Perususkomukset (2009)

Transkriptio

1 Sivu 1 / 35 Perususkomukset (2009) Keskustelijat Agnes Airola Olavi Kiviniemi Erkki Knuutila Kaarle Kurki- Suonio Pentti Malaska Heikki Mäntylä Leo Näreaho Tapio Puolimatka Kullervo Rainio Veikko Salovaara Jyrki Tyrkkö Juhani Virkkunen Kullervo Rainio Hyvät luonnonfilosofit, Eilen keskustelimme evoluutiosta ja älykkäästä suunnitelmasta Puolimatkan alustuksen pohjalta tai ehkä oikeammin tieteenharjoittajan perususkomuksista lähinnä naturalistisesta tai teistisestä katsomuksesta. Alkuperäinen aihe jäi vähälle tarkastelulle ehkä hyvä niin, sillä siitä olisi saattanut tulla juupas- eipäs - väittelyä. Alustajan ote oli filosofinen (varsin analyyttinen), mutta kun opponentit väistivät filosofian, ei törmäystä tullut. Ehkä saan alkajaisiksi lähettää kokonaisena runoni, jota siteerasin puheenvuorossani: Pari kahdenkeskistä sanaa Tosin hevonen, sika ja kissa ovat jotenkin puollettavissa, mutta yhtään ymmärrä en luomista kärpästen. Minä käsitän hyvin kyllä, että iloa vesien yllä on joistakin korennoista, mutta kärpäset! Ne on toista. Jos hyväntahtoisesti sen sanoisit, mikä esti ne jättämästä pois, kun ei niitä kaivattu ois. - Suo anteeksi, jos olen avoin, mutta syntynyt tällä tavoin

2 Sivu 2 / 35 on suunnitelmiisi nähden epäilyksiä tämän tähden... ( ) (Valitut runot, Kopijyvä Oy, 2000, s. 127) Runot eivät siedä tosikkoista tarkastelua, joten jääköön tämäkin vain keskustelun motoksi. Se avaa kuitenkin erään uuden kysymyksenasettelun: Eikö kysymys älykkäästä suunnitelmasta (intelligent design, ID) ole jo muotoilussaan liian suppeaksi asetettu? Miksi luomisen pitäisi olla juuri älykästä? Ja miksi sen pitäisi olla niin suunnitelmallista? Olisivatkohan teknikot ja muut laskutikkumiehet päässeet asialle kehittelemään ID:n? Mitä jos puhuttaisiin enemmän tai vähemmän älykkäästä hommasta, jossa näyttäytyy pyrkimyksiä johonkin, mutta mukana on mokia jos onnistumisiakin (U&ID)? Tämä tulee jo lähelle evoluutio- oppia, paitsi, että evoluutiossa sattuma tuottaa älytöntä hommaa, jossa ei näy pyrkimystä mihinkään (ei ole tarkoituksia) ja jossa mokia tulee maksimaalisesti, mutta ajan mittaan niitä korjautuu. [ Tapahtumisen voi määritellä hommaksi, jossa päämäärä on 0:n etäisyydellä.] Lienee helppo huomata, että evoluutio on lähempänä ihmisen tapaa hommailla. (Ja ehkä se on siksi saanut niin laajaa kannatusta ;- ).) Jollakin välillä älyttömästä yliälykkääseen, tarkoituksettomuudesta äärimmäisiin päämääriin ja täydellisestä mokaamisesta täydelliseen onnistumiseen ne hommat tässä kosmoksessa näyttävät sujuvan Sitten Puolimatkan varsinaiseen aiheeseen perususkomuksiin (lähinnä vastakohtapariin naturalistinen teistinen ). Voisi pelkistää myöskin: Jumala tieteenharjoittajan todellisuuskäsityksessä. Kaarle Kurki- Suonio sanoi viisaita. Toivottavasti hän referoi omia sanomisiaan. Arvelen tulleeni lähelle Puolimatkan kantaa korostaessani Jumalan esiintuloa (tai sitten ei) heti välittömässä kokemuksessamme, niin että eräät vanhan kansan ihmiset ovat tuoneet tämän esiin jokapäiväisessä puheessaankin: Riehuu Jumalan myrsky, Jumalan vilja, Jumalan päivä jne. Heille Jumala tuli vastaan jokaisessa kokemuksessa. Nyt sanotaan (Valtaoja y.m.), ettei tieteessä Jumala ole vielä tullut vastaan ja ettei Jumalaa tarvita. Occamin partaveitsi on sen leikannut pois. Mutta kannattaisi kokeilla, miten maailma muuttuisi, jos vanhan kansan tapaan Jumala tuotaisiinkin mukaan! Sanoisimme: Jumalan (ja Einsteinin) yhtälö, Jumalan (ja Pythagoraan) teoreema eli Jumalan suorakulmaisen kolmion hypotenuusan neliö on jumalallisesti kateettien neliöiden summa. Newton olisi hyvinkin hyväksynyt Jumalan planeettojen kiertolait. Ihmisen tiedonhankinta on aina yksinkertaistavaa, laboratoriotietoa siitä on irrelevantit asiat leikattu pois. (Kaikki fysiikan koulutieto oli esitetty ehdoilla: kun kitkaa ei oteta huomioon ja kun ilmanvastus jätetään huomiotta.) Ei voida puhua kaikista asioista yhtä aikaa. Jumala ei tosiaankaan näytä esiintyvän minään variaabelina J, jota tarvittaisiin relevanttien variaabelien joukossa. Teistin fysiikassa ei sanota minkään yhtälön pitävän paikkaansa ehdolla, että Jumala J on olemassa. Ateistikaan ei sano: Tämä kaikki pitää paikkansa ehdolla, että Jumalaa ei ole olemassa. Occamin partaveitsi on paikallaan silloin, kun käsitellään rajoitettua, yksinkertaistettua tietoa. Entä hankkiessamme pelkistämätöntä käsitystä kokemusmaailmastamme? Kuka tyytyy vain relevanttiin tietoon ruusua katsellessaan: Väri niin ja niin, terälehdet noin ja noin, lehdet kerrotut, päätepariset, lehdykät puikeat siis rosa

3 Sivu 3 / 35 rucosa! Ei, vaan ruusulla on tyhjentymätön merkitys, se kertoo paljon, se vaikuttaa ympäristöönsä, se luo kauneutta juuri sellaisena kuin se tänä yksilönä on. Siinä heijastuu koko maailmankaikkeus. Ei ole outoa kutsua sitä Jumalan ruusuksi. Ja nyt väitän, että jonkin fysiikan yhtälön voi kokea periaatteessa samalla tavalla: Siinä heijastuu kauniisti koko (Jumalan) maailmankaikkeus. Omalta osaltaan tuo yhtälö säätää, määrää koko (Jumalan) universumia. Tämä kokemistapa on tuonut lisää tietoomme (sen laajassa merkityksessä) tuomalla esiin niin ruusun kuin yhtälönkin merkityksen ja merkitsevyyden. Ei ole yhdentekevää, liitänkö kokemuskuvaukseni eteen J:n vai enkö liitä. Maailma on näissä tapauksissa erilainen. Ja niissä on erilaista elää. Kiitos tiistai- illasta! Kullervo Rainio Kaarle Kurki-Suonio Tervehdys teille, viisaat! Kiitos Kullervo Rainiolle ID- puheenvuorosta ja siinä minulle suunnatusta rohkaisevasta haasteesta. Yritin tarttua siihen ja vähän purkaa puheenvuorossani esittämiäni ajatuksia. Se olikin vaikeata, niin kuin kirjoittaminen on aina ollut minulle. Palasin kirjoittamaani yhä uudelleen ja teksti paisui kuin pullataikina, kun lähdin seuraamaan erilaisia sivujuonteita. Karsittunakin siitä tuli niin pitkä, että sijoitan sen erikseen liitteeksi.. terveisin Kaarle Kurki- Suonio prof. emer. Ruohorannantie 16, JÄRVENPÄÄ , kaarle.kurki- suonio@helsinki.fi Tapio Puolimatkan herättämiä ajatuksia. Täydennystä puheenvuoroihini kokouksessa Olen lukenut Tapio Puolimatkan kahdella vastakkaissävyisellä palkinnolla palkittua kirjaa jo muutaman kuukauden ajan. Olen edennyt hitaasti, koska ajattelen hitaasti. Olen tähän mennessä päässyt vasta noin puoliväliin, mutta minulle on alkanut hahmottua jotakin siitä, mistä olen samaa ja mistä eri mieltä ja miksi. Asiat, joita TP käsitteli alustuksessaan, jotka olivat ehtineet tulla minulle tutuiksi kirjastakin. Ensimmäiseksi minun on sanottava, minkä te arvoista ajattelijat olette jo varmasti oppineet tietämään, että olen hyvin sitoutunut kristinuskoon. Tästä johtuu, että asenteeni TP:n ajatuksiin on pohjimmiltaan myönteinen. Kotimaa- lehdessä oli taannoin (To ) laajahko TP:n haastattelu, jota seurasi useamman numeron mittainen keskustelu. Tarjosin siihen keskusteluun omaa

4 Sivu 4 / 35 puheenvuoroani, joka ei kuitenkaan kelvannut lehteen. Se purkaa vähän joitakin keskustelussammekin esittämiäni ajatuksia, joten liitän sen aluksi tähän sellaisenaan. *** Darwin ja luominen Keskustelussa Darwinismista ja kreationismista on niin monta mieltä kuin on miestäkin ja naista. Jokainen antaa oman merkityksensä niin Darwinismille kuin kreationismillekin ja arvioi niiden suhdetta näiden näkemysten mukaisesti. Äärimmäisyydet, evoluutioteorian materialistinen äärimuoto ja äärikreationismi, ovat ongelmallisia. Niiden uskomusverkostot ovat toisensa poissulkevia, eikä niihin kietoutuneiden yhteisöjen välinen keskustelu ole mahdollista. Lisäksi kummastakin ääriasemasta käsin koko keskustelu halutaan leimata huuhaaksi ja pyritään kieltämään. Kysymys on yleisemmin uskonnon ja tieteen vuoropuhelusta, jota pidän ihmiskunnan kulttuurin keskeisenä "suurena dialogina". Sen erilaisten näkökulmien tulisi saada askarruttaa jokaisen mieltä. Pidän itseäni sekä kristittynä että tiedemiehenä, enkä koe siinä mitään ristiriitaa. Evoluutio on havaittava ilmiö siinä kuin vaikka sähkövirta ja painovoima. Sen eriasteisia ilmenemismuotoja tunnetaan ja voidaan tutkia. Evoluutioteoria taas on tämän ilmiön teoria, jonka pätevyysalueesta yritämme tutkimusten avulla päästä vähitellen perille ja samalla etsiä teorian perusajatuksille täsmällisempiä ja yksityiskohtaisempia, empiirisesti perusteltuja muotoja. Mitään näyttöä ei ole sille, että se kattaisi kaiken, aineen perusrakenteiden muodostumisesta elämän ja kulttuurin monimuotoisuuden kehitykseen niin kuin materialismi uskottelee. Kreationismilla käsitteenä tarkoitetaan useimmiten äärikreationismia, joka tulkitsee Raamatun luomiskertomusta kirjaimellisesti. Jos Jeesus puhui vertauksin, eikö meidän pidä etsiä myös Vanhan Testamentin kertomusten takaa Jumalan syvää viisautta, eikä lukea niitä kuin satuja yksinkertaisina tapahtumasarjoina. Sanana kreationismi kuitenkin merkitsee uskoa luomiseen. Siis tunnustaessani: "Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan." tunnustaudun kreationistiksi. Mutta mitä "luominen" tarkoittaa, siinä haluan nöyrtyä hyväksymään sen, mitä Jumala viisaudessaan antaa meidän saada siitä selville. TP puhuu ID:stä "älykkään suunnitelman TEORIANA". Hän perustelee laajasti ja yksityiskohtaisesti sen oikeutusta kuuluvaksi tieteen piiriin. Siinä, mitä hän esittää tieteen rajoituksista ja tieteellisen tiedon ongelmista, yhdyn hänen ajatuksiinsa. Olen korostanut samoja näkökohtia 60- luvun lopulta lähtien käsitellessäni fysikaalisen tiedon luonnetta, fysikaalista käsitteenmuodostusta ja siitä nousevaa "fysiikan todellisuuskuvaa" ja myös kirjoittaessani Tiedon ja Uskon suhteesta, jota myös KVL (Laurikainen) paljon käsitteli. *** Siinäkin olen samaa mieltä, ettei tieteellisen tiedon luonne eivätkä tieteellisyyden kriteerit eroa laadullisesti olennaisesti siitä, miten ihminen yleensä rakentaa tietoaan ja muodostaa käsityksiään ja uskomuksiaan. Päinvastoin näen tieteen syntyvän ja kehittyvän hierarkkisesti rakenteistuvana prosessina ihmisen normaalista havaitsemisesta, ajattelusta ja hahmottamisesta. Tiede on minulle suuri kulttuurinen prosessi, jonka peruselementit, empirian ja teorian, tieteen ja teknologian sekä yksilön ja sosiaalisen yhteisön vuorovaikutukset ovat nähtävissä idullaan jo alkavan aistihahmotuksen dynamiikassa. Tätä ajatusta olen käsitellyt varsin yksityiskohtaisesti puhuessani ja kirjoittaessani fysiikan

5 Sivu 5 / 35 oppimisesta ja opetuksesta. Olen myös esitellyt eräitä sen näkökohtia joissakin Luonnonfilosofian seurassa pitämissäni alustuksissa, viimeksi kaiketi puhuessani tiedon kolmenlaisten (empiiristen, teoreettisten ja sosiaalisten) perustelujen tarpeesta. Nähdäkseni TP:n ja minun ajatustapojen erot palautuvat erilaisiin käsityksiimme tieteestä, erityisesti teorian ja empirian suhteesta käsitteenmuodostuksen dynamiikan perustana. Näiden erojen tarkastelua vaikeuttaa se, että minä puhun vain fyysikkona, vaikka ajatukseni sopivat ymmärtääkseni muihinkin tieteenaloihin mutatis mutandis. TP sen sijaan puhuu tieteestä laajimmassa mahdollisessa mielessä "totuuden etsintänä, ilman rajoituksia." Tiedekritiikissään hän kuitenkin keskittyy voimakkaasti metodiin, jonka itse ymmärrän nk. "luonnontieteelliseksi metodiksi". Fysiikka asettuu tällöin polttopisteeseen, vaikka TP:n argumentoinnin pääpaino onkin biologiassa. En voi välttää sitä ajatusta, että hän, tarkastellessaan vallitsevia näkemyksiä tieteestä ja sen metodista oman laajan tiedenäkemyksensä valossa, sisällyttää kritisoimaansa tiedekäsitykseen implisiittisesti sen, luonnontieteilijöiden parissa yleisen ylimielisen asenteen, jolla humanististen tieteiden tieteellisyyttä" väheksytään. Tässä suhteessa yhdyn täysin hänen kritiikkiinsä. Selvimmin olen eri mieltä luonnontieteen "metodologisen naturalismin (ateismin)" merkityksestä ja tulkinnasta. Kiistän ehdottomasti sen ajatuksen, että se olisi sellaisenaan ateismia. Ajatuksen ristiriitaisuus korostuu siinä, että "metodisen ateismin" toi tieteeseen Newton, jonka tieteellinen motiivi oli, TP:nkin todistuksen mukaan, uskonnollinen. Kuitenkin hän tutki Jumalan kunniaksi Jumalan luomaa luontoa. Ennen Newtonia maailmankuvien kausaalisena selitysperustana olivat hypoteettiset, jumalalliset tai muuten ideaaliset intuitiiviset "syyt", ideat, joita itseään ei ole mahdollista tutkia. Niitä ovat yhtä hyvin ptolemaiolainen tasaisen ympyräliikkeen ideaalisuus kuin, erilaiset taivaankappaleiden pallonkuoret ja yhtenä viimeisistä Kopernikuksen säännölliset monitahokkaat aurinkokunnan rakenteen perustana. Newtonin suuri oivallus oli "vuorovaikutuksen" hahmottaminen syyilmiöksi, jonka lakeja oli mahdollista tutkia ja jonka syy- yhteys liikeilmiöiden luonteeseen oli siten mahdollista testata ja verifioida. Tässä samalla täsmentyy se, mitä luonnontieteessä merkitsevät "luonnolliset syyt". Ne ovat syyilmiöitä, joiden lakeja voidaan tutkia ja joiden syy- yhteys niiden vaikutusten alaisiin ilmiöihin on näin empiirisesti osoitettavissa. Tällaisen täsmennyksen jälkeen Demokritoksen atomejakaan ei voi pitää luonnollisina syinä sen paremmin kuin "kristallipalloja tai ympyräliikkeitä tai eri aineiden erilaisia "luontaisia taipumuksia", kappaleiden luonnollista pyrkimystä alas yms. Vuorovaikutuksesta yleisenä syyilmiönä tuli sitten koko fysiikan kehitystä läpäisevä punainen lanka, joka yhä jatkuu. Mielenkiintoinen on se pitkä kehitys, joka vähitellen oikeutti atomit "luonnollisten syiden" joukkoon. Jossakin määrin jopa huvittavalta voi tuntua se ilmeinen huomio, että modernin fysiikan ontologis- episteemiset ongelmat ovat johtaneet voimakkaisiin pyrkimyksiin palata Newtonin mielessä "ei- luonnollisiin syihin" ilmiöiden "perimmäisinä selityksinä". Vuorovaikutusten ja niiden vaikutuksesta tapahtuvien ilmiöiden välisten suhteiden tutkimus on "metodisesti ateistista". Sitä hallitsee teorian ja empirian vuorovaikutus, joka tutkii "luonnollisia syitä ja niiden seurauksia". Kun tämä asetetaan tieteen "määritelmäksi" Jumala sulkeutuu tieteen ulkopuolelle. Jumalaa ei tässä välissä "tarvita hypoteesina". Jumala ei ole

6 Sivu 6 / 35 "luonnollinen syy", jota voitaisiin tutkia, eikä "Kaikkivaltiaan Jumalan" hypoteesista voi johtaa testattavia ennusteita, koska kaikkivaltius tekee kaiken mahdolliseksi. Silti tällä ei ole mitään tekemistä varsinaisen ateismin kanssa. Ateisti vain tulkitsee tätä tilannetta eri tavoin kuin teisti. Ateistille näin lähestyttävä teorian ja empirian suhteeseen redusoitu "todellisten ilmiöiden" ja "todellisten syysuhteiden" todellisuus on koko todellisuus. Erityisesti tähän näyttää kuuluvan enqvistiläinen pyrkimys tulkita nimenomaan teoria (vieläpä "ei- luonnollisille syille" rakentuva teoria) syvimmäksi "koko totuudeksi." Teistin, kuten minun (tai KVL:n ), maailmankuvassa Jumala täyttää sekä empirian että teorian ja niiden suhteen. Havaittava, empiirisesti tutkittava ilmiömaailma on Jumalan luoma ja hallitsema, teoreettiset ideat nousevat Jumalan meihin puhaltamasta kyvystä oivaltaa merkityksiä, ja kaikki mahdollisuutemme selvitellä teorian ja empirian suhdetta ja näin edistää tiedettä perustuvat meille lahjoitettuun jumalalliseen kykyyn ajatella ja päätellä. Tämä fysiikan empirian ja teorian vuorovaikutuksen "ateistinen metodi" edustaa minulle inhimillisen tietämisen suurimman mahdollisen varmuuden astetta. Fysiikan kulttuurisesta merkityksestä puhuessani olen sen tähden sanonut, että fysiikka on oppia siitä, mitä ihmisen on mahdollista tietää. Mielelläni näen fysiikan sovelluksineen suurenmoisena kulttuurisaavutuksena. Samalla kuitenkin kohtaan väistämättä kaksi perimmäistä kysymystä: 1. Miten varma ja luotettava tämä suurin mahdollinen varmuuden aste on ja 2: miten kattavan kuvan todellisuudesta tämä "varminta mahdollista tietoa" generoiva metodi voi tuottaa. Ja on pakko tyytyä siihen, ettei ihminen oikeastaan voi tietää varmasti mitään. Ei ole mitään, mikä olisi itsessään varmasti totta loogisen välttämättömyyden pakosta - empiria, teoria ja koko niiden vuorovaikutuksen dynamiikka lepäävät täysin intuition varassa. Tieteen logiikka on intuition päälle vedetty valepuku. Minulle, kuten KVL:lle, fysiikka vakuuttaa, että rationaalisuuteen ja operationaalisuuteen redusoitu (ateistin, naturalistin, materialistin) "todellisuus" on ratkaisevasti rajoittunut, merkityksetön ja riittämätön todellisuuden "projektio". TP selvästikin ajattelee samoin, mutta jossakin suhteessa hyvin erilaisista lähtökohdista käsin. Hän tuomitsee tieteelle asettamastaan "rajoittamattoman totuudenetsinnän" vaatimuksesta käsin "naturalistisen metodin" ateismiksi. Minä näen "naturalistisen metodin" päinvastoin, kuten käsittääkseni KVL:kin näki, meille tarjottuna välineenä tietämisemme mahdollisuuksien ja rajoitusten oikeaksi ymmärtämiseksi. Enimmille fyysikoille "metodisesti ateistinen" "luonnollisten syiden" luonnontiede riittää tieteen määritelmäksi. Se on kompakti ja, ainakin näennäisesti, suljettu määritelmä. TP totesi Kuhnia siteeraten, että tutkijat vain ratkovat yksittäisiä spesifisiä ongelmia. Näin fyysikot yleensä toimivat, tekevät paljon "hyvää fysiikkaa" ja ovat päteviä tutkijoita. Näin tiede edistyy. Tieteen arkipäivän todellisuus on juuri tällaiseen tieteen määritelmään rajoittunutta tiedettä. Kovin harvat ovat (valitettavasti) kiinnostuneet tutkimuksensa filosofiasta ja tulostensa syvällisemmistä merkityksistä. TP:n tieteeltä odottama "rajoittamaton totuuden etsintä" ei kiinnosta ja halutaan sulkea tieteen ulkopuolelle.. TP kritisoi varsin perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti fysiikan naturalistisella metodilla määritellyn tieteen heikkoutta varman tiedon, "totuuden" ja maailmankuvan perustana, hyvin samanlaisin argumentein kuin KVL ja minä itse. Tieteen tällaisen määritelmän laajentamisessa fysiikan ja edelleen luonnontieteiden ulkopuolelle joudutaan tarkastelemaan sekä teorian että empirian luonnetta.

7 Sivu 7 / 35 Puhuminen ID:stä, yhtä hyvin kuin evoluutiosta, teoriana on keskellä teorian käsitteen laajentamisen ongelmaa. Empirian käsitteen laajentamisen ongelmaa kosketti TP:n maininta, että sekä teismi että ateismi perustuvat "välittömään havaintoon". (Näin olen muistiinpanoihini kirjannut.) Olen samaa mieltä siitä, ettei kokemuksia ja elämyksiä, varsinkin kun on kysymys yhtäpitävinä toistuneista ja laajoja sosiaalisia yhteisöjä yhteisesti vakuuttaneista kokemuksista, voi sivuuttaa tiedon empiirisenä perustana, vaikka ne eivät alistukaan luonnontieteen objektiivisuuteen tähtääviin toistettavan kokeellisuuden ja mitattavuuden ehtoihin. On suunnaton määrä sellaista kokemusta, jonka perusteella voidaan perustellusti sanoa, että teismi perustuu välittömiin havaintoihin. Sen sijaan en ymmärrä ateismin perustumista havaintoihin tai kokemuksiin. Miten ylimalkaan jonkin ei- oleminen voi perustua havaintoon? Toteamukset, ettei Jumalaa tarvita tai ettei hän vastaa tms., eivät viittaa havaintoihin ja vaan nimenomaan havaintojen puuttumiseen, eikä siitä saa aikaan empiiristä perustaa millään keinolla. Yhden aavistelemani näkökulmien eron vielä mainitsin puheenvuoroissani mutta en yhtään selventänyt asia. Se koskee käsitystä teorian ja empirian suhteesta. (Tämä on tullut selvemmin vastaan TP:n kirjasta kuin hänen alustuksestaan.) Minusta näyttää siltä, että TP näkee teorian ja empirian erillisinä itsenäisesti toimivina tieteen elementteinä. Tämä tosin vastaa fyysikoidenkin parissa yleistä tiedekäsitystä. Sen mukaan itsenäiset, empiriaan perustumattomat, teoreettiset ideat sellaisenaan kuuluvat tieteeseen. Minulle empiria ja teoria ovat erottamat. Ne ovat syntyneet ja kehittyneet täydellisesti yhteen kietoutuneina. Empiria voidaan ymmärtää vain teorian kautta, teoria syntyy empiirisistä merkityksistä ja voidaan ymmärtää vain empiiristen merkitystensä kautta. Tämä on mielestäni olennaista luonnontieteen naturalistisessa metodissa sellaisena kuin Newton sen pani alulle. Jos tästä teorian ja empirian suhteesta halutaan pitää kiinni myös fysiikan ulkopuolelle ulotettavassa tiedekäsityksessä, joudutaan kyllä vakavasti pohtimaan sekä ID:n että pitkälle yleistetyn evoluutioteorian oikeutusta tieteellisen teorian nimikkeeseen. Kaarle Kurki- Suonio Tapio Puolimatka Hei, monet kiitokset arvokkaista pohdinnoista sekä Luonnonfilosofian seuran kokouksessa että lähettämässäsi kommentissa. Luin sen läpi ja siinä on paljon mielenkiintoista pohdintaa, jota joudun vielä sulattelemaan, ennen kuin osaan ottaa siihen kantaa. Koskettelet mielestäni yhtä kaikkein olennaisinta kysymystä ja minulla on vaikeuksia saada täsmällistä kuvaa siitä, missä suhteessa olemme samaa ja missä suhteessa eri mieltä ja onko erimielisyytemme vain terminologista vai onko siellä jokin syvällisempi erimielisyys

8 Sivu 8 / 35 taustalla. tapio puolimatka Pentti Malaska Näin ulkoseuralaisena rohkenen esittää mietteitäni Puolimatkan ansiokkaan esitelmän herättämiin ajatuksiin Kaarlo Kurki- Suomion kommentteihin ja jatkokeskusteluun nojautuen. Toivon niiden herättävän muissakin halua jatkaa keskustelua, jonka olen kokenut itselleni varsin opettavaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Häviävän hetken,kerran pari, luulin jo ymmärtäneeni. Mutta jälleen huomasin, että vielä on syytä elää. Hyvää helluntaita ja kesän alkua Pentti Malaska Kommentteja Kaarle Kurki-Suonion puheenvuoroon ja pohdintaan. Pentti Malaska/ (punaisella tekstissä) Tapio Puolimatkan herättämiä ajatuksia. Täydennystä puheenvuoroihini kokouksessa Olen lukenut Tapio Puolimatkan kahdella vastakkaissävyisellä palkinnolla palkittua kirjaa jo muutaman kuukauden ajan. Olen edennyt hitaasti, koska ajattelen hitaasti. Olen tähän mennessä päässyt vasta noin puoliväliin, mutta minulle on alkanut hahmottua jotakin siitä, mistä olen samaa ja mistä eri mieltä ja miksi. Asiat, joita TP käsitteli alustuksessaan, jotka olivat ehtineet tulla minulle tutuiksi kirjastakin. Ensimmäiseksi minun on sanottava, minkä te arvoista ajattelijat olette jo varmasti oppineet tietämään, että olen hyvin sitoutunut kristinuskoon. Tästä johtuu, että asenteeni TP:n ajatuksiin on pohjimmiltaan myönteinen. 1) Ontologinen sitoutuminen tietyyn ajattelun ja kokemisen lähtökohtaan. Kotimaa- lehdessä oli taannoin (To ) laajahko TP:n haastattelu, jota seurasi useamman numeron mittainen keskustelu. Tarjosin siihen keskusteluun omaa puheenvuoroani, joka ei kuitenkaan kelvannut lehteen. Se purkaa vähän joitakin keskustelussammekin esittämiäni ajatuksia, joten liitän sen aluksi tähän sellaisenaan. *** Darwin ja luominen Keskustelussa Darwinismista ja kreationismista on niin monta mieltä kuin on miestäkin ja naista. Jokainen antaa oman merkityksensä niin Darwinismille kuin kreationismillekin ja arvioi niiden suhdetta näiden näkemysten mukaisesti. Äärimmäisyydet, evoluutioteorian materialistinen äärimuoto ja äärikreationismi, ovat ongelmallisia. 2) materialistinen äärimuoto on kait tieteellisen selityksen hypoteettinen lähtökohta asiassa? Tämän lähtökohdan korottaminen ainoaksi mahdolliseksi lähtökohdaksi

9 Sivu 9 / 35 (fundamenttaaliseksi uskoksi ja lopulliseksi ja ainoaksi ontologiseksi ratkaisuksi) vie pois tieteen piiristä scientismiin, joka on antagonistinen tieteen kanssa. Ja vastaavasti kreationistinen muoto on joko epätieteellinen (tieteellisten selitysten ja logiikan kanssa ristiriitainen ja siten tieteelle antagonistinen) tai paratieteellinen (asioiden selitysmuoto, jota ei tieteessä käytetä eikä hyväksytä tieteitten kaanoneihin kuuluvaksi, mutta jonka ei tieteen keinoin voi osoittaa olevan loogisesti mahdoton). 3) Niiden (antagonististien) uskomusverkostot ovat toisensa poissulkevia, eikä niihin kietoutuneiden yhteisöjen välinen keskustelu ole mahdollista. Lisäksi kummastakin ääriasemasta käsin koko keskustelu halutaan leimata huuhaaksi ja pyritään kieltämään. Kysymys on yleisemmin uskonnon ja tieteen vuoropuhelusta ( tieto on perusteltu uskomus! Tieto perustuu ei- tiedolle ja tiede on aina ja aidosti hypoteettista niin kauan kuin tieto on tieteellistä tietoa), jota pidän ihmiskunnan kulttuurin keskeisenä "suurena dialogina". Sen erilaisten näkökulmien tulisi saada askarruttaa jokaisen mieltä. Pidän itseäni sekä kristittynä että tiedemiehenä, enkä koe siinä mitään ristiriitaa. Mahtaako se johtua jostakin edellä esitetyn kaltaisesta näemyksestä tietoon ja tietoisuuteen sisäisenä kokemuksen kokemuksena? 4) Evoluutio on tietyn havaittavan ilmiön (ilmiöryhmän) tieteellinen selitys ja ymmärrys siinä kuin vaikka sähkövirta ja painovoima. Sen eriasteisia ilmenemismuotoja tunnetaan ja voidaan tutkia. Evoluutioteoria taas on tämän selittämisen a ymärtämisen teoria, jonka pätevyysalueesta yritämme tutkimusten avulla päästä vähitellen perille ja samalla etsiä teorian perusajatuksille täsmällisempiä ja yksityiskohtaisempia, empiirisesti perusteltuja muotoja. Mitään näyttöä ei ole sille, että se kattaisi kaiken, aineen perusrakenteiden muodostumisesta elämän ja kulttuurin monimuotoisuuden kehitykseen niin kuin fundamentalistinen materialismi epätieteellisesti (scientisesti) uskottelee. Kreationismilla käsitteenä tarkoitetaan useimmiten äärikreationismia, joka tulkitsee Raamatun luomiskertomusta kirjaimellisesti. Jos Jeesus puhui vertauksin, eikö meidän pidä etsiä myös Vanhan Testamentin kertomusten takaa Jumalan syvää viisautta, eikä lukea niitä kuin satuja yksinkertaisina tapahtumasarjoina. Sanana kreationismi kuitenkin merkitsee uskoa luomiseen. Siis tunnustaessani: "Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan." tunnustaudun kreationistiksi. Mutta mitä "luominen" tarkoittaa, siinä haluan nöyrtyä hyväksymään sen, mitä Jumala viisaudessaan antaa meidän saada siitä selville. 5) Hm,,, tätä puolta kreationistisesta hypoteesista ja sen mahdollisesta ristiriidasta tieteellisten kanonien kanssa tai epätieteellisyydestä kontra paratieteellisyys en tunne riittävästi. *** TP puhuu ID:stä "älykkään suunnitelman TEORIANA". Hän perustelee laajasti ja yksityiskohtaisesti sen oikeutusta kuuluvaksi tieteen piiriin. Siinä, mitä hän esittää tieteen rajoituksista ja tieteellisen tiedon ongelmista, yhdyn hänen ajatuksiinsa. Olen korostanut samoja näkökohtia 60- luvun lopulta lähtien käsitellessäni fysikaalisen tiedon luonnetta, fysikaalista käsitteenmuodostusta ja siitä nousevaa "fysiikan todellisuuskuvaa" ja myös kirjoittaessani Tiedon ja Uskon suhteesta, jota myös KVL (Laurikainen) paljon käsitteli. Siinäkin olen samaa mieltä, ettei tieteellisen tiedon luonne eivätkä tieteellisyyden kriteerit eroa laadullisesti olennaisesti siitä, miten ihminen yleensä rakentaa tietoaan ja muodostaa käsityksiään ja uskomuksiaan. Päinvastoin näen tieteen syntyvän ja kehittyvän hierarkkisesti rakenteistuvana prosessina ihmisen normaalista havaitsemisesta, ajattelusta ja

10 Sivu 10 / 35 hahmottamisesta. Tiede on minulle suuri kulttuurinen prosessi, jonka peruselementit, empirian ja teorian, tieteen ja teknologian sekä yksilön ja sosiaalisen yhteisön vuorovaikutukset ovat nähtävissä idullaan jo alkavan aistihahmotuksen dynamiikassa. Tätä ajatusta olen käsitellyt varsin yksityiskohtaisesti puhuessani ja kirjoittaessani fysiikan oppimisesta ja opetuksesta. Olen myös esitellyt eräitä sen näkökohtia joissakin Luonnonfilosofian seurassa pitämissäni alustuksissa, viimeksi kaiketi puhuessani tiedon kolmenlaisten (empiiristen, teoreettisten ja sosiaalisten) perustelujen tarpeesta. 6) Futura- lehden tuoreimmassa numerossa 1/2009 on teemana Philosophical essays of knowledge of the future,kirjoittajinan maineikkaat filosofimme v. Wright, Ketonen, Krohn ja Niiniluoto sekä tulevaisuuden tutkijoita meiltä ja maailmalta. Itse olen yrittänyt löytää tulevaisuudentutkimuksen tuottamalle tiedolle paikkaa tieteitten piirissä osoittamalla kuinka tulevaisuustiedon kanoni on yleistys tieteitten kanoneista. Minusta näyttää että nämä pohdiskeluni paljolti seuraavat yllä esitettyä linjaa. Nähdäkseni TP:n ja minun ajatustapojen erot palautuvat erilaisiin käsityksiimme tieteestä, erityisesti teorian ja empirian suhteesta käsitteenmuodostuksen dynamiikan perustana. Näiden erojen tarkastelua vaikeuttaa se, että minä puhun vain fyysikkona, vaikka ajatukseni sopivat ymmärtääkseni muihinkin tieteenaloihin mutatis mutandis. TP sen sijaan puhuu tieteestä laajimmassa mahdollisessa mielessä "totuuden etsintänä, ilman rajoituksia." 7) Tieteelisen tiedon estsintä on kuitenkin aina rajoittunutta omiin kullakin hetkellä käytettävissä oleviin ja osattuihin menetelmiin ja siten selville saatu tieteellinen totuus on hypoteettistä ja vaillinaista ja avointa uusille totuuksille, joita ei vielä tunneta eikä ymmärretä. Tiedekritiikissään hän kuitenkin keskittyy voimakkaasti metodiin, jonka itse ymmärrän nk. "luonnontieteelliseksi metodiksi". Fysiikka asettuu tällöin polttopisteeseen, vaikka TP:n argumentoinnin pääpaino onkin biologiassa. En voi välttää sitä ajatusta, että hän, tarkastellessaan vallitsevia näkemyksiä tieteestä ja sen metodista oman laajan tiedenäkemyksensä valossa, sisällyttää kritisoimaansa tiedekäsitykseen implisiittisesti sen, luonnontieteilijöiden parissa yleisen ylimielisen asenteen, jolla humanististen tieteiden tieteellisyyttä" väheksytään. Tässä suhteessa yhdyn täysin hänen kritiikkiinsä. 8) Mielestäni luonnontieteellin kanoni on yksi monista tieteen kanoneista mutta ei suinkaan ainoa eikä näitä muita redukstionistisesti mallintava, vaan muut ovat yhtä lailla tieteen totuuden etsintää aidosti rikastuttavia ja välttämättömiä omlla ehdoillaan. Ainoa todellisuuden osa- alue, jossa luonnontieteellinen tieto on totuudellisuudesaan ja kohdallisuudessaan muut kanonit syrjäyttävä on tietysti materiaalismin hypoteesiin perustuvan tutkimuksen alue. Selvimmin olen eri mieltä luonnontieteen "metodologisen naturalismin (ateismin)" merkityksestä ja tulkinnasta. 9) 9) Kiistän ehdottomasti sen ajatuksen, että se olisi sellaisenaan ateismia. Ajatuksen ristiriitaisuus korostuu siinä, että "metodisen ateismin" toi tieteeseen Newton, jonka tieteellinen motiivi oli, TP:nkin todistuksen mukaan, uskonnollinen. Kuitenkin hän tutki Jumalan kunniaksi Jumalan luomaa luontoa. Ennen Newtonia maailmankuvien kausaalisena selitysperustana olivat hypoteettiset, jumalalliset tai muuten ideaaliset intuitiiviset "syyt", ideat, joita itseään ei ole mahdollista tutkia. Niitä ovat yhtä hyvin ptolemaiolainen tasaisen ympyräliikkeen ideaalisuus kuin, erilaiset taivaankappaleiden pallonkuoret ja yhtenä viimeisistä Kopernikuksen säännölliset monitahokkaat aurinkokunnan rakenteen perustana. 10) nykyisinkin tieteet ovat hypoteettisia ontolgisten sitoumusten kohdalla ja siten ne ovat samlla myös avoimia

11 Sivu 11 / 35 Newtonin suuri oivallus oli "vuorovaikutuksen" hahmottaminen syyilmiöksi, jonka lakeja oli mahdollista tutkia ja jonka syy- yhteys liikeilmiöiden luonteeseen oli siten mahdollista testata ja verifioida. Tässä samalla täsmentyy se, mitä luonnontieteessä merkitsevät "luonnolliset syyt". Ne ovat syyilmiöitä, joiden lakeja voidaan tutkia ja joiden syy- yhteys niiden vaikutusten alaisiin ilmiöihin on näin empiirisesti osoitettavissa. Tällaisen täsmennyksen jälkeen Demokritoksen atomejakaan ei voi pitää luonnollisina syinä sen paremmin kuin "kristallipalloja tai ympyräliikkeitä tai eri aineiden erilaisia "luontaisia taipumuksia", kappaleiden luonnollista pyrkimystä alas yms. Vuorovaikutuksesta yleisenä syyilmiönä tuli sitten koko fysiikan kehitystä läpäisevä punainen lanka, joka yhä jatkuu. Mielenkiintoinen on se pitkä kehitys, joka vähitellen oikeutti atomit "luonnollisten syiden" joukkoon. Jossakin määrin jopa huvittavalta voi tuntua se ilmeinen huomio, että modernin fysiikan ontologis- episteemiset ongelmat ovat johtaneet voimakkaisiin pyrkimyksiin palata Newtonin mielessä "ei- luonnollisiin syihin" ilmiöiden "perimmäisinä selityksinä". 11) Onko vuorovaikutus operationaalisesti, empiirisesti aina indentifioitavissa vain korrelaatio avulla? Vuorovaikutusten ja niiden vaikutuksesta tapahtuvien ilmiöiden välisten suhteiden tutkimus on "metodisesti ateistista". 12) Eikö tässä sanan ateistisesti käyttö ole epäadekvaattia ja harhaanjohtavaa tarpeettomuudessaan? Sitä hallitsee teorian ja empirian vuorovaikutus, joka tutkii "luonnollisia syitä ja niiden seurauksia". Kun tämä asetetaan tieteen "määritelmäksi" Jumala sulkeutuu tieteen ulkopuolelle. Jumalaa ei tässä välissä "tarvita hypoteesina". Jumala ei ole "luonnollinen syy", jota voitaisiin tutkia, eikä "Kaikkivaltiaan Jumalan" hypoteesista voi johtaa testattavia ennusteita, koska kaikkivaltius tekee kaiken mahdolliseksi. Silti tällä ei ole mitään tekemistä varsinaisen ateismin kanssa. Ateisti vain tulkitsee tätä tilannetta (omalla tavallaan oikeuttaakseen uskonsa ja) eri tavoin kuin teisti (joka oikeuttaa uskonsa toisella tavalla joka ei ole ristiriidassa tieteen kanssa). 13) Ateistille näin lähestyttävä teorian ja empirian suhteeseen redusoitu "todellisten ilmiöiden" ja "todellisten syysuhteiden" todellisuus on koko todellisuus. Erityisesti tähän näyttää kuuluvan enqvistiläinen pyrkimys tulkita nimenomaan teoria (vieläpä "ei- luonnollisille syille" rakentuva teoria) syvimmäksi "koko totuudeksi." Teistin, kuten minun (tai KVL:n ), maailmankuvassa Jumala täyttää sekä empirian että teorian ja niiden suhteen. Havaittava, empiirisesti tutkittava ilmiömaailma on Jumalan luoma ja hallitsema, teoreettiset ideat nousevat Jumalan meihin puhaltamasta kyvystä oivaltaa merkityksiä, ja kaikki mahdollisuutemme selvitellä teorian ja empirian suhdetta ja näin edistää tiedettä perustuvat meille lahjoitettuun jumalalliseen kykyyn ajatella ja päätellä. 14) Antagonisti kait jättää tämänkin sitoutumisen avoimeksi? Tämä fysiikan empirian ja teorian vuorovaikutuksen "ateistinen metodi" edustaa minulle inhimillisen tietämisen suurimman mahdollisen varmuuden astetta 15) kaikenlaisen inhimillisen tietämisenkö myös historiallisen, kulttuurisen, psykologisen tai tulevaisuudentukimuksen tietämisen sen omilla tavoilla (ei kait kuitenkaan Jumalasta tietämisen)? Vaiko vain materialistisesta maailmasta tietämisen?. Fysiikan kulttuurisesta merkityksestä puhuessani olen sen tähden sanonut, että fysiikka on oppia siitä, mitä ihmisen on mahdollista tietää. 16) Tähän en voi yhtyä muuta kuin rajoitetusti luonnontieteiten kanonin mukaisesti rajoitettuna. Mielelläni näen fysiikan sovelluksineen suurenmoisena kulttuurisaavutuksena. Samalla kuitenkin kohtaan väistämättä kaksi perimmäistä kysymystä: 1. Miten varma ja luotettava tämä suurin mahdollinen varmuuden aste on ja 2: miten kattavan

12 Sivu 12 / 35 kuvan todellisuudesta tämä "varminta mahdollista tietoa" generoiva metodi voi tuottaa. Ja on pakko tyytyä siihen, ettei ihminen oikeastaan voi tietää varmasti mitään. 17) v. Wrightin mukaan tulevaisuutta koskeva tieto on kontingenttia koska itse tietämisen kohde on koningentti. Joten ainakin tämä tukee väitettäsi. Ei ole mitään, mikä olisi itsessään varmasti totta loogisen välttämättömyyden pakosta - empiria, teoria ja koko niiden vuorovaikutuksen dynamiikka lepäävät täysin intuition varassa. Tieteen logiikka on intuition päälle vedetty valepuku. 18)Minulle, kuten KVL:lle, fysiikka vakuuttaa, että rationaalisuuteen ja operationaalisuuteen redusoitu (ateistin, naturalistin, materialistin) "todellisuus" on ratkaisevasti rajoittunut, merkityksetön ja riittämätön todellisuuden "projektio". TP selvästikin ajattelee samoin, mutta jossakin suhteessa hyvin erilaisista lähtökohdista käsin. Hän tuomitsee tieteelle asettamastaan "rajoittamattoman totuudenetsinnän" vaatimuksesta käsin "naturalistisen metodin" ateismiksi. Minä näen "naturalistisen metodin" päinvastoin, kuten käsittääkseni KVL:kin näki, meille tarjottuna välineenä tietämisemme mahdollisuuksien ja rajoitusten oikeaksi ymmärtämiseksi. Enimmille fyysikoille "metodisesti ateistinen" "luonnollisten syiden" luonnontiede riittää tieteen määritelmäksi. Se on kompakti ja, ainakin näennäisesti, suljettu määritelmä. 19) eikö niin että suljettu määritelmä ei voi paljastaa koko avointa todellisuutta? TP totesi Kuhnia siteeraten, että tutkijat vain ratkovat yksittäisiä spesifisiä ongelmia. Näin fyysikot yleensä toimivat, tekevät paljon "hyvää fysiikkaa" ja ovat päteviä tutkijoita. Näin tiede edistyy. Tieteen arkipäivän todellisuus on juuri tällaiseen tieteen määritelmään rajoittunutta tiedettä. Kovin harvat ovat (valitettavasti) kiinnostuneet tutkimuksensa filosofiasta ja tulostensa syvällisemmistä merkityksistä. TP:n tieteeltä odottama "rajoittamaton totuuden etsintä" ei kiinnosta ja halutaan sulkea tieteen ulkopuolelle.. TP kritisoi varsin perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti fysiikan naturalistisella metodilla määritellyn tieteen heikkoutta varman tiedon, "totuuden" ja maailmankuvan perustana, hyvin samanlaisin argumentein kuin KVL ja minä itse. Tieteen tällaisen määritelmän laajentamisessa fysiikan ja edelleen luonnontieteiden ulkopuolelle joudutaan tarkastelemaan sekä teorian että empirian luonnetta. Puhuminen ID:stä, yhtä hyvin kuin evoluutiosta, teoriana on keskellä teorian käsitteen laajentamisen ongelmaa. Empirian käsitteen laajentamisen ongelmaa kosketti TP:n maininta, että sekä teismi että ateismi perustuvat "välittömään havaintoon". (Näin olen muistiinpanoihini kirjannut.) Olen samaa mieltä siitä, ettei kokemuksia ja elämyksiä, varsinkin kun on kysymys yhtäpitävinä toistuneista ja laajoja sosiaalisia yhteisöjä yhteisesti vakuuttaneista kokemuksista, voi sivuuttaa tiedon empiirisenä perustana, vaikka ne eivät alistukaan luonnontieteen objektiivisuuteen tähtääviin toistettavan kokeellisuuden ja mitattavuuden ehtoihin. 20)On suunnaton määrä sellaista introspektiivista mutta ei empiiristä objektiivisesti havaittavaa kokemusta (koska kokemusta sinällään ei voi toinen havaita vaan ainoastaan itse kokea!), jonka perusteella voidaan perustellusti sanoa, että teismi perustuu välittömiin havaintoihin. Sen sijaan en ymmärrä ateismin perustumista havaintoihin tai kokemuksiin. Miten ylimalkaan jonkin ei- oleminen voi perustua havaintoon? Toteamukset, ettei Jumalaa tarvita tai ettei hän vastaa tms., eivät viittaa havaintoihin ja vaan nimenomaan havaintojen puuttumiseen, eikä siitä saa aikaan empiiristä perustaa millään keinolla. Yhden aavistelemani näkökulmien eron vielä mainitsin puheenvuoroissani mutta en yhtään selventänyt asia. Se koskee käsitystä teorian ja empirian suhteesta. (Tämä on tullut

13 Sivu 13 / 35 selvemmin vastaan TP:n kirjasta kuin hänen alustuksestaan.) Minusta näyttää siltä, että TP näkee teorian ja empirian erillisinä itsenäisesti toimivina tieteen elementteinä. Tämä tosin vastaa fyysikoidenkin parissa yleistä tiedekäsitystä. Sen mukaan itsenäiset, empiriaan perustumattomat, teoreettiset ideat sellaisenaan kuuluvat tieteeseen. 21) Enpä tiennyt että näin on, luulin, että eoreettisten ideoiden syntyä on luonnontieteessä ulkopuolinen elementti josta ei ole tarpeen puhua kun siitä puhumista ei voi perustella luonnontieteen metodilla. Minulle empiria ja teoria ovat erottamat. Ne ovat syntyneet ja kehittyneet täydellisesti yhteen kietoutuneina. Empiria voidaan ymmärtää vain teorian kautta, teoria syntyy empiirisistä merkityksistä ja voidaan ymmärtää vain empiiristen merkitystensä kautta. Tämä on mielestäni olennaista luonnontieteen naturalistisessa metodissa sellaisena kuin Newton sen pani alulle. Jos tästä teorian ja empirian suhteesta halutaan pitää kiinni myös fysiikan ulkopuolelle ulotettavassa tiedekäsityksessä, joudutaan kyllä vakavasti pohtimaan sekä ID:n että pitkälle yleistetyn evoluutioteorian oikeutusta tieteellisen teorian nimikkeeseen. 22.) tätä viimeistä lausetta en ymmärtänyt miten se seuaa premisseistä. Kaarle Kurki- Suonio Kaarle Kurki-Suonio Arvoisat viisaat! Kiitokset Pentti Malaskalle kommenteista, joita hän liitti ajatuksiini. Yritän vähän jatkaa niiden pohjalta. En kuitenkaan enää kopioi kokonaan, vaan otan kommentin kerrallaan. Silti tekstistäni tuli niin pitkä, että se tulee erillisenä liitteenä. terveisin Kaarle Kurki- Suonio prof. emer. Ruohorannantie 16, JÄRVENPÄÄ , Kaarle Kurki-Suonio Pentti Malaskan kommenttien indusoimaa jatkoa Tapio Puolimatkan herättämiin ajatuksiin. 1) Ontologinen sitoutuminen tiettyyn ajattelun ja kokemisen lähtökohtaan. Jäin miettimään sitä, missä määrin sitoutumiseni luonne on näin luonnehdittavissa. Ensin tämä ehdotuksen oikeutus tuntui itsestään selvältä. Sitten yksittäisten sanojen, "ontologinen", "ajattelu", "kokeminen", "lähtökohta" merkitys ja painoarvo tässä luonnehdinnassa alkoi tuntua pohtimisen arvoiselta. Epäilemättä sitoutumisessa on ontologinenkin komponentti. mutta pääpaino on muualla. "Uskonnollinen" tuntuisi lähinnä oikealta, mutta se olisi tautologista, ja vaatisi juuri pohdittavia selittäviä attribuutteja. "Eettinen" ja "moraalinen"

14 Sivu 14 / 35 tuntuvat kovin velvoittavalta, eikä oman elämäni kulun tarkastelu oikein rohkaise uskomaan että sellainen sitoutumiseni olisi aitoa tai uskottavaa. Voisiko tyytyä sanomaan "emotionaalinen", joka on varmaan yksi sopiva attribuutti. Ainakin siitä paremmin kuvastuisi se olennainen näkökohta, joka tuli taannoin painavasti esille keskustelussa elämänhallinnasta Aku Visalan minun alustusten pohjalta, että uskonto on paremminkin elämänhallinnan, elämänvoiman tai elämänuskon lähtökohta kuin tiedon, ja sellaisena myös tietellisen toiminnan motivaation lähde. Samoin kuin "ontologinen" myös "ajattelu" tuntuu vain sivuteemalta. "Kokemisella" on selvästi suurempi painoarvo. Joihinkin näistä eriarvoisista attribuuteista "lähtökohta" sopii kohtalaisen hyvin, mutta tärkeimmiksi kokemieni attribuuttien "tavoitteellisuus" tuntuu selvemmältä kuin "lähtökohtaisuus". Joku uskonnon psykologiaa tai filosofiaa enemmän pohdiskellut voisi tässä löytää asian ytimen helpommin kuin yksi rajoittunut fyysikko. "Ontologian" ja "ajattelun" kannalta on kuitenkin olennaista se, mikä PM:n esitelmän johdosta esittämissäni ajatuksissa tuli myöhemmin selvemmin esille, ettei sitoutuminen kristinuskoon johda ontologisiin eikä ajattelun ristiriitoihin. 2) Materialistinen äärimuoto on kait tieteellisen selityksen hypoteettinen lähtökohta asiassa? Tästä olen eri mieltä, vaikka kommentin jatko tasoittaakin väitettä minun ajatuksiini sopivalla tavalla. Perustelu eriävälle mielipiteelleni seuraa esittämissäni ajatuksissa myöhemmin vrt. kohdat 21, 22. Lyhyesti: tällainen hypoteesi on niin suunnattoman kaukana mistään empiirisesti perusteltavissa olevista selitysmalleista, ettei sitä mielestäni mitenkään voi pitää "tieteellisen selityksen" lähtökohtana, vaikka tällaista väitettä nykyisin yritetäänkin työntää kuin "käärmettä pyssyyn". Sen asettaminen tieteelliseksi hypoteesiksi on kuitenkin täydellisessä ristiriidassa sen "luonnontieteellisen kaanonin" perusteiden kanssa, johon sen väitetään kuuluvan. 3) Näin lienee. 4) "Evoluutio on tietyn havaittavan ilmiön (ilmiöryhmän) tieteellinen selitys ja ymmärrys" siinä kuin vaikka sähkövirta ja painovoima. Sen eriasteisia ilmenemismuotoja tunnetaan ja voidaan tutkia. Evoluutioteoria taas on tämän "selittämisen ja ymmärtämisen teoria, " Tässä ilmeisesti terminologiamme ovat erilaiset. Pidän kiinni omasta muotoilustani "Evoluutio on ilmiö", evoluutioteoria on sen teoria. Minulle yksinkertaisesti: Ilmiö on se, mitä havaitaan, teoria sitä, miten havainnot selitetään. Siksi kommentin alku sanoo minusta evoluutiota omaksi teoriakseen ja jatko evoluutioteoriaa teorian teoriaksi. En pidä hedelmällisenä liittää tähän pohdintoja havaintojen teoriapitoisuudesta, jotka johtavat väkisinkin loputtomaan kerrokselliseen terminologiaan teoria, teorian teoria, teorian teorian teoria, Minulle evoluutio on tässä mielessä ilmiö, jotakin jota havaitaan tapahtuvaksi luonnossa. 5 10) en ole eri mieltä. 11) Onko vuorovaikutus operationaalisesti, empiirisesti aina identifioitavissa vain korrelaation avulla? Kun ajattelen kaikkia (vaikka kaikkia en tietenkään pysty ajattelemaankaan) niitä mahdollisia kokeellisia menetelmiä, joilla vuorovaikutusten erilaisia ilmenemismuotoja, staattisia ja dynaamisia, liiketilojen muutoksien. voimien, energioiden, liikemäärien, liikemäärämomenttien, ym. avulla todennettavia ilmiöitä voidaan tutkia, en uskalla suoraan

15 Sivu 15 / 35 vastata myöntävästikään, vaikka saattaa olla, että ne kaikki voidaan tulkita korrelaatiokäsitteen avulla. Mielenkiintoista on kuitenkin todeta käänteisesti, etteivät korrelaatiot aina liity vuorovaikutuksiin. Korrelaatiot, jotka aiheutuvat hiukkasten kvanttimekaanisesta luonteesta, erityisesti hiukkasten yksilöidentiteetin ja jatkuvan eksistenssin puuttumisesta, eivät aiheudu vuorovaikutuksista käsitteen klassisessa merkityksessä, johon aina liittyy mainittujen dynaamisten muuttujien vaihtoa. 12) (KS: Vuorovaikutusten ja niiden vaikutuksesta tapahtuvien ilmiöiden välisten suhteiden tutkimus on "metodisesti ateistista".) PM: Eikö tässä sanan ateistisesti käyttö ole epäadekvaattia ja harhaanjohtavaa tarpeettomuudessaan? Ei kai se muuten ole tarpeetonta kuin, että se on tautologista. Tekstihän käsittelee "metodisen ateismin / naturalismin" käsitettä, ja tässä sanottu on osa tämän käsitteen täsmentämistä. Olennaista tässä on käsitteeseen olennaisesti kuuluvien "luonnollisten syiden käsitteen" pelkistyminen vuorovaikutusilmiöiksi, jotka ovat havaittavia ja tutkittavia "syyilmiöitä".. 15) KS: Tämä fysiikan empirian ja teorian vuorovaikutuksen "ateistinen metodi" edustaa minulle inhimillisen tietämisen suurimman mahdollisen varmuuden astetta PM: Kaikenlaisen inhimillisen tietämisenkö myös historiallisen, kulttuurisen, psykologisen tai tulevaisuudentukimuksen tietämisen sen omilla tavoilla (ei kait kuitenkaan Jumalasta tietämisen)? Vaiko vain materialistisesta maailmasta tietämisen?. Kyseenalaistus osoittaa, että ajatukseni on oikein ymmärretty. Sanomani tässä on, että tämä metodi edustaa äärimmäistä pyrkimystä objektiivisuuteen, ja mitä tiukemmat kriteerit otetaan käyttöön sitä voimakkaammin rajoittuvat mahdolliset tutkimuskohteet. Kääntäen tutkimuskohteen luonne määrittää sen, millaisia "objektiivisuuden kriteerejä" on mahdollista käyttää. Toistettavan kokeen vaatimusta ei kovin helposti voi ulottaa mainituille aloille. Tarkoitukseni ei ole väheksyä muiden tutkimusalojen metodeja ja tuloksia. Pikemminkin päinvastoin, sillä "luonnontieteellinen metodi" on kriittisessä ankaruudessaan triviaali. Ei fysiikan tutkimuksissa juuri esiinny metodisia pohdintoja, kun humanistisilla aloilla juuri metodin pohdinta ja sen kautta saavutettava luotettavuuden aste ovat olennaisia. 16) Palautuu tähän ) Pidän tätä ilmeisenä. Käytän mielelläni matemaattista analogiaa: Rationaalisten pisteiden (numeroituvan) joukon mitta (yhteistilavuus) on nolla jatkuvassa avaruudessa, jonka mitta on ääretön. Samoin rationaalisesti saavutettavissa olevan tiedon mitta äärettömässä avoimessa todellisuudessa (Jumalan todellisuudessa) on nolla. Edistyvä tieteellinen tieto taas vastaa vain tuon numeroitavasti äärettömän rationaalisen pisteistön äärellistä vaikkakin alati suurenevaa osajoukkoa. 20) Niinpä! Kysymys on kuitenkin vain siitä, mihin empirian (saavuttamattoman) objektiivisuustavoitteen kriteerien raja asetetaan. Lopulta, vaikka kuinka lukisimme tai kuulisimme jonkin tuloksen olevan empiirisesti vahvistettu lukemattomin toistomittauksin, varmuutemme asiasta riippuu vain henkilökohtaisesta vakuuttumisesta. Jokainen on lopulta yksin asettamassa omat uskottavuuden kriteerinsä, vaikka etsiikin sosiaalisesta prosessista tähän tukea tai vaikutteita. 21) luulin, että teoreettisten ideoiden synty on luonnontieteessä ulkopuolinen elementti josta ei ole tarpeen puhua kun siitä puhumista ei voi perustella luonnontieteen metodilla. Olen tässä perustellut tällaista näkemystäni. Newtonin jälkeisessä fysiikan kehityksessä syyilmiöt ja niiden yhteys aiheuttamiinsa ilmiöihin ovat empiirisesti hahmottuvia tavalla,

16 Sivu 16 / 35 jonka perusteella katsomme oikeutetuksi pitää niitä tunnistettuina ja erikseen tutkittavina ilmiöinä. Tarkoituksellisesti puhun tässä hahmotuksesta, joka on aina pohjimmiltaan intuitiivinen prosessi. Sitä kautta tulee esiin välttämättömyys pohtia tätä näkemystä pitemmälle. Teoreettinen idea (kuten Demokritoksen atomi) voi olla, ainakin näennäisesti puhtaasti intuitiivinen ja empiriasta riippumaton, mutta se voi kuitenkin johtaa sitä vastaavan empiirisesti tutkittavan syyilmiön löytymiseen, jolloin se palautuu tähän newtonilaiseen käsitykseeni. Toisaalta ajattelen, että ihmisen mielikuvat ja käsitteistö ovat niin täydellisesti makrohavaintoihin sitoutuneet, ettei mikään täydellisesti empiriasta riippumaton idea ole edes mahdollinen. Kysymys on kuitenkin siitä, onko selitykseksi ajateltu idea itse ja sen yhteys ilmiömaailmaan empiirisesti hahmottuvia. 22.) KS: Jos tästä teorian ja empirian suhteesta halutaan pitää kiinni myös fysiikan ulkopuolelle ulotettavassa tiedekäsityksessä, joudutaan kyllä vakavasti pohtimaan sekä ID:n että pitkälle yleistetyn evoluutioteorian oikeutusta tieteellisen teorian nimikkeeseen. PM: tätä viimeistä lausetta en ymmärtänyt miten se seuraa premisseistä. Yritän selittää: Tämä liittyy kiinteästi edelliseen kysymykseen. Perustelin nimenomaan fysiikan osalta sitä näkemystä, että tieteellisten teoreettisten ideoiden (Newtonin jälkeisessä fysiikassa) tulee perustua empiirisesti hahmottuviin syyilmiöihin. Jos tämä vaatimus ulotetaan tieteeseen yleisemmin, on kysyttävä mm., - miten ID:n perustaksi oletettu intelligenssi voidaan hahmottaa erikseen empiirisesti tutkittavaksi syyilmiöksi, - miten voidaan minkään nykyisin mahdolliseksi ajatellun teorian (esimerkiksi säieteoriat joita on miljoonia mahdollisia) perusideoita pitää empiiriseesti hahmottuvina ja tutkittavina syyilmiöinä ja - onko edes olemassa mitään ideaa siitä, millainen empiirisesti hahmottuva ja erikseen tutkittava syyilmiö voisi synnyttää elottomasta aineesta elämää ja edelleen tietoisuutta. Järvenpäässä Olavi Kiviniemi Arvoisat luonnonfilosofit ja Tapio Puolimatka Hiukan hampaattomilta tuntuivat täällä esitetyt kommentit koskien Puolimatkan ajatuksia. Valitettavasti en ollut paikalla kuulemassa, mutta Puolimatkan ajatuksia on ollut luettavissa ja kuultavissa netissä runsain määrin. Näitä asioita on puitu ansiokkaasti esimerkiksi Skepsis ry:n ja Tiede- lehden keskustelufoorumeilla. Laitan lyhyet yksinkertaisen insinöörin kommenttini liitteen sijasta tuonne alle suoraan jatkoksi. Kesäisin terveisin Olavi Kiviniemi Mielestäni Puolimatkan suurin virhe on se, että hän hyökkää yksittäisen tieteenalan kimppuun filosofiaa lyömäaseena käyttäen ja näyttää olevan

17 Sivu 17 / 35 tietämätön siitä, miten hyvin evoluutioteoria selittää tehtyjä havaintoja. Toki havainnot ovat kaiken perusta ja niillä mitataan teorian arvo. Filosofia ja havainnot ovat eri tason asioita. Lisäksi hän on käyttänyt eri filosofien ajatuksia rankasti valikoiden ja osittain oudosti tulkiten. Sellaisilla päättelyillä voi päästä minne hyvänsä. Tieteen ja maailmankuvamme totuusarvo on niin vaikea filosofinen ongelma, että siihen en kykene puuttumaan. Evoluutioteoria ja ID- "teoria" eivät ole tasapäisesti vertailukelpoisia. Teorian hyviä ominaisuuksia ovat suuri selitysvoima havaintojen suhteen ja se, että teorian perusteella voidaan tehdä koeteltavissa olevia ennusteita, teoria on falsifioitavissa. ID ei ole teoria vaan se on tyhjän päällä. Se ei selitä oikeastaan mitään eikä anna järkeviä ennusteita, joita voitaisiin koetella kokeellisesti. ID:n mukainen "palautumaton monimutkaisuus" ei ole mikään pysyvä raja, vaan tilanne muuttuu koko ajan tieteellisen tiedon karttuessa. Evoluution tuottamaksi aluksi mahdottomana pidetylle rakenteelle voidaan jossakin vaiheessa keksiä järkevä kehityspolku kun löydetään samantapaisia rakenteita ja niiden välimuotoja. Netissä on tästä runsaasti esimerkkejä. Mikro- ja makroevoluution raja on myös horjuva. Mistähän se DNA- molekyyli tietää lopettaa muuntumisen juuri kun se on tullut tälle rajalle? Tietenkin, jos lähdetään maailmankaikkeuden iästä vuotta, niin kehitysaikaa ei ole silloin ollut riittävästi. Tähtitiede ja geologia vain sotivat aika vahvasti sellaista ajankäsitystä vastaan. Ja miten ihmeessä kaikki fossiileista löytyvät ja johdettavissa olevat eläin- ja kasvilajit olisivat mahtuneet silloin maapallolle samanaikaisesti? Leo Näreaho Hei, Helmikuussa - 09 Puolimatka luennoi Skepsiksen tilaisuudessa naturalismista ja sen kritiikistä. Alla on videolinkit meikäläisen ja Kimmo Ketolan vastauspuheenvuoroihin Toinen asia: uusimmassa Vartija- lehdessä on kiinnostava K. Rainion artikkeli uskonnosta, hengellisyydestä ja tieteestä! (Vartijasta ks. yleisesti lehti.fi/)

18 Sivu 18 / Olavi Kiviniemi Arvoisat luonnonfilosofit ja Tapio Puolimatka Eipä näytä syntyvän täällä keskustelua siitä, miten pelkän filosofian avulla kaadetaan erittäin hyvin havaintoihin ankkuroitunut teoria. Puolimatka on sanonut, että evoluutioteoria on virheellinen ja tulee kaatumaan kohtuullisessa ajassa tieteen kehityksen huomioon ottaen. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan ilmoittaa, että en ole ateisti. Olen jättänyt maailmankuvaani tilaa Jumalalle ja sille, että kaikkia evoluutioon vaikuttavia tärkeitäkään tekijöitä ei olisi vielä huomattu. Lähden ajatuksissani yksinkertaisesti vain siitä, mitä tällä hetkellä evoluutiosta yleisesti kerrotaan. Ystävällisin terveisin Olavi Kiviniemi Heikki Mäntylä Hyvät luonnonfilosofit, Kansleri Ilkka Niiniluoto kyseli taannoin, esiintyessään Luonnonfilosofien Seurassa, että onko filosofia tiedettä. Vastaus jäi epäselväksi. Nyt näyttää lyhyessä mutta ansiokkaassa sähköpostikeskustelussa päähuomio keskittyneen pohtimaan pitäisikö tieteellisten teorioiden tukeutua empiriaan, ja kuinka vahvasti, sekä ansaitsevatko ID- "teoria" tai edes evoluutioteoria yleensä teorian arvonimeä. On myönnettävä, että aika- ajoin vaati luetun ymmärtäminen uudelleen lukemista, ja silti jäi joskus tunne, että ymmärsinköhän ihan oikein. En lähde syvemmin tähän pohdintaan. Kurki- Suonio kiteytti kysymyksen jo viestissään osuvasti: "Jos tästä teorian ja empirian suhteesta halutaan pitää kiinni myös fysiikan ulkopuolelle ulotettavassa tiedekäsityksessä, joudutaan kyllä vakavasti pohtimaan sekä ID:n että pitkälle yleistetyn evoluutioteorian oikeutusta tieteellisen teorian nimikkeeseen." On myös helppo yhtyä toteamuksiin: Kurki- Suonio: "Sen sijaan en ymmärrä ateismin perustumista havaintoihin tai kokemuksiin. Miten ylimalkaan jonkin ei- oleminen voi perustua havaintoon?" tai Malaska: "Tieteellisen tiedon etsintä on kuitenkin aina rajoittunutta omiin kullakin hetkellä käytettävissä oleviin ja osattuihin menetelmiin ja siten selville saatu tieteellinen totuus on hypoteettistä ja vaillinaista ja avointa uusille totuuksille, joita ei vielä tunneta eikä ymmärretä." Vastakkainasettelu johtaa usein ääriväitteillä vasta- argumentointiin. (en nyt tarkoita tätä keskustelua). Evoluutioteorian ääriuskovaiset kuvittelevat nykyisen teorian edustavan lopullista totuutta lajien synnystä ja

19 Sivu 19 / 35 kehityksestä ja ID:n ääriuskovaiset luomiskertomuksen sananmukaista tulkintaa. Itse en näe tällaista naiiviin äärimmäisyyteen vietyä vastakkainasettelua mielekkääksi. Evoluutioteoria on mainio malli (vähän niin kuin Linnén kasvien luokitusjärjestelmä) hahmottamaan eläinkunnan kehityksen eräitä piirteitä (ei kaikkia), ja ID:n pohtijat voivat mielestäni hyvällä syyllä väittää näkevänsä empiirisiä todisteita älykkyydestä ja suunnitelmallisuudesta. Miksi pitäisi yrittää todistaa kumpaakaan näkökulmaa vääräksi? Kumpikin puolustaa paikkaansa käytännöllisenä ajatusmallina. Ovatko ne tiedettä vai filosofiaa, on toisarvoista. Kumpikaan ei pysty kumoamaan toistaan ns. faktoilla, eikä kummankaan kohdalla toteudu ns. falsifioitavuus- ehto. Evoluutioteorian kumoamiseksi ei riitä, ettei se pysty selittämään "palautumatonta monimutkaisuutta" (vaikka se on mielestäni teorialle iso miinus). ID- teorian (jos sitä teoriaksi rohkenee kutsua) kumoamiseksi ei riitä, että havainnot intelligenssistä ovat epäsuoria. Epäsuoria havaintoja on tiede tulvillaan. On varmaan käynyt ilmi millä kannalla itse olen. Minun on vaikea ymmärtää luonnon monimutkaiset tuotteet sattuman tulokseksi ja samalla kategorisoida insinöörien monin verroin yksinkertaisemmat tuotteet "älykkään" ja päämäärätietoisen suunnittelun tulokseksi. Jos joku nyt väittää, että itse asiassa kuurakettikin on vain ihmislajin evoluution tulosta, eli sillä tavoin sattumalta syntynyt, merkitsee se, että myös tiede ja filosofia ovat saamaa lajia eivätkä suinkaan osoitus intelligenssistä, eli tällainen pohdiskelu olisi sananmukaisesti mieletöntä. Kesäaivoin pohdiskeltua Heikki Mäntylä Juhani Virkkunen Arvoisat luonnonfilosofit Rohkenen puuttua erääseen Kaarle Kurki- Suonion ja Pentti Malaskan keskustelussakin esiintyneeseen terminologiseen ongelmaan, vaikka en olekaan biologi. K K- S pitää evoluutiota ilmiönä, PM taas erään ilmiöryhmän selityksenä, siis teoriana. Havaittavana ilmiönä evoluutiolla tarkoitetaan nähdäkseni lähinnä kahta asiaa: 1) Nykyluonnossakin havaittavaa lajin sisäistä ns. mikroevoluutiota. Esimerkkeinä perhosten muuttuminen tummemmiksi saastuneessa ympäristössä ja bakteerien kehittämä vastustuskyky jotain antibioottia vastaan. 2) Fossiiliaineistoista havaittavaa ilmiötä, että geologisesti nuoremmissa kerrostumissa esiintyy kehittyneempiä eliöluokkia kuin vanhemmissa. Esim. kukkakasvien fossiileja esiintyy vain liitukauden ja sitä nuoremmissa kerrostumissa. Evoluutioteoria (jolla yleensä tarkoitetaan uusdarwinistista evoluutioteoriaa) väittää, että

20 Sivu 20 / 35 sen mekanismit, satunnaiset mutaatiot ja luonnonvalinta selittävät myös ilmiön 2), siis myös uusien elimien tai rakenteiden syntymisen. Tästä ns.makroevoluutiosta ei ilmeisesti ole välittömiä havaintoja, eikä fossiiliaineistoissakaan aukottomia kehityssarjoja. Evoluutio on mielestäni ilmiölle 2) sikäli ongelmallinen nimitys, että se tuo heti mieleen nimenomaan uusdarvinistisen evoluutioteorian (ilmeisesti myös PM:lle). Ja edelleen myös sen, että ilmiö 2) olisi riittävä todistus ko. teorialle, mitä se ei TP:nkin mukaan suinkaan ole vielä nykyisten havaintojen perusteella. Siis puhuttaessa ilmiöstä 2) evoluutiona pitäisi samalla tuoda esille, että ilmiön selittämiseksi voidaan nykytietämyksen vaiheessa hyvällä syyllä esittää muitakin teorioita kuin uusdarwinistinen teoria. Olisiko ilmiölle 2) tässä mielessä neutraalimpi nimitys "biodiversiteetin kehittyminen tai historia" (The development or history of biodiversity). Tuli mieleeni verrata biodiversiteetin ja sen historian tutkimusta avaruuden (maailmankaikkeuden) tutkimukseen. Jälkimmäiselle on tieteenalana ytimekäs nimitys "kosmologia" (kosmology), jonka puitteissa voidaan esittää erilaisia teorioita avaruuden synnylle ja kehitykselle kuten alkuräjähdysteoria ja laajenevan ja supistuvan maailmankaikkeuden mallit. Edelliselle ilmeisesti puuttuu tällainen tieteenalan nimitys, joka voisi sisältää myös elämän synnyn tutkimuksen (biologia on nimityksenä ilmeisesti liian laaja- alainen). Kesäisin terveisin Juhani Virkkunen Agnes Aairola Viisas Kanssavaeltaja, Heikki, en malta olla "hiljaa", vaikka se minun kannaltani olisi viisasta. Ergo: "Jos tästä teorian ja empirian suhteesta halutaan pitää kiinni myös fysiikan ulkopuolelle (AgA: Ja miksi ei haluttaisi?) ulottuvassa tiedekäsityksessä..." Sitten kiitän Sinua tekstisi (= ajatustesi) selkeydestä. Se on - m.e. - ominaista KKS:lle ja oli myös KVL:lle, mistä seuraa, että AgA:kin ymmärtää. Kesäisin toivotuksin Sinulle ja rouva Aulikille Agnes järvenpääläinen Erkki Knuttila Hyvät kesäluonnonfilosofit, ja erityisesti Heikki Mäntylä