Vuoksen vesistön järvilohen alkuperä ja nykytila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoksen vesistön järvilohen alkuperä ja nykytila"

Transkriptio

1 Vuoksen vesistön järvilohen alkuperä ja nykytila Jani Ruohola Kirjoittaja opiskelee akvaattisia tieteitä Helsingin yliopistossa. Artikkeli on tehty alun perin proseminaarityönä ja käsittelee lyhyesti Vuoksen vesistön järvilohikannan alkuperää, nykyistä tilannetta sekä säilymistä uhkaavia tekijöitä, etenkin alhaista perinnöllistä monimuotoisuutta ja korkeaa kalastuskuolevuutta. Järvilohi (Salmo salar m. sebago Girard) on Atlantin lohen (Salmo salar L.) sisävesissä elävä muoto, joka tekee syönnösvaelluksensa suurissa järvissä, eikä anadromisten lohikantojen tapaan meressä (Jonsson & Jonsson, 2011). Suomessa järvilohen alkuperäinen levinneisyys rajoittuu Vuoksen vesistöön kuuluviin Saimaaseen ja Pieliseen, joskin sitä on istutettu kalastettavaksi myös muihin suuriin järviin kuten Inarinjärveen ja Päijänteeseen (Berg, 1985; Makkonen ym., 1995). Vastaavia sisävesikantoja löytyy myös Norjasta, Ruotsista ja Venäjän Karjalasta (Berg, 1985). Euroopan järvilohikannat ovat syntyneet noin vuotta sitten päättyneen viimeisen jääkauden jälkeen, kun nopea maankohoaminen eristi populaatiot merestä. Kuten muillakin vaelluskaloilla, myös järvilohella vesirakentaminen on merkittävä kantojen olemassaoloa uhkaava tekijä (Kaijomaa ym., 2003). Pielisjokeen ja Lieksanjokeen luvuilla rakennettujen voimalaitosten myötä lisääntyminen estyi ja järvilohikannat romahtivat (Makkonen ym., 1995). Jo ennen tätä järvilohikantoja oli uhannut mm. puun uittoa varten tehdyt jokien perkaukset ja liikakalastus (Makkonen ym., 1995; Kaijomaa ym., 2003). Lieksanjoessa kutenut Pielisen järvilohikanta on kokonaan hävinnyt, mutta Saimaan järvilohi onnistuttiin pelastamaan emokalaviljelyn avulla. Järvilohen kalastuksellinen merkitys on aina ollut huomattava Vuoksen vesistössä. Ennen vesivoimaloiden rakentamista siitä on saatu Pielisjoella ja Lieksanjoella myös taloudellista hyötyä, kun kalastajat ovat toteuttaneet laajamittaista patopyyntiä järvilohen noustessa jokiin (Makkonen ym., 1995). Syönnösvaelluksella olevaa järvilohta on pyydetty pitkään järvistä myös vetouistelemalla (Salonen & Kaijomaa, 1999). Järvilohen istutusmäärien kasvaessa nykyaikainen ja tehostunut vetouistelu on kuitenkin harrastuksena yleistynyt ja sen vaikutus järvilohen kalastuskuolevuuteen on viime vuosikymmeninä merkittävästi voimistunut (Salonen & Kaijomaa, 1999; Huuskonen ym., 2007).

2 Viimeisimmän uhanalaisuusluokituksen perusteella järvilohi luokitellaan Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi (Rassi ym., 2010). Suurimpia ongelmia tällä hetkellä on liiallisesta vaelluksen aikaisesta kuolevuudesta johtuva emokalojen vähäinen määrä sekä erittäin alhainen perinnöllinen monimuotoisuus (Kaijomaa ym., 2011). Myöskään istutusmäärissä ei olla päästy tavoitelluille jokien arvioitua luontaista poikastuotantoa vastaaville tasoille. Järvilohen alkuperä ja luontainen elinkierto Tieteellisesti järvilohen esiintymisen Vuoksen vesistössä osoitti ensimmäisenä Seppovaara (1962) morfologisella tutkimuksellaan, jonka mukaan järvilohi eroaa Itämeren lohesta muun muassa tummemman värityksensä ja tukevamman ruumiinrakenteensa perusteella. Järvilohella on myös enemmän pilkutusta kyljissä. Pitkän isolaatioajan seurauksena se eroaa geneettisesti muista Pohjois- Euroopan lohikannoista (Koljonen, 1989; Säisä ym., 2005). Euroopan lohikantojen alkuperää on selvitetty muun muassa tutkimalla mikrosatelliitti-dna:n, allotsyymien ja mitokondrio-dna:n avulla niiden geneettistä etäisyyttä toisistaan (esim. Säisä ym., 2005; Tonteri ym., 2005) sekä, järvilohen tapauksessa, ajoittamalla isolaatioaika maankohoamisen, entisten vedenjakajien ja nousuesteiden perusteella (Berg, 1985). Bergin (1985) mukaan lohi on todennäköisimmin levinnyt Itämerestä Pieliseen ja sieltä Saimaaseen yli vuotta sitten, Pielisen silloisen laskujoen virratessa luoteeseen Pohjanlahteen. Säisän ym. (2005) mikrosatelliitti- DNA:lla tehdyn tutkimuksen perusteella Saimaan järvilohi onkin Euroopan lohista geneettisesti lähimpänä pohjoisen Itämeren lohikantoja, huolimatta esimerkiksi Luoteis-Venäjän järvilohikantojen maantieteellisestä läheisyydestä. Jääkauden jälkeisen maankohoamisen myötä yhteys Pohjanlahteen katkesi ja Pielisen purku-uoma siirtyi etelään Saimaaseen, joka laski edelleen Kymijoen kautta Suomenlahteen (Berg, 1985; Koljonen, 1989). Tässä vaiheessa lohi jäi eristyksiin Saimaan ja Pielisen järvialtaisiin; lopullinen isolaatio tapahtui viimeistään Saimaan saadessa nykyisen muotonsa noin vuotta sitten, kun Vuoksen uoma puhkesi ja Saimaa alkoi virrata sen kautta Laatokkaan (Berg, 1985; Vuorinen, 1982; Koljonen, 1989). Koska saarroksiin jääneiden populaatioiden alueella oli suuria järviä, koko elämänsä makeassa vedessä viettävän lohikannan syntymiseen oli suotuisat olosuhteet lohen ei tarvinnut muuttaa elinkiertoaan täysin, vaan se siirtyi tekemään syönnösvaelluksensa järvialtaisiin (Berg, 1985). 2

3 Ennen Saimaan ja Pielisen kantojen romahdusta järvilohen poikaset viettivät joessa kahdesta neljään vuotta, vaelluspoikasten eli smolttien ollessa keskimäärin kolmevuotiaita (Seppovaara, 1962). Järvessä syönnöstävä lohi viipyy vaelluksellaan vähintään kolme vuotta, suurimman osan palatessa synnyinjokeensa kutemaan neljännen tai viidennen järvivuoden jälkeen (Hyvärinen ym., 1985). Toisin kuin mereen vaeltavalla lohella, Saimaan ja Pielisen järvilohella ei esiinny ensimmäisen syönnöksellä vietetyn vuoden jälkeen jokeen nousevia yksilöitä. Järvilohen kasvu on hitaampaa kuin mereen vaeltavilla lohilla, mutta se voi syönnösvaelluksensa aikana silti kasvaa jopa cm vuodessa (Seppovaara, 1962; Huuskonen ym., 2007). Kutujokeen palaavien, 5 7 vuotiaiden kalojen pituus on noin cm (Kaijomaa ym., 2003). Saimaan järvilohet ovat lisäksi suurempia kuin Pielisen alkuperäistä kantaa olleet lohet (Makkonen ym., 1995). Järvilohi käyttää vaelluksensa aikana ravinnoksi pääasiassa muikkuja (Coregonus albula L.) ja kuoreita (Osmerus eperlanus L.) (Koivurinta ym., 2000). Kasvu onkin vahvasti riippuvainen saaliskalakantojen vahvuudesta ja on parantunut 2000-luvulla, todennäköisesti runsaiden muikkuvuosiluokkien myötä (Koivurinta ym., 2000; Huuskonen ym., 2007). Viljelyn varassa oleva poikastuotanto Pieliseen laskevassa Lieksanjoessa lisääntynyt järvilohikanta hävisi lopullisesti 1960-luvulla Lieksankosken (1960) ja Pankakosken (1964) voimalaitosten rakentamisen jälkeen (kuva 1) (Makkonen ym., 1995). Myös Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa kuteneen Saimaan populaation luontainen lisääntyminen loppui viimeistään 1970-luvulla Kuurnan voimalaitoksen (1971) valmistumisen myötä esimerkiksi Ala-Koitajoessa alkuperäinen virtaama 79 m 3 s -1 laski kahteen kuutiometriin sekunnissa; samalla järvilohen poikastuotantoalueista tuhoutui 90 % (Soimakallio & Savolainen, 1999; Kaijomaa ym., 2003). Saimaan kanta saatiin pelastettua emokalaston perustamisen avulla, mutta sen lisääntyminen on ollut 1970-luvusta lähtien täysin viljelyn ja istutusten varassa (Kaijomaa ym., 2003). Kaikki nykyiset Vuoksen vesistön järvilohet ovatkin käytännössä ensimmäisen laitossukupolven emokalojen jälkeläisiä (Makkonen ym., 1995). Ilman istutuksia järvilohikannat häviäisivät muutamassa vuodessa. Ensimmäisen kerran järvilohia pyydettiin viljelyyn tarvittavan mädin hankintaa varten 1940-luvulla Pielisjoesta ja Ala-Koitajoesta, mutta varsinaisen emokalanviljelyn kehittäminen alkoi vasta vuonna 3

4 1963 (Makkonen ym., 1995). Emokaloja pyydetään verkoilla kutujoista syyskuun alusta alkaen, itse lypsyn tapahtuessa kutuaikaan lokakuun puolivälissä (Kaijomaa ym., 2003). Kuva 1. Järvilohen päävaellusreitti Saimaalla sekä alkuperäiset kutujoet Pielisjoki, Ala-Koitajoki ja Lieksanjoki voimalaitoksineen (Kaijomaa ym., 2003; muokattu). Katkoviivat merkitsevät kalastusalueiden rajoja. 4

5 Pielisjoella Kuurnan voimalaitoksen alapuolella käytetään myös kiinteää emokalojen pyyntilaitetta. Makkosen ym. (1995) mukaan lämpimän veden aikaan pyydetyt järvilohet eivät kestä säilytystä lypsyyn saakka, joten järvilohen nykyisestä geenivarannosta on mahdollisesti menetetty jo loppukesästä (heinä elokuu) kudulle nousseet emokalat. Mäkinen (1972) on arvioinut Pielisjoen ja Ala-Koitajoen luonnontilaiseksi poikastuotannoksi smolttia ja Lieksanjoen poikastuotannoksi smolttia vuodessa. Saimaalla tavoitteena on vuosittain istuttaa luonnontuotantoa vastaavat noin vaelluspoikasta, mutta käytännössä viljelylaitosten huonojen poikasvuosien takia istutettujen smolttien määrät ovat jääneet reilusti tämän alle (Kaijomaa ym., 2011). Vuosien aikana Pielisjokeen on istutettu keskimäärin alle järvilohen vaelluspoikasta vuodessa. Myös Lieksanjokeen istutettujen vaelluspoikasten määrä on jäänyt paljon luonnontuotantoa alhaisemmaksi esimerkiksi vuosina 2010 ja 2011 smoltteja istutettiin Lieksanjokeen vain kappaletta. Vaikka luonnontuotantoa vastaavia smolttimääriä ei ole käytännössä saavutettu, ovat istutusmäärät viime vuosikymmeninä kasvaneet vuonna 1986 alkaneen valtion rahoittaman järvilohen sopimusviljelytuotannon myötä (Makkonen ym., 1995). Järvilohen kutujokiin on tehty myös jokipoikasten ja vastakuorituneiden poikasten istutuksia sekä mäti-istutuksia, minkä lisäksi kalastusalueet ovat istuttaneet 2-vuotiaita ja sitä vanhempia järvilohia kalastusta varten suoraan syönnösalueille (Kaijomaa ym., 2003, 2011). Kasvaneiden istutusmäärien ansiosta järvilohen kanta on nykyään Saimaan altaalla melko runsaslukuinen (Huuskonen ym., 2007). Tämä ei kuitenkaan ole näkynyt kasvaneena emokalamääränä (Kaijomaa ym., 2011). Perinnöllisen monimuotoisuuden väheneminen Nykyisin Vuoksen vesistössä elävän, Saimaalta alun perin kotoisin olevan järvilohen suurimpia uhkia on erittäin alhainen perinnöllinen monimuotoisuus, minkä seurauksena kanta on vaarassa kuolla sukupuuttoon (Huuskonen ym., 2007). Perinnöllisen monimuotoisuuden säilyminen on tärkeää vuosituhansien aikana tapahtuneen adaptaation sekä muuttuviin ympäristöoloihin sopeutumiseen tarvittavan geneettisen materiaalin varannon kannalta (Koljonen, 1989; Fraser, 2008). Lisäksi saimaanlohi eroaa geneettisesti muista lohikannoista niin paljon, että muiden Pohjois-Euroopan järvilohikantojen istuttaminen Vuoksen vesistöön ei ole suotavaa (Koljonen, 1989). Suojelun tulisi siis tapahtua alkuperäisen lohikannan avulla. 5

6 Useassa tutkimuksessa on todettu saimaanlohen heterotsygotia-asteen, eli heterotsygoottisten yksilöiden suhteellisen osuuden, olevan huomattavan paljon muita lohikantoja pienempää (mm. Vuorinen, 1982; Koljonen, 1989; Säisä ym., 2005; Tonteri ym,. 2005). Tämä viestii alhaisesta perinnöllisestä monimuotoisuudesta. Tutkimalla neljäätoista mikrosatelliittilokusta Tonteri ym. (2005) havaitsivat Saimaan järvilohen heterotsygotia-asteen olevan vain 0,29, mikä muihin lohikantoihin verrattuna on todella alhainen (taulukko 1). Anadromisilla lohipopulaatioilla heterotsygotia kyseisten lokusten kohdalla oli huomattavasti suurempaa, vaihdellen Itämereen laskevissa joissa välillä 0,47 0,63 ja ollen Atlantin valtamereen vaeltavilla lohikannoilla keskimäärin lähes 0,7. Sama ilmiö havaittiin myös mm. Koljosen (1989) ja Säisän ym. (2005) tutkimuksissa, joissa sen arveltiin johtuvan Itämeren alueen lohipopulaatioita muokanneista pullonkaulailmiöistä sekä jääkauden jälkeisen rekolonisaation aiheuttamasta perustajavaikutuksesta. Taulukko 1. Atlantin lohen eri populaatioiden havaittuja heterotsygia-asteita (H o ). Taulukosta näkee hyvin perinnöllisen monimuotoisuuden vähenemisen siirryttäessä yhä pienempiin ja eristyneempiin populaatioihin (muokattu Tonterin ym., 2005 mukaan). Populaatio Vesistöalue Vaellus N H o Dee Atlantin valtameri Anadrominen 48 0,72 Teno Atlantin valtameri Anadrominen 46 0,66 Tuloma Atlantin valtameri Anadrominen 42 0,67 Neva Itämeri Anadrominen 43 0,63 Tornio Itämeri Anadrominen 42 0,59 Vindelälven Itämeri Anadrominen 47 0,47 Saimaa Itämeri (Vuoksen vesistö) Ei-anadrominen 44 0,29 Koljonen (1989) mainitsee järvilohen alhaisen perinnöllisen monimuotoisuuden johtuvan todennäköisesti sen pitkästä isolaatioajasta, jonka alussa meriyhteyden katkeamisen aiheuttama valintapaine on hävittänyt osan geneettisestä materiaalista. Se voi mahdollisesti olla seurausta myös luonnollisen lisääntymisen loppumisesta; kuten aiemmin mainittu, nykyiset järvilohet ovat suoraan ensimmäisen laitossukupolven verrattain pienen emokalamäärän jälkeläisiä. Todennäköisesti syynä on molempien tekijöiden yhteisvaikutus. Viime vuosikymmeninä tapahtunut järvilohen efektiivisen populaatiokoon pieneneminen oli tilastollisesti havaittavissa (p < 0,05) heterotsygotiaylijäämänä Säisän ym. (2005) tutkimuksessa. 6

7 Pieni efektiivinen populaatiokoko on johtanut geneettisen ajautumisen vaikutuksen kasvuun ja lisääntyneeseen sisäsiittoisuuteen (Vuorinen, 1982; Koljonen, 1989). Järvilohinaaraiden korkea fekunditeetti mahdollistaa viljelyssä suuren jälkeläistuoton hyvinkin pienellä populaatiokoolla, jolloin perinnöllinen monimuotoisuus voi vähentyä nopeasti (Koljonen, 1989). Vinoutunut sukupuolijakauma on yksilöiden vähyyden lisäksi yksi merkittävä efektiivistä populaatiokokoa pienentävä tekijä esimerkiksi vuonna 1979 emokalanpyynnissä saatiin vain yksi koiras (Vuorinen, 1982). Vuorisen (1982) mukaan tilanne on hälyttävä järvilohen suojelun ja geenipoolin ylläpidon kannalta, jos perinnöllinen monimuotoisuus on vähentynyt pääosin vasta laitosviljelyn seurauksena. Pielisen ja Saimaan alkuperäisten luonnonpopulaatioiden geneettisestä monimuotoisuudesta ei kuitenkaan voi saada enää tarkkaa kuvaa ilman näytteitä ajalta ennen voimalaitosten rakentamista (Kaijomaa ym., 2003, 2011). Laitosviljelyssä perinnöllistä monimuotoisuutta pyritään säilyttämään esimerkiksi muodostamalla emokalasto ns. täydellisen hedelmöityksen avulla (Kaijomaa ym., 2003; Turkka & Arkko, 2004). Tämä tehdään käytännössä risteyttämällä jokainen naaras ja koiras keskenään, mikä takaa mahdollisimman monimuotoisen ja edustavan vuosiluokan syntymisen. Mätierät pidetään erillään haudonnan ajan ja mätimunien kehityttyä silmäpisteasteelle otetaan jokaisesta erästä sama määrä mätimunia. Näin emokalaparveen saadaan mahdollisimman suuri määrä erilaisia geneettisiä yhdistelmiä. Istutettavien poikasten viljelyssä suuri efektiivinen populaatiokoko ja monimuotoisuus taataan puolestaan käyttämällä hedelmöityksissä yhtäaikaisesti 3 6 sukukypsää vuosiluokkaa ja parittaista hedelmöitystä, jossa jokaisen naaraan mäti hedelmöitetään eri koiraalla. Tämä takaa emoparven kaikkien yksilöiden perimän siirtyvän tulevalle istukassukupolvelle (Turkka & Arkko, 2004). Lisäksi sisäsiitosta pyritään välttämään ottamalla hedelmöitettävät naaraat eri ikäluokasta kuin koiraat. Vaelluksen aikainen kuolevuus Vuosittaisen emokalapyynnin tavoitteena on varmistaa luontaisen järvivaelluksen säilyminen mukana järvilohen perimässä (Kaijomaa ym., 2003). Viljelyyn käytettäviä uusia emokalaparvia perustetaan vuosittain emokalanpyynnissä saatujen, luonnonkierron läpikäyneiden järvilohien sukutuotteista. Perinnöllisen monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvittaisiin emokalastojen perustamiseen vähintään 25 kutuparia vuodessa (Kaijomaa ym., 2003; Turkka & Arkko, 2004). 7

8 Kyseinen emokalamäärä takaa kuitenkin geneettisen muuntelun säilymisen populaatiossa vain lyhyen laitosviljelyn aikana. Pitkällä aikavälillä, mikäli järvilohen lisääntyminen pysyy tulevaisuudessakin täysin riippuvaisena laitosviljelystä, emokaloja tarvitaan moninkertainen määrä (Fraser, 2008). Järvilohistrategiassa (Kaijomaa ym., 2003) mainitaan Itämereen laskeviin lohijokiin istutetuista smolteista noin 1 % palaavan kudulle, kun järvilohen kohdalla Saimaalla ja Pielisellä kudulle palaa vain noin 0,04 % vaelluspoikasista. Strategiassa asetettiinkin tavoitteeksi vähentää järvilohen kuolevuutta niin, että istuttamalla kutujokiin vaelluspoikasta saataisiin vähintään 100 yksilöä (0,08 %) palaamaan kudulle. Huonojen poikasvuosien takia istutusmäärät ovat kuitenkin jääneet reilusti tämän alle, minkä lisäksi vaelluksen aikainen kuolevuus ei ole pienentynyt toivotulla tavalla (Kaijomaa ym., 2011). Koko järvilohen viljelyhistorian aikana edes 25 kutuparin tavoitetta ei olla saavutettu kuin muutamana vuonna. Esimerkiksi luvuilla emokaloja on saatu Vuoksen vesistöstä vuosittain vain kpl, jotka ovat lisäksi olleet lähes pelkästään naaraita (Kaijomaa ym., 2003). Järvilohi-istutusten tuloksellisuutta on seurattu vuosina Pielisjokeen istutettujen, pääosin kaksivuotiaiden smolttien Carlin-merkinnöillä (Makkonen ym., 1995; Huuskonen ym., 2007). Vaelluspoikaset levittäytyvät Pielisjoen suulta kaikille Saimaan pääaltaille noin 1 2 kuukauden kuluessa istutuksista (kuva 1), jotka tehdään yleensä toukokuussa. Järvilohen vaellukseen vaikuttaa vahvasti muikkukannan runsaus; lohet vaeltavat sinne, missä ravintoa on saatavissa eniten (Huuskonen ym., 2007). Merkkipalautusten perusteella suurin osa istukkaista (61 %) pyydetään jo ensimmäisen järvivuotensa aikana; puolet palautuksista saatiin alle kuuden kuukauden kuluessa istutuksista (kuva 2). Toisena järvivuotena saatiin 31 % merkkipalautuksista. Järvilohi saavuttaa pienimmän sukukypsyyskokonsa (60 cm) vasta kolmannen järvivuoden aikana ja merkkipalautusten mukaan vain 7 % vaelluspoikasina istutetuista lohista selviää siihen asti (Kaijomaa ym., 2003; Huuskonen ym., 2007). Voimakas kalastuspaine on selvästi merkittävä syy kudulle nousevien emokalojen vähyyteen. Kaijomaan ym. (2011) mukaan kasvaneet istutusmäärät eivät ole näkyneet suurempina emokalamäärinä, vaan Saimaan ja Pielisen järvialtaiden lohikantojen kasvu on johtanut lisääntyneeseen kalastuspaineeseen ja sitä kautta suurempaan kalastuskuolevuuteen. Järvilohi on kalastajille haluttu saalis, jota tavoitellaan määrätietoisesti. 8

9 Kuva 2. Carlin-merkintöjen merkkipalautusten ajoittuminen kuukausittain istutushetkestä lähtien (N = 2095) (Huuskonen ym., 2007). Carlin-merkintöjen perusteella valtaosa, lähes 52 %, järvilohista pyydetään verkoilla (Huuskonen ym., 2007). Harvasilmäisten verkkojen lisäksi myös pienisilmäisiin muikkuverkkoihin kuolee huomattavia määriä vastaistutettuja järvilohia. Uistinkalastuksen osuus merkkipalautuksista oli 36 %. Vuosien aikana muikkuverkkojen osuus kalastuskuolevuudesta oli pienentynyt (r = 0,422; p = 0,024) ja uistinkalastuksen kasvanut (r = 0,657; p = 0,000), mikä Huuskosen ym. (2007) mukaan kertoo kalastuskulttuurin muutoksista sekä järvilohen nopeutuneesta kasvusta. Tutkimuksessa todetaan verkkopyynnin olevan vahingollisin kalastusmuoto, sillä saaliskalat ovat kooltaan pieniä ja kerralla saaliiksi voi jäädä suuri määrä pieniä lohia. Verkoilla pyydettyjen järvilohien pituuksien mediaani oli 36,0 cm, kun taas uistinkalastuksella saatujen lohien mediaani oli 45,0 cm. Myös 1980-luvulla alkaneen muikun troolauksen vaikutuksia järvilohen kuolevuuteen on tutkittu (Jurvelius ym., 2000). Tutkimuksen mukaan trooliin sivusaaliiksi jäävät järvilohet harvoin selviävät käsittelystä elossa. Jurvelius ym. arvioivat, että esimerkiksi Pielisjoen edustalla Pyhäselällä trooliin jää saaliiksi yli lohta ja taimenta vuosittain, joka on kuitenkin vain murto-osa istutusmääristä. Johtopäätöksenä troolauksen aiheuttamat vahingot ovat pieniä esimerkiksi verkotuksen aiheuttamaan kalastuskuolevuuteen verrattuna. Viimeaikaisia suojelutoimenpiteitä Kaijomaa ym. (2011) mainitsee järvilohen suojelun pitkän aikavälin tavoitteena olevan luonnollisen lisääntymisen palauttaminen ja istutusten merkityksen pienentäminen. Luonnollisen lisääntymisen 9

10 palauttaminen on kuitenkin haastavaa, sillä voimalaitosten rakentamisen jäljiltä järvilohen poikasille sopivan habitaatin määrä on vain murto-osa entisestä (Kaijomaa, ym. 2003). Poikastuotantoalueiden määrää voitaisiin kuitenkin lisätä kasvattamalla virtaamaa ja kunnostamalla koskihabitaatteja (Piironen ym., 1999; Soimakallio & Savolainen, 1999). Vuoden 2013 alussa astui voimaan korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Pamilon voimalaitoksen on nostettava Ala-Koitajoen virtaamaa entisestä kahdesta kuutiometristä sekunnissa kesäaikana vähintään kuuteen ja talvikaudella vähintään neljään kuutiometriin sekunnissa (KHO /357). Piirosen ym. (1999) mukaan järvilohen poikastuotantoalueiden määrä Ala- Koitajoessa voi 1,5 4-kertaistua pelkästään kyseisen virtaaman kasvamisen myötä. Järvilohen luontainen lisääntyminen on siis jo teoriassa mahdollista, jos kalat saadaan kuljetettua nousuesteen ohi. Myös järvilohen alamittaa nostettiin vuoden 2014 alussa valtioneuvoston asetuksella (806/2013) entisestä 40 cm:stä 60 cm:iin, mikä parantaa lohien mahdollisuutta selviytyä järvivaelluksesta takaisin kudulle ja toisaalta myös lisää istutusten kalastuksellista tuottoa (Kaijomaa ym., 2011). Lähitulevaisuudessa on tarkoitus lisätä myös rasvaeväleikkauksien määrää, millä pyritään merkitsemään kalastettavaksi istutetut järvilohet kannanhoitoa varten istutetuista, tulevaisuudessa mahdollisesti rauhoitetuista yksilöistä. Muita suojelutoimenpiteitä ja toimenpide-ehdotuksia käsitellään tarkemmin Saimaan järvilohen hoito-ohjelmassa (Kaijomaa ym., 2011). 10

11 Kirjallisuus Berg, O. K. (1985). The formation of non-anadromous populations of Atlantic salmon, Salmo salar L., in Europe. Journal of Fish Biology 27, Fraser, D. J. (2008). How well can captive breeding programs conserve biodiversity? A review of salmonids. Evolutionary Applications 1, Huuskonen, H., Figueiredo, K., Väisänen, P., Piironen, J. & Kaijomaa, V.-M. (2007). Pielisjokeen istutettujen järvilohien vaellus ja kasvu sekä pyyntimuodot Carlin-merkintöjen perusteella. Joensuun yliopisto, Ekologian tutkimusinstituutin raportteja 1. Hyvärinen, H., Kärkkäinen, P. & Piironen, J. (1985). Saimaan järvilohen biologiasta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 71, Jonsson, B. & Jonsson, N. (2011). Ecology of Atlantic Salmon and Brown Trout: Habitat as a Template for Life Histories. Dordrecht: Springer. Jurvelius, J., Riikonen, R., Marjomäki, T. J. & Lilja, J. (2000). Mortality of pike-perch (Stizostedion lucioperca), brown trout (Salmo trutta) and landlocked salmon (Salmo salar m. sebago) caught as by-catch in pelagic trawling in a Finnish lake. Fisheries Research 45, Kaijomaa, V.-M., Munne, P., Piironen, J., Pursiainen, M. & Turunen, T. (2003). Järvilohistrategia. Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen. Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 66. Kaijomaa, V.-M., Turunen, T. & Peura, H. (2011). Saimaan järvilohen hoito-ohjelma. Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 3. Koivurinta, M., Sydänoja, A., Marjomäki, T., Helminen, H. & Valkeajärvi, P. (2000). Taimenen ja järvilohen ravinto ja kasvu Puulassa, Päijänteessä, Konnevedessä ja Säkylän Pyhäjärvessä vuosina Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Kalatutkimuksia 164. Koljonen, M.-L. (1989). Electrophoretically detectable genetic variation in natural and hatchery stocks of Atlantic salmon in Finland. Hereditas 110, Makkonen, J., Toivonen, J., Piironen, J., Pursiainen, M. & Mäkinen, K. (1995). Järvilohen (Salmo salar m. sebago Girard) säilyttäminen ja kalastus Vuoksen vesistössä Carlin-merkintöjen perusteella. Riistaja kalatalouden tutkimuslaitos, Kalatutkimuksia 88. Mäkinen, K. (1972). Jokien rakentamisen vaikutus vaeltavien lohilajien poikastuotantoon Suomessa. Helsingin yliopisto, eläintieteen laitos. Käsikirjoitus. Piironen, J., Makkonen, J. & van der Meer, O. (1999). Järvilohelle ja -taimenelle soveltuvan elinympäristön määrä Ala-Koitajoella mikrohabitaattimallin perusteella. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Kalatutkimuksia 155, Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) (2010). Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 11

12 Salonen, V. & Kaijomaa, V.-M. (1999). Järvilohi ja kalastuksen järjestäminen Saimaalla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Kalatutkimuksia 155, Seppovaara, O. (1962). Zur Systematik und Ökologie des Lachsen und der Forellen in den Binnengewässern Finnlands. Annales Zoologici Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae Vanamo 24. Soimakallio, H. & Savolainen, M. (1999). Järvilohelle sopivien uusien kutu- ja poikastuotantoalueiden kartoitus. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Kalatutkimuksia 155, Säisä, M., Koljonen, M.-L., Gross, R., Nilsson, J., Tähtinen, J., Koskiniemi, J. & Vasemägi, A. (2005). Population genetic structure and postglacial colonization of Atlantic salmon (Salmo salar) in the Baltic Sea area based on microsatellite DNA variation. Canadian Journal of Fisheries and Aquatic Sciences 62, Tonteri, A., Titov, S., Veselov, A., Zubchenko, A., Koskinen, M. T., Lesbarrères, D., Kaluzchin, S., Bakhmet, I., Lumme, J. & Primmer, C. R. (2005). Phylogeography of anadromous and non-anadromous Atlantic salmon (Salmo salar) from northern Europe. Annales Zoologici Fennici 42, Turkka, J.-P. & Arkko, P. (2004). Järvilohen ja järvitaimenen mädintuotannon ennustaminen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Kala- ja riistaraportteja 328. Vuorinen, J. (1982). Little genetic variation in the Finnish Lake salmon, Salmo salar sebago (Girard). Hereditas 97,

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Jorma Piironen LUKE Joensuu Kalastuslakipäivät 28.-29.11.2017 Jyväskylä 1 Järvilohen säilyttäminen täysin riippuvainen emokalanviljelystä ja poikasistutuksista

Lisätiedot

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 POHJOIS-,ETELÄ JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUEET Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 Tomi Ranta 1, Olli Urpanen 2, Timo Meronen 2 & Jukka Syrjänen 3 Hämeen Kalatalouskeskus

Lisätiedot

JÄRVILOHISTRATEGIA. Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen

JÄRVILOHISTRATEGIA. Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen JÄRVILOHISTRATEGIA Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen Strategian tavoite ja päämäärä Strategian tavoitteena on turvata Saimaan järvilohikannan olemassaolo, perinnöllisen

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista Lohen elämänkierto Syönnösvaellus merellä 1-4 vuotta Kutuvaellus rannikolla touko-elokuu Lohen viljely ja istutukset: Kudun sijaan mädin lypsy, hedelmöitys ja hautominen sekä poikaskasvatus viljelylaitoksissa

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

Järvilohen säilyttämisen näkymät?

Järvilohen säilyttämisen näkymät? Järvilohen säilyttämisen näkymät? Jorma Piironen LUKE Joensuu Vesistökunnostusverkosto vuosiseminaari 2018, Oulu 1 Esityksen sisältö Järvilohen nykytila Säilyttäminen viljelemällä ja istuttamalla Kalastus

Lisätiedot

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL Jorma Piironen, RKTL Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi (alavetinen) ja taimen (ylävetinen) Järvilohen viljelykokeilut

Lisätiedot

Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL

Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL Pelastaako ympäristövirtaama järvilohen? Jorma Piironen, RKTL Sisältö: Järvilohikannan nykytilanne Hieman historiaa Ala-Koitajoki ja järvilohi Mitä KHO:n päätöksessä sanotaan? Ympäristövirtaama minimivirtaama?

Lisätiedot

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Taimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 (päivitys 4.11.2010) Sisältö Villit

Lisätiedot

Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä

Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 6/218 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset...

Lisätiedot

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Petri Heinimaa Vaelluskalafoorumi, Espoo 24.3.2017 Valtion vesiviljelytoiminta Uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen ja elvyttäminen Alkuperältään ja viljelytaustaltaan

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Vekaransalmen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

VMK/P-K ELY-keskus

VMK/P-K ELY-keskus VMK/P-K ELY-keskus 26.3.2013 Järvilohen elinalueet Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalasto Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalastoon ovat luontaisesti kuuluneet mm. harjus, jokikutuinen siika, järvitaimen ja järvilohi.

Lisätiedot

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvilohi...4 1.2 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Lohikalojen

Lisätiedot

Jorma Piironen, RKTL. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi

Jorma Piironen, RKTL. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi Jorma Piironen, RKTL Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Itämeren lohikantojen tila

Itämeren lohikantojen tila Itämeren lohikantojen tila Lohi- ja vesiparlamentti, Tornio 11.11.2014 Tapani Pakarinen ja Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuvat: Ville Vähä Itämeren tilastoitu lohisaalis noin

Lisätiedot

Säilyykö järvilohi kalastossamme?

Säilyykö järvilohi kalastossamme? Säilyykö järvilohi kalastossamme? Jorma Piironen LUKE Joensuu Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari 23.11.2017 Muonio 1 Esityksen sisältö Oi niitä aikoja. Miksi järvilohella menee heikosti Miten säilytys

Lisätiedot

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos G. Van Ryckevorsel Esityksen sisältö Kansallinen kalatiestrategia 2012 Lohen elinkierto Ylä-Kemijoen lohen mahdolliset

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskus Itämeren entiset ja nykyiset lohijoet ATLANTIC

Lisätiedot

Järvilohen ja järvitaimenen mädintuotannon ennustaminen

Järvilohen ja järvitaimenen mädintuotannon ennustaminen KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 328 Juha-Pekka Turkka Pasi Arkko Järvilohen ja järvitaimenen mädintuotannon ennustaminen Helsinki 2004 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika

Lisätiedot

Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat

Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat Ari Leskelä ja Teuvo Niva RKTL Onko meillä uhanalaisia siikakantoja? Siika on yleisimpiä kalalajejamme ja hyvin monimuotoinen samassa vesistössä voi elää useita

Lisätiedot

Jorma Piironen, RKTL Liperi

Jorma Piironen, RKTL Liperi Jorma Piironen, RKTL Liperi 15.4.2014 Miksi äärimmäisen uhanalainen? kärsinyt jokien ruoppauksista, kanavoinnista, puun uitosta, liiallisesta kalastuksesta vesivoimaloiden rakentaminen 1950- ja 1970-luvuilla

Lisätiedot

JÄRVILOHISTRATEGIA SAIMAAN JÄRVILOHIKANNAN SÄILYMISEN JA KESTÄVÄN KÄYTÖN TURVAAMINEN

JÄRVILOHISTRATEGIA SAIMAAN JÄRVILOHIKANNAN SÄILYMISEN JA KESTÄVÄN KÄYTÖN TURVAAMINEN JÄRVILOHISTRATEGIA SAIMAAN JÄRVILOHIKANNAN SÄILYMISEN JA KESTÄVÄN KÄYTÖN TURVAAMINEN Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 66/2003 Simo Riikosen lohipato Pielisjoen Jakokosken

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Istutukset muuttavat kuhakantojen perimää

Istutukset muuttavat kuhakantojen perimää Istutukset muuttavat kuhakantojen perimää Marja-Liisa Koljonen, RKTL 1 - Kuhan istutustoiminta on laajaa. -Geneettistä monimuotoisuutta ei kuitenkaan juuri ole otettu huomioon, alkuperäinen 650 (28%) järvessä,

Lisätiedot

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Vaellustieto perustuu merkintöihin ja vaelluksella olevien pyyntiin

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Rajavesistöjen kalatalous. Rajavesistöjen kalatalous

Rajavesistöjen kalatalous. Rajavesistöjen kalatalous Rajavesistöjen kalatalous Yhteistä rajaa 1324 kilometriä Lukuisia vesistöjä; jokia ja järviä Latvavesistöjä ja joitakin isompia jokireittejä Yli kymmenen laajaa valuma-aluetta Suomen vesistöalueet Vesistöalue

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Miksi kaloja istutetaan? Kalakantojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen, tukeminen ja palauttaminen Kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi From: Ilkka Pirinen [mailto:ilkka.pirinen@gmail.com] Sent: Friday, May 01, 2009 10:22 AM To: MARE BALTIC SALMON CONSULTATION Cc: reijo.harkman@mail.suomi.net; 'Petter Nissen'; 'Ilkka Mäkelä' Subject: Contribution

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Carlin-merkittyjen järvitaimenten istutus Oulujärveen vuosina Istutusajankohdan ja koon vertailu

Carlin-merkittyjen järvitaimenten istutus Oulujärveen vuosina Istutusajankohdan ja koon vertailu 1 Carlin-merkittyjen järvitaimenten istutus Oulujärveen vuosina 2005-2007 - Istutusajankohdan ja koon vertailu Pekka Hyvärinen, Markku Hyvönen, Aarne Toivonen ja Pekka Korhonen Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 12.12.2001 Marja-Liisa Koljonen. 1.1. Yleistä

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 12.12.2001 Marja-Liisa Koljonen. 1.1. Yleistä Geneettinen monimuotoisuus Suomen luonnonvaraisissa ja viljellyissä lohikannoissa ja tehollisten populaatiokokojen osuus todellisista emokalamääristä DNA:n mikrosatelliittimuuntelun avulla arvioituna Riista-

Lisätiedot

KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ

KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ Tapio Keskinen Etelä Kallaveden kalastusalue 25.5 26 1 1. Johdanto Kuhasta on tullut 199-luvun aikana kalataloudellisesti merkittävä kalalaji Etelä-Kallavedellä.

Lisätiedot

ANKERIAS (Anguilla anguilla)

ANKERIAS (Anguilla anguilla) ANKERIAS (Anguilla anguilla) Koiras alle 50 cm, naaras 50 100 cm Erittäin uhanalainen Ankerias on erikoinen, käärmemäinen petokala, jonka elämästä tiedetään vasta vähän. Uskotaan, että kaikki ankeriaat

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Irma Kolari ja Esa Hirvonen Luonnonvarakeskus Enonkoski 2.2.2017, Mikkeli Nieriä Suomessa Pioneerilaji, levittäytyi jo jääkauden aikaisiin jääjärviin Atlanttinen

Lisätiedot

Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta

Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta Tässä selvityksessä tarkasteltiin Ounasjoen lohikannan mahdollisia kehittymisnäkymiä 5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5 2.2 Saaliskiintiö...5 2.3 Koukkumäärärajoitus...5

Lisätiedot

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vaelluskalaseminaari 22.9.2011 Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren alue: - 30 luonnonlohijokea + 10-20 muuta jokea joissa

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Jorma Piironen, RKTL Joensuu Kuopio Iso-Valkeinen 19.4.2011 VUOKSEN VESISTÖN TAIMEN? EI (TARKKOJA tai KATTAVIA) TIETOJA Luontainen lisääntyminen?

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista

Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista Jorma Piironen Luke, Joensuu Esityksen aiheet Tutkitut taimennäytteet Mitä DNA-analyysit kertovat Heinäveden reitin taimenkanta Miten taimenistutukset onnistuvat

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Saimaan järvilohen hoito-ohjelma. Veli-Matti Kaijomaa, Timo Turunen, Heli Peura

Saimaan järvilohen hoito-ohjelma. Veli-Matti Kaijomaa, Timo Turunen, Heli Peura Saimaan järvilohen hoito-ohjelma Veli-Matti Kaijomaa, Timo Turunen, Heli Peura Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 3/2011 2 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

Taimenkantojen tulevaisuus on kappalepeliä mallinnus säätelyn avuksi

Taimenkantojen tulevaisuus on kappalepeliä mallinnus säätelyn avuksi Taimenkantojen tulevaisuus on kappalepeliä mallinnus säätelyn avuksi Anssi Vainikka (Itä-Suomen Yliopisto, Joensuu) Anssi Vainikka, Lohimaa, 25.08.2017 1/21 Lyhyt oppimäärä kalatilastoja Suomessa on sisävesiä

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Sisältö Kalastuksen säätelyn yleisiä periaatteita Alamittasäätely Säätelyn toimintaympäristö Alamittasäätely

Lisätiedot

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään?

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Kaukametsän kongressi ja kulttuurikeskus, Kajaani 15.4.215 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema www.luke.fi www.kfrs.fi Oulujärven kuhan

Lisätiedot

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( )

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( ) RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA (2011-2016) www.rktl.fi/kala/rakennetut_joet/ Vaelluskalojen palauttamista tukevia tutkimuksia Monitavoitteista: biologian,

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS Vesiparlamentti, Tornio 4.11.215 Erkki Jokikokko, LUKE Tornionjoen ja Simojoen eroavuuksia Tornionjoki Simojoki Virtaama m 3 37 4 1 x Nousulohimäärä kpl 1 3 3 x Jokisaalis kg/

Lisätiedot

Kiiminkijoen lohi ja meritaimen Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Kiiminkijoen lohi ja meritaimen Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Kiiminkijoen lohi ja meritaimen Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Atso Romakkaniemi Tutkija, Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeri on erillinen allas, johon laskee paljon jokia murtovesi,

Lisätiedot

Pedot ja muikku. Outi Heikinheimo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. 100 vuotta suomalaista muikkututkimusta Jyväskylä 2.12.

Pedot ja muikku. Outi Heikinheimo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. 100 vuotta suomalaista muikkututkimusta Jyväskylä 2.12. Pedot ja muikku Outi Heikinheimo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 1 vuotta suomalaista muikkututkimusta Jyväskylä 2.12.28 Petojen saalistus Mitkä petokalat ovat muikun tärkeimpiä saalistajia? Vaikuttavatko

Lisätiedot

Elinvoimainen järvilohi

Elinvoimainen järvilohi - Saimaan järvilohen elvyttäminen monimuotoisuutta lisäämällä - 7.2.2018 Marko Luhtala, Jorma Piironen Kuva: www.jarvilohi.fi Elinvoimainen Saimaan järvilohikanta vaatii kolmea asiaa - hanke x Monimuotoisen

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

Taimenen ja järvilohen merkintätutkimukset Ruotsalaisella

Taimenen ja järvilohen merkintätutkimukset Ruotsalaisella Taimenen ja järvilohen merkintätutkimukset Ruotsalaisella 2013-2018 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 11/2018 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tulokset ja tulosten tarkastelu...

Lisätiedot

Kokemäenjoen (ja vähän Raumankin) siikamerkinnät

Kokemäenjoen (ja vähän Raumankin) siikamerkinnät Kokemäenjoen (ja vähän Raumankin) siikamerkinnät Hannu Harjunpää & Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 15.3. 2012 Nakkila Värimerkintä Kehitetty USA:ssa 1959, Suomessa ensimmäiset kokeilut

Lisätiedot

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä 15.3.2012 Nakkila Kuuluu alkuperäiseen lajistoomme Koko maa on luontaista

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5

Lisätiedot

Saimaan lohikalat ja energiatalous

Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan lohikalat Sivu 1 / 5 Saimaan lohikalayhdistys ry Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan uhanalaiset lohikalat, järvilohi, taimen, ovat kärsineet virtavesien tuhoamisesta. Kaikkein karuin kohtalo

Lisätiedot

Pohjoiskarjalainen kalatie

Pohjoiskarjalainen kalatie Pohjoiskarjalainen kalatie Järvilohi on ollut Vuoksen vesistössä jo vuosikymmenet viljelyn varassa ja luontaista lisääntymistä ei juurikaan tapahdu. Järvilohi (ts. Pohjois-Karjalan ELY-keskus) voitti voimayhtiöitä

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus 0 Loppuraportin tiivistelmä . Kyselytutkimuksen tausta ja tavoitteet Pohjois-Karjalan ELY-keskus kumppaneinaan muut Itä-Suomen ELY-keskukset

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.1.2013 Taltionumero 356 Diaarinumero 1607/1/11 1 (24) Asia Valittaja Valitus vesitalousasiassa Kuurnan Voima Oy, Joensuu Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

Oulujärven kuha. Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari Tampere. Luonnonvarakeskus Eräluvat

Oulujärven kuha. Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari Tampere. Luonnonvarakeskus Eräluvat Oulujärven kuha Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari 217 18.5.217 Tampere 1 217 Eräluvat Esitelmä/ aineistot Pekka Hyvärinen Erikoistutkija Kainuun kalantutkimusasema, Paltamo Luonnonvarakeskus Oulujärven

Lisätiedot

Kokemäenjoen vaellussiika Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Kokemäenjoen vaellussiika Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Kokemäenjoen vaellussiika Ari Leskelä, RKTL 21.3.2013 Kokemäenjoen vaellussiika Erittäin nopeakasvuinen vaellussiikakanta emokalakanta RKTL:ssä, mädinhankintapyynti Harjavallassa Selkämeren alueella keskeinen

Lisätiedot

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Pyydystä ja päästä kalastus (Catch & Release, C&R) Kalastusta, jossa on tarkoituksena

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään

Lisätiedot

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ Bio- ja ympäristötieteiden laitos Akvaattiset tieteet Jyväskylä 3.3.2014 Dnro: - Vastaanottaja: Viite: Maa- ja metsätalousministeriö Lausuntopyyntö 161925, 21.1.2014, MMM041:00/2012 Asia: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lapin kalatalouspäivät, Rovaniemi 13. 14.11.2014

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1

Lisätiedot

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat heikentyivät nopeasti 1900- luvun puolivälin

Lisätiedot