Liekki valmennus. Yhteenveto ja katse tulevaisuuteen Taulun Kartano

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liekki valmennus. Yhteenveto ja katse tulevaisuuteen 27.-28.4.2011 Taulun Kartano"

Transkriptio

1 Liekki valmennus Yhteenveto ja katse tulevaisuuteen Taulun Kartano

2 Fiiliskierros Pauli: Tulin tänne vaikka en ole tehnyt mitään ja nyt on tosi hyvä mieli. Itsensä johtaminen kolahti jo aiemmin mutta Liekki-prosessia ja aikaa reflektoidessa kiteytyi, että itsensä johtaminen on aina ensin ja toisen johtaminen voi sen jälkeen vasta alkaa. Töissä on takana leirikouluviikko kuutosluokkaisten kanssa Vuokatissa: 22 oppilasta. Oli kuin lomalla olisi ollut, koska lapset pitivät huolta toisistaan. Leevi: kysymyspatteristo on tulostettu ja katseltu mutta sairaana olo on vienyt voimat. Tämä lähijakso on hyvässä saumassa. Mukavaa tulla kaiken kiireen keskeltä. Kirjoja luettuna: Sydänmaalakka: Jatkuva uudistuminen. Kirjasta kolahti, että pitäisikö viisautta opettaa koulussa oppiaineena? Jaakko Heikkilä: Kasva, välitä ja valmenna kirja luettuna myös tähän kertaan. Kolahduksena Win-win kommunikointimenetelmänä. Liekki-valmennuksen aika on mennyt tosi nopeasti. Jaana: luki saman kirjan kuin Leevi. Pöllämystynyt olotila jäi kirjasta, jota voi lämmöllä suositella. Silti kävi mielessä kirjoittajan oma ajankäyttö, koska myönsi itse käyttävänsä kesälomaa työnsuunnitteluun. Liekki valmennuksen antia pohtiessa ajatuksena, että valmennuksen pitäisi olla työpaikalla. Nyt on tilanne, jossa vain itse hyötyy valmennuksesta. Kirjasta kolahti myös BSC balance score card ja ajatus,että vaihdetaan kello kompanssiin ja kiire tärkeisiin asioihin. Urheilusta voisi siirtää koulumaailmaan : usko ja into pelaamiseen ja sitoutuminen sellaisen samanlaisen kun saisi työpaikalle ja oppilaisiin. Joona: Aika on mennyt tosi nopeasti. Vauva valvottaa vatsakipuineen. Luettuna Risto Havunen: Kehitä valmentamisen taitoja. Antina yksinkertaista teoriaa ryhmätöistä. Perusedellytystehtävät kolahduttivat kirjassa eniten ja ryhmän kehitysvaiheet. Johtajan kova tehtävä on osoittaa ryhmän tehtävä, että tiimiläinen voi siihen sitoutua ja nähdä oman hyödyn. Valmentajan tarkistuslistat olivat myös hyviä. Käytännönläheinen kirja. Näytelmät onnistuivat historian tunnilla hyvin. Osa oli lyhyempiä kuin toiset mutta pääsääntöisesti ne kaikki olivat hyviä. Laukaan kehityshaaste on saavutettu: uusi ryhmä on saatu kasaan. Kysymyspatteristoa yritetty aukaista.

3 Fiiliskierros Johanna: Flunssa on ollut. Kroppa huutaa muutoksia. Yrittäjyysprojekti etenee tosi mainiosti. Toukokuussa lähtö Italiaan ryhmän kanssa. Rahat kerätty kahviolla, kevät kirppiksellä ja muilla vastaavilla projekteilla. Ensi vuoden osalta pitää miettiä omaa työtä uudelleen: esikoinen aloittaa koulun, teatterityö sai rahoitusta ja työsopimus uusittu päätoimiseksi. Heikki Peltola: Jokaisella on juttunsa. Omaa tilannetta kolahditutti eroanomus keskinkertaisten joukosta. Omassa elämässä täytyy tehdä valintoja. Innostusta tarvitsee kaikkeen tekemiseen ja sitä innostusta pitäisi myös pystyä sytyttämään. Kiteyttämiskortit käyttöön opetustyössä. Hanna: Rehtorilta saapui tekstari sopivasti piristämään päivää. Kysymyspatteristo aiheutti ahdistuksen, koska kirjoittamistyötä tuntuu olevan liikaa. Luettuna PRO: Esimiestyö, valmentaminen ja uudistaminen. Töissä varjoharjakaiset vietetty opettajien kanssa, joihin myös rehtori osallistui. Kolahduksena ikävien asioiden esille ottaminen kasvotusten. Palopuhe on pidetty yrittäjyyskasvatuksesta opettajankokouksessa. Yrittäjyyspäivä on ilmoitettu oppilaille ja se etenee. Kirjassa oli paljon sellaista mistä me olemme täällä puhuneet. Hyvä suunnittelu ja rajojen asettaminen jäi mieleen sekä työajanseuranta, jota aina välillä kannattaa tehdä. Kokeiluna yhteistoiminnallinen oppiminen talvisodan kriiseistä ja se kokeilu ei toiminut ihan täydellisesti. Martti: Kiirettä on pitänyt ja töissä on ollut ihan normisettiä. Luettuna Kansikas Juha: Kasva yrittäjyyteen kirja. Pihankunnostus tapahtuma oli kehittämistehtävänä ja huomion kohteena myös ekologinen näkökulma. Tapahtuma alkaa klo 16 koululla parilla tunnilla töitä ja sitten alkaa juhlahumu ja huutokauppa. Oppilaat ovat tehneet itse tapahtumaa. Martti esittelee tätä casea vielä lähijaksolla muille. Koulusta lähtee yrittäjyyden polku. Kirjassa oli mielenkiintoisia juttuja päiväkodista lukioon saakka yrittäjyyskasvatuksen osalta.

4 Fiiliskierros Tuovi: Juhani Tamminen: Teamwork kirja luettuna. Kolahduksena ja mietinnässä miten minä tauti tappaa hyvänkin joukkueen salakavalasti. Tammisen kirjassa on 13. erätaukoa, jotka pistivät hyvin pohtimaan. Kymmenen porrasta voittajaksi kolahti ei kaikilta osin sovi kouluun mutta paljon on samaa. Valmentaminen on taidetta. Kurt Lindströmin Poppamies on myös luettuna. Töissä elämä on ollut aikamoista selviytymistä. Töitä ja juttuja suoritettavaksi on kasautunut paljon mutta oma hanke Iloa ikäihmisille on tuottanut paljon oivalluksia, oppia ja iloa itselle. Ensi syksynä tälle syntyy jatkoa. Mukava oli tulla valmennuksen lähijaksolle ja on tunne, että tästä lähtee jotain vielä itämään. Liekki-valmennuksen kovin kolahdus: antaa oppilaille enemmän vastuuta ja tekemistä. Janne: hötäkkää on ollut. Varjola oli hyvä pysähdys, kun sai suunnitella ja aikataulutettua hommat on kehittämistehtävä H-hetkipäivä ja yrityspäivä näyttää etenevän ihan hyvin. Heiskala & Huhtakallio : Uusijako kirja on luettuna. Historiallista tietoa yhteiskunnan muutoksesta. Suositeltavaa luettavaa varsinkin historian opettajille. Aikataulu kehittämistehtävssä on saatu pitämään vaikka pientä stressin poikasta on ilmassa. Susanna: Yöllä herätty miettimään yrityspäivän onnistumista. Hienoja juttuja on tehty oppilaiden kanssa. Teollisuusyritykset ovat hieman haasteellisia. Oppilaiden ja yrittäjien välinen juttu. Positiivista palautetta yrittäjiltä, että oppilaat ottavat itse yhteyttä ja ovat kiinnostuneita. Kysymyspatteristo on tulostettu mutta ei ole ehtinyt tarkemmin tutustumaan. Personal trainerin kanssa yhteinen polku on päättynyt. Luettuna Unna Lehtipuun: Kulttuuriälykäs bisnesviestijä -kirja.

5 Fiiliskierros Heli: Lehtijuttu on tehty yrityskylä tapahtumasta. Teemaviikko Afrikasta on myös takana. Opettajien työpanos vaihteli hirveästä hienoon. Kevätjuhlat ovat koulussa pienellään kun te lassa kaikki oppilaat saivat esiintyä ja näyttää taitojaan. Luettuna Jyrki Kontturin Niukkuuden pedagogiikka kirja. Opettajalehdessä kehuttu kirja, joka on lukijan mielestä populistinen. Marja: Elämä on ollut tosi kiireistä. Markku Envallin Tanssija neulankärjellä kirja luettuna. Teemana opetuksessa afrikka ainoastaan matematiikka on tehty kirjoista. Avustaja on ollut mukana. Kirjassa passeleita ajatuksia.

6

7 Graphic Facilitation Blogi aiheesta underombygningen.wordpress.com

8

9 Treeni 1 Oman päivitetyn oppimissopimuksen tekeminen graafisen facilitoinnin keinoin Kiva työskentelytapa. Ei luonteva tapa. Kun pääsi alkuun, niin sitten sujui. Kuva konkretisoi. Aivoissa tapahtuva erilainen mielleyhtymä ja prosessi haastaa aivotkin. Yksinkertaistaminen ja sen taito. Miltä oppimissopimus näyttää? Mitä muutoksia on tapahtunut vuodessa? Osalla oppimissopimus on pysynyt samana tai vain pientä päivitystä Tuovi ja Johanna esittelivät omat päivitetyt oppimissopimukset graafisen facilitoinnin keinoin Ajattelun muutosta on tapahtunut ja se näkyy myös päivitetyissä oppimissopimuksissa. Martti on kokeillut oppimissopimusta 6-luokkalaisten kanssa ja saanut kokeilusta hyviä kokemuksia.

10 Treeni 2. Rastit 3 ryhmää, 3 karttaa, rastilla aikaa 20min Oppiminen ja yrittäjyys, Morva Johtaminen ja yrittäjyys, Hiekkaharju Asiakkuudet ja yrittäjyys, Järvilinna Innovointi ja yrittäjyys, Tiimiakatemia Strategia ja yrittäjyys, Varjolan tila Prosessin läpikäyminen jokaisen lähijakson muistiinpanoista poimittujen kolahdusten ja kuvien avulla

11 Viimeinen synnytys Aiheena: Liekki syttyy, palaa, roihuaa! Arviointikriteerit: 5E: escapism, education, e-sprit, estetics, entertainment Yhteistoiminnallisuus Valmennuksellinen ote

12 Pecha Kucha Seminaari ihmisille, jotka ovat kyllästyneet seminaareihin. Kukaan ei jaksa katsoa kauhean kauaa, kun joku paasaa jostain asiasta. Kaikki hyvät viestit voi tiivistää",

13 pulina Pecha Kucha (jap. ペチャクチャ)on esitysformaatti, jonka avulla voidaan esitellä luovaa työtä helposti ja epämuodollisesti. Menetelmä on kehitetty vuonna 2003, jotta nuoret muotoilijat voisivat tavata, verkostoitua ja esitellä töitään julkisesti Tavoitteena on pitää esitykset lyhyinä, kiinnostustaso korkealla ja mahdollistaa se, että monet esittäjät voivat jakaa ideoitaan

14 6 min 40 sek Esityksessä 20 kuvaa, joita jokaista näytetään ja selitetään tasan 20 sekunnin ajan Esitysten sisältöä ei rajoiteta millään tavalla

15

16

17 Treeni 3: Pecha Kucha

18 Kehittämistehtävät ja kysymyspatteristo Apukysymyksiä toimintamallin/oppimisympäristön/ -menetelmän mallinnukseen: (Sovella kysymyksiä sen mukaan, mistä mallinnuksesta on tarkkaan ottaen kyse) Toimintamallin (/oppimisympäristö/-menetelmä) kehittäjät/toteuttajat? Milloin toimintamallin kokeilu on toteutettu? Jos jo vakiintunut käytäntö, kuvaile, milloin ja miten sai alkunsa. Kuinka monta opettajaa osallistui kehittämistyöhön ja kokeiluun? Paljonko toimintamallin luomiseen tarvitaan kehittämis- ja suunnitteluaikaa yhteensä? Missä koulussa, millä luokka-asteella ja missä oppiaineessa toteutettu? Montako opiskelijaa osallistuu kuvattuun toimintaan? Sisältyykö pakollisiin/valinnaisiin/syventäviin/soveltaviin opintoihin? Kauanko kuvattuun toimintaan käytetään aikaa? Miten aika jaksotetaan? Kuinka monta päivää, oppituntia, vapaa-aikaa jne. Kuinka monta opettajaa tarvitaan mallin toteuttamiseen, paljonko opettajilta menee aikaa valmisteluun? Kuinka paljon aiemmin valmistelu on aloitettava? Paljonko tarvitaan rahaa ja mihin (esim. bussikuljetukset, oppimateriaali jne.)? TARKKA KUVAUS TOIMINTAMALLISTA esim. yrittäjyyspäivän/tapahtuman ohjelma ja toteutus, lehden tekeminen, oppimateriaali, linkit, valokuvat yms. = kuvaa mahdollisimman tarkasti kaikki mitä tarvitaan, jotta mallin toteutus onnistuu. (aseta itsesi ulkopuolisen opettajan asemaan, joka haluaisi ottaa mallin käyttöön ja mieti, mitä kysymyksiä sinulle vielä herää) Opiskelijoilta/opettajilta saatu palaute? Onko jatkuvassa käytössä koulussa, jos ei, miksi ei? Jääkö malli elämään eli otetaanko käyttöön? Minkälaisia tietoja, taitoja ja osaamisen tasoa opiskelija tarvitsee osallistuakseen mallin mukaiseen opetukseen ja miten nämä edelleen kehittyvät osallistumisen myötä? Millä tavoin malli/toiminta kytkeytyy nimenomaan yrittäjyyskasvatukseen?

19 Palautetta valmennuksesta

20 Yrittäjyyskasvatuksen Ehjä Polku hanke/ Niina Helin Mallinnokset / kysymyspatteristot ovat apuna hankkeen puitteissa tehtävää kuvausta varten Levitys pedanetin kautta Muodolla ei ole väliä, voi olla kuvia, tekstiä ym. Hankkeen lomakkeet ja mallinnokset palautetaan Niina Helinille niina.helin@jao.fi Kuntamallit ovat työn alla hankkeessa ja ne ovat keskeisessä roolissa hankkeessa, myös osa toteuttajat mallintavat omaa toimintaansa. Lisäksi hankkeelta tulossa opettajille työkalupakki mitä yrittäjyyskasvatus on eri tasoilla sekä näkökulmalla mitä maakunnassa tapahtuu Hankeelle haetaan jatkoa ensi syksynä fokuksena korkeakoulujen välinen yhteistyö NY-yrittäjämallia hyödyntäen ja maakunnallisen yrittäjäkoulun tekeminen (ammattiopistot ja lukiot), opettajakoulutuksen kehittäminen aokk ja okl/ yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta Opettajankoulutuslaitokseen on hankkeen puitteissa tuotu 3op aineopintoja ja 3op syventäviä opintoja yrittäjyyskasvatuksen aiheesta. Mitekäs ne aineopettajat? Aineopettajien koulutukseen pitäisi panostaa yrittäjyyskasvatuksen osalta. Mitä liekkiläisille tästä eteenpäin? Levittämisseminaarit? Verkostotapaamiset? Keskisuomalainen yrittäjyyskasvatuksen verkosto? Pitää olla fyysinen kohtaaminen arjessa - helppoa ei vaadi pinnistelyä ja ponnistelua, konkreettinen tapaaminen, worksshopit, Yrittäjyyskasvatuksen iltapäiväkahvit

21 Treeni 4: Aikamatka Tehdään aikamatka ja avataan klo 15 Yrittäjyyskasvatus on oppiaineena koulussa, opetussuunnitelman kiinteä osa aivan kaikille Uusia yrittäjyyskasvatuksen tuulia kuulee lastenlapsilta ja pappa voi muistella rauhassa menneitä. Muuramessa lähti hyvin käyntiin- useita uusia hankkeita tiimimestareita löytyy talosta useita työpaikalla täydellinen flow-tila. Taas isyyslomalla ja hyvillä mielin, oppilaissa on enemmän itseohjautuvuutta, projektityöskentelyn ohjetta voi jättää pöydälle lojumaan ja hommat hoituu. Innostusta ja rakenteissa näkyvää toimintaa, josta osoituksena yrityspajabulevardi. Koko kylä kasvattaa yrittäjyyteen. Hyvässä ilmapiirissä opo ei aina koululla vaan pystyy tekemään/ toimimaan itsekin yrittäjänä Luokanopet tehostaneet yrityskasvatustaan ja toimivat tiimivalmentajina. Kokonaisvaltaista pedagogiikkaa. Koulutyö/vapaa-aika/ nuorisokasvattaja/vanhemmat/huoltajat/opettajat MAHIS-systeemi

22

23 Sandra&Susanna ovat koulusta tiimimestareita ja innostus on erityisen huikea aineopettajissa. Yrittäjyyskasvatuksen projektit ovat muuttuneet ja muovautuneet esimerkiksi entinen yrityspäivä on yrittäjäsuunnistus eteenpäin viety huikeasti Jannen kanssa sitä omaa kehittämistehtävää. Joogapiiri voimaannuttaa Muuramen alakoulussa: yrittäjyyshanke sivussa koska uusi uudisrakennus. Nyt on hyvät tilat. Pieniä yrittäjyyshankkeita kokoajan menossa. Leirikouluihin, varojen hankkimista tarvikkeisiin. Piha on kunnossa ja vaikuttaa koko koulun systeemiin. Aamu-tvssäkin on oltu. Opo-koulutus ja tiimimestarit käytynä ja duunissa on vakipaikka. Yrittäjyyskurssia on tullut vedettyä jo kolmatta vuotta. NY yrityksiä pyöritellään koko ajan. Lanseerattiin toimiva malli yrittäjyyskasvatukseen. Idea lähti Italia-proggisesta ja siitähän tuli malli, jota pystyi käyttämään ja innostamaan nuoria sekä opettajia yrittäjyyteen. Vakituinen työpaikka. Perusopetuksessa on erityinen ote yrittäjyyskasvatukseen. PBL-ote.

24 Kiitos!

25 Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku projektin toteuttajaorganisaatioiden logot:

Liekki II valmennus. Orientaatio Tiimiakatemia

Liekki II valmennus. Orientaatio Tiimiakatemia Liekki II valmennus Orientaatio 26.10.2010 Tiimiakatemia Päivän agenda Ketä me ollaan ja mitä me täällä tehdään? Liekki valmennus aikataulut ja käytännöt Valmennusmenetelmät, muutamia peruskäsitteitä Odotuksia

Lisätiedot

Liekki valmennus. Innovointi ja yrittäjyys 19.1.2011 Tiimiakatemia

Liekki valmennus. Innovointi ja yrittäjyys 19.1.2011 Tiimiakatemia Liekki valmennus Innovointi ja yrittäjyys 19.1.2011 Tiimiakatemia Aloitus & 1. treeni Lähtökohtana päivään on oman näkökulman vaihtaminen tai muuttaminen Treeni 1 on tutustumiskierros Tiimiakatemialla

Lisätiedot

Liekki valmennus. Asiakkuudet 10.11.2010 Järvilinna

Liekki valmennus. Asiakkuudet 10.11.2010 Järvilinna Liekki valmennus Asiakkuudet 10.11.2010 Järvilinna Fiilisrundi Marja: Mikko Ojanen: Kaswu kirja luettu. Kolahduksena eri temperamentit ja ihmistyypit ja niiden huomioiminen. Kehittämistehtävä etenee hyvin

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Liekki valmennus. Strategia 9.3.2011 Varjolan tila

Liekki valmennus. Strategia 9.3.2011 Varjolan tila Liekki valmennus Strategia 9.3.2011 Varjolan tila Fiiliskieppa Kevättä ilmassa!! Janne: onnistu strategiassa kirja luettu. Ei juurikaan kolahtanut. Plärättynä läpi puhdas taloustieteen kirja. Nopea strategia

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN YRITTÄJYYS TEEMA Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv Ajankohta: 1. päivä 20.3.2012 ja 2. päivä 29.3.2012 Turku Kouluttaja: Tarja Nieminen, Villinikkarit Oy 15-20 opettajaa Sisältö: - Työelämäyhteistyö

Lisätiedot

Asiakaspalvelu remonttiin

Asiakaspalvelu remonttiin Asiakaspalvelu remonttiin Metso lentoon asiakaspalveluhanke pääkirjaston lainauspalveluissa Tampereen kaupunginkirjasto Metso lainauspalvelut Anu Virtanen 1 Hankkeen lähtökohdat ja perustiedot Kulttuuri-

Lisätiedot

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 Työssäoppiminen yrittäjänä Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 TOY työssäoppiminen yri äjäna TOYn idea on tarjota opiskelijoille mahdollisuus kehi ää omaa yritysideaansa ja toteuttaa

Lisätiedot

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia WISIO on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden oppimisympäristö, joka toimii kohtauspaikkana eri toimijoiden välillä. WISIO:ssa on muuntuvien yrittäjyyden

Lisätiedot

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Peruskoulun etäopetus Turussa Alkanut 2008 Käynnistäjänä VIRTA-hanke Välineenä Adobe Connect Oppiaineet A2-ranska A2-ruotsi A2-espanja Ortodoksiuskonto Tutkimuksia ja selvityksiä

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ry Nuorelle tietoa ja positiivisia kokemuksia työelämästä Nuorille työelämä-, yrittäjyys- ja talousvalmiuksia Työelämäyhteistyö osaksi suomalaista

Lisätiedot

Lapset puheeksi - ehkäisevän työn välineitä kouluun. Tiina Huilaja koulukuraattori

Lapset puheeksi - ehkäisevän työn välineitä kouluun. Tiina Huilaja koulukuraattori Lapset puheeksi - ehkäisevän työn välineitä kouluun. Tiina Huilaja koulukuraattori Lukio 100 Yläkoulu 214 Matkailuop 120 Lukkarin koulu 210 Sirkan koulu 120 Alakylä 39 Kaukonen 27 Raattama 6 Alakoululaisia

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Kipinä-päivä. Muistiinpanoja ja poimintoja Jämsä 11.9.2010 Kokoajat: Timo Hyväri & Laura Koskinen & Maija Kotamäki & Vilma Väisänen

Kipinä-päivä. Muistiinpanoja ja poimintoja Jämsä 11.9.2010 Kokoajat: Timo Hyväri & Laura Koskinen & Maija Kotamäki & Vilma Väisänen Kipinä-päivä Muistiinpanoja ja poimintoja Jämsä 11.9.2010 Kokoajat: Timo Hyväri & Laura Koskinen & Maija Kotamäki & Vilma Väisänen Jämsän Kipinässä 180 opettajaa Yrittäjyyskasvatuksen toteutuksen takana

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään.

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön Liite 2 Ohjeita n käyttöön Huoltajalle 1. Varaa tarpeeksi kiireetöntä aikaa. 2. Valitse ympäristö, jossa sinä ja lapsesi pystytte keskittymään kysymyksiin. 3. Mukauta kysymysten sanamuodot omalle lapsellesi

Lisätiedot

Kasvatustieteen päivät

Kasvatustieteen päivät Kasvatustieteen päivät Elena Ruskovaara 22.11.2007 Yrittäjyyskasvatuksen nykytilan kuvaus ja mittaristo Tavoite: hanke käynnistyy keväällä 2008 ESR hankkeena Yksityisrahoituksen osuus on jo hankittu Hankkeen

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Hyvinvointiklinikka - hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet

Hyvinvointiklinikka - hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet Hyvinvointiklinikka - hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet 1.1.2015-30.6.2017 Minna Vaittinen Hyria koulutus Oy 22.11.2016 Mikä hyvinvointiklinikka-hanke on? Hyria koulutuksen

Lisätiedot

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA URHEILUAKATEMIAOHJELMAN YLÄKOULUSEMINAARI 12.-13.3.2015 #urheiluakatemia #yläkoulu Torstai 12.3.2015 11:30 Lounas + ilmoittautuminen, Varalan Urheiluopisto Tampere

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi M I K Ä O N TÄ R K E Ä Ä, KUN TO I M I N N A N M U U TO S V I E DÄ Ä N L Ä P I J O H TA M I S E N J A H E N K I LÖ S TÖ N O S A A M I S E N N Ä KÖ KU L M A

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Selänne 13.9.2016 Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable! - Michael Fullan

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari

Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari Minä muutoksessa ja muutos minussa Pirkko-Liisa Vesterinen KT, dosentti Kunnanjohtaja 15.4.2015 Pirkko-Liisa Vesterinen 15.4.2015 1 1. Minä muutoksessa Mikä

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi Työhyvinvointi Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa Heli Heikkilä ja Laura Seppänen ESIMERKKI 1: Raideliikenteen hallinta 1/2 Liikenneohjaajasta kalustonkäytönohjaajaksi Liikenteenohjaus ei

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Kipinä valmennus Yrittäjyyskasvatuksen Ehjä Polku. Konnevesi 4.5.2010

Kipinä valmennus Yrittäjyyskasvatuksen Ehjä Polku. Konnevesi 4.5.2010 Kipinä valmennus Yrittäjyyskasvatuksen Ehjä Polku Konnevesi 4.5.2010 Aloitus Esittäytyminen ja kuulumiset Menossa mukana: Hanna Waldén (Partus) Valmentaja Satu Mursula (Jao) Yrittäjyyspuolen koordinaattorina

Lisätiedot

ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE

ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE Rovaniemen sairaalakoulu ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE Oppilas Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Henkilötunnus Kotikunta Koulu Koulu ja kunta Opettaja Luokka-aste Puhelin Rehtori

Lisätiedot

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta #digikoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää peruskoulun ja lukion opettajien odotuksia ja

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelma

Kestävän kehityksen ohjelma Kestävän kehityksen ohjelma tavoitteita, toimintaa ja tuloksia Annukka Luomi ja Laura Virta 8.10.2010 Tervetuloa pajaan! 4V-hanke Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn käynnistäminen Keke

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

OPISKELIJAN NÄKÖKULMA. Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu

OPISKELIJAN NÄKÖKULMA. Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu OPISKELIJAN NÄKÖKULMA Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu 2 EXAM-konsortion käyttäjäkysely opiskelijoille 2017 Vastauksia 2119 kpl 15 eri yliopistosta ja korkeakoulusta. Vastaajista : 36,5% tehnyt

Lisätiedot

Opintopolkujen visualisoinnin toimintamalli

Opintopolkujen visualisoinnin toimintamalli Opintopolkujen visualisoinnin toimintamalli Visualisoinnit, mitä tarkoitetaan ja mitä hyötyä? Opintopolkujen esittely videoiden, kuvien, pelillisten menetelmien ja graafisten esitysten avulla Opintopolkua

Lisätiedot

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti.

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti. Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä

Lisätiedot

Kohti visiota näkökulmia tulokselliseen ja hyvinvoivaan korkeakoulutyöhön

Kohti visiota näkökulmia tulokselliseen ja hyvinvoivaan korkeakoulutyöhön Kohti visiota näkökulmia tulokselliseen ja hyvinvoivaan korkeakoulutyöhön Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Marjo Heikkinen ja asiakkuuspäällikkö Tero Virtanen 1 Työhyvinvointi syntyy onnistumisesta ydintehtävässä

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

OPS2016 ja ohjelmointi

OPS2016 ja ohjelmointi 1 OPS2016 ja ohjelmointi - johdattelu ohjelmointiin alakoulussa MIKKO HORILA & TUOMO TAMMI OPS2016 ja ohjelmointi 2 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet päivittyvät syksyllä 2016. Koodaustaidot

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

+**&,-(./0*1 2 3*&145)#

+**&,-(./0*1 2 3*&145)# !"#"$#%&'$#"(")((** +**&,-(./0*1 2 3*&145)# +*5,-",(*$#"(")()6,1.1(*7$ 1**5,1("&*,1#%&'-$.&'6'1('7 *58.1(*$8*$8)/&*1(* 9/6*0$"0"((**$#.1'&('$6.(1'5.(#,'$8*$6*58"8*!"#$%&'($&"'#)(*##)*&#&&+"(,&&-#'*%.*&&--&

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla

Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla Yrittäjyysluokka oppilaan näkökulmasta MISSÄ OLEMME ONNISTUNEET? itse ja yhdessä tekeminen vastuu soittamaan oppiminen käytännönläheisyys yhdessä onnistuminen

Lisätiedot

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö

Lisätiedot

Ilmiökeskeinen pedagogiikka. Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto

Ilmiökeskeinen pedagogiikka. Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Ilmiökeskeinen pedagogiikka Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Ilmiöperustaisuus oppiaineperustaisuus, esimerkkinä globalisaatio Oppiaineittainen oppiminen

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus muodostuu opettajien koulutuksesta,

Lisätiedot

NuoVo demovalmennus 12.8.

NuoVo demovalmennus 12.8. NuoVo demovalmennus 12.8. NuoVo - tapa toimia toisin! Oletteko kuullut kenestäkään, joka esittelee valmennusmenetelmiään julkisessa demovalmennuksessa? Me emme olleet kuulleet ja siksi päätimme kokeilla,

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Työssäoppiminen Yrittäjänä OTSIKKO TOY. Alaotsikko. malli. Lyhyesti Terhi Leppä

Työssäoppiminen Yrittäjänä OTSIKKO TOY. Alaotsikko. malli. Lyhyesti Terhi Leppä OTSIKKO Alaotsikko Työssäoppiminen Yrittäjänä TOY malli Lyhyesti Terhi Leppä IKATA: Yrittäjäksi kasvamisen polku Sisäinen yrittäjyys Siirtymisvaihe Ulkoinen yrittäjyys Kantava teema Sisällä polttelee ja

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Valtakunnalliset työpajapäivät. Hyria säätiö sr. Yksilölliset polut valmennuksessa. Ke Rulla

Valtakunnalliset työpajapäivät. Hyria säätiö sr. Yksilölliset polut valmennuksessa. Ke Rulla Valtakunnalliset työpajapäivät Hyria säätiö sr Yksilölliset polut valmennuksessa Ke 10.4 16-17 Rulla Heikki Kallunki, Tanja Kuri, Kaisa Saariniemi, Kristiina Kauranen, Laura Heikkilä PALVELUTARJOTTIMEN

Lisätiedot

Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!!

Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!! Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!! www.zestmark.fi! www.zestmark.fi ZestMark auttaa nuoria rakentamaan omaa tulevaisuuttansa kohtaamisten ja valmennusten avulla.! www.zestmark.fi Visiona: 100

Lisätiedot

Oppivat koulut Oppimisen tulevaisuus barometrien ja OPS-hautomoiden jäljillä kohti kehittyvää koulua

Oppivat koulut Oppimisen tulevaisuus barometrien ja OPS-hautomoiden jäljillä kohti kehittyvää koulua Oppivat koulut Oppimisen tulevaisuus barometrien ja OPS-hautomoiden jäljillä kohti kehittyvää koulua Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Siilinjärvi 5.9.2014 Tiina Airaksinen Otavan Opisto OPS-hautomot

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus

Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus Miten Painonhallintaluotsi eroaa perinteisistä painonhallintaryhmistä? Kilojen, kaloreiden ja liikuntasuoritusten vahtimisen sijasta keskitymme konkreettisiin keinoihin,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Koulutukset syksyllä 2005

Koulutukset syksyllä 2005 Koulutukset syksyllä 2005 Agendi Modus Tuumasta toimeen yrittäjyyskasvatushankkeen tarjoama täydennyskoulutus eteläkarjalaisille opettajille. Koulutusteemoina mm. yrittävä elämänasenne, ideasta tuotteeksi,

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Opstuki2016- työpaja III

Opstuki2016- työpaja III Opstuki2016- työpaja III TULEVAISUUDEN KOULU -OPETTAJUUS MUUTOKSESSA- Savonlinna 10.4.2014 Merja Kuosmanen PÄIVÄN TAVOITTEET: Tulevaisuuden koulu- opettajuus muutoksessa 1. Tietoa, työkaluja oman paikallisen

Lisätiedot

Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala

Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala Lintu Sininen Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala Karjaan yhteiskoulu ja Karjaan lukio Koulumme toimivat läheisessä yhteistyössä, samansuuntaisin arvoin ja toimintatavoin, lähtökohtana

Lisätiedot

Liekki valmennus. Asiakkuudet 27.01.2011 Hiekkaharju

Liekki valmennus. Asiakkuudet 27.01.2011 Hiekkaharju Liekki valmennus Asiakkuudet 27.01.2011 Hiekkaharju Mitä kuuluu? Kokeilut? Kirjat? Eija: Luettuna Hellman: Asiakastavoitteet ja strategiat kirja, joka ei napannut pätkääkään mutta esitteli asiakkaan kuitenkin

Lisätiedot