Tilannekuva ja automatisoitu tiedonkeruu metsäsektorin kuljetuksista Tiivistelmä
|
|
- Ari-Pekka Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilannekuva ja automatisoitu tiedonkeruu metsäsektorin kuljetuksista Tiivistelmä Pirjo Venäläinen, Antti Raatevaara, Jarmo Hämäläinen, Markus Strandström Metsäteho Oy Ilari Pihlajisto, Markus Melander, Petri Hienonen Vionice Oy Kuvat tuloskalvosarjassa: Vionice Oy, Metsäteho Oy
2 Tiivistelmä Pilotissa testattiin automaattista tiestötiedon keruuta sekä tiestön olosuhteiden ja kunnon ajantasaisen tilannekuvan esittämistä. Pilotin tavoitteena oli kehittää uudenlaisia tiedonkeruumenetelmiä tiestön täsmäkunnossapidon ja samalla metsäsektorin kuljetusten suunnittelun tueksi. Tiedon keruu toteutettiin 20 matkapuhelimella, jotka oli kiinnitetty puutavarayhdistelmien ja metsäsektorin toimihenkilöiden ajoneuvojen tuulilaseihin. Puhelimet keräsivät tiestöstä videoja anturidataa ja välittivät sen käsiteltäväksi konenäkö- ja sensorianalyysilla. Analyysitulokset esitettiin karttakäyttöliittymässä. Pilotissa kerättiin tietoa tiestön keliolosuhteista (lumisuus, jäisyys, märkyys, lumi- ja vesisade), kelirikkotilanteesta, tiestön yleiskunnosta ja heitoista sekä liikennemerkeistä. Joukkoistettu tiestötiedon keruu osoittautui pilotin aikana toimivaksi ja jo lyhyelläkin aikajänteellä käyttöönotettavaksi ratkaisuksi. Pilotin jatkotoimenpidetarpeiksi tunnistettiin mm. 1) kerätyn tiestötiedon integrointi tienpidon ja kuljetussuunnittelun järjestelmiin 2) eri lähteistä joukkoistettua tiestötietoa yhdistävän palvelualustan pilotointi 3) joukkoistamalla kerätyn tiedon pelisääntöjen ja liiketoimintamallien kehittäminen. 2
3 1. Johdanto 1.1 Pilotin tausta ja tavoitteet Pilotin tavoitteena oli testata ja arvioida automaattista, joukkoistettuun tiedonkeruuseen perustuvaa tiedontuotantoa tiestön kunnon ja olosuhteiden arvioinnissa sekä tilannekuvan luomisessa tunnistaa mitä hyötyjä tilannekuvalla voidaan saavuttaa teiden kunnossapidon ja tienhoidon prosesseissa ja metsäsektorin kuljetuksissa. Pilotin taustalla olivat lisääntyvät haasteet tiestön kunnossapidon ja kuntoinventoinnin resursoinnissa uusien tiedonkeruumenetelmien tuomat mahdollisuudet resurssien täsmäkohdentamiseen olosuhteiden ja kuljetusten suuntautumisen mukaisesti. Pilotti toteutettiin osana Liikenneviraston hanketta Automaattisen tiedon tuotannon kokeilut tieverkon ennakoivassa kunnonhallinnassa. Tämä kalvosarja on tiivistelmä samannimisestä Metsätehon raportista
4 1.2 Pilotin toteutus 20 matkapuhelimella tehtiin jatkuvaa video- ja anturidatan keruuta Puhelimia oli pilotin aikana puutavarayhdistelmissä, metsäsektorin toimihenkilöiden autoissa, korjuukoneiden lavettiautossa, aura-autossa ja tiestön kuntoinventoijien autossa Tiedonkeruualueet olivat Lounais-Suomi Kaakkois-Suomi Itä-Suomi Keski-Suomi Pohjois-Suomi. Tiedonkeruu painottui puukuljetusten käyttämille reiteille metsästä tuotantolaitoksiin. Hanke toteutettiin joulukuun 2016 ja joulukuun 2017 välisenä aikana. 4
5 Pilotin vaiheet Tiestö- ja olosuhdetiedon keruu auton tuulilasiin kiinnitetyllä matkapuhelimella ja langattomalla painonapilla Tietojen kerääminen palvelimelle Kuvien annotointi ja jatkojalostaminen (konenäöllä ja anturidatakäsittelyllä) Tiedon esittäminen ja hakutoiminnot karttakäyttöliittymässä Tiedon hyödynnettävyyden arviointi eri toimijoiden näkökulmasta Tiestön kuntoinventointi ja tienpidon laadunseuranta Tiestön täsmähoito ja -ylläpito Kuljetusten täsmäsuunnittelu olosuhteiden mukaan 5
6 2. Tiedonkeruun ja -jakamisen vaiheet ja menetelmät 2.1 Tietotyypit Kelitieto Luminen/sohjoinen tie / Ajourat peitossa / Lunta paljon Jäinen/märkä tie Lumisade/Vesisade Höylän jäljet lumessa Liikennemerkit Kelirikko Painorajoitus *Ei käsitelty konenäkö- tai sensorianalyysilla Kelirikko (S) Pintakelirikko Runkokelirikko Maa- ja pintakivet (S) Pölyävyys (S)* Heitot Tien kunto (S) Muut tiestötiedot* 6
7 2.2 Tiedonkeruu, -siirto ja säilyttäminen Kuljettajat käynnistivät tiedonkeruun aina ajon ajaksi. Tiedonkeruu onnistui pilotin ajan pääosin hyvin. Joissakin tapauksissa tiedonsiirto-ongelmat estivät uuden tiedon tallentamisen. Ongelmia voidaan jatkossa välttää tiedon pakkaustapaa muuttamalla. Viominer-sovellus siirsi automaattisesti palvelimelle matkapuhelimen keräämän video- ja anturidatan sekä kuljettajan mahdollisesti erikseen tekemät painonappihavainnot ja ääniviestit. Kuva-aineisto sekä konenäkö- ja anturidata-analyysin tulokset olivat parhaillaan minuuteissa haettavissa karttakäyttöliittymän kautta. Kuvien katsomista hidasti palvelinkapasiteetin rajoitteet, jotka ovat poistettavissa tavoitellun palvelutason mukaisella kapasiteetin lisäyksellä. 7
8 2.3 Tiedon validointi ja analysointi Konenäön opetusaineisto koottiin itse pilotin aikana sekä Metsähallituksen aikaisemmin keräämästä kuva-aineistosta. Konenäkökoulutuksessa keskeisessä roolissa olivat eri tilanneluokkia koskevat Liikenneviraston ohjeet ja kuvaesimerkit sekä ohjausryhmän palaute. Pilotissa syntyvän kuva- ja anturidatan kattavuutta seurattiin tietotyypeittäin (ks. seuraava kalvo). Kuva- ja anturiaineiston laajuus oli riittävä mm. kelitietojen osalta, mutta paikallisista tilanteista (esim. paha kelirikko) aineistoa ei saatu riittävästi. Kokonaisuudessaan aineistoa saatiin km:ltä. Paikallisesti aineisto saattoi olla hyvinkin kattavaa (kuva). 8
9 Tiedon kattavuus 9
10 Pilottiaineiston laatu Videodatan tekninen laatu oli pääosin hyvä, mutta konenäölle haasteita muodostivat mm. voimakas auringon vastavalo tai puiden varjot tiellä. Yökuvissa kuorma-autojen voimakkaat valot loivat selviä varjoja, jolloin esim. lumen määrä erottui hyvin. Anturidatan laatua arvioitiin vertaamalla dataa samalla hetkellä kuvattuun videodataan. GPS-signaalin tarkkuus oli noin 10 metrin sisällä. Kuljettajat tekivät yhteensä noin havaintoa langattomilla napeilla. Napeissa ei havaittu teknisiä ongelmia, mutta nappihavaintojen tulkinta (miksi nappia oli painettu) oli osin vaikea tehdä. Kehityskohteena onkin itse napin vaihtaminen monipuolisempaan vaihtoehtoon ja/tai nappipainalluksia täydentävien ääniviestien jatkokehittäminen. Kuljettajat antoivat nappihavaintoja täydentäviä ääniviestejä vain harvakseltaan, joten niiden käyttöä tulee helpottaa esim. malliviesteillä. 10
11 2.4 Tiedon karttakäyttöliittymä Kuva-aineisto ja analyysitulokset esitettiin karttakäyttöliittymässä. Sen jatkokehityskohteita ovat hakutoimintojen kehittäminen ja/tai tulosten integrointi suoraan käyttäjien omiin järjestelmiin. Aika Alue Tietosisällöt 11
12 3. Pilotin aikana kerätty ja analysoitu tieto 3.1 Tiestön kelitieto Kelitietoa kertyy alueellisesti ja ajallisesti kattavasti, mikä nopeuttaa konenäkökoulutusta. Esimerkiksi jäisyyden luotettavaa havaitsemista voidaan parantaa keräämällä myös lämpötilatietoa tai ajoneuvojen CANväylätietoja. Pilottikuljettajat raportoivat aktiivisesti painonapeilla haastavista keliolo-suhteista. Ääniviestien automaattista litterointia testattiin pilotissa (alempi kuva), mutta niiden hyödyntäminen vaatii jatkokehittämistä. Jatkokehitystarpeita on teiden eri hoitoluokkien ja niiden eri toimenpidekynnysten mukaisten kelitilanteiden havaitsemisessa. Luminen:
13 3.2 Kelirikko Kelirikkoa havainnoitiin video- ja anturidatan sekä kuljettajien painonappihavaintojen avulla. Kevään 2017 lievän kelirikkotilanteen takia havaintoja saatiin kerättyä liian vähän. Eri kelirikkoluokkien annotointi oli pelkkien kuvien pohjalta haastavaa. Tiet ovat usein muistakin syistä kuin vain kelirikosta johtuen pehmenneitä tai uraisia. Varsinkin pahimmissa kelirikkotilanteissa voidaan hyödyntää sekä anturi- että konenäköanalyysia (kuva), jolloin havainnot ovat luotettavampia. Kelirikon paikallisuuden takia kelirikkojen inventointi on työlästä. Toisaalta kelirikko aiheuttaa mm. metsäsektorin kuljetuksille merkittävät lisäkustannukset. Näistä syistä uudet menetelmät kelirikon etenemisen havainnointiin nähtiin tärkeänä jatkokehityskohteena. 13
14 3.3 Tien kunto ja heitot Tien kunto -arvo (ylempi kuva) muodostettiin anturidatan pohjalta. Kuntoarviointiluokitus perustuu Vionicen aikaisemmassa projektissaan laatimaan vertailuaineistoon. Kuntoarvon jatkokehitystarpeena on sen skaalaus eri tieluokille. Heitot ovat hetkellisiä poikkeamia anturidatassa (alempi kuva) Pituusheitto indikoi esim. painumaa tiessä rummun tai muun rakennemuutoksen takia. Sivuttaisheitto indikoi esim. tien oikean puolen painumaa. Heitot toimivat hyvinä herätteinä ko. kohdan tarkistamiseen myös konenäöllä tai suoraan videolta. Heittotiedon hyödyntämisen kehittämistarpeena on mm. tiukkojen mutkien aiheuttamien virhehavaintojen poistaminen. 14
15 3.4 Liikennemerkit Liikennemerkkejä tunnistettiin pilotissa automaattisesti konenäöllä. Menetelmä on käytössä Liikennevirastossa jo nyt liikennemerkkien kuntoinventoinnissa. Pilotin tavoitteena oli varsinkin kelirikosta ja painorajoituksista ilmoittavien merkkien tunnistaminen Kelirikkotilanteet ovat väliaikaisia ja koottu tieto varsinkin yksityisteiden ajantasaisista kelirikkorajoituksista puuttuu. Konenäköhavainnoinnin lisäksi on tarpeen ylläpitää rajoitustietoja myös muilla keinoin (esim. kuntien ja tiekuntien suorat ilmoitukset), jotta tieto on tarpeeksi ajantasainen. Jatkokehitystarpeena on eri painorajoitustyyppien erottaminen tekstintunnistamisen avulla. 15
16 3.5 Kivet ja pölyävyys Yli 3 cm korkeista kivistä saatiin havaintoja varsinkin pilotin yksityistieverkon aineistosta. Tämä auttoi konenäkömallin koulutusta, vaikka valtion tieverkolla havaintojen määrä oli pieni. Juuri tietynkokoisten (yli 3 cm) kivien konenäkötunnistaminen on haasteellista. Kivien tunnistamisessa voisikin harkita ortokuvien hyödyntämistä. Pölyävyyskuvia kerättiin pilotissa henkilöautojen takalasin kautta kuvattuna. Kuvia ei konenäkökäsitelty, joten jatkossa on tarpeen kiinnittää huomiota esim. auton pölyisestä lasista syntyviin virhehavaintoihin. Lisäksi on tarpeen yhdistää pölyävyyskuvat ajoneuvon nopeuteen ja kuvausalueen paikkatietoon (asutuksen ja viljelysten läheisyys). 16
17 Langattomalla napilla annetut havainnot Keli Kelirikko Ajoa haittaavat tilanteet
18 4. Tietojen hyödynnettävyys Liikennevirasto ja ELY-keskukset voisivat hyödyntää pilotissa muodostetun kaltaisia konenäkö- ja sensorianalyysituloksia varsinkin talvihoidon täsmäkohteiden priorisoinnissa ja laadunseurannassa kelirikkoinventointien ja -korjausten suunnittelussa ammattikuljettajien tienkäyttäjäpalautteen automatisoinnissa ja subjektiivisuuden vähentämisessä. Metsäsektorin ja sen kuljetusyritykset voisivat hyödyntää tuloksia varsinkin (ml. yksityistiet) sorateiden kunnon ja kuljetuskelpoisuuden seurannassa talvikunnossapidon tilanteen seurannassa kelirikkotilanteen seurannassa tienkäyttäjäpalautteen lähettämisessä erityisten vaarallisten ajo-olosuhteiden seurannassa. Seuraavissa kalvoissa on esitetty tienpidon ja puukuljetusten prosesseja ja niiden ajoituksia. Tiedonkeruuta tulisi ajoittaa sekä ko. prosessien suunnitteluvaiheeseen eri aikajänteillä sekä välittömästi prosessien jälkeenkin (laadunseuranta). 18
19 Liikenneviraston ja ELY-keskusten sorateiden kunnossapidon prosessit Kuva: Liikennevirasto
20 Metsäsektorin tiedonpidon ja kuljetusten prosessit Puun hankintaorganisaatiot ja tuotantolaitokset Kohteiden saavutettavuus Korjuun suunnittelu Alueet Vuosi/kk Alueet Vuosi/kk Leimikot Kk/viikko Kuljetussuunnittelu Korjuutilaukset Kuljetustilaukset Varastot Viikko/pv Korjuuyritys Lavettikuljetusten suunnittelu Kuljetusyritys Puun kuljetussuunnittelu, Auraukset 20
21 Yhteenveto tietotarpeista Seuraavassa kalvossa (22) on yhteenveto esille nousseista tarpeista muuttuville tiestötiedoille painottaen sorateiden tienpitoa ja puukuljetuksia. Taulukkoon on tunnistettu kullekin tietotyypille soveltuvia joukkoistetun tiedonkeruun menetelmiä ja täydentäviä datatarpeita. Tietotarpeet on esitetty aikakriittisyysjärjestyksessä. Esim. tieto onnettomuustilanteen kelistä tulisi olla juuri kyseiseltä ajankohdalta. Aikakriittisyys luo vaatimuksia myös tiedonkeruun tiheydelle ja kattavuudelle. Jos joukkoistettu tiedonkeruu luo lähinnä muuta tietoa täydentävää vihjetietoa, tiedonkeruun ei tarvitse olla kattavaa. Joukkoistettuun tiedonkeruuseen perustuvissa palveluissa (esim. paikalliset kelivaroitukset) tiedonkeruu tulee olla puolestaan laajasti käytössä. Varsinkin yksityisteiden osalta joukkoistettu tiedonkeruu voisi hyödyntää myös pysyväluonteisen tiestötiedon keruuta (esim. tien leveys, metsäteiden kääntöpaikat, pysyvät painorajoitukset). 21
22 Tienpidon ja kuljetusten* tietotarpeita Onnettomuuspaikan keli Este tiellä* (nopeus) Renkaan alla pettänyt tien kohta + Merkittävä liukkaus* Liika jää, lumi, loska Märkä ja sumuinen tie + (lämpötila) Kelirikko* Höylän jäljet Liikennemerkit (muuttuvat painorajoitukset)* Pinta- ja maakivet Kuljetuksista syntyneet tievauriot* Urat, painumat, savisilmäkkeet + Pölyisyys Kuopat Siltojen kunto-ongelmat (näkyvät) Tierumpujen huono kunto (nopeus) Reunapalle Vesakot Riittämättömät/suuret tien pinnan kaltevuudet Kulutuskerroksen riittämätön määrä ja kunto Sivu- tai laskuojien huono kunto kuva- tai videodata matkapuhelimen anturidata tai asentoestimaatti ääniviesti, muu kuljettajahavainto ajoneuvon tuottama data tilasto- tai ennustedata 22
23 5. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset Pilotissa haluttiin testata ajoneuvoissa mahdollisimman automaattista tiedonkeruuta liikenneturvallisuuden, kuljettajien positiivisen suhtautumisen ja tiedonkeruun objektiivisuuden varmistamiseksi. Tiedonkeruun jatkokehitystarpeena on automaattisuuden lisääminen mm. turhan kuva-aineiston välttämiseksi. Tiedonsiirtoa on tarpeen kehittää mm. tietoa pakkaamalla. Tavoitteena oli luoda mahdollisimman ajantasainen tilannekuva sorateiden kunnosta ja keliolosuhteista. Nopeimmillaan tilannekuva oli käytettävissä minuutteja tiedonkeruun jälkeen. Ajantasaisuus vaatii kuitenkin jatkossa hyvin kattavaa tiedonkeruuta. Datan aikakriittisyys vaihtelee paljon tietotyypistä riippuen. Metsäsektorin kuljettajat sopivat hyvin joukkoistettuun tiedonkeruuseen, koska niiden ajoreitit kattavat laajasti alemmankin tieverkon ja tietoa syntyy usein ympäri vuorokauden. Aineiston kattavuuden ja ajantasaisuuden varmistamiseksi tiedonkeruuta on tarpeen tehdä muidenkin sektoreiden ajoneuvoilla. Käynnissä olevat pilotit osoittavat, että kiinnostusta on muillakin sektoreilla. Seuraavaan kalvoon (24) on tunnistettu toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen, jotta joukkoistetulla tiedonkeruulla koottu aineisto on eri käyttäjien hyödynnettävissä. 23
24 Toimenpidetarpeita KATTAVA TIEDONKERUU Automatisoinnin jatkokehitys Muiden toimialojen pilotit Täydentävät tiedonkeruumenetelmät TIETOALUSTAT Digitraffic Digiroad Uudet alustat Datafuusio Laadunvalvonta Oikeuksien valvonta RAJAPINNAT Automaattinen raportointi Datan pilotointi loppukäyttäjäsovelluksissa PELISÄÄNNÖT TIEDONKERUULLE, JAKAMISELLE JA HYÖDYNTÄMISELLE RAHOITUS JA LIIKETOIMINTAMALLIT 24
Tilannekuva ja automatisoitu tiedontuotanto metsäsektorin kuljetuksista
Metsätehon raportti 244 21.12.2017 Tilannekuva ja automatisoitu tiedontuotanto metsäsektorin kuljetuksista Pirjo Venäläinen Antti Raatevaara Ilari Pihlajisto Markus Melander Petri Hienonen Jarmo Hämäläinen
Joukkoistettu tiedonkeruu soratien kunnon seurannassa. Pirjo Venäläinen Soratiepäivä
Joukkoistettu tiedonkeruu soratien kunnon seurannassa Pirjo Venäläinen 16.5.2019 Soratiepäivä Esityksen sisältö 1. Mitä on joukkoistettu tiedonkeruu? 2. Tiedonkeruumenetelmiä Case: RoadAI-tiedonkeruu 3.
YTPA Yksityistietiedon palvelualusta
YTPA Yksityistietiedon palvelualusta Metsätieto ja sähköiset palvelut hankkeen loppuseminaari 22.1.2019 Seppo Niskanen Suomen metsäkeskus Biotalouden tietietojärjestelmä -hanke Maa- ja metsätalousministeriön
Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2
Liikenneviraston digitalisaatiohanke, tulevaisuuden liikenne, mitä se tuo tullessaan motoristien ja tienkäyttäjien näkökulmasta SMOTO kerhokonferenssi Jan Juslén, Tieto-osaston johtaja, Liikennevirasto
Teiden talvihoidon ja kunnossapidon näkymät ja tarpeet. VTT Namis-Car Työpaja Otto Kärki / Liikennevirasto
Teiden talvihoidon ja kunnossapidon näkymät ja tarpeet VTT Namis-Car Työpaja 1.9.2016 Otto Kärki / Liikennevirasto Kunnossapidon pääongelmat ja haasteet Maanteillä päällysteiden, tierakenteiden ja siltojen
Forest Big Data Tiestötieto hallintaan Kehittämisvisio, uudet mahdollisuudet ja toimenpideohjelma. Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy 8.3.
Forest Big Data Tiestötieto hallintaan Kehittämisvisio, uudet mahdollisuudet ja toimenpideohjelma Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy 1. Tarpeet pysyvälle tiestödatalle Poikkeamat metsäautotieohjeiden mitoitusvaatimuksiin
Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet
Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet 1 Esityksen sisältö: 1. Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle 2. Tiestön kunto 3. Toimenpidetarpeet 4. Äänekosken biotuotetehtaan puulogistiikka
Metsäteiden kunto ja kehittämistilanne
Metsäteiden kunto ja kehittämistilanne Alempi tieverkko puunhuollon pullonkaulana-seminaari 7.11.2014 Anna Rakemaa ( Seppo Ollikainen ja Seppo Niskanen) Metsäteiden kunto Tiestöstä 80 % on rakennettu ennen
Metsäteiden kuntoinventointi ja metsätierekisteri
Metsäteiden kuntoinventointi ja metsätierekisteri Julkaisu: Metsäteiden kuntoinventoinnin ja kuntotiedon hyödyntämisen toimintamalli. Metsätehon raportti 202, 2.12.2008 Tavoite ja toteutus Kehitettiin
ELY-keskuksen talvihoitoinfo Varsinais-Suomi. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö
ELY-keskuksen talvihoitoinfo 6.11.2018 Varsinais-Suomi Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Sääolosuhteet muuttuneet etenkin rannikolla Varsinaiset talvikelit tulevat myöhemmin ja kestävät lyhyemmän aikaa
YKSITTÄISTEN HEITTOJEN HALLINTA/KAS-ELY ANTERO AROLA
7.9.2015 ANTERO AROLA TAUSTAA - rahoituksen vähenemisestä johtuen päällystysohjelmat ovat lyhentyneet ja työmenetelmät keventyneet - tien rakenteen parantamistyöt ovat käytännnössä jääneet hyvin vähäisiksi
KONENÄÖN MAHDOLLISUUDET KATUJEN JA TEIDEN OMAISUUDEN HALLINTAAN
KONENÄÖN MAHDOLLISUUDET KATUJEN JA TEIDEN OMAISUUDEN HALLINTAAN Petri Hienonen * * Lappeenranta University of Technology (LUT) Laboratory of Machine Vision and Pattern Recognition (MVPR) Kuntatekniikkapäivät
Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja
Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla Päällystealan digitalisoinnin työpaja 11.11.2015/ Mirja Noukka Digitalisaatiolle on tällä hallituskaudella vahva tilaus 17.11.2015
ELY keskuksen talvihoitoinfo Satakunta. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö
ELY keskuksen talvihoitoinfo 9.11.2018 Satakunta Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Talvikelit haastavat Viime talvikausien sääolosuhteet ovat olleet poikkeuksellisen vaikeat tienpidolle ja liikenteelle.
Tiesääpalvelutiedon rooli liikenneturvallisuuden parantamisessa ja talvikunnossapidossa
Tiesääpalvelutiedon rooli liikenneturvallisuuden parantamisessa ja talvikunnossapidossa ELY-centre, Yrjö Pilli-Sihvola 6.2.2013 1 Yleistä Suomen tiesääjärjestelmästä Liikenneviraston tiesääjärjestelmän
Automaattinen tiedontuotanto on tulevaisuutta. nykyisyyttä
Automaattinen tiedontuotanto on tulevaisuutta nykyisyyttä Ilmari Halme Rata 2018 24.1.2018 1 Ilmari Halme Vastuualueena teknologia ja innovaatiot Intohimona uudistaminen & digitalisaatio @IlmariHalme linkedin.com/in/ilmarihalme
Näin pidät yksityistiesi
Näin pidät yksityistiesi kunnossa Kun olet hankkinut OTSO:lta upouuden tien, tai jos olemassa oleva tiesi on juuri laitettu kuntoon, siitä kannattaa pitää huolta. Tien säännöllinen hoitaminen pidentää
Metsätieto, muutokset ja kehitysnäkymät
Metsätieto, muutokset ja kehitysnäkymät Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Teollisuuden Metsänhoitajien kesäopintopäivät 15.- 16.8.2018 Metsätieto puuhuollossa mitä tavoitellaan ja miten? Tavoitteet Metsävarojen
Sorateiden pintakunnon määrittäminen
Sorateiden pintakunnon määrittäminen ISBN 978-952-221-106-4 TIEH 2200055-08 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/julkaisut) ISBN 978-952-221-107-1 TIEH 2200055-v-08 Edita Prima Oy Helsinki 2008 Julkaisua
VAK-yhteistyöryhmä Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla. Skal
VAK-yhteistyöryhmä Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla Skal 17.11.2016 Ryhmän tavoitteet Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuuden ja sujuvuuden varmistaminen yhteistyöllä Yhteistyö
Yhteiset hankkeet puunhankintaa tukemassa PUUMI 2017 seminaari. Hannu Pirinen, Metsä Group
Yhteiset hankkeet puunhankintaa tukemassa PUUMI 2017 seminaari Hannu Pirinen, Metsä Group 1. WoodForce käyttäjäkokemukset 2. Korjuukelpoisuusluokitus 3. Logistiikan digitalisaatio WoodForce, metsänhoitotöiden
Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke
Yksityistien vuosittainen kunnossapito Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke Yksityistien vuosittainen kunnossapito Vuosittainen kunnossapito on tieosakkaiden avaintehtävä. Kunnossapitotöiden
Metsähallituksen Lapin tieverkko Ilkka Vaara
Metsähallituksen Lapin tieverkko 6.2.2015 Ilkka Vaara Esityksen sisältö Metsäteiden määrä Tieverkkosuunnittelu Kantavuusmittaukset Sillat Tienpidon periaatteet Metsähallituksen teillä Yleisten teiden pullonkaulat
HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari
HCT-kuljetukset Pirjo Venäläinen 3.4.2019 Metsätehon iltapäiväseminaari Esityksen sisältö 1. Mikä on HCT? 2. Puutavaran ja hakkeen HCT-yhdistelmät 3. HCT-tutkimus 1. Mikä on HCT? HCT = High Capacity Transport
Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä
Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten
YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITO JA HIUKAN PERUSPARANTAMSESTA
YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITO JA HIUKAN PERUSPARANTAMSESTA Auraus ja linkous Asutuilla teillä sallitaan lunta yleensä max 8-10 cm Sohjoa max 4-5 cm Tie aurattu yleensä klo 6-7 Kuorma-auto- tai traktoriaura
Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT
Innovatiivisen liikennejärjestelmän operoinnin tiekartta Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT 2 Tausta INTRANS-ohjelmalla tuetaan alan yhteisiä ponnisteluja
Metsäteiden talvikunnossapito
Metsäteiden talvikunnossapito Kalvosarja pohjautuu Tuomas Villmanin Mikkelin ammattikorkeakoulussa keväällä 2007 tekemään opinnäytetyöhön. Yhteyshenkilö: Antti Korpilahti Valokuvat: Tuomas Villman Piirrokset:
Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen
Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen 3.6.2013 Tilannekuva käsitteenä Tilannekuva Tilannekuva on tilannetietoisuuden muodostamisen ja sen avulla tehtävän päätöksenteon
Ajoneuvojen mitta/massa -uudistus Tiemäärärahojen riittävyys Raimo Tapio Liikennevirasto
Ajoneuvojen mitta/massa -uudistus Tiemäärärahojen riittävyys Raimo Tapio Liikennevirasto 13.11.2013 Asetus ja sen tavoitteita Asetus tuli voimaan 1.10.2013 Varsinainen muutos Ajoneuvoyhdistelmän kokonaispaino
Kuljetuskelpoisuusluokitus
Kuljetuskelpoisuusluokitus alemmalla tieverkolla Metsätehon iltapäiväseminaari: Kuljetuslogistiikan kehitysnäkymät 3.4.2019 Otaniemi, Espoo Jussi Peuhkurinen Tuomo Puumalainen Arbonaut Taustaa Hyvät kokemukset
DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI
DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI Tekijä: Marko Olli 16.10.2018 Sisällys 1 Johdanto...3 2 Hankkeen tavoitteet ja vaikuttavuus...3 3 Laitteisto ja mittaustarkkuus...3 4 Pilotointi ja
Yksityistietiedon palvelualusta Alustavat palvelukuvaukset
Yksityistietiedon palvelualusta Alustavat palvelukuvaukset Pirjo Venäläinen, Tapio Räsänen Metsäteho Oy Seppo Niskanen Suomen metsäkeskus Tiestötiedon hyödyntäjät Yksityistietiedon palvelualusta - rajapinnat
Tiestön kunnossapito Sysmän kunnan alueella
Tiestön kunnossapito Sysmän kunnan alueella Sysmän kansankäräjät 2013, Uudenmaan ELY-keskus 25.8.2013 Hoito ylläpito - investoinnit Hoito: Heinolan alueurakka 2012 17 Talvihoito Sorateiden hoito (sis.
YKSITYISTIETIEDON KÄYTTÖTAPAUKSET
Metsätehon raportti 248 25.2.2019 YKSITYISTIETIEDON KÄYTTÖTAPAUKSET Yksityistietiedon palvelualusta -hankkeen osaraportti Pirjo Venäläinen Tapio Räsänen Seppo Niskanen ISSN 1796-2374 (Verkkojulkaisu) METSÄTEHO
Puuhuollon kausivaihtelu ja normit. Heikki Pajuoja Metsäteho Oy
Puuhuollon kausivaihtelu ja normit Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 6.10.2017 Selvitys kausivaihtelun vaikutuksista Vuosittaisesta puunhuollon kausivaihtelusta huolimatta puun korjuun ja kuljetuksen henkilöstö-
LISÄÄNTYNYT PINTAKELIRIKKO YHÄ SUUREMPI ONGELMA MITEN SORATIE KUIVATETAAN?
LISÄÄNTYNYT PINTAKELIRIKKO YHÄ SUUREMPI ONGELMA MITEN SORATIE KUIVATETAAN? Jarkko Pirinen Soratiepäivä 16.5.2019 MIKSI SORATEITÄ PITÄÄ KUIVATTAA? Sorateiden osuus Suomen maantieverkon pituudesta noin 35
Digiroad metsätietiedon jakelualustana. Marko Keisala, Suomen metsäkeskus
Digiroad metsätietiedon jakelualustana Marko Keisala, Suomen metsäkeskus Digiroad Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä Suomen tie- ja katuverkon tarkat sijainnit sekä tärkeimmät ominaisuustiedot Yhteensä
Maanteiden talvihoitoluokat Lapin alueella 2013-
Maanteiden talvihoitoluokat Lapin alueella 2013-11.10.2013 1 Talvihoitoluokka I Tie pääosan ajasta paljas Voi esiintyä kapeita, matalia polannekaistoja ajokaistojen ja ajourien välissä Sään muutostilanteissa
Yksityistietiedon palvelualusta Visio & organisointi
Yksityistietiedon palvelualusta Visio & organisointi Metsätehon tuloskalvosarja 2/2019 Pirjo Venäläinen, Tapio Räsänen Metsäteho Oy Seppo Niskanen Suomen metsäkeskus ISSN 1796-2390 Tiivistelmä Yksityistietiedon
TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA
TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA Jäsenyrittäjiemme tekemien havaintojen mukaan, talvihoidon keskimääräinen taso Keski-Suomessa on laskenut vuodesta toiseen ja tilanne on joillain alueilla lähellä
Forest Big Data Tiestödatan nykytila, visio ja toimenpideohjelma
Forest Big Data Tiestödatan nykytila, visio ja toimenpideohjelma Metsätehon tuloskalvosarja 9/2016 Pirjo Venäläinen Tapio Räsänen Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Sisältö 1. Selvityksen tavoitteet 2. Tiestö-
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä
Talvihoito ja kelirikkoajan kuljetukset mikä muuttuu ja milloin? Otto Kärki ADR-seminaari & säiliöpäivät
Talvihoito ja kelirikkoajan kuljetukset mikä muuttuu ja milloin? Otto Kärki ADR-seminaari & säiliöpäivät 25.10.2018 Talvihoito 2 Talvikelit todella haastavat Viime talvien sääolosuhteet ovat olleet poikkeuksellisen
Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia
Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Versio 28.8.2006 2 Ylläpidon toimintaympäristö 2006 Tieverkko 78 168 km (65 % päällystetty) Liikennesuorite 34 Mrd ajokm/v Vuotuinen ylläpito 0,22
Valtiovallan tavoitteet ja toimenpiteet tieverkon kehittämisessä
Valtiovallan tavoitteet ja toimenpiteet tieverkon kehittämisessä Alempi tieverkko puuhuollon pullonkaulana -päättäjä seminaari 7.11.2014 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäteiden
DIGIBONUSTEHTÄVÄ: JYRSINTÄ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI
DIGIBONUSTEHTÄVÄ: JYRSINTÄ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI Tekijä: Marko Olli 16.10.2018 Sisällys 1 Johdanto...3 2 Hankkeen tavoitteet ja vaikuttavuus...3 3 Laitteisto ja mittaustarkkuus...3 4 Pilotointi
Liikenteen ajantasatiedon hankinnan kehittäminen
Liikenteen ajantasatiedon hankinnan kehittäminen Juuso Kummala 31.3.2016 Hankkeen tavoite Edistää älyliikenteen palvelumarkkinan kasvua, luoda uutta käyttäjälähtöisen palvelutarjonnan osaamista sekä selvittää
Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa
Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa DR2 uudistus ja SURAVAGE prosessi Nordiskt Vägforum 6.5.2014 Digiroad uudistuksen keskeiset tavoitteet Digiroad muodostaa Kansallisen pysäkkirekisterin
Karstulan tuhkateiden seurantatuloksia kesällä 2018
Raportti 1(12) Karstulan tuhkateiden seurantatuloksia kesällä 2018 Tuhkatiehankkeen yleiskuvaus Tapion, Aalto-Yliopiston, Suomen metsäkeskuksen ja Keski-Suomen ELY:n yhteishankkeessa vuosina 2011 2014
Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus Talvi 2018 Koko maa
Koko maa Johdanto Talven - tienkäyttäjätyytyväisyystutkimukseen vastasi koko maassa 9786 yksityishenkilöä ja 133 ammattikuljettajaa. Yksityishenkilöiden vastausprosentiksi muodostui 35 % (v. : 36 %; v.
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue
METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ
METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ Väylä 2019 sidosryhmätilaisuus 8.2.2019 Timo Jaatinen, toimitusjohtaja Metsäteollisuus ry 8.2.2019 2 Metsäteollisuuden tuotantoluvut vielä hyvällä tasolla
D2I-projekti ja sen liikennesovellukset
D2I-projekti ja sen liikennesovellukset Marjo Hippi Ilmatieteen laitos Kouvola 3.6.2013 Valtakunnalliset tiesääpäivät D2I = data to intelligence D2I-projekti TEKESin rahoittama SHOK-hanke, TIVIT koordinoi
Tie ja katutietojärjestelmä - kohti laadukasta reittiaineistoa. Kuntamarkkinat,
Tie ja katutietojärjestelmä - kohti laadukasta reittiaineistoa Kuntamarkkinat, 10.9.2014 Sisältö Digiroad tie- ja katuverkon tietojärjestelmä Digiroad-kehitysprojektin tavoitteet Sisältö nyt ja tulevaisuudessa
Muuttuva kunnossapito
Muuttuva kunnossapito Jukka Karjalainen 3.10.2018 Toimintaympäristön muutokset tulevaisuuden mahdollisuudet Kehittyvä teknologia Automaatio ja robotisaatio Digitaaliset palvelut Liikkumisen palveluistuminen
Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa
Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: Kuinka suuri merkitys tieverkon kunnolla ja erityisesti tien pintakunnolla on raskaan liikenteen toimintaolosuhteisiin
Kaakkois-Suomen terminaaliverkoston kehittäminen. Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy
Kaakkois-Suomen terminaaliverkoston kehittäminen Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy 9.5.2017 Sisältö 1. Kaakkois-Suomen terminaaliverkoston nykytila 2. Kaakkois-Suomen terminaaliverkoston kehittämistarpeita
Talvikunnossapidon laadun seuranta
Talvikunnossapidon laadun seuranta Taisto Haavasoja Sisällys kitka liukkauden mittarina kitkan mittauksen perusteet kiihtyvyyteen perustuvat mittarit µtec Friction Meter MµMS Mobile Friction Measurement
Keskipohjalaisen puun matka kannolta kattilaan
Keskipohjalaisen puun matka kannolta kattilaan Keski-Pohjanmaan metsälogistiikka 30.10.2017 Kälviä Sivu 1 30.10.2017 Keski-Pohjanmaan metsälogistiikka -hanke Toteuttajat Suomen metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin viime vuonna tavoitetila 1. Visio vuoteen 2015 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas
Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen
1568/2016 1 (5) 3.5.2016 Vastaanottaja Lähiosoite Postino POSTITOIMIPAIKKA tai Postitoimipaikka Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen
Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa
Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset
Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko?
Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko? Hoidon toimivuusvaatimukset Pekka Liisanantti Sisältö YIT:n yleisiä kokemuksia hoitourakoista ja asiakirjojen toimivuudesta Toimivuusvaatimukset Palvelulupaus:
KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019
1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3
PANK ry Tiemerkintäpäivät 12.-13.2.2015 Tampere Tiemerkintöjen ylläpidon tietopalvelun kehittäminen
PANK ry Tiemerkintäpäivät 12.-13.2.2015 Tampere Tiemerkintöjen ylläpidon tietopalvelun kehittäminen 13.2.2015/Keijo Pulkkinen Sisältö Yleistä Tietopalvelukokonaisuus Kehittäminen OfficeAutori Tiedonsiirron
Tiestön korjausvelka ja elinkeinoelämän tukeminen
Tiestön korjausvelka ja elinkeinoelämän tukeminen Elinkeinoelämälle edellytyksiä ja asukkaille sujuvaa arkea ELY-keskuksen aluetapaaminen, Porvoo 3.3.2016 Janne Kojo Uudenmaan ELY-keskus Liikenteen kehittämislinjaukset
Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan. Ismo Kohonen
Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan Ismo Kohonen 17.8.2016 Sisäisen tarkastuksen kohde, laajuus ja rajaukset Tarkastuksen kohde oli Väylänpidon alueurakkasopimusten hallinnan
Digitalisaation hyödyntäminen yhteismetsissä Oulun yhteismetsäpäivät
Digitalisaation hyödyntäminen yhteismetsissä Oulun yhteismetsäpäivät 4-5.4.2019 Virpi Stenman / DataBio-projektin projektipäällikkö Sisältö - DataBio Euroopan suurin big data hanke - Digitaalisten palveluiden
Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste 31.1.2011. 1. InfraRYL 21120 Suodatinkankaat
Hoidon ja ylläpidon alueurakat Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen Viiteaineistomoniste 31.1.2011 1. InfraYL 21120 Suodatinkankaat 2. InfraYL 21310 Sitomattomat kantavat kerrokset 3. akenteilla
Tiestödatan nykytila, visio ja toimenpideohjelma
Metsätehon raportti 239 29.6.2016 Tiestödatan nykytila, visio ja toimenpideohjelma Forest Big Data -hankkeen osaraportti Pirjo Venäläinen Tapio Räsänen Jarmo Hämäläinen ISSN 1796-2374 (Verkkojulkaisu)
Konenäköpilotti ja muutoslaboratorio. Jani Kemppainen Rakennusteollisuus ry
Konenäköpilotti ja muutoslaboratorio Jani Kemppainen Rakennusteollisuus ry Esiteltävät asiat Konenäköpilotti Muutoslaboratorio Miten muutoslaboratoriota on tarkoitus kokeilla konenäköpilotti-hankkeessa
Digitraffic ja liikennetelematiikan palvelut. Risto Kulmala VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka
Digitraffic ja liikennetelematiikan palvelut VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Sisältö Palvelujen arvoketjut ja -verkot Digitrafficin merkitys eri palveluille Päätelmiä 3.9.2002 Digitraffic-seminaari
Metsäkoneiden sensoritekniikka kehittyy. Heikki Hyyti, Aalto-yliopisto
Metsäkoneiden sensoritekniikka kehittyy, Metsäkoneiden sensoritekniikka kehittyy Miksi uutta sensoritekniikkaa? Tarkka paikkatieto metsässä Metsäkoneen ja puomin asennon mittaus Konenäkö Laserkeilaus Tietolähteiden
Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015
Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Kaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Pistokoemittausten tarkoitus: selvittää ja verrata 0,5-1,5 vuotta vanhojen tele- tai sähkökaapeleiden sijaintia suhteessa
TRANSDIGI - A COLLABORATION PLATFORM FOR R&D IN THE TRANSPORT SECTOR KESKUSTELEVAT AUTOMAATTIAUTOT SUOMEN TEILLÄ
TRANSDIGI - A COLLABORATION PLATFORM FOR R&D IN THE TRANSPORT SECTOR KESKUSTELEVAT AUTOMAATTIAUTOT SUOMEN TEILLÄ Älykäs infra Jukka Laitinen, 9.5.2019 SISÄLTÖ Teeman sisältö, osallistujat ja tutkimuksen
Rautateiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa. RATA Toimialajohtaja Mirja Noukka
Rautateiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa RATA 2018 23.1.2018 Toimialajohtaja Mirja Noukka Väylien kunnossapidon kulmakiviä Osaaminen Toimivat markkinat ja Asiakastarpeeseen ja kehittyvät hankinnat
HARJA. Vesiväyläpäivä
HARJA Vesiväyläpäivä 6.4.2016 Mikä HARJA on? HARJA on kaikkien liikennemuotojen (tie, vesi, raide) hoito- ja ylläpitourakoiden valvontaan, sekä sopimusten ja palautteiden hallintaan valmistuva järjestelmä
Liikenteen hallinta sää- ja kelitiedon tuottaminen kuvien tuottaminen liikennetiedon tuottaminen
sää- ja kelitiedon kuvien liikennetiedon kunnossapidon toimenpidetietojen analysointi tietojen täydennys ja tilanteen häiriön muuttuvien opasteiden Bussi Hälytysajoneuvo Häl. ajon. kuljettaja Palvelun
Liikenteen digitalisaatio mahdollisuutena tiedon merkitys
ITS Oulu Älyliikenteen info ja verkostoitumistapahtuma Liikenteen digitalisaatio mahdollisuutena tiedon merkitys 18.11.2015 Jan Juslén Sisältö Liikenneviraston näkökulma Tiedot Analytiikka Tiedon avaaminen
Kelirikon takia asetettavien painorajoitusten hyödyt ja haitat
Diplomityö, Hanne Strandvall: Kelirikon takia asetettavien painorajoitusten Työn tavoite 2 Tavoitteena oli selvittää: Painorajoitusten, eli: - Minkälaisia käytännön ongelmia ja lisäkustannuksia painorajoitukset
Yksityisteiden sillat mahdollisuudet hyödyntää puuta Puuta infrarakenteisiin- seminaari/työpaja
Yksityisteiden sillat mahdollisuudet hyödyntää puuta Puuta infrarakenteisiin- seminaari/työpaja 10.9.2018 Timo Pisto metsäbiotalouskoordinaattori Suomen metsäkeskus Esitys Yleistietoa yksityisteistä Yksityisteiden
VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Urakoitsijaseminaari Jari Pietilä
VAHVA SUOMALAINEN Urakoitsijaseminaari 21.8.2018 Jari Pietilä Suomi Finland 100 Tiet kuntoon ja turvallisiksi Toimiva tieverkko on Suomen talouskasvun perusta. Toimeliaan talvikauden aikana kuljetusala
Toimintaympäristön asettamat vaatimukset Ympäristökysymykset: Ilmasto ja hiilidioksidipäästövaatimukset
Toimintaympäristön asettamat vaatimukset Ympäristökysymykset: Ilmasto ja hiilidioksidipäästövaatimukset Kalle Kärhä, Stora Enso Wood Supply Finland Koneyrittäjien Metsäpäivä 2018 Elinvoimainen Puunhankinta
TöyssyTutka. Kilpailutyö Apps4Finland 2011 Ideasarjaan
TöyssyTutka Kilpailutyö Apps4Finland 2011 Ideasarjaan Idean kuvaus Suomen tiestön kunto rapistuu jatkuvasti käytettävissä olevien määrärahojen niukkuuden johdosta. Teiden ylläpidon tehostamiseksi tarvitaan
Kaukokartoitusaineistojen hyödyntäminen toiminnanohjausjärjestelmässä 5.6.2014
Kaukokartoitusaineistojen hyödyntäminen toiminnanohjausjärjestelmässä 5.6.2014 Jani Heikkilä Bitcomp Oy Uuden ajan toiminnanohjausjärjestelmät Modulaarisia selainsovelluksia Käytettävissä selaimella työskentelypaikasta
Hakkuualueen rajan muodostus hakkuukoneen sijaintitietoon perustuen
Hakkuualueen rajan muodostus hakkuukoneen sijaintitietoon perustuen Metsätehon tuloskalvosarja 5/2017 Timo Melkas Kirsi Riekki CHM Arbonaut Oy Tiivistelmä Tutkimuksen tavoitteena oli luoda menetelmä hakkuualueen
Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014
Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...
Raskaat kuljetukset yksityisteillä
Raskaat kuljetukset yksityisteillä Lähtökohta: tien on kestettävä se liikenne, joka osakaskiinteistöille suuntautuu (YksL 7 ja 8 ). Mikäli näin ei ole, on tiekunnan asia ja vastuu ryhtyä tien parantamistoimiin.
VOH 2.15 Painorajoitussuunnittelun kriteerien kehittäminen
VOH 2.15 Painorajoitussuunnittelun kriteerien kehittäminen 2 Tavoitteet Painorajoitussuunnittelun kehittäminen Toimintamallin kehittäminen Tarkennetaan päällystettyjen teiden kelirikkoalttiuden määräytymistä.
Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012
Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeita ja erityiskohteita Valtionavustukseen oikeutettuja
Liikenteen sää- ja keliennustepalvelut. Tiesääpäivät Aapo Anderson
Liikenteen sää- ja keliennustepalvelut Tiesääpäivät Aapo Anderson Tieliikenteen palvelut Tieliikenteen palvelut -yksikkö vastaa tieliikenteenhallinnan palveluista, palveluiden palvelutasomäärittelyistä
DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä
1 Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä Ajoneuvopääteseminaari 19.3.2002 Johtava konsultti Pekka Petäjäniemi 2 -hankkeen tavoitteet Kehittää kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä, joka mahdollistaa
Talvihoitoluokka Is. Laatuvaatimukset Lumi 4 cm / toimenpideaika 2,5 h Sohjo 2 cm / toimenpideaika 2 h Pinnan tasaisuus 0 cm / ei toimenpideaikaa
Talvihoitoluokka Is Tie pääosan ajasta paljas Kylminä kausina voi esiintyä kapeita, matalia polanne-kaistoja ajokaistojen ja ajourien välissä Pakkaskausina voi olla osittain jäinen Liukkauden ongelmatilanteet
Algoritmi III Vierekkäisten kuvioiden käsittely. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 3 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy
Algoritmi III Vierekkäisten kuvioiden käsittely Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 3 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy Algoritmi III vierekkäisten kuvioiden käsittely Lähtötietoina algoritmista
Väyläomaisuuden ylläpidon hallinta
Väyläomaisuuden ylläpidon Tiedonkeruu, tiedon, järjestelmät 1 Mitä on väyläomaisuus? Päällystetyt tiet 50 616 km Soratiet 27 552 km Varusteet ja laitteet?? kpl Sillat 14176 kpl Kevyen liikenteen väylät
Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta
Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Elina Kasteenpohja Yksityisteiden turvallisuudesta Kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvoonnettomuuksista (229) vuonna 2009 tapahtui Yksityisteillä ja alueilla 24
Liikenneviraston omaisuudenhallinnan tila ja kehityssuunnat. Vesa Männistö,
Liikenneviraston omaisuudenhallinnan tila ja kehityssuunnat Vesa Männistö, Oma esittely Vesa Männistö, FM Väyläomaisuuden hallinnan johtava asiantuntija Rahoituksen ja palvelutason suunnittelu (tiet, radat,
Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö 15.10.2014
Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä Petri Rönneikkö 15.10.2014 LIIKENNEKESKUKSET LIIKENNEVIRASTOSSA Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Sisäinen tarkastus ELY-liikenne Viestintä
Kehittyvä metsätieto puuhuollon digitalisaatiossa
Kehittyvä metsätieto puuhuollon digitalisaatiossa Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Location Business Forum 2018 6.11.2018, Messukeskus Metsäteho on tutkimus- ja kehitysyhtiö, jonka toimialana on metsäteollisuuden