Henkilöstösuunnittelua varten
|
|
- Emilia Halttunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 kehittämispäällikkö konsernipalvelut talous- ja omistajaohjaus 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko HU talous- ja rahoitusjohtaja Soveltuva korkeakoulututkinto ja alan tuntemus Kouvolan kaupungin yhtiöiden ja yhteisöjen omistajapolitiikan valmistelu ja valvonta sekä yhteydenpito kaupungin tytäryhtiöihin ja osakkuusyhtiöihin edellyttää resurssia. Kaupungin omistajapolitiikkaa ja konserniyhteisöjen ohjauksen roolia vahvistetaan, kun perustoimintaa siirtyy yhä enemmän yhtiömuotoiseksi sekä maakunta vetoiseksi. Omistajaohjauksen kehittämispäällikön toimen tehtäviä: - kaupungin omistajapolitiikkaan ja konserniohjaukseen liittyvät valmistelu- ja toimeenpanotehtävät, - Konserniyhteisöjen seurantaan, tiedottamiseen ja raportointiin liittyvät tehtävät - Konsernijaoston valmistelu - ja täytäntöönpanoon liittyvät tehtävät - osallistua erillisselvitysten/hankkeiden valmisteluun - yrityksiin ja kuntiin liittyvien tilinpäätösanalyysien laadinta - Tilastojen ja niihin liittyvien analyysien laadinta - Yhtiöittämis yms. selvitysten laadintaan osallistuminen - kaupungin talousarviovalmisteluun ja tilinpäätöksen liittyvät tehtävät - Raportointi talous- ja rahoitusjohtajalle *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus)
2 Kehittämispäällikkö Konsernipalvelut/ Toiminnanohjaus Elinvoima 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko HU Kehitysjohtaja soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja alan tuntemus Kaupungin elinvoiman kehittäminen on kuntien uudessa tehtäväkentässä merkittävä tehtäväkokonaisuus, johon tulee varautua. Sijoittuva tehtävä mahdollistaa elinkeinopalvelujen osallistumisen eri toimijoiden kehittämishankkeiden ja ohjaukseen sekä tukee elinkeinopalvelujen hoitamaa sidosryhmäyhteistyötä. Osallistuminen hanketoimintaan ja sidosryhmäyhteistyöhön. Osallistuminen elinvoiman kehittämiseen liittyvään suunnittelu- ja ohjelmatyöhön sekä niitä valmistelevaan toimintaympäristöanalyysityöhön. Osallistuminen muihin palvelun vastuulla oleviin tehtäviin. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
3 Tietosuojavastaava Konsernipalvelut Tietohallinto 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko HU Tietohallintojohtaja Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kokemusta tietosuoja-asioista ja EU:n tietosuoja-asetuksen tuntemus. Kyseessä on yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) soveltamiseen liittyvä uusi tehtävä. Tietosuojavastaavan tehtävänä on organisaation erityisasiantuntijana auttaa rekisterinpitäjää (kaupunki) saavuttamaan hyvän henkilötietojen käsittelytavan ja mahdollisten erityislakien edellyttämän korkean tietosuojan tason. - osallistuu organisaation henkilötietojen käsittelyä koskevaan suunnittelutoimintaan - osallistuu rekisterinpitäjän hyväksymiä tietosuoja- ja tietoturvaohjeita koskevaan valmisteluun ja ylläpitoon - seuraa ja valvoo henkilötietojen käsittelyä ja niiden suojausmenetelmiä - osallistuu rekisterinpitäjän henkilöstölle annettavan tietosuojakoulutuksen toteuttamiseen - tukee henkilökuntaa ja rekisteröityjä tietosuoja-asioissa - toimii yhdyssiteenä valvontaviranomaisiin - raportoi organisaation johdolle tietosuojan tilasta ja kehittämistarpeista - vastaa organisaation johdon osoittamista muista tietosuojaa tukevista tehtävistä. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
4 Päätoiminen tuntiopettaja (osa-aikainen) Hypa KSAO 16-38,75 Muu OVTES n koulutuspäällikkö alkaen Asetus 986/1998 Tehtävän tarkoitus on opiskelijan oppimisen, tietojen ja taitojen kehittymisen tukeminen opettamalla ja ohjaamalla sekä työelämälähtöiseen kehittämistoimintaan osallistuminen. Hius- ja kauneusalan perustutkinnon, kauneusalan opiskeltavien aineiden opettaminen. Vastaa opiskelijoiden opintojen henkilökohtaistamisesta, ohjauksesta ja arvioinnista. Suunnittelee ja kehittää omaa opetustaan ja sitä tukevaa työtä. Osallistuu oppilaitoksen arviointi- ja kehittämistyöhön yhdessä työyhteisön ja sidosryhmien kanssa sekä edistää moniammatillista yhteistyötä. Kehittää omaa ammattitaitoaan, osallistuu opetusmenetelmien kehittämiseen ja kansainväliseen toimintaan. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
5 Päätoiminen tuntiopettaja (osa-aikainen) Hypa KSAO 16-38,75 Muu OVTES n koulutuspäällikkö alkaen Asetus 986/1998 Tehtävän tarkoitus on opiskelijan oppimisen, tietojen ja taitojen kehittymisen tukeminen opettamalla ja ohjaamalla sekä työelämälähtöiseen kehittämistoimintaan osallistuminen. Hius- ja kauneusalan perustutkinnon, kauneusalan opiskeltavien aineiden opettaminen. Vastaa opiskelijoiden opintojen henkilökohtaistamisesta, ohjauksesta ja arvioinnista. Suunnittelee ja kehittää omaa opetustaan ja sitä tukevaa työtä. Osallistuu oppilaitoksen arviointi- ja kehittämistyöhön yhdessä työyhteisön ja sidosryhmien kanssa sekä edistää moniammatillista yhteistyötä. Kehittää omaa ammattitaitoaan, osallistuu opetusmenetelmien kehittämiseen ja kansainväliseen toimintaan. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
6 Hankesuunnittelija/Pedagoginen asiantuntija Toimiala/ hallinnonala/ tuotantoalue HYPA Osasto/ yksikkö KSAO 36,75 Toimistotyö 36,25 tuntia/viikko /vuosi. Tehtävään saadaan osin jatkuva erillinen projektirahoitus Kehittämispäällikkö Uusi virka/tehtävä esitetään perustettavaksi Soveltuva korkeakoulututkinto ja työkokemus sekä aiemmin osoitettu osaaminen projekti- ja kehittämistoiminnasta sekä pedagogisesta kehittämisestä Toimia KSAO:n Kehittämisyksikön hankkeistajan ja pedagogisen asiantuntijan tehtävässä KSAO:n kehittämisyksikössä on jatkuvasti meneillään useita pieniä ja isompia hankkeita. Näin on ollut jo vuosia, mutta aina hankkeisiin haetaan tai nimetään uusia määräaikaisia työntekijöitä, vaikka resurssia voidaan tietyltä osin pitää jo vakiintuneena. KSAO:n kehittämisyksikössä hankkeistetaan uusia kehittämisideoita jatkuvasti. Meneillään olevien projektien toimenpiteeksi uuden hankkeen suunnittelu ei kuitenkaan suoraan sovi. Useiden pienten hankkeiden kohdalla ongelma on, että niihin ei voi/kannata palkata työntekijää, koska käytettävissä oleva yksittäisen hankkeen henkilöresurssi on niin pieni. Hankkeistaja olisi henkilö, joka voisi ottaa hoitaakseen uusien projektien suunnittelemisen ja lisäksi muutaman meneillään olevan kehittämistoimenpiteen hoitamisen, jolloin palkkakin tulisi pääosin ulkopuolisena projektirahoituksena. Hankkeistajaa ei kuitenkaan sidottaisi vain yhteen hankkeeseen, vaan hän vastaisi toiminnoista osin koko kehittämisyksikön kannalta ja toimisi kehittämispäällikön ohella linkkinä KSAO:n muuhun toimintaan. Hankkeistaja suunnittelisi ja käynnistäisi uusia hankkeita ja lisäksi toimisi hankevastaavana muutamassa hankkeessa kerrallaan
7 -hankesuunnitelman toteutumisesta, hankkeen säädösten mukaisesta seurannasta, raportoinnista ja arkistoinnista sekä arvioinnin järjestämisestä -hankkeen ulkoisesta ja sisäisestä tiedottamisesta ja markkinoinnista -hyvien käytänteiden levittämisestä -mahdollisten maksatusasiakirjojen sisällöstä -hankkeen budjetista ja hankinnoista sekä hankintojen kilpailuttamisesta sekä -neuvottelee hankesuunnitelman mahdollisista muutoksista kumppanien ja rahoittajan kanssa ja laatii muutoksen vaatimat asiakirjat yhdessä projektiassistentin kanssa -vastaa viranomaisten määräysten toteuttamisesta hankkeen aikana
8 Hankeassistentti Toimiala/ hallinnonala/ tuotantoalue HYPA Osasto/ yksikkö KSAO 36,75 Toimistotyöaika 36,75 tuntia/vko /vuosi. Tehtävään on erillinen projektirahoitus Kehittämispäällikkö 0 Uusi virka/tehtävä esitetään perustettavaksi Soveltuva koulutus esim. merkonomi tai tradenomi sekä soveltuva työkokemus Hoitaa KSAO:n hankeassistentin tehtäviä KV yhteistyöhön liittyvissä projekteissa n. 40% työajastaan, sekä hankeassistentin tehtäviä KSAO Kehittämisyksikön EU-rahoitteisissa tai valtionavustusta saavissa hankkeissa n. 60% työajastaan Hankeassistentti -huolehtii talouden seurannasta ja kustannusten tiliöinneistä -huolehtii maksatuksen ja raportoinnin aikatauluista -laatii maksatus- ja muut asiakirjat yhdessä KV-koordinaattorin tai hankevastaavan kanssa -osallistuu myyntilaskujen tekoon (KV:ssa opiskelijoiden apurahojen maksaminen). -valmistelee raportointiasiakirjoja ja huolehtii tietojen syöttämisestä raportointijärjestelmiin (myös KVasiat) -osallistuu hankintojen kilpailuttamiseen -avustaa muutoshakemuksen laatimisessa -avustaa alojen KV-vastaavia -huolehtii kokousaikatauluista, hoitaa kokousjärjestelyt sekä toimii kokousten ja työryhmien sihteerinä -osallistuu projektien tiedottamiseen ja yhteydenpitoon liittyviin tehtäviin -hoitaa dokumentoinnin, arkistoinnin ja muut toimistorutiineihin liittyvät tehtävät Kustannukset maksettaisiin ulkopuolisella rahoituksella lukuun ottamatta kaupungin omarahoitusosuutta hankkeisiin
9 Duuniohjaaja Toimiala/ hallinnonala/ tuotantoalue HYPA Osasto/ yksikkö KSAO 36,75 Toimistotyöaika 36,75 tuntia/vko OVTES kokonaistyöaika /vuosi. Kehittämis- /koulutuspäällikkö 0 Uusi virka/tehtävä esitetään perustettavaksi Ammatillisen tai yhteisten opintojen opettajan kelpoisuus. Erityisopettajan kelpoisuus. Lisäksi vahva pedagoginen käytännön osaaminen sekä kokemus ammatillisesta koulutuksesta ja ohjauksesta. Toimia KSAOn Duunipajan vetäjänä toiminnan vakinaistuessa SOSMET-hankkeen jälkeen alkaen. Duuniohjaaja - vastaa KSAOn duunipajan toiminnasta ja sen kehittämisestä ja toimii Duunipajassa opiskelijoiden ohjaajana - toimii opiskelijan, työpaikan ja oppilaitoksen välisenä pedagogisena ja sosiaalisena asiantuntijana ja tukihenkilönä. - osallistuu ohjaus- ja koulutusmateriaalin laadintaan sekä työpaikan, opettajien kouluttamiseen - arvioi opintosuorituksia sekä ohjaa opiskelijoita työpaikoilla, koululla, pajoilla - avustaa opiskelijoita vaativissa tehtävissä, elämänhallintaidoissa, työnhaussa ja muissa opiskelijoiden haastellisiksi kokemissaan asioissa. - osallistuu KSAOn koulutuksen kehittämiseen ja uusien toimintamallien suunnitteluun ja pilotointiin. - esittelee palvelujaan ja tiedottaa niistä erilaisissa tilaisuuksissa
10 Päätoiminen tuntiopettaja (pintakäsittelyala) Hypa/ Lasten ja nuorten Ksao 24,5 Muu OVTES koulutuspäällikkö alkaen Asetus 986/1998 ammatillisesta koulutuksesta Pintakäsittelyalan perustutkintokoulutuuksen opettajatarve Pintakäsittelyalan ja sisustusalan ammatillisten aineiden opetus *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
11 Päätoiminen tuntiopettaja HYPA/ KSAO/Utinkatu 44/Logistiikka 24,5-38,75 Muu OVTES koulutuspäällikkö alkaen Asetus 986/1998 Tehtävän tarkoitus on opiskelijan oppimisen, tietojen ja taitojen kehittymisen tukeminen opettamalla ja ohjaamalla sekä työelämälähtöiseen kehittämistoimintaan osallistuminen. Logistiikan perustutkinnon, yhdistelmäajoneuvonkuljettajien opetus, liikenneopetus, ammattiaineiden opettaminen. Vastaa opiskelijoiden opintojen henkilökohtaistamisesta, ohjauksesta ja arvioinnista. Suunnittelee ja kehittää omaa opetustaan ja sitä tukevaa työtä. Osallistuu oppilaitoksen arviointi- ja kehitystyöhön yhdessä tyyhteisön ja sidosryhmien kanssa sekä editsää moniammatillista yhteistyötä.kehittää omaa ammattiataitoaan, osallistuu opetusmenetelmien kehittämiseen ja kansainväliseen toimintaan. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
12 Koordinaattori (Ohjaamo) Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Kasvun tuki Kohdennettu nuorisotyö 36,75 Toimistotyöaika 36,75 tuntia/vko hinnoittelematon Palveluvastaava alkaen AMK tutkinto (nuoriso-, sosiaali- tai opetus/kasvatusala) Vastaa kohdennetun nuorisotyön yksikön esimiestehtävistä ja yksikön toiminnan suunnittelusta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä Ohjaamon toiminnan koordinoinnista. Vastuualueina Ohjaamon palveluohjauksellinen toiminta, etsivä nuorisotyö, ehkäisevä päihdetyö, kohdennettu ehkäisevä työ sekä tieto- ja neuvontapalvelut. Esimiestehtävät. Toimintastrategian toteuttaminen, kehittäminen sekä laadun varmistaminen. Yksikön talousvastuu.talouden suunnittelu, seuranta ja arviointi. Hankevastuu; suunnittelu, seuranta ja arviointi. Verkostoyhteistyöstä vastaaminen. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
13 Työhönvalmentaja (Ohjaamo) Hyvinvointipalvelut/Nuorisopalv elut Kohdennettu nuorisotyö 36,75 Toimistotyöaika 36,75 tuntia/vko Hinnoittelematon Koordinaattori alkaen AMK tutkinto (nuoriso-, sosiaali- tai opetus/kasvatusala) Työhönvalmentajan tehtävän tarkoituksena on nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalinen vahvistaminen sekä elämänhallinnan ja kasvun tukeminen. Vastuualueina Ohjaamon asiakkaiden ohjaaminen, kouluttautumisen ja työnhaun tukeminen sekä yritysyhteistyön suunnittelu ja kehittäminen. Nuoren ohjaamiseen, työparityöskentelyyn ja palveluihin ohjaamiseen osallistuminen. Yritysyhteistyön ja rekrytapahtumien toteuttaminen. Koulutustilaisuuksien järjestäminen. Tehtäväalueen suunnittelu, arviointi ja kehittäminen. Verkostoyhteistyöhön osallistuminen. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
14 Nuoriso-ohjaaja (Etsivä nuorisotyö) Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Kasvun tuki Nuorisopalvelut Kohdennettu nuorisotyö 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/vko 02VAP Koordinaattori Yhteisöpedagogi tai muu soveltuva amk-tutkinto Nuoriso-ohjaajan tehtävän tarkoituksena on nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalinen vahvistaminen sekä elämänhallinnan ja kasvun tukeminen. Etsivän työn tarkoituksena on löytää ne nuoret, jotka ovat putoamassa palvelujärjestelmiemme ulkopuolelle ja jotka ovat riskiryhmässä tulevaisuuden suhteen. Etsivä työ kunnissa; Nuorisolaki Nuorten tukipalvelujen täydentäminen ja arjen hallinnan vahvistaminen. Ennaltaehkäisevä työote. Yhteistyö monialaisessa verkostossa. Yksilöohjaus ja ryhmätoiminta. Uusien toimintamallien kehittäminen työpajojen ja muiden yhteistyöyksiköiden kanssa. Ohjaamon palveluohjaajan tehtävät Etsivän työn seuranta, arviointi ja kehittäminen. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
15 Työvalmentaja, catering Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Kasvun tuki Nuorisopalvelut OTE Nuorten työpajat 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/vko 02VAP Työpajajohtaja Amk-tutkinto Työvalmentaja EAT tai vastaava ohjausalan koulutus Työkokemus ohjaus-tai koulutusalalla Työvalmentajan tehtävän tarkoituksena on nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalinen vahvistaminen sekä elämänhallinnan ja kasvun tukeminen. Työvalmentaja vastaa pajanuorten ohjauksesta, valmennuksesta ja neuvonnasta työpajalla. Pajanuorten ohjaus, valmennus ja neuvonta. Pajanuorten haastattelut ja arvioinnit, työajanseuranta sekä lausuntojen laatiminen. Pajanuorten loma- ja poissaolojen seuranta ja raportointi. Catering-alan työtehtävien ohjaus ja organisointi. Vastuuhenkilönä toimiminen työssäoppijoille ja harjoittelijoille. Vastuu catering-alan kehittämisestä ja laatutason ylläpitämisestä asiakaspalvelussa. Vastuu ruokajakelun koordinoinnista. Vastuu oman toimintalinjan taloudesta. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
16 Työvalmentaja, metalli-ja koneala Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Kasvun tuki Nuorisopalvelut OTE Nuorten työpajat 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/vko 02VAP Työpajajohtaja Amk-tutkinto Työvalmentaja EAT Työkokemus ohjaus- ja koulutusalalla Työvalmentajan tehtävän tarkoituksena on nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalinen vahvistaminen sekä elämänhallinnan ja kasvun tukeminen. Työvalmentaja vastaa pajanuorten ohjauksesta, valmennuksesta ja neuvonnasta työpajalla. Pajanuorten ohjaus, valmennus ja neuvonta. Pajanuorten haastattelut ja arvioinnit, työajanseuranta sekä lausuntojen laatiminen. Pajanuorten lomien ja poissaolojen seuranta ja raportointi. Metalli - ja konealan työtehtävien ohjaus nuorille. Vastuuhenkilönä toimiminen työssäoppijoille ja harjottelijoille. Vastuu metalli- ja konealan kehittämisestä ja työtehtävien organisoinnista. Työturvallisuudesta vastaaminen. Vastuu oman toimintalinjan taloudesta. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
17 Apulaisrehtori HYPA/Lasten ja nuorten palvelut Perusopetus 36,75 Toimistotyöaika 36,75 tuntia/vko OVTES sivukuluja) (63) rehtori alkaen Ylempi korkeakoulututkinto, perusopetuksen opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 op tai vähintään 15 ov:n laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavoin hankittu opetushallinnon tuntemus Perusopetuslaissa ja -asetuksessa määritelty koulun johtaminen ja toimin-nasta vastaaminen yhdessä rehtorin kanssa toiminnan suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen henkilöstöasiat oppilasasiat yhteistyössä huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö talousasiat yhteistyö eri sidosryhmien kanssa - yllä mainitut tehtävät yhteistyössä rehtorin kanssa opetustyö oman työn kehittäminen muut tehtävät
18 Sosiaaliohjaaja Hyvinvointipalvelut/Lapset ja nuoret Lapsiperheiden sosiaalipalvelut/lapsiperheiden sosiaalityö 36,75 Toimistotyöaika 36,75 tuntia/vko 040SOS050 I Johtava sosiaalityöntekijä Sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Lapsiperheiden sosiaalityössä sosiaalityöhön osallistuminen Asiakkaan palvelutarpeen arviointi yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa moniammatillisessa yhteistyössä. Sosiaalihuollon tukitoimien ja/tai lastenssuojelun tukitoimien toteuttaminen asiakassuunnitelmassa sovittujen tavoitteiden ja tehtävien mukaisesti sekä siihen liittyvä päätöksenteko. Yhteistyö lapsen asioissa toimivien tahojen kanssa. Dokumentointi. Ohjaus ja neuvonta. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
19 Fysioterapeutti Hyvinvointipalvelut Aikuisväestön palvelut Vastaanottopalvelut Kuntoutuspalvelut 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/viikko 03HOI03/ vaativuustaso III sivukuluja) Osastonhoitaja Fysioterapeutti AMK/ lääkintävoimistelijan tutkinto/ erikoislääkintävoimistelijan tutkinto Tehtävän tarkoituksena on tuottaa ikääntyneiden fysioterapiapalveluja Kouvolan eteläisellä alueella. : * asiakkaan fysioterapian ja apuvälinetarpeen arviointi asiakkaiden kotona/ asumispalveluyksiköissä * yksilöllinen ohjaus ja -neuvonta * Fysioterapiaryhmät * fysioterapian toteutus * apuvälineiden käytön ohjaus ja seuranta * asiakkaan omaisten ohjaus -ja neuvonta * yhteistyön kehittäminen moniammatillisesti
20 Fysioterapeutti Hyvinvointipalvelut Aikuisväestön palvelut Vastaanottopalvelut Kuntoutuspalvelut 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/vko 03HOI03/ vaativuustaso III sivukuluja) Osastonhoitaja Fysioterapeutti AMK/ lääkintävoimistelijan tutkinto/ erikoislääkintävoimistelijan tutkinto Tehtävän tarkoituksena on tuottaa ikääntyneiden fysioterapiapalveluja Kouvolan Keskisellä alueella. : * asiakkaan fysioterapian ja apuvälinetarpeen arviointi * yksilöllinen ohjaus ja -neuvonta sekä ryhmätoiminta * fysioterapian toteutus * apuvälineiden käytön ohjaus ja seuranta * asiakkaan omaisten ohjaus -ja neuvonta * yhteistyön kehittäminen ja kuntoutusprosessin varmistaminen moniammatillisesti
21 Fysioterapeutti Hyvinvointipalvelut Aikuisväestön palvelut Vastaanottopalvelut Kuntoutuspalvelut 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/vko 03HOI03/ vaativuustaso III sivukuluja) Osastonhoitaja Fysioterapeutti AMK/ lääkintävoimistelijan tutkinto/ erikoislääkintävoimistelijan tutkinto Tehtävän tarkoituksena on tuottaa ikääntyneiden fysioterapiapalveluja Kouvolan pohjoisella alueella. : * asiakkaan fysioterapian ja apuvälinetarpeen arviointi * yksilöllinen ohjaus ja -neuvonta sekä ryhmätoiminta * fysioterapian toteutus * apuvälineiden käytön ohjaus ja seuranta * asiakkaan omaisten ohjaus -ja neuvonta * yhteistyön kehittäminen moniammatillisesti
22 Sairaanhoitaja (6) Hyvinvointipalvelut Vastaanottopalvelut 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/viikko 030HOI030 sivukuluja) osastonhoitaja Terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/94) mukainen laillistus, sairaanhoitaja Rajoitetun lääkkeemääräämiskoulutuksen omaava sairaanhoitaja Sairaanhoitaja vastaa terveysaseman asiakkaiden kokonaisvaltaisen hoidon suunnittelusta, toteutuksesta, terveysneuvonnasta, ohjauksesta ja jatkoseurannasta. Lisäksi hän tehtäviinsä kuuluu äkillisesti sairastuneiden ja pitkäaikaissairaiden hoito itsenäisellä vastaanotolla yhteistyössä lääkäreiden kanssa. Toimia terveysaseman moniammatillisessa tiimissä hoitotyön asiantuntijana. Sairaanhoitaja vastaa terveysaseman asiakkaiden kokonaisvaltaisen hoidon suunnittelusta, toteutuksesta, terveysneuvonnasta, ohjauksesta ja jatkoseura Estää omalta osaltaan potilaan sairauden tai vamman pahenemisen. Sairaanhoitajan itsenäinen vastaanottotoiminta - hoidontarpeen arviointi, ohjaus, hoito ja neuvonta - pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisy, hoidon seuranta ja arviointi - Rajoitetun lääkkeenmääräämiskoulutuksen omaavan sairaanhoitajan reseptien kirjoittaminen hoitajavastaanotolla Tiettyjen toimenpiteiden ja tutkimusten itsenäinen toteuttaminen (mm. tehtävänsiirrot lääkäreiltä) lääkäreiden avustaminen toimenpiteissä Toimistotyöt - sisältää laboratorio vastauksien selvittelyä, reseptien uusinnan valmistelutyöt ja lääkeenjakoohjeiden päivitystä, Marevan-hoidon järjestäminen ja erilaiset konsultoinnit, Yhteistyö lääkäreiden, sidosryhmien ja eri palvelutuottajien kanssa
23 ohjaaja, varahenkilö (4) Hypa/ Aikuisväestön palvelut Aikuisten elämänhallinan tukeminen/ asumispalvelut 38,75 Jaksotyö 116,25 tuntia/jakso 04SOS06A asumisyksikön esimies soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) Toimen tehtävänä on tuottaa kuntouttavalla työotteella erityisryhmien asu-mispalvelua asiakkaille, jotka tarvitsevat aikuissosiaalipalvelujen tuottamaa asumispalvelua mielenterveys- ja/tai päihdeasioihin tai kehitysvammaisuu-teen liittyen. Varahenkilö sijaistaa äkillisissä henkilöstöresurssitarpeissa eritysiryhmien asumisyksiköissä (9). 1. Asumispalvelun tuottaminen ja toteuttaminen laadukkaasti, ennaltaehkäisevästi ja kuntouttavalla työotteella 2. Asiakkaiden tarpeista lähtevä (asumisen suunnitelman mukainen) ohjaaminen ja huolenpito asumisessa, asioinneissa ja muissa jokapäiväiseen elämään liittyvissä toiminnoissa 3. Asiakkaiden perushoidolliset tehtävät (hoito ja huolenpito) 4. Lääkehoidon toteuttaminen 5. Kodinhoidolliset ja ruokahuoltoon liittyvät tehtävät *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
24 sairaanhoitaja (1) Hypa/ Aikuisväestön palvelut Aikuisten elämänhallinan tukeminen/ asumispalvelut 38,75 Jaksotyö 116,25 tuntia/jakso 03HOI asumisyksikön esimies Sairaanhoitaja/terveydenhoitaja Toimen tavoitteena on tuottaa kuntouttavaa ja toimintakykyä ylläpitävää palveluasumista mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Sairaanhoidollinen ja lääkehoidollinen toteuttamisvastuu kehitysvammaisten asumisyksiköissä (4). 1.Asiakaslähtöisen hoitotyön suunnittelu, toteutus, ohjaus ja arviointi 2. Asiakkaan perus- ja sairaanhoidollinen hoitotyön toteuttaminen yhdessä tiimin ohjaajien kanssa 3. Kokonaisvaltainen lääkehoito ja perehdytys lääkehoitoon 4. Toimia sairaanhoidon asiantuntijana ja hoitotyön tukena kehitysvammaisten asumisyksiköissä 5. Asukkaiden terveydenhoitoon liittyvistä asioista ja sairaanhoidollisista tehtävistä vastaaminen.(verinäytteet, injektiot yms.) 6. Asukkaiden opastaminen ja ohjaaminen sairaanhoidollisissa asioissa, sairauksien ennaltaehkäisy ja asukkaiden tukeminen arkipäivän toiminnoissa ohjaamalla jokapäiväiseen elämään liittyvissä taidoissa. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
25 ohjaaja, asumispalvelut Hypa/ Aikuisväestön palvelut Aikuisten elämänhallinan tukeminen/ asumispalvelut 38,75 Jaksotyö 116,25 tuntia/jakso 04SOS06A asumisyksikön esimies soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) Toimen tehtävänä on tuottaa kuntouttavalla työotteella erityisryhmien asu-mispalvelua asiakkaille, jotka tarvitsevat aikuissosiaalipalvelujen tuottamaa asumispalvelua mielenterveys- ja/tai päihdeasioihin tai kehitysvammaisuuteen liittyen. 1. Asumispalvelun tuottaminen ja toteuttaminen laadukkaasti, ennaltaehkäisevästi ja kuntouttavalla työotteella 2. Asiakkaiden tarpeista lähtevä (asumisen suunnitelman mukainen) ohjaaminen ja huolenpito asumisessa, asioinneissa ja muissa jokapäiväiseen elämään liittyvissä toiminnoissa 3. Asiakkaiden perushoidolliset tehtävät (hoito ja huolenpito) 4. Asiakkaiden omaohjaajana toimiminen 5. Lääkehoidon toteuttaminen 6. Kodinhoidolliset ja ruokahuoltoon liittyvät tehtävät *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
26 Liikuntapäällikkö Hyvinvointipalvelut/aikuisten Yhteisöllisyyden edistäminen 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko HU sivukuluja) palvelupäällikkö Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja alan tuntemus Kouvolan kaupungin ja liikuntajärjestöjen välinen verkostotoiminta sekä Kouvolan kaupungin urheilukaupunkimaineen vahvistaminen. Liikuntapäällikkö vastaa liikunnan ja urheilun järjestötyöstä sekä liikuntaverkostotoiminnasta Kouvolan kaupungissa. Liikuntapäällikkö työskentelee verkostoissa Kouvolan urheilukaupunkimaineen vahvistamiseksi. Liikuntapäällikkö toimii esimiehenä sopimuksen mukaan. Liikuntapäällikkö on aikuisväestön palvelujen laajan johtoryhmän jäsen. Liikuntapäällikkö jakaa liikuntatilojen ja paikkojen vakiovuorot yhteistyössä järjestöjen kanssa
27 TEHTÄVÄKUVAUS Palveluohjaaja / palvelukokonaisuus Hyvinvointipalvelut Ikääntyneiden palvelut Kotihoitoa tukevat palvelut Kotiutusyksikkö 36,75 Toimistotyöaika 36,75 tuntia/vko 04SOS050 sivukuluja) Kotihoitoa tukevien palveluiden palvelupäällikkö Uusi virka/ tehtävä esitetään perustettavaksi Tehtävään soveltuva sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (L sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 6) Tehtävän tarkoituksena on järjestää kotiutusyksiköiden asiakkaille (pääsääntöisesti yli 65-v. kouvolalaiset) laadukkaat ja asiakaslähtöiset palvelut, jotta he voivat turvallisesti kotiutua omaan kotiinsa. 1. Kotiutusyksikön asiakkaan kokonaisvaltainen palvelutarpeen arviointi yhdessä asiakkaan, omaisten ja moniammatillisen työryhmän kanssa tavoitteena asiakkaan kotiutuminen omaan kotiin 2. Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa 3. Yhteistyö omaisten kanssa huomioiden omaisten voimavarat 4. Asiakkaan kotiutukseen liittyvien asioiden valmistelu ja toteutuksen varmistaminen 5. Arviointi- ja päätöksenteko yhdessä työryhmän kanssa siitä, onko asiakas kykenevä enää asumaan kotona sinne saatavien palveluiden turvin. 6. Ohjaus ja neuvonta
28 Lähihoitaja (varahenkilö) (3) / palvelukokonaisuus Hyvinvointipalvelut Ikääntyneiden palvelut Palveluyksikkö Kotihoitoa tukevat palvelut Kotiutusyksikkö 38,75 Jaksotyö 116,25 tuntia/jakso (ilman sivukuluja) 03HOI Hoivatyön esimies 0 Uusi virka/ tehtävä esitetään perustettavaksi Tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai vastaava aikaisempi alan kouluasteinen tutkinto. Tehtävän tarkoituksena on vastata asiakkaan hoivan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista asiakaslähtöisesti, asiakkaan omat voimavarat huomioiden, yhdessä työryhmän kanssa. Tavoitteena asiakkaan kotiutuminen omaan kotiin. 1.Toteuttaa kokonaisvaltaista perushoitoa ja hoivaa asiakkaan tarpeiden mukaan 2.Edistää ja ylläpitää asiakkaan omaa toimintakykyä, hyvinvointia ja terveyttä yhdessä muun henkilökunnana ja yhteistyökumppaneiden kanssa 3.Asiakkaan hoidon jatkuvuudesta ja turvallisuudesta huolehtiminen 4.Suunnitelmallinen yhteistyö eri yhteistyökumppaneiden kanssa asiakkaan turvallisen kotiutuksen toteutumiseksi 5. Työ- ja toimintatapojen kehittäminen ja arviointi yhdessä työryhmän ja esimiehen kanssa
29 Sairaanhoitaja (6) Hyvinvointipalvelut/ Ikääntyneiden palvelut Kotihoitoa tukevat palvelut/kotiutustiimi 38,75 Jaksotyö 116,25 tuntia/jakso 03HOI030 II Hoivatyön esimies Sairaanhoitaja AMK tai terveydenhuoltoalan aikaisempi opistoasteinen tutkinto Tehtävän tarkoitus on toteuttaa kokonaisvaltaista sairaanhoitoa ja hoivaa asiaakkaan kotona. - vastata työyksikkönsä sairaanhoidon suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista yhdessä työryhmän ja esimiehen kanssa - edistää ja ylläpitää asiakkaan toimintakykyä, hyvinvointia ja terveyttä yhdessä työyhteisön ja yhteistyökumppaneiden kanssa - toteuttaa kokonaisvaltaista sairaanhoitoa asiakkaan kotona - konsultoida ja tehdä yhteistyötä yhteistyökumppaneiden kanssa - tiimin jäsenenä suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaa - kirjata ja raportoida - kehittää ja arvioida työ- ja toimintatapoja yhdessä työtyhmän ja esimiehen kanssa - huolehtia hoidon turvallisuudesta ja jatkuvuudesta asiakkaan toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia tukien ja edistäen *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus)
30 Lähihoitaja (3) Hyvinvointipalvelut Ikääntyneiden palvelut Kotihoito 38,75 Jaksotyö 116,25 tuntia/jakso 03HOI040/ vaativuustaso I Kotihoidon esimies Lähihoitaja, perushoitaja (aiempi kodinhoitajan koulutus + lääkehuollon täydennyskoulu-tus) Kuntohoitaja Mielenterveyshoitaja Apuhoitaja Toimen tarkoituksena on laadukkaiden, tarkoituksenmukaisten ja kokonaisvaltaisten hoito- ja huolenpitopalveluiden suunnittelu, toteutus ja arviointi kotihoidon asiakkaille. Kotihoidon asiakkaina on pääsääntöisesti ikäihmisiä, mutta asiakkaina myös lapsia ja työikäisiä. Asiakaslähtöisen hoito- ja huolenpitopalveluiden suunnittelu, toteutus ja arviointi Perushoito ja huolenpitotehtävät asiakkaan kotona. Lääkehuolto (osallistuminen lääkehuoltosuunnitelman mukaisesti). Asiakkaiden toimintakyvyn edistäminen ja ylläpito. Yhteistyö eri hoito- ja palvelutahojen kanssa. Asiakaskohtainen dokumentointi ja muu kirjaaminen ja raportointi hoidon jatku-vuuden turvaamiseksi. Asiakkaiden vastuuhoitajuus. Mahdollinen vastuuhoitajuus erikseen määritellyillä osa-alueilla. Kustannustehokkuuden huomioiminen ja kehittäminen omassa työssään. Osallistuminen oman ammattitaitonsa ja työnsä kehittämiseen moniammatillisessa tiimissä. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
31 Lähihoitaja (varahenkilö) (2) Hyvinvointipalvelut Ikääntyneiden palvelut Hoiva-asuminen 38,75 Jaksotyö 116,25 tuntia/jakso 03HOI Hoivatyön esimies Sosiaalihuollon ammattihenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen kelpoisuus (8 ) Tehtävän tarkoituksena on vastata hoivan suunnitellusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä työryhmän kanssa. Edistää ja ylläpitää asukkaan toimintakykyä, hyvinvointia ja terveyttä sekä toteuttaa kokonaisvaltaista hoivaa ja huolenpitoa kodinomaisessa ympäristössä hoiva-asumisyksikön arvojen mukaisesti. 1. Vastata asukkaan kokonaisvaltaisesta perushoivasta (perustuu henkilökohtaiseen hoito-, palveluja kuntoutussuunnitelmaan) yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. 2. Asukkaan lääkehuoltoon liittyvät tehtävät. 3. Suunnitella, toteuttaa ja arvioida asukkaan hoito-, palvelu- ja kuntoutussuunnitelmaa hoivaasumisyksikön työryhmän jäsenenä. 4. Hoivan jatkuvuudesta ja turvallisuudesta huolehtiminen asukkaan toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia edistäen ja tukien 5. Mahdolliset kodinhoidolliset työtehtävät ja asiointitehtävät. 6. Hoitotyön kehittäminen ja arviointi yhteistyössä hoiva-asumisyksikön henkilökunnan kanssa huomioiden asukkaan kokonaisvaltaisen hoivan tarpeen (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen). *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
32 Joukkoliikennekoordinaattori Hyvinvointipalvelut Yhteiset hallintopalvelut 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko Hinnoittelun ulkopuoliset Hallintopalvelupäällikkö Tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Joukkoliikenne- ja koululaiskuljetuspalvelujen järjestämiseen liittyvien ohjelmistojen ylläpito ja käyttö. Joukkoliikenteen järjestämiseen liittyvät tehtävät yhteistyössä joukkoliikennelogistikon kanssa. Waltti-järjestelmän ylläpitotehtävät: -walttitiedon ylläpito liikenteenhallinnassa -raportoinnin seuranta ja poikkeamiin reagointi ja niiden selvittäminen -liikennöitsijöiden ohjeistaminen -tilitykset Reittikarttojen ylläpito Liikennetilastojen ylläpito Koululaiskorttien tilaukset, koulujen ohjeistaminen Palautteiden käsittely Joukkoliikennelogistikon sijaistaminen *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
33 Maanrakennustöiden valvoja Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniikka 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko TS Rakennuttajapäällikkö Soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto ja riittävä työkokemus. Investointihankkeiden valvonta Kunnallistekniikan rakennuttamistehtävien avustaminen ja hankintojen valmistelu. Rakennuttajapäällikön sijainen. Rakennuttamisen valmistelu- ja valvontatehtävät, Kustannusarvioiden teko, Suunnitelmavalmiuksien tarkastus. Hankinta-asiakirjojen valmistelu Toimii rakennuttajapäällikön sijaisena. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
34 Puistomestari Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniikka 38,75 Yleistyöaika 38,75 tuntia/viikko TS Kunnossapitopäällikkö Soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto ja alakohtainen asiantuntemus. Vastaavan mestarin tehtävät viheralueiden rakentamisessa ja hoidossa. Viheralueiden rakentamisen ja hoidon toteuttaminen ja kehittäminen. Viherpäällikön ja kunnossapitopäällikkön sijaisuus. Työohjelman mukaisten viherrakennuskohteiden toteuttaminen ja valvonta. Viheralueiden toteuttaminen hoitoluokituksen mukaisesti. Leikkialueiden hoito ja kunnossapito. Työsuunnittelun ja kustannusseurannan kehittäminen. Sijaisuustehtävät / virkatehtävät. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
35 Suunnitteluinsinööri Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniikka 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko TS Suunnittelupäällikkö Soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto ja alakohtainen asiantuntemus Yhdyskuntateknisten suunnitelmien (katu-, alue-, liikenteenohjaus- ja vesihuoltosuunnitelmien) laatiminen suunnitteluohjelman mukaisesti. Suunnittelun muut asiantuntijatehtävät Suunnittelupäällikön / liikenneinsinöörin sijaistaminen. Katu-, alue-, liikenteenohjaus- ja vesihuoltosuunnitelmien laatiminen suunnitteluohjelmien mukaisesti, työmaapalvelu Suunnittelun asiantuntija- ja vuorovaikutustehtävät (mm. pääsuunnittelijan tehtävät, suunnitteluttaminen ja suunnitelmien tarkastaminen). Tutkimusten ja selvitysten hankinta, antaa korkeudet korttelirakentajien tarpeisiin, Rakentamishankkeista syntyvien maa- ja kiviainesjätteen uudelleenkäytön/kierrätyksen suunnittelu ). Suunnittelupäällikön / liikenneinsinöörin sijaistaminen *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
36 Paikkatietoinsinööri Tekninen ja ympäristötoimi Maaomaisuus ja paikkatieto 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko TS / II Mittauspäällikkö maanmittausinsinööri (AMK) tai vastaava Kehittää mobiilikeilausmenetelmällä kerättyjen pistepilvi- ja kuvantavien aineistojen hyödyntämistä Maastotietopalveluiden työtehtävissä. Mobiilikeilaus Kolmijalka laserkeilaus Drone pienoiskopterikuvaus Pistepilviaineistojen käsittely Operatiivinen toiminta maastotietopalveluiden eri työtehtävissä *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
37 Kaavoitusarkkitehti Tekniikka- ja ympäristöpalvelut/ Kaupunkisuunnittelu Kaupunkisuunnittelu 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko TS / Kaupunginarkkitehti Teknillisessä korkeakoulussa tai yliopistossa suoritettu arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin tutkinto Vahvistaa kaupunkisuunnittelun toimintakykyä ja täydennysrakentamisen erityisosaamista. - Asema- ja yleiskaavojen valmistelu - Poikkeamispäätösten ja suunnittelutarveratkaisujen valmistelu - Rakentamisen ohjaaminen ja neuvonta - Osallistuminen kaupungin kehityshankkeisiin ja työryhmiin - Täydennysrakentamisen asiantuntijatehtävät *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
38 Kaavoitusarkkitehti (2) Tekniikka- ja ympäristöpalvelut/ Kaupunkisuunnittelu Kaupunkisuunnittelu 36,75 Toimistotyö 36,75 tuntia/viikko TS / Kaupunginarkkitehti Teknillisessä korkeakoulussa tai yliopistossa suoritettu arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin tutkinto Vahvistaa kaupunkisuunnittelun toimintakykyä ja täydennysrakentamisen erityisosaamista. - Asema- ja yleiskaavojen valmistelu - Poikkeamispäätösten ja suunnittelutarveratkaisujen valmistelu - Rakentamisen ohjaaminen ja neuvonta - Osallistuminen kaupungin kehityshankkeisiin ja työryhmiin - Täydennysrakentamisen asiantuntijatehtävät *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,06 (lomarahaosuus).
Henkilöstösuunnittelua varten
Sosiaaliohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut 36,25 040SOS050 I sivukuluja)* 31940 Johtava sosiaalityöntekijä 1.1.2017 toimen muuttaminen viraksi alkaen Sosiaalialalle suuntaava
Henkilöstösuunnittelua varten
Sosiaalityöntekijä Toimiala/ hallinnonala/ tuotantoalue Lasten ja nuorten palvelut Osasto/ yksikkö Lastensuojelu Avopalvelut 37 Säännöll. työaika 37 tuntia/vko 047SOS04A III johtava sosiaalityöntekijä
Henkilöstösuunnittelua varten
Nuoriso-ohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Nuorisopalvelut 2VAP5 29 Koordinaattori Soveltuva AMK-tutkinto Nuoriso-ohjaajan tehtävän tarkoituksena on lasten ja nuorten sosiaalinen vahvistaminen sekä elämänhallinan
Henkilöstösuunnittelua varten
Toimistosihteeri (,5) Lasten ja nuorten palvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut 36,25 Toimistotyö 36,25 tuntia/viikko 1TOI6 13 Palvelupäällikö 1.1.216 alkaen Tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai
Henkilöstösuunnittelua varten
Sosiaalityöntekijä (3) Lasten ja nuorten palvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut/ Lapsiperheiden sosiaalityö 37 Säännöll. työaika 37 tuntia/vko 4SOS4A 41 343 Johtava sosiaalityöntekijä Ylempi korkeakoulututkinto,
21702174 Mielenterveystyö
Kaupunginhallitus 30 01.02.2016 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen ja vakanssien lakkauttaminen 2016 170/01.01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 01.02.2016 30 Valmistelijat: taloussuunnittelija Janne
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi
Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot
INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,
2050 Läntinen avoterveydenhuolto. 2025 Aikuisneuvonta ja vastaanotto. Tehtäväkohtainen peruspalkka 2423,10.
Kaupunginhallitus 31 02.02.2015 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen vuonna 2015 189/01.01.00.00/2015 Kaupunginhallitus 02.02.2015 31 Valmistelijat: terveyspalveluiden päällikkö Sara Sarjakoski-Peltola,
KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.
1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.
Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET
Liite Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 21.3.2014 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset toimet: 1. PALVELUOHJAAJA,
27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto
Perusturvapalvelut KELPOISUUSEHDOT 2009 Perusturvalautakunta 27.1.2009 / Liite 19 Nimike Atk-suunnittelija Mikrotukihenkilö Avohuollon ohjaaja Erikoishammaslääkäri Farmaseutti Fysioterapeutti Hallintopäällikkö
Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen
Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies
VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE
LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi
Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset
A. VAKINAISET TOIMET:
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 18.3.2013 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset ja määräaikaiset toimet:
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen
Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu
Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Puheenvuoron sisältö Ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön kelpoisuusehdot
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain
KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.
KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö
laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.
Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso
KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN
Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi
UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI
PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ
1. Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt
Sisäinen hanke/suunnitelma
Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
Toimialan esitys Nimike, vakanssilaji, osa-aikaisuus, palkkaus e, hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus.
Sosiaali- ja terveystoimi/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
Henkilöstösuunnittelua varten
Rekrytointikoordinaattori Hyvinvointipalvelut Johdon tukipalvelut 36,25 Toimistotyö 36,25 tuntia/viikko 9999999 30 000 henkilöstöpalvelupäällikkö 0 1.1.2014 alkaen Soveltuva opistoasteinen koulutus. Avustaa
KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA
KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA 1. Tehtävän vaatima koulutus ja työn kuvaus Korkeakoulututkinto sekä ajokortti 1.1 Oppisopimuksiin liittyvä operatiivinen, monialainen toiminta Koulutukseen
JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola
JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,
Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset
Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA
1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:
Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset
Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset (Alustava) TYÖLLISTÄMISYKSIKKÖ Tehtävät Yksikön tehtävänä on kuntalaisten työllistymistä edistävien palvelujen järjestäminen sekä näiden palvelujen
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on
Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,
Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Yhteisvaltuusto 25 12.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019 Uudet vakanssit: Yksikkö/nimike 2016 2017 2018 2019 Suun terveydenhuolto Suuhygienisti 1 Hammaslääkäri 1 Hammashoitaja 1 Aikuisten psykososiaaliset
Soveltamisohje. Hinnoittelun ulkopuoliset. Terveydenhuollon asiantuntijatehtävät
Tehy-pöytäkirja/KVTES LIITE 3T TERVEYDENHUOLLON HOITOHENKILÖSTÖ 1 Soveltamisala Tätä liitettä sovelletaan terveydenhuollon hoitotyötä pääasiassa tekeviin sekä em. työtä johtaviin terveydenhuollon ammattihenkilöihin
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Kelpoisuutena virkoihin ja työsopimussuhteisiin tehtäviin vaaditaan: 1. sairaanhoitopiirin johtajalta ylempi korkeakoulututkinto
OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI
OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,
SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA
SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset
Kotihoito Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit Prosessin
TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA
TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen
Hyvinvointipalvelut. Kouvolan kaupunki
Hyvinvointipalvelut Kouvolan kaupunki 1 Asiakkaan osallisuus Asiakkaiden tarpeet ja ennakointi Strategia, arvot ja visio PALVELUOHJAUS Kasvun ja oppimisen sekä lapsiperheiden tukeminen Elämän alkupolku
Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi
Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä
Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008
Toimiala Tulosalue Sosiaali- ja terveystoimiala Terveyden- sairaudenhoitopalvelut sekä Vanhuspalvelut Tulosalueen esitys 1. Vastuualue Tulosyksikkö Viran-/toimenhaltijan nimi Operatiivine n Osasto 7 Ohtonen
Tietosuojavastaavan rooli lokivalvonnassa
1 Tietosuojavastaavan rooli lokivalvonnassa Atk-päivät Jyväskylä 26. 27.5.2009 Helena Eronen arkistotoimen johtaja/tietosuojavastaava PPSHP Tietosuojavastaava 2 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija
Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja
Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, 20.3.2014 Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkkeen käyttötarkoitukset Lievittää oireita Lääke Auttaa terveydentilan tai sairauden
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen
Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet
Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja
PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT
PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio
Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen erikoisalalla. erikoisalalla.
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.8 VIRKOJEN KELPOISUUSEHDOT LÄÄKÄRIHENKILÖSTÖ ensihoidon ylilääkäri erikoishammaslääkäri Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen
SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:
Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)
1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen
Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella
Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella Sonectus Hallinnoija OAMK terveysalan Oulaisten yksikkö Hankkeen kesto 1.9.2008-31.5.2011 Hankkeen kokonaiskustannusarvio ja rahoittajat:
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot
Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut
Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-
Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto
Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Missä JHL:n jäsen kohtaa vapaaehtoisen? Kotityöpalvelu Kiinteistönhoito
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä
Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma
Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset
Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset 28.4.2015 1. Soveltamisala Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset.
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot
Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 19.4.2017 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen
Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen
Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen Kalasataman terveysasemapalvelut alayksikkö kuuluu Etelän terveysasemat -yksikköön. Etelän ja pohjoisen terveysasemien johtava ylilääkäri yhteistyössä ylihoitajan
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Tavoitealueet, IJKK 1. Malli oppilaitosten ja kuntien yhteistyöstä opiskelijahuollon järjestämisessä 2. Oppilaitos hyvinvoivana oppimisympäristönä,
#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa
#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen
Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet...
1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti Valtionavustus
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus
1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,
Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena
Osaamista maahanmuuttajille työelämälähtöisesti (OSMA) -hanke 1.8.2016-31.7.2019 Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen
Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO
Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A
2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus
1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.
Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten