Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen"

Transkriptio

1 Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere

2 Esityksen sisältö Osaamisen tunnistamisen välineet Osaamisen tunnustamisen vaiheet ja perusteet Yhteys henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan Keskustelua 10/11/2017 Opetushallitus 2

3 Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on selvittää ja tunnistaa opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen tämän esittämien asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella. Asiakirjat voivat olla esimerkiksi tutkintotodistuksia, työtodistuksia tai muita opiskelijan koulutuksen järjestäjälle toimittamia todistuksia. Muuna selvityksenä voidaan käyttää erimerkiksi osaamiskartoitusta, haastattelua tai muita soveltuvia tapoja osaamisen selvittämiseksi. Osaaminen tunnistetaan käyttämällä monipuolisesti erilaisia kullekin osaamis- ja toimialalle soveltuvia menetelmiä. Lähtökohtaisesti kaikki opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen on pyrittävä tunnistamaan. HOKSiin (kohdat 2-4) kirjataan vain tutkinnon suorittamiseen liittyvä osaaminen ja puuttuva osaaminen (kohta 6). 10/11/2017 Opetushallitus 3

4 Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (1) Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on tunnustaa opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen, joka vastaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita (VELVOITE) Osaamisen tunnustaminen tehdään 46 :ssä (aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen) tarkoitettujen asiakirjojen tai muiden selvitysten perusteella Aiemmin hankitun osaamisen arvioinnissa sovelletaan säännöksiä osaamisen arvioinnista, osaamisen arvioijista, arvioinnin tarkistamisesta ja oikaisusta sekä arvosanan korottamisesta. 10/11/2017 Opetushallitus 4

5 Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (2) KAKSI POIKKEUSTA Kaksi opettajaa tai muuta koulutuksen järjestäjän edustajaa arvioijina, jos aiemmin hankittua osaamista arvioidaan ilman näyttöön osallistumista Jos aiemmin hankittua osaamista tunnustetaan ilman osaamisen arviointia, sovelletaan ainoastaan arvosanan korottamista koskevia säännöksiä.. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin osaamisen tunnustamisen menettelytavoista (Asetus 673/2017) Opetushallitus voi määrätä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteista sekä arvosanojen muuttamisesta (valmisteilla). 10/11/2017 Opetushallitus 5

6 Tutkintokoulutuksen opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (asetus) Koulutuksen järjestäjän tulee tunnustaa ne opiskelijan suorittamat voimassa olevien ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikois-ammattitutkinnon perusteiden mukaiset tutkinnon osat tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueet sekä lukio-opinnot, korkeakouluopinnot tai muut toimivaltaisen viranomaisen arvioimat ja todentamat opinnot (= arviointipäätös), jotka voidaan sisällyttää osaksi suoritettavaa tutkintoa siten kuin tutkinnon muodostumisesta pakollisten tutkinnon osien osalta tutkinnon perusteissa määrätään ja mitä valinnaisten tutkinnon osien osalta tutkinnon perusteissa mahdollistetaan ja henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa sovitaan Kirjataan HOKSin kohtaan 2. Prosessi: osaamisen tunnistaminen osaamisen tunnustaminen 10/11/2017 Opetushallitus 6

7 Tutkintokoulutuksen opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (asetus) Jos opiskelija on suorittanut muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja tutkintoja, tutkinnon osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita taikka niitä sisällöllisesti vastaavia lukio-opintoja, korkeakouluopintoja tai muita toimivaltaisen viranomaisen arvioimia ja todentamia opintoja, koulutuksen järjestäjä toimittaa niistä tiedon ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 54 :ssä tarkoitetuille osaamisen arvioijille osaamisen tunnustamista varten Arvioijat arvioivat, onko edellä mainittu todennettu osaaminen ajantasaista ja miltä osin se vastaa suoritettavan tutkinnon osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita. Niiltä osin kun todennettu osaaminen vastaa suoritettavan tutkinnon osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita, arvioijien tulee tunnustaa osaaminen Kirjataan HOKSin kohtaan 3. Prosessi: osaamisen tunnistaminen > osaamisen arviointi > osaamisen tunnustaminen Arvosanan korottaminen on mahdollista myös tunnustetun ammatillisen perustutkinnon tutkinnon osan osalta 10/11/2017 Opetushallitus 7

8 Tutkintokoulutuksen opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (asetus) Jos opiskelijalla on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 46 :ssä tarkoitettujen asiakirjojen tai muiden selvitysten perusteella muuta kuin edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua osaamista, jonka perusteella tutkinto, tutkinnon osa tai yhteisten tutkinnon osien osa-alue on mahdollista suorittaa ilman osaamisen hankkimista, koulutuksen järjestäjän tulee ohjata opiskelija osoittamaan osaamisensa. Osaaminen osoitetaan vain siltä osin, kuin sitä ei ole aiemmin arvioitu ja todennettu Miten kirjataan HOKSiin? 10/11/2017 Opetushallitus 8

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työelämäyhteistyön näkökulmat Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

syksy 2016 Mitä tarkoittaa osaamisen tunnustaminen, OSTU?

syksy 2016 Mitä tarkoittaa osaamisen tunnustaminen, OSTU? syksy 2016 Mitä tarkoittaa, OSTU? Osaamisen tunnistamisessa on kyse siitä, että selvitetään, mitä opiskelija osaa opintoja aloittaessaan. Opettajan velvollisuus on aina ennen uuden tutkinnon osan aloittamista

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Synergiaseminaari, 10.10.2017 Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen

Lisätiedot

Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin

Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin 28.2.2017 Opetushallitus Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen

Lisätiedot

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA TIEDOTE 1(5) TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA 1.8.2015 Tutkinnon perusteet muuttuvat valtakunnallisesti syksyllä 2015, ja kaikki oppilaitoksen opiskelijat siirtyvät suorittamaan tutkintonsa

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015)

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015) 1 OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015) Kuka tunnustaa aikaisemmin hankittua osaamista? Osaamisen tunnustaminen on osa opiskelijan arviointia, ja sitä koskevat samat säädökset kuin muutakin

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö Yleiset periaatteet

Lisätiedot

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistamisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LUONNOS 18.5.2017 Asetusluonnos Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun ( / ) lain nojalla: 1 luku Ammatillisen

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa MÄÄRÄYS 1 (1) 11.01.2018 OPH-54-2018 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Voimassaoloaika: 15.1.2018 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu: L 531/2017, 60 Kumoaa

Lisätiedot

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet osaamisperusteisessa ja asiakaslähtöisessä ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus 4. Vapaasti

Lisätiedot

Opiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus

Opiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus Opiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisessa koulutuksessa Tampere, 14.11.2017 Merja Lahdenkauppi, opetusneuvos Ammatillinen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet VALIDOINTITEHTÄVÄ OSAAVAA ARVIOINTIA -HANKE luonnos 28. elokuuta

Lisätiedot

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET 6.4.2017 Uudistus voimaan 1.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle huhtikuussa 2017 Eduskuntakäsittely keväällä

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Aira Rajamäki Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 24.11.2017 1.1.2018 1 tapa suorittaa tutkinto: näyttö 1 tapa

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Määräys 93/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja

VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja LIITE 1 1 (2) VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET SISÄLLYSLUETTELO 4.3 Yhteisiä tutkinnon osia tai lukio-opintoja 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet 7.2.2013 M.Lahdenkauppi Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle,

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa 18.-20.4.2016 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö: Säädösmuutokset voimaan 1.8.2016, koska lukion

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kuka arvioi ammattitaidon? Kolmikanta (työnantaja, työntekijä, opetusala

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Koulutusvientikokeilun hanketyöpaja

Koulutusvientikokeilun hanketyöpaja Koulutusvientikokeilun hanketyöpaja Henkilökohtaistamisen prosessi ja lomakkeet tutkintoviennissä Personal Learning Plan Marleena Tuuri Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 11.9.2017 Henkilökohtaistamisen prosessi

Lisätiedot

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö Työpaikalla järjestettävä koulutus suunnittelusta käytäntöön Mari Pastila-Eklund Oulu 14.11.2017 Tampere 16.11.2017 Mikkeli 29.11.2017 Helsinki 30.11.2017

Lisätiedot

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA Ammatillinen peruskoulutus 21.3.2013 Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja. ammatillisessa koulutuksessa. henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Zoomi tukee ja kouluttaa Kevät 2018

Osaamisperusteisuus ja. ammatillisessa koulutuksessa. henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Zoomi tukee ja kouluttaa Kevät 2018 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen ammatillisessa koulutuksessa Markku Kokkonen Zoomi tukee ja kouluttaa Kevät 2018 Sisältö Osaamisperusteisuus Henkilökohtaistamisen toimintamalli Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinto: Talotekniikan PT Tutkinnon osan nimi ja laajuus: ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN ASENTAMINEN 15 OSP, valinnainen. 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Tämän perusteella opiskelija voi hakea

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 787/2014 Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2. Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori

Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2. Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori 30.10.2014 Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen uudistus Uudistuksessa tehostetaan koulutusjärjestelmän

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä

Lisätiedot

Reformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen

Reformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen Reformin alakohtaiset infot Katriina Huttunen 12.9.2017 Osa 1: Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

JOENSUU KITEE LIEKSA OUTOKUMPU. Henkilökohtaistaminen ja osaamisen tunnustaminen Aino Rikkinen

JOENSUU KITEE LIEKSA OUTOKUMPU. Henkilökohtaistaminen ja osaamisen tunnustaminen Aino Rikkinen JOENSUU KITEE LIEKSA OUTOKUMPU Henkilökohtaistaminen ja osaamisen tunnustaminen 20.9.2007 Tehokkuutta ja joustavuutta periaatteena toiminnan joustavuus ja luotettavuus aikaa, huomiota ja kunnioitusta asiakkaalle

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioinnin opas

Näyttötutkinnon arvioinnin opas Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Inka Koskinen, Stadin AO

Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Inka Koskinen, Stadin AO Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Inka Koskinen, Stadin AO OSAAN.FI Osaan.fi palvelu on tehty oppijan itsearvioinnin avuksi ammatillisen koulutuksen tutkintojen

Lisätiedot

Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan

Lisätiedot

Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset. ECVET Round Table 2014 Helsinki ma opetusneuvos Seija Rasku

Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset. ECVET Round Table 2014 Helsinki ma opetusneuvos Seija Rasku Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset ECVET Round Table 2014 Helsinki ma 1.12.2014 opetusneuvos Seija Rasku etunimi.sukunimi@minedu.fi Lähde: Cedefop 2012 1 Kansalliset ECVET-linjaukset (1) Hallitusohjelma

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon suorittajan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon

Lisätiedot

Osaamisen tunnustaminen

Osaamisen tunnustaminen Osaamisen tunnustaminen Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 12.2.2014 Markku Karkama Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Osaamisen

Lisätiedot

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015 Tutkinto: Tutkinnon osan nimi ja laajuus: AUDIOVISUALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN TUONTANNON TOTEUTTAMINEN 45 osp pakollinen tutkinnon osa 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Asetusluonnos 6.6.2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun ( / ) lain nojalla: 1 luku Ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Tutkinnon muodostuminen

Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon muodostuminen Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS 10.2.2014 1 Yleistä näyttötutkinnosta NÄYTTÖTUTKINNOT ovat työelämän tutkintoja Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu 2011 Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle. joka ei ole suorittanut tutkintoon kuuluvia

Lisätiedot

HYVÄ ARKI osaamisen ja osallisuuden lisääminen ja opinnollistamispolkujen kautta kohti työelämää siirtyminen ESR-Toimintalinja 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta 1.9.2016 31.8.2018 Osaaminen

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Liiketalouden perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT...

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista

Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.4.2012 Säädösten tilanteesta ja koulutuspoliittisista

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI UUSISSA PERUSTUTKINNON PERUSTEISSA

OPISKELIJAN ARVIOINTI UUSISSA PERUSTUTKINNON PERUSTEISSA OPISKELIJAN ARVIOINTI UUSISSA PERUSTUTKINNON PERUSTEISSA 2011 Arviointiasteikon muutos - miksi? asteikko T1, T2, H3, H4, K5 -> T1, H2,K3 ammattiosaamisen näyttöjen myötä opiskelijan osaamisen arviointi

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

YHTEISET TUTKINNON OSAT

YHTEISET TUTKINNON OSAT YHTEISET TUTKINNON OSAT 12.2.2015 Opetushallituksen infotilaisuus Ulla Aunola ja Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö Mitä tapahtunut ja mikä muuttunut? Kokonaislaajuus hieman kasvanut (vrt.

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä Pätevyyden osoittaminen Marita Mäkinen MIKÄ ON AHOT? AHOT = aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimista tapahtuu monissa ympäristöissä

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa 28.9.2016 Paasitorni, Helsinki Opetusneuvos Riikka Vacker Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnoissa Mitä tarkoittaa? Opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen

Lisätiedot