Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen"

Transkriptio

1 Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen

2 2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden toteutuminen 4 Valtionosuudet ja verotulojen kehitys 5 Vuosikate 5 Investoinnit ja rahoitus 6 Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat 6 Kaupunginhallitus 6 Sivistyslautakunta 6 Perusturvalautakunta 7 Tekninen lautakunta 7 Ympäristölautakunta 7 Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 8 Kaupunginhallitus 8 Sivistyslautakunta 9 Perusturvalautakunta 13 Tekninen lautakunta 19 Ympäristölautakunta 26

3 3 Kolmannesvuosiraportti ajalta Yleistä taloudesta Vuoden 2015 talousarvion yleisperusteluissa ja täytäntöönpano-ohjeissa on määritelty, että toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan vuoden aikana kolmannesvuosittain. Mahdollisista ylitysuhista on raportoitava kaupunginhallitukselle välittömästi ja samalla esitetään korjaustoimenpiteet budjetin ylitysuhan välttämiseksi. Tähän raporttiin on koottu lautakuntien selvitykset taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi raportti sisältää selvitykset työllisyyden ja asukasluvun kehityksestä sekä verotulojen ja valtionosuuksien tilityksistä. Kolmen alijäämäisen tilinpäätösvuoden jälkeen vuonna 2014 vuosikate kohentui ja tulos oli ylijäämäinen kaupungin omien säästötoimenpiteiden ja ennustettua myönteisemmän verotulokehityksen vaikutuksesta. Ylijäämän muodostumiseen vaikutti lisäksi merkittävästi vuonna 2014 tehty poistosuunnitelman muutos, minkä vuoksi poistot alenivat edellisvuodesta 1,2 milj.. Kaupungin taloutta rasittavat kuitenkin yhä talouden taantuman pitkittymisen lisäksi merkittävästi valtionosuusleikkaukset, erikoissairaanhoidon menojen kasvu ja väestön kasvusta ja ikääntymisestä johtuva palvelutarpeiden kasvu. Kuluvan vuoden talousarvio on ylijäämäinen 0,5 milj.. Talousarvio on laadittu käyttötalouden osalta -2 % tasoon verrattuna vuoden 2014 talousarvioon. Talousarvio on tiukka, eikä se kestä juuri mitään negatiivisia yllätyksiä. Käyttötaloudessa menot ovat karkaamassa budjetoidusta perusturvalautakunnan osalta. Väestökehitys ja työllisyys Viime vuoden lopulla kaupungin asukasluku oli , kasvua edellisestä vuodesta 41 asukasta. Huhtikuun lopulla asukkaita oli , 33 vähemmän kuin vuoden vaihteessa. Työttömyysaste on laskenut viime vuoden lopun tilanteesta, mutta on ollut alkuvuodesta korkeampi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Työttömyysaste oli huhtikuun lopulla Lapualla 9,3 % (7,5 %), Etelä-Pohjanmaalla 10,3 % (9,2 %) ja koko maan keskiarvo oli 12,9 % (11,7 %).

4 4 Käyttötalouden toteutuminen Toimintatuloihin on budjetoitu 13,4 milj.. Toteutuma oli 0,3 milj. suurempi kuin huhtikuussa Kasvusta osa johtuu tulojen jaksottumisesta eri aikaan vertailuvuosina. Käyttötalouden menoihin on budjetoitu 89,5 milj.. Toimintamenoissa on kasvua n. 1 milj., 1,1 % verrattuna viime vuoden tilinpäätöksen mukaiseen toteutumaan. Huhtikuun lopun toteutuman mukaan toimintamenot olivat 0,9 milj. euroa, 3,3 % suuremmat kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Toteutumaprosentti oli 32 %, kun se edellisvuonna oli 31,3 %. Toimintamenojen kasvu johtuu pääosin perusturvalautakunnan toimintamenoista, joissa kasvu oli n. 1 milj., 6,9 %. Erikoissairaanhoidolta ostetut palvelut ovat kasvaneet euromääräisesti 0,5 milj., 9,3 % edellisvuoden vastavasta, kun ne viime vuonna vastaavana aikana olivat 3 % pienemmät edellisvuoden vastaavaa. Toimintakatteeksi on budjetoitu 75,6 milj.. Toteutuma oli 24,6 milj., 0,6 milj. suurempi kuin vastaava edellisvuonna. Toteutumaprosentti oli 32,6 %, vuoden 2014 huhtikuussa 32,1 %. Lautakuntien talouden toteutumaselvityksissä on arvioitu tässä vaiheessa, että määrärahojen ylityksiä ei ole tulossa lautakuntatasolla perusturvalautakunnan talousarviota lukuun ottamatta. Perusturvalautakunnan talousarvion määrärahojen on arvioitu ylittyvän n. 2 milj., josta sosiaalipalvelujen osuus 1,45 milj. ja erikoissairaanhoidon 0,55 milj..

5 5 Valtionosuudet ja verotulojen kehitys Valtionosuuksiin on budjetoitu 33 milj.. Niitä kertynee n. 33,3 milj., n. 0,3 milj. budjetoitua enemmän, mikä johtuu siitä, että valtionosuuden perusteet muuttuivat jonkin verran Kuntaliiton ilmoittamista ennakkoarvioista. Sekä syksyn oppilasmäärät että myös opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden omarahoitusosuus tarkistetaan loppuvuonna, mikä vaikuttaa valtionosuuden lopulliseen määrään. Vuoden 2015 talousarviossa kunnallisveron kasvuarvio on lokakuussa 2014 päivitetyn ennusteen mukaan 0,7 %; talousarvioon budjetoitiin 43,6 milj.. Kuntaliitto on päivittänyt verotulojen tilitysennusteet Ennusteen mukaan kunnallisveron tilitykset koko maassa kasvaisivat 2,2 % v. 2015, edellinen ennuste oli kasvua 1,6 %. Yhteisöveroennusteet päivitettiin Huhtikuun ennusteen mukaan verotilitykset toteutuisivat lähes budjetoidun mukaisina, kasvua yhteensä 2,2 %. Vuoden 2014 verotuksen valmistuminen ja sen perusteella tehtävät jako-osuuksien muutokset loppuvuonna voivat muuttaa ennustetta. Seuraava päivitys ennusteisiin tehtäneen elokuussa. Verotulojen ja valtionosuuksien toteutuminen Huhtikuu TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 04/2014 Tot 04/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % Kunnallisvero ,9 2,6 Yhteisövero ,9-12,3 Kiinteistövero ,0 Yhteensä ,6 2,2 Valtionosuudet ,8 2,2 Vuosikate Talousarvion vuosikate on 5,1 milj. ja tilikauden ylijäämä 0,5 milj.. Huhtikuun lopulla vuosikate oli 3,2 milj., edellisen vuoden tasolla. Lopullisen vuosikatteen tasoa on tässä vaiheessa vielä hankala tarkemmin arvioida, koska menot ja tulot jaksottuvat eri vuosina eri tavalla, erityisesti verotulojen tilitysennusteet muuttuivat viime vuonna huomattavasti vuoden aikana. Verotulot olisivat tämän hetkisen tiedon mukaan toteutumassa lähes budjetoidusti ja valtionosuuksia saataneen 0,3 milj. budjetoitua enemmän. Korkokuluihin varatusta määrärahasta säästynee noin 0,3 milj.. Käyttötalouden osalta perusturvalautakunta on ennakoinut menojen ylitykseksi 2 milj.. Edellä mainitut positiiviset tekijät rahoituseriin sekä määrärahaylitykset yhteensä heikentäisivät toteutuessaan vuosikatetta budjetoidusta n. 1,4 milj. ja merkitsisivät vajaan miljoonan euron alijäämää. Perusturvan toimialue on käynnistänyt selvitykset keinoista ylityksen supistamiseksi. Syntyykö määrärahasäästöjä muiden toimialueiden budjeteissa, jotka pienentäisivät ylityksen aiheuttamaa budjettivajetta, on tässä vaiheessa vaikeaa ennakoida. Talouden kehityksestä raportoidaan kuukausittain kaupunginhallitukselle. Lautakuntien tulee edelleen sopeuttaa toimintaansa käytössä oleviin määrärahoihin. On välttämätöntä pyrkiä määrätietoisesti löytämään myös sellaisia ratkaisuja, jotka alentavat pysyvästi toimintamenoja ja/tai lisäävät tuloja. Pysyvät ratkaisut helpottaisivat myös tulevan vuoden talousarvioiden laadintaa.

6 6 Investoinnit ja rahoitus Investointimenoihin on budjetoitu 11 milj., joista on huhtikuun loppuun mennessä käytetty 2,2 milj., 20 %. Investointituloiksi on budjetoitu 1,9 milj., joista on toteutunut 0,3 milj.. Lainojen lisäys on talousarviossa 9,7 milj. ja lyhennykset 5,8 milj.. Pitkäaikaista lainaa ei ole vielä nostettu. Alkuvuoden rahoitustarve on katettu lyhytaikaisella lainoituksella ns. kuntatodistuksilla, joita oli huhtikuun lopulla 8 milj., lisäystä vuoden vaihteeseen 2 milj.. Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat KAUPUNGINHALLITUS Kaupunginhallitus Huhtikuu TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 04/2014 Tot 04/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,2 37,8 Toimintamenot ,1-4,5 Toimintakate ,4-9,8 Projektit budjetoidaan nettona. Tulojen erotus johtuu projektitulojen jaksottumisesta eri tavalla v Kaupunginhallituksen talousarvio toteutuu kokonaisuutena budjetoidusti. SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta Huhtikuu TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 04/2014 Tot 04/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,1 12,6 Toimintamenot ,0 0,5 Toimintakate ,5-1,1 Sivistyspalvelujen talousarvio toteutuu tavoitteiden ja suunnitelmien mukaisesti. PERUSTURVALAUTAKUNTA

7 7 Perusturvalautakunta Huhtikuu TAM 2015 E n n u s t e 2015 Poikkeama enn./tam Tot 04/2014 Tot 04/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % Sosiaali- ja terveyspalvelut Toimintatulot ,9 3,5 Toimintamenot ,9 5,3 Toimintakate ,0 5,6 Erikoissairaanhoito Toimintamenot ,7 9,3 Lautakunta yhteensä ,2 7,3 Toimintatuloja on alkuvuonna kertynyt jonkin verran edellisvuotta enemmän. Oman toiminnan osalta menot ovat noin korkeammat kuin viime vuonna. Myös erikoissairaanhoidon menot ovat alkuvuonna edellisvuotta korkeammat. Menot todennäköisesti ylittävät talousarviossa varatut määrärahat. Ennusteeseen on tässä vaiheessa tarvetta tehdä muutoksia. Sosiaalipalveluiden osalta varatut määrärahat ylittyvät. Tiukasta talousarviosta johtuen muidenkaan vastuualueiden osalta ei ole nähtävissä suuria säästöjä, joilla sosiaalipalvelujen määrärahavajetta voitaisiin paikata. Myös erikoissairaanhoidon osalta tässä vaiheessa on todennäköistä, että määräraha on riittämätön. TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta, ilman myyntivoittoja/-tappioita Huhtikuu 2014 TAM Ennuste Poikkeama Tot Tot Tot-% Kasvu % enn./tam 04/ /2015 tot/tam Toimintatulot ,7 2,2 Valmistus omaan ,8 käyttöön Toimintamenot ,2-0,4 Toimintakate ,9-2,1 Ennuste: toimintamenot ja -kate noudattavat talousarviota. YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ympäristölautakunta Huhtikuu TAM 2015 Ennuste 2015 Poikkeama enn./tam Tot 04/2014 Tot 04/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,1 0,2 Valmistus omaan käyttöön 3 Toimintamenot ,4 7,9 Toimintakate ,4 17,3 Tulokertymä ja menojen toteutuma noudattaa talousarviota. Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

8 8 Lautakunnat ovat laatineet raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginhallitus Hallintopalvelut Sähköiseen Otetaan järjestelmä Järjestelmä otetaan käyttöön syksyllä kokouskäytäntöön siirtyminen käyttöön vaiheittain Sähköiset lomakkeet Otetaan järjestelmä Käyttöönottovaiheessa. kuntalaisten käyttöön Työhyvinvointikyselyn tulosten hyödyntäminen Talouspalvelut käyttöön Kehittämissuunnitelmien laadinnan sekä käyttöönoton ohjaaminen ja opastaminen Työyksikkökohtaisten kehittämissuunnitelmien laatiminen on toteutunut, palvelukeskuskohtaisten kehittämissuunnitelmien laatiminen on toteutunut osittain ja koko kaupungin kehittämissuunnitelma valmistuu syksyllä Ostolaskujen kierrätystoiminnon tehostaminen Ohjelmistopäivitys ja sisäiset koulutukset täysimääräisen hyödyn tukemiseksi Ajoittuu loppuvuoteen Palkanlaskentaan liittyvien prosessien tehostaminen ja yhtenäistäminen Toimintatapojen sähköistäminen Ruoka- ja tilapalvelut Päivitetyn ohjelmiston käyttöönotto-koulutusten jatkaminen Selvitetään mahdollisuudet uusien taloushallinnon prosesseja tehostavien järjestelmien käyttöönottoon Toimintatapojen yhtenäistäminen, Ruoka- ja tuotantotapojen tapauskohtainen tilapalvelujen harkinta, henkilöstöresurssien toimintojen tehokas ja tarkoituksenmukainen kehittäminen käyttö, mitoitusten ajantasaistaminen Laadukkaat ruoka- ja tilapalvelut Ammattitaitoin en henkilöstö Seurataan ravitsemus- ja hygieniasuosituksia. Tarjotaan ravitsemuskasvatusta ja ohjausta asiakasryhmille. Palvelujen laatutaso mitoitusten ja resurssien mukaan. Ammattitaitoa kehittävään ja ylläpitävään koulutukseen osallistuminen /järjestäminen. Koulutusta on annettu henkilöstölle, prosessien tarkastelu jatkuu Tutustuttu ohjelmistoihin, selvittelyjä jatketaan. Toimintatapoja on edelleen yhtenäistetty (mm. ruokalistat), käytetty henkilöstöresurssien sisäisiä siirtoja, mitoituksia on tarkistettu joissain yksiköissä. Työtä jatketaan. Suosituksia seurataan. Ravitsemuskasvatusja ohjauskoulutusta on tarjottu omalle henkilöstölle ja mahdollisuutta osallistua myös kasvatushenkilöstölle. Palvelun laatutasoa samankaltaistetaan palvelusopimuksilla vaiheittain. Oiva-tarkastuksia on suoritettu toimipisteissä hyvin tuloksin. Koulutusta järjestetään omana toimintana ja esimiehen antamana työnohjauksena.

9 9 Elinkeino- ja kehittämispalvelut Uusien yrityksien syntyminen ja toimivien olemassaolon/kasvun edistäminen Seudullisten/Thermopolikse n Lapualla vaikuttavien hankkeiden määrä Asukasluvun myönteinen kehitys, houkutteleva ympäristö yrityksille Lapuan kansainvälistymisen edistäminen eri foorumeilla Ympärivuotisen matkailun kokonaisvaltainen kehittäminen kärkenä matkailukeskittymä Teemapohjaisen matkailun kehittäminen Sivistyslautakunta Yleishallinto Eri organisaatioiden yritysneuvojien yhteistyö YritysSuomessa sekä Uusyrityskeskuksen kanssa toiminta INKA (Innovatiiviset kaupunkiseudut) ja muiden rahoitusohjelmien hyödyntäminen paikallisella tasolla Kuntamarkkinoinnin eri toimenpiteet Kuntien yhteistyö Verkostoitumisen edistäminen, osallistuminen eri tapahtumiin, kansainväliset seminaarit ja messut Matkailukeskittymän Simpsiö - Vanha Paukku kehittäminen Verkostoitumisen edistäminen tuotekehitys ja laadun kehittäminen, sähköisten markkinointi- ja myyntikanavien käyttöönotto 15 perustettua yritystä, nettokasvu 1 2 hanketta käynnissä, 7 valmistelussa etuovi.com, ilkka.fi, printti, Komia Rakvere ja Hohenlockstedt -yhteydet (kunta-koulu-yritystaso), kv yritysryhmämatkailuhankev almistelu Matkailuesitteen 2015 suurjakelu, ryhmäretkikohderyhmät/esit e2015, myyntipäivät, Pohjanmaan Huiput (Kauhava-Lapua-toimijoi-de n yhteistyö, ristiinmarkkinointi, messut, verkostoyhteistyö, sininentie.fi-kehitystyö Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten Käyttösuunnitelma Toteutunee mukaiset resurssit palveluyksiköille Pätevä henkilöstö Henkilöstön pätevyys 98 % Toteutunee Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuspalvelun kysyntään vastaaminen / tila päisten toimipisteiden korvaami nen Uudet päivähoitopaikat ja tilaratkaisut. Alangon päiväkoti-koulu Toteutumassa (Valtuuston päätös ) Päiväkotihoidon sisällön laadullinen kehittäminen Erityisvarhaiskasvatuksen kehittämi nen Työhyvinvoinnin vahvistaminen, osaamisen jakaminen, osallisuus Jaettu- ja pedagoginen johtajuus Lasten ja huoltajien osallisuuden lisääminen Monialainen yhteistyö Varhaiskasvatuksen suunnitelma Erityis- ja tukipalveluiden kehittäminen yhdessä esi- ja alkuopetuksen kanssa Toteutumassa Toteutumassa

10 10 Avoimen varhaiskasvatuksen vakiinnuttaminen Perusopetus Osa-aikaisten varhaiskasvatuspalvelujen korvaaminen Alakoulut Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen kehittäminen lähikouluilla Erityisopetuksen vuosikellon päivittäminen. Oppilaiden, huoltajien ja sidosryhmien osallisuuden parantaminen Yläkoulu Nepsy-valmennuksen jatkaminen. Mun sieluun sattuu -hankkeen edellyttämien toimenpiteiden ja käytänteiden kehittäminen kouluissa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäinen poikkihallinnollisesti. Oppilaskuntatoiminnan vakiinnuttaminen alakouluilla. Opetussuunnitelmatyön edellyttämien arvokeskustelujen käyminen ja prosessiin osallistuminen Vuosikellosta tullee maakunnallinen versio kunnallisen lisäksi.., jatkuu syksyllä., jatkuu syksyllä.. Turvata päättötodistuksen saannin kautta jokaiselle oppilaalle pääsy toisen asteen opintoihin. Laadukas opetus pätevällä ja määrältään riittävällä henkilöstöllä. Päättötodistus ja oppilaanohjaus sekä seuranta. Kodin ja koulun yhteistyö. Tehostettu poissaoloihin puuttuminen Lukio-opetus Aktiivinen yhteydenpito koteihin. Kotien osallistaminen. Seuranta oppilashallintajärjestelmän keinoin. Turvataan Lapuan nuorille opetukseltaan tasokas sekä varusteiltaan ja tiloiltaan ajanmukainen, kilpailukykyinen lukio. 50 % lapualaisista peruskoulun 9. luokan oppilaista aloittaa toisen asteen opinnot Lapuan lukiossa syksyllä Vähintään 90 % lukioikäluokasta - kehitetään opetuksen sisältöä ja toteutusta arviointityön kautta valittujen kehittämishankkeitten avulla - hankitaan investointisuunnitelmaan esitetyn mukaisesti lisää opetusteknologiaa ja kalustoa - uudisrakennuksen suunnittelussa edetään vähintään esitetyssä aikataulussa - pidetään ysiluokkalaisille suunnattuja lukioinfoja yhteistyössä Lapuan yläkoulun kanssa - jatketaan lukiokoulutuksen yhteismarkkinointia Opinlakeuden lukioiden kanssa - lukion näkyvyyttä paikallisella tasolla lisätään esim. lehtijuttujen muodossa - lukion opetusjärjestelyt(ops ja kurssitarjotin) mahdollistavat 3 vuoden osittain, toimintamalliston kehittämistä jatketaan Kaikissa vakinaisissa viroissa on pätevät viranhaltijat. Yhdeltä määräaikaiselta opettajalta on puuttunut lukion aineenopettajan kelpoisuus. Tältä osin tasokkaan opetuksen tavoite toteutuu. Ajanmukaisuuden ja kilpailukykyisyyden tavoite varusteiden osalta toteutuu vain osittain. Tilojen osalta tavoite ei toteudu. Tavoitteen toteutuminen voidaan raportoida aikaisintaan seuraavassa kolmannesvuosikatsauksessa. Keväällä 2015 abiturientti-ikäluokan koko oli 68 opiskelijaa.

11 11 suorittaa sekä lukion oppimäärän että ylioppilastutkinnon kolmessa vuodessa, loput enintään 4 vuodessa. tavoiteaikataulun - järjestetään yksilöllistä opinto-ohjausta - opintojen etenemistä seurataan systemaattisesti (aineenopettajat, ryhmänohjaajat, opinto-ohjaaja) Päättäjäispäivänä /68 opiskelijaa eli 84 % ikäluokasta saa sekä lukion päättötodistuksen että ylioppilastutkintotodistuksen kolmen vuoden lukio-opintojen päätteeksi. Kolmen vuoden tavoiteajan osalta koulun asettama tavoite ei toteutunut. Yhteensä 59/68 opiskelijan (87 %) oman opiskelusuunnitelman mukaisena tavoitteena oli lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suorittaminen kolmessa vuodessa. Näistä opiskelijoista 57/59 (97 %) pääsi tavoitteeseensa ja 2/59 opiskelijan (3 %) tavoite jäi saavuttamatta. Kolmen vuoden tavoiteajan osalta opiskelijoiden oman opiskelusuunnitelman mukainen tavoite toteutui koulun asettamaa tavoitetta paremmin. Lukioikäluokasta 9/68 opiskelijan (13 %) oman opiskelusuunnitelman mukaisena tavoitteena on valmistuminen 3½-4 vuodessa. Yli kolmea vuotta pidemmän opiskeluajan osalta tavoitteen toteutuminen raportoidaan tilinpäätöksessä. Musiikkiopisto Valtionosuustuntimää rän säilyminen nykyisellä tasolla - Musiikkiopiston säilyminen itsenäisenä, ei yhdistymistä muihin musiikkiopistoihin - taloussäästöjä ei tehdä valtionosuuden toteutunut, lisäksi valtionosuuteen valtakunnallinen korotus 0,81 /t (5723 ) Koko toiminnan kehittäminen valtakunnallisen ja opiston oman opetussuunnitelman puitteissa menettämisen riskillä a) Työkaluna v toteutetun Virvatuli-itsearviointi-hankkeen tulosten mukaisen kehittämissuunnitelman luominen b) opiston uuden opetussuunnitelman käyttöönotto c) henkilöstön monipuolisen osaamisen hyödyntäminen d) avoimuus toiminnassa ja tiedotuksessa niin talon sisällä kuin ulospäinkin a) toteutunut, b) toteutunee syksyllä 2015 c) toteutunut, mm. musiikkileikkikouluopetuksessa, Nuottipajatoi- minnassa, koulujen askivalmennuksessa, Rytmimusiikin historian ja tyylin tuntemuksessa d) toteutunut, ulospäin mm. webbi-sivujen uudistus 05/15 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen: Kokonaisbudjetin käyttöaste oli 26,4 % (v vastaavana aikana 27,1 %). Lukukausimaksutuotot ,9 % ( ,7 %). Lukukausimaksutuotto toteutunee ennusteiden mukaisesti. V budjetin arvioidaan toteutuvan budjettisuunnitelman mukaisesti.

12 12 Kirjastopalvelut Kirjastossa on laadukas, monipuolinen ja ajantasainen aineistokokoelma Alle 5 vuotta nuoremman aineiston määrä on vähintään % kirjaston kokoelmasta ja poistot n. 8 % vuodessa, aineiston lainaus kasvaa. Kirjaston aineistonhankinta on vähintään OKM:n laatusuosituksen tasolla Kirjastossa on ajantasainen ja moderni kirjasto- ja tiedonhakujärjestelmä Kirjastoon hankitaan vähintään 300 kirjaa, joista osa sähköisessä muodossa ja vähintään 100 kpl muuta aineistoa /1000 as. vuodessa. Kirjastossa on käytössä Aurora-kirjasto-ohjelmisto, verkkokirjasto ja kansallinen Finna-tiedonhaku-ohjelma. Käytössä on myös i-padeja tiedonhaun- ja kirjastonkäytön opetukseen Toteutuu osittain, lainaus kasvaa, nuoren aineiston määrä jäänee noin 15 %:iin, poistojen määrätavoite ei toteudu Toteutunee kirjojen osalta, muun aineiston osalta ei Toteutunee Kirjaston käyttö lisääntyy Lainaus- ja kävijätilastojen seuranta Toteutunee Kulttuuripalvelut Tavoite Toimenpiteet Toteuma Mittarit Kulttuuripalvel ujen/vanhan Paukun kehittäminen kaupungin vetovoimaisuu den ylläpitämiseksi /lisäämiseksi infran parantaminen/ korjaus/ käyttöönotto yritys- ja yhdistystoimin nan sekä matkailun kehittäminen palvelujen sisältöjen kehittäminen aloitteet /toteutus 1-2 kohdetta TOTEUTUNUT: - uusi kokoustila Makasiini - bänditila pohjanallilataamossa 1-2 uutta toimijaa/toiminnan tehostamista. ryhmämatkailun lisääminen TOTEUTUNUT: - uusi yritys LUOVA PAUKKU taidemuseossa - Ämyri ry:n toimitila pohjanallilataamossa 1-2 uutta toimintamuotoa/ kohderyhmää TOTEUTUMASSA: kulttuurireseptin käyttöönotto maakunnallisena pilottihankkeena kokonaiskävijä määrä lähtövuosi 2015 opastetut ryhmät / henkilöt tapahtumiin osallistuneet Kansalaisopistopalvelut Opiston strategia ja kehittämissuunnitelma vuosille Opistossa kestävän kehityksen teemavuosi Yhteistyöhankkeen toteuttaminen Järvilakeuden kansalaisopiston kanssa Media- ja verkko-opetuksen kehittäminen Asianmukaiset tilat kudonnalle ja tekniselle työlle keskustan alueelle Laaditaan strategian pohjalta kehittämissuunnitelma Laaditaan kestävän kehityksen toimintaohjelma opistolle Toiminnallisen yhteistyön kehittäminen ja taloudellisen tehokkuuden arviointi Mediapajatoiminnan käynnistäminen toteutuu ei toteudu toteutunut toteutunut Jokilaakson teknisen työn tilojen käyttöönotto toteutuu Kudontatilojen siirtyminen Paukusta Sööstettiin - opetustarjonnan laajuus vastaa kysyntää (n. 250 opisk./vuosi) - laaditaan tanssitaiteen opetussuunnitelma toteutunee ehkä toteutuu yleisen oppimäärän mukaan Virvatuli-itsearviointi-prosessin - tiedottamisen ja kaksisuuntaisen viestinnän kehittämis-su

13 13 pohjalta määriteltyjä kehittämistavoitteita Liikuntatoimi tehostaminen taidekoulun, oppilaiden ja vanhempien välillä unnitelma tehty Tavoite Toimenpiteet / tavoitetaso Toteutuma Toimintojen tehostaminen ja liikuntapaikkojen käyttöasteen Suhteutetaan liikuntatoimen menot ja tulot siten, että pysytään annetussa talousarvioraamissa toteutunut nosto Liikuntapaikkojen kunto Liikuntapaikat pidetään hyvässä kunnossa toteutunut Nuorisotoimi Nuorisotalon käyttäjien ja nuorisotilan kävijämäärien pysyminen samana tai lisääminen Avoin nuorisotoiminta 50 kävijää/ aukiolopäivä. Nuorisotalon käyttäjämäärien seuranta Toteutuu Kansainvälisyyden aktivoiminen Nuorisopalvelujen laadun seuraaminen Perusturvalautakunta Sosiaalipalvelut EU:n nuoriso-ohjelman mahdollisuudet Vähintään 3-4 nuorten kansainvälistä ryhmätapaamista tai muuta projektia / vuosi Henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen Työpaikkakokoukset ja työseuranta, asiakaspalautteet Vuosittaiset arviointikohteet 2015 Nuorisotalon käyttö Toteutuu Toteutuu; Nuorisotyö-päivät, työpaikka-kokoukset Sosiaalipalveluissa eletään työntäyteistä aikaa, jossa työn kehittäminen vaatii erityistä panostamista ennaltaehkäisevään työhön kustannusten hillitsemiseksi. Uuden sosiaalihuoltolain myötä lastensuojelussa ennaltaehkäisevä työ vaatii lisää henkilöstöresursseja, jotta työskentelyn painopiste saadaan pois korjaavasta työstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti perheohjaukseen, mutta myös sosiaaliohjaukseen tarvitaan kipeästi lisää henkilökuntaa. Lastensuojelussa alkuvuosi on ollut edellisen vuoden tavoin kiireinen. Tämä näkyy jälleen noususuuntaisesti kustannuksissa. Kokonaisuutena lasten suojelun menojen toteutumaprosentti alkuvuonna on n. 60 %. Talousarviomäärärahan ylit tyminen on väistämätöntä. Vammaispuolella henkilökohtaisen avun kustannukset olivat huhtikuun lopulla e. Kustannukset tulevat ylittämään budjetoidun määrärahan kesän kuluessa. Vammaispuolella henkilökohtaisen avun asiakasmäärä ei ole niinkään lisääntynyt, vaan kotona asuminen henkilökohtaisen avun turvin ympärivuorokauti-sesti. Henkilökohtaisen avun kuukausikustannukset ovat n e/kk:ssa.

14 14 Vastuu työttömien hoidosta on siirtymässä yhä enemmän kunnan harteille. Jaetun työmarkkinatuen kustannukset ovat voimakkaassa nousussa vuoden alusta voimaan astuneen lain myötä. Tämän seurauksena kuntien rahoitusvastuu laajeni koskemaan vähintään 300 päivää työttömyysajan tukea saaneisiin. Kunnan rahoittama osuus on päivää työmarkkinatukea saaneiden osalta 50 % ja vähintään päivää tukea saaneiden osalta 70 %. Työttömyyden kasvaessa, kasvaa samassa suhteessa myös pitkäaikaistyöttömyys. Alkuvuoden aikana 48 uutta työnhakijaa on tullut jaetulle työmarkkinatuelle. Lisämenoja on syntynyt työmarkkinatuen kustannusvastuista kaupungille yhteensä e. Kulujen hillitsemiseksi tarvitaan kattavia työkykyselvityksiä, kaupungin omien työllistämismäärärahojen lisäämistä, aikuistuin työpaja-tyyppistä toimintaa, jossa voidaan toteuttaa kuntouttavaa työtoimintaa sekä resursseja ryhmämuotoiseen toimintaan. Kokonaisuutena sosiaalipalvelujen menot tammi-huhtikuussa ovat sekä euromääräisesti että to teutumaprosentin osalta nousussa edellisiin vuosiin nähden. Muiden toimintojen kustannusten hillitsemisellä ei pystytä kattamaan lastensuojelun, vammaispalvelujen ja jaetun työmarkkinatuen kustannusten nousuja. Suunnitelmissa olevaa perhekeskustoimintaa on toteutettu siten, että ehkäisevään lastensuojelutyöhön on alkuvuonna perustettu kaksi määräaikaista perhetyöntekijän tointa, kustannukset katetaan valtiokonttorin kaupungille luovuttamia kuolinpesän varoja. Lisäksi kotipalvelussa on eriytetty lapsiperheiden kotipalveluun kolmen työntekijän työpanos. Alle 65-vuotiaiden kotipalvelutoiminta on siirtynyt hallinnollisesti muun kotihoidon alaisuuteen. Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisissa kuljetuksissa on otettu käyttöön suunnitelmassa ollut taksikortti. Vanhustyö Koko kotihoito on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi ja kahden perhetyöntekijän resurssi on siirretty alle 65-vuotiaiden kotihoidosta hallinnollisesti muun kotihoidon yhteyteen. Hopearinteen asumisyksiköissä on otettu käyttöön uusi johtamisjärjestelmä, jossa kahdella 15-paikkaisella yksiköllä on yhteinen esimies. Uusi 60-paikkainen asumisyksikkö on valmistumassa ja otetaan käyttöön syksyn aikana. Vanhustyön osalta talousarvion tuottojen ja menojen ennakoidaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Terveyspalvelut Päivystysasetuksen muuttuessa vuoden alusta myös terveyskeskuksen vastaanottoaikoja muutettiin. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyi sairaanhoitopiirin hoidettavaksi, sen sijaan Lapualla jatketaan vastaanottotoimintaa

15 15 ns. kiirevastaanottona arkisin klo sekä viikonloppuisin klo Toiminta-aikojen supistamisella pystytään saamaan säästöjä aikaan. Sairaanhoitopiirin päivystyspolin käyttö on alkuvuonna em. muutosten vuoksi kasvanut 26 %, mutta käyntihinnaston hinnat ovat laskeneet 50 %, joten terveyskeskuspäivystyksen kustannukset ovat edellisvuotta alhaisemmat.

16 16 Lähetemäärät erikoissairaanhoitoon ovat ja se ylittää vain hieman sairaanhoitopiirin keskitason. Lähetemäärien nousussa korostuu ilman lähetettä sairaalaan menneiden määrä. Terveyskeskuksen tekemiä lähetteitä kokonaismäärästä on vain 51 %. Erikoissairaanhoidon menojen kasvu näyttää alkuvuoden jälkeen hieman tasoittuvan. Erikoissairaanhoidon määrärahaa jouduttaneen syksyllä tarkastelemaan uudelleen ja todennäköisesti määrärahaa joudutaan lisäämään. Sosiaalipalvelut Kokonaisuutena perusterveydenhuollon menot tammi-huhtikuussa ovat euromääräisesti jonkin verran edellisvuotta alemmat toteutumaprosentin ollessa kuitenkin vuotta 2014 korkeampi. Erikoissairaanhoidon menot ovat noin korkeammat kuin edellisvuonna vastaavana ajan kohtana. Sosiaalityö, lastensuojelu ja toimeentuloturva: Ammatillisen pätevyyden omaava henkilöstö ja sen pysyvyyden turvaa minen Asiakkaan itsenäisen selviytymisen tukeminen kaupungin strategian mukaisesti Koulutetun henkilöstön rek ry tointi (esim.yliopisto-opis keli joita opiskelun aikai seen har joitteluun) ja jo pä tevyy den omaaville tarpeenmukai nen lisäkoulutus sekä työn ohjaus Perhe- ja yksilökohtaiset suunnitelmat pitkäaikaisille asiakkaille, vähintään 90 %:lle osittain. Rekrytointiprosessi on kesken. Lastensuojeluun on haastavaa rekrytoida muodollisen pätevyyden omaavia työntekijöitä. Lastensuojelu Sijaishuollon määrällinen väheneminen, ennalta ehkäi sevän työn tavoit teellinen lisääminen Perheohjauksen suunni telmallisuus Prosessimaisen lasten suojelutarpeen selvitys työn käynnistäminen Ajoissa annetut lapsen kas vua ja kehitystä tukevat avohuollolliset palvelut riittävät turvaamaan lapsen terveen kasvun ja kehityksen perhekeskus Alku-, väli- ja loppuarvioinnit, asiakkuuksien kesto 6 kk tai 10 tapaamista LasSe-hankkeen koulutuksiin osallistuminen Työparina sosiaalityöntekijä ja perheohjaaja Perheväkivalta -avainkouluttajan koulutus työn tueksi Ei ole toteutunut. Sijaishuolto on kasvanut määrällisesti, ennaltaehkäisevään työhön ei ole osoitettavissa resursseja sosiaalityössä. Kaksi määräaikaista perhetyöntekijää on valittu ennaltaehkäisevään lapsiperheiden kotipalveluun. Työ on alkamassa 05-06/15 Työparina yhä enemmän toinen viranomaistaho Avainkoulutus on vielä kesken

17 17 Kasvatus- ja perheneuvonta: Kasvatus- ja perheneu vonnan palveluiden toi mivuus ja saatavuus Palveluiden saatavuus: - akuutti kriisi < 1 vk - toimintaan liittyvä tutkimus, ohjaus ja neuvonta < 3 vk Vanhemmuutta tukevien ryh mien toiminnan kehittäminen Terveyskeskuspsykologi: Äitien synnytyksen jälkei sen masennuksen hoi don tehos taminen ja toi mivien hoito ket jujen ke hittäminen Ennaltaehkäisevän päih detyön sisällyttäminen vastaan ottotyöhön Puheterapia: Puheterapiapalvelujen riittävä saatavuus Vammaispalvelut: - terapia < 2 kk Ryhmien määrän seuranta vuosittain Osallistumisprosentin seu ranta Ryhmien kokoontumisten määrä vähintään 20 x vuosi Hoitoon ohjautumisen määrä ja seu ranta eri toimipisteissä Päihteiden käytön puheeksi ottaminen Asiakkaiden tukeminen löytä mään muita keinoja ongel matilanteiden ratkaisemiseksi arviointi < 1kk terapia < 4 kk Ei toteutunut. Vanhempana vahvemmaksi -ryhmä ei päässyt alkamaan keväällä 2015, koska ei ollut riittävästi osallistujia. Yhteistyö äitiysneuvolan kanssa on toimivaa ja asiakkaita ohjautuu psykologille. osittain. Asiakasmäärä kasvanut => vastaanotolle tulematta jättäminen lisääntynyt opiskeluterveydenhuollossa Ajantasaiset palvelu suunnitelmat kaikilla vammaispalve luja saa ville Suunnitelmien sisältö vastaamaan osallistujien tarpeita ja toimintakykyä, 100 % Kehitysvammahuollon henki löstön yhteiskäyttö Mielenterveys- ja päihdepalvelut: Työ- ja päivätoimintatilat sa man katon alla Tavoitteissa vuoden 2016 alusta Tavoitteellinen työsken tely palveluiden järkeistämiseksi Palvelurakenteen selkiyttä mi nen ja palveluiden kehittämi nen Kokonaissuunnitelma ja sen mukaiset toimenpiteet Päihde- ja mielenterveys asioista vastaava sosiaali työntekijä Päihde- ja mielenterveystyö- Suunnitelma vielä kesken. Ei ole toteutunut ryhmän perustaminen Asiakassuunnitelmat ajan ta salle Tukiasuntojen keskittäminen Oppimestarille, jossa 13 asuntoa Tuetaan kotona asuvia mielenterveyskuntoutujia -> jalkautuvan työn lisääminen, mutta jalkautuvan työn lisääminen vaatii resursseja

18 18 Vanhustyö Kotona asumista tukevat toiminnot ja palvelut: Kotihoidon resurssien mah dollisimman tehokas käyttö ja tasapuoliset palvelut kuntalai sille Alle 65-vuotiaiden ja yli 65-vuotiai den kotihoidon henki löstö yhdiste tään saman johdon alle Kuvaavien mittareiden käyt töön otto ja/tai tehostaminen Kotihoidon optimoinnin ja mobiili teknologian hyödyntä minen Ei vielä käytössä Ei vielä käytössä Kotihoidon johtamisjärjestel män muutos Palveluohjauksen ja palvelu neuvonnan tehostaminen Palveluasuminen: Rai-johtamisjärjestelmän käyt töönotto Henkilöstön työnkuvat uudis te taan ja tarkistetaan Terveydenhoitajan toimen muutta minen kotihoidon päällikön viraksi Hyvinvointia edistävien koti käyn tien kehittäminen, vas tuuhoitajan nimeäminen tarvittaessa Ei vielä käytössä Pitkäaikaishoivaa uudis tetaan, rakenteita ja toimintata poja muutetaan Pitkäaikaisen laitoshoidon paikat korvataan tehostetun palveluasumisen paikoilla Osaamisen lisääminen nimi kemuutosten avulla Terveyspalvelut Vastaanotto-toimenpideosasto: Matintuvan lähihoitajan toi men muuttaminen sairaan hoitajan toimeksi Vastaanotto- ja päivystystoi minnan organisointi asiakas lähtöisemmäksi Puhelimeen vastaus % > 80 % Tehtäväkuvien päivitys ja ajankäytön määrittely eri vas tuualueilla Virka-aikaisen toiminnan lisääntyminen Lääkärien ja hoitajien päi vävastaanottojen %-osuus > 80 % kaikista käynneistä - kiireellisen iltavas taan oton käynnit %-osuus - päivystyskäynnit La puan terveyskeskuksessa (8-16) - viikonlopun käynnit Lapuan tk:ssa - päivystyskäynnit Sei nä joella Hoitotakuun edellytykset täyt tyvät Ei kokonaan toteutunut Ei toteutunut, toteutuu syksyllä 2015 Ei vielä toteutunut 10 viikkoa 13 viikosta vastausprosentit yli 80 % Lääkärien vastaanotolla oli tammi-huhtikuussa ajalla käyntejä Hoitajien vastaanotolla kävi tammi-huhtikuussa asiakasta Jonotusaika terveyskeskukseen on 10 arkipäivää - toteutunut

19 19 Tukipalvelut: Selkäpotilaiden hoitopolku on alueellisesti yhteneväinen Selkäpotilaiden akuuttivas taanottoaikoja tarjolla kol mena päivänä viikossa Selkäryhmän aloitus 2 päivänä viikossa Henkilökunnan koulutus Yhteistyön lisääminen eri toi mijatahojen kanssa Asiakkaiden osallisuuden parantaminen strate gian mukaisesti Avoterveydenhuolto: Osallistutaan uuden tehoste tun palveluasumisen yksikön ja terveyskeskuksen kuntou tusosaston suunnitteluun Kirjaukset tehdään alueelli sesti sovittujen käytäntöjen mukaan Laaditaan asiakaspalautelo make Yksikössä on asiakaspalau telaatikko Hoitotavoitteet laaditaan yh dessä asiakkaan kanssa (ter veys- ja hoitosuunnitelmat) käynnissä Valmisteilla Eri toimintasektorien pal velujen kehittäminen Säännöllisten synnytysten jälkitarkastukset tekee tehtävänsiirtokoulutuksen saanut th/kätilö Perehdytysoppaiden ajantasaistaminen Tilastointi on yhteneväistä (AvoHilmo) Perehdytysoppaiden päivitys käynnissä Yhteisistä käytännöistä sovittu. Hammashuolto: Työnhakijoiden terveys tarkastustoiminnan laajentaminen Terveyspalveluja tarjotaan kaikille halukkaille työnhaki joille Toimintatapoja kehitetään edelleen Työnhakijoiden laajennetut terveystarkastukset tehty suunnitelman mukaisesti Riittävät hammashoitopalve Hoitotakuun toteutuminen alkuvuonna lut kuntalaisille Reikiintymisen vähene minen, Riskipotilaiden tunnistaminen ja motivointi, onnistunut py säytyshoito Reikiintymistä kuvaavan D-indeksin tavoitetaso 12- vuo tiailla 0,4 ja 15- vuotiaalla 1,2 D-indeksi 12-vuotiailla 0,3 ja 15-vuotiailla 1,0 Vuodeosastohoito: Hyvin toimiva ja monialainen kuntoutusyksikkö akuutti osaston yhteyteen Monialaisen suunnittelutyö ryhmän perustaminen, joka päävastuussa kuntoutusyksi kön suunnittelusta Kuntoutus- ja akuuttisairaan hoitopaikkojen Työryhmä on kokoontunut kahdesti alkuvuonna Potilasturvallisuuden lisäämi nen sairaalaosas ton laajentu misen yhteydessä määrä vastaa valtakunnallisia suosituksia Sprinklausjärjestelmä mo lempiin kerroksiin Hoitajakutsujärjestelmän uu siminen Jäähdyttävä ilmastointi Toteutetaan siivoustyön mitoitus Toteutumassa syksyllä Toteutumassa syksyllä Toteutumassa syksyllä Mitoitus käynnissä Terveyskeskuksen lai- Henkilöstö osallistuu uuden tehostetun Muutoskoulutus

20 20 tospaik kojen lakkauttaminen Erikoissairaanhoito: palveluasumisen yksikön toiminnan suunnitte luun ja valmistautunut organisaatiomuutokseen Tarvittavat nimikemuutokset osaamisen lisäämiseksi meneillään Hoidon porrastuksen to teutu minen Toiminnan tehokkuus ja vii veettömyys potilassiirroissa saavutettu, vain 1 sakkopäivä Kustannusten pitäminen koh tuullisella tasolla Oman toiminnan tehokas käyttö diagnostisissa tutki muksissa saavutettu tutkimusmäärien osalta Tekninen lautakunta 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Talousarviovuosi 2015 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita organisaation palvelutuotantoon. Asiakirjahallinnon rakentaminen sähköisen arkistoinnin varaan muodostaa rungon arkistointijärjestelmälle Lautakunnan nettomenojen kasvun hillitseminen Vuoden 2013 budjettitason toteuttaminen Tunnusluvut Ta2015 Toteutuma Teknisen lautakunnan kokousten määrä x 7 Teknisen lautakunnan käsittelemät asiat kpl x 71 Yksityistiejaoston kokousten määrä x 1 Yksityistiejaoston käsittelemät asiat kpl x 5 Viranhaltijapäätökset Tekninen johtaja x 11 Kunnallistekniikan päällikkö x 6 Rakennuspäällikkö x 3 Kaupungingeodeetti x 5 Maankäyttöinsinööri x 21 Kiinteistöpäällikkö x 1 Asuntosihteeri x 1 Viranhaltijapäätökset yht x 48 Kaikki päätökset yht x Atk-palvelut

21 21 Talousarviovuosi 2015 Kaupungin atk-laitteet ja pääohjelmistot pidetään ajanmukaisella ja realistisella tasolla. Riskitasoa pyritään edelleen minimoimaan. Tietotekniikan käytön ohjeistus pyritään saamaan ereseptin, ekannan ja Kelan asettamalle tietoturvavaatimukset täyttävälle tasolle (d4). Palvelukeskusten pääkäyttäjäverkostoa on syytä ajanmukaistaa ja vahvistaa. Tavoite Toimenpiteet/tavoitetaso Toteutuma Verkon ja palvelinten palvelukyky, c7 Ajassa mitattuna vähintään 99 % 99,9 % Konekierto, c7 palvelimet työasemat 3v 5 v 5 v. 7 v. Pääohjelmistot, c7 Valm. viimeiset versiot toteutunut Ohjeistukset Kelan ereseptiä ja ekantaa varten kuntoon, d4 Auditoinnin läpäisy Ok Tunnusluvut Ta2015 Toteutuma Palvelimia Työasemia Ohjelmistoja Maankäyttö- ja kiinteistöpalvelut Talousarviovuosi 2015 Asemakaavoituksessa on ostopalvelun lisäksi ollut parin vuoden ajan meneillään asemakaavoitusprojekti määräaikaisen kaavoittajan voimin riittävän kapasiteetin varmistamiseksi. Vuoden 2014 kuluessa kaavoitusinsinöörin virka lakkautettiin ja kaavoittajan toimi vakinaistettiin riittävän oman palvelukapasiteetin turvaamiseksi asemakaavoituksessa tulevina vuosina (A.3, A.6, C1-2). Yleiskaavoituksen resurssit pienentyvät määräaikaisen yleiskaavasuunnittelijan työsuhteen loputtua, mikä tulee jatkossa vaikuttamaan yleiskaavoituksen etenemisen aikatauluihin mm. Simpsiön alueella (A.7). Paikkatietojärjestelmän kehittämistä ja sen hyväksikäyttöä ei pystytä myöskään ylläpitämään jatkossa samalla tasolla em. henkilöresurssin vähenemisen myötä. Osa ko. tehtävistä on siirrettävissä osaston muille työntekijöille / Toteutuma Kaupunki- ja palvelurakenteen eheyttäminen ja kehittäminen, A.6, C.1 Maapoliittisen ohjelman päivittäminen ja hyväksikäytön tehostaminen Alangon palvelualueen asemakaavan saattaminen hyväksymiskäsittelyyn Maata hankittu alkuvuodesta 66 ha. Lisärahoitustarve maanhankintaan. Alangon kaava ollut Tonttivarannon ylläpitäminen riittävällä tasolla, C.1, C.2 Asuntotonttivaranto vähintään 2 v tarvetta vastaavaksi (n AO-tonttia) luonnoksena nähtävillä AO-tonttien tavoitevaranto toteutunut, vapaana 45 tonttia Yleiskaavojen Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön Kaupunkikeskustan

22 ajantasaistaminen, A.3, A.6, C.1, C.2 sekä Jouttikallion osayleis-kaavat lainvoimaisiksi, Simpsiön osayleiskaavatyön aloitus Tonttien myynti, C.1, C.2 AO-tontteja 20 kpl, muita tontteja 10 kpl / Tulot yht osayleiskaava ollut kaavaehdotuksena nähtävillä Luovutettu 6 kpl AO-tont-teja ja 1 kpl muita tontteja

23 23 Tunnusluvut Ta 2015 Tot Maanhankinta ha Maanhankinta Asemakaavaa ha (uudet + muutokset) Tonttijakoja kpl Rekisteröity tontteja kpl Luovutettu AO-tontteja kpl Luovutettu muita tontteja kpl Tonttien myyntitulot Rakennuksen paikan maastoon merkintä, rakennuksia/ rakennuspaikkoja kpl 158/ /82 124/83 100/80 31 / Kunnallistekniset palvelut Liikenneväylät Talousarviovuosi 2015 Katujen, kevyen liikenteen väylien sekä muiden kaupungin hoidossa olevien teiden fyysistä rakennetta parannetaan siten, että ne vastaavat liikenteen tarpeita (c4). Tieverkkoa kehitetään liikenneturvallisuuden parantamiseksi (c4). Katu- ja tievalaistusta ohjataan automatiikalla suurten muuntopiirien alueella. Ydinkeskustaa lukuun ottamatta tarpeetonta yöaikaista valaistusta rajoitetaan. EU:n laajuisista energiamääräyksistä johtuen valaisintyyppien uusimistyötä jatketaan erillisenä 3 vuotta kestävän projektina. Yksityisteiden rakenteita parannetaan investointiohjelman puitteissa. Tavoite Talvikunnossapidon kohtuullinen taso, c4 Kesäkunnossapidon hyvä taso, c3 Toimenpiteet/tavoitetaso Liukkauden torjunta ja lumen auraus: pääväylät liikennöitävässä kunnossa klo 7.00 ja muut väylät klo mennessä Väylät ja viheralueet pidetään roskattomina ja viihtyisinä Määräaikainen tarkastus kerran Toteutuma Arvioidaan kesällä Ulkovalokeskukset ja valopisteet jatkuvassa toimintakunnossa, c4 kuukaudessa Yksityistieverkon kehittäminen, c4 Digitalisointi Meneillään Yksityistieavustukset, c4 Ylläpitojärjestelmän kehittämisen aloitus Meneillään Investointitavoitteet käyvät ilmi investointiohjelmasta Tärkeimmät investoinnit Huhtakummun alue valmis Kauppakadun alikulkutyöt käynnissä Vanhan Paukuntien, Kustaa Tiituntien ja Kauppakadun kiertolittymä aloitettu

24 24 Tunnusluvut Ta2015 Toteutuma Liikennealueet (m 2 ) Kevyenliikenteen väylät (m) Liikennealueiden kunnossapito ( /m 2 ) 0,62 0,54 0,42 x 0,30 Avustettavat yksityistiet (km) Katuvalokeskukset (kpl) Katuvalopisteet Kunnallistekniset palvelut Vesihuolto Talousarviovuosi 2015 Toimintavarmaa vesihuoltoa kehitetään edelleen verkostojen, paineenkorotus-asemien, pumppaamojen ja vesisäiliöiden jatkuvalla kunnossapidolla. Automaation osuutta lisätään. Vesihuoltoa laajennetaan uusille asemakaava-alueille. Haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa rakennetaan kyläalueille vuosittain kaupunginvaltuuston vuonna 2009 tekemän toiminta-aluepäätöksen perusteella (c5). Voimakkaasta investointitahdista johtuen laitokselle on muodostunut alijäämä, jonka suuruus vuoden 2012 lopussa oli noin Alijäämää pienennetään. Tavoite Vesihuoltoverkosto, paineenkorotusasemat ja vesisäiliöt jatkuvassa toimintakunnossa, c5 Vuotoveden minimointi, f1 Toimenpiteet/tavoitetaso Käyttökatkosten pituus enintään 6 tuntia kerrallaan Toteutuma Puhdas vesi: Alle 7 % ostetun x veden määrästä Jätevesi: Alle noin m 3 /v 1,30 /m 3 1,30 e/m 3 Kulutusmaksu, puhdas vesi (alv 0 %), c5 Kulutusmaksu, jätevesi (alv 0 %), c5 2,67 /m 3 2,67 /m 3 Talous, f1 Ylijäämän lisäys /v x

25 25 Tunnusluvut Puhdas vesi Ta2015 Toteutuma Vesijohtoverkosto (km) Liittymien lukumäärä (kpl) Vuotovesi (%) 16 15,0 7,8 7 x Liittymismaksu ( /m³, alv 0 %) Kulutusmaksu ( /m³, alv 0 %) 1,18 1,23 1,27 1,30 1,30 Jätevesi Ta2015 Toteutuma Jätevesiverkosto (km) Liittymien lukumäärä (kpl) Vuotovesi (%) x Liittymismaksu norm./ 2.900/ 3.000/ 3.000/ / haja (, alv 0 %) / Kulutusmaksu ( /m³, alv 0 %) 2,36 2,52 2,62 2,67 2,67 6. Kunnallistekniset palvelut Jätehuolto Talousarviovuosi 2015 Hahtomaan kaatopaikan tarkkailua jatketaan yhteishankintana Hahtomaan tarkkailu, c3 Hankitaan ostopalveluna Tunnusluvut Toteutuma Ta Tarkkailussa olevia kaatopaikkoja X 7. Asunto- ja tilapalvelu Talousarviovuosi 2015 Rakennusten perusparantamisen tarve ei näytä lähitulevaisuudessa laantumisen merkkejä. Prioriteettitarkastelua varten tarvitaan entistä laajempi ja pitkä-jänteisempi perusparannus- ja rakentamisohjelma. Lopullisen käyttötarpeen ja omistuspohjan selkiytyminen mahdollistaa pitkäjänteisen kehittämisen. Arviointityö kestänee koko suunnitelmakauden. Toiminnan kehittämistä ja taloudellisuuden parantamista palvelevat mm. ilmastostrategiahanke ja kunta-alan energiatehokkuussopimukset. Energiatehokkuussopimukset edellyttävät tehostamistoimia kaupungin energiankäytössä ja niillä tavoitellaan 9 % säästöä vuoteen 2016 mennessä, mikä merkitsee vuositasolla noin

26 26 Tavoite Toimenpiteet/ tavoitetaso Toteutuma Kiinteistöjen edulliset Kaikkien rakennusten Lasketaan vuoden lopussa. käyttökustannukset, c6 keskiarvo max. 3,15 /m²/kk (alv 0 %) Ilmastostrategiahanke, c6 Osallistuminen Jatkuu Kestävä Seinäjoen seutu -hankkeena Concerto-hanke, c7 Osallistuminen Päättynyt Energiatehokkuus-sopimus, c7 Arava- ja vapaarahoit-teiset asunnot, f1 Tunnusluvut Käyttökustannukset ( /m²/kk) alv 0 % (ilman siivousta) Tehostamissuunnitelman laadinta Energian vuosikulutustiedot 2014 on toimitettu raportointia varten Thermopolikselle. Energiakatselmuksia jatketaan / yläaste. 86 % vuokraustaso Hyväksytty vuokralaisia 32:n vuokra-asuntoon alv 0% Ta2015 Toteutuma (ilman siivousta) Hallinto 1 (kivirak.) m 2 2,8 2,7 2,9 2,7 x Hallinto 2 (puurak.) m 2 3,3 2,9 2,6 3,1 x Vapaa-ajanrakennukset m2 2,4 2,2 2,5 2,2 x Asuinrakennukset m 2 2,9 2,8 2,9 2,9 x Tuotantorakennukset m 2 1,3 1,5 1,5 1,2 x Muut kiint. (osakkeet) m2 2,2 2,7 2,8 2,3 x Yhteensä m 2 2,8 2,6 2,7 2,38 Vuokra-asuntokanta Ta2015 Toteutuma Kaupungin yhtiöiden arava-asuntoja kpl Suoraan omistettuja arava-asuntoja kpl Koulujen asuntoja kpl Kaupungin omistamia osakehuoneistoja kpl Ns. Sedu-kiinteistö / asuntoja kpl 6 6 vapaarahoitteiset vuokra-asunnot kpl kaupungin vuokra-asuntokanta yht. kpl Vuokra-asuntojen asukkaiden vaihtuvuus Vuokra-asuntojen käyttöaste (%) x 8. Talonrakennus Talousarviovuosi 2015 Rakennusten perusparantamisen ja uudisrakentamisen prioriteettitarkastelua varten tarvitaan entistä laajempi ja pitkäjänteisempi perusparannus- ja rakentamisohjelma. Arviointityö kestänee koko suunnitelmakauden. Tärkeimmät investoinnit, Paukku 2; ent. Laakian tilojen muutokset Rakentaminen 2015 Rakentaminen etenee aikataulun mukaisesti

27 27 Terveyskeskuksen vuodeosastojen Suunnittelu ja rakentaminen Suunnittelu käynnistymässä saneeraus 2015 Kauhajärven koulun tilamuutokset Rakentaminen 2015 Rakentaminen käynnissä Alangon päiväkoti-kouluhanke, c6 Suunnittelu Rakentaminen Ideakilpailu / pääsuunnittelijan valinta valmis

28 28 Tunnusluvut Ta2015 Toteutuma Talonrakennusinv. milj. 3,47 6,22 4,40 inv.ohj. 0,56 9. Viherlaitos Talousarviovuosi 2015 Viherlaitoksen toiminnan työmaatukikohta on vanhan emäntäkoulun tiloissa. Tilat eivät sovellu kovin hyvin toimintaan ja tehokkaan työnsuorittamisen ja taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi toiminnan vaatimien tilojen pysyvä järjestely ydinkeskustan alueelle on keskeinen tavoite viherpalvelujen kannalta. Hirvijärven leiri- ja oheisalueiden toimintojen selkiyttäminen tarvitsee edelleen uutta ohjeistusta. Metsäsuunnitelman laatiminen on vireillä. Lisäksi vireillä on hanke kuntakonsernin sisäisestä energiapuun myynnistä Lapuan Energia Oy:lle Viheralueiden hyvä hoidon taso, c3 Ylläpito hoitoluokituksen mukaisella tasolla Toteutettu hoitoluokituksen mukaan Päiväkotien ja koulujen leikkialueiden turvallisuuden lisääminen, c2 Leikkikenttien saattaminen EU-normien mukaisiksi Toteutetaan jatkuvasti Tunnusluvut Rakennetut puistot (A1, A2, A3) valtakunnallisen hoitoluokituksen mukaisessa kunnossa; ha (kpl) Ta (94) 59 (99) 60 (99) 61 (100) Toteutuma Kiinteistöjen leikkikentät, kpl Muut yleiset alueet, ha Puistometsät ha Uimarannat kpl Rakennetut katuviheralueet, ha Piha-alueet, ha Puisto- ja uimarantaleikkikentät, kpl Jokilaakson matkailupuutarha ja 60 (99) kouluympäristö, ha Rantalaiturit, kpl Metsähakkuut k-m x Näkö- ja lintutornit, kpl Puutarhapalstat Hirvijärven virkistysalue: asuntovaunupaikkoja kpl (venepaikkoja + laituripaikkoja kpl) 32 (103) 31 (103) 31 (82+12) 31 (75+12) 31 (82+12) Lapuanjoen suihkulähde Skeittipaikka, ha 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 Liikennepuisto, ha 0,7 0,7 0,7 0,7 0,7

29 29 *Vuoden 2011 lopulla viheralueiden perustiedot tarkistettiin ja päivitettiin digitaaliseen muotoon. Aiemmin tehty viheralueiden hoitoluokitus ei sisältänyt mm. taajamametsäalueita eikä myöskään ns. peltoalueita, joiden kohdalla hoitotöitä kuitenkin koko ajan suoritetaan. Suuruusluokkamuutos eräiden tunnuslukujen kohdalla johtuu em. tiedon ajantasaistamisesta. 10. Pelastuspalvelut varautuminen ja väestönsuojelu Talousarviovuosi 2015 Kaupungin kasvu pyritään ottamaan mitoitusperusteena huomioon pelastuspalveluissa. Tunnusluvut Aluepelastuslaitos, Lapuan maksuosuus, Ta2015 Toteutuma Ympäristölautakunta 1. Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä on kehitetty delegoimalla päätösvaltaa ympäristölautakunnan alaisille viranhaltijoille, joka on tuonut joustavuutta asioiden käsittelyyn ja tehostanut toimintoa. Muuttuvaa ja lisääntyvää lainsäädäntöä seurataan ja delegoidaan edelleen päätösvaltaa siltä osin kuin se on tarpeen toiminnan kehittämiseksi. Henkilöstöresursseja on suunnattu erityisesti rakennuskohteiden suunnittelun ohjaukseen ja neuvontaan sekä rakennustyön aloituskokoukseen ns. kertarakentajien osalta. Pyritään myös vaikuttamaan rakennuksen ja sen ympäristön kunnossapitoon ottaen huomioon tontin tai rakennuspaikan sijainti ja siitä johtuva merkitys yleiselle ympäristökuvalle. Vaikuttaa rakennuksen ja rakennetun ympäristön kunnossapitoon Rakennustyön vaiheen toteaminen määräaikaan mennessä aloittamattomille ja keskeneräisille rakennushankkeille Tunnusluvut Katselmukset koskien rakennetun ympäristön hoitoa ottaen huomioon tontin tai rakennuspaikan sijainti ja siitä johtuva merkitys yleiselle ympäristökuvalle Katselmusten suorittaminen ko. kohteille ja rakennusrekisterin saattaminen ajan tasalle Käynnissä Käynnissä Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Tp 2014 Toteutuma Rakennusvalvonta-asioiden

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Poikkeama enn./tam. Toimintatuloja on alkuvuonna kertynyt jonkin verran edellisvuotta enemmän.

Poikkeama enn./tam. Toimintatuloja on alkuvuonna kertynyt jonkin verran edellisvuotta enemmän. Perusturvalautakunta, kolmannesvuosiraportti 30.4.2015 Perusturvalautakunta Huhtikuu 2015 1000 TAM 2015 E n n u s t e 2015 Poikkeama enn./tam Tot 04/2014 Tot 04/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % 2014-2015 Sosiaali-

Lisätiedot

Talouden toteutuma

Talouden toteutuma 1 Talouden toteutuma 1.1.- TEKNINEN LAUTAKUNTA 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita palvelutuotantoon.

Lisätiedot

Tavoitteiden toteutuminen / sivistyslautakunta

Tavoitteiden toteutuminen / sivistyslautakunta Tavoitteiden toteutuminen 1.1. - 30.4.2016 / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Yleishallinto Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille Käyttösuunnitelma Varhaiskasvatuspalvelut

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen

Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1. - 31.8.2015 2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 31.8.2015 Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden

Lisätiedot

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä.

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä. PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Tavoite Toimenpiteet/tavoitetaso Toteutuma Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille.

Tavoite Toimenpiteet/tavoitetaso Toteutuma Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1.1.-31.8.2015 / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädöstn ja valtuuston päätöstn mukaist rsurssit palvluyksiköill Käyttösuunnitlma Totutun VARHAISKASVATUS Tavoit Toimnpitt/tavoittaso

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA..... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 30 Asukasluku 31.12.2011 22020 4798 102308 15027 16369 60 Henkilökunnan

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue Asikkala Hartola Heinola Hämeenkoski Padasjoki Sysmä 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA...... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 30 Asukasluku

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue BDO Audiator/Risto Hyvönen 7.12.2015 1(14) Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 1 57 320 30 Asukasluku

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 270 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Asianro 62/02.02.02/2019 Talousasiantuntija Ari Mäkinen: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain kesäkuun

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Talousarviovuosi 2016 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita palvelutuotantoon.

Talousarviovuosi 2016 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita palvelutuotantoon. 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tavoitteet 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Tekninen lautakunta huolehtii teknisistä palveluista. Hallinto- ja yleispalvelut sisältävät päätöksenteon, kirjaamisen ja arkistoinnin,

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-4 / 218 Kirjanpitotilanne 17.5.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) huhtikuun toteutuman perusteella 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.8.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 08/2015 Tot 08/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 21.9.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 Toteutuma elokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 21.9.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5)

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5) Tulosalue: **HALLINTO Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Toteuma Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä (kouluarvosanalla > 8.5) Toteuma 8,3. Tavoite ei Avoimuus, julkisuus Todentaminen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 3.11.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 3.11.2017. Lokakuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 10.5.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 Toteutuma maaliskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin maaliskuun kirjauksista 6.4.2017.

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 8.3.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 Toteutuma tammikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin tammikuun kirjauksista 8.3.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Kaupunki ja liikelaitokset Ta+lta 2018 Ta 2019 Lta 2019 Ts 2020 Muutos 2020 Ts 2021 Muutos 2021 Toimintatulot 60 978 682 61 407 908 61 639 207 60 402

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 218 Kirjanpitotilanne 22.1.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-korjattu TA) syyskuun toteutuman perusteella 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TOTEUTUMA /2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015

TOTEUTUMA /2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 TA 2015 POIKKEAMA TA 1-8/2015 - POIKKEAMA TA 1-9/2015 - POIKKEAMA TA 1-10/2015 - VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT (2. muutos) TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA T0T 1-8/2015 TOTEUTUMA T0T 1-9/2015 TOTEUTUMA

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-11 / 218 Kirjanpitotilanne 2.12.218 7 Nettomenojen tilinpäätösennuste marraskuun toteutuman perusteella 6 5 4 3 2 - -2 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster Tekninen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 11.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018 Toteutuma huhtikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin huhtikuun kirjauksista 7.5.2018.

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 218 Kirjanpitotilanne 7.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) toukokuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-6 / 218 Kirjanpitotilanne 8.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) kesäkuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-3 / 218 Kirjanpitotilanne 2.4.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) maaliskuun toteutuman perusteella 3 3 2 1 - - Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 194 Vuoden 2013 toukokuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Pekka Heikkinen, puh. (09) 816 22354

Lisätiedot

Kunnan väkiluku oli vuoden lopussa 9 717, muutosta edellisvuoteen oli + 37 asukasta.

Kunnan väkiluku oli vuoden lopussa 9 717, muutosta edellisvuoteen oli + 37 asukasta. TILINPÄÄTÖS 2012 Yleistä Väestö Kunnan väkiluku oli vuoden lopussa 9 717, muutosta edellisvuoteen oli + 37 asukasta. Ikärakenne 31.12.2011 (vuoden 2012 tietoja ei vielä ole saatavissa) Ikä Henkilöä 2011

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot