Tapio Koivisto Tampere
|
|
- Siiri Väänänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Tapio Koivisto Tampere Uusi suunnittelutieteellinen lähestymistapa Design² Olen 1990-luvun alusta pyrkinyt kehittämään käytäntösuuntautuvaa tutkimusotetta ennen muuta hallintotieteellisen ja sosiologisen tutkimuksen perustalta. Työni ja kiinnostukseni painopiste on ollut toisin sanoen soveltavan organisaatiotutkimuksen (Schienstock 1997) alueella. Schienstock (emt.) analysoi soveltavan organisaatiotutkimuksen perustavia lähestymistavallisia ratkaisuja ja tekee eron asiantuntijakeskeisen, osallistuvan/osallistavan ja diskursiivisen lähestymistavan suhteen. Lähestymistavalliset ratkaisut on mahdollista tulkita myös kehitysetapeiksi ja siirtymiksi, joiden myötä interventiostrategioiden ja käytäntöjen reflektiivisyys ja kompleksisuus lisääntyy. Moldaschl ja Brödner (2002) erottavat asiantuntijalähtöisen (expert-driven), proseduraalisen (osallistavan) ja reflektiivisen intervention lähestymistavan. Tässä puheenvuorossa ajatus evolutiivisista etapeista on eksplisiittisesti esillä. Olen käytännössä koko urani ajan ollut kiinnostunut tutkimuksellisesta ja samalla käytäntösuuntautuvasta lähestymistavasta ja sen kehittämismahdollisuuksista. Ensimmäisessä vaiheessa olin kiinnostunut toimintatutkimuksellisesta lähestymistavasta (Koivisto 1993). Myöhemmässä vaiheessa otin jossain määrin etäisyyttä toimintatutkimukseen ja pyrin rakentamaan orientaationi kriittisen ja konstruktiivisen tutkimuksen (Koivisto 1997), reflektiivisen intervention (Koivisto 2007) sekä organisaation kehittämisen (Koivisto & Myllyoja 2011) ja kollaboratiivisen johtamistutkimuksen (Koivisto ym. 2015) konseptuaaliselle pohjalle. Jatkossa tarkoitukseni on tehdä ammatinharjoittajana Systemics toiminimellä yhteisinnovointiin ja yhteiskehittämiseen perustuvia projekteja, joiden laajuus voi ulottua yritysten strategioiden ja sisäisten toimintatapojen kehittämisestä verkostojen ja liiketoimintayhteisöjen kehittämiseen. Hankkeiden keskiössä on käytännön toimijoiden ja tutkijoiden/kehittäjien yhteistyö. Tavoitteena on tukea toimintatoimintakäytäntöjen kehittämistä ja uudelleenmuotoilua (redesign) hyödyntämällä reflektiivisesti uudemman johtamis-, organisaatio- ja liiketoimintatutkimuksen konsepteja ja metodeja. Perustava kysymys on nyt se, minkälaiseen ja minkä sisältöiseen lähestymistapaan tulen sitoutumaan. Minkälaista lähestymistapaa teen tunnetuksi? Minkälaista lähestymistapaa pyrin jatkokehittämään?
2 2 Periaatteessa lähestymistapaani olisi mahdollista kutsua toimintatutkimukselliseksi tai konstruktiivis-kriittiseksi lähestymistavaksi, reflektiivisen intervention lähestymistavaksi, uudentyyppiseksi organisaation kehittämisen tai kollaboratiivisen johtamistutkimuksen lähestymistavaksi tai tutkimusavusteisen kehittämisen (Alasoini ym. 2005) lähestymistavaksi. Mikään näistä ei ole kuitenkaan vaikuta kovin kuvaavalta, inspiroivalta ja/tai kehittämiskelpoiselta. Ratkaisuni on sitoutua ja lähteä kehittämään uuden suunnittelutieteellisen lähestymistavan konseptia. Vaarana voi tosin olla, että lähestymistapa linkitetään vanhoihin organisaatiosuunnittelun oppeihin (ks. esim. Eloranta 1977), jotka keskittyvät organisaation muodollisten toimivalta- ja kommunikaatiorakenteiden suunnitteluun. Organisaatio nähdään staattiseksi institutionaaliseksi systeemiksi, joka toimii suhteellisen muuttumattomana pysyvässä kontekstissa. Nykynäkemyksen mukaan organisaatiot hyvinkin dynaamisia systeemejä, jotka rakentuvat kommunikaatiosta ja päätöksistä (Luhmann 1995, 2000; Seidl & Becker 2005). Tosin on mahdollista korostaa sitä, että kyse on uudesta suunnittelutieteellisestä lähestymistavasta. Uusi suunnittelutieteellinen lähestymistapa ankkuroituu pohjimmiltaan Herbert Simonin uraauurtavaan puheenvuoroon The Sciences of the Artificial (Simon 1996). Simon tekee eron luonnontieteellisen tutkimuksen ja suunnittelutieteellisen tutkimuksen välillä. Hänen mukaansa kaikki perustieteet mukaan lukien esimerkiksi psykologia ja sosiologia toimivat pyrkimystensä perusteella luonnontieteellisesti. Niiden tarkoituksena on selittää ja ymmärtää jo olemassa olevia asioita ja ilmiöitä, niiden luonnetta ja kehitystä. Tämän mukaan esimerkiksi tulkitsevaa koulukuntaa edustava Karl Weick (1979) tutkii organisaatioita luonnollisina, itseorganisoituvina systeemeinä (Scott 1987) tai prosesseina. Luonnontiede tutkii jo olemassa olevia asioita ja ilmiöitä. Suunnittelutiede tutkii sen sijaan myös ilmiöitä ja asioita, joita ei vielä ole (Simon 1996; Jelinek ym. 2008) tai joita ei ole vielä kyetty realisoimaan. Suunnittelutieteellinen tutkimus on kiinnostunut olemassa olevan todellisuuden lisäksi myös mahdollisista maailmoista. Uusi suunnittelutieteellinen lähestymistapa voi hakea sivustatukea Krippendorffin (2006) ja Jonasin (2007) esittämistä - sinänsä suhteellisen yleisistä ja abstrakteista - ajatuksista uudesta suunnittelutieteellisestä lähestymistavasta (science for design, designing desing) (ks. myös Jelinek ym. 2008). Kuten Krippendorff (2006) sanoo, suunnittelu tuottaa jotakin sellaista, mitä ei synny luontaisesti. Mikä tahansa biologinen, psyykkinen tai sosiaalinen järjestelmä kehittyy tavalla tai toisella luontaisesti. Suunnittelun tehtävä on tuottaa laadullisesti uudenlaisia variaatioita (Jonas 2007).
3 Variaatioiden valikointi ja vakiinnuttaminen (selection, retention) tapahtuu toisenlaisten evolutiivisten mekanismien (päätöksenteko, oppiminen, unohtaminen) pohjalta. 3 Luonnontieteellisellä ja suunnittelutieteellisellä tutkimuksella on erilaiset tavoitteet. Tämä ei saa kuitenkaan johtaa keskinäiseen eristymiseen ja vuorovaikutuksen puutteeseen. Perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen tulee resonoida keskenään. Uusi suunnittelutieteellinen lähestymistapa voi hakea ja saada tukea konstruktivistisesta tietoteoriasta (Watzlawick 1984), kompleksisuuden näkökulmasta, sosiaalisten järjestelmien teoriasta (Luhmann 1995), evolutiivisesta näkemyksestä ja innovaatiotutkimuksesta (vrt. Jonas 2007; ks. myös Bate ym. 2000). Yritysten ja organisaatioiden suhteen uuden suunnittelutieteellisen lähestymistavan manifesti voidaan esittää seuraavasti: i. Periaatteessa mitä tahansa yritys- ja liiketoiminnan aluetta (johtamista, organisoitumista, verkostoitumista, tuote- ja palvelukehitystä jne.) voidaan lähestyä ja käsitellä suunnitteluna ja muotoiluna (Boland & Collopy 2004; Jelinek ym. 2008). Kysymys on uudenlaisten tuotteiden, ratkaisujen, palvelujen, liiketoimintamallien, menetelmien ja käytäntöjen kehittämisestä (varioimisesta) monimutkaisessa ja muuttuvassa maailmassa. ii. Käytännön yhteisöissä tapahtuvan muotoilun ja suunnittelun julkilausuttuna tavoitteena on muuttaa käytäntöjä ja järjestelmiä parempaan ja toimivampaan suuntaan. Siitä huolimatta tuloksena on usein enemmän samaa (Watzlawick ym. 1974; Brunsson 1998) tai jopa entistä enemmän huonosti toimivia ratkaisuja. Jossain tapauksessa ratkaisuista itsessään syntyy uusia riesoja ja ongelmia. iii. Muotoilun muotoilun (design²) tarkoituksena on lisätä vaihtoehtojen ja vaihtoehtoisten optioiden määrää (ja laatua) erityisesti suunnitteluprosessin sumeassa alkupäässä yhteisinnovoinnin, yhteiskehittämisen ja osallistavan uudelleensuunnittelun metodeilla. Monien eri näkökulmien hyödyntäminen ja moniäänisyyden lisääminen auttaa hahmottamaan paremmin monimutkaisia ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja jo prosessin alkuvaiheessa (Van de Ven & Johnson 2006). iv. Ulkopuolisen kehittäjän/tutkijan tehtävänä on tukea uudelleensuunnittelussa sekä auttaa yrityksiä, organisaatioita ja yhteisöjä toimintaan ja toimintaympäristöön liittyvien sokeiden pisteiden tunnistamisessa, mahdollisten likinäköisyyksien parantamisessa ja vaihtoehtoisten ratkaisujen kehittämisessä muun muassa toisen asteen havainnoinnin (second-order observation) (Luhmann 1995; Andersen 2003) menetelmin. Toisen asteen havainnointi
4 keskittyy havaintojen tekemiseen siitä, mitä ja miten tietyssä yhteisössä ei tiedosteta tai nähdä (vrt. Prahalad 2004; Ng ym. 2009; Knudsen 2011). 4 Uudenlaisten ratkaisujen kehittäminen vaatii näkemystä tietämiseen ja osaamiseen liittyvistä tarpeista ja ongelmista kehittämisen ja uudelleensuunnittelun kohteena olevassa systeemissä. Toisaalta tarpeiden ja ongelmien ymmärtäminen vaatii näkemystä vaihtoehtoisista ratkaisuista. Ongelmien ja ratkaisujen tiedostamisessa on kyse kehämäisesti ja vastavuoroisesti etenevästä prosessista. Toisin sanoen ongelmien ja ratkaisujen tiedostaminen kehittyy ja etenee koevolutiivisesti (Dorst & Cross 2001). Suunnittelun suunnittelu toimii samanlaisen ongelma- JA ratkaisukeskeisen logiikan mukaisesti. Pandza ja Thorpe (2010) tekevät eron deterministisen (mekanistisen) suunnittelun, polkuriippuvan suunnittelun (path-dependent design) ja uusia uria luovan suunnittelun (path-creation design) välillä. Uutta suunnittelutieteellistä lähestymistapaa on mahdollista kuvata seuraavasti. Uusi suunnittelutieteellinen lähestymistapa (i) tukee uusia uria luovaa suunnittelua (ii) siten että yhteys tietyssä yhteisössä evolutiivisesti kehittyneisiin käytänteisiin on mahdollista säilyttää. Kehitystyötä tehdään olemassa olevien käytäntöjen perustalta. Tämä kaikki merkitsee samalla väistämättä (iii) etäisyyden ottamista perinteisiin konventionaalisiin suunnittelukäytäntöihin ja perinteisiin käsityksiin suunnittelusta harvalukuisten asiantuntijoiden hallitsemina käytäntöinä. Kirjallisuus Alasoini, T., Ramstad, E., & Rouhiainen, N. (toim.). (2005) Työelämän kehittämisohjelma kehittyvänä toimintana. Tuloksia, haasteita, mahdollisuuksia. Helsinki: Tykes, Raportteja 40. Andersen, N. Å. (2003) Discursive analytical strategies. Understanding Foucault, Koselleck, Laclau, Luhmann. Bristol: Policy Press. Bate, P., Khan, R., & Pye, A. (2000) Towards a culturally sensitive approach to organization structuring: Where organization design meets organization development. Organization Science, 11(2), Boland, R. J., & Collopy, F. (toim.). (2004) Managing as Designing. Standford: Standford University Press. Brunsson, K. (1998) Non-learning organizations. Scandinavian Journal of Management, 14(4), Dorst, K., & Cross, N. (2001) Creativity in the design process: co-evolution of problemsolution. Design Studies, 22(5),
5 5 Eloranta, K. T. (1977) Johdatus organisaatiosuunnitteluun. Helsinki: Gaudeamus. Jelinek, M., Romme, A. G. L., & Boland, R. J. (2008) Introduction to the special issue organization studies as a science for design: Creating collaborative artifacts and research. Organization Studies, 29(3), Jonas, W. (2007) Research through DESIGN through research. Kybernetes, 36(9/10), Knudsen, M. (2011) Forms of inattentiveness: The production of blindness in the development of a technology for the observation of quality in health services. Organization Studies, 32(7), Koivisto, T. (1993) Toimintatutkimuksellisesta tutkimusotteesta ja "toiminnan tieteestä": Tampereen yliopisto, julkaisematon käsikirjoitus. Koivisto, T. (1997) Uudistuva metallialan tuotantolaitos. Osallistava uudelleensuunnittelu mahdollisuuksien areenana. Tampere: Tampereen yliopisto. Acta Universitatis Tamperensis 558 Koivisto, T. (2007) Soveltavan organisaatiotutkimuksen paradokseista reflelktiiviseen interventioon. Teoksessa E. Ramstad & T. Alasoini (toim.), Työelämän tutkimusavusteinen kehittäminen Suomessa. Lähestymistapoja, menetelmiä, kokemuksia, tulevaisuuden haasteita (pp ). Helsinki: Tykes. Raportteja 53. Koivisto, T., Mikkola, M., & Kaarela, I. (2015) Initiating Business Opportunity Creation in Nascent Markets. Tampere: VTT/Juvenes Print.VTT Science 113 Koivisto, T., & Myllyoja, J. (2011) Improvisoi! Organisaation kehittäminen interventiotutkimuksen ja vuorovaikutuskoulutuksen metodeilla. Espoo: VTT Publications 779. Krippendorff, K. (2006) The semantic turn. A new foundation for design. Boca Raton: CRC Press/Taylor & Francis. Luhmann, N. (1995) Social Systems. Stanford: Stanford University Press. Luhmann, N. (2000) Organisation und Entscheidung. Opladen: Westdeutscher Verlag. Moldaschl, M. F., & Brödner, P. (2002) A reflexive methodology of intervention. Teoksessa P. Docherty, J. Forslin & A. B. R. Shani (toim.), Creating Sustainable Work Systems (pp ). London: Routledge. Ng, D., Westgren, R., & Sonka, S. (2009) Competitive blind spots in an institutional field. Strategic Management Journal, 30, Pandza, K., & Thorpe, R. (2010) Management as design, but what kind of design? An appraisal of the design science analogy for management. British Journal of Management, 21(1), Prahalad, C. K. (2004) The Blinders of Dominant Logic. Long Range Planning, 37, Schienstock, G. (1997) Miten selviytyä kaaoksesta? Ajatuksia soveltavan organisaatiotutkimuksen teoreettisista ja metodologisista lähtökohdista. Teoksessa T. Alasoini, M. Kyllönen & A. Kasvio (toim.), Työelämän innovaatiot - väline kilpailukyvyn,
6 6 hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseen (pp ). Helsinki: Kansallinen työelämän kehittämisohjelma, Vuosikirja Scott, R. W. (1987) Organizations. Rational, natural, and open systems (Second ed.). Englewood Cliffs: Prentice Hall. Seidl, D., & Becker, K. H. (toim.). (2005) Niklas Luhmann and Organization Studies. Copenhagen: Copenhagen Business School. Simon, H. A. (1996) The Sciences of the Artificial (3. ed.). Cambridge: The MIT Press. Van de Ven, A. H., & Johnson, P. E. (2006) Knowledge for theory and practice. Academy of Management Review, 31(4), Watzlawick, P. (toim.). (1984) The Invented Reality: How do we know what we believe we know? New York: Norton. Watzlawick, P., Weakland, J. H., & Fisch, R. (1974) Change. Principles of Problem Formation and Problem Resolution. New York: W.W. Norton & Company. Weick, K. (1979) The Social Psychology of Organizing (Second ed.). London: Addison- Wesley.
Avainsanat: yhteisinnovointi, yhteiskehittäminen, käytäntösuuntautuva tutkimus, suunnittelun suunnittelu
Tuottavuuden ja työelämän laadun samanaikainen parantaminen Suomessa tutkimus käytännön kehittämistyön tukena, Tapio Koivisto, VTT, 040 5191 626, tapio.koivisto@vtt.fi Avainsanat: yhteisinnovointi, yhteiskehittäminen,
Käytäntösuuntautuva johtamis- ja organisaatiotutkimus erityisesti sotilassosiologisesti
Käytäntösuuntautuva johtamis- ja organisaatiotutkimus erityisesti sotilassosiologisesti Sotatieteiden päivät 2018/Sotilassosiologian ryhmä Tapio Koivisto FT, dosentti Tmi Systemics Henkilöhistoriallisia
Tapio Koivisto Marraskuu 2017
1 Tapio Koivisto Marraskuu 2017 Julkaisuluettelo Jantunen, S., & Koivisto, T. (2018) Supporting Prospective Organizational Sensemaking with Collaborative Methods. Teoksessa: A. Eskola (toim.), Navigating
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
Muotoilun koulutus (YAMK) ja Media-alan koulutus (YAMK) 15S
Lahden Ammattikorkeakoulu 2015-2016 23.12.2015 Muotoilun koulutus (YAMK) ja Media-alan koulutus (YAMK) 15S Tunnus Nimi 1 v 2 v Op yht MIYMUM15-1000 YDINOSAAMINEN 50 MIYMUM15-1001 SYVENTÄVÄT AMMATTIOPINNOT
OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding
OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding Vetäjät: Jonna Malmberg jonna.malmberg@oulu.fi Tutkimusryhmä: Oppimisen ja Koulutusteknologian Tutkimusyksikkö (LET) LET tutkii (1) Conceptual
TOIMINTATUTKIMUS toimintakäytäntöjen tutkimuksessa ja kehittämisessä
Metodifestivaali 20.8.2015 Tampereen yliopistossa Toimintatutkimus-sessio TOIMINTATUTKIMUS toimintakäytäntöjen tutkimuksessa ja kehittämisessä Jyrki Jyrkämä Professori (emeritus) Sosiologia, sosiaaligerontologia
Tuire Palonen Oppimistutkimuksen keskus
TEKEEKÖ HARJOITUS MESTARIN? Futurex seminaari 6.6.2011 Tuire Palonen Oppimistutkimuksen keskus Taituruus ilmenee: Hyvin organisoituneena ja käyttökelpoisena tietämyksenä taitona ratkaista ongelmia tehokkaalla
Indoor Environment 2011-2015
Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset
Case työpaja: Botnia. TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila
Case työpaja: Botnia TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila Case opetuksen tavoitteet Perustuu keskusteluun: omien näkemysten esittäminen ja toisten kuunteleminen Tiedon soveltaminen
Mikkelin ammattikorkeakoulun ja Mikkelin Teatterin välinen strateginen kumppanuus alueellisen yhteistyön ja oppimisen muotona
Mikkelin ammattikorkeakoulun ja Mikkelin Teatterin välinen strateginen kumppanuus alueellisen yhteistyön ja oppimisen muotona 25.11.2011 Eeva Kuoppala Tutkimuskysymykset: 1) Miten MAMK:n ja Teatterin välinen
DOB Datasta oivalluksia ja bisnestä
DOB Datasta oivalluksia ja bisnestä 23.3.2017 Outi Kinnunen 1. Yhteiskehittäminen ketteryyttä liiketoimintaan 2. CoCo Tool Kit yhteiskehittämisen työkalu 3. Pelataan yhdessä kädet saveen 4. Tulokset ja
Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara
Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara http://www.hanken.fi/staff/vaara Strategisen johtamisen ongelmia» Toiminnallistamisen ( implementointi, jalkauttaminen ) vaikeudet»
Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE
Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Koordinaattorin valinta ja rooli Selection and role of the coordinator Painopiste: tiede hallinto
Taloussosiaalityö ja toimintamahdollisuuksien näkökulma - Uusia ideoita sosiaalityön kehittämiseen? Katri Viitasalo VTL, yliopistonopettaja
Taloussosiaalityö ja toimintamahdollisuuksien näkökulma - Uusia ideoita sosiaalityön kehittämiseen? Katri Viitasalo VTL, yliopistonopettaja 15.11.2017 Sosiaalityön klubi, Tampere Alustuksen tarkoitus -
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista
Kielikeskus tulevaisuuden työpaikkana: tavoitteet, toimintamallit ja työnteon tilat
Kielikeskus tulevaisuuden työpaikkana: tavoitteet, toimintamallit ja työnteon tilat Kehittymishankkeen loppuraportti Kirsi Juva, Como Helsinki Sisällys Hankkeen tausta ja organisaation nykytila... 2 Hankkeen
Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi
Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa
Torstai Mikkeli
Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical
YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN JOHTAMISEN ERITYISPIIRTEISTÄ
YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN JOHTAMISEN ERITYISPIIRTEISTÄ Harri Kostilainen & Pekka Pättiniemi Diak, FinSERN KSL, FinSERN KANTU13 Työryhmä Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Mikkeli,
Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä?
Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Esimerkkinä realistinen arviointi Vaikuttavuuden määritelmä Vaikuttavuus on saanut merkillisen paljon sananvaltaa yhteiskunnassa ottaen
Muutosta tarvitaan - tapahtuuko se itsestään?
Muutosta tarvitaan - tapahtuuko se itsestään? Valtio Expo 20.5.2014 Pirjo Ståhle Aalto-yliopisto Millaiseen muutokseen pyritään? Tavoitteena on tuottaa asiakaslähtöisiä ja yhteen toimivia, julkisen sektorin
Rikasta Pohjoista 2019 Uudistuva teollisuus Teollisten innovaatioiden tulevaisuus
Rikasta Pohjoista 2019 Uudistuva teollisuus Teollisten innovaatioiden tulevaisuus Harri Haapasalo Tuotantotalouden professori Tuotannollisen yrityksen johtaminen, tuotekehitys ja innovaatiotoiminta harri.haapasalo@oulu.fi
Laskentatoimen teoria ja tutkimus YLA S920 Järvenpään osuus
Laskentatoimen teoria ja tutkimus YLA S920 Järvenpään osuus Professori Marko Järvenpää Taloustieteiden tiedekunta Korvaava suoritustapa 2013 2014 1) Kartoittava, tulkitseva ja interventionistinentutkimus
AKO-E3410 Organisaatioteoria (5 op)
AKO-E3410 Organisaatioteoria (5 op) Luento 9: Yhteenveto Jouni Virtaharju, 22.11.2016 LUENTOKERRAN SISÄLTÖ Jäljellä olevat suoritukset loppuväittelyt loppuessee Mitkä olivatkaan kurssin tavoitteet? Kurssiviitekehys
Portfolio kouluttajan pedagogisten taitojen kehittämisvälineenä. Tytti Tenhula
Portfolio kouluttajan pedagogisten taitojen kehittämisvälineenä Tytti Tenhula 27.4.2001 portare kantaa folia lehti Portfolio suom. ansiokansio, kasvun kansio, oppimissalkku... Miksi portfoliotyötä? Oman
Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?
Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme
TULEVAISUUDEN YHTEISKUNTAA JOHDETAAN TIEDOLLA
TULEVAISUUDEN YHTEISKUNTAA JOHDETAAN TIEDOLLA 7.11.2017 / Jyväskylä Harri Laihonen Tutkimusjohtaja, PhD, KTM AGENDA 1. Tietojohtamisen silmälasit 2. Miltä maailma näyttää näillä laseilla tänään ja huomenna?
Mixed Methods tutkimus arvioijan silmin. Vilma Hänninen Metodifestivaali Jyväskylä
Mixed Methods tutkimus arvioijan silmin Vilma Hänninen Metodifestivaali Jyväskylä 29.5.2009 Mixed methods metodikehityksen tarinoissa mixed methods (tutkimuskäytäntö) > Mixed Methods (menetelmäkoulukunta)
Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement
Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every
MONIVAIHEINEN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI. Aija Kettunen Eriarvoistumisen pysäyttäminen Pieksämäki,
MONIVAIHEINEN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI Aija Kettunen Eriarvoistumisen pysäyttäminen Pieksämäki, 12.-13.6.2018 Miten monimutkaisia palveluja kehitetään? Esim. hyvinvoinnin lisäämistä ja huono-osaisuuden
Sosiaalityön vaikuttavuus
Sosiaalityön vaikuttavuus 13.3.2018 Minna Kivipelto, THL 1 Sosiaalityön vaikuttavuuden vaade uusi ja vanha asia Sosiaalityötä kohtaan suunnatut syytökset sen tehottomuudesta Sosiaalityö ja sosiaaliset
Organisaa(odynamiikka - mitä sillä tarkoitetaan? FINOD tutkimusseminaari 14.3.2015 Risto Puu(o
Organisaa(odynamiikka - mitä sillä tarkoitetaan? FINOD tutkimusseminaari 14.3.2015 Risto Puu(o Esityksen kysymyksiä Mitä organisaa(odynamiikalla tarkoitetaan? Mistä näkökulmista käsitefä voi hahmofaa?
Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla
Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla Oppivat tuotantokonseptit välineitä verkoston kehittämiseen 17.4.2012 Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Helsingin yliopisto Lappeenrannan
UUTTA LUOVA ASIANTUNTIJUUS EDUCA - Opettajien ammatillinen oppiminen ja kumppanuudet Projektitutkija Teppo Toikka
UUTTA LUOVA ASIANTUNTIJUUS 26.1.2019 EDUCA - Opettajien ammatillinen oppiminen ja kumppanuudet Projektitutkija Teppo Toikka teppo.t.toikka@jyu.fi Ammatillinen kehittyminen uutta luova asiantuntijuus oppivassa
Tulosperusteinen hankinta. Anniina Tirronen
Tulosperusteinen hankinta Anniina Tirronen 5.4.2016 1 Tutkimusaiheena tulosperusteinen hankinta Teoreettinen viitekehys pohjautuu governance-käsitteeseen (hallinta), tarkemmin New Public Governance (NPG)
Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet
Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Tekijät: Hanni Muukkonen, Minna Lakkala, Liisa Ilomäki ja Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Suunnitteluperiaatteet trialogisen oppimisen pedagogiikalle 1.
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global
Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta)
Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2008-2009 Opintoneuvoja Teemu Meronen 29.10.2008 (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö (30
WAT? INTRO VESI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIIKAN MAISTERIOHJELMAAN (MASTER S PROGRAMME IN WATER & ENVIRONMENTAL ENGINEERING)
WAT? INTRO VESI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIIKAN MAISTERIOHJELMAAN (MASTER S PROGRAMME IN WATER & ENVIRONMENTAL ENGINEERING) 13.9.2017 Marko Keskinen & Maija Sihvonen ENSURING A SUSTAINABLE & FUNCTIONING SOCIETY
Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä
Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä Kaisu Rättyä Itä-Suomen yliopisto Tero Juuti Tampereen teknillinen yliopisto Teoreettinen viitekehys kognitiiviskonstruktivistinen oppimiskäsitys opettajan tiedon
Enterprise Architecture TJTSE Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri
Enterprise Architecture TJTSE25 2009 Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri Jukka (Jups) Heikkilä Professor, IS (ebusiness) Faculty of Information Technology University of Jyväskylä e-mail: jups@cc.jyu.fi tel:
Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa?
Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa? Tekijä: Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Muuttaako uusi teknologia oppimista? Miten oppimisen tulisi muuttua?
VALTIO-OPPI 2015-2017
VALTIO-OPPI 2015-2017 1 HUOM! Tutkintovaatimukset 2015-2017 otetaan käyttöön 1.9.2015 alkaen. Kesätentissä 8.8.2015 ovat vielä voimassa 2012-2015 vaatimukset. Vanhojen vaatimusten mukaisia esseitä voi
Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen
Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Sosiologipäivät, Kuopio Korkeakoulutuksen sosiologia -työryhmä Jarkko Tirronen YTT Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus jarkko.tirronen@uef.fi Jarkko Tirronen
Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6
Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja
Tieto- ja viestintätekniikkaa opetustyön tueksi
Tieto- ja viestintätekniikkaa opetustyön tueksi Opettajat arvioinnin ja koulu-koti-yhteistyön toteuttajina Heidi Krzywacki, Tiina Korhonen, Laura Koistinen, Jari Lavonen 19.8.2011 1 Tutkimus- ja kehittämishankkeessa
Laadullisen seurantatutkimuksen lyhyt oppimäärä
Laadullisen seurantatutkimuksen lyhyt oppimäärä Senior Research Fellow Pirjo Nikander Tampereen yliopiston tutkijakollegium Pirjo.Nikander@uta.fi Näin etenen: Mitä laadullinen seuranta- tai pitkittäistutkimus
Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi
Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta
Politiikka prosessien analyysit
LYY METODI JA TEORIAKURSSI 2013 YHTEISKUNTA JA KULTTUURITIETEELLISEN YMPÄRISTÖ JA LUONNONVARATUTKIMUKSEN METODOLOGIAT To 07.03.13, klo 12:00 17:00, AG 108: Politiikka prosessien analyysit Rauno Sairinen:
Creative Norden. We bring culture back to business
Creative Norden We bring culture back to business Miksi luovalla taloudella on väliä? Teollisen yhteiskunnan murtuessa aineettomaan arvonluontiin liittyvät kilpailukykytekijät korostuvat. Myös ihmisten
Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) code name 1 2 sum YATJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YATJA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal Change
Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)
Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA 2013 2014 KOULUTUSOHJELMAN OPINTOJEN laajuus on 84 opintopistettä, josta syventävien opintojen laajuus on vähintään 66 opintopistettä,
Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista
Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Miten arviointi suuntaa oppimista? Viivi Virtanen 28.2.2011 1/10 Millä keinoin opiskelijan saisi oppimaan sen mitä opetan? 2/10 Miten arviointi vaikuttaa siihen, miten
Palvelut metsäalalla tunnistamaton mahdollisuus biotaloudelle?
SMS Metsätieteen päivä 2014 Metsäekonomistiklubi Uutta metsäekonomista tutkimusta Palvelut metsäalalla tunnistamaton mahdollisuus biotaloudelle? Päivi Pelli Palvelut ja palveluvaltaistuminen tunnistettu
Tavoitteet: Kurssilla tarkastellaan viestintää johtamisen ja asiantuntijatyön näkökulmasta. Teoreettisesti kurssi nojaa. dynaamisiin muutosmalleihin
Johtajuus ja asiantuntijaviestintä Yleistä Leif Åberg kevät 2012 Aika ja paikka: 20.01. - 02.03.2012 perjantaisin kello 9-13 Unioninkatu 40, sali 6 Kurssi on viestinnän erikoiskurssi (5 op), tai osa Johtamisen
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(9) TU-53 TYÖPSYKOLOGIA JA JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Tuo-53.106 Työpsykologian perusopintojakso
CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET
CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies Projektin tausta ja tarve Oppivan yhteiskunnan toimintaympäristöille on tyypillistä muuttuvuus ja kompleksisuus aktiivinen toiminta
ProAgria. Opportunities For Success
ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting
Toimittajan Osaamisen Kehittäminen
Toimittajan Osaamisen Kehittäminen Supplier development in SME network learning strategies for competitive advantage Vesa Kilpi & Harri Lorentz 12/5/2014 TUTKIMUKSEN TAUSTAA Teema: Tutkimuksessa tarkastellaan
OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat
OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat Innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyörakenteiden kehittäminen Innovaatiokeskusten vahvistaminen ja kansainvälistäminen Oulun kaupungin roolin vahvistaminen
Kollektiivinen biografia: uutta, vanhaa, lainattua
Kollektiivinen biografia: uutta, vanhaa, lainattua Metodifestivaalit 2015 / Sukupuolentutkimuksen metodipäivitys / 19.8.2015 Hanna Ojala, KT, dos., yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto Hanna.L.Ojala@uta.fi
Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen
Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen Kuntatutkijoiden seminaari 25.5.2011, Lapin yliopisto, Rovaniemi Pasi-Heikki Rannisto, HT Tampereen yliopisto Haasteita johtamiselle ja johtamisteorioille Miksi ennustaminen
Kuinka rakentaa globaaleja verkostoja - kommenttipuheenvuoro
Suomalaiset pk-yritykset kasvavat globaalissa taloudessa 25.11.2008 Kuinka rakentaa globaaleja verkostoja - kommenttipuheenvuoro Tuija Mainela, professori, KTT Oulun yliopisto, Markkinoinnin laitos Kansainvälistyminen
Yrityksen informaatio- ja toimintoprosessien optimointi
Yrityksen informaatio- ja toimintoprosessien optimointi V-S Teknologiateollisuus ry vaalikokous 10.11.2008 Thomas Westerholm Åbo Akademi PBI Research Institute Teknologisen kehityksen taustalla Copyright
Miten Time to Profit on toteutettu yritysten tuotekehitysprojekteissa?
Miten Time to Profit on toteutettu yritysten tuotekehitysprojekteissa? Väitän että puutteellisesti. Tuotekehityksen tavoite on harvoin Time to Profit. Tomi Kankainen M.Sc. (Konetekniikka / TTY) M.A. (Teollinen
7. Product-line architectures
7. Product-line architectures 7.1 Introduction 7.2 Product-line basics 7.3 Layered style for product-lines 7.4 Variability management 7.5 Benefits and problems with product-lines 1 Short history of software
Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support
Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support 16.11.2016 The quality policy principles governing the activities of Aalto University
MITEN LUODA TIETEIDENVÄLINEN TUTKIMUSHANKE? KOKEMUKSIA JA SUOSITUKSIA
MITEN LUODA TIETEIDENVÄLINEN TUTKIMUSHANKE? KOKEMUKSIA JA SUOSITUKSIA STN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 26.1. VIIKKI KATRI HUUTONIEMI JA KAISA KORHONEN-KURKI HELSINGIN YLIOPISTON YMPÄRISTÖTUTKIMUKSEN JA OPETUKSEN
Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007
Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden
Soveltavan organisaatiotutkimuksen paradokseista reflektiiviseen interventioon
1 Tapio Koivisto Soveltavan organisaatiotutkimuksen paradokseista reflektiiviseen interventioon 27.10.05 Soveltavan organisaatiotutkimuksen metodologiselle itseymmärrykselle on usein tyypillistä tietty
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 aikuiskoulutusfoorumi Osaamisen kehittämisen uudet ulottuvuudet A Oppimisen ja osaamisen tuottaminen Maailman hypoteesit Osaamisen
Co-Design Yhteissuunnittelu
Co-Design Yhteissuunnittelu Tuuli Mattelmäki DA, associate professor Aalto University School of Arts, Design and Architecture School of Arts, Design and Architecture design with and for people Codesign
Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1
Kommenttipuheenvuoro Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy 10.12.2018 Finlandia-talo 1 Kysymys #1: Kolme tietä talouskasvuun: Halpa työvoima Valtavat luonnonresurssit Innovaatiot ja osaaminen Mikä näistä
Diaari Luokka AP RP 3 CB41 HealthAccess / Access to Distant Markets in Health and Wellness Nähtävänäolo Tallinn Science Park Tehnopol
1 Head of Managing Authority Merike Niitepõld Päätöspvm 25.08.2017 150 / 2017 AP RP 3 CB41 HealthAccess / Access to Distant Markets in Health and Wellness Nähtävänäolo 28.8.2017 Tallinn Science Park Tehnopol
Mitä palvelumuotoilu mahdollistaa? Morfeus-verkostotapaaminen SimLab, Open Innovation House Anna Salmi
Mitä palvelumuotoilu mahdollistaa? Morfeus-verkostotapaaminen SimLab, Open Innovation House Anna Salmi 23.4.2015 Palvelumuotoilun tutkimus SimLabissa ATLAS Map of Future Service Co-Development Methods
Kun perinteinen asiantuntijavalta heikkenee osallisuuden haasteet ja mahdollisuudet arviointitiedon tuottamisessa
Kun perinteinen asiantuntijavalta heikkenee osallisuuden haasteet ja mahdollisuudet arviointitiedon tuottamisessa Erikoistutkija VTT, KM Arviointifoorumi 5.6.2013 SKL-talo, Helsinki 6.6.2013 1 Näkökulmia
Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9
Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt
Tieto auttaa maaseutua menestymään. Olli Lehtonen, FT, Talousmaantieteen dos, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto
Tieto auttaa maaseutua menestymään Olli Lehtonen, FT, Talousmaantieteen dos, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto Puheenvuoron sisältö: 1. Ymmärretäänkö aluerakenteen
Voivatko alueyhteisöt oppia toisiltaan? Avauksia hyvän käytännön teoriaan ja metodologiaan
Voivatko alueyhteisöt oppia toisiltaan? Avauksia hyvän käytännön teoriaan ja metodologiaan Maantieteen päivät 27.10.2012 Helsingissä Seija Virkkala, Vaasan yliopisto Botnia Atlantica Institute s partners
Työryhmä 2. Hyväksi havaittuja käytäntöjä tutkimuseettisestä koulutuksesta. Keskiviikko 29.10.2014 Tieteiden talo, 405 Puheenjohtajana Petteri Niemi
Työryhmä 2. Hyväksi havaittuja käytäntöjä tutkimuseettisestä koulutuksesta Keskiviikko 29.10.2014 Tieteiden talo, 405 Puheenjohtajana Petteri Niemi Eettinen tutkija... Tunnistaa asioiden eettisen puolen
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia
MITEN MITATA DIGITAALISTA ASIAKASKOKEMUSTA?
MITEN MITATA DIGITAALISTA ASIAKASKOKEMUSTA? Mediataivas FreshUp seminaari Digitaalinen asiakaskokemus 26.5.2016 by Heikki Karjaluoto CE is the sum-totality of how customers engage with your company and
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen
Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta)
Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta 2009-2010 Opintoneuvoja Teemu Meronen 10.9.2009 (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö
Tutkijan informaatiolukutaito
Tutkijan informaatiolukutaito Maria Forsman VTT, kirjastonjohtaja Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto Infolit-hankkeen koulutuspalaveri 17.2.2006 Kirjastoammattilaisesta tutkijaksi Taustalla Kirjasto-
SP 11: METODOLOGIAN TYÖPAJA Kevät Yliopistonlehtori, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti
SP 11: METODOLOGIAN TYÖPAJA Kevät 2010 Yliopistonlehtori, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti Työpajan tavoitteet 1. Johdattaa sosiaalipsykologian metodologisiin peruskysymyksiin, niiden pohtimiseen ja niistä
Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YABIAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YABIAI15A3) code name 1 2 sum YABIA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YABIA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal
Laadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman
Laadullinen tutkimus KTT Riku Oksman Kurssin tavoitteet oppia ymmärtämään laadullisen tutkimuksen yleisluonnetta oppia soveltamaan keskeisimpiä laadullisia aineiston hankinnan ja analysoinnin menetelmiä
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland Tiina Merikoski, Landscape Architect (M.Sc) Aalto University School of Science and Technology Department of Architecture
Karelia ENI CBC-ohjelma/ PÄÄTÖSLUETTELO 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto
Karelia ENI CBC-ohjelma/ PÄÄTÖSLUETTELO 1 Ohjelmajohtaja Päätökset Karelia ENI CBC ohjelmassa hyväksytyt hankkeet: 7.5.2018 Myönteinen toimeenpanopäätös hankkeesta KA3002: Karelian Art-Residency Network
Ajatuksia jatkuvuuden varmistamisen suunnitteluun
Ajatuksia jatkuvuuden varmistamisen suunnitteluun Hannele Torvinen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu hannele.torvinen@jamk.fi Koordinaattori(t) (fasilitaattori(t))
Organisaatioalbumi. Tuija Oikarinen ja Anne Pässilä Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation
Tarinoita työstä Organisaatioalbumi apuna dialogin rakentamisessa Tuija Oikarinen ja Anne Pässilä Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation LUT Lahti School of Innovation Lymyävän
Teoriapohjaiset, käyttäytymisen muutosohjelmat ja niiden. i Ari Haukkala, Sosiaalitieteiden laitos Heikki Waris -instituutin 10-vuotisjuhla
Nousevat orientaatiot: ot Teoriapohjaiset, käyttäytymisen muutosohjelmat ja niiden tieteellinen t arviointi i Ari Haukkala, Sosiaalitieteiden laitos Heikki Waris -instituutin 10-vuotisjuhla 8.9.2011 Vertaistukiryhmät
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen
Esa Hiltunen Työn taju
Esa Hiltunen Työn taju Etnografinen tutkimus työstä, sitoutumisesta ja joustoista hypermarket Jusalassa Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Social Sciences and Business Studies
KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA
KIRJOITTAMISEN GENREN KEHITTÄMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Esitys perustuu artikkelikäsikirjoitukseen: Lambert P. & Vanhanen-Nuutinen L. Kirjoittamisen genren kehittäminen ammattikorkeakoulussa. Kirjoittamisen
Työn tulevaisuuden kuvaus sosioteknisenä muutoksena
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Työn tulevaisuuden kuvaus sosioteknisenä muutoksena Mikko Dufva, Minna Halonen, Mika Kari, Tapio Koivisto, Raija Koivisto, Jouko Myllyoja mikko.dufva@vtt.fi