Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen"

Transkriptio

1 BIOKAASUA METSÄSTÄ

2 Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen sisäpuolella. Biokaasun raaka-aineena käytettävä puu tulee suomalaisista metsistä. Metsäteollisuuden ansiosta raaka-aineen hankintaketju on jo olemassa. Biokaasun tuotanto ei kilpaile tukkipuusta teollisuuden kanssa, vaan raaka-aineeksi sopii metsäteollisuuden sivuvirroista syntyvä hake. Investoinnit pysyvät kotimaassa. Puupohjaista biokaasua tuottava biojalostamo rakennetaan Suomeen. Laitosinvestoinnit luovat mahdollisuuksia kotimaiselle teknologiateollisuudelle. Valtiovalta on sitoutunut kehittämään uutta vientiteollisuutta ympäristö- ja energiateknologian ympärille. Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja niin raaka-aineen hankintaan kuin tuotantolaitoksen rakentamiseen ja operointiin. Työllistävä vaikutus kohdistuu etenkin alueille, jotka ovat menettäneet työpaikkoja talouden rakennemuutoksen seurauksena. Suomessa tuotettu biokaasu siirretään kaasuverkkoa pitkin käyttökohteisiin ja käytetään kotimaassa.

3 ENERGIATEHOKAS Puupohjainen biokaasu on polttoaine, jossa energiatehokkuus näkyy arvoketjun kaikissa vaiheissa: tuotannossa, logistiikassa ja käyttökohteissa. Käytännössä tehokkuus tarkoittaa pienempiä päästöjä sekä säästettyä energiaa ja rahaa. Puuraaka-aineen muuttaminen biokaasuksi on tehokkaampaa kuin dieselin valmistaminen samasta raaka-aineesta. Kaasuttamalla saadaan talteen jopa 90 % raaka-aineen energiasisällöstä: biokaasua saadaan enimmillään 70 % ja lämpöenergiaa 20 %. Tuotantoteknologia on jo olemassa. Pilottilaitoksia on rakennettu mm. Alankomaihin ja Itävaltaan. Ruotsiin ollaan parhaillaan rakentamassa 20 MW:n laitosta. Uusia investointeja kaasun logistiikkaan ja käyttökohteisiin ei tarvita. Suomessa on jo kaasuverkosto ja voimalaitoskanta, jotka voivat sellaisenaan käyttää myös puupohjaista biokaasua. Kaasuverkosto on tehokkain tapa siirtää suuria energiamääriä. Maanalaista putkistoa pitkin kaasu siirtyy käyttökohteisiin näkymättömästi ja turvallisesti ilman rekka- ja laivakuljetuksia. Kaasu on paras polttoaine yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa. Modernit kombivoimalat tuottavat sähköä ja kaukolämpöä jopa yli 90 % hyötysuhteella. Kaasuvoimalat tuottavat suhteessa enemmän arvokasta sähköä kuin vastaavat kiinteän polttoaineen laitokset. Kaasuverkosto yhdistää Suomen metsävarat suurimpiin energian käyttökohteisiin KYRÖSKOSKI TAMPERE KANGASALA VALKEAKOSKI IMATRA HÄMEENLINNA LAHTI LAPPEENRANTA KOUVOLA RIIHIMÄKI ORIMATTILA NAANTALI TURKU LOHJA ESPOO MÄNTSÄLÄ KERAVA PORVOO KOTKA HAMINA HELSINKI

4 VÄHÄPÄÄSTÖINEN Puusta valmistettu biokaasu on uusiutuva ja puhdas polttoaine. Kotimaisen biokaasupotentiaalin hyödyntäminen mahdollistaa kunnianhimoistenkin päästövähenemätavoitteiden saavuttamisen järkevästi. EU-tavoitteet velvoittavat Suomea vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 % vuoden 1990-tasosta ja lisäämään uusiutuvan energian osuutta 38 prosenttiin kokonaisenergian kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Puupohjainen biokaasu auttaa saavuttamaan näitä tavoitteita. Biokaasu on täysin uusiutuva polttoaine, eli sen käytöstä ei aiheudu lainkaan kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi tuotannon yhteydessä voidaan ottaa talteen biopohjaista hiilidioksidia, jolloin päästöjä vähentävä vaikutus olisi vieläkin merkittävämpi. Lähi-ilmanlaatuun vaikuttavat hiukkas-, typpi- ja rikkipäästöt ovat lähes olemattomat. Kotimaisesta puusta valmistettu biokaasu on myös eettisesti puhdas polttoainevalinta. Sen raaka-aine hankinta ei rasita sademetsiä ja polttoaineen tuotannossa noudatetaan kotimaista ympäristö- ja työlainsäädäntöä. Puupohjaisella biokaasulla voidaan vähentää kaasujärjestelmän hiilidioksidipäästöjä Milj. t CO 2 evk Vety Hiilidioksidin talteenotto Puupohjainen biokaasu Jäte- ja peltopohjainen biokaasu Vuoden 2010 jälkeisellä maakaasun lisäkäytöllä vähennettävät päästöt Päästöt laitoksista, jotka uudet kaasulaitokset ovat korvanneet Maakaasun päästö Maakaasun käytön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ja Gasumin visio päästöjen vähentämisestä vuoteen 2050 mennessä. (Lähde: Pöyry)

5 PUUPOHJAISEN BIOKAASUN ARVOKETJU RAAKA-AINEENA käytetään kiinteää biomassaa, kuten metsäteollisuuden sivuvirroista tuotettua haketta. BIOJALOSTAMOLLA biomassa kaasutetaan ja muutetaan katalyyttien avulla metaaniksi. Tuotettu kaasu vastaa koostumukseltaan maakaasua. TUOTANTOPAIKALTA KAASU SIIRTYY maanalaista putkiverkostoa pitkin asiakkaille. Kaasuverkosto on logistisesti kaikkein tehokkain tapa siirtää suuria energiamääriä. BIOKAASUA VOIDAAN KÄYTTÄÄ yhtä monipuolisesti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti kuin maakaasua. Yhdyskuntien voimalaitoksissa Teollisuudessa Kotitalouksissa Liikenteen polttoaineena Suomessa olisi mahdollista tuottaa jopa 15 TWh puupohjaista biokaasua vuodessa. Määrä vastaa noin kolmannesta nykyisestä maakaasun käytöstä Suomessa. Puupohjaisesta biokaasusta käytetään myös termiä synteettinen biokaasu tai lyhennettä BIO-SNG (engl. bio-synthetic natural gas).

6 Gasum on vuonna 1994 perustettu maakaasun maahantuontiin ja siirtotoimintaan keskittynyt yritys. Gasum kehittää Suomen luonnonkaasumarkkinaa ja tarjoaa asiakkailleen jatkossa maakaasun lisäksi myös uusiutuvaa, kotimaista biokaasua. Täysin uusiutuvaa ja kotimaista biokaasua voidaan tuottaa monipuolisesti eri raaka-aineista. Mädättämällä biokaasua syntyy mm. jätevesilietteistä, biojätteistä tai pelloilla viljeltävistä energiakasveista. Tulevaisuudessa biokaasua voidaan tuottaa myös levistä. Suurin potentiaali Suomessa on puupohjaisella biokaasulla, jota voidaan tuottaa puuta kaasuttamalla.

Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011

Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011 Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011 Hannu Kauppinen Havainto Observation Liuskekaasuesiintymiä ja varoja on ympäri maailmaa Unconventional gas resources are estimated to be as large as conventional

Lisätiedot

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 TULEVAISUUDEN LIIKETOIMINTAA ON TEHTÄVÄ JO TÄNÄÄN ENERGIATEKNOLOGIOILLA PÄÄSTÖT ALAS TOMMY MATTILA 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 2 Gasumin vuosi 2013 Liikevaihto

Lisätiedot

Biokaasun jakelu Suomessa

Biokaasun jakelu Suomessa JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Turussa 10.6.2010 12.00-16.00 Biokaasun jakelu Suomessa 2 GASUMIN TUNNUSLUVUT 2009 Maakaasun myynti 40,6 TWh Henkilökunta 220 Siirtoputkiston pituus 1186 km Liikevaihto

Lisätiedot

Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle.

Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle. TANKKAA AUTOOSI PUHTAAMPAA. VALITSE LUONNONKAASU. Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle. Suomessa asiat ovat hyvin. Voit valita autosi polttoaineeksi puhtaamman vaihtoehdon luonnonkaasun. Maakaasu

Lisätiedot

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa Tausta Tiekartta laadittu Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen toimeksiantona.

Lisätiedot

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 1 Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010 Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 2 Gasumin perustehtävä Hallitsemme energiakaasuihin perustuvat ratkaisut ja toimimme alan edelläkävijänä.

Lisätiedot

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 BIOKAASULLA LIIKENTEESEEN GASUMIN RATKAISUT PUHTAASEEN LIIKENTEESEEN HINKU LOHJA 29.10.2013 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 2 Kaasu tieliikenteen polttoaineena Bio- ja

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

LUONNONKAASUA TEOLLISUUDELLE NYT KAIKKIALLE SUOMEEN.

LUONNONKAASUA TEOLLISUUDELLE NYT KAIKKIALLE SUOMEEN. LUONNONKAASUA TEOLLISUUDELLE NYT KAIKKIALLE SUOMEEN. ENERGIATEHOKASTA JA YMPÄRISTÖ- YSTÄVÄLLISTÄ. Luonnonkaasu on tarjonnut suomalaiselle teollisuudelle turvallisen, energiatehokkaan ja kokonaishinnaltaan

Lisätiedot

Biokaasua Espoon Suomenojalta

Biokaasua Espoon Suomenojalta Biokaasua Espoon Suomenojalta Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 8.11.2012 Tommi Fred, vs. toimialajohtaja 8.11.2012 1 HSY ympäristötekoja toimivan arjen puolesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Kaasun käytön valvojien neuvottelupäivät Maakaasun käyttäjäpäivät 13.14.9.2011, Tallinna Gasum Oy, Liikennepalvelut, Liiketoimintayksikön päällikkö Jussi

Lisätiedot

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun hyödyntämiskaavio Ruskossa 2,0 milj. m 3 biokaasua (9

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Bioenergian tulevaisuus Itä-Suomessa Joensuu 12.12.2006 Timo Tahvanainen - Metsäntutkimuslaitos (Metla) Eteneminen: - laajapohjainen valmistelutyö 2006 -

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

huomattavia tehokkuus-, ympäristö- ja kotimaisuusetuja.

huomattavia tehokkuus-, ympäristö- ja kotimaisuusetuja. PUHTAASTI SINULLE Gasum on suomalainen luonnonkaasun osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, siirtää ja toimittaa sitä omistamassaan putkiverkossa energiantuotantoon, teollisuudelle, kotitalouksille ja liikenteelle.

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maailma käyttää maakaasua, onko Suomella varaa jättää se hyödyntämättä? Maakaasuvaroja on hyödynnettävissä sadoiksi vuosiksi

Lisätiedot

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Liikenne ja ilmasto -seminaari 22.9.2009, Jyväskylä Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy www.biokaasufoorumi.fi 1 Biokaasuprosessin raaka-aineet Biohajoavat

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Teollisuuden polttonesteet seminaari, 10.9.2015 Sisältö Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla 1 Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla Vaskiluodon Voima Oy:n käyttökohteet Kaasutuslaitos Vaskiluotoon, korvaa kivihiiltä Puupohjaisten polttoaineiden nykykäyttö suhteessa potentiaaliin Puuenergian

Lisätiedot

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet BalBic, Bioenergian ja teollisen puuhiilen tuotannon kehittäminen aloitusseminaari 9.2.2012 Malmitalo Matti Virkkunen, Martti Flyktman ja Jyrki Raitila,

Lisätiedot

Kaasuvisio energia- ja ilmastotiekarttaan 2050

Kaasuvisio energia- ja ilmastotiekarttaan 2050 Kaasuvisio energia- ja ilmastotiekarttaan 2050 Kohti älykästä energiajärjestelmää Mistä älykäs, fiksu energiajärjestelmä koostuu? Energia- ja ilmastotiekartta 2050 Älykkään energiajärjestelmän

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Kestävän energian päivä III Kanta-Häme Metsäenergianäkökulma Janne Teeriaho, Hattulan kunta Häme ohjelma, strateginen maakuntaohjelma 2014+: Häme ohjelma

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Lähivuosien kehitysnäkymät sekä pitkän tähtäimen suunnitelma Julkaisu on laadittu Suomen liikennekaasualan yritysverkoston sekä

Lisätiedot

22.10.2015 Gasum Tuomas Niskanen 1

22.10.2015 Gasum Tuomas Niskanen 1 22.10.2015 Gasum Tuomas Niskanen 1 BIOKAASUMARKKINOIDEN KEHITYS SUOMESSA BIOLAITOSYHDISTYKSEN JUHLASEMINAARI 21-22.10.2015 22.10.2015 Gasum Tuomas Niskanen 2 Biokaasun tuotanto jäteraaka-aineista MÄKIKYLÄ,

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Biokaasun hyödyntäminen liikenteessä Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Kaasuautojen Edellytykset Suomessa Kaasukäyttöiset autot muodostavat varteenotettavan vaihtoehdon. Päästöt ovat huomattavan

Lisätiedot

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

ENERGIA-ALAN YRITYKSET MUKAAN ENERGIATEHOKKUUTEEN: GASUM OY TUOTTAA BIOKAASUA ALUEELLISELLA TASOLLA ÅKE VIKSTEDT

ENERGIA-ALAN YRITYKSET MUKAAN ENERGIATEHOKKUUTEEN: GASUM OY TUOTTAA BIOKAASUA ALUEELLISELLA TASOLLA ÅKE VIKSTEDT ENERGIA-ALAN YRITYKSET MUKAAN ENERGIATEHOKKUUTEEN: GASUM OY TUOTTAA BIOKAASUA ALUEELLISELLA TASOLLA ÅKE VIKSTEDT ENEF -HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 16.12.2013 Gasum vuonna 2012 16.12.2013 Gasum Åke Vikstedt

Lisätiedot

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 28 213 ENNAKKOTIETO VUODELTA 214 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttäjistä Kysyntä ja tarjonta Tulevaisuus Energiaturpeen käyttäjistä Turpeen energiakäyttö

Lisätiedot

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen 2 Sisältö Green Fuel Nordic Oy Strateginen näkökulma Taktinen näkökulma

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Globaali energiahaaste Maailma vuonna 2030... Source: BP 2012, Energy Outlook

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT 2 Bioenergian nykykäyttö 2008 Uusiutuvaa energiaa 25 % kokonaisenergian

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Ohjelma toteutetaan Vaasan ja Seinäjoen seutujen yhteistyönä, johon osallistuvat alueen kaupungit ja kunnat sekä Merinova Oy ja Vaasan

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasuteknoloia On ympäristö- ja eneriateknoloiaa Vertailtava muihin saman alan teknoloioihin / menetelmiin:

Lisätiedot

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Prof. Ulla Lassi, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kokkola 24.2.2011 24.2.2011 1 HighBio-hanke Päärahoittaja: EU

Lisätiedot

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Maatuulivoima kannattaa Euroopassa vuonna 2020 Valtiot maksoivat tukea uusiutuvalle energialle v. 2010 66 miljardia dollaria

Lisätiedot

BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS YHTEISKUNTAAN JA YMPÄRISTÖÖN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ 12.12.2006

BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS YHTEISKUNTAAN JA YMPÄRISTÖÖN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ 12.12.2006 BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS YHTEISKUNTAAN JA YMPÄRISTÖÖN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS VUOTEEN 2025 MENNESSÄ Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on

Lisätiedot

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys 17.03.2010 Kaakosta voimaa Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys Toteutusaika 1.9.2009-31.12.2011 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Kaasuautoilu Suomessa ja Keski-Suomessa Gasum Oy:n (ja Biovakka Suomi Oy:n) silmin TÄYTTÄ KAASUA ETEENPÄIN, KESKI-SUOMI! Jyväskylä 10.12.

Kaasuautoilu Suomessa ja Keski-Suomessa Gasum Oy:n (ja Biovakka Suomi Oy:n) silmin TÄYTTÄ KAASUA ETEENPÄIN, KESKI-SUOMI! Jyväskylä 10.12. Kaasuautoilu Suomessa ja Keski-Suomessa Gasum Oy:n (ja Biovakka Suomi Oy:n) silmin TÄYTTÄ KAASUA ETEENPÄIN, KESKI-SUOMI! Jyväskylä 10.12.2009 Gasum Oy Myyntipäällikkö Jussi Vainikka jussi.vainikka@gasum.fi

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers Stormossen Oy Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto Leif Åkers Aiheet Ab Stormossen Oy Biokaasun käyttö Suomessa Biokaasun käyttö Stormossenilla Kaasu-/biokaasuvisio Perustettu 1985 Asukkaita

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA.

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. Uudet tuulet puhaltavat Itämeren meriliikenteessä. Luonnonkaasu on nopeasti vallannut uusia käyttöalueita ympäristönormien kiristyessä ja perinteisten polttoaineiden

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN?

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? Energiapäivät 4-5.2.2011 Perttu Lahtinen Pöyry Management Consulting Oy TURPEEN JA PUUPOLTTOAINEEN SEOSPOLTTO - POLTTOTEKNIIKKA Turpeen ja puun

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011 TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Kansallinen energiaja ilmastostrategia

Kansallinen energiaja ilmastostrategia Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella Uusi innovaatio Suomesta Kierrätä kaikki energiat talteen hybridivaihtimella Säästövinkki Älä laske energiaa viemäriin. Asumisen ja kiinteistöjen ilmastopäästöt ovat valtavat! LÄMPÖTASE ASUINKERROSTALOSSA

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015 Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden

Lisätiedot

Puu vähähiilisessä keittiössä

Puu vähähiilisessä keittiössä Puu vähähiilisessä keittiössä 16.09.2013 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkija Tässä esityksessä: 1. Miksi hiilijalanjälki? 2. Mistä keittiön hiilijalanjälki syntyy? 3. Puun rooli vähähiilisessä sisustamisessa

Lisätiedot

11.12.2012 Gasum Tommy Mattila

11.12.2012 Gasum Tommy Mattila 11.12.2012 Gasum Tommy Mattila 1 LNG MERENKULUN POLTTOAINE TOMMY MATTILA 11.12.2012 Gasum Tommy Mattila 2 LNG on vaihtoehto kaasun logistiikkaan Kaasu voidaan toimittaa käyttökohteisiin: Kaasuna putkiverkostoa

Lisätiedot

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta 17.9.2009, Laurea AMK Hyvinkää Energiameklarit Oy Toimitusjohtaja Energiameklarit OY perustettu 1995 24 energiayhtiön omistama palveluita

Lisätiedot

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Hallitus 20.12.2013 Hyödyntämisratkaisua ohjaavat päätökset Euroopan unionin ilmasto- ja energiapaketissa on vuonna 2008 päätetty asettaa tavoitteiksi

Lisätiedot

Bioetanolia food waste to wood waste kestävän, hajautetun biopolttoainetuotannon kehityspolku

Bioetanolia food waste to wood waste kestävän, hajautetun biopolttoainetuotannon kehityspolku BIOJALOSTUKSEN INNOVAATIOPÄIVÄ 30.5.2013, Lappeenranta Bioetanolia food waste to wood waste kestävän, hajautetun biopolttoainetuotannon kehityspolku St1 Biofuels Oy Patrick Pitkänen Globaali energiahaaste

Lisätiedot

Uusiutuva energia. Jari Kostama 1.6.2011 Helsinki

Uusiutuva energia. Jari Kostama 1.6.2011 Helsinki Uusiutuva energia - mahdollisuus vai haavekuva? Jari Kostama 1.6.2011 Helsinki Esityksen sisältö Miksi uusiutuvaa energiaa halutaan lisätä? Suomen tavoite ja keinot Metsä- ja tuulienergiaa EU:n energian

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

Turpeen käyttöä kehittämällä kannetaan vastuuta ympäristöstä, hyvinvoinnista ja omavaraisuudesta

Turpeen käyttöä kehittämällä kannetaan vastuuta ympäristöstä, hyvinvoinnista ja omavaraisuudesta Turpeen käyttöä kehittämällä kannetaan vastuuta ympäristöstä, hyvinvoinnista ja omavaraisuudesta Turvekysymyksissä maltti on valttia Turpeenkäyttöä koskevilla päätöksillä on monitahoisia ja kauaskantoisia

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Rauman kaupunki Yrityspalvelut

Rauman kaupunki Yrityspalvelut Rauman kaupunki Yrityspalvelut Energiatehokkuuden, päästöjen ja kustannusten laskennalla vaikutetaan yritysten imagoon ja kilpailukykyyn Esittelyaineistoa Reijo Laine Senior & Sons Oy Rauman kaupunki lähti

Lisätiedot

Jätteistä ja tähteistä kohti uusia raakaaineita

Jätteistä ja tähteistä kohti uusia raakaaineita Jätteistä ja tähteistä kohti uusia raakaaineita Tulevaisuuden liikennepolttoaineet teemapäivä 18.9.2014 Pekka Tuovinen Helsingin keskusta inversiotilanteessa Kuvattu 10.2.1999 Keilaniemestä itään 18.9.2014

Lisätiedot

LNG:N NÄKYMÄT ENERGIAHUOLLOSSA

LNG:N NÄKYMÄT ENERGIAHUOLLOSSA LNG:N NÄKYMÄT ENERGIAHUOLLOSSA Johtava analyytikko Hannu Hernesniemi Kuljetusketjun tulevaisuudennäkymät -seminaari Pori 1 ENERGIAN KOKONAISKULUTUS RAAKA-AINELÄHTEITTÄIN VUONNA 2011 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot