja vastaa siitä, että tarjousta jättäessään se on selvittänyt ja ymmärtänyt tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset ja taustat sekä ottanut huomioon myös mahdollisiin lisäkysymyksiin annetut vastaukset tai tarjouspyynnön korjauksen. Tarjousten jättäminen Tarjous on tehtävä sitovasti ja sen on oltava voimassa vähintään saakka. Tarjous on kokonaisuudessaan, liiteasiakirjoineen, toimitettava kirjallisesti, suljetussa kirjekuoressa varustettuna merkinnällä tarjous/koulukuljetukset klo mennessä osoitteeseen: 5
6 Kuortaneen kunta/sivistystoimi Keskustie Kuortane Lähettäjä on vastuussa lähetyksen perille saapumisesta määräaikaan mennessä. Määräajan jälkeen saapuneita tai muulla tavoin toimitettuja tarjouksia ei hyväksytä Kuortaneen kunta Kaija Ylinen sivistystoimenjohtaja LIITTEET Liite 1 Hankintakohteiden kuvaukset ja lukujärjestykset Liite 2 Tarjouslomake Liite 3 Kelpoisuuslomake Liite 4 Koulukuljetusohje 6
7 Kuljetusreitit (Liite 1) Kuljetusreittien osoiteluettelot saa tarvittaessa sivistystoimistosta, niitä ei julkaista netissä. Tarjouskilpailun voittaneen/voittaneiden tulee toimittaa tilaajan hyväksyttäväksi lopulliset reittisuunnitelmat ja aikataulut 1.8. mennessä. Kuljetuskohteiden ajettavat reitit, suoritteeet ja aikataulut tarkistetaan tilaajan toimesta lukuvuoden käynnistyessä, kun on käytettävissä lopulliset tiedot oppilaiden kouluihin sijoittumisista ja lukujärjestyksistä. Liiikennöintikorvaus maksetaan tarkistettujen reittien perusteella. Tilaajalla on oikeus tarkistaa reittejä ja aikatauluja tarpeen mukaan myös sopimuskautena. Ennen muutoksista tehtävää päätöstä neuvotellaan palveluntuottajan kanssa, jonka jälkeen tilaaja tekee päätöksen asiasta. Kuljetusaikoja voidaan muuttaa, mikäli koulun alkamis-/päättymisaika muuttuu. Alvarin kyyditysoppilaat otetaan kyytiin eri reitteihin. Yläkoulun oppilaat kuljetettaan eri reittien yhteydessä jos linja-autoliikennettä ei ole, tai tarvittaessa linja-autoreitin varteen, ns. syöttöliikenteenä. Liitteessä 1 mainitut ajat ovat koulujen alkamis ja päättymisaikoja. Tarjous tulee tehdä reiteittäin. Tarjoajan on mahdollista jättää tarjous yksittäisestä reitistä tai kaikiksta reiteistä. Yksi reitti saattaa sisältää useamman suoritteen. Suoritteella tarkoitetaan reittiin sisältyviä ajokertoja. Oppilaiden määrä ja ajettavan reitin pituus voivat vaihdella suoritteittain. Koulujen lukujärjestykset ovat liitteenä. Reitti 1 / Saarimaantie Lapuantie Pajakyläntie Salmentie - Hautamäentie Kaupintie Ruonan koulu (8.45,10.30,12.55,14.55) -Maunuksentie -Niemiskyläntie -Haapaniementie Alvari (8.55, 9,50, 13.00, 14.00,15.00) Kuljetustarvearvio: 6 esikoululaista 1 lk 4 opp. 2 lk 3 opp sekä 1 tk Alvariin 3 lk 1 opp sekä 1 tk Alvariin 4 lk 2 opp sekä 1 tk Alvariin 5 lk 3 opp sekä 1 tk Alvariin 6 lk 3+1 opp Yläkoulun oppilaita, syöttoliikenne tarvittaessa Reitti 2 / Mustapää Haapamäki - Haarajärvi - Heroja Osala - Ruonan koulu (8.45,10.30, 12.55, 14.55) Lapuantie - Alvari (8.55, 9,50, 13.00, 14.00, 15.00) -Yläkoulu (8.55) Kuljetustarvearvio: 4 esikoululaista 1 lk 2 opp sekä 2 opp Alvariin 2 lk 2 opp sekä 1 opp+1 tk Alvariin 3 lk 1 opp sekä 2 tk Alvariin 4 lk 4 opp sekä 5 lk 2 opp sekä 1opp Alvariin 6 lk 3 opp sekä 3 tk Alvariin Yläkoulun oppilaita, syöttoliikenne tarvittaessa Reitti 3 / Alvari (13.00, 14.00) - Myllynurkka - Rasinperä - Leppälä Alvari (14.50) Haarajärvi Heroja - Osala Kuljetustarvearvio: 11 esikoululaista 6 opp 1-6 luokat Yläkoulun oppilaita 7
8 Reitti 4 / Leppälä (8.45, 10.25, 12.45, 14.30) Löyä - Virtala - Lehtimäen tie Alvari (8.55, 9,50) Kuljetustarvearvio: 6 esikoululaista 2 lk 2 opp. 3 lk 1 opp. 4 lk 3 opp. 5 lk 1 opp. 6 lk 4 opp. Yläkoulun oppilaita, syöttoliikenne tarvittaessa Reitti 5 / Leppälä (8.45, 10.25, 12.45, 14.30) -Kaaranka- Länsikylä Möykkymäki- Myllynurkka/Rasinperä (aamupäivät) Alvari (8.55, 9,50) Kuljetustarvearvio: 5 esikoululaista 2 lk 2 opp. 3 lk 2 opp. 4 lk 0+2 opp. 5 lk 1+2 opp. 6 lk 1+1opp. Yläkoulun oppilaita, syöttöliikenne tarvittaessa Reitti 6 / Ylijoen koulun (8.45, 10.30, 12.50, 14.35) reitti josta Mäyryyn 8.50 ja Alvariin Kuljetustarvearvio: 2 esikoululaista 1 lk 3 opp 2 lk 3 opp. 3 lk 3 opp. 4 lk 1 opp Mäyryyn 5 lk 5 opp Mäyryyn 6 lk 1 opp Mäyryyn Yläkoulun oppilaita, syöttöliikenne tarvittaessa Reitti 7 / Mäyry (8.50, 10.35,13.00,15.00) Ruismäki - Vähämäentie - Kivisentie - Kivenmäentie Kuljetustarvearvio: 5 esikoululaista, (syöttöliikenne reitille 9 ) 1 lk 4 opp. 2 lk 2 opp 3 lk 4 opp. 5 lk 1opp. 6 lk 2opp. Yläkoulun syöttöliikenne tarvittaessa Reitti 8/ Mäyry-Länsiranta Aamulla Länsiranta käyttää linja-autoa. Kuljetus iltapäivisin klo Kuljetustarvearvio: 1 lk 4 opp. 3 lk 3 opp. 4 lk 2 opp 5 lk 2 opp. 6 lk 3 opp. Reitti 9/ Länsiranta-Mäyry-Ylijoki ns. eskarireitti Ylijoen koulu (8.45, 10.30, 12.45, 14.35) Kuljetustarvearvio: 7-14 lasta hoitopaikasta riippuen 8
9 Kuortaneen kunnan koulukuljetustarjous (Liite 2) Viittaan oppilaskuljetusten hoitamista koskevaan päivättyyn tarjouspyyntöönne ja teen alla olevan tarjouksen: 1. Tarjoaja Nimi Osoite Puhelin Sähköpostiosoite Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilö 2. Tarjouksen kohde ja sisältö Olemme tutustuneet tarjouskilpailuasiakirjoihin ja sitoudumme järjestämään alla mainitun kohteen liikennöinnin tarjouskilpailuasiakirjoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti: 3. Tarjoushinta Tarjoudumme järjestämään kohteen sopimuskauden liikennöinnin seuraavasti: Reitin nro: 1 Reitin nro: 2 Reitin nro: 3 Reitin nro: 4 9
10 Reitin nro: 5 Reitin tarjoushinta: euroa / reitti / vko Reitin nro: 6 Reitin nro: 7 Reitin nro: 8 Reitin nro: 9 4. Tarjouksen kohteena oleva kalusto Tämän tarjouksen kohteena oleviin koulukuljetuksiin tarjoamme seuraavaa kalustoa (Tarvittaessa erillinen kalustoluettelo): Auton rekisterinumero Auton merkki/malli Auton vuosimalli Rekisteröity kokonaispaikkamäärä Oppilaspaikkoja Auton rekisterinumero Auton merkki/malli Auton vuosimalli Rekisteröity kokonaispaikkamäärä Oppilaspaikkoja 1
11 Auton rekisterinumero Auton merkki/malli Auton vuosimalli Rekisteröity kokonaispaikkamäärä Oppilaspaikkoja Auton rekisterinumero Auton merkki/malli Auton vuosimalli Rekisteröity kokonaispaikkamäärä Oppilaspaikkoja Auton rekisterinumero Auton merkki/malli Auton vuosimalli Rekisteröity kokonaispaikkamäärä Oppilaspaikkoja Auton rekisterinumero Auton merkki/malli Auton vuosimalli Rekisteröity kokonaispaikkamäärä Oppilaspaikkoja 5. Alihankinta Käytämme liikennöinnissä seuraavaa alihankkijaa (Jos alihankkijoita on useampia, voidaan ilmoittamiseen käyttää erillistä liitettä.): Nimi Osoite Puhelin Sähköpostiosoite 6. Liitteet ( ) kopiot joukkoliikenneluvasta / taksiluvasta (tai luotettava selvitys) ( ) kelpoisuusvakuutus ( ) erillinen selvitys alihankkijoista ( ) erillinen kalustoluettelo ( ) selvitykset kalustolle asetettujen ympäristövaikutusten vähimmäisvaatimusten täyttymisestä Päiväys Tarjoajan allekirjoitus Nimen selvennys 1
12 Kelpoisuusvakuutus (Liite 3) Tarjoajana vakuutan, että toimitan tarjouspyynnössä mainitut tilaajavastuulain mukaiset seuraavat selvitykset erikseen ennen mahdollista hankintasopimuksen allekirjoittamista: 1. Selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintälain (1118/1996) mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain (1501/1993) mukaiseen arvonlisävelvollisten rekisteriin; 2. Kaupparekisteriote; 3. Todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty; 4. Todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty; sekä 5. Selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Päiväys Tarjoajan allekirjoitus Nimen selvennys 1
13 OTTEITA KUORTANEEN KUNNAN KOULUKULJETUSSTRATEGIASTA (Liite 4) Perusopetuslaki ( 32) sanoo, että kunnan on järjestettävä maksuton koulukuljetus jos koulumatka on viittä (5) kilometriä pidempi. Kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, voi kunta tehdä anomuksesta poikkeuksen tai vaihtoehtona on myöntää kuljettamista varten riittävä avustus. Päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. Koulumatkan pituus mitataan kotiportilta koulun portille. Kotiportilla tarkoitetaan oman pihan ja pihatien liittymää ja koulun portti koulun pihan ja kouluun johtavan tien liittymää tai sitä kohtaa, johon lapset voidaan jättää, jotta taksiliikenne ei vaaranna muiden oppilaiden turvallisuutta. Lisäksi säännöissä on mainittu, että oppilasta voidaan velvoittaa kulkemaan (kavellen/pyörällä) pysäkille tai kuljetuksen lähtöpaikalle lähes sama matka, mikä on rajana kuljetuksen järjestämiselle muutenkin. Kuortaneella on lievennyksiä koulukuljetusten järjestämisessä seuraavasti: Koulukuljetus järjestetään, kun 0-1 luokkalaisen koulumatka ylittyy kaksi (2) kilometriä 2 luokkalaisen koulumatka ylittää kolme (3) kilometriä 3-9 luokkalaisen matka ylittyy viisi (5) kilometriä Lukiolaisella 10 km Velvoite kulkea kuljetuksen lähtöpaikalle tarvittaessa on 0-2 luokalla enintään 1 km ja 3-6 lk enintään 2 km ja sitä vanhemmilla enintään 3 kilometriä. Talvikuljetus järjestetään 3-6 luokkalaisille, jos koulumatka ylittyy kolme (3 ) kilometriä Koulumatka alakouluissa järjestetään niin, että se odotuksineen kestää enintään n. 1 tunti / suunta, ellei huoltaja anna suostumusta pidemmästä ajasta. Vaarallinen koulumatka: Päätös maksuttomasta koulukuljetuksesta tehdään erityisperustein vuodeksi kerrallaan siten, että oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen matka ei muodostu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Tätä poikkeuslupaa anotaan kirjallisesti sivistystoimesta. 1
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA
54800 SAVITAIPALE TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan koulukuljetukset lukuvuodelle
Tarjouspyyntö Joutsan kunnan koulukuljetuksista Kohde 3, reitit 3b ja 3f
Tarjousasiakirja nro 1 Sivu 1 / 8 Joutsan kunta TARJOUSPYYNTÖ Sivistyslautakunta Länsitie 5, PL 20 19650 JOUTSA 21.10.2014 Tarjouspyyntö Joutsan kunnan koulukuljetuksista Kohde 3, reitit 3b ja 3f Tarjouspyynnön
1. Liikenneluvan voimassaolo
TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 2. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto
HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...
KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET
KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä
KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2
Sivu 1/5 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä
TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET
TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun
SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ
SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT
Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi
OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015
Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Lestijärven kunnan tilausliikenteenä hoidettavat koulukuljetukset lukuvuosille 2015-2016.
Lestijärven kunta Liite 2 Tarjouspyyntö Lestijärven kunnan tilausliikenteenä hoidettavista koulukuljetuksista Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Lestijärven
TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA
SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA Pyydämme tarjoustanne Pohjanlinnun koulukuljetusten hoitamisesta. Kyse on Savonlinnan kaupungin vammaishuollon erityisoppilaista.
LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2
LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä
RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018
RUSKON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 25.1.2016 RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 Ostaja Kohde Ruskon kunta / Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)
Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta
NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana.
NURMEKSEN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUN EHDOT VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1)
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN
TARJOUSPYYNTÖ ASIOINTIKULJETUKSESTA JA KOULUKULJETUKSESTA LINJA-AUTOLLA 23.1.2015
1 TARJOUSPYYNTÖ ASIOINTIKULJETUKSESTA JA KOULUKULJETUKSESTA LINJA-AUTOLLA 23.1.2015 1. Tarjouspyyntö ja tilaaja Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyistä Akaan kaupungin Akaan kaupungin asiointikuljetuksista
KUORTANEEN KUNTA Sivistysosasto Keskustie Kuortane
KUORTANEEN KUNTA Sivistysosasto Keskustie 52 63100 Kuortane 06-2525 2000 25.6.2013 TARJOUSPYYNTÖ KUORTANEEN KUNNAN OPETUSTOIMEN KULJETUKSISTA SOPIMUSKAUDELLE 2013-2014 Pyydämme kirjallista tarjoustanne
Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö. Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto
Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 1 2. Hankintamenettely... 1 3. Tarjouspyynnön kohde... 1 4. Tarjoajan kelpoisuus...
Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 92930 Pyhäntä 23.6.2011
1. Liikenneluvan voimassaolo ja automäärä Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava voimassa oleva taksi- tai joukkoliikennelupa. Ostoliikenteen harjoittamiseen
Hankinta muodostuu useasta hankinnan kohteesta seuraavasti:
TARJOUSPYYNTÖ: VIRTAIN KAUPUNGIN OPPILASKULJETUKSET 1. HANKINTAYKSIKKÖ Virtain kaupunki Virtaintie 26 34800 VIRRAT 2. HANKINNAN KOHDE Virtain kaupunki pyytää tarjoustanne Virtain kaupungin kuljetuksista
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...
HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan koulukuljetukset lukuvuodelle 2018 2019. Pyydämme
SALLAN KUNNAN KULJETUKSET
SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(9) SALLAN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2(9) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 3 2. Hankintamenettely... 3 3. Tarjouspyynnön kohde...
Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan Heituinlahden koulun ja ryhmäpäiväkodin ruokakuljetukset ajalle
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN HEITUINLAHDEN RUOKAKULJETUKSESTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan Heituinlahden koulun ja ryhmäpäiväkodin
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KUTSUTAKSIKULJETUKSISTA
54800 SAVITAIPALE TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KUTSUTAKSIKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan kutsutaksikuljetukset ajalle
Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Vesannon kunnan koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokakuljetukset ajalle
TARJOUSPYYNTÖ VESANNON KUNNAN RUOKAKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Vesannon kunnan koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokakuljetukset ajalle 1.8.2019-31.7.2020.
KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO
KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTO SISALLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNON KOHDE 3 4 KALUSTOLLE
Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)
Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...
Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN
Puhelin: 040 335 4220
URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien
Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan avoin joukkoliikenne lukuvuodelle
54800 SAVITAIPALE TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN AVOIMESTA JOUKKOLIIKENTEESTÄ LUKUVUONNA 2017-2018 Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan
Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön
Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun
Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:
KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE
Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava taksi- tai joukkoliikennelupa.
Ostoliikenteen tarjouspyyntö koulukuljetuksista lukuvuosille 2017-2018 ja 2018-2019 reiteille Pitkäjärven suunnan aamukuljetus ja Somerniemen suunnan iltapäiväkuljetus. Someron kaupunki/sivistystoimi (jäljempänä
Yhteenliittymän käyttö ei saa olla kilpailulain vastaista (948/2011). Yhteenliittymän on nimettävä liittymälle yhteyshenkilö.
1 LIITE 3 TARJOUSKILPAILUN EHDOT / ESI- JA PERUSOPETUSKULJETUKSEN OPPILASKULJETUKSEN TARJOUSPYYNTÖ / KUHMOISTEN KUNTA 1. Tiedot tarjoajasta 2. Yhteenliittymät 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Kalusto- ja
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN ATERIAKULJETUKSISTA ajalle
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN ATERIAKULJETUKSISTA ajalle 1.8.2018 31.7.2020 Hankinnan kohde Savitaipaleen kunta pyytää tarjousta ateriakuljetuksista tämän tarjouspyynnön ja tarjouspyynnön liitteenä
Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi
1 Parikkalan kunta Sivistyslautakunta Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn
ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 1(8) ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Tarjouslomake Liite 3b Hintatarjouslomake Liite 3c Hintatarjouslomake kohde 5 Liite 3d Hintatarjouslomake kohde
OPPILASKULJETUKSET 2013-2014
OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 2 Kohde ja sopimuskausi Mäntsälän kunta / pyytää tarjouksia kunnan alueen perusopetuslain 32 :n mukaisista oppilaskuljetuksista liitteessä 1 kuvatuille reiteille. Kuljetukset
Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi
Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö
Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä
1 Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä 1. Hankintayksikkö Rautjärven kunta Kunnanhallitus 56800 Simpele Yhteyshenkilö ja lisätietoja talouspäällikkö Paula Hinkkanen puh.
Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-
Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.
TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista
TARJOUSPYYNTÖ LEMIN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUONNA
TARJOUSPYYNTÖ LEMIN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA LUKUVUONNA 2019-2020 Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Lemin kunnan koulukuljetukset lukuvuodelle 2019-2020.
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo
TARJOUS 1 MUHOKSEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS TARJOUS 2 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Asiakirjassa
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren
POLTTOPUIDEN HANKINTA
TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.
ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.
KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ Parkanon kaupunki pyytää tarjoustanne jäljempänä kuvattujen koulukuljetusten hoitamisesta oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. OSTAJA Parkanon kaupunki PL 14 39701
2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus
1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden
Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016
Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1
KATEAINEIDEN HANKINTA 2012
TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen
Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.
TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista
Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen.
TARJOUSPYYNTÖ: LAIHIAN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen
TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET
Tarjouspyynnön LIITE 1B TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7.
Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa
TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt
TARJOUSPYYNTÖ Hammaslaboratoriotyöt 1(5) 23.3.2015 Seudullinen hankintapalvelukeskus Tuusulan kunta Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Sipoon kunta TARJOUSPYYNTÖ HAMMASLABORATORIOTÖIDEN
TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1.
TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto
TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET
1 TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET SIVISTYSPALVELUT BILDNINGSTJÄNSTER Hallinto- ja talousyksikkö Förvaltnings- och
PERTUNMAAN KUNTA 19.5.2015
TARJOUSKILPAILUN EHDOT LIITE 3 Koulukuljetukset Sivu 1/5 Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä
TARJOUSPYYNTÖ 12.11.2015
TARJOUSPYYNTÖ 12.11.2015 UURAISTEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET (kaksi reittiä) Ilmoitukset Paikallisuutiset lehdessä, kunnan internet sivuilla ja kunnan ilmoitustaululla 12.11.2015: Tarjouspyyntö 12.11.2015:
TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA
TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA Kurikan kaupunki pyytää tarjousta toimintakeskuksen työntekijöiden kuljetuksista ajalle 1.9.2011-31.8.2012. Mahdollinen vuoden optio. Tarjouskilpailu on avoin
Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %)
ULVILAN KAUPUNKI T A R J O U S Opetus- ja kasvatuslautakunta KOULUKULJETUKSET Tarjous tehdään tällä asiakirjalla 1. Tarjoaja Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 29.4.2014 päivättyyn tarjouspyyntöönne
TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU
1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla
UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
SODANKYLÄN KUNTA Sivistyspalvelut 16.6.2010 UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1. OSTAJA... 3 2. HANKINTAMENETTELY...
SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Sivistyslautakunta Simontie Simo Kevätlukukauden 2017 kuljetukset
SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Kevätlukukauden 2017 kuljetukset SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2/6 KEVÄTLUKUKAUDEN 2017 KULJETUKSET Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää
Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016
TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta
1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan
Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu
1 Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista sekä
Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä.
TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne,
HANKINTAMENETTELY JA NOUDATETTAVAT LAIT JA SÄÄDÖKSET
JOROISTEN KUNTA Koulukuljetus 1(6) TARJOUSPYYNTÖ: Joroisten kunta / Vaalijala Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritetyn koulukuljetuksen hoitamisesta. Tarjouspyyntö on lähetetty seudulla liikennöiville
1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut
1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä
Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:
KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................
TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ
1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden
UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA
1 (5) UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ koulu- ja kouluruoka-kuljetuksista Kemiönsaaren kunta (ostaja) pyytää
Päällystepaikkaustyöt 2014
Selvitys Tarjouspyyntö 20.3.2014 1 (8) Päällyst Päällystepaikkaustyöt 2014 Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne kaupunkitekniikan vastuualueen teettämistä päällystepaikkaustöistä
Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm, puh
TARJOUSPYYNTÖ: Someron kaupunki / esiopetus Someron kaupunki/sivistystoimi pyytää tarjouksia jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta tässä tarjouspyynnössä mainittujen asiakirjojen mukaisesti.
JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA
Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus
TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ
Kaupunkiympäristön kehittäminen Joukkoliikenne TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Tarjouskilpailu 1/2009 Diaarinumero: TRE: 7214/02.07.01/2009 Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta
Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen
OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)
LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen
LIITE 5 1 TARJOUSKILPAILUN EHDOT
LIITE 5 1 TARJOUSKILPAILUN EHDOT 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Liikennöinnissä
LV-TYÖT JA TARVIKKEET
29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA
SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018
OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn
KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ Päivitetty 27.11.2015 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN
Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Katu- ja viherpalvelut
1(6),, Katu- ja viherpalvelut TARJOUSKILPAILUN EHDOT Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6.
Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa.
1 / 7 TARJOUSPYYNTÖ 31.10.2014 dnr 1670/02.08.00.00/2014 TARJOUSPYYNTÖ OPPILASKULJETUKSISTA PARAISTEN KUNTA-ALUEELLA Paraisten kaupunki pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta
Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat
Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta
Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän
Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.
16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu
TARJOUSPYYNTÖ LEMIN KUNNAN AVOIMESTA JOUKKOLIIKENTEES- TÄ LUKUVUONNA
LEMIN KUNTA Sivistystoimisto Toukkalantie 2, 54710 LEMI puh. 040 631 2605 (sivistystoimenjohtaja) puh. 040 724 7176 (kanslisti) leminkunta@lemi.fi TARJOUSPYYNTÖ LEMIN KUNNAN AVOIMESTA JOUKKOLIIKENTEES-
Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) PL37 01901 Nurmijärvi 30.1.2014
Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) TAKYMETRIN HANKINTA Hankinnan kohde Hankinnan kuvaus Takymetri GNSS antennivarustuksella Pyydämme tarjoustanne käyttökiintopisteiden mittauksessa sekä kartoitus- ja
Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.
05.01.2016 1(6) TARJOUSPYYNTÖ JÄTEVESILIETTEEN JATKOKÄSITTELYSTÄ Nurmijärven kunnan hankintapalvelut / Nurmijärven Vesi pyytää (myöhemmin tilaaja) tarjoustanne linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen
Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset
KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. Tarjouspyyntöön
Tarjouspyyntö Toivakan kunnan koulukyydeistä
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Tarjouspyyntö Toivakan kunnan koulukyydeistä Toivakan kunta, y-tunnus 0177201-0, pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 17.3.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön
KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 Pornaisten kunta pyytää sitovaa tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen