Sontikka-klubin venäläinen ruokailta Vegaanisia venäläisiä herkkuja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sontikka-klubin venäläinen ruokailta 10.11.2012 Vegaanisia venäläisiä herkkuja"

Transkriptio

1 Sontikka-klubin venäläinen ruokailta Vegaanisia venäläisiä herkkuja Voiko kasvissyöjä syödä ollenkaan venäläistä ruokaa? Kyllä voi! Tehdään kasvisversioita venäläisistä herkuista ja opetellaan, miten venäläisiä reseptejä sovelletaan kasvissyöjille, vegaaneille tai muille erityisruokavalioille. Reseptit: Felix Ippolitov ja Katja Virpiranta Venäläisellä keittiöllä on takanaan pitkä historia. Siihen kuuluu keittoja, kalaruokia ja suolaisia leivonnaisia. Venäläinen keittiö sopii myös kasvissyöjälle, sillä sieniä ja kasviksia käytetään paljon, lihaa vähän. Tähän ovat vaikuttaneet ortodoksisen kirkon paastot, joiden aikana punaista lihaa ei saa syödä. Mielikuvituksta käyttämällä perinteisistä venäläisistä liharuoistakin saa maittavia kasvis- ja vegaaniversioita.

2 Borssi (ukr. ja ven. борщ, borštš, puol. barszcz) eli punajuurikeitto on alunperin ukranalainen ruoka, hapanimelä keitto, jonka tärkeimpänä ainesosana on punajuuri, useimmiten keitossa on myös sipulia ja kaalia sekä hapanta nestettä (hapanta kotikaljaa, sitruunamehua tai hapankaalta) sekä makea ainesosa (punajuuri sekä usein sokeria ja joskus hunajaa). Borssikeiton koostumus vaihtelee maittain ja maiden sisällä myös alueittain. Useimmiten borssi tehdään lihaliemeen ja siinä voi olla pieniä lihasuikaleita. Kasvissyöjä keittää borssinsa kasvisliemeen. Borssiin voi lisätä erilaisia vihanneksia oman maun mukaan. Usein borssin kruunaa smetana, vegaani voi korvata smetanan soijajugurtilla tai Tofutin Sour Supreme-kermaa. Jos voit syödä kanamunaa, myös majoneesi toimii mainiosti borssin lisänä. Borssi 1 kilo punajuuria 10 perunaa pari litraa vettä ~650 g hapankaalia 1 iso sipuli 4 5 porkkanaa mustapapuja tai muita papuja 2 3 laakerinlehteä kokonaista mustapippuria pari ruokalusikallista borssimausteseosta tai yrttimausteita rouhittua mustapippuria Valkosipulia maun mukaan, ehkäpä vaikka 6 8 kynttä 2 3 kasvisliemikuutiota (vegaanista) + (suolaa) Silputtu sipuli kuullotetaan. Raastettu porkkana ja hapankaali lisätään pannulle ja annetaan hautua kypsäksi. Noiden hautuessa kuoritaan ja raastetaan punajuuri ja laitetaan se paistumaan toiselle pannulle. Jätetään sekin hautumaan kypsäksi. Perunat kuoritaan, pilkotaan ja laitetaan keittymään kattilaan kasvisliemikuutioiden kanssa. Kun perunat ovat kypsiä, pannulla hautuneet porkkana-sipuli-hapankaaliseos ja punajuuri kumotaan kattilaan. Lisätään joukkoon valmiiksi keitetyt mustapavut, laakerinlehdet ja mausteet, keitellään kymmenisen minuuttia. Jos keitto näyttää liian paksulta, vettä voi lisätä. Lopuksi tarkistetaan maku, lisätään tarvittaessa suolaa ja puristetaan keittoon valkosipulin kynnet.

3 Olivier-salaatti (Pääkaupungin salaatti - Stolishnaja-salaatti, Venäläinen salaatti) Salaatin alkuperäisen version kehitti Lucien Olivier 1860-luvun alussa. Olivier oli yhden Moskovan kuuluisimman ravintolan, Ermitažn omistaja. "Salat Olivier" tuli nopeasti äärimmäisen kysytyksi annokseksi Ermitažn kanta-asiakkaiden keskuudessa. Nykyinen suosittu "Salade Olivierin" versio muistuttaa vain vähän Olivierin alkuperäistä luomusta. Tämä versio kuului jokaiselle Neuvostoliiton juhla-aterialle, erikoisesti Uuden Vuoden Aaton illallisille, koska sen raaka-aineita oli saatavilla talvella. Vaikka Venäjällä on saatavilla laajalti eksoottisia elintarvikkeita tänään ei "Pääkapungin tai Olivierin salaatin" kannatus ole juurikaan pienentynyt perunaa 3 4 porkkanaa 1 pieni tuorekurkku 4 suolakurkkua 1 pussi pakasteherneitä 1 paketti savutofua kikherneitä ~3 punasipulia persiljaa (majoneesia, soijajugurttia tai Tofutin Sour Supreme-kermaa) Perunat ja porkkanat keitetään. Ne saavat jäädä hieman al denteiksi, eli että haarukka menee läpi niistä mutta eivät murene kosketuksesta. Pakasteherneet keitetään. Jäähtyneet perunat ja porkkanat, suolakurkku, tuorekurkku ja savutofu leikellään kuutioiksi. Kaikki edellä mainitut sekä valmiiksi keitetyt kikherneet laitetaan kulhoon ja sekoitetaan. Punasipuli leikotaan pienehköksi silpuksi ja laitetaan tarjolle erilliseen astiaan. Annokset voi koristella persiljanlehdillä. Yleensä ainekset sidotaan yhteen majoneesilla. Vegaani voi käyttää korvaavia tuotteita tai jättää majoneesin kokonaan pois.

4 Mustikkapiirakka (yksi annos riittänee kaikille) 500 g vehnäjauhoja (tai gluteeinitonta jauhoseosta) 2 dl lämmintä maitoa, esim. kaura- tai soijamaitoa ½ dl soijajugurttia 25 g hiivaa 1 tl suolaa 1 tl sokeria 125 g vegaanista margariinia (Keijua) 2 rkl öljyä täyte: 1½ litraa mustikoita (kuulostaa paljolta, ei varmaan tarvi niin paljoa) noin 5 rkl sokeria 1 2 rkl perunajauhoa Hiero hiiva suolan ja sokerin kanssa ja lisää lämmin maito sekä soijajugurtti. Lisää vehnäjauhot vähitellen. Lisää sulatettu margariini ja öljy. Anna taikinan nousta. Kauli taikina suoraan leivinpaperin päälle pellille. Ripottele perunajauhoja taikinalevyn päälle. Ne sitovat mustikasta valuvaa nestettä. Levitä mustikat taikinalevyn päälle. Käännä reunat ylös ja taita kulmat huolellisesti. Paista piirakka nopeasti asteisessa uunissa kunnes taikina on kauniin värinen. Vähän ennen piirakan kypsymistä ripottele pinnalle hienoa sokeria. Anna jäähtyä ja tarjoile neliöiksi leikattuina paloina.

5 Omenakiisseli (tehdään kaksinkertainen annos) 1 litra vettä noin ½ litraa omenasosetta 1 dl sokeria 2 rkl perunajauhoja Keitä vesi ja omenasose kattilassa noin viisi minuuttia. Lisää sokeri ja vesitilkkaan liuotetut perunajauhot koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa ja nosta sitten kattila pois levyltä. Ripottele pinnalle sokeria. Tee Tee (ven. чай) on suosittua Venäjällä. Tee valmistetaan usein samovaarilla ja juodaan laseista kuppien sijasta. Venäläiset juovat useimmiten teetä ilman maitoa mutta maustettuna sokerilla ja hillolla tai sitruunalla. Venäjällä tavallista mustaa teetä kutsutaan nimellä 'tšai' (чай). Huomatkaa, että teetä lasista juotaessa ei lusikkaa pidä ottaa pois, vaan lusikka pidetään lasissa peukalolla reunaan lukiten. Varokaa silmiä!

6 Sontikka (sen lisäksi että on oulun murteessa esiintyvä, sateenvarjoa tarkoittava venäläinen lainasana) on kuukausittainen kerho, jossa harrastetaan venäjään liittyviä asioita rennolla meiningillä. Kokoonnumme kerran kuussa. Teemat ja tekeminen vaihtelee osallistujien ideoiden ja kiinnostuksen mukaan. Järjestämme esimerkiksi elokuvailtoja, venäläisen musiikin te toja, ruokakursseja, teeiltoja, kirjallisuusaiheisia keskustelupiirejä, dokumenttielokuvakatselmuksia, matkakertomusten jakamista jne. Kaikki venäjästä kiinnostuneet ovat tervetulleita toimintaan! Tervetulleita ovat erityisesti myös venäläiset nuoret ja aikuiset. Kokoontumiset syksyllä 2012 ovat torstaisin kerran kuussa 13.9 Aiheena venäläiset lempikirjat. Tähtitornin kahvilassa klo Kokkausilta. Teemme yhdessä venäläistä ruokaa Elokuvailta. Elokuva Stiljagi/ Hipsters (2008) Pikkujoulut/pikku-uusivuosi Ota yhteyttä! Kaisa Vainio: Liity mukaan Facebookissa: Sontikka / Зонтик - venäjäharrastajien kerho

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Lihattomat reseptit vk 2

Lihattomat reseptit vk 2 Lihattomat reseptit vk 2 Parsakaali savutofupiirakka... 2 Hummus... 3 Minestronekeitto... 4 Linssimureke... 5 Sienipasta... 6 Chili sin carne... 7 Punajuurisosekeitto... 8 Kullankeltainen hernekeitto...

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren 1. Kirkas punajuuriliemi Barszcz czerwony 2. Sienitäytteiset korvanyytit Uszka z grzybami 3. Suolaheinäkeitto Zupa szczawiowa 4. Kuhaa

Lisätiedot

MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ -

MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ - MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ - 2018 Munakoisokaviaari Munakoiso on mahtavan makuinen kasvis, kunhan sen valmistaa huolella. Tämä munakoisokaviaari sopii mainiosti alkuruokapöytään, mutta myös

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Silliä turkin alla (Aleksander)

Silliä turkin alla (Aleksander) Silliä turkin alla (Aleksander) Ainekset: 2 perunaa 2 punajuurta 2 porkkanaa 1 silli 2 omenaa 2 keitettyä munaa 1 purkki majoneesia 1 sipuli nippu tilliä 1. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret kypsiksi

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

Sontikka-klubin venäläinen ruokailta 17.1.2013 Pelmenejä!

Sontikka-klubin venäläinen ruokailta 17.1.2013 Pelmenejä! Sontikka-klubin venäläinen ruokailta 17.1.2013 Pelmenejä! Lihapelmenejä, kasvispelmenejä, vegaanisia pelmenejä, gluteiinittomia pelmenejä, suolaisia pelmenejä, makeita pelmenejä... Opetellaan tekemään

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen.

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen. Hirvi tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka - 2 dl sokeria - 3 dl vettä - Punasipulia

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Pinnalle: persiljaa tai korianteria

Pinnalle: persiljaa tai korianteria Nepalilaisten ateria daalbhat koostuu keitetystä riisistä, linssikastikkeesta ja joko kasvi- tai lihacurrysta. Lisukkeena tarjotaan usein tomaattipikkelsiä (atsaria). Ateriaa voi täydentää kurkkuraidalla.

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Porkkana - teeleipä (1. palkinto)

Porkkana - teeleipä (1. palkinto) Teeleipäreseptit Porkkana - teeleipä (1. palkinto) 1 ½ dl pikakaurahiutaleita 1 ½ dl hiivaleipäjauhoja 1 dl keitettyjä porkkanoita soseutettuna 1 tl leivinjauhetta ¾ dl rypsiöljyä 1½ dl maitoa Sekoita

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 72-79 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 THAI-SALAATTI JA KATKARAPUVARTAAT 2 annosta, 30 minuuttia Ainekset 50g FITNESS Original -hiutaleita 1 pieni vihreä papaija 2 porkkanaa 1 kourallinen paahdettuja maapähkinöitä

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma Perjantaina 6.11.2015 klo 10:00 14:00 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Huittinen Maistiaisten reseptit: Juuressosekeitto lehtikaalipestolla G Pinaatti-perunasuurimorieskat

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Afrikkailta. PÄHKINÄKEITTO (5 hengelle)

Afrikkailta. PÄHKINÄKEITTO (5 hengelle) Afrikkailta PÄHKINÄKEITTO (5 hengelle) 200 g maapähkinöitä, muutama kourallinen Neem-puun lehtiä (bitter leaf), palmuöljyä, jauhettua pippuria, 150 g kalaa (valkoista kalaa esim. siikaa), kanaliemikuutioita,

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista.

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Ryhtyessäni kokeilumielellä vegaaniksi tammikuussa 2017, huomasin että ruokailun makumaailma muuttui

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

Marttailua - toukokuussa perunaa

Marttailua - toukokuussa perunaa Sivu 1 / 5 Marttailua - toukokuussa perunaa Täytettyjä uuniperunoita Juusto-munatäytteellä 8 isoa perunaa (esimerkiksi Rosamunda),oliiviöljy 100 g voita 2 sipulia hakattuna, ruskistettuna suolaa, pippuria,cayennepippuria

Lisätiedot

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria Tarvitset: 2 ½ dl Dansukker Taloussokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja

Lisätiedot

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Herkkua ja hyvää oloa 100 % gluteeniton & vehnätön Psylliumvanukas (kuva kannessa) Skillet cookie eli pannukeksi (1 iso tai 2 pientä) Puolukka-manteli 3 dl makeuttamatonta

Lisätiedot

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON!

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! 1 VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! Katso sivulta: http://newbeginning.fi/fat-burn-detox-valmennus-ravinto-ja-ruokavalioohjeet-viikko-4/ ohjeita ruokavalion muokkaamiseen. Muista kirjautua valmennussivuille

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

Keittiömestari kalalla

Keittiömestari kalalla Keittiömestari kalalla Jukka Kyllösen kalaruokareseptejä Kuha Lehtipinaatilla ja vihanneksilla täytetty kuhakääryle, kevätsipulikastiketta 600 g kuhafileetä n. 150 g kpl 100 g porkkanaa suikaloituna 50

Lisätiedot

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä.

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä. RESEPTIT & VINKIT TOFU BOWL 2 ANNOSTA 100 g leveää riisinuudelia ½ rkl seesamiöljyä tilkka soijakastiketta 1 pkt SoFine Tofu Luomu Tomaatti-Basilika (250 g) 3/4 dl vehnäjauhoa tai (gluteenitonta) korppujauhoa

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03

Lisätiedot

Papua pataan, pöytään ja pakkaseen. Ota hyödylliset vinkit talteen!

Papua pataan, pöytään ja pakkaseen. Ota hyödylliset vinkit talteen! Papua pataan, pöytään ja pakkaseen Ota hyödylliset vinkit talteen! Papua pataan, pöytään ja pakkaseen Pensaspapu Suomessa yleisimmin viljeltyjä pensaspapuja ovat vihreät, pyöreäpalkoiset taitepapulajikkeet

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12)

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) SUOMI Jauhelihakeitto 10 hengelle 800 g jauhelihaa suolaa 2,5 l lihalientä 2 laakerinlehteä 10 maustepippuria 0,2 kg porkkanoita 0,2 kg purjoa 0,2 kg selleriä

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i Kalaherkkuja moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i kirjolohi kirjolohi-lehikäinen 6 kirjolohiviipaletta (yht. 350 g) 200 g voitaikinaa 100 g piparjuurituorejuustoa

Lisätiedot

PRO-IMMALANJÄRVI RUOANVALMISTUSKURSSI 30.8.2014

PRO-IMMALANJÄRVI RUOANVALMISTUSKURSSI 30.8.2014 PRO-IMMALANJÄRVI RUOANVALMISTUSKURSSI 30.8.2014 MENU Mustikka-avokadosalaatti Rantakalakeitto Immalan muikuista Metsäsienipannari / Metsäsienirieska Sienipikkelssi Yrttijuusto Täytetty siika tai ahven

Lisätiedot

Vaellus- ja karisiika

Vaellus- ja karisiika Vaellus- ja karisiika P erämerellä esiintyy kaksi eri siikamuotoa, virtavesiin kudulle nouseva vaellussiika sekä paikallisempia kantoja muodostava merikutuinen siika eli karisiika. Siikamuodot eroavat

Lisätiedot

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön PRETZELIT Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu ssa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

Tervetuloa viettämään lihatonta tammikuuta yhdessä ILMANKOS projektin kanssa!

Tervetuloa viettämään lihatonta tammikuuta yhdessä ILMANKOS projektin kanssa! Tervetuloa viettämään lihatonta tammikuuta yhdessä ILMANKOS projektin kanssa! Jotta lihattoman kuukauden toteuttaminen olisi helpompaa, julkaisemme tammikuun jokaiselle päivälle oman kasvisruokareseptin.

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Leivonnaiset ja jälkiruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Korvapuustit Marjakiisseli Muikkukukko Muikkunyytit Muikkupiiraat Pullat Pääsiäistorttu Sämpylät Täytekakku Valkosipuli-basilikapatonki

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 9-16 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 9. GRILLIVARTAAT KASVISPYÖRYKÖILLÄ JA KESÄKURPITSALLA Ainesosat 1 pkt Hälsans Kök kasvispyöryköitä 250 g kirsikkatomaatteja 1 rkl sitruunamehua 2 rkl tuoretta, hienonnettua

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 88-95 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 NICECREAM 2 annosta Ainekset 50 g FITNESS Original -hiutaleita 2 jäädytettyä banaania 150 g pakastettuja tai tuoreita mansikoita 1 kourallinen basilikaa 1 lime 1

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

RUOKA- JA LEIVONTAOHJEITA ALLERGISILLE

RUOKA- JA LEIVONTAOHJEITA ALLERGISILLE Leila Paloharju RUOKA- JA LEIVONTAOHJEITA ALLERGISILLE MM. KANANMUNA, TOMAATTI, PÄHKINÄ, SUKLAA, KALA JA LAKTOOSI ALLERGISILLE Sisällysluettelo LEIVONTAOHJEITA 4 VÄLIPALA PIZZAT 4 PIZZA 4 TORTILLAT 5 JUUSTOSARVET

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta Makupastat ovat uudenlaista pastamaailmaa, maku onkin jo pastassa itsessään! Vaihtoehtoina ovat uudet pestolla ja tomaatti-chilillä maustetut pastat.

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot