Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala"

Transkriptio

1 Lintu Sininen Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala

2 Karjaan yhteiskoulu ja Karjaan lukio Koulumme toimivat läheisessä yhteistyössä, samansuuntaisin arvoin ja toimintatavoin, lähtökohtana oppilaskeskeisyys ja yhteisöllisyys. Meillä on runsaasti yhteisiä opettajia ja työryhmiä, juhlia ja tapahtumia.

3 Kouluruokailulla haluamme edistää oppilaiden hyvinvointia, opiskelutehoa ja kouluviihtyvyyttä. Kouluruokailun periaatteet ja tavoitteet on kirjattu opetussuunnitelmaan. Kouluruokailu on meillä osa kokonaisvaltaista opetusta. Ruokailun merkitystä, annoksen oikeaa kokoamista ja hyviä tapoja opetetaan useassa oppiaineessa.

4 Kouluruokailun kehittäminen Kouluruokailuamme on kehitetty suunnitelmallisesti vuodesta 2001 lähtien: tulevan vuoden tavoitteet ja kuluneen vuoden toimenpiteet kirjataan tarkoin. Tavoitteenamme on, että oppilaat, henkilökunta ja vanhemmat arvostavat kouluruokailua, siksi tiedottamista vanhempainilloissa ja koulun verkkosivuilla on lisätty.

5 Keittiöhenkilökunta Henkilökunnan roolia tärkeinä kasvattajina ja työviihtyvyyttä lisättiin mm. hankkimalla uudet työasut, joissa on ruokalamme nimi Lintu Sininen. Koko keittiö- ja siivoushenkilöstö osallistuu Noste-koulutukseen ja osa suoritti EA1:n yhdessä opettajien kanssa.

6 Asiakaslähtöisyys Haluamme tuoda oppilaat ruokalaan ja viedä ruokalan sinne, missä oppilaat ovat. Työskentely oppilaiden kanssa on henkilökunnalle mieluisaa ja odotettua.

7 Kouluruokala pihamaalla Liikuntapäivänä koululounaaksi on tarjottu mm. perinteisiä grilliherkkuja, tortilloja ja Chinese take away ateria. Näissä tilaisuuksissa oppilailla on keskeinen asema ruoanjakelussa ja keittiöhenkilökunnan osana on olla asiakkaina sekä tarvittaessa apuna.

8 Oppilaiden vaikutusmahdollisuudet Ruokalatoimikuntaan kuuluvat aina lukion ja yhteiskoulun oppilaskuntien puheenjohtajat. Oppilaiden mielipiteitä kerätään säännöllisesti ja parhaita ideoita pyritään toteuttamaan. Kiinnostusta ruokalaa kohtaan herätellään mm. yhteiskoulun ja lukion välisellä somistuskilpailulla.

9 KYK-Deli KYK-Deli -ryhmä toimii ruokailuun ja edustamiseen liittyvissä tehtävissä. Ryhmään kuuluu vapaaehtoista luokkalaista. Ryhmä hoitaa kahvitarjoilun ja somistuksen koulun juhlissa ja koulutustilaisuuksissa, teemaviikkojen kilpailujärjestelyjä sekä liikunta- ja teemapäivien ruokailuun liittyviä tehtäviä. Lisäksi he voivat olla apuna erilaisissa poikkeustilanteissa.

10 Juhlat ja teemaviikot Juhlat luovat kouluun perinteitä, lisäksi ne ovat merkityksellisiä ruokaja tapakulttuurin opetuksessa. Teemaviikot tuovat vaihtelua ja herättävät mielenkiintoa ruokailua kohtaan. Teemaviikkojen kilpailujen yhteydessä kerätään aina oppilaiden mielipiteitä, ajatuksia ja toiveita kouluruokailusta.

11 Jaamme arjen ilot Munkki- ja donitsikahveilla on juhlittu mm. henkilökunnan uusia työpukuja, KYK-Delin edustusessuja ja voittolautasia. KYK-Deli ja ruokalatoimikunta eli oppilaiden ja keittiöhenkilökunnan edustajat tekevät vuosittain yhteisen opintoretken.

12 Lintu Sinisen omat leivonnaiset Näitä 9-luokkalaisten leipomia KYK-kaurasolmuja tarjotaan aina leipäviikolla. 85-vuotiskakkua tarjottiin itsenäisyyspäivänä vuonna 2002.

13 Yhdestä kääretortusta riittää noin 20:lle ja vuoden 2003 itsenäisyysjuhlien satukakkuihin tarvittiin yhteensä 30 torttua. Vuoden 2004 itsenäisyysjuhliin 8- luokkalaiset leipoivat 35 suomalaista piimäkakkua.

14 Omenaleivoksia tarjottiin vuonna Itsenäisyyspäivän leivontatalkoot kuuluu valinnaisen kotitalouden 8. vuosiluokan ohjelmaan. Myös somistus on tärkeä ja mieluinen osa juhlatunnelmaa ja tapakasvatusta, sen ja tarjoilun hoitaa KYK-Deli.

15 Ruoka saa aina ihmiset yhteisen pöydän ääreen, niin myös kouluruoka. Se kokoaa, houkuttelee, opettaa ja innostaa meitä työskentelemään ja elämään yhdessä.

16 Merja Partanen Karjaan yhteiskoulu ja Karjaan lukio

Tähän mikä tahansa kuva Kata, laitatko kaikki Etusivun kuvat valmiiksi!

Tähän mikä tahansa kuva Kata, laitatko kaikki Etusivun kuvat valmiiksi! Tähän mikä tahansa kuva Kata, laitatko kaikki Etusivun kuvat valmiiksi! KOULURUOKA-AGENTIT: OPPILAAT MUKAAN KEHITTÄMÄÄN KOULURUOKAILUA 3.11.2015 ATERIA 2015 MINTTU VIRKKI, RUOKATIETO YHDISTYS RY. MENUSSAMME

Lisätiedot

Kouluruoka ja maatilavierailut alakoulujen opetuksessa

Kouluruoka ja maatilavierailut alakoulujen opetuksessa Kouluruoka ja maatilavierailut alakoulujen opetuksessa PERUSTIEDOT 1) Kunta 2) Yhteystiedot Koulun nimi Yhteyshenkilön sähköpostiosoite ja puhelinnumero 3) Koulussa vakinaisesti työskentelevien henkilöiden

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu

Munkkiniemen yhteiskoulu Munkkiniemen yhteiskoulu MUNKKA LAAJAN AINEVALIKOIMAN KOULU Munkka on moderni yksityiskoulu, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Munkkiniemessä. Koulun ainevalikoima on laaja ja monipuolinen.

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Päivä oli hieno, pahvimukit loppuivat nopeasti, vanhemmat tulivat upeasti mukaan. Rehtori 3 KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä kohtaamisia hyvien asioiden

Lisätiedot

Kouluruokailun kehittäminen

Kouluruokailun kehittäminen Kouluruokailun kehittäminen Hyviä kokemuksia luokkaruokailusta Sanna Rantala Vaajakummun koulu, Jyväskylä Kouluruokailun historiaa Vuonna 1943 ensimmäisenä maana maailmassa laki kouluruoan tarjoamisesta

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

Lataa Syödään ja opitaan yhdessä. Lataa

Lataa Syödään ja opitaan yhdessä. Lataa Lataa Syödään ja opitaan yhdessä Lataa ISBN: 9789523027909 Sivumäärä: 95 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.97 Mb SYÖDÄÄN JA OPITAAN YHDESSÄ - kouluruokailusuositus sisältää ohjeistukset kouluruokailun

Lisätiedot

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 320 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouksien arjen hallintaa ja sen yhteyksiä

Lisätiedot

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista

Lisätiedot

Päivitetty Rauman normaalikoulu

Päivitetty Rauman normaalikoulu Laadun kehittäminen arvioinnin perusteella: Seurannan ja arvioinnin tavoitteena on löytää kehittämiskohteet Kehittämistoimet suunnitellaan Toteuttamisen toimenpiteistä ja ajankohdasta sovitaan Kunkin osa-alueen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta

AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta AARTEENETSINTÄÄ PORKKANAMAALLA Opettajien kokemuksia suomalaisten koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta Pro gradu tutkielma, Pinja Sipari 2013 Puutarhakasvatus on ympäristökasvatusta

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 351 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouden arjen hallintaa ja sen

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014 Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379

Lisätiedot

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä.

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Monipuoliset oppimisympäristöt ja -menetelmät, oppimisen ilo ja koulutettu

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 1 Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaista kouluruokailua lapset eri puolella Suomea ja eri ikäryhmissä toivovat. Miten

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PAIKALLISET OSIOT 1.8.2016 ALKAEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PAIKALLISET OSIOT 1.8.2016 ALKAEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PAIKALLISET OSIOT 1.8.2016 ALKAEN Kieliohjelma Puumalan yhtenäiskoulussa englannin opetus aloitetaan ensimmäisellä vuosiluokalla. Englannin opiskelu jatkuu koko perusopetuksen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Haluamme palvella asiakkaitamme Espoo Catering -liikelaitos järjestää Espoon kaupungin ateriapalvelut. Palveluhenkiset alan ammattilaiset tuottavat

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista

Lisätiedot

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu. T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Kotitalous vl luokka. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

Kotitalous vl luokka. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet Kotitalous vl.7-9 7.luokka Opetuksen tavoitteet Käytännön toimintataidot T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan tyo ta ja toimintaa T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015 TAPAHTMAALENTERI SYSY 201 Päivitetty 21.8.201 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL E L ma 10.8. ti 11.8. ke 12.8. to 1.8. pe 1.8. la 1.8. su 16.8. ma 17.8. oulu alkaa 7. luokat klo 8.00

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4 Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa

Lisätiedot

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Mitä on osallistava mediakasvatus? Mitä on osallistava mediakasvatus? Pirjo Sinko, opetusneuvos, Opetushallitus Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 4.12.2012 Helsinki Media auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan Osallistaminen - suomalaisen

Lisätiedot

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Mitä on ehkäisevä päihdetyö? Ehkäisevä päihdetyö edistää päihteettömiä elintapoja, vähentää ja ehkäisee päihdehaittoja

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

2 Etelä-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntö hallintokantelusta

2 Etelä-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntö hallintokantelusta Koulutuslautakunta 2 03.10.2017 2 Etelä-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntö hallintokantelusta 2.9.2017 110/12.00.01/2017 Koulutuslautakunta Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Iitin kunnalta

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015 Kouluruokailun tyytyväisyyskysely 2015 Joulukuu 2015 Vastaajien ikä ja sukupuoli Ikä Sukupuoli 7-12 vuotta 26,59% 13-18 vuotta 63,62% yli 18 vuotta 9,79% tyttö 58,93% poika 41,07% 2 Missä koulussa ruokailet?

Lisätiedot

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä

Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä muiden huomioiminen sosiaaliset taidot kansainväisyystaidot vastuun =monikulttuurisessa ja kielisessä ottaminen ryhmässä

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija 25.9.2017 Wiss Kirsi 1 Esityksen sisältö Tietoa päätöksenteon tueksi Organisaatiotason tietoa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Henri Karjula. Maria Kiijärvi-Pihkala. Katariina Rantanen

Henri Karjula. Maria Kiijärvi-Pihkala. Katariina Rantanen Henri Karjula Maria Kiijärvi-Pihkala Katariina Rantanen Tässä teidän koululle tarkistuslista. Tarkistuslista on Oma valinta toimintaa tukeva työkalu, jonka avulla voitte kartoittaa koulunne nykytilanteen,

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen päivittäin

Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen päivittäin Kestävän kehityksen ohjelma Oppilaitos: Haapajärven yläaste Lukuvuosi: 2014-2015 KEKE-toiminta Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Joustava koulupäivä Suomessa Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita

Joustava koulupäivä Suomessa Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita Joustava koulupäivä Suomessa 19.5.2017 Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita Maailma on muuttunut Tulevaisuudessa tarvittava osaaminen on muuttunut Oppijoiden tarpeet ovat muuttuneet Olemme

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

Toiminnalliset vanhempainillat

Toiminnalliset vanhempainillat Toiminnalliset vanhempainillat Pois syrjästä -hanke Satakunnan sairaanhoitopiiri 1.1.2014 30.9.2016 Tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen sekä yhteistyön lisääminen kodin

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 31.3.2016 Usean vuoden vireillä ollut yhtenäiskouluhanke saadaan päätökseen kesällä 2016. Kivijärven koulun vuosiluokan 1-6 ja Simpeleen

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen Yleissivistävä koulutus uudistuu 12.2.2010 Ritva Järvinen Opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen/ yksikön päällikkö Yleissivistävä koulutus uudistuu; tavoitteet ja tuntijako 2009-2010 Opetusministeri

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

Opetushallitus Hakaniemenkatu 2, PL 380, 00531 Helsinki, puhelin (09) 774 775, faksi (09) 7747 7865, etunimi.sukunimi@oph.fi, www.oph.

Opetushallitus Hakaniemenkatu 2, PL 380, 00531 Helsinki, puhelin (09) 774 775, faksi (09) 7747 7865, etunimi.sukunimi@oph.fi, www.oph. Opetushallitus Hakaniemenkatu 2, PL 380, 00531 Helsinki, puhelin (09) 774 775, faksi (09) 7747 7865, etunimi.sukunimi@oph.fi, www.oph.fi Utbildningsstyrelsen Hagnäsgatan 2, PB 380, 00531 Helsingfors, telefon

Lisätiedot

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Opetuksen järjestämisen mahdollisuudet opetussuunnitelman perusteiden mukaan Vuosiluokkaopetus Osittainen

Lisätiedot

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA 18.2.2016

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA 18.2.2016 Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA 18.2.2016 MIKÄ MUUTTUU YLÄKOULUUN SIIRRYTTÄESSÄ? (1/5) Hallinnollisesti ei mikään siirrytään peruskoulun luokalta 6 luokalle 7. Mutta

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Perusopetus. tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet. lukee lyhyitä sanoja. kirjoittaa lyhyitä sanoja. Matematiikka

Perusopetus. tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet. lukee lyhyitä sanoja. kirjoittaa lyhyitä sanoja. Matematiikka Välitodistus 1. luokka syyslukukausi tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet lukee lyhyitä sanoja kirjoittaa lyhyitä sanoja Lisäksi oppilas on opiskellut seuraavia oppiaineita: ympäristö- ja luonnontieto,

Lisätiedot

KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3

KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3 KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3 KYMPPI-kartoitus-kirja sisältää KYMPPI-kartoitus 1:n ja 2:n. Tavoitteena on, että KYMPPI-kartoitus 1 hallitaan 3. luokan lopussa "Kuinka hyvin KYMPPI-materiaali

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot