MODERNI LAIVASTO SÄÄSTÄÄ YMPÄRISTÖÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MODERNI LAIVASTO SÄÄSTÄÄ YMPÄRISTÖÄ"

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖRAPORTTI 2006

2 MODERNI LAIVASTO SÄÄSTÄÄ YMPÄRISTÖÄ 1 Finnairissa ympäristönäkökulmat otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Näin varmistetaan kestävä, kannattava kasvu myös ekologiselta kannalta. Finnair toimii keskellä herkkää ja ainutlaatuista pohjolan luontoa, mikä edellyttää laadukasta ympäristötoimintaa. Vuonna 2006 kansainvälinen keskustelu ilmastomuutoksesta vilkastui ja EU esitti lentoliikenteen liittämistä päästökauppaan. Päästökauppa on laskentaperiaatteiltaan oikeansuuntainen huomioidessaan polttoaineen kulutuksen suhteessa tuotettuun hyötyyn. Lentoliikenteen globaalin luonteen vuoksi ja tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi Finnair pitää kuitenkin tärkeänä, että tavoitteet ja toimenpiteet lentoliikenteen päästöjen vähentämiseksi koskisivat lentoyhtiöitä kaikkialla maailmassa. Finnairin laivaston keski-ikä on alle neljä vuotta. Kehittyneen tekniikkansa ja kevyiden rakenteidensa ansiosta moderni laivasto säästää polttoainetta ja vähentää päästöjä. Taloudellisten lentomenetelmien ja suorien reittivalintojen ansiosta ympäristö huomioidaan entistä paremmin. Kansainvälistä ohjeistusta ja yhteistyötä Finnair noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassa olevaa ympäristölainsäädäntöä ja kansainvälisen siviili-ilmailuorganisaation, ICAO:n, ympäristönsuojelun periaatteita. Yhtiö on myös sitoutunut kansainvälisen lentoyhtiöjärjestön IATA:n jäsenenä vähentämään toiminnastaan aiheutuvia ympäristövaikutuksia taloudellisesti järkevällä tavalla, lentoturvallisuutta vaarantamatta. Lainsäädännön ja kansainvälisten sitoumusten lisäksi ympäristön hyvinvointi edellyttää lentoyhtiön omaa aktiivista työtä. Kohti Euroopan ekotehokkainta laivastoa Kansainvälisen lentoliikenteen ennakoidaan edelleen kasvavan tulevaisuudessa. Kilpailukyvyn ja ympäristön kannalta on tällöin keskeistä liikennöidä ympäristöä mahdollisimman vähän kuluttavalla kalustolla. Moderni laivasto on nopein ja tehokkain tapa vähentää ympäristövaikutuksia. Julkisessa keskustelussa ehdotetut, lentoyhtiöitä kuormittavat keinotekoiset verot ja maksut todellisuudessa hidastaisivat ympäristömyötäisten investointien tekoa. Finnair on suunnitelmallisesti jatkanut laivastouudistuksia. Nykyinen Boeing MD-11 - kaukoliikennelaivasto korvataan viimeistään vuoteen 2014 mennessä Airbus A340 ja A350 - koneilla, todennäköisesti jo aiemmin. Uuden teknologian A350-koneiden polttoaineen kulutus on lähes 30 prosenttia pienempi kuin Boeing MD-11 -koneella. Uusi teknologia näkyy luonnollisesti myös ekotehokkuudessa. Finnairilla on käytössään yksi Euroopan moderneimmista laivastoista. Vanhat Boeing MD-80 - koneet siirtyivät eläkkeelle kesällä 2006 ja uudet Embraer 170/190 -koneet ovat tulleet tilalle. Euroopan runkoreiteillä käytettävistä Airbus A320 -perheen koneista valtaosa on valmistettu luvulla, ja niiden moottorit täyttävät tulevaisuudenkin päästökriteerit. Laivaston taloudellinen polttoaineenkulutus ja vähäiset hiilidioksidipäästöt tukevat Finnairin pyrkimyksiä lentoliikenteelle asetettujen päästötavoitteiden toteuttamisessa Ympäristötyötä maassa ja ilmassa Modernit 76-paikkaiset Embraer 170 ja 100-paikkaiset Embraer 190 -koneet alentavat osaltaan

3 2 lentoliikenteen kasvihuonepäästöjä. Keskeiset ympäristötehokkuutta kuvaavat tunnusluvut, kuten polttoaineenkulutus ja hiilidioksidipäästöt henkilökilometriltä, paranevat entisestään. Lentokoneiden huoltoja ja korjauksia tekevälle Finnair Tekniikalla on voimassa oleva ympäristölupa. Tekniikan alueella on tiedossa suuri rakennushanke kun kahdeksannen lentokonehallin työt alkavat. Hallin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota muun muassa energiaa säästäviin ratkaisuihin. Myös Finnairin käyttämää maakalustoa uusitaan hankkimalla vähäpäästöisiä ajoneuvoja. FINNAIRIN LAIVASTON MELUARVOT Meluntorjunnan mahdollistaa laivaston uudistaminen Suomessa Ilmailulaitos on vastuussa lentoasemien melunhallinnasta. Tavoitteena on melulle altistuvien henkilöiden mahdollisimman pieni määrä, ja keskeinen keino vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseksi on kaavoittaa lentoasemien lähialueita oikein. Finnair kantaa vastuunsa melun vaikutusten vähentämiseksi uudistamalla laivastoaan ja optimoimalla lentoonlähtöjä ja lähestymisiä melunäkökulmasta. Finnairin laivaston uusimmat Embraer 170 ja 190-lentokoneet täyttävät jo nyt tulevaisuuden entistä tiukemmat meluvaatimukset. Finnairin ensimmäinen, kesäkuussa 2006 laivastoon liittynyt Airbus A340 on meluarvoiltaan verrattavissa Boieng MD-11 -laivastoon. Lentokoneiden melusertifiointivaatimukset määrittelee kansainvälinen siviili-ilmailuorganisaatio ICAO. Melumittauspisteet ovat lentoonlähtölinjan ja lähestymislinjan alapuolella sekä kiitoradan sivussa tarkkaan määrätyissä kohdissa. Kunkin mittauspisteen melurajat määräytyvät lentokoneen maksimilentoonlähtöpainon perusteella. Koneen tyyppi Lentoonlähtömelu/ ICAO:n meluraja Sivulinjamelu/ ICAO:n meluraja Moottorityyppi Melukategoria Lähestymismelu/ ICAO:n meluraja MD-11 GE CF6-80C2D1F luku 3 94,7 / 102,3 96,2/101,8 104,1 / 105,0 B P&W 2040 luku 3 87,3 / 93,7 94,4 / 98,2 98,1 / 101,8 A CFM56-5C2 luku 3 95,0 / 103,7 94,7 / 101,4 97,2 / 104,7 B P&W 2040 luku 3 89,7 / 94,1 94,2 / 98,4 98,1 / 102,0 A CFM56-5B6/2P luku 3 83,4 / 90,9 93,0 / 96,4 94,7 / 100,2 A CFM56-5B4/2P luku 3 83,6 / 91,3 94,1 / 96,7 96,0 / 100,4 A CFM56-5B4/2P luku 3 84,9 / 91,6 93,9 / 96,9 96,0 / 100,6 A CFM56-5B3/2P luku 3 86,4 / 92,2 97,9 / 97,2 97,0 / 100,9 A CFM56-5B3/2P luku 3 88,3 / 92,6 97,6 / 97,5 97,0 / 101,1 MD-82/83 P&W JT8D-219 luku 3 90,8 / 91,4 97,2 / 96,7 93,7 / 100,5 Embraer 190 GE CF34-10E luku 3 86,1 / 89,3 91,9 / 95,4 92,7 / 99,2 Embraer 170 GE CF34-8E5 luku 3 84,1 / 89,0 92,3 / 94,2 94,9 / 98,2 ATR 72 P&W 124B luku 3 86,5 / 89,0 84,7 / 94,0 94,1 / 98,0 Taulukko 1. Finnair-konsernin lentokoneet, moottorityypit, melusertifiointiluokat, melusertifiointiarvot ja ICAO:n melurajat eri mittauspisteissä EPNdB-yksiköissä (EPNdB on havaittu vaikuttava melu). Saman konetyypin toisistaan poikkeavat meluarvot johtuvat eri lentoonlähtöpainoista.

4 LENTOLIIKENTEEN AIHEUTTAMAT PÄÄSTÖT ILMAKEHÄÄN 3 Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen jatkuu Vuonna 2006 Finnair-konsernin laivaston kasvihuonepäästöt typen oksidien ja hiilidioksidin osalta nousivat, sillä Boeing MD-11 -koneilla operoitava kaukoliikenne kasvoi 13 % vuoteen 2005 verrattuna. Polttoaineen kulutus suhteutettuna tonnikilometreihin kasvoi kuusi prosenttia. Finnair korvaa Boeing MD-11 -laivastonsa uusilla Airbus A340 ja A350 -koneilla vuosikymmenen vaihteesta alkaen. Ensimmäinen laajarunkoinen Airbus A340 liittyi laivastoon kesäkuussa Loppukeväästä 2007 laivasto kasvaa kahdella A340:llä. Tämän konetyypin kerosiinin kulutus ja vastaavasti hiilidioksidipäästöt ovat 13 % pienemmät Finnairin reiteillä kuin Boeing MD-11:n kulutus ja päästöt. Päästöjen laskenta vuodesta 2006 on muuttunut, sillä nyt ensimmäistä kertaa tilastoissa ovat kaikkien Finnair-konserniin kuuluvien lentoyhtiöiden päästöt. Finnair-konserniin kuuluvat myös Virosta operoiva Aero, joka käyttää ATR 72 -koneita ja Ruotsissa liikennöivä flynordic, jonka laivasto koostuu Boeing MD-80-koneista. Tästä syystä erityisesti operaatioiden ja lentotuntien määrä on kasvanut vuonna 2006 verrattuna edelliseen vuoteen. Moottoripäästöistä raportoidaan typpioksidit, palamattomat hiilivedyt, hiilimonoksidi ja hiilidioksidi. Myös polttoaineen kulutus, operaatioiden lukumäärä sekä suorite myytyinä henkilökilometreinä ja tonnikilometreinä raportoidaan. Tonnikilometreissä on otettu huomioon matkustajien, matkatavaroiden ja rahdin massa sekä kuljetettu matka. Tilastoissa ovat mukana Finnairkonsernin lentoyhtiöiden lentokoneet. Operaatioiden lukumäärä Typpioksidit Palamattomat hiilivedyt Hiilimonoksidi Hiilidioksidi Polttoaineen kulutus Lentoaika tuntia Vuosi Vuosi Vuosi Muutos 05/06 32,2 % 6,0 % -7,9 % 1,5 % 5,7 % 5,7 % 14,9 % Taulukko 2. Lentojen lukumäärä, moottoripäästöt ilmakehään, polttoaineen kulutus ja kokonaislentoaika vuosina 2004, 2005 ja Lisäksi on ilmoitettu vuoden 2006 tunnuslukujen suhteellinen muutos edellisestä vuodesta. Miljoonaa henkilökilometriä Typpioksidit g/hkm Palamattomat hiilivedyt g/hkm Hiilimonoksidi g/hkm Hiilidioksidi g/hkm Polttoaineen kulutus g/hkm Vuosi ,53 0,032 0, Vuosi ,50 0,034 0, Vuosi ,48 0,033 0, Muutos 05/06-0,4 % 6,4 % -7,5% 2,0 % 6,1 % 6,2 % Miljoonaa tonnikilometriä Typpioksidit g / tkm Palamattomat hiilivedyt g/tkm Hiilimonoksidi g/tkm Hiilidioksidi g/tkm Vuosi ,6 0,27 2, Vuosi ,4 0,30 2, Vuosi ,3 0,29 2, Muutos 05/06 2,8 % 3,1 % -10,4 % -1,2 % 2,8 % 2,3% Taulukko 3. Lentoliikenteen aiheuttamat päästöt suhteutettuna maksettuihin henkilökilometreihin (hkm) ja maksettuihin tonnikilometreihin (tkm). Polttoaineen kulutus g/tkm

5 HAIHTUVIEN LIUOTTIMIEN PÄÄSTÖT ILMAKEHÄÄN 4 Alifaattiset hiilivedyt Vuonna 2006 tehtiin Finnair Tekniikassa koneiden maalinpoistoja ennätysmäärä, yhdeksän kappaletta, mikä näkyy lisääntyneenä kemikaalien kulutuksena verrattuna vuoteen Kuuden koneen maalit poistettiin samaan tapaan kuten ennenkin, käyttäen metyleenikloridipohjaista maalinpoistokemikaalia. Kolmeen koneeseen käytettiin ympäristöystävällistä kemikaalia. Myös pienempien osien kemialliseen maalinpoistoon tehtiin kokeita ympäristöystävällisemmillä kemikaaleilla. Aromaattiset hiilivedyt Ketonit Alkoholit Halogenoidut hiilivedyt Sekalaiset liuottimet vuonna 2006 vuonna 2005 vuonna 2004 Maalit ja lakat Maalinpoistoaineet Liimat ja tiivisteaineet Liuottimet Ruosteenestoaineet Puhdistusaineet Pesubensiini/ pesuliuokset Trikloorietyleeni Taulukko 4. Liuotinpäästöt ilmakehään Finnairin teknisellä alueella vuonna 2006 ja vertailuluvut vuosilta 2005 ja Taulukossa on ilmoitettu lisäksi liuottimen laatu sekä päästölähde. MAAKAULUSTON PÄÄSTÖT ILMAKEHÄÄN Taulukko 5. Finnairin maakaluston päästöt ilmakehään Helsinki-Vantaan lentoasemalla vuosina Hiilidioksidipäästöt on laskettu suoraan polttoaineen kulutuksesta polttoaineen toimittajilta saaduilla kertoimilla. Muut päästöt on laskettu liikenteen päästöjä varten kehitetyllä LIPASTO-ohjelmalla. Finnairilla on noin 900 moottoroitua maakalustolaitetta. Muilla kotimaan lentoasemilla maakaluston päästöt olivat noin 4 % Helsinki-Vantaan lentoaseman maakaluston päästöistä / 2005 / 2004 / Hiilidioksidi (CO 2 ) Hiilimonoksidi (CO) Hiilivedyt (HC) 7,5 7,5 7,4 Typpioksidit (NO x ) FINNAIR CATERING JA MATKUSTAMOPALVELU Catering- ja matkustamopalvelutoiminnasta syntyvät jätteet kulkevat Finnair Cateringin kautta. Matkustamossa pyritään lajittelemaan erikseen alumiini, lasi sekä osa muovijätteestä. Marraskuun alusta 2006 kotimaan lennoilla on kerätty talteen energiajae. Vuoden viimeisellä neljänneksellä Cateringin energiajaemäärä oli noussut jo neljä edelliseen kvartaaliin verrattuna tämän keräyksen ansiosta. Finnair Cateringillä on standardin ISO mukainen ympäristöjärjestelmä.

6 5 Sekajätteen määrä laski hieman vuonna 2006, ja energiajakeen määrä nousi yhteensä kymmenisen. Biojätteen määrä puolestaan laski viitisen. EU:n ulkopuolelta tuleva ruokajäte luokitellaan ongelmajätteeksi, joka pitää hävittää polttamalla tai riittävän syvälle hautaamalla. vuonna 2006 vuonna 2005 Sekajäte Biojäte Energiajäte Lasi Pahvi Paperi Muovi (kierrätys) Alumiini (yhteensä) Metalli Hyödynnettävä yhteensä Kaikki Hyöty-% 47,8 43,5 47,6 vuonna 2004 Taulukko 6. Finnairin matkustamopalvelusta ja Finnair Cateringista tulleet jätemäärät jakeittain vuosina

7 LENTOKONEIDEN HUOLTOTOIMINNAN JÄTE 6 Finnair Tekniikassa huolletaan Finnairin lentokoneiden lisäksi useiden muiden lentoyhtiöiden koneita. Jätteiden lajittelu- ja kierrätysaste pyritään pitämään korkeana. Lentokoneiden huoltotoiminnasta syntyy suuri määrä ongelmajätteitä, joiden keräily ja hävittäminen tehdään vastuullisesti. Siitä huolehtii Tekniikan varasto-organisaatio. Myös tähän toimintaan liittyy ympäristöviranomaisen asettamat tiukat lupaehdot. Jäte Jätteen määrä vuonna 2006 Jätteen määrä vuonna 2005 Ultrasuodatinkonsentraatti 16,1 19,0 22,9 Metallihydroksidisakka 2,0 2,5 1,4 Pesuliuotin 23,8 19,5 19,2 Öljyjäte 89,3 105,5 105,7 Liima- ja maalijäte 23,7 23,0 13,2 Maaliohenne 2,4 1,72 10 Muu jäteliuotin 3,7 3,0 16,4 Raskasmetalleja sisältävät erät kuten 18,7 16,9 akut ja paristot 18,9 Muoviraepuhaltimien pöly 8,2 6,3 8,0 SER (sähkö- ja eleektroniikkaromu) 2,2 2,0 1,1 Metalliromu 85,3 83,0 Renkaat 7,9 11,0 Pahvi 24,2 26,62 26,0 Paperi 5,4 5,2 5,0 Biojäte henkilöstöravintoloista 77,1 74,8 59,8 Energiajäte 97,5 85,7 Sekajäte 86,5 84,0 Pakkausjäte 28,9 11,6 Rakennusjäte 0 29,9 Yhdyskuntajäte 306,6 Jätteen määrä vuonna 2004 Taulukko 7. Lentokoneiden korjaus- ja huoltotoiminnasta syntyneen jätteen määrät vuosina VEDENKULUTUS JA JÄTEVEDET Vedenkulutukseen vaikutetaan henkilökunnan koulutuksella ja ohjeistuksella. Jätevesien laatuun liittyy säännöllinen valvonta ja ympäristöviranomaisen asettamat lupaehdot. Vuosi Vedenkulutus (m3/a) Taulukko 8. Finnairin käytössä olevien Helsinki-Vantaan lentoaseman kiinteistöjen vedenkulutus vuosina

8 7 Taulukon luvuista Tekniikan osuus on noin 45 % ja Finnair Cateringin osuus on laskenut noin 22 %:in. Tämä johtuu siitä, että Finnair Cateringin kalustonpuhdistuksessa toimintaa tehostettiin vuonna 2005 ja hyvä kehitys jatkui vuonna Kaluston pestään nykyisin yhdellä isolla koneella entisen kahden sijaan. Yhden koneen käyttö on merkittävästi alentanut veden, sähkön ja pesuaineen kulutusta. Lentokoneiden jäänpoistonesteet aiheuttavat valtaosan Finnairin jätevesikuormasta. Niiden kulutus selviää tulevien materiaalivirtojen määriä esittävässä taulukosta 12. Jätevesien laatua tarkkaillaan kolmesta pisteestä otettavien kokoomanäytteiden avulla. Lisäksi kadmiumpitoisten vesien käsittelytulosta tarkkaillaan erikseen. MAAKALUSTON POLTTOAINEEN KULUTUS JA PÄÄSTÖT Polttoöljyn kulutus on nousut siksi, että polttoöljyä käyttävien työkoneiden määrää on lisätty. Polttoöljy tuottaa vähemmän typenoksidi- ja hiilidioksidipäästöjä kuin dieselkäyttöiset ajoneuvot / litraa 2005 / litraa 2004 / litraa Bensiini 95E Diesel Polttoöljy Taulukko 9. Finnairin maakaluston nestemäisten polttoaineiden käyttömäärät vuosina KIINTEISTÖJEN LÄMPÖENERGIAN KULUTUS Lämpöenergian kulutukseen Finnair Oyj:n kiinteistöissä vaikuttaa erityisesti suurten lentokonehallien käyttö talvella. Finnair Tekniikan käyttämän lämmön osuus on noin 70 % koko lämmönkulutuksesta. Ovien avaamisella on merkittävä vaikutus lämpöenergian kulutukseen. Mikäli talviaikaan yhdellä oven avaamisella voidaan siirtää useampi kuin yksi lentokone halliin tai hallista, energiansäästö on merkittävä. Kulutuslukemiin vaikuttaa paljon myös ulkolämpötila. Vuosi Lämpöenergian kulutus Finnairin kiinteistöissä MWh Taulukko 10. Lämpöenergian kulutus Finnairin kiinteistöissä

9 SÄHKÖNKULUTUS 8 Finnair Cateringin tytäryhtiö Finncatering muutti toukokuussa 2006 Finnairin Eläkesäätiön omistamiin tiloihin, joiden sähkön, lämmön ja veden kulutus näkyvät Finnairin ympäristötilastoissa. Tästä syystä kaikkien kolmen kulutus on kasvanut vuoden 2006 aikana. Vuosi Sähköenergian kulutus Finnairissa MWh Taulukko 11. Sähköenergian kulutus Finnairissa vuosina TULEVAT MATERIAALIVIRRAT Taulukko 12: Finnair Tekniikkaan tulleet ympäristön kannalta keskeisten raaka- ja tarveaineiden määrät tonneina vuosina Jäänpoistonesteet Tyyppi I Tyyppi IV Liimat ja tiivisteaineet 3,3 2,9 3,7 Maalit 14,2 12,4 9,8 Maalinpoistoaineet 25,3 7,5 23,6 Hitsaus- ja termisen ruiskutuksen apuaineet 0,4 0,5 0,6 Pintakäsittely ja vedenkäsittelykemikaalit 2,9 4,4 2,7 Korroosionestoaineet 2,9 1,6 1,4 Puhdistusaineet 63,0 62,7 65,7 Öljyt ja hydraulinesteet 82,1 88,4 64,8 Vuonna 2005 jäänpoisto/-estonesteiden arviointiin otettiin erittäin vahvasti mukaan ympäristönäkökanta. Painotus on ollut usean paksunnetun nesteen (tyypin IV nesteen) sisältämissä nonyylifenolietoksylaateissa (NFE). Uusien NFE -vapaiden tyypin IV nesteitä on testattu ja testaukset jatkuivat vuonna Talvella ryhdyttiin NFE-vapaita nesteitä käyttämään kaikessa jäänestossa ja -poistossa. Vesistöissä NFE:lla on todettu olevan haitallisia vaikutuksia vesieläinten lisääntymiseen. Taulukossa ei ole huomioitu Finnair Cateringin tulevia materiaalivirtoja eikä hankittujen laitteiden, varaosien eikä metallisten materiaalien määriä. Polttoaineiden kulutustiedot on esitetty lentokoneiden moottoripäästöjä käsittelevässä kappaleessa.

Moottoripäästöt, lentomelu ja jätehuolto keskeisimmät haasteet

Moottoripäästöt, lentomelu ja jätehuolto keskeisimmät haasteet YMPÄRISTÖRAPORTTI 2004 1 YMPÄRISTÖTYÖ POHJOLAN HERKÄSSÄ LUONNOSSA Nykyaikaisella kalustolla ja tekniikalla, laadukkaalla ympäristöjohtamisella sekä ympäristöä kunnioittavalla yrityskulttuurilla voidaan

Lisätiedot

Y M PÄ R I S T Ö T I E D O T 2 0 01

Y M PÄ R I S T Ö T I E D O T 2 0 01 YMPÄRISTÖTIEDOT 2001 TAVOITTEENA EKOTEHOKKUUDEN PARANTAMINEN Finnair on Euroopan johtavia lentoyhtiöitä ympäristöasioissa. Vastuuntuntoinen ja avoin ympäristöasioiden hoitaminen on kiinteä osa konsernin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTIEDOT 2002. www.finnair.fi/konserni

YMPÄRISTÖTIEDOT 2002. www.finnair.fi/konserni YMPÄRISTÖTIEDOT 2002 www.finnair.fi/konserni SOPEUTUSTOIMILLA SUOTUISA YMPÄRISTÖVAIKUTUS Suuret muutokset kysynnässä ja tarjonnassa näkyivät vahvas ti Finnairin toiminnassa vuonna 2002. Kysynnän muutoksesta

Lisätiedot

www.finnair.fi/konserni

www.finnair.fi/konserni YMPÄRIS TÖTIEDOT 2003 www.finnair.fi/konserni LENTOLIIKENNE YMPÄRIS TÖASIOISSA MAINETTAAN PAREMPI Lentoliikenne on muodostunut tärkeäksi jokapäiväiseksi toiminnaksi yhteiskunnassamme, ja se on kasvava

Lisätiedot

Ympäristötiedot 2000

Ympäristötiedot 2000 Ympäristötiedot 2000 HAASTEENA YMPÄRISTÖNSUOJELU Lentoliikenteen kehittämiseksi on tehty paljon menneen vuosikymmenen aikana, mutta uudet haasteet odottavat. Yksi vaikeimmista kysymyksistä on, miten rajoittaa

Lisätiedot

Ympäristöraportti 2007

Ympäristöraportti 2007 Ympäristöraportti 2007 GROUP Ympäristötietoisen matkustajan valinta Finnair kantaa itse vastuun ympäristöstä. Matkustaja tekee ympäristömyötäisen päätöksen valitsemalla yhtiön, jolla on moderni laivasto

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö 2 0 0 0 Y m p ä r i s t ö r a p o r t t i j a y m p ä r i s t ö n s u o j e l u n t u n n u s l u v u t v u o d e l t a 1 9 9 9

Y m p ä r i s t ö 2 0 0 0 Y m p ä r i s t ö r a p o r t t i j a y m p ä r i s t ö n s u o j e l u n t u n n u s l u v u t v u o d e l t a 1 9 9 9 Ympäristö 2000 Ympäristöraportti ja ympäristönsuojelun tunnusluvut vuodelta 1999 Sisältö SAATESANAT FINNAIRIN YMPÄRISTÖTOIMINNAN PERIAATTEET 4 Määräykset ja sitoutumiset Ympäristövaikutusten tunnistaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTYÖTÄ MAASSA JA ILMASSA

YMPÄRISTÖTYÖTÄ MAASSA JA ILMASSA YMPÄRISTÖTYÖTÄ MAASSA JA ILMASSA Lehdistötilaisuus 14.4.2008 1 13/04/2008 Kati Ihamäki Helsinki on aina matkan varrella Euroopan ja Aasian välillä kulkee nyt noin 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Markkinat

Lisätiedot

FINNAIRIN YMPÄRISTÖTOIMINNAN PÄÄKOHTIA YMPÄRISTÖRAPORTTI 1997. sivu SISÄLLYS

FINNAIRIN YMPÄRISTÖTOIMINNAN PÄÄKOHTIA YMPÄRISTÖRAPORTTI 1997. sivu SISÄLLYS YMPÄRISTÖRAPORTTI YMPÄRISTÖRAPORTTI 1997 SISÄLLYS sivu Finnairin ympäristötoiminnan pääkohtia 2 Esipuhe 3 Finnairin ympäristötoiminnan periaatteet 4 Taustaa 4 Määräykset ja sitoutumiset 4 Tiedostaminen

Lisätiedot

MODERNI LAIVASTO SÄÄSTÄÄ YMPÄRISTÖÄ

MODERNI LAIVASTO SÄÄSTÄÄ YMPÄRISTÖÄ YMPÄRISTÖRAPORTTI 2005 MODERNI LAIVASTO SÄÄSTÄÄ YMPÄRISTÖÄ 1 Finnairissa ympäristönäkökulmat otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Näin varmistetaan kestävä, kannattava kasvu myös ekologiselta kannalta.

Lisätiedot

Kansainvälisen liikenteen ruokajätehuolto. Jätehuoltopäivät 6.10.2011 Mia Haavisto Laatupäällikkö Finnair Catering Oy

Kansainvälisen liikenteen ruokajätehuolto. Jätehuoltopäivät 6.10.2011 Mia Haavisto Laatupäällikkö Finnair Catering Oy 6. Lokakuuta 2011 Kansainvälisen liikenteen ruokajätehuolto Jätehuoltopäivät 6.10.2011 Mia Haavisto Laatupäällikkö Finnair Catering Oy Kansainvälisesti toimivista liikennevälineistä peräisin oleva ruokajäte

Lisätiedot

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 1 (6) Huhtikuu 2012 Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012 1 (8) Cargotecin ympäristö ja turvallisuustunnusluvut 2012 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara 11.02.2014 1 1. Helsingin kaupungin Staran energiansäästösuunnitelma... 3 2. Stara energiankuluttajana... 4 2.1 Toimipisteet...

Lisätiedot

Kansainvälisen liikenteen ruokajätehuolto

Kansainvälisen liikenteen ruokajätehuolto Kansainvälisen liikenteen ruokajätehuolto Jätehuoltopäivät 6.10.2011 Mia Haavisto Laatupäällikkö Finnair Catering Oy Kansainvälisesti toimivista liikennevälineistä peräisin oleva ruokajäte Kansainvälisesti

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Mistä lentoliikenteen päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää?

Mistä lentoliikenteen päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää? Mistä lentoliikenteen päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää? Ilmansuojeluyhdistyksen kevätseminaari Johanna Niemistö 22.3.2019 Johanna Niemistö, Sampo Soimakallio, Ari Nissinen ja Marja Salo

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Finnair on matkalla kasvuun Keskittyminen Eurooppa-Aasia -liikenteeseen Voimakkaasti kasvava kysyntä Moderni laivasto

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella Uusi innovaatio Suomesta Kierrätä kaikki energiat talteen hybridivaihtimella Säästövinkki Älä laske energiaa viemäriin. Asumisen ja kiinteistöjen ilmastopäästöt ovat valtavat! LÄMPÖTASE ASUINKERROSTALOSSA

Lisätiedot

ILMI SUOMEN ILMALIIKENTEEN PÄÄSTÖJEN LASKENTAJÄRJESTELMÄ. Siviililentoliikenteen energiankulutus ja päästöt Suomen lentotiedotusalueella 2008

ILMI SUOMEN ILMALIIKENTEEN PÄÄSTÖJEN LASKENTAJÄRJESTELMÄ. Siviililentoliikenteen energiankulutus ja päästöt Suomen lentotiedotusalueella 2008 ILMI SUOMEN ILMALIIKENTEEN PÄÄSTÖJEN LASKENTAJÄRJESTELMÄ Siviililentoliikenteen energiankulutus ja päästöt Suomen lentotiedotusalueella 2008 Muistio, v. 1.0 19.10.2009 Konsernihallinto, Ympäristö Siviililentoliikenteen

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

Kestävä liikenne ja matkailu

Kestävä liikenne ja matkailu Kestävä liikenne ja matkailu Avainsanat: kestävä liikenne, kestävä matkailu, vastuullinen kuluttaminen Liikenne mitä se on? Liikenne on... ihmisten, asioiden, raaka-aineiden ja tavaroiden kuljetusta tietoliikennettä

Lisätiedot

Tavoitteet ja toimenpiteet

Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet vuodelle 2013 Spondan kiinteistöjen ympäristökuormitus Suomessa: Sähkön, lämmön, jäähdytyksen ja veden vertailukelpoinen laskee Suomen kiinteistöissä Mittarointistrategian

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Puu vähähiilisessä keittiössä

Puu vähähiilisessä keittiössä Puu vähähiilisessä keittiössä 16.09.2013 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkija Tässä esityksessä: 1. Miksi hiilijalanjälki? 2. Mistä keittiön hiilijalanjälki syntyy? 3. Puun rooli vähähiilisessä sisustamisessa

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa

Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa Päätösten ennakkovaikutusten arviointi EVA: Ratamoverkko-pilotti Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa Ve0: Nykytilanne Ve1: Ratamopalveluverkko 2012 Ve2: Ratamopalveluverkko 2015 1.

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Jätehierarkian toteuttaminen YTV-alueella

Jätehierarkian toteuttaminen YTV-alueella Pääkaupunkiseudun jätehuolto- ja energiaratkaisut 1 hanke 2002-2007 YTV:n hallitus hyväksyi strategian 1/2002 Osa YTV:n jätehuoltostrategiaa Tavoitteena on syntyvän jätemäärän väheneminen vuoteen 2007

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Ilmailulaitoksen ympäristökatsaus

Ilmailulaitoksen ympäristökatsaus 2002 Ilmailulaitoksen ympäristökatsaus 9 I L M A I L U L A I T O K S E N Y M P Ä R I S T Ö K A T S A U S 2 0 0 2 ENSIMMÄINEN YMPÄRISTÖRAPORTTI VALMISTUI Vuoden 2002 syyskuussa valmistui Ilmailulaitos-konsernin

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015 YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU Vastuu ympäristöstä on tärkeää HKScanille ja sen sidosryhmille. Sidosryhmien odotukset sekä kiristyvät määräykset edellyttävät ympäristöasioiden jatkuvaa kehittämistä. Konsernimme

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Avainindikaattorit 2013 Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja, HSY HSY:n ilmastoaamiainen 19.11.2014, Helsinki Avainindikaattorit 1. Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Neste palvelee taksiyrittäjää

Neste palvelee taksiyrittäjää Neste palvelee taksiyrittäjää tuotteet - palvelut Neste Marketing & Services www.neste.fi Neste tarjoaa taksiyrittäjälle Asiakaskohtaiset ratkaisut Korkealaatuiset tuotteet Kattavin verkosto Nopea ja miellyttävin

Lisätiedot

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Suomen liikenteen energiansäästöpolitiikan viitekehykset ovat: hallituksen energia- ja ilmastoselonteko,

Lisätiedot

Ympäristöohjelman toteuma 2015

Ympäristöohjelman toteuma 2015 Ympäristöohjelman toteuma 215 Tärkeimmät seurantatiedot SYKEn hiilijalanjälki Virkamatkustaminen Kiinteistöjen energiankulutus ja jätteiden määrä Paperinkulutus ja julkaisut Hankinnat, kiinteistöjen ympäristö-

Lisätiedot

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kunnat omistavat Kymenlaakson Jätteen Kymenlaakson Jäte Oy Perustettu vuonna 1997 Vuosina 1997-2008 yhtiön tehtävänä oli jätteenkäsittely Tehtävänä huolehtia

Lisätiedot

Älykäs kiinteistö on energiatehokas

Älykäs kiinteistö on energiatehokas Harald Schnur, divisioonan johtaja Älykäs kiinteistö on energiatehokas Julkinen Siemens Osakeyhtiö 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. www.siemens.fi Sivu 1 Haasteemme Ilmaston lämpeneminen Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

1 (9) Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2013

1 (9) Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2013 1 (9) Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 213 25.4.214 2 (9) Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 213 Tämä raportti on osa Cargotecin kestävän kehityksen raportointia. Raportti

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Postinumero ja - toimipaikka

Postinumero ja - toimipaikka RISKIKARTOITUS NUMMELANHARJUN-NUMMENKYLÄN POHJAVESIALUUELLA - YRITYKSET 1 YRITYS Yrityksen nimi 2 TOIMIPAIKKA 3 LISÄTIETOJA YRITYKSESTÄ 4 TOIMINNAN KUVAUS Yrityksen toimiala Lähiosoite Puhelin Kiinteistön

Lisätiedot

Yksikkö 2011 2012 2013

Yksikkö 2011 2012 2013 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013 22.4.2014 Kari Iltola 020 799 2217 kari.iltola@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 1.1. Energiankulutus 2013...

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin

Lisätiedot

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 3.3.2015 Anna-Mari Pirttinen 020 799 2219 anna-mari.pirttinen@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Energiankulutus

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin

Lisätiedot

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Sisältö Yhdyskuntajätteet ja niiden käsittely Kierrätyksestä Jätteenpolton kehitys Suomessa Jätevoimala ja rinnakkaispoltto

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos

Porvoon jalostamon ympäristötulos Porvoon jalostamon ympäristötulos 2015 Sisältö Syötöt ja tuotanto Käytetyt polttoaineet Päästöt ilmaan Päästöt veteen Jäähdytysvesi Jätteet Energiatehokkuus Ympäristöinvestoinnit Vaikutukset ympäristöön

Lisätiedot

KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013

KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013 KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013 Kari Iltola 020 799 2217 kari.iltola@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 2. Ympäristöprofiili...

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990

Lisätiedot

Emas-raportti 2007 Nokian-tehdas

Emas-raportti 2007 Nokian-tehdas Emas-raportti 27 Nokian-tehdas DNV Certification Oy Ab, FI-V-2, on akkreditoituna tarkastajana todentanut 7.5.28, että Nokian Renkaat Oyj:n ympäristöjärjestelmä ja EMAS-selonteon päivitystiedot 27 täyttävät

Lisätiedot

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN. Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN. Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Scania Vabis Chassis 1930 Liikenteen rooli kestävässä kehityksessä

Lisätiedot

KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014

KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 Anna-Mari Pirttinen 020 799 2219 anna-mari.pirttinen@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Ympäristöprofiili...

Lisätiedot

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat:

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat: Etelä-suomen aluehallintovirasto Yrnpaistölupavaskaiakie Yinpäistaililarkastaja Kai Ratilainen SigerJaarfn katu 15 13100 Hätneenfma Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna 3 0, 05. 2013 DNRO ESAVI/

Lisätiedot

Ympäristö ja turvallisuus

Ympäristö ja turvallisuus CARGOTEC VASTUULLISUUSRAPORTTI 214 / Ympäristö ja turvallisuus 1 Ympäristö ja turvallisuus Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut raportoidaan vuosittain samalta ajanjaksolta kuin talousluvut.

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi Hinnasto vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013 www.iuj.fi 1.6.2013 Yhteystiedot ja aukioloajat Domargårdin jätekeskus Avoinna Ritamäentie 20, 06200 Porvoo ma - pe 7-18, la 9-14 puh. 020 637 7080,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6336/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6336/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 15 Asianro 6336/11.03.00/2017 Kuopion ja Suonenjoen kasvihuonekaasupäästöt ajanjaksolla 1990-2016 Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.

Lisätiedot

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta HE 184/2017 vp Hallituksen esitys laeiksi poltto-aineiden elinkaarenaikaisten KHK-päästöjen vähentämisestä ja biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta Tarja Lahtinen Neuvotteleva

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Ympäristöraportti Kirjavälitys 2018

Ympäristöraportti Kirjavälitys 2018 Ympäristöraportti 1 (9) Ympäristöraportti Kirjavälitys 218 Merkittävimmät ympäristövaikutukset Kirjavälityksen merkittävimmät ympäristökuormitukset syntyvät seuraavista ryhmistä: kuljetukset pakkausmateriaalit,

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA Motivan HANKINTAPALVELU KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU-

Lisätiedot

L&T:N RATKAISUT RAKENNUSJÄTTEIDEN KÄSITTELYYN

L&T:N RATKAISUT RAKENNUSJÄTTEIDEN KÄSITTELYYN L&T:N RATKAISUT RAKENNUSJÄTTEIDEN KÄSITTELYYN Rakennusjätteet Keski-Suomessa -tilaisuus, Jyväskylä 5.12.2017 Janne Hannula, Lassila & Tikanoja Oyj 1Lassila & Tikanoja Oyj JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

Envor Group - historiikki

Envor Group - historiikki Video lyhyt Video pitkä Envor Group - historiikki Envor Recycling Oy perustettu 1964 Metallien ja lasin kierrätys sekä rautakauppa Envor Processing Oy perustettu 1979 Kierrätysjakeiden jatkokäsittely ja

Lisätiedot

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä STHS 40. koulutuspäivät 16.2.2016 Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä pentti.rantala@live.fi 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy kuntien omistama yhtiö toimialueella asuu noin 420 000 asukasta 2 jätteenkäsittelykeskusta

Lisätiedot

Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta. Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007

Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta. Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007 Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007 70 60 Braunschweig Bus Cycle F=ma Speed (km/h) 50 40 30 20 Voima ja massa ovat toisiinsa suoraan

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä

Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä Lämmitys: Terveellinen ja energiataloudellinen lämpötila on: a) 19 C b) 21 C c) 25 C Suositeltava sisälämpötila koulurakennuksessa on 20-21 C. Tuulettaminen pitämällä

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa ympäristöasiantuntija Anna-Riikka Karhunen Kouvolan kaupunki Ympäristöystävällistä energiaa -seminaari, Kotka 6.6.2014 2 Kouvolan kaupunkistrategia 2014-2020

Lisätiedot

KESKON ULKOMAILLA KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2018

KESKON ULKOMAILLA KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2018 KESKON ULKOMAILLA KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2018 19.2.2019 Anna-Mari Pirttinen Puh. 040 838 1385 anna-mari.pirttinen@enerkey.com Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Taloudellisen ajon koulutusta viljelijöille. Koulutuspaketti Hämeenlinna 11.12.2013 Fredrik Ek, Markku Lappi, Maarit Kari, ProAgria

Taloudellisen ajon koulutusta viljelijöille. Koulutuspaketti Hämeenlinna 11.12.2013 Fredrik Ek, Markku Lappi, Maarit Kari, ProAgria Taloudellisen ajon koulutusta viljelijöille Koulutuspaketti Hämeenlinna 11.12.2013 Fredrik Ek, Markku Lappi, Maarit Kari, ProAgria Historiaa Kasvihuonekaasupäästöjen päälähteet maataloudessa Typen oksidit;

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS

TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS Kilpailuparin Numero: Kilpailijoiden Nimet: TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS Tehtävä tehdään lyijykynällä tälle tehtäväpaperille. Lisäpaperia saa tarvittaessa käyttää, käytetyt lisäpaperit tulee myös palauttaa

Lisätiedot

Rauman kaupunki Yrityspalvelut

Rauman kaupunki Yrityspalvelut Rauman kaupunki Yrityspalvelut Energiatehokkuuden, päästöjen ja kustannusten laskennalla vaikutetaan yritysten imagoon ja kilpailukykyyn Esittelyaineistoa Reijo Laine Senior & Sons Oy Rauman kaupunki lähti

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot