Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.
|
|
- Raimo Ranta
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kotihoidon id myöntämisen perusteet alkaen - Rovaniemi
2 Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Asiakkaan terveydentilan ja toimintakyvyn yksilöllinen ja kokonaisvaltainen arviointi ovat aina perustana palveluihin ohjannassa. Toimintakykyä arvioidaan seuraavien osa-alueiden alueiden osalta: fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, kognitiivinen (muisti ja tiedon käsittely) sekä asuinympäristön turvallisuus. Arviointimittarit: RAVA, RAI:n mittareita, AUDIT, MMSE sekä GDS- 15 mittareita. Palvelutarpeen kartoitusta tehtäessä selvitetään aina asiakkaan omaisten ja läheisten tai muiden toimijoiden mahdollisuudet avustaa asiakasta.
3 Muutokset nykyisiin myöntämisperusteisiin Erotellaan selkeämmin säännöllisen kotihoidon edellytykset ja tilapäinen tarve toteutetaan osin kotiutustiimin ja kotihoidon alueiden tiimien kautta. Tilapäinen tarve määritelty; enintään 3 kuukautta. Kilometrimääriin perustuvat rajaukset on poistettu, mutta Miten vastataan käytännössä tasapuolisen kohtelun vaateeseen? Ensisijaisesti ohjataan palvelusetelin käyttäjiksi, jos tarve kerran viikossa tai harvemmin tai tilapäistä Asiakkaiden lääkkeiden jako tapahtuu lisääntyvästi apteekin koneellisena annosjakeluna eu a
4 Tilapäinen kotihoito it Asiakaskohtainen hoidon ja palvelun tarve. Palvelu enintään 3 kk ja viimeistään sen jälkeen arviointi ja tarvittaessa aloitetaan säännöllisen kotihoidon palvelut. Sairaanhoidollisen hoidon tarve Kotihoito tekee sairaanhoidollisia tilapäiskäyntejä, jos asiakas ei terveydellisistä syistä pysty käymään hoidossa terveyskeskuksessa tai seniorineuvolassa saattajankaan avustuksella. Hoito toteutetaan kunnes asiakas pääsee terveysasemalle/muihin avopalveluihin.
5 Säännöllinen kotihoito it Kotihoito tukee omassa kodissa asumista neuvonnan, ohjauksen, hoidon sekä kuntoutuksen avulla tukien asiakkaan asumista mahdollisimman pitkää kotona itsenäisesti tai palvelujen turvin. Mikäli asiakkaan palveluiden tarve on jatkuvasti enemmän kuin 80h/ kk tehdään palvelutarveselvitys Kokonaisarviointi: RAVA > 1.7 TAI -Muistisairaus; MMSE 20 tai alle -Masennus; GDS yli 10 -Muut vaikeat psyykkiset, sosiaaliset tai turvallisuuteen liittyvät ongelmat ja asiakas ei selviydy ilman kotihoidon palveluja Kotihoitoa tarvitaan omaishoidon toteutumisen tueksi Sairaanhoidollisen hoidon tarve Kotisairaanhoidon palvelut tarjotaan, jos asiakas ei terveydellisistä syistä pysty käymään hoidossa terveyskeskuksessa tai seniorineuvolassa i saattajankaan avustuksella.
6 Kotiutustiimi t tii i /tehostettu t tt kotihoito Sairaalasta kotiutuminen tai äkillinen toimintakyvyn i t heikkeneminen i Palvelut järjestetään 1 vrk kuluessa. Hoidon tarpeen arviointi tehdään 2 viikon kuluessa ja tehdään hoito - ja palvelusuunnitelma Kotiutuminen ja kotona selviytyminen vaatii kotiin annettavia tehostettuja palveluja
7 Tukipalvelujen myöntämisen edellytykset: Säännöllisen kotihoidon piirissä oleville asiakkaille tukipalvelut järjestetään hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti. Viikko- ja kuukausisiivoukset ohjataan tai järjestetään pääsääntöisesti yksityisten palveluntuottajien kautta. Kauppa-, apteekki- ja pankkiasioinnit säännöllisen kotihoidon piirissä oleville asiakkaille, jotka eivät itse sosiaalisen verkoston avulla kykene suoriutumaan tehtävästä. Kauppa-palvelua ohjataan mahdollisuuksien mukaan eri toimijoiden/kauppiaiden hoitamaksi palveluksi. Hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti pyykkihuolto sisältyy tarvittaessa säännöllisen kotihoidon asiakkailla kuukausimaksuun ja pyykinpesu suoritetaan muun hoivakäynnin yhteydessä
8 Päiväpalvelu Päiväpalvelu on kuntoutumista edistävää ja toimintakykyä ylläpitävä toimintaa ikäihmisten kanssa. Toiminnalla(mm. kuntouttava/viriketoiminta, ravitsemus - ja lääkehuoltopalvelut) tuetaan asiakkaan fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia sekä sosiaalista kanssakäymistä. Päiväpalvelun tavoite on myös ehkäistä ikäihmisten yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Sovelletaan säännöllisen kotihoidon kriteereitä Päiväpalvelun määrä ja kesto arvioidaan asiakaskohtaisesti osana hoito- ja palvelusuunnitelmaa. Omaishoitajan jaksamisen tueksi asiakaskohtaisesti arvioiden Päiväpalvelujen tarjonnassa noudatetaan kiireellisyysjärjestystä.
9 Ei- säännöllisen kotihoidon asiakkaiden kohdalla Ateriapalvelut, Turvapalvelut, asiointipalvelut, Siivouspalvelut ja muut kodinhoitopalvelut Kiinteistö/pihatyöt, Pyykkihuolto Järjestetään asiakkaalle keskitetyltä ruokahuollolta, jos asiakas ei kykene itse laittamaan ruokaa. Ohjataan turvapuhelinpalveluja tuottaville yrityksille. Auttajakäynnit toteutuvat yritysten sopimusten mukaan. Ainoastaan kauppa-, apteekki- ja pankkiasiointi, siivous tai muita kodinhoito/kiinteistö/pihatyöt it t i tö/ ih t öt palveluja l sekä peseytymisapua tarvitsevat t asiakkaat ohjataan pääsääntöisesti yksityisten palvelujen piiriin tai järjestöjen (mm. Neuvokas) palveluihin. Asiakkaalle voidaan myöntää peseytymisapuun tilapäisen kotihoidon palveluseteli, mikäli asiakkaan kuukausitulot (brutto) ovat alle 1300 e/kk (aviopari alle 2000 /kk)
10 Tukipalvelut Asunnon muutostyöt ; vähävaraisille (erilliset päätökset tehty) Kuljetuspalvelut (shl) tulorajat (erilliset päätökset tehty)
JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT
Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4
Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen
Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...
Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet
21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU
KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN
KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...
Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit
Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka
kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut
MYÖNTÄMISPERUSTEET kotihoito palveluasuminen tehostettu palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut Sisällys 1. Kotihoidon myöntämisperusteet.3 2. Palveluasumisen myöntämisperusteet 5 3.Tehostetun palveluasumisen
JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT
Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...
Ikäneuvo Työryhmä kokous
Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella
Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET
Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET Laadittu 27.4.2017 KOTIHOIDON MÄÄRITTELY Kotihoidon palveluiden myöntäminen perustuu palvelutarpeen ja toimintakyvyn kokonaisvaltaiseen
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN
KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...
PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS
Liite 1/Petula 14.12.2017 83 PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS Asiakasohjaus toteutetaan Ikäkeskuksessa, jonka kautta kaikki uudet
ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA
1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille
Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut
Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-
Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Perustuvalautaunta 17.12.2013 167, Liite 1 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen
Kotihoidon kriteerit alkaen
Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä
Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa
1 (5) Anniina Saarinen, Minna Kivijärvi, Pirjo Rakkolainen, Laura Kirkkomäki Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 3 2 (5) UUDENKAUPUNGIN TUKIPALVELUKRITEERIT Uudenkaupungin kotona asumista tukevat tukipalvelut
SÄKYLÄN KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS
SÄKYLÄN KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS KOTIIN ANNETTAVAT PALVELUT Säännöllinen kotihoito Kotihoidon palvelu on säännöllistä silloin, kun asiakas saa palvelua vähintään kerran viikossa ja vähintään kuukauden
Kotihoidon tukipalveluiden myöntämisperusteet. 1.1 Kotihoidon tukipalveluiden strategiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet
1(6) 1. Kotihoidon tukipalvelut 1.1 Kotihoidon tukipalveluiden strategiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet Siilinjärven kunnan kotihoidon tukipalveluilla täydennetään kotihoidon antamaan henkilökohtaista
Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta
Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä
Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET
PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä
Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.
KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).
Kotihoidon asiakasmaksut alkaen
Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
Nakkilan kunnan vanhuspalvelut. Koti- ja hoitopalveluiden myöntämisperusteet, sisällöt ja maksut alkaen
PerVal 12.12.2017 68 liite nro 30 Nakkilan kunnan vanhuspalvelut Koti- ja hoitopalveluiden myöntämisperusteet, sisällöt ja maksut 1.1.2018 alkaen Kotihoito Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta
KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT
Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.8.2013 11 Liite 1.4.4. VANTAAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT 1.9.2013 ALKAEN
Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut. Iäkkäiden henkilöiden kotiin annettavat palvelut yhteistoiminta-alueella
1 Koski TL Lieto Marttila Tarvasjoki Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut Iäkkäiden henkilöiden kotiin annettavat palvelut yhteistoiminta-alueella Kotiin vietävien palveluiden myöntämisen perusteet ja
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon
Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit
Hyväksytty johtokunta 29.2.2009 230 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..200 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (92/92): Kotona annettava palvelu
YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA
YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN
Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma
1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5
Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut
Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat
KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN
KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..0 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (9/9): Kotona annettava palvelu (648/9): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen
Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015
Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu
Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta
Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,
HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.
HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö
Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus
Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,
Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen
1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.4.2014 36 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus
Toimiva kotihoito. Toimiva Kotihoitotyöryhmä
Toimiva kotihoito Toimiva Kotihoitotyöryhmä Suvi Tuomi pj, Merja Nummela siht., Katri Nikkola, Eila Runsala, Marita Yli- Lahti, Susanna Perttu, Hannele Vakkuri, Mira- Susanna Uitto, Sinikka Mäkinen, Kristiina
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä
Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin
n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten
LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN
LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/92): Kotona annettava palvelu (1648/92): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta
Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso
KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN
Kotihoidon myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Kotihoidon myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueella Kotihoidon sisältö ja tehtävät Vanhuspalvelulaki eli laki ikääntyneen
Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen
Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä
Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012
1 Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012 KOTIHOIDON KRITEERIT VISIO Kuntalaisilla on mahdollisuus saada monimuotoisia ja joustavia kotihoidon palveluja. Palvelut järjestetään ja tuotetaan
Koko kunta ikääntyneen asialla
1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,
Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut
Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen,kotihoidon myöntämisen perusteet sotejohtoryhmä , projektipäällikkö
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen,kotihoidon myöntämisen perusteet sotejohtoryhmä 26.4.2017, projektipäällikkö Lahja Harju Vanhuspalvelulaki ja sosiaalihuoltolaki Sosiaalihuoltolakia
SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016
Peruspalvelultk 10.12.2015 Peruspalvelultk 5.4.2016 Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 1. Säännöllinen kotihoito Kotona annettavan palvelun kuukausimaksu Talouden koko
122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:
ROVANIEMI Perusturvalautakunta KAUPKIRJ: 1160 /2013 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 25.11.2014 Sivu 1 122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen Lain sosiaali- ja terveydenhuollon
Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit. [Kirjoita asiakirjan alaotsikko]
Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit [Kirjoita asiakirjan alaotsikko] Kotihoidon työryhmä 2011-2012 Sisältö Toiminta-ajatus... 3 Palvelutarpeen arviointi... 3 Neuvontapalvelut... 3 Kotipalvelut... 3
EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
Kotihoidon asiakasmaksut alkaen
Tiedote 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi Vanhusten palvelut /esikunta Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen Säännöllinen ja jatkuva kotihoito Säännöllisestä ja jatkuvasta kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten
SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT
2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO
Kotihoito ja tukipalvelut. Hyvinvointipalvelut
Kotihoito ja tukipalvelut Hyvinvointipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu, kotisairaanhoito, saattohoito ja tukipalvelut. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää
Kotihoidon myöntämisen perusteet ikäihmisten palveluissa
Kotihoidon myöntämisen perusteet ikäihmisten palveluissa Kemijärven kaupunki Hyvinvointipalvelut Hoiva- ja hoitotyön palvelut Hyvinvointilautakunta 26.9.2017 1 Sisällys 1 PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEN TAVOITTEET
Kotihoito Kauhajoki. Kotipalvelu Kotisairaanhoito Tukipalvelut Omaishoidontuki Päivätoiminta. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Kotihoito Kauhajoki Kotipalvelu Kotisairaanhoito Tukipalvelut Omaishoidontuki Päivätoiminta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Kauhajoen kotihoitotoimisto
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten
Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet
10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön
Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä
Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä RAI- seminaari.9. Paasitorni, Helsinki Rauha Heikkilä 5.. Esityksen nimi / Tekijä 1 sisältö Kunta -vertailutietokanta
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
tuetaan asiakkaiden oman elämän hallintaa ja osallisuutta sekä noudatetaan toimintakykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa toimintatapaa.
Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus Kangasalan-Pälkäneen yhteistoiminta alue 18.4.2017 KOTIHOIDON KRITEERIT VISIO Kuntalaisilla on mahdollisuus saada monimuotoisia ja joustavia kotihoidon palveluja.
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden
KOTIHOIDON PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
KOTIHOIDON PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Päivitetty 21.5.2013/VK Helli-liikelaitoksen johtokunta 27.3.2012 55 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen
Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin
Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain
Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit. Kotka
n kotihoidon kriteerit Kotka Kotihoito 2015 Sisältö Toiminta-ajatus... 3 Palvelutarpeen arviointi... 3 Hyvinvointia edistävät palvelut (Neuvontapalvelut)... 3 Kotipalvelut... 4 Kotisairaanhoito... 4 Kriteerit
Yhdessä ikääntyen, voimavaroja tukien VANHUSPALVELUT
Yhdessä ikääntyen, voimavaroja tukien VANHUSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN VANHUSPALVELUT HAAPAVEDEN KARTANONVÄKI Rautionkuja 1 Alice Pekkala 050 374 8968, hoitajat p. 043 211 1573 IIN KARTANONVÄKI
KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT
KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET
OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki
OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli
Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko
Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia
Kotihoitopalvelut. Kotihoitojohtaja Mari Ollinpoika
Kotihoitopalvelut Kotihoitojohtaja 15.8.2017 Kotihoitopalvelut Kotihoitopalvelut Kotihoito Kotihoidon kotikäynnit, neljä alueellista tiimiä Tukipalvelut Kotona asumista tukevat palvelut: kotiin vietävät
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.
Päätös voimaan 1.5.2013. Perusturvalautakunta 27.2.2013 Liite 8 KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2013 alkaen (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja asetus 17.11.2011)
Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi
OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan
Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet
Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään
KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE
KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...
Vanhustyön johtaja Jutila ja va. kotihoitopäällikkö Veko
Pirkkalan kunta Hyvinvointilautakunta Pöytäkirjanote 15.05.2019 Sivu 1 PIR/549/6202/2019 51 Kotihoidon ja tukipalvelujen myöntämisperusteet Pirkkalan yhteistoiminta-alueella 1.6.2019 lukien Hyv 15.5.2019
Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit. Pyhtään kunta
Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit Pyhtään kunta Kotihoidon työryhmä 2011-2012 Sisältö Toiminta-ajatus... 3 Palvelutarpeen arviointi... 3 Neuvontapalvelut... 3 Kotipalvelut... 3 Kotisairaanhoito...
OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella
OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS Maanantaina 10.2.2014 Klo 12-16 Äänekoskella Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3.
Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli
Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Ikäihmisten Palvelutori - Poiju Mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tuetaan ja autetaan yhdessä asiakasta, itse
Kotihoidon kaikessa toiminnassa näkyvät Ylöjärven perusturvaosaston arvot; ihmisarvon kunnioittaminen, vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus.
1 Ylöjärven kaupunki Perusturvaosasto Pertlk 22.1.2013 liite nro 4 KOTIHOIDON KRITEERIT 1.1.2013 ALKAEN VISIO Kotihoidon visiona ovat monimuotoiset ja joustavat kotihoidon palvelut kuntalaisille. Asiakkaiden
KOTONA ANNETTAVA PALVELU (asiakasmaksuasetus 3, ei kerrytä maksukattoa) TILAPÄINEN KOTIHOITO
KOTONA ANNETTAVA PALVELU (asiakasmaksuasetus 3, ei kerrytä maksukattoa) TILAPÄINEN KOTIHOITO Tilapäinen kotihoito, kotisairaanhoito tai tehostettu kotisairaanhoito Lääkärin/hammaslääkärin kotikäynti 19,10
Kotihoidon kriteerit alkaen
Kotihoidon kriteerit 1.1.2019 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ
ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille
Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät
Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ongelmia ja uudistusnäkymiä SSOS:n yleisötilaisuus Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjaus asiakasmaksujärjestelmän
PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:
Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja
PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI
PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ
Loimaan sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Kotihoito KOTIHOIDON PALVELUJEN MYÖNTÄMINEN JA KOTIHOIDON PALVELUJEN SISÄLTÖ
Loimaan sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Kotihoito KOTIHOIDON PALVELUJEN MYÖNTÄMINEN JA KOTIHOIDON PALVELUJEN SISÄLTÖ 2016 SISÄLTÖ 1 Kotihoito 1.1 Kotihoidon palvelujen myöntäminen 1.2. Kotihoidon palveluja
KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3)
MÄNTYHARJUN KUNTA/ PERUSTURVAPALVELUT Liite 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 MAKSUN AIHE SOVELTAMISOHJE PÄÄTTÄJÄ VOIMASSA ALKAEN KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu
KOTIHOIDON PALVELUJEN MYÖNTÄMISEN KRITEERIT
Hausjärven kunta Riihimäen seudun terveyskeskuksen ky liite nro 67 6.10.2014 Petula 104 KOTIHOIDON PALVELUJEN MYÖNTÄMISEN KRITEERIT 1.1.2015 alkaen SISÄLLYS 1 PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
ESPOON KOTIHOIDON ASIAKKUUDEN PERIAATTEET
ESPOON KOTIHOIDON ASIAKKUUDEN PERIAATTEET KOTIHOITO Tavoitteet ja toimintaperiaatteet Kotihoidon tavoitteena on mahdollistaa asiakkaiden turvallinen eläminen omassa kodissa mahdollisimman pitkään ja ehkäistä