Sijoittajien odotukset Modin hallitusta kohtaan maltillistuneet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoittajien odotukset Modin hallitusta kohtaan maltillistuneet"

Transkriptio

1 heinäkuu 2015 Sijoittajien odotukset Modin hallitusta kohtaan maltillistuneet Vierailimme kesäkuussa Intiassa tapaamassa paikallisia yrityksiä ja asiantuntijoita. Hyvässä muistissa oli marraskuisesta matkasta jäänyt vahva kuva Intian markkinoista, joiden uuteen poliittiseen johtoon kohdistui valtavia odotuksia. Silloin ei mikrotasolla näkynyt sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka olisivat voineet tukea yrityskohtaista kasvua. Markkinoiden odotukset olivatkin epärealistisen korkealla. LINDA BLOM rahastonhoitaja, FIM EM Small Cap VTM (kansantaloustiede), CEFA Toiminut aiemmin osakeanalyytikkona FIM Pankkiiriliikkeessä ja FIM Emerging Europe -rahaston rahastonhoitajana. Alalla ja FIMissä vuodesta Pohjoisesplanadi 33 A Helsinki Keskus (09) FIM Asiakaspalvelu (09) Kun nyt noin 6 kuukautta myöhemmin keskustelin paikallisten yritysjohtajien ja markkinatoimijoiden kanssa vaikutti jo siltä, että odotukset etenkin kansainvälisten sijoittajien keskuudessa Modin hallitusta kohtaan olisivat laskeneet realistisemmalle tasolle. Isojen rakennemuutosten läpivieminen puolessa vuodessa olisi jopa Suomen kaltaisissa suhteellisen hyvin toimivissa pienissä yhteiskunnissa hankalaa nopealla aikataululla, joten on selvää, että Intiassa muutosten toteuttaminen vie aikaa. Markkinoilla ymmärretään, että kyseessä on rakenteellinen pidemmän aikavälin tarina, joka vie vuosia. Vahvaa yrityskohtaisten tulosten kasvua on lyhyellä tähtäimellä turha odottaa. Realistisemmista poliittisista odotuksista huolimatta huolta aiheuttavat kuitenkin edelleen analyytikoiden liian korkeat tulosennusteet. Osakekohtaiset tuloskasvuennusteet (EPS) kuluvalle tilivuodelle ovat noin 20 % ja sijoittajat odottavatkin analyytikoiden muuttavan ennusteitaan alaspäin. Näkemyksemme mukaan ennusteiden tuominen alaspäin on jo markkinoilla odotettu asia. Intian markkinat nousivat voimakkaasti vuonna 2014 Modi-hypen mukana, ja vuoden 2015 ensimmäinen vuosipuolisko onkin ollut selvästi heikompi ja paluuta realismiin myös pörssikursseissa. Intian osakemarkkinoita yleisellä tasolla kuvaava Sensex-indeksi on alkuvuoden aikana noussut reilut 1 % paikallisessa valuutassa laskettuna (~ 9 % euroissa laskettuna). Kokonaisuudessaan tilannekuva selvensi hyvin keskuspankin mahdollisuuksia keventää rahapolitiikkaa entisestään. Tuntui siltä, että myös tahtotilana on saada kiinteistömarkkina taas vetämään, jotta talouskasvutavoitteisiin päästään. Keskeisessä asemassa keskusteluissa olivat rahoitusmarkkinareformit ja etenkin pankkien taseiden siivous. Reformeihin liittyen tiedustelimme myös näkemyksiä Kiinan valuutan tulevista muutoksista. Yllätykseksemme se oli ollut vain vähän esillä, vaikka Kiinan valuutan ja pääomavirtojen vapauttamisella olisi iso merkitys sekä Kiinalle että muulle maailmalle. Mikä voisi yllättää positiivisesti? Positiivinen yllätys markkinoille olisi keskuspankin päätös laskea korkoa. Korkopäätös on lähinnä kiinni inflaation kehityksestä. Tällä hetkellä konsensusodotus markkinoilla on, että tänä vuonna ei ole luvassa lisää koronlaskuja. Sijoittajia kiinnostaa lähinnä riittäisikö se nostamaan markkinaa korkeammalle tasolle vai toimisiko se enemmän osakemarkkinakehitystä tukevana tekijänä. Käsityksemme mukaan jälkimmäinen tulkinta on todennäköisempi ja pörssikurssien mahdollinen uusi vahva nousutrendi vaatisi kasvua osakekohtaisissa tuloksissa tai/sekä tärkeiden uudistusohjelmien etenemistä.

2 Modi ja sijoittajien kritiikki Kansainvälisessä lehdistössä ja sijoittajien keskuudessa on käyty paljon keskustelua seuraavista asioista: 1. Mitä Modi oikeasti tekee? 2. Miksi mitään ei tapahdu? 3. Missä viipyvät kaikki reformit, joista viime vuonna oli niin paljon puhetta? Esimerkkinä Economist-lehden pääkirjoitus Intiasta otsikolla: "India s one man band". Economist-lehden artikkeli Intiasta ja pääministeri Modin politiikasta Kuten moni vasta valittu poliittinen johtaja, Modi on alkuinnostuksen jälkeen saanut osakseen paljon kritiikkiä. Osa tästä kritiikistä onkin varmasti hyvin perusteltua, mutta ehkä kritiikin toistamisen sijaan on mielenkiintoisempaa pohtia mahdollisia perusteluja hänen valinnoilleen. Pääministeriä on kritisoitu muun muassa siitä, että hän matkustaa poikkeuksellisen paljon. Yksi looginen selitys tälle on se, että Modin Intia tarvitsee rahaa edessä oleviin uudistushankkeisiin. Suhteiden parantaminen eri maiden valtionjohdon kanssa ja Intian rakennemuutoksesta kertovan ilosanoman jakaminen ovat varmasti strategisesti tarpeellisia. Intia on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut suhteellisen passiivinen kansainvälisten suhteiden ylläpidossa. Esimerkiksi ennen Modin vierailua lähinaapuri Thaimaassa Intian valtionjohtajan edellisestä vierailusta olikin ehtinyt vierähtää peräti kymmen vuotta.tähän viitaten voidaan ehkä todeta, että valtioiden välisissä suhteissa maalla olisi parantamisen varaa. Ainakin osa matkoista ovat varmasti olleet tai tulevat olemaan hyödyksi. Moni miettii myös, onko Modi oikeasti valmis tekemään reformeja isolla kädellä, ja kriitikot tuovat usein esille, että osavaltion johtaminen ja uudistaminen eroaa merkittävästi kokonaisen maan johtamisesta. (Modi on tunnettu siitä, että hän toteutti merkittäviä uudistuksia Gujarat osavaltiossa.) Onko Modi mies paikallaan vai ei, tiedetään vasta jälkikäteen. Tässä vaiheessa lista Modin tavoitteena olevista uudistuksista on jo huomattava, ja pieniä askeleita oikeaan suuntaan on jo otettu. Reformit ja niiden eteneminen Suhteiden ylläpidon lisäksi Modin on kuitenkin myös vietävä reformeja eteenpäin. Malttamattomina kansainvälisinä sijoittajina koemme helposti, että edistystä ei ole tapahtunut riittävän nopeasti ja sijoittajayhteisössä huolestutaan, että lupaukset saattavat jäädä vain puheen tasolle. Edistystä on jo kuitenkin tapahtunut. Eroa suhteessa odotuksiin on lähinnä siinä, että edistystä ei ehkä ole tapahtunut kaikissa niissä asioissa ja uudistusprojekteissa, joita sijoittajat eniten odottivat. Esimerkiksi vakuutusreformi ei oikein innostanut sijoittajia ja kansainvälistä talousmediaa, vaikka se onkin tärkeä askel eteenpäin uudistusten pitkällä tiellä. Sama koskee kivihiilireformia, joka eteni uskomattoman nopeasti, vain kuudessa kuukaudessa. Helposti luodaan tilanne, jossa vähätellään reformeja, kun katse on suuremmissa rakennemuutoksissa (esim. Adhaar-reformissa, tavaroiden ja palveluiden verouudistuksessa ja rautatieverkoston infrastruktuurihankkeessa). Tämä ei kuitenkaan tee pienemmistä uudistuksista turhia, vaan kaikilla on tarkoituksensa osana laajaa vuosia kestävää uudistusprosessia.

3 Syksyn uudistusohjelmat Syksyllä päätetään muun muassa kahdesta keskeisestä reformista. Näistä ensimmäinen on sekä yritysjohtajien että sijoittajien keskuudessa odotettu tavaroiden ja palveluiden veroreformi (GST: goods and services tax). Kyseinen uudistus on yksi kolmesta isosta reformista, ja voi toteutuessaan tuoda Intialle jopa 1 %:n BKT:n kasvun pitkällä tähtäimellä. Käsityksemme mukaan reformin odotetaan menevän päätöksentekokoneistossa läpi, mutta tarkkaa aikataulua on vaikea ennustaa. Asiantuntijoiden mukaan reformi toteutetaan joko huhtikuussa 2016 tai sitten vuonna Periaatteessa suurin osa reformiin liittyvistä asioista on jo sovittu, mutta verojen jako valtion ja paikallishallinnon kesken on vielä epäselvää. Tapaamisissamme moni yritysjohtaja nosti veroreformin esille. Tämä vahvistaa käsitystämme siitä, että yritystasolla koetaan reformin toteutuessaan helpottavan yritysten arkea. Moni yritys laskeekin uudistuksen vaikuttavan positiivisesti tuloksentekokykyynsä. Toinen tärkeä uudistus on maareformi. Se vaikuttaisi mm. valtion eri infrastruktuurihankkeiden etenemiseen, mutta oppositio on tähän menneessä hidastanut reformin hyväksymisprosessia. Maareformi on oppositiolle herkullinen, sillä se on yksi harvoista hankkeista, joilla oppositiolla on mahdollisuus herätellä äänestäjiä ja saada huomiota. Maareformi kiinnostaa kansalaisia enemmän kuin moni muu uudistus (varsinkin maaseudulla), ja voimakkaat kommentit ja vastaväitteet, vaikka ne eivät pitäisi paikkaansakaan, herättävät mielenkiintoa. Tässä vaiheessa on vielä epäselvää, tuleeko maareformi etenemään syksyn aikana vai ei. Varmaa kuitenkin on, että lain hyväksyminen nähtäisiin markkinoilla positiivisena merkkinä siitä, että Modin hallitus on toimintakykyinen ja tulee jatkamaan vahvasti uudistusten linjalla. Markkinoiden arvostus lähellä historiallista keskiarvoa Viime aikojen voimakas volatiliteetti Kiinan markkinoilla ja laskeva öljyn hinta ovat olleet omiaan tukemaan kurssikehitystä ja nostamaan Intian markkinoiden houkuttelevuutta. Myös muut raaka-aineet, kuten kulta ja kivihiili, ovat laskeneet viime aikoina selvästi. Tämä on positiivista Intialle, sillä nämä kolme ovat maalle merkittäviä tuontituotteita ja hintojen lasku vaikuttaa luonnollisesti positiivisesti vaihtotaseeseen. Tammi-maaliskuussa vaihtotaseen alijäämä oli 1,3 mrd dollaria eli noin 0,2 % BKT:sta. Allokaatiossamme olemme positiivisia Aasian ja Intian suhteen. FIM Varainhoidon tuotepaletissa on kolme Intiaan sijoittavaa rahastoa. FIM Kehittyvät Markkinat Pienemmät Yhtiöt -rahasto, jossa Intian allokaatio tätä kirjoittaessa noin 24 %, FIM BRIC+-rahasto, jossa vajaat 20 % rahaston varallisuudesta on sijoitettu Intiaan, ja FIM India -rahasto, joka nimensä mukaisesti sijoittaa pelkästään Intiaan. Arvostustasoltaan Intian markkinat liikkuvat tällä hetkellä noin tasolla 16 ja on lähellä 10 vuoden perusteella laskettua keskiarvoa. Intian markkinoiden arvostus (Nifty-indeksi) suhteessa 10 vuoden keskiarvoon, Lähde: FIM, UBS On hyvä pitää mielessä, että analyytikoiden ennusteet Intiasta ovat korkealla tasolla. Käsityksemme mukaan on todennäköistä, että yritysten tulokset ennusteisiin suhteutettuna tulevat olemaan heikohkoja. Markkinoilla odotetaankin jo yleisesti analyytikoiden laskevan ennusteitaan kuluvan vuoden osalta. Tämä tarkoittaa, että tulosparannusodotukset siirtyvät ensi vuoden puolelle.

4 Intian markkinoiden arvostus (Nifty-indeksi) ja osakekohtainen tuloskasvu (10 vuoden historia) Lähde: FIM, UBS

5 Materiaalin laatija: FIM Varainhoito Oy (Y-tunnus ), päätoimiala: sijoitusrahastojen hallinnointi sekä omaisuudenhoito ja siihen läheisesti liittyvät palvelut (jäljempänä FIM ) Yhteystiedot: Pohjoisesplanadi 33 A, Helsinki, Asiakaspalvelu , Yhtiö on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin ja yhtiöllä on sijoitusrahastolain mukainen toimilupa. Yhtiön toimintaa valvova viranomainen on Finanssivalvonta (Snellmaninkatu 6, PL 103, Helsinki, Tässä materiaalissa esitetyt tiedot ovat luonteeltaan informatiivisia eikä niitä tule pitää kehotuksena yksittäistä rahoitusvälinettä koskevien liiketoimien toteuttamiseen. FIM ei vastaa toimenpiteistä, jotka on tehty tämän materiaalin perusteella. Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski ja asiakas vastaa siten itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista sekä näiden vaikutuksesta asiakkaan verotukseen. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää. Rahoitusvälineen mennyt kehitys ei välttämättä ohjaa tulevaa kehitystä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Asiakkaan tulee tarvittaessa kääntyä oman veroasiantuntijansa tai muun liiketoimintaa tai sijoituspalvelua konsultoivan asiantuntijan puoleen. Verotukseen liittyvistä asioista saa myös lisätietoa osoitteesta Tämä materiaali ei ole arvopaperimarkkinalain mukainen sijoitustutkimus, vaan FIMin valmistamaa markkinointiaineistoa, eikä tämän materiaalin valmistamiseen siten sovelleta sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevia säännöksiä ja tähän sääntelyyn sisältyviä kaupankäyntirajoituksia. Tämän materiaalin mukaiset tiedot eivät ole myöskään arvopaperimarkkinalain mukaista sijoitusneuvontaa. Materiaalin valmistamisessa ei ole otettu huomioon vastaanottajan taloudellista tilannetta tai muita henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyviä olosuhteita, vaan materiaalin tarkoituksena on antaa yleistä tietoa materiaalin kohteena olevista rahoitusvälineistä / markkinoista / sijoitustoiminnasta ja toimia siten materiaalin kohteena olevien rahoitusvälineiden /markkinoiden / sijoitustoimenpiteiden markkinointimateriaalina. Arvopaperimarkkinalain edellyttämät tiedot palveluntarjoajasta, kuluttajansuojalain mukaiset, etämyyntiä koskevat tiedot sekä rahoitusvälineisiin liittyviä riskejä koskevat kuvaukset ovat saatavilla osoitteessa Asiakasta kehotetaan tutustumaan näihin tietoihin ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Tämä katsaus on tarkoitettu ainoastaan nimetyn vastaanottajan käyttöön eikä vastaanottajalla ole oikeutta luovuttaa, kopioida, jäljentää tai muuten siirtää tätä ilman FIMin suostumusta kolmannelle osapuolelle. Tämän materiaalin tekijänoikeus ja kaikki muut immateriaalioikeudet kuuluvat FIMille ja kaikki oikeudet on pidätetty kaikissa maissa. Tätä katsausta tai sen kopioita ei saa levittää Yhdysvaltoihin eikä yhdysvaltalaisille vastaanottajille vastoin Yhdysvaltain laissa asetettuja rajoituksia. Raportin levittäminen Yhdysvalloissa saatetaan katsoa rikkomukseksi näitä lakeja vastaan. FIMin edustajan kanssa käydyt puhelinkeskustelut voidaan tallentaa ja tallenteita voidaan käyttää apuna riitaisuuksien selvittämisessä.

Osakemarkkinoiden heikkojen jaksojen päättyminen osunut yksiin korkomarkkinoiden käänteiden kanssa

Osakemarkkinoiden heikkojen jaksojen päättyminen osunut yksiin korkomarkkinoiden käänteiden kanssa Osakemarkkinoiden heikkojen jaksojen päättyminen osunut yksiin korkomarkkinoiden käänteiden kanssa 10000 Dow Jones Ind. Average Index, excl. dividends Osakemarkkinoiden Arvostuskupla 2000 Yksityisen sektorin

Lisätiedot

Talouden näkymät Kauppasodan uhka varjostaa Eurooppaa - osakemarkkinat herkkiä korjausliikkeelle. Lokakuu 2014 / Vesa Engdahl, Päästrategi

Talouden näkymät Kauppasodan uhka varjostaa Eurooppaa - osakemarkkinat herkkiä korjausliikkeelle. Lokakuu 2014 / Vesa Engdahl, Päästrategi Talouden näkymät Kauppasodan uhka varjostaa Eurooppaa - osakemarkkinat herkkiä korjausliikkeelle Lokakuu 2014 / Vesa Engdahl, Päästrategi USA:n osakemarkkinat murtaneet pitkäkestoisen vaakalentoputken

Lisätiedot

VR-konsernin henkilöstörahasto. Jäseninfo

VR-konsernin henkilöstörahasto. Jäseninfo VR-konsernin henkilöstörahasto Jäseninfo VR-konsernin henkilöstörahasto Henkilöstörahasto on yrityksen työntekijöiden omistama rahasto, jonka tarkoituksena on yrityksen työntekijöilleen maksamien palkkioiden

Lisätiedot

Elite Alfred Berg. Sijoittajapresentaatio H1/2018

Elite Alfred Berg. Sijoittajapresentaatio H1/2018 Elite Alfred Berg Sijoittajapresentaatio H1/2018 1 Elite Alfred Berg EAB Group Oyj on kannattava ja kasvava sijoituspalveluyhtiö, joka tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen

Lisätiedot

Osakkeiden noususykli kypsässä vaiheessa. Vesa Engdahl, Päästrategi / maaliskuu 2015

Osakkeiden noususykli kypsässä vaiheessa. Vesa Engdahl, Päästrategi / maaliskuu 2015 Osakkeiden noususykli kypsässä vaiheessa Vesa Engdahl, Päästrategi / maaliskuu 2015 USA:n talouskasvu trendiä vahvempaa Talous toimii lähellä täyskapasiteettia 17000 16000 y = 58,424x + 12557 R² = 0,9163

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj. Elokuu 2017

Elite Varainhoito Oyj. Elokuu 2017 Elite Varainhoito Oyj Elokuu 2017 Eliten esittely Elite Varainhoito Oyj on kannattava ja kasvava sijoituspalveluyhtiö, joka tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia varainhoitopalveluita sekä kuluttaja-asiakkaille

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Osakemarkkinat janoavat yrityksiltä tuloskasvua - kuinka paljon on tarpeeksi? Vesa Engdahl, Päästrategi, S-Pankki-konserni

Osakemarkkinat janoavat yrityksiltä tuloskasvua - kuinka paljon on tarpeeksi? Vesa Engdahl, Päästrategi, S-Pankki-konserni Osakemarkkinat janoavat yrityksiltä tuloskasvua - kuinka paljon on tarpeeksi? Vesa Engdahl, Päästrategi, S-Pankki-konserni Kurssinousun ajurit 2014 Kriisiralli on ohi - keskeisten länsimarkkinoiden osakearvostukset

Lisätiedot

Ilkka Peltokangas/ 11.3.2016. Rahoitusta Rohkeille Veturitallit Jyväskylä

Ilkka Peltokangas/ 11.3.2016. Rahoitusta Rohkeille Veturitallit Jyväskylä Ilkka Peltokangas/ 11.3.2016 Rahoitusta Rohkeille Veturitallit Jyväskylä Suomen kokonaistuotanto kaukana finanssikriisiä edeltäneestä tasosta 2 120 110 Kokonaistuotanto lähes 10 % alle vuoden 2008 huipun

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Sijoitusnäkymät ja suositukset perustuvat Sijoitussuositukset 27.8.2018 -raporttiin Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Elokuu 2018 Lähde: S-Pankki (FIM) Analyysimetodi

Lisätiedot

Kansa odottaa uudistuksia uudelta hallinnolta

Kansa odottaa uudistuksia uudelta hallinnolta Nigeria kesäkuu 2015 Kansa odottaa uudistuksia uudelta hallinnolta Osallistuin toukokuun puolivälissä Renaissance Capitalin konferenssiin Lagosissa, Nigeriassa. Tapasin kaksipäiväisen konferenssin aikana

Lisätiedot

MIKÄ MARKKINOITA HERMOSTUTTAA?

MIKÄ MARKKINOITA HERMOSTUTTAA? MIKÄ MARKKINOITA HERMOSTUTTAA? 5.12.2018 Front Yhtiöt Pohjoisesplanadi 35 Ab, 5.krs 00100 Helsinki 09 6829 800 etunimi.sukunimi@front.fi www.front.fi Markkinoilla pelätään USA:n keskuspankin kiristävän

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Sri Lanka : Viisi vuotta sodasta - rakentaminen kukoistaa ja turismi kasvaa

Sri Lanka : Viisi vuotta sodasta - rakentaminen kukoistaa ja turismi kasvaa kesäkuu 2014 Sri Lanka : Viisi vuotta sodasta - rakentaminen kukoistaa ja turismi kasvaa Tapasin toukokuussa FIM Frontier -rahaston sijoitusuniversumiin kuuluvia Aasian reunamarkkinoiden yhtiöitä Sri Lankassa

Lisätiedot

Mitä mietimme tammikuussa 2009? Maaliskuu 2011 / Vesa Engdahl, Sijoitusjohtaja

Mitä mietimme tammikuussa 2009? Maaliskuu 2011 / Vesa Engdahl, Sijoitusjohtaja Mitä mietimme tammikuussa 2009? Maaliskuu 2011 / Vesa Engdahl, Sijoitusjohtaja Aika lisätä osake- ja yrityslainariskiä salkussa Vesa Engdahl / tammikuu 2009 7 hyvää syytä odottaa osakkeissa nousua 1) Osakkeiden

Lisätiedot

FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016

FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016 FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016 Nämä yhtiöt ostivat innokkaimmin omia osakkeitaan katsaus Helsingin pörssin omien osakkeiden ostoihin VILLE KANTOLA Rahastonhoitaja FIM Fenno puh. (09) 6134 6281 KTM, MMM Toiminut

Lisätiedot

STRATEGIAN KUVAUS 1(8) 19.4.2016. Elite Optimi

STRATEGIAN KUVAUS 1(8) 19.4.2016. Elite Optimi STRATEGIAN KUVAUS 1(8) Elite Optimi Riskitasapainoperiaate yhdistyy älykkäisiin skenaarioihin Eliten uudessa sijoitusstrategiassa. Uuden strategian turvin voimme yhdessä kohdata arvokkaan, mutta arvaamattoman

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Elite Alfred Berg. Sijoittajapresentaatio

Elite Alfred Berg. Sijoittajapresentaatio Elite Alfred Berg Sijoittajapresentaatio 5.9.2018 1 Elite Alfred Berg EAB Group -konserni tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palveluita kuluttaja-asiakkaille,

Lisätiedot

Elite Alfred Berg. Sijoittajapresentaatio

Elite Alfred Berg. Sijoittajapresentaatio Elite Alfred Berg Sijoittajapresentaatio 26.11.2018 1 Elite Alfred Berg EAB-konserni tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palveluita yksityisasiakkaille, yrityksille

Lisätiedot

FIM Asuntotuotto Erikoissijoitusrahasto 2017 PETRI JOKINEN, TOIMITUSJOHTAJA, FIM KIINTEISTÖ OY

FIM Asuntotuotto Erikoissijoitusrahasto 2017 PETRI JOKINEN, TOIMITUSJOHTAJA, FIM KIINTEISTÖ OY FIM Asuntotuotto Erikoissijoitusrahasto 2017 PETRI JOKINEN, TOIMITUSJOHTAJA, FIM KIINTEISTÖ OY Onko Suomessa asuntojen hintakupla? 2 Rakentamisen volyymi Luottoekspansio Asuntojen hintakehitys Korkotaso

Lisätiedot

FIM Pankki Talouden näkymät 26.11.2014

FIM Pankki Talouden näkymät 26.11.2014 FIM Pankki Talouden näkymät 26.11.2014 Kim Gorschelnik 1 Tämän esityksen näkemykset ja suositukset perustuvat 13.11.2014 julkaistuun Sijoitussuositukset raporttiin. Euroopan heikkous painaa Suomi-yhtiöitä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016 Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n

Lisätiedot

Korkoriski. Miksi historia ei voi toistaa itseään? 21.5.2015. Olli Hemminki Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oy. www.elitevarainhoito.

Korkoriski. Miksi historia ei voi toistaa itseään? 21.5.2015. Olli Hemminki Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oy. www.elitevarainhoito. Korkoriski Miksi historia ei voi toistaa itseään? 21.5.2015 Olli Hemminki Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oy 1 / 5 Historiallisen tuoton lumoissa Huhtikuun puoliväliin mennessä eurooppalaiset valtionlainat

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 1/2014 Osaketalletus 1/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto OSAKEMARKKINAKATSAUS Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 15.3.2017 Osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2017 Näkymät vuodelle 2017 haasteelliset erityisesti Yhdysvalloissa Trumpin valinnan

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot

Sijoitusmarkkinakatsaus

Sijoitusmarkkinakatsaus Sijoitusmarkkinakatsaus Kim Gorschelnik, pääanalyytikko 31.8.2016 Kesän kriiseistä päästy yli HEX teollisuuden PMI ja Suomen osakemarkkinan kehitys HEX PMI = Helsingin pörssille laskemamme ostopäällikköindeksi.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. tammikuu 2017

Markkinakatsaus. tammikuu 2017 Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista

Lisätiedot

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto

Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 16.2.2017 Markkinatilanne Euroopassa Takana osakemarkkinoiden vahva nousujakso loppuvuonna 2016. Euroopan

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 6/2013 Osaketalletus 6/2013 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Muutoksia sijoitusjakaumassa NOKIAN KEVENNYS, FORTUMIN LISÄYS TÄMÄN VIESTIN TARKOITUS Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Nokiassa koko

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2016

Markkinakatsaus. Lokakuu 2016 Markkinakatsaus Lokakuu 2016 Talouskehitys IMF nosti euroalueen kasvuennustettaan 1,7 prosenttiin kuluvalle vuodelle, ensi vuoden kasvun kuitenkin ennustetaan hidastuvan 1,5 prosenttiin. Euroalueella Brexit

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Millä tehdään rahaa vuonna 2016?

Millä tehdään rahaa vuonna 2016? Millä tehdään rahaa vuonna 2016? VEROMESSUT 2016 Vesa Engdahl, päästrategi, FIM Markkinoiden hyvät, pahat ja rumat Hyvät USA:n makrotalous toistaiseksi kunnossa Euroalue elpyy pikkuhiljaa Rahapolitiikka

Lisätiedot

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A KORKOMARKKINAT LYHYET KOROT KORKOTASO % KORKOTASO % 9/14/2016 2 KORKOMARKKINAT PITKÄT KOROT (HYVÄLAATUISET)

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016 Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen

Lisätiedot

Aasian taloudellinen nousu

Aasian taloudellinen nousu Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle

Lisätiedot

Tietoa palveluntarjoajasta ja sen tarjoamista palveluista

Tietoa palveluntarjoajasta ja sen tarjoamista palveluista Tietoa palveluntarjoajasta ja sen tarjoamista palveluista Palveluntarjoaja 1.1 Pääasiallinen palveluntarjoaja Aalto Pankkiiriliike Oy Y-tunnus 1911289-7 Sijoituspalveluyhtiö Osoite: Kalevankatu 4, 00100

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016 Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana

Lisätiedot

FIM KOMMENTTI Joulukuu 2015

FIM KOMMENTTI Joulukuu 2015 FIM KOMMENTTI Joulukuu 2015 VESA ENGDAHL Päästrategi, S-Pankki ja FIM Kohti vuotta 2016 Keskeisten länsimaisten osakemarkkinoiden arvostustaso on tällä hetkellä lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa, joten

Lisätiedot

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Tampereen Osakesäästäjät 18.5.2016 Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Suomalaisilla on realistinen käsitys lakisääteisen eläkkeen riittävyydestä Miten hyvin uskot lakisääteisen eläkkeesi aikanaan

Lisätiedot

Markkinakatsaus: - riittävän hyvä

Markkinakatsaus: - riittävän hyvä Markkinakatsaus: - riittävän hyvä Juha Kettinen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2016 Viimeinen vuosi nousujohteista kautta linjan Source: ThomsonReuters 2 Osakkeet yhä 2015 huippujen alapuolella Lähde:ThomsonReuters/Nordea

Lisätiedot

Markkina romuna milloin tämä loppuu?

Markkina romuna milloin tämä loppuu? FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017 Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 Talouskehitys Vuoden ensimmäiset isommat poliittiset Eurooppavaalit Hollannissa menivät markkinoiden kannalta hyvin Vapauspuolueen kannatuksen jäädessä selvästi odotuksia

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015 Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

FIM KOMMENTTI Lokakuu 2016

FIM KOMMENTTI Lokakuu 2016 FIM KOMMENTTI Lokakuu 2016 Varo mustia joutsenia Voiko sydämentahdistimisen tai insuliinipumpun ohjauksen kaapata huomaamatta? Haluanko oikeasti tietää geenini ja niiden tuomat rasitteet? Voiko Donald

Lisätiedot

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä 3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä Sijoittamisen rakenteellinen murros rantautumassa myös Suomeen Sijoitustoimialan kehitystä Suomessa helppo ennustaa: innovaatiot

Lisätiedot

Kun Suomi putos teknokelkasta tarina kilpailukyvystä

Kun Suomi putos teknokelkasta tarina kilpailukyvystä 05.11.2015 Kun Suomi putos teknokelkasta tarina kilpailukyvystä Talouden rakenne selittää yksikkötyökustannusten muutokset Suomessa oletetaan olevan 15 prosentin kilpailuhaitta yksikkötyökustannuslaskelmien

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.

Lisätiedot

Viputuotteet yksityissijoittajan näkökulmasta. Pörssin avoimet ovet , Miikka Kuusi, Meklari

Viputuotteet yksityissijoittajan näkökulmasta. Pörssin avoimet ovet , Miikka Kuusi, Meklari Viputuotteet yksityissijoittajan näkökulmasta Pörssin avoimet ovet 31.8.2016, Miikka Kuusi, Meklari 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa

Lisätiedot

Talousjohtajabarometri I/2016 Kevät 2016

Talousjohtajabarometri I/2016 Kevät 2016 Talousjohtajabarometri I/2016 Kevät 2016 27.6.2016 Talousjohtajabarometrin taustaa Talousjohtajabarometrin rakenne Kansantalouden näkymät Yrityksen talousnäkymät Ajankohtaisteema: Yhteiskuntasopimus Talousjohtajabarometri

Lisätiedot

Markkinakatsaus. helmikuu 2017

Markkinakatsaus. helmikuu 2017 Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Sijoittamisen trendit

Sijoittamisen trendit Sijoittamisen trendit Suvi Tuppurainen myynti- ja markkinointijohtaja, Nordnet Suomi 16.10.2013 Naisten ilta Pörssissä 1. Kehittyvien markkinoiden merkitys maailman taloudessa kasvaa Aasian osuus maailman

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Tervetuloa webinaariin! Tavoitteena on, että opit hajauttamisen perusteet. On kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa muitakin huomioonotettavia yksityiskohtia, joita valistuneen

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi käsitteitä kuten osakeanti, lisäosinko sekä perehdytään tunnuslukuihin. Lisäksi käsittelemme verotusta ja tutustumme Nordnetin

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Markkinat reippaassa pudotuksessa Omaisuuslajien kehitys, viimeiset 12 kk 2 Osakkeet eivät saavuttaneet

Lisätiedot

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Kaupankäynti RBS minifutuureilla on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Haluamme tällä lyhyellä oppaalla lisätä ymmärrystä näihin

Lisätiedot

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007?

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Raoul Konnos rahastonhoitaja Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Maaliskuu 2007 1 FIM kehittyvillä markkinoilla Mihin kehittyviin

Lisätiedot

Öljyn hinnan romahdus

Öljyn hinnan romahdus Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,

Lisätiedot

Front Kuukausikatsaus

Front Kuukausikatsaus Front Kuukausikatsaus Kuukausikatsaus Marraskuu 2011 Lokakuu 2011 sijoitusmarkkinoilla positiivisempi tunnelma Lokakuussa oli positiivisempi tunnelma markkinoilla verrattuna alkusyksyyn. Yhdysvaltojen

Lisätiedot

Front Kuukausikatsaus

Front Kuukausikatsaus Front Kuukausikatsaus Epävarmuus väistyy sijoitusmarkkinoilla Epävarmuus on vähentynyt tuntuvasti sijoitusmarkkinoilla EKP:n joulukuun alussa tekemien päätösten jälkeen ja vuosi 2012 on alkanut poikkeuksellisen

Lisätiedot

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Suomen Pankkiiriliikkeen toiminta on käynnistynyt vuonna 1997 ja sen palveluksessa on valtakunnallisesti noin 80 kokenutta asiantuntijaa. Yritys

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO

POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO POHJOISMAAT, SUOMALAISEN OSAKESIJOITTAJAN UUSI KOTIMARKKINA! JAN BRÄNNBACK AKTIA VARAINHOITO Miljardia Aktian hoidossa oleva asiakasvarallisuus 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 3/2013 Osaketalletus 3/2013 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

TÄYDENNYS 10, OP YRITYSPANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2017 ( EUROA)

TÄYDENNYS 10, OP YRITYSPANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2017 ( EUROA) OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 10, 4.5.2018 TÄYDENNYS 10, 4.5.2018 OP YRITYSPANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2017 (2.000.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennysasiakirja") on täydennys 26.5.2017 päivättyyn

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Markkinakatsaus. joulukuu 2016

Markkinakatsaus. joulukuu 2016 Markkinakatsaus joulukuu 2016 Talouskehitys Maailman BKT kasvun odotetaan olevan 3,1 prosenttia 2016, vuosille 2017-2018 kasvun odotetaan olevan vähän kovempi. Taloudellisiin ennusteisiin liittyy kuitenkin

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä?

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Sijoitusristeily 23.-24.3.2007 Tomi Salo Pj Helsingin Osakesäästäjät Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Pitkää nousua takana pörssinousu

Lisätiedot

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT toiminnan alusta 1.11.2012-30.6.2015 7 6 5 4 3 Aggressiivinen 47,94% Kasvuhakuinen 37,73% Tasapainoinen 27,88% Maltillinen 18,04% Varovainen 8,64% 2 1-1 1.11.12 1.3.13

Lisätiedot

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi v.26 Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi www.aktiiviporssikauppa.com Yleiskatsaus Kohde-etuus Suositus 1 viikko 1 kuukausi LONG-tuote

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?

Lisätiedot

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi

Lisätiedot

Elämmekö kasvavan niukkuuden vai yltäkylläisyyden aikaa? Perheyritysten liitto ry Leena Mörttinen

Elämmekö kasvavan niukkuuden vai yltäkylläisyyden aikaa? Perheyritysten liitto ry Leena Mörttinen Elämmekö kasvavan niukkuuden vai yltäkylläisyyden aikaa? Perheyritysten liitto ry Leena Mörttinen 10.10.2016 Maailmantalouden mannerlaatat törmäilevät Vienti ei vedä ja investointeja ei näy ekonomistit

Lisätiedot

Valmetin tie eteenpäin

Valmetin tie eteenpäin Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty

Lisätiedot

Markkinakatsaus Elokuu 2017

Markkinakatsaus Elokuu 2017 Markkinakatsaus Elokuu 2017 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) piti globaalin kasvun ennusteet muuttumattomana (3,5 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018) heinäkuun katsauksessaan. Kasvuennusteita

Lisätiedot

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE J Y R K I K E TO L A 9. 4. 2 0 1 9 TA K S A AT TO R I K L U B I, H E L S I N K I HUOM! Sijoitus kommandiittiyhtiöön ei ole anonyymi. Tieto yhtiömiehistä on julkista ja

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA LähiTapiola Varainhoito Oy Hannu Nummiaro, yksityistalouden ekonomisti Twitter: @HannuNummiaro Sähköposti: hannu.nummiaro@lahitapiola.fi LOKAKUU 2018 TALOUSNÄKYMÄT

Lisätiedot

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden

Lisätiedot