Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Pia Eriksson, kehittämispäällikkö, THL

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Pia Eriksson, kehittämispäällikkö, THL"

Transkriptio

1 Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus Pia Eriksson, kehittämispäällikkö, THL

2 Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista ja kansallisesti koordinoitua lastensuojelun kehittämisen toimintamallia Yhteiskehittämispäivät on suunniteltu osaamiskeskusten,maakunnallisten LAPE-hankkeiden, muiden alueellisten toimijoiden ja THL:n yhteistyönä Mukaan päiviin on kutsuttu (lastensuojelun) ammattilaisia, asiakkaita/ kokemusasiantuntijoita, yhteistyökumppaneita ja tutkijoita Yhteiskehittämisen periaatteita ovat moniäänisyys ja dialogisuus Asiakkaiden kokemukset ja tieto Eri ammattilaisen kokemukset ja tieto Tutkimuksen tuottama tieto 2 2 Etunimi Sukunimi

3 Yhteiskehittämisen periaatteita Keskeistä kaikkien sidosryhmien mukaan pyytäminen alusta saakka Ytimessä reflektiivinen, eri näkökulmia yhdistävä ja pohtiva keskustelu Tutkimus- ja kokemustiedon tasapainoinen hyödyntäminen Oleellista arjen käytännöistä nouseva kokemus- ja tutkimustieto (practice based evidence). Tuotetaan ideoita ja jalostetaan/täsmennetään/arvioidaan niitä yhteisessä keskustelussa Pysytään tietoisesti moninäkökulmaisina Puretaan hierarkioita vuorovaikutuksen tasavertaisuus tärkeää 3 3 Etunimi Sukunimi

4 Yhteiskehittämispäivät & lastensuojelun kansallinen kehittäminen Yhteiskehittämispäiviä järjestetään eri puolilla maata LAPE-ohjelman ajan Päivien rakenne on samanlainen, teema vaihtelee Pohjana ovat LAPE:ssa tuotetut lastensuojelun mallinnukset, joihin perehdytään ja joita kehitetään yhdessä eteenpäin Päivien tuottama materiaali kootaan materiaalipankiksi Materiaali koostuu videotaltioinneista, diaesityksistä ja muusta mahdollisesta, täydentävästä materiaalista 4 4 Etunimi Sukunimi

5 Kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleet lapset ja nuoret viimeisimmän sijoitustiedon mukaan vuosina , % 5 5 Tarja Heino

6 Huostassa olleet lapset sijoitusmuodon mukaan maakunnittain , % (N=8 776) 6 6 Tarja Heino

7 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

8 Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen Lastensuojelun mallinnus terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Timonen- Kallio, Eeva; Yliruka, Laura; Närhi, Pekka (2017). THL työpaperi 23/2017. Ladattavissa ilmaiseksi Julkarista: Etunimi Sukunimi

9 Mallinnuksen lähtökohdat Tavoitteena kuvata: kuntouttava, kasvatuksellinen, hoidollinen, terapeuttinen viitekehyksiä yhdistävä lapsilähtöinen laitoshoidon malli Terapeuttinen orientaatio ja sosiaalipedagoginen orientaatio Lapsikeskeinen suhteissa rakentuva työskentely Lasten koettu hyvinvointi (Fattore ym. 2009) 9

10 Terapeuttinen orientaatio Whittaker ym. (2016) korostavat terapeuttisen orientaation keskeisinä periaatteina: 1) Laitoksen tulee olla lapselle tai nuorelle turvallinen ympäristö 2) Yhteistyö lasten vanhempien kanssa tärkeässä roolissa 3) Ankkuroituminen lapsen lähiympäristöön 4) Ei kyse yksittäisestä ohjelmasta, vaan laajemmasta terapeuttisesta orientaatiosta -> arjen jakaminen yhdessä ja siihen liittyvät ihmissuhteet 5) Tutkimustietoon perustuvien vaikuttavien ja siirrettävien mallien tunnistamista Terapeuttiseen orientaation liittyy kiinteästi traumanäkökulma. Tavallinen arki jo itsessään terapeuttista 10

11 Sosiaalipedagoginen ja kasvatuksellinen lähestymistapa Uudistaa ja vahvistaa sosiaalikasvatusta laitoshoidon käytännöissä Arkikeskeisyys, yhteisen arjen jakaminen ja eläminen Elinikäinen kasvu ja kehitys Pedagogisen suhteen keskeinen merkitys kasvatustyössä Kulttuurisuuden ja yhteisöllisyyden korostaminen Muutossuuntautuminen ja empowerment ajattelu Tukea lapsia ja nuoria yhteiskuntaan kiinnittymisessä Yhteisöllisyys ja osallisuus -> toimijuutta 11

12 Lapsikeskeinen suhteissa tapahtuva työskentely Lasten suhteissa rakentuvat tärkeimmät hyvinvoinnin osaalueet Turvallisuus Positiivinen minäkuva Toimijuus 12

13 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

14 Lastensuojelun ja psykiatrian yhdyspinta Laitoshoidossa olevista lapsista 60-80% myös lapsi- tai nuorisopsykiatrian hoidon tarpeessa Yhteistyön haasteita Toisten työn tunteminen ja tiivis yhdessä työskentely Moniammatillinen koulutus Yhteistyökäytänteiden kehittäminen, sopiminen (roolit ja vastuut, johtaminen) Psykiatrisen osaamisen mukainen toimintaprofilointi Porrasteisuuden tulisi toteutua ilman lasten siirtoja, hoito lähelle lasta Koti ja hoito Pysyvyyttä tukea laitokseen 14 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

15 Kokonaisvaltaisuus Ei yksittäinen menetelmä sijoitettujen lasten kasvatus, arkinen huolenpito, arjen kautta tapahtuva terapeuttisuus, sekä lapsen tarvitsema (terveydenhuollon) hoito ovat kokonaisuus Kokonaisvaltaisesti tukevat ympäristöt Yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen Työskentely perheen kanssa nostettu keskiöön Vertaistuki Osaamisen varmistaminen ja vahvistaminen Yhteensovittava johtaminen 15 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

16 Muita LAPE-julkaisuja Eronen, Tuija & Laakso, Riitta (2016) Lastensuojelun laitoshoidon kasvatukselliset ja kuntouttavat orientaatiot ja niiden vaikuttavuus : Tutkimuskatsaus kansainvälisiin tutkimuksiin THL työpaperi 44/ Lapsikeskeinen ja lapsenoikeusperustainen sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli 16

17 Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Toimintamallin periaatteet: Lapsikeskeisyys Kaiken ytimessä ja peilinä ovat lapset Lapsen oikeuksien viitekehys Lapsen edun ensisijaisuus ja lasten oikeudet keinoja sijoitettujen lasten ja nuorten oikeusturvan toteutumisen varmistamiseksi sekä heidän omia oikeuksiaan koskevan tietoisuuden vahvistamiseksi. selkiyttää ja yhdenmukaistaa nykyisiä toimintatapoja sekä eri ohjaus- ja valvontatoimijoiden rooleja ja vastuunjakoa. hyvinvointitiedon kartoittaminen vuorovaikutteisesti ja lapsiystävällisesti sosiaalityöntekijän ja lapsen vuorovaikutuksessa systemaattiset lasten näkemysten ja kokemusten selvittämisen käytännöt puolueeton yhteydenottotaho sijoitetuille lapsille 17

18 Sijaishuollon laatukriteerit osana LAPEa Laadukkaan laitoshoidon edellytyksenä ovat laitoksille asetettavat laatukriteerit -> sijaishuollon laatukriteerejä työstetään osana LAPEa Poimintoja luonnosvaiheen kriteereistä: Lapsi kokee olonsa turvalliseksi sijaishuoltopaikassa Lasta tuetaan pitämään yhteyttä hänelle tärkeisiin läheisiin Lapsen läheisten osallisuutta lapsen arjessa tuetaan Lapsi on osallinen ns. tavallisissa lapsuuden ja nuoruuden yhteisöissä 18 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

19 Pia Eriksson stm.fi/lape #lapemuutos #kärkihanke

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö Monitoimijainen, yhteinen perhetyö mallinnuksen esittely 1 6.9.2017 Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista ja kansallisesti koordinoitua

Lisätiedot

Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa

Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa Sijaishuollon ohjaus ja valvonta lastensuojelun yhteiskehittämispäivä, Pori 12.4.2018 Jaana Tervo,

Lisätiedot

Perhehoidon mallinnuksesta käytäntöön Yhteiskehittämispäivä Pia Eriksson, kehittämispäällikkö THL

Perhehoidon mallinnuksesta käytäntöön Yhteiskehittämispäivä Pia Eriksson, kehittämispäällikkö THL Perhehoidon mallinnuksesta käytäntöön Yhteiskehittämispäivä 18.10.2017 Pia Eriksson, kehittämispäällikkö THL Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista

Lisätiedot

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Sijaishuollon ohjaus ja valvonta

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Sijaishuollon ohjaus ja valvonta Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät 12-13.11.2018 Työryhmien tuotokset Sijaishuollon ohjaus ja valvonta Yhteiskehittämisen prosessi 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 Kehittämiskohteiden määrittely

Lisätiedot

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Laitoshoito, perhehoito sekä ohjaus ja valvonta

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Laitoshoito, perhehoito sekä ohjaus ja valvonta Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät 12-13.11.2018 Työryhmien tuotokset Laitoshoito, perhehoito sekä ohjaus ja valvonta Yhteiskehittämisen prosessi 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 Kehittämiskohteiden

Lisätiedot

Lastensuojelun kehittäminen yhteiskehittämö toimintatapana

Lastensuojelun kehittäminen yhteiskehittämö toimintatapana Lastensuojelun kehittäminen yhteiskehittämö toimintatapana Yhteiskehittämöllä kohtia osallisuutta, laatua ja yhtenäisiä periaatteita lastensuojelussa LAPE-ohjelman osana on rakennettu pysyväksi tarkoitettua,

Lisätiedot

Kohti lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoitoa Yhteiskehittämispäivä

Kohti lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoitoa Yhteiskehittämispäivä Kohti lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoitoa Yhteiskehittämispäivä 31.10.2017 Kehittämispäällikkö Pia Eriksson ja tutkimusprofessori Tarja Heino THL Yhteiskehittämispäivien tausta

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Sijaishuollon laatukriteerit Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät

Sijaishuollon laatukriteerit Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Sijaishuollon laatukriteerit Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät 13.11.2018 Susanna Hoikkala, LSKL/Tampereen yliopisto Taustaa Sijaishuollolla vaativa yhteiskunnallinen tehtävä: Miten

Lisätiedot

Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Mia Montonen & Laura Yliruka

Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Mia Montonen & Laura Yliruka Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus 1 15.5.2017 Mia Montonen & Laura Yliruka Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus Esimies Päivi Sihvo, Vantaa & kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Lastensuojelun laitoshoito

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Lastensuojelun laitoshoito Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät 12-13.11.2018 Työryhmien tuotokset Lastensuojelun laitoshoito Yhteiskehittämisen prosessi 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 Kehittämiskohteiden määrittely kansallisesti

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Monitoimijainen arviointi. Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita

Monitoimijainen arviointi. Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita Monitoimijainen arviointi Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita Kirsti.kumpulainen@uef.fi Lapsi- ja perhepalvelujen -muutosohjelmassa (LAPE) sekä perustason lähipalveluja että lasten

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa

Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa Susanna Hoikkala Erityisasiantuntija/Lastensuojelun Keskusliitto 1 28.4.2017 Susanna Hoikkala Mallinnus

Lisätiedot

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Kick off Barnet och familjen i centrum - förändringsprogrammet i Österbotten

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Kick off Barnet och familjen i centrum - förändringsprogrammet i Österbotten Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Kick off 25.9.2017 Barnet och familjen i centrum - förändringsprogrammet i Österbotten Pia Eriksson, VTT, kehittämispäällikkö THL Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana

Lisätiedot

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja LAPE-Kymenlaakso Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen - lastensuojelulaitosten ja lasten- ja nuorisopsykiatrian välinen yhteistyö LAPE-Kymenlaakson laitoshoidon kehittämisen tavoitteet

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI. Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry.

Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI. Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry. Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä 13.11.2017 MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry. Mareena Heinonen Asiantuntija VOIKUKKIA-toiminta Kasper Kasvatus-

Lisätiedot

Turvallisuus ja lasten kuuleminen sijaishuollossa. Valtakunnalliset Lape-päivät Riitta Laakso / Jaana Tervo

Turvallisuus ja lasten kuuleminen sijaishuollossa. Valtakunnalliset Lape-päivät Riitta Laakso / Jaana Tervo Turvallisuus ja lasten kuuleminen sijaishuollossa Valtakunnalliset Lape-päivät 30.5.2017 Helsinki 30.5.2017 Riitta Laakso / Jaana Tervo 1 Turvallisuus ja sen eri ulottuvuudet sijaishuollossa Riitta Laakso

Lisätiedot

Tervetuloa yhteiskehittämispäivään / Välkommen till samutvecklingsdagen. Mia Montonen & Laura Yliruka

Tervetuloa yhteiskehittämispäivään / Välkommen till samutvecklingsdagen. Mia Montonen & Laura Yliruka Tervetuloa yhteiskehittämispäivään / Välkommen till samutvecklingsdagen 1 15.5.2017 Samutvecklingsdagens bakgrund Kompetenscentrens inom det sociala området och THL:s gemensamma strävan efter ett forskningsbaserat

Lisätiedot

Kohti lapsikeskeistä valvontaa. Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät

Kohti lapsikeskeistä valvontaa. Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät Kohti lapsikeskeistä valvontaa Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät 13.11.2018 Taustaa OPCAT tarkastukset YK:n kidutuksen vastainen yleissopimus ja sen valinnainen lisäpöytäkirja 2014

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ

LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ Kohden lapsi- ja perhemyönteistä Suomea Jouni Välijärvi, professori Jyväskylän yliopisto Eteläisen Suomen LAPE-akatemia Lahti 24.5.2019 Visio: kansallinen lapsistrategia

Lisätiedot

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue Valtakunnallinen OT-päivä 12.6.2018 Jussi Ketonen Työryhmä 11/17 4/18 Jussi Ketonen, pj. Anniina Kaittila, siht. Pekka Kuru Kim

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa. Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15

Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa. Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15 Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15 Käytäntötutkimuksesta poimittua Osaava ja riittävä sekä pysyvä henkilöstö Sijaishuoltoyksikön toimintatavat Tilat ja ilmapiiri

Lisätiedot

Lastensuojelun sijaishuolto muutoksessa Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko

Lastensuojelun sijaishuolto muutoksessa Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko Lastensuojelun sijaishuolto muutoksessa Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko LASTENSUOJELUN KOKONAISMÄÄRÄT Vuonna 2017: Lastensuojeluilmoitus tehtiin 76 116 lapsesta Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna

Lisätiedot

loppuseminaari, klo

loppuseminaari, klo Uudistuva sijaishuolto: Mikä muuttuu perhehoidossa, laitoshoidossa ja sijaishuollon valvonnassa? Saara Keränen, Kirsi Mustonen, Eeva Timonen-Kallio, Pekka Närhi, Raija Kojo ja Susanna Hoikkala 16.12.16

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa

Lisätiedot

Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa

Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Varhaiskasvatus ja koulu osana perhekeskusverkostoa 2 Tärkein

Lisätiedot

YHTEISÖN KOKEMUSPELIN OHJEET

YHTEISÖN KOKEMUSPELIN OHJEET YHTEISÖN KOKEMUSPELIN OHJEET ENNEN PELIÄ Leikkaa ja liimaa kartongille (tai tee itse) ohjevihkosen lopussa oleva nuoli ja kiinnitä se pelilaudan keskelle nastalla yms. Ammattilainen: johda alussa omin

Lisätiedot

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30

Lisätiedot

LAPE - siltaus Lape ei lopu, vaan muuttaa muotoaan. SOTEMAKU-ohjausryhmä

LAPE - siltaus Lape ei lopu, vaan muuttaa muotoaan. SOTEMAKU-ohjausryhmä LAPE - siltaus 2019 Lape ei lopu, vaan muuttaa muotoaan SOTEMAKU-ohjausryhmä Lape - siltaustoimet 2019: Yhteenveto (1/7) Maakuntien LAPE-r yhmät jatkavat. Niitä kehitetään Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Systeeminen lastensuojelun toimintamalli mallinnuksen esittely Yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 1 Päivi Petrelius Terveisiä eilen päättyneiltä lastensuojelupäiviltä! 2 3.10.2017 Etunimi Sukunimi Yhteiskehittämispäivät

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOKSEN TYÖVÄLINEENÄ LAPE-hanke Etelä-Pohjanmaan Kick off 25.4.2017 Seinäjoki 27.4.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutoshanke (LAPE) Muutos kohti lapsi-

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä.

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. Hankejohtaja, ohjausryhmän pj Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Maria Kaisa Aula Avauspuheenvuoro 7.9.2017 Lasten

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.2009 18.09.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1 Mihin tarvitaan laatukriteerejä? Varmistamaan lastensuojelun

Lisätiedot

Lastensuojelun sijaishuollon avoin yksikkörekisteri Lasteri. Lape-päivät Pia Eriksson, Tarja Heino, THL

Lastensuojelun sijaishuollon avoin yksikkörekisteri Lasteri. Lape-päivät Pia Eriksson, Tarja Heino, THL Lastensuojelun sijaishuollon avoin yksikkörekisteri Lasteri Lape-päivät Pia Eriksson, Tarja Heino, THL Taustaa Lastensuojeluperustein sijoitettuina oli vuoden 2017 aikana 17 956 lasta ja nuorta Valtiolla

Lisätiedot

Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia

Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia Päivi Petrelius, Mia Tapiola, Minna Kallio 26.1.2017 Etunimi Sukunimi Syksyn 2016 työpajaprosessi 10 mallinnusryhmää työskenteli syksyn

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa?

Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa? Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa? II LAPE-konferenssi 26.10.2017 YTT, kehittämispäällikkö, THL paivi.petrelius@thl.fi 1 25.10.2017 Lastensuojelun kehittäminen osana palveluiden kokonaisuutta

Lisätiedot

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Tila: 2.Krs B276(akvaarioluokka) Virve Edlund ja Marjaana Karjalainen PKS LAPE, erityis- ja vaativin taso

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne Tampere 26.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi integratiivinen palvelurakenne

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA

TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA LAPE yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA Tuuli Nikkarinen LT, Nuorisopsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi

Lisätiedot

PERHETYÖN PERHONEN. Työkirja perhetyön ja perhekuntoutuksen toimijoille

PERHETYÖN PERHONEN. Työkirja perhetyön ja perhekuntoutuksen toimijoille PERHETYÖN PERHONEN Työkirja perhetyön ja perhekuntoutuksen toimijoille Koottu Pohjois-Savon LAPE-hankkeen Monitoimijaisen perhetyön ja perhekuntoutuksen yhteiskehittämisen tuloksena joulukuussa 2018 SISÄLLYS

Lisätiedot

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli

Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Systeeminen lastensuojelun toimintamalli mallinnuksen esittely 1 Päivi Petrelius Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista ja kansallisesti

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta 1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät

SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Lastensuojelun kesäpäivät 5.6.2019 7.6.2019 SyTy-hanke/Nanna Miettunen 1 SYSTEEMISYYS LASTEN JA PERHEIDEN KANSSA TEHTÄVÄSSÄ

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen To klo Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri

Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen To klo Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri Perhekeskustoimintamalli Kehittämistyöryhmän tapaaminen To 15.6.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 1.6.2017 Päivän ohjelma 1. Ajatuksia monitoimijaisesta

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten

Lisätiedot

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen

Lisätiedot

Perheiden tarpeista lähtevän auttamistyön johtaminen

Perheiden tarpeista lähtevän auttamistyön johtaminen Kehittämissuunnittelija Liisa Jokinen Sosiaalityöntekijä (VTM) @liisajokinen1 LAPE Lastensuojelun avohuollon valtakunnalliset Yhteiskehittämispäivät / Kuopio 22.11.2018 Perheiden tarpeista lähtevän auttamistyön

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke

Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke Lapset puheeksi, verkostot suojaksi Kanta-Hämeen LAPE-hanke Kanta-Hämeen LAPE-hankkeen kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos Perhekeskustoimintamalli Erityis-ja vaativan tason palvelujen kehittäminen

Lisätiedot

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä Maria Kaisa Aula 4.6.2019 MIkkeli LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM MIKSI LAPE muutosohjelma? Nykyisestä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi -seminaari Helsinki 17.11.2016 Johanna Moilanen & Taina Era SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö miten malli auttaa lapsia ja perheitä?

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö miten malli auttaa lapsia ja perheitä? Monitoimijainen, yhteinen perhetyö miten malli auttaa lapsia ja perheitä? Yhteiskehittämispäivä 8.11.2017, Porvoo Päivi Petrelius ja Marjo Alatalo 1 Päivi Petrelius Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Tampere 31.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA LAPE-päivät 9.10.2018 TAMPERE Hanna Ruokamo Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY TAUST Kuntien yhteinen toimintaa koskeva suunnitelma lasten ja

Lisätiedot

Systeemiteoreettinen pohja LAPE-työskentelyssä ja johtamisessa

Systeemiteoreettinen pohja LAPE-työskentelyssä ja johtamisessa Systeemiteoreettinen pohja LAPE-työskentelyssä ja johtamisessa Toimintakulttuurin muutos -seminaari 31.10.2017 1 31.10.2017 Yleinen systeemiteoria lähtökohta systeemiselle ajattelulle Systeemiteorian näkökulmasta

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus

Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus Laura Yliruka 9.3.2018 Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus Eeva Timonen-Kallio, Laura Yliruka & Pekka Närhi (2017) Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. THL:n työpapereita

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Tampere Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! LAPE muutosohjelman näkökulmia monialaisuuteen

Tehdään yhdessä! LAPE muutosohjelman näkökulmia monialaisuuteen Tehdään yhdessä! LAPE muutosohjelman näkökulmia monialaisuuteen LAPE - tavoitteet Hallintokunnat ylittävä muutosohjelma, jonka toimeenpano on hankkeistettu STM, OKM, THL, OPH, TEM, Suomen Kuntaliitto,

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin lähtökohtia ja periaatteita. Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita

Monitoimijaisen arvioinnin lähtökohtia ja periaatteita. Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita Monitoimijaisen arvioinnin lähtökohtia ja periaatteita Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, emerita Kirsti.kumpulainen@uef.fi Lapsi- ja perhepalvelujen -muutosohjelmassa (LAPE) sekä perustason

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot