Liekki valmennus. Asiakkuudet Järvilinna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liekki valmennus. Asiakkuudet 10.11.2010 Järvilinna"

Transkriptio

1 Liekki valmennus Asiakkuudet Järvilinna

2 Fiilisrundi Marja: Mikko Ojanen: Kaswu kirja luettu. Kolahduksena eri temperamentit ja ihmistyypit ja niiden huomioiminen. Kehittämistehtävä etenee hyvin jouluisissa tunnelmissa: joululevyn levytys alkaa. Levyn julkistus joulukuun alussa ja samalla levy lähtee myyntiin: 10 /kpl. Heli: asiakas sanaa piti pohdiskella ihan viimeiseen saakka. Coelholle on annettu uusi mahdollisuus. Kirja vielä kesken. Omat mielenmallit ja asenteet pohdinnan alla. De Bonon 6 ajattelun hattua luettu ja siitä on pidetty päivän avaus. Hieno Jope Ruonasuun Ajattele ite-biisi päätti päivänavauksen. Artikkelista kämmen muistisääntö de Bonon hattuihin: vihreä- luovuuspikkurilli, kulta-keltainen-nimetön, keskisormi-musta, etusormi-valkoinen-osoittelu, koko kämmen sininen- kokonaisuus, punainen- päättää mitä tehdään Oivalluksena ajattelutaidon opettaminen ja oppiminen myös koulussa. Bisnesajattelu mennyt jopa joulunäytelmään saakka. Oma kehittämistehtävä etenee: opiskelijat ovat innostuneet (ja rehtori) Yrityskylähankkeeseen ja innostuminen aiheeseen!! Kuopioon lähtö helmikuussa luokan kanssa ja opettajan koulutus aiheeseen joulukuussa. Jaana: Kirja Johda ja kehitä asiakaspalvelua oivalluksien kohteena. Henkinen kamppailu opon roolissa: opettaja, kollegaasiakas ja oppilas asiakas. Sisäinen yrittäjyys on se mun juttu ja sitä haluan kehittää. Omassa koulussa 80 oppilasta pitää kerhoja muille oppilaille seurakunnan kanssa yhteistoiminnassa. Siten kerhotoiminta on mahdollistunut. Iltapäivisin tapana käydä katsomassa miten kerhotoiminta menee. Hanne: väsynyt ja ympäripyöreitä työpäiviä ja stressin oireita. Kehittämistehtävä: Leirikoulu oman luokan kanssa. Vanhempien ja luokan kanssa on sovittu jo aika. Vanhempain toimikunta pystyssä asiantiimoilta. Luettuna Jarno L. Lehtisen kirja: asiakkuuslähtöinen johtaminen. Mietelauseita: vetten päällä kävelyn ongelmana on, ettei tiedä onko ongelmana vesi vai kävely ja kivet, joita ei voi tietää. Johanna: Kehitystehtävä hieman muuttunut. Aiempaan haasteeseen oli 2 yrityskurssille osallistujaa kolmesta koulusta. Tilalle tuli KV-yrittäjyys projekti. Markkinointi toteutettiin toisella tavalla ja 40 osallistujaa. Vielä 33 mukana: koulun kahvila. Ihan innoissaan ja liekeissä. Isompia juttuja ideoidaan yhdessä : Kirpputori, disco ja jotain muita tapahtumia. Italia, Firenze kohteena. Asiakkuuksista löytyi kolahduksia. Mitkä on yrityksen menestyksen avaimia? Asiakkaan etu ja halu palvella asiakasta.

3 Leevi: Voiko naisen sielua ymmärtää? kirja luettu. Kohtaamisia kasvokkain kirja tapahtumajärjestämisen alueelta. Avecin merkitys tapahtumissa ja toiminnassa. Kehittämistehtävä: kokeiluja on tehty, palavereja pidetty yrittäjien kanssa. Jotain on tapahtunut. Laukaassa yrittäjät ovat todella aktiivisia. Tuovi: Hanketyöhön latautuu paineet. Ajankäytön hallinta on kova juttu. Myrskyn jälkeen kakkonen. Raimo Vakkuri: mitä äkillisen tapahtumat vaikuttavat parisuhteeseen. Tunnepuolen asioista. Tiia Isokorpi: Tunneoppia parempaan vuorovaikutukseen. Mitä tulee kotiin, kun sinä tulet kotiin!!! treeni ajattelu. Mitä tilanteeseen sinä tuot läsnäolollasi? Oma hanke: lukiolaisten kanssa rohkeasti vanhusten luokse ulkomaailmaan Ryhmä alkaa toimimaan ensi viikon maanantaina: pieniä tapahtumia ikäihmisille. Oppijat saavat itse suunnitella kurssin ja päivän. Martti: Koulumaailmassa ajatus. Kaksi uutta projektia on tullut: Kiva koulu- osalta ja koulukiusaamista vähemmän. Kehittämistehtävä jäänyt kiireellisten tehtävien osalta taakse. Yläkoulut ja lukiot eivät ole kiinnostuneita ja alakoululla oma projektinsa. Oppilaat ja vanhemmat tekisivät yhteisen teemapäivän yrittäjyyskasvatuksen osalta. Kirjoja on luettu. Tunneäly merkitys johtamiseen ja yrittäjyyskasvatukseen. Pauli Aalto-Setälä: Perkele!... kirja lukemisen alla. Susanna: Koulut kuntoon forum vei edellisenä iltana aikaa. Siellä oli tiivis keskustelu ja kotiin kiireellä lukemaan kirjaa. Työpari Janne isyyslomalla ja siksi kehittämistehtävässäkin hieman lepoa. Kehittämistehtävässä on otettu yhteyttä kirjeitse yrittäjiin. Tiivistää yhteistyötä ja kuvioita ja saada mukaan yhteistyöyrityksiä kiinteämmin. Yrittäjien illassakin on käyty mutta se on eri tarina. Kirjoja luettu myynnin osalta. Joona: Pari kirjaa luettu. Henry Fordin elämänkerta. Foxin sateentekijä, mitä vaatii se, että on sateentekijä yritykselle. Asiakkuus- ajattelua tuli kirjasta kuitenkin hieman. Projekti: lokakuussa pidetty palaveri koulussa ja listaus tehty miten yrittäjyyskurssia voitaisiin markkinoida: mitä on jo tehty ja mitä voisi tehdä uudestaan. Yrittäjäkummit tulevat opon tunneilla. Vanhempien lähestyminen tapa vielä mietinnässä. 24H leiri ysiluokkalaisille ja he pitävät briefin myös seiskaluokkalaiselle. Valinnaisaine lehtinen menossa painoon ja kurssikuvausta pitäisi tehdä sinne.

4 Asiakkaan asiakas Markkinoijan tulee ymmärtää niin asiakasta kuin asiakkaan asiakasta! Yritys Yrityksen asiakas Asiakkaan asiakas

5 Treeni: Asiakas Miksi joku haluaa (/hänen kannattaa) tehdä yhteistyötä kanssamme, olla asiakkaamme? näkökulma oppilaitoksen ulkopuolelta win-win

6 Asiakas keskipisteenä Tuote Org. rakenne Miksi joku haluaa tehdä yhteistyötä oppilaitoksemme kanssa, olla asiakkaamme? Tapa toimia Asiakas Asiakasprosessit Ohjaus Asiakashyöty

7 Koontia treenistä: Mistä keskusteltiin? Mitä molemmat osapuolet saavat? Molemmat puolet saisivat tietoa Stereotypioiden rikkoutuminen molemmin puolin Elämyksiä Yhteisöllisyyttä, näkyvyyttä, vanhemmat - lapset ja opettajat yhteen, Martti: juhlat, itseluottamuksen löytäminen, Jaana: orjamarkkinat myydään työpanosta (Kekri-viikot, Kekri-pesti) Ekologisuus, kierrätys ja uusiokäyttö peltipurkit, Marja: robotit kierrätysmateriaaleista kevätjuhlan somisteena vanhemmat ja lapset tekivät kierrätysmateriaaleista yhdessä Tulevia työntekijöitä ja tulevia työpaikkoja Ammatintaidon ohjausta oppilaille kansalaiskasvatusta, valistusta molemmille osapuolille (hammashoitola: hammasharja, hammastahna, cd Colgate vs. mainostus lapsille, yhteistyö hammashoitolan kanssa: lapset tekee piirustuksia hoitolalle ja saavat hampaiden huolto-ohjeet hoitolasta) Tulevaisuuden asiakkaita ja työntekijöitä, oppijat saavat näkemystä yhteiskuntaan. Nälkäpäivä-keräys ja muut keräykset. Problematiikkaa liittyy esimerkiksi SPR:lle tehtävästä työstä. Onko se win-win -tilanne?

8 Asiakassuhdeprosessi Itselle suotuisan ympäristön luominen Oppimiskeskeinen asiakasympäristö Luottamus Dialogi Tarinat sähköistävät mielikuvitusta Mitä haluamme luoda yhdessä? (oppimissopimuksen kysymykset) Asiakas kanssatuottajana (=yhteinen tekeminen ja kokeileminen) Asiakas kanssasuunnittelijana (=arvoa tuottavien järjestelmien uudelleenjärjestely) Learning by Doing tai asiakaskeskeinen oppimisympäristö = Ekogeneesi

9 Kotitehtävät 1. Vähintään yksi johtamisen kirja (valmentava johtajuus, esimies valmentajana, ihmisen johtaminen) Kilpinen: Liekeissä Syty ja sytytä Venkula: epävarmuudesta ja varmuudesta 1. Ketä minä johdan ja miten minä johdan? 2. Kehittämistehtävät (niiden eteenpäin vienti)

10 Seuraava kerta: Hiekkaharjussa Ilmoita jos et pääse mukaan Essille

11 Liekki 2 -päivät oppiminen, ränssin kievari asiakkuudet johtaminen innovointi strategia katse tulevaisuuteen Jos haluatte tulla korvaamaan niin ilmoittakaa Essille!

12 Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku projektin toteuttajaorganisaatioiden logot:

Liekki valmennus. Innovointi ja yrittäjyys 19.1.2011 Tiimiakatemia

Liekki valmennus. Innovointi ja yrittäjyys 19.1.2011 Tiimiakatemia Liekki valmennus Innovointi ja yrittäjyys 19.1.2011 Tiimiakatemia Aloitus & 1. treeni Lähtökohtana päivään on oman näkökulman vaihtaminen tai muuttaminen Treeni 1 on tutustumiskierros Tiimiakatemialla

Lisätiedot

Liekki valmennus. Asiakkuudet 27.01.2011 Hiekkaharju

Liekki valmennus. Asiakkuudet 27.01.2011 Hiekkaharju Liekki valmennus Asiakkuudet 27.01.2011 Hiekkaharju Mitä kuuluu? Kokeilut? Kirjat? Eija: Luettuna Hellman: Asiakastavoitteet ja strategiat kirja, joka ei napannut pätkääkään mutta esitteli asiakkaan kuitenkin

Lisätiedot

Liekki valmennus. Innovointi ja yrittäjyys 11.5.2011 Järvilinna

Liekki valmennus. Innovointi ja yrittäjyys 11.5.2011 Järvilinna Liekki valmennus Innovointi ja yrittäjyys 11.5.2011 Järvilinna Aloitus & 1. treeni Lähtökohtana päivään on oman näkökulman vaihtaminen tai muuttaminen Mitä kuuluu? Mitä olet lukenut? Ja mikä on yksi kysymys,

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

Kipinä-päivä. Muistiinpanoja ja poimintoja Jämsä 11.9.2010 Kokoajat: Timo Hyväri & Laura Koskinen & Maija Kotamäki & Vilma Väisänen

Kipinä-päivä. Muistiinpanoja ja poimintoja Jämsä 11.9.2010 Kokoajat: Timo Hyväri & Laura Koskinen & Maija Kotamäki & Vilma Väisänen Kipinä-päivä Muistiinpanoja ja poimintoja Jämsä 11.9.2010 Kokoajat: Timo Hyväri & Laura Koskinen & Maija Kotamäki & Vilma Väisänen Jämsän Kipinässä 180 opettajaa Yrittäjyyskasvatuksen toteutuksen takana

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Liekki valmennus. Yhteenveto ja katse tulevaisuuteen 27.-28.4.2011 Taulun Kartano

Liekki valmennus. Yhteenveto ja katse tulevaisuuteen 27.-28.4.2011 Taulun Kartano Liekki valmennus Yhteenveto ja katse tulevaisuuteen 27.-28.4.2011 Taulun Kartano Fiiliskierros Pauli: Tulin tänne vaikka en ole tehnyt mitään ja nyt on tosi hyvä mieli. Itsensä johtaminen kolahti jo aiemmin

Lisätiedot

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 Työssäoppiminen yrittäjänä Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 TOY työssäoppiminen yri äjäna TOYn idea on tarjota opiskelijoille mahdollisuus kehi ää omaa yritysideaansa ja toteuttaa

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA Liite 3 Vuosisuunnittelu Yrittäjyyskasvatuksen lukuvuosi suunnitelma: 1. Visio: Jokainen rakentaa omaa mahdollisuuksien maailmaa -Yhteisen ymmärryksen

Lisätiedot

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10 Voimaantuminen 2h Stressin nujertaja -valmennus Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. Tuula Kortelainen, ammatinvalintapsykologi 1 / 10 Nykypäivän hektisessä arjessa eläminen sekä

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Työssäoppiminen Yrittäjänä OTSIKKO TOY. Alaotsikko. malli. Lyhyesti Terhi Leppä

Työssäoppiminen Yrittäjänä OTSIKKO TOY. Alaotsikko. malli. Lyhyesti Terhi Leppä OTSIKKO Alaotsikko Työssäoppiminen Yrittäjänä TOY malli Lyhyesti Terhi Leppä IKATA: Yrittäjäksi kasvamisen polku Sisäinen yrittäjyys Siirtymisvaihe Ulkoinen yrittäjyys Kantava teema Sisällä polttelee ja

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi

Lisätiedot

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Mun elämä kurssi (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Taustaa Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja-yhteisössä toimija hankkeen tavoitteena Länsimäessä mm.

Lisätiedot

Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011. Arto Nieminen ja Merja Wahra

Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011. Arto Nieminen ja Merja Wahra Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011 Arto Nieminen ja Merja Wahra Taustaa TUPO-toiminta alkoi Hatanpäällä syyskuussa 2008 Ammatillisen koulutuksen vetovoima, alle 7 keskiarvolla

Lisätiedot

Totuudet ja myytit myynnistä TECHNOPOLIS OULU 29.11.2013

Totuudet ja myytit myynnistä TECHNOPOLIS OULU 29.11.2013 Totuudet ja myytit myynnistä TECHNOPOLIS OULU 29.11.2013 Pekka Sinervo Adeptus Partners Oy Myynnin tunneälyn valmennustalo YKSILÖN TEHOKKUUS Myynnin rakenne 0% 100% Tiedot & Taidot Asenne Miten myynnissä

Lisätiedot

YRITTELIÄS JA HYVINVOIVA VARSINAIS-SUOMI

YRITTELIÄS JA HYVINVOIVA VARSINAIS-SUOMI YRITTELIÄS JA HYVINVOIVA VARSINAIS-SUOMI Ohjelma tänään Yrittäjyyden ilmiöt Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku Yrittäjyyskasvatuksen vuosikello VARSINAIS-SUOMEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VISIO 2020 Yrittäjyyskasvatus

Lisätiedot

Irmeli Halinen Saatesanat... 13. Aluksi... 15. Kertojat... 20. OSA 1 Koulun tehtävät ja kasvatuksen päämäärät

Irmeli Halinen Saatesanat... 13. Aluksi... 15. Kertojat... 20. OSA 1 Koulun tehtävät ja kasvatuksen päämäärät Sisältö Irmeli Halinen Saatesanat... 13 Aluksi... 15 Kertojat... 20 OSA 1 Koulun tehtävät ja kasvatuksen päämäärät Tulevaisuuden haasteet huomioiva koulu... 26 Kulttuurinen eetos... 28 Koulutuksen taustatekijät...29

Lisätiedot

Paula Jordan 20.5.2011

Paula Jordan 20.5.2011 Osaava-hanke 2010-2012 Espoon musiikkiopisto, Kauniaisten musiikkiopisto, Kirkkonummen musiikkiopisto, Musiikkiopisto Juvenalia Kohti uutta kehittyvää musiikkiopistoa Paula Jordan 20.5.2011 Naapurioppilaitokset

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

UNELMA-MENETELMÄ. SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi

UNELMA-MENETELMÄ. SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi UNELMA-MENETELMÄ SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi UNELMAT UNELMAT TIENNÄYTTÄJINÄ kaatis Itsensä johtamisen

Lisätiedot

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen TTS Johtaminen, Yrittäjyys, Logistiikka Vuosittain noin 200 henkilöä/yrittäjää suorittaa TTS:llä johtamiseen tai yritysjohtamiseen liittyvän koulutuksen

Lisätiedot

LEONARDO DA VINCI, IVT SENTRE

LEONARDO DA VINCI, IVT SENTRE LEONARDO DA VINCI, IVT SENTRE Taito ja yrittäjyys oman yrittäjyyden pohdintaa kansainvälisen työssäoppimisjakson avulla SENTRE 15 perustutkinto-opiskelijaa: peruskoulutus ja näyttötutkinto alat: tekstiili,

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA

YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA KÄRSÄMÄEN KUNNAN SIVISTYSTOIMESSA Käyttöönotettu 1.8.2013. Hyväksytty opetustoimen lautakunnassa 16.4.2014. Hyväksytty kunnanhallituksessa 5.5.2014. Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN PALVELUALUEUUDISTUS. Tsr/R.Tajakka

KUOPION KAUPUNGIN PALVELUALUEUUDISTUS. Tsr/R.Tajakka KUOPION KAUPUNGIN PALVELUALUEUUDISTUS Tsr/R.Tajakka 1 1) PALVELUALUEUUDISTUKSEN TAUSTAT JA TAVOITTEET 2 Mitkä ovat uudistuksen tavoitteet? Asiakkaan (ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden) näkökulman entistäkin

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Yrittäjäpolvenvaihdos

Yrittäjäpolvenvaihdos Yrittäjäpolvenvaihdos Koulutuksen toteutussuunnitelma Yrittäjäpolvenvaihdos Koulutuksen toteutussuunnitelma Oppimistulokset (lähijakson tavoitteet osaamisena) Osallistuja oppii tarkastelemaan sekä yrittäjäksi

Lisätiedot

Toivon pedagogiikka. KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi. Anna-Liisa Lämsä Oulu 8.10.2011. Toivon pedagogiikka

Toivon pedagogiikka. KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi. Anna-Liisa Lämsä Oulu 8.10.2011. Toivon pedagogiikka KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi Mistä toivon pedagogiikka sai alkunsa? Elämänhallinta Syrjäytymisvaara Syrjäytyminen Selviytyminen Toivo Syrjäytyminen Toivottomuus Nuorten syrjäytymisen

Lisätiedot

Blogikirjoitukset-2009- - 1.1.-Hyvää-uutta-vuotta-2009 1.1.-Uuden-edessä

Blogikirjoitukset-2009- - 1.1.-Hyvää-uutta-vuotta-2009 1.1.-Uuden-edessä 1 Blogikirjoitukset-2009- - 1.1.-Hyvää-uutta-vuotta-2009(Mari) Näinseonvuositaasvaihtunut.Tämävuosituoelämäämmepaljonsuuria muutoksia.ensiviikollaemmaaloittaahoidonmummunluonajame lähetyskurssin.kurssialkaakansanlähetyksentyöntekijäseminaarilla,johon

Lisätiedot

Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi

Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi Yhteistyössä 2013 Innokas www.innokas.fi Millaista osaamista tarvitaan? PISA, New Millennium learners, DeSeCo, Ajattelutavat Työskentelytavat Työvälineet

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 1 - Yt-tuntien tukiaineistoja

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 1 - Yt-tuntien tukiaineistoja YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA Liite 1 - Yt-tuntien tukiaineistoja Miten autamme jokaista lasta ja nuorta löytämään oman juttunsa? Yrittäjyyskasvatuksen peruskäsitteet Opetus-

Lisätiedot

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI Mitä tietojohtamisessa johdetaan? Palaveri HAUS:ssa, Leena Kononen 21.3.2014 Johtamisen arkkitehtuuri on johtamisen kokonaisuus On taitoa ymmärtää yhteyksiä ja yhteentoimivuutta

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

Yleinen osa: Toiminta-ajatus osana opetussuunnitelmaa. Virikemateriaali opetussuunnitelman laatimiseen

Yleinen osa: Toiminta-ajatus osana opetussuunnitelmaa. Virikemateriaali opetussuunnitelman laatimiseen Yleinen osa: Toiminta-ajatus osana opetussuunnitelmaa Virikemateriaali opetussuunnitelman laatimiseen Keskeisiä kysymyksiä: Miksi toiminta-ajatus määritellään? Mikä on toiminta-ajatuksen merkitys OPSissa?

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma Kokonaisuus 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma ü Esiselvitys 10/2009-3/2010 (OKM) ü Liikkumisesta kansalaistaito hanke 2010-2011 (ESR) ü Liikkumisesta kansalaistaito II hanke 2012-6/2014

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Valmennus Hankasalmen suunnistuslukiossa

Valmennus Hankasalmen suunnistuslukiossa Valmennus Hankasalmen suunnistuslukiossa Vs. päävalmentaja Pasi Ikonen Suunnistusvalmennusseminaari, Vierumäki 26.1.2014 Sisältö 1. Perustiedot 2. Valmennuksen ideologia 3. Valmennuksen sisällöt 4. Omia

Lisätiedot

Pedagogisen toimikunnan kokous 7.5.2015 Lukuvuoden 2015-2016 suunnittelua

Pedagogisen toimikunnan kokous 7.5.2015 Lukuvuoden 2015-2016 suunnittelua Pedagogisen toimikunnan kokous 7.5.2015 Lukuvuoden 2015-2016 suunnittelua Sisällysluettelo: Pohdintaryhmät: kokoonpanot ja tarkennetut tehtävät Pedagoginen toimikunta: tehtävä, ensi vuoden toiminta ja

Lisätiedot

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 NUORTEN HARRASTAMISEN KULMAKIVET! Harrastamisen on oltava HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Hauskuuden ja haasteisiin tarttumisen

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Liekki valmennus. Strategia 9.3.2011 Varjolan tila

Liekki valmennus. Strategia 9.3.2011 Varjolan tila Liekki valmennus Strategia 9.3.2011 Varjolan tila Fiiliskieppa Kevättä ilmassa!! Janne: onnistu strategiassa kirja luettu. Ei juurikaan kolahtanut. Plärättynä läpi puhdas taloustieteen kirja. Nopea strategia

Lisätiedot

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Lykky Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN OPPILAITOSTEN YRITYSOHJAUSVERKOSTO

VARSINAIS-SUOMEN OPPILAITOSTEN YRITYSOHJAUSVERKOSTO Aikuisopiskelun Opinovi Varsinais-Suomessa VARSINAIS-SUOMEN OPPILAITOSTEN YRITYSOHJAUSVERKOSTO pk -yritysverkoston ohjausosaamista ja ohjausta yhteistyöllä Jaana Nyström, Salon seudun aikuisopisto OTSIKKOKENTTÄ

Lisätiedot

nno Day kouluille www.innoday.fi Hartwall Arenalla 11.5.2016

nno Day kouluille www.innoday.fi Hartwall Arenalla 11.5.2016 nno Day Hartwall Arenalla 11.5.2016 www.innoday.fi innokampus innokampus kouluille Mikä on InnoDay? InnoDay on ainutlaatuinen, maailman suurin nuorten joukkoinnovointitapahtuma! 11.5.2016 Hartwall Arena

Lisätiedot

Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä

Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä KT Ohjelmajohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi KTM Kehittämisasiantuntija Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopisto, Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä

Lisätiedot

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylätoiminta on kylän asukkaiden vapaaehtoista yhteistyötä omien elinolojensa kehittämiseksi. Elintärkeää on yhteistyö:

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Näyttötutkintojen markkinointi. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen markkinointi. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen markkinointi Olli Vuorinen Markkinoinnin peruskysymykset (Mitä on markkinointi?) Miksi markkinoidaan? Mitä markkinoidaan? Kenelle markkinoidaan? Miten markkinoidaan? Miksi markkinoidaan?

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään: Sisällysluettelo Esipuhe 2 1. Segmentointi nykymarkkinoinnissa 5 1.1. Segmentoinnin merkitys 6 1.2. Segmentoinnin toteutuksen ongelmat 8 1.3. Segmentin valintaan vaikuttavat tekijät 10 2. Segmentoinnin

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Opettajat rakennemuutoksessa

Opettajat rakennemuutoksessa Opettajat rakennemuutoksessa SOTE-PEDA 2016 -seminaari "Motivoiva muutos" 4. - 5.2.2016 Tampere-talo Hanne Mäki-Hakola Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu OPETTAJAT RAKENNEMUUTOKSESSA

Lisätiedot

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Motivaatio ja oppiminen: Eskarista kouluun siirryttäessä Jari-Erik Nurmi & Kaisa Aunola, Ulla Leppänen, Katja Natale,, Jaana Viljaranta, Marja Kristiina Lerkkanen,, Pekka

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.

Lisätiedot

Esiintymisvalmennus. Hissipuhe kuntoon!

Esiintymisvalmennus. Hissipuhe kuntoon! Esiintymisvalmennus Hissipuhe kuntoon! Koko valmennus toteutettiin learning by doing -metodilla. Teoria täydensi omaksumista, mutta harjoitukset ja palaute olivat pääasia. Kolmen tunnin jälkeen oli nähtävissä

Lisätiedot

MYYNNIN AMMATTITUTKINTO 2012-2013

MYYNNIN AMMATTITUTKINTO 2012-2013 MYYNNIN AMMATTITUTKINTO 2012-2013 Tervetuloa työn ohella opiskelemaan! Miten? Räätälöity Konttiin Yhteistyössä te-toimiston kanssa arvioidaan ja haastatellaan ja valitaan osallistujat - alkuhaastattelu,

Lisätiedot

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko Ajatuksia valmentavasta johtamisesta Pasi Juvonen Aivolinko Kysymys osallistujille Nimeä jokin mielestäsi keskeinen johtamisen haaste? Kootaan vastaukset osallistujien tarkasteltaviksi (3 minuuttia) Oma

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen POP UP -MARTTATAPAHTUMAT AVAINVIESTIT Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen PUHEEN TYYLI Iloinen Konstailematon Ystävällinen JA SÄVY I N H I M I L L I N E N, I H

Lisätiedot

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa. Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013

Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa. Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013 Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013 Sirpa Kantola-Pakkanen Hallitusohjelmat Säädökset Ohjaus OKM strategiat ja ohjelmat Maakuntasuunnitelmat

Lisätiedot

Liekki valmennus. Johtaminen 2.-3.12.2010 Hiekkaharju

Liekki valmennus. Johtaminen 2.-3.12.2010 Hiekkaharju Liekki valmennus Johtaminen 2.-3.12.2010 Hiekkaharju Aloitus - Fiilisrinki Leevi: Kolahdukset: Tunneälyä tarvitaan esimiestyössä, kun yritetään saada ihmiset johtamaan itse itseään lainaus kirjasta Työhyvinvointi

Lisätiedot

Suunnistajan maalis-huhtikuun harjoittelu

Suunnistajan maalis-huhtikuun harjoittelu harjoitusolosuhteet 4.3.2013 Suunnistan maalis-huhtikuun harjoittelu Janne Salmi Laitilan AV-päivä 2.3.2013 Kokonaisuus ratkaisee! FYYSIS- MOTORINEN HARJOITTELU VALMENTAJA PSYYKE AKTIIVINEN PALAUTUMINEN

Lisätiedot

Tehokkaan verkostotyön perusta. Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Tehokkaan verkostotyön perusta. Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Tehokkaan verkostotyön perusta Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkoston toimivuuden avaintekijät Uudet toimijat innostuvat ja tuovat mukaan uutta tietoa ja

Lisätiedot

PANSION KOULUN OPS PORTAAT

PANSION KOULUN OPS PORTAAT SYKSY 2012 TULEVAISUUDE N KOULU Kyselyt huoltajille, oppilaille ja opettajille SYKSY 2013 KOULUARJEN KEHITTÄMINEN Kyselyn tulosten hyödyntäminen VESO 16.11 Koulun toimintakulttu uri Mikä arjessa sujuu

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä

Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä Pitkäjänteistä suunnittelua ja ketterää, ihmisläheistä toteutusta Sami Sulkko Osallistava strategiaprosessi

Lisätiedot

Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa

Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Opintoasiain ja Peda forum päivät 2011, 23.8.2011 Työpaja 3 Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Tiina Pyrstöjärvi ja Leila Saramäki Koulutus ja kehittämispalvelu Aducate, Avoin yliopisto

Lisätiedot

Dialogi kuvina. Syyskuu 2013. Partus Oy, Finland

Dialogi kuvina. Syyskuu 2013. Partus Oy, Finland Syyskuu 2013 Partus Oy, Finland Milloin viimeksi olet keskustellut niin innostavasti, että ideat tuntuvat syntyvän kuin itsestään ja kehittyvän omaa kulkuaan keskustelun myötä? Rosenberg: Myötäelämisen

Lisätiedot