23 Valtuutettu Hannu Linnan aloite, joka koskee talousarvion laatimisprosessia ja -periaatteita

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "23 Valtuutettu Hannu Linnan aloite, joka koskee talousarvion laatimisprosessia ja -periaatteita"

Transkriptio

1 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 1 23 Valtuutettu Hannu Linnan aloite, joka koskee talousarvion laatimisprosessia ja -periaatteita Valtuutettu Hannu Linna jätti aloitteen yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa (ykv ). Aloitteessa hän esittää, että vuoden 2014 aikana talousarvion laatimisprosessi ja periaatteet käydään läpi ja uudistetaan tarvittaessa kirkkohallituksen ohjeita noudattaen. Uudistamisen tavoitteena tulee olla mahdollisimman realistisen kuvan antaminen talouden kehittymisestä päätöksenteon pohjaksi. Toiminta- ja taloussuunnitelman sekä talousarvion keskinäinen riippuvuus tulee olla selvästi todennettavissa. Yhteinen kirkkoneuvosto asetti työryhmän (ykn ) käymään läpi talousarvion laatimisprosessia ja periaatteita. Työryhmään valittiin virkansa puolesta talousjohtaja Nils-Eric Sahlström, joka toimi koollekutsujana ja pääkirjanpitäjä Sinikka Manni sekä yhteisen kirkkoneuvoston edustajana Merja Piipponen ja Erik Sjöberg. Työryhmä on kokouksessaan tarkistanut laatimisprosessin ja laatimisperiaatteet kirkkohallituksen ohjeiden valossa. Työryhmä toteaa pitkän keskustelun jälkeen, että talousarvion laatimisessa Vaasan seurakuntayhtymässä noudatetaan kirkkohallituksen asettamia vaatimuksia ja ohjeita. Työryhmä toteaa kuitenkin, että mahdollisimman realistisen kuvan antamiseksi talouden kehittymisestä päätöksenteon pohjaksi tulisi talousarvion yhteydessä informoida palkkakulujen realistisesta mahdollisesta toteuttamisesta historiallisten faktojen perusteella. Palkkakulut ovat n. 63 % seurakuntayhtymän kuluista. Ohjeiden mukaan talousarviossa otetaan virat ja työsuhteet 100-prosenttisesti huomioon. Todellisuudessa syntyy toiminnan ja henkilöstötilanteen takia osittain ennustettavia poikkeuksia, useimmiten säästöjä. Työryhmä ehdottaa, että erillinen raportti palkkakulujen todennäköisestä realistisesta ennusteesta annetaan yhteiselle kirkkovaltuustolle talousarvion yhteydessä. (yht. kn ) Työryhmän raportti esitetään yhteiselle kirkkovaltuustolle. Aloite katsotaan näin loppuun käsitellyksi. 1. Työryhmän raportti merkittiin tiedoksi. 2. Aloite katsottiin näin loppuun käsitellyksi. Päätöksestä antaa tarvittaessa lisätietoja talousjohtaja Nils-Eric Sahlström, puh

2 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 2 24 Valtuutettu Heikki Hurtigin aloite joka koskee keskeisiä mittareita tilinpäätöksistä Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa (ykv ) valtuutettu Heikki Hurtig jätti aloitteen. Aloitteessa hän esittää, että valtuuston jäsenille annetaan yhdellä tai korkeintaan kahdella A4:lla 8-10 vuoden ajalta yhteenveto, jossa esitetään keskeisiä mittareita tilinpäätöksistä. Mittareista osa voisi olla samoja kuin em. liitteessä esitetyt. Joidenkin lukujen osalta on syytä esittää talousarviosumma, toteutunut luku ja ero. Moneen mittariin riittää pelkkä toteutunut luku, esimerkkinä vaikkapa euroa per jäsen luvut tai kassavarojen määrä. Yhteinen kirkkoneuvosto asetti työryhmän (ykn ) laatimaan 8 10 vuoden ajalta yhteenveto, jossa esitetään keskeisiä mittareita tilinpäätöksistä. Työryhmään valittiin virkansa puolesta talousjohtaja Nils-Eric Sahlström, joka toimi koollekutsujana ja pääkirjanpitäjä Sinikka Manni sekä yhteisen kirkkoneuvoston edustajana Merja Piipponen ja Erik Sjöberg. Työryhmä on kokouksessaan keskustellut asiasta ja tutustunut aloitteentekijän Heikki Hurtigin ehdotukseen mahdollisista tunnusluvuista. Työryhmä toteaa, että aikaisemmista toteutuneista vertailuluvuista olisi hyötyä seurakuntayhtymän lähihistorian kokonaiskuvan hahmottamiseen. Tänään talousarvioon on liitetty ote koko kirkon ja eräiden seurakuntien talousluvuista edellisen tilivuoden ajalta. Työryhmä ehdottaa, että aloitteen mukaisia tunnuslukuja liitetään talousarvioon 8 edeltävän vuoden ajalta. Kysymykseen voi myös tulla muita tunnuslukuja. (yht. kn ) Työryhmän raportti esitetään yhteiselle kirkkovaltuustolle. Aloite katsotaan näin loppuun käsitellyksi. 1. Työryhmän raportti merkittiin tiedoksi. 2. Aloite katsottiin näin loppuun käsitellyksi. Päätöksestä antaa tarvittaessa lisätietoja talousjohtaja Nils-Eric Sahlström, puh

3 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 3 25 Ruokapankin lisämäärärahan hyväksyminen vuoden 2014 talousarvioon Ruokapankin jatkotoiminnasta saatiin vahvistus vuoden 2014 puolella. Päätöksen mukaan ruokapankin projektisihteeri jatkaa toimessaan. Talousarvion kustannuspaikalle 330 (ruokapankki) on tämän takia varattava palkkamäärärahat sivukuluineen. Laskettu palkkamäärä on euroa, sotu-kustannukset euroa ja eläkemaksut euroa eli yhteensä euroa. (yht. kn ) Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se myöntää lisämäärärahaa ruokapankin kustannuspaikalle 330. Määräraha katetaan vuoden 2014 taloushallinnon palkkakulujen säästöillä. Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätöksestä antaa tarvittaessa lisätietoja talousjohtaja Nils-Eric Sahlström, puh

4 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 4 26 Haudan koskemattomuusajan muuttaminen Vähänkyrön hautausmaan hauta-alueilla ja 611 Vaasan seurakuntayhtymän hautaustoimen ohjesäännön :n 5 mukaan samaa arkkuhautasijaa saadaan käyttää uudelleen aikaisintaan 20 vuoden kuluttua edellisestä hautaamisesta. Tämä määräys koskee kaikkia yhtymän hautausmaita. Terveydensuojeluasetuksen mukaan samaa arkkuhautasijaa saa käyttää aikaisintaan 15 vuoden kuluttua edellisestä hautaamisesta. Vähänkyrön hautausmaan on yksi kolmesta yhtymän hautausmaista. Vajaan kahden vuoden kokemus on osoittanut, että Vähänkyrön hautausmaalla ei ole tarkoituksenmukaista käyttää samaa haudan koskemattomuusaikaa kun Vaasa Vanhalla ja Uudella hautausmaalla. Maaperäolosuhteet ovat Vähänkyrön hautausmaalla aivan erilaiset kun toisilla hautausmailla. Vähänkyrön hautausmaan maaperän savisuus ja heikko kuivatus aiheuttavat sen, että haudoissa ei vainajan maatuminen tapahdu ohjesäännön mukaisessa ajassa. Riittävän maatumisen turvaamiseksi tulisi hautasijan koskemattomuusaika Vähänkyrön hautausmaan hauta-alueilla ja 611 muuttaa 20 vuodesta 50 vuoteen. Muutos haudan koskemattomuusajasta tehdään voimassa olevaan hautaustoimen käyttösuunnitelmaan. (yht. kn ) Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että hautaustoimen käyttösuunnitelmaan tehdään muutos haudan koskemattomuusajan pidentämiseksi Vähänkyrön hautausmaalla hautaalueilla ja 611 nykyisestä 20 vuodesta 50 vuoteen. Päätösehdotus hyväksyttiin. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hautaustoimen päällikkö Pekka Mäkinen, puh

5 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 5 27 Talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma Jokaista varainhoitovuotta varten on seurakuntayhtymälle viimeistään edellisen vuoden joulukuussa hyväksyttävä talousarvio. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä yhteisen kirkkovaltuuston on hyväksyttävä myös vähintään kolmea vuotta koskeva toiminta- ja taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on toiminta- ja taloussuunnitelmassa sen ensimmäinen vuosi (KJ 15:1-3). Ehdotus on laadittu kirkkojärjestyksen ohjeita noudattaen. Seurakunnille jaetaan toimintamäärärahaa jäsenmäärän mukaisesti tasavertaisella tavalla. Talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittu vakiintuneen tavan mukaisesti siten, että ensin seurakuntaneuvostot, johtokunnat ja viranhaltijat ovat tehneet esityksensä yhteisen kirkkoneuvoston antamia talousarvion kehyksiä ja ohjeita noudattaen. Talousarvion 2015 kokonaistulot ovat 14,3 milj. euroa. Verotulojen osuus kokonaistuloista on n. 87 %. Suurin talousarvion menoerä on henkilöstökulut 8,2 milj. euroa. Henkilöstökulut ovat n. 60 % toimintakuluista. johtuu yleisestä palkkatason kehityksestä. Yleisen kustannustason kasvu vaikuttaa huomattavasti talousarvioon. Toimintamenot ovat 13,8 milj. euroa. Normaali tulorahoitus on alijäämäinen ja talousarvion tasapainottamiseksi ehdotetaan mahdollista arvopaperien ja asunto-osakkeiden myyntiä. Talousarviotyössä todettiin, että nyt käytössä oleva linjaus, että uusia virkoja ei aseteta, jatkuu. Vuodelle 2015 suunniteltujen investointien rahoitustarve on 1,9 milj. euroa. Suurin yksittäinen hanke on Alskathemmet-leirikeskuksen kunnostaminen. Investointisuunnitelman yleispiirre on pidättyväinen. Talousarvioesitys käsiteltiin yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa jolloin tehtiin tekstiosaan pieniä tarkennuksia sekä investointiosaan muutoksia. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti pyytää korjatusta talousarvioehdotuksesta 2015 sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta seurakuntaneuvostojen ja yhteistyötoimikunnan lausunnot. Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto, församlingsrådet i Vasa svenska församling, Vähänkyrön seurakuntaneuvosto sekä yhteistyötoimikunta ovat antaneet lausuntonsa talousarvioehdotuksesta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Esitetään lausunnot. Esitetään ehdotus Vaasan seurakuntayhtymän talousarvioksi sekä toiminta- ja

6 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 6 taloussuunnitelmaksi vuosille Yhteinen kirkkovaltuusto päättää talousarviosta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta yksinkertaisella enemmistöllä. Jollei yhteinen kirkkovaltuusto muutoksetta hyväksy talousarvioehdotusta, se on palautettava yhteiselle kirkkoneuvostolle, mikäli vähintään kolmasosa läsnä olevista jäsenistä niin vaatii (KJ 15:4). Päätökset (huomattavista) rakentamishankkeista, kiinteän omaisuuden luovuttamisesta tai purkamisesta, hautausmaan perustamisesta tai laajentamisesta sekä uuden viran perustamisesta edellyttävät määräenemmistöllä tehtyä hallintopäätöstä (KL 9:3). Yhteinen kirkkoneuvosto on kokouksessaan käsitellyt talousarvion sekä talous- ja toimintasuunnitelman vuosille ja tehnyt asiasta esityksen yhteiselle kirkkovaltuustolle saatuaan pyytämänsä seurakuntaneuvostojen ja yhteistyötoimikunnan lausunnot asiasta. Ruotsalaisen seurakunnan seurakuntaneuvoston ja yhteistyötoimikunnan lausunnoissa ei ole esitetty huomautuksia. Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto katsoo, että investointien ja poistojen tulisi olla tasapainossa. Seurakuntaneuvosto kiinnitti erityisesti huomiota hautaustoimen investointeihin, koska yhteisöveron tuoton perusteet muuttuvat. Lausunnossaan seurakuntaneuvosto kiinnittää myös huomiota talouden sopeuttamiseen ja siihen, että vuonna 2015 yhteistyössä uusien luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa käytäisiin keskusteluja toiminnan ja talouden yhteensovittamisesta. Vähänkyrön seurakunnan seurakuntaneuvosto on tyytyväinen siihen, että he saavat aikataulun seurakuntatalon kunnostuksesta, joka toivon mukaan toteutuu suunnitellulla tavalla. Muilta osin seurakuntaneuvostolla ei ollut huomautettavaa. Lausunnot esitetään kokouksessa. (yht. kn , yht. kn ) Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että 1. lausunnot talousarvioehdotuksesta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta merkitään tiedoksi, 2. talousarvioehdotus 2015 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma hyväksytään tavoitteineen ja sitovuusmääräyksineen (liite 1/27), 3. yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyy investointiosassa hyväksyttyjen rakennus- ym. hankkeiden piirustukset ja toteuttaa hankkeet ja hankinnat. Sellaiset rakennus- ja peruskorjaushankkeet, jotka kirkkolain mukaan on hyväksyttävä yhteisessä kirkkovaltuustossa määräenemmistöllä, on esitettävä yhteisen kirkkovaltuuston erikseen käsiteltäviksi ja päätettäviksi. Talousjohtaja Nils-Eric Sahlström esitti ensin talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman. Tämän jälkeen asiasta käytiin yleiskeskustelua. Puheenjohtaja päätti yleiskeskustelun, jonka jälkeen yhteinen kirkkovaltuusto

7 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 7 päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen kohdat 1, 2 ja 3. Valtuutettu Olli Autio jätti ponsiehdotuksen, että hyväksyessään talousarvioehdotuksen valtuusto edellyttää, että luottamushenkilöiden vuonna 2014 lahjoittamat kokouspalkkiot ohjataan toiveiden mukaisesti yhteisvastuukeräykselle. Olli Aution ponsiehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa talousjohtaja Nils-Eric Sahlström, puh

8 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 8 28 Talouskatsaus Vaasan seurakuntayhtymän taloussäännön mukaan yhteiselle kirkkovaltuustolle ja yhteiselle kirkkoneuvostolle on annettava tietoja Vaasan seurakuntayhtymän toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta sekä kirjanpitoon perustuvia tietoja talousarvion toteutumisesta ja ennusteista loppuvuodelle. (yht. kn ) Merkitään raportointi tiedoksi. Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätöksestä antaa tarvittaessa lisätietoja talousjohtaja Nils-Eric Sahlström, puh

9 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 9 29 Ilmoitusasioita Vaasan suomalaisessa seurakunnassa, ruotsalaisessa seurakunnassa ja Vähänkyrön seurakunnassa toimitetuissa seurakuntavaaleissa valittiin seurakuntaneuvostojen ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet ja varajäsenet vuosiksi Seurakuntavaalien tulokset on lähetetty yhteisen kirkkovaltuuston jäsenille esityslistan mukana tiedoksi. Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Göran Stenlund kiitti valtuutettuja ja viranhaltijoita kuluneesta vuodesta sekä koko neljän vuoden kaudesta. Erityiset kiitokset heille, jotka lopettavat. Hän toivotti kaikille rauhallista ja siunattua joulua. Yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Tuulikki Kouhi kiitti puheenjohtajaa ja valtuuston jäseniä sekä virkamiehiä kuluneesta vuodesta. Hän toivotti kaikille hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta. 30 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja antaa valitusosoituksen, liite D. Kokous päätteeksi laulettiin ruotsalaisen virsikirjan virsi 31 puheenjohtaja Göran Stenlundin säestyksellä. Kokouksen päätteeksi kirkkoherra Tor-Erik Store luki Herran siunauksen Talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma arkistoidaan erikseen annettujen määräysten mukaisesti. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä on ilmoitettu kirkkolain mukaisesti. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä suomalaisen seurakunnan kirkkoherranvirastossa alkaen. Vaasassa Anneli Dahlbäck toimistopäällikkö

40 Talousjohtajan viran täyttäminen / esitys yhteiselle kirkkovaltuustolle

40 Talousjohtajan viran täyttäminen / esitys yhteiselle kirkkovaltuustolle VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 8.12.2015 klo 18.00 Sivu 1 40 Talousjohtajan viran täyttäminen / esitys yhteiselle kirkkovaltuustolle Talousjohtaja Nils-Eric Sahlström on anonut eroa virastaan kun hän 1.4.2016

Lisätiedot

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Krister Koskela avasi kokouksen. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Krister Koskela avasi kokouksen. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 18.9.2014 klo 16.30 Sivu 1 112 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 181 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 182 Pöytäkirjantarkastajien valinta 183 Yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 3/2015 184 Henkilöstöasia 185

Lisätiedot

Yht. kv.: Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti hallinnon ja talouden varatilintarkastajaksi KHT Markku Koivumäen.

Yht. kv.: Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti hallinnon ja talouden varatilintarkastajaksi KHT Markku Koivumäen. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 11.12.2012 klo 18.00 Sivu 1 25 Varatilintarkastajien vaali vuosiksi 2013 2014 Yhteinen kirkkovaltuuston 27.1.2012 pidetyssä kokouksessa valittiin vuosiksi 2011 2014 yhdeksi

Lisätiedot

Esitetään kiinteistöjohtokunnan pöytäkirja 2/

Esitetään kiinteistöjohtokunnan pöytäkirja 2/ VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 8.5.2015 klo 15.30 Sivu 1 77 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Juha Silander ja Christel Lax. Esitetään kiinteistöjohtokunnan pöytäkirja 2/16.10.2012.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Juha Silander ja Christel Lax. Esitetään kiinteistöjohtokunnan pöytäkirja 2/16.10.2012. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 1.11.2012 klo 16.30 Sivu 1 130 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja avasi kokouksen. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 131

Lisätiedot

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 29.9.2015 klo 18.00 Sivu 1 28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Pekka Räisänen on kirjeellä 26.5.2015

Lisätiedot

23 Hautaustoimen ohjesäännön ja hautausmaan käyttösuunnitelman uudistaminen

23 Hautaustoimen ohjesäännön ja hautausmaan käyttösuunnitelman uudistaminen VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 10.12.2013 klo 18.00 Sivu 1 23 Hautaustoimen ohjesäännön ja hautausmaan käyttösuunnitelman uudistaminen Vaasan seurakuntayhtymän hautausmaan ohjesääntö ja hautausmaan käyttösuunnitelma

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tiina Mäki ja Hannu Härö. Yhteinen kirkkoneuvosto myöntää eron anomuksen mukaisesti.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tiina Mäki ja Hannu Härö. Yhteinen kirkkoneuvosto myöntää eron anomuksen mukaisesti. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 11.4.2013 klo 16.30 Sivu 1 62 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja avasi kokouksen. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 63 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

15 Valtuustoaloite hautausmaiden esitteen valmistamisesta

15 Valtuustoaloite hautausmaiden esitteen valmistamisesta VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 6.11.2012 klo 18.00 Sivu 1 15 Valtuustoaloite hautausmaiden esitteen valmistamisesta Valtuutettu Tuulikki Kouhi on tehnyt 7.12.2010 aloitteen hautausmaiden esitteen valmistamiseksi.

Lisätiedot

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto IX/2016 Pöytäkirja Ti klo Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa -

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto IX/2016 Pöytäkirja Ti klo Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa - Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto IX/2016 Pöytäkirja Ti 29.11.2016 klo 19.30 Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa - Hautala Jaana jäsen - Isolankila Oiva jäsen x Kivistö Irja jäsen x Luoto

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Erik Sjöberg ja Mauri Öljymäki.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Erik Sjöberg ja Mauri Öljymäki. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 23.10.2014 klo 16.30 Sivu 1 124 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Torstaina 11.3.2016 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 14 - xx- Allekirjoitukset

Lisätiedot

3 Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaalit vuosiksi 2013 2014. yksimielisesti Göran Stenlund.

3 Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaalit vuosiksi 2013 2014. yksimielisesti Göran Stenlund. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 29.1.2013 klo 18.00 Sivu 1 3 Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaalit vuosiksi 2013 2014 Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

3 Suomalaisen seurakunnan diakonian ns. erityisvirkojen virkanimikkeiden muutos

3 Suomalaisen seurakunnan diakonian ns. erityisvirkojen virkanimikkeiden muutos VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 31.5.2012 klo 18.00 Sivu 1 3 Suomalaisen seurakunnan diakonian ns. erityisvirkojen virkanimikkeiden muutos Suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto on kokouksessaan 11.1.2012

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Hannu Härö ja Christel Lax. Esitetään yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 4/7.11.2014.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Hannu Härö ja Christel Lax. Esitetään yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 4/7.11.2014. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 27.11.2014 klo 16.30 Sivu 1 154 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 14 Aika tiistai 10.12.2013 klo 18.30 19.56 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 17.01.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 26.01.2011

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 17.01.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 26.01.2011 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.30 20.45 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkovaltuusto ASIALISTA: pykälät 21-30 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat 4. Työjärjestyksen hyväksyminen 5. Lumijoen seurakunnan tuloveroprosentti 2016 6. Maksut

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/ 49 46 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.08.2011 46 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 14.12.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 17.12.2015-18.01.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto N:o 5/2016 Sivu 44

Kirkkoneuvosto N:o 5/2016 Sivu 44 N:o 5/2016 Sivu 44 Kokousaika Keskiviikko 7.12.2016 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet ja varajäsenet Jäsenet Malinen Oiva, kirkkoherra, pj. Saastamoinen Matti, varapj.

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 8 KOKOUSAIKA Tiistai kello 17.30-19.10 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kaapo Björklund, puheenjohtaja Anneli Hintikka Pekka Laakkonen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

58 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esitys: Kokouskutsu lähetetty Esityslista on lähetetty Todetaan läsnäolijat.

58 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esitys: Kokouskutsu lähetetty Esityslista on lähetetty Todetaan läsnäolijat. Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto 5/2017 Keskiviikkona 4.10.2017 klo 18.00 Paikka: Seurakuntakoti PÖYTÄKIRJA Hautala Jaana jäsen - Isolankila Oiva jäsen x Kivistö Irja jäsen x Luoto Eeva-Liisa jäsen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen 3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO

KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA 28.12.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 40 - Kokouksen avaus 41 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 42 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 Kirkkovaltuusto 01.12.2008 PÖYTÄKIRJA 17.12.2008. Hannu Luostarinen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 Kirkkovaltuusto 01.12.2008 PÖYTÄKIRJA 17.12.2008. Hannu Luostarinen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen Matti Loponen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua 03.12.2015 39 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VI/2014 To klo Seurakuntakoti

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VI/2014 To klo Seurakuntakoti Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VI/2014 To. 13.11.2014 klo 18.00- Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4.

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2010 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KOKOUSAIKA Tiistai kello

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2010 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KOKOUSAIKA Tiistai kello KOKOUSAIKA Tiistai 14.12.20010 kello 18.00-19.47 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Irja Alho Liisa Hiltunen Väinö Hintikka Matti Honkavaara Tuomo Kuokkanen Pekka

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010 Kirkkoneuvosto 30.9.2010 91 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2010 KOKOUSAIKA torstai 30. päivänä syyskuuta 2010 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VII/2014 Ma klo Seurakuntakoti

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VII/2014 Ma klo Seurakuntakoti Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VII/2014 Ma 1.12.2014 klo 18.00- Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4.

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.00 20.00 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 4/ (5) Läsnä Pajukoski Teija jäsen, puheenjohtaja. Heiniemi Markku

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 4/ (5) Läsnä Pajukoski Teija jäsen, puheenjohtaja. Heiniemi Markku Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 4/ 1 (5) n kokous Aika maanantai klo 19-20.16 Paikka seurakuntatalo, Valtakatu 20, Kannus Läsnä Pajukoski Teija, puheenjohtaja Niemikorpi Antero, varapuheenjohtaja Ahonen

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tiina Mäki ja Christel Lax.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tiina Mäki ja Christel Lax. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 11.12.2014 klo 16.30 Sivu 1 166 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010 Kirkkoneuvosto 1.9.2010 82 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010 KOKOUSAIKA keskiviikko 1. päivänä syyskuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

Aika Tiistaina klo Paikka Seurakuntatalon pienessä sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja

Aika Tiistaina klo Paikka Seurakuntatalon pienessä sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja 13 Aika Tiistaina 24.10.2017 klo 18.00 19.10 Paikka Seurakuntatalon pienessä sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja Tykkyläinen Eija varapuheenjohtaja Anttonen Juha Koiso-Kanttila

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/2007 Seurakuntaneuvosto 13.11.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh.

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/2007 Seurakuntaneuvosto 13.11.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2007 Aika: tiistaina 13.11.2007 klo 18.00 19.55 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä ASIALISTA 67 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 3/2016 Sivu 17

Kirkkovaltuusto N:o 3/2016 Sivu 17 N:o 3/2016 Sivu 17 Kokousaika Keskiviikko 21.12.2016 klo 19.00 20.04 Kokouspaikka Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Jauhiainen Jaana varajäsen poissa Laukkanen Esko

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7 Sivu 1/7 Aika Tiistai 14.06.2016 klo 19.00 19.41 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4 Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja Hirvonen Kirsi Hämäläinen Maarit Kankkunen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke 12.12.2007 klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Ulla Jokinen Johanna Koistinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikko 18.12.2013 klo 18.00-20.15 Paikka Seurakuntakoti Jäsenet = läsnä Karanta, Janne Kautto, Jorma Korhonen, Marja Kuustie, Liisa Marttinen, Pentti Nummi, Satu Ojonen, Sointu Puttonen, Ritva

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2016 KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA (1) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2016 KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA (1) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA (1) Aika: Keskiviikko 9.11.2016 klo 17.00 17.45 kahvitus klo 16.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja Kari Hentunen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 Kirkkoneuvosto 05.08.2013 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 13.08.2013

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 Kirkkoneuvosto 05.08.2013 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 13.08.2013 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 18.00 20.40 Paikka Kirkko, hautausmaa ja virastotalo Läsnä Petteri Hämäläinen vt. kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

K O K O U S K U T S U

K O K O U S K U T S U ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkovaltuuston kokous pidetään 2.6.2016 klo 18.00 seurakuntakodilla, Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 3/2016 Kokousaika Tiistai 13.12.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 28 Toimintasuunnitelma ja talousarvio

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Ti klo 18.30 20.20 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Kirkkoneuvosto 6/

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Kirkkoneuvosto 6/ Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Aika: Tiistai 25.8.2015 klo 16.00 Paikka: Nurmijärven seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7, 01900 Nurmijärvi. KOKOUKSEN OSALLISTUJAT... 2 KN 87 KOKOUKSEN AVAAMINEN...

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) Aika Maanantai 7.12.2009 klo 16.00 16.40 Paikka Hautausmaat, Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Matti Kurvinen puheenjohtaja Hannu Hyttinen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 9

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 9 Sivu 1 Kokousaika Maanantaina 12.12.2016 klo 17 17.35 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri Kirkkoneuvosto 9.8.2017 74 Kokousaika: Keskiviikko 9.8.2017 klo 18.00 20.45 N:o 08/2017 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 80-89 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Kirkkovaltuusto Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Kirkkovaltuusto Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo Aika 13.12.2016 kello 18.30 Paikka Läsnä Turengin seurakuntakeskus Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru poistui paikalta

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto klo Seurakuntakoti

Seurakuntaneuvosto klo Seurakuntakoti Seurakuntaneuvosto 21.6.2010 klo 18.00 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto 22.9.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 22. päivänä syyskuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto Kahvitus 18.00, kokous Seurakuntakoti

Seurakuntaneuvosto Kahvitus 18.00, kokous Seurakuntakoti Seurakuntaneuvosto 7.11.2011 Kahvitus 18.00, kokous 18.30 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VIII/2016 Asialista/pöytäkirja Ke klo 18 Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa -

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VIII/2016 Asialista/pöytäkirja Ke klo 18 Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa - Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto VIII/2016 Asialista/pöytäkirja Ke 19.10.2016 klo 18 Paikka: Kälviän seurakuntakoti Läsnä x/poissa - Hautala Jaana jäsen - Isolankila Oiva jäsen x Kivistö Irja jäsen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2013 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2013

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2013 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2013 4.12.2013 47 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA keskiviikkona 4. päivänä joulukuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Honkanen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO

KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA 26.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 30 - Kokouksen avaus 31 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 16.12.2014 1 Aika Tiistaina 16.12.2014 klo 18.05-20.07 Paikka Jäsenet = läsnä Seurakuntakoti Karanta, Janne (saapui 32 aikana) Kautto, Jorma Korhonen, Marja Kuustie, Liisa Marttinen, Pentti

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika: Torstai 15.12.2016

Lisätiedot

Irja Kivistö, sihteeri

Irja Kivistö, sihteeri Seurakuntaneuvosto 15.3.2010 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä päättäminen

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 16 - - Allekirjoitukset

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2008 Aika: keskiviikkona 30.1.2008 klo 18.00 20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto klo Seurakuntakoti

Seurakuntaneuvosto klo Seurakuntakoti Seurakuntaneuvosto 12.1.2011 klo 18.30 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.55 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013. KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta Maija-Liisa Pulkka Sirkka Rönkkö Kalevi Vidgren

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013. KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta Maija-Liisa Pulkka Sirkka Rönkkö Kalevi Vidgren 149 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2013 KOKOUSAIKA torstaina 12. päivänä syyskuuta 2013 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA seurakuntatalo, takasali Markku Huttunen Erkki Huuskonen 146 153 Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.16 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] Aika 4.6.2014 Paikka Läsnä Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 A Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Akaan-Penttilä Aulikki Hirvonen-Nurmi Katri Kiviluoto Hilkka

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9) Kirkkoneuvosto 1 (9) Aika: Keskiviikko 27.9.2017 kello 16.30-17.38 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Kaisa Rönkä puheenjohtaja Seppo Eerola jäsen Onni Hämäläinen Jukka Lemmetyinen Ville

Lisätiedot