Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2012"

Transkriptio

1 Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2012

2 HOVIOIKEUS 2 Sisällysluettelo 1 PRESIDENTIN KATSAUS Hovioikeuden lainkäyttötoiminnasta Hovioikeuksien yhdistämisestä Kiitokset HENKILÖSTÖ Organisaatio Muutokset henkilökunnassa kertomusvuoden aikana Henkilöstön ikäryhmäjakauma LAINKÄYTTÖTOIMINTA Saapuneet asiat Annetut ratkaisut Viipymistilasto Keskimääräinen käsittelyaika Pääkäsittelyt Pääkäsittelyjen lukumäärä Matkakäräjät vuonna Saapuneet asiat käräjäoikeuksittain ja asiaryhmittäin vuonna Saapuneiden asioiden laatu Käräjäoikeuksien ratkaisujen pysyvyys ratkaisuistunnoittain vuonna 2012 annetuista ratkaisuista Muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen Korkeimmalta oikeudelta pyydetyt valitusluvat asiaryhmittäin vuonna 2012 annettuihin ratkaisuihin Tulokset ja taloudellisuus vuosina Ratkaisematta (julkipanematta) vuoden lopussa MUU TOIMINTA Hallinto Sisäinen valvonta Lausunnot Lainkäytön yhtenäisyystoimikunta Hovioikeuden ja käräjäoikeuksien välinen yhteydenpito sekä käräjäoikeuksien tarkastus Koulutus Kirjasto Tiedotus Työterveyshuolto ja työsuojelu Työhyvinvointi ja virkistystoiminta Varatuomarin arvonimi Kunnia- ja ansiomerkit...25 LIITE Alioikeuksien ratkaisujen pysyvyys alioikeuksittain vuonna 2012 annetuissa ratkaisuissa... 26

3 HOVIOIKEUS 3 1 PRESIDENTIN KATSAUS 1.1 Hovioikeuden lainkäyttötoiminnasta Asia- ja ratkaisumääristä Runsaat 10 vuotta kestänyt saapuneiden ja ratkaistujen asioiden määrän lasku hovioikeuksissa on jatkunut myös vuonna Saapuneiden asioiden määrä oli ja ratkaistujen Vähennys edellisissä oli noin 10 ja jälkimmäisissä noin 7 prosenttia. Myös vireillä olevien asioiden määrä on laskenut ollen viime vuoden lopussa asiaa. Määrä vastaa vajaan puolen vuoden työmäärää. Kouvolan hovioikeudessa saapuvien asioiden määrä aleni 1.044:stä 975 asiaan 6,6 prosenttia ja ratkaistujen 1.105:stä asiaan 7,8 prosenttia. Antamatta olevien asioiden määrä 255 vastasi noin kolmen kuukauden työmäärää. Asiakannassa on aikaisempaa vähemmän helppoja, yksinkertaisia ja sellaisia asioita, joissa muutoksenhaulla ei ole menestymisen mahdollisuutta. Työmäärän vähenemistä vastaavasti hovioikeuden henkilökuntaa on vähennetty 2000-luvulla. Esimerkiksi vuonna 2006 hovioikeudessa oli 58 ja kertomusvuonna 49,6 henkilötyövuotta. Asioiden laskeva suuntaus johtuu todennäköisesti useista syistä. Merkittävimmät lienevät vuoden 2011 alusta voimaan tulleet jatkokäsittelylupamenettely sekä mahdollisuus rajoittaa pääkäsittelyä ja vastaanotettavaa todistelua. Muita syitä ovat todennäköisesti korkean oikeusvarmuuden käsittävä kirjallinen rikosprosessi, edelleen hovioikeuksissa lyhentyneet käsittelyajat, käräjäoikeuksissa asioiden käsittelyn ja ratkaisujen laadullisen tason edelleen kohentuminen sekä suurimpien kaupunkien, erityisesti pääkaupunkiseudun, ulkopuolella kilpailun väheneminen asianajotoiminnan harjoittamisessa. Se ei ole houkutellut nuorta juristikuntaa asianajopalvelujen kysyntää vastaavalla tavalla. Oikeudenkäyntikulujen merkittävyys ja kuluriski rajoittanevat oikeudenkäyntien vireillepanoa ja muutoksenhakuja asioissa, joissa menestymisen mahdollisuus on epävarma. Sovintojen määrä laajoissa riita-asioissa ja erityisesti asiantuntija-avusteisissa huoltoriidoissa käräjäoikeuksissa on korkea. Poliisin ja syyttäjän resurssien vähentäminen on johtanut siihen, että aikaisempaa enemmän tehdään esitutkinnan rajoittamisia ja syyttämättäjättämispäätöksiä. Sikäli kuin nämä syyt vähentävät sellaisia tuomioistuinasioita, joissa intressi on vähäinen tai lopputulos on kohtalaisen epävarma näytöllisesti tai oikeudellisesti ja asianomistajan oikeusturva ei vaarannu asian käsittelyn keskeyttämisestä, oikeudenkäynnin välttäminen ei useinkaan ole huono asia. Järjestyksen ja turvallisuuden sekä lain- ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen eivät vaadi kaikkien rikosten ja riitojen käsittelyä tuomioistuimessa. Sanotut tavoitteet sekä oikeuksien ja velvollisuuksien toteutuminen on monesti saavutettavissa ilman asioiden saattamista tuomioistuinten käsittelyyn. Hovioikeustyöskentelyn kannalta kerrotut muutokset ovat johtaneet siihen, että hovioikeuden työ kohdentuu entistä paremmin asioihin, joissa on muutoksenhaun tarve. Saapuneista asioista oli rikosasioita noin 63,5 sekä riita-asioita, hakemus- ja ulosottoasioita yhteensä noin 36,2 prosenttia ja ensimmäisen asteen asioita 0,2 prosenttia. Muiden kuin rikosasioiden osuus on kasvanut 2008 vuoden 28 prosentista 36 prosenttiin. Luvut vastaavat hovioikeuksien keskimääräistä asiajakaumaa. Asioiden käsittelyajat ovat laskeneet koko 2000-luvun. Keskimääräinen käsittely-

4 HOVIOIKEUS 4 aika hovioikeudessa vuonna 2000 oli 6 kuukautta 17 päivää ja kertomusvuonna 3 kuukautta 15 päivää. Aika oli pääkäsittelyasioissa kertomusvuonna 5,3 kuukautta ja esittelyasioissa 2,6 kuukautta. Hovioikeudessa on yksi asia, jossa käsittelyaika on ylittänyt vuoden. Matkakäräjien määrä on laskenut viime vuosina. Matkakäräjiä hovioikeus toimitti kertomusvuonna 45 asiassa. Istuntopäiviä näissä asioissa oli 24. Ratkaistuista asioista vuonna 2012 jatkokäsittelylupasäännösten soveltamispiiriin kuului kokonaisuudessaan 375 asiaa, 36 prosenttia, ja osittain 39 asiaa, 3,8 prosenttia. Ensin mainitussa ryhmässä jatkokäsittelylupa evättiin 146 asiassa eli 39 prosentissa. Jälkimmäisessä ryhmässä lupa evättiin 3 asiassa eli 7,7 prosentissa. Ratkaisukokoonpanoista Kolmen tuomarin ja esittelijän peruskokoonpanossa ratkaistiin kertomusvuonna esittelyasioista 18,5 prosenttia ja pääkäsittelyasioista 16,7 prosenttia. Kolmen tuomarin tai hovioikeuslain 9 :n mukaisessa esittelijän ja kahden tuomarin kokoonpanossa ratkaistiin asioita kirjallisessa menettelyssä 43,3 prosenttia ja pääkäsittelyssä 15,6 prosenttia. Noin 6 prosentissa asioista ratkaisun teki yksi tuomari tai yksi tuomari ja esittelijä. Luvut osoittavat, että työskentely on siirtynyt tuomaripainotteisempaan ja siihen suuntaan, että kokeneemmat esittelijät toimivat ratkaisijoina hovioikeuslain 9 :n mukaisissa asioissa. Hovioikeuden ratkaisujen pysyvyydestä Muutoksenhakuprosentti hovioikeuden ratkaisuista on tavannut vaihdella prosentin välillä. Muutoksenhakulupa vuosittain on myönnetty asiassa. Kertomusvuonna luku oli 10. Korkein oikeus antoi asiaratkaisun kuudessa hovioikeuden ratkaisemassa asiassa. Viidessä asiassa hovioikeuden ratkaisua muutettiin ja yhdessä ratkaisu pysytettiin. Käräjäoikeuden ratkaisujen pysyvyydestä Kertomusvuonna hovioikeus ei muuttanut ratkaisua 28,2 prosentissa annetuista ratkaisuista. Jatkokäsittelylupa evättiin 14,3 prosentissa kaikista ratkaistuista asioista. Kun näihin lukuihin lisätään asiat, joissa on muutettu vain lopputulokseltaan ratkaisun epäolennaista osaa, valitus on jätetty tutkimatta, on vahvistettu sovinto, lausunnon antaminen on rauennut tai asia on jäänyt sillensä, käräjäoikeuden ratkaisu on pysynyt 66,3 prosentissa ratkaistuista asioista. Perusteluja ja lopputulosta on muutettu näytön uudelleenarvioinnin tai muun syyn vuoksi 31,7 prosentissa ratkaistuista asioista. Taloudellisuus ja tuottavuus Sen johdosta, että asioiden määrä on vähentynyt ja että asioissa on aikaisempaan verrattuna suhteellisesti enemmän laajoja ja vaikeita asioita, taloudellisuus kustannukset ratkaistua asiaa kohden on heikentynyt ja tuottavuus on laskenut. Taloudellisuuteen vaikuttavat keskeisesti myös toimitilojen vuokra ja palkat. Niiden osuus hovioikeuden toimintamenoista muodostaa noin 95 prosenttia. Näiden kas-

5 HOVIOIKEUS 5 vu luonnollisesti nostaa kustannuksia ja heikentää taloudellisuutta. Taloudellisuus oli kertomusvuonna euroa. Määrä vastaa hovioikeuksien keskimääräistä tasoa. Tuottavuus ratkaistujen asioiden määrä henkilötyövuotta kohden on vaihdellut viime vuosina välillä ollen kertomusvuonna 20,5. Taloudellisuuteen ja tuottavuuteen ovat vaikuttaneet mainittujen tekijöiden lisäksi myös ratkaisemattomien asioiden alhainen määrä. Sen puitteissa tehokkuuden lisääminen nykyisestä ei juurikaan ole mahdollista. Tuloksellisuuteen vaikuttaa myös se, että hovioikeuden henkilökunnasta on aikaisempien vuosien tapaan usea osallistunut aineistopankin ja rikostuomiosovelluksen projekteihin. 1.2 Hovioikeuksien yhdistämisestä Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi pidetyssä oikeusministeriön tiedotustilaisuudessa, että oikeusministeriö tulee esittämään Itä-Suomen ja Kouvolan hovioikeuksien yhdistämistä ja että hovioikeus sijoitetaan Kuopioon. Oikeusministerin ja oikeusministeriön edustajien sekä yhdistettävien hovioikeuksien presidenttien ja kansliapäälliköiden välillä pidetyssä neuvottelussa päädyttiin siihen, että yhdistettävälle hovioikeudelle voi jäädä istuntopaikka Kouvolaan saakka ja että muutto Kuopioon ja Kouvolan istuntopaikkaan voidaan toteuttaa kesällä Loppukesällä 2012 on perustettu hovioikeuksien yhdistämistä johtava ja ohjaava ohjausryhmä. Se on kartoittanut kaikki hovioikeuden tehtäväalueet sekä perustanut työryhmät ja antanut niille toimeksiannot yhdistettävän hovioikeuden tehtävien ja toimintojen suunnittelua varten. Kaikkien työryhmien työ on käynnistynyt hyvin ja edistynyt suunnitellulla tavalla. Tavoitteena on, että hovioikeuden toimintasuunnitelma on valmis vuoden 2013 loppuun mennessä. Merkittäviä ratkaistavia ja hoidettavia asioita ovat hovioikeuden henkilöstörakenne ja -määrä, virkasiirrot Itä-Suomen hovioikeuteen, avoimien virkojen täyttäminen, toimitilat, lähinnä istuntosalin ja päätösneuvottelutilojen rakentaminen Kuopion toimitaloon ja istuntosalijärjestelyt Kuopion vankilassa sekä Kouvolan hovioikeuden istuntopaikan toimitilat, vastuuhenkilöjärjestely Kouvolan istuntopaikassa sekä toimivien videoyhteyksien luominen yhdistettävän hovioikeuden hovioikeuspiirin, poliisilaitosten, oikeusaputoimistojen ja syyttäjänvirastojen välillä. Kouvolan hovioikeuden henkilökunnasta on tähän mennessä tehdyn kartoituksen perusteella alle 10 työntekijää siirtymässä Kuopioon Itä-Suomen hovioikeuteen. Kouvolan hovioikeuden henkilökunnasta on jo useita työntekijöitä hakeutunut muihin työtehtäviin normaalilla virkahaulla ja osa virkasiirtoina. Osa henkilökunnasta jää työskentelemään Kouvolan istuntopaikkaan. Jotkut jäänevät eläkkeelle lähivuosina. Vaikein tilanne on määräaikaisten viskaalien kohdalla, koska heillä ei ole virkasiirtomahdollisuutta ja työssäkäyntialueelta vain muutamalle on löydettävissä määräaikaisia tehtäviä tuomioistuimesta. Sijoittumista työmarkkinoille auttaa se, että käynnissä olevan sukupolvenvaihdoksen johdosta työnsaantimahdollisuuksia on tarjolla kohtalaisen hyvin oikeuslaitoksessa erityisesti Etelä- Suomessa. Rakenneuudistus on merkinnyt ja merkitsee koko hovioikeuden henkilökunnalle hyvin vaativaa tehtävää ja useille poikkeuksellista käännettä henkilökohtaisessa

6 HOVIOIKEUS 6 elämässä ja työuralla. Muutokset ja niiden vaikutukset on otettu vastaan ja ymmärretty kiitettävällä asiallisuudella ja vastuulla. Samalla tavoin hovioikeuden toiminnasta ja tehtävistä on huolehdittu. Nämä osoittavat henkilökunnassa kiitettävää vastuuntuntoa ja yhteisvastuun ottoa. 1.3 Kiitokset Vaikka hovioikeus ei olekaan saavuttanut taloudellisuudelle ja tuottavuudelle asetettuja tavoitteita täysimääräisesti, hovioikeuden tuloksellisuus lainkäyttötoiminnassa (käsittelyjen ja ratkaisujen laadullinen taso, käsittelyajat ja kustannukset), asiakaspalvelussa, ammattitaitoa ylläpitävässä ja kehittävässä koulutuksessa, yhteistyössä oikeudenhoidon muiden toimijoiden kanssa, panoksessa oikeudenhoidon kehittämisessä ja muussa toiminnassa on hyvä. Erityisen kiitoksen paikka on siinä, että henkilökunnan jaksamista merkittävästi rasittaneista tekijöistä huolimatta työilmapiiri, vastuuntunto ja vastuunotto ovat olleet hyvät sekä että Itä-Suomen hovioikeuden toiminnan suunnitteluun on ryhdytty täysipainoisesti ja korkealla tavoitteella. Esitän sydämelliset kiitokseni henkilökunnalle ja hyvin alkaneesta yhteistyöstä Itä-Suomen henkilökunnalle sekä hyvästä yhteistoiminnasta oikeudenhoidon muille toimijoille. Kouvolassa Presidentti Pertti Nieminen

7 HOVIOIKEUS 7 2 HENKILÖSTÖ Hovioikeuden toimintaa johtaa hovioikeuden presidentti. Lainkäyttöasioiden ratkaisemista varten hovioikeudessa on kolme osastoa. Osastoa johtaa hovioikeudenlaamanni ja osastoon kuuluu lisäksi hovioikeudenneuvoksia sekä esittelijöinä asessori ja viskaaleja. Osastoon kuuluu myös notaari ja toimistosihteerejä. Lisäksi hovioikeuden henkilökuntaan kuuluu kansliapäällikkö, kirjaaja, apulaiskirjaaja, arkistonhoitaja, informaatikko, osastosihteeri, toimistosihteerejä sekä virastomestareita. Hovioikeudessa oli kertomusvuonna yhteensä 50 virkaa. 2.1 Organisaatio Presidentti Johtoryhmä Täysistunto 1. osasto Hovioikeudenlaamanni Hovioikeudenneuvoksia Asessori Viskaaleja Notaari Toimistosihteerejä 2. osasto Hovioikeudenlaamanni Hovioikeudenneuvoksia Asessori Viskaaleja Notaari Toimistosihteerejä 3. osasto Hovioikeudenlaamanni Hovioikeudenneuvoksia Asessori Viskaaleja Notaari Toimistosihteerejä Hallintokanslia Kansliapäällikkö Osastosihteeri Toimistosihteerejä Kirjaamo Kirjaaja Apulaiskirjaaja Arkistonhoitaja Virastomestarit Kirjasto Informaatikko

8 HOVIOIKEUS Muutokset henkilökunnassa kertomusvuoden aikana hovioikeudenneuvos Jukka Ketola sai Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen viran alkaen hovioikeudenneuvos Lea Nousiainen toimii määräaikaisena hovioikeudenneuvoksena T viskaali Merja Tuovinen toimi määräaikaisena asessorina ja lukien hän on toiminut Päijät-Hämeen käräjäoikeuden määräaikaisena käräjätuomarina viskaali Janne Arvela toimi määräaikaisena asessorina ja hän siirtyi hoitamaan korkeimman oikeuden määräaikaisen oikeussihteerin virkaa lukien Angela Neumann on ollut hovioikeudessa maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen työssäoppimisjaksolla , jonka jälkeen hän oli ylimääräisenä toimistosihteerinä ja lukien määräaikaisena toimistosihteerinä merkantti Airi Korpela on toiminut määräaikaisena arkistonhoitajana lukien notaari Juha Nuutinen erosi hovioikeuden palveluksesta alkaen hovioikeudenneuvos Anne Åstedt sai Päijät-Hämeen käräjäoikeuden käräjätuomarin viran alkaen käräjätuomari Lasse Tamminen on ollut määräaikaisena hovioikeudenneuvoksena lukien viskaali Pirjo Haaja toimi määräaikaisena asessorina ja hän oli osittaisella virkavapaalla ja määräaikainen viskaali Kaisa Klinga toimi määräaikaisena käräjätuomarina Päijät- Hämeen käräjäoikeudessa ja hän siirtyi hoitamaan korkeimman oikeuden määräaikaisen oikeussihteerin virkaa lukien kirjaaja Annukka Eeva oli virkavapaalla asessori Tiina Isokääntä toimi Päijät-Hämeen käräjäoikeuden määräaikaisena käräjätuomarina ja hän sai sieltä käräjätuomarin viran lukien viskaali Minna Mattila hoiti korkeimman oikeuden oikeussihteerin tehtävää asti, jonka jälkeen hän on toiminut määräaikaisena hovioikeudenneuvoksena asessori Kristina Oinonen hoiti korkeimman oikeuden määräaikaisen oikeussihteerin tehtävää helmikuun loppuun asti ja hän sai oikeussihteerin viran alkaen käräjänotaari Silja Leino aloitti määräaikaisena viskaalina alkaen viskaali Maria Takki toimi määräaikaisena asessorina ja Päijät-Hämeen käräjäoikeuden määräaikaisena käräjätuomarina käräjänotaari Elina Syvelä toimi määräaikaisena viskaalina , jonka jälkeen hän jäi virkavapaalle määräaikainen viskaali Lasse Tirronen erosi hovioikeuden palveluksesta lukien apulaiskirjaaja Sirkku Värri toimi määräaikaisena kirjaajana virkavapaalla ollut viskaali Ritva Hiltunen sai Keski-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarin viran lukien määräaikainen viskaali Kimmo Lähtinen toimi määräaikaisena asessorina käräjänotaari Vesa Toivanen on toiminut määräaikaisena viskaalina alkaen opiskelija Mira Kyllönen toimi oikeustradenomiharjoittelijana käräjänotaari Sanja Raunio on toiminut määräaikaisena viskaalina alkaen viskaali Johanna Venemies toimi edelleen määräaikaisena käräjätuomarina Päijät-

9 HOVIOIKEUS 9 Hämeen käräjäoikeudessa ja hän sai käräjätuomarin viran Etelä-Savon käräjäoikeudesta alkaen arkistonhoitaja Raija Koponen oli vuorotteluvapaalla ja hän toimi määräaikaisena apulaiskirjaajana hovioikeudenneuvos Helena Metso sai Päijät-Hämeen käräjäoikeuden käräjätuomarin viran alkaen, mutta hän toimii määräaikaisena hovioikeudenneuvoksena tuosta päivästä lukien viskaali Riikka Tuomela oli virkavapaalla asti ja hän toimii määräaikaisena asessorina lukien Heini Lehtinen toimi ylimääräisenä toimistosihteerinä , määräaikaisena apulaiskirjaajana ja hän siirtyi lukien hoitamaan määräaikaista toimistosihteerin virkaa Helsingin hovioikeuteen määräaikainen viskaali Oskar Kulmala siirtyi Turun hovioikeuden määräaikaiseksi viskaaliksi alkaen määräaikainen viskaali Jussi-Pekka Jutila toimi määräaikaisena asessorina määräaikainen käräjäviskaali Ritva Eerola on toiminut määräaikaisena viskaalina alkaen hovioikeudenneuvos Satu Salmi sai Kymenlaakson käräjäoikeuden laamannin viran alkaen viskaali Petteri Kosonen oli virkavapaalla ja lukien hän on hoitanut määräaikaisen hovioikeudenneuvoksen tehtävää määräaikainen käräjäviskaali Heidi Myllys on toiminut määräaikaisena viskaalina alkaen hovioikeudenlaamanni Tapani Vasama sai Helsingin hovioikeudesta hovioikeudenlaamannin viran alkaen hovioikeudenneuvos Lolita Tuomainen oli vuorotteluvapaalla lukien määräaikainen viskaali Taru Alanaatu oli virkavapaalla asti, hän toimi määräaikaisena apulaiskansliapäällikkönä ja määräaikaisena kansliapäällikkönä lukien kansliapäällikkö Marko Loisa toimii Aineistopankkihankkeen hanketoimiston johtajana lukien hovioikeudenneuvos Pirjo Yli-Kokkila toimi määräaikaisena hovioikeudenlaamannina viskaali Mikko Pennanen toimi koko vuoden määräaikaisena käräjätuomarina Kymenlaakson käräjäoikeudessa viskaali Minna Manninen toimi koko vuoden Kouvolan oikeusaputoimiston määräaikaisena julkisena oikeusavustajana

10 HOVIOIKEUS Henkilöstön ikäryhmäjakauma Ikäryhmäjakaumaa laskettaessa on otettu huomioon hovioikeudessa työskennelleet henkilöt, joten se ei sisällä virkavapaalla olevia. 10 Henkilöiden lukumäärä

11 HOVIOIKEUS 11 3 LAINKÄYTTÖTOIMINTA 3.1 Saapuneet asiat 1000 Asioiden määrä Rikosasioita Riita-asioita Hakemusasioita Ulosottoasioita I asteen asioita Yhteensä Annetut ratkaisut 1000 Asioiden määrä Rikosasioita Riita-asioita Hakemusasioita Ulosottoasioita I asteen asioita Yhteensä

12 HOVIOIKEUS Viipymistilasto <= 3kk 3<= 6kk 6<= 9kk 9<=12kk 12<= Lkm Aika kk Riita-asiat ,1 Rikosasiat ,4 Ensimmäisen asteen asiat 1 1 1,5 Ulosottoasiat ,6 Hakemusasiat ,8 Yhteensä ,5 50,9% 32,6% 13,0% 2,8% 0,7% 3.4 Keskimääräinen käsittelyaika 3.5 Pääkäsittelyt kk 13 pv kk 12 pv kk 3 pv kk 27 pv kk 27 pv kk 18 pv kk 6 pv kk 27 pv kk 18 pv kk 15 pv kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl Keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2012 ratkaistuissa asioissa, joissa järjestettiin pääkäsittely, oli viisi kuukautta 15 päivää. Kertomusvuoden tavoitteena oli, että hovioikeus antaa ratkaisun asiassa. Asioita saapui 975 kappaletta ja hovioikeus antoi ratkaisun asiassa. Vuoden päättyessä oli kolme yli vuoden vireillä olevaa asiaa ja ratkaisu oli antamatta 252:ssa vuonna 2012 saapuneessa asiassa.

13 HOVIOIKEUS 13 Hovioikeuslain 9 :ssä tarkoitetussa ns. kevennetyssä kokoonpanossa, johon kuuluu kaksi jäsentä ja laissa säädetyt kelpoisuusehdot täyttävä esittelijä, ratkaistiin yhteensä 287 asiaa, mikä on noin 28 % kaikista asioista. Valmisteluistuntoja järjestettiin muutama. 3.6 Pääkäsittelyjen lukumäärä (Nimitys pääkäsittely on tullut käyttöön vuonna 1998.) 3.7 Matkakäräjät vuonna 2012 Paikkakunta Pääkäsittelyjä Istuntopäiviä Hyvinkää 2 1 Kotka 1 1 Lahti Lappeenranta 15 7 Riihimäki 2 2 Yht

14 HOVIOIKEUS Saapuneet asiat käräjäoikeuksittain ja asiaryhmittäin vuonna 2012 E H R S U Yht. Etelä-Karjalan käräjäoikeus ,3% Hyvinkään käräjäoikeus ,2% Kymenlaakson käräjäoikeus ,9% Päijät-Hämeen käräjäoikeus ,3% Kouvolan hovioikeus 8 8 0,8% Oikeusaputoimisto 2 2 0,2% Muut 2 2 0,2% Yhteensä E = Ensimmäisen asteen asiat H = Hakemusasiat R = Rikosasiat S = Riita-asiat U = Ulosottoasiat Päijät-Hämeen käräjäoikeus ,3% Muut 12 1,2% Etelä-Karjalan käräjäoikeus ,3% Hyvinkään käräjäoikeus ,2% Kymenlaakson käräjäoikeus ,9% Yhteensä: 975

15 HOVIOIKEUS Saapuneiden asioiden laatu Kymmenen suurinta riita- ja rikosasioiden jutturyhmää vuonna 2012 olivat diaarin mukaan seuraavat: Riita-asiat: kpl osuus % Velkajärjestelyhakemus 48 4,9 Vahingonkorvauslakiin perustuva riita-asia 17 1,7 Lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta päättäminen 13 1,3 Muu velkasuhteeseen perustuva saatava 13 1,3 Työsuhteen irtisanomisesta tai purkamisesta aiheutuva riita 12 1,2 Lapsen huoltoa koskevan päätöksen muuttaminen 10 1,0 Muuhun palvelussopimukseen, toimeksiantoon tai työntulossopimukseen perustuva velkomus 10 1,0 Lapsen elatusta koskevan sopimuksen tai päätöksen muuttaminen 8 0,8 Muu riita-asia 8 0,8 Saneerausmenettelyhakemus 8 0,8 Rikosasiat: kpl osuus % Pahoinpitely 64 6,6 Törkeä rattijuopumus 59 6,1 Varkaus 32 3,3 Törkeä pahoinpitely 30 3,1 Rattijuopumus 28 2,9 Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen 24 2,5 Törkeä huumausainerikos 21 2,2 Huumausainerikos 20 2,1 Tapon, murhan tai surman yritys 19 1,9 Törkeä varkaus 19 1,9 Lisäksi saapui muun ohessa seuraavia asioita: kpl osuus % Muu hakemusasia 27 2,8 Ulosottovalitus 27 2,8 Pakkokeinoasia 21 2,2 Lähestymiskieltoasia 11 1,1 Rikosasiat on merkitty diaariin vain ns. pääteon mukaan.

16 HOVIOIKEUS Käräjäoikeuksien ratkaisujen pysyvyys ratkaisuistunnoittain vuonna 2012 annetuista ratkaisuista RTkoodi Muu Yht. Esittely R S Muut Yht Osuus % 29,2 8,2 2,5 21,8 2,8 3,1 1,6 1,5 6,3 0,1 0,3 0,9 21,6 0,3 R S Yht Osuus % Pääkäsittely Kaikkiaan Osuus % 26 19,8 32,9 14,1 3,9 1,2 2, ,2 12,0 12,5 19,2 3,1 2,1 1,1 1,4 4,2 0,8 0,2 0,6 14,5 0,2 RT-koodit: 01 Ei muutettu 02 Muutettu vain perusteluja 03 Perusteluja ja lopputulosta muutettu näytön uudelleenarvioinnin johdosta 04 Perusteluja ja lopputulosta muutettu muusta syystä 05 Muutos koskee vain lopputulokseltaan ratkaisun epäolennaista osaa 06 Tutkimatta 07 Palautettu 08 Vahvistettu sovinto 09 Lausunnon antaminen rauennut 10 Jäänyt sillensä asteen vaatimus hyväksytty asteen vaatimus hylätty 17 Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty Muu Tieto puuttuu

17 HOVIOIKEUS Muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen Annettuja ratkaisuja Ao. vuonna ratkaistuja asioita, joissa valituslupaa on pyydetty Muutoksenhaku% Vuosi , , , , , , , , , , Korkeimmalta oikeudelta pyydetyt valitusluvat asiaryhmittäin vuonna 2012 annettuihin ratkaisuihin Rikosasioita 95 kpl Riita-asioita 71 Hakemusasioita 10 Ulosottoasioita 4 Yht. 180 Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan Kouvolan hovioikeuden ratkaisemissa asioissa Vuosi Asioiden lkm Vuonna 2012 myönnetyistä valitusluvista viisi koski rikosasiaa ja viisi riita-asiaa.

18 HOVIOIKEUS Tulokset ja taloudellisuus vuosina Henkilöstömäärä (htv) ,35 49,6 Taloudellisuus ( ) Nettomenot / ratkaistu asia Tavoite Toteutunut Tuottavuus Ratkaistut asiat / htv Tavoite 25,0 25,0 22,0 21,0 21,3 22,2 Toteutunut 23,8 22,8 21,8 22,7 21,8 20, Ratkaisematta (julkipanematta) vuoden lopussa Asioiden määrä

19 HOVIOIKEUS 19 4 MUU TOIMINTA 4.1 Hallinto Hovioikeuden hallinto- ja talousasioista vastaavat hovioikeuden presidentti ja kansliapäällikkö. Hovioikeusasetuksen voimaan tulleen muutoksen jälkeen täysistunto ei enää ratkaise lainkaan hallintoasioita. Presidentti voi kuitenkin määrätä, että asia, joka koskee lausunnon antamista lainsäädäntöasiassa tai lainsäädäntöaloitteen tekemistä, käsitellään ja ratkaistaan täysistunnossa. Kertomusvuoden aikana pidettiin kaksi täysistuntoa. Johtoryhmä, johon kuuluvat presidentti, hovioikeudenlaamannit ja kansliapäällikkö, kokoontui 15 kertaa. Vuonna 2000 uudistettuun tuomareiden nimittämisjärjestelmään kuuluu, että hovioikeuden lausunnon tuomarin viran hakijoista antaa lausuntovaliokunta. Siihen kuuluivat aikaisemmin presidentti, hovioikeudenlaamannit ja täysistunnon vuodeksi kerrallaan valitsemat kaksi hovioikeudenneuvosta, mutta voimaan tulleen lainmuutoksen jälkeen lausuntovaliokuntaan kuuluvat vain presidentti ja hovioikeudenlaamannit. Lausuntovaliokunta käsittelee nimitysasiat kansliapäällikön esittelystä. Kertomusvuoden aikana lausuntovaliokunta kokoontui kolme kertaa ja antoi neljä lausuntoa. Vuoden 2012 loppuun mennessä lausuntovaliokunta on antanut kaiken kaikkiaan 127 lausuntoa virkanimitysasioissa. Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetussa laissa tarkoitettuna viraston ja hovioikeuden henkilöstön välisenä yhteistoimintaelimenä toimii yhteistyökomitea. Komitea kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. 4.2 Sisäinen valvonta Hovioikeuden toiminta, toimintatavat ja hallinnolliset menettelyt perustuvat niitä koskeviin säädöksiin sekä työjärjestykseen. Hovioikeus seuraa tulosvastuullisena virastona määrärahojensa käyttöä. Lainkäyttötoiminnassaan hovioikeus pyrkii käsittelemään ja ratkaisemaan asiat lain- ja oikeudenmukaisesti, joutuisasti ja kohtuullisin kustannuksin. Hovioikeudessa on toiminnan kehittämiseen tähtääviä työryhmiä. Hovioikeus pyrkii myös yhdessä yhteistoimintatahojen kanssa järjestettävin koulutus- ja neuvottelutilaisuuksin edistämään lainkäytön tasoa ja joutuisuutta. Oikeusministeriön ja hovioikeuden välillä käytävissä vuotuisissa tulosneuvotteluissa sovitaan tulostavoitteet seuraavalle vuodelle. Hovioikeuden presidentti ja hovioikeudenlaamannit seuraavat säännöllisesti tulostavoitteiden toteutumista, asioiden käsittelyn etenemistä ja käsittelyaikoja. Jokainen työntekijä vastaa oman työnsä laadusta ja tuloksellisuudesta tulos- ja kehityskeskusteluissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Tuottavuusvaatimusten ja henkilökunnan vähentämisen vuoksi hovioikeudessa on välttämätöntä tarkastella jatkuvasti toiminnan laadullista tasoa, tehokkuutta ja taloudellisuutta. Toimintaympäristön muutosten johdosta on tehtävä kulloinkin tarpeellisiksi todettavat muutokset työnjaossa, työmenetelmissä, ammattitai-

20 HOVIOIKEUS 20 don parantamisessa, työhyvinvoinnin ylläpitämisessä ja muissa toiminnan perusasioissa. Esittelijöiden voimakas vaihtuminen urakierron johdosta, muun henkilökunnan jo alkanut eläköityminen ja tuleva hovioikeusuudistus asettavat entistä suurempia vaatimuksia uusien työntekijöiden rekrytoinnille ja perehdyttämiselle. Hovioikeuden nykyinen henkilökunta joutuu ottamaan suuren vastuun tietojensa, taitojensa ja kokemuksensa siirtämisessä uusille työntekijöille. Hovioikeus suorittaa sille kuuluvan käräjäoikeuksien valvontatehtävän kautta käräjäoikeuksien toimivuuden ja lainkäytön laadun varmistamistehtävää. Hovioikeus on osaltaan mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena on tuottaa tuomioistuinlaitoksen käyttöön tietoja erityisesti kehittämiskohteiden tunnistamiseksi. Hankkeen tarkoituksena on myös tuottaa mittareita, joiden avulla hovioikeuksien käyttöön jaettavat määrärahat pystyttäisiin jakamaan muutoksenhakuasteille kokonaisuutena asetettavat vaatimukset huomioon ottaen nykyistä oikeudenmukaisemmalla tavalla. 4.3 Lausunnot Hovioikeus antoi kertomusvuoden aikana seuraavat lausunnot: lausunto oikeusministeriön luonnoksesta oikeusturvaohjelmaksi vuosille lausunto hallintotuomioistuinten mittaristotyöryhmän mietinnöstä (oikeusministeriön julkaisu, mietintöjä ja lausuntoja 55/2011) lausunto ehdotuksesta eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnista (oikeusministeriön julkaisu, mietintöjä ja lausuntoja 15/2012) lausunto oikeuslaitoksen yleisen sopimusalan virkanimityöryhmän muistiosta (oikeusministeriön julkaisu, toiminta ja hallinto 22/2012) lausunto oikeusministeriössä laaditusta työryhmämietinnöstä "Syyteneuvottelu ja syyttämättä jättäminen" (oikeusministeriön julkaisu, mietintöjä ja lausuntoja 26/2012) lausunto puhelinvälitystoiminnan lakkaamisesta oikeusministeriön hallinnonalalla lausunto julkisen oikeusavun laadun arviointijärjestelmän pilotoinnin loppuraportista (oikeusministeriön julkaisu, selvityksiä ja ohjeita 60/2012). 4.4 Lainkäytön yhtenäisyystoimikunta Vuonna 2004 hovioikeuteen perustettiin lainkäytön yhtenäisyystoimikunta, jonka tehtävänä on muun muassa seurata lainsäädäntöä ja antaa suosituksia siinä havaituista ongelmakohdista lainkäytön yhtenäisyyden toteuttamiseksi. Toimikunnan kokoonpano vahvistetaan vuosittain ja kertomusvuonna siihen kuuluivat presidentti Pertti Nieminen puheenjohtajana ja jäseninä hovioikeudenneuvokset Timo Palmgren, Lea Nousiainen ja Aki Rasilainen sekä sihteerinä informaatikko Teija Aalto. Kertomusvuonna lainkäytön yhtenäisyystoimikunta kokoontui neljä kertaa.

21 HOVIOIKEUS Hovioikeuden ja käräjäoikeuksien välinen yhteydenpito sekä käräjäoikeuksien tarkastus Käräjäoikeuksien tarkastuksen ovat suorittaneet hovioikeudenneuvos Kari Janhunen ja viskaali Jussi-Pekka Jutila Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa sekä hovioikeudenneuvos Lea Nousiainen ja viskaali Antti Ryynänen Kymenlaakson käräjäoikeudessa. Tarkastusviskaalina on toiminut kummassakin tarkastuksessa viskaali Kimmo Lähtinen. Tarkastukset on toimitettu hovioikeuden työjärjestyksen mukaisesti ja ne ovat painottuneet hovioikeudenneuvosten, tarkastusviskaalin ja tarkastusviskaalin apulaisten käräjäoikeuksien eri henkilöstöryhmien kanssa käymiin keskusteluihin. Asiakirjojen tarkastusta on harjoitettu satunnaisotoksin vain vähäisessä määrin. Käräjäoikeuksien laamannien kanssa on keskusteltu erityisesti siitä, miten asioiden joutuisan käsittelyn seuranta ja valvonta on niissä järjestetty. Kaikkien henkilöstöryhmien kanssa käydyissä keskusteluissa on puolestaan käyty läpi lainkäytön yhtenäisyyttä, käsittelyn joutuisuutta, toimitilojen turvallisuutta koskevia kysymyksiä ja niin sanotun pelkäävän todistajan kuulemista. Näiden valtioneuvoston apulaisoikeuskanslerin valvontaa koskevassa kirjeessä esille nostamien kysymysten lisäksi on seurattu hovioikeuden työjärjestyksestä ilmeneviä seikkoja kuten oikeusperiaatteiden soveltamista, tuomioistuinharjoittelun järjestämistä ja asioiden jakautumista henkilökunnan kesken. Kouvolan hovioikeuspiirin käräjäoikeuksiin tehdyistä tarkastuskäynneistä on laadittu erillinen kertomus. 4.6 Koulutus Hovioikeuteen perustettiin vuonna 2006 koulutustoimikunta, jonka tehtävänä on kartoittaa toivomuksia hovioikeuden järjestämästä koulutuksesta ja olla mukana sen suunnittelussa. Toimikunta järjestää hovioikeuden omissa tiloissa koulutusta muutamana päivänä vuodessa hovioikeuden henkilökunnalle ja yhteistyötahoille. Toimikunta kokoontui vuoden aikana muutaman kerran. Kertomusvuodeksi oli laadittu myös hovioikeuden koulutussuunnitelma. Lisäksi jatkettiin käytäntöä, jonka mukaan muun tahon kuin hovioikeuden järjestämään koulutukseen osallistuvalla on velvollisuus laatia lyhyt muistio koulutuksessa esille tulleista keskeisistä kysymyksistä tai vaihtoehtoisesti hän voi esitellä niitä suullisesti hovioikeuden sisäisessä koulutus- tai tiedotustilaisuudessa. Hovioikeus järjesti kertomusvuoden aikana seuraavat tilaisuudet: Hovioikeuspiirin laamannien kokous Piispa Seppo Häkkisen vierailu hovioikeudessa, aiheena: "Luottamus työyhteisön voimavarana" Kansainvälisiä tiedoksiantoja siviili- ja rikosasioissa koskeva koulutustilaisuus Toimintasuunnitelmapäivä Käräjänotaaripäivä

22 HOVIOIKEUS Valmistelu / Robert Liljenfeldt ja Petteri Kuhanen Oikeussalikäyttäytyminen-koulutus Koulutustilaisuus hovioikeuden esittelijöille muistion laatimisesta ja asioiden valmistelusta. Lisäksi hovioikeudessa oli mahdollisuus osallistua videoyhteyden kautta muutamaan muualla järjestettyyn koulutustilaisuuteen. 4.7 Kirjasto Henkilökunnan käytössä on oikeudellinen virastokirjasto. Kirjasto on tarkoitettu ensi sijassa hovioikeuden oman henkilökunnan käyttöön, mutta kaukolainoja toimitetaan mahdollisuuksien mukaan myös muille tuomioistuimille. Hovioikeuteen saapui vuonna 2012 noin 140 uutta monografiaa tai muuta hankintanumerolla merkittyä julkaisua. Lisäksi kirjastoon on tullut sarjajulkaisuja ja lehtiä. Hovioikeudella on kirjasto-ohjelmana Lotus Notes -ympäristöön tehty kirjastosovellus Justiina. Vuoden päättyessä sen kirjastotietokannassa oli yli dokumenttia. Hovioikeuden kirjaston uutuusluettelo lähetetään sitä toivoneille hovioikeuspiirin käräjäoikeuksille. 4.8 Tiedotus Sisäinen tiedotus Kertomusvuonna pidettiin koko henkilökunnalle muutama tiedotus- ja kahvitilaisuus, joissa kerrottiin ajankohtaisista asioista. Eri henkilöstöryhmillä oli lisäksi keskustelutilaisuuksia presidentin ja kansliapäällikön kanssa. Sisäisessä tiedottamisessa käytetään paljolti hovioikeuden sähköistä ilmoitustaulua sekä sähköpostia.

23 HOVIOIKEUS 23 Ulkoinen tiedotus Viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta annetun asetuksen 8 b :ssä (380/2002) tarkoitetussa viestintäsuunnitelmassa määritellään ne perusteet, joiden mukaisesti hovioikeus toteuttaa sille laissa säädettyä viestintätehtävää. Viestintäsuunnitelman painopiste on hovioikeuden ulkoisessa viestinnässä. Viestintäsuunnitelma on muun muassa hovioikeuden kotisivuilla. Hovioikeus julkaisi kertomusvuonna 15 Finlex-ratkaisua. Hovioikeuden kirjaamo on tiedottanut hovioikeudessa vireillä olevista asioista ja hovioikeuden antamista yksittäisistä ratkaisuista silloin, kun tiedotusvälineet ovat tietoja pyytäneet. Lisäksi kansliapäällikkö on kysyttäessä tiedottanut asioista. Internetissä ( olevia hovioikeuden kotisivuja päivitettiin tarpeellisilta osin kuluneen vuoden aikana. 4.9 Työterveyshuolto ja työsuojelu Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työ, työympäristö ja työyhteisö, työhön liittyvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisy sekä työntekijän terveyden ja työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen, edistäminen ja seuranta työuran eri vaiheissa. Työterveyshuollossa on tehty työhöntulotarkastukset ja ikäryhmittäiset terveystarkastukset. Työterveyshoitajana on toiminut Maarit Kohonen. Työfysioterapeutti Kirsi Ravi on käynyt tarvittaessa hovioikeudessa tarkastamassa työntekijöiden työpisteiden ergonomiaa. Kertomusvuonna on hankittu näyttöpäätelasit sekä rullahiiri muutamalle työntekijälle. Hovioikeus tarjosi halukkaille ilmaisen influenssarokotteen. Henkilökunnalla on ollut mahdollisuus osallistua ensiapukurssille. Työterveyshuollon toiminnan tavoitteena on henkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja tukeminen myös organisaatiomuutostilanteessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi toukokuussa järjestetyn toimintasuunnitelmapäivän yhteydessä työterveyspsykologi Rea Salovaara-Simola piti luennon Työelämä muutoksessa - miten tästä eteenpäin? Yhteistoimintamenettelyä koskeva neuvottelu käynnistettiin Kouvolan hovioikeudessa kesäkuussa. Kertomusvuonna kartoitettiin hovioikeuden työilmapiiriä osallistumalla yleisten tuomioistuinten valtakunnalliseen VMBaro-työtyytyväisyystutkimukseen. Kouvolan hovioikeuden osalta tutkimuksen tulokset olivat pääosin myönteiset. Hovioikeuksien suunniteltu yhdistäminen näkyy eri tavoin tutkimuksen tuloksissa. Henkilökunta näyttäisi olevan hyvinkin tyytyväinen nykyisiin työoloihin Kouvolan hovioikeudessa, mutta tulevaisuus aiheuttaa paljon epävarmuutta. Vuoden aikana on laadittu työterveyshuollon toimintasuunnitelma sekä päivitet-

24 HOVIOIKEUS 24 ty tasa-arvosuunnitelmaa ja työsuojelun toimintaohjetta vuosille Lisäksi kertomusvuonna on tehty riskikartoitus ja päivitetty työpaikan riskien hallinnan suunnitelmaa Työhyvinvointi ja virkistystoiminta Hovioikeuden Tyky-ryhmään kuului vuonna 2012 neljä jäsentä ja se kokoontui kertomusvuonna kolme kertaa. Henkilökunnan yhteistä liikunnan harrastamista jatkettiin viikoittaisilla sählypeleillä Valkealan Mailapelihallilla. Alkuvuonna hovioikeuden tiloissa järjestettiin kerran viikossa taukoliikuntaa keppijumpan muodossa. Hovioikeuden henkilökunnan käytössä on ajanmukaisin laittein varustettu kuntosali toimitalon pohjakerroksessa. Lisäksi työkyvyn ylläpitoon tähtäävänä toimena hovioikeus tarjosi mahdollisuuden ostaa 40 kappaletta viiden euron arvoisia pääosin viraston kustantamia liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Helmikuussa vietettiin laskiaisriehaa Kuusaanlammella luistelun merkeissä. Kevätretkellä toukokuussa tutustuttiin Helsingin Musiikkitaloon ja seurattiin Radion sinfoniaorkesterin konsertti. Kouvolan hovioikeuden joukkueet osallistuivat toukokuussa Kouvolan puolimaratonille sekä Naisten Kympille. Kesäkuussa hovioikeuden kanoottijoukkue Melakouhot oli perinteisesti mukana Suomi Meloo -tapahtumassa. Elokuussa Kouvolan hovioikeuden joukkue osallistui Turun hovioikeuden järjestämään jalkapallon Tuomioistuinturnaukseen saavutuksenaan 4. sija ja Fair Play -palkinto.

25 HOVIOIKEUS 25 Syyskuussa vietettiin työhyvinvointipäivää patikointiretkellä Repoveden maisemissa. Pikkujoulua juhlittiin joulukuussa hovioikeuden omissa tiloissa Varatuomarin arvonimi Varatuomarin arvonimi myönnettiin 17:lle tuomioistuinharjoittelunsa suorittaneelle lakimiehelle. Heistä naisia oli 13 ja miehiä neljä Kunnia- ja ansiomerkit Tasavallan presidentti myönsi jälleen itsenäisyyspäivänä kunniamerkkejä. Hovioikeudenneuvos Helena Hennen sai Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin ja notaari Maritta Mäkelä Suomen Leijonan ansioristin. Hovioikeudenneuvoksille Helena Hennen ja Tuomo Kurki myönnettiin valtion virka-ansiomerkki.

26 HOVIOIKEUS 26 Alioikeuksien ratkaisujen pysyvyys alioikeuksittain vuonna 2012 annetuissa ratkaisuissa LIITE RTkoodi Muu Yht. Hyvinkään käräjäoikeus R S Muut Esittely R S Pääkäsittely Yht Osuus% 28,8 14, ,7 1,8 2,5 1,2 6,1 0,6 16,6 RTkoodi Muu Yht. Muut 1 1 Esittely 1 Kouvolan käräjäoikeus Kymenlaakson käräjäoikeus R S Muut Esittely Ositt. esitt / pääkäsitt. R S R S Pääkäsittely Yht Osuus% 27, ,8 27,7 2,5 1,8 0,9 1,8 4,6 0,6 0,3 0,6 9,2

27 HOVIOIKEUS 27 RTkoodi Muu Yht. Lahden käräjäoikeus S 1 1 Esittely 1 Päijät-Hämeen käräjäoikeus R S Muut Esittely Ositt. esitt / pääkäsitt. R R S Pääkäsittely Yht Osuus% 28,4 13,4 12,2 13,1 3,8 2,5 1,3 1,3 3,4 0,9 0,6 18,8 0,3 RTkoodi Muu Yht. Etelä-Karjalan käräjäoikeus R S Muut Esittely R S Pääkäsittely Yht Osuus% 28, , ,5 1 15,5

28 HOVIOIKEUS 28 RT-koodit: 01 Ei muutettu 02 Muutettu vain perusteluja 03 Perusteluja ja lopputulosta muutettu näytön uudelleenarvioinnin johdosta 04 Perusteluja ja lopputulosta muutettu muusta syystä 05 Muutos koskee vain lopputulokseltaan ratkaisun epäolennaista osaa 06 Tutkimatta 07 Palautettu 08 Vahvistettu sovinto 09 Lausunnon antaminen rauennut 10 Jäänyt sillensä asteen vaatimus hyväksytty asteen vaatimus hylätty 17 Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty Muu Tieto puuttuu

Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2013

Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2013 Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 0 Sisällysluettelo PESIDENTIN KATSAUS.... Hovioikeuden lainkäyttötoiminnasta.... Toimintaympäristö.... Kiitokset... HENKILÖSTÖ.... Organisaatio.... Muutokset

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2011

Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2011 Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2011 HOVIOIKEUS 2 Sisällysluettelo 1 PRESIDENTIN KATSAUS...3 1.1 Hovioikeuden lainkäyttötoiminnasta...3 1.2 Hovioikeuden resurssit...6 1.3 Rakenneuudistus...7

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2010

Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2010 Kouvolan hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2010 HOVIOIKEUS 2 Sisällysluettelo 1 PRESIDENTIN KATSAUS...3 1.1 Lainkäyttötoiminnasta...3 1.2 Ratkaisukokoonpanot...4 1.3 Koulutus ja kehittämistyö...4

Lisätiedot

Itä-Suomen ja Kouvolan hovioikeuksien toimintakertomus vuodelta 2014

Itä-Suomen ja Kouvolan hovioikeuksien toimintakertomus vuodelta 2014 ITÄ-UOMEN HOVIOIKEU KOUVOLAN HOVIOIKEU Itä-uomen ja Kouvolan hovioikeuksien toimintakertomus vuodelta 0 OIKEUDENMUKAIUU - AMMATILLINEN OAAMINEN - VATUULLIUU - HYVÄ TYÖYHTEIÖ ITÄ-UOMEN HOVIOIKEU KOUVOLAN

Lisätiedot

KANTA-HÄMEENKÄRÄJÄOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA LAAMANNIN KATSAUS VUOTEEN 2018

KANTA-HÄMEENKÄRÄJÄOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA LAAMANNIN KATSAUS VUOTEEN 2018 KANTA-HÄMEENKÄRÄJÄOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 23.5.2019 LAAMANNIN KATSAUS VUOTEEN 2018 Vuonna 2018 käräjäoikeuden vakinaisen henkilöstön määrä on 39. Käräjäoikeudessa on laamanni, 9 vakituista

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Yleistä Nykytilanteesta

Lisätiedot

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008 Korkeimmassa oikeudessa ratkaistiin 2 900 asiaa vuonna 2008 Korkein oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan 2 857 asiaa, mikä on 36

Lisätiedot

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.4.2014, OM 13/31/2011, OM036:00/2011

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.4.2014, OM 13/31/2011, OM036:00/2011 1 (5) ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS Kuopio 16.6.2014 Nro 48 Oikeusministeriölle Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.4.2014, OM 13/31/2011, OM036:00/2011 Asia: Lausunto tuomioistuinlakia valmistelleen työryhmän

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS 2017

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS 2017 ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Ukri Merikanto: Kaksi kappaletta 2 1 PRESIDENTIN KATSAUS... 3 1.1 Lainkäyttö... 3 1.2 ICT- ja muista työjärjestelyistä... 5 1.3 Henkilöstö... 6 1.4 Kouvolan

Lisätiedot

Helsinki, Suomen Lakimiesliitto Uudenmaankatu 4-6 B Helsinki. Oikeusministeriö PL Valtioneuvosto LAUSUNTO (OM 7/021/2010)

Helsinki, Suomen Lakimiesliitto Uudenmaankatu 4-6 B Helsinki. Oikeusministeriö PL Valtioneuvosto LAUSUNTO (OM 7/021/2010) Helsinki, 27.9.2012 Suomen Lakimiesliitto Uudenmaankatu 4-6 B 00120 Helsinki Oikeusministeriö PL 25 00023 Valtioneuvosto LAUSUNTO (OM 7/021/2010) Lausuntonaan oikeusministeriön luonnokseen Hallituksen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS 1 HOVIOIKEUDEN ORGANISAATIOTA SEKÄ HALLINTOA JA HENKI- LÖSTÖN TEHTÄVIÄ KOSKEVIA MÄÄRÄYKSIÄ

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS 1 HOVIOIKEUDEN ORGANISAATIOTA SEKÄ HALLINTOA JA HENKI- LÖSTÖN TEHTÄVIÄ KOSKEVIA MÄÄRÄYKSIÄ 1 ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS Tämä Itä-Suomen hovioikeuden presidentin tuomioistuinlain 1 luvun 4 :n ja 8 luvun 3 :n 1 momentin nojalla vahvistama työjärjestys täydentää tuomioistuinlaissa sekä

Lisätiedot

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2004 Sisällysluettelo

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2004 Sisällysluettelo Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2004 Sisällysluettelo TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 1 HENKILÖSTÖ... 3 Hovioikeuden organisaatio... 3 Henkilökunnan ikäryhmäjakautuma 31.12.2004... 3 LAINKÄYTTÖTOIMINTA... 4

Lisätiedot

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2008 Sisällysluettelo

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2008 Sisällysluettelo Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2008 Sisällysluettelo TOIMIN TAYM PÄRISTÖ... 1... HENKILÖSTÖ... 3 Hovioikeuden organisaatio... 3 Henkilökunnan ikäryhmäjakautuma 31.12.2008... 4... LAIN KÄYTTÖTOIMIN

Lisätiedot

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2008

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2008 Käräjäoikeuksissa ratkaistiin 67 000 rikosasiaa vuonna 2008 Vuonna 2008 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 66 961 rikosoikeudellista

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN KÄRÄOIKEUS. Toimintakertomus Organisaatio ja henkilöstö

ETELÄ-POHJANMAAN KÄRÄOIKEUS. Toimintakertomus Organisaatio ja henkilöstö 1 ETELÄ-POHJANMAAN KÄRÄOIKEUS Toimintakertomus 2017 Organisaatio ja henkilöstö Laamannin katsaus Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden kanslia sijaitsee Seinäjoella. Käräjäoikeudella on lisäksi istuntopaikat

Lisätiedot

rovaniemen hovioikeus roavvenjárgga hoavvariekti

rovaniemen hovioikeus roavvenjárgga hoavvariekti rovaniemen hovioikeus roavvenjárgga hoavvariekti Toimintakertomus 2013 Sisällysluettelo Johdon katsaus 3 Toimintavuosi 2013 3 Rovaniemen hovioikeuden tuloksista 3 Muutoksenhakualttius ja käräjäoikeuksien

Lisätiedot

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2011

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2011 Oikeus 0 Korkeimman oikeuden ratkaisut 0 Korkeimmassa oikeudessa ratkaistiin 00 asiaa vuonna 0 Korkein oikeus ratkaisi vuonna 0 kaikkiaan asiaa, mikä on asiaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin osa, 0,

Lisätiedot

Laki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö

Laki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: tuomioistuinharjoittelusta 1 Soveltamisala Sen lisäksi mitä tässä laissa säädetään, käräjänotaarista säädetään tuomioistuinlaissa ( / ). Käräjänotaarin velvollisuuksiin

Lisätiedot

Oikeusprosessien keventäminen

Oikeusprosessien keventäminen Lausuntopyyntö 04.07.2017 OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14 päivänä syyskuuta 2016 työryhmän kehittämään keinoja oike-usprosessien keventämiseksi. Työryhmän

Lisätiedot

Hovioikeuksien ratkaisut 2010

Hovioikeuksien ratkaisut 2010 Oikeus 2011 Hovioikeuksien ratkaisut 2010 Hovioikeuksissa ratkaistujen asioiden määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2010 Hovioikeudet ratkaisivat 11 300 asiaa vuonna 2010, mikä on likimain yhtä paljon kuin

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS 1 ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS Tämä Itä-Suomen hovioikeuden presidentin tuomioistuinlain 1 luvun 4 :n ja 8 luvun 3 :n 1 momentin nojalla vahvistama työjärjestys täydentää tuomioistuinlaissa sekä

Lisätiedot

Helsingin hovioikeuden toimintakertomus vuodelle 2014

Helsingin hovioikeuden toimintakertomus vuodelle 2014 Helsingin hovioikeuden toimintakertomus vuodelle 2014 Sisällysluettelo Yleistä... 3 Toimintaympäristön muutoksia... 3 Hovioikeuden organisaation uudistaminen... 4 Lainkäyttötyö tilastojen perusteella...

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 1 PRESIDENTIN KATSAUS... 2 1.1 Lainkäyttö...2 1.2 Henkilöstö ja työmäärä... 3 1.3 Henkilötodistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta...5 1.4 Kiitokset...

Lisätiedot

Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Korkeimman hallinto-oikeuden toimiala on erittäin laaja. Korkeimman hallinto-oikeuden ja yleisesti hallintotuomioistuinten yhteiskunnallinen tehtävä ulottuu kaikille yhteiskuntaelämän

Lisätiedot

HE 84/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 84/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 84/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hovioikeuden pätösvaltaisen kokoonpanon väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain 1 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Hovioikeuksien ratkaisut 2008

Hovioikeuksien ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Hovioikeuksien ratkaisut 2008 Hovioikeuksissa ratkaistujen asioiden määrä laski vuonna 2008 Hovioikeudet ratkaisivat Tilastokeskuksen mukaan 11 547 asiaa vuonna 2008. Määrä on 4,4 prosenttia

Lisätiedot

IPR asioiden keskittäminen Markkinaoikeuteen. Kolster-info Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks

IPR asioiden keskittäminen Markkinaoikeuteen. Kolster-info Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks IPR asioiden keskittäminen Markkinaoikeuteen Kolster-info Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks 1. TAUSTAA Tavoitteena teollisoikeuksien myöntämisen ja käyttämisen tehostaminen Lisää teollis- ja tekijänoikeuksien

Lisätiedot

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNNAN TULOSTAVOITEASIAKIRJA. Aika 16.3.2006 klo 13.00 Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNNAN TULOSTAVOITEASIAKIRJA. Aika 16.3.2006 klo 13.00 Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNNAN TULOSTAVOITEASIAKIRJA 7. Aika 16.3.2006 klo 13.00 Paikka Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni Osallistujat Merja Muilu Oikeusministeriö Kirta Heine

Lisätiedot

Johdon katsaus. Toimintavuosi 2014

Johdon katsaus. Toimintavuosi 2014 ROVANIEMEN HOVIOIKEUS ROAVVENJÁRGGA HOAVVARIEKTI Toimintakertomus 2014 Sisällysluettelo Johdon katsaus 3 Toimintavuosi 2014 3 Rovaniemen hovioikeuden tuloksista 4 Muutoksenhakualttius ja käräjäoikeuksien

Lisätiedot

Lausunto a) Lausuntonne käräjäoikeuden kokoonpanosäännöksiä koskevista muutosehdotuksista

Lausunto a) Lausuntonne käräjäoikeuden kokoonpanosäännöksiä koskevista muutosehdotuksista Turun hovioikeus Lausunto 30.08.2017 Asia: OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen 1. Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Hovioikeus pitää myönteisenä, että keinoja oikeusprosessien

Lisätiedot

Saapuneet asiat

Saapuneet asiat LIITE 1 Taulukko 1 Hovioikeuksiin saapuneet, ratkaistut ja vireillä olevat asiat 2007-2011 Saapuneet asiat 2 007 2 008 2 009 2 010 2 011 Helsingin hovioikeus 3 509 3 460 3 572 3 355 3 407 Itä-Suomen hovioikeus

Lisätiedot

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2005 Sisällysluettelo

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2005 Sisällysluettelo Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2005 Sisällysluettelo TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 1... HENKILÖSTÖ... 3 Hovioikeuden organisaatio... 3 Henkilökunnan ikäryhmäjakautuma 31.12.2005... 3... LAINKÄYTTÖTOIMINTA...

Lisätiedot

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 16/2014 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 16/2014 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 Oikeusministeriö, Helsinki 2014 25.3.2014 Julkaisun

Lisätiedot

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002 KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002 1. Toimintakatsaus 1.1. Perustehtävät ja toiminnan kuvaus, toiminta-ajatus Kuluttajavalituslautakunta antaa kirjallisia ratkaisusuosituksia kuluttajien

Lisätiedot

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2006 Sisällysluettelo

Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2006 Sisällysluettelo Helsingin hovioikeuden vuosikertomus 2006 Sisällysluettelo TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 1... HENKILÖSTÖ... 3 Hovioikeuden organisaatio... 3 Henkilökunnan ikäryhmäjakautuma 31.12.2006... 3... LAINKÄYTTÖTOIMINTA...

Lisätiedot

1. Lausunto hovioikeuksien näkökulmasta

1. Lausunto hovioikeuksien näkökulmasta ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS Presidentti Pertti Nieminen Hovioikeudenneuvos Marja-Leena Honkanen Kuopio 25.9.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle

Lisätiedot

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2012

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2012 Oikeus 2013 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2012 Käräjäoikeuksissa ratkaistujen rikosasioiden määrä pieneni hieman Vuonna 2012 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 63 600 rikosoikeudellista

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2006 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006 Helsinki 2006 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA

Lisätiedot

Oikeuskanslerinviraston työjärjestys

Oikeuskanslerinviraston työjärjestys Oikeuskanslerinviraston työjärjestys Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2007 Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 12 :n 2 momentin ja oikeuskanslerinvirastosta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 Ympäristöministeriön raportteja 5 2009 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2009 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 81/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta sekä eräiden muiden lakien täydentämisestä tuomioistuinten henkilöstön kielitaitoa koskevilla

Lisätiedot

HALLINTOTUO- MIOISTUINPÄIVÄ 3.12.2010 - Oikeusturvan voimavarat, mitattavuus ja seuranta

HALLINTOTUO- MIOISTUINPÄIVÄ 3.12.2010 - Oikeusturvan voimavarat, mitattavuus ja seuranta HALLINTOTUO- MIOISTUINPÄIVÄ 3.12.2010 - Oikeusturvan voimavarat, mitattavuus ja seuranta Ann-Mari Pitkäranta, kehittämispäällikkö OM, oikeushallinto-osasto Mittarit arjen tuomioistuintyössä - tuholaisia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2007 JULKAISUSARJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 03. Muiden tuomioistuinten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 254 823 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetusta laista

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS laamanni Tuomas Nurmi osaston johtaja, käräjätuomari Matti Palojärvi Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS laamanni Tuomas Nurmi osaston johtaja, käräjätuomari Matti Palojärvi Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS laamanni Tuomas Nurmi osaston johtaja, käräjätuomari Matti Palojärvi 27.9.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 Ympäristöministeriön raportteja 12 2008 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 12 2008 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2010

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2010 Oikeus 0 Korkeimman oikeuden ratkaisut 00 Korkeimmassa oikeudessa ratkaistiin 00 asiaa vuonna 00 Korkein oikeus ratkaisi vuonna 00 kaikkiaan asiaa, mikä on 0 asiaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 27.9.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Tuomioistuinten

Lisätiedot

KANTA-HÄMEENKÄRÄJÄOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA LAAMANNIN KATSAUS VUOTEEN 2017

KANTA-HÄMEENKÄRÄJÄOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA LAAMANNIN KATSAUS VUOTEEN 2017 KANTA-HÄMEENKÄRÄJÄOIKEUDEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 217 1.6.218 LAAMANNIN KATSAUS VUOTEEN 217 Vuonna 217 käräjäoikeuden vakinaisen henkilöstön määrä on 39. Käräjäoikeudessa on laamanni, 9 vakituista käräjätuomaria,

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS laamanni Tuomas Nurmi Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS laamanni Tuomas Nurmi Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS laamanni Tuomas Nurmi 5.10.2018 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Tuomioistuinten

Lisätiedot

Hovioikeuksien ratkaisut 2009

Hovioikeuksien ratkaisut 2009 Oikeus 2011 Hovioikeuksien ratkaisut 2009 Hovioikeuksissa ratkaistiin 11 300 asiaa vuonna 2009 Hovioikeudet ratkaisivat 11 264 asiaa vuonna 2009, mikä on 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Rikosoikeudellisia

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

Hyvä hallintotapa ja riidanratkaisumenettelyt. Taloyhtiö 2015 Messukeskus 15.4.2015 Arto Kaikkonen

Hyvä hallintotapa ja riidanratkaisumenettelyt. Taloyhtiö 2015 Messukeskus 15.4.2015 Arto Kaikkonen Hyvä hallintotapa ja riidanratkaisumenettelyt Taloyhtiö 2015 Messukeskus 15.4.2015 Arto Kaikkonen Agenda Konfliktin ratkaisuun liittyviä kysymyksiä Tuomioistuinsovittelu Yleiset tuomioistuimet Välimiesmenettelyt

Lisätiedot

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta:

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta: T U R U N H O V I O I K E U D E N PRESIDENTTI Turussa, maaliskuun 6. päivänä 2018 Viite: HE 190/2017 vp LAKIVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

Keski-Suomen käräjäoikeus aloitti toimintansa kun Jyväskylän, Äänekosken ja Jämsän käräjäoikeudet yhdistettiin.

Keski-Suomen käräjäoikeus aloitti toimintansa kun Jyväskylän, Äänekosken ja Jämsän käräjäoikeudet yhdistettiin. 1 K.ESK1-SUOMEN käräiäoikids Dnro 28.3.2018 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Keski-Suomen käräjäoikeus aloitti toimintansa 1.1.2010 kun Jyväskylän, Äänekosken ja Jämsän käräjäoikeudet yhdistettiin. Jämsän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (8) 66 Selitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimenpiteistä yksilöhuollon oikaisuvaatimusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi HEL 2016-009750 T 05 00 01 ESAVI/7439/05.06.02/2016

Lisätiedot

Hovioikeuksien ratkaisut 2011

Hovioikeuksien ratkaisut 2011 Oikeus 2012 Hovioikeuksien ratkaisut Hovioikeuksissa ratkaistujen asioiden määrä pieneni hieman vuonna Hovioikeudet ratkaisivat 11 000 asiaa vuonna, mikä on 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Rikosoikeudellisia

Lisätiedot

Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen

Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen YLEINEN OHJE Dnro 25/31/15 15.10.2015 Voimassa 1.11.2015 - toistaiseksi Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Albertinkatu

Lisätiedot

LAATUHANKKEEN TYÖSUUNNITELMA VUOSIKSI 2013-2015

LAATUHANKKEEN TYÖSUUNNITELMA VUOSIKSI 2013-2015 ROVANIEMEN HOVIOIKEUSPIIRIN TUOMIOISTUINTEN LAATUHANKE LAATUHANKKEEN TYÖSUUNNITELMA VUOSIKSI 2013-2015 1. Laatuhankkeen lähtökohdat ja tavoitteet Rovaniemen hovioikeuspiirin lainkäytön laatuhanke aloitettiin

Lisätiedot

TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSASIOIDEN KESKITTÄMINEN MARKKINAOIKEUTEEN

TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSASIOIDEN KESKITTÄMINEN MARKKINAOIKEUTEEN 1 HELSINGIN HOVIOIKEUS Salmisaarenranta 7 I PL 132 00181 Helsinki Puhelin 0103640500, Telefax 0103640512 kirjaamo Sähköpostiosoite helsinki.ho@oikeus.fi 16.6.2010 Oikeusministeriö Lainvalmisteluosasto

Lisätiedot

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 240/2009 vp Hallituksen esitys käräjäoikeuslain sekä eräiden käräjäoikeuksien asiallista toimivaltaa koskevien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2009

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2009 Oikeus 2010 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2009 Käräjäoikeuksissa ratkaistiin 66 500 rikosasiaa vuonna 2009 Vuonna 2009 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 66 518 rikosoikeudellista

Lisätiedot

Kainuun käräjäoikeus Toimintakertomus vuosi

Kainuun käräjäoikeus Toimintakertomus vuosi 'X / s 7 Kainuun käräjäoikeus Toimintakertomus vuosi 2017 xv / X v W : xv Kajaanissa elokuussa 201 8 Pekka Määttä, laamanni Xv X i X Tuomioistuinlaki tuli voimaan 1.1.2017 Käräjäoikeuden toimintaa ohjaa

Lisätiedot

HALLINTO-OIKEUDEN TYÖSKENTELYN JÄRJESTÄMINEN, JOHTAMINEN JA HALLINTO

HALLINTO-OIKEUDEN TYÖSKENTELYN JÄRJESTÄMINEN, JOHTAMINEN JA HALLINTO TURUN HALLINTO-OIKEUS Ylituomarin päätös 1/2017/YT 2.1.2017 TURUN HALLINTO-OIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS Tässä työjärjestyksessä määrätään, sen lisäksi mitä tuomioistuinlaissa, hallinto-oikeuslaissa ja hallintolainkäyttölaissa

Lisätiedot

Turun hovioikeus Åbo hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2010

Turun hovioikeus Åbo hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2010 Turun hovioikeus Åbo hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2010 Turun hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2010 Taitto: Pauliina Ruusu Virpi Viitanen Valokuvat: Pauliina Ruusu Sisällysluettelo 1. Johdon

Lisätiedot

Oikeushallinto-osasto 2.5.2012 OM 7/021/2010 HOVIOIKEUKSIEN JA HALLINTO-OIKEUKSIEN RAKENNEUUDISTUS. Rakennemuutoksen yleiset perusteet

Oikeushallinto-osasto 2.5.2012 OM 7/021/2010 HOVIOIKEUKSIEN JA HALLINTO-OIKEUKSIEN RAKENNEUUDISTUS. Rakennemuutoksen yleiset perusteet MUISTIO Oikeushallinto-osasto 2.5.2012 OM 7/021/2010 HOVIOIKEUKSIEN JA HALLINTO-OIKEUKSIEN RAKENNEUUDISTUS Rakennemuutoksen yleiset perusteet Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa on todettu, että riittävän

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

Itä-Suomen hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2015

Itä-Suomen hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2015 Itä-uomen hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 0 isällysluettelo PEIDENTIN KATAU.... Yhdistetyn hovioikeuden toiminta.... Lainkäyttö.... Toimitilat.... Kouvolan istuntopaikka.... Henkilöstö ja kiitokset...

Lisätiedot

Turun hovioikeus Åbo hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2011

Turun hovioikeus Åbo hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2011 Turun hovioikeus Åbo hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2011 Turun hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2011 Taitto: Pauliina Ruusu Virpi Viitanen Valokuvat: Pauliina Ruusu Sisällysluettelo 1. Johdon

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o käräjäoikeuslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o käräjäoikeuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1751 1764 SISÄLLYS N:o Sivu 1751 käräjäoikeuslain muuttamisesta... 7347 1752 osakeyhtiölain 18 ja 24 luvun muuttamisesta...

Lisätiedot

Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki

Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Vakuutusoikeus Postiosoite: PL 1005, 00521 Helsinki Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe 8.00 16.15) Ratapihantie 9, 00520 Helsinki Puhelinnumeroita: Vaihde 029 564 3200 Kirjaamo 029 564 3210 Tiedottajalakimies

Lisätiedot

Turun hovioikeus Åbo Hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2012

Turun hovioikeus Åbo Hovrätt Toimintakertomus vuodelta 2012 Turun hovioikeus Åbo Hovrätt Toimintakertomus vuodelta Sisällysluettelo 1. PRESIDENTIN KATSAUS...1 2. HOVIOIKEUDEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS...3 3. HOVIOIKEUDEN TOIMINNAN TULOKSELLISUUS...3 3.1. TOIMINNAN

Lisätiedot

1. JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN 1 2. HOVIOIKEUDEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS 3

1. JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN 1 2. HOVIOIKEUDEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS 3 Sisällysluettelo 1. JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN 1 2. HOVIOIKEUDEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS 3 3. HOVIOIKEUDEN TOIMINNAN TULOKSELLISUUS 4 3.1. Toiminnan tehokkuus 4 Käräjäoikeuksista saapuneiden ratkaisujen

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 1 luku Toimivalta 1 Markkinaoikeuden toimivalta ja toimipaikka Markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi: 1. kilpailunrajoituksista

Lisätiedot

Lausunto a) Lausuntonne käräjäoikeuden kokoonpanosäännöksiä koskevista muutosehdotuksista

Lausunto a) Lausuntonne käräjäoikeuden kokoonpanosäännöksiä koskevista muutosehdotuksista Vantaan käräjäoikeus Lausunto 06.09.2017 Asia: OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen 1. Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Työryhmän ehdotukset ovat lähtökohtaisesti kannatettavia.

Lisätiedot

OIKEUSPROSESSIEN KEVENTÄMINEN

OIKEUSPROSESSIEN KEVENTÄMINEN ASETTAMISPÄÄTÖS 14.9.2016 OM 8/41/2015 Jakelussa mainituille OIKEUSPROSESSIEN KEVENTÄMINEN Työryhmän asettaminen Toimikausi Tausta Oikeusministeriö on tänään asettanut työryhmän kehittämään keinoja oikeusprosessien

Lisätiedot

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Yleistä - Laki osaamisen kehittämisestä Työmarkkinajärjestöt sopivat maaliskuussa 2013 osaamisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Lainkäytön digitalisoitumiseen liittyvän kokeilukulttuuriin luominen: kohti sähköistä oikeudenkäyntiä OM:n Aineistopankki-hanke (AIPA)

Lainkäytön digitalisoitumiseen liittyvän kokeilukulttuuriin luominen: kohti sähköistä oikeudenkäyntiä OM:n Aineistopankki-hanke (AIPA) Lainkäytön digitalisoitumiseen liittyvän kokeilukulttuuriin luominen: kohti sähköistä oikeudenkäyntiä OM:n Aineistopankki-hanke (AIPA) Oikeusministeriö, AIPA-hanketoimisto Kehityspäällikkö Pasi Kumpula

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

1. Päällikkötuomarin tehtävien määräaikaistaminen

1. Päällikkötuomarin tehtävien määräaikaistaminen VAASAN HOVIOIKEUS PL 217 65101 VAASA 10.6.2014 Oikeusministeriö PL 25 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Lausuntopyyntö 22.4.2014, OM 13/31/2011 oikeusministeriön työryhmän mietinnöstä Uusi tuomioistuinlaki (Oikeusministeriön

Lisätiedot

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ HOVIOIKEUDEN TOIMINTARAKENTEESTA. Presidentillä on johtamisessa tukenaan johtoryhmä, josta määrätään tarkemmin 6 :ssä.

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ HOVIOIKEUDEN TOIMINTARAKENTEESTA. Presidentillä on johtamisessa tukenaan johtoryhmä, josta määrätään tarkemmin 6 :ssä. HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS Tässä työjärjestyksessä annetaan tuomioistuinlain 1 luvun 4 :ssä tarkoitetut lakia täydentävät määräykset hovioikeuden toiminnasta, lainkäyttö- ja hallintoasioiden käsittelystä

Lisätiedot

Toimintakertomus. Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeudet. Vakuutusoikeus Markkinaoikeus Ahvenanmaan hallintotuomioistuin

Toimintakertomus. Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeudet. Vakuutusoikeus Markkinaoikeus Ahvenanmaan hallintotuomioistuin Toimintakertomus Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeudet Helsingin hallinto-oikeus Hämeenlinnan hallinto-oikeus Itä-Suomen hallinto-oikeus Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Turun hallinto-oikeus Vaasan

Lisätiedot

ROVANIEMEN HOVIOIKEUSPIIRIN TUOMIOISTUINTEN LAATU- HANKE LAATUHANKKEEN TYÖSUUNNITELMA VUOSILLE

ROVANIEMEN HOVIOIKEUSPIIRIN TUOMIOISTUINTEN LAATU- HANKE LAATUHANKKEEN TYÖSUUNNITELMA VUOSILLE 1 ROVANIEMEN HOVIOIKEUSPIIRIN TUOMIOISTUINTEN LAATU- HANKE LAATUHANKKEEN TYÖSUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 1. Laatuhankkeen lähtökohdat ja tavoitteet Rovaniemen hovioikeuspiirin lainkäytön laatuhanke aloitettiin

Lisätiedot

Riidan sovittelu tuomioistuimessa

Riidan sovittelu tuomioistuimessa Riidan sovittelu tuomioistuimessa Mitä tuomioistuinsovittelu on? Käräjäoikeuksissa voidaan ottaa riita-asioita soviteltavaksi. Sovittelun tarkoituksena on auttaa osapuolia löytämään riitaansa ratkaisu,

Lisätiedot

Markkinaoikeuden työjärjestys

Markkinaoikeuden työjärjestys Markkinaoikeuden työjärjestys 2 (10) SISÄLLYS 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 1 Soveltamisala... 3 2. TOIMINNAN JOHTAMINEN... 3 2 Johtamistoiminta... 3 3 Johtamisen perusperiaatteet... 3 4 Tavoitteiden asettaminen...

Lisätiedot

Itä-Suomen hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2016

Itä-Suomen hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2016 Itä-uomen hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 0 isällysluettelo PEIDENTIN KATAU.... Lainkäyttötoiminta.... Tuomari, esittelijä ja kansliahenkilökunta hovioikeudessa.... Toimitilat.... Kiitokset... TIETOA

Lisätiedot

Käräjäoikeuksien työtilastoja vuodelta 2010

Käräjäoikeuksien työtilastoja vuodelta 2010 Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 18/2011 Käräjäoikeuksien työtilastoja vuodelta 2010 18/2011 Käräjäoikeuksien työtilastoja vuodelta 2010 Edita Prima Oy, Helsinki 2011 25.3..2011 Julkaisun

Lisätiedot

Aika klo 9.00 Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni

Aika klo 9.00 Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni KULUTTAJARIITALAUTAKUNNAN TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 13.12.2006 klo 9.00 Paikka Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni Osallistujat Merja Muilu Oikeusministeriö Kirta Heine Oikeusministeriö

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin 3 700 asiaa vuonna 2008 Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2011

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2011 Oikeus 2012 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2011 Käräjäoikeuksissa ratkaistujen rikosasioiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla Vuonna 2011 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan

Lisätiedot

Kouvolan hallinto-oikeus Vuosikertomus 2012

Kouvolan hallinto-oikeus Vuosikertomus 2012 Kouvolan hallinto-oikeus Vuosikertomus 2012 Kouvola 2013 Kouvolan hallinto-oikeus Kauppalankatu 43 C, PL 401 45100 Kouvola Puhelin: 029564 2300 Sähköposti: kouvola.hao@oikeus.fi Toimittaja: Irja Rutonen-Rönkä

Lisätiedot

Erityistuomioistuimet 2008

Erityistuomioistuimet 2008 Oikeus 009 Erityistuomioistuimet 008 Erityistuomioistuimissa ratkaistut asiat vuonna 008 Vuonna 008 vakuutusoikeuteen saapui uutta lainkäyttöasiaa, mikä on 3 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vakuutusoikeus

Lisätiedot

Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin

Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin Riidanratkaisu Käsikirja yritykselle Klaus Nyblin TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijä Taitto: NotePad, www.notepad.fi Kansi: Lauri Karmila ISBN: 978-952-14-1815-0 BALTO print,

Lisätiedot

Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten laatuhankkeen kehittämistyöryhmän kokouspöytäkirja

Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten laatuhankkeen kehittämistyöryhmän kokouspöytäkirja 1 Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten laatuhankkeen kehittämistyöryhmän kokouspöytäkirja Aika ja paikka Keskiviikko 20.2.2013 videoneuvotteluna Oulun käräjäoikeus - Lapin käräjäoikeus - Kemi-Tornion

Lisätiedot

Sisältö. Kuvat Helena Rännäli Rovaniemen hovioikeus Pentik Oy Seven-1 Adobe Stock. Graafinen asu Seven-1

Sisältö. Kuvat Helena Rännäli Rovaniemen hovioikeus Pentik Oy Seven-1 Adobe Stock. Graafinen asu Seven-1 rovaniemen hovioikeus Roavvenjárgga hoavvariekti Toimintakertomus 2016 Sisältö Kuvat Helena Rännäli Rovaniemen hovioikeus Pentik Oy Seven-1 Adobe Stock Graafinen asu Seven-1 Johdon katsaus 3 Toimintavuosi

Lisätiedot

EI OIKEUTTA MAASSA SAA, ELLEI SITÄ ITSE HANKI

EI OIKEUTTA MAASSA SAA, ELLEI SITÄ ITSE HANKI EI OIKEUTTA MAASSA SAA, ELLEI SITÄ ITSE HANKI - Johtajana presidentti - Korkeimmalta oikeudelta haettava valituslupaa - Käsitellään erityisen vaikeita tapauksia ja tapauksia, joilla on ennakkotapauksen

Lisätiedot