Vuoden 2013 tilinpäätöksen määrärahaylitykset / tulojen alitukset Käyttötalous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2013 tilinpäätöksen määrärahaylitykset / tulojen alitukset Käyttötalous"

Transkriptio

1 Vuoden tilinpäätöksen määrärahaylitykset / tulojen alitukset Käyttötalous Tulosalue HALLINTO- JA VIESTINTÄ-PALVEL UT HENKILÖSTÖ- MAAPOLITIIKKA JA PAIKKATIETO-PALV ELUT MUUT TUKI- TIETOTEKNIIKKA- Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Eläkemaksut noin euroa ennakoitua suuremmat. Kuopio laskuttanut vuodelle 2012 kuuluneita muita yhteistoimintaosuuksia noin euroa vuonna. Sisäiset menot ennakoitua suuremmat (mm. Siilisetin purkuun liittyviä kustannuksia vielä vuonna ; ei ole huomioitu talousarviossa). Menoylitykset eivät ole katettavissa tulosalueen sisältä. Tulojen alitus: Sisäiset henkilöstöpalvelut on tuotettu talousarviota pienemmillä kustannuksilla. Tulojen ylitys: Maaomaisuuden myyntivoitot lisääntyneet noin euroa, syynä Karttulan Välimaa-metsätilan myynti, jonka toteutuminen ei ollut ennakoitavissa muutostalousarviossa. Vuokratuotot lisääntyneet arvioidusta noin euroa, joka johtuu yritysrakennuspaikkojen luovutuksista mm. keskustassa. Menojen ylitys: Sisäiset vuokrat ja huoneistopalvelumenot ovat ylittyneet noin euroa, henkilöstökulut noin euroa ja palvelujen ostot noin euroa. Kate palvelualueen sisältä muilta tulosalueilta. Tulojen alitus: Sisäiset myyntituotot alittuivat noin euroa, koska tilintarkastuksen osuus on talousarviossa sisältynyt Muiden tukipalveluiden myyntiin. Menojen ylitys: Menot ylittyvät ulkoisten palvelujen suuremmalla käytöllä sekä kunnan toimitilayksikön perimillä sisäisillä vuokrilla. 1 (5)

2 RUOKA- JA PUHTAUSALVELUT Menot Tulot Netto Tulojen alitus: Kokonaistulojen alitus koostuu ulkoisista ( ) ja sisäisistä ( ) tuloeristä. Ulkoisten tulojen alitus johtuu siitä, että koti-palveluaterioiden myyntiä oli arvioitua vähemmän (7 800 ) sekä palvelukeskus Risuharjun toiminnan muutoksista johtuen henkilökunnan ateriapalvelujen ostot (lippuruokailu) vähenivät arvioidusta Sisäisten tulojen alitus johtuu palvelukeskus Risuharjun ateriapalvelujen myynnin vähenemisestä ja aterioiden kokonaishinnan/pv alenemisesta (asukkaiden muutto Kuopioon Saaristokaupunkiin Attendon tiloihin 1.5. alkaen). OPETUS Menot Tulot Netto Henkilöstömenot ovat ylittyneet euroa, kotikuntakorvausmenot euroa. Muiden palveluiden ostot ovat ylittyneet euroa ja aine- ja tarvikehankinnat euroa. Sisäiset erät ovat ylittyneet yhteensä noin euroa (ruokapalvelut, työllistämismenot ja vuokrat). VARHAISKASVATU S KANSALAIS- OPISTO Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Varhaiskasvatuspalvelujen menoissa syntynyt säästö muodostuu pääosin henkilöstömenojen säästöistä. Vastaavasti tulojen alittuminen arvioidusta johtuu pääosin asiakasmaksutulojen arvioitua pienemmästä kertymästä. Ylitykset menoissa ovat tarvikeostoissa ja henkilöstömenoissa. Tuloissa askartelutarvikkeiden myyntitulot, yhteistoimintakor-vaukset ylittyivät ja kurssimaksutulot alittuivat. KIRJASTO Menot Tulot Netto Tuloissa on alitusta, sillä osa valtionavustuksista on siirretty vuodelle Lisäksi myynti- ja maksutuottoja on kertynyt hieman arvioitua vähemmän. TOIMITILOJEN YLLÄPITO Menot Tulot Netto Menojen ylitykset koostuvat 22 % lämmityskuluista, 6 % sähkökuluista, 9 % raken-nusten ja huoneistojen vuokrista, 56 % sisäisistä pääomamenoista ja 7 % sisäisistä huoneistopalvelumenoista. Tulojen ylitykset koostuvat 28 % sähkön ja kaukolämmön liittymismaksujen palautuksista, 57 % sisäisistä pääoma- ja huoneistopalvelutuloista ja 15 % myyntituloista. 2

3 YHTEISET Sosiaali- ja terveyspalvelut Menot Tulot Netto Tulosalueen henkilöstökuluihin on budjetoitu euron henkilöstökulujen säästövelvoite, jonka toteutuminen näkyy kunkin tulosalueen kohdalla henkilöstökulujen säästönä. Tulosalueen omat toimintakulut alittuivat euroa. 3

4 SOSIAALI- JA PERHE Menot Tulot Netto Henkilöstökuluissa säästyi euroa, jolla katetaan palvelualueeseen kohdistettua säästövelvoitetta. Työllistämispalkoissa säästyi euroa, koska työllistämiskriteerit tiukentuivat ja paikkojen täyttäminen viivästyi tai niitä ei saatu täytettyä. Muiden toimintakulujen alitukseksi jää euroa seuraavasti: Palvelujen ostot alittuvat yhteensä euroa. Asiakaspalvelujen ostot alittuivat euroa. Lastensuojelun ostoissa säästöä euroa. Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnassa säästyi euroa, koska tukiperheitä ei ole myönnetty ostopalveluina vaan tehty omana toimintana. Ammatillisten perhekotien ostot alittuivat euroa. Ammatillisesta perhekodista saatu sijoitettua lapsia perhehoitoon kesken vuoden, joka on edullisempaa (tästä euroa säästö, tämän lisäksi yhden lapsen sijoitus ei toteutunutkaan), huostaanottoja on tämän lisäksi saatu purettua ennakoitua enemmän. Muiden palvelujen ostot alittuivat euroa. Vammaispalveluiden kuljetuspalvelut ylittyivät euroa kustannustason ja asiointimatkojen määrän noususta johtuen. Kuopio- pilotin kuntaosuus jäi euroa ilmoitettua pienemmäksi. Tukihenkilötoiminnassa säästyi euroa sopivien tukihenkilöiden tarjonnan puutteesta joh-tuen (käytetty ostopalvelua). Kehitysvammaisten laitoshoito ylittyi euroa kahden laitoshoidossa olevan kehitysvammaisen osalta. Kehitysvammaisten ostopalvelut ylittyivät euroa, koska henkilöitä jouduttiin sijoittamaan hoitokodeista Vaalijalaan kuntoutusjaksoille. Avustukset ylittyvät noin euroa. Lastensuojelussa ylitystä oli euroa ja aikuissosiaalityössä työmarkkinatuen kuntaosuus ylittyi euroa asiakasmäärän kasvusta johtuen. Toimeentulotukimenot vastaavasti alittuivat euroa. Toimintatuotot: Lastensuojelunkehittämisyksikön tuet ja avustukset alittuivat euroa hankkeiden toteutuksesta johtuen. Vammaispalvelujen subjektiivisissa tukitoimissa toimintatulot ylittyivät euroa potilasvahingosta saaduista korvauksista johtuen. 4

5 Työllisyyden palkkatuki oli euroa ennakoitua suurempi. Toimeentulotuen avustus jäi euroa alle arvioidun toimeentulotuen vähäisemmästä käytöstä johtuen. HOIVA- JA VANHUS Menot Tulot Netto Henkilöstökuluissa on säästöä euroa, jolla katetaan palvelualueeseen kohdistuvaa säästövelvoitetta. Palveluiden ostot alittuivat euroa, josta sisäisten palvelujen ostot jäivät euroa alle arvioidun. Asiakaspalvelujen ostoissa syntyy säästöä euroa, koska vähennettiin kuusi laitospaikkaa, kotikuntalain mukaiset sijoitukset olivat arvioitua pienemmät, sijoituksissa käytettiin edullisempia hoitopaikkoja kuten perhehoitoa, sekä sotainvalidien ostot vähenivät merkittävästi käyttäjämäärän vähentyessä. Kotihoidon ostoissa säästyi euroa, koska kotihoitoa tehtiin omana työnä ostopalvelun sijasta. Vuokrakulut ylittyvät euroa Risuharjussa Saaristoon siirrosta johtuen. Sisäiset vuokrakulut alittuivat vastaavasti euroa. Toimintatuotot: Ulkoiset tuotot alittuvat lähinnä sotainvalidien palveluissa ja ulkoinen myyntiä toteutui arvioitua vähemmän. 5

6 TERVEYS-PALVELU T Menot Tulot Netto Henkilöstökuluissa muodostuu säästöä euroa. Sijaisten käytöstä vastaanottotoiminnassa ja geriatrin rekrytoinnista, fysioterapeutin perustamis- ja täyttölupaviiveestä sekä puheterapeutin vajaatäytöstä säästyvillä menoilla katetaan budjetoimatonta palkankorotusvaraa ja kohdentamatonta henkilöstökulusäästövelvoitetta. Erikoissairaanhoidossa muodostui budjetoituun nähden ylitystä euroa. Perusterveyden huolto ylittyi euroa. Palveluiden ostot ylittyvät puheterapeutin vajaatäytön ja uuden fysioterapeutin vakanssin perustamis- ja rekrytointiviiveen vuoksi noin euroa. Lisäksi vastaanottopalveluissa asiakaspalvelujen ostot (pääasiassa siilinjärveläisten asiointi muilla paikkakunnilla + yhteispäivystys) ylittyivät euroa. Asiantuntijapalvelujen ostot ylittyvät euroa, sisältäen lähinnä hankittuja laboratoriotukimuksia ISLABilta ja muita perusterveyden huollon erikoistutkimuksia. Mielenterveys- ja päihdepalveluyksikön asiakaspalvelujen ostot (mielenterveyskuntoutus, päihdekuntoutus, polikliininen päihdeongelmaisten hoito) ylittyivät euroa. Toimintatuotot: Myyntituotot ylittivät euroa arvioidun, mutta maksutuotoissa jäätiin euroa alle arvioidun tason selittyen vuodeosaston kuormituksen tasaantumisella ja sillä, että suunterveydenhuollossa ja osin vastaanottopalveluissa mentiin kesälomakuukaudet selvästi vajaalla miehityksellä, mikä vähensi maksutuloja tuottavia suoritteita. 6

7 Vuoden tilinpäätöksen määrärahaylitykset / tulojen alitukset Investoinnit Hankeryhmät MAA- JA VESI- ALUEET Kunnanhallitus Menot Tulot Netto Tulojen ylitys selittyy yritysrakennuspaikkojen myynnillä, jotka eivät olleet ennakoitavissa talousarviossa. ELINKEINO-ELÄMÄ N KEHITTÄMINEN Kunnanhallitus LIIKUNTAPAIKAT Sivistyslautakunta KONEET JA KALUSTO Sivistyslautakunta KONEET JA KALUSTO Ympäristöterveyslautakunta MAA- JA VESI- RAKENTEET Tekninen lautakunta VEDENJAKELUVER KOSTO Tekninen lautakunta VIEMÄRI- VERKOSTO Tekninen lautakunta Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menojen ylitys aiheutuu Rissalan ja Jukolan yritysalueiden rakentamisesta. Ylityksiä varten on tuloutettu elinkeinorahastoa kunnanhallituksen päätöksillä. Menojen alitus: Kuntoradan perusparantaminen siirtyi Simpantien peruskorjauksen peruunnuttua. Vanhoja tienpohjia on tarkoitus käyttää kuntoradan korjauksessa. Menojen alitus: Hankkeesta on kohdistunut kuluja euroa vuoden 2012 puolelle. Eläinläääkäreiden yhteisvastaanoton lisätöiden kustannus oli arvioitua suurempi ja tieto kustannuksista saatiin vasta loppuvuodesta. Määrärahasta on kustannettu myös toiminnan kannalta välttämättömät kalustohankinnat, joista on on määrärahan ylityksen vuoksi siirretty hankittavaksi vuonna Päivärinteen katuhankkeen lisääminen työohjelmaan aiheuttaa ylityksen. Ylitys katetaan verkostojen rakentamisen puolelta. Päivärinteen katuhankkeen vuoksi toiminta-aluevelvoitteen työohjelman mukaisia verkostohankkeita ei ehditty toteuttaa. Päivärinteen katuhankkeen vuoksi toiminta-aluevelvoitteen työohjelman mukaisia verkostohankkeita ei ehditty toteuttaa. Tulopuolella Maaningan maksuosuus Siilinlahden uudesta viemäristä (ei talousarviossa). 7 (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3. 62, liite 3 Käyttötalous Tulosalue HENKILÖSTÖ- HALLINTO -1 050 333 110 000-940 333-1 369 682 142 595-1 227 087-319 350 32 595-286 755 Toimintakulut

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta Talousarvion seuranta tammi-syyskuu 218 Tuloslaskelma (ilman sisäisiä eriä ja maatalouslomitusta) 1 euroa 15 1 5-5 9 594 7 621 5 37 6 54 7 24 5 298 1 771 715 2 215 1 779 1 54 77 % 73 % 72 % 81 % 75 % 819

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta Talousarvion seuranta tammi-joulukuu 218 Tuloslaskelma (ilman sisäisiä eriä ja maatalouslomitusta) 15 1 6 718 6 29 6 54 1 16 9 66 9 594 5-5 2 316 2 479 2 215 1 789 1 241 819 112 % 98 % 96 % 96 % 1 % 152

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

120 KEHITTÄMIS- JA ELINKEINOPALVELUT

120 KEHITTÄMIS- JA ELINKEINOPALVELUT Savonlinnan kaupunki 48 Ta-vert,Ta,Tamu,Tykate,Poik SIVU 1 10 KESKUSHALLINTO 11 KAUPUNGINHALLITUS 110 HALLINTOPALVELUT * Toimintatuotot 5.587.043,00 0,00 86.071,70 5.673.114,70 5.637.637,13 35.477,57 *

Lisätiedot

VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖKSEN MÄÄRÄRAHAYLITYKSET LIITE 1. T=tulot, M=menot, N=netto, V=valmistus omaan käyttöön

VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖKSEN MÄÄRÄRAHAYLITYKSET LIITE 1. T=tulot, M=menot, N=netto, V=valmistus omaan käyttöön Tulosalue A. KÄYTTÖTALOUSOSA 10 Hallintopalvelut : 11 Yleishallinto T 1 294 994 1 294 994 1 446 354 151 360 Kunnan maksuosuus valtiolle verotuskustannuksiin ylittyi 35 000 euroa ja oli yht. 515 000 euroa.

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta Talousarvion seuranta tammi-marraskuu 218 Tuloslaskelma (ilman sisäisiä eriä ja maatalouslomitusta) 1 euroa 15 1 Talousarviovertailu 218 9 314 9 594 8 85 6 165 6 4176 54 5 1 973 2 1192 215 1 754 1 568

Lisätiedot

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki,

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki, Kaupunginhallitus 69 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 14 07.03.2016 Määrärahaylityksen myöntäminen vuodelle 2015 62/02.02.00.03/2015 Kaupunginhallitus 29.02.2016 69 Valmistelija: henkílöstö- ja talouspäällikkö.

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Konsernijaosto 4.3.2019 Markku Vehmas Tilannekuva Vetovoima Palvelutarve Henkilöstö Talous Työttömien määrä (% työvoimasta) 10 9 8

Lisätiedot

Ylitysennuste johtuu seuraavista tulosaluekohtaisista ennusteista perusteluineen (ylitysennuste +/alitusennuste -):

Ylitysennuste johtuu seuraavista tulosaluekohtaisista ennusteista perusteluineen (ylitysennuste +/alitusennuste -): Johdon kuukausiraportti 1-10/2018 Hyvinvointitoimiala Käyttötalous Tuloslaskelma Tot. 2018 1-10 Tot.% KS+muut. 2018 TP 2018 Ennuste Tot. 2017 1-10 TP 2017 Toimintatuotot 51 502 756 348 % 14 783 585 75

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 2018 VALMISTELUTILANNE

TILINPÄÄTÖKSEN 2018 VALMISTELUTILANNE TILINPÄÄTÖKSEN 2018 VALMISTELUTILANNE talousjaosto 7.2.2019 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola Tilinimi Tuloslaskelma, ulkoiset ja sisäiset erät sis. Järvenpään Vesi Ennuste 2018 Muutettu KS 2018

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Mäntyharjun kunta Sivu 1 16.10.2018 Toteutumavertailu 8:56:47 EUR Ulkoinen 01.01.2018-30.09.2018 Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos 01-09 01-09 % eur TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVIOMÄÄRÄRAHOJEN MUUTOSESITYS. Kunnanhallitus Henkilöstöhallinto LAUTAKUNTA: TULOSALUE: tukia tuloutumassa arvioitua enemmän)

VUODEN 2014 TALOUSARVIOMÄÄRÄRAHOJEN MUUTOSESITYS. Kunnanhallitus Henkilöstöhallinto LAUTAKUNTA: TULOSALUE: tukia tuloutumassa arvioitua enemmän) Kunnanhallitus Henkilöstöhallinto Me n o j e n yl i t y s, E HD O T TO MAS TI ME R K AT TAVA Selvitys menojen ylitykseen johtaneista syistä: muutoksen tili kustannuspaikka eurot Työllistettyjen henkilöstökulut

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain Sisäisten palvelujen johtokunta 4 25.01.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 15 21.03.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 31 23.05.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 43 29.08.2016 Sisäisten palvelujen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA. II kolmannesvuosiraportti

MÄNTYHARJUN KUNTA. II kolmannesvuosiraportti MÄNTYHARJUN KUNTA II kolmannesvuosiraportti 2015 MÄNTYHARJUN KUNTA KOLMANNESVUOSIRAPORTTI AJALTA 1.1.2015-31.8.2015 Toimielin: Kunnanvaltuusto Raportin laatija: Tulosalue: Johtaja: Tuomo Penttinen TALOUDELLISTEN

Lisätiedot

*** TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 0, ,92 70 PERUSTERVEYDENHUOLTO

*** TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 0, ,92 70 PERUSTERVEYDENHUOLTO Itä-Savon shp/11.11.2016 Talousarvio Vuoden alusta Toteutuma-arvio YLI / ALI muutettu 2016 tammi-syyskuu syyskuun mukaan 2016 60 ERIKOISSAIRAANHOITO Talousarvion ylityksessä/alituksessa huomioidaan vain

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

TILIKAUDEN TULOS

TILIKAUDEN TULOS K:\sairaala\Taloustoimisto\KPITO\JYTA\JYTA kk-raportiti.xls/13.11.2009 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Suunnitelma Toteutunut Tot. % 2009 2009 KUSTANNUKSET 1.1-31.10.2009

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-huhtikuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Toimintatuotot 18 061 797 18 489 000 17 599 200 17 049 200 17 049 200 Myyntituotot 5 896 589 6 763 900 6 379 100 6

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 4.10.2017 11:12:57 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -702-640 -560-12,5-560 -560

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 11.02.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset 164/331/2011 SOTE 18 Kaupungin rahatoimisto

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Teknisen palvelukeskuksen toteuma

Teknisen palvelukeskuksen toteuma Teknisen palvelukeskuksen toteuma 2016 25.1.2017 Menot Tulot ULKOISET toteuma Erotus toteuma Erotus Hallinto- ja maankäyttö 830 340,00 707 010,00 123 330,00 Hallinto- ja maankäyttö 151 060,00 126 504,00

Lisätiedot

45 14.06.2011 57 11.08.2011 LIIKELAITOS SIILISET-PERUSPALVELUKESKUKSEN MUUTOSTALOUSARVIOESITYS 2011

45 14.06.2011 57 11.08.2011 LIIKELAITOS SIILISET-PERUSPALVELUKESKUKSEN MUUTOSTALOUSARVIOESITYS 2011 Liikelaitos Siiliset-peruspalvelukeskuksen johtokunta Liikelaitos Siiliset-peruspalvelukeskuksen johtokunta 45 14.06.2011 57 11.08.2011 LIIKELAITOS SIILISET-PERUSPALVELUKESKUKSEN MUUTOSTALOUSARVIOESITYS

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 AVUSTUKSET TA2017 TE2018 KJ2018 TA2018 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ========================================

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== KUNNAN TALOUS TULOSLASKELMA 30.4.2015 Pöytyän kunta Tuloslaskelma Tp 2014 Ta 2015 Käyttö Alitus/ylitys Tot-%

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 0 10 859 453 10 833 157 26 296 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 3 879 876 2 801 510 0 2 801 510 2 811 350-9 840 Täyden korvauksen perusteella

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag Sosiaali- ja terveyslautakunta 180 23.09.2015 Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag 985/02/02/02/2014 SosTe 180 Valmistelija:

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 11.10.2016 7:29:45 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -691-400 -640 60,0-640 -640

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ 31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin ( ) Hallintopalvelut

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin ( ) Hallintopalvelut Hailuodon kunta Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin 1.1.-31.5.2015 (31.7.2015) Hallintopalvelut Käsittely Kunnanhallitus 21.9.2015 175 Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin Tulosyksikkö

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot 3140 Muut myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3000 Myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3530 Muut tuotot 0-1 845 0 0 0 3540 Lahjoitukset -758 0 0 0 0 3400 Muut toimintatuotot -758-1 845 0 0 0 3000 TOIMINTATUOTOT -1 858-1

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Lokakuu Lokakuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/ Osavuosikatsaus tammi-marraskuu 211 Mb 211 Ennuste Liikevaihto 79 224 752 73 135 176 92,3 8 862 68 72 719 384 89,9 1, 43 321 768 39 264 98 9,6 1, Liikeylijäämä / -alijäämä 1 597 226 ####### Sisäiset kulut

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot