DIAKONIATYÖ SOSIAALITYÖN KUMPPANINA SOTE-UUDISTUKSESSA. Diakonian tutkimuksen päivä Tampere Irene Roivainen Tampereen yliopisto
|
|
- Kimmo Melasniemi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 DIAKONIATYÖ SOSIAALITYÖN KUMPPANINA SOTE-UUDISTUKSESSA Diakonian tutkimuksen päivä Tampere Irene Roivainen Tampereen yliopisto
2 TAUSTAKSI Sote-uudistus, vastuu hyvinvointipalvelujen järjestämisestä kunnilta maakunnille. Liikkuvat palvelut, digitalisaatio Perustason palveluja tuottavat jatkossa sosiaali- ja terveyskeskukset (sotekeskus), mahdollisuus monitoimijaisille yhteistyöverkostoille ja kumppanuudelle eri toimijoiden kanssa Kirkon sosiaalityöllä (diakoniatyöllä) ei ole virallista asemaa palvelujärjestelmässä Kuntien ja seurakuntien nykyiset yhteistyömallit ovat paikallisia, ne purkautuvat suurelta osin sote-uudistuksen yhteydessä
3 KIRKON ROOLI HYVINVOINTIPALVELUJEN TUOTTAMISESSA Euroopan kirkkojen rooli hyvinvoinnin tuottajina Hyvinvointimallit, niiden muutos ja kirkko (Pessi & Grönlund 2012, 361; Hiilamo 2012) Kommunitarististen virtausten välittyminen luterilaisiin Pohjoismaihin Uudenlaista yhteistyötä uskonnollisten yhteisöjen ja maallisen sfäärin välillä vireillä (Davie 2012, 594); hybridiorganisaatiot (Gärde 2015)
4 Tekijä Tausta ja tarkoitus Aineisto ja menetelmät Gärde, Johan (2015): Shrinking Religious Communities and Thriving Interreligious Social Work in Postsecular Sweden. Journal of Religion & Spirituality in Social Work: Social Thought 34, Uudet kokoonpanot sosiaalityön käytännöissä haastavat seurakuntia ylittämään uskontokuntien väliset rajat, jakamaan tiloja ja olemaan läsnä paikallisyhteisöiss ä syrjäytyneiden asuinalueilla ja luopumaan homogeenisesta diakonia- /hyväntekeväisyys työstä. Analyysi kolmesta tapauksesta, joissa on toteutettu uskontokuntien välistä sosiaalityötä ja yhteistyötä uskonnollisten yhteisöjen ja ympäröivän yhteiskunnan välillä. Tapaukset ilmentävät tiivistä yhteistyötä julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunna n kanssa: God's House ja Diapraxis Social Project (Fisksätra, Nacka). Fryshuset, Social Work for Moslem and Christian Youth (Stockholm). Crossroads, EU citizens and thirdcountry citizens. Tulokset Uusissa hydridiorganisaa -tioissa sosiaalityö jäsentyy uudella tavalla avautuen suhteessa muihin ammattiryhmiin, kuten käyttäytymistieteilijöihin, politiikantutkijoihin, juristeihin, johtajiin etc.
5 TUTKIMUSASETELMA Tutkimusaineisto kerätty Tampereella syksyllä 2016 Sote-valmistelun ja sosiaalityön johdon yksilö- ja parihaastattelut (4) Diakoniatyön johdon yksilö- (2) ja fokusryhmähaastattelut (mukana 5 johtavaa diakoniatyöntekijää) Haastatteluaineisto analysoitu laadullisen sisällönanalyysin keinoin hyödyntämällä mm. kategoria-analyysia
6 YHTEISTYÖ SOSIAALITYÖN NÄKÖKULMASTA Seurakuntia ei oltu ajateltu tietoisesti osana sote palvelurakennetta, vaikka niiden toimintaa arvostettiinkin ja kumppanuutta srk:n kanssa kannatettiin Palvelumallityössä ei näy diakoniatyö eikä sosiaalipalvelut laajemmin Sosiaalityöllä hallinnollinen tehtävä, jota lainsäädäntö raamittaa; henkilökohtainen muutostyö jää muiden ammattiryhmien hoidettavaksi Hyvinvointikeskuksiin ei tule viranomaistyötä, vaan etsivää ja ryhmämuotoista työtä. Jalkautuva sosiaalityö, kehittämistyö? Perustaso (hyvinvointikeskuksissa), erityis-/vaativa taso
7 YHTEISTYÖ DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMASTA Diakoniatyössä korostuu vastaanottotoiminta, asiakasmäärät ovat lisääntyneet, taloudelliset syyt korostuvat avunhakemisessa, terveyteen liittyvät kysymykset vähäisiä, moniongelmaisuus. Toimeentuloon liittyvät ongelmat eri ikäisillä (nuoret ja vanhukset). Kotikäynnit vähentyneet voimakkaasti, vaikka asiakasmäärät kasvaneet. Ei säännöllisiä tapaamisia sosiaalityöntekijöiden kanssa, kuten aikaisemmin (poikkeuksena erityissosiaalityö). Aloite yhteistyöhön yleensä srk:n puolelta Sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden välissä puolestapuhujina, vanhuspuolella kiinteä yhteys kotipalveluun, mutta myös sosiaalityöntekijän kumppanina (sosiaaliohjaus) Kriminaali-, päihde- ja mielenterveystyö sekä perhe- ja erityisperhediakonia, työllisyyden tukeminen, ruokapankki, Ruoka Nysse, maahanmuuttajat, vammaispalvelut, nuoret rikoksentekijät Sote ja hyvinvointikeskukset: yhteispalvelupisteitä Yhteiset hankkeet
8 Mä väittäisin niin, että me annettaan sille ihmisille kasvot tai me ollaan siinä välissä ja kun meille tulee asiakas, me nähdään asiakas ja missä kunnossa hän on. Sen lisäksi, että me tiedetään, että hänellä on taloudellisia vaikeuksia taikka hänellä on muita ongelmia. Että monta kertaa käy niin, että päätös on kielteinen, toimeentulotukipäätös ja me otetaan yhteyttä sosiaalitoimeen ja me neuvotellaan ja mietitään yhdessä ja annetaan lisätietoa siitä, mitä me nähdään. Se on usein ollut hedelmällistä yhteistyötä. (Dtt 2) Puskuriammattilainen
9 Kun sosiaalityöntekijän rooli on tehdä päätöksiä ja selvittää taustoja, niin silloin diakoniatyön rooli on sosiaaliohjaus ja tuki ja neuvonta ja sitten ihan asiointituki ja asiointipalvelu osassa asiakasryhmissä, kun he eivät itse kykene tekemään asioita ja asioimaan eri paikoissa, eli kuten sosiaalitoimi ja heidän elämänsä edellyttää. (Dtt 3) Rinnalla kulkija
10 DIAKONIATYÖNTEKIJÄN IDENTITEETTEJÄ Puskuriammattilainen Rinnalla kulkija Terapeuttinen kuuntelija Looginen ajattelija Asioiden pilkkoja Varaventtiili Sillanrakentaja
11 VUOROVAIKUTUS: KIRKKO JA SEURAKUNNAT KUMPPANINA? Julkilausumaton diakoniatyö ja työn näkyväksi tekeminen, siilot Diakoniatyö osana hybridiorganisaatioita? Teko-hanke seurakunta, kaupunki, yliopisto ja ammattikorkeakoulu Seurakuntien mahdollisuudet toimia hyvinvointipalvelujen tuottajina ja kuppanina paikallisyhteisöissä ovat parantuneet, kun niiden julkisyhteisöllinen asema on muuttunut EUkontekstissa lähemmäksi 3.sektoria (limittäinen työnäky, sopimuksellinen palvelutuotanto; sosiaalisen markkinatalouden malli) (Kallunki 2015,10-11) Sotessa hyvinvointikeskukset, allianssit (sopimuspohjaisuus), konsortiot allianssin sisällä (yhdistykset ja yritykset)
12 KIRJALLISUUS Davie G. (2012) A European Perspective on Religion and Welfare: Contrasts and Commonalities. Social Policy and Society 11 (4), Gärde J. (2015) Shrinking Religious Communities and Thriving Interreligious Social Work in Postsecular Sweden. Journal of Religion & Spirituality in Social Work 34 (1), Hiilamo H. (2012) Rethinking the role of church in a socio-democratic welfare state. The International Journal of Sociology and Social Policy 32 (7/8), Kallunki Valdemar (2014). Yhteistyön kolmas polku. Palvelurooli kirkon yhteiskunnallisen aseman uudistajana. Helsinki: Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 40. Roivainen Irene (2014) Yhteiskunnan murros ja diakonia. Diakonian tutkimus 1/2014,
KUNNAN JA SEURAKUNNAN YHDYSPINTA ESIMERKKINÄ DIAKONIATYÖ JA SOSIAALITYÖ
KUNNAN JA SEURAKUNNAN YHDYSPINTA ESIMERKKINÄ DIAKONIATYÖ JA SOSIAALITYÖ Irene Roivainen Tampereen yliopisto (Pori) Sote ja seurakunnat seminaari Tampereen hiippakunta 5.10.2017 ALUKSI Järjestöjen ja yhteisöjen
SOSIAALITYÖN JA DIAKONIATYÖN RAJAPINTA SOTE - UUDISTUKSESSA
SOSIAALITYÖN JA DIAKONIATYÖN RAJAPINTA SOTE - UUDISTUKSESSA Irene Roivainen Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus 30.3.2017 ALUKSI Järjestöjen ja yhteisöjen rooli sote uudistuksessa Kirkkohallituksen lausunto
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
HYVINVOINTIVASTUU JA SOTE-UUDISTUS
PIPSA SALKOSALO 20.8.2015 HYVINVOINTIVASTUU JA SOTE-UUDISTUS 2000-luvun hyvinvointibuumi, mutta terveyserot kasvaneet Sote-uudistuksen nostaminen valtakunnan 1. hankkeeksi Kunnat uudessa tilanteessa: Miten
Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty
Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty 26.4 12.5.2017 22.6.2017 Jouko Karjalainen 1 Diakoniatyöntekijät Kela-uudistuksen sujuvuudesta
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke
Sote uudistuksen asiakasraadin huomioita uudistuksen alustavista palvelulupauksista
Sote uudistuksen asiakasraadin huomioita uudistuksen alustavista palvelulupauksista 21.3.2017 Palvelulupaukset vaikuttavat hyviltä, käytäntöön vaan. Ei saa jossitella vaan viedä rohkeasti eteenpäin! Puhutaan
Järjestötoimijoiden Soteuttamo tilaisuus
Järjestötoimijoiden Soteuttamo tilaisuus 2.5.2017 Riitta Pylvänen riitta.pylvanen@jkl.fi 5.5.2017 STM:n valinnanvapauskokeiluun valitut kunnat/ kuntayhtymät Rahoitettavien hankkeiden painopistealueet ovat:
Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä
Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen Sote-palvelujen rakenne 2 Maakunnan
Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa
Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Anri Viskari-Lojamo (sosionomi YAMK) Johtava sosiaaliohjaaja Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut / Nuorten palvelut ja
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä 26.10.2015 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1 Monet
Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli
Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää
Kirkko ja julkiset palvelut kirkon rooli julkisten palvelujen tuottajana. Kehittämiskonsultti Raimo Turunen Agricola Seurakuntaopisto
Kirkko ja julkiset palvelut kirkon rooli julkisten palvelujen tuottajana Kehittämiskonsultti Raimo Turunen Agricola Seurakuntaopisto Kirkko ja julkiset palvelut Kirkkohallituksen työryhmä v. 2015 Tehtävänä
Järjestöt hyvinvointia luomassa
Järjestöt hyvinvointia luomassa Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista 260 000 vertaistukijaa 50 000 ammattilaista 4 800 työllistettyä YHDISTYKSET 10 000 yhdistystä
Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa
Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa Haussa Yhteinen Maakunnallinen Yhteistoimintamalli HYMY -seminaari 18.5.2018 Tanja Penninkangas Vastuuvalmistelija, sote-tuotanto NHG:n
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset
Kirkon diakoniarahasto
Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523
Diakonian tutkimuksen päivä 28.11.14 Päivi Pöyhönen Tohtorikoulutettava HY Teologinen tiedekunta
Diakonian tutkimuksen päivä 28.11.14 Päivi Pöyhönen Tohtorikoulutettava HY Teologinen tiedekunta www.helsinki.fi/yliopisto 1 Tässä esityksessä 1) Väitöskirjan kokonaisuus 2) Fokus viimeisessä osajulkaisussa:
#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta
Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 Yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä
Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,
PALVELUINTEGRAATIO JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA
PALVELUINTEGRAATIO JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA Anne Määttä Palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija, VTT Diakonia-ammattikorkeakoulu JOENSUU 27.03.2018 MONIPALVELUASIAKKAAT / PALJON PALVELUITA TARVITSEVAT
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä
#SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön
Järjestöjen sosiaali- ja terveyspalvelut Anne Perälahti
Järjestöjen sosiaali- ja terveyspalvelut 2017 Anne Perälahti Selvityksen tarkoitus ja tavoitteet Selvitetään rekisteriaineiston pohjalta - Kuinka paljon Suomessa on sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavia
Tehkäämme enemmän vähemmällä politiikka
Tehkäämme enemmän vähemmällä politiikka Eurooppalaisten yhteiskuntien sosiaalipolitiikka 2010- luvulla Briitta Koskiaho 20.11.2014 Toisin tekeminen Tausta hyvinvointivaltion rahoitus- ja byrokratiaongelmat
Suoran valinnan palvelut.
28.5.2018 Muutosesitykset Hallituksen esitys HE 16 2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 18.
Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto
Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,
Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu
Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250
Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko
Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI
Kun perinteinen asiantuntijavalta heikkenee osallisuuden haasteet ja mahdollisuudet arviointitiedon tuottamisessa
Kun perinteinen asiantuntijavalta heikkenee osallisuuden haasteet ja mahdollisuudet arviointitiedon tuottamisessa Erikoistutkija VTT, KM Arviointifoorumi 5.6.2013 SKL-talo, Helsinki 6.6.2013 1 Näkökulmia
Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008
Huomiota ohjelman toteutuksesta ja haasteita hyvinvointisektorin kehittämistoiminnalle jatkossa 8.1.2009 Maarit Siitonen Ohjelman tekninen toteutus: - Toiminta-alueena neljä maakuntaa: Etelä-Savo, Pohjois-Savo,
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen
MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA
MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa
Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista
Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020 Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt yland Timo ronkytö, sote-muutosjohtaja
Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE
Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-
Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa
Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Lähtötilanne 2010 lopussa: Yksittäisiä ryhmäkokeiluja aikuissosiaalityössä Ryhmät ovat hiipuneet Ryhmiä toteutettu projekteissa ryhmät loppuneet projektien myötä TAHTOTILA:
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan
Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI
Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:
Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta
Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)
Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan
PALVELUINTEGRAATIO JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA
PALVELUINTEGRAATIO JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa. Kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Mikkeli 25.5.2018 Anne Määttä Palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija,
PALVELUINTEGRAATIO JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA
PALVELUINTEGRAATIO JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA Anne Määttä Palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija, VTT Diakonia-ammattikorkeakoulu Kajaani 20.03.2018 MONIPALVELUASIAKKAAT / PALJON PALVELUITA TARVITSEVAT
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018
Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva
Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut 17.1.2017 Kick off Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Perhe- ja sosiaalipalvelut NEUVONTA ja OHJAUS, sosiaaliasiamiestoiminta
Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö
Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö
Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä.
Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä. Aikuissosiaalityön päivät Jyväskylä 8.1.2014 Anne Määttä, VTT Elsa Keskitalo,
Sote ja valinnanvapaus katsaus
Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu
SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ASIANTUNTIJALAUSUNTO SUHTEESSA SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut
1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön
Palveluohjaus 1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa
Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta
KatuMetro - Monikulttuurisuus ja maahanmuutto Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta 2010-2012 VTT, tutkija Vuoden 2010 tutkimus- ja kehittämistoiminta ja tiedottaminen:
Ei rakennettu yhdessä yössä
1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön
Vaalijala lyhyesti. Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille
Vaalijala lyhyesti Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille Vaalijala numeroina Kuntoutuspaikkoja Nenonpellossa 130 ja muualla Pieksämäellä 35 paikkaa, ovat kuntoutusyksikköjä ja oppilaskoteja Sateenkaaren
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
LAPSI- JA PERHEPALVELUT KOHTI MAAKUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUUTA
LAPSI- JA PERHEPALVELUT KOHTI MAAKUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUUTA Ehdotus teemaryhmän ja tämän alaryhmien, maakunnan LAPE-ryhmän ja Pirkanmaan LAPE-hanke Pippurin työskentelylle 9/2017-> 6.9.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi
MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN. - Perhekeskuskortti
MAAKUNNALLINEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN - Perhekeskuskortti Etelä-Pohjanmaan lasten ja perheiden palveluiden kehittämishanke 2017 2018 SISÄLTÖ: ALUEEN TAUSTATIEDOT Perhekeskuksen taustatiedot
Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään?
Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään? 1 Mistä palvelusetelikokeiluissa on kyse Osa hallituksen Palvelut asiakaslähtöiseksi -kärkihanketta Kokeiluun on varattu 10 miljoonaa euroa. Siitä 7,8 m. e
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu
Asiakas, potilas, asukas toimija-asemien erilaisuus
Asiakas, potilas, asukas toimija-asemien erilaisuus Liisa Häikiö Kansalaisuus on monitahoinen käsite Yhteiskunnallinen taso Sosiaalinen taso Yksilötaso Tarkastelunäkökulma Rakenteet, kulttuuri, instituutiot
Kolmas sektori ja julkiset palvelut
Kolmas sektori ja julkiset palvelut Kohtaamispaikkapäivät Porvoo 9.5.2019 Ritva Varamäki, erityisasiantuntija ritva.varamaki@soste.fi Twitter: @varamaki Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000
Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku
Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat
Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen
Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän
Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen
Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Anna-Mari Juutinen 7.9.2016 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio Hyvinvoinnin integroidun toimintamalli / Kuopio Integraattori-malli: tietoa
Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM
Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen
Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys. Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja
Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja 12.1.2004 Yhteiskunnallisten ongelmien kaksi luonnetta Kesyt ongelmat Voidaan määritellä helposti Ongelmien
HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta. alustavia pohdintoja
HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta alustavia pohdintoja 17.6.2019 Mikko Martikainen Yleisiä lähtökohtia Talouskasvua, kestävyyttä, tuottavuutta ja innovaatioita korostava ohjelma Nämä
Soteuttamo 2.0 työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta
Soteuttamo 2.0 työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on omalta osaltaan mahdollistaa hyvinvoinnin kasvu ja hyvän elämän eväät Suomessa Hyvinvointia tukevat
Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.
Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013
Unelma aikuissosiaalityöstä. Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015
Unelma aikuissosiaalityöstä Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015 Yhteinen unelma yhteisöllisyydestä Me aikuissosiaalityön ammattilaiset
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
RUOTSIN MALLI - Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa Eduskunnan pikkuparlamentti 17.09.2014. Marjo Hannu-Jama Pohjoismainen erityistehtävä
RUOTSIN MALLI - SOSIAALIALA VAHVASSA ASEMASSA? Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa Eduskunnan pikkuparlamentti 17.09.2014 Marjo Hannu-Jama Pohjoismainen erityistehtävä Ruotsin viesti sosiaalialalle: selkeä
Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa
1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,
Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta
Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset
Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.
Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.2017 Marjo Romakkaniemi Hankkeen perusta Kestävää kasvua ja
sote- tki / järjestämislaki
Sote tki sote- tki / järjestämislaki Maakunta - vastaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä sekä alue- ja organisaatiorajat ylittävästä kehittämisyhteistyöstä - koordinoi ja ohjaa tuottajatasolla
Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto
Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden
KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI. Keski-Suomen SOTE hanke
KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 28.4.2016 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut Yhteistyö (sote, kunta, yhdistykset, järjestöt)
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa
KYSELYN PERUSTIEDOT. Kyselyn vastausaika Kysely toteutettiin verkkokyselynä. 183 kuntaa vastasi, vastausprosentti n.
KYSELYN PERUSTIEDOT Kyselyn vastausaika 11.7.-13.9.2019 Kysely toteutettiin verkkokyselynä 183 kuntaa vastasi, vastausprosentti n. 62 % alle 5 000 as. n=61 vastausprosentti n. 49 5 001-10 000 as. n=46
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi
Sosiaali ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote Kirsi Varhila Virpi Kölhi 1 26.5.2017 Mahdollisuuksien ikkuna on auki Toimintaympäristön muutos Digitalisaatio Virastouudistus 2 26.5.2017 Sotekeskustuottajat
Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä
Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin
Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö
Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen
Ajankohtaista soteuudistuksesta
Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-
Nyt tulisi järjestöjen valmistautua Miten? Mihin? K-S sote järjestöjen alueverkoston tapaaminen
Nyt tulisi järjestöjen valmistautua Miten? Mihin? K-S sote järjestöjen alueverkoston tapaaminen Raili Haaki 5.9.2018 Uudistuksen valtakunnallinen ja maakunnallinen eteneminen Valtakunnallisesti lisäaikaa:
Sosiaalityö osallisuuden tiloissa
Sosiaalityö osallisuuden tiloissa Esitys osallisuuden tila - toiminnalliset designtyökalut sosiaalisesti esteettömien tilojen kehitystyössä sessiossa Helsinki Design -viikolla Esitys on osa Euroopan sosiaalirahaston
Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä
Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 6.5.2010 Reijo Väärälä 6.5.2010 Kokemukset muualta Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi Kilpailu
Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi
Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely 17.1.2017 Marjo Romakkaniemi Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosesseissa 2 TL
Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit. laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi
Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi Käsitteet haltuun Palvelusetelikokeilu Käynnistetty vuonna 2017 viidellä kokeilualueella Keski-Uusimaa, Hämeenlinna, Tampere,
Väestön näkökulmia vammaispalveluihin
Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Anu Muuri, VTT, dosentti THL 15.08.2013 Anu Muuri 1 Vammaispalvelulaki 1987 Lain tarkoitus, 1 : Edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen