KYVYT KÄYTTÖÖN -SEMINAARI TAMPERE
|
|
- Krista Korpela
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KYVYT KÄYTTÖÖN -SEMINAARI TAMPERE Avaussanat ylijohtaja Leo Suomaa Lupaus pitäköön Me olemme yhteiskuntana edustajiemme välityksellä luvanneet itsellemme hyvinvoinnin joka edellyttää keskimäärin 40 vuoden työuria. Jotta tämä lupaus pitäisi, tarvitaan nykyistä enemmän ihmisiä työhön. Työ on tarpeen sekä inhimilliseltä näkökannalta että talouden kestävyysvajeen kannalta katsottuna. 1
2 Työnantokykyä voidaan parantaa Ergonomiasta tuttu sääntö sanoo, että työ voidaan ja kannattaa sovittaa tekijälleen turvalliseksi, sujuvaksi ja tuottavaksi. Ratkaisuja on paljon ja ne on helppo toteuttaa Jokainen pystyy omalla työkyvyllään antamaan panoksensa työelämässä. Epätyypillisiä töitä ja epätyypillisiä työntekijöitä Työtehtävät muuttuvat, yhä useammin työ on moniaikaista ja -paikkaista, etä- ja monisidonnaista kertatyötä. Kun työ kerran on räätälöitävissä, työtehtäviä voidaan paljon nykyistä enemmän räätälöidä, mukauttaa ja muuten sovittaa myös osatyökykyisten työllistymistä ja työssä pysymistä silmälläpitäen. Antaa kaikkien kukkien kukoistaa! 2
3 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi tarvitaan kaikkia; julkinen sektori, kolmas sektori ja yksityinen sektori. On hyvä asia, että osatyökykyiset ovat nousseet laajaan keskusteluun. Nyt osatyökykyisten tie työelämään on myös hallituksen kärkihanke. Apua, neuvoja ja palveluja Palvelujärjestelmälle voidaan tehdä paljon, jotta se toimisi tehokkaammin osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi. Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeen mukaan kolme isoa askelta otetaan: Tehostetaan osatyökykyisten työllistymistä tukevan palvelujärjestelmän toimintaa koulutusintervention, työkykykoordinaattorimallin, kuntapilottien ja muiden työllistymistä tukevien uudistusten avulla Lisätään vammaisten yrittäjyyttä ja tehostetaan pk-yritysten mahdollisuuksia palkata osatyökykyisiä Tuotetaan käytännön tietoa kannustinloukuista niiden purkamiseksi 3
4 Työpaikkojen toiminta avainasemassa Työpaikoilla voidaan olla nykyistä vastaanottavaisempia työyhteisön moninaisuudelle. Tämähän koskee myös maahanmuuttajia. Työpaikoille on nimetty tai valittu esimerkiksi noin nimeltä tiedossa olevaa työsuojelun yhteistoimintahenkilöä, jotka ovat työhyvinvoinnin asiantuntijoita, ja niiden käytössä on noin 5000 työterveyshuollon ammattilaista ja asiantuntijaa: resursseja on! Vates tekee erittäin tärkeää työtä Vates on valtakunnallinen vaikuttajaorganisaatio, jonka työn tulokset ovat merkittäviä vammaisten ja osatyökykyisten aseman edistämisessä Vatesin tekemä työ on innovatiivista, rohkeaa ja laaja-alaisessa verkottumisessaan esimerkillistä Vates toimii yhteistyössä OSKU ohjelman kanssa 4
5 Työkykykoordinaattori - avainhenkilö Henkilökohtainen tuki osatyökykyiselle on tärkeä työhön pääsemisessä ja työelämässä jatkamisessa. Työkykykoordinaattoritoiminta on Osatyökykyiset työssä -ohjelman myötä saanut vahvan jalansijan työvalmentajien ja koko ammattikunnan rinnalla. Hyvällä yhteistyöllä nämä ammattilaiset saavat loistavia tuloksia aikaiseksi. Osku on avannut latua Osatyökykyiset työssä -ohjelma eli Osku ( ) on tarjonnut ja tarjoaa tukea ja välineitä osatyökykyisten työssä jatkamiseen ja työllistymiseen. Oskun piirissä ovat sekä työelämässä että työelämän ulkopuolella olevia osatyökykyisiä. Oskusta enemmän: 5
6 6
TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/
TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Etunimi Sukunimi 8/31/2016 2 Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
hankepäällikkö, neuvotteleva virkamies Päivi Mattila-Wiro p )
Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 arvioi, että tämä sairaus tai vamma vaikuttaa heidän työhönsä tai työmahdollisuuksiinsa.
Mitä meneillään tällä hetkellä Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeessa? Päivi Mattila-Wiro, KTT
Mitä meneillään tällä hetkellä Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeessa? Päivi Mattila-Wiro, KTT OTE:n ytimet Menetelmät ja keinot, joita olemme luoneet, vastaavat erityisesti kolmeen asiaan:
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus
Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset
Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Osatyökykyiset työssä -ohjelma, OSKU Osku-tiimi, STM Päivi Mattila-Wiro, ohjelmajohtaja
Työkykykoordinaattorin tehtäväkuvasta ja koulutuksesta
Työhönvalmennuksen kehittämisryhmä 20.5.2014 Riitta Karhapää Työkykykoordinaattorin tehtäväkuvasta ja koulutuksesta Osatyökykyiset työssä ohjelma 2013 2015 STM 1 Työkykykoordinaattori voi toimia erilaisissa
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Kaija Ray Työkykykoordinaattorikoulutus Helsinki 27.3.18 Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993,
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 31.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, KTT 1 2.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA KOKEILUN PERUSTIEDOT SATAOSAA Kokeilun kesto 1.3.2017 31.12.2018 Satakunnan mallit osallisuuteen
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
Tempo hankkeen kehittämistyön tavoite
Party-hankkeen väliseminaari 22.11.2016 Salo Polkuja työelämään (TEMPO) 2015-2018 Työkykykoordinaattorikoulutus Pirkko Mäkelä-Pusa 22.11.2016 Salo Tempo hankkeen kehittämistyön tavoite Tukea työkykyä ja
Ajankohtaista. Työelämän sanasto
Ajankohtaista Työelämän sanasto www.tyoelamasanasto.fi (Työelämän verkko opisto, SAK) Yli 600 termiä selityksineen Nyt mukana myös osatyökykyisyyteen liittyvää sanastoa 2 1 Job Shadow Day 27.4. Lisää osatyökykyisten
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyyttä on monenlaista. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3.
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 21.3.17 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 37 taustayhteisöä,
Työ on tärkeää siksi myös työkyvystä on pidettävä huolta
Työ on tärkeää siksi myös työkyvystä on pidettävä huolta Työkyvyn tuen opas kuntien ja maakuntien päättäjille LUONNOS 1 Lukijalle Työ merkitsee paljon sekä ihmiselle itselleen että yhteiskunnalle. Työssäkäynti
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn. Helsinki Kaija Ray
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn Helsinki 1.3.2016 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä, henkilöstöä 13, rahoittajana
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN OSATYÖKYKYISYYS ON YKSILÖLLISTÄ Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös tilapäistä.
Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät
Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Esityksen tavoite Taustalla mm. käynnissä oleva hanke Työuria pidentävät yhteistoiminnalliset keinot (Typyke),
Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn. 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä
Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi a a s 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä Syyskuun aikataulu 31.8. 8.9. 9. 10.9 28.9. 30.9. Kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanon päälinjat
Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus
Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa
Osatyökykyiset työssä -ohjelma
Ohjelma joka kannattaa VATES 9.4.2014 Osatyökykyiset työssä -ohjelma STM:n käynnistämä ohjelma, jossa on kaksi kokonaisuutta: osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä edistävä toimintakonsepti
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
Liite 6. Kärkihanke 5: Osatyökykyisille tie työelämään - kärkihankkeen kuvaus
1(10) Liite 6. Kärkihanke 5: Osatyökykyisille tie työelämään - kärkihankkeen kuvaus Sisällys: 1. Kärkihankkeen kuvaus... 2 2. Tarjouspyynnön kohde... 6 3. Aikataulu... 7 4. Aineisto... 7 5. Yhteistyökumppanit...
TYP ajankohtaisia asioita
TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä
Moninaisuus on rikkaus Lahti
Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden
Kuntainfo : Yhteistoimintahankkeet sairaanhoidossa ja sosiaalipalveluissa. Johtajaylilääkäri Ermo Haavisto
Kuntainfo 2.3.2016: Yhteistoimintahankkeet sairaanhoidossa ja sosiaalipalveluissa Johtajaylilääkäri Ermo Haavisto Kaste-hankkeet 2013-2016 Pois syrjästä lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Kohderyhmä: Työikäiset osatyökykyiset henkilöt 2 OTE-kärkihankkeen
Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö
Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
Tutkimuksen tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä
TYÖ ON TÄRKEÄÄ. siksi myös työkyvystä on pidettävä huolta. Työkyvyn tuen opas päättäjille
TYÖ ON TÄRKEÄÄ siksi myös työkyvystä on pidettävä huolta Työkyvyn tuen opas päättäjille 1 Lukijalle Työ merkitsee paljon sekä ihmiselle itselleen että yhteiskunnalle. Työssäkäynti tarkoittaa yksilön kannalta
Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle
Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia
Lähivuosien keskeinen haaste
Dialoogiteema: Paraneeko vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työhön pääsy? Miten työelämä 2020 hankkeessa mahdollistetaan nyt työelämän ulkopuolella olevien työhön pääsy? VATES-PÄIVÄT 9.4.2014 Margita Klemetti
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
SOTE- ja maakuntauudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus
SUJUVAT SIIRTYMÄT OHJAUKSEN TEEMASEMINAARI. Osatyökykyisyys osana koulutusta ja työllistymisen tukemista. Helsinki 2.5.
SUJUVAT SIIRTYMÄT OHJAUKSEN TEEMASEMINAARI Osatyökykyisyys osana koulutusta ja työllistymisen tukemista Helsinki 2.5.2016 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä, henkilöstöä
Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille
Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen
Teknologiatellisuuden työkaarimalli
Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät
Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut
Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista
Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja. Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.
Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.17 Vates-säätiö 2 Kokoava yhteistyö Valtakunnallinen asiantuntijuus Monimuotoinen
Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan?
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Maailman parhaat resurssit, mutta
1 Turvallisuus-, Kiinteistöturvallisuus- ja Työhyvinvointimessut 2010 Messujen avauspuhe Ylijohtaja Leo Suomaa 8.9.2010 Tampere Maailman parhaat resurssit, mutta Hyvät kuulijat! Jos kaikki muu elämä olisi
Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja
Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus 30.10.2014 Petri Puroaho Kehittämispäivän tavoitteet YHTEISTYÖ: Vahvistaa välityömarkkinatoimijoiden ja TEhallinnon välistä yhteistyötä VAIKUTTAVUUS
Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012
Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia
Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä?
Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä? Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos HAKU HANKKEEN SEMINAARI Helsinki 26.5.2010 Ahtelan työelämäryhmän eväät Tausta
Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen
Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen Kari Ilmonen DIAK-työpaja Pieksämäki 9.12.2015 Pääministeri Sipilän hallituksen hallitusohjelma - toukokuu 2015 visiona: Suomi 2025 - yhdessä
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio
Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR
Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR 16.8.2018 Punkaharju ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, TL 4 Koulutus, ammattitaito
Osatyökykyiset työssä -ohjelma
Työhönkuntoutumisen palveluverkoston verkostoseminaari 3.12.2013 Osatyökykyiset työssä -ohjelma STM:n käynnistämä ohjelma, jossa on kaksi kokonaisuutta: osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki Jukka Lindberg
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 11.10.2016 Jukka Lindberg 2 Vates-säätiön toiminta Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä,
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?
Osatyökykyisten ja ei-osatyökykyisten työttömyyden kehitys suhteessa vuoden 1997 työttömyyteen
Osatyökykyisten ja ei-osatyökykyisten työttömyyden kehitys suhteessa vuoden 1997 työttömyyteen 1998-2015 Vuoden 1997 työttömyys = 100 140 120 100 80 100 102 111 91 114 ei-osatyökykyiset 60 78 osatyökykyiset
Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän
Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?
Työllistymisen haasteet ja mahdollisuudet - kaikkien kyvyt käyttöön Turku
Työllistymisen haasteet ja mahdollisuudet - kaikkien kyvyt käyttöön Turku 18.11.2014 Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö Vates-säätiön asiantuntijapalvelut Työelämä 2020 hanke Välityömarkkinat osana työelämää
Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö
1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma 1 Paikka auki II - peruslähtökohdat Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työhön osallistuminen ja pidemmät ja paremmat työurat Päivi Husman, teemajohtaja Työhön osallistuminen ja kestävä työura -teema Tätä me olemme Työura-teemassa tarkastellaan työuraa
Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö
Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä
Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin
Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Pauli Forma Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 23.-24.1.2014 Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Keva Työurien pidentäminen Keskustelua työurien
Transaktioista arvoihin työterveyttä vaikuttavasti
Transaktioista arvoihin työterveyttä vaikuttavasti Erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 23.11.2010, Helsingin yliopisto Pääjohtaja Harri Vainio, Työterveyslaitos Maailma muuttuu pysyykö
VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry
VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten
Osatyökykyinen työssä vai työkyvyttömänä? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva
Osatyökykyinen työssä vai työkyvyttömänä? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo, mrd euroa 2012 Sijoitusten arvo, mrd euroa
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ Kehruuhuone
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ 24.1.2018 Kehruuhuone Aamupäivän sisältö Tervetuloa, Yhdessä hyvä OTE-hankkeen esittely Osallistujien esittäytyminen,
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan
Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,
TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA
TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, helmikuu 2018 N=1091 23.3.2018 1 Yhteenvetoa Lähes kaikki luottamushenkilöt (99%) kertovat,
Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013
Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana
Työhönvalmennuksella vaikuttavuutta. Kuntien työllistämispalvelut osatyökykyisten työllistymisen tukena
SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi työryhmä 1 Työhönvalmennuksella vaikuttavuutta. Kuntien työllistämispalvelut osatyökykyisten työllistymisen tukena pj. Pauliina Lampinen, VATES-säätiö
Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen
Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen Riitta Karhapää, Vates- säätiö ja Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja ammatillisten koulutusten kehittämistä.
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Projektin/kokeilun perustiedot Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Hankkeen
Työhönvalmennuksen prosessikortit
Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen
StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016
StV 6.9.2017 Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 Strategiajohtaja Liisa Heinämäki, STM 1 5.9.2017 Hallitusohjelma STM:ssä 2 Reformeista sote -uudistus on keskeinen mukaan lukien tietojärjestelmän
Palveluntuottajien eettinen näkökulma
Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan
Työnilon julistus 15.1.2015 Liisa Hakala Johtaja STM / Työsuojeluosasto/ Toimintapolitiikkayksikkö
Ahkeruus ei riitä - Työhyvinvointipääomalla tulevaisuuteen Työnilon julistus 15.1.2015 Liisa Hakala Johtaja STM / Työsuojeluosasto/ Toimintapolitiikkayksikkö SISÄLTÖ Työn ja työelämän muutos Miksi ahkeruus
Ohjaamo osana ESR-toimintaa
Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR
TUETTU TYÖLLISTYMINEN
TUETTU TYÖLLISTYMINEN Pori 8.2.2010 Suvi Pikkusaari Työhönvalmennuksen kehittämiskoordinaattori VATES-säätiö VATES-säätiö Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi
Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä
Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely
LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli
LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla