Kalantutkimuksen toimintakertomukset vuodelta Helsinki 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalantutkimuksen toimintakertomukset vuodelta 2009. Helsinki 2010"

Transkriptio

1 Kalantutkimuksen toimintakertomukset vuodelta 2009 Helsinki 2010

2 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Toukokuu 2010 Tekijä(t) Pirkko Laine, Petri Heinimaa, Pekka Hyvärinen, Antti Lappalainen, Markku Pursiainen ja Matti Salminen (toimittajat) Julkaisun nimi Kalantutkimuksen toimintakertomukset vuodelta 2009 Julkaisun laji Toimintakertomuskooste Toimeksiantaja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toimeksiantopäivämäärä Projektin nimi ja numero Useita projekteja Tiivistelmä Moniste sisältää Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kalantutkimuksen tulosyksikön tutkimusten vuoden 2009 toimintakertomukset ja hallinnolliset loppuraportit. Varsinaisista tutkimusraporteista ja julkaisuista löytyvät tässä esiteltyjä yksityiskohtaisemmat tiedot tutkimustuloksista. Kunkin tutkimuksen hankeryhmä- ja projektipäälliköt vastaavat asianomaisen tutkimuksen loppuraportin ja toimintakertomuksen sisällöstä. Asiasanat kalakannat, kalavarojen arviointi, kalastus, kalastuksen säätely, rapu, istutukset, virtavesikunnostukset, kalakantojen hoito Sarjan nimi ja numero ISBN ISSN Sivumäärä Kieli Hinta Luottamuksellisuus Jakelu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalantutkimus Viikinkaari 4, PL Helsinki Kustantaja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Puh Faksi

3 (Hankkeen numero, nimi, projektipäällikkö) I KALAVESIEN TILA JA KUNNOSTAMINEN Hankeryhmän toimintakertomus vuodelta 2009, Antti Lappalainen Organohalogeeniyhdisteiden kertyminen kaloihin (DIOXFOOD), Pekka J Vuorinen Ilmastonmuutoksen vaikutukset kalalajien elinkiertojen avainkohtiin: perustietoa käytännön sovelluksiin, Ari Huusko Pohjoisten virtavesien elinympäristökunnostusten vaikutusten arviointi,ari Huusko EFI+, Eurooppalaisten kalaindeksin soveltaminen Suomessa, Teppo Vehanen / / Kalavesien tila ja kunnostaminen, erillistehtävät, Antti Lappalainen Haitalliset aineet ja kalojen elinympäristön muutokset kalat, kalakannat ja kalatalous, Pekka J. Vuorinen BEAST, Kemikaalistressin biologiset vaikutukset: ekosysteemin terveydentilan arviointimenetelmien kehittäminen, Pekka J. Vuorinen VELMU- Rannikon kalojen lisääntymisalueet, Antti Lappalainen Vierasperäisten lohikalojen vuorovaikutukset alkuperäislajien kanssa Suomen virtavesissä, Ari Huusko , ja Avointen rantojen poikasalueet Pohjanlahdella, Richard Hudd Kalasto-, kalakantamuutokset ja tulokaslajit ilmaston muuttuessa, Lauri Urho ja Kestävän kalastuksen periaate kalakantojen hoidossa, Jukka Ruuhijärvi Kalakantojen rakenne Itämeren vertailualueilla, Antti Lappalainen Itämeren lohen M74-oireyhtymä, Pekka J. Vuorinen Kalayhteisörakenteen soveltuminen vesistöjen ekologisen tilan luokitteluun ja seurantaan, Martti Rask / Vantaanjoen kalastotutkimukset, Ari Saura Pintavesien kalastoseuranta, Jukka Ruuhijärvi LTER Long Term Ecological Research Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkosto (FinLTSER), Martti Rask... 18

4 , ja Oulujoen kalatiet Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu, Aki Mäki-Petäys / Vaelluskalat palaavat Iijokeen, Aki Mäki-Petäys Kalatiestrategia, Aki Mäki-Petäys Happaman vesistökuormituksen ehkäisy Siika-Pyhäjokialueella, Alpo Huhmarniemi II KALAVAROJEN HYÖDYNTÄMINEN Hankeryhmän toimintakertomus vuodelta 2009, Pekka Hyvärinen / Rannikko- ja sisävesikalastuksen säätely, Heikki Auvinen Harmaahylkeiden elävänäpyynti kalanpyydyksillä, Esa Lehtonen ja ( lisäksi käytössä työajan kirjaamiseen) Hylkeen saalistuksen vaikutukset kalakantoihin ja erityisesti lohikantoihin, Esa Lehtonen Inarijärven ja sivuvesistöjen velvoitetarkkailu ja merkintäohjelma, Teuvo Niva Lokan ja Porttipahdan tekojärvien ammattikalastuksen toimintaedellytysten kehittäminen, Teuvo Niva / ja Monimuotoisuustutkimus, yleinen Marja-Liisa Koljonen Lohenkalastuksen sosioekonominen merkitys esiselvitys, Jaakko Erkinaro Pielisen järvilohi- ja taimen-hanke , Jorma Piironen Keski-Suomen järvitaimen, Pentti Valkeajärvi Vesiviljelyn vaikutukset kalakantojen hoidossa, Jorma Piironen Järvilohen luonnonkierron palauttamisen biologiset perusteet, Jorma Piironen Eri-ikäisten saimaannieriöiden käyttö palautusistutuksissa kalastusoloiltaan erilaisissa järvissä, I. Kolari III ISTUTUSTUTKIMUSOHJELMA Hankeryhmän toimintakertomus vuodelta 2009, Matti Salminen Istutustutkimusohjelman asiantuntijatehtävät, Matti Salminen ja Istutustutkimusohjelman erillistehtävät (+ myyntityö), Matt Salminen... 42

5 Luonnossa menestyvien istukaskalojen tuotanto- ja istutusmenetelmien kehittäminen ( Menestyvä istukas ),.Pekka Hyvärinen ja Järvilohi-istukkaiden laatu ja siihen vaikuttavat tekijät, Jorma Piironen Kymijoen allasvaellustutkimus, Jukka Mikkola Pohjanlahden siikaistutusten tuloksellisuus, Ari Leskelä Kaihi ja sen merkitys vesiviljelyssä ja istutusten tuloksellisuudessa, Nina Peuhkuri IV RAPUTALOUSOHJELMA Hankeryhmän toimintakertomus vuodelta 2008, Markku Pursiainen Raputalousohjelma, asiantuntijatehtävät, Markku Pursiainen Raputalousohjelma, tutkimuksen erillistehtävät, Markku Pursiainen Raputalouden kehittymisen seuranta, Markku Pursiainen EIFAC Working Party on Crayfish, Markku Pursiainen Lyhyen kasvukauden vaikutus rapujen poikastuotantoon, Riitta Savolainen Rapuruton epidemiologia ja kroonisuus, Markku Pursiainen Joki- ja täplärapukantojen kehitykseen vaikuttavat tekijät, Jouni Tulonen Täplärapu suurjärvissä, Markku Pursiainen (sisältää osahankkeet /täplä ja /jokir) Joki- ja täplärapuvedet ja raputalous, Esa Erkamo Rapusaalisseurannat, Markku Pursiainen (sisältää osahankkeen ) Rapujen elintarvikelaatuun liittyvät odotukset, Riitta Savolainen V KALAKANTOJEN ARVIOINTI Hankeryhmän toimintakertomus vuodelta 2009, Ari Leskelä ja EU-tiedonkeruu/biologinen ja tiedonkeruun koordinointihanke, Timo Myllylä Silakka- ja kilohailikannat, Jukka Pönni Itämeren turska- ja kampelakannat, Eero Aro (EKOSIL) Itämeren ekosysteemi ja silakkakantojen säätely, Eero Aro... 68

6 Itämeren lohi meritaimen, meriseuranta, Tapani Pakarinen Itämeri lohi, Tornionjoki, Aki Mäki-Petäys Itämeri lohi ja meritaimen, Simojoki, Erkki Jokikokko Itämeri meritaimen, joet, Eero Jutila ja Tenojoen ja Näätämöjoen lohikantojen tilan arvioiminen, sekä Salmon at sea (SALSEA), Panu Orell Lohikantojen tilan arviointi sekä elvytyksen ja pyynnin vaikutuksen selvittäminen; Itämeri, potentiaaliset lohijoet, Aki Mäki-Petäys Siikakantojen tila merialueella, Erkki Jokikokko Sisävesikalojen kantojen seuranta, Pentti Valkeajärvi Ahven-, hauki- ja kuhakantojen tilan arvioiminen, Heikki Auvinen Oulankajoen vesistön taimen, Ari Huusko Iänmääritys ja luutumat, Jari Raitaniemi Koekalastusrekisteri, Jari Raitaniemi VI VILJELYKANTOJEN HOIDON OSATULOSYKSIKKÖ Hankeryhmän toimintakertomus vuodelta 2009 Petri Heinimaa ja (myynti) Viljelykantojen hoidon osatulosyksikkö, erillistehtävät, Petri Heinimaa Sopimuskasvatus, Petri Heinimaa Vesiviljelyn biodiversiteettiohjaus, Jorma Piironen Maitipankki, Petri Heinimaa Ankeriashoitosuunnitelma, Jouni Tulonen Kalakantarekisteri / Kalojen uhanalaisarviointi, Marja-Liisa Koljonen Luoteis-Venäjän luonnonkalatalous, Petri Heinimaa Merkintä, Ari Saura Merkintä, myynti, Ari Saura

7 I Kalavesien tila ja kunnostaminen Toim. Antti Lappalainen HANKERYHMÄN VUODELTA Hankeryhmän nimi: Kalavesien tila ja kunnostaminen 2. Hankeryhmän päällikkö: Antti Lappalainen 3. Hankeryhmän toiminta-ajatus ja keskeinen sisältö: Kalavesien tilan ja kunnostuksen hankeryhmä tuottaa (1) korkeatasoista tutkimustietoa siitä, miten ympäristömuutokset vaikuttavat kaloihin ja kalakantoihin (2) laadukasta tietoa kalavesien kunnostusmenetelmistä ja kunnostusten tuloksellisuudesta sekä (3) kalastoseurantojen avulla ajantasaista tietoa kalavesien tilassa tapahtuvien muutosten vaikutuksista kalastoon. Tuloksia voidaan soveltaa kalakantojen ja kalavesien hoidon ja ympäristön tilan arvioinnin tarpeisiin. Kalavesien tilan ja kunnostamisen tutkimuskokonaisuudessa on viisi keskeistä aihealuetta: (1) järvien ja jokien elinympäristöjen hoitoon ja kunnostamiseen liittyvät tutkimukset, (2) kalojen elinympäristössä tapahtuvien muutosten kalasto- ja kalatalousvaikutuksiin liittyvät tutkimukset, (3) rannikon kalojen lisääntymisalueiden kartoittaminen ja kartoitusmenetelmien kehittäminen, (4) ekotoksikologiset tutkimukset sekä (5) EU:n vesipolitiikan täytäntöönpanoon liittyvä tutkimus-, kehitys- ja asiantuntijatoiminta. 4. Hankeryhmän tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja uutiset: Vuoden 2009 aikana käynnistyi neljä uutta hanketta: (1) Kalasto-, kalakantamuutokset ja tulokaslajit ilmaston muuttuessa, (2) Oulujoen kalatiet, (3) Kalatiestrategia ja (4) Happaman vesistökuormituksen ehkäisy Siika-Pyhäjokialueella. Vuonna 2009 päättyi myös neljä hanketta: (1) Organohalogeeniyhdisteiden kertyminen kaloihin, DIOXFOOD ( , Vuorinen), (2) Ilmastonmuutoksen vaikutukset kalalajien elinkiertojen avainkohtiin ( , Huusko), (3) Pohjoisten virtavesien elinympäristökunnostusten vaikutusten arviointi ( , Huusko) ja (4) EFI+, Eurooppalaisen kalaindeksin soveltaminen Suomessa ( Vehanen). Hankeryhmän tutkijat vastasivat kolmesta maa- ja metsätalousministeriön asettamasta tulostavoitteesta sekä osallistuivat useiden lausuntojen valmisteluun. Tutkimuksista valmistui 10 tieteellistä julkaisua ja lisäksi vuoden mittaan ilmestyi 3 kirjoitusta laitoksen omissa sarjoissa. Hankeryhmän tutkijat vastasivat suunnitteilla olevien uusien tutkimusohjelmien (Rakennetut vedet ja Itämeri) valmistelutyöstä. Lohen ylisiirtokokeiluista rohkaisevia tuloksia Luonnonvaraisten vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin on viime vuosina noussut vahvasti esille istutustulosten heikentymisen ja Euroopan Unionin (EU) vesipolitiikan myötä. Vaelluskalojen palauttamisen edellytyksiä ja palauttamiseen soveltuvia elvytysmenetelmiä voidaan tutkia jo ennen kalateiden valmistumista. Tähän liittyen käynnistettiin Kemi- ja Iijoella pilottihankkeet, joissa selvitettiin voidaanko lohen luonnonpoikastuotanto käynnistää rakennetuissa joissa siirtämällä kutuvaelluksellaan olevia lohia voimalaitospatojen yli vapaana virtaaville jokiosuuksille. Lohen ylisiirtojen tulokset olivat molemmissa vesistöissä varsin rohkaisevia. Siirretyt lohet pysyivät pääosin voimalaitosten yläpuolella ja ne levittäytyivät laajoille alueille. Syksyllä, kutuajan lähestyessä, lohet hakeutuivat lajityypillisille lisääntymisalueille ja naaras-koiras pareja muodostui, joten luonnonpoikastuotannon käynnistymisen edellytykset toteutuivat. 1

8 VPD seurantaohjelma uudistettiin Suomen vesien ensimmäisen ekologisen luokittelun valmistuttua vuonna 2008 on kalaston seuranta kääntynyt jo kohti uuden vesienhoitokauden tavoitteita. Luokittelu oli lausunnoilla ja kuultavana vesienhoitosuunnitelmissa ja sitä täydennettiin ja korjattiin vielä keväällä Valtioneuvosto hyväksyy vesienhoitosuunnitelmat joulukuussa 2009 ja sen jälkeen ne raportoidaan EU:n komissiolle. Seurantaohjelma uudistettiin vuosiksi Erityisesti kiinnitettiin huomiota jokija järvityyppien vertailukohteiden riittävyyteen ja edustavuuteen, onhan se toimivan ekologisen luokittelun peruspilari. Maa- ja metsätalouden hajakuormituksen seurantaohjelmaa tarkistettiin myös, mukaan otettiin merkittävämpiä ja luokittelun menetelmien käyttöön paremmin sopivia kohteita. Seurantaohjelmien hallinnan työkaluksi otettiin käyttöön ympäristötietokanta Herttaan rakennettu vesienhoidon seuranta-osio. Hauen, särjen ja kuhan lisääntymisalueet Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella kartoille Hauen, särjen ja kuhan lisääntymisalueiden sijainnista Saaristomerellä ja Suomenlahden länsiosassa on tuotettu maastohavaintojen ja mallinnuksen avulla koko alueelle lajikohtaiset kartat. Hauen ja särjen lisääntymisalueet etelärannikolla löytyvät ruovikkorannoilta. Särjen lisääntymisalueiden laajuutta rannikolla rajoittaa suolapitoisuus, sillä lisääntyminen onnistui ainoastaan ruovikkoisilla sisälahdilla, joihin tulee keväisin makeaa vettä ja suolapitoisuus on alle 4. Myös hauen tärkeimmät lisääntymisalueet keskittyivät sisälahdille, mutta lisääntymisalueita löytyy myös vielä sellaisilta sisä- ja välisaariston ruovikkorannoilta, joissa vesi on selvästi sameampaa kuin ulkomerellä. Kuhan lisääntymisalueet sijoittuivat suojaisimmille sisälahdille. Sekä vesialueen mataluus että sameus lisäsivät todennäköisyyttä kuhan pienpoikasten esiintymiselle. Kuhan lisääntymisalueiden mallinnuksessa käytettiin taustamuuttujana SYKE:ssä tarkoitusta varten tehtyä korkean resoluution omaavaa AWIFS- satelliittikuviin perustuvaa pintaveden sameuskarttaa. Lisääntymisaluekartat mahdollistavat sen, että hauen, kuhan ja särjen lisääntymisalueet etelä- ja lounaisrannikolla voidaan tulevaisuudessa ottaa huomioon rannikkoalueiden tilaan vaikuttavien hankkeiden lupaprosesseissa, suunnittelussa ja toteuttamisessa. Lisääntymisalueiden sijaintia koskevat tiedot tehostavat myös mahdollisten lisääntymisaikaisten kalastusrajoitusten suunnittelua ja tarpeellisuuden arviointia. 5. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Noin puolet vuonna 2009 käynnissä olleista hankkeista kuului osana laajempiin, tutkimuslaitoksen ulkopuolisten toimijoiden kanssa muodostettuihin hankekokonaisuuksiin tai ohjelmiin, joissa yhteistyö laitoksen ulkopuolelle muodosti oleellisen osan hankkeen toiminnasta. Kotimaisia tärkeimpiä yhteistyökumppaneita olivat mm. SYKE, alueelliset ympäristökeskukset, TEkeskusten kalatalousyksiköt, EVIRA, yliopistot, Metsähallitus, kunnat ja muutamat voimayhtiöt. Kansainvälisiä yhteistyökumppaneita olivat mm. Fiskeriverket (Ruotsi), NINA ja NIVA (Norja). Lisäksi muutamissa hankkeissa kuten VPD-luokittelun kehittämishankkeessa ja Itämeren vertailualuehankkeessa yhteistyötä ja menetelmien kalibrointia tehtiin yhteistyössä useiden Euroopan maiden tutkimuslaitosten kanssa. 6.Tutkimusohjelman henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja rahoitus vuonna 2008: Kalavesien tila ja kunnostaminen -hankeryhmän henkilötyövuosien määrä vuonna 2009 oli 22,9 htv ja kokonaiskustannukset 2,8 milj.. Vuoteen 2008 verrattuna nousua henkilötyövuosissa oli 2,9 htv ja kokonaiskustannuksissa 0,6 milj.. Vuoden 2009 rahoituksesta tutkimuslaitoksen budjettirahoitus oli 383 t, myyntitulot 68 t, EU-rahoitus 3 t, muut tulot 349 t ja muu ulkopuolinen rahoitus noin 360 t (luvussa mukana myös MMM:n VPD-rahoitus). Ulkopuolisista lähteistä hankitun rahoituksen osuus hankeryhmän kokonaiskustannuksista oli 28 %. 7. Hankeryhmän vuoden 2009 toiminnan tuloksellisuus: (a) Tärkeimmistä sitoumuksista ja sopimusten toteutumisesta on vastattu asiallisesti. (b) Tulostavoitteet toteutuivat enimmäkseen hyvin. Jonkin verran kangertelua oli lähinnä tieteellisten julkaisujen tuottamisessa suunniteltujen aikataulujen ja aiheiden mukaisesti, mutta toisaalta 2

9 tieteellisten julkaisujen kokonaismäärä (10) täytti asetetun tulostavoitteen ja pysyi lähes samana kuin edellisenä vuonna (11). (c) Ryhmän työn tuloksilla on monenlaista vaikutusta aihe- ja toimialueellaan. Esimerkiksi virtavesien kunnostuksen kala-asiantuntemus on kysyttyä nyt kun vaelluskalojen palauttaminen rakennettuihin jokivesistöihin on voimakkaasti esillä, ja useita vaelluskalojen palauttamishankkeita on lähdössä käyntiin. Vesipuitedirektiivin täytäntöönpanoon liittyvät seuranta- ja luokittelutehtävät on hoidettu vesienhoitolain ja asetuksen edellyttämällä tavalla, ja kalastotietoja käytetään yhtenä arviointitekijänä sisävesien ekologisen tilan luokittelussa. Rannikon kalojen lisääntymisaluekartoituksissa kehitettyjä ja testattuja näytteenottomenetelmiä on otettu käyttöön mm. kalataloudellisissa velvoitetarkkailuissa. (d) Tulotavoite (500 t ) jäi vajaaksi tulojen ollessa 421 t. Tuloksi luokiteltavaa ulkopuolista rahoitusta oli vuodelle 2009 myönnetty tulotavoitetta enemmänkin, mutta kaikkea rahaa ei ehditty käyttää ja laskuttaa vuoden aikana, joten rahaa siirtyi vuodelle Muun, tuloksi luokittelemattoman ulkopuolisen rahoituksen kokonaismäärä (358 t ) vuonna 2009 oli kohtuullisen suuri summan koostuessa pääosin MMM:n yhteistutkimus- ja VPD-rahoituksesta. Määrälliset viestintätavoitteet toteutuivat tieteellisten julkaisujen osalta. Muiden kirjoitusten osalta määrällinen tulostavoite (20 kirjoitusta) jäi vajaaksi, sillä henkilökunnan julkaisuluettelosta löytyy ainostaan 10 tähän luokkaan kuuluvaa kirjoitusta. Budjettivarojen käyttö toteutui kokonaisuudessaan varsin hyvin suunnitelmien mukaan. Jotkut hankkeet ylittivät lievästi rahoitusraaminsa mutta toisissa määrärahoja jäi vastaavasti käyttämättä. LOPPURAPORTTI 1. Tutkimuksen numero: Tutkimuksen nimi: Organohalogeeniyhdisteiden kertyminen kaloihin (DIOXFOOD) 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Pekka J. Vuorinen (pp), Marja Keinänen, Olli Norrdahl, Erkki Ikonen ja Kari Ruohonen 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen tausta ja perustelu: Luonnon ja ihmisen kannalta ongelmallisia organohalogeeniyhdisteitä ovat polyklooratut dibentso-p-dioksiinit (PCDD), -furaanit (PCDF) ja bifenyylit (PCB) sekä bromatut difenyylieetterit (PBDE). Ne ovat kaikkialle ympäristöön levinneitä myrkkyjä, jotka rasvaliukoisina ja pysyvinä siirtyvät eliöstä toiseen rikastuen ravintoverkossa - aina ihmiseen asti. Kaikkein haitallisimpien niistä on todettu aiheuttavan koe-eläimissä esim. vierasainemetabolian aktivoitumista, kehityshäiriöitä ja kasvaimia. Kieltojen ja rajoitusten myötä organoklooriyhdisteiden pitoisuudet pienenivät Itämeren eliöissä huomattavasti 1960-luvulta 1980-luvun puoleen väliin asti, mutta sen jälkeen väheneminen on hidastunut ja jopa pysähtynyt. Itämeren rasvaisten kalojen lohen, silakan ja kilohailin dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat suuret ja esimerkiksi dioksiinipitoisuudet ylittävät lohissa ja isoissa silakoissa EU:n kalalle ja kalatuotteille asettaman sallitun enimmäispitoisuuden (8 pg WHO-TEQ g -1 ). Tutkimus antaa tietoa sellaisten kalataloudellisten toimenpiteiden päätöksenteon pohjaksi, joilla voitaisiin vaikuttaa näiden ravintoketjussa rikastuvien myrkkyjen pitoisuuksiin lohen saaliskaloissa ja siten lohessa, ja lisäksi saadaan tietoa lohien ravinnon yhteydestä M74-oireyhtymään. 6. Tutkimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö: Tavoitteena oli tutkia ruokintakokeessa (DIOXMODE) olleiden lohien sekä syönnös- ja kutuvaellukselta pyydettyjen ja M74-seurannan lohien käyttämän ravinnon (silakka / kilohaili) yhteyttä organohalogeeniyhdisteiden (mm. dioksiinien, 3

10 furaanien, PCB:n ja polybromattujen difenyylieettereiden) kertymiseen ja ilmenemiseen lohen fysiologiassa ja biokemiassa. 7. Tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset: Itämeren silakasta ja kilohailista tehdyllä rehulla ruokittuihin lohiin kertyi yhtä paljon organohalogeeneja kuin vastaavan ikäisistä Itämerestä pyydetyistä lohista on mitattu. Selkämereltä, Suomenlahdelta ja Itämeren pääaltaalta pyydettyjen sekä eri rehuilla ruokittujen lohien ympäristömyrkkykuormassa ja biokemiallisissa suureissa oli eroja. Lohen ravintokaloissa ja erityisesti lohessa pitoisuudet suurenevat kalan vanhetessa, mikä suurelta osin selitti merialueiden välisiä eroja kalojen organohalogeenipitoisuuksissa. Lohien kongeneeriprofiileista näkyi, että eteläisellä Itämerellä lohet syövät nuorempaa kalaa kuin pohjoisilla alueilla. Ravintokalojen rasvaisuus ja ravintokalojen hidaskasvuisuus vaikuttavat eri tavalla eri yhdisteiden kertymisvoimakkuuteen. Lohen kutuvaelluksen aikana sen lihaksen myrkkypitoisuudet suurenevat paaston ja vitellogeneesin vuoksi jopa moninkertaiseksi. 8. Tutkimuksen uutinen: Lohen ravintokalojen organohalogeeniyhdisteiden pitoisuuksissa on eroja eri merialueiden välillä ja erot kertaantuvat lohissa. Siten lohessa organohalogeenien pitoisuudet vaihtelevat lohen iän ja syönnösalueen myötä. 9. Tulosten julkaiseminen ja tuloksista tiedottaminen: julkaisut 2007:2, 2008:1 10. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Evira, ICES, Jyväskylän yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, National Institute of Nutrition and Seafood Research (NIFES, Norja), Fiskeriverket (Ruotsi) ja SYKE 11. Henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo keskeisistä rahoituslähteistä: Henkilötyövuosia kertyi 2,2 htv. Kokonaiskustannukset olivat ja hanketta rahoitti RKTL. 12. Tutkimuksen arviointi ja kokemukset: Evirassa tehtävät biokemialliset analyysit olivat aikataulusta jäljessä, ja lisäksi eräissä saaduissa tuloksissa ilmeni virheitä, joiden takia tulokset jouduttiin käsittelemään uudestaan. Täten myös käsikirjoitusten laadinnassa ollaan edelleen jäljessä suunnitellusta. Organohalogeeniyhdisteiden kertymisestä kalojen eri kudoksiin sekä Kymijoen lohen ruskuaispussipoikasissa havaittujen dioksiinille tyypillisten oireiden yhteydestä emojen ja mädin dioksiinipitoisuuksiin tarvittaisiin lisätutkimuksia. LOPPURAPORTTI 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: Tutkimuksen nimi: Ilmastonmuutoksen vaikutukset kalalajien elinkiertojen avainkohtiin: perustietoa käytännön sovelluksiin 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Ari Huusko (pp), Teppo Vehanen, Rauno Hokki, Teija Haataja 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen tausta ja perustelu: Ilmastonmuutoksen vesieliöstölle aiheuttamien vasteiden ymmärtäminen on keskeinen ekologinen haaste. Ilmastonmuutos vaikuttaa veden lämpötiloihin, veden virtaamiin ja korkeuteen sekä veden laatuun. Vaikutukset näkyvät vesielinympäristöjen eliökoostumuksessa, toiminnassa ja tuotannossa usein ennakoimattomalla tavalla. Yleisellä tasolla tarkasteltuna lämmenneessä ilmastossa lämpimiä olosuhteita suosivien lajien populaatioiden odotetaan kasvavan ja toisaalta kylmää vettä suosivien lajien romahtavan. Tätä karkean tason muutossuuntausta maassamme ilmentävät esimerkiksi viimeisimmän vuosikymmenen aikana 4

11 tapahtunut kuhakantojen vahvistuminen etenkin lajin levinneisyysalueen pohjoisosissa ja toisaalta monien lohikalakantojen hiipuminen. Tarkat arviot konkreettisista lajikohtaisista muutoksista ovat vielä epävarmoja ja jopa tulkinnanvaraisia. Vesistöjemme kalakannat ovat sopeutuneet varsin hienoviritteisesti vuoden aikojen keskimääräiseen kiertoon, jossa tapahtumat esiintyvät tietyssä fenologisessa järjestyksessä ja tietyn kestoisina. Sekä laaja-alainen ilmaston lämpeneminen että paikallisilmaston muutokset voivat vaikuttaa ratkaisevasti lajin elinkierron vaiheiden ja näihin liittyvien tärkeiden ympäristötekijöiden (esimerkiksi planktontuotannon käynnistyminen keväällä, lämpötilaerot vaelluksen lähtö- ja saapumisalueiden välillä) ajoittumisen suhteeseen, ja johtaa eloonjäännin ja rekrytoinnin voimakkaisiin muutoksiin. Tämä ei koske pelkästään luonnossa tapahtuvaa rekrytointia vaan myös esimerkiksi kalavesien hoitotoiminnassa aikojen saatossa hyväksi havaittu istutusajankohta voi lämmenneessä ilmastossa tuottaa pelkästään huonoja tuloksia ja siten myös kalakantojen ja kalavesien hoitotoimia voidaan joutua uudistamaan. Luotettavaa tietoa ilmastomuutoksen vaikutuksista kalakantoihin voidaan saada kohdistamalla tutkimukset kalalajien elinkierron herkkiin avainkohtiin. 6. Tutkimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö: Tutkimus tavoitteena oli tuottaa 1) ekologista perustietoa ilmastosyklien ja ilmastomuutoksen vaikutuksista kalakantojen runsauteen ja elinkiertojen avainkohtiin ja 2) sovellettavaa tietoa pohjoisten kalakantojen ja niiden hoidon ja käytön suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi siten, että ilmastomuutoksen mahdolliset hyödylliset vaikutukset voitaisiin ennakoida ja haitalliset vaikutukset minimoida. Tutkimuskohteena hankkeessa olivat pääosin lohikalat. 7. Tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset: Ympäristömuuttujia (lämpötilat, virtaamat, jäiden lähdöt yms.) koskevat tiedot kerättiin Ilmatieteenlaitoksen, Merentutkimuslaitoksen ja ympäristökeskusten tietokannoista. Huomattava osa vanhemmasta (ennen vuotta 1960 olevasta) aineistosta oli saatavilla vain paperilla. Kalakantoja koskevat aikasarjat koottiin kirjallisuuslähteistä ja tutkimuslaitoksen arkistoista. Aineistojen kokoaminen ja jalostaminen analysoitaviksi osoittautui suunniteltua työläämmäksi. Aineistojen analysoinnit aloitettiin ja ensimmäiset julkaisukäsikirjoitukset luonnosteltiin. Tutkimusta jatketaan vuosina Lohi ja ilmastonmuutos -nimisenä hankkeena. 8. Tutkimuksen uutinen: Itämeren lohen runsaus ja koko meressä vaihtelevat Itämeren ilmastokausien mukaisesti. 9. Tulosten julkaiseminen ja tuloksista tiedottaminen: Hankkeesta on valmistunut: kotimaisia esitelmiä 1 kpl (2009) ja vieraskielisiä julkaisukäsikirjoituksia 3 kpl (2009). 10. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Ilmatieteenlaitos, Merentutkimuslaitos, SYKE, TEkeskusten kalatalousyksiköt, NTNU (Trondheim, Norja) 11. Henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo keskeisistä rahoituslähteistä: Tutkimushankkeen kokonaiskustannukset olivat ja 1,2 henkilötyövuotta. Tutkimushanketta rahoittivat: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Paltamon, Kuhmon ja Taivalkosken työvoimatoimisto ja MMM/Isto-tutkimusohjelma 12. Tutkimuksen arviointi ja kokemukset: Tutkimuksen toteuttaminen osoittautui ennakoitua työläämmäksi luvun ensimmäisen puoliskon ilmasto- ja ympäristömuuttujatietoja on huomattavalta osaltaan saatavilla vain paperitallenteina, jonka vuoksi näiden aineistojen valmisteluun olisi pitänyt varata runsaasti työaikaa. Aikasarjojen analysointiin liittyvää menetelmällistä osaamista tulisi tutkimuslaitoksessa lisätä. 5

12 LOPPURAPORTTI 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: Tutkimuksen nimi: Pohjoisten virtavesien elinympäristökunnostusten vaikutusten arviointi 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Ari Huusko (pp), Teppo Vehanen, Aki Mäki- Petäys, Rauno Hokki, Tapio Laaksonen, Teija Haataja 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen tausta ja perustelu: Vaikka virtavesikunnostuksia on tehty maassamme jo kolmen vuosikymmenen ajan, niiden vaikutuksista jokiekosysteemeihin ei ole riittävästi tietoa. Kunnostustoiminnan laajuuteen ja käytettyihin resursseihin nähden kunnostusten vaikutusten seuranta ja arviointi on toistaiseksi ollut vähäistä. Kunnollisten seurantaohjelmien puutteen vuoksi tiedot kunnostusten vaikutuksista kalakantojen menestymiselle ovat parhaimmillaankin olleet hyvin epävarmoja. Toteutetuissa seurannoissa tutkimusasetelma on ollut usein puutteellinen erityisesti ennen kunnostuksia vallinneen tilanteen osalta. Jokiin on kunnostusten yhteydessä usein istutettu myös kalanpoikasia, mikä on vaikeuttanut selkeiden päätelmien tekemistä kunnostuksen vaikutuksista kalakantoihin. Tarve huolellisesti suunniteltujen tutkimusasetelmien toteuttamiseksi kunnostusten kalataloudellisten vaikutusten selvittämiksi on ollut ja on edelleenkin suuri. Tutkimus oli jatkoa vuosina toteutetulle jokikunnostuksiin liittyvälle monitorointihankkeelle. 6. Tutkimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö: Tutkimuksessa selvitettiin kunnostuksen vaikutusta pienten jokien ja purojen eliöyhteisöihin, ennen kaikkea kaloihin. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa sovellettavaa tietoa kalakantojen hoidon ja jokikunnostushankkeiden suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Nyt kuudessa purossa toteutettu monitorointijakso oli kaksi vuotta, mikä yhdessä aiemmin toteutetun monitoroinnin kanssa muodostaa puroille yhdeksän vuoden seuranta-ajan, kolme vuotta ennen kunnostusta ja 6 vuotta kunnostuksen jälkeen, ns. BACI -tutkimusasetelman mukaisesti. Seurantakohteina olivat veden laatu, koskisammalten peittävyys, pohjaeläimistö ja kalasto, erityisesti taimen. Lisäksi kartoitettiin muualla toteutettujen jokikunnostuksiin liittyvien seurantojen aineistoja ja niiden käyttökelpoisuutta kunnostusvaikutusten arvioinnissa ja aloitettiin kertyneiden aineistojen työstäminen. 7. Tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset: Laaja purojen jatkomonitorointi saatiin toteutettua onnistuneesti tutkimusvuosina. Panostus laadukkaan kenttäaineiston keräämiseen, kestäen aina vuoden 2009 lopulle, vei resursseja aineistojen käsittelyltä, jonka seurauksena hankkeen lopulliset tulokset ilmestyvät aikanaan tutkimuslaitoksessa suunnitteilla olevan rakennettujen jokien tutkimusohjelman hankkeiden tulosteina. 8. Tutkimuksen uutinen: Maastamme ei ole juuri ollenkaan julkaistua tietoa koskikunnostusten vaikutuksista kalayhteisön koostumukseen, kalatiheyteen ja kalatuotantoon. Seurantojen pääasiallisia puutteita ovat olleet lyhyt tai kokonaan puuttuva ennen kunnostuksia tapahtunut seuranta ja vaihtelevansuuruisten istutusten sävyttämä kunnostuksen jälkeinen seuranta. 9. Tulosten julkaiseminen ja tuloksista tiedottaminen: Hankkeesta on valmistunut: kotimaisia esitelmiä 5 kpl, ulkomaisia esitelmiä 7 kpl ja vieraskielisiä julkaisuja tai julkaisukäsikirjoituksia 3 kpl. 10. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Oulun yliopiston biologian laitoksen (prof. Timo Muotka) kanssa. 6

13 11. Henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo keskeisistä rahoituslähteistä: Tutkimushankkeen kokonaiskustannukset olivat ja 3,3 henkilötyövuotta Tutkimushanketta rahoittivat: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Paltamon, Kuhmon ja Taivalkosken työvoimatoimisto 12. Tutkimuksen arviointi ja kokemukset: Poikkeuksellisen pitkäaikainen jokikunnostuksiin liittyvä kattava seuranta-aineisto saatiin kerättyä järjestelmällisesti. Jokikunnostusten pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan edelleen lisää tutkimustietoa. Tulosten tuottaminen jäi kesken. LOPPURAPORTTI 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: Tutkimuksen nimi: EFI+, Eurooppalaisen kalaindeksin soveltaminen Suomessa 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Teppo Vehanen 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Työ oli EU:n 6 puiteohjelman hanke, jossa sovellettiin ja testattiin Eurooppalaista kalaindeksiä Suomen jokivesien tilan ekologisessa arvioinnissa. EU:n vesipuitedirektiivi ja sen toimeenpanoksi säädetty kansallinen lainsäädäntö edellyttää että jokien ekologinen tila määritetään myös kalastoa mittarina käyttäen. 6. Tutkimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö: Työssä osallistuttiin asiantuntijoina Eurooppalaisen kala-aineiston käsittelyyn sekä Eurooppalaisen kalayhteisötiedon luokitteluun sekä jokien tilaa mittaavan indeksin kehittämiseen. 7. Tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset: Uutta Eurooppalaista kalaindeksiä (EFI+) voidaan käyttää Suomen jokivesien tilan arvioinnissa. 8. Tutkimuksen uutinen: Jokivesien ekologisen tilan arviointi on tärkeää. 9. Tulosten julkaiseminen ja tuloksista tiedottaminen: Julkaiseminen ja tiedottaminen tapahtui yhdessä muiden hankepartnereiden kanssa. Lisätietoja löytyy hankkeen www-sivuilta: Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Työssä oli useita yhteistyökumppaneita eri Euroopan maista. 11. Henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo keskeisistä rahoituslähteistä: Henkilötyövuosia kertyi 1,0 htv. Kokonaiskustannukset olivat , budjettivarat ja EU 12. Tutkimuksen arviointi ja kokemukset: Tutkimus toteutui suunnitelmien mukaisesti. 1. Tutkimuksen numero: ja ja

14 2. Tutkimuksen nimi: Kalavesien tila ja kunnostaminen, asiantuntija- ja erillistehtävät 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta : Antti Lappalainen (pp), useita tutkijoita 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Toimintoon sisältyy varauksia kalavesien tila ja kunnostaminen hankeryhmän yleiskuluihin (mm. matka-, koulutus- ja painatuskuluja), tutkimushankkeiden suunnittelua ja valmistelua, päättyvien tutkimusten jälkihoitoa sekä pieniä tutkimus-, myynti- ja muita hankkeita. 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Kalkkistenkosken hoitosuunnitelmaan liittyvät tilaustyöt toteutettiin. Simunankosken taimenkannan hoito-ohjelman toteuttamista jatkettiin. Lapin ympäristökeskukselle tehtiin tilaustyönä Kemijoen lohen ylösnousu suunnitelma. Pienimuotoinen esitutkimus rannikon matalille alueille soveltuvista kaikuluotausmenetelmistä tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Merituulivoimapuistojen ympäristövaikutuksia käsittelevää kirjallisuuskatsausta ei saatu valmiiksi, työ jatkuu vuoden 2010 puolella. 7. Tutkimuksen uutinen vuodelta 2009: 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Helsingin yliopisto. 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Henkilötyövuosia 0,7 htv; kokonaiskustannukset , Myyntitoiminnon osuus rahoituksesta Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Tulostavoitteet toteutuivat lukuunottamatta merituulivoimapuistojen ympäristövaikutuksia käsittelevää kirjallisuuskatsausta, jota ei saatu valmiiksi.tiedotustavoitteita ei ollut. 1. Tutkimuksen numero: Tutkimuksen nimi: Haitalliset aineet ja kalojen elinympäristön muutokset kalat, kalakannat ja kalatalous 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Pekka J. Vuorinen (pp), Marja Keinänen, Antti Lappalainen, Raimo Parmanne ja Martti Rask 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelut: Hankkeessa tutkitaan eliöstölle ja ihmiselle haitallisiksi arvioitujen aineiden (mm. dioksiinien, PCB-yhdisteiden, bromattujen palonestoaineiden, orgaanisten tinayhdisteiden, raskasmetallien, öljyperäisten ja radioaktiivisten aineiden ja levämyrkkyjen) kertymistä ja vaikutuksia kaloihin sekä tutkitaan elinympäristön muutosten (mm. ilmastonmuutos: lämpötila ja saliniteetti) vaikutuksia kaloihin ja niiden lisääntymiseen. Tietoa vaikutuksista kaloihin tarvitaan kalavesien hoidossa, ja tietoa kalojen haitta-ainepitoisuuksista tarvitaan mm. arvioitaessa niistä aiheutuvaa riskiä kuluttajille ja kalataloudelle. 8

15 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Kerättiin kalanäytteet Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) koordinoimaan valtakunnalliseen tutkimukseen organohalogeeniyhdisteiden pitoisuuksista meri- ja järvialueiden kaloissa (EU Kalat II). Näytteitä kerättiin tärkeimmiltä kalastusalueilta merellä ja vertailuksi muutamasta kohteesta sisävesillä tarkoituksena hankkia uutta tietoa seuraaviin EU:n kanssa käytäviin neuvotteluihin Itämeren kalojen mahdollisista käyttörajoituksista. Koesarjan, jossa tutkittiin lämpötilan vaikutuksia siian mädin hedelmöitymiseen ja alkionkehitykseen, tuloksista jätettiin julkaistavaksi käsikirjoitus. Kerättiin näytteet eri biomarkkereita varten Suomenlahden ahvenista. Jätettiin julkaistavaksi käsikirjoitus Evon järvien haukien ja ahventen radioaktiivisuuden kehityksestä Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeiseltä 20 vuoden ajalta. Osallistuttiin myös Haitallisten aineiden seurannan yhteistyöryhmän (HASE) sekä ICES:n WGBEC- ja SGEH-työryhmän ja kansallisen AMAP-työryhmän työskentelyyn. 7. Tutkimuksen vuoden 2009 uutinen: Tutkimuslaitos on mukana uudessa kalojen dioksiinipitoisuuksia koskevassa tutkimuksessa, jossa on tarkoituksena saada uutta tietoa tulossa oleviin neuvotteluihin EU:n kanssa, kun Suomella voimassa oleva poikkeuslupa Itämeren kalojen markkinoinnista menee umpeen vuoden 2011 lopussa. 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Helsingin ja Jyväskylän yliopistot, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, SYKE ja Säteilyturvakeskus 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Henkilötyövuosia kertyi 1,0 htv. Kokonaiskustannukset olivat ja hanketta rahoittivat RKTL ja MMM. 10. Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Tutkimus on toteutunut lähes suunnitellusti: EU-Kalat II -hankkeessa näytteet saatiin kerättyä suunnitelman mukaan, ja hankkeesta tiedotettiin yhteistyökumppaneiden kanssa. Käsikirjoitukset saatiin laadittua ja jätettyä julkaistavaksi, paitsi käsikirjoitus nodulariinin vaikutuksista taimeneen ei valmistunut resurssipulan vuoksi. Suomenlahden ahvenista saatiin biomarkkerinäytteet kerättyä, mutta niiden analysointi on viivästynyt Eviran analysointiruuhkan vuoksi. 1. Tutkimuksen numero: Tutkimuksen nimi: BEAST, Kemikaalistressin biologiset vaikutukset: ekosysteemin terveydentilan arviointimenetelmien kehittäminen 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Pekka J. Vuorinen (pp), Marja Keinänen 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelut: Hankkeessa testataan ja validoidaan Itämereen pääsevien haitallisten aineiden yhteisvaikutusten mittausmenetelmiä kaloihin ja niiden lisääntymiseen. Tietoa tarvitaan Itämeren meriekosysteemin terveydentilan arviointiin tähtäävän yhdistetyn kemiallisbiologisen seurannan strategian laatimiseksi. 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Osallistuttiin hankkeen aloituskokoukseen Helsingissä. Kerättiin näytteet Suomenlahden kaloista hankkeen 1. näytekampanjan mukaisesti. 9

16 7. Tutkimuksen vuoden 2009 uutinen: Suomenlahden näytteet otettiin Arandan ja Walther Herwig III:n yhteisristeilyllä. 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: SYKE ja yhteensä 15 laboratoriota kaikista Itämeren ympärysvaltioista 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Henkilötyövuosia kertyi 0,1 htv. Kokonaiskustannukset olivat ja hanketta rahoitti RKTL. 10. Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Hanke eteni lähes suunnitelman mukaisesti. 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: Tutkimuksen nimi: VELMU Rannikon kalojen lisääntymisalueet 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Antti Lappalainen (pp), Meri Kallasvuo, Lauri Urho ja Heikki Auvinen 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Tutkimus on osa valtakunnallista vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmaa (VELMU), jota toteutetaan eri hallinnonalojen yhteistyönä. RKTL kehittää kalojen lisääntymisalueiden maastokartoitusmenetelmiä sekä kaukokartoitusmenetelmien hyödyntämistä lisääntymisalueiden inventoinneissa ja osallistuu inventointien tekemiseen alueellisella tasolla. 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Vuonna 2009 kartoitettiin pelagisten poikasten (silakka, kuore, ahven, kuha) esiintymisalueita Porvoon ja Pernajan välisellä merialueella 60 näytteenottolinjalla. Siian poikasalueita kartoitettiin itäisellä Suomenlahdella. Mallinnuksessa tarvittavaa vedenlaatutietoa kartoitettiin Suomenlahdella Helsingin ja Pernajan välisellä rannikkoalueella. Mallien avulla tuotettiin todennäköisyyskartat hauen, särjen ja kuhan lisääntymisalueista Helsingin ja Pernajan väliselle merialueelle. Vuoden 2009 aikana julkaistiin tuloksista yksi tieteellinen artikkeli ja kaksi käsikirjoitusta lähetettiin julkaistavaksi. Tuloksia esiteltiin ICES -vuosikokouksessa. 7. Tutkimuksen vuoden 2009 uutinen: SYKE:ssä tarkoitusta varten tehty, koko Suomenlahden kattava ja korkean resoluution omaava AWIFS- satelliittikuviin perustuva pintaveden sameuskartta osoittautui hyväksi tausta-aineistoksi rannikon kuhan lisääntymisalueiden sijainnin mallintamisessa. 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Osallistuttiin VELMU-projektiryhmän toimintaan ja yhteistyöhön. Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin Fiskeriverketin kanssa. 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Henkilötyövuosia 1,9 htv. Kokonaiskustannukset Pääasialliset rahoituslähteet: budjettivarat, MMM yhteistutkimukset 10. Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Tavoitteet saavutettiin lähes suunnitelmien mukaisesti. Suunnitelluista tieteellisistä käsikirjoituksista kaksi jäi tekemättä, 10

17 koska vastuukirjoittajat eivät muista hankkeista aiheutuneiden kiireiden takia ehtineet kirjoitustyötä tehdä. Tuloksista tiedotettiin mm. tiedotteella sekä kongressi- ja seminaariesitelmillä. 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: Tutkimuksen nimi: Vierasperäisten lohikalojen vuorovaikutukset alkuperäislajien kanssa Suomen virtavesissä 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Ari Huusko (pp), Kai Korsu (Oulun yliopisto), Rauno Hokki, Teija Haataja, Pekka Korhonen, Anssi Karvonen (Jyväskylän yliopisto) 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Tutkimus tuottaa sekä 1) ekologista perustietoa vierasperäisten lohikalojen elinympäristön valinnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä ja vuorovaikutuksesta alkuperäislajien kanssa että 2) sovellettavaa tietoa pohjoisten virtavesien kalakantojen hoidon ja käytön suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi siten, että mahdolliset vieraslajeista alkuperäislajistolle aiheutuvat haittavaikutukset voitaisiin minimoida. Tutkimus vastaa kysymykseen, millaisia vaikutuksia vierasperäiset lajit aiheuttavat maamme virtavesien alkuperäislajien kannoille ja ovatko vaikutukset ennakoitavissa. 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Jatkettiin Suomessa tehtyjen kirjolohen Carlin-merkintöjen analysointia ja aloitettiin julkaisukirjoituksen valmistelu. Analysoitiin Kainuun virtavesiyksikössä kokeellisena työnä toteutetun taimenen ja kirjolohen (0+ kalat) kasvua, olinpaikan valintaa ja eloonjääntiä selvittävän tutkimuksen aineistoa ja työstettiin julkaisukäsikirjoitus. Laadittiin elinympäristömallinnukseen perustuva julkaisukäsikirjoitus aiheesta hyötyvätkö vierasperäiset lohikalalajit jokikunnostuksista. 7. Tutkimuksen vuoden 2009 uutinen: Kunnostetut kosket näyttävät mallinnustutkimusten perusteella soveltuvan etenkin kotoperäiselle kalalajistolle. Toisaalta tutkimuksemme osoitti, että myös vieraslajit voivat hyötyä kunnostuksista. Mikäli vieraslajien leviämistä jokisysteemeissä halutaan estää, kunnostukset tulee tehdä mahdollisimman tarkoin kotoperäisiä lajeja suosivilla menetelmillä. 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Tutkimusta toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän ja Oulun yliopiston kanssa. 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Henkilötyövuodet yhteensä 0,05 htv. Kokonaiskustannukset RKTL:n ja Paltamon työvoimatoimiston rahoittamana. 10. Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Tavoitteet saavutettiin hyvin. 11

18 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: , ja Tutkimuksen nimi: Avointen rantojen poikasalueet Pohjanlahdella 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Richard Hudd (pp.), Lauri Urho, Hannu Harjunpää ja Alpo Huhmarniemi ja Lari Veneranta 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Tutkimuksessa kehitetään rannikkoalueille karttamalleja karisiian ja myös muikun poikasten esiintymisestä perustuen muuttujiin, jotka rajaavat avointen rantojen kalanpoikastuotantoa. Tietoa ja ymmärrystä poikastuotannosta ja poikastuotantoalueista tarvitaan lisääntymisalueiden suojelussa, poikasistutusten suunnittelussa, ympäristömuutosten vaikutusten seurannassa sekä rannikkoalueiden käytön suunnittelussa. 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Karisiian ja merikutuisen muikun pienpoikasten näytteenottomenetelmien vertailun maastotyöt on tehty ja aiheesta on käsikirjoitus tekeillä. Tukholman eteläpuolella, Trosan saaristossa tehtiin tilaustyönä karisiianpoikasten kartoitus. Intersik-projektin poikaskartoitukset Merenkurkussa käynnistyivät, tulosten analysointi ja vuoden 2010 näytteenoton suunnittelu aloitettiin. Vedenalaisvideolaite hankittiin ja sen kuljetusalustan prototyyppi valmistui. 7. Tutkimuksen vuoden 2009 uutinen: Pohjanlahden eteläosassa ja Itämeren pohjoisosassa karisiianpoikasia esiintyi vain vähäisiä määriä vuonna Siian ja muikun poikasia havaittiin runsaasti puhtailla rannoilla Perämeren pohjoisosassa. 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Perämeren pohjoisosassa käynnistyi yhteistyöprojekti Norrbottenin lääninhallituksen kanssa. Interreg -hanketta (Intersik) toteutetaan yhteistyössä Länsipohjanläänin lääninhallituksen kanssa. Yhteistyötä tehtiin lisäksi Lundin yliopiston, Metsähallituksen ja Piitimen kunnan kanssa. 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Henkilötyövuodet yhteensä 2,6 htv ja kokonaiskustannukset Tärkeimmät rahoituslähteet: Interreg -rakennerahasto, Norrbottenin lääninhallitus ja Södermanlandin lääninhallitus 10. Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Tulostavoitteet toteutuivat suunnitellusti lukuun ottamatta sitä, että käsikirjoitusta siianpoikasten poikastuotantoalueiden muutoksista 1990-luvun alun tilanteen ja vuosien välillä ei saatu valmiiksi. Hankkeen kotisivut on päivitetty suunnitelmien mukaisesti. Intersik -projektin oma sivu toimii kahdella kielellä kahdessa maassa. Meriharjuksesta kirjoitettu yleistajuinen artikkeli julkaistiin Erä -lehdessä 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: Tutkimuksen nimi: Kalasto-, kalakantamuutokset ja tulokaslajit ilmaston muuttuessa 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Lauri Urho (pp), Zeynep Pekcan-Hekim, Jussi Pennanen, Richard Hudd, Lari Veneranta, Heikki Auvinen, Jari Raitaniemi, Outi Heikinheimo 4. Tutkimuksen kesto:

19 5. Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Tarkoituksena on tuottaa arvioita siitä, miten Suomen kalasto ja kalakannat muuttuvat ilmaston muuttuessa. Tuloksia voidaan käyttää mm. arvioitaessa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ammatti- ja vapaa-ajankalastukseen, kalaistutuksiin sekä niiden sopeuttamisessa ilmastomuutoksen vaikutuksiin. 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Vieraslajien esiintymistä kartoitettiin Suomenlahdella ja piikkimonnin osalta lähinnä Uudenmaan sisävesistä: Piikkimonnin esiintymisessä oli tapahtunut huomattavia muutoksia. Hopearuutanan esiintymistietoihin saatiin täydennystä ja niistä tehtiin paikkatietotiedosto ja esiintymäkartta. Mustakitatokon havaintotietoja kertyi aiemman yhden yksilön havainnon jälkeen kahdelta muulta alueelta, joista Helsingin esiintymän laajuutta kartoitettiin tarkemmin. Toistaiseksi se näyttää rajoittuvan varsin suppealle alueelle. Saalis- ja kalakanta-aineistoja analysoitiin ja verrattiin taustamuuttujiin mahdollisten ilmastonmuutosyhteyksien löytämiseksi lähinnä kuhan osalta ja havaittiin, että vain lämpimät kesät tuottavat runsaita vuosiluokkia ja ne olivat yleisempiä kahtena viime vuosikymmenenä. Suomessa tavattujen sampikalojen esiintymistiedot koottiin ja kirjoitettiin sampikaloista suomenkielisiä artikkeleita (julkaistaan keväällä 2010). Hopearuutanasta ja mustakitatokosta laadittiin lajisivut (julkaistaan kesällä 2010). Siikaistutusten, siian lisääntymisen ja siikasaaliiden määristä ja niiden suhteesta ilmastomuuttujiin kerättiin aineistoa tieteellisiä kirjoituksia varten. 7. Tutkimuksen vuoden 2009 uutinen: Sampikalat ovat nykyään rannikollamme satunnaisia vieraslajeja, lukuun ottamatta yksittäisiä eteläiseltä Itämereltä peräisin olevia merkittyjä sinisampiistukkaita. Vieraslajeista mustakitatokko ja hopearuutana ovat muodostaneet pysyvät kannat Etelä- Suomen merialueelle. Mustakitatokon esiintymät ovat hyvin paikallisia, kun taas hopearuutanaa esiintyy useilla alueilla Suomenlahden ja Saaristomeren matalilla alueilla. 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Helsingin Yliopisto, Suomen vieraslajistrategiatyöryhmät, EVIRA, SYKE, Ilmatieteenlaitos, Kala- ja vesitutkimus, Eestin merentutkimuslaitos 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Tutkimuksen henkilötyövuodet: 1,41 htv, kokonaiskustannukset: MMM (ISTO) yhteistutkimukset 10. Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Suuri osa tavoitteista saavutettiin suunnitelmien mukaisesti. Hankkeelle luotiin kotisivu ja hankkeesta on tiedotettu eri foorumeilla ja alustavia tuloksia esitelty mm. posterin ja esitelmien avulla. Tulosten julkaisemista ja tieteellisten käsikirjoitusten viimeistely siirtyi vuodelle Tutkimuksen numero: ja Tutkimuksen nimi: Kestävän kalastuksen periaate kalakantojen hoidossa 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Jukka Ruuhijärvi (pp), Martti Rask, Pekka Jokela, Simo Jalli, Sami Vesala, Pasi Ala-Opas, Joni Tiainen ja Ari Westermark 4. Tutkimuksen kesto: Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Hankkeessa tutkitaan eteläsuomalaisten järvien tärkeimpien petokalojen, hauen ahvenen ja kuhan kalastuksen määrän, laadun ja ohjauksen vaikutuksia petokalakantoihin ja muuhun vesiekosysteemiin. Tavoitteena on kehittää kestävän kalastuksen malleja, joita sovellettaessa järvet tuottaisivat hyvää ja kalastajia tyydyttävää petokalasaalista ja samalla järvien ekologinen tila säilyisi hyvänä tai paranisi. 13

20 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Evon riistan- ja kalantutkimuksen hallinnassa olevilla seitsemällä tämän tutkimuksen koejärvellä on avustettu HY:n tutkijaryhmää kalakantojen merkintä-takaisinpyynneissä ja muissa näytteenotoissa. Kestävän ja kestämättömän kalastuksen kokeiluja jatkettiin vuonna 2009 Evon tutkimusjärvillä. Tutkimuksen suurempiin kohdejärviin, Pääjärveen ja Katumajärveen vuonna 2009 istutetut kesänvanhat kuhanpoikaset merkittiin otoliittivärjäyksellä (ARS) ja kummankin järven kalastuksesta vuodelta 2008 tehtiin tiedustelu. Pääjärvellä aloitettiin järvestä jigillä pyydettyjen kuhien nuolimerkintä. Ravintoketjukunnostustutkimuksen kohdejärvillä (Vesijärvi, Äimäjärvi, Tuusulanjärvi) on jatkettu kalakantojen rakenteen tutkimusta verkkokoekalastuksin, kalojen kasvututkimuksia ja tehty saalistutkimuksia tiedusteluin. Äimäjärven kalayhteisön toipumisesta vuoden 2003 kalakuolemasta laadittiin käsikirjoitus, joka hyväksyttiin julkaistavaksi. Äimäjärvestä on kerätty ja analysoitu myös eliöstön vakaita isotooppeja yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Vesijärvellä aloitettiin Enonselän ravintoverkkotutkimus yhdessä HY:n kanssa Vesijärvisäätiön rahoituksella. 7. Tutkimuksen vuoden 2009 uutinen: Pääjärvellä merkittiin syksyllä 2009 yhteensä 117 jigillä pyydettyä cm kuhaa monipalautettavalla nuolimerkillä. Menetelmällä voidaan tutkia mm. pyydä ja päästä-kalastusta, eri pyyntimuotojen osuutta kuhasaaliissa sekä kuhien liikkeitä. 8. Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö: Yhteistutkimus Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitoksen kanssa. Ohjausryhmätyöskentely tutkimuksen päärahoittajan Bror Serlachiuksen säätiön ja Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteen laitoksen kanssa. Hämeen tutkimusjärvillä yhteistyötä myös HY:n Lammin biologisen aseman kanssa. Lahden Vesijärvellä yhteistyö Lahden kaupungin, Vesijärvisäätiön, Lahti Aquan ja HY:n ympäristötieteiden laitoksen kanssa. Tuusulanjärvellä yhteistyö Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän ja HY:n ympäristötieteiden laitoksen kanssa. 9. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimistä rahoituslähteistä vuonna 2009: Henkilötyövuodet 1,9 htv, kokonaiskustannukset RKTL:n budjettivarat ja Vesijärvisäätiö. Myyntirahoitus Lahti Aqua Oy ja Keski- Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä Arvio vuoden 2009 tulos- ja tiedotustavoitteiden toteutumisesta: Ovat toteutuneet hyvin. 1. Tutkimuksen numero ja mahdollinen seurantatunnus: Tutkimuksen nimi: Kalakantojen rakenne Itämeren vertailualueilla 3. Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta: Antti Lappalainen (pp), Jukka Mikkola, Karl Sundman, Jukka Pönni, Hannu Harjunpää, Tapani Heikkinen, Tauno Nurmio 4. Tutkimuksen kesto: jatkuva 5. Tutkimuksen sisältö ja perustelu: Seurataan kalakantojen ja kalayhteisöjen rakennetta eri osissa Itämerta sijaitsevilla pysyvillä vertailualueilla. Tietoa käytetään Itämeren rannikkovesien tilan ja kalakantamuutosten arviointiin. 6. Tärkeimmät vuoden 2009 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset: Koekalastukset Saaristomeren Brunskärissä, pääkaupunkiseudun edustalla ja Tvärminnen edustalla toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Osallistuttiin myös Haapasaaren alueella itäisellä Suomenlahdella 14

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu?

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Lari Veneranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Vaasa Suuria kaloja ei ole ilman pieniä kaloja Kalojen kutu- ja poikasalueet

Lisätiedot

Kalantutkimuksen toimintakertomukset

Kalantutkimuksen toimintakertomukset Kalantutkimuksen toimintakertomukset vuodelta 2010 Toimittajat: Pirkko Laine, Kati Manninen, Petri Heinimaa, Antti Lappalainen, Ari Leskelä, Raimo Parmanne, Markku Pursiainen, Martti Rask ja Matti Salminen

Lisätiedot

KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR)

KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) Verkostoitunut kalatalouden kehitystyö Kalavarojen elinvoimaisuuden parantaminen Kalavesien kunnostukset & kalojen lisääntyminen

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

Kalantutkimuksen toimintakertomukset

Kalantutkimuksen toimintakertomukset Kalantutkimuksen toimintakertomukset vuodelta 2011 Toimittajat: Kati Manninen, Petri Heinimaa, Antti Lappalainen, Ari Leskelä, Aki Mäki-Petäys, Markku Pursiainen, Martti Rask ja Matti Salminen Riista-

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Tietoa kestäviin valintoihin

Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Tietoa kestäviin valintoihin Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Antti Lappalainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 7.12.2010 Tavoitteet: 1. Kehittää toimivia ja kustannustehokkaita menetelmiä rannikon talouskalalajien lisääntymisalueiden

Lisätiedot

Raputalousohjelma 2005-2012

Raputalousohjelma 2005-2012 Raputalousohjelma 2005-2012 Päätös- ja evaluointityöpaja, Jyväskylä 13.3.2013 Markku Pursiainen Tiedosta ratkaisuja kestäviin Riista- valintoihin ja kalatalouden tutkimuslaitos Ohjelman valmistelu RKTL:n

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi

Lisätiedot

KEHITTÄMISTARPEITA JA IDEOITA JA KESKUSTELUA

KEHITTÄMISTARPEITA JA IDEOITA JA KESKUSTELUA SL 1: Kutu- ja poikasaluekunnostukset rannikolla Käyttö- ja hoitosuunnittelu ensimmäinen tarve (aikataulu) Kunnostusten suunnittelu mukaan kiinteäksi osaksi Kutu- ja poikasalueet kartalle, mukaan myös

Lisätiedot

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Antti Lappalainen ja Tapio Keskinen Tampere 10.11.2017 Kalatalouden ympäristöohjelma Taustaa Kalastuslain uudistus: Tarkoituksena on mm. antaa työvälineet kalastuksen

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Karhijärven kalaston nykytila

Karhijärven kalaston nykytila Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät

Lisätiedot

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhaseminaari 2017 Tampere 18.5.2017 Heikki Auvinen, Luke 1 Teppo TutkijaHHeikki Auvinen Heikki Kalastus 2 Heikki Auvinen Kuhaseminaari Tampere 18.5.2017

Lisätiedot

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve EU-kalat II EU kalat II Kalan syöntisuositusten uudistamistarve Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max Buzun Itämeri seminaari 27.5.2011 Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira Evira 2004 ja 2009: Poikkeukset

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos G. Van Ryckevorsel Esityksen sisältö Kansallinen kalatiestrategia 2012 Lohen elinkierto Ylä-Kemijoen lohen mahdolliset

Lisätiedot

Muutokset kotimaisen luonnonkalan ympäristömyrkkypitoisuuksissa (EU-kalat III)

Muutokset kotimaisen luonnonkalan ympäristömyrkkypitoisuuksissa (EU-kalat III) Muutokset kotimaisen luonnonkalan ympäristömyrkkypitoisuuksissa (EU-kalat III) Tässä kalvosarjassa on esitelty hankkeen keskeisimmät tulokset tiiviisti. Koko raportti on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/urn:isbn:978-952-287-600-3

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Saaristomeren ja Selkämeren tila Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma 29.5.2018 Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Merenhoito Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka tuli

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Laadukasta paikkatietoa lisääntymisalueista KHS-työhön esimerkkinä Porvoon-Sipoon kalatalousalue

Laadukasta paikkatietoa lisääntymisalueista KHS-työhön esimerkkinä Porvoon-Sipoon kalatalousalue Laadukasta paikkatietoa lisääntymisalueista KHS-työhön esimerkkinä Porvoon-Sipoon kalatalousalue Antti Lappalainen & Sanna Kuningas Innovaatiopäivät 9.11.2018 Porvoon-Sipoon kalatalousalue Yhteistyö kalastusalueen

Lisätiedot

Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa

Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa U-kalat II Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max uzun Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa Itämeri-seminaari, 7.. Riikka iraksinen, THL U-kalat II 9 ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa Itämeri,

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.

Lisätiedot

Kalastuslain tavoitteena on kalavarojen elinvoimaisuuden varmistaminen

Kalastuslain tavoitteena on kalavarojen elinvoimaisuuden varmistaminen Kalastuslain tavoitteena on kalavarojen elinvoimaisuuden varmistaminen Luontaista lisääntymistä edistetään ja istutuksia vähennetään tarvitaan aiempaa kustannustehokkaampia istukkaita tarvitaan kalavarojen

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012 Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-212 Jukka Ruuhijärvi, Sami Vesala ja Martti Rask Riistan- ja kalantutkimus, Evo Tuusulanjärven tila paremmaksi seminaari Gustavelund,

Lisätiedot

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen

Lisätiedot

Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä

Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä Markku Pursiainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Haitalliset vieraslajit Suomessa Toimittajaseminaari Säätytalo, Snellmanninkatu 9-11, Helsinki Sisävesien

Lisätiedot

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kiitokset Anne Laine Aki Mäki-Petäys Timo P. Karjalainen Esa Laajala Arto Hirvonen Timo

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Jarmo Makkonen viljelypäällikkö Enonkoski 26.8.2008 Vesiviljely-yksikön organisaatio vesiviljelyjohtaja johtotiimi (J) / johtoryhmä tiimit (A,K,V)

Lisätiedot

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN?

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? HAASTEITA RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUKSELLE VAELLUSKALASEMINAARI 22.9.2011 Keminmaa Aki Mäki-Petäys RKTL RAKENNETTUJEN JOKIEN

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS

RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI 7.10.2014 Fortum Keilaniemi Aki Mäki-Petäys Esityksen sisältö Tutkimusohjelman fokus

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä 15.3.2012 Nakkila Kuuluu alkuperäiseen lajistoomme Koko maa on luontaista

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Tuusulanjoen kunnostukseen liittyvä kalastotarkkailu vuonna 2004

Tuusulanjoen kunnostukseen liittyvä kalastotarkkailu vuonna 2004 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 351 Ari Saura Tuusulanjoen kunnostukseen liittyvä kalastotarkkailu vuonna 2004 Helsinki 2005 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Huhtikuu

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren

Lisätiedot

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 POHJOIS-,ETELÄ JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUEET Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 Tomi Ranta 1, Olli Urpanen 2, Timo Meronen 2 & Jukka Syrjänen 3 Hämeen Kalatalouskeskus

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

Jokitalkkari 2012-2016 -hanke

Jokitalkkari 2012-2016 -hanke Jokitalkkari 2012-2016 -hanke Sipoonjoki, Mustijoki-Mäntsälänjoki, Porvoonjoki, Ilolanjoki, Koskenkylänjoki, Loviisanjoki & Taasianjoki Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Lahti 16.8.2013 Sampo Vainio

Lisätiedot

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily 7.-8.2. 2018 Esityksen sisältö Kuhan vuosiluokkavaihtelun taustalla kesän lämpötilat Kuhakannan kehitys 1980 alkaen

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2012 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Markku Marttinen, kalatalouspalvelut-yksikkö 8.12.2015 1 Uusi kalastuslaki

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Tapio Sutela Aki Mäki-Petäys, Panu Orell & Teppo Vehanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lapin kalatalouspäivät, Rovaniemi 13. 14.11.2014

Lisätiedot

Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Jari Setälä Loppuseminaari 5.3.2013 RKTL Helsinki Taustaa: Kalatalouden rakennemuutos Kotimarkkinat - Kotimaisen kalan osuus suuri - Silakka

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Vaelluskalojen ylisiirtoseminaari 21.4.2016 25.4.2016 1 Laajaa yhteistyötä kala-asioissa Lapin ja Pohjois-Savon ELY-keskukset Maa- ja metsätalousministeriö Vaikutusalueiden

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Vekaransalmen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskus Itämeren entiset ja nykyiset lohijoet ATLANTIC

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus/kalatalouspalvelut KUVES 40v-juhlaseminaari 2016 25.5.2015 kala ELYT

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

Kansallinen Itämeren lohistrategia

Kansallinen Itämeren lohistrategia Kansallinen Itämeren lohistrategia kuulemistilaisuus 3.5.2013 Pellossa Esitys: Lapin Vapaa-ajankalastajat / Jorma Kaaretkoski Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta kassilohi onkin

Lisätiedot

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Jari Raitaniemi, Luonnonvarakeskus Kalapäivät, Caribia, Turku 29.3.2019 Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue KOOSTE KUULEMISPALAUTTEEN VERKKAVASTAUKSISTA LOKAKUU 2018 KOOSTE VERKKOKYSELYN VASTAUKSISTA

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Merimetso kiistanalainen saalistaja Outi Heikinheimo RKTL:n tutkimuspäivät, Turku 31.10.- 1.11.2012. Kuva: Esa Lehtonen

Merimetso kiistanalainen saalistaja Outi Heikinheimo RKTL:n tutkimuspäivät, Turku 31.10.- 1.11.2012. Kuva: Esa Lehtonen Merimetso kiistanalainen saalistaja Outi Heikinheimo RKTL:n tutkimuspäivät, Turku 31.10.- 1.11.2012 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetso kiistan kohteena, tutkimuksen rooli Miksi merimetsoa on

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Vaelluskalafoorumi 11.2.2014, Oulu Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi MMM / Luonnonvaraosasto Sisältö Kalatiestrategia ja MMM / Luonnonvaraosaston strategia

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 7.6.2017 MmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista Lohen elämänkierto Syönnösvaellus merellä 1-4 vuotta Kutuvaellus rannikolla touko-elokuu Lohen viljely ja istutukset: Kudun sijaan mädin lypsy, hedelmöitys ja hautominen sekä poikaskasvatus viljelylaitoksissa

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2013 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS- POHJANMAALLA 4.2.2014 Oulu Heikki Aronpää, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesienhoidon tavoitteena vesien

Lisätiedot

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvilohi...4 1.2 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Lohikalojen

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( )

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( ) RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA (2011-2016) www.rktl.fi/kala/rakennetut_joet/ Vaelluskalojen palauttamista tukevia tutkimuksia Monitavoitteista: biologian,

Lisätiedot

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Siian merkitys Suomessa Siian tarjonta Suomessa 2010: 3 329 tn Tärkeä kala ammatti- ja vapaa-ajan kalastajille,

Lisätiedot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012 Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 212 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 212 Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Hämeenlinnassa, Tammelassa

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA

Lisätiedot

Kalasta tietoa -visa Tehtävät

Kalasta tietoa -visa Tehtävät Kalasta tietoa -visa Tehtävät 1. Mikä kala? Yhdistä viivalla kalan nimi ja kalan kuvan SÄRKI VINKKI Ahvenella on raitoja Hauella on laikkuja AHVEN HAUKI 2. Kalan evät Yhdistä viivalla evä kalan kuvaan

Lisätiedot

Kakskerranjärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013

Kakskerranjärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013 Kakskerranjärven koekalastukset vuonna Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Turun Kakskerranjärven kesällä.

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR)

KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) KALATALOUDEN INNOVAATIOPÄIVÄT Tampere 9.-10.11.2017 Aki Mäki-Petäys ja Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus Esityksen sisältö 1. Ohjelman

Lisätiedot

Saaristomeren kuhankalastuksen säätely tuoreimmat havainnot saaliiden koko- ja ikärakenteesta

Saaristomeren kuhankalastuksen säätely tuoreimmat havainnot saaliiden koko- ja ikärakenteesta Saaristomeren kuhankalastuksen säätely tuoreimmat havainnot saaliiden koko- ja ikärakenteesta Jari Raitaniemi Luonnonvarakeskus TIEDOTUS- ja KOULUTUSRISTEILY AMMATTIKALASTAJILLE 218 7-8.2. 218 Ammattikalastuksen

Lisätiedot

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vaelluskalaseminaari 22.9.2011 Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren alue: - 30 luonnonlohijokea + 10-20 muuta jokea joissa

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Jukka Ruuhijärvi ja Tapio Sutela, RKTL Mikko Olin, HY ympäristötieteen laitos Maa- ja metsätalouden vesistövaikutukset seminaari Helsinki 9.5.2014

Lisätiedot

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018 1 (5) Ympäristövaliokunta Suomen kanta kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES suosituksiin Itämeren vuoden 2018 kalastusmahdollisuuksista Asiantuntijakuuleminen 6.6.2017 LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN

Lisätiedot

Vieraslajit hallintaan

Vieraslajit hallintaan Maa- ja metsätalousvaliokunta Eduskunta 12.11.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta sekä luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta (HE 82/2015

Lisätiedot

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä 1 Virtakutuiset vaelluskalalajit kärsineet elinympäristössä tapahtuneista

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 209/2013 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja

Lisätiedot

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 JOHANNA MEHTÄLÄ 2014 TARKKAILUN PERUSTA Lokan ja Porttipahdan tekojärvien kalaston elohopeapitoisuuksien tarkkailu perustuu

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Lapin Kalatalouspäivät 17.11.2017 Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö ELY Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut 1 Kemijoen kalanhoitovelvoitteet (KHO 30.5.1980)

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot