Sienitaudit ja ravinnehäiriöt

Transkriptio

1 Sienitaudit ja ravinnehäiriöt TIMO KURKELA SIENITAUDIT Suomessa metsien tautien esiintymisessä on selvin ero pohjoisen ja etelän välillä. Pohjoisessa on muutamia taudinaiheuttajasieniä, joita etelässä ei tavata lainkaan. Esimerkkeinä näistä ovat mäntykorokka (Lachnellula pini) ja kuusentalvihome (Lophophacidium hyperboreum). Oulujärven eteläpuolella näitä ei esiinny. Tyypillisiä eteläisiä taudinaiheuttajia ovat juurikääpä ja männynneulaskariste. Ne harvinaistuvat pohjoiseen siirryttäessä, mutta selvää esiintymisen pohjoisrajaa ei ole. Kun tuo eteläisten ja pohjoisten tautien vaihettumisvyöhyke on Kajaanin Oulun korkeudella, kuuluu Kauhajoki selvästi eteläisten tautien esiintymisalueeseen. Metsien käyttö ja käsittelytavat ovat myös vaikuttaneet metsien kuntoon ja siihen millaisia tauteja metsissä esiintyy. Vanhat kaskeamisen ja tervanpolton jäljet eivät enää kuitenkaan ole näkyvissä metsien rakenteeseen ja kuntoon vaikuttavina tekijöinä. Viimeisen 50 vuoden aikana metsien käsittely on ollut kaikkialla Suomessa hyvin yhdenmukaista, joten se ei sinänsä ole aiheuttanut alueellisia eroja metsäntautien esiintymiseen. Yli-ikäisten metsien laho-ongelmat ovat hakkuiden myötä vähentyneet ja taimikoita vaivaavien tautien merkitys on lisääntynyt. Kauhajoen seudulla ja koko Etelä-Pohjanmaalla on runsaasti soita, 47 % metsätalousmaan pinta-alasta ja luvuilla soiden metsäojitus oli vilkkaimmillaan. Ojitetuilla alueilla kasvaa nyt männiköitä tai hieskoivikoita. Ojitettujen soiden metsät saattavat paikoin olla ongelmallisia ravinnehäiriöiden ja niihin liittyvien tautien takia. Pitkään jatkuneet metsien kesäaikaiset hakkuut rannikkoalueilla ovat aiheuttaneet eroja metsien kunnossa rannikon ja sisämaan välillä. Erityisesti erot näkyvät kuusen tyvilahon esiintymisessä. Seuraavassa esitellään muutamia tauteja, joilla on taloudellista merkitystä tai jotka ovat jossakin suhteessa huomiota herättäviä. KUUSEN TAUTEJA: KUUSEN TYVILAHO Kuusen tyvilahoa aiheuttaa kuusen juurikääpä (Heterobasidion parviporum). Sieni on yleisin Etelä-Suomen rannikkoalueella ja Varsinais-Suomessa. Pahimmilla alueilla yli 30 % hakkuukypsyyden (70 90 v.) saavuttaneiden kuusikoiden puista on tyvilahoisia. Pohjoiseen siirryttäessä tyvilahon merkitys vähenee. Pitkin Pohjanlahden rannikkoa tyvilahoa esiintyy kuitenkin sisämaata runsaammin aina Kokkolan seuduille saakka. Kauhajoen ympäristössä kuusen tyvilahoa näyttää kuitenkin olevan varsin vähän. Lienevätkö kesähakkuut sitten olleet tällä alueella vähäisempiä kuin etelässä Satakunnan puolella tai pohjoisessa Vaasan seudulla. 179

2 Juurikäävän aiheuttama tyvilaho alkaa puun tyven sydänpuusta. Laho etenee keskimäärin 20 cm vuodessa. Vanhoissa kuusissa sydänpuun lahouma usein ylittää tyvitukin pituuden. Yli 10 metrinen lahovikakaan ei ole harvinainen. Juurikääpä muodostaa itiöitä käävissä, jotka kehittyvät lahovikaisten puiden ja kantojen juurissa tai laho-onkaloissa. Sieni leviää itiöiden avulla kesäaikaan. Tartunta tapahtuu tuoreeseen puupintaan, esim. myrskyvaurioon. Talousmetsissä yleisimpänä tartuntakohteena ovat tuoreet kantopinnat, joista puiden juuriyhteyksien kautta laho leviää myös kasvaviin puihin. Rannikkoalueilla tyvilahon runsauden arvellaan johtuvan siitä, että mahdollisuus merikuljetuksiin on kautta aikojen houkutellut kesäaikaisiin hakkuisiin, jolloin sulan maan aikana tuoreita kantopintoja on ollut tarjolla juurikäävän itiöille enemmän kuin sisämaan metsissä. Yleistyneiden kesäaikaisten hakkuiden seurauksena juurikäävän tuhot lisääntyvät myös sisämaan metsissä. Lahon leviämistä voidaan estää käsittelemällä kantopinnat juurikääpää torjuvilla valmisteilla, joista suositeltavin on harmaaorvakka-sienen itiöseos. Kantokäsittelyistä on suurin hyöty siellä, missä tyvilahoa esiintyy toistaiseksi vain vähän. Toinen kuusentyvilahoa aiheuttava sieni on pohjanmesisieni (Armillaria borealis). Sekin on Suomessa eteläinen taudinaiheuttaja ja siis Pohjois-Suomessa harvinainen. Etelä-Suomessa sienen esiintymisessä ei ole alueellisia eroja. KUUSEN NEULASTEN RUOSTESIENET Kuusensuopursuruoste (Chrysomyxa ledi) on yleisin alueilla, joilla on paljon suopursua kasvavia soita. Tämä sieni talvehtii suopursun lehdissä ja muodostaa kesällä kantaitiöitä, jotka tuuli kuljettaa kasvaville kuusen neulasille. Jos tartunta on runsasta saattavat kuusikot laajoilla alueilla värjäytyä oranssinkeltaisiksi. Usein neulasissa muodostuneista itiöpesäkkeistä vapautuu valtavat määrät itiöitä, jotka saattavat kellua vesien pinnoilla kuten siitepölylautat. Runsaat suopursuruoste-epidemiat toistuvat kuitenkin varsin harvoin, ehkä kerran tai kaksi kymmenessä vuodessa. Epidemia kestää tavallisesti vain yhden kesän ja sellaisena se aiheuttaa vain vähäisiä kasvutappioita. Toinen kuusen neulasia vaivaava ruostesieni on kuusenneulasruoste (Chrysomyxa abietis). Tämä sieni ei vaihda isäntäkasvia, vaan talvehtii kuusen neulasilla, muodostaa niissä alkukesällä kantaitiöitä, jotka aiheuttavat uuden ruostetartunnan vastakasvaneissa neulasissa. Tartunnan saaneet neulaset kellastuvat jo syksyllä, mutta säilyvät puussa seuraavaan kesään. Kuusenneulasruostetta on ollut muutaman viime vuoden aikana runsaasti Länsi-Suomessa, runsaimmin kuitenkin rannikon tuntumassa Satakunnasta Keski- Pohjanmaalle. Neulasten ruosteet leviävät sateisella säällä ja tartunta uusiin neulasiin on mahdollinen vain hyvin lyhyenä aikana neulasten kasvaessa. Jos tänä aikana ei sada, jää tartunta vähäiseksi, mikä selittää epidemioiden epäsäännöllisen esiintymisen. MÄNNIKÖIDEN TAUTEJA: TERVASROSO Tervasroso on yleinen ja ehkä tunnetuin mäntyjen tauti. Tervasroson aiheuttavat ruostesienet (tervasrososienet, Cronartium flaccidum ja Peridermium pini). Runkoon kehittynyt rosokoro on tavallisesti tumma rosopintainen laaja alue männyn vaalean hilsekuoren alueella. Usein tervasroso tappaa puun latvan. Vanhan männyn rungossa rosokoro saattaa laajeta kymmenien vuosien ajan ja samoissa puissa voi olla oksistossa lukuisia lyhytikäisiä koroja. Varttuneissa männiköissä tartunnan saaneita puita on n. 4 % runkoluvusta kautta maan. Yleisen käytännön mukaan tervasrosoiset männyt poistetaan harvennuksissa, mikä pitää tervasrosomäntyjen määrän etelän männiköissä alhaisena. Pohjois-Suomen männiköissä tervasrosopuita saattaa olla runsaammin, jopa 80 % kuviokohtaisesta runkoluvusta, kun siellä harvennushakkuut toistuvat harvemmin. 180

3 MARKUS AHOLA KUUSEN SUOPURSURUOSTE ON PERKIÖKORVESSA VÄRJÄNNYT KASVAVAT NEULASET ORANSSINKELTAISIKSI. YLEENSÄ YHDEN KESÄN KESTÄVÄ EPIDEMIA AIHEUTTAA VAIN VÄHÄISIÄ KASVUTAPPIOITA. MÄNNYNVERSOSURMA Ankaria männynversosurmaepidemioita oli Suomessa erilaisista tuhokuvauksista päätellen viime vuosisadan loppupuoliskolla luvun ajan versosurmaepidemiat vaivasivat pahoin männiköitä kaikkialla Suomessa. Vedenjakajaseuduilla erilaisissa maaston painanteissa versosurma sai aikaan paikoin täydellistä tuhoa nuorissa männiköissä. Pahimmillaan tauti tappoi runsaasti myös vanhojen mäntyjen alaoksistoa ja paikoin kokonaisia puita. Kauhajoella kuten muuallakin Etelä- Pohjanmaalla versosurma vaivasi pahimmin ojitusalueiden voimakaskasvuisia männiköitä, joissa latvuskerros oli juuri sulkeutumassa. Ojitusalueilla ravinteiden epätasapaino, erityisesti typen runsaus muihin ravinteisiin nähden on saattanut lisätä mäntyjen alttiutta versosurmalle. Versosurman aiheuttaa kotelosieni, versosurmakka (Gremmeniella abietina). Sieni tuottaa keväällä kuromaitiöitä ja kesällä koteloitiöitä. Molemmat itiöt tartuttavat tautia saman kasvukauden aikana kehittyneisiin kasvaimiin. Taudin oireet, ensin neulasten ruskettuminen ja sitten koko versojen kuoleminen, näkyvät seuraavana keväänä, siis vasta vuoden kuluttua tartunnasta. Versosurmavioitukset erottaa erilaisista talvivaurioista se, että puissa on sekaisin sekä terveitä että 181

4 MARKUS AHOLA LAHOAVA YKSITTÄINEN KOIVU KÄYRÄNKYLÄN METSISSÄ ON HAJOTTAJIEN RAVINTOA JA MONEN KOLOPESIJÄN KOTI. LAHOTTAJASIENET AIHEUTTAVAT TOISAALTA SUURET TALOUDELLISET MENETYKSET KASVATETTAESSA RAUDUSKOIVUA TUKKIPUUN MITTOIHIN. sairaita kasvaimia. Ilmastollisten tekijäin aiheuttamat oireet ja vioitukset eivät puussa koskaan ole satunnaisesti jakautuneita. MÄNNYNNEULASKARISTE Neulaskariste on taimikoiden ja sulkeutumisvaiheen männiköiden tauti. Taudin aiheuttaa neulaskaristesieni (Lophodermium seditiosum). Sienten kehityskierto on yksivuotinen. Sen koteloitiöt muodostuvat syksyllä ja aiheuttavat tartunnan männyn neulasissa. Tartuntakohdat saattavat näkyä pieninä ruskeina laikkuina jo syksyllä. Keväällä sairaat neulaset ruskettuvat kokonaan. Kesän kuluessa neulaset varisevat ja sienen uudet itiöpesäkkeet kehittyvät pääosin maahan varisseissa neulasissa. Lämpimät sateiset syksyt edistävät neulaskaristeen tartuntaa. Esimerkiksi syksyn 1975 runsaiden sateiden jälkeen Länsi-Suomessa oli voimakas kariste-epidemia keväällä Nyt parhaillaan sateisen kesän 1998 jälkeen karistetta on taas runsaasti Etelä-Suomen taimikoissa. 182

5 RAVINNEPERÄISET KASVUHÄIRIÖT Turvemaiden ojitusalueilla käytettävissä olevat mineraaliravinteet ovat usein puuston kehityksen kannalta väärissä suhteissa. Jos kasvualustassa on runsaasti typpeä ja vastaavasti vähän muita tärkeitä ravinteita, kuten kalia ja fosforia sekä hivenravinteita, esim. booria, voivat männynversojen päätesilmut herkästi paleltua, tai kevätahava voi vioittaa ylimpiä versoja. Tästä on seurauksena ojitusalueiden taimikoissa usein todettu hidastunut pituuskehitys ja voimakas oksien kasvu. Epätasapainoiset ravinnesuhteet altistavat mäntyjä myös joillekin sienitaudeille, esimerkiksi männynversosurmalle ja harmaakaristeelle (Lophodermella sulcigena). Harmaakaristeen aiheuttaja on myös kotelosieni, jolla on yksivuotinen kehityskierto. Etelä- Suomessa tartunta tapahtuu pääasiassa kesäkuussa kasvaviin neulasiin. Heinäkuun lopulla sairaat neulaset muuttuvat usein ruosteenpunaisiksi ja harmaantuvat myöhemmin. Itse asiassa voimakkaimman harmaantumisen saa aikaan harmaakaristeen loissieni, Hendersonia acicola, joka luontaisesti rajoittaa harmaakaristeen leviämistä. Kuivien mäntykankaiden taimikoissa harmaakaristetta on tavallisesti vain yksittäisissä puissa. Metsitetyillä pelloilla tautia esiintyy runsaammin ja runsas typpi kasvualustassa joko luontaisena tai lannoitteena annettuna lisää harmaakaristetta. KOIVUN TAUTEJA Koivun sienitaudeista yleisin on ehdottomasti koivunruoste (Melampsoridium betulinum), joka vaivaa sekä hies- että rauduskoivua. Ruoste aiheuttaa lehtien ennenaikaista varisemista, kasvutappioita ja ankarat epidemiat altistavat uudet kasvaimet myös paleltumavaurioille epidemiaa seuraavana talvena. Nyt keväällä 1999 paleltuneita versoja on ollut runsaasti hieskoivuissa Länsi- ja Pohjois-Suomessa edellisen kesän ankaran epidemian seurauksena luvulla turvepohjaisia peltoja yritettiin monin paikoin metsittää rauduskoivulla. Toiminta epäonnistui useimmiten hirvien ja myyrien takia, ja elleivät nämä olleet taimia tuhoamassa niiden runkoon ilmestyi koroja. Korojen aiheuttaja oli tavallisesti Godronia multispora -sieni. Taudin takia rauduskoivua ei ole viljelty ojitetuilla soilla eikä turvepohjaisilla pelloilla. Sen sijaan hieskoivu on luontainen turvemaiden puulaji ja varsin kestävä Godronia-sienen sekä monien muiden sienten aiheuttamia koroja ja versolaikkuja vastaan. Koivulla on monia muitakin lehdillä ja oksistossa eläviä taudinaiheuttajasieniä, joita kuitenkin toistaiseksi on tutkittu hyvin vähän. Lahottajasienet aiheuttavat koivulla suurimmat taloudelliset menetykset. Lahon merkitys korostuu kasvattaessa rauduskoivua tukkipuun mittoihin. Turvemaiden hieskoivikot hakattaneen jo nuorempina ja ohuempina massapuuksi. LÄHTEET: Jalkanen, R Lophodermella sulcigena on Scots pine in Finland. Commun. Inst. For Fenn Kaitera, J., Aalto, T. ja Jalkanen, R Effect of resin-top disease caused by Peridermium pini on the volume and value of Pinus sylvestris saw timber and pulpwood. Scand. J. For. Res. 9: Kurkela, T Lophodermium seditiosum Minter et al. sienen esiintyminen männynkaristeen yhteydessä. Folia For. 393 Kurkela, T Metsän taudit. Otatieto 553. Lilja, A Versolaikkujen ja värivikojen aiheuttajat koivun taimilla. Folia For. 1996(2): Nevalainen, S Gremmeniella abietina in Finnish Pinus sylvestris stands in : a study based on the national forest inventory. Scand. J. For. Res. 14: Niemelä, T. ja Korhonen, K Taxonomy of the genus Heterobasidion. Kirjassa: Woodward, S., Stenlid, J., Karjalainen, R. Ja Hüttermann, A. (toim.) Heterobasidion annosum: biology, ecology, impact and control, CAB International, s Poteri, M Screening of clones of Betula pendula and B. Pubescens against two forms of Melampsoridium betulinum leaf rust fungus. Eur. J. For. Path. 22: Tamminen, P Butt-rot in Norway spruce in southern Finland. Commun. Inst. For. Fenn Uotila, A Versosyövällä pitkät perinteet. Metsä ja Puu. 1984(2): Valsta, L. (toim.) Metsätilastollinen vuosikirja. Metsäntutkimuslaitos. 183