Uraanimalmin koelouhinnan ja -rikastuksen ympäristövaikutukset (URAKKA)

Transkriptio

1 Uraanimalmin koelouhinnan ja -rikastuksen ympäristövaikutukset (URAKKA) Säteilyturvakeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen projektiryhmän loppuraportti ympäristöministeriölle Luovutettu: Tarkastettu: pvm (nimikirjoitus) Raimo Mustonen Tarja Ikäheimonen Päivi Kurttio Pia Vesterbacka Maria Nikkarinen Markku Tenhola Olli Äikäs

2 Säteilyturvakeskus URAKKA 2(42) YHTEENVETO Tämä on loppuraportti ympäristöministeriön (YM) tilaamasta selvityksestä uraanimalmin koelouhinnan ja uraanin koerikastuksen mahdollisista ympäristövaikutuksista. Työn tavoitteena oli selvittää uraanikaivostoimintaa edeltävän, pääasiassa valtausvaiheeseen ajoittuvan koetoiminnan ympäristövaikutukset ja niiden suhde YVA-laissa tarkoitettuihin todennäköisesti merkittäviin haitallisiin ympäristövaikutuksiin, jotka edellyttävät YVAlainsäädännön mukaista ympäristövaikutusten selvitystä. Selvityksen pääpaino oli säteilyyn ja radioaktiivisiin aineisiin liittyvissä ympäristövaikutuksissa, mutta sisälsi myös fyysisten ja maisemallisten vaikutusten sekä muiden haitallisten aineiden vaikutusten arviointia. Ihmisiin kohdistuvia ns. sosiaalisia vaikutuksia ei arvioitu tässä selvityksessä. Selvityksen on tehnyt Säteilyturvakeskuksen (STUK) ja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) asiantuntijaryhmä, joihon kuuluivat STUKista apulaisjohtaja Raimo Mustonen (projektipäällikkö), apulaisjohtaja Tarja K. Ikäheimonen, laboratorionjohtaja Päivi Kurttio ja laboratorionjohtaja Pia Vesterbacka, sekä GTK:sta ympäristögeologi Maria Nikkarinen, geologi Olli Äikäs ja geologi Markku Tenhola. Asiantuntijaryhmä on päätynyt seuraaviin ehdotuksiin: 1. Uraanin etsinnällä ei voida katsoa olevan sellaisia haitallisia ympäristövaikutuksia, joita voitaisiin pitää YVA-lain tarkoittamassa mielessä todennäköisesti merkittävinä. Tällöin etsinnällä tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä ennen koelouhintaa, mukaan lukien syväkairaus. 2. Uraanikaivostoimintaa edeltävän koelouhinnan laajuus voi vaihdella merkittävästi. Tämän vuoksi ehdotetaan, että jos ennen kaivospiirin muodostamista tehtävän uraanimalmin koelouhinnan kokonaislouhinta ylittää tonnia, tulee louhintaan soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 :n 1 momentin mukaista arviointimenettelyä. Alle tonnin kokonaislouhinnalle uraanikaivostoimintaa edeltävässä koelouhinnassa ei ehdoteta YVA-menettelyä, vaan toiminnan ympäristövaikutukset tulee selvittää muulla tavalla. 3. Sellainen uraanimalmin koelouhinta, johon liittyy uraanin kemiallinen rikastus louhintapaikalla tai rikastushiekan palauttaminen louhintapaikalle, jos rikastus on tehty jossain muualla, edellyttää aina YVA-menettelyä riippumatta rikastettavasta uraanimalmin määrästä. 4. Koska uraanimalmin koelouhinta ja koerikastus ovat säteilytoimintaa, asiantuntijatyöryhmä ehdottavaa, että uraanimalmin koelouhinnan ja koerikastuksen säteilyvaikutusten arviointikriteeriksi Säteilyturvakeskus asettaa ympäristön väestön yksilöä koskevan annosrajoituksen, joka on pienempi kuin 1 msv vuodessa. Tähän annosrajoitukseen sisällytetään kaikki toiminnasta aiheutuvat altistustiet, joiksi asiantuntijatyöryhmä on määritellyt seuraavat; Ulkoisesta gammasäteilystä aiheutuva annos, Pölyaltistuksen kautta saatava annos, Juomaveden kautta saatava annos, ja Ympäristön ravintokasvien, kalojen ja riistanlihan syömisestä aiheutuva annos, sekä Ympäristöön leviävän radonin aiheuttama lisäys ilman radonpitoisuuteen. 5. Jotta edellä esitetyt säteilyvaikutukset voidaan arvioida, edellyttää se toiminnan harjoittajalta ennen koelouhintaa ja koerikastusta tehtävää valtausalueen ja sen lähiympäristön radiologista perustilaselvitystä, jossa kaikki edellä mainitut altistustiet on kartoitettu riittävän edustavasti alueiden ollessa luonnontilassa.

3 Säteilyturvakeskus URAKKA 3(42) 1. JOHDANTO 4 2. TAUSTAA 4 3. URAANI, SEN ETSINTÄ JA HYÖDYNTÄMINEN Uraani kallio- ja maaperässä ja luonnonvesissä Talousvedestä aiheutuvat efektiiviset säteilyannokset Suomen merkittävimmät uraaniesiintymät Malminetsintä Etsintätyö ilman kaivoslain erityisoikeuksia Varaus (= valtausvaraus) Valtaus Malminetsintätutkimukset ja menetelmät Todennäköiset koetoiminnot ja niiden mittakaava vuonna 2004 alkaneessa etsinnässä YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN TUNNISTAMINEN Ympäristövaikutuksia uraanin etsinnän yhteydessä Ympäristövaikutuksia uraanimalmin koelouhinnan ja koerikastuksen yhteydessä Maisemalliset ja kemialliset ympäristövaikutukset Radonin erittyminen koelouhoksesta, sivukivestä ja rikastushiekasta Ulkoinen säteily koelouhoksella ja koerikastus- ja läjitysalueella Radioaktiivisen pölyn leviäminen koelouhokselta ja rikastushiekasta Koelouhinnan ja -rikastuksen vaikutus pinta- ja pohjaveden radioaktiivisuuteen Koelouhinnan ja -rikastuksen vaikutus kalojen radioaktiivisuuteen Koelouhinnan ja -rikastuksen vaikutus lähialueen kasvien ja sienten radioaktiivisuuteen VALTAUSVAIHEEN MALMINETSINTÄTOIMIEN VAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI LUONTOYMPÄRISTÖÖN SUHTEESSA YVA MENETTELYYN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI JA SUOSITUKSET ARVIOINTIIN LIITTYVÄ EPÄVARMUUS ARVIOINTI- JA/TAI LUPAMENETTELYT MUISSA MAISSA Arviointi- ja/tai lupamenettelyt Ruotsissa Arviointi- ja/tai lupamenettelyt Ranskassa Arviointi- ja/tai lupamenettelyt Kanadassa JOHTOPÄÄTÖKSET KIRJALLISUUTTA 30 LIITE 1. SUOMEN TUNNETUT URAANIESIINTYMÄT JA NIIDEN KOELOUHINTA & -RIKASTUS 32 LIITE 2. TERMINOLOGIAA 39 LIITE 3: KYSELY MUIDEN MAIDEN KÄYTÄNNÖISTÄ URAANIMALMIN KOELOUHINNAN JA KOERIKASTUKSEN YHTEYDESSÄ 42

4 Säteilyturvakeskus URAKKA 4(42) 1. JOHDANTO Ympäristöministeriö (YM) tilasi allekirjoitetulla sopimuksella (YM28/5511/2006) Säteilyturvakeskukselta (STUK) ja Geologian tutkimuskeskukselta (GTK) selvityksen siitä, minkälaisia ympäristövaikutuksia uraanimalmin koelouhinnalla ja koerikastuksella voi olla ja miten ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia (468/1994, muutokset 458/2006)) ja asetusta (268/1999, muutokset 713/2006) voitaisiin soveltaa uraanikaivostoimintaa edeltävään uraanimalmin koelouhintaan ja -rikastukseen. Sopimus perustui STUKin Tutkimus ja ympäristövalvonta -osaston ja GTK:n Itä-Suomen yksikön yhdessä tekemään tarjoukseen, jota YM pyysi päivätyllä kirjeellä. Sopimus edellyttää, että väliraportti ja tulokset valmistuvat viimeistään joulukuussa Väliraportti toimitettiin ympäristöministeriölle 22. joulukuuta Tämä raportti on projektin loppuraportti. Tarjouspyynnössä YM asetti työn tavoitteeksi selvittää uraanikaivostoimintaa edeltävän, pääasiassa valtausvaiheeseen ajoittuvan koetoiminnan (mm. tutkimuskaivanto, koeporaus/- kairaus, koelouhinta ja -rikastus ml. jätteenkäsittely ja mahdollinen varastointi ja kuljetukset, vesihuolto) ympäristövaikutukset ja niiden suhde YVA-laissa tarkoitettuihin todennäköisesti merkittäviin haitallisiin ympäristövaikutuksiin. Edelleen YM edellytti, että mikäli etsintä- ja varausvaiheeseen liittyy ympäristövaikutuksiltaan vastaavia, kaivoslain mukaisia koetoimintoja, selvityksen tulee kattaa myös niiden ympäristövaikutukset. Tarjouspyynnön sisältävässä työn määrittelyssä YM eritteli seitsemän tehtävää, joiden pohjalta tarjous laadittiin. Tarjouspyynnön sana koetoiminta määriteltiin käsittävän mm. koneellista kaivuuta (tutkimuskuopat ja -kaivannot), koneellista näytteenottoa (iskuporaus, poraus-kairaus, syväkairaus) sekä koelouhintaa ja -rikastusta. Uraanimalmilla tarkoitetaan tässä selvityksessä ydinenergialainsäädännössä mainittua uraania sisältävää malmia, jonka keskimääräinen uraanipitoisuus on suurempi kuin yksi tuhannesosa (0,1 %), eli yhdessä tonnissa malmia on keskimäärin enemmän kuin yksi kg uraanimetallia (ydinenergia-asetus 1. luku, 2 ). 2. TAUSTAA Tämän lyhytkestoisen hankkeen tavoitteena oli tuottaa ympäristöministeriölle taustatietoa uraaninmalmin etsinnän, koelouhinnan ja koerikastuksen vaikutuksista ympäristöön, painopisteen ollessa malminetsintätoimenpiteiden kuvauksessa sekä toiminnan aiheuttamissa säteilyn ja radioaktiivisten aineiden vaikutuksissa. Mahdolliset säteilyvaikutukset kuvataan selvittämällä eri altistustiet, joiden kautta koetoimintapaikan ympäristön väestö ja eliöstö voivat altistua radioaktiivisten aineiden lähettämälle säteilylle, ja näiden altistusteiden merkittävyys suhteessa suomalaisten säteilyaltistukseen samojen altistusteiden kautta ilman koetoimintaa. Koska tämä selvitys ei rajoitu tiettyyn alueeseen tai koetoimintahankkeeseen, tulee ympäristövaikutusten merkittävyyden arviointi olemaan yleisellä tasolla. Säteilyvaikutusten lisäksi arvioidaan myös fyysisiä ja maisemallisia muutoksia sekä muiden haitallisten aineiden vaikutuksia. YVA-asetuksen 6 sisältää hankeluettelon hankkeista, joihin YVA-lainsäädännön mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan aina. Asetuksen 6 :n hankeluetteloa muutettiin alkaen siten, että arviointimenettelyä sovelletaan hankkeen koosta riippumatta aina myös uraanimalmin louhintaan, uraanin rikastamiseen ja käsittelyyn lukuun ottamatta koelouhintaa, koerikastamista ja muuta vastaavaa käsittelyä. Tämä raportti koskee

5 Säteilyturvakeskus URAKKA 5(42) nimenomaan uraanikaivostoimintaa edeltäviä koetoimintoja, jotka eivät asetuksen 6 :n mukaan automaattisesti edellytä YVA-menettelyä. Koetoimintojen tarkastelu on tässä selvityksessä rajattu toimeksiannon mukaisesti kaivoslain valtausoikeuteen perustuvaan uraanimalmin etsintähankkeeseen, vaikka YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon teksti ei erottelekaan valtausoikeuteen ja kaivospiiriin kuuluvia, uraanikaivostoimintaa edeltäviä koetoimintoja. Koetoiminnot on tässä selvityksessä jaettu kolmeen osaan käsittäen; uraanin etsinnän, uraanimalmin koelouhinnan, ja uraanin kemiallisen koerikastuksen. Uraanin etsintään sisällytetään kaikki sellaiset toimet, jotka edeltävät löydetyn uraaniesiintymän koelouhintaa ja jotka sisältävät kartoitusmuotoisia toimintoja ja vähäistä näytteenottoa (kaivoslain tarkoittama etsintätyö) sekä maanomistajan lupaan tai valtauskirjaan perustuvaa tihennettyä näytteenottoa, tutkimuskaivantoja ja kairausta. Koelouhinnalla tässä tarkoitetaan kiven irrottamista räjäyttämällä kalliosta suuremman näytemäärän saamiseksi uraanimalmin louhinta-, murskaus-, jauhatus- ja rikastettavuusominaisuuksien selvittämiseksi. Koerikastuksella tässä tarkoitetaan louhitun uraanimalmierän hienontamista, kemiallista liuotusta ja saostusta louhintapaikalla. Rikastuskokeita, jotka tehdään laboratorioissa muualla kuin louhintapaikalla, ei tässä käsitellä, koska tällaisilla laboratorioilla on jo omat ympäristövaikutuksia koskevat säädöksensä. Tässä raportissa annetaan myös ehdotukset sellaisista YVA-lain 4 :n toisen momentin tarkoittamista yksittäistapauksista, jolloin uraanimalmin rikastamista koskeviin koetoimintoihin olisi syytä soveltaa YVA-lainsäädännön mukaista arviointimenettelyä. Tämä raportti ei käsittele ihmisiin kohdistuvia ns. sosiaalisia vaikutuksia kuten vaikutuksia yhteisöihin, elinkeinoihin, alueen imagoon tms. 3. URAANI, SEN ETSINTÄ JA HYÖDYNTÄMINEN Tässä kappaleessa kuvataan lyhyesti uraanin esiintymistä maa- ja kallioperässä sekä luonnonvesissä, valtausvaiheen malminetsintätoimenpiteitä ja uraanimalmin louhintaa ja rikastusta. Uraanin isotooppirikastamista fissiokelpoisen uraani-235:n suhteen ei käsitellä tässä hankkeessa, koska sitä Suomessa tuskin tullaan tekemään. Tässä ja liitteessä 1 kuvataan lyhyesti Suomen tunnetut uraaniesiintymät sekä niissä aikoinaan valtausten ja kaivospiirien voimassaollessa tehtyä koelouhintaa ja -rikastusta; tämän tarkoituksena on antaa näkemys näiden toimintojen mittakaavan ja teknisen toteutuksen vaihtelusta. Lisäksi kuvataan ja määritellään erikseen etsintä- ja varausvaiheen sekä valtausvaiheen muutkin toiminnot kuin koelouhinta ja -rikastus, mukaan lukien eri toimintojen edellyttämät tiet, rakennelmat ja rakenteet. Kuvauksessa ilmenevät myös ympäristön fyysiset ja maisemalliset muutokset toiminnan aikana ja mahdolliset koetoiminnan lopettamiseen liittyvät pysyvät fyysiset ympäristömuutokset ja mahdolliset suoja-alueet Uraani kallio- ja maaperässä ja luonnonvesissä Maan kuoressa uraani on rikastunut ensisijaisesti graniittisiin kivilajeihin sekä graniittien ja liuskeiden muodostamiin seoskivilajeihin (migmatiitteihin). Uraania esiintyy runsaasti etenkin Etelä-Suomen nuorimpia graniitteja käsittävillä kivilajialueilla. Luonnossa esiintyvä uraani

6 Säteilyturvakeskus URAKKA 6(42) koostuu kolmesta isotoopista, U-238 (99,9 %), U-235 (0,71 %) ja U-234 (0,005 %). Isotoopilla U-235 on luonnostaan kyky spontaaniin halkeamiseen, kun sen ydintä pommitetaan neutroneilla, ja siitä vapautuvaa energiaa käytetään hyväksi mm. ydinvoimaloissa. Isotooppi U-238 muodostaa 14-portaisen radioaktiivisen hajoamissarjan, jossa uraani muuttuu usean tytäraineen kautta viimein lyijyksi, Pb-206. Uraanin radioaktiivinen puoliintuminen kestää 4,5 miljardia vuotta. Tytäraineista ovat geologisesti mielenkiintoisimmat radium-226, jonka puoliintumisaika on vuotta sekä sen tytäraine radon-222 (puoliintumisaika 3,82 vuorokautta). Radon on kaasumaisena kärkäs liikkumaan maankamarassa sekä maaperän huokosilmassa että veteen liuenneena. Kuva 1 esittää uraani- 238:n hajoamissarjan alkuaineet ja niiden isotoopit. Uraani-238:n puoliintumisaika on merkittävästi pidempi kuin uraani-234:n. Tästä seuraa, että kun uraanin pitoisuus ilmoitetaan massana tilavuus- tai painoyksikköä kohden (mg/l tai mg/kg = ppm), koostuu uraanin massa lähes yksinomaan uraani-238:sta. Kun puhutaan uraanin aktiivisuudesta, on muistettava, että uraanin kokonaisaktiivisuus koostuu kaikista kolmesta uraanin isotoopista, joista U-238:n ja U-234:n aktiivisuudet kiinteässä kalliossa ovat yhtä suuret (1 mg luonnon uraania sisältää uraani-238:aa ja uraani-234:ää kumpaakin 12,4 Bq ja uraani-235:tä 0,58 Bq). Kuva 1: Uraani-238:n radioaktiivinen hajoamissarja, sen sisältämät alkuaineet ja niiden isotoopit, radioaktiiviset hajoamistavat ja isotooppien puoliintumisajat. Lihavoidulla reunalla on esitetty ne hajoamissarjan isotoopit, joilla on eniten vaikutusta ihmisen säteilyaltistukseen. Luonnossa uraani esiintyy yleisimmin hapetusasteilla +4 ja +6. Useimmat uraanimineraalit ovat helppoliukoisia ja hapettavissa olosuhteissa uraani esiintyy kuuden arvoisessa muodossa liikkuvana uranyyli-ionina (UO2 2+ ). Uranyyli-ioni voi muodostaa kompleksiyhdisteitä mm. karbonaatin kanssa sekä adsorboitua savimineraalien sekä erilaisten oksihydraattien (mm. Fe-

7 Säteilyturvakeskus URAKKA 7(42) Mn saostumat) pinnoille (Boyle 1982). Suomessa pintavedet ovat yleensä humuspitoisia, jolloin vesien sisältämä uraani adsorboituu voimakkaasti humus- ja fulvohappoihin. Adsorptio orgaanisiin ja epäorgaanisiin kolloideihin kasvaa ph-arvojen noustessa. Uraanin on todettu rikastuvan myös turpeeseen (jopa yli 2 % turpeen tuhkassa). Uraani on verrattain pysyvä järvi- ja purosedimenteissä, joissa orgaanisen aineksen suuren määrän johdosta vallitsevat yleensä pelkistävät olosuhteet. Kuitenkin sedimenttien hapettuessa esim. voimakkaasti virtaavissa puroissa tai järvisedimenttien yläosassa, esim. tuulen sekoittavan vaikutuksen ansiosta, orgaaninen aines hajoaa ja siihen sitoutunut uraani liukenee uudelleen veteen. Näin uraani saattaa kulkeutua pintavesissä pitkiäkin matkoja. Enon Paukkajanvaaran ympäristössä tehdyssä tutkimuksessa todettiin kaivostoiminnan ja rikastuksen vaikutuksen näkyvän hoitamattoman kaivosalueen säteilytasoissa ja vielä noin kolmen kilometrin päässä sen alapuolisen vesistön veden ja pohjasedimenttien radioaktiivisuuksissa, vaikkakaan kaivostoiminnan osuutta näistä radioaktiivisuuksista ei voitu tarkasti määrittää. Alueellisissa geokemiallisissa kartoituksissa uraanipitoiset kallioperäalueet, etenkin Etelä-, Kaakkois- ja Lounais-Suomen graniitti- ja migmatiittialueet (mm. rapakivigraniitit), tulevat näkyviin korkeina pitoisuuksina purovesissä ja purosedimenteissä kuten myös pohjavesissä. Näillä alueilla etenkin kalliopohjaveden luontaiset uraanipitoisuudet voivat olla hyvinkin korkeat, jopa g/l. Koko Suomen rengaskaivojen ja porakaivojen vesien uraanipitoisuuksien keskiarvot ovat 1,0 g/l ja 21 g/l vastaavassa järjestyksessä. Kallioporakaivojen vedet ovat yleisesti rengaskaivojen vesiä uraanipitoisempia. Saman kaivon vedestä eri aikoina otetuissa näytteissä on havaittu huomattaviakin pitoisuuseroja, koska uraanin (ja radonin) pitoisuuteen vaikuttavat pohjaveden laadun muutokset ja liikkeet sekä veden käytön vaihtelut. Etelä-Suomessa sijaitsevan Palmotun uraaniesiintymän kalliopohjavedessä on todettu yli 600 g/l uraanipitoisuuksia. STUKissa mitattu korkein kalliopohjaveden uraanipitoisuus on ollut g/l ja GTKssa g/l. Pitoisuudet vaihtelevat lyhyellä matkalla, ja niitä kontrolloivat mm. kallioperän ruhjeet sekä veden ph ja hapetus-pelkistyspotentiaali. Talousveden uraanipitoisuudelle ei ole Suomessa asetettu raja-arvoa kemiallisen myrkyllisyyden perusteella, mutta Säteilyturvakeskus suosittelee veden puhdistamista jos sen uraanipitoisuus ylittää 100 μg/l. Tämä uraanipitoisuus vastaa karkeasti EU:n juomavesidirektiivissä (Council Directive 98/83/EC) esitettyä viitteellistä vuosiannosta 0,1 msv/vuosi. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa juomaveden uraanipitoisuuden ylärajaksi 15 μg/l Talousvedestä aiheutuvat efektiiviset säteilyannokset Veden alkuperä vaikuttaa luonnon radioaktiivisten aineiden aktiivisuuspitoisuuteen talousvedessä. Pintavedessä aktiivisuuspitoisuudet ovat hyvin matalia, maaperän pohjavedessä tavataan satunnaisesti kohonneita pitoisuuksia ja kalliopohjavedessä pitoisuudet voivat olla hyvinkin korkeita. Kalliopohjavettä ruoka- ja juomavetenä käyttävän suomalaisen keskimääräinen efektiivinen annos vedestä on 0,4 msv vuodessa (Taulukko 1). Tämä on noin kymmenesosa suomalaisten keskimääräisestä säteilyannoksesta, joka on 3,7 msv. Maaperän pohjavettä käyttävälle vastaava säteilyannos on 0,05 msv ja vesilaitosvettä käyttävälle 0,02 msv. Korkein juomavedestä saatava säteilyannos voi olla jopa 70 msv vuodessa.

8 Säteilyturvakeskus URAKKA 8(42) Merkittävimmän efektiivisen säteilyannoksen aiheuttaa Rn-222. Kalliopohjavettä käyttävälle se aiheuttaa keskimäärin 75 % ja maaperän pohjaveden käyttäjälle 60 % kaikista luonnonradioaktiivisista aineista yhteensä saatavasta säteilyannoksesta. 222 Rn jälkeen eniten säteilyannosta aiheuttavat Po-210 ja Pb-210. Keskimäärin uraani (U-234 ja U-238) juomavedessä aiheuttaa hyvin vähäisen annoksen, vain 4-6 % kaikista luonnonradioaktiivisista aineista yhteensä saatavasta säteilyannoksesta. Taulukko 1. Arvio eri nuklidien aiheuttamasta keskimääräisestä efektiivisestä säteilyannoksesta (msv) vuodessa vesilähteen mukaan Suomessa. Vesilähde Käyttäjiä (lkm) Rn-222 (msv) U-238 (msv) U-234 msv) Ra-226 (msv) Pb-210 (msv) Po-210 (msv) Yhteensä (msv) Kalliopohjavesi ,29 0,008 0,014 0,010 0,022 0,046 0,39 Maaperän pohjavesi ,032 0,001 0,001 0,003 0,007 0,007 0,05 Vesilaitosvesi ,02 0,0005 0,0008 0,0007 0,0015 0,003 0, Suomen merkittävimmät uraaniesiintymät Suomen tunnetut uraanivarannot kuuluvat tuotantokustannuksiltaan kalleimpaan luokkaan, ja vuosien myötä arviot varannoista ovat vähentyneet tonnista tonniin U (in situ). Nykyisin raportoidut varannot sisältävät Palmotun ja Pahtavuoman esiintymät, ja kun otetaan huomioon rikastushävikki, Suomen varannot ovat tu. Vähennyksen selittävät suojelualueet (Koli & Kesänkitunturi), kaivoksen sulkeminen (Vihanti) ja huono rikastettavuus sekä matala pitoisuus (Nuottijärvi). Varantojen vähyyttä kuvastaa Suomen ydinvoimaloiden polttoaineen tarve, joka vastaa noin 500 t luonnonuraania vuosittain. Suomessa aloitettiin uraaninetsintä 1950-luvun puolivälissä ja sitä jatkettiin jokseenkin systemaattisesti, mutta vähin ja vaihtelevin resurssein 1980-luvun loppupuolelle. Pitkän tauon jälkeen uusi etsintävaihe alkoi vuonna 2004, jolloin tehtiin ensimmäiset valtausvaraukset. Vuosina lähes kaikkiin ennestään tunnettuihin uraani- ja torium- malmiaiheisiin on haettu kaivoslain mukaista valtausvarausta tai valtausta. Hakijoina on useita kansainvälisiä yhtiöitä. Suomessa on ainakin 59 uraani- ja toriumesiintymää tai -mineralisaatiota, joita on tutkittu vähintään syväkairauksin ja/tai tutkimuskaivannoin. Tunnetuista uraaniesiintymistä (Liite 1, kuva 1) ja uraanipotentiaalisista alueista ovat merkittävimpiä (suluissa keskipitoisuus ja uraanisisältö in situ): 1) Kolarin-Kittilän alueella Kesänkitunturin kerrosmyötäinen esiintymä (0,06 % U; 950 tu) Lainion ryhmän kvartsiitissa sekä erillisten juonten muodostama Pahtavuoma-U -esiintymä (0,19 % U; 500 tu) Savukosken ryhmän vihreäkivissä ja grafiittiliuskeissa, Pahtavuoman Znja Cu-esiintymien kupeessa. Tällä alueella on lisäksi vähäisempiä uraanimalmiaiheita ja viitteitä sekä uraanipitoisuudeltaan anomaalisia graniitteja. 2) Kuusamon alueelta on löydetty runsaasti pieniä uraaniesiintymiä sekä uraanimineraaleja kultaesiintymien yhteydessä. Uraaniesiintymistä suurin on kerrosmyötäinen Kouvervaaran esiintymä serisiittikvartsiittimuodostumassa, joskaan siitä ei ole malmiarviota. Uraania

9 Säteilyturvakeskus URAKKA 9(42) esiintyy Kuusamon liuskejakson albiittiutuneissa metasedimenteissä, albiittiutuneissa vihreäkivissä ja mafisissa juonissa sekä liuskejaksoa ympäröivissä granitoideissa. 3) Kolin-Kaltimon kvartsiittijakso Pohjois-Karjalassa sisältää lukuisia pieniä uraaniesiintymiä, joista Ipatti, Martinmonttu ja Hermanninmonttu kuuluvat nykyään Kolin kansallispuistoon. Paukkajanvaaran kaivosalue on peitetty ja siivottu. Ylä-Paukkajanjärven alla, Ruunaniemessä ja Sikovaarassa sekä Kolin kansallispuiston esiintymissä on yhteensäkin vain 250 tu, ja niiden keskipitoisuudet ovat rajoissa 0,08-0,14 % U. Uraanimalmimineraaleja esiintyy Herajärven ryhmän kvartsiiteissa ja konglomeraateissa, niitä leikkaavissa mafisissa juonissa ja juonten reunoilla sekä etenkin etelämpänä Enon Riutassa, missä uraania on pikivälkejuonina kvartsiittien ja arkeeisen kallioperän väliin sijoittuvassa serisiittikvartsiliuskevyöhykkeessä. 4) Etelä-Suomessa etenkin Uusimaa erottuu sekä radiometrisesti että geokemiallisesti alueena, jonka kallioperässä ja pohjavedessä on laajoilla alueilla korkeampia uraanipitoisuuksia kuin muualla Suomessa. Nummi-Pusulassa on Palmotun esiintymä migmatiittista kiillegneissiä leikkaavissa graniiteissa (0,1 % U; tu). Itä-Uudellamaalla useimmat kallioperässä havaitut uraanimineraalien pesäkkeet liittyvät Palmotun kaltaisiin n miljoonaa vuotta vanhoihin Svekofennisiin myöhäisorogeenisiin graniitteihin, mutta parhaat alueen uraanimalmiaiheet liittyvät geologisesti nuoriin, noin 450 miljoonan vuoden takaisiin tapahtumiin. Lisää esiintymien kuvausta on liitteessä Malminetsintä Etsintätyö ilman kaivoslain erityisoikeuksia Kaivoslaissa määritelty oikeus kaivoskivennäisten etsintään vastaa jokamiehenoikeuksia. Etsintä on sallittua myös toisen alueella kuitenkin muualla laissa säädetyin rajoituksin. Luonnonsuojelualueilla sovelletaan luonnonsuojelulain nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen Suomessa oleskelevan mahdollisuutta liikkua maastossa ja käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Maastossa liikkumiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei siis tarvita maanomistajan lupaa eikä siitä tarvitse maksaa mitään. Jokamiehenoikeuksiin sisältyy toisaalta aina vaatimus niiden haitattomuudesta; oikeutta ei saa käyttää haittaa tai häiriötä tuottavalla tavalla. Kaivoslaissa tämä etsintätyö tarkoittaa geologisten havaintojen ja mittausten tekemistä sekä vähäistä näytteenottoa. Näytteenotto edellyttää ilmoituksen tekemistä maanomistajalle tai paikkakunnan rekisteritoimistolle. Tiedotteessa (024/2006) KTM määrittelee maanomistajan luvan vaativan näytteenoton ammattimaiseksi näytteenotoksi. Etsintä ei oikeuta vielä kivennäisten haltuunottoon. Etsintätyölle on annettu kaivoslaissa rajoituksia. Käytännössä esimerkiksi GTK:ssa toimitaan seuraavasti (Maastotoiminnan käsikirja): kartoitukseen liittyviä näytteitä voi ottaa jokamiehenoikeuden nojalla (huomaamaton näytteenotto esim. vasaralla, piikillä tms.) suuriin (lohkarekokoisiin) näytteisiin, kaivantoihin, kairauksiin ja räjäytyksiin tarvitaan aina maanomistajan lupa (paitsi valtauksella).

10 Säteilyturvakeskus URAKKA 10(42) kallion paljastustöistä tulee ilmoittaa maanomistajalle, mikäli kohde on maisemallisesti näkyvä tai laaja-alainen (tarkennus: näistä tulee sopia maanomistajan kanssa, ellei ole valtausta). Malminetsintä alkaa alueellisilla tutkimuksilla, jotka ovat kartoitustyyppisiä ja joilla voidaan kattaa laajat alueet. Tällaisia tutkimuksia ovat kallioperäkartoitus, maaperäkartoitus, geofysikaalinen kartoitus (esim. matalalentomittaukset) sekä erilaiset suuralueelliset ja alueelliset geokemialliset kartoitukset. Geologisella kartoituksella saadaan tietoa kallioperän kivilajeista sekä sen rakenteesta. Maaperäkartoitus tähtää maalajityyppien ja maapeitteen paksuuden määrittämiseen sekä mannerjäätikön tuottamien muodostumien selvittämiseen. Geokemiallinen malminetsintä perustuu alueellisesta pitoisuustasosta poikkeavien anomaalisten korkeiden pitoisuuksien tutkimiseen. Geokemiallisessa malminetsinnässä käytetään yleisimmin näytemateriaalina moreenia, joka voi sisältää runsaasti rapautunutta kallioainesta ja näin kuvastaa hyvin alla olevaa kallioperää. Geofysikaaliset mittaukset (esim. magneettisuus, sähkönjohtokyky, ominaisvastus) perustuvat mineraalien ja kivilajien fysikaalisiin ominaisuuksiin. Lohkare-etsintä on ollut tuloksellisin malminetsintämenetelmä useimmat Suomen kaivoksista ovat saaneet alkunsa lupaavista lohkareista. Lohkare-etsintä perustuu kaivoslakiin sisältyvään oikeuteen etsintätyöstä. Mannerjäätikön kuljettamia malmilohkareita kartoittamalla rajataan etsinnän kohde suppeammalle alueelle, jolla tehdään tarkempia tutkimuksia. Lohkareiden kulkeutumissuunnan ja matkan arvioimiseksi joudutaan usein tekemään kaivinkoneella kaivantoja (monttuja), joista tehdään suuntauslaskuja, kivilajilaskuja ja kemiallisia analyysejä. Alueellisten tutkimusten sekä lohkare-etsinnän tulosten perusteella etsintää tarkennetaan esim. geofysikaalisilla maanpintamittauksilla, tihennetyillä matalalentomittauksilla (lentokorkeus m) tai tihentämällä geokemiallista näytteenottoverkkoa. Esimerkiksi geokemiallisissa kultatutkimuksissa voidaan maaperänäytteenotossa käyttää jopa 5 m:n pisteväliä. Mikäli alueella tehdään koneellista näytteenottoa tai kaivantoja, on töihin saatava maanomistajan lupa. Myös alueellisten tutkimusten osalta on toivottavaa ilmoittaa niistä maistraattiin sekä paikallisissa lehdissä tai esim. ilmoitustaululla kunnantoimistossa Varaus (= valtausvaraus) Varaus antaa jokaiselle valtauskelpoiselle etuoikeuden mahdollisen esiintymän valtaamiseen enintään 9 neliökilometrin alueella. Varaus tehdään tekemällä siitä kirjallinen varausilmoitus paikkakunnan rekisteritoimistoon (maistraattiin). Maistraatti lähettää ilmoituksen tiedoksi kauppa- ja teollisuusministeriöön. Varaus on voimassa enintään yhden vuoden siitä päivästä lukien, jona varausilmoitus on jätetty rekisteritoimistoon (KaivL 7.4 ). Varaus ei oikeuta muuhun kuin kaivoslaissa määritettyyn etsintätyöhön, joten vähäistä suurempaan (KTM : ammattimaiseen ) näytteenottoon tarvitaan maanomistajan lupa. Varaus ei saa koskea sellaista aluetta, joka sijaitsee yhtä kilometriä lähempänä toisen vallattavaksi anomaa aluetta tai toiselle kuuluvaa valtausaluetta tai kaivospiiriä. Varauksen karenssiaika on yleensä 3 vuotta, mutta kauppa- ja teollisuusministeriö voi harkintansa mukaan myöntää uuden varauksen yhden vuoden kuluttua edellisen varauksen raukeamisesta.

11 Säteilyturvakeskus URAKKA 11(42) Valtaus Valtaus on oikeus valtauskirjassa osoitetulla alueella kaivoskivennäisiin kohdistuvaan tutkimustyöhön esiintymän laadun ja laajuuden selvittämiseksi. Tutkimustyö ja alueiden käyttö on rajoitettava vain niihin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen tutkimuksen tarkoituksen selvittämiseksi. Malmin hyödynnettävyyttä selvitettäessä valtaaja voi kaivoslain mukaan syväkairata, tehdä tutkimuskaivantoja, kuivattaa aluetta sekä suorittaa koelouhintaa ja koerikastusta alueella. Valtausalueelta louhittuja kaivoskivennäisiä ei valtaajalla ole ilman maanomistajan lupaa oikeutta hyödyntää suuremmassa määrin kuin mitä on välttämätöntä esiintymän käyttökelpoisuuden selvittämiseksi analysoinnin ja koerikastuksen tai vastaavan toiminnan avulla. Valtaus antaa siis haltijalle määräaikaisen oikeuden kaivoskivennäisiin kohdistuvaan etsintään sekä oikeuden pienimuotoiseen koelouhintaan ja koerikastukseen. Valtauksen maksimikoko on Suomessa 1 km 2, ja se on voimassa 1-5 vuotta. Valtausoikeudelle voidaan myöntää jatkoaikaa enintään kolme vuotta. Kaivoskivennäisten kaupallinen hyödyntäminen ei kuulu valtausoikeuteen, mutta valtaus antaa oikeuden hakea kaivospiiritoimitusta ja kaivoskirjaa. Kaivostoimintaan, jonka tarkoituksena on uraanin tai toriumin tuottaminen, tarvitaan ydinenergialain mukaan valtioneuvoston lupa. Uraanimalmin etsintään vuosina 2005 ja 2006 haettujen valtausten käsittelyssä on kauppa- ja teollisuusministeriö päättänyt poiketa siitä, miten muiden kaivoskivennäisten kohdalla menetellään (tiedote 024/2006). Päätösten valmisteluun osallistuvat kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiesten lisäksi edustajat ympäristöministeriöstä, Säteilyturvakeskuksesta ja alueellisesta ympäristökeskuksesta. Asianosaisia kuullaan normaalia laajemmin ja tiedotus valmistelun etenemisestä on aktiivisempaa kuin mitä se kaivoslain säädösten mukaan olisi. Lokakuussa 2006 annettu ensimmäinen valtauspäätös noudattaa tätä linjaa, ja lisäksi siinä on sovellettu uutta menettelyä, ns. jatkettua valtaushakemusta, jolla valtausoikeuden saaneelta toiminnanharjoittajalta edellytetään saman menettelyn puitteissa erillistä uutta hakemusta koelouhintaa tai koerikastusta varten. Kaivoslaki (503/1965) on vuodelta Kaivoslain uudistusta valmistellaan parhaillaan alan toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten takia. Uudistuksen yhteydessä selkeytetään lain linkitys muuhun lainsäädäntöön. Myös kaivosturvallisuusasiat, asianomaisten parempi kuuleminen sekä parempi tiedottaminen ovat kaivoslain uudistamisessa tärkeitä haasteita (KTM:n tiedote 024/2006) Malminetsintätutkimukset ja menetelmät Koneellinen kaivuu: Suomen kallioperästä on vain 6 % paljastuneena, siis näkyvissä maan pinnassa. Sen vuoksi kuopat, montut ja tutkimuskaivannot ovat yksi keskeisistä menetelmistä malminetsinnässä. Kuten edellä on kuvattu, alueellisissa tutkimuksissa ja lohkare-etsinnässä kaivetaan monttuja. Tarkemmin rajatussa, kohteellisessa etsinnässä paljastetaan kallion pintaa tarvittaessa tutkimuskaivannoiksi, kun maapeite on ohut, yleensä <0,5-2 m paksuinen. Työhön käytetään traktorikaivuria tai kaivinkonetta, ja kallion pinta puhdistetaan lopuksi painepesurilla. Tutkimuskaivannot ovat muutamien metrien levyisiä ja yleisimmin kymmenien mutta joskus satojenkin metrien pituisia. Kaivannoista saadaan selville kivilajien keskinäiset suhteet, kallioperän rakenteet ja malmin esiintymistapa usein paremmin ja halvemmalla kuin syväkairausnäytteistä. Geologisten havaintojen lisäksi kaivannoista otetaan kallionäytteitä

12 Säteilyturvakeskus URAKKA 12(42) käsivoimin: vasaralla, poralla tai minikairalla. Jos kaivannossa on onnistuttu paljastamaan malmia, otetaan siitä tarvittaessa lohkarekokoisia näytteitä laboratoriotutkimuksiin räjäyttämällä tai kiilaamalla. Tutkimuskaivannot ja syväkairaus täydentävät toisiaan, mutta jos maapeitteet ovat paksut (>2,5 m), ei kaivantoja tehdä. Kairaus: Kairaus on ainoa tarkkaa kolmiulotteista tietoa antava menetelmä malmiaiheiden ja - esiintymien tutkimuksessa. Reikämittausten, reikägeofysiikan, analytiikan ja tiedonkäsittelyn kehittyminen ja tulkinta asettavat suuria vaatimuksia ja antavat mahdollisuuksia kairaustiedon hyödyntämiselle. Suomessa maan päältä tehtävien kairausten yleisimmät menetelmät ovat kallionäytekairaus (sydännäyte) iskuporaus (soija- tai murskenäytteet kalliosta, moreeninäyte) kierrekairaus (jatkuva maanäyte) Tavallisimmin malminetsinnässä käytettyjä kairauskalustoja ovat porakonelaitteisto POKA eli yhdistetty poraus- ja kairauslaitteisto kallionäyte eli timanttikairauskalusto. Porakonelaitteiston ja kairauskaluston alustoina käytetään maastokelpoisia kulkuneuvoja, jotka ovat kevyitä maastoajoneuvoja tai vastaavat kooltaan maataloustraktoreita ja raskaimmillaan metsänkorjuussa käytettäviä monitoimikoneita. Siten kairauskoneita varten ei tarvitse tehdä teitä, ja ne pystyvät käyttämään talousmetsissä jo yleensä valmiita koneuria. Kairauskoneet siirretään työmaalta toiselle lavettiautoilla kaivinkoneiden ja metsäkoneiden tapaan. Kairaus on menetelmänä kiertävää ja leikkaavaa. Huuhteluaineina käytetään vettä, ilmaa tai näiden yhdistelmiä. Kallionäytekairauksessa (timanttikairaus eli syväkairaus) näyte leikataan timanttiterällä irti kalliosta ja näyte ( kairansydän ) nousee teräputkeen, josta se saadaan talteen. Teräputken pituus on 3 m, ja sen täytyttyä on kairausputket nostettava tyhjennystä varten maan pinnalle. Kairausputket ovat teräs- tai alumiiniputkia. Tavallisimmat reikäkoot ovat 46, 56 ja 76 mm. Sydännäytteen halkaisijat ovat vastaavasti n. 32, 42 ja 62 mm. Timanttiterissä käytetään pääasiassa synteettisiä timantteja ja terän muotoilu ja rakenne vaihtelee. Huuhtelun ja jäähdytyksen on toimittava hyvin, jotta kairaus olisi tehokasta eikä terä pääse vaurioitumaan. Kairansydännäytteet otetaan teräputkesta mahdollisimman ehyinä sauvoina, jotka katkotaan jatkuvana näytteenä näytelaatikoihin, merkitään tunnistetiedoin, pakataan kuljetuspakkauksiin ja kuljetetaan geologista raportointia ja jatkotutkimuksia varten laboratorioihin. Malminetsinnässä yleisimmin käytetyt timanttikairauksen reikien syvyydet ovat m. Reikien kaltevuus ja suunta määrätään kallioperän geologisen rakenteen perusteella. Kairauksessa on tarkoituksen mukaan eri vaiheita. Tunnustelukairauksessa yksittäisiä reikiä sijoitetaan alueelle edeltävissä tutkimuksissa saatujen indikaatioiden selvittämiseksi. Etsintäkairauksessa reiät sijoitetaan peräkkäin profiileihin tutkittavan kohteen poikki; profiilien väli on tyypillisesti m ja reikien väli m. Inventointikairauksessa reikäväliä ja profiiliväliä tihennetään esiintymän ominaisuuksien edellyttämällä tavalla.

13 Säteilyturvakeskus URAKKA 13(42) Koelouhinta: Kaivoslaki antaa valtausoikeuden haltijalle muun malminetsinnän ohella oikeuden pienimuotoiseen ( pienimuotoinen KTM:n tiedotteesta 024/2006) koelouhintaan ja koerikastukseen valtausalueella löydetyn esiintymän taloudellisuuden ja rikastustekniikan selvittämiseksi. Koelouhintaa on tavallisesti edeltänyt näytteenotto syväkairauksella. Malmiesiintymän sijainti, asento, yhtenäisyys, muoto, koko, tilavuus ja metallipitoisuudet voidaan selvittää kairauksella ja siitä saaduilla sydännäytteillä. Koelouhintaa voidaan tarvita tulosten varmistamiseen isolla näytemäärällä ja ennen muuta selvittämään malmin louhinta-, murskaus- jauhatus- ja rikastettavuusominaisuuksia. Koelouhinnaksi ei tässä selvityksessä lueta luonnon kalliopaljastumista tai tutkimuskaivannoista irrotettuja lohkarekokoisia malminäytteitä (yleensä alle 1000 kg kiveä). Koelouhinta tehdään kalliosta, jonka päältä maapeitteet on poistettu, käyttäen räjähdysaineena yleensä aniittia. Tarvittaessa alueelle tehdään teitä tai tieuria kaluston kuljetuksia varten. Koelouhinnan vesijärjestelyt määräytyvät tapauskohtaisesti vallitsevien topografisten olosuhteiden mukaan. Tapauksesta riippuen koelouhinta edellyttää < tonnin malmierän irrottamista ja käsittelyä. Samoin koelouhinnassa voidaan joutua louhimaan sivukiveä, jolloin kokonaislouhinta (kaiken irrotettavan kiven määrä) voi nousta jopa tonniin. Edelleen tapauksesta riippuen louhinta voi olla avolouhintaa tai maanalaista louhintaa. Kivilajista riippuen tuhat tonnia kiveä vastaa tilavuudeltaan karkeasti arvioiden m 3. Koerikastus: Koerikastuksessa on eri suuruusluokkia. Laboratoriomittakaavan kokeissa tarvittava malmimäärä on tyypillisesti 100 kg, enintään tuhansia kiloja. Malmierä kuljetetaan valtausalueelta laboratorioon, joka sijaitsee Suomessa tai ulkomailla. Pienimuotoisessa koerikastuksessa käytettävän malmin määrä on < t, ja malmierä kuljetetaan valtausalueelta muualla sijaitsevaan rikastustekniseen laitokseen. Tehdasmittakaavaisessa koerikastuksessa, jossa käsiteltävän malmin määrä ylittää t, malmikivi viedään rikastettavaksi muualle tai rikastaminen tehdään valtausalueelle rakennettavassa tai tilapäisesti siirrettävässä koelaitoksessa. Uraanimalmin teollinen rikastusprosessi tavanomaisissa malmityypeissä käsittää malmin hienonnuksen, kemiallisen liuotuksen ja uraanin saostuksen. Prosessin eri vaiheita ovat murskaus, jauhatus, liuotus, erottelu, saostus, konsentrointi ja pakkaaminen varastointia sekä kuljetusta varten. Liuotus tehdään useimmiten rikkihapolla. Prosessin kehittäminen vaatii testausta ja tulos sekä käytettävä menetelmä riippuvat malmin koostumuksesta. Uraanin saanti malmista on nykyisillä menetelmillä yleensä yli 90 %. Liuottimilla tai ioninvaihtohartseilla tehtävän selkeytyksen ja puhdistuksen jälkeen uraani saostetaan yleisimmin lisäämällä ammoniakkia. Kalsinointiuunissa ammoniumdiuranaattisakasta poistetaan ammoniakki ja uraani muunnetaan uraanioksidirikasteeksi, joka pakataan tynnyreihin. Rikaste on jauhemaista uraanin seosoksidia (pääasiassa U3O8), väriltään keltaista (josta nimi yellow cake ), tummanvihreää tai harmaata. Rikastuksen ohessa syntyvä kiinteä jäte, ns. rikastushiekka koostuu jauhetusta uraanimalmista, jonka uraanimineraaleista uraania on poistettu edellä kuvatussa prosessissa. Jäte sisältää kuitenkin edelleen vähäisessä määrin uraania sekä uraanimineraaleissa olleet uraanisarjan tytäraineet (ks. kuva 1). Jäte on geoteknisiltä ominaisuuksiltaan aluksi lähinnä paksua lietettä.

14 Säteilyturvakeskus URAKKA 14(42) Malminetsinnän maankäyttö- ja lupamenettelyt: Ellei alueella ole valtausta, tarvitaan kaivamiseen tai kairaukseen ja siihen liittyviin töihin maanomistajan lupa. Luvatta ei saa pumpata toisen omistamaa vettä, vetää vesilinjaa (= rantapumppu & letkut) toisen maalle, varastoida sinne tavaroita tai käyttää yksityistietä. Maastoliikennelaki vaatii luvat moottorikäyttöisen ajoneuvon liikuttamiseen tai pysäköimiseen maastossa, ellei kyseessä ole virkatehtävä. Malminetsintää ei yleensä lueta virkatehtäväksi. Puisto- ja suojelualueille joudutaan hankkimaan erillislupia. Maanomistajan kanssa kannattaa varmistaa paikalliset yksityiset suojelukohteet, salaojitukset, maakaasuputket ym. Ennen kairaustyömaan aloitusta on selvitettävä työskentelyalueen luonnon tila ja mahdolliset erityisesti huomioitavat ympäristönäkökohdat. Mahdolliset aikaisemmat ympäristövauriot on kirjattava yhteistyössä maanomistajan kanssa. Urakoitsijan velvollisuuksiin kuuluu työmaan siistiminen työn jälkeen. Urakoitsijan on mm. karsittava ja koottava kaadetut puut ristikoiksi, ja tarvittaessa hyväksytettävä jälkensä viranomaisilla etenkin suojelu- ja tärkeillä pohjavesialueilla. Vastuu väistämättömistä vahingoista kuuluu urakan tilaajalle ja hänen on sovittava korvauksista maanomistajan kanssa. Työmaan loppukokouksessa on käsiteltävä jälkien siistiminen ja muu ympäristön tila Todennäköiset koetoiminnot ja niiden mittakaava vuonna 2004 alkaneessa etsinnässä Toistaiseksi vuonna 2004 alkaneessa uudessa uraanimalmin etsinnässä toiminnanharjoittajat ovat tehneet vasta alustavia tutkimuksia, esimerkiksi lohkare-etsintää, alustavaa kallioperäkartoitusta, radiometrisia hakumittauksia ja alustavia radonmittauksia. Ainoastaan yksi yhtiö Agricola Resources on varausalueellaan Sallassa vuonna 2005 kaivanut muutamia tutkimuskaivantoja sekä ottanut sydännäytteitä syväkairauksella (timanttikairauksella). Yhtiöllä oli luvat tutkimuksiin maanomistajilta. Tiedot näistä tutkimuksista on esitetty yhtiön verkkosivuilla ( Useat yhtiöt ovat hakeneet valtauksia vuosina 2005 ja Yksi valtaushakemuskokonaisuus on hyväksytty, mutta se ei ole vielä lainvoimainen. Kaksi valtaushakemuskokonaisuutta on hylätty hakemusten puutteellisuuden vuoksi. Valtausten saaminen uraanimalmien etsintään on osoittautunut huomattavasti entistä käytäntöä hitaammaksi. Näillä näkymin ensimmäisiä valtausoikeuteen perustuvia tutkimuskaivantoja ja syväkairauksia uraaninetsintätyömailla on odotettavissa aikaisintaan vuonna Koska tulokset ohjaavat voimakkaasti malminetsintää, on mahdotonta tässä vaiheessa ennustaa, tullaanko valtauskirjaan perustuvaa koelouhintaa ja rikastusta harjoittamaan tulevilla etsintätyömailla. Pitkään malminetsintäkokemukseen perustuva arvaus on, että tällaisia tapauksia on 1-4 kpl seuraavien 5-15 vuoden aikana. Nykyisen yleisen käytännön mukaisesti malminetsinnän tärkein työvaihe on syväkairaus, jolla esiintymän ominaisuudet pystytään selvittämään hyvinkin tarkasti. Uraanimalmien osalta kairauksen seuranta ja ohjaus on nopeampaa ja tehokkaampaa kuin muilla metallimalmeilla, koska voidaan käyttää hyväksi kairausnäytteistä ja kairanreiästä mitattavaa radioaktiivisuutta. Tällöin vältetään viive, joka aiheutuu näytteiden kemiallisesta analysoinnista. Kun malmiesiintymä on paikannettu, voidaan kairansydämistä koota riittävä määrä malminäytteitä laboratoriomittakaavaisiin (<100 kg) tai jopa minipilot -mittakaavaisiin ( kg) prosessitutkimuksiin rikastettavuuden arvioimiseksi. Tähän nähden on odotettavissa, ettei muuta kuin hyvin pienimuotoista koelouhintaa tulla käyttämään uraanimalmin etsinnässä valtausvaiheessa. KTM:n tuore valtauspäätös myös ohjaa jo koelouhintaa ja koerikastusta

15 Säteilyturvakeskus URAKKA 15(42) tehtäväksi kaivospiirissä. Tältä pohjalta sekä geologisista syistä lähtien tarve soveltaa YVAmenettelyä valtausvaiheessa uraanimalmin koelouhintaan ja koerikastukseen on ratkaistavissa yksittäistapauksittain, ilman näiden koetoimintojen liittämistä YVA-hankeluetteloon. 4. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN TUNNISTAMINEN Tässä luvussa tarkastellaan ja kuvataan kaikkia merkittäviä haittatekijöitä, joiden sisällyttämistä mahdolliseen YVA-menettelyyn tulisi harkita. Pääpaino on säteilyyn ja radioaktiivisiin aineisiin liittyvissä vaaratekijöissä, mutta tehtävässä tarkastellaan myös fyysisiä ja maisemallisia muutoksia sekä muiden haitallisten aineiden vaikutuksia. YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon mukaan metallimalmien tai muiden kaivoskivennäisten louhintaan, rikastamiseen ja käsittelyyn sovelletaan arviointimenettelyä, jos irrotettava kiviaines on vähintään tonnia vuodessa tai avokaivos on kooltaan yli 25 hehtaaria. YVA-asetuksen hankeluetteloa muutettiin alkaen siten, että arviointimenettelyä sovelletaan hankkeen koosta riippumatta aina myös uraanimalmin louhintaan, uraanin rikastamiseen ja käsittelyyn lukuun ottamatta koelouhintaa, koerikastusta ja muuta vastaavaa käsittelyä. Tämän selvityksen toimeksianto koskee nimenomaan uraanikaivostoimintaa edeltäviä koetoimintoja, jotka eivät asetuksen 6 :n mukaan automaattisesti edellytä YVAmenettelyä ja jotka sijoittuvat pääasiassa valtausvaiheeseen. Selvityksen painopiste on tarjouspyynnön mukaisesti säteilyn ja radioaktiivisten aineiden ja muiden haitallisten aineiden vaikutuksissa. Projektin aloituskokouksessa sovittiin YM:n kanssa, että ihmisiin kohdistuvista vaikutuksista rajataan pois ns. sosiaaliset vaikutukset kuten vaikutukset yhteisöihin, elinkeinoihin, alueen imagoon tms. Näistä ympäristöministeriö hankkii tarvittaessa erillisen asiantuntijaselvityksen. Uraanimalmin koelouhintaan ja -rikastukseen voidaan YVA-lainsäädännön mukaista arviointimenettelyä soveltaa YVA-lain 4 :n toisen momentin perusteella mahdollisesti yksittäistapauksissa alueellisen ympäristökeskuksen päätöksellä. Tällöin harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista on erityisesti tarkasteltava YVA-asetuksen 7 :ssä esitettyjä näkökohtia. Näillä näkökohdilla asetus tarkoittaa; 1) hankkeen ominaisuuksia, kuten a) hankkeen koko, b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa, c) luonnonvarojen käyttö, d) jätteiden muodostuminen, e) pilaantuminen ja muut haitat, f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat, 2) hankkeen sijaintia, kuten a) nykyinen maankäyttö, b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky, c) luonnon sietokyky ottaen erityisesti huomioon - kosteikot, - rannikkoalueet, - vuoristo- ja metsäalueet, - luonnon- ja maisemansuojelualueet,

16 Säteilyturvakeskus URAKKA 16(42) - lain nojalla luokitellut tai suojellut alueet, - alueet, joilla yhteisön lainsäädännössä vahvistetut ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty, - tiheään asutut alueet sekä - historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet, 3) vaikutusten luonnetta, kuten a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä, b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus, c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus, d) vaikutuksen todennäköisyys, e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus Ympäristövaikutuksia uraanin etsinnän yhteydessä Malminetsinnän alkuvaiheessa ympäristövaikutukset ovat yleensä vähäiset (taulukko 2). Alueelliset malminetsintätyöt kuten kallioperäkartoitus, geokemiallinen kartoitus sekä geofysikaaliset mittaukset (lentomittaukset) eivät muuta ympäristöä, eikä niistä aiheudu pysyvää haittaa luonnolle. Kallioperäkartoituksessa paljastetaan käsin tai käsityökaluin kalliota sammalpeitteen alta, mikä saattaa olla tilapäinen maisemallinen haitta. Pieniä puustoja aluskasvillisuuden vaurioita voi syntyä esim. kohteellisessa geokemiallisessa näytteenotossa, jossa käytetään telaketjuin varustettua kairauslaitteistoa. Mahdollisista lentomittauksista aiheutuu lyhytaikaista meluhaittaa. Turkistarhojen yllä lentomittaukset on kielletty touko-kesäkuun aikana. Malminetsintätöiden tarkentuessa valtausvaiheessa myös vaikutukset ympäristöön ovat suuremmat. Alueella voidaan tehdä koneellisesti tutkimuskaivantoja (kuva 2), joilla paljastetaan maapeitteen alla olevaa kallioperää. Tutkimuskaivannot voivat vaikuttaa pintavesien virtausolosuhteisiin paikallisesti. Tutkimuskaivannoissa pintamaata siirretään jotta kallioperä saadaan näkyviin. Siirretty maa-aines palautetaan alkuperäiseen paikkaansa tutkimusten päätyttyä ja peitetyn kaivannon radiometrinen tila vastaa alkuperäistä luonnontilaa. Syväkairauksiin käytetään raskasta kalustoa, mistä voi olla seurauksena puustovahinkoja ja mahdollisesti tiestövahinkoja (taulukko 2). Tämän vuoksi kairaukset pehmeillä alueilla tehdään talviaikaan, kun maa on jäässä. Vesistöalueilla kairaukset tehdään jään päältä. Kairaukseen tarvittava vesi otetaan vesistöstä, lähistön puroista tai aikaisemmista kairanrei istä tai tuodaan paikalle erillisissä säiliöissä. Eräissä tapauksissa paineellinen pohjavesi saattaa purkautua kairanreiästä ylivuotona maanpinnalle. Kairaustyöhön kuuluu, että tällainen kairanreikä tukitaan (injektoimalla) maaperän vettymisen estämiseksi. Samalla estetään mahdollisesti uraanipitoisen pohjaveden pääsy ympäristöön. Kalliokairauksen kairanreiät täyttyvät ajan mittaan niihin valuvasta maa-aineksesta, ellei reikiin ole tutkimussyistä jätetty suojaputkia. Kairauksen ja kairanreikien mahdollinen vaikutus pohjaveden radioaktiivisuuteen jää hyvin pieneksi. Pinta-ala, jonka kanssa pohjavesi voi olla kosketuksessa ja siten mahdollisesti liuottaa reiän seinämän uraanipitoista kalliota, on erittäin pieni. Pohjaveden

17 Säteilyturvakeskus URAKKA 17(42) radionuklidipitoisuuksiin vaikuttavat eniten mahdollisen uraanimalmin eheys ja siten kalliossa olevat pohjaveden liikkumista ja esiintymistä edistävät avoimet tilat (kiven huokoisuus ja rikkonaisuus: avoimet raot, ruhjeet, siirrokset). Jos kairanreikä läpäisee tällaisen kohdan, on siinä oleva pohjavesi jo luonnostaan uraanipitoista, eikä reikä itsessään lisää veden uraanipitoisuutta sinä aikana kun tutkimuksia tehdään. Pohjaveden pääseminen kairanreiästä maan pinnalle (suojaputken yläpäästä) on mahdollista vain, jos pohjavesi on paineellista. Kuva 2. Valtausaikana tehty tyypillinen suuri (pitkä) tutkimuskaivanto kallion paljastamiseksi ohuiden maapeitteiden alta. Kaivannon suunta valitaan poikki geologisten rakenteiden. Tutkimusten takia kaivanto voidaan jättää avoimeksi useiksi vuosiksi, muutoin se peitetään, kun näytteenotto ja detaljikartoitus on tehty. Kuvat: O. Äikäs, Kuva 3. Vasemmalla tavanomainen tutkimuskaivanto, jossa on uranäytteitä ja syväkairausreikä. Oikealla tutkimuskaivanto hakkuuaukon reunassa. Kuvat: O. Äikäs, 2006.

18 Säteilyturvakeskus URAKKA 18(42) Kuva 4. Kaksi syväkairausreikää talousmetsässä. Reiät on merkitty suojaputkiin asennetuin paaluin. Kalliopaljastumasta on otettu uranäyte timanttisahalla. Kuva: O. Äikäs, Ympäristövaikutuksia uraanimalmin koelouhinnan ja koerikastuksen yhteydessä Jos syväkairaukset osoittavat uraaniesiintymän olevan riittävän rikas ja laaja, ja malmi puhkeaa pintaan, voi olla syytä tehdä koelouhintaa. Tällöin kalliota yleensä räjäytetään edustavampien näytteiden saamiseksi. Jos esiintymä ei puhkea pintaan, voi olla tarpeen vinotunnelin louhiminen koelouhintaa varten. Koelouhinnan mittakaava voi vaihdella pintaalaltaan muutaman kymmenen neliömetrin louhinnasta jopa hehtaarien kokoisiin louhoksiin esiintymän ominaisuuksista riippuen. Yleensä pienimuotoista mittavampi koelouhinta on tarpeen vasta kaivospiiritoimituksen jälkeen eikä kuulu tähän tarkasteluun. Uraanimalmin koelouhinnassa ja -rikastuksessa syntyvät kiviainesjätteet ovat louhittua sivukiveä (ks. liite 2) ja rikastushiekkaa. Sivukivi koostuu malmia ympäröivästä kivestä, jossa ei ole uraania, sekä malmiksi kelpaamattomasta mutta kuitenkin uraania sisältävästä kivestä. Molempia joudutaan louhimaan, jotta päästään käsiksi itse malmiin. Louheet on teknisesti mahdollista erotella läjitysalueelle jatkokäsittelyä varten. Malmiksi kelpaamattoman uraanipitoisen sivukiven aktiivisuus on yleensä niin suuri, ettei sitä voi käyttää tienrakennustai maantäyttöaineksena. Rikastushiekka on murskattua ja hienoksi jauhettua malmia, josta uraani on erotettu pois. Siinä on jäljellä radiumia ja muita uraanisarjan nuklideja. Rikastushiekassa voi olla myös muita raskasmetalleja, jos niitä esiintyy malmissa. Kiviainesjätteissä vaarana on radioaktiivisuuden lisäksi uraanin liikkuvuus hapettavissa olosuhteissa ja sitä kautta sen mahdollinen kulkeutuminen vesistöön ja myös pohjaveteen. Koelouhosmonttu voi täyttyä aikaa myöden vedellä, jonka uraanipitoisuus voi olla tavanomaista korkeampi. Pienimuotoisessa koelouhinnassa malmikivi kuljetetaan yleensä rikastuskokeita varten muualle. Sivukivi ja valtausalueelle mahdollisesti jäävä rikastushiekka loppusijoitetaan valtausalueelle. Säteilyvaikutukset riippuvat luonnollisesti koelouhokseen avatun esiintymän osan pitoisuuksista, sen laajuudesta, sekä sen sijainnista (syvämalmi tai pintaan puhkeava

19 Säteilyturvakeskus URAKKA 19(42) malmi) ja geometriasta (kolmiulotteisuudesta). Sellaisten uraanimalmien yhteydessä, jotka sisältävät sulfideja, vaikutukset liittyvät kiven hapontuottokykyyn Maisemalliset ja kemialliset ympäristövaikutukset Koelouhinnan ja koerikastuksen maisemalliset ympäristövaikutukset riippuvat louhoksen koosta ja siitä, onko kyseessä avolouhos vai maanalainen louhos. Tarvittaessa ennen koelouhinnan aloittamista alueelta kaadetaan puita ja kuoritaan irtomaat syrjään, jotta päästään käsiksi louhittavaan malmiin. Tämä luonnollisesti muuttaa alueen maisemaa, joka palautetaan ennalleen, jos koetoiminta ei johda varsinaiseen kaivostoimintaan. Alueelle tulee mahdollisesti rakennelmia työmiesten tarpeita varten ja tavaroiden ja työvälineiden säilyttämistä varten. Myös sähköasennuksia varten voidaan tarvita väliaikaisia rakennelmia. Kaikki rakennelmat puretaan ja poistetaan toiminnan päätyttyä. Mahdolliset läjitysalueet ja rikastushiekka-altaat voivat maisemoituinakin muuttaa lähimaisemaa. Jos louhittu malmierä myös rikastetaan louhinta-alueella, rikastuksesta syntyvä rikastushiekka (tailings) sisältää kaikki muut radioaktiiviset aineet paitsi uraanin. Uraaniakin rikastusjätteessä on jäljellä vielä kuitenkin noin 10 % alkuperäisestä, sillä kaikkea uraania ei saada talteen. Rikastusjäte on hienojakoista hiekkaa, jonka läjityspaikka on eristettävä ympäristöstään, jotta radioaktiiviset aineet ja liuotuksessa ja saostuksessa käytettyjen kemikaalien jäämät estetään liukenemasta sade- ja valumavesiin ja sitä kautta ympäristöön. Sama koskee tapausta, jossa muualla rikastetun malmierän rikastushiekka palautetaan loppusijoitettavaksi louhinta-alueelle. Koetoiminnan jälkeen kiviainesjäte voidaan sijoittaa sellaisenaan louhokseen tai maastoon veden alle happipuutteisiin olosuhteisiin. Sivukivet tulee eristää niin, etteivät ne pääse hapettumaan ja sitä kautta rapautumaan. Koska ohuetkin maakerrokset vaimentavat tehokkaasti radioaktiivista säteilyä, jätealueet peitetään maa-aineksella. Paras materiaali on savespitoinen moreeni (hienoainesmoreeni), jonka veden läpäisevyys on heikko. Savi ei ole suositeltavaa, koska siinä voi tapahtua rakoilua sen kuivuessa. Vuonna 1961 suljetun Paukkajanvaaran uraanikaivoksen jätealueen suojauksessa 1990-luvulla käytettiin peitemateriaalina 1,5-2 m:n vahvuista maapeitettä, joka koostui moreenista ja savesta. Lopuksi louhosalue peitetään normaalilla orgaanisella kasvukerroksella ja metsitetään. Kaiken kaikkiaan koelouhinta, joka ei johda varsinaiseen kaivostoimintaan, vaikuttaa ympäristön maisemaan lyhyen ajan ja maisema voidaan suhteellisen helposti palauttaa entiselleen Radonin erittyminen koelouhoksesta, sivukivestä ja rikastushiekasta Radon-222 on uraani-238:n hajoamissarjassa ainoa kaasumainen radioisotooppi, joka emonuklidinsa radium-226:n hajotessa saattaa irrota mineraalien kidehilasta kallion tai maaperän huokosilmaan. Radonia syntyy kallio- ja maaperässä jatkuvasti ja kaikkialla, koska kaikki kivilajit sisältävät aina jonkin verran radiumia ja uraania. Radon voi kulkeutua maaperän huokosilmassa tai liuenneena pohjaveteen pitkiäkin matkoja ja vapautua lopulta ulkoilmaan. Radonin puoliintumisaika on vajaat neljä vuorokautta, joten syntymänsä jälkeen sillä on riittävästi aikaa kulkeutua pitkiäkin matkoja maaperässä. Hajotessaan radon muuttuu kiinteäksi poloniumin isotoopiksi polonium-218. Radonin jälkeen uraanin hajoamissarjassa on vielä kahdeksan hajoamistuotetta, joista viimeisenä on stabiili lyijyn isotooppi lyijy-206. Radonilla on neljä lyhytikäistä hajoamistuotetta, polonium-218, lyijy-214, vismutti-214 ja

20 Säteilyturvakeskus URAKKA 20(42) polonium-214. Nämä lyhytikäiset radonin hajoamistuotteet ovat ne, jotka hengityksen mukana keuhkoihin joutuessaan saattavat aiheuttaa keuhkosyöpää. Maaperästä ilmaan erittyvä radon aiheuttaa Suomessa keskimäärin 1-10 Bq/m 3 radonpitoisuuden ulkoilmassa, riippuen maaperästä ja sääolosuhteista. Talvella maan routiminen ja lumi- ja jääpeite jonkin verran vähentävät radonin erittymistä ilmaan, mutta toisaalta talvella radon yleensä pääsee sekoittumaan pienempään ilmatilavuuteen, jos alueella esiintyy kylmällä ilmalla tyypillisesti esiintyvä inversio (inversio on ilmakehän tilanne, jossa lämpötila ylempänä on lämpimämpää kuin alempana). Tämä vuoksi talvella yleensä radonin ja sen hajoamistuotteiden pitoisuudet ulkoilmassa ovat hieman kesäaikaa suuremmat, koska inversiossa alhaalla oleva kylmä ilma ei kovin nopeasti pääse sekoittumaan ylhäällä olevan lämpimän ilman kanssa. Radonin erittymisnopeuteen maaperästä vaikuttavat useat tekijät, mm. maaperän huokoisuus ja kosteus. Alueilla, joissa kallioperä tai maaperä sisältää tavanomaista enemmän uraania, myös radonin tuotto on suurempaa ja vastaavasti ulkoilman normaali radonpitoisuus on yleensä korkeampi kuin muilla alueilla. Uraanirikkailla alueilla ei ole harvinaista, että ulkoilman luonnollinen radonpitoisuus on aika ajoin jopa 50 Bq/m 3. Uraanimalmin, tai minkä tahansa kiven louhinta ja murskaaminen pieniksi kappaleiksi lisää radonin erittymistä ilmaan, koska radonia erittävä kiven pinta-ala kasvaa ja matka, jonka radon joutuu kulkemaan kiven huokosissa, lyhenee. Uraania sisältävästä murskatusta sivukivestä erittyvän radonin määrä voi helposti olla monikymmenkertainen verrattuna ehjästä kalliosta erittyvän radonin määrään. Rikastushiekasta radonin erittyminen on vielä runsaampaa, koska hiekka on hyvin hienojakoista. Koska koelouhinnassa syntyvän kiviainesjätteen määrä on yleensä kuitenkin suhteellisen pieni, ei ulkoilmassa olevan radonin pitoisuus kuitenkaan kasva merkittävästi. Radonia erittyy sivukivestä ja rikastushiekasta ilmaan. Radonin leviämistä ympäristöön on arvioitu teoreettisesti tutkittaessa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksesta louhitusta kivimurskasta erittyvän radonin leviämistä. Radonin erittymistä rikastushiekasta on Säteilyturvakeskus mitannut Enon Paukkajanvaarassa, jossa rikastusjätettä syntyi noin tonnin uraanimalmin rikastuksesta. Siellä jätekentän pinta-ala oli noin 6000 m 2 ja keskimääräinen radonin tuotto ilmaan oli noin 2600 mbq/m 2 /s. Vaihteluväli oli jätekentän kosteuden vaihteluista johtuen suuri, muutamasta sadasta noin mbq/m 2 /s, hajonnan ollessa 2300 mbq/m 2 /s. Näistä luvuista voidaan arvioida, että Paukkajanvaaran rikastushiekka tuotti radonia ilmaan keskimäärin noin 16 kbq sekunnissa. Ilman stabiilisuudesta ja tuulen nopeudesta riippuen tämä radon leviää ja pitoisuus ilmassa laimenee hyvin nopeasti. Ydinjätteiden loppusijoituslaitoksen tutkimusten tuloksista voidaan arvioida, että Paukkajanvaaran rikastushiekka, jota oli suhteellisen paljon, aiheutti 500 metrin etäisyydellä ulkoilmaan radonpitoisuuden, jonka vaihteluväli oli noin 0,05-0,4 Bq/m 3. Ainoastaan välittömästi kiviainesjätteen yläpuolella ilman radonpitoisuus voi olla kymmeniä kertoja suurempi normaaliin verrattuna. Jo noin sadan metrin etäisyydellä näistä jätteistä ilman radonpitoisuus saavuttaa jo lähes normaalin tason. Kylmänä talviaikana ilmassa esiintyvän inversion yhteydessä kiviainesjätteestä erittyvä radon saattaa nostaa ilman radonpitoisuutta kauempanakin. Koelouhoksesta, rikastushiekasta ja sivukivestä erittyvä radon nostaa siis alueen ilman radonpitoisuutta jonkin verran, mutta ei siinä määrin että se olisi avolouhoksen kyseessä ollessa erityinen ongelma edes työsuojelunäkökulmasta. Jos kyseessä on maanalainen koelouhos, maanalaisessa tilassa radonpitoisuudet nousevat kuitenkin niin korkeiksi, että kaivostilaa on louhinnan aikana tuuletettava tehokkaasti ulkoilmalla.

21 Säteilyturvakeskus URAKKA 21(42) Louhos- ja läjitysalueen ulkopuolella radon ei aiheuta ilmaan niin suuria radonpitoisuuksia, että niillä olisi vaikutusta lähialueen ihmisten radonaltistukseen. Suomessa ihmiset saavat valtaosan radonaltistuksestaan sisätiloissa, yleensä kotonaan. Suomessa asuntojen sisätiloissa keskimääräinen radonpitoisuuden vuosikeskiarvo on noin 120 Bq/m 3. Asuntojen radonpitoisuuden vaihteluväli Suomessa on hyvin suuri, muutamasta kymmenestä Bq/m 3 aina tuhansiin Bq/m 3 ns. radonriskialueilla, joissa radon pääsee tunkeutumaan maaperästä rakenteiden raoista asuntoon. Ulkoilmassa keskimääräinen luonnollinen radonpitoisuus puolestaan vaihtelee noin 1-10 Bq/m 3. Pienessä mittakaavassa toimiva uraanimalmin koelouhinta ja -rikastus voivat lisätä tätä ulkoilman pitoisuutta muutamalla prosentilla noin sadan metrin etäisyydelle louhinta- ja rikastusalueesta. Lähialueen asuntojen sisätilojen radonpitoisuuteen koelouhoksesta, sivukivestä ja rikastushiekasta erittyvä radon ei vaikuta, sillä valtaosa sisätilojen radonista tulee suoraan rakennusten alle jäävästä maaperästä ja rakennusmateriaaleista Ulkoinen säteily koelouhoksella ja koerikastus- ja läjitysalueella Uraanimalmin lähettämä gammasäteily on peräisin uraanin hajoamissarjan eri radionuklideista. Gammasäteily on hyvin läpitunkevaa sähkömagneettista säteilyä, joka aiheuttaa elävässä kudoksessa ionisaatiota ja voi aiheuttaa solujen perimään muutoksia. Kaikki kivilajit sisältävät jonkin verran uraania ja myös toista hyvin pitkäikäistä alkuainetta, toriumin isotooppia Th-232. Myös torium hajoaa pitkän hajoamissarjan kautta stabiiliksi lyijyn isotoopiksi ja myös useimmat sen hajoamissarjan jäsenet lähettävät gammasäteilyä. Kolmas maa- ja kallioperässä esiintyvä hyvin pitkäikäinen radioaktiivinen aine on kaliumin isotooppi K-40. Myös se lähettää hajotessaan gammasäteilyä. Suomessa ns. luonnollisen gammasäteilyn aiheuttama annosnopeus ilmassa on noin 0,04-0,3 μsv/h (mikrosieverttiä tunnissa). Se aiheutuu edellä mainituista uraanin ja toriumin hajoamistuotteista, kalium-40:stä ja avaruudesta tulevasta kosmisesta säteilystä. Kosminen säteily Suomessa maanpinnan tasolla on lähes sama kaikkialla (0,032 μsv/h), mutta uraanin ja toriumin hajoamistuotteiden ja kalium-40:n aiheuttama annosnopeus vaihtelee maa- ja kallioperän koostumuksen mukaan. Alueilla, joissa uraanimalmia sisältävä kallioperä on paljaana, voi ulkoinen annosnopeus ilmassa nousta yli yhteen μsv tunnisssa. Jos tällaista kiveä louhitaan, voi ulkoinen annosnopeus nousta, mutta toisaalta se voi laskeakin, jos uraanimalmilohkareet on kuljetettu muualle rikastettavaksi. Louhoksesta ja uraania sisältävästä sivukivestä lähtevä gammasäteilyn annosnopeus on yleensä normaalitasoa korkeampaa, sillä altistusgeometria voi koelouhinnan seurauksena muuttua. Louhosalueen ulkopuolella koelouhinnalla ei ole vaikutusta ulkoiseen annosnopeuteen. Louhoksen ja uraania sisältävän sivukiven peittäminen noin metrin paksuisella tiiviillä maa-ainekselle vaimentaa nopeasti ulkoisen annosnopeuden normaalille tasolle. Rikastushiekasta lähtevän gammasäteilyn aiheuttama annosnopeus peittämättömän jätekentän päällä voi nousta useisiin μsv/h. Kun rikastushiekan läjitysalue eristetään niin, ettei hiekkaa pääse leviämään ympäristöön, on annosnopeus jo muutaman kymmenen metrin päässä läjitysalueesta normaalilla tasolla. Läjitysalueen peittäminen noin metrin paksuisella tiiviillä maa-ainekselle vaimentaa ulkoisen annosnopeuden alueen normaalille tasolle.

22 Säteilyturvakeskus URAKKA 22(42) Radioaktiivisen pölyn leviäminen koelouhokselta ja rikastushiekasta Malmin louhinta avolouhoksena, murskaaminen ja jauhatus ovat toimintoja, joista syntyy jonkin verran pölyä. Kivipölyn hiukkaskoot vaihtelevat suuresti, mutta valtaosa niistä on niin isoja ja raskaita, etteivät ne leviä laajalle alueelle. Mahdollinen altistuminen radioaktiiviselle pölylle on ensisijaisesti työsuojeluongelma itse louhoksella. Ympäristön asukkaille koelouhinnassa syntyvä pöly ei ole todennäköisimmin ongelma, olipa louhos avolouhos tai maanalainen kaivos. Koelouhinta on lisäksi hyvin lyhytaikainen operaatio. Rikastushiekasta sen sijaan voi levitä radioaktiivista pölyä ympäristöön, jos läjitysaltaan pintakerros päästetään kuivumaan. Leviävä pöly on hienojakoista ja sen aktiivisuus voi olla kymmeniä tuhansia Bq/kg. Pöly voi levitä ilman suojaustoimia satojen metrien päähän Koelouhinnan ja -rikastuksen vaikutus pinta- ja pohjaveden radioaktiivisuuteen Koelouhinta ja -rikastus ovat lyhytkestoisia toimintoja ja niistä syntyvää kiviainesjätettä ovat sivukivi ja rikastushiekka. Uraania sisältävä sivukivi on toiminnan päätyttyä suojattava rapautumiselta, jotta sillä ei olisi pitkälläkään aikaskaalalla vaikutusta louhosalueen ja sen ympäristön pinta- tai pohjaveden radioaktiivisuuteen. Maanalaisella koelouhinnalla voidaan teoriassa ajatella olevan vaikutusta pohjaveden radioaktiivisuuteen, mikäli sivukivi palautetaan kaivoskuiluun. Kuitenkin koetoiminnassa louhitut radioaktiivisen sivukiven määrät ovat pieniä, ja on epätodennäköistä, että niistä pohjaveteen liukenisi niin suuria määriä radioaktiivisia aineita, että lisäys olisi havaittavissa verrattuna alueen pohja- ja pintaveden radioaktiivisuuteen ennen toiminnan aloittamista. Rikastushiekan läjityspaikka suunnitellaan ja rakennetaan niin, että se on eristetty ympäristöstään, eikä siitä pääse leviämään radioaktiivisia eikä muita haitta-aineita pohja- tai pintavesiin. Uraanipitoisten malmioiden ympäristössä vedet sisältävät luonnon radioaktiivisia aineita luonnostaan normaalia enemmän. Koelouhinta- ja koerikastuspaikalla ja sen ympäristössä on siten suositeltavaa kartoittaa riittävän kattavasti pohja- ja pintavesien radioaktiivisuudet ennen näitä toimintoja, jotta jälkikäteen voidaan todeta, oliko koelouhinnalla ja/tai rikastuksella vaikutusta vesien radioaktiivisuuteen Koelouhinnan ja -rikastuksen vaikutus kalojen radioaktiivisuuteen Koelouhinta- ja koerikastusalueen kalojen suhteen voidaan todeta sama kuin edellä pinta- ja pohjavesien kohdalla. Koska uraanipitoisten malmioiden ympäristössä vedet sisältävät luonnon radioaktiivisia aineita luonnostaan normaalia enemmän, on koelouhinta- ja koerikastuspaikalla ja sen ympäristössä elävien kalojenkin radioaktiivisuus tavallista korkeampi. Tämän vuoksi on ennen toiminnan aloittamista tehtävä riittävän kattava kalojen aktiivisuuspitoisuuksien kartoitus, jotta jälkikäteen voidaan todeta, onko koelouhinnalla ja/tai rikastuksella ollut vaikutusta kalojen radioaktiivisuuteen Koelouhinnan ja -rikastuksen vaikutus lähialueen kasvien ja sienten radioaktiivisuuteen Lähialueen kasvit (niin luonnonkasvit ja sienet kuin myös viljelykasvit) voivat teoriassa altistua koelouhinnasta peräisin oleville radioaktiivisille aineille joko pölyaltistuksen kautta tai jos koealueen vettä käytetään kasvien kasteluun. Enon kunnan Paukkajanvaarassa ja sen

23 Säteilyturvakeskus URAKKA 23(42) ympäristössä 1980-luvulla tehdyt selvitykset osoittivat, että radioaktiivisten aineiden pitoisuudet marjoissa ja sienissä olivat kaivos- ja rikastusalueella vertailualuetta korkeammat. Syynä korkeampiin pitoisuuksiin on se, että kaivos- ja rikastusalueen jätteet olivat lähes 30 vuotta suojaamattomina ja alttiina sade- ja valumavesien rapauttavalle ja liuottavalle vaikutukselle. Myös kasvien suhteen pätee se, että ennen uraanirikastukseen liittyviä koetoimintoja, valtausalueella ja sen lähiympäristössä on tehtävä riittävän kattava ravinto- ja muiden kasvien radioaktiivisuuden kartoitus. 5. VALTAUSVAIHEEN MALMINETSINTÄTOIMIEN VAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI LUONTOYMPÄRISTÖÖN SUHTEESSA YVA MENETTELYYN Seuraavaan taulukkoon on koottu valtausvaiheen toiminnoista aiheutuvien ympäristöhaittojen merkitystä eri kohteisiin valtausalueella ja sen lähiympäristössä. Ympäristöhaittojen merkitystä arvioidaan hyvin karkeasti, koska vaikutukset ovat aina tapauskohtaisia, eikä yksityiskohtaisia vaikutuksia voida etukäteen arvioida. Taulukko on lähinnä suuntaa-antava siinä mielessä, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota ympäristövaikutuksia arvioitaessa. Taulukko 2. Arvioidut haittavaikutukset valtausvaiheen eri toiminnoista (ei merkkiä = ei merkittävää vaikutusta, yksi merkki = vähän vaikutusta, kaksi merkkiä = jonkin verran vaikutusta, kolme merkkiä = todennäköisesti merkittävä vaikutus). S = säteily, K = kemikaalit, M = melu, P = pöly, X = muu. Haitan Tihennetty Tutkimuskaivannot Kairaus Koelouhinta Koerikastus kohde näytteenotto Pintavesi S SS Pohjavesi S SSS Maaperä S SSS Ilma S SS Väestö M SSM SSSMP Eliöstö XX SS Puusto X X XX XX XX Tiestö X X XX XX XX Maisema X X Timanttikairauksen (syväkairaus) ja sitä edeltävien malminetsintätoimien aiheuttamat ympäristöhaitat ovat vähäiset. Nämä käsittävät lähinnä puustoon ja tiestöön kohdistuvia muutoksia, jotka ovat verrattavissa metsätaloustoimenpiteiden tai porakaivojen tekemisestä aiheutuviin haittoihin. Näitä ei voida rinnastaa YVA laissa tarkoitettuihin merkittäviin muutoksiin.

24 Säteilyturvakeskus URAKKA 24(42) 6. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI JA SUOSITUKSET Tässä luvussa esitetään kriteerit, joiden perusteella arvioidaan uraanimalmin koelouhinnan ja - rikastuksen säteilyvaikutuksia toimintapaikan ympäristön asukkaisiin, eläimiin ja kasvillisuuteen sekä ekosysteemiin. Lähtökohtana tarkastelulle on YVA-lain 4 :ssä mainitun todennäköisesti merkittävän ympäristövaikutuksen määritteleminen sellaiselle koelouhinta- ja koerikastustoiminnalle, jolla on radiologisia ympäristövaikutuksia. Ympäristövaikutusten merkittävyyden arvioinnissa otetaan huomioon vaikutuksen kesto ja suuruus. Uraanimalmin etsinnällä ei voida katsoa olevan sellaisia haitallisia ympäristövaikutuksia, joita voitaisiin pitää YVA-lain tarkoittamassa mielessä todennäköisesti merkittävinä. Tällöin etsinnällä tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä ennen koelouhintaa, mukaan lukien syväkairaus. Itse koetoiminta on kestoltaan lyhytaikainen ja se johtaa joko toiminnan päättymiseen tai sen muuttumiseen varsinaiseksi kaivostoiminnaksi. Jos toiminta muuttuu kaivostoiminnaksi, kuuluu se automaattisesti YVA-menettelyn piiriin. Edellä luvussa on todettu, että koelouhinnassa louhittavan malmin määrä voi kohota tonniin ja kokonaislouhinta tonniin, ennen kuin voidaan tehdä johtopäätöksiä jatkosta. Jos irrotettavan kiven määrä on huomattavasti näitä suurempi, voidaan toiminnan katsoa olevan muuta kuin pienimuotoista, valtausoikeuteen kuuluvaa koetoimintaa ja todennäköisesti tapahtuvan vasta kaivospiirissä. Myös yli tonnin malmimäärän rikastaminen olemassa olevissa rikastusteknisissä laitoksissa on ilmeisesti vaikeaa ja sen vuoksi on todennäköistä, että rikastus tehdään louhintapaikalla. Yli tonnin kokonaislouhinnalla voi olla sellaisia yhteisiä (maisema, säteily, pölyäminen, melu jne.) ympäristövaikutuksia, jotka voidaan katsoa merkittäviksi. Enon Paukkajanvaarassa uraanimalmin koelouhintaa ja koerikastusta tehtiin ensin valtausalueella ja sittemmin kaivospiirissä, mutta KTM:n tilastojen mukaan esiintymällä ei harjoitettu tuotannollista toimintaa, vaikka koe-eriä rikasteesta myytiinkin ulkomaille. Paukkajanvaarassa louhittiin neljän vuoden aikana kaikkiaan noin tonnia kiveä, josta määrästä noin tonnia oli uraanimalmia, joka myös käytettiin rikastuskokeisiin. Edellä olevan perusteella ehdotetaan, että jos ennen kaivospiirin muodostamista tehtävän uraanimalmin koelouhinnan kokonaislouhinta ylittää tonnia, tulee louhintaan soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 :n 1 momentin mukaista arviointimenettelyä. Alle tonnin kokonaislouhinnalle uraanikaivostoimintaa edeltävässä koelouhinnassa ei ehdoteta YVA-menettelyä, vaan toiminnan ympäristövaikutukset tulee selvittää muulla tavalla. Jos louhittu uraanimalmi myös rikastetaan valtausalueella, syntyy rikastuksesta rikastushiekkaa, joka on pysyvästi radioaktiivista jätettä ja joka edellyttää aina erityistoimia radioaktiivisten aineiden leviämisen estämiseksi ympäristöön. Jos rikastushiekkaa tai siitä liuenneita tai rapautuneita radioaktiivisia tai muita haitta-aineita pääsee leviämään ympäristöön, voidaan ympäristövaikutusta pitää todennäköisesti merkittävänä riippumatta siitä, kuinka paljon malmia valtausalueella on rikastettu. Samaa menettelyä voidaan soveltaa myös siinä tapauksessa, että koelouhittu malmierä rikastetaan jossakin muualla mutta rikastushiekka palautetaan louhintapaikalle. Tämän perusteella ehdotetaan, että sellainen uraanimalmin koelouhinta, johon liittyy uraanin kemiallinen rikastus louhintapaikalla tai rikastushiekan palauttaminen

25 Säteilyturvakeskus URAKKA 25(42) louhintapaikalle, jos rikastus on tehty jossakin muualla, edellyttää aina YVA-menettelyä riippumatta rikastettavasta uraanimalmin määrästä. Radiologisia ympäristövaikutuksia arvioitaessa tulee ottaa huomioon kaikki altistustiet, joiden kautta ympäristön väestö voi altistua koelouhinnasta ja koerikastuksesta peräisin olevalle säteilylle. Tämä tarkoittaa, että radiologisten ympäristövaikutusten arvioinnissa tulee ottaa huomioon; Ulkoisesta gammasäteilystä aiheutuva annos, Pölyaltistuksen kautta saatava annos, Juomaveden kautta saatava annos, ja Ympäristön ravintokasvien ja -sienten, kalojen ja riistanlihan syömisestä aiheutuva annos, sekä Ympäristöön leviävän radonin aiheuttama lisäys ilman radonpitoisuuteen. Jotta edellä esitetyt vaikutukset voidaan arvioida, edellyttää se toiminnan harjoittajalta ennen koelouhintaa ja koerikastusta tehtävää valtausalueen ja sen lähiympäristön radiologista perustilaselvitystä, jossa kaikki edellä mainitut altistustiet on kartoitettu riittävän edustavasti alueiden ollessa luonnontilassa. Uraanimalmin koelouhinta ja koerikastus on säteilytoimintaa, josta aiheutuvaa työntekijöiden ja ympäristön asukkaiden säteilyaltistusta valvoo Säteilyturvakeskus. Työntekijöiden säteilyaltistuksen valvonta tapahtuu säteilylainsäädännön normien mukaisesti. Säteilyasetus asettaa myös annosrajan muulle kuin säteilytyössä olevalle henkilölle (edustaa väestöä). Tämä yksilöä suojaava annosraja on efektiivisenä annoksena ilmaistuna 1 msv vuodessa. Säteilyasetuksen mukaan Säteilyturvakeskuksen tulee tarvittaessa asettaa tätä annosrajaa alempi annosrajoitus, kun se on perusteltua säteilysuojelun optimointiperiaatteen toteuttamiseksi tai eri säteilylähteistä aiheutuvan altistuksen huomioon ottamiseksi. Edellä olevan perusteella ehdotetaan, että uraanimalmin koelouhinnan ja koerikastuksen säteilyvaikutusten arviointikriteeriksi Säteilyturvakeskus asettaa ympäristön väestön yksilöä koskevan annosrajoituksen, joka on pienempi kuin 1 msv vuodessa. Tähän annosrajoitukseen sisällytetään kaikki uraanimalmin koelouhinnasta ja/tai koerikastuksesta aiheutuvat altistustiet. 7. ARVIOINTIIN LIITTYVÄ EPÄVARMUUS Toiminnan ympäristövaikutuksen arviointiin liittyy useita epävarmuustekijöitä, jotka on otettava huomioon esim. valtausalueen perustilaselvityksen yhteydessä. Epävarmuuksia aiheuttavat; a) ympäristöolosuhteet ja niiden puutteellinen tuntemus valuma-alueen määritys: vaikuttaa mahdollisen kontaminaation leviämisen laajuuteen, pintaveden laatu kuten ph, kovuus, humuspitoisuus jne: vaikuttaa radionuklidien liukoisuuteen, maaperän ravinnetilanne: vaikuttaa kasvien kykyyn/tarpeeseen ottaa radionuklideja maaperästä ravinnon/nesteen hankinnan mukana,

26 Säteilyturvakeskus URAKKA 26(42) sääolosuhteiden vaihtelu, mm. sademäärät, tuuliolosuhteet: vaikuttaa radonin erittymiseen ja leviämiseen, sekä radionuklidien liukoisuuteen raakuista ja sivukivestä (sade) ja rikastushiekasta (tuuli), b) tehtyjen radiologisten mittaustulosten epävarmuus: yleensä luokkaa % c) mahdollisesti käytetyn laskennallisen leviämismallin epävarmuus (kohdan a) tekijät vaikuttavat mallin muiden epävarmuuksien lisäksi myös tähän), d) ympäristötutkimusten/mittausten aikaskaala: lyhyellä aikavälillä tehdyt mittaukset eivät anna tarvittavaa tietoa ajallisesta ja satunnaisesta vaihtelusta, tämä vaikuttaa ulkoilman gammasäteilyyn (voi vaihdella yli 3-kertaisesti), radonpitoisuuteen (voi vaihdella 10-kertaisesti), pohjaveteen suodattuvien nuklidien arviointiin, tämä voi olla hyvin hidas prosessi e) louhitun raakun ja sivukiven pinta-alan suuruuden vaihtelu vaikuttaa sekä ulkoiseen gammasäteilyyn, radonin tuottoon että raakuista liukenevien radionuklidien määrän arviointiin (lienee hankala arvioida, voi olla 2-3-kertainen epävarmuus) f) mikäli kyseessä on rikastustoiminta, käytettävä rikastusmenetelmä vaikuttaa huomattavasti rikastushiekan ominaisuuksiin ja radionuklidien pysyvyyteen/liukenevuuteen siitä. Mikäli arviointiin käytetään olemassa olevaa tutkimustietoa muilta paikoilta, kohtien a, c, d, e ja f epävarmuudet korostuvat. Paikalla tehtyjen mittaustulosten epävarmuus (kohta b) vaihtelee riippuen mittausmenetelmästä ja näytteenoton edustavuudesta. Se on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin muista kohdista tuleva epävarmuus. Varsinkin kohdan d) - mittausten aikaskaala aiheuttama epävarmuus voi olla suuri. Arvioinnin tulokset tulisi esittää epävarmuuksineen. Laskennallisesti eri tekijöille saadun arvion epävarmuus voi näin ollen olla suunnilleen kolminkertainen saatuun arvoon nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että arvioinnilla saadut säteilystä johtuvat haittavaikutukset voivat karkeasti ottaen vaihdella kertoimen 10 puitteissa. Tämä täytyy ottaa huomioon, mikäli arvioinnin tulosten perusteella ollaan lähellä toiminnalle asetettuja annos- ja muita rajoituksia. Koeluonteisen louhinta- ja rikastustoiminnan radiologiset ympäristövaikutukset jäänevät alueen ulkopuolella kuitenkin niin vähäisiksi, että ne hukkuvat luonnolliseen vaihteluun. Tätä pyritään havainnollistamaan alla olevalla kuvalla. Tästä huolimatta toiminnan harjoittajan on suositeltavaa tehdä ennen toiminnan aloittamista valtausalueella ja sen ympäristössä riittävän kattava radiologinen perustilaselvitys, jotta myöhemmin olisi ylipäätänsä mahdollista osoittaa, että ympäristössä esiintyvä säteily ja radioaktiiviset aineet eivät ole peräisin koetoiminnasta.

27 Säteilyturvakeskus URAKKA 27(42) Kuva 5. Uraanimalmin koemuotoisen louhinnan ja rikastuksen säteilyvaikutukset ympäristössä voivat jäädä niin pieniksi, että niiden erottaminen alueen luonnon säteilyn normaalista vaihtelusta voi olla erittäin vaikeaa. 8. ARVIOINTI- JA/TAI LUPAMENETTELYT MUISSA MAISSA Kirjallisuudesta ei löydy tietoa vaaditaanko muissa maissa YVA-menettelyä uraanimalmin koelouhinta- ja -rikastusvaiheessa. Sen vuoksi neljälle maalle lähetettiin kyselykirje, joilla tiettävästi on tai on ollut uraaninmalmin louhintaa. Maat olivat Ruotsi, Ranska, Tshekki ja Kanada. Näistä maista vastaus joulukuun loppuun mennessä saatiin Ruotsista, Ranskasta ja Kanadasta. Kyselykirje on esitetty liitteessä Arviointi- ja/tai lupamenettelyt Ruotsissa Ruotsin säteilysuojeluviranomainen SSI ilmoitti, että heille on syksyn 2006 aikana tullut muutamia kyselyitä liittyen uraanin etsintään, mutta toistaiseksi Ruotsissa ei ole keskusteltu YVA-menettelyn soveltamisesta etsintään ja koetoimintaan. SSI arvelee, että asia tulee Ruotsissakin ajankohtaiseksi vuoden 2007 aikana. Ainoa päätös, joka Ruotsissa on tehty on että uraanin etsintä ja siihen liittyvät toimet eivät tarvitse säteilylainsäädännön mukaista lupaa, ainakaan toistaiseksi. Ruotsissakin luonnollisesti uraanimalmin varsinainen kaivostoiminta tulee olemaan säteilylainsäädännön alaista toimintaa. Se missä vaiheessa toiminta muuttuu luvanvaraiseksi toiminnaksi, ei ole Ruotsissa vielä selvää. Vastauksessaan SSI toteaa Ruotsin olevan tässä asiassa Suomea jäljessä ja Ruotsissa seurataan mielenkiinnolla, miten YVA-menettelyä Suomessa tullaan soveltamaan Arviointi- ja/tai lupamenettelyt Ranskassa Ranska ilmoitti, että YVA-menettelyä edellytetään uraanin koelouhinnan ja - rikastuksen yhteydessä. Vaadittava YVA selvitys pitää sisällään mm. olemassa olevan ympäristötilan tutkimukset, kuvaukset ja arvioinnit, toiminnan vaikutusten arvioinnit ympäristön tilaan ja valvontasuunnitelman.

28 Säteilyturvakeskus URAKKA 28(42) 8.3. Arviointi- ja/tai lupamenettelyt Kanadassa Uraanimalmin etsinnälle ei ole Kanadan säteilylaissa asetettu erillisiä YVA-määräyksiä. Sen vuoksi Kanadan ympäristönarvioinnista vastaava osasto (CEAA) ei edellytä YVA-selvityksiä. Kun uraanimalmiesiintymä on löydetty, kaikki lisätutkimukset ovat luvanvaraisia. Luvan myöntää ydinturvakomissio (Canadian Nuclear Safety Commission, CNSC). Lupa lisätutkimuksiin edellyttää myös YVA-selvityksiä. YVA-selvitys tehdään yhteistyössä luvanhakijan ja valtion kesken. Tyypillinen lupamenettely on seuraavanlainen: 1. Luvanhakija toimittaa suunnitelman projektista 2. Suunnitelma menee kommenteille liittovaltion ja maakuntien asiantuntijoille. Sen jälkeen liittovaltio päättää annetaanko lupaa projektille ja mitä YVA-selvityksiä vaaditaan. 3. Jos YVA-selvityksiä vaaditaan, liittovaltion asiantuntija määrittelee arvioitavat YVAasiat. 4. Luvanhakija tekee ympäristöarviointiraportin Ympäristönarviointiraportti tulee sisältää mm. projektin kuvauksen, ympäristön kuvauksen, projektin vaikutukset ympäristöön, ympäristön monitoroinnin ja seurannan. 5. Luvanhakija toimittaa ympäristönarviointiraportin liittovaltiolle kommenteille. Jos raportti katsotan riittäväksi, lupa myönnetään. Kanadassa siis ydinturvakomissio luvittaa uraanikaivokset, mihin kuuluu myös YVAmenettely. Kaivostoimintaa edeltävä uraanimalmin etsintä ei tarvitse lupia. Etsinnän ja kaivoksen avaamisen välinen koetoiminta, joka pääosin on koelouhintaa ja koerikastusta, tarvitsee luvat kuten edellä on kuvattu. Kanadan ydinturvallisuuslain määritelmien perusteella kyseessä on kuitenkin jo kaivoksen avaamisen valmistelu, ei tässä raportissa käsiteltäväksi tarkoitettu valtausvaiheen koetoiminta. Kanadan vastauksesta ilmenee, että ohjeissa ja määräyksissä on eroja eri provinssien välillä. Uraanimalmin etsinnän ja uraanikaivostoiminnan kannalta tärkein alue on Saskatchewan, joka on yksi maailman uraanintuotannon keskuksista ja jossa uraaninetsintää on tehty kymmeniä vuosia. Työryhmän yhteyksien kautta löydettiin opas Mineral Exploration Guidelines For Saskatchewan (2005), jossa on kuvattu malminetsinnän ohjeistusta toiminnanharjoittajan ja provinssin ympäristöviranomaisten välillä. Tässä oppaassa on otettu huomioon radioaktiivisuuden erityisvaatimukset. 9. JOHTOPÄÄTÖKSET Malminetsintähanke on vaiheittain etenevä prosessi, joka johtaa kaivoshankkeen aloittamiseen, jos malmi on riittävän rikasta, sitä on riittävän paljon, kaivostoiminta on taloudellisesti kannattavaa ja toiminta saa viranomaisilta tarvittavat luvat. Uraanimalmin koelouhinnan ja -rikastuksen maisemalliset ympäristövaikutukset eivät poikkea muunlaisen malmin vastaavan kokoisesta koetoiminnasta. Uraanimalmin koelouhinnan ja -rikastuksen radiologiset ympäristövaikutukset ovat sen sijaan suuremmat kuin muiden malmien kohdalla. Uraanimalmi sisältää normaalia suuremmat määrät paitsi itse uraania, myös muita radioaktiivisia aineita. Näitä aineita esiintyy kaikkialla ympäristössä luonnostaan ja uraanirikkaiden malmioiden ympäristössä niiden pitoisuudet ja

29 Säteilyturvakeskus URAKKA 29(42) säteilyn voimakkuus ovat tavanomaista korkeammat ilman että ihminen on toiminnallaan mitenkään vaikuttanut niiden esiintymiseen. Asiantuntijatyöryhmä esittää seuraavia suosituksia YVA-menettelyn soveltamisesta ja ympäristöselvityksistä yleensäkin uraanimalmin koelouhinnan ja -rikastuksen yhteydessä; 1. Uraanin etsinnällä ei voida katsoa olevan sellaisia haitallisia ympäristövaikutuksia, joita voitaisiin pitää YVA-lain tarkoittamassa mielessä todennäköisesti merkittävinä. Tällöin etsinnällä tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä ennen koelouhintaa, mukaan lukien syväkairaus. 2. Jos uraanimalmin koelouhinnassa kokonaislouhinta ylittää tonnia, tulee ennen toiminnan lupakäsittelyä soveltaa YVA-menettelyä. Alle tonnin kokonaislouhinnalle uraanimalmin koelouhinnassa ei ehdoteta YVA-menettelyä, vaan toiminnan ympäristövaikutukset tulee selvittää muulla tavalla. 3. Sellainen uraanimalmin koelouhinta, johon liittyy uraanin kemiallinen rikastus louhintapaikalla tai rikastushiekan palauttaminen louhintapaikalle, jos rikastus on tehty jossain muualla, edellyttää aina YVA-menettelyä riippumatta rikastettavasta uraanimalmin määrästä. 4. Koska uraanimalmin koelouhinta ja koerikastus on säteilytoimintaa, asiantuntijat ehdottavat, että uraanimalmin koelouhinnan ja koerikastuksen säteilyvaikutusten arviointikriteeriksi Säteilyturvakeskus asettaa ympäristön väestön yksilöä koskevan annosrajoituksen, joka on pienempi kuin 1 msv vuodessa. Tähän annosrajoitukseen sisällytetään kaikki toiminnasta aiheutuvat altistustiet, joiksi työryhmä on määritellyt seuraavat; Ulkoisesta gammasäteilystä aiheutuva annos, Pölyaltistuksen kautta saatava annos, Juomaveden kautta saatava annos, ja Ympäristön ravintokasvien, kalojen ja riistanlihan syömisestä aiheutuva annos, sekä Ympäristöön leviävän radonin aiheuttama lisäys ilman radonpitoisuuteen. 5. Jotta edellä esitetyt säteilyvaikutukset voidaan arvioida, edellyttää se toiminnan harjoittajalta ennen koelouhintaa ja koerikastusta tehtävää valtausalueen ja sen lähiympäristön radiologista perustilaselvitystä, jossa kaikki edellä mainitut altistustiet on kartoitettu riittävän edustavasti alueiden ollessa luonnontilassa. Perustilaselvitys olisi syytä tehdä riippumatta siitä, sovelletaanko koetoimintaan YVA-menettelyä vai ei. Ennen merkittäviä kemiallisia muutoksia ympäristössä suositellaan toteutettavaksi valtausalueen ja sen ympäristön perustilan selvitys, joka voi sisältää alustavan vaikutusten arvioinnin, mutta ei niin laajamittaisena kuin varsinainen YVA-prosessi. Uraanimalmihankkeiden kohdalla perustilaselvitys suositellaan sisällytettävän valtausvaiheeseen, kun se muissa malminetsintähankkeissa liittyy kaivospiirihakemus - vaiheeseen. Perustilaselvityksen ohjeellinen sisältö on esitetty taulukossa 3. Perustilaselvityksen tekijältä suositellaan vaadittavan riittävä pätevyys liittyen haitta-aineiden luontaiseen esiintyvyyteen ja kulkeutumiseen ympäristössä.

30 Säteilyturvakeskus URAKKA 30(42) Taulukko 3. Suositukset valtausvaiheessa ennen koelouhintaa tai koerikastusta tehtävään perustilaselvitykseen sisällytettävistä asioista. Yleiset selvitykset: Valuma-alueen rajaus Suojelualueiden läheisyys Uhanalaiset kasvi- ja eläinkohteet Maisemalliset vaikutukset Geologiset selvitykset: Esiintymän kallioperän kuvaus (syntyvät sivukivet) Ympäristön maaperän kuvaus Pohja- ja pintavesiesiintymät Geokemialliset selvitykset: Kallioperästä Moreenista Puro- ja järvisedimentistä Turvemaasta Pinta- ja pohjavedestä Radiologiset selvitykset: Ulkoinen annosnopeus Ulkoilman radonpitoisuus Luonnon radioaktiivisuus maankamarassa Luonnon radioaktiivisuus ulkoilman aerosoleissa Luonnon radioaktiivisuus pohjavedessä Luonnon radioaktiivisuus pintavedessä Luonnon radioaktiivisuus alueen kaloissa Luonnon radioaktiivisuus alueen sienissä ja marjoissa Luonnon radioaktiivisuus alueen viljelykasveissa Luonnon radioaktiivisuus alueen riistassa 10. KIRJALLISUUTTA 1. Sillanpää T., Ikäheimonen T.K., Salonen L., Taipale T. ja Mustonen R., Paukkajanvaaran vanhan uraanikaivos- ja rikastamoalueen ja sen ympäristön radioaktiivisuustutkimukset, Säteilyturvakeskus, Raportti STUK-B-VALO 56, Mustonen R. Ikäheimonen T.K., Salonen L. ja Sillanpää T., Uraanin louhinnan ja rikastuksen radiologiset ympäristövaikutukset Enon Paukkajanvaarassa, Säteilyturvakeskus, Raportti STUK-B-VALO 61, Vesterbacka K. ja Arvela H., Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksesta ympäristöön pääsevän luonnon radonkaasun aiheuttamat säteilyannokset, Posiva Oy, Työraportti 98-62, 1998.

31 Säteilyturvakeskus URAKKA 31(42) 4. Vesterbacka P. 238U series radionuclides in Finnish groundwater-based drinking water and effective doses, STUK-A213, Säteilyturvakeskus, Helsinki Lahermo, Pertti; Tarvainen, Timo; Hatakka, Tarja; Backman, Birgitta; Juntunen, Risto; Kortelainen, Nina; Lakomaa, Tuula; Nikkarinen, Maria; Vesterbacka, Pia; Väisänen, Ulpu; Suomela, Pekka Tuhat kaivoa - Suomen kaivovesien fysikaalis-kemiallinen laatu vuonna Summary: One thousand wells - the physical-chemical quality of Finnish well waters in Tutkimusraportti 155. Espoo:. 92 p. 6. Boyle, R.W., Geochemical Prospecting for Thorium and Uranium deposits, Developments in Economic Geology 16, Elsevier, OECD IUREP orientation phase mission report. Finland. Paris, NEA, 104 s. 8. Heikkinen, P. (toim.) ja Noras, P. (toim.), Kaivoksen sulkemisen käsikirja, Kaivostoiminnan ympäristötekniikka. Tekes, Outokumpu, Pöyry, Tieliikelaitos, GTK, VTT, Espoo, Salminen, R., Heikkinen, P., Nikkarinen, M., Parkkinen, J., Sipilä, P., Suomela, P., Wenneström, M., Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn opas kaivoshankkeisiin, Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja, Teknologiaosasto, 20/ Mineral Exploration Guidelines For Saskatchewan (2005): linkki oppaaseen on World Health Organization. Guidelines for Drinking-water Quality. Third Edition (Volume 1. Recommendations), Geneva, Switzerland, 2004, pp (

32 Säteilyturvakeskus URAKKA 32(42) LIITE 1. SUOMEN TUNNETUT URAANIESIINTYMÄT JA NIIDEN KOELOUHINTA & -RIKASTUS Uraaniesiintymät Tekstissä kuvattujen neljän alueen lisäksi uraania on esimerkiksi uraani-fosforiesiintyminä tunnetuissa fosfaattisissa metasedimenteissä ja vulkaniiteissa, joista suurimmat ovat Paltamon Nuottijärvi (0,04 % U; tu) ja Vihannin Lampinsaari-U (0,03 % U; 700 tu). Malmityyppinä nämä ovat heikohkoja matalan uraanipitoisuuden ja huonon rikastettavuuden takia. IUREP-raportissa (OECD 1981) arvioitiin, että Talvivaaran metallirikkaista mustaliuskeista voisi olla saatavissa jonkin verran uraania muiden metallien sivutuotteena. Arvio perustui GTK:n kairauksiin, joissa muutamasta profiilista oli tietoja uraanipitoisuuksista (0,001 0,004 % U), jotka kylläkin ovat mustaliuskeille tavanomaisia. Merkittävämpi sivutuoteuraanin potentiaali on Soklin karbonatiitissa, josta osa sisältää uraanivaltaista pyroklooria (0,01 % U; tu). Kuva L1.1. Voimassaolevat ja haetut kaivoslain mukaiset oikeudet kaivosrekisterin päivityksessä Tunnetut uraani- ja toriumesiintymät on merkitty karttaan GTK:n tietokantojen mukaisesti.

33 Säteilyturvakeskus URAKKA 33(42) Uraaniesiintymien koelouhinta ja rikastus. Uraaninetsinnän historiallisen vaiheen aikana monista esiintymistä on irrotettu malmikiveä ja tutkittu uraanimalmin rikastettavuutta luvulla, jolloin uraanin kaivostoiminnasta rauhanomaisiin tarkoituksiin ei ollut kokemusta, näytteiden räjäyttäminen kalliosta sekä koelouhinta ja koerikastus olivat ymmärrettävä keino tutkia malmin laatua. Tuohon aikaan timanttikairaustekniikka ja -välineistö eivät olleet niin kehittyneitä kuin nykyään, jolloin malmin laatua voidaan selvittää pitkälle jo kairausnäytteistä. Enon Paukkajanvaaran ja Askolan Lakeakallion operaatiot kuuluvat tähän pioneeriluokkaan. Koelouhintaa ja rikastusta on tehty valtausalueilla, kaivospiireissä ja toimivissa kaivoksissa. Paukkajanvaaran ja Askolan jälkeen rikastamoa ei ole yleensä rakennettu esiintymän alueelle, vaan on käytetty hyväksi olemassaolevia rikastamoita, laboratorioita tai parissa tapauksessa 1960-luvulla siirrettävää rikastamoa. Suuruusluokaltaan tyypillisiä esimerkkejä valtauksen nojalla tehdystä uraanimalmin koelouhinnasta ovat Temon esiintymä Nilsiässä ja Nuottijärven esiintymä Paltamossa. Yhteistä kaikille historiallisen vaiheen koetoiminnoille on, että toiminnan jäljet ympäristössä on pääasiassa jätetty vaille jälkihoitoa. Aitoja ja varoitusmerkkejä on toki pystytetty, mutta ne ovat aikaa myöten sortuneet. On myös otettava huomioon, mitä radioaktiivisuuden haitoista tuolloin tiedettiin ja mitkä olivat silloiset määräykset, ohjeet ja yleinen toimintatapa yhteiskunnassa. Esimerkki koelouhintaa vähäisemmästä näytteenotosta laboratoriomittakaavan rikastuskokeisiin on Vuolijoen Pieni Katajakangas. Esimerkki tuotannolliseen toimintaan tähtäävästä koelouhinnasta ja rikastuksesta kaivospiirissä on puolestaan Savukosken Sokli. Enon Paukkajanvaara ja muut Kolin jakson esiintymät Atomienergia Oy:n tuotantomittakaavaisessa kokeilussa Enon Paukkajanvaarassa testattiin uraanikaivostoimintaa alusta loppuun, tuotannosta markkinointiin. Työ tehtiin valtausaikana ja sittemmin kaivospiirissä, jonka kahdessa esiintymässä oli avolouhos ja vuosina toisessa niistä toiminut maanalainen koekaivos. Malmin koerikastus tehtiin paikalle rakennetussa rikastamossa. Palamalmia, esirikastetta ja rikastetta koemarkkinoitiin ulkomaille. Paukkajanvaaran kaivoksen alue on 1990-luvulla peitetty ja Säteilyturvakeskus on antanut siitä hyväksytyn loppusijoitustodistuksen maanomistajalle vuonna Paukkajanvaarassa tutkittiin ja koerikastettiin myös Kolin-Kaltimon jaksolta löydettyjen muiden esiintymien malmia. Herajärven kannaksen valtausalueilla tehtiin pientä koelouhintaa keväällä 1959 Martinmontulla ja talvella 1960 Hermanninmontulla. Molemmat esiintymät kuuluvat nyt Kolin kansallispuistoon. Koelouhinnan kuoppia on vielä näkyvissä Hermanninmontulla (kuva L1.1).

34 Säteilyturvakeskus URAKKA 34(42) Kuva L1.2. Yksi Hermanninmontun koelouhintakuopista Herajärven kannaksella Kontiolahdella, Kolin kansallispuistossa. Kuva: O. Äikäs Enon Riutan valtauksella Atomienergia Oy räjäytti kallioon Ristimontuksi kutsutun tutkimuskaivannon (kuva L1.3), josta mahdollisesti on viety pieni erä kiveä koerikastukseen Paukkajanvaaraan. Tutkimuskaivanto on alkuperäisessä tilassa muutoin kuin reunojen sortumisen, rapautumisen ja metsän hakkuun aiheuttamien muutosten vuoksi. Kuva L1.3. Tutkimuskaivanto Ristimonttu (peruskartassa Atomilouhos ) Enon Riutan esiintymällä. Kuva: O. Äikäs 2001.

35 Säteilyturvakeskus URAKKA 35(42) Pesävaaran entisellä valtausalueella Paukkajanvaaran pohjoispuolella on pieni ja matala, jo maatunut tutkimuskaivanto, josta räjäytettyä kiveä on kasana kaivannon vierellä. Mahdollisesti pieni erä Pesävaaran materiaalia on käsitelty Paukkajanvaaran rikastamossa. Lakeakallio, Askola; Itä-Uusimaa Imatran Voima Oy rakensi 1950-luvun lopulla Askolaan koerikastamon Lakeakallion uraaniesiintymän tutkimuksia varten. Lakeakalliolla oli kaivospiiri, ja siinä pieni avoin koelouhos. Lakeakallion länsiosassa oli mahdollisesti toinen pieni louhos; nykyään siellä on havaittavissa muutamia matalia, pienialaisia kallioon räjäytettyjä kuoppia ja tutkimusojia. KTM:n tilastojen mukaan kaivostoimintaa oli Lakeakalliolla , ja silloin nostettiin malmia 557 tonnia. Lakeakallion avolouhos ja koerikastamon rikastehiekka-alue on peitetty 1980-luvulla, samoin rikastamorakennus on purettu. Jälkihoitotyöt lienevät jääneet jossain määrin keskeneräisiksi. Lakeakallion koerikastamossa käsiteltiin myös muualla Askolassa ja sen ympäristökunnissa sijaitsevilta valtauksilta otettuja näyte-eriä. Pieniä monttuja tai louhoksia on ollut Askolan Monninkylässä (2 kpl; valtaus Askola 17 ; 40 t malmierä rikastuskokeisiin) ja Luhdissa, mahdollisesti myös Pukkilassa, Lakeakalliolta pohjoiseen. Lakeakallioon tuotiin vuonna 1958 myös 90 t malmierä Pernajan Käldön esiintymästä, Perno-yhtiön valtaukselta. Monninkylässä on jäljellä pieni ja matala kaivanto avokallion kupeessa, sen ympäristössä on hiukan louhetta. Mahdollinen toinen kaivanto lienee jäänyt tien alle, joitakin heikosti säteileviä kiviä löytyy tien penkan juurelta. Luhdissa on noin aarin suuruinen monttu kalliossa, louhe on viety pois. Käldön saarella on näkyvissä veden peittämän 5 x 4 m kokoisen, 10 m syvän koelouhintakuopan suu. Vierellä on muutama kasa heikosti säteilevää louhetta, ja saaren rannassa lastauspaikalla on samaa louhetta rantaviivan tuntumassa. Nuottijärvi, Paltamo Outokumpu Oy:n löytämässä ja syväkairauksin tutkimassa Nuottijärven esiintymässä tehtiin 1965 koerikastus siirrettävällä rikastamolaitoksella. Testiin käytetty kivi räjäytettiin esiintymän ainoan kalliopaljastuman kupeesta (kuva L1.4). Kaksi kuukautta kestäneessä operaatiossa käsiteltiin 867 t malmikiveä, kokonaislouhinta oli 1400 t kiveä. Koerikastamon kapasiteetti 2-3 t kiveä/h eli noin 50 t/vrk. Kallion vieressä on vielä pieni kasa osaksi säteilevää louhetta. Koerikastuksen aikaan yhtiöllä oli paikalla valtaus, myöhemmin kaivospiiri. Vuonna 1968 yhtiö otti esiintymästä 1500 kg erän malmia, joka murskattiin Outokummussa ja toimitettiin koerikastukseen Poriin. Sittemmin paikalta on haettu pieniä eriä uraanimalmia mm. säteilymittareiden kalibrointiin tarvittavien betonilaattojen valmistukseen.

36 Säteilyturvakeskus URAKKA 36(42) Kuva L1.4. Paltamon Nuottijärven esiintymän puhkeama syksyllä 1999 (yläkuva) ja kesällä 2006 (alakuva). Koelouhinnan jäljiltä kalliossa on pysty rintuus, etualalla louhetta. Nykyisin paikka on pusikoitunut. Kuvat: O. Äikäs. Kesänkitunturi, Kolari Outokumpu Oy:n löytämässä Kesänkitunturin esiintymässä oli yhtiöllä kaivospiiri. Esiintymän pintaan tuleva osa on rakassa tunturin huipulla, ja jokseenkin pystyasentoiset malmilinssit on tutkittu syväkairauksella. Esiintymään ei ole tehty koelouhintaa, mutta kairausnäytteistä on tehty laboratoriomittakaavaisia rikastuskokeita 1960-luvulla. Pahtavuoma, Kittilä Pahtavuoman uraaniesiintymä löydettiin kupari- ja sinkkiesiintymien tutkimusten yhteydessä kairatuista näytteistä. Esiintymä muodostuu kolmesta erillisestä juonityypin malmiosta, joita Outokumpu Oy tutki (kaivospiirissä) puhdistamalla kallion pinnan muutamassa

37 Säteilyturvakeskus URAKKA 37(42) tutkimuskaivannossa ja koerikastamalla laboratoriossa yhteensä 2000 kg malmia, joka saatiin kairausnäytteistä ja yhdestä tutkimuskaivannosta. Varsinaista koelouhintaa ei tehty. Lampinsaari-U, Vihanti Outokumpu Oy:n Vihannin kaivoksessa Lampinsaaressa löydettiin uraaniesiintymä, kun kairasydänvaraston näytteitä tutkittiin systemaattisesti 1970-luvulla. Uraaniesiintymä sijaitsee kaivoksen sulfidimalmien kupeessa ja osittain niiden kanssa limittäin esiintymän kattopuolen kivissä. Esiintymää kairattiin kaivoksesta käsin lisää, ja sen poikki tehtiin yksi tai kaksi tutkimusperää. Uraanipitoista kiveä koerikastettiin mahdollisesti Outokummun Porin laboratoriossa. Kaivoksen ensimmäisinä toimintavuosina uraanipitoista osaa on todennäköisesti louhittu muun kiven mukana ja sitä löytynee jätealueelta. Säteilyturvakeskus on valvonut jätealueen jälkihoitotoimia. Korsnäs Outokumpu Oy:n Korsnäsin lyijykaivoksella esiintyi myös lantanideja sisältävää apatiittia, jota jossain määrin myös rikastettiin. Tämä rikaste on ollut radioaktiivista, ja toiminnan loputtua kaivokselle jäänyt rikastekasa on hoidettu Säteilyturvakeskuksen valvonnassa. Muut esiintymät Muuruveden (nyk. Nilsiän) Temon esiintymällä Outokumpu Oy teki valtausaikana luvulla pienen koelouhinnan yhdestä tutkimuskaivannosta (kuva L1.5). Paikalla on alle 10 m läpimittainen veden täyttämä kuoppa sekä muutamia malmipultereita penkalla. Kivi kuljetettiin tiettävästi Siilinjärvelle, jossa siirrettävä rikastamo lienee ollut tuolloin (nykyisen Siilinjärven apatiittiesiintymän kaivospiirin alueella). Kuva L1.5. Nilsiän Temon esiintymän tutkimuskaivannosta M1 otetun koerikastuserän paikka. Kuva: O. Äikäs Tutkimuskaivanto on 100 m pitkä. Osa Outokumpu Oy:n lohkodiagrammista.