MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA. 1. Kielen kuvaus
|
|
- Topi Heikkilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Kielen kuvaus Thaikieli on yksi Kaakkois-Aasian valtakielistä ja kuuluu thailaisiin kieliin. Maailmassa thaikieltä äidinkielenään puhuu noin 60 miljoonaa ihmistä. Thaikielessä on murteita, jotka määräytyvät asuinpaikan mukaan. Esimerkiksi Pohjois-Thaimaassa ja Etelä-Thaimaassa puhutaan eri murteita. Thaikieli on Kaakkois-Aasian vanhoja kulttuurikieliä, jolla on rikas kirjallisuus. Vanhimmat tekstit ovat 1200-luvulta. Kielen erityispiirteinä ovat seuraavat: Kirjoitusasu on intialaisperäinen äännekirjaimisto. Konsonantteja on 44 ja vokaaleja 32. Sen lisäksi on 4 toonimerkkiä, joilla ilmaistaan äänteiden lausumista. Kirjoitetulla kirjaimella (merkkiäänteellä) voi olla esimerkiksi viisi eri merkitystä puhutussa kielessä. Kirjoitetussa kielessä ei ole isoja kirjaimia, joten lauseen alku ja erisnimet eivät erotu toisistaan. Sanoja ei eroteta toisistaan, vaan koko lause kirjoitetaan yhtenä jaksona. Kieli on ns. toonikieli, joissa sanojen merkityksiä erotetaan paitsi eri äänteillä, myös äänen korkeudella ja sävelkululla. Kieleen liittyy monissa tilanteissa hyvin kohtelias ja kiertävä sävy. Niistä heijastuvat puhujan, kuulijan ja puheessa esiintyvien henkilöiden sukulaisuus-, ikä- ja sosiaaliset suhteet. Kielessä on neutraali sanajärjestys SVO (subjekti-predikaatti-objekti). Kieliopillisia lauseenjäseniä tärkeämpi ja hallitseva jako on aiheen ja siitä sanottavan asian välillä: se, josta halutaan jotain sanoa, nostetaan lauseen alkuun. Kieli on ns. isoloiva kieli, toisin sanoen taivutusta ei ole. Kieliopilliset suhteet ilmenevät kontekstista, sanajärjestyksestä ja ns. funktiosanoista (jotka usein liittyvät pääsanaansa suffiksin tai päätteen tavoin). 2. Menetelmät Opetuksessa käytetään eri ikäkausille ja kulloinkin opetettavaan ainekseen soveltuvia työtapoja, jotka antavat myös elämyksiä ja innostusta oppimiseen. Opettajan valmius tuottaa oppimateriaalia on tärkeää, mikäli valmista materiaalia ei ole aina saatavilla eri kielitaitotasovaiheessa oleville. Äidinkielen opetuksen suunnitelmasta ja järjestämisestä tulee antaa tietoa huoltajille. Yhteistyö huoltajien kanssa tukee oppilaan tavoitteellista oppimista ja motivoitumista oman äidinkielen opiskeluun. 3. Tavoitteet Kodin auttaminen äidinkielen oppimisessa ja säilyttämisessä on tärkeää. Tätä opetussuunnitelmaa noudatetaan, jos oppilaan äidinkieli on thaikieli, hän puhuu sitä ainakin toisen vanhemman kanssa ja osallistuu opetukseen 2 vuosiviikkotuntia. Oppilaat, jotka 1
2 käyttävät thaikieltä toisen huoltajansa kanssa tai kumpikaan huoltaja ei käytä thaikieltä, opiskelevat erityisen kielitaitovaiheen sisällön mukaisesti. Opetuksen sisällöt on tässä opetussuunnitelmassa esitetty kielitaitovaiheittain. Perusopetuksen kuluessa oppilas käyttää omalle kielelleen ja kulttuurilleen ominaisia viestintätaitoja ja äidinkielensä keskeisiä sosiaalisia sääntöjä käyttää äidinkieltään rohkeasti ja luontevasti erilaisissa kielenkäyttö-tilanteissa koulussa ja koulun ulkopuolella tuntee äidinkielensä luku- ja kirjoitussuunnan hallitsee peruslukutaidon ja syventämään sen ymmärtäväksi lukemiseksi arvioi ja työstää näkemäänsä, kuulemaansa ja lukemaansa varmentaa kirjainmuodot, oikeinkirjoituksen sääntöjä ja kirjoitetun kielen rakenteita laajentaa ja monipuolistaa sanavarastoaan kehittää kielellistä tietoisuuttaan ymmärtää kaksikielisyyden merkityksen omalle kehitykselleen tuntee kulttuuriaan ja kehittää kykyään vertailla eri kulttuurien vastaavia ilmiöitä toisiinsa 4. Sisällöt Seuraavassa kuvatut kielen opetuksen sisällöt ovat viitteellisiä. Opetuksen sisältöjä valittaessa on otettava huomioon kaikki kielen oppimisen osa-alueet. Opetuksen suunnittelu perustuu kielitaidon tason kuvausasteikkoon, joka on Euroopan neuvoston toimesta kehitetty kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys. Taulukot ovat tiivistettyjä, täydelliset ovat valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden liitteenä Alkeiskielitaitovaihe (1.-2. luokan tai opintovuoden aikana) Vuorovaikutustaidot kuuntelee kertomuksia, tarinoita ja satuja mm. eläimistä, lapsista kertoo arkipäivän tilanteista ja keskustelee ( perhe, luonto, harrastukset, koulu ) ilmaisee itseään suullisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa kysyy ja vastaa kuuntelee keskittyvästi, tarkasti ja päättelevästi Lukeminen ja kirjallisuus kuuntelee keskittyneesti opettajan luentaa purkaa puhetta sanoiksi, tavuiksi ja äänteiksi tutustuu thaikielen kirjoitusjärjestelmään ja kehittää lukutaitoa liittää luetun omaan elämään 2
3 piirtää kirjainmuotoja kirjoittaa tavu- ja sanatasolla harjoittelee oikeinkirjoitussääntöjä: lopetusmerkki (piste) ja sen käyttö omissa teksteissä tuottaa omia pieniä tekstejä havainnoi sanojen merkitystä ääntämisen perusteella tutustuu kielen rakenteisiin: tavu, sana, lause vertailee thaikieltä ja suomen kieltä: kirjoitusjärjestelmä, äänteitä ja sanoja Kulttuurintuntemus tutustuu thaikieliseen perinteeseen ja tapakulttuuriin pohtii oman kielen merkitystä Kuuntelu Lukeminen Puhuminen A1 Ymmärtää jonkin verran lyhyitä lauseita ja ilmauksia tutuissa tilanteissa. Ymmärtää tuttuja nimiä, sanoja ja yksinkertaisia lauseita. Kommunikoi hyvin tutuista aiheista yksinkertaisella tavalla edellyttäen, että puhekumppani puhuu selkeästi ja hitaasti. Kirjoittaa lyhyitä ja helppoja viestejä, esim. yksinkertaiset lomaterveiset postikorttiin. A2 Ymmärtää helppoa ja selkeää asiapuhetta ja keskustelua tutuista aiheista. Ymmärtää tavallisia jokapäiväiseen elämään liittyviä tekstejä ja pystyy hankkimaan uutta tietoa lyhyestä ja selkeästä tekstistä, mikäli aihe on tuttu. Selviytyy lyhyistä, jokapäiväisistä sosiaalisista vuoropuheluista. Kirjoittaa esim. lyhyitä muistiinpanoja ja yksinkertaisen henkilökohtaisen kirjeen. Osaa kertoa yksinkertaisen kuvauksen menneistä tapahtumista Peruskielitaitovaihe (3.-5. luokan tai opintovuoden aikana) Vuorovaikutustaidot esittää oman mielipiteen, asioi ja tekee kysymyksiä rohkeasti käyttää keskustelupuheenvuoroja, opettelee aktiivista kuuntelua sekä työstää näkemäänsä, kuulemaansa ja lukemaansa kerronnan ja draaman avulla kuvailee tuttuja asioita ja juonellisia kertomuksia sekä kokoaa hankittua tietoa ilmaisee ja perustelee mielipiteitään antaa ja vastaanottaa palautetta 3
4 Lukeminen ja kirjallisuus tutustuu thaikieliseen kirjallisuuteen käsittelee lukemaansa ja jakaa lukukokemuksensa ennustaa tekstien sisältöä ja rakennetta kuvien, otsikon ja aikaisempien lukukokemusten ja ennakkotietojen perusteella lukee silmäillen, etsivästi, sana- ja asiatarkasti sekä päättelevästi erottaa pääasioita sivuasioista sekä tiivistää, väliotsiksi, esittää kysymyksiä, tekee päätelmiä ja arvioi luettua ja kuultua pohtii eri tekstien ajatuksia oppii keskeisiä kirjallisuuden käsitteitä (juoni, pää- ja sivuhenkilö, tapahtuma- aika ja paikka) ja käyttää niitä harjoittelee selkeää ja sujuvaa käsialaa suunnittelee, tuottaa ja muokkaa erilaisia tekstejä syventää oikeinkirjoitustaitojaan tekee esitelmiä luetun pohjalta laajentaa sanavarastoaan harjoittelee funktiosanoja merkityksen muodostamisessa ryhmittelee sanastoa merkityksen ja äännemerkin perusteella Kulttuurintuntemus pohtii oman kielen merkitystä käyttää thaikieltä mielellään koulussa ja koulun ulkopuolella oppii perusasioita thaikieltä puhuvien historiasta ja asuinalueista omaksuu oman kulttuuriyhteisön tarina- ja tietoperinnettä Kuuntelu Lukeminen B1 Ymmärtää keskeisen ajatuksen selkeästä arkipäiväisiin tai mielenkiintoisiin asioihin liittyvästä puheesta, esim. TV- ja radioohjelmat. Ymmärtää tekstejä, joissa on pääasiassa tavallista arkipäivän kieltä tai oppiaineeseen liittyvää kieltä. Ymmärtää tunteiden ja toiveiden kuvaukset lyhyissä teksteissä. B2 Ymmärtää esim. opettajan kieltä eri aineiden oppitunneilla, useimmat TVuutiset ja puhekielellä esitetyt elokuvat. Lukee ajankohtaisia artikkeleita ja ymmärtää kirjoittajan näkökulman. Pystyy lukemaan oman aikansa kirjallista proosaa. 4
5 Puhuminen Selviytyy yleensä arkipäiväisistä spontaaneista keskusteluista. Pystyy kuvaamaan kokemuksiaan, pyrkimyksiään ja toiveitaan sekä perustelemaan mielipiteensä. Osaa kertoa tarinan (kirja, elokuva) juonesta. Kielioppivirheitä esiintyy jonkin verran, mutta ne haittaavat harvoin viestintää. Osaa kirjoittaa lyhyitä, selkeitä ja ymmärrettäviä tekstejä erilaisista aiheista. Virheitä esiintyy lähinnä vaativissa rakenteissa, tekstin jäsentelyssä ja tyylissä. Kommunikoi sujuvasti ja spontaanisti syntyperäisten puhujien kanssa. Voi osallistua aktiivisesti tuttuja aihepiirejä koskevaan keskusteluun, esittää näkemyksiään ja puolustaa niitä. Osaa esittää selkeitä, yksityiskohtaisia kuvauksia erilaisista aiheista. Puhuja korjaa usein virheensä itse. Osaa kirjoittaa selkeän, lyhyen tietotekstin, esim. esseen tai raportin. Hallitsee hyvin kieliopin, sanaston ja tekstin jäsennyksen Edistynyt kielitaitovaihe ( luokan tai opintovuodenaikana) Vuorovaikutustaidot ääntää oikein thaikieltä ja sen eri murteita harjaantuu toimimaan puhujana eri tilanteissa ja arvioi toimintaansa antaa ja vastaanottaa palautetta esittää ja puolustaa omaa näkemystään Lukeminen ja kirjallisuus osaa eri tekstityypit ja käsittelee ja tiivistää niitä tutustuu thaikielisen kirjallisuuden päälajeihin: runoja, satuja ja historiallisia kertomuksia jakaa lukukokemustaan vakiinnuttaa oikeinkirjoitusta harjoittelee tavallisia tekstin jäsentelytapoja tuottaa erilaisia tekstejä käsin ja tietotekniikkaa hyödyntäen osaa perustiedot thaikielen rakenteesta hallitsee lauseoppia: oikea sanajärjestys tutustuu thaikielen kehittymisen vaiheisiin Kulttuurituntemus tutustuu thaikielisen kulttuurihistorian keskeisiin tapahtumiin ja henkilöihin tunnistaa äidinkielen merkityksen identiteetin kehittymisessä 5
6 tutustuu thaikulttuuriin, uskontoon, historiaan käyttäen eri lähteitä (kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus, dokumentti- ja elokuvia, tietoverkko) sekä erittelee ja jakaa kokemuksiaan nähdystä Kuuntelu Lukeminen Puhuminen 4.4. Erityinen kielitaitovaihe C1 Ymmärtää pitempää epäjohdonmukaisempaakin puhetta. Ymmärtää TV-ohjelmia ja elokuvia ilman suuria ponnistuksia. Ymmärtää pitkiä, monimutkaisia, erityylisiä tekstejä. Ilmaisee itseään sujuvasti ja spontaanisti. Löytää useimmiten helposti sopivat ilmaukset. Osaa kirjoittaa selkeitä, hyvin rakennettuja tekstejä persoonallisella ja tilanteeseen sopivalla tyylillä. C2 Ymmärtää kaikenlaista puhuttua kieltä, myös syntyperäisen nopeaa puhetta. Lukee ja ymmärtää suuremmitta vaikeuksitta kaikenlaista kirjoitettua kieltä. Tuntee sanonnat ja arkikielen puheenparret. Ilmaisee itseään sujuvasti ja hallitsee kielen vivahdeerot. Käyttää kiertoilmauksia taitavasti. Kirjoittaa erilaisia kompleksisia tekstejä asiaan kuuluvalla tyylillä. Tässä kielitaitovaiheessa ovat ne oppilaat, jotka osaavat kohdekieltä hyvin heikosti. Syinä tähän voivat olla seuraavat: kumpikaan kodin huoltajista ei puhu tätä kohdekieltä esimerkiksi adoption takia vain toinen kodin huoltajista puhuu tätä kohdekieltä oppilas ei yllä jostakin muusta syystä alkeiskielitaitovaiheeseen ja tarvitsee tästä syystä opetuksen eriyttävää tukea 5. Arviointi Arviointi on sanallista. Se perustuu opetussuunnitelmaan ja kuten opetuksen suunnittelukin kielitaidon tason kuvausasteikkoon, joka on Euroopan neuvoston toimesta kehitetty kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys. Oppilaalle annetaan erillinen lautakunnan hyväksymä todistus äidinkielen osaamisen arvioinnista. Vuosiluokat 1-4 arvioidaan sanallisesti ja vuosiluokat 5-9 numeerisesti. Todistukseen merkitään kielen nimi, opetuksen laajuus ja maininta sanallisesta arvioinnista. Opettaja voi halutessaan antaa liitteenä erillisen sanallisen arvioinnin. Päättöarviointi annetaan erillisellä todistuksella ja perustuu hyvän osaamisen kuvaukseen. Päättöarvioinnin on oltava valtakunnallisesti vertailukelpoista. Arvioinnin tehtävänä on antaa oppilaalle realistinen kuva omasta osaamisestaan ja edistymisestään oppimisen eri osa-alueilla sekä tukea itsearviointitaitojensa kehittymistä. Arvioinnin tulee olla luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa. Arvioinnissa tärkeää on opettajan antama jatkuva palaute ja yhteistyö huoltajien kanssa. Oppilaalle ja hänen huoltajalleen 6
7 annetaan etukäteen tietoa arvioinnin perusteista sekä pyydettäessä selvitetään jälkikäteen, miten niitä on arvioinnissa sovellettu. Oppiaineen arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön ( tuntityöskentely, kotitehtävien tekeminen, kokeet, vihkotyö, portfoliot ja projektityöt ) Alkeiskielitaitovaihe Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 2. luokan tai opintovuoden päättyessä: Vuorovaikutustaidot osaa seurata opettajan ja muiden oppilaiden kerrontaa ja keskustelua ja pyrkii osallistumaan siihen. Hän osaa erottaa puhekielen ja kirjakielen toisistaan sekä osaa ääntää oman äidinkielen sääntöjen mukaisesti. osaa myös ilmaista itseään omalla äidinkielellä suullisesti. Lukeminen ja kirjallisuus on edennyt alkavan lukemisen vaiheesta perustekniikan vahvistumisen vaiheeseen, jolloin lukemisen sujuvuus ja nopeus kehittyvät; lukeminen on melko sujuvaa. Hän ymmärtää teksteistä pääsisällön. Hän on kehittynyt luetun ymmärtämisen taidoissa päätelmien tekemiseen. etsii itselleen sopivaa ja mieluisaa luettavaa ja on lukenut ainakin muutamia, saatavissa olevia lukutaitoaan vastaavia lastenkirjoja. haluaa ilmaista itseään myös kirjallisesti ja hän kehittää kirjoittamistaitojaan; käsin kirjoittaminen on motorisesti vakiintumassa. Kirjoittaa tutut sanat pääosin oikein. on kokeillut kirjoittamisessa tietokonetta. osaa käyttää kaksikielisyyttä rinnakkain, joten hän voi ymmärtää perussanoja, peruslauseita ja perustekstejä vastaavassa toisessa kielessä, esim. suomenkielessä. osaa ilmaista itseään, kertoa perheestään ja ystävistään yksinkertaisilla lauseilla tai lyhyillä teksteillä. Kulttuurintuntemus on kiinnostunut äidinkielisestä perinteestä ja tapakulttuurista Peruskielitaitovaihe Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 5. luokan tai opintovuoden päättyessä: Vuorovaikutustaidot ilmaisee itseään sekä suullisesti että kirjallisesti erilaisissa tilanteissa ja haluaa kehittää ilmaisu- ja vuorovaikutustaitojaan omalla äidinkielellään. Hän osaa käyttää puheenvuoron keskustelutilanteessa. kertoo ja kuvailee omia havaintojaan ja ajatuksiaan sekä vertailee niitä toisten havaintoihin; hän pystyy jo omassa viestinnässään 7
8 jonkin verran ottamaan huomioon viestintätilanteen pyrkien siihen, että hänen oma viestinsä on ymmärrettävä omalla äidinkielellä ja saavuttaa vastaanottajan. Hän haluaa ja osaa kuunnella toisten ajatuksia. pystyy myös pitämään selkeällä äänellä ja omalla puhekielellä tutulle yleisölle pienimuotoisen suullisen esityksen. Hän tiedostaa puhuttujen kielten erot ja oman kieli-identiteettinsä ja arvostaa sitä. Lukeminen ja kirjallisuus on saavuttanut sujuvan peruslukutaidon ja hahmottaa erilaisia tekstejä. Hän käyttää lukutaitoaan sekä hyödykseen että huvikseen. on lukenut erilaisia, saatavilla olevia tekstejä ja pystyy valitsemaan itselleen mieluista luettavaa ja osaa kuvailla itseään lukijana; hän laajentaa lukemalla tietämystään, saa elämyksiä ja kehittää mielikuvitustaan. kirjoittaa sanelut lähes oikein. Hän osaa kirjoittaa tekstejä eri tarkoituksiin ja hallitsee sana- ja lausetasoisen oikeinkirjoituksen. kirjoittaa säännöllisesti eri tarkoituksiin sekä suunnittelee ja ideoi tekstinsä sisältöä ja pystyy rakentamaan tietoon, kokemukseen ja mielikuvitukseen perustuvia tekstejä. Hän kehittää omaa käsialaansa ja haluaa tuottaa tekstiä myös tietokoneella. hyödyntää kielellisiä havaintojaan ja taitojaan omien ja muiden tekstien ymmärtämisessä ja suullisessa ilmaisussa. Hän osaa pohtia sanojen merkitystä ja muotoa ja käyttää rikasta kielen sananmuodostusta. tuntee puhutun ja kirjoitetun kielen eroja ja hyödyntää niiden jakoa omassa suullisessa ja kirjallisessa ilmaisussaan. Kulttuurintuntemus tuntee omaan kulttuuriin liittyvät viestinnän ominaispiirteet Edistynyt kielitaitovaihe Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta tässä kielitaitovaiheessa noudattaa päättöarvioinnin kuvausta. saa arvosanakseen välttävä (5), mikäli hän pyrkii oppiaineen tavoitteiden saavuttamiseen, vaikka pystyy osoittamaan vain jossakin määrin opetussuunnitelman edellyttämien tavoitteiden saavuttamista ja sisältöjen osaamista. 8
9 5.4. Erityinen kielitaitovaihe Arvioinnin pääpaino on kannustavuudessa. Käytetään soveltavin osin alkeiskielitaitovaiheen arvioinnin kriteereitä Päättöarviointi Opetussuunnitelmassa on määritelty vertailukohdaksi hyvän osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan (8). Käytettäessä kuvausta oppilaan hyvästä osaamisesta tulee ottaa huomioon, että oppilaiden äidinkielen taidot vaihtelevat suuresti sen mukaan, miten kauan he ovat viettäneet aikaa omakielisessä ympäristössä ja miten paljon he ovat saaneet oman kielensä opetusta. Lisäksi on otettava huomioon myös se, että eri kielissä on monia sellaisia erityispiirteitä, joilla on erilaisia ja erilaajuisia vaikutuksia taitojen kehittymiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi kirjoitusjärjestelmä, jonka oppimiseen voi joissakin kielissä mennä useita vuosia, puhe- ja kirjakielen erot, kirjakielen tilanne yleensäkin sekä saman kielen eri variantit. Puhuminen ja kuunteleminen (vuorovaikutustaidot) pystyy ilmaisemaan itseään sujuvasti ja ymmärrettävästi arkipäivän viestintätilanteissa osaa loogisesti edeten kertoa omin sanoin esimerkiksi jonkin kuulemansa kertomuksen pystyy seuraamaan keskustelua, osaa kuunnella muita ja ottaa osaa keskusteluun tuntee oman kielensä puheen keskeiset sosiaaliset säännöt, esimerkiksi keskustelutavat nuorten ja aikuisten välillä sekä kielellisen kohteliaisuuden keinot. Lukeminen ja kirjallisuus on saavuttanut oman kielensä ominaisuuksiin nähden sujuvan peruslukutaidon osaa huomioida kertomuksen juonesta, henkilöistä, ajan ja ympäristön kuvauksesta, kielestä ja keskeisistä ajatuksista lukee ja ymmärtää erityyppisiä asiatekstejä, kuten oppikirja- ja lehtitekstejä, ja osaa tiivistää sisällöstä pääasiat on kiinnostunut lukemisesta; hän lukee myös koulutuntien ulkopuolella, jos kirjallisuutta on saatavilla osaa hakea ja käyttää vironkielisiä tietolähteitä, esimerkiksi (sana)kirjoja ja tietoverkkoja hallitsee oman kielensä ominaisuuksiin nähden riittävän hyvin oikeinkirjoituksen perussäännöt kirjoittaa ymmärrettävästi tutuista aiheista osoittaa kirjoitelmissaan hallitsevansa kirjoitettuun kieleen kuuluvat rakenteet 9
10 osaa laatia erilaisia tekstejä, kuten kirjeitä, mielipidetekstejä ja kertomuksia oman kulttuurinsa viestintätraditioita noudattaen viron viestintätraditioita noudattaen tuntee äidinkielensä keskeiset rakenteet ja ominaispiirteet pystyy vertailemaan oman kielensä piirteitä suomen tai ruotsin kieleen osaa erottaa kirjakielen ja puhekielen toisistaan tuntee oman kielensä historiaa ja kielisukulaisuussuhteita on kiinnostunut äidinkielestään ja omasta kielitaustastaan ja pyrkii parantamaan äidinkielen taitoaan Kulttuurintuntemus tuntee oman kulttuuriyhteisönsä tapoja ja perinteitä ja pystyy vertaamaan niitä muiden kulttuureiden tapoihin tietää perusasiat kansansa historiasta ja sen asuinalueista tuntee mahdollisuuksien mukaan kulttuuriyhteisönsä kaunokirjallisia ja muita taiteellisia teoksia, keskeisiä kirjailijoita sekä kerrottua tarina- ja tietoperinnettä ymmärtää äidinkielen merkityksen identiteetin kehittymisessä ja arvostaa äidinkieltään ja kulttuuriaan sekä myös muita kieliä ja kulttuureita. 10
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 THAIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUSSUUNNITELMA. 1. Kielen kuvaus
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Kielen kuvaus Viron kieli, eestin kieli, viro, eesti on suomalais-ugrilaisten kielten itämerensuomalaisen ryhmän kieli, suomen lähin sukukieli,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PUOLAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PUOLAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 1 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 Kurdin kielen opetuksen suunnitelma 2005 KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KREIKAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KREIKAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PILIPINON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PILIPINON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 PILIPINON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KHMERIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KHMERIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 KHMERIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KREIKAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KREIKAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 KREIKAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ARABIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ARABIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 VIRON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ARABIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ARABIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ARABIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BULGARIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BULGARIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 1 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA KOPLA 17.8.2006, 57
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA KOPLA 17.8.2006, 57 1 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KANTONIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KANTONIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 KANTONINKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIETNAMIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIETNAMIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VENÄJÄN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VENÄJÄN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 VENÄJÄN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VENÄJÄN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VENÄJÄN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 VENÄJÄN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )
KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BOSNIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BOSNIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
Venäjän kieli kuuluu itäslaavilaisten kielten ryhmään ja on maailman viiden eniten puhutun kielen joukossa. Kielen erityispiirteinä ovat seuraavat:
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VENÄJÄN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Kielen kuvaus Venäjän kieli kuuluu itäslaavilaisten kielten ryhmään ja on maailman viiden eniten puhutun kielen joukossa. Kielen erityispiirteinä
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BENGALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BENGALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 BENGALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI SOMALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI SOMALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 SOMALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BENGALIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA. Lanula
1 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BENGALIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Lanula 14.6.2007 2 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 2. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Äidinkieli ja kirjallisuus SUOMI ÄIDINKIELENÄ PUHUMINEN JA KUUNTELEMINEN Tavoitteet 1. lk ja 2. lk Oppilas oppii kuuntelemaan keskittyen ja eläytyen. Oppilaan vuorovaikutustaidot kehittyvät. Hän osallistuu
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 Italian kielen opetuksen suunnitelma Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KREIKAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KREIKAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 KREIKAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA OPETUKSEN LÄHTÖKOHDAT Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI HINDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI HINDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 HINDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee
AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan
ROMANIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA. Kopla 17.8.2006, 57
ROMANIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 17.8.2006, 57 2 ROMANIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Romanikielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.
Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
1 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Lanula 14.6.2007 2 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI JAPANIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
1 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI JAPANIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 17.8.2006, 57 2 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI JAPANIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella
T1 ohjata oppilasta vahvistamaan taitoaan toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Suomen kielen ja kirjallisuuden osuus Joensuun seudun opetussuunnitelmassa pohjautuu valtakunnalliseen Perusopetuksen opetussuunnitelman
Espoon kaksikielisen opetuksen opetussuunnitelma. Jalavapuiston koulu
Espoon kaksikielisen opetuksen opetussuunnitelma Jalavapuiston koulu Espoon kaksikielisen opetuksen opetussuunnitelma Jalavapuisto, Kilonpuisto, Tähtiniitty (Kuitinmäki) 24.11.04 1. Kielijako ja politiikka
ROMANIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
ROMANIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 ROMANIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Romanikielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI TURKIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI TURKIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI JAPANIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI JAPANIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 Maahanmuuttajien äidinkieli Japanin kielen opetuksen suunnitelma Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VIRON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 VIRON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ARABIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA. 1. Kielen kuvaus
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ARABIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Kielen kuvaus Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä arabiaa puhutaan viidenneksi eniten
9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi
9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi Kaiken opetuksen perustana on oppilaiden sosiaalisten taitojen ja ryhmäkykyisyyden rakentaminen ja kehittäminen.
Kempeleen kunta Liite 1
Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.
harjoitellaan keskittyvää kuuntelemista opetellaan ulkoa runoja ja loruja luetaan ääneen harjoitellaan oikeinkirjoitusta
1. luokka Tavoitteet Sisällöt Vuorovaikutustaid Oppilas osaa kertoa omista asioistaan ja kokemuksistaan toisille ja vastavuoroisesti kuunnella toisia. harjoitellaan suullista ilmaisua luontevissa puhetilanteissa
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BOSNIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BOSNIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI Bosnian kielen opetuksen suunnitelma Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan
SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors
Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler
Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi Cynde Sadler Maahanmuuttajien äidinkielen arvioinnin lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksen suunnitelmat on laadittu seuraaviin kieliin: arabia,
Finnish ONL attainment descriptors
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2016-09-D-19-fi-3 Orig.: EN Finnish ONL attainment descriptors APPROVED BY THE JOINT TEACHING COMMITTEE AT ITS MEETING
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI. Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUS- SUUNNITELMA Sisällys 1. Valmistavan
Aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteet. Perusteista käytäntöön
Aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteet Perusteista käytäntöön Opetushallitus 12.3.2012 Rauno Laine ja Sirpa Rönkkö Koulutuksen laajuus Laajuus 32 40
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
ESIOPETUS-1-2 LUOKKA OMA OPPIMISPOLKU
Väritä yhdessä aikuisen kanssa: ESIOPETUS-- LUOKKA OMA OPPIMISPOLKU nimi: kun harjoittelet tietoa tai taitoa kun osaat tiedon tai taidon kun osaat tiedon tai taidon ja voisit opettaa sen toisille. MATEMATIIKKA
Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia.
Tekstien tulkitseminen Tekstinymmärtämisen perus-strategioiden hallinta Toiminta vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Ilmaisukeinojen käyttö Puheviestintäti
LAUSEPANKKI luokkien lukuvuosiarviointiin
LAUSEPANKKI 1.-2. luokkien lukuvuosiarviointiin SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Mekaaninen lukeminen -Harjoittelet äänteitä ja kirjaimia. -Olet oppinut uusia äänteitä ja kirjaimia. -Osaat äänteet ja kirjaimet.
LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4
LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VENÄJÄN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI VENÄJÄN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 1 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6
Arviointitiedote Vuosiluokat 1-6 Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, OPS 2016, astui voimaan 1.8.2016. Uuden opetussuunnitelman myötä myös arviointi muuttuu ja kehittyy. Puolalan koulun oppilasarviointi
Kotikielten opetussuunnitelmat
Kotikielten opetussuunnitelmat - albania - arabia - espanja - somali - thaikieli - venäjä - vietnam - viro - oma äidinkieli todistusmalli - valmistavan opetuksen osallistumistodistus 1 MAAHANMUUTTAJIEN
Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän
26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan
Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet
VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta
Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:
Luokat 3-6 A2-espanja AIHEKOKONAISUUDET luokilla 4-6 Ihmisenä kasvaminen korostuu omien asioitten hoitamisessa, ryhmässä toimimisessa ja opiskelutaitojen hankkimisessa. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
9.6. Saksa A-kielenä. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Vuosiluokat 7-9. 7. lk (AK1, AK2, AK3, AK4, AK5, AK6) 2 tuntia TAVOITTEET
9.6. Saksa A-kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI
LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI Opetuksen tehtävä Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää
Horisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:
Englanti A - kieli Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi
Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi
Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE
1 Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ KANNANOTTO Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE Suomi toisena kielenä (S2) on perusopetuksessa yksi oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus oppimääristä. Perusopetuksen
Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen
Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI UNKARIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
1 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI UNKARIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA KOPLA 17.8.2006, 57 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI 2 UNKARIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen
Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus
Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, 2.- 3.9. 2004 Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Tapa tunnistaa sanoja vaihtelee lukutaidon kehittymisen
VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ
VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen
Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
9.2. Ruotsi B1 kielenä
9.2. Ruotsi B1 kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 =
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI TURKIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI TURKIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 TURKIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinnon osa 3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp ARVIOINNIN KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Toteutus Ennen uuden tutkinnon
Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo
Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään
Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).
8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet
KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI
KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI Kurssin nimi: JAPANI 1, Japanin kielen alkeet (JA1, soveltava) Ajankohta: Syyslukukausi: alkaen 11.9 keskiviikkoisin klo 17.00-. Yhteyshenkilö: Opettaja aaro.haavisto@helsinki.fi
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...
RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa
RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston
Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja
Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PERSIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PERSIAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
Arviointi äidinkielen, S2:n ja. opetussuunnitelmien perusteissa,
Arviointi äidinkielen, S2:n ja maahanmuuttajien äidinkielen opetussuunnitelmien perusteissa, ajatuksia tulevista painotuksista Opetusneuvos Pirjo Sinko Opetusneuvos, yksikön päällikkö Leena Nissilä 9.8.2012
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Oppilaan äidinkieli on oppimisen perusta: kieli on oppilaalle sekä oppimisen kohde että väline. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tehtävä on suunnitelmallisesti kehittää
Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden
Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk
Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Koulu: Oppilas: ÄIDINKIELI Lukeminen 20. Luet kokonaisia kirjoja. 19. Osaat tehdä johtopäätöksiä lukemastasi. 18. Löydät lukemastasi tarvittavia tietoja. 17.