Paraisten etelä- ja länsiosien kouluverkkoa selvittänyt työryhmä RAPORTTI Elokuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paraisten etelä- ja länsiosien kouluverkkoa selvittänyt työryhmä RAPORTTI Elokuu 2014"

Transkriptio

1 Paraisten etelä- ja länsiosien kouluverkkoa selvittänyt työryhmä RAPORTTI Elokuu 2014 (Käännös)

2 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto Paraisten kaupungin kouluverkko Yleistä selvityksen kohteena olevista kouluista ja koulurakennuksista... 3 Skräbböle skola... 3 Våno skola... 4 Sunnanbergs skola Oppilaaksiottoalueet Oppilasmäärä ja -ennuste Tuntikehys Muut opetukseen liittyvät kustannukset Koulurakennukset ja sisäiset kustannukset Koulukuljetukset Toiminnalliset hyvät ja huonot puolet Kustannusvaikutukset, yhteenveto... 14

3 2 1. Johdanto Paraisten kaupungin kouluverkkoa selvitetään osaksi toimenpideohjelman yhtenä osana. Kyläkoulujen tulevaisuuden tarkasteluun ei tähän asti ole ollut kestäviä taloudellisia tai muita syitä, mutta uudet tiedot kiinteistöihin liittyvistä ongelmista ovat nostaneet asian nyt pinnalle. Heikentyneet taloudelliset näkymät lisäävät tarvetta lisäsäästöjen löytämiselle myös kouluverkkorakennetta koskevien päätösten kautta. Tämän takia on selvitetty mahdollisia vaihtoehtoja sille, miten ruotsinkielisen koulutuksen luokkien opetus voitaisiin järjestää Paraisten etelä- ja länsiosissa. Kaupunginjohtaja asetti työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää Skräbbölen, Vånon ja Sunnanbergin koulujen tilannetta. Työryhmän tehtävänä on selvittää eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia sen mukaan, järjestetäänkö opetus tulevaisuudessa yhdessä, kahdessa vai kolmessa koulussa. Selvityksessä arvioidaan vaihtoehtojen taloudellisia ja toiminnallisia näkökulmia ja selvitetään erityisesti eri vaihtoehtojen seurauksia koulukuljetuksille ja Paraisten kunta-alueen oppilaaksiottoalueille. Työryhmään valittiin seuraavat henkilöt: Osastopäällikkö Ulrika Lundberg, puheenjohtaja Rehtori Mona Nylund-Gustafson Rehtori Jonas Wallin Rehtori Sebastian Ekholm Kiinteistöpäällikkö Seppo Pihl Suunnittelija Annukka Koskinen, sihteeri Työryhmän on annettava raporttinsa kaupunginjohtajalle viimeistään elokuussa Kunkin koulun opettajakunta on osallistunut eri vaihtoehtojen toiminnallisten hyvien ja huonojen puolien arviointiin. Työryhmän tehtävänä ei ollut analysoida muita kouluverkosta yhdyskuntakehitykselle aiheutuvia vaikutuksia, kuten vaikutuksia muuttoliikkeeseen, kyläyhteisöihin ja liikenneratkaisuihin. Raportissa selvitetään ainoastaan varsinaiseen opetustoimintaan ja välittömiin tukipalveluihin liittyviä asioita. 2. Paraisten kaupungin kouluverkko Paraisten kunta-alueella on viisi ruotsinkielistä alakoulua (vuosiluokat 1 6), yksi yläkoulu (vuosiluokat 7 9) ja lukio. Nauvossa on vuosiluokkien 1 9 yhtenäiskoulu, samoin kuin Korppoossa. Houtskarin kunta-alueella on alakoulu (vuosiluokat 1 6) ja Iniössä vuosiluokkien 0 9 yhtenäiskoulu. Selvityksessä keskitytään ainoastaan Skräbbölen, Vånon ja Sunnanbergin alakoulujen toimintaan Paraisten kunta-alueella. Kirjalan vuosiluokkien 1 6 koulu on syksystä 2012 alkaen toiminut uudessa koulurakennuksessa. Koulun oppilaspohja on vakaa ja se muodostaa maantieteellisesti luonnollisen oppilaaksiottoalueen, mistä syystä Kirjalan koulua ei ole syytä sisällyttää selvitykseen. Myös Paraisten keskustassa sijaitseva Malmin koulu jätetään selvityksen ulkopuolelle. Siitä huolimatta, että koulu on tällä

4 3 hetkellä viimeistä paikkaa myöten täynnä, opetustilat tulevat arvion mukaan riittämään. Oppilasmäärä laskee jälleen tämän lukuvuoden jälkeen. Ryhmäkoot ovat verrattain pienet ja kokoja voidaan pitkällä aikavälillä hieman kasvattaa. Malmin koulu on sisällytetty raporttiin ainoastaan siltä osin, kuin oppilaaksiottoalueisiin ehdotetaan pientä tarkistusta. Saariston kouluverkkoa on selvitetty erikseen, etenkin koskien Kyrkbackens skolan vuosiluokkien 7 9 siirtämistä Skärgårdshavets skolaan. Suomenkielisen koulutoimen kouluverkko toimii nykyisellään hyvin, minkä takia sitä ei ole syytä tarkastella lähemmin. 3. Yleistä selvityksen kohteena olevista kouluista ja koulurakennuksista Skräbböle skola Skräbbölen koulu sijaitsee Skräbbölen kylässä, noin 3 kilometrin päässä Paraisten keskustasta. Koulussa on 90 oppilasta syyslukukaudella 2014 jaettuna kuuteen vuosiluokan 1 6 perusopetusryhmään. Koulussa on kuusi luokanopettajaa sekä erityisopettaja (osa-aikaisesti) ja kieltenopettaja (osa-aikaisesti). Lisäksi koululla on kolme koulunkäyntiavustajaa. Yksi luokanopettajista hoitaa rehtorin tehtäviä opetuksen ohella. Iltapäivätoiminnan järjestämisestä vastaa Folkhälsan i Pargas rf. Toiminta järjestetään Skräbbölen parakissa.

5 4 Koulurakennus on rakennettu 1928, se on peruskorjattu ja sen huonejakoa on muutettu 1990-luvulla. Koulussa on jakelukeittiö ja ruokasali. Liikunnan opetus järjestetään talvisin Skräbbölen parakissa. Opetustilat on tarkoitettu noin 70 oppilaalle ja ne ovat täysin riittämättömät nykyisiä opetustarpeita ajatellen, kun oppilaita on ajoittain yli 90. Tilanpuutteen takia yksi luokka toimii tämän lukuvuoden viereisissä parakeissa. Teknisen työn luokka ja musiikinluokka ovat kellarikerroksessa, luokkahuoneet ovat pieniä eivätkä ne täytä vastaavanlaisille opetustiloille asetettuja vaatimuksia. Henkilöstön työskentely- ja sosiaalitilat ovat riittämättömät. Våno skola Vånon koulu sijaitsee Vånon kylässä Paraisten eteläosassa, noin 11 kilometrin päässä keskustasta. Koulussa on noin 36 vuosiluokkien 1 6 oppilasta. Tällä hetkellä koulussa on kolme perusopetusryhmää. Mikäli oppilasmäärä laskee ennusteen mukaisesti, koulussa on todennäköisesti ainoastaan kaksi perusopetusryhmää syksystä 2016 alkaen. Koulussa on kolme luokanopettajaa sekä erityisopettaja (osa-aikainen), kieltenopettaja (osa-aikainen) ja teknisen työn opettaja (osa-aikainen). Koulussa on kaksi koulunkäyntiavustajaa. Yksi luokanopettajista hoitaa rehtorin tehtäviä opetuksen ohella. Kaupungilla on iltapäivätoimintaa koulun yhteydessä, iltapäiväkerhossa on vajaat kymmenen osallistujaa. Koulurakennus on valmistunut 1905 ja sitä on laajennettu myöhemmin. Vuonna 2013 rakennuksessa todettiin laajoja kosteus- ja homevaurioita, mistä syystä koulu toimii lukuvuoden Skräbbölen koulun viereen sijoitetuissa parakeissa. Kokonsa puolesta kaksikerroksinen koulurakennus on riittävä, tosin osaksi epätarkoituksenmukainen opetuksen kannalta. Koulussa on jakelukeittiö ja sen yhteydessä ruokasali. Sunnanbergs skola Sunnanbergin koulu sijaitsee Ålön saarella, noin 9 kilometrin päässä Paraisten keskustasta. Koulussa on tällä hetkellä runsaat 40 oppilasta jaettuna kolmeen vuosiluokkien 1 6 perusopetusryhmään. Koulussa on kolme luokanopettajaa sekä erityisopettaja (osa-aikainen), teknisen työn opettaja (osa-aikainen) ja tuntiopettaja

6 5 (osa-aikainen). Lisäksi koululla on kaksi koulunkäyntiavustajaa. Yksi luokanopettajista hoitaa rehtorin tehtäviä opetuksen ohella. Iltapäivätoiminta on järjestetty siten, että kiinnostuneet oppilaat voivat hakea paikkaa Skräbbölen iltapäiväkerhosta. Koulu toimii kahdessa vierekkäin sijaitsevassa erillisessä koulurakennuksessa. Vanhempi rakennus otettiin käyttöön 1895 koulutoimintaa varten. Varsinaisia opetustiloja ovat kolme luokkahuonetta ja teknisen työn luokka, joka ei täytä vastaavanlaisille opetustiloille asetettuja vaatimuksia. Koulussa ei ole tiloja pienryhmätoimintaa varten, mikä vaikeuttaa järjestelyjä jakotunneilla. Koulusta puuttuvat myös henkilökunnan sosiaalitilat ja opettajien työskentelytilat. Liikunnan opetus järjestetään osaksi Dalaskogin seuraintalolla. Koulussa on jakelukeittiö ja sen yhteydessä ruokasali. Raportissa tarkastellaan seuraavia kolmea vaihtoehtoa: Vaihtoehdossa 1 jatketaan nykytilanteen mukaan, Skräbbölen, Vånon ja Sunnanbergin koulut jatkavat itsenäisinä kouluina. Vaihtoehdossa 2 kolmesta koulusta jää jäljelle kaksi, Vånon koulu yhdistetään Skräbbölen kouluun ja Sunnanbergin koulu jatkaa itsenäisenä kouluna. Vaihtoehdossa 3 kolmesta koulusta jää jäljelle yksi, Vånon ja Sunnanbergin koulut yhdistetään Skräbbölen kouluun, joka pysyy nykyisellä paikallaan ja jota laajennetaan. 4. Oppilaaksiottoalueet Oppilaaksiottoalueet käyvät ilmi liitteestä. Oppilaaksiottoalueiden rajaa voitaisiin yhtenäistää, niin että Skräbbölen ja Vånon raja kulkisi ponttonisillan kohdalla riippumatta siitä, millaiseksi kouluverkko muodostuu. Vånon koulun oppilaaksiottoalueeseen liitettävällä alueella asuu kourallinen lapsia. Malmnäsin asuinalue liitettäisiin Malmin koulun alueeseen, koska suurin osa alueen lapsista anoo jo nyt lupaa käydä Malmin koulua. Ersbyn alue Kopparön suuntaan liitettäisiin Skräbbölen koulun oppilaaksiottoalueeseen. Liitos koskee noin 20 oppilasta. Koska Skräbbölen kouluun tarvitaan lisätilaa riippumatta kouluverkkoon ja oppilaaksiottoalueisiin tehtävistä muutoksista, oppilasmäärän kasvu ei aiheuttaisi ongelmia. Muutokset helpottaisivat jossain määrin Malmin koulun joinakin vuosina hyvinkin hankalia tilaongelmia.

7 6 Koulukuljetukset voitaisiin hoitaa nykyisin kuljetusjärjestelyin, niihin tarvittaisiin ainoastaan joitakin pienempiä tarkistuksia. 5. Oppilasmäärä ja -ennuste Lukuvuonna Skräbbölen koulussa oli 78 oppilasta, Vånon koulussa 44 oppilasta ja Sunnanbergin koulussa 43 oppilasta tilastotietojen mukaan. Lukuvuonna Skräbbölen koulun oppilasmäärä kasvaa 90 oppilaaseen, kun taas Vånon oppilasmäärä laskee 36 oppilaaseen. Sunnanbergin koulun oppilasmäärä pysyy ennusteen mukaan samana. Oppilasennusteita on tehty lukuvuoteen asti ja niiden mukaan Vånon koulun oppilasmäärä tulee laskemaan. Skräbbölen ja Sunnanbergin koulujen oppilaspohja on vakaampi. Ålön uuden osayleiskaavan odotetaan tulevan hyväksytyksi tämän vuoden aikana. Pitkällä tähtäimellä kaava oletettavasti tulee lisäämään muuttoa alueelle. Skräbbölessä on kolmisenkymmentä yksityisessä omistuksessa olevaa tonttia, jotka jossain vaiheessa tulevat myyntiin, mikä oletettavasti tulee kasvattamaan Skräbbölen koulun oppilasmäärää. Vaihtoehto 1 Oppilasennuste VÅNO SKOLA Lukuvuosi Esikoulu Vl Vl Vl Vl Vl Vl Yhteensä SKRÄBBÖLE SKOLA Lukuvuosi Esikoulu Vl Vl Vl Vl Vl Vl Yhteensä SUNNANBERGS SKOLA Lukuvuosi Esikoulu Vl Vl Vl Vl Vl Vl Yhteensä

8 7 Vaihtoehto 2 VÅNO + SKRÄBBÖLE Lukuvuosi Esikoulu Åk Åk Åk Åk Åk Åk Yht Vaihtoehto 3 VÅNO+ SKRÄBBÖLE+SUNNANBERG Lukuvuosi Esikoulu Vl Vl Vl Vl Vl Vl Yhteensä Tuntikehys Tuntikehyksellä tarkoitetaan yhdessä koulussa annettavien opetustuntien kokonaismäärää. Tuntikehys ilmoitetaan vuosiviikkotunteina, toisin sanoen yhden viikon aikana annettavien opetustuntien määränä. Opettajien palkkakustannukset nousevat tuntikehyksen kasvun myötä. Muun muassa perusopetusryhmän oppilasmäärä ja erityisoppilaiden määrä voivat vaikuttaa tuntikehykseen. Myös koulunkäyntiavustajien saatavuus voi vaikuttaa tuntikehykseen. Sivistyslautakunnan jaostot vahvistavat vuosittain tuntikehyksen. Vaihtoehto 1 Kaikkien kolmen koulun tuntikehys lukuvuonna käy ilmi alla olevasta taulukosta. Skräbböle skola 172 Våno skola 94 Sunnanbergs skola 89 Vaihtoehto 1, tunnit yhteensä 355 Koulunkäyntiavustajien määrä, 7 Tuntikehys

9 8 Koulujen rehtorit ovat laatineet yhdessä opetuspäällikön kanssa tuntikehysehdotukset kahden koulun ja yhden koulun vaihtoehdoille. Tuntikehystarpeen arvioinnissa on otettu huomioon myös muut resurssit, kuten koulunkäyntiavustajat ja erityisopetusjärjestelyt. Vaihtoehto 2 Yhdistetty Skräbbölen ja Vånon koulu sijaitsisi Skräbbölessä, oppilaita olisi lukuvuoden oppilasmäärän perusteella noin 120 jaettuna seitsemään perusopetusryhmään. Koulussa olisi seitsemän luokanopettajaa sekä erityisopettaja ja osa-aikainen tuntiopettaja. Yksi luokanopettajista hoitaisi rehtorin tehtäviä opetuksen ohella. Vaihtoehdossa 2 yhdistetyn Skräbbölen ja Vånon koulun tuntikehys olisi 231 ja Sunnanbergin koulun tuntikehys olisi sama kuin nyt eli 89. Kahden koulun yhteenlaskettu tuntikehys olisi 321, missä on vähennystä 35 tuntia verrattuna nykytilanteeseen, jossa on kolme koulua. Yhdistetyssä koulussa olisi kolme koulunkäyntiavustajaa ja Sunnanbergissä avustajia olisi jatkossakin kaksi, joten koulunkäyntiavustajia olisi yhteensä viisi verrattuna nykyiseen kolmen koulun seitsemään avustajaan. Skräbböle skola/våno skola 231 Sunnanbergs skola 89 Vaihtoehto 2, tunnit yhteensä 320 Koulunkäyntiavustajien määrä, 5 Tuntikehys Vaihtoehto 3 Yhdistetty Skräbbölen, Vånon ja Sunnanbergin koulu sijaitsisi Skräbbölessä, oppilaita olisi nykyennusteen perusteella noin 165 jaettuna kymmeneen perusopetusryhmään. Koulussa olisi kymmenen luokanopettajaa, kaksi erityisopettajaa ja osa-aikainen tuntiopettaja. Yksi luokanopettajista hoitaisi rehtorin tehtäviä opetuksen ohella. Vaihtoehtoisesti kouluun voitaisiin perustaa rehtorin virka. Rehtorin tehtäviä hoitavan luokanopettajan ja rehtorin viran välillä on erona palkka ja työaika. Virkarehtorin peruspalkka on 3 634, ,78 euroa palkkaperusteryhmien (12 23) mukaan. Opetusvelvollisuus on tuntia. Virkarehtorilla on kokonaistyöaika, jossa noudatetaan soveltuvin osin toimistotyöaikaa sovitettuna peruskoulutoimintaan. Luokanopettajan lähtöpalkka on 2 558,24 euroa. Rehtorin tehtäviä hoitavan luokanopettajan opetusvelvollisuus olisi tässä tapauksessa 12 tuntia viikossa, mikä on 12 tuntia vähemmän kuin tavallisella luokanopettajalla, jonka opetusvelvollisuus on 24 tuntia. Vaihtoehdossa 3 yhdistettyjen koulujen tuntikehys olisi yhteensä 310, missä olisi 45 tunnin vähennys nykytilanteeseen. Koulunkäyntiavustajia olisi tässä vaihtoehdossa kolme 1-vaihtoehdon seitsemään verrattuna. Skräbböle skola/våno skola /Sunnanbergs skola Vaihtoehto 3, tunnit yhteensä 310 S Koulunkäyntiavustajien määrä, 3 Tuntikehys 310

10 9 Useammassa koulussa opettavilla opettajilla on alennettu opetusvelvollisuus. Keskittämällä oppilaat pienempään määrään yksiköitä säästetään joitakin vuosiviikkotunteja. Tätä ei kuitenkaan ole huomioitu laskelmissa, koska tuntimäärä vaihtelee lukuvuodesta toiseen. Yhden vuosiviikkotunnin hinta on laskettu opetushenkilökunnan kustannusten mukaan vuoden 2013 tilinpäätöksen ja koulun lukuvuoden vuosiviikkotuntimäärän pohjalta. Tuntihinta, Skräbböle skola Våno skola Sunnanbergs skola Koulujen keskiarvo Jos lähtökohtana pidetään kolmen koulun keskimääräistä tuntihintaa eli euroa, vaihtoehto 2 tuo säästöä noin euroa henkilöstökuluihin mukaan lukien koulunkäyntiavustajien kulut ja vaihtoehto 3 noin euroa. 7. Muut opetukseen liittyvät kustannukset Muita opetukseen liittyviä kustannuksia ovat ensisijaisesti kirjallisuus- ja aineistomenot sekä irtaimisto- ja it-kulut. Kaikki nämä kulut ovat suhteessa oppilasmäärään ja ne tulevat oppilaan mukana riippumatta siitä, mihin opetus fyysisesti sijoitetaan. Irtaimistokuluissa voidaan saada pitkällä aikavälillä joitakin säästöjä, samoin kuin henkilöstön täydennyskoulutuksessa, hallintokuluissa ja opettajien matkakuluissa, mutta summat ovat marginaaliset, koska yksiköt ovat pieniä ja henkilökuntaa on vähän. Säästöä tulee enintään euroa vuodessa. 8. Koulurakennukset ja sisäiset kustannukset Palvelutoiminnot on kartoittanut nykyisten rakennusten korjaustarvetta ja teettänyt luonnokset tarvittavista laajennusosista. Kolmen rakennuksen yhteenlaskettu korjausvelka on euroa vuosina Kuntokartoitusten tuloksista saa tarkempia tietoja palvelutoiminnoilta, jonka hallussa on myös luonnokset suunnitelluista laajennuksista. Vaihtoehto 1 Vaihtoehdossa 1 on arvioitu tarvittavat korjaukset ja laajennukset, jotta koulut voisivat jatkaa toimintaansa ja kehittyä erillisinä kouluina nykyisillä paikoillaan. Kuten jo aiemmin on todettu, on Skräbbölen koulua laajennettava. Kouluun tarvitaan vielä kolme luokkahuonetta, teknisen työn luokka, opettajainhuone, jossa on kahdeksan työpistettä opettajille, rehtorin huone ja varastotiloja. Laajennustarpeen pinta-alan arvioidaan olevan yhteensä 517 m 2. Kustannusten arvioidaan nousevan euroon. Vånon koulussa tarvitaan perusteellinen korjaus, muun muassa kaikki saniteettitilat on uusittava. Joitakin kohtia rakennuksen rungosta on korjattava, ilmanvaihtojärjestelmää on parannettava ja salaojitustöitä tehtävä. Suunnitelma laadittiin jo vuonna Kustannusten arvioidaan nousevan euroon.

11 10 Myös Sunnanbergin koulua on laajennettava. Kouluun tarvitaan kaksi luokkahuonetta lisää, opettajainhuone, jossa on viisi työpistettä opettajille, sosiaalitilat ja varastotiloja. Sen lisäksi nykyiset tilat on peruskorjattava. Suunnitelmissa on itäisen rakennuksen ullakkotilojen ottaminen opetuskäyttöön. Ullakkotilojen lisäksi tarvitaan 107 m 2 :n suuruinen lisätila talotekniikkaa varten. Kustannusten arvioidaan nousevan euroon. Vaihtoehdon 1 investointien kokonaissumma on euroa. Vaihtoehto 2 Vaihtoehdossa 2 yhdistetyn Skräbbölen ja Vånon koulun lisätilatarve on neljä luokkahuonetta, teknisen työn luokka, musiikinluokka, opettajainhuone, jossa on kaksitoista työpistettä opettajille, rehtorin huone ja varastotiloja. Laajennusosa rakennettaisiin suunnitelmien mukaan nykyiselle pysäköintipaikalle ja se yhdistettäisiin nykyiseen koulurakennukseen käytävällä. Laajennuksen pinta-ala on arviolta 913 m 2 ja kustannukset euroa. Sunnanbergin koulun tilantarve on sama kuin vaihtoehdossa 1. Vaihtoehdon 2 investointien kokonaissumma on euroa. Vaihtoehto 3 Vaihtoehdossa 3 yhdistetyn Skräbbölen, Vånon ja Sunnanbergin koulun lisätilatarve on yhdeksän luokkahuonetta, teknisen työn luokkahuone, tekstiilityön luokka, musiikinluokka, tilat erityisopetusta ja oppilashuoltoa varten, liikuntasali, opettajainhuone, jossa on kaksitoista työpistettä opettajille, rehtorin huone, kokoushuone ja varastotiloja. Myös tässä vaihtoehdossa nykyistä koulurakennusta täydentävä laajennusosa rakennettaisiin pysäköintipaikalle ja yhdistettäisiin nykyiseen rakennukseen käytävällä. Laajennuksen pinta-ala on arviolta m 2 liikuntasali mukaan lukien. Kustannusten arvioidaan nousevan euroon. Vaihtoehdon 3.1 mukaiseen laajennukseen ei sisälly liikuntasalia, pinta-ala olisi m 2 ja kustannukset arviolta euroa. Eri vaihtoehtojen investointikustannukset sekä sisäiset kustannukset mukaan lukien siivous ja ruokapalvelu käyvät ilmi alla olevasta taulukosta. m² Lisä-m² Korjausvelka Sisäiset kustannukset 2015 vuokra + siivous + ruokapalvelu Investointi, yhteensä Alkuperäisen rakennuksen ja uuden välinen erotus käyttötaloudessa Koulu Skräbböle skola Våno skola Sunnanbergs skola Vaihtoehto 1 = kolme koulua ja tarvittavat laajennukset Vaihtoehto 2 (Skräbböle + Våno) + Sunnanberg + tarvittavat laajennukset Vaihtoehto 3 = yksi yhdistetty koulu + liikuntasali Vaihtoehto 3.1 = yksi yhdistetty koulu ilman liikuntasalia Yhteensä

12 11 9. Koulukuljetukset Koulukuljetusta on järjestetty Vånon ja Sunnanbergin oppilaille. Sunnanbergissa koulukuljetus on järjestetty kaikille oppilaille yhtä lukuun ottamatta, koska Sydmontie on luokiteltu liian vaaralliseksi koulutieksi. Skräbbölessä koulukuljetus on järjestetty ainoastaan yhdelle oppilaalle maantieteellisesti rajatun oppilaaksiottoalueen johdosta. Sekä Våno että Sunnanberg ovat sisäisen linja-autoliikenteen piirissä, mikä helpottaa koulukuljetusten suunnittelua mahdollisen koulun lakkauttamisen yhteydessä. Vaikka kouluverkko pysyisi ennallaan, koulukuljetusten tarve ja tarvittavien taksien lukumäärä vaihtelee lukuvuodesta toiseen oppilasmäärästä ja koulujen lukujärjestyksistä riippuen. Oppilaskuljetukset Koulukuljetukseen oikeutettujen oppilaiden määrä Koulukuljetuskustannukset vuoden 2014 talousarviossa, /vuosi Skräbböle skola 0 0 Våno skola Sunnanbergs skola Vaihtoehto 2 Vaihtoehdossa 2 Vånon oppilaat kuljetetaan Skräbböleen. Kuljetusta tarvitsisi noin 15 oppilasta, jotka voivat tavallisena lukuvuonna kävellä kouluun. Sisäisen linja-auton lisäksi tarvittaneen myös kaksi taksia aivan kuten nykyään. Saaristotien varrella asuvien oppilaiden koulumatka ei pitenisi ajallisesti. Taksi keräisi oppilaat Lillmälöstä ja Airistolta ja ajaisi oppilaat suoraan Skräbböleen. Linja-auto kulkisi periaatteessa nykyistä reittiä, ja Vånossa ja Tervsundissa asuvat oppilaat kulkisivat koulubussilla. Etenkin Atussa ja Mielisholmassa asuvien oppilaiden osalta selvitetään vaihtoehtoja nykyisiin kuljetusjärjestelmiin. Vånosta ajettavien kuljetusten muutokset aiheuttavat mahdollisesti noin euron ylimääräisen kustannuserän, mikä on otettu huomioon kustannuksista tehdyssä yhteenvedossa. Vaihtoehto 3 Vaihtoehdossa 3 Vånon oppilaat kuljetettaisiin yllä olevan mallin mukaisesti. Sunnanbergin oppilaat kuljetettaisiin pääasiassa linja-autolla Skräbböleen. Sisäistä linja-autoreittiä muutettaisiin niin, että aamuvuoroa aikaistettaisiin noin viidellä minuutilla ja päätepysäkiksi tulisi Skräbböle. Iltapäivän auton lähtöaikaa pitäisi aikaistaa tunnilla. Sisäisen linja-auton lisäksi alustavan suunnitelman mukaan tarvittaisiin kaksi tilataksia aamulla (vaihtoehdossa 1 ainoastaan yksi) ja iltapäivällä aivan kuten nykyäänkin. Kuljetukset olisivat oletettavasti helpommin yhdistettävissä Koivuhaan koulun kuljetusten kanssa aamuisin ja iltapäivisin. Lisäkustannukset olisivat arviolta noin euroa vuodessa.

13 Toiminnalliset hyvät ja huonot puolet Syksyllä 2016 otetaan käyttöön uusi perusopetuksen opetussuunnitelma. Opetussuunnitelman perusteluonnoksessa ( korostetaan arvoperustaa, toimintaedellytyksiä, kuten toimintaympäristöä, työtapoja ja laaja-alaista osaamista. Oppimisympäristöstä todetaan, että tilaratkaisujen kehittämisessä, suunnittelussa, toteutuksessa ja käytössä otetaan huomioon ergonomia, ekologisuus, esteettisyys, esteettömyys ja akustiset olosuhteet sekä tilojen valaistus, sisäilman laatu, viihtyisyys, järjestys ja siisteys. Tieto- ja viestintäteknologia on olennainen osa oppimisympäristöä ja teknologiaa on käytettävä monipuolisesti. Luonnoksessa puhutaan opetuksen eheyttämisestä ja monialaisista oppimiskokonaisuuksista. Osaamisen osa-alueista mainitaan ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämässä tarvittava osaaminen ja yrittäjyys sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän kehityksen rakentaminen. Alla on listattu eri vaihtoehtojen toiminnallisia hyötyjä ja haittoja ja etenkin pedagogisia edellytyksiä. Vaihtoehto 1 (nykytilanne, kolme koulua) Hyvät puolet: - Kunnalla on tarjota esimerkiksi paikkakunnalle muuttaville erikokoisia kouluja erilaisissa ympäristöissä. - Läheisyys oppilaisiin, lyhyempi koulumatka. - Pienet ryhmät helpottavat opetuksen yksilöllistämistä. - Yhdysluokat: ykkösluokkalaiset tottuvat nopeammin koulunkäyntiin, sama etu kolmannella ja viidennellä luokalla, vanhemmat oppilaat auttavat nuorempia. - Yhdysluokat: periaatteessa ikäintegroitu työtapa, tunnustettu pedagoginen menetelmä. - Koulun koko henkilökunta tuntee kaikki oppilaat. - Suuremmat joustamismahdollisuudet. - Aktiiviset Hem och skola -yhdistykset osallistuvat koulutyöskentelyyn talkootöitä tekemällä. - Mahdollisuus saada hyvä yhteys kaikkiin vanhempiin. Huonot puolet: - Tukipalvelujen, kuten oppilashuollon ja erityisopetuksen, järjestäminen on vaikeaa ja kallista. Ei ole mahdollista antaa erityisopetusta pienryhmissä. - Yhdysluokkien huono puoli on se, että luokassa on usein suuria tasoeroja, minkä johdosta opetuksessa on valittava keskitaso, jolloin hitaammin ja nopeammin oppivien oppilaiden tarpeisiin ei pystytä vastaamaan täysipainoisesti. Monen eri ohjelman suunnittelu vie aikaa erityisesti, jos luokassa on erityisoppilaita.

14 13 - Henkilökuntaa on vähän, mikä tekee tilanteesta haavoittuvaisen sairastapauksien ja muiden poissaolojen aikana. - Pieni henkilökunta on myös haavoittuvaisempi, jos yhteistyössä on ongelmia. - Työtaakka on raskas, pienessä opettajakunnassa kaikkien opettajien on aina osallistuttava kaikkiin työryhmiin ja otettava vastuulleen ylimääräisiä vastuutehtäviä. - Opettajilla ei ole kollegoita, jotka opettaisivat samaa luokka-astetta ja joiden kanssa muun muassa opetusta voisi suunnitella yhdessä. - Oppilailla on pieni sosiaalinen verkosto. - Pitkä matka keskustaan, kuljetukset eri aktiviteetteihin vievät aikaa ja ovat kalliita. Vaihtoehto 2 (kaksi koulua, Skräbbölen ja Vånon koulut yhdistetään ja Sunnanbergin koulu jatkaa itsenäisenä kouluna) Hyvät puolet: - Paremmat mahdollisuudet yhteistyöhön pedagogisen kehittämistyön saralla. - Erilliset luokat helpottavat erityisesti kieltenopetusta, muun muassa äidinkielenomaisen suomen ja aloittelijoiden suomen ryhmissä. - Erityisopetus on monipuolisempaa. - Tehtäviä on jakamassa useampi opettaja. - Mahdollisuus luoda uusia oppimisympäristöjä, jotka vastaavat uuden opetussuunnitelman vaatimuksia. - Oppilaiden sosiaalinen verkosto on isompi. - Mahdollisuus esiopetukseen, aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä kerhotoimintaan. Huonot puolet: - Joidenkin Vånon oppilaiden koulumatka pitenee sekä kilometreissä että ajassa mitattuna. - Opetusryhmien koko kasvaa jonkin verran. - Opettajilla ei ole kollegoita, jotka opettaisivat samaa luokka-astetta ja joiden kanssa muun muassa opetusta voisi suunnitella yhdessä. Vaihtoehto 3 (yksi koulu, Skräbbölen, Vånon ja Sunnanbergin koulut yhdistetään) Hyvät puolet: - Paremmat mahdollisuudet yhteistyöhön pedagogisen kehittämistyön saralla.

15 14 - Erilliset luokat helpottavat erityisesti kieltenopetusta, muun muassa äidinkielenomaisen suomen ja aloittelijoiden suomen ryhmissä. - Opettajilla on kollegoita, jotka opettaisivat samaa luokka-astetta ja joiden kanssa muun muassa opetusta voisi suunnitella yhdessä. - Erityisopetus on monipuolisempaa. - Luokkia voidaan jakaa useammalla tavalla, esimerkiksi joissakin oppiaineissa voi olla eri-ikäisistä oppilaista muodostettavia ryhmiä ja joitakin aineita opiskellaan omalla vuosiluokalla. Lisäksi on myös mahdollista luoda opettajatiimejä. - Vastuullisia tehtäviä on jakamassa vielä useampi opettaja. - Mahdollisuus luoda uusia oppimisympäristöjä, jotka vastaavat uuden opetussuunnitelman vaatimuksia. - Mahdollista saada liikuntasali laajennusosan myötä. - Mahdollisuus esiopetukseen, aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä kerhotoimintaan. Huonot puolet: - Joidenkin Vånon ja Sunnanbergin oppilaiden koulumatka pitenee sekä kilometreissä että ajassa mitattuna. - Ei ole yhtä helppoa saada aikaan henkilökohtaista kontaktia kaikkiin oppilaisiin. - Vanhempien osallistuminen koulun toimintaan voi vähetä. 11. Kustannusvaikutukset, yhteenveto Investointikulut Alla olevasta taulukosta käyvät ilmi eri vaihtoehtojen kokonaisinvestointikulut, eli kuluissa on huomioitu sekä nykyisten rakennusten korjaukset että rakennettavat laajennusosat. Investoinnit, yleistä Vaihtoehto Vaihtoehto Vaihtoehto Vaihtoehto Vaihtoehtoihin 2 ja 3 tulee vielä lisäksi kiinteistöjen myynnistä saatavat tulot, joita ei tässä vaiheessa ole otettu huomioon.

16 15 Käyttökustannukset Alla olevasta taulukosta käyvät ilmi eri vaihtoehtojen vaikutukset käyttötalousarvioon eli palkkamenoihin, muihin opetukseen liittyviin kustannuksiin, sisäisiin kustannuksiin ja koulukuljetuksiin. Sisäiset kustannukset nousevat kaikissa kolmessa vaihtoehdossa. Lisätiloja tarvitaan myös vaihtoehdossa 1 eli siinä tapauksessa, että kaikki kolme koulua jatkavat nykyisen mallin mukaan. Syynä sisäisten kustannusten nousuun on pääomamenojen jakautuminen kiinteistöjen kesken kunkin kiinteistön elinkaaren mukaan. Henkilöstökulut Sisäiset kustannukset (vuokra, siivous, ruokapalvelu) Muut kustannukset Koulukuljetukset Yhteensä Vaihtoehto Vaihtoehto Vaihtoehto 3 (ml. liikuntasali) Vaihtoehto 3.1 (ilman liikuntasalia)

17 16

18 17

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg Toiminta Toiminta koostuu ruotsinkielisestä esiopetuksesta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, 1. 9. vuosiluokan

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00. Koulutuslautakunta 93 08.12.2016 Koulutuslautakunta 1 02.02.2017 1 Opetuksen suunnittelu lv. 2017-2018, perusopetuksen säästöt 680/12.00.01/2016 Koulutuslautakunta 08.12.2016 93 Perusopetuksen toiminnasta

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö

VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 liite 2 VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö - Valkon koulu siirretään Suomenkieliseen koulukeskukseen. -

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia.

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. Syksyllä 2017 kun Keskuskoulun tiloissa Perälän koulun kokoinen yksikkö. Vaihtoehdot eivät ole seuraavilla laskelmilla helposti saatettavissa

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus LUONNOS Strategia ja opetussuunnitelma

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN. Hyväksytty: Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN. Hyväksytty: Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN 2015 PÄIVITYS 2019 Hyväksytty: Sivistyslautakunta 7.5.2019 38 Kunnanhallitus Valtuusto Sivistyslautakunta päätti 29.1.2019 5 päivittää valtuuston 14.3.2016

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Vaihtoehto KUSTANNUKSET investointi ylläpito/kk VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN TOIMINNALLISET HYÖDYT/EDUT TOIMINNALLISET HAITAT/HAASTEET Vaihtoehto 1 Opintien (suppea vaihtoehto) 2

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten voimassa

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4

PÖYTÄKIRJA 1/ Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Aika 07.03.2013 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat Sivu 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus Prosessi

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Iitin perusopetuksen kouluverkko

Iitin perusopetuksen kouluverkko Iitin perusopetuksen kouluverkko Va.sivistystoimenjohtaja Päivi Hyyrynen 26.11.2013 303 / 12.00.00 / 2013 Iitin asukkaat iän mukaan 0-14 15-64 65- Asukasennuste ikäryhmittäin Ikäluokat yht 2010 2015 2020

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa turvallisessa ympäristössä Uudet opetussuunnitelmalinjaukset 23.11.2015 Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4

PÖYTÄKIRJA 1/ Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Aika 13.03.2012 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Nuorisotyo oppitunneilla

Nuorisotyo oppitunneilla Nuorisotyo oppitunneilla Mitä oppituntien aiheita? Kauanko kestää? Missä toteutetaan? Miten toteutetaan? Työmenetelmiä? Keitä pari- tai yhteistyössä? Laaja-alaiset osaamiskokonaisuudet 1. Ajattelu ja oppimaan

Lisätiedot

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Ruoanjakelu Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Ruoanjakelu Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ajankohtaista ruokapalvelusta / Ruoanjakelu Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ruoanjakelukalusto Thermolaatikot Tiiviskantiset GN-astiat Sähkölämmitteiset ruoankuljetusvaunut (ainoastaan

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Koulujen Kapasiteettilaskenta. Porvoo Juho Innanen Analyytikko, Vertikal

Koulujen Kapasiteettilaskenta. Porvoo Juho Innanen Analyytikko, Vertikal Koulujen Kapasiteettilaskenta Porvoo 24.05.2018 Juho Innanen Analyytikko, Vertikal Sisällys Tietojen keruu Miten kapasiteetti on laskettu Tarkennuksia Tulokset kuvina Taulukot Kapasiteetti Tavoitteena

Lisätiedot

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kalajoen peruskouluissa aloittaa ensi syksynä koulutiensä n. 162 ekaluokkalaista. Lapsi tulee ilmoittaa kouluun 29.1.2016 mennessä. Huoltaja vastaa

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN VAIHEET OVAT:

LAPSIVAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN VAIHEET OVAT: Lapsivaikutusten ennakkoarviointi (Suomiehen koulu) Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on prosessi, jossa arvioidaan etukäteen päätösesityksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ Vaikutus Vaihtoehto 2+ (7,4 milj.+0,8 milj. = 8,2 milj.) Vaihtoehto UUSI (9,8 milj.+0,6 milj. = 10,4 milj.) Perusopetuksen vl.

Lisätiedot

Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus

Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus Kasvatus- ja opetuslautakunta 52 06.05.2015 Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus 316/12.00.01/2013 KOPLK 06.05.2015 52 Lähtökohta Hyrsylän koulun vanhemmat ovat tehneet oikaisuvaatimuksen koskien

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Entisen Vuolijoen kunnan alue

Entisen Vuolijoen kunnan alue 1 Entisen Vuolijoen kunnan alue Entisen Vuolijoen kunnan alueella sijaitsee kaksi koulua: Otanmäen koulu ja Vuolijoen koulu. Otanmäen koulu, luokat 1 9 Tilanne syksyllä 2015: Otanmäen yläkoulun aineenopetus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 -2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus Palveluverkon uudistaminen Kuulemistilaisuus 3.12.2015 Tarkastelun lähtökohtia oppilaslähtöisyys ja pedagoginen tasa-arvo oppimisympäristöissä opetusvälineet ja teknologia uuden opetussuunnitelman tuomat

Lisätiedot

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E.

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E. OPETTAJAKOHTAISTEN TIETOJEN LOMAKE Peruskouluopetuksen ja lukiokoulutuksen opettajat 2008 Opettajan tiedot A. Opettajan sukunimi B. Opettajan etunimi D. Työsuhteen luonne tässä oppilaitoksessa (1.3.2008

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2017-03-08 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 8.3.2017 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen,

Lisätiedot

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET 1.8.2009 LUKIEN Tva-perusteista on tehty päätökset -Kauphall 17.12.2007 662 -Kauphall 19.5.2008 256 -Kaup.joht. 9.6.2009 71 -OVTES Tva-työryhmä

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella 2017 2021 Kuntalaisinfot 22./23./24.5.2018 Selvityksen lähtökohdat Ismo Korhonen, lasten ja nuorten palvelujen johtaja 28.09.20 Sisäilma

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus kirsi.raty@oph.fi, www.liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu -ohjelman vaiheet Valtakunnallinen ohjelma, osa

Lisätiedot