Kv-kevätpäivät Emilia Tolvanen. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kv-kevätpäivät 22.5.2012 Emilia Tolvanen. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille"

Transkriptio

1 Kv-kevätpäivät Emilia Tolvanen Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille

2 Oppaan taustaa Katja Kiviharju, Kriisit pöydälle -opas vuonna 2000 Tarve päivitetylle oppaalle Uudessa oppaassa laajempi näkökulma: opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuus, saapuva ja lähtevä liikkuvuus Suunnattu kv-liikkuvuuden parissa työskenteleville

3 Oppaan valmistelu Kirjoittajan apuna ohjausryhmä, jossa CIMOn ja korkeakoulujen edustajia Oppaan taustaksi toteutettiin kysely, joka lähetettiin korkeakouluille joulukuussa 2011 CIMOn postituslistojen kautta Kyselyssä kartoitettiin mm. toiveita opasta koskien, esimerkkejä kriisitilanteista ja kvliikkuvuuteen liittyvien kriisisuunnitelmien olemassaoloa

4 Kyselyn tuloksia 35 vastaajaa 27 eri korkeakoulusta Melkein kaikkien vastaajien korkeakouluissa oli jonkinlainen kriisisuunnitelma tai ohjeistus Oppaalta toivottiin: Kriisien ehkäisyyn liittyviä muistilistoja Tietoa kriisisuunnitelman sisällöstä ja laatimisesta Ohjeita kriisitilanteissa toimimiseen Esimerkkejä todellisista kriisitilanteista

5 Oppaan sisältö Kriisitilanteisiin varautuminen: Kriisisuunnitelma Kriisiviestinnän tuloskortti Muistilistat liikkuvuuden käytännön asioista Toiminta ja viestintä kriisitilanteessa, kriisin jälkihoito Esimerkkitapauksia kriisitilanteista, pohdintaa ja toimintaohjeita tapauksiin liittyen

6 Kriisin määritelmä oppaassa Kriisi on tilanne tai prosessi joka uhkaa ihmisiä, kiinteistöjä, irtaimistoa tai organisaation mainetta (Juholin) Voi olla suuronnettomuus, yhtä henkilöä koskeva tai mitä vaan siltä väliltä Tulee yleensä eteen hyvin yllättäen ja vaatii nopeaa toimintaa Kansainvälinen ulottuvuus voi tuoda kriisitilanteeseen lisähaasteita (mm. kieli, kulttuuri, erilaiset lait)

7 Oppaan kriisikategoriat Terveyteen liittyvät kriisitilanteet Onnettomuudet Rikokset Luonnonmullistukset Yhteiskunnalliset kriisit Muut kriisitilanteet

8 Kriisinhallinta Toimintaa ja viestintää, jonka avulla organisaatio pyrkii ennaltaehkäisemään, hallitsemaan ja ratkaisemaan kriisitilanteita, sekä oppimaan kriiseistä vastaisen varalle Kriisinhallinnan prosessimallin vaiheet: kriisin ennakointi kriisin käynnistyminen akuuttivaihe kriisin ratkaisu jälkihoito

9 Kriisisuunnitelma 1/2 Kriisisuunnitelma on kirjallinen ohjeistus, jonka tarkoitus on kriisien ennaltaehkäisy sekä toiminnan ja viestinnän helpottaminen ja haittojen minimoiminen kriisitilanteissa ja niiden jälkeen Ei voi olla kaikenkattava, mutta helpottaa suuresti toimimista kriisissä

10 Kriisisuunnitelma 2/2 Kriisisuunnitelman osa-alueita (Juholin): Kriisilajit Viestinnän periaatteet Sidosryhmät Viestintävastuut Kriisin johtaminen Kriisinhallintaryhmä Viestinnän keinot ja toimintaohjeet Jälkihoito ja analysointi

11 Kriiseihin varautuminen: muistilistat Oppaassa on esitetty muistilistat saapuvan ja lähtevän liikkuvuuden osalta Tarkoituksena minimoida riskitekijät Aiheina mm. vakuutukset, sairaanhoito ja kohdemaan turvallisuustilanne Korkeakoulut voivat valita listoista tarpeelliseksi katsomansa kohdat, ja tiedottaa näistä liikkujilleen mm. oppaissa, verkkosivuilla ja orientaatiotilaisuuksissa

12 Kriisinaikainen toiminta Lisävahinkojen syntyminen tulee estää Uhreja tulee auttaa, konkreettinen ja henkinen apu Tilannekuvan muodostus Kriisin johtaminen, toimintasuunnitelma Vastuut selviksi organisaation sisällä ja ulkoisten toimijoiden kanssa Sisäinen ja ulkoinen viestintä oleellisille tahoille

13 Korkeakoulun työntekijän rooli kriisitilanteessa Kv-liikkuvuuden parissa työskentelevä joutuu joskus vaikeaan tilanteeseen, kun apua tarvitaan asiaan joka ei kuulu omaan ammattiosaamiseen Tällöin kriisin uhri(t) tulee ohjata alan ammattilaisen puheille, esim. terveydenhoito, kriisiapu, oikeusaputoimisto jne. Jos henkilö ei halua ulkopuolista apua, työntekijä voi itse kysyä neuvoa avustavilta tahoilta (kriisitilanteissa avustavia tahoja oppaan liitteessä 4)

14 Salassa pidettävät tiedot Viestinnässä muistettava henkilötietoihin liittyvät salassapitosäännökset (oppaan liite 3) Nämä vaihtelevat suuresti maittain Suomessa korkeakoulun työntekijällä on salassapito- ja vaitiolovelvollisuus koskien mm. liikkujan terveydentilaa, taloudellista asemaa ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkuutta Näistä ei saa antaa tietoa ilman asianomaisen lupaa, paitsi sellaiselle oman organisaation työntekijälle, joka tarvitsee tietoa työssään

15 Kriisin jälkihoito ja kriisinhallinnan arviointi Palaaminen organisaation ydintehtävän hoitamiseen Kriisitilanteen uhreille psyykkinen jälkipuinti ammattilaisten johdolla 1-3 päivän kuluttua tapahtuneesta Keskusteluapua tarvittaessa asiaa hoitaneille työntekijöille Organisaation kriisinaikaisen toiminnan ja viestinnän arviointi ja kriisisuunnitelman kehittäminen arvioinnin pohjalta

16 Muuta huomioitavaa Kulttuuri voi vaikuttaa siihen miten henkilö reagoi kriisiin ja minkälaista kriisiapua tämä toivoo Tutkimustietoa kriisitilanteista kulttuurienvälisessä kontekstissa yllättävän vähän Digitaalinen julkisuus ja sosiaalinen media ovat haaste ja mahdollisuus nykypäivän kriisiviestinnässä

Oppaan taustaa. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille

Oppaan taustaa. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille Kv-kevätpäivät 22.5.2012 Emilia Tolvanen Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille Oppaan taustaa Katja Kiviharju, Kriisit pöydälle -opas vuonna 2000 Tarve päivitetylle oppaalle

Lisätiedot

Viestintä. Purjelentokerhojen päivä 11. maaliskuuta 2017, Kouvola tiedottaja Hanna Laine

Viestintä. Purjelentokerhojen päivä 11. maaliskuuta 2017, Kouvola tiedottaja Hanna Laine Viestintä Purjelentokerhojen päivä 11. maaliskuuta 2017, Kouvola tiedottaja Hanna Laine Aiheet Elokuun Pohjoismaisen purjelentopäivän markkinointiviestintä Kriisitiedottaminen ilmailukerhossa Liiton viestintäpalvelut

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013 KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013 Professori Jaakko Lehtosen mukaan kriisin tuntomerkit ovat seuraavat: siihen liittyy asian paisumisen uhka sen kohde

Lisätiedot

Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa. - opas korkeakouluille. Emilia Tolvanen

Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa. - opas korkeakouluille. Emilia Tolvanen Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa - opas korkeakouluille Emilia Tolvanen CIMO on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimiva kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija-

Lisätiedot

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto 2.11.2017 Arja Kujala 4.12.2016 viestiketjuja klo 2 Pojalta tekstiviesti: kulmilla ammuttu, minä olen kunnossa. Yritän tavoittaa muita sisaruksia. Tyttäreltä

Lisätiedot

Jotain vakavaa on tapahtunut Kriisin johtaminen kunnassa

Jotain vakavaa on tapahtunut Kriisin johtaminen kunnassa Jotain vakavaa on tapahtunut Kriisin johtaminen kunnassa Lahden tiedepäivä 29.11.2011 Maarit Pedak VTM ja KTM maarit.pedak@helsinki.fi Yhteisökriisit ja katastrofit julkishallinto mukana (Boin, Hart t,

Lisätiedot

Viestintä häiriötilanteissa. 6.2.2014 Anna-Maria Maunu

Viestintä häiriötilanteissa. 6.2.2014 Anna-Maria Maunu Viestintä häiriötilanteissa 6.2.2014 Anna-Maria Maunu Häiriötilanneviestintä kunnissa Viestintä on asenne: Viestinnän näkökulma vieläkin puutteellisesti mukana (kuntien) johtamisessa. Kuntien viestinnän

Lisätiedot

Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen Opetusalan johtamisen foorumi Helsinki Ylikonstaapeli Katja Nissinen, Helsingin poliisilaitos

Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen Opetusalan johtamisen foorumi Helsinki Ylikonstaapeli Katja Nissinen, Helsingin poliisilaitos Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen Opetusalan johtamisen foorumi 6.-7.6.2016 Helsinki Ylikonstaapeli Katja Nissinen, Helsingin poliisilaitos Rehtori Kaisa Isotalo, Seinäjoen lyseo Tapauksia Suomessa

Lisätiedot

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Ylätalon kanslia 5360196 Alatalon kanslia 5360187 Ylätalon op.huone 5360195 Alatalon op.huone 5360189 Lukion kanslia

Lisätiedot

Kriisiviestintäohjeen päivitys

Kriisiviestintäohjeen päivitys INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Kriisiviestintäohjeen päivitys Suunnittelija (viestintä, maakuntauudistus) Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitos Edellytykset hyvin toimivalle kriisiviestinnälle

Lisätiedot

Opetustoimen varautuminen

Opetustoimen varautuminen Opetustoimen varautuminen ml. varhaiskasvatus, liikunta-, nuoriso- ja kirjastotoimi STM:n Valmiusseminaari 15.-16.5.2017 Haikon kartano Tiina Mäkitalo 16.5.2017 1 Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot YTS,

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan viestintäsuunnitelma Liite 1: Kriisiviestintäohjeistus

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan viestintäsuunnitelma Liite 1: Kriisiviestintäohjeistus Lapin yliopiston ylioppilaskunnan viestintäsuunnitelma 2017-2020 Liite 1: Kriisiviestintäohjeistus Hyväksytty hallituksen kokouksessa 7.11.2016 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.11.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Mikä on kriisi?... 3 1.2. Suunnitelman tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. TOIMINTATAVAT KRIISITILANTEISSA... 4 2.1.

Lisätiedot

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa. K R I I S I S U U N N I T E L M A Koulun turvallisuussuunnitelman yksi tärkeä osio on koulun kriisisuunnitelma. Sen tavoitteena on antaa koulun henkilökunnalle selkeät toimintaohjeet koulun kriisitilanteissa.

Lisätiedot

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015 Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma Maaliskuu 2015 Sisältö Viestinnän tavoitteet Kohderyhmät Viestit Sisäinen viestintä Periaatteet Roolit ja vastuut Keinot ja kanavat Ulkoinen viestintä Periaatteet Viestit

Lisätiedot

Työkalu ja ohjeita strategiseen kriisiviestintään

Työkalu ja ohjeita strategiseen kriisiviestintään Työkalu ja ohjeita strategiseen kriisiviestintään Pauliina Palttala, Hannu Rantanen ja Marita Vos Viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, Pelastusopisto Tutkimuksen tavoite Esitellä kriisiviestinnän

Lisätiedot

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

SM 14/15 Yleisurheilu Kaarlenkenttä, Vaasa, 17.-19.8.2012

SM 14/15 Yleisurheilu Kaarlenkenttä, Vaasa, 17.-19.8.2012 TURVALLISUUSSUUNNITELMA 12.8.2012 1(8) SM 14/15 Yleisurheilu Kaarlenkenttä, Vaasa, 17.-19.8.2012 1. TAPAHTUMAN ja toiminnan kuvaus... 2 2. Toiminnan turvallisuudesta vastuulliset... 2 3. Suorituspaikat

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset

Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset Tiede- ja taidekorkeakoulujen opiskelijoita koskeviin suuronnettomuus- ja poikkeustilanteisiin varautuminen 18.11.2011 Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset Riikka Vikström, Helsingin sosiaali-ja

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS. Finland Festivals

FINLAND FESTIVALS. Finland Festivals FINLAND FESTIVALS Finland Festivals 24.4.2017 Päivän aiheina: 1. Viestintä rytmihäiriön maailmassa 2. Kriisiviestinnän perusperiaatteet 2. KRIISIVIESTINNÄN PERUSPERIAATTEET KRIISIVIESTINNÄN PORTAAT Tunnista

Lisätiedot

Helsingin valmiussuunnitelma

Helsingin valmiussuunnitelma Helsingin valmiussuunnitelma Rakennusviraston toiminnan jatkuvuudenhallinta SKTY syyspäivät 21.10.2014 Timo Rytkönen Kaupungin valmiussuunnittelu Valmiuslaki (22.7.1991/1080) 40 : kunnan tulee valmiussuunnitelmin

Lisätiedot

Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta

Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta Johdanto Kommentit ja huomiot - Johdanto Tiivistäisin alkuun jatkuvuuden määritelmän esim. seuraavasti:

Lisätiedot

LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA

LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA LIITE 9 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA Päivitys 05.08.2015/mnh Hyväksytty 18.04.2016 sivistyslautakunta LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA 1. YLEISTÄ... 4 2. KOULUN

Lisätiedot

Ev.lut. kirkon varautuminen kriiseihin 25.3.2009. Hiippakuntasihteeri Kirsti Poutiainen 30.3.2009

Ev.lut. kirkon varautuminen kriiseihin 25.3.2009. Hiippakuntasihteeri Kirsti Poutiainen 30.3.2009 30.3.2009 Ev.lut. kirkon varautuminen kriiseihin Hiippakuntasihteeri Kirsti Poutiainen 25.3.2009 VARAUTUMISEN LÄHTÖKOHDAT Kirkon perustehtävän toteuttamien kaikissa olosuhteissa Varmistetaan valmiussuunnitelmissa.

Lisätiedot

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta https://link.webropolsurveys.com/preview/index/91412308-fb18-413c-bce9-6efcedd066b6 Sivu 1/1 Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta Mikäli kunnassanne hulevesiasioista

Lisätiedot

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on yhteistyössä Esteetön opiskelu

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI KRIISIVIESTINNÄN PERIAATTEET MIKÄ ON KRIISI?

SASTAMALAN KAUPUNKI KRIISIVIESTINNÄN PERIAATTEET MIKÄ ON KRIISI? 1 SASTAMALAN KAUPUNKI KRIISIVIESTINNÄN PERIAATTEET Kriisi lisää aina ihmisten tiedontarvetta sekä paineita ja odotuksia viestintää kohtaan. Kriisitilanne edellyttää normaalista poikkeavaa eli tehostettua

Lisätiedot

Kriisiviestinnän kokemuksia - Kuinka päivitän ja pidän kriisiviestintäsuunnitelmani ajan tasalla

Kriisiviestinnän kokemuksia - Kuinka päivitän ja pidän kriisiviestintäsuunnitelmani ajan tasalla Kriisiviestinnän kokemuksia - Kuinka päivitän ja pidän kriisiviestintäsuunnitelmani ajan tasalla Viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, Espoon kaupunki Espoon kaupunki Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki.

Lisätiedot

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298 Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182

Lisätiedot

PR, mediasuhteet ja journalismi. Timo Pihlajamäki HUMAK INNOverkko 2012

PR, mediasuhteet ja journalismi. Timo Pihlajamäki HUMAK INNOverkko 2012 PR, mediasuhteet ja journalismi Timo Pihlajamäki HUMAK INNOverkko 2012 Viestinnän ja markkinoinnin integraatio Imago Brandi Maine Yksinkertainen viestinnän perusasetelma Lähde: Karvonen, E. Suomalainen

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4. Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.2016 11.4.2016 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Laki perusopetuslain

Lisätiedot

RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009

RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009 RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009 1 RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN Tilastotietoa kriisi- ja juristipäivystyksen yhteydenotoista 1.1. 31.5.2009 välisenä aikana 1.1. 31.5.2009 välisenä

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Oppilaitoksen kriisivalmius

Oppilaitoksen kriisivalmius 1 Hyväksytty 16.6.2011 Oppilaitoksen kriisivalmius Oppilaitoksen opiskelijat ja henkilökunta voivat joutua äkilliseen onnettomuuteen tai uhkaavaan tilanteeseen, joko oppilaitoksessa tai sen ulkopuolella.

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N KRIISITIEDOTUSOHJE

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N KRIISITIEDOTUSOHJE OHJEEN TARKOITUS Tämä ohje on tarkoitettu Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n luottamushenkilöille ja piirin lippukuntien johdon käyttöön. Tiedotus käynnistetään ohjeen mukaan tilanteissa, joissa piirin tai

Lisätiedot

Viestinnän linjaukset

Viestinnän linjaukset Tehty 02/2013, päivitetty 9/2014 Viestinnän linjaukset Työelämä 2020 -hankkeen visio on, että Suomessa on Euroopan paras työelämä vuonna 2020. Hankkeen tehtävä on muodostaa yhteistyöverkostoja toimijoiden

Lisätiedot

11/8/2012. Toimitilaturvallisuus 12.11.2012. Yleistä kampusalueesta

11/8/2012. Toimitilaturvallisuus 12.11.2012. Yleistä kampusalueesta Toimitilaturvallisuus 12.11.2012 Yleistä kampusalueesta LUT- AMK- Technopolis yhteensä n. 10.000 ihmistä LUT on jo yksinään suuryritys, henkilökuntaa n. 1000 Pinta-ala 62.000m2 + Saimian 11.000m2 Yliopiston

Lisätiedot

KUJA2: Kuntien ja maakuntien jatkuvuudenhallinta -projekti. Aki Pihlaja Projektipäällikkö

KUJA2: Kuntien ja maakuntien jatkuvuudenhallinta -projekti. Aki Pihlaja Projektipäällikkö KUJA2: Kuntien ja maakuntien jatkuvuudenhallinta -projekti Aki Pihlaja Projektipäällikkö KUJA2-projekti pähkinänkuoressa Omistaja: Suomen Kuntaliitto ry Rahoittaja: Huoltovarmuuskeskus Toteutus: 4/2017-3/2019

Lisätiedot

Kriisien ennaltaehkäisy ja kohtaaminen. Raisa Asikainen ja Minna Kaartinen-Koutaniemi 21.5.2013 1

Kriisien ennaltaehkäisy ja kohtaaminen. Raisa Asikainen ja Minna Kaartinen-Koutaniemi 21.5.2013 1 Kriisien ennaltaehkäisy ja kohtaaminen Raisa Asikainen ja Minna Kaartinen-Koutaniemi 21.5.2013 21.5.2013 1 Kriisien ennaltaehkäisy Arkipäivän hallinta, uudelleenrakentaminen uudessa kieli-, kulttuuri-

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014. Helmikuu 2015

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014. Helmikuu 2015 Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014 Helmikuu 2015 Sisältö Viestinnän tavoitteet Kohderyhmät Viestit Sisäinen viestintä Periaatteet Roolit ja vastuut Keinot ja kanavat Ulkoinen viestintä Periaatteet

Lisätiedot

Iin kunnan kriisiviestintäsuunnitelma

Iin kunnan kriisiviestintäsuunnitelma Iin kunnan kriisiviestintäsuunnitelma Anttila Vesa & Parviainen Pekka 1 IIN KUNNAN KRIISIVIESTINTÄSUUNNITELMA Kriisiviestintä on viestintää tilanteissa, joissa organisaation toimintaedellytykset tai maine

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Nuorisotyön valmiussuunnitelma 10.11.2016 Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Pohjois-Suomen AVIn työryhmä Mitä on nuorisotyön kriisivalmius?

Lisätiedot

Raportti: Sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoiden tietotaidoista seksuaalirikoksen uhrin kohtaamisessa ja hoidossa (2014)

Raportti: Sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoiden tietotaidoista seksuaalirikoksen uhrin kohtaamisessa ja hoidossa (2014) Raportti: Sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoiden tietotaidoista seksuaalirikoksen uhrin kohtaamisessa ja hoidossa (2014) 1 Tukinainen kartoitti kyselyllään sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksessa

Lisätiedot

Heräteinfo henkiseen tukeen

Heräteinfo henkiseen tukeen Heräteinfo henkiseen tukeen Henkisen ensiavun perusteita Kotimaan valmius Heräteinfo henkiseen tukeen Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus- ja erityistilanteissa.

Lisätiedot

Miten sora-lainsäädäntö otetaan vastaan koulutuksen kentällä? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XI

Miten sora-lainsäädäntö otetaan vastaan koulutuksen kentällä? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XI Miten sora-lainsäädäntö otetaan vastaan koulutuksen kentällä? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XI 30.11-1.12.2011 Hellevi Lassila Toimialajohtaja Koulutuskeskus Sedu Koulutuksen

Lisätiedot

Kriisiviestinnän tehopäivä 17.3.2015. Tia Härkönen / Viestintäpalvelu Scribo & Consulite Kai Tarkka / TrueStory

Kriisiviestinnän tehopäivä 17.3.2015. Tia Härkönen / Viestintäpalvelu Scribo & Consulite Kai Tarkka / TrueStory Kriisiviestinnän tehopäivä 17.3.2015 Tia Härkönen / Viestintäpalvelu Scribo & Consulite Kai Tarkka / TrueStory 2 Tia Härkönen, Viestintäpalvelu Scribo & Consulite p. 050 5252977 tia.harkonen@viestintapalvelu.fi

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA

KRIISIVIESTINTÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA KRIISIVIESTINTÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA Pohdittavaa 1: Ohjaajan raivoaminen Nuoret linkittävät nuorisotalon Facebook seinälle pari tuntia sitten kuvatun Youtube -videon, missä työntekijä raivoaa nuorisotalolla

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Paula Pietilä, Turun yliopisto Sini Piippo, CIMO Hannu Puupponen, Jyväskylän yliopisto Kv-kevätpäivät Lahti 23.5.2012 klo 8:30-10:00 Kansainvälisen opiskelijavaihdon

Lisätiedot

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Ylöjärven Ilves ry Petri Puronaho SPL Tampereen piiri 19.2015 Seuratutoroinnin tavoite Tavoitteena on: Auttaa, tukea ja ohjata seuran pidemmän aikavälin suunnitelman

Lisätiedot

16.6.2014. Vesiosuuskuntien. Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014

16.6.2014. Vesiosuuskuntien. Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014 Vesiosuuskuntien Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014 Lähtökohta Talousvesi ei saa sisältää tekijöitä, joista voi aiheutua haittaa ihmisten terveydelle Kiinnostus kaivosta ja sen lähiympäristön kunnosta,

Lisätiedot

Helsinki 26.9.2013 VÄESTÖLIITTO RY. erityisasiantuntija

Helsinki 26.9.2013 VÄESTÖLIITTO RY. erityisasiantuntija OIKEUSMINISTERIÖLLE Pyydettynä lausuntonaan luonnoksesta lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta annetun EU direktiivin suhteesta Suomen lainsäädäntöön

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Yhteisöviestinnän johtaminen

Yhteisöviestinnän johtaminen Yhteisöviestinnän johtaminen 4. Luotaus, seuranta ja viestinnän toimivuuden arviointi Leif Åberg syyslukukausi 2011 Luennot Yksilötehtävät Pienryhmätyö vko 45 08.11. ensimmäinen luento verkossa 11.11.

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

Dosentti, FT Johanna Sumiala Helsingin Yliopisto

Dosentti, FT Johanna Sumiala Helsingin Yliopisto Dosentti, FT Johanna Sumiala Helsingin Yliopisto 13.4.2011 http://www.youtube.com/watch?v=10n3ywl _q48&feature=related Sisäinen vs. ulkoinen voiko enää erottaa? Mainekriisi (kirkko, Kesko, hiihtoliitto)

Lisätiedot

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti Viestintä suomalaisessa johtajuudessa 12/2016 Ground Communications Menestyvä Johtaja -kysely Menestyvä Johtaja -kyselyn toteuttivat viestintätoimisto Ground Communications

Lisätiedot

Kansallinen Erasmus seminaari 2011 - Erasmus harjoittelu hyväksi yhteistyöllä

Kansallinen Erasmus seminaari 2011 - Erasmus harjoittelu hyväksi yhteistyöllä Kansallinen Erasmus seminaari 2011 - Erasmus harjoittelu hyväksi yhteistyöllä Katja Kurasto, Oulun seudun ammattikorkeakoulu - Konsortiokoordinaattori, Oulun Erasmus-konsortio - Kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen toimialan valmiussuunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen toimialan valmiussuunnitelma Nettiversio Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.11.2011 Sosiaali- ja terveystoimen toimialan MOTTO: Toimivaa suunnitelmaa on helppo muuttaa www.nurmijarvi.fi 2 Johdanto Tämä on sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun. Keskiyön Savotta Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö

Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun. Keskiyön Savotta Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun Keskiyön Savotta 20.6.2011 Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö 30.6.2011 Sisäasiainministeriön tulevaisuuskatsaus sisältää

Lisätiedot

Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla

Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla Erilaiset kriisitilanteet kuuluvat elämään ja koskettavat myös työelämää. On tärkeää sopia työpaikalla, miten erilaisissa kriisitilanteissa toimitaan. Kriisitilanteita

Lisätiedot

Oppilaitoksen turvallisuuspäivä SATAEDU Ulvila Kriisiviestintä Hellevi Lassila Koulutusjohtaja, vararehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Oppilaitoksen turvallisuuspäivä SATAEDU Ulvila Kriisiviestintä Hellevi Lassila Koulutusjohtaja, vararehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Oppilaitoksen turvallisuuspäivä SATAEDU Ulvila Kriisiviestintä 5.4.2017 Hellevi Lassila Koulutusjohtaja, vararehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu 1.1.2017 Median tekninen

Lisätiedot

LIITE 3 0 ULKOMAAN VAIHTOJEN KRIISINHALLINTA- SUUNNITELMA

LIITE 3 0 ULKOMAAN VAIHTOJEN KRIISINHALLINTA- SUUNNITELMA LIITE 3 0 ULKOMAAN VAIHTOJEN KRIISINHALLINTA- SUUNNITELMA LIITE 3 1 1 KV-KRIISINHALLINTA Tämä suunnitelma koskee Etelä-Savon ammattiopistosta ulkomaan vaihtoon lähteviä opiskelijoita ja oppilaitokseen

Lisätiedot

Omavalvonta laadun varmistamisen välineenä - Valviran ikääntyneiden kaltoinkohtelua koskeva selvitys

Omavalvonta laadun varmistamisen välineenä - Valviran ikääntyneiden kaltoinkohtelua koskeva selvitys Omavalvonta laadun varmistamisen välineenä - Valviran ikääntyneiden kaltoinkohtelua koskeva selvitys Sosiaalineuvos Eine Heikkinen Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen

Lisätiedot

Nuorisotyön valmiusverkosto & Nuorisotyön kriisivalmiuden kehittämisprojekti

Nuorisotyön valmiusverkosto & Nuorisotyön kriisivalmiuden kehittämisprojekti Nuorisotyön valmiusverkosto & Nuorisotyön kriisivalmiuden kehittämisprojekti Markus Söderlund Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Kanneljärven opisto 29.4.2014 Mikä on kriisi? Määritelmiä ja ominaisuuksia:

Lisätiedot

Kouluttajia seuroihin miksi?

Kouluttajia seuroihin miksi? JOJOILU 7.10.2014 Kouluttajia seuroihin miksi? Vaikuttavuus Osaaminen seuran asioiden paras osaaminen seurassa Jatkuva tuki Piiri-seura vuoropuhelu Uusien ihmisten innostaminen uusiin rooleihin seuroissa

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA 1. PEREHDYTYS Työturvallisuuslaki 14 Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi -projekti Kaisa Luhtala

2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi -projekti Kaisa Luhtala Aihe näkyy ja kuuluu työssä, mutta itseltä puuttuu tieto Selvitys lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten tiedoista ja tarpeista pelikasvatukseen liittyen 2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

TERVETTÄ VIESTINTÄÄ MITEN SAIRAALA KRIISITILANTEESSA HOITAA MEDIAA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ PAAVO HOLI, HUS-VIESTINTÄ

TERVETTÄ VIESTINTÄÄ MITEN SAIRAALA KRIISITILANTEESSA HOITAA MEDIAA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ PAAVO HOLI, HUS-VIESTINTÄ TERVETTÄ VIESTINTÄÄ MITEN SAIRAALA KRIISITILANTEESSA HOITAA MEDIAA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ PAAVO HOLI, HUS-VIESTINTÄ 14.11.2017 KOHTEENA ERIKOISSAIRAANHOITO ELI VOIT SOITTAA NELJÄLTÄ, KUN LEIKKAUS ON OHI 16.11.2017

Lisätiedot

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkysely (2. 23.5.2017) toteutettiin osana Salon kaupungin retkeily ja luontomatkailukohteiden

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Helena Ewalds 10.3.2011 04.04.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää 1. tietoa väkivaltailmiöstä

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatuprosessin eteneminen Tampereella Perusopetuksen arviointisuunnitelma (2009) Teemat: Oppilaiden turvallisuus ja hyvinvointi 2009-2010 Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Lisätiedot

RAHASTONHOITAJAN TOIMENKUVA

RAHASTONHOITAJAN TOIMENKUVA LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke RAHASTONHOITAJAN TOIMENKUVA Asta Sipola & Merja Mattila Rahastonhoitajan valinta Kevätkokouksessa päätetään paliskunnan varojen

Lisätiedot

Laitoskokous

Laitoskokous Laitoskokous 11.10.2012 Pj. Mikko Yrjönsuuri Asialista 1. Viestintä (Liisa Harjula) 2. Tutka-kirjaukset 3. Urgundi (Plagiaatintunnistus) 4. Opiskelijoiden puheenvuoro 5. Muut esille tulevat asiat 1. Viestintä

Lisätiedot

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet VIESTINTÄ- STRATEGIA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Johdanto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia määrittelee, millaista JYYn viestinnän tulee olla, jotta se tukee ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka 1.12.2015 2 Rakennerahastoviestintä Perusteet: miksi? Kohderyhmät: kenelle? Aiheet: mistä? Kanavat: miten? Tehostaminen: mistä apua? 3 Rakennerahastoviestinnän

Lisätiedot

Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008

Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa Korkeakoulu ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Irma Garam, Hanna Boman CIMO CIMO tiedon tuottajana Kerätä,

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET MARAK Oulussa 2010-2013 Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET Sisältö Kehitysympäristö Oulussa Marak-prosessi MARAK Toiminta on ollut vaivan arvoista... THL:n seuranta: työskentelyn ongelmia

Lisätiedot

POHJANMAAN. Pelipilotti 2013-2015 5.9.2013 kehittämissuunnittelija Saara Lång

POHJANMAAN. Pelipilotti 2013-2015 5.9.2013 kehittämissuunnittelija Saara Lång POHJANMAAN MAAKUNTIEN PÄIHDETYÖN KEHITTÄMISKESKUS Osaamistarvekartoitus rahapeliongelmien ehkäisyssä ja hoidossa Pelipilotti - alueella (Kokkola, Keski-Pohjanmaa, Vaasa) 5.9.2013 Pelipilotti 2013-2015

Lisätiedot

Kriisityön organisointi opiskelijoita koskettavissa suuronnettomuuksissa

Kriisityön organisointi opiskelijoita koskettavissa suuronnettomuuksissa Tiede- ja taidekorkeakoulujen opiskelijoita koskeviin suuronnettomuus- ja poikkeustilanteisiin varautuminen 18.11.2011 Kriisityön organisointi opiskelijoita koskettavissa suuronnettomuuksissa Salli Saari

Lisätiedot

Perehdyttämisen tarkistuslista

Perehdyttämisen tarkistuslista Perehdyttämisen tarkistuslista PEREHDYTTÄJÄLLE JA PEREHDYTETTÄVÄLLE Yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti Työpaikan nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti Perehdytettävä Perehdyttäjä

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Kriisin psykososiaaliset

Kriisin psykososiaaliset Kriisin psykososiaaliset vaikutukset Tove Sundman johtaja Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys Psykososiaalinen tuki Psykososiaalinen tuki ja palvelut on kattotermi koko sille toiminnalle, jota järjestetään

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin Syntyy

Lisätiedot

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1.

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1. Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat 12.9. klo 13.00-13.45 kh. 3.1. Markus Pauni: Avaus (3 min) Kari Prättälä: Kuntajakoselvitykset kuntauudistuksessa (10 min) Markus Pauni:

Lisätiedot