PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN"

Transkriptio

1 PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 08/2015 Tot 08/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % Sosiaali- ja terveyspalvelut Toimintatulot ,2 6,7 Toimintamenot ,5-0,4 Toimintakate ,8-1,5 Erikoissairaanhoito Toimintamenot ,5-4,2 Lautakunta yhteensä ,9-2,7 Toimintatuloja on elokuun loppuun mennessä kertynyt euromääräisesti enemmän kuin vuonna 2015 ja toimintatulojen toteutumaprosentti on vuoden 2015 tasolla. Oman toiminnan osalta toimintamenot ovat noin euroa alhaisemmat kuin vastaavana aikana vuonna Toteutumaprosentti on selvästi alhaisempi kuin vuonna Vaikka alkuvuoden aikana on ollut ennakoimattomia menoja, menot kokonaisuudessaan näyttävät kuitenkin pysyvän talousarvioraamissa. Loppuvuonna menopaineita mahdollisesti aiheuttaa lokakuun alusta voimaan tuleva kehitysvammaisten asumispalvelujen ja lyhytaikaishoidon palveluseteli, jonka menoihin talousarviossa ei ole varauduttu. Erikoissairaanhoidon toimintamenot elokuun lopussa olivat euroa (-4,2 %) alhaisemmat kuin vuonna 2015 ja toteutumaprosentti oli 63,5 %, kun se edellisvuonna oli 64,9 %. Tämän perusteella määräraha näyttää olevan riittävä. Menojen ennakoiminen on kuitenkin vaikeaa. TOIMINNALLISET TAVOITTEET Sosiaalipalvelut Perusturvaa ja erityisesti johtavia viranhaltijoita on työllistänyt maakunnallinen Etelä- Pohjanmaan SOTE hanke, jolla valmistaudutaan sote-uudistukseen vuoden 2019 alusta. Lukuisissa eri työryhmissä on paneuduttu sosiaali-ja terveyspalvelujen nykytilan kartoittamiseen sekä palvelujen tuottamiseen ja uudistamiseen sotealueella. Sosiaalipalvelujen toimintamenojen toteutumaprosentti elokuun lopussa on alhaisempi kuin edellisvuonna. Toimintatuottoa on kertynyt elokuun lopussa edellisvuotta vähemmän, mutta tuottojen ennakoidaan toteutuvan vuoden aikana talousarvion mukaisena. Paineita menojen kasvuun tulee kehitysvammaisten palveluasumiseen tarkoitetun palvelusetelin käyttöönoton myötä lokakuusta 2016 alkaen. Sosiaalityö, lastensuojelu ja toimeentuloturva: Perhetyöhön on kevään 2016 aikana rekrytoitu neljä uutta perheohjaajaa. Perheohjauksen piirissä on yhteensä 56 perhettä. Tukiasuntola Toivakasta siirretty

2 psykiatrinen sairaanhoitaja on aloittanut perhetyön yksikössä ja perhetyön yksiköstä on siirtynyt lähihoitaja Toivakkaan. Vuoden alusta on aloitettu perhetyön vaikuttavuuden ja työmenetelmien kehittämiseksi käynnistetty Perhetyön kehittämisohjelma, joka pitää sisällään mm. perhetyön menetelmien koulutuksen, perhetyön vastaavan koulutuksen sekä MES-Ohjaajakoulutuksen. Ryhmämuotoinen kuntouttava työtoiminta on aloitettu kaupungin omana toimintana yhteistyössä Osku-hankkeen kanssa vuoden alusta alkaen. TYP-toiminta (työvoiman yhteispalvelupiste) on alkanut vuoden alussa. Toimeentulotukihakemusten käsittely ruuhkautui alkuvuonna mm. henkilökunnan vaihtumisen ja TYP-työskentelyn takia, joten aikuissosiaalityöhön jouduttiin perustamaan sosiaaliohjaajan virka, johon haettiin määräaikainen täyttölupa vuoden loppuun saakka. Sosiaaliohjaaja on aloittanut 1.6. Vuoden 2017 alusta perustoimeentulotuen käsittely siirtyy Kelalle ja kunnille jää ennaltaehkäisevä ja harkinnanvarainen toimeentulotuki. Sijaishuollon määrällinen väheneminen, ennaltaehkäisevän työn tavoitteellinen lisääminen Lapsiperheiden kotipalvelu / määrä Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta / määrä Lapsiperheiden kotipalvelussa 36 perhettä, yht. 70 lasta. Tukiperheitä 14 kpl, tukihenkilöitä 1 kpl ja reservissä muutamia perheitä. 03/2016 pidetty 3. tukiperhe- ja tukihenkilökurssi. Syksyllä ei Sijoitusten painopisteen siirtäminen perhesijoituksiin Kuntouttavan työtoiminnan Sijaisperheiden rekrytointi / määrä Vertaistukiryhmä sijaisperheille Kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuuden säännöllinen seuranta, asiakkaiden tarpeisiin sopivien työtoimintapaikkojen löytäminen sekä ryhmämuotoisen toiminnan aloittaminen pidetä uutta kurssia Sijaisperheitä 12 kpl, muutama perhe reservissä Vertaistukiryhmä kokoontuu n. 2 krt / vuosi ei kokoontumista vielä tälle vuotta. Miehille haaste löytää tarpeisiin sopivia työtoimintapaikkoja. Kaksi eri ryhmää kunnan omana toimintana alkanut vuoden alusta. Toiminnoissa n. 20 henkilöä. Kasvatus- ja perheneuvonta: Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä. Kasvatus- ja perheneuvonnan palveluiden toimivuus ja saatavuus Toiminnan tehostaminen Palveluiden saatavuus: - akuutti kriisi < 1 vk - toimintaan liittyvä tutkimus, ohjaus ja neuvonta < 3 vk - terapia < 2 kk Perheneuvolan viikoittain kokoontuva tiimi arvioi tarpeenmukaisen hoidon ja toiminnan Perhekeskuksen toiminnan tukeminen -Tutkimus, ohjaus ja neuvonta 1-2 kk:tta - Suunnitteilla vierailu Kurikan perhekeskukseen syksyn aikana

3 Opiskeluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Äitien synnytyksen jälkeisen masennuksen hoidon tehostaminen ja toimivien hoitoketjujen Puheterapiapalvelujen riittävä saatavuus Vastaanotolle pääsy 7 arkipäivän kuluessa Hoitoon ohjautumisen määrä ja seuranta eri toimipisteissä Yhteistyö ls ja psykiatria arviointi < 1kk terapia < 4 kk Yhteistyö äitiysneuvolan kanssa on toimivaa ja asiakkaita ohjautuu psykologille. Yhteistyötä tehty ls:n ja psykiatrian kanssa, kehittämistä jatketaan Infopalaverilla arviointi 1-2 kk terapia 4-6 kk Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Kehitysvammaisten päivätoiminta pääsi muuttamaan Rahkatieltä remontoituihin tiloihin Liuhtarin kiinteistössä alkuvuonna. Kehitysvammahuollon henkilöstöjärjestelyjä koskevat päätökset on tehty alkuvuonna. Kehitysvammahuollosta vastaava ohjaaja on aloittanut Palvelurakenteen selkiyttäminen ja palveluiden Kehitysvammahuollon henkilöstön yhteiskäyttö, asiakkaiden helppo liikkuminen ryhmien välillä ja toiminnan sisällön Jukantuvan toiminnan sisällöllinen Mielenterveys- ja päihdepalvelut: Asiakassuunnitelmien sisältö vastaamaan osallistujien tarpeita ja toimintakykyä, 100 % Vammaispalveluista vastaava sosiaalityöntekijä Työ- ja päivätoimintatilat saman katon alla 2016 Maakunnallinen yhteistyö muiden toimintakeskusten kanssa, tapaamiset 1-2 krt/vuosi Kehittämispäivät Palvelusuunnitelmat osittain päivitetty 02/2016 osittain Suunnitteilla syksylle Mielenterveyspalveluista vastaavan sairaanhoitajan virka on perustettu ja vastaava sairaanhoitaja on aloittanut Palvelurakenteen selkiyttäminen ja palveluiden Kokonaissuunnitelma ja sen mukaiset toimenpiteet Päihde- ja mielenterveystyöryhmän perustaminen Toteutuneet osittain, henkilöstöjärjestelyt toteutuneet Ei vielä toteutunut Vanhustyö Vanhustyön strategian valmistelu on aloitettu. Vuoden aikana on hyväksytty sekä sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun että ikäihmisten ympärivuorokautisen asumispalveluiden kriteerit.

4 Vanhustyössä toimintatuotot ovat toteutuneet ennakoidusti. Toimintamenojen toteutumaprosentti on edellisvuotta korkeampi, mutta vertailua jonkin verran vaikeuttaa viime vuoden loppupuolella toimintansa käynnistänyt asumisyksikkö. Kotona asumista tukevat toiminnot ja palvelut: Kotihoidon asiakastyön, henkilöstön ja osaamisen organisointi Kotihoidon toiminnan ohjauksen ja mobiiliteknologian käyttöönotto ja hyödyntäminen Mobiililaitteet hankittu ja testaukset aloitettu Kuntouttavan työotteen käyttö kotihoidossa Omahoitajajärjestelmän käyttöönotto Palveluasuminen: Kuntoutustiimin perustaminen Kotihoidon fysioterapeutin työn toimintamallien luominen ja vakiinnuttaminen sekä asiakkaiden toimintakyvyn arviointiin, ylläpitoon, edistämiseen ja arviointiin liittyvien menetelmien käyttöönotto Säännöllisen kotihoidon asiakkaille omahoitaja tarpeen mukaan Fysioterapeutin toimi täytetty, kotikuntoutustiimi perustettu ja asiakkaiden toimintakyvyn arviointi ja kuntoutussuunnitelmat aloitettu. Toiminta aloitettu Asukkaiden kuntoa ylläpitävä ja edistävä toiminta yksiköissä Päivittäiset toimintatuokiot ja ulkoilu Hoitokäytäntöjä ja aikatauluja on muutettu. Toimintaa aktivoitu ja perusteena asukaskohtaiset Hoidon laadun omaehtoinen seuranta Terveyspalvelut Jatkuva laatutyön arviointi ja yksikkökohtaiset lääkehoitosuunnitelmat, pelastussuunnitelmat ja omavalvontasuunnitelmat päivitettynä kaikissa yksiköissä kirjaukset Uudet RAI-tavoitteet asetettu ja yksikkökohtaiset suunnitelmat päivitetty tämän hetken tilanteen mukaan. Perusterveydenhuollon toimintatuotot ovat kertyneet ennakoidusti. Toimintamenojen toteutuma on pysynyt kohtuullisena. Vastaanotto-toimenpideosasto: Vastaanotto- ja päivystystoiminnan asiakaspalvelun parantaminen ja osallisuuden lisääminen Puhelimeen vastaus % > 80 %. 83% Valmisteilla Asiakaspalautelomakkeiden päivitys Tehtäväkuvien päivitys ja ajankäytön edelleen Pitkäaikaissairaille hoitosuunnitelmat Tehtäväkuvien päivitystä ja ajankäytön kehittämisestä tehty jatkuva käytäntö. Hoitosuunnitelmia tehty jonkin verran

5 Virka-aikaisen toiminnan lisääntyminen Tukipalvelut: Lääkärien ja hoitajien päivävastaanottojen %-osuus > 80 % kaikista käynneistä - kiireellisen iltavastaanoton käynnit %-osuus - päivystyskäynnit Lapuan terveyskeskuksessa (8-16) - viikonlopun käynnit Lapuan tk:ssa - päivystyskäynnit Seinäjoella Hoitotakuun edellytykset täyttyvät Päivävastaanottojen osuus 78 % kaikista käynneistä käyntiä Touko-Elokuussa Ryhmätoiminnan Ryhmien sisällön Laaditaan kriteerit Valmisteilla ryhmämuotoiseen hoitoon lähettämiselle Asiakkaiden osallisuuden Hoitotavoitteiden laadinta yhdessä lisääminen/parantaminen Suoravastaanoton Avoterveydenhuolto: asiakkaan kanssa Nivelrikkopotilaan suoravastaanotto Ei toteutunut Eri toimintasektorien palvelujen Asetuksen mukaiset tarkastukset ja toiminta Koulu- ja opiskeluterveydenhuoltolain Toteutuneet Osittain toteutuneet mukainen toiminta Ei toteutunut Vavu-koulutukset ajan Täydennyskoulutus tasalle Aikuisvastaanottotoiminnan + diabetesasiakkaiden turvallinen hoito Työnhakijoiden terveyspalveluiden Joukkotarkastukset kattavasti Kansanterveystoiminnan -> täydennyskoulutus Terveyspalveluja tarjotaan kaikille halukkaille työnhakijoille sekä moniammatillisen yhteistyön tiimityön suuntaan Asetusten mukaiset tarkastukset Osittain toteutunut, vastaanotot suurimmaksi osaksi sairausvastaanottoja, ennaltaehkäisevä toiminta vähäistä, Osittain toteutunut, TYP-toiminta lähtenyt alkuun Toteutuneet Mammografiat ulkoistettu Hammashuolto: Riittävät hammashoitopalvelut Hoitotakuun toteutuminen On toteutunut. kuntalaisille Reikiintymisen väheneminen Riskipotilaiden tunnistaminen ja motivointi, onnistunut pysäytyshoito Reikiintymistä kuvaavan D- indeksin tavoitetaso 12- vuotiailla 0,4 ja 15- vuotiaalla 1,2 Tässä vaiheessa ok, 12-v. 0,3 ja 15-v. 0,7

6 Akuuttihoito ja kuntoutus: Sairaalaosaston remontti on valmistunut ja toiminta aloitettu kahdessa kerroksessa. Sairaalaosasto on jonkin verran ruuhkautunut remontin vuoksi ja tästä on aiheutunut joitakin ns. sakkopäiviä erikoissairaanhoidossa, koska sairaalaosastolla ei ole ollut tilaa uusille potilaille. Remontin jälkeen toiminta on juuri käynnistynyt ja henkilökunnan vähäisyys aiheuttaa haasteita täysipainoisen kuntoutuksen käynnistymiselle. Hyvin toimiva ja monialainen kuntoutusyksikkö akuuttiosaston yhteyteen Muutoksen johtaminen Kuntoutus- ja akuuttisairaanhoitopaikkojen määrä vastaa Muutoskoulutus toteutunut Osaston saneeraus valmistunut Saattohoidon laajentumisen yhteydessä Tehostetun kotihoidon edelleen yhteistyössä kotihoidon kanssa Erikoissairaanhoito: valtakunnallisia suosituksia Koulutus Tehokas yhteistyö, toimivat palveluketjut ja suunnittelu Saattohoitokoulutusta tulossa syksyllä Syksyn aikana toiminta henkilökuntavajauksen vuoksi tauolla Elokuun lopun tilanteen mukaan erikoissairaanhoidon kustannukset ovat alemmat kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Heinäkuun lopun tilanteen mukaan lähetemäärät ovat laskeneet yhteensä 6,6 % ja oman terveyskeskuksen lähetemäärät ovat laskeneet 15 %. Hoidon porrastuksen toteutuminen Toiminnan tehokkuus ja viiveettömyys potilassiirroissa Toteutui, sakkomaksua 18 kpl, ( ), sairaalaosaston remontin vuoksi Kustannusten pitäminen kohtuullisella tasolla Oman toiminnan tehokas käyttö diagnostisissa tutkimuksissa ja lähetemäärän pysyminen kohtuullisella tasolla paikkamäärä tilapäisesti alempi Toteutui: kustannukset alemmat viime vuoteen verrattuna Lähetemäärä alle sairaanhoitopiirin keskiarvon, lähetemäärät selvästi alentuneet edellisvuoteen verrattuna

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä.

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä. PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2017 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2017 Ennuste 2017 Poikkeama enn./tam Tot 04/2016 Tot 04/2017 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2017 Ennuste 2017 Poikkeama enn./tam Tot 08/2016 Tot 08/2017 Tot-% tot/tam Kasvu % 2016-2017

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMI- NEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMI- NEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMI- NEN 1.1. 30.4.2018 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 04/2017 Tot 04/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % 2017-2018

Lisätiedot

Perusturvalautakunta, kolmannesvuosiraportti 30.8.2014

Perusturvalautakunta, kolmannesvuosiraportti 30.8.2014 1 Perusturvalautakunta, kolmannesvuosiraportti 30.8.2014 Perusturvalautakunta, vertailussa huomioitu toimintojen siirrot Huhtikuu 2014 1000 TAM 2014 E n n u s t e 2014 Poikkeama enn./tam Tot 08/2013 Tot

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2018 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 08/2017 Tot 08/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % 2017-2018

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Poikkeama enn./tam. Toimintatuloja on alkuvuonna kertynyt jonkin verran edellisvuotta enemmän.

Poikkeama enn./tam. Toimintatuloja on alkuvuonna kertynyt jonkin verran edellisvuotta enemmän. Perusturvalautakunta, kolmannesvuosiraportti 30.4.2015 Perusturvalautakunta Huhtikuu 2015 1000 TAM 2015 E n n u s t e 2015 Poikkeama enn./tam Tot 04/2014 Tot 04/2015 Tot-% tot/tam Kasvu % 2014-2015 Sosiaali-

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:45. kaupunginhallituksen kokoushuone.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:45. kaupunginhallituksen kokoushuone. Lapuan kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2017 klo 08:00-10:45 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 7 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Lasten-, nuorten- ja perheiden palvelut Perheiden sosiaalityö sisältää virka-aikaisen lastensuojelun päivystyksen ja sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoitusten vastaanoton

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5 Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 1.9.216] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Heinäkuu 216 HEINÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2016 Sisällys 1 Nettokustannukset... 1 2 Suoritteet... 5 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 12 4.1 Masku... 12 4.2

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

Tavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain

Tavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain 1 Liite 9 TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2007-2008 Vaikuttavuus ja palvelukyky Kriittiset menestystekijät Kriteerit/ Mittarit Palvelujen saatavuus 75 v täyttäneiden palvelujen kattavuus/v Tavoitetaso 2007 2008

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAAJAN ESITYS 2015 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 700 5 200 5 923 26 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 243 242 242-1

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

Yhteistyöryhmä

Yhteistyöryhmä Yhteistyöryhmä 17.11.201 1. Perusterveydenhuolto 2. Aikuissosiaalipalvelut 3. Palveluasuminen 4. Kotihoito. Hyvinvointineuvola & kouluasiat 6. Muut asiat Happy or not Pyhtää elokuu ja lokakuu 201 Potilasjono

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014

2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014 2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014 2.6 Sosiaalilautakunta 1 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; Sosiaalitoimen hallinto, Sosiaalityö, Vanhustyö/kotipalvelu sekä Vammais. Sitovuustasoihin

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT

Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT 2019 Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT S i v u 1 SOSIAALITOIMEN YLEISET TAVOITTEET VUODELLE 2019 Sosiaalilautakunnan tehtävänä on järjestää lakisääteiset sosiaalipalvelut ja kehittää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

Tavoite Toimenpiteet 2012 Mittarit Toteutuma Henkilöstö Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Tavoite Toimenpiteet 2012 Mittarit Toteutuma Henkilöstö Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö 4.2 Perusturvatoimi TOIMIELIN SOSIAALITYÖ JA HALLINTO Perusturvajohtaja Anne Hokkanen Sosiaalityön ja hallinnon osasto vastaa sosiaalitoimen hallinnosta ja sosiaalityöstä. Sosiaalityön tehtävänä on asiakkaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunta Liite nro 1. Sosiaali- ja terveyspalvelut

PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunta Liite nro 1. Sosiaali- ja terveyspalvelut PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunta 23.1.2018 Liite nro 1. Sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaalihuollon ja terveyspalvelujen järjestäminen asukkailleen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Monipuolisilla

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut 17.1.2017 Kick off Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Perhe- ja sosiaalipalvelut NEUVONTA ja OHJAUS, sosiaaliasiamiestoiminta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien

Lisätiedot

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

Liite nro 1: Perusturvalautakunta PERUSTURVALAUTAKUNTA PUOLIVUOSIRAPORTTI TAMMI-KESÄKUU 2018

Liite nro 1: Perusturvalautakunta PERUSTURVALAUTAKUNTA PUOLIVUOSIRAPORTTI TAMMI-KESÄKUU 2018 Liite nro 1: Perusturvalautakunta 29.08.2018 PERUSTURVALAUTAKUNTA PUOLIVUOSIRAPORTTI TAMMI-KESÄKUU 2018 Sirpa Kunnas 9.8.2018 MÄÄRARAHOJEN TALOUDELLINEN SEURANTA Määrärahojen ja tulojen toteutuminen 1.1.-30.6.2018

Lisätiedot

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin Paavo Kaitokari, Pirjo Tiikkainen, Asta Suomi, Johanna Heikkilä, Kari Jaatinen 13.10.2016 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9.

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaalipalvelukeskus Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. JOHTORYHMÄ Sosiaalipalvelukeskuksessa toimii johtoryhmä, jota johtaa sosiaalipalvelupäällikkö.

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 31.1.217] KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Syyskuu 217 SYYSKUU PÄHKINÄNKUORESSA Syyskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN 81 971 312 (13,3 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/6 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset

Lisätiedot