Pelaajien ja valmentajien tavoiteasettelu junioritenniksessä

Transkriptio

1 Pelaajien ja valmentajien tavoiteasettelu junioritenniksessä Weinberg, Robert. S, Burke, Kevin, L. ja Jackson, Allen Tässä tutkimuksessa selvitettiin valmentajien ja pelaajien tavoiteasettelua junioritenniksessä. Tämän moniulotteisen ilmiön selvittämiseksi annettiin kyselylomake 224 junioripelaajalle ja 35 tennisvalmentajalle. Tulokset osoittivat, että oman suorituksen kehittäminen, ilo ja nautinto ja voittaminen, olivat tärkeimpiä tavoitteita junioreille ja he asettivat mieluiten itselleen kohtuullisen vaikeita tavoitteita. Tehokkaimpia tavoitteita junioreille olivat fyysisen kunnon kohottamiseen liittyvät tavoitteet, harjoittelumäärät ja taitojen/tekniikan kehittäminen. Tulokset paljastivat jonkin verran eroja tavoitteen asettamisessa pelaajien ja valmentajien välillä. Tuloksia arvioitiin kehityksellisestä näkökulmasta nuorten ja college-ikäisten urheilijoiden välillä, samoin tarkasteltiin yksilöllisiä ja sukupuolten välillä olevia eroja. Tavoitteen asettaminen suorituksen parantamiseksi on yleinen tekniikka urheilussa, bisneksessä, teollisuudessa ja henkilökohtaisessa elämässä. Useat tutkimukset tukevat sitä olettamusta, että tarkasti määritellyt ja riittävän haasteelliset tavoitteet ovat tehokkaampia kuin tehdä parhaansa-tavoitteet, liian helpot tavoitteet tai ei tavoitetta ollenkaan. Koska positiivista tutkimuksellista näyttöä on paljon, ovat valmentajat ja ohjaajat olettaneet, että tavoitteiden asettaminen myös urheilussa tuottaa positiivisia tuloksia. Valitettavasti urheilussa tehtyjen tutkimusten tulokset eivät ole olleet yhtä yksiselitteisiä. Tavoitteen asettelun tehokkuutta urheilussa tutkittaessa on keskitytty mm. tavoitteen vaikeuteen ja tarkkuuteen, samoin kuin taitoon, sitoutumiseen, yksilölliseen tavoitteen asettamiseen ja yksilöllisiin tavoitestrategioihin. Tavoitteen asettamisesta urheilussa tarvitaan lisää tutkimuksia ja tietoa sen arvioimiseksi, miten urheilijat ajattelevat ja tuntevat tavoitteita asettaessaan. Samoin tarvitsemme tietoa tavoitteen asettamiskäytännöistä, joten voisimme paremmin ymmärtää koko prosessia ja antaa käytännön sovellustietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on toistaa Weinbergin aikaisempaa college-ikäisillä urheilijoilla toteutuettua tutkimusta ja selvittää miten junioritennispelaajat asettavat tavoitteita suorituksen parantamiseksi. Poiketen Weinbergin aikaisemmasta tutkimuksesta myös valmentajien tavoitteen asettamis-strategioita arvioidaan, jotta urheilijoita ja valmentajia voitaisiin vertailla. Menetelmä Tutkimukseen osallistui 224 (137 poikaa ja 87 tyttöä) junioritennispelaajia ja 35 heidän valmentajaansa eri puolilta USA:ta. Pelaajien ikä vaihteli 14 ja 18 vuoden välillä ja valmentajat olivat 28:sta 47:ään vuotiaita. Kaikki urheilijat ja valmentajat kuuluivat USA:N Tennisliiton junioreiden kilpatennisohjelmaan. Pelaajat olivat pelanneet kilpatennistä keskimäärin 5.4 vuotta ja he itse kokivat olevansa hiukan

2 parempia kuin heidän kilpakumppaninsa keskimäärin. Tiedot hankittiin kyselylomaketta käyttäen. Osallistuminen tutkimukseen oli täysin vapaaehtoista. Lomakkeet täytettiin ryhmässä, jossa oli mukana yksi tutkijoista. Tulokset ja niiden arviointi Pelaajien tavoitevalinnat Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoret tennispelaajat näkivät suorituksen parantamisen, hauskan pitämisen ja voittamisen tärkeimpinä tavoitteinaan ja eo. järjestyksessä. Tämä tulos on yhdenmukainen aikaisempien nuorilla urheilijoilla suoritettujen tutkimusten kanssa. Vaikka nuoret pitävät voittamista tärkeänä asiana, se ei kuitenkaan ole kaikkein tärkeintä. On mielenkiintoista havaita, että saadut tulokset ovat samanlaisia kuin Weinbergin aikaisemmassa tutkimuksessa saadut ssinä suhteessa, että suorituksen kehittäminen, hauskan pitäminen ja voittaminen olivat kolme tärkeintä tavoitetta molemmissa tutkimuspopulaatioissa. Tosin Weinbergin aikaisemmassa tutkimuksessa voittaminen oli toisena, kun se tässä tutkimuksessa jäi kolmanneksi. Tässä tutkimuksessa urheilijoiden päähuomio oli suorituksen kehittämisessä ja pelaamisesta nauttimisessa, ja tämä pitäisi myös valmentajien ja vanhempien muistaa. Eräässä tutkimuksessa, jossa käytettiin kvalitatiivisia menetelmiä, osoitettiin, että eri tavoitteiden yhteisvaikutus on junioreille merkityksellistä. Urheilijoiden vastaukset osoittivat, että jos heidän suorituksensa oli hyvä, he mielellään myös voittivat ja koska voittaminen on hauskaa, he nauttivat tällaisista suorituksista eniten. Voittaminen tuli ikäänkuin sivutuotteena hyvälle suoritukselle, vaikkei hyvä suoritus tietenkään takaa voittoa. Kuitenkin keskittyminen suoritukseen (tehtäväorientaatio) enemmän kuin voittamiseen (minäorientaatio) tuottaa positiivisia tuloksia ja luo positiivista motivaatioilmastoa sekä kasvattaa tahtoa, yritteliäisyyttä, sisäistä motivaatiota ja ohjaa sopivan haastavien tehtävien valitsemiseen. Pelaajien itselleen asettamien tavoitteiden vaativuus Junioripelaajat asettavat eniten sellaisia tavoitteita, jotka ovat vaikeusasteeltaan kohtuullisen vaikeita ja sen seuraavaksi eniten kohtuullisia ja kolmanneksi hyvin vaativia tavoitteita. Heillä on taipumusta asettaa sellaisia tavoitteita itselleen, jotka mahdollistavat onnistumisen ja kehittymisen tunteen omissa silmissä. Vastaavasti Weinbergin college-ikäisillä tutkimushenkilöillä oli enemmän painetta voittaa ja kilpailla (myös oman joukkueen sisällä) ja he laittoivat enimmäkseen hyvin vaativia tavoitteita itselleen. Kuitenkin on hyvä huomata, että vaikka useimmat eivät laittaneet itselleen hyvin vaikeita tavoitteita, 20 % junioreista teki kuitenkin niin. Vaikka hyvin vaativat tavoitteet voivat joskus olla hyvin hankalia ja johtaa toistuviin epäonnistumisiin, ne eivät tutkimusten mukaan kuitenkaan heikennä suoritusta. Itse asiassa joissakin

3 tilanteissa ja tiettyjen yksilöiden kohdalla, hyvin vaativat tavoitteet tuottavat parhaan tuloksen. Tavoitteiden yleisyys ja tehokkuus Niin kuin aikaisemman tutkimuksen college-opiskelijatkin niin junioripelaajat laittoivat itselleen tavoitteita usein ja he kokivat tällaisten tavoitteiden toimivan kohtalaisen hyvin. Kuitenkin nämä kaksi ryhmää erosivat toisistaan siinä suhteessa, minkälaiset tavoitteet he kokivat tehokkaimmiksi. Junioripelaajat arvioivat taito/tekniikka tavoitteet, harjoitustavoitteet ja psykologiset kykytavoitteet kaikkein tehokkaimpina, kun taas college-urheilijat pitivät kilpailu- ja pitkän tähtäimen tavoitteita ja palkkioiden käyttämistä tavoitteeseen sitoutumiseksi tehokkaimpina. Tässäkin kohdassa näkyy, että nuoremmat urheilijat näyttävät keskittyvän enemmän suoritukseen kuin kilpailuun, kun taas college-urheilijat on selvästi enemmän kilpailukeskeisiä. Osin tämä voi olla seurausta USA:n tennisliiton ponnisteluista nuorten urheilijoiden burn-outin ehkäisemiseksi (esim. Jennifer Capriati). Tavoitteeseen sitoutuminen Junioripelaajat vastasivat, että tavoitteiden asettamiseen osallistuminen, sen valmentajan auktoriteetti, joka auttaa tavoitteiden määrittelyssä ja ne palkkiot, jotka voi saada tavoitteeseen päästyään, olivat merkittävimpiä tekijöitä tavoitteeseen sitoutumisen kannalta. Usein nuorten valmentajat ajattelevat, että nuorilla ei ole tarpeeksi tietoa tavoitteiden asettamiseen. Eo. tulos tukee sitä, että valmentajien tulisi ottaa urheilijat mukaan tavoitteiden määrittelyyn ja varmistua siitä, että nuori on tietoinen niistä kannusteista, joita tavoitteen saavuttaminen tuottaa. Valmentajalla pitäisi olla myös osaamisen ja lajituntemuksen tuomaa auktoriteettia, jotta urheilija voisi luottaa hänen asiantuntemukseensa tavoitteiden määrittelyssä. Nuoret pelaajat ilmaisivat myös sen, että jos tavoitteita on liikaa tai jos ne ovat epämääräisiä, ne vain sekoittavat urheilijan ajattelua. Valmentajilla pitäisi olla myös aikaa paneutua urheilijan tavoiteasetteluun. Esteet tavoitteen saavuttamisessa Tulokset osoittivat, että tekijät, jotka haittasivat tavoitteiden saavuttamista olivat: ei aikaa harjoitella tarpeeksi tavoitteen saavuttamiseksi, liian monta tavoitetta, ei uskoa siihen, että kyvyt riittäisivät tavoitteen saavuttamiseksi ja tavoitteet epämääräisiä. Mielenkiintoista oli se, että kaikki nämä esteet näyttivät olevan sellaisia, joihin valmentajalla oli mahdollisuus vaikuttaa ja että ne olivat myös toisistaan riippuvaisia. Siten valmentajien pitäisi olla hyvin maltillisia aloittaessaan tavoiteohjelmaa ja korostaa sitä, että tarkoituksena on saavuttaa vain yksi tai kaksi tavoitetta. Tavoitteiden tulee olla myös tarkasti määriteltyjä ja mitattavia, niin että urheilija saa itselleen palautteen edistymisestään tavoitteen suunnassa. Sukupuoli

4 Yleisesti ottaen tulokset paljastivat hyvin vähän sukupuolten välisiä eroja. Kuitenkin yksi ero sukupuolten välillä löytyi. Weinbergerin aikaisemmassa college-opiskelijoita koskevassa tutkimuksessa, naisopiskelijat käyttivät tavoitteiden asettamista useammin ja kokivat tavoitteiden asettamisen tehokkaammaksi kuin miehet. Tässä tutkimuksessa ainoa merkittävä ero oli se, että tytöt asettivat enemmän tehottomia ( liian matalia tai liian vaativia) pitkän aikavälin tavoitteita itselleen. Näyttääkin siltä, että jossakin teini-iän ja college-iän välivaiheessa, tytöt alkavat nähdä itsensä tehokkaampina tavoitteenasettajina kuin heidän miespuoliset toverinsa. Tällainen sosialisaatioprosessi voi olla yksi selitys ilmiölle. Poikien asenne tavoitteen asettamiseen saattaa olla ammattimaisempi varhaisempina vuosina kuin tyttöjen, koska heillä on useimmiten enemmän kokemusta kilpailemisesta. Jotkut valmentajat voivat myös ajatella, että tytöt eivät ole niin kunnianhimoisia ja tukevat tyttöjen alhaista tavoiteasettelua. Saattaa myös olla, että valmentajat eivät käytä tyttöjen kanssa yhtä paljoa aikaa, eivätkä tytöt saa riittävästi palautetta tavoiteasettelustaan. Tytöille ei välttämättä synny selkeää kuvaa kyvyistään ja potentiaalistaan ja se johtaa taipumukseen laittaa itselleen epärealistisia päämääriä. Valmentaja-urheilija vertailut Vaikka joitakin eroja valmentajien ja urheilijoiden välillä löytyi, olivat valmentajat ja urheilijat tavoittelussaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Rohkaiseva tulos oli se, että valmentajat painottivat pelistrategian, motivaation ja erityistaitojen kehittämistä, samoin kuin kykyjä asettaa pitkän- ja lyhyen tähtäimen tavoitteita, kun taas pelaajat asettivat enemmän tulostavoitteita. Niinkuin aikaisemmin todetttiin valmentajat ovat hyvin tietoisia siitä negatiivisesta huomiosta jota junioritenniksen burn-out tapaukset USA:ssa ovat saaneet osakseen. Junioripelaajat silti näyttävät keskittyvän paljon tulosten tekemiseen, koska sijoitukset vaikuttavat stipendin saantimahdollisuuksiin collegeen.urheilijat kokevat myös painetta valmentajien, vanhempien ja omien odotustensa suhteen ja asettavat siten paljon tulostavoitteita itselleen. Tässä pitää korostaa sitä asiaa, että tällainen tavoiteasettelu on täysin normaalia ja hyväksyttävää. Duda (1993) on osoittanut tutkimuksissaan, että huippu-urheilija tarvitsee sekä tehtäväorientaatiota ( oppiminen ja kehittyminen) että ego-orientaatiota (voittaminen ja omien kykyjen esittäminen) kehittyäkseen ja motivoituakseen kilpailuun. Taidot Vaikka tulokset osoittivat, että taidoiltaan eri tasoiset urheilijat olivat tavoiteasettelussaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia, joitakin mielenkiintoisia eroja oli silti havaittavissa. Yksi niistä oli se, että taitavammat urheilijat jatkuvasti asettivat itselleen tavoitteita, kokivat että pitkän tähtäimen tavoitteet olivat tehokkaampia ja yleisesti kokivat tavoitteiden asettamisen hyödyllisemmäksi kuin taitotasoltaan heikommat urheilijat. Vaikka tiedämme, että tavoiteasettelu vaikuttaa myönteisesti kykyjen kehittymiseen, toinen puoli totuutta on, että valmentajat jakavat huomiota urheilijoille kykyjen mukaan ja heikommat urheilijat jäävät vähimmälle huomiolle. Valmentajien olisikin oltava erityisen herkkä taidoiltaan heikompitasoisten urheilijoiden taviteasettelulle, jotta heillä olisi samat mahdollisuudet edistymiseen kuin taidoiltaan paremmilla urheilijoilla.

5 Ideat tulevalle tutkimukselle Yksi mielenkiintoinen tutkitmuksessa esille noussut asia oli erot aikaisemmien tutkittujen college-opiskelijoiden ja junioripelaajien välillä. Onkin perusteltua väittää henkilön ikä vaikuttaa hänen tavoiteasetteluunsa. Toiseksi yhdenmukaisuus urheilijan ja valmentajan tavoiteasettelussa on erittäin merkyksellistä tavoitteen saavuttamisessa. Kolmanneksi tutkimusaiheen syventämiseksi tarvittaisiin laadullista tutkimusta selvittämään tavoitteen asettamisprosessia, erityisesti miten urheilijat priorisoivat tavoitteitaan, miten he määrittelevät tavoitteen vaikeusasteen ja mitkä asiat ovat esteenä tai haittana tavoitteen saavuttamiselle. Lyhentäen kääntänyt Päivi Frantsi Artikkeli kokonaisuudessaan löytyy The Sport Psychologist 1997, 11,