Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus
|
|
- Toivo Petri Salo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus
2 Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa osatyökykyisten oikeus työhön ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Kärkihankkeen projektissa 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen uudistetaan osatyökykyisten tarvitsemien palveluiden toimintamalleja ja -kulttuuria siten, että osatyökykyiset henkilöt pääsevät tarvitsemiinsa palveluihin nykyistä tehokkaammin ja yhä useampi osatyökykyinen henkilö etenee työllistymispolullaan. Etelä- ja Pohjois-Savon maakunnissa on toteutettu alueellinen kokeilu Savon OTE, jonka hallinnoijana toimi Vaalijalan kuntayhtymä. Hankkeessa kehitetyt palvelut ovat matalan kynnyksen osallisuutta ja toimintakykyä tukevaa toimintaa niille heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille, jotka nyt jäävät palveluiden ulkopuolelle ja ovat siten syrjäytymisvaarassa. Kokonaisuutena hankkeessa luotiin mallia toimintakykyarvioon, joka tähtää osatyökykyisten työllistymiseen. Myös tuetun työn kehittäminen ja malli oppilaitosyhteistyöhön kuuluivat hankkeen tavoitteisiin. Tavoitteena on juurruttaa Savon OTE alueellisen kokeilun hyviä käytäntöjä ja tuloksia maakuntaan osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi. Osana maakuntauudistuksen valmistelua on laadittu ehdotus Etelä- ja Pohjois-Savon konsensussopimuksesta koskien osatyökykyisten työllistymistä ja osallisuutta tukevan toiminnan tavoitteita. Seuraavaksi käydään läpi sitä, mistä tässä konsensussopimuksessa sovitaan eli mitkä ovat ne Savon OTE -hankkeessa kehitetyt hyvät käytännöt ja tulokset, joihin Etelä- ja Pohjois-Savon maakunnissa sitoudutaan ja lähdetään yhdessä levittämään ja juurruttamaan.
3 1. Sovittava asia Alueellista yhteistyötä ja kehittämistä jatketaan hankkeen päättymisen jälkeenkin Savon OTE -hankkeen päättyessä vuoden 2018 lopussa nimetään työryhmä, joka tukee kehittämistyön jatkumista ja hyvien käytäntöjen levittämistä maakunnassa.
4 2. Sovittava asia Alueellinen osaamisen kehittäminen Jatketaan alueellisten seminaarien toteuttamista ajankohtaisista aiheista (esim. valinnanvapaus, itsemääräämisoikeus, laatukriteerien käyttö, tuleva uusi lainsäädäntö) yhteistyössä eri toimijoiden kanssa (esim. AVI, Kela, Kasvupalvelut).
5 3. Sovittava asia Savon OTE -hankkeessa kehitetyt osallisuutta tukevat palvelut Osallisuutta tukevien palveluiden (Jalkautuvat vertaistuelliset ryhmät, Klubitoiminta, Jalkautuva päivätoiminta) edelleen jalkauttaminen ja juurruttaminen maakunnassa eri organisaatioiden omaan toimintaan sopivalla tavalla. Osallisuutta tukevat palvelut pitävät sisällään muun muassa työllistymistä edistävän Tuen ja ohjauksen mallin sekä Melba/IMBA -työkykyarviomenetelmän käyttöönoton ja levittämisen alueella.
6 4. Sovittava asia Kvankin osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Kvankin (Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan) osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteereiden käyttöönoton ja levittämisen tukeminen maakunnassa.
7 Yhteistyöverkosto Kehittämistyön jatkumista ja hyvien käytäntöjen levittämistä tukeva työryhmä Pohjois-Savon maakunnassa kehittämistyön jatkumisesta ja hyvien käytäntöjen levittämisestä vastaavan työryhmän muodostamisesta on ottanut vastuun Tukipilari yhteistyössä Vaalijalan kanssa. Tukipilari hyödyntää tässä tehtävässä jo olemassa olevia kattavia verkostojaan ja pyrkii muodostamaan toimivan ja mahdollisimman monialaisen työryhmän. Mallina ja pohjana tulevan työryhmän toiminnan suunnittelulle on käytetty Etelä-Savossa toimivan Etelä-Savon Vammaisfoorumin toimintaa. Työryhmän toimintaan pyritään saamaan mukaan kaikkien kärkihankkeen kolmen teeman (Osallisuutta tukeva toiminta, Työtoiminnasta töihin ja Opinnoista töihin) toimintamallien käyttöönoton ja levittämisen edistämiseen liittyviä tahoja.
8 Konsensussopimuksen allekirjoitus Kuopio Marko Korhonen Pohjois-Savon maakuntajohtaja
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Kymenlaakson konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus
Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin
Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta
1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Työtoiminnasta
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ Kehruuhuone
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ 24.1.2018 Kehruuhuone Aamupäivän sisältö Tervetuloa, Yhdessä hyvä OTE-hankkeen esittely Osallistujien esittäytyminen,
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA KOKEILUN PERUSTIEDOT SATAOSAA Kokeilun kesto 1.3.2017 31.12.2018 Satakunnan mallit osallisuuteen
Keski-Uudenmaan konsensussopimus. Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille
Keski-Uudenmaan konsensussopimus Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Projektin/kokeilun perustiedot Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Hankkeen
SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI
1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Osallisuutta
Maakunta- ja sote-uudistus
Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Uudistuksen valmistelun tilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan
Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan
Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,
Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille
Yksi tekijöistä Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke Hankesuunnitelma vuosille 2016-2018 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 KVANK Kehitysvamma-alan
Uuden soten kulmakivet
Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?
SOTE- ja maakuntauudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus
TYP ajankohtaisia asioita
TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.
Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli
1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Etunimi Sukunimi 8/31/2016 2 Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke
Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen
Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, KTT 1 2.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu
YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Niina Turunen, Timo Pesu OTE-kärkihankeen kuvaus Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE -kärkihanke tavoittelee muutosta
Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit
Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Laatukriteerit on laadittu erityisesti vammaisten henkilöiden osallisuutta ja työllistymistä tukeviin palveluihin. Tarkoituksena
hankepäällikkö, neuvotteleva virkamies Päivi Mattila-Wiro p )
Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 arvioi, että tämä sairaus tai vamma vaikuttaa heidän työhönsä tai työmahdollisuuksiinsa.
Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa
Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta Muistio learning cafe työskentelystä 6.6.2016 Pohjaksi EASPD:n pyytämälle raportille Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta
MALLIT TYÖLLISTYMISEEN JA OSALLISUUTEEN -PROJEKTI
Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:59 Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihanke MALLIT TYÖLLISTYMISEEN JA OSALLISUUTEEN -PROJEKTI 4 2017 2018 Hakuilmoitus Helsinki 2016
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,
YHDESSÄ HYVÄ OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! - MONIALAISENA YHTEISTYÖNÄ JA PALVELUOHJAUKSENA. OTE-seminaari Kouvola, Kuusankoskitalo
YHDESSÄ HYVÄ OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! - MONIALAISENA YHTEISTYÖNÄ JA PALVELUOHJAUKSENA OTE-seminaari 11.12.2017 Kouvola, Kuusankoskitalo Yhdessä hyvä OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! Hankealue: Etelä-Karjala
Arviointi Mallit -projektin kokeiluissa
Arviointi Mallit -projektin kokeiluissa Peppi Saikku Sanna Blomgren Pekka Karjalainen 18.12.2017 Arviointikokonaisuus Indikaattorityöskentely ja muutoksen arviointi Kokeilujen itsearviointi Kohdennettu
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä
Lape-hankkeen tulokset
Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN OSATYÖKYKYISYYS ON YKSILÖLLISTÄ Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös tilapäistä.
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö
Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue. VERKOSTOTYÖPAJA IV Lappeenrannan Kasino
YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue VERKOSTOTYÖPAJA IV 12.4.2018 Lappeenrannan Kasino Päivän ohjelma TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! TIESITKÖS? Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla,
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 31.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista
Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 22.8.2013, Ylöjärvi Marketta Salminen, projektipäällikkö Vammaispalvelujen valtakunnallinen
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI Modulaarisen työhönvalmennusmallin avulla luodaan maakunnan kattava palvelukokonaisuus ja toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen tukemiseksi. Toimintamallin keskeinen
Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen
Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot
Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Kohderyhmä: Työikäiset osatyökykyiset henkilöt 2 OTE-kärkihankkeen
Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan
Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan LAADUKASTA TYÖPAJATOIMINTAA TARVITAAN MYÖS TULEVAISUUDESSA Työpajatoiminta on aktiivista työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa, jolla
Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI
Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI 9.5.2019 Jyväskylä 10.5.2019 Erityisasiantuntija Nella Savolainen, THL 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ALUEILLA tilanne huhtikuussa 2019 10.5.2019 Erityisasiantuntija
Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen
Keko-hankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017 2019 Järjestöjen yhteinen tapaaminen 23.11.2017
KP OTE. Opinnoista töihin
KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa
OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke
OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä
LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku
LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku 17.9.-2 Rahoitushaut: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutosohjelman-muutosagenttienvaltionavustusten-hakeminen-vuodelle-2019
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala
Ajankohtaista. Työelämän sanasto
Ajankohtaista Työelämän sanasto www.tyoelamasanasto.fi (Työelämän verkko opisto, SAK) Yli 600 termiä selityksineen Nyt mukana myös osatyökykyisyyteen liittyvää sanastoa 2 1 Job Shadow Day 27.4. Lisää osatyökykyisten
Valtakunnallinen romanihanke, ESR
Valtakunnallinen romanihanke, ESR TL 5 Teemana on sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta. 1. Heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien sosiaalisen osallisuuden tukeminen 2. Nuorten hyvinvoinnin ja
YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN TOIMINTA- KULTTUURIN MUUTOS MIHIN TARPEESEEN HAETTU RATKAISUA? Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän
Hankesuunnitelma TARMO monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä
Hankesuunnitelma 11.9.2017 TARMO monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä Toteutusaika: 1.6.2018-31.12.2020 Toiminta-alue: Pohjois-Karjala Hankkeen hallinnoija ja toteuttaja: Pohjois-Karjalan
Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena
Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden
Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja
Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä
1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu
1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu Tuottava Pohjois-Karjala 13.6.2017 Mikä on kokeilu? 2 Mikko Annalan 17.2. esittelemien diojen pohjalta 13.6.2017 Mikko Annala/DemosHelsinki 17.2. Kick Off-tilaisuuden
SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI
SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI Suuntakaksikko Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA JA
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten
Palautekysely verkostolle Yhdessä hyvä OTEhankkeesta. Yhteenveto
Palautekysely verkostolle hankkeesta Yhteenveto 1. Maakuntasi Vastaajien määrä: 61 Etelä-Karjala Kymenlaakso Yhteensä Etelä-Karjala 40 0 40 Kymenlaakso 0 21 21 Yhteensä 40 21 61 2 2. Mitä tahoa edustat?
Hankkeita vuotiaille kouvolalaisille
Hankkeita 15-29-vuotiaille kouvolalaisille Hyödynnä eri hankkeiden tarjoamat mahdollisuudet! Hankkeet tarjoavat mm. tietoa ja ohjausta työllistymiseen, liikuntaan ja terveyteen sekä arjen askareisiin,
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori 26.3.2019 Ajankohtaista lainsäädännöstä Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen Kehitysvammaisten Tukiliitto jutta.keski-korhonen@tukiliitto.fi lakineuvonta@tukiliitto.fi
Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR
Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR 16.8.2018 Punkaharju ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, TL 4 Koulutus, ammattitaito
VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen
Kuva Arto Iwendorff VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen 8.11.2018 Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoija ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio
Uusi suunta työelämään kokeilu
Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Uusi suunta työelämään kokeilu Oulun kaupunki Kokeilun perustiedot Uusi suunta työelämään -kokeilu 1.4.2017 31.12.2018 Teema: Osatyökykyisen työnhakijan ja uudelleensijoitettavan
KYVYT KÄYTTÖÖN -SEMINAARI 13.-14.10.2015 TAMPERE
KYVYT KÄYTTÖÖN -SEMINAARI 13.-14.10.2015 TAMPERE Avaussanat ylijohtaja Leo Suomaa 13.10.2015 Lupaus pitäköön Me olemme yhteiskuntana edustajiemme välityksellä luvanneet itsellemme hyvinvoinnin joka edellyttää
Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN
Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen
Ohjaamo osana ESR-toimintaa
Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR
Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous
Liikunta ja osallisuus -hanke Tukiryhmän kokous 16.12.2016 Kuulumiskierros Hankkeen keskeisimmät toimenpiteet tukiryhmän kokouksen 7.6. jälkeen Liikunta ja osallisuus -hankkeen keskeisimmät toimenpiteet
Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot
Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,
SATAKUNNAN SÄHKÖINEN VALMENNUSPAIKKAREKISTERI
SATAKUNNAN SÄHKÖINEN VALMENNUSPAIKKAREKISTERI Raportti vastauksista Niina Tammi ja Mari Takala etunimi.sukunimi@pori.fi Sisällysluettelo. TAUSTA... 0. Taustaa valmennuspaikkarekisterin tarpeelle tulevaisuudessa...
Sote-valmistelijat
Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna
Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita
Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen
POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.
POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta
LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia
LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia Alueellisten TNO-asiantuntijoiden koulutus 11.-12.11.2014 LAITURI-projekti LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen
Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyyttä on monenlaista. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,
Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään
KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi
KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa
Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski
SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan