Keravanjoen alaosan yksityiskohtaiset tulvavaarakartat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keravanjoen alaosan yksityiskohtaiset tulvavaarakartat"

Transkriptio

1 UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS Keravanjoen alaosan yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Insinööritoimisto Pekka Leiviskä

2 Kannen kuva Tikkurilankoski kevättulvalla 2004, Kari Rantakokko

3 ALKUSANAT 3 Keravanjoen alaosan yksityiskohtaisten tulvavaarakarttojen laatimiseksi käytettiin usean eri kunnan/kaupungin korkeusmallinnusaineistoja. Lähtötiedot oli järjestelmällisesti koostettu Uudenmaan ympäristökeskuksen toimesta ja vain joitain uoman lisämittauksia suoritettiin mallinnuksen aikana. Poikkileikkausmittaustiedot oli hyvin tallennettu ja täydennetty mukavasti täydentävin kommentein. Materiaalia oli mukava työstää kun lähtötietojen selvittelyn ja hankintaan ei tarvinnut käyttää ylimääräistä aikaa. Kaavakartta-aineistot sen sijaan hieman saavat moitteita. Ensivaikutelma aineistoista oli että niissä oli hyvin korkeustietoja teiden yms. rakenteiden osalta. Kolmiulotteisessa tarkastelussa ilmeni kuitenkin, että osa materiaalista oli kuitenkin vain piirrettyjä kaksiulotteisia viivoja ja niiden osalta käyttökelpoisuus kolmiulotteisen mallin muodostamiseen jäi vähäiseksi. Helsingin kaupungin laserkeilattu aineisto oli selkeintä työstää ja korkeustietoja siinä oli riittävällä pistetiheydellä kattavan kolmioverkon muodostamiseksi. Aineiston kalibrointi asetti oman haasteensa. Kalibrointia varten aineistoja oli käytettävissä sekä vuoden 2004 tulvan (toistuvuus noin HQ1/20 1/25) ja vuoden 1966 osalta (toistuvuus noin HQ1/250). Pyrkimyksenä oli suorittaa kalibrointi vuoden 2004 aineistolla ja verifioida aineisto vuoden 1966 tiedoilla. Kevään 2004 aineiston vähäisten havaintopisteiden osalta jouduttiin kuitenkin molempia tietoja käyttämään kalibroinnissa. Vuoden 1966 jälkeen jokeen on nimittäin toteutettu osalle matkaa perkaus ( , Tno 4473 Hev 1 Keravanjoen järjestely). Sen vaikutus yltänee vielä jonkin matkaa mainitun alueen yläpuolellekin. Mallinnettavasta jokiosuudesta noin puolet kuuluu tähän perattuun osuuteen. Tässä työssä tiedot kalibroitiin siten, että mallin laskemat arvot ylöspäin asettuivat pääosin noin 0,10-0,15 m vuoden 1966 havaintoaineiston alapuolelle. Toisaalta määritellyllä mallilla vuoden 2004 lasketut aineistot ovat saman verran havaintojen yläpuolella. Lopputuotteena tässä laaditun mallin lasketut arvot WQ1/20 - HW1/1000 saattavat poiketa noin 0,10-0,20 m yli todellisten arvojen ja karttoihin rajattu alue on vastaavasti aavistuksen verran "varman" puolella.

4 SISÄLLYSLUETTELO 4 ALKUSANAT VESISTÖALUEEN KUVAUS AINEISTOKÄSITTELY MAASTOMALLI Käytetyt aineistot Uomapoikkileikkaukset Alaosa Yläosa Lisämittaukset Uoman hydrauliset rakenteet UOMAMALLI Kalibrointi TULVAKARTAT Tulvavirtaamat ja -vedenkorkeudet Tulvakartat Luovutettu aineisto...16

5 1 VESISTÖALUEEN KUVAUS 5 Vantaanjoen pisin sivuhaara, 65 km pitkä Keravanjoki, alkaa Hyvinkään Ridasjärvestä ja yhtyy Vantaanjoen pääuomaan Helsingin ja Vantaan rajalla noin kuusi kilometriä ennen merta. Keravanjoen valuma-alue on osa Vantaanjoen vesistöaluetta. Keravanjoen alaosalla yhtymäkohdassa Vantaanjokeen valuma-alueen koko on 402 km 2 ja järvisyys 1,5 %. Keravanjokeen laskevat suurimmat sivuhaarat ovat Rekolanoja (F = 37,8 km 2, L = 0,00 %) ja Ohkolanjoki (F = 79,1 km 2, L = 1,1 %). Yläosaltaan Keravanjoki virtaa metsäisten maisemien halki ja joen rannat ovat paikoin jyrkkärinteisiä. Keski- ja osin alaosillaan joki virtaa maalaismaisemien halki taajamien läheisyydessä jyrkentyen rantaprofiililtaan jälleen alaosillaan. Tässä työssä mallinnettiin noin puolet jokijaksosta. Mallinnettava alue oli joen alaosalla. Mallinnusjakson yläpäässä sijaitsee Jaakkolan patoallas ja joen keskelle jää saari. Saaren oikealta puolelta joki virtaa rakennetun pohjapadon ylitse. Tulva-aikana juoksutus tapahtuu lisäksi joen vasemmalle puolelle rakennettua oikaisu-uomaa myöten, jolloin säännöstelypato pidetään avattuna. Kuvassa 1 on esitetty säännöstelypatorakenteet kevättulvalla 2004, jolloin tulvan toistuvuus oli noin 1/20-1/25 vuotta. Kuva 1. Keravanjoen säännöstelypato Jaakkolan patoaltaalla kevättulvalla Kuva Kari Rantakokko. Merkittäviä koskijaksoja mallinnetulla jokijaksolla ylhäältä alaspäin mentäessä ovat mm. Matarinkoski, Pikkukoski sekä pohjapadolla varustettu Hanabölenkoski eli Myllykoski. Korkein patorakenne sijaitsee Tikkurilankoskessa. Sen yhteyteen on rakennettu kalaporras. Tikkurilankoskessa putouskorkeutta on kaikkiaan noin 5 m. Alimpana koskena Keravanjoessa on padolla ja kalaportaalla varustettu Kirkonkylänkoski. Sen kokonaisputous on noin 2 m.

6 6 2 AINEISTOKÄSITTELY Maastoaineiston koostaminen ja muokkauskäsittelyt tehtiin Autodeskin Civil 3D 2008 versiolla. Aineiston yhdistämiskyselyissä samalle kartta-pohjalle käytettiin Maptoimintoja. Kolmiverkon luonti suoritettiin mainitulla autocadilla. Maastopoikkileikkauksien muodostaminen kolmiointiverkosta toteutettiin RiverCad XP ohjelmiston HEC2- moduulilla. Maastopoikkileikkaukset yhdistettiin Excel muodossa saatuihin mitattuihin poikkileikkauksiin Microsoftin Excel 2003 versiolla. Maastomallista luodun poikkileikkauksen laadinnassa noudateltiin mitattujen uomapoikkileikkauksien sijaintijakoa pääuomassa. Maastopoikkileikkaukset muodostettiin pyrkien veden virtauksen kannalta kohtisuoriin poikkileikkauksiin. Uoma- ja maastopoikkileikkauksien yhdistäminen Excelissä tapahtui käsityönä poikkileikkaus kerrallaan. HEC-RASissa poikkileikkauksen aktiivinen virtausalue määriteltiin pääosin varsinaisen uomapoikkileikkauksen leveyden mukaisesti. Tulva-alueen osalle käytettiin joissain kohdin hieman uoman keskialuetta suurempaa karkeuskerrointa. Mallin kalibrointi ja vedenkorkeuksien laskenta tapahtui HEC-RAS ohjelmistolla. Tulvakarttojen piirtäminen tapahtui RiverCad XP:n Flood Plain Mapping komponentilla. Aineiston viimeistely tapahtui Autodeskin Civil 3D ohjelmistolla.

7 3 MAASTOMALLI Käytetyt aineistot Kuntien kaavakartta-aineistot saatiin käyttöön sähköisessä muodossa lukuun ottamatta Sipoon aineistoja. Sipoon aineistot digitoitiin paperikartoista korkeuskäyrätietojen osalta. Digitointi suoritettiin Uudenmaan ympäristökeskuksen toimesta. Aineistot oli alun perin pääosin N43 + korkeusjärjestelmän mukaisia ja kaikkien muunnos N60 + korkeusjärjestelmään oli tehty Uudenmaan ympäristökeskuksessa. Muunnoksessa N43 + ja N60 + järjestelmän välillä on käytetty +0,06 m korkeuseroa. Kaikki kartta-aineistot vietiin karttojen yhtenäisen käsittelyn mahdollistamiseksi yhtenäiskoordinaattijärjestelmään. Koordinaattijärjestelmän ja korkeusjärjestelmän yhtenäistämisvaatimus on peräisin tulvavaarakarttojen laatimisoppaasta. Eri aineistot olivat seuraavista lähtöaineistoista poimitut. Aineistojen tarkkuus mahdollistaa yksityiskohtaisten tulvavaarakarttojen laatimisen. Kerava: - Kaavakartta-aineisto Vantaa: - Kaavakartta-aineisto Helsinki: - Kaavakartta-aineisto - Laserkeilausaineisto Sipoo: - Paperimuodossa olevat kaava-kartta-aineistot, korkeuskäyrät digitoitu UYK:ssa Liitteestä 1 ilmenee tarkemmin käytettyjen lähtöaineistojen alueiden rajaus kartalla. Aineiston käsittelyssä osa korkeusaineistosta oli hyvin lyhyinä viivanpätkinä (korkeuskäyrät). Niiden jatkokäsittelyn helpottamiseksi samaan pisteeseen päättyvät viivat yhdistetiin Autodeskin Map toiminnoilla polylineksi. Polyline vielä yksinkertaistettiin taitepisteiden vähentämiseksi käyttäen 1,0 m vaakatoleranssia murtoviivan yksinkertaistuksessa. Samalla tarkistettiin, etteivät muodostetut uudet kevennetyt taiteviivat risteä. Osa tasoista sisälsi piirrettyjä kohteita 0 -korkeudessa (mallissa korkeudessa 0,06 m) Nämä jätettiin automaattisesti kolmioinnista pois rajaamalla malliin käytettävä korkeusaineisto korkeusvälille 5,0-55,0 m. Ennen kolmiointia osa peltokorkopisteistä oli vain kirjoitettuna korkeustietona sähköisessä kartta-aineistossa. Tiedot poimittiin aineistosta ja teksti muunnettiin korkeuspisteeksi täydentämään aineistoa. Koska korkeus oli ilmoitettu 0,1 m tarkkuudella, ei 0,06 m korkeusjärjestelmämuunnosta katsottu aiheelliseksi näihin tehdä. Joitain taiteviivoja teiden osalta on luotu käyttämällä tiestöön merkittyjä hajakorkeuspisteitä apuna. Taitteet on luonnin jälkeen kopioitu teiden molemmille reunoille. Kolmioinnissa sen sivunmitta rajoitettiin maksimissaan pituuteen 250 m. Muodostetussa kolmioverkossa kolmioita oli kaikkiaan noin 0,6 milj. kpl.

8 3.2 Uomapoikkileikkaukset Alaosa Alaosalta plv oli käytettävissä poikkileikkaukset viime vuosien maastomittauksien tuloksena. Aineistoon oli yhdistetty mittaukset siltatiedoista, padoista sekä pohjapadoista Yläosa Osa poikkileikkauksista plv oli suunnitelman "Tno 4473 Hev 1 Keravanjoen järjestely" mukaisia poikkileikkaukset, osa aiemmin toteutettuja. Koska tiedot olivat N43 + mukaisessa korkeusjärjestelmässä, tehtiin korkeuspisteisiin + 0,06 muutos tietoja virtausmalliin tallennettaessa. Yläosalta poikkileikkauksia joesta oli varsin runsaasti tallennettuna, osin jopa 50 m välein. Koska poikkileikkausten muoto oli pääsääntöisesti peräkkäisten poikkileikkausten kaltainen, ei kaikkia leikkauksia käytetty mallinnukseen vaan tihennyksiä tehtiin vain alueilla, joilla muoto muuttui nopeasti. Tyypillinen tallennettu välimatka oli 100 m Lisämittaukset Lisämittauksia tehtiin muutamassa koskikohteessa. Mitatut poikkileikkaukset lisättiin malliin suoraan koordinaattimuodossa. Muodostettu kolmioverkko kulki poikkileikkauspisteiden kautta ja näissä poikkileikkauksissa käsityötä tietojen yhdistämiseksi ei tarvinnut suorittaa Uoman hydrauliset rakenteet Uomamalliin lisättiin alueen sillat, pohjapadot sekä yhden säännöstelypadon rakenteet. Siltojen lisäämiseksi yleensä kopioitiin sillan kohdalta tai yläpuolelta mitattu poikkileikkaus myös sillan välittömästi alapuolelle ja siltarakenne liitettiin poikkileikkausten väliin malliin. HEC-RAS -ohjelmassa virtauksen mallinnuksen kannaltahan on suotavaa, että virtaushäviöiden riittäväksi huomioimiseksi poikkileikkaukset sillan molemmin puolin ovat riittävän läheltä itse sillan rakenteita.

9 4 UOMAMALLI Kalibrointi Uoman kalibrointi oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus suorittaa vuoden 2004 tulvahavaintotietoja käyttäen. Vuoden 1966 tiedot olisivat sitten hyvänä verifiointiaineistona. Osoittautui kuitenkin, että vuoden 2004 aineisto ei ylimmän tulvakorkeushavaintojen osalta ollut kovin kattava. Näin päädyttiin käyttämän kalibroinnissa apuna molempien havaintojen aineistoja. Poikkileikkauksissa pääosan virtaamasta on ajateltu tapahtuvan uoman keskiosalla. Ns. tulva-alueella eli poikkileikkauksien reuna-alueilla virtaamaa on rajoitettu nostamalla alueen karkeutta. Tulva-alueella karkeuskertoimelle on käytetty arvoja 0,08-0,2 riippuen pelto/metsäisyydestä tai siitä rajaako esim. tie osin veden virtausta uomasta poispäin tulva-alueelle. Joissain poikkileikkauksissa on otettu reuna-alueen virtaama estetty käyttämällä karkeutena arvoa 10. Kuvassa on esitetty virtaama uomassa ja tulva-alueella. 100 Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava alaosa Legend Q Channel HQ1/1000 Q Right HQ1/1000 Q Left HQ1/ Q Channel (m3/s), Q Left (m3/s), Q Right (m3/s) Main Channel Distance (m) Kuva 2. Virtaaman jakauma uomassa ja tulva-alueen osalla. Veden virtausnopeus uoman keskellä ja tulva-alueella on esitetty kuvassa 3.

10 Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava alaosa Legend Vel Chnl HQ1/1000 Vel Right HQ1/1000 Vel Left HQ1/1000 Vel Chnl (m/s), Vel Left (m/s), Vel Right (m/s) Main Channel Distance (m) Kuva 3. Virtausnopeudet uomassa ja tulva-alueilla. Vuoden 1966 tulvan (63 m 3 /s) toistuvuus vastaa noin kerran vuodessa toistuvaa tulvaa. Toisena havaintoaineistona käytettiin vuoden 2004 tulvahavaintoja 48 m 3 /s, joka vastaa noin kerran 25 vuodessa toistuvaa tulvavirtaamaa. Taulukossa 1 on esitetty virtaamajakauma kalibroinnissa käytetyillä tulvatilanteilla. Taulukko 1. Virtaamajakauma tulvilla 1966 ja pl Havainto paikka F [km 2 ] HQ1966 [m 3 /s] HQ2004 [m 3 /s] 0+00 Alin pl ,9 61, ,2 58, Tikkurilankoski ,5 54, Rekolanojan ap 70,6 53, Hanala ,0 48, Matarinkoski ,6 46, Ylin pl ,4 42,2 Alapuolisena reunaehtona mallissa käytettiin vedenkorkeutta. Sen osalta käytettiin seuraavia arvoja: Taulukko 2. Alapuolinen reunaehto vedenkorkeudelle alimmassa poikkileikkauksessa. Tulvatilanne Vedenkorkeus N60 + [m] Vuosi 1966 (HQ1/ 250 mukainen) 9,43 Vuosi 2004 (HQ1/20 mukainen) 8,79

11 11 Taulukkoon 3 on koostettu vuoden 1966 lasketut ja havaitut arvot. Alimmissa poikkileikkauksissa ei kalibroinnilla ole paljoa vaikutusta, korkeus määräytyy pääosin alapuolisen reunaehdon avulla. Taulukko 3. Vuoden 1966 tulvahavainnot ja lasketut arvot. Havaittu Laskettu ,65 9, ,83 9, , ,51 10, ,57 11, ,02 11, ,47 11, ,19 12, ,97 16, ,26 17, ,77 17, ,36 18, ,88 19, ,58 23, ,61 *) 24, ,80 26, ,78 30, ,43 31, ,50 31, ,96 31, ,37 32, ,57 33,66 *) Havaintovirhe? Taulukkoon 4 on koostettu vuoden 2004 tulvamerkkien mukaiset korkeudet ja vastaavissa kohdissa mallilla lasketut arvot. Taulukko 4. Vuoden 2004 mukaiset tulvamerkinnät ja lasketut arvot. Havaittu Laskettu ,15 9, ,26 11, ,91 31, ,64 32, ,00 33,17 Liitteessä 3 on esitetty havaittu tulva-alueen rajaus vuodelta 1966 sekä toistuvuuden HQ1/250 mukainen rajaus. Kalibroinnissa lähdettiin liikkeelle peruskarkeudesta 0,040. Tämä antoikin aika hyvän vastaavuuden koko uomalle määritettyinä. Koskijaksoilla esiintyi kuitenkin kiitovirtausta ja sen eliminoimiseksi nostettiin varsin kivisten koskijaksojen karkeus arvoihin 0,055-0,065. Pääosin koskijaksoilla on käytetty karkeutta 0,060. Kuvassa 4 on esitetty karkeuskertoimen vaihtelu poikkileikkauksessa koko poikkileikkauksen alalla.

12 12 Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava alaosa Legend Mann Wtd Total HQ1/ Mann Wtd Total Main Channel Distance (m) Kuva 4. Karkeuskertoimen muuttuminen uomassa koko poikkileikkauksen alalle määritettynä. Koskijaksoille interpoloitiin lisäksi joitain apupoikkileikkauksia kiitovirtauksen välttämiseksi ja laskentatarkkuuden parantamiseksi. Kalibroinnissa jouduttiin joissain kohdin uomaa tyytymään hieman kompromissiin valitun karkeuskertoimen osalta. Se mikä olisi toiminut hyvin toisella aineistolla, olisi vaatinut hieman muutosta toiseen aineistoon. Kalibroinnin lopputuloksena molempien aineistojen kaikki pisteet saatiin sovitettua kohtalaisesti. Mallin laskemat arvot ylöspäin asettuivat pääosin noin 0,10-0,15 m vuoden 1966 havaintoaineiston alapuolelle. Tähän vaikuttaa oletettavasti vuonna 1966 tehtyjen havaittujen vedenkorkeuksien osalta jokeen toteutettu perkaus ( , Tno 4473 Hev 1 Keravanjoen järjestely), jolla tulvavedenkorkeuksia on jonkin verran pyritty alentamaan. Toisaalta kalibroidulla mallilla vuoden 2004 lasketut korkeudet ovat vastaavasti hieman havaintoarvojen yläpuolella. Lopputuotteena tässä laaditun mallin lasketut arvot WQ1/20 - HW1/1000 saattavat poiketa noin 0,10-0,20 m yli todellisten arvojen ja karttoihin rajattu alue on vastaavasti aavistuksen verran "varman" puolella.

13 13 Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava RIVER-1 Reach-1 Legend WS Verif1966 Crit Verif1966 Ground OWS Verif Elevation (m) Kivisilta pl 8+37 Silta pl Myllypato Silta pl Silta 3 kpl pl Silta pl Silta Silta kevyt liikenne Silta pl Tikkurilankoski pp Silta pl Silta rautatie Silta pl Silta pl kivikaari Silta pl Main Channel Distance (m) Kuva 5. Lasketut ja havaitut vedenkorkeudet vuoden 1966 tulvatilanteessa plv Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava RIVER-1 Reach-1 Legend WS Kalib2004 Crit Kalib2004 Ground OWS Kalib Elevation (m) Kivisilta pl 8+37 Silta pl Myllypato Silta pl Silta 3 kpl pl Silta pl Silta Silta kevyt liikenne Silta pl Tikkurilankoski pp Silta pl Silta rautatie Silta pl Silta pl kivikaari Silta pl Main Channel Distance (m) Kuva 6. Lasketut ja havaitut vedenkorkeudet vuoden 2004 tulvatilanteessa plv

14 14 40 Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava RIVER-1 Reach-1 Legend WS Verif1966 Crit Verif1966 Ground OWS Verif Elevation (m) Pohjapato pl Silta pl Silta pl Matarinkoski Jokirannan sillat 2kpl pl 157 moottoritie Silta pl Korso-Sipoo tsv +40,12 ei padotusta Nybackan ykstiesilta pl Isotuvan silta Lammashaan silta pl Nissilän sillat 2 kpl pl HKI-Lahti moottoritie Jurvalan silta pl Keravan pohja- ja säännöstelypato pl Kerava_sipoo silta pl Kartanon silta pl Kerava-Sipoo mt Silta pl Main Channel Distance (m) Kuva 7. Lasketut ja havaitut vedenkorkeudet vuoden 1966 tulvatilanteessa plv Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava RIVER-1 Reach-1 Legend WS Kalib2004 Crit Kalib2004 Ground OWS Kalib Elevation (m) Pohjapato pl Silta pl Silta pl Matarinkoski Jokirannan sillat 2kpl pl 157 moottoritie Silta pl Korso-Sipoo tsv +40,12 ei padotusta Silta Nybackan ykstiesilta pl Isotuvan silta Lammashaan silta pl Nissilän sillat 2 kpl pl HKI-Lahti moottoritie Jurvalan silta pl Keravan pohja- ja säännöstelypato pl Kerava_sipoo silta pl Kartanon silta pl Kerava-Sipoo mt Silta pl Main Channel Distance (m) Kuva 8. Lasketut ja havaitut vedenkorkeudet vuoden 2004 tulvatilanteessa plv

15 5 TULVAKARTAT Tulvavirtaamat ja -vedenkorkeudet Virtaama määritettiin Hanalan mittausaseman (F=313 km 2, J=1,9%) virtaamahavaintojen avulla. Havaintojaksona oli (liite 2). Laskentajakson yläosalla valuma-alueen koko on 275 km 2 ja alaosalla yhtymäkohdassa Vantaanjokeen 402 km 2. Virtaamajakauma jaettiin viiteen osaan jokivarressa Hanalan havaintoarvoja käyttäen. Jako tapahtui valuma-alueiden suhteessa. Taulukossa 5 on esitetty käytetyt virtaamaarvot laskentamallissa. Taulukkoon on lihavoidulla merkitty laskennassa käytetyt Hanalan virtaama-arvot eri toistuvuuksilla. Taulukko 5. Virtaamajakauma ja eri tulvantoistuvuuksia vastaavat virtaama-arvot. pl Havainto F HQ1/20 HQ1/50 HQ1/100 HQ1/250 HQ1/1000 paikka [km 2 ] [m 3 /s] [m 3 /s] [m 3 /s] [m 3 /s] [m 3 /s] 0+00 Alin pl ,7 67,4 74,0 82,7 95, ,3 63,5 69,7 77,9 90, Tikkurilankoski ,8 59,5 65,3 73,0 84, Rekolanojan ap 51,2 58,9 64,6 72,2 83, Hanala ,7 52,5 57,6 64,4 74, Matarinkoski ,9 50,5 55,4 61,9 71, Ylin pl ,2 46,1 50,6 56,6 65,5 Mallin alapuoleisena reunaehtona käytettiin Vantaanjoen virtausmallilla laskettuja vedenkorkeusarvoja eri toistuvuuksilla Keravanjoen ja Vantaanjoen yhtymäkohdassa. Koska Vantaanjoen virtausmallilla ei ole laskettu kerran 1000 vuoden tulvaa, käytettiin vedenkorkeusarvon määrityksessä Vantaanjoen Oulunkylän kohdalta laadittua Gumbeljakaumaa. Sen avulla määritettiin kerran 1000 vuodessa toistuvan vedenkorkeuden arvo. Alapuolisena reunaehtona käytetyt vedenkorkeudet on esitetty taulukossa 6: Taulukko 6. Keravanjoen alaosan mallin alapuoleisena reunaehtona käytetyt vedenkorkeudet. Tulvatilanne Vedenkorkeus N60 + [m] HW1/ 20 8,79 HW1/50 9,04 HW1/100 9,22 HW1/250 9,43 HW1/1000 9,80 Kuvassa 6 on esitetty pituusleikkauksena koko uoma. Vedenkorkeuserot HW1/20 - HW1/1000 välillä ovat enimmillään noin 0,70-1,0 m.

16 Keravanjoen_alaosa Plan: Kerava RIVER-1 Reach-1 Legend WS HQ1/1000 WS HQ1/250 WS HQ1/100 WS HQ1/50 WS HQ1/20 Crit HQ1/1000 Crit HQ1/250 Crit HQ1/100 Crit HQ1/50 Crit HQ1/20 Ground Elevation (m) Kivisilta pl Silta pl Silta pl Silta 3 kpl pl Silta pl Silta Silta kevyt liike... Silta pl Silta pl Silta rautatie Silta pl Silta pl kivikaari Silta pl Pohjapato pl Silta pl Matarinkoski Jokirannan sillat 2kpl pl 157 moottoritie Silta pl Korso-Sipoo tsv +40,12 ei padotusta Nybackan ykstiesilta pl Isotuvan silta Lammashaan silta pl Nissilän sillat 2 kpl pl HKI-Lahti moottoritie Keravan pohja- ja säännöstelypato pl Kerava_sipoo silta pl Kartanon silta pl Kerava-Sipoo mt Main Channel Distance (m) Kuva 9. Keravanjoen alaosan pituusleikkaus vedenkorkeuksilla HW1/20 - HW1/ Tulvakartat Laaditut tulvakartat karkealla tarkkuudella on esitetty liitteissä Luovutettu aineisto Koostettu lähtöaineisto korkeusaineistosta, josta kolmioverkko on muodostettu \Maastomalli\Keravanjoki_maastomalli_N60_YHT.dwg Kolmioverkko \Maastomalli\tin_Kerava.dwg Aineiston käsittely rivercadxp:llä \Maastomalli\Kerava_tulvavaarakartta3.dwg Siistityt käyrät koosteena (UYK+SYKE) \Maastomalli\Tulvakartta_UYK.dwg 1D-malli (HEC-RAS 3.1.3) \HEC\Kerava.prj Raporttitekstit ja pdf-tulosteet hakemistossa \Tulosteet\

17 17 Liite 1

18 18 Liite 2 Virtaama Hanala Havaintojakso/Period : TODENNÄKÖISYYS TOISTUMISAIKA ALARAJA LASKETTU YLÄRAJA

19 19 Liite 3

20 20 Liite 4

21 21 Liite 5

22 22 Liite 6

23 23 Liite 7

24 24 Liite 8

Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS Pidisjärven tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 30.04.2007 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000

PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PYHÄJOKI, OULAISTEN ALUEEN TULVAKARTAT HW1/20 HW1/1000 17.10.2008 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

Kalajoen keski- ja alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Kalajoen keski- ja alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS Kalajoen keski- ja alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 18.3.2008 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi Sisällysluettelo

Lisätiedot

Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma

Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Iso-Lamujärven alustava pohjapatolaskelma 28.9.2015 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä www.leiviska.fi 2 Sisällysluettelo 1 ASETETTU TAVOITE... 3 2 KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA AINEISTO...

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Pattijoen alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/

Sisällysluettelo. Pattijoen alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/ POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS Pattijoen alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 13.11.2009 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 SIIKAJOEN KUNTA Siikajoki Ruukin alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 6.9.2011 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi SISÄLLYSLUETTELO 2 SISÄLLYSLUETTELO...2

Lisätiedot

Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle

Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle 17.12.2015 Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen 100 200 m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle Hämeen ELY-keskus Ympäristötekniikan insinööritoimisto

Lisätiedot

Isonkyrön ja Vähänkyrön alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Isonkyrön ja Vähänkyrön alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Isonkyrön ja Vähänkyrön alueen yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 2.12.2010 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Perhonjoen alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Perhonjoen alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS Perhonjoen alaosan yleispiirteiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 29.2.2008 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi ALKUSANAT 2 Tässä

Lisätiedot

Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat

Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Tulvavaarakartan laatiminen Dnro: POPELY/1/07.02/2011 Kiimingin yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Diar Isid Pohjois-pohjanmaan ELY-keskus Raportti 9.3.2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA

Lisätiedot

LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN KAUTTA TEMMESJOKEEN

LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN KAUTTA TEMMESJOKEEN Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Alustava selvitys Päivämäärä 10.10.2014 Viite 1510007427 RUUKINKOSKEN POHJAPADON VAIKUTUS MANKI- LAN TULVIIN JA SIIKAJOEN BIFURKAATIO MUSTAJOEN

Lisätiedot

Tornionjoen MIKE11 mallin siirto HEC-RAS ympäristöön

Tornionjoen MIKE11 mallin siirto HEC-RAS ympäristöön Lapin ELY-keskus Tornionjoen MIKE11 mallin siirto HEC-RAS ympäristöön 1.10.2013 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä www.leiviska.fi 2 Sisällysluettelo 1 Asetetut tavoitteet... 3 2 Mallin muunto HEC-RAS muotoon...

Lisätiedot

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A TAMMELAN KUNTA Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 659-P17905

Lisätiedot

OULUN SUISTO SUURTULVALLA HQ 1/250, 2D-MALLINNUS

OULUN SUISTO SUURTULVALLA HQ 1/250, 2D-MALLINNUS OULUN SUISTO SUURTULVALLA HQ 1/250, 2D-MALLINNUS Marko Talvensaari 11.5.2004 1. Yleistä Merikosken voimalaitoksen vahingonvaaraselvityksen päivittämisen yhteydessä Oulun kaupunki halusi myös tutkia vedenkorkeuksia

Lisätiedot

Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä)

Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä) Sivu 1 / 4 Selvitys Kotijoen purkautumiskykyä heikentävistä tekijöistä (Kotijoen mittaus, HEC-RAS mallinnus ja arviot toimenpiteistä) 1. Yleistä Kiljanrannan kyläyhdistys ry on tilannut Maveplan Oy:ltä

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat Kellokosken voimalaitospadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja

Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat Kellokosken voimalaitospadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat Kellokosken voimalaitospadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja 1.6.2006 Oy Vesirakentaja Puhelin Telefax Sähköposti Kotisivu Hiihtomäentie 39 A 1 00800 HELSINKI (09)

Lisätiedot

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa.

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa. 26.6.2018 Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa Lahti, Nastola Lahden kaupunki Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami

Lisätiedot

Vantaanjoen tulvat, ilmastonmuutos ja sateet

Vantaanjoen tulvat, ilmastonmuutos ja sateet Vantaanjoen tulvat, ilmastonmuutos ja sateet Bertel Vehviläinen, SYKE Vantaan I tulvaseminaari: Tulvat, tulvariskit ja tulvavahingot Ma 26.11.2012 klo 12:30-16:00 Vantaan uusi valtuustosali/ Asematie 7

Lisätiedot

Uskelanjoen jäidenpidätysrakenteet ja kalataloudellinen kunnostus Ecoriver Oy LIITE 4 JÄIDENPIDÄTYSRAKENTEIDEN HECRAS TARKASTELU

Uskelanjoen jäidenpidätysrakenteet ja kalataloudellinen kunnostus Ecoriver Oy LIITE 4 JÄIDENPIDÄTYSRAKENTEIDEN HECRAS TARKASTELU Uskelanjoen jäidenpidätysrakenteet ja kalataloudellinen kunnostus Ecoriver Oy LIITE 4 JÄIDENPIDÄTYSRAKENTEIDEN HECRAS TARKASTELU Ecoriver Oy LIITE 4 USKELANJOEN JÄÄTARKASTELUA KAUKOLANKOSKEN ALUEELLA HEC-RAS

Lisätiedot

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi Yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Maastotutkimukset... 4 1.3 Hankkeen tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Lappi. Ivalon yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus

Lappi. Ivalon yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus 2014 Lappi Ivalon yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus Sisältö Sisältö... 2 1 Yleistä... 3 1.1 Taustat... 3 1.2 Vesistöalue... 3 1.3 Hydrologia... 4 1.3.1 Vedenkorkeudet ja virtaamat... 4 1.4 Käytössä

Lisätiedot

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2010:1. Helsingin kaupungin tulvastrategia

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2010:1. Helsingin kaupungin tulvastrategia Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 200: Helsingin kaupungin tulvastrategia Tulviin varautuminen Helsingin kaupungissa Joulukuu 2008 Viite: 8220495 Pvm: 9.2.2008

Lisätiedot

Merikosken voimalaitoksen vahingonvaaraselvityksen päivitys. Etelärannan maapadon ja lamellipadon päivitys suurtulvavirtaamalle

Merikosken voimalaitoksen vahingonvaaraselvityksen päivitys. Etelärannan maapadon ja lamellipadon päivitys suurtulvavirtaamalle Oulun Energia Oulun kaupunki, tekninen keskus Merikosken voimalaitoksen vahingonvaaraselvityksen päivitys. Etelärannan maapadon ja lamellipadon päivitys suurtulvavirtaamalle HQ1/250 22.12.2004 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

JÄNI- JA HEINIJÄRVEN VEDENKORKEUDEN NOSTO

JÄNI- JA HEINIJÄRVEN VEDENKORKEUDEN NOSTO FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNI- JA HEINIJÄRVEN VEDENKORKEUDEN NOSTO Esiselvitys 30309-P11912 16.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Esiselvitys 1 ( 12 ) SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat

Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Tulvavaarakartan laatiminen Dnro: POPELY/1/07.02/2011 Pudasjärven yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Diar Isid Pohjois-pohjanmaan ELY-keskus Raportti 27.2.2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Vattenfall Sähköntuotanto Oy

Vattenfall Sähköntuotanto Oy Vattenfall Sähköntuotanto Oy Venetpalon voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja 28.12.2007 Oy Vesirakentaja Puhelin Telefax Sähköposti Kotisivu Hiihtomäentie 39 A 1 00800 HELSINKI

Lisätiedot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Vantaan III tulvaseminaari 16.04.2013 Mikko Huokuna, SYKE 2 Mikko Sane, SYKE 9.12.2013 Tulvariskien hallintaa ohjaava lainsäädäntö Tulvariskien

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS

KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS KOKEMÄENJOEN HYDRAULINEN MALLINNUS JÄÄPATOJEN AIHEUTTAMAT TULVATILANTEET TULEVAISUUDEN SKENAARIOISSA Risto Kirves Harri Koivusalo Teemu Kokkonen Aalto-yliopisto Sisällysluettelo Sisällysluettelo Johdanto

Lisätiedot

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Pohjois-Savon ELY-keksus, Tuulikki Miettinen 10.7.2012 1 Aiemmat hankkeet Järvet laskettu vuonna1909 laskun

Lisätiedot

Tulvavaaravyöhykkeet, vesistötulva

Tulvavaaravyöhykkeet, vesistötulva Tulvavaaravyöhykkeet, vesistötulva Dokumentin päivityspvm: 15.11.2016/rr, ms Sisältö 1. Ominaisuustietojen kuvaus... 1 2. UML-malli... 6 1. Ominaisuustietojen kuvaus Vesistötulvan määritetyt tulva-alueet

Lisätiedot

Pudasjärven tulvakartta

Pudasjärven tulvakartta TULVAKARTOITUKSEN METATIETOLOMAKE tulvapaikan nimi: sijainti Pudasjärven tulvakartta 12.04.2013 ID: 61 ELY-keskus: Pohjois- Pohjanmaan ELY vesienhoitoalue: Oulujoen- Iijoen vesienhoitoalue (VHA4) kunta:

Lisätiedot

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO Padaslokl, Auttolnen Yleissuunnitelma Si sällvsluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... '...'..'...'...'.. '..3 1.1 Sijainti......3ja4

Lisätiedot

53 Kalajoen vesistöalue

53 Kalajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 125(196) 53 Kalajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 247 km 2 Järvisyys 1,8 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 34, Siiponjoki nro 35, Hamari jokisuu Vesistönro

Lisätiedot

EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU. Varsinais-Suomen ELY-keskus.

EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU. Varsinais-Suomen ELY-keskus. EURAJOEN YLÄOSAN TULVASUOJELU Varsinais-Suomen ELY-keskus. 14.2.2019 Perustiedot Eurajoen yläosasta Eurajoen yläosaksi kutsutaan jokiosuutta Eurakoskelta Kauttualle, osuuden pituus 14 km. Pituuskaltevuus

Lisätiedot

Harjunpa njoen ka nto uoman mitoitukseen liittyva avotila- ja ja patolaskennat

Harjunpa njoen ka nto uoman mitoitukseen liittyva avotila- ja ja patolaskennat Harjunpa njoen ka nto uoman mitoitukseen liittyva avotila- ja ja patolaskennat Juha Aaltonen, 2.12.2015 Suomen ympäristökeskus, Vesikeskus Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Taustaa... 2 2.1. Tehtävänanto...

Lisätiedot

Tulvavaaravyöhykkeet, meritulvat

Tulvavaaravyöhykkeet, meritulvat Tulvavaaravyöhykkeet, meritulvat Dokumentin päivityspvm: 15.11.2016/rr, ms Sisältö 1. Ominaisuustietojen kuvaus... 1 2. UML-malli... 5 1. Ominaisuustietojen kuvaus Meritulvan määritetyt tulva-alueet on

Lisätiedot

Lappi. Rovaniemen yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus

Lappi. Rovaniemen yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus 2014 Lappi Rovaniemen yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Taustat... 3 1.2 Vesistöalue... 3 1.3 Hydrologia... 4 1.4 Käytössä olevat tulvariskien hallintakeinot... 4 1.5 Tulvavaarakartoitettavat

Lisätiedot

42 Kyrönjoen vesistöalue

42 Kyrönjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 104(196) 42 Kyrönjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 923 km 2 Järvisyys 1,2 % Vesistönro Vesistö + laitos Rakennetut MW GWh/a 42 Kyrönjoen vesistöalue 17,5 50,8

Lisätiedot

Lapua Alahärmä yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000

Lapua Alahärmä yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Lapua Alahärmä yksityiskohtaiset tulvavaarakartat HW1/20 HW1/1000 3.2.2012 Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Vauhtipyörä 4, 91800 Tyrnävä www.leiviska.fi 2 Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Selvitys jäitä pidättävien rakenteiden vaikutuksista jääpatojen aiheuttamiin vedenkorkeuksiin Kokemäenjoen alaosalla

Selvitys jäitä pidättävien rakenteiden vaikutuksista jääpatojen aiheuttamiin vedenkorkeuksiin Kokemäenjoen alaosalla Porin kaupunki 8 6 4 0 - -4-6 -8-10 0 5000 10000 15000 0000 5000 30000 350 Selvitys jäitä pidättävien rakenteiden vaikutuksista jääpatojen aiheuttamiin vedenkorkeuksiin Kokemäenjoen alaosalla SYKE/VK/VVA

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen tulvariskien hallinnan suunnitteluyhteistyö

Suomalais-ruotsalainen tulvariskien hallinnan suunnitteluyhteistyö Suomalais-ruotsalainen tulvariskien hallinnan suunnitteluyhteistyö Tornionlaakson Vesiparlamentti 3.11.2015, Anna Kurkela Esityksen sisältö TRHS prosessi Yhteistyötahot Tulvakartoitus Rajavesiyhteistyö

Lisätiedot

Punkalaitumenjoen mittaussuunnitelma Pirkanmaan ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus

Punkalaitumenjoen mittaussuunnitelma Pirkanmaan ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus 23.12.2016 Punkalaitumenjoen mittaussuunnitelma Pirkanmaan ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho www.jamiaho.fi 1 Sisällys 1 Tausta... 3 2 Mittaus... 3 2.1

Lisätiedot

44 Lapuanjoen vesistöalue

44 Lapuanjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 109(196) 44 Lapuanjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 122 km 2 Järvisyys 2,9 % Yleistä Lapuanjoki alkaa Alavudenjärvestä ja virtaa Alavuden, Kuortaneen, Lapuan,

Lisätiedot

Tulvavaaravyöhykkeet, vesistötulva

Tulvavaaravyöhykkeet, vesistötulva Tulvavaaravyöhykkeet, vesistötulva Dokumentin päivityspvm: 12.11.2013/rr, ms Sisältö 1. Spatiaaliset näkymät... 1 2. Ominaisuustietojen kuvaus... 2 3. UML-malli... 5 1. Spatiaaliset näkymät Aineistosta

Lisätiedot

TÄHÄN MENNESSÄ TEHTYJEN LYHYTAIKAISSÄÄNNÖSTELYLASKELMIEN YHTEENVETO

TÄHÄN MENNESSÄ TEHTYJEN LYHYTAIKAISSÄÄNNÖSTELYLASKELMIEN YHTEENVETO JNi Sivu 1 (2) Rev 0 3.9.2012 PIelisjoen juoksutuksen kehittämisen työryhmä Neuvottelu 31.8.2012 / Pohjois-Karjalan ELY-keskus TÄHÄN MENNESSÄ TEHTYJEN LYHYTAIKAISSÄÄNNÖSTELYLASKELMIEN YHTEENVETO Virtausmalli

Lisätiedot

Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä

Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset. Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Lyhytaikaissäätöselvityksen tulokset Pielisen juoksutuksen kehittämisen neuvotteluryhmä Esityksen sisältö Pielisjoen lyhytaikaissäätöselvityksen tausta ja tavoitteet Pielisjoen mallinnuksen periaatteet

Lisätiedot

Tulvakartat. Mikko Sane, SYKE. Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu -koulutus

Tulvakartat. Mikko Sane, SYKE. Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu -koulutus Tulvakartat Mikko Sane, SYKE Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu -koulutus 29.3.2011 Tulvatilannekuva Toiminta tulvan uhatessa ja itse tulvatilanteessa ratkaisee lopullisesti vahinkojen määrän SYKE

Lisätiedot

Hydrologia. Munakan W-asema Kyrönjoella

Hydrologia. Munakan W-asema Kyrönjoella Hydrologia L11 Altaiden vedenkorkeudet Tilastollista hydrologiaa Munakan W-asema Kyrönjoella 15/01/2013 WETA150 Hydrologia T.Huttula 2 1 Matalan rannan W-mittaus 15/01/2013 WETA150 Hydrologia T.Huttula

Lisätiedot

OLMALAN KAAVA-ALUE STABILITEETTI- JA EROOSIOSELVITYS RAMB LL. Liite 4. Vastaanottaja Eriia Laru Ylivieskan kaupunki. Asiakirjatyyppi Selvitys

OLMALAN KAAVA-ALUE STABILITEETTI- JA EROOSIOSELVITYS RAMB LL. Liite 4. Vastaanottaja Eriia Laru Ylivieskan kaupunki. Asiakirjatyyppi Selvitys Liite 4 Vastaanottaja Eriia Laru Ylivieskan kaupunki -. Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 19.10.2012 Viite 1510000472 Tilausnumero 20110555-1 OLMALAN KAAVA-ALUE STABILITEETTI- JA EROOSIOSELVITYS RAMB

Lisätiedot

Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009

Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009 LAUSUNTO 1 (2) Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009 KOLLAJAN ALLAS Lausunto hankkeen vaikutuksista jääolosuhteisiin Iijoella Haapakosken voimalaitoksen yläpuolisella ns. luonnonuomalla

Lisätiedot

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Kake -> Kaupunkitekniikan keskus Kake Infrapalvelut Investoinnit Kaupunkimittaus ja Geotekniikka Hallinto 20.11.2017 2 Kake & Hulevedet

Lisätiedot

Mouhijärven ja Kiikoisjärven ilmastonmuutoslaskennat. Miia Kumpumäki Suomen ympäristökeskus Kevät 2018

Mouhijärven ja Kiikoisjärven ilmastonmuutoslaskennat. Miia Kumpumäki Suomen ympäristökeskus Kevät 2018 Mouhijärven ja Kiikoisjärven ilmastonmuutoslaskennat Miia Kumpumäki Suomen ympäristökeskus Kevät 2018 Vesistömallilaskennat tässä projektissa Mouhi- ja Kiikoisjärven säännöstelyselvitykseen osallistuminen.

Lisätiedot

Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset

Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset 25.10.2012 1 (6) Tilaaja Suomen Tuulivoima Oy y-tunnus 24098903 Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset Savonrannan Syvälahden tuulivoimalat 25.10.2012 2 (6) Turbiinien varjovaikutus Turbiinin pyörivä roottori

Lisätiedot

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre 1 Johdanto Suomessa lähes kaikkia puroja on perattu, oiottu tai muuten muutettu Kaupunkipurojen merkitys on kasvanut kaupunki- ja vihersuunnittelussa viime vuosien aikana 2 Esimerkkikohteet Longinoja,

Lisätiedot

Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa. Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä

Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa. Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä 25.11.2013 Vesiasetus 11 Työkohteista sekä rakennelmista ja laitteista laadittavat piirustukset Alueesta, jolle vesitaloushankkeen

Lisätiedot

Lapuanjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen virtausmallin avulla

Lapuanjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen virtausmallin avulla Antti Tamminen Harjoittelija, Vesistöyksikkö Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Raportti Lapuanjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen

Lisätiedot

Isonkyrön kunta / Kaavoitus PL 29 61501 ISOKYRÖ. Lausuntopyyntönne sähköpostitse 31.03.2011 / Liisa Kasi

Isonkyrön kunta / Kaavoitus PL 29 61501 ISOKYRÖ. Lausuntopyyntönne sähköpostitse 31.03.2011 / Liisa Kasi Päiväys Datum 29.07.2011 Seinäjoki Dnro Dnr EPOELY/75/07.02/2011 Isonkyrön kunta / Kaavoitus PL 29 61501 ISOKYRÖ Viite / Hänvisning Lausuntopyyntönne sähköpostitse 31.03.2011 / Liisa Kasi Asia / Ärende

Lisätiedot

Tulvariskien hahmottaminen

Tulvariskien hahmottaminen Tulvariskien hahmottaminen VHVSY:n ja Vantaan kaupungin hulevesiseminaari 25.11.2014 Ulla-Maija Rimpiläinen Mitä tarkoittaa? Todennäköisyys on 22% sille, että seuraavan 50 vuoden aikana sattuu ainakin

Lisätiedot

PIELISJOEN LYHYTAIKAISSÄÄTÖLASKENTA TULOKSET. Oy Vesirakentaja, Jukka Nieminen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Teppo Linjama

PIELISJOEN LYHYTAIKAISSÄÄTÖLASKENTA TULOKSET. Oy Vesirakentaja, Jukka Nieminen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Teppo Linjama PIELISJOEN LYHYTAIKAISSÄÄTÖLASKENTA TULOKSET Oy Vesirakentaja, Jukka Nieminen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Teppo Linjama 20.12.2012 2 Sisältö Sisältö... 2 Taustaa... 3 Virtausmalli... 4 Lähtöaineisto...

Lisätiedot

Alustava tulvakartta hulevesitulvariskien arviointiin. Mikko Huokuna SYKE

Alustava tulvakartta hulevesitulvariskien arviointiin. Mikko Huokuna SYKE Alustava tulvakartta hulevesitulvariskien arviointiin Mikko Huokuna SYKE 6.10.2017 Pintavaluntamalli (1/4) Lähtötietoina valtakunnallisia aineistoja Topografia Maanmittauslaitoksen (MML) laserkeilauksella

Lisätiedot

Kainuun Energia Oy Pyhännän voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja

Kainuun Energia Oy Pyhännän voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja Kainuun Energia Oy Pyhännän voimalaitoksen maapadon vahingonvaaraselvitys Oy Vesirakentaja 23.02.2007 Oy Vesirakentaja Puhelin Telefax Sähköposti Kotisivu Hiihtomäentie 39 A 1 00800 HELSINKI (09) 7552

Lisätiedot

Paikka: Pellon kunnantalo. Aika: klo 12:00. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Esityslistan hyväksyminen

Paikka: Pellon kunnantalo. Aika: klo 12:00. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Esityslistan hyväksyminen Paikka: Pellon kunnantalo Aika: 19.4.2013 klo 12:00 Tornionjoen tulvaryhmän 4. 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3 Esityslistan hyväksyminen 4 Edellisen n hyväksyminen 5 Tornionjoen tulvaselvitys

Lisätiedot

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Yleisötilaisuus 21.3.2013 Siilinjärven kunnantalo Taustaa Järvet on laskettu vuonna1909 Perustuu kuvernöörin päätökseen 30.11.1909

Lisätiedot

Kauvatsanjoen reitin vesitaloudellinen kehittäminen -Ilmastonmuutoksen vaikutusten tarkastelu suhteessa nykyisiin säännöstelylupiin

Kauvatsanjoen reitin vesitaloudellinen kehittäminen -Ilmastonmuutoksen vaikutusten tarkastelu suhteessa nykyisiin säännöstelylupiin Kauvatsanjoen reitin vesitaloudellinen kehittäminen -Ilmastonmuutoksen vaikutusten tarkastelu suhteessa nykyisiin säännöstelylupiin Yleisötilaisuus Toukolan koulu, Sastamala 30.10.2018 Vanhempi asiantuntija

Lisätiedot

IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola

IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola IGS-FIN allasseminaari 11.10.2016 Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola 1 Hulevedet Hulevesi on rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyviä sade-

Lisätiedot

TTY Mittausten koekenttä. Käyttö. Sijainti

TTY Mittausten koekenttä. Käyttö. Sijainti TTY Mittausten koekenttä Käyttö Tampereen teknillisen yliopiston mittausten koekenttä sijaitsee Tampereen teknillisen yliopiston välittömässä läheisyydessä. Koekenttä koostuu kuudesta pilaripisteestä (

Lisätiedot

YHTEENVETORAPORTTI KEVÄTÖN- JA PÖLJÄNJÄRVEN ALIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISVAIHTOEHDOISTA

YHTEENVETORAPORTTI KEVÄTÖN- JA PÖLJÄNJÄRVEN ALIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISVAIHTOEHDOISTA Päivämäärä 2.11.2012 YHTEENVETORAPORTTI KEVÄTÖN- JA PÖLJÄNJÄRVEN ALIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISVAIHTOEHDOISTA SIILINJÄRVI Laatinut Dipl.ins. Hannu Alatalo Maveplan Oy 1. JOHDANTO Kesällä 2012 Maveplan Oy käynnisti

Lisätiedot

Vesistömallit ja tulvakartat tulvatilannekuvan muodostamisessa. Paikkatietomarkkinat Mikko Sane ja Kimmo Söderholm, SYKE

Vesistömallit ja tulvakartat tulvatilannekuvan muodostamisessa. Paikkatietomarkkinat Mikko Sane ja Kimmo Söderholm, SYKE Vesistömallit ja tulvakartat tulvatilannekuvan muodostamisessa Paikkatietomarkkinat 4.11.2009 Mikko Sane ja Kimmo Söderholm, SYKE Tulvatilannekuva Suomessa Toiminta tulvan uhatessa ja itse tulvatilanteessa

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

Lappi. Kittilän yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus

Lappi. Kittilän yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus 2014 Lappi Kittilän yksityiskohtainen tulvavaarakartoitus Sisältö Sisältö... 2 1 Yleistä... 3 1.1 Taustat... 3 1.2 Vesistöalue... 3 1.3 Hydrologia... 4 1.4 Käytössä olevat tulvariskien hallintakeinot...

Lisätiedot

EURENINKADUN HULEVESITARKASTELU

EURENINKADUN HULEVESITARKASTELU FCG Finnish Consulting Group Oy Hämeenlinnan kaupunki EURENINKADUN HULEVESITARKASTELU RAPORTTILUONNOS 31102 -P17030 FCG Finnish Consulting F Group Oy Eureninkadun hulevesitarkastelu I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kyrönjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen virtausmallin avulla

Kyrönjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen virtausmallin avulla Antti Tamminen Harjoittelija, Vesistöyksikkö Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Raportti Kyrönjoen pengerrysalueiden käytön muutoksen tutkiminen

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Lahden kaupungin N2000- korkeusjärjestelmävaihdos. Petri Honkanen, Lahden kaupunki Tekninen- ja ympäristötoimiala,maankäyttö

Lahden kaupungin N2000- korkeusjärjestelmävaihdos. Petri Honkanen, Lahden kaupunki Tekninen- ja ympäristötoimiala,maankäyttö Lahden kaupungin N2000- korkeusjärjestelmävaihdos Miksi siirtyä N2000-järjestelmään? Maannousu Lahden seudulla maannousu 50:ssä vuodessa n. 26 cm. Kiinnostus maannousun epätasaisessa toteumassa Ongelmat

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista. Marja Wuori

Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista. Marja Wuori Pielisjoen ranta-asukkaiden haastattelut Yhteenveto tuloksista Marja Wuori Sisältö Yleistä Haastateltavat Virkistyskäyttö Kokemukset vedenkorkeuksista Yleistä Yläosa: Uimaharju-Kaltimo Keskiosa: Kaltimo-Kuurna

Lisätiedot

asiantuntija Lapin ELY-keskus Anna Kurkela asiantuntija Suomen ympäristökeskus Mika Marttunen asiantuntija Suomen ympäristökeskus Anne-Mari Rytkönen

asiantuntija Lapin ELY-keskus Anna Kurkela asiantuntija Suomen ympäristökeskus Mika Marttunen asiantuntija Suomen ympäristökeskus Anne-Mari Rytkönen Kemijoen tulvaryhmän 3. kokouksen pöytäkirja Lappi 17.12.2012 LAPELY/5/07.02/2012 Paikka: Lapin liitto, Hallituskatu 20, 4 krs. Aika: 26.11.2012 klo 15:00 Kemijoen tulvaryhmän 3. kokouksen pöytäkirja 1

Lisätiedot

Vesistö ja keskivedenkorkeus. Jari Hakala, SYKE, Vesikeskus, Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus,

Vesistö ja keskivedenkorkeus. Jari Hakala, SYKE, Vesikeskus, Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus, Vesistö ja keskivedenkorkeus Jari Hakala, SYKE, Vesikeskus, Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus, 7.4.2017 Sisältö Vesistö Rantaviiva Keskivesi Näiden keskinäiset yhteydet 2 Vesistö Vesilain 1. luvun

Lisätiedot

Vapo: Turveauman laskenta 1. Asennusohje

Vapo: Turveauman laskenta 1. Asennusohje Turveauman mittaus 3D-system Oy 3D-Win ohjelman lisätoiminto, jolla lasketaan turveaumasta tilaajan haluamat arvot ja piirretään aumasta kuva. Laskentatoiminto löytyy kohdasta Työkalut/Lisätoiminnot. Valitse

Lisätiedot

Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli

Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli Iktyonomi Velimatti Leinonen, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kuva: Hasse Härkönen Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

3 Määrätty integraali

3 Määrätty integraali Määrätty integraali. a) Muodostuva alue on kolmio, jonka kanta on. Kolmion korkeus on funktion arvo kohdassa, eli f() = = 6. Lasketaan A() kolmion pintaalana. 6 A() 6 Vastaus: A() = 6 b) Muodostuva alue

Lisätiedot

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS RY T U T K I M U K S I A / t i e d o n a n t o j a 2 0 1 6 Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2016 Sisältö

Lisätiedot

Oulujoki, Merikosken 1/250 virtaama

Oulujoki, Merikosken 1/250 virtaama Oulujoki, Merikosken 1/25 virtaama Suomen Ympäristökeskus Hydrologian yksikkö 9.1.24 Noora Veijalainen Bertel Vehviläinen Oulujoki, Merikosken 1/25 virtaama Tämän työn tarkoituksena on arvioida Oulujoen

Lisätiedot

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa

Lisätiedot

Pienvesirakentamisella tulvat kuriin Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo. Pellon vesitalous kohdilleen, VILKKU-tilaisuus

Pienvesirakentamisella tulvat kuriin Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo. Pellon vesitalous kohdilleen, VILKKU-tilaisuus Pienvesirakentamisella tulvat kuriin Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo Pellon vesitalous kohdilleen, VILKKU-tilaisuus 3.3.2017 1 Hankkeen alkuvaiheet Vuonna 2009 etsittiin RAHA-hankkeeseen (Ravinnehuuhtoumien

Lisätiedot

MUISTIO. Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittäminen ja Mankilan tiestöselvitys, tiedotustilaisuus

MUISTIO. Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittäminen ja Mankilan tiestöselvitys, tiedotustilaisuus MUISTIO Siikajoen tulvariskien hallinnan ja säännöstelyn kehittäminen ja Mankilan tiestöselvitys, tiedotustilaisuus Aika ja paikka: 16.12.2014 Klo 9.00-, Siikalatvan kunta, Rantsila Gananderin koulu Läsnäolijat:

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN?

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN? INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN? Erkki A. Järvinen 10.06.2009 22.6.2009 Borisogleb -63 Melkefoss - 78 Skogfoss -64 Hevoskoski -70 Rajakoski -56 Jäniskoski -38 & -50 Kaitakoski -59 Niskakoski -42

Lisätiedot

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Janne Ruokolainen Raportti nro 6/2015 Sisällys 1 Kohteen yleiskuvaus ja hankkeen tavoitteet... 2 2 Toimenpiteet... 2 2.1 Joutsiniementien

Lisätiedot

VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS. Destia Oy

VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS. Destia Oy VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS Destia Oy Antti Smolander 12.4.2018 Sivu 1 VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 Lähtötiedot... 2 3 Mitoitus... 3 3.1 Mitoituksen määrittely...

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus/kalatalouspalvelut KUVES 40v-juhlaseminaari 2016 25.5.2015 kala ELYT

Lisätiedot

Ville Suhonen VANTAANJOEN VESISTÖN TULVANTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Ville Suhonen VANTAANJOEN VESISTÖN TULVANTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA TEKNILLINEN KORKEAKOULU Rakennus- ja ympäristötekniikan osasto Ville Suhonen VANTAANJOEN VESISTÖN TULVANTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi diplomi-insinöörin

Lisätiedot

Luonnonmukaisen peruskuivatuksen tavoitteena maatalousuomien luontoarvojen turvaaminen esimerkkinä Sipoon Ritobäcken

Luonnonmukaisen peruskuivatuksen tavoitteena maatalousuomien luontoarvojen turvaaminen esimerkkinä Sipoon Ritobäcken Luonnonmukaisen peruskuivatuksen tavoitteena maatalousuomien luontoarvojen turvaaminen esimerkkinä Sipoon Ritobäcken Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari, 11.-12.6.2014 Iisalmi Uudenmaan ELY-keskus,

Lisätiedot

KIINTOPISTEREKISTERI N2000-LASKENTATILANNE Matti Musto / Etelä-Suomen maanmittaustoimisto

KIINTOPISTEREKISTERI N2000-LASKENTATILANNE Matti Musto / Etelä-Suomen maanmittaustoimisto KIINTOPISTEREKISTERI N2000-LASKENTATILANNE 1.1.2010 Matti Musto / Etelä-Suomen maanmittaustoimisto KORKEUSKIINTOPISTELUOKITUS Ensimmäisen luokan vaaitussilmukat, sekä niiden sisäpuolella sijaitsevat, Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom

Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom Pienvesitapaaminen 2.6.2014 Perttu Hyöty Ympäristösi parhaat tekijät Hulevesien hallinnan kokonaisuus Selvitysalue kasvaa Tarkkuustaso kasvaa

Lisätiedot

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään?

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013, yksikön päällikkö Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus Vantaanjoen virtaamien muutokset ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Katajaojan mallintaminen paaluvälillä Ylivieskan kaupunki Laatija: Elisa Puuronen

Katajaojan mallintaminen paaluvälillä Ylivieskan kaupunki Laatija: Elisa Puuronen Liite 4 0100-340 Katajaojan mallintaminen paaluvälillä 0+00-47+00 Ylivieskan kaupunki 19.4.2010 Laatija: Elisa Puuronen RAPORTTI Katajaojan mallintaminen paaluvälillä 0+00-47+00 Asiakas Ylivieskan kaupunki/kuntatekniikan

Lisätiedot

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Rami Laaksonen 29.7.2014 1 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue ja menetelmät... 3 3. Tulokset...

Lisätiedot

Juha Laasonen 26.8.2013

Juha Laasonen 26.8.2013 1 (6) LOHIJÄRVEN MAAPADON MÄÄRÄAIKAISTARKASTUS V.. PTL 19.2 MUKAINEN YHTEENVETO EDELLISEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSEN JÄLKEEN TEHDYISTÄ TÖISTÄ, TARKASTUKSISTA JA MITTAUKSISTA SEKÄ ALUSTAVA ARVIO PADON KUNNOSTA

Lisätiedot

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 5.2.2016, päivitetty 9.10.2017 Viite 1510016776 PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS RIIHIMÄEN

Lisätiedot