KINKOMAA PELTOLAMPI Rakentamistapaohjeet / korttelit
|
|
- Eeva-Liisa Leppänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 KINKOMAA PELTOLAMPI Rakentamistapaohjeet / korttelit Tontteja koskevat yleisohjeet 2. Rantatontille rakentaminen 3. Maaston muotoilu 4. Autopaikat ja ajoneuvoliittymä 5. Kattomuoto ja kattokaltevuudet 6. Kerrosluvut 7. Julkisivut (värit, kattokaltevuudet) 8. Pihamaan muotoilu 9. Istutukset ja aidat 10. Jätehuolto 11. Virkistys- ym. yleiset alueet Rakentamistapaohjeiden tavoitteena on alueen viihtyisyys ja miellyttävä aluekokonaisuus. Ohjeiden lisäksi tulee noudattaa asemakaavamääräyksiä ja kunnan rakennusjärjestystä. Ennen rakennussuunnittelun aloittamista tulee suunnittelijan ja rakennuttajan olla yhteydessä rakennusvalvontaan. Rakennustapaohjeista voidaan perustelluista syistä poiketa huomioon ottaen kuitenkin korttelin tai taloryhmän yhteinen yleisvaikutelma. Poikkeamiseen tulee saada rakennusvalvonnan lupa. 1. Tontteja koskevat yleisohjeet Rakennusoikeus on jokaisella tontilla vähintään 300 kem² ja maksimissaan kaavan tehokkuusluvun verran (e=0,20 eli 20 % tontin pinta-alasta). Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti. Rakennukset tulee suunnitella tontin korkeussuhteet huomioiden ja tontille rakennetaan maaston mukaisesti. Jos tontilla luonnollinen maanpinta laskee rakennuksen matkalla yli metrin, niin rakennusta on porrastettava, jotta vältytään turhilta täytöltä, leikkauksilta ja pengerryksiltä. Rakennuttaja teettää rakennuspaikalta pintavaaituksen rakennuksen korkeusaseman ja pihan suunnittelua varten. Tontin vaaituskartta on oltava lupahakemuksen liitteenä. Kaikki jätevedet on johdettava kunnan viemäriin. Viemäröinti on tarvittaessa järjestettävä kiinteistökohtaisesti kiinteistön omalla kustannuksella, ellei liittyminen kunnan viemäriin ole muutoin mahdollista. Kaikki jätevedet, myös saunojen pesuvedet tulee johtaa kunnan viemäriin.
2 2 2. Rantatontille rakentaminen Ahvenlammen rantatonteille on osoitettu kaavamääräyksellä (sa-1) parinkymmenen metrin rantavyöhyke, jolle saa sijoittaa yhden enintään 25 kem² kokoisen saunarakennuksen. Saunan suunnittelussa ja rakentamisessa tulee selvittää ja huomioida tulvakorkeus. Saunarakennuksen etäisyyden tulee olla keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta vähintään 15 metriä. Ranta-alueella puusto tulee säilyttää tai hoitaa niin, että liito-oravien liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään. Rantaan rajoittuvilla korttelialueilla saa jokaista rakennuspaikkaa kohti rakentaa yhden laiturin, jonka pituus on enintään 10 m ja leveys enintään 1.5 m. Laiturin tulee olla kelluva. Laiturin rakentaminen vaatii rakennusvalvontaviranomaisen luvan. 3. Maaston muotoilu Maaston merkittävää muokkaamista, pengertämistä tai täyttöjä ei sallita. Täytön korkeus ei pääsääntöisesti saa ylittää 1,0 metriä. Suuremmat korkeuserot tulee ratkaista rakennuksia porrastamalla tai jättämällä sokkelia enemmän näkyviin (enintään 1,2 m). Sisäisen pengerryksen enimmäiskaltevuus on 1:2. Neljää metriä lähemmäs rajaa ei täyttöjä sallita kuin erityisestä syystä. 4. Autopaikat ja ajoneuvoliittymä Rakennusten etäisyys tienpuoleisesta rajasta on oltava vähintään 5 metriä. Tontille on rakennettava vähintään 2 autopaikkaa tontti/ asuntoa kohti (esim. yksi paikka autotalliin, toinen piha-alueelle). Ajoneuvoliittymän pitää olla vähintään 4 metrin etäisyydellä sivurajasta kunnallistekniikan laitteiden vuoksi ja liittymä saa olla leveydeltään enintään 8 metriä. Ajoneuvoliittymään on asennettava vähintään 300 mm rumpu. 5. Kattomuoto ja kattokaltevuudet Rakennuksissa tulee olla harja- ja/tai pulpettikatot. Yhteen suuntaan kallistuvia pulpettikattoja ei sallita päärakennuksissa. Myöskään koteloituja päätyräystäitä ei päärakennuksessa sallita. Räystäiden pituus tulee olla vähintään 400 mm. Kattokaltevuus tulee olla alueella. Kattolyhdyt tms. kaltevuudet voivat poiketa ohjeesta.
3 3 6. Kerrosluvut Tasamaantonteille rakennetaan I-kerroksinen tai ullakollinen talo. Ullakko täytyy rakentaa, jos kaavamääräys I u3/4 (luku silloin alleviivattu) sen vaatii. Alueella jossa kaavamerkintä on I u 2/3 (ilman alleviivausta) 1- kerroksinenkin on mahdollinen, mutta tien puolella rakennuksen vesikaton ulkopinnan ja ulkoseinän ulkopinnan jatkeen leikkauskohdan korkeusasema ensimmäisen kerroksen lattiatasosta tulee olla vähintään 3,6 metriä. Rinnetonteilla, joissa on kaavamerkintä 2/3 k I (alleviivattu) rakennetaan ns. rinnetalo. Alueella jossa kaavamerkintä on 2/3 k 1 (ilman alleviivausta) myös 1- kerroksinen tai porrastettu on mahdollinen, mutta tien puolella rakennuksen vesikaton ulkopinnan ja ulkoseinän ulkopinnan jatkeen leikkauskohdan korkeusasema ensimmäisen kerroksen lattiatasosta tulee olla vähintään 3,6 metriä. Kellarikerrosta ei rakenneta kaavamääräyksestä huolimatta, jos tontilla ei ole rinnettä. Kaavamääräys on maksimi kerrosluku.
4 4 7. Julkisivut (värit, kattokaltevuudet) Julkisivut saavat olla tiili, puu tai rappauspintaisia. Tiilen väri tulee olla tasaiseksi poltettu sävy ja saumojen laasti tiilen värinen tai laastin harmaa. Hirsijulkisivut tulee olla suorapintaisia ja maalattuja. Niiden nurkat tulee olla lyhyet ja laudoitetut. Talous- ym. rakennusten julkisivut ja katot tulee olla yhtenevät päärakennuksen kanssa. Kortteli Kerrosluku Julkisivu värit Katon väri Kattokaltevuus /3 k I u 2/3 vihreät tummat sävyt /3 k I vihreän ja harmaan eri sävyt, julkisivussa voi käyttää myös tummaa tehosteväriä /3 k I sinisen ja vihreän eri sävyt, vaaleita sävyjä ei sallita /3 k I u 2/3 värin voi valita vapaasi, kun se on ympäristöön sopiva /3 k I värin voi valita vapaasi, kun se on ympäristöön sopiva 8. Pihamaan muotoilu Pihamaan korkeusaseman tulee sopeutua olemassa olevan ympäristön korkeusasemiin. Uudis- ja lisärakentamisen yhteydessä pihamaa tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että pihamaan korkeusasema sopeutuu luontevasti naapurin, kadun ja muiden ympäröivien alueiden korkeusasemaan, eikä pengerryksiä rajan tuntumassa tarvita. Pihamaa tulee tarvittaessa porrastaa vaiheittain. Luiskien kaltevuus saa olla enintään 1:2 ja niiden tulee sijoittua kokonaisuudessaan omalle tontille. Jyrkemmillä osuuksilla on käytettävä tarvittaessa tukimuuria tai vastaavaa. Alle neljän metrin etäisyydelle rajasta saa tehdä enintään 700 mm korkean pengerryksen tai tukimuurin jollei asiasta ole erikseen sovittu. Maanpinnan korkeuden muuttaminen rajalla tai tukimuurin sijoittaminen rakennuspaikan rajalle edellyttää aina naapurikiinteistön omistajan suostumusta. Erityisestä syystä rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa tukimuurin naapurin rajaan kiinni, vaikka naapuri ei ole antanut suostumustaan. Rakennuspaikan luiskaaminen katu- ja muille yleisille alueille on kielletty, mikäli asiasta ei ole sovittu erikseen asianomaisen viranomaisen kanssa. Puistoon ja yleiseen alueeseen rajoittuvilta osin pengerryksiä ei pääsääntöisesti sallita, vaan maaston taoserot on hallittava tontin sisällä. Tontin hulevedet tulee hoitaa määräysten mukaisesti.
5 5 9. Istutukset ja aitaaminen Tontin istutettavalle alueelle tulee istuttaa pensaita, pensasaita tai pensasryhmiä erottamaan rakennuspaikka tiealueesta. Tontin istutuksissa tulee suosia kotimaisia lehtipuulajeja: erilaisia pihlajia, lehmuksia, omenapuita, tuomia sekä lisäksi talvivihreäksi havukasveja - ja puita. Sopivia pensaita ovat aroniat, angervot, syreenit, herukat ja kuusamat. Tonttien aitaamiseksi suositellaan pensasaitaa. Pensaslajikkeita valittaessa tulee huomiota kiinnittää kestävyyteen (aurauslumen paino). Lauta-aidat tulee maalata yhtenäisesti. Alueelle ei suositella erikoisen värisiä tai muotoisia puistokasveja, kuten hopeapajua, Terijoen-salavaa tai pylväshaapaa. Vierasperäisistä lajeista kuitenkin vuorimänty sopii alueelle. Kiinteistön kadun vastaiselle rajalle kokonaan oman kiinteistön puolelle istutettavan pensasaidan, pensasryhmien juuriston ja oksiston on täysikasvuisenakin pysyttävä omalla kiinteistöllä, eivätkä ne saa ulottua katualueelle. 10. Jätehuolto Omakotitalotonteille tulee sijoittaa jäteastiat siten, että jäteautolla on esteetön pääsy vähintään 10 metrin etäisyydelle jäteastioista. Jäteastiat suojataan vähintään 1,2 m korkealla aitauksella. Jäteastiat on sijoitettava vähintään 4 m etäisyydelle naapurin rajasta. Muut kuin puutarhajätteet tulee kompostoida kompostisäiliössä, johon haittaeläinten pääsy on estetty. Komposti tulee sijoittaa vähintään 5 m päähän naapurin rajasta, ellei naapurin kanssa ole muuta sovittu. 11. Virkistys- ym. alueet Asemakaavan VL -alueet ja V-alueet ovat yhteisiä virkistysalueita. Muuramessa Elinvoiman ja kestävän kasvun osasto
Rakentamistapaohjeet 2017 / Korttelit 504, 553, 560,
1 SEUNAVUORI Murtolampi (pohjoisosa) ja Rajala (eteläosa) Rakentamistapaohjeet 2017 / Korttelit 504, 553, 560, 577 581 1. Tontteja koskevat yleisohjeet 2. Murtolammen rantatontille rakentaminen 3. Maaston
Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti.
Laukaan kunta KATAANMÄEN ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 1148 1159 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3 3.2 Värit...3
AHVENLAMMEN ASUNTOALUE - Tiivistelmä
AHVENLAMMEN ASUNTOALUE - Tiivistelmä Rakennustapaohjeet 008 - Korttelit tai osat 80, 8, 86, 87 ja 0 KAKKA KOSKEVAT OHJEET: Jos luonnollinen maanpinta laskee rakennuksen matkalla yli metrin, rakennus on
Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin kadun suuntaisesti.
Laukaan kunta, Vihtavuori BRITTILÄNRANTA II ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 139-146 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3
KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360
1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,
IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ,
IITTI Kirkonkylä SORRONNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJE 12.9.2011. K 35 korjattu 3.11.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Sorronniemen
MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET
ÄÄNEKOSKI MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET Alue A Julkisivut tiili, rappaus tai lauta Alue B Julkisivut lauta Alue C Julkisivut höylähirsi tai lauta HYVÄKSYTTY ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGINHALLITUKSESSA 5.2.2007 Äänekosken
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).
ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KATAJARINNE 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 5569,
1 ROVANIEMI KATAJARINNE RAKENTAMISTAPAOHJEET 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 5569, 5574-5584 liittyy asemakaavaan kv *.*.2017 24.1.2017 Tekniset palvelut/kaavoitus 2 ROVANIEMI KAAVOITUS KATAJARINTEEN ALUEEN
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN:
ROVANIEMEN KAUPUNKI YLIKYLÄ-VENNIVAARA 04.05.20 11 RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: 10154, 10155, 10156, 10157, 10218, 10153, 10220, 10151, 10222,10219, 10152, 10221, 10150, 10147, 10148, 10224, 10140,
SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat
RAKENTAMISTAPAOHJEET KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE. Nro Kaavatunnus 306 Ak3111
Nro 0230002 Kaavatunnus 306 Ak3111 KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE RAKENTAMISTAPAOHJEET AO-39 KORTTELIT 409-412 JA 414-415 AO-40 KORTTELI 413 JA KORTTELIN 407 OSA KUUSANKOSKEN KAUPUNKI TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUS
m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN
MANNERHEIMINPUISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
Kaavoitus ja mittaus 19.4.2017 1(7) MANNERHEIMINPUISTON RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 204-212 P E Kaavoitus ja mittaus 19.4.2017 2(7) RAKENNUSTAPAOHJEET E YLEISTÄ Mannerheiminpuiston alueesta luodaan omaleimainen
RAKENTAMISTAPAOHJE. Myllypohjan (15.) kaupunginosa Korttelin tontit 1-3, korttelin tontit 1 ja 3-5, korttelit 15049, 15050, ja 15052
RAKENTAMISTAPAOHJE Myllypohjan (15.) kaupunginosa Korttelin 15047 tontit 1-3, korttelin tontit 1 ja 3-5, korttelit 15049, 15050, 15051 ja 15052 (A-2558 Taavinkadun pää) Laatimispäivämäärä: 23.5.2013 Viimeisin
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE.
ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ SÄILYTETÄÄN. ALUEELLA ON OTETTAVA HUOMIOON, ETTÄ KULTTUURIHISTORIAN JA KAUPUNKIKUVAN KANNALTA MERKITTÄVÄT VANHAT RAKENNUKSET SÄILYVÄT. UUDISRAKENNETTAESSA
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170
Sydämellinen Laukaa. Kevään 2011 uudet tontit Kataanmäki, Laukaa kk Tarjouskilpailu 18. 29.4.2011 AP-2. VL/s. VL/s w. VL/s 1157 151.
Sydämellinen Laukaa Kevään 0 uudet tontit Kataanmäki, Laukaa kk Tarjouskilpailu 8. 9..0 0 0 Iu/ 0 0 /k Iu/ 8 - s- 9 Iu/ Iu/ 0 0 8. 0 V et KATAJAMÄENTIE a 0 /k I u/ /k I u/ r v /k I u/ /t et /k I u/.9000.9
3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.
Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET
Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje
Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.
RAKENTAMISTAPAOHJE
VESILAHDEN KUNTA, KIRKONKYLÄ KALALAHDEN ASEMAKAAVA RAKENTAMISTAPAOHJE 07.01.2019 Tämä rakentamistapaohje koskee Kalalahden asemakaavan erillispientalojen korttelialueita 301-307. Arkkitehtitoimisto Helena
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä
Rakentamistapaohjeet rol , 2 ja
Rakentamistapaohjeet rol 8227 1, 2 ja 3 21.12.2009 1(10) Yleistä: Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla esitettyjä määräyksiä ja kaavasta laadittua havainnekuvaa. Tarkoitus on
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061
RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 11/2007 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Hyv. Ymp./rak.valv.ltk 9.10.2007 151 RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE (TUULIKALLIO KORTTELIT 59 61) TAVOITTEET
PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727
KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien
TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET
Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet
UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö 29.11.2017 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan määräyksiä. Ohjeistus sisältää
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
RAKENTAMISTAPAOHJEET Laivurintien ja Helkarannantien korttelit 501-506
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö 13.12.2012 Lasse Majuri vs. kaavoituspäällikkö RAKENTAMISTAPAOHJEET Laivurintien ja Helkarannantien korttelit 501-506 Rakentamistapaohjeet
Rakentamistapaohjeet A-2700 D/428/ / (6)
Rakentamistapaohjeet A-2700 D/428/10.02.03.00.04/2017 1 (6) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 13.11.2017 Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi Rakentamistapaohjeet A-2700 D/428/10.02.03.00.04/2017
ULVILA HORMISTO ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO P. 02-6774511
ULVILA HORMISTO ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO P. 02-6774511 1 HORMISTON ASEMAKAAVAN OMAKOTIRAKENNUSTEN KORTTELEITA 701-708 JA OSAA KORTTELEITA 707, 710, 711 ja 714 KOSKEVAT RAKENTAMISOHJEET Rakentamisohjeet
KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE
KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE YLEISET OHJEET Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Tarkoituksena on ohjata Kotipuiston
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon
SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET
Ohjeet koskevat tonttia: 1558-15 Tälle tontille voi rakentaa 1-1½kerroksisen asuin- tai asuntolaraken- nuksen, jossa on puujulkisivut. 2- kerroksinen osuus rakennuksen alasta saa olla enintään 50%. Ullakon
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:
1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
1. PIHAJÄRJESTELYT JA RAKENNUSTEN SIJOITTAMINEN
RUSKON KUNTA 1 / 5 Tekninen osasto PL 69 21291 RUSKO MUNITTULAN ASEMAKAAVA- ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET JOHDANTO Munittulan kaava-alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaaksi määritellyn Ruskon kirkonkylän
http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET
Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA
SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015
SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE
Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
PUSULAN KAUKELANTIEN TONTTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET
PUSULAN KAUKELANTIEN TONTTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET Nummi-Pusulan kunta Arkkitehtitoimisto A+ 6.5.2008 2 RAKENNUSTAPAOHJEET 1. YLEISTÄ Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista niin että Pusulan
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS
RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat
J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12
1 AO-KORTTELIT 2-12 2 Ohjeiden tarkoitus Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavaa ja sen määräyksiä sekä ovat ohjeena rakentajille, suunnittelijoille, rakennusvalvonnalle. Tavoite on yhtenäinen lähiympäristö,
JUNKKARI, Maarainpolku
JUNKKARI, Maarainpolku Rakentamistapaohjeet Korttelit 1253 (tontit 1-9) ja 1254 (tontit 1, 5-7) väritys (värikartta) sama kuin Junkkarin aiemmissa rakentamistapaohjeissa tonteilla 1253-1 (Maarainpolku
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas 4.5.2007 / päivitetty 21.1.2008 Asemakaavamääräys Osa alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa alueen raja Rakennustapaohje