Tietokonetyön ergonomia Espoossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietokonetyön ergonomia Espoossa"

Transkriptio

1 Tietokonetyön ergonomia Espoossa Loppuraportti Työsuojelurahastolle (hanke 8321) Ritva Ketola, erikoistutkija Risto Toivonen, tutkimusinsinööri Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A Helsinki p

2 TIIVISTELMÄ Tausta ja tavoite: Espoon kaupunki ja Työterveyslaitos toteuttivat yhteistyössä kevään ja kesän 09 aikana kyselytutkimuksen tietokonetyön ergonomiasta. Tutkimus on seuranta 1990-luvun lopulla tehdylle tutkimukselle, jossa selvitettiin mitä muutoksia oli mahdollista saada aikaan työpisteiden ergonomiassa erilaisilla toimintatavoilla (interventioilla) ja miten nämä muutokset vaikuttivat liikuntaelinten rasittuneisuuteen. Tämän kyselytutkimuksen suunnittelua ja toteutusta ohjasi 1990-luvun interventio- ja kyselytutkimus. Suunnittelussa hyödynnettiin lisäksi tutkijaryhmän kokemuksia muiden tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttamisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tietokoneen ja syöttölaitteiden käyttömääriä erilaisissa työtehtävissä, käytössä olevien työpisteiden ergonomiaa sekä työntekijöiden kokemaa liikuntaelinten rasittuneisuutta ja oireita. Aineisto ja menetelmät: Kysely toteutettiin internetpohjaisella Digium Enterprise tutkimusja tiedonkeruu ohjelmalla. Vastauslinkki, jonka kautta pääsi vastaamaan kyselyyn, lähetettiin sähköpostitse 833 työntekijälle Espoon kolmessa hallinnollisessa keskuksessa. Kyselyyn vastasi 303 työntekijää, joista naisia oli 171 ja miehiä 132. Vastausprosentti oli 36,4 %. Vuoden 1998 tutkimukseen osallistuneista tähän kyselyyn vastasi 65 %. Tutkimuksen analyyseissä vertailtiin kolmea poikkileikkausaineistoa (vuodet 1998, 1999 ja 09). Tilastollinen analyysi on kokonaisuudessaan tehty R-ohjelmistolla. Tulokset: Kymmenessä vuodessa päätetyöskentelyyn käytetty työaika on lisääntynyt noin 15 prosenttia 41 prosentista 55 prosenttiin. Hiirenkäyttö päätetyössä on yleistynyt. Nyt hiirtä käytetään n. 46 % päätetyöajasta, vuonna 1998 käyttö oli n. 29 %. Näppäimistön käyttö on vähentynyt 68 prosentista 45 prosenttiin. Työssä kiirehtimisen tarve on merkitsevästi vähentynyt verrattuna vuoteen Samoin työntekijöiden mahdollisuus itse vaikuttaa työmääräänsä on lisääntynyt vuoden 1998 tilanteeseen verrattaessa. Työntekijöiden tyytyväisyys työvälineisiin on lisääntynyt. Työpisteen ergonomiaa määrittelevistä tekijöistä mm. työtasoon sekä hiiren ja näppäimistön paikkaan, näytön kokoon, sijaintiin ja merkkien näkyvyyteen näyttöruudulta ollaan tyytyväisempiä kuin vuonna Työympäristöön ollaan merkitsevästi tyytymättömämpiä kuin vuonna Kohdevalaistus, työtilan lämpötila ja äänitaso sekä sisäilman laatu arvioidaan huonommiksi kuin vuonna Työympäristötekijöistä työhuoneen kokoon ollaan tyytyväisempiä. Seuranta-aikana yli 45- vuotiaiden naisten ja miesten koettu työkyky on merkitsevästi heikentynyt. Vähemmän päätetyötä tekevät kokevat työnsä vaihtelevammaksi kuin paljon päätetyötä tekevät. Samoin he arvioivat mahdollisuutensa käyttää tietoja ja taitoja työssään sekä mahdollisuutensa henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen. Vuodesta 1998 vuoteen 09 liikuntaelinten oireet ovat lisääntyneet. Erityisesti oikean yläraajan ja niskahartia -alueen oireet ovat lisääntyneet. Oikean yläraajan oireiden lisääntyminen nähdään raportoitujen 12 kuukauden ja 30 päivän oireiden määrässä sekä ilmoitetuissa rasittuneisuuden tuntemuksissa. Johtopäätökset: Liikuntaelinten oireiden ja rasittuneisuuden vähentämiseksi on tärkeää pienentää liikuntaelinkuormitusta työssä lisäämällä työn tauotusta ja tuomalla työhön vaihtelevia pitkäkestoisen näyttöpäätetyön katkaisevia työtehtäviä. Ergonomisilla työvälineillä, ohjelmistojen hyvällä käytettävyydellä ja työympäristöllä, johon työntekijät ovat tyytyväisiä, on tärkeä sija oireiden vähentämisessä.

3 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle i Sisällys 1. Johdanto Tutkimuksen tausta ja tavoite Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen eteneminen Tutkimuksen eteneminen... 2 Ergonomia-arvio Tutkimukseen osallistuneet henkilöt Aineiston käsittely Tulokset Tärkeimmät tulokset Liikuntaelinten oireet ja rasittuneisuus... 5 Liikuntaelinten rasittuneisuus...5 Liikuntaelinten oireet...7 Käden tuntemukset Taustamuuttujat Työtehtävien sisältö...11 Osoitin- ja syöttölaitteiden käyttö...12 Käytössä olevat tietokoneohjelmat...12 Terveys...13 Työympäristö ja työn kuormitustekijät...15 Työntekijöiden psyykkinen kuormittuneisuus... Silmiin liittyvät oireet ja silmälasit Liikuntaelinten oireita ja rasittuneisuutta selittävät tekijät Yhteisvaikutukset Pohdintaa Päätöspuut...38 Yhteenveto Lähteet Liitteet... 41

4 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 1 1. Johdanto Toimistotyö sisältää nykyään lähes aina tietokoneen käyttöä ja sen käyttö lisääntyy koko ajan. Toimistotyötä tekevistä henkilöistä noin 70 prosenttia käyttää tietokonetta yli neljä tuntia päivässä. Tietokonetyöstä käytetään eri yhteyksissä muun muassa termejä päätetyö, näyttöpäätetyö, tietokonetyö ja tietotekniikan käyttö. Tässä raportissa käytetään näitä kaikkia termejä yhteydestä riippuen ja niillä viitataan tietokoneen käyttöön toimistotyöympäristössä. Vuosina Espoon kaupunki ja Työterveyslaitos toteuttivat kolmessa Espoon kaupungin keskuksessa interventiotutkimuksen, jossa tutkittiin mitä muutoksia saadaan aikaan työpisteiden ergonomiassa ja työntekijöiden kokemassa liikuntaelinten rasittuneisuudessa sekä kivuissa kolmella erilaisella toimintatavalla. Lisäksi kyselytutkimuksella selvitettiin sitä, mitkä tekijät toimistotyön ja työpisteiden ominaisuuksissa sekä työn psykososiaalisissa tekijöissä ovat yhteydessä niska-hartiaseudun ja yläraajojen rasittuneisuuteen sekä oireisiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että aktiivisella työntekijän ja työfysioterapeutin yhteistyöllä saadaan aikaan ergonomisempia työpisteitä. Koulutuksella tai kirjallisella ohjeistuksella muutokset jäivät vähäisiksi. Työpisteiden muutoksilla havaittiin olevan yhteyttä liikuntaelinten rasittuneisuusoireiden vähenemiseen. Myös puutteet työjärjestelyissä lisäsivät liikuntaelinten oireita. Vaikuttamalla sekä fyysiseen ympäristöön että työpaikan psykososiaalisiin kuormitustekijöihin saatiin paras mahdollinen tulos liikuntaelinten kannalta. 2. Tutkimuksen tausta ja tavoite Espoon kaupunki ja Työterveyslaitos toteuttivat yhteistyössä kevään ja kesän 09 aikana kyselytutkimuksen tietokonetyön ergonomiasta. Tutkimus on seuranta 1990-luvun lopulla tehdylle tutkimukselle. Tämän kyselytutkimuksen suunnittelua ja toteutusta ohjasi 1990-luvun interventio- ja kyselytutkimus (1-5). Suunnittelussa hyödynnettiin lisäksi tutkijaryhmän kokemuksia muiden tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttamisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tietokoneen ja syöttölaitteiden käyttömääriä erilaisissa työtehtävissä, käytössä olevien työpisteiden ergonomiaa sekä työntekijöiden kokemaa liikuntaelinten rasittuneisuutta ja oireita. Tutkimuksen toteuttamista on tukenut Työsuojelurahasto (hanke 8321). 3. Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen eteneminen Kyselytutkimus toteutettiin internetpohjaisella Digium Enterprise tutkimus- ja tiedonkeruu ohjelmalla. Tutkimukseen mukaan valitut työntekijät saivat sähköpostiinsa linkin, jonka kautta he pääsivät vastaamaan kyselyyn.

5 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle Tutkimuksen eteneminen Kysely lähetettiin niille Espoon kaupungin työntekijöille, jotka olivat alkuperäisen tutkimuksen yhden vuoden seurannan jälkeen, vuonna 1999, vielä mukana työelämässä. Lisäksi mukaan otettiin kaikki ne työntekijät, jotka käyttivät tietokonetta toimistotyöpisteessä. Luettelo näistä henkilöistä saatiin hallintokeskusten sihteereiltä. Kysely avattiin toukokuun 09 puolessa välissä, jolloin työntekijät (n=833) saivat sähköpostiinsa linkin, jonka kautta pääsivät vastaamaan kyselyyn. Kysymykset ovat liitteessä 2. Digium- ohjelman kautta lähetettiin kaksi muistutusta henkilöille, jotka eivät olleet toistaiseksi vastanneet. Myös kaupungin työterveyspalveluiden yhteyshenkilö lähetti sähköpostia työntekijöille korostaen kyselyyn vastaamisen tärkeyttä. Lisäksi niille, jotka olivat mukana vuoden 1999 tutkimuksessa, lähetettiin henkilökohtainen sähköposti, jossa innostettiin vastaamaan. Vastattuaan kyselyyn työntekijä sai automaattisesti sähköpostiinsa kiitoskirjeen, jossa kerrottiin tulosten tulevasta hyödyntämisestä ja myöhemmin järjestettävistä koulutus-/palautetilaisuuksista. Syksyn 09 aikana valokuvattiin niiden työntekijöiden työpisteitä, jotka olivat olleet mukana interventiotutkimuksessa 1990-luvun lopussa ja vastasivat vuoden 09 kyselyyn. Kuvaukset noudattivat interventiotutkimuksen käytäntöä: huoneen yleiskuvan lisäksi kuvattiin työntekijän työskentelyasentoa hiirtä ja näppäimistöä käytettäessä. Työpistekuvauksia tehtiin kaikkiaan 34 työntekijän työpisteessä. Kuvia tullaan edelleen käyttämään työterveyshuoltohenkilöstön ja työsuojeluhenkilöstön koulutuksessa ja tiedotuksessa kuvattavilta saatujen käyttösuostumusten rajoissa. Tammikuussa järjestettiin kaikissa kolmessa hallintokeskuksessa koulutus- /palautetilaisuus tutkimuksen tuloksista ja toimistotyön ergonomiasta yleensä. Kolmeen tilaisuuteen osallistui yhteensä 49 henkilöä. Tilaisuuksissa oli mukana henkilöstöä myös Espoon kaupungin työterveyshuollosta. Tuloksia kuvattiin kaupungin toivomuksesta osittain keskuksittain. Kirjallinen raportti liitettiin Espoon kaupungin intranet sivuille. Ergonomia-arvio Kaksi asiantuntijaa arvioi työpisteistä otetuista valokuvista työpisteiden nykyisen ergonomiatason. Arvio noudatti samaa menettelytapaa kuin interventiotutkimuksessa Arviointia edelsi harjoittelujakso, jossa asiantuntijat katsoivat satunnaisten, tutkimukseen kuulumattomien työpisteiden kuvia. Näistä he aluksi muodostivat keskustelemalla yhteisen ergonomia-arvion asteikolla 4-. Tämän jälkeen testattiin arvioiden yhtenevyyttä muutamalla koearviolla edelleen tutkimukseen kuulumattomista työpisteistä. Kun todettiin, että koearviot menevät riittävän lähelle toisiaan (1/2-1 arvosana) siirryttiin varsinaiseen työpisteiden arviointiin. Arvioitavat työpisteet oli asetettu satunnaiseen järjestykseen. Arvioijat katsoivat tietokoneen ruudulta työpisteen valokuvat ja antoivat tämän jälkeen arvionsa asteikolla 4-. Mikäli annetut arviot poikkesivat toisistaan, pyrittiin keskustelulla hakemaan arvioon konsensus.

6 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 3 4. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt Kaikista vuonna 1999 kyselyyn vastanneista (n=361) tavoitettiin 38 prosenttia (n=137) (Taulukko 1). Tavoitetuista työntekijöistä vuoden 09 kyselyyn vastasi noin 65 prosenttia (n=89). Vastanneiden joukosta runsas kolmannes (n=34) oli johonkin kolmeen interventioryhmään kuuluneita (vastausprosentti 77,2). Ainoastaan vuoden 09 kyselyyn vastanneita oli 214 (vastausprosentti 30,7). Taulukko 1. Kyselyyn vuonna 1999 vastanneet henkilöt, henkilöt jotka tavoitettiin uudelleen 09 ja vuoden 09 kyselyn vastausprosentit tutkimusryhmien mukaan. Vastaajaryhmät 1999 osallistuneet n 09 tavoitetut n 09 vastanneet % (n) Ergonomiaryhmä ,1 (16) Koulutusryhmä ,3 (11) Verrokkiryhmä ,3 ( 7) Kaikki tutkimukseen 1999 osallistuneet ,0 (89) Ainoastaan kyselyyn 09 vastanneet ,7 (214) Kaikki tutkimukseen 09 osallistuneet ,4 (303) Vuonna 09 tutkimuksen kyselyyn vastanneista (n=303) naisia oli 171 ja miehiä 132. Tutkimukseen osallistuneiden iän keskiarvo oli sekä vuonna 1999 että vuotta. Palvelusajan keskiarvo vuonna 1999 oli 19 vuotta ja vuotta (Taulukko 2). Taulukko 2. Tutkimukseen osallistuneiden naisten ja miesten määrä, osallistujien ikä ja palvelusaika, keskiarvot naisia miehiä ikä palvelusaika n % n % keskiarvo vaihteluväli keskiarvo vaihteluväli , ,9 48 (21-63) 18 (0-37) 1999 (k 1 ) , ,8 48 (26-63) 19 (0-38) 09 (k 2 ) , ,6 48 (25-64) 17 (0-45) 1999 (i 1 ) 64 58, ,3 48 (21-63) 18 (1-37) 09 (i 2 ) 58, ,2 56 (41-64) 29 (18-45) (k 1 )= kaikki 1999 (k 2 )= kaikki 09 (i 1 )= interventioryhmä 1999 (i 2 )= vuoden 1999 interventioryhmäläiset, jotka vastasivat 09 kyselyyn Sekä vuonna 1999 että vuonna 09 tutkimukseen osallistuneet toimivat pääosin vakinaisissa työsuhteissa ja kokopäivätyössä. Vuonna 09 ylitöitä ilmoitti tekevänsä 13,3 prosenttia työntekijöistä, keskimäärin noin 4 tuntia viikossa. Työntekijöistä 8 (2,6 %) teki parhaillaan tai ilmoitti tekevänsä tulevan vuoden aikana etätöitä. Muuta työtä kuin työ kaupungin palveluksessa teki 4,7 prosenttia kyselyyn vastanneista. Ylitöiden, etätyön ja muun työn määrissä ei ollut juurikaan tapahtunut muutosta kymmenen vuoden aikana.

7 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 4 5. Aineiston käsittely Tutkimuksen analyyseissä vertailtiin kolmea poikkileikkausaineistoa (vuodet 1998, 1999 ja 09). Aineiston tilastollinen analyysi on kokonaisuudessa tehty R-ohjelmistolla (6). Kyselyaineiston luokittelu analyysiä varten on esitetty liitteessä 11. Tilastollisissa analyyseissä on käytetty ei-parametrisia menetelmiä. Järjestysasteikollisten muuttujien ei-parittaiset vertailut on tehty Mann-Whitneyn testillä. Parittaisissa vertailuissa on käytetty Wilcoxon järjestyslukutestiä. Taustamuuttujien yhteyttä liikuntaelinten oireisiin ja rasittuneisuuksiin (kts. 6.4) on selvitetty Kruska-Wallisin yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Taustamuuttujien yhteisvaikutuksia oireisiin ja rasittuneisuuksiin kuvattiin ns. päätöspuilla hyödyntäen rekursiiviseen ositukseen suunniteltua R-ohjelmointikielistä party-funktiokirjastoa (7). Frekvenssiaineiston tilastollinen käsittely riippumattomille otoksille on tehty Pearsonin khiin neliö -testillä (eksakti 2-testi) ja toisistaan riippuville otoksille analyysit on tehty McNemarin testillä. 6. Tulokset 6.1. Tärkeimmät tulokset Tutkimuksessa havaittiin, että Kymmenessä vuodessa päätetyöskentelyyn käytetty työaika on lisääntynyt noin 15 prosenttia 41 prosentista 55 prosenttiin. o Hiirenkäyttö päätetyössä on yleistynyt. Nyt hiirtä käytetään n. 46 % päätetyöajasta, vuonna 1998 käyttö oli n. 29 %. Näppäimistön käyttö on vähentynyt 68 prosentista 45 prosenttiin. Työntekijöiden tyytyväisyys työvälineisiin on lisääntynyt. o Työpisteen ergonomiaa määrittelevistä tekijöistä mm. työtasoon sekä hiiren ja näppäimistön paikkaan, näytön kokoon, sijaintiin ja merkkien näkyvyyteen näyttöruudulta ollaan tyytyväisempiä kuin vuonna Työympäristöön ollaan merkitsevästi tyytymättömämpiä kuin vuonna o Kohdevalaistus, työtilan lämpötila ja äänitaso sekä sisäilman laatu arvioidaan huonommiksi kuin vuonna Työympäristötekijöistä työhuoneen kokoon ollaan tyytyväisempiä. Työssä kiirehtimisen tarve on merkitsevästi vähentynyt verrattuna vuoteen Samoin työntekijöiden mahdollisuus itse vaikuttaa työmääräänsä on lisääntynyt vuoden 1998 tilanteeseen verrattaessa. Vähemmän päätetyötä tekevät kokevat työnsä vaihtelevammaksi kuin paljon päätetyötä tekevät. Samoin he arvioivat mahdollisuutensa käyttää tietoja ja taitoja työssään sekä mahdollisuutensa henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen.

8 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 5 Vuodesta 1998 vuoteen 09 naisten kokema työn ruumiillinen rasittavuus on merkitsevästi vähentynyt ja vastaavasti miesten kokema työn ruumiillinen rasittavuus oli lisääntynyt. Samalla miesten työkyky ruumiillisten vaatimusten kannalta oli seurantaaikana merkitsevästi heikentynyt. o Seuranta-aikana yli 45-vuotiaiden naisten ja miesten koettu työkyky on heikentynyt. Vuodesta 1998 vuoteen 09 liikuntaelinten oireet ovat lisääntyneet o Erityisesti oikean yläraajan ja niskahartia -alueen oireet ovat lisääntyneet o Oikean yläraajan oireiden lisääntyminen nähdään raportoitujen 12 kuukauden ja 30 päivän oireiden määrässä sekä ilmoitetuissa rasittuneisuuden tuntemuksissa Liikuntaelinten oireiden ja rasittuneisuuden vähentämiseksi on tärkeää pienentää liikuntaelinkuormitusta työssä lisäämällä työn tauotusta ja tuomalla vaihtelevia pitkäkestoisen näyttöpäätetyön katkaisevia työtehtäviä. Ergonomisilla työvälineillä ja työympäristöllä, johon työntekijät ovat tyytyväisiä, on tärkeä sija oireiden vähentämisessä Liikuntaelinten oireet ja rasittuneisuus Liikuntaelinten rasittuneisuus Kyselyyn vastanneita pyydettiin arvioimaan rasittuneisuuttaan kehon eri osissa viimeisen kuukauden ajalta käyttäen asteikkoa 1-5 (1 = ei lainkaan rasittunut, 5 = erittäin rasittunut) (liite 2, kysymys 55). Rasittuneisuutta viimeisen kuukauden aikana tunnettiin eniten oikean hartian, niskan, silmien, oikean ranteen sekä ylä- ja alaselän alueella. Näissä kehon osissa yli 30 prosenttia vastanneista antoi rasittuneisuudesta arvon 4 tai 5. (liite 8, taulukko 25) Kuvissa 1 ja 2 on esitetty naisten ja miesten rasittuneisuustuntemusten muuttuminen vuoden 1998 kyselystä vuoteen 09. Naisilla oikean ranteen ja oikean käden sormien rasittuneisuus on lisääntynyt merkitsevästi. Miehillä koetun rasittuneisuuden merkitsevää lisääntymistä on tapahtunut oikeassa olkavarressa, kyynärvarressa ja ranteessa sekä oikean käden sormissa ja alaselässä.

9 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 6 Kuva 1. Naisten ilmoittamien koettujen liikuntaelinten ja silmien rasittuneisuuksien keskiarvot vuosina 1998 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (Mann-Whitney) on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Kuva 2. Miesten ilmoittamien koettujen liikuntaelinten ja silmien rasittuneisuuksien keskiarvot vuosina 1998 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (Mann-Whitney) on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01)

10 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 7 Liikuntaelinten oireet Kysymyslomakkeella selvitettiin liikuntaelinten oireiden määrää sekä edeltävän 12 kk aikana että edeltävän 30 päivän ajalta. Analyysissä ilmoitettuja oireita käsiteltiin kaksiluokkaisina, "ei kipua" ja "kipua". Interventioon vuonna 1998 osallistuneiden ja kyselyssä 09 mukana olleiden henkilöiden liikuntaelinten 30 päivän oireiden vallitsevuuksia vuosina 1998 ja 09 on verrattu kuvassa 3. Seuranta-aikana oikean kyynärvarren oireiden vallitsevuus tarkasteluryhmässä on kaksinkertaistunut n. %:sta 40 prosenttiin. Suhteellisesti vielä suurempi lisääntyminen on ollut oikean käden sormien oireissa, jossa vuoden 1998 vallitsevuus oli 13.5 %. Vuonna 09 oiretta oikean käden sormissa ilmoitti n. 32 % seurantaryhmästä. Kuvassa 4 on esitetty 30 päivän oireiden vallitsevuudet koko tutkimusjoukossa vuosina 1998 ja 09. Kuvasta nähdään, että seurantaryhmällä havaittujen oikean kyynärvarren ja oikean käden sormien oireiden lisäksi merkitsevää liikuntaelinten oireiden lisääntymistä on tapahtunut säteilevässä niskakivussa sekä oikean olkapään ja ranteen ilmoitetuissa kivuissa. Lisäksi vasemman kyynärvarren ja ranteen oireiden vallitsevuudet ovat merkitsevästi lisääntyneet vuodesta 1998 vuoteen 09. Kuva 3. Interventiotutkimukseen vuonna 1998 ja kyselytutkimukseen vuonna 09 osallistuneiden henkilöiden (n=89) ilmoittamien liikuntaelinten 30 pv oireiden vallitsevuus vuosina 1998 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (McNemar) on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Liikuntaelinten edeltävän 30 päivän ja 12 kuukauden oireiden vallitsevuutta sukupuolittain sekä ikäryhmittäin (alle ja yli 45 vuotta) on selvitetty taulukoissa 3 ja 4. Taulukoissa on vertailtu oireiden vallitsevuutta sekä ikäryhmän sisällä vuodesta 1998 vuoteen 09 että saman sukupuolen ikäryhmien välillä sekä vuosina 1998 että vuonna päivän oireissa alle 45-vuotiailla naisilla merkitsevä lisääntyminen on tapahtunut oikean käden sormien oireissa. Sama oire on lisääntynyt merkitsevästi myös yli 45-vuotiailla naisilla ja miehillä. Yli 45-vuotiaiden ryhmissä oireiden merkitsevää lisääntymistä on tapahtunut myös oikean ranteen ja kyynärvarren oireissa. Oikean ranteen oireet ovat lisääntyneet merkitsevästi myös alle 45- vuotiailla miehillä, yli 30 prosenttiyksikköä. Yli 45-vuotiailla miehillä on lisäksi niska-hartian säteilevän kivun sekä vasemman kyynärvarren ja vasemman ranteen kipujen prevalenssi merkitsevästi kasvanut. Mainittujen oireiden merkitsevästä lisääntymisestä huolimatta on seuranta-aikana tapahtunut jonkin verran myös oireiden vallitsevuuksien vähenemistä. Yli 45-vuotiaiden naisten ilmoitetut alaselän kivut ovat vähentyneet yli prosenttia. Alle 45-

11 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 8 vuotiaiden naisten ryhmässä vähenemistä on tapahtunut niska-hartian -alueen oireissa sekä vasemman yläraajan oireissa sormia lukuun ottamatta. Näitä ei kuitenkaan voi pitää tilastollisesti merkitsevinä muutoksina. Kuva 4. Liikuntaelinten 30 pv oireiden vallitsevuus tutkimusjoukossa vuosina 1998 (n= ) ja 09 (n= ). Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Taulukko 3. Edeltävien 30 päivän oireiden vallitsevuus prosentteina tutkimusjoukossa vuosina 1998 ja 09 sukupuolen ja ikäryhmän (alle 45 vuotta ja 45 vuotta tai vanhempi) mukaan. Vallitsevuuksien eroja on testattu eksaktilla 2-testillä. Taulukossa tilastollisesti merkitsevät erot on esitetty merkinnöillä * (p < 0,05), ** (p < 0,01) *** (p < 0,001) Naiset Miehet < 45 v. >= 45 v. < 45 v. >= 45 v p p1 p2 p p Niska-hartia - säteilevä 43,2 35,7 49,6 52,5 * 16,7 31,0 28,3 49,0 ** Niska-hartia - paikallinen 54,5 51,4 61,3 53,5 32,6 37,9 40,7 52,0 Oikea olkapää 31,8 31,4 40,5 53,0 ** 15,2 31,0 30,3 42,9 Vasen olkapää,5 18,6 30,3 30,3,6,7 19,3 28,0 Oikea kyynärvarsi,5 27,1 32,0 46,5 * * 14,9 21,4 17,5 34,7 ** Vasen kyynärvarsi,2 8,6 19,2 25,0 ** 4,3,7 4,2 17,8 *** Oikea ranne 30,7 40,6 29,5 44,9 *,6 42,9 ** 21,8 40,6 ** Vasen ranne 14,8 11,4 18,0 22,8 4,3 14,3 3,5 15,0 ** Oikean käden sormet 11,4 31,9 ** 32,8 47,5 * *** 6,4 13,8 16,0 29,4 * Vasemman käden sormet 7,0 13,0 24,6 21,0 *** 4,3 7,4 6,3 12,7 Alaselkä 46,6 45,7 61,1 47,0 * * 37,0 58,6 47,6 60,0 p1 - Ikäryhmän oireiden vallitsevuuksien tilastollisesti merkitsevä ero vuosien 1998 ja 09 välillä p2 - Oireiden vallitsevuuksien tilastollisesti merkitsevä ero ikäryhmien alle 45 vuotta ja 45 vuotta tai vanhemmat välillä vuonna 1998 p3 - Oireiden vallitsevuuksien tilastollisesti merkitsevä ero ikäryhmien alle 45 vuotta ja 45 vuotta tai vanhemmat välillä vuonna 09 p1 p2 p3

12 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 9 Edeltävien 12 kuukauden oireita tarkasteltaessa (Taulukko 4) näkyy miesten kummassakin ikäryhmässä ilmoitettujen oireiden voimakas lisääntyminen. Niska-hartian -alueen säteilevä kipu on lisääntynyt kummassakin ikäryhmässä, samoin oikean olkapään ja oikean ranteen oireet. Yli 45-vuotiailla miehillä on ilmoitettujen oireiden lisääntymistä tapahtunut oikean yläraajan kaikilla tarkastelluilla anatomisilla alueilla. Vasemmassa yläraajassa ainoastaan sormien oireet eivät ole lisääntyneet vuodesta 1998 merkitsevästi, vaikka prosentuaalista kasvua on tämänkin alueen oireissa ollut. Naisilla 12 kuukauden oireissa ei ole niin paljoa kasvua kuin miehillä. Kummankin ikäryhmän oikean käden sormien oireet ovat lisääntyneet. Yli 45-vuotiailla naisilla on lisäksi merkitsevää kasvua oikean olkapään ja ranteen ilmoitetuissa oireissa. Alaselän 30 päivän oireissa nähtyä vähentymistä ei havaita 12 kuukauden oireissa, vaikka pieni lasku onkin näkyvissä yli 45- vuotiaiden naisten alaselän oireprevalensseissa. Taulukko 4. Edeltävien 12 kk oireiden vallitsevuus prosentteina tutkimusjoukossa vuosina 1998 ja 09 sukupuolen ja ikäryhmän (alle 45 vuotta ja 45 vuotta tai vanhempi) mukaan. Vallitsevuuksien eroja on testattu eksaktilla 2-testillä. Taulukossa tilastollisesti merkitsevät erot on esitetty merkinnöillä * (p < 0,05), ** (p < 0,01) *** (p < 0,001) Naiset Miehet < 45 v. >= 45 v. < 45 v. >= 45 v p p1 p2 p p Niska-hartia - säteilevä 48,9 48,6 55,6 66,7 * 22,9 51,7 * 34,2 60,2 *** Niska-hartia - paikallinen 63,6 68,6 66,1 67,3 53,2 55,2 48,6 61,4 Oikea olkapää 44,3 40,0 45,2 64,4 ** ** 19,6 44,8 * 35,2 56,0 ** Vasen olkapää 30,7 27,1 34,4 42,0 14,9 24,1,0 34,0 * Oikea kyynärvarsi 35,2 31,4 39,3 51,5 * 19,1 34,5 23,6 45,1 *** Vasen kyynärvarsi 13,6 18,6 23,0 28,0 ** 4,3 14,3 6,9 25,2 *** Oikea ranne 48,9 60,0 42,3 57,4 * 23,4 51,7 * 29,0 46,1 ** Vasen ranne 19,3,0 26,2 29,7 8,5 17,9 6,2 22,5 *** Oikean käden sormet 19,3 38,6 * 38,2 55,4 * **,6 17,2 16,7 32,4 ** Vasemman käden sormet 11,6 15,9 31,5 28,0 *** 8,7 7,4 9,8 16,7 Alaselkä 67,0 68,6 77,6 69,3 73,9 82,8 64,6 75,5 p1 - Ikäryhmän oireiden vallitsevuuksien tilastollisesti merkitsevä ero vuosien 1998 ja 09 välillä p2 - Oireiden vallitsevuuksien tilastollisesti merkitsevä ero ikäryhmien alle 45 vuotta ja 45 vuotta tai vanhemmat välillä vuonna 1998 p3 - Oireiden vallitsevuuksien tilastollisesti merkitsevä ero ikäryhmien alle 45 vuotta ja 45 vuotta tai vanhemmat välillä vuonna 09 p1 p2 p3 Käden tuntemukset 09 kyselyyn vastanneita pyydettiin arvioimaan tuntemuksia käden eri osissa oikeassa ja vasemmassa kädessä viimeisen kuukauden ajalta (liite 2, kysymykset 56 ja 57). Enemmistö (89 %) vastanneista oli oikeakätisiä. Vasenkätisiä oli noin 6 prosenttia ja molempikätisiä noin 5 prosenttia työntekijöistä. Käden tuntemukset on esitetty erikseen naisille ja miehille kuvissa 5 ja 6. Oikeassa kädessä tuntemuksia (puutuminen, pistely tai kipu) oli eniten ranteessa kämmenselän puolella, etu-

13 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle sormessa sekä ranteessa kämmenen puolella. Vasemmassa kädessä eniten tuntemuksia oli nimettömässä, ranteessa kämmenselän puolella sekä etusormessa ja ranteessa kämmenen puolella. Vasemmassa kädessä tuntemuksia oli vähemmän kuin oikeassa kädessä. (liite 8, taulukko 29) Taulukkoon on merkitty värityksellä molemmista käsistä 3 aluetta, joissa vastanneilla oli eniten tuntemuksia. Kuva 5. Käden alueen tuntemukset naisilla vuonna 09. Ympyrän halkaisija kuvaa tuntemuksen yleisyyttä. Oikean käden etusormen puutuminen/turta tuntemuksen vallitsevuus 25 %. Kuva 6. Käden alueen tuntemukset miehillä vuonna 09. Ympyrän halkaisija kuvaa tuntemuksen yleisyyttä. Oikean käden etusormen puutuminen/turta tuntemuksen vallitsevuus n. 14 %

14 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle Taustamuuttujat Työtehtävien sisältö Kymmenessä vuodessa päätetyöskentelyyn käytetty työaika on lisääntynyt noin 15 prosenttia 41 prosentista 55 prosenttiin (Kuva 7, Taulukko 5). Vastaavasti paperille kirjoittaminen tai suunnittelu väheni tarkasteluaikana saman verran. Vuonna 09 paperille kirjoittamista tai suunnittelua tehtiin keskimäärin noin 8 prosenttia työajasta. Puhelimessa työskentely väheni seuranta-aikana noin puolitoista prosenttia vajaaseen kahdeksaan prosenttiin kokonaistyöajasta. Neuvotteluihin ja kokouksiin käytettiin vuonna 09 noin prosentti vähemmän työaikaa (9,8 %) kuin vuonna 1999 (,7 %). Naisten osallistuminen kokouksiin on lisääntynyt samalla kun miesten osuus on vähentynyt. Tarkasteluajanjaksona työhön liittyvään matkustamiseen käytetty työaika lisääntyi noin kolme prosenttia (1999 3,9 % ja 09 6,8 %). Kuva 7. Työtehtäviin viimeisen kuukauden aikana käytetty aika vuosina 1998, 1999 ja 09. Taulukko 5. Työtehtäviin käytetty prosentuaalinen työaika (keskiarvo ja keskihajonta) vuosina 1998 ja 09 sukupuolen mukaan. Taulukossa on lisäksi esitetty työtehtäviin käytetyn ajan erojen merkitsevyys naisten ja miesten välillä (p1) ja ajankäytön muutoksen merkitsevyydet vuosien 1998 ja 09 välillä (p2 ja p3) Työtehtävä Naiset Miehet p1* Naiset Miehet p1* naiset p2* miehet p3* Päätetyö 45,5% (24,5) 32,7% (22,6) <0, ,7% (23,1) 43,9% (25,6) <0,0001 <0,0001 <0,0001 Kirjoittaminen 25,7% (21,4) 23,8% (16,5) ns 7,7% (8,5) 9,2% (8,3) ns <0,0001 <0,0001 Neuvottelu/kokous 6,6% (9,4) 14,6% (11,4) <0,0001 9,1% (9,4),8% (9,8) ns <0,0001 0,003 Puhelimessa 11,2% (14) 9,0% (6,9) ns 7,2% (9,5) 8,6% (9,4) 0,025 0,001 ns työskentely Kopiointi, materiaalin 9,0% (11,9) 5,2% (5,6) <0,0001 5,7% (6,0) 5,0% (6,5) ns 0,001 ns käsittely Matkustaminen 1,2% (2,7) 7,1% (8,6) <0,0001 3,7% (7,7),8% (14,1) <0,0001 <0,0001 ns Muut tehtävät 1,5% (5,7) 5,5% (14,5) 0,003 2,2% (9,5) 6,5% (17,5) 0,0 ns ns *) Mann-Whitneyn testi

15 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 12 Osoitin- ja syöttölaitteiden käyttö Vuonna 1998 päätetyöajasta käytettiin noin 69 prosenttia näppäimistöä ja 29 prosenttia hiirtä. Vuoteen 09 näppäimistön käyttö väheni noin prosenttia ja hiiren käyttö lisääntyi saman verran. (Kuva 8) Vuonna 09 hiiren rinnalle ohjainlaitteena oli tullut hiiriohjain, jota käytettiin noin 5 prosenttia päätetyöajasta. Vuonna 1999 vajaa prosentti päätetyöajasta käytettiin digitointikynää ja - alustaa, vuonna 09 niitä ei käytetty lainkaan. Kuva 8. Näppäimistön ja hiiren käyttö päätetyöajasta vuosina 1998, 1999 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (Mann-Whitney) verrattuna vuoden 1998 arvioihin on ilmaistu merkinnöillä *** (p < 0,001). Vuonna 1998 suurin osa (89,6 %) tutkimukseen osallistuneista käytti hiirtä oikealla kädellä. Vuonna 09 oikealla kädellä hiirtä käyttäviä oli noin 85 prosenttia. Vuodesta 1998 vuoteen 09 kymmensormijärjestelmää kirjoittaessaan käyttävien määrä on lisääntynyt n. 5 prosenttia. Samalla myös osittain kymmensormijärjestelmää käyttävien määrä on jonkin verran (n. 3 %) lisääntynyt. Vuonna 09 naisista vajaa neljännes (24 %) ilmoitti, ettei käytä kymmensormijärjestelmää kun miehistä kymmensormijärjestelmää ei hyödynnä ilmoituksensa mukaan 60 %. Säännöllisesti naisista käytti kymmensormijärjestelmää 25 % kun miehistä systemaattista kirjoitusta hyödynsi n. 13 % vastaajista. Alle 50 % päätetyöaikaa ilmoittaneista työntekijöistä kymmensormijärjestelmää säännöllisesti hyödynsi n. 12 % (n=12) kun 50 % tai enemmän päätetyöaikaa ilmoittaneista kymmensormijärjestelmää hyödynsi 24 % (n=48). Käytössä olevat tietokoneohjelmat Tekstinkäsittelyohjelmien käyttö väheni lähes prosenttiyksikköä vuodesta 1998 vuoteen 09 (Kuva 9). Samana aikana CAD-ohjelmien käyttö väheni 2,5 prosenttiyksikköä ja taulukkolaskentaohjelmien käyttö 2 prosenttia. Sähköpostin käyttö lisääntyi vuodesta 1998 vuoteen 09 n. 9,5 prosenttiyksikköä. Vuonna 09 kuvankäsittely-, esitysgrafiikka- ja vektorigrafiikkaohjelmia käytettiin yhteensä vajaa 5 prosenttia päätetyöajasta. Internet-selainta käytettiin noin 13 prosenttia päätetyöajasta. Tilasto-ohjelmien käyttö väheni vuoden 1998 noin 4 prosentista vajaaseen prosenttiin vuonna 09.

16 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 13 Kuva 9. Tietokoneohjelmien käyttö päätetyöajasta vuosina 1998 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (Mann-Whitney) verrattuna vuoden 1998 arvioihin on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Terveys Terveydentilaa mitattiin kysymällä tutkimukseen osallistuneilta heidän terveydentilaansa saman ikäisiin verrattuna (liite 2, kysymys 58). Työkykyä mitattiin pyytämällä kyselyyn vastanneita arvioimaan työkykyään asteikolla 0- sekä arvioimaan työkykyään työn vaatimusten kannalta (liite 2, kysymykset 59-61). Terveydentila Terveydentilansa erittäin tai melko hyväksi muihin saman ikäisiin verrattuna koki vuosina 1998 ja 1999 noin 62 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Vastaava prosenttiluku samalta tutkimusjoukolta 09 oli 56 %. Melko tai erittäin huonoksi terveydentilansa muihin saman ikäisiin verrattuna koki 1998 ja 1999 vajaa 4 prosenttia vastanneista ja vuonna 09 vajaa 8 %. (Kuva ). Koetussa terveydentilassa vuodesta 1998 vuoteen 09 tapahtunutta muutosta voi jakaumatasolla pitää tilastollisesti merkitsevänä (eksakti 2-testi, p = ). Kuva. Terveydentila muihin saman ikäisiin verrattuna vuosina 1998, 1999 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (eksakti 2-testi) verrattuna vuoden 1998 arvioihin on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01)

17 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 14 Työkyky Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin arvioimaan työkykyään asteikolla 1 - (0 = täysin työkyvytön, = paras mahdollinen työkyky). Kaikkien vastaajien työkyvyn keskiarvot vuosina 1998, 1999 ja 09 olivat 8,11 (sd = 1,28), 8,03 (sd = 1,31) ja 7,75 (1,66). Vuoden 09 arviot poikkesivat merkitsevästi vuoden 1998 työkyvyn arvioista (Mann-Whitneyn testi, p=0.0066). Taulukossa (Taulukko 6) on esitetty koetun työkyvyn muutos tutkimusjoukossa vuodesta 1998 vuoteen 09. Ikäryhmittäin ja sukupuolittain tarkasteltuna naisten koettu työkyky on alentunut seuranta-aikana. Ikäryhmissä merkitsevä ero nähdään yli 45-vuotiaissa, sekä naisissa, että miehissä. Taulukko 6. Työkyvyn arviot vuosina 1998, 1999 ja 09. Taulukossa arvioiden (0-) keskiarvo ja keskihajonta. Vuoden 1999 ja 09 arvioiden eroavuutta vuoden 1998 arvioista on testattu Mann- Whitney testillä (p1 ja p2) keskiarvo n keskiarvo n keskiarvo n p1* p2* (sd) (sd) (sd) Kaikki 8,11 (1,28) 406 8,03 (1,31) 355 7,75 (1,66) 299 ns p<0,01 Interventiossa mukana olleet 8,37 (1,06) 87 8,21 (0,96) 78 7,59 (1,47) 88 ns** p<0,001* * Naiset 8,23 (1,25) 213 8,06 (1,42) 187 7,83 (1,65) 169 ns p<0,05 Miehet 7,97 (1,31) 193 7,98 (1,18) 168 7,63 (1,68) 130 ns ns Alle tai 45 v. 8,48 (1,09) 149 8,38 (1,) 1 8,23 (1,50) 113 ns ns Yli 45 v. 7,89 (1,34) 256 7,85 (1,33) 234 7,45 (1,69) 186 ns p<0,01 Naiset, 45 v. 8,48 (1,14) 97 8,38 (1,28) 76 8,19 (1,60) 73 ns ns Naiset, > 45 v. 8,01 (1,30) 116 7,85 (1,48) 111 7,56 (1,63) 96 ns p<0,05 Miehet, 45 v. 8,46 (1,00) 52 8,36 (1,06) 44 8,30 (1,30) 40 ns ns Miehet, > 45 v. 7,79 (1,37) 140 7,85 (1,19) 123 7,33 (1,75) 90 ns p<0,05 *) Mann-Whitneyn testi **) Wilcoxonin järjestyslukutesti Työn henkisten vaatimusten kannalta työkykyään erittäin tai melko hyvänä piti yli 73 prosenttia vastanneista kaikkina kyselyvuosina. Melko tai erittäin huonona työkykyään työn henkisten vaatimusten kannalta piti keskimäärin 5 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. (Kuva 11)

18 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 15 Kuva 11. Työkyky työn henkisten vaatimusten kannalta vuosina 1998,1999 ja. Työn ruumiillisten vaatimusten kannalta työkykyään erittäin tai melko hyvänä piti yli 70 prosenttia vastanneista kaikkina kyselyvuosina. Melko tai erittäin huonona työkykyään työn ruumiillisten vaatimusten kannalta piti keskimäärin 5 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. (Kuva 12). Vastausten perusteella miesten työkyky ruumiillisten vaatimusten kannalta oli heikentynyt merkitsevästi seuranta-aikana (p = 0,0254, Mann-Whitneyn testi). Kuva 12. Työkyky työn ruumiillisten vaatimusten kannalta vuosina 1998, 1999 ja 09. Työympäristö ja työn kuormitustekijät Kyselyyn vastanneita pyydettiin arvioimaan työympäristöään asteikolla 1-5 (1 = erittäin hyvä, 5 = erittäin huono). Arvioitavana oli yleis- ja kohdevalaistus, sisäilman laatu, työtilan lämpötila ja ääniolot sekä työhuoneen koko (liite 2, kysymys 52). Arvioiduista tekijöistä yleisvalaistuksen taso ei ollut muuttunut verrattuna vuoteen 1998 (Kuva 13). Työhuoneen koko arvioitiin vuonna 09 merkittävästi paremmaksi kuin vuonna 1998 (Mann-Whitneyn testi). Muiden tekijöiden arvioinnit olivat merkitsevästi huonompia vuonna 09 kuin vuonna Eniten huonoja arvoja (4 ja 5) vastanneet antoivat sisäilman laadusta, lämpötilasta ja työtilan äänioloista.

19 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 16 Kuva 13. Arviot työympäristötekijöistä vuosina 1998,1999 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (Mann-Whitney) verrattuna vuoden 1998 arvioihin on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Työpisteen ergonomia Kyselyyn vastanneita pyydettiin arvioimaan työtuolinsa ja työpöytänsä toimivuutta sekä näytön, näppäimistön ja hiiren sijaintia työpisteessä asteikolla 1-5 (1 = erittäin hyvä, 5 = erittäin huono) (kuvat 14 ja 15). Yleisesti tyytyväisyys työpisteen kalusteisiin ja työvälineisiin oli lisääntynyt vuodesta 1998 vuoteen 09. Jokaisen vastanneen kohdalla laskettiin viiden osa-alueen keskiarvo, joka edusti työntekijän arviota työpisteensä ergonomiasta ja työvälineidensä toimivuudesta. Saadut keskiarvot luokiteltiin kahteen luokkaan; arvot 1 ja 2 hyvä, arvot 3-5 huono. Näin arvioiden työpisteen ergonomia ja työvälineiden toimivuus oli hyvä 54 prosentilla ja huono 46 prosentilla vastanneista. Kuva 14. Arviot kalusteista ja työvälineistä vuosina 1998, 1999 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (Mann-Whitney) verrattuna vuoden 1998 arvioihin on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01)

20 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 17 Kuva 15. Arviot näytöstä, aineistotelineestä ja eniten käytetyn ohjelman käyttömukavuudesta vuosina 1998, 1999 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (Mann-Whitney) verrattuna vuoden 1998 arvioihin on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Asiantuntijoiden ergonomia-arviot Asiantuntijoiden tekemien työpistekohtaisten ergonomia-arvioiden keskiarvot vuodelta 1998 vuoteen 09 on esitetty kuvassa 16. Vuonna 09 arvioitiin yhteensä 32 työpistettä. Työpisteiden keskimääräinen ergonomia-arvio parani seuranta-aikana arvosta 6,7 arvoon 8,3. Vuoden 09 arviot ovat merkitsevästi parempia kuin vuoden 1998 arviot ja vuoden 1999 ensimmäiset arvioinnit. Kuva 16. Asiantuntijoiden tekemät työpisteiden ergonomia-arviot vuosina 1998, 1999 ja 09. Kuvassa ryhmien keskiarvot ja arvioiden keskihajonnat.

21 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 18 Työn ruumiillinen ja henkinen rasittavuus Enemmistö tutkimukseen osallistuneista koki, että työ ei rasita ruumiillisesti lainkaan tai se on melko kevyttä (Kuva 17). Vuonna 09 työnsä ruumiillisesti melko rasittavaksi kokevia oli 6 prosenttia vastanneista. Hyvin rasittavaksi työnsä koki n. 2 prosenttia työntekijöistä. Työn ruumiillisen rasittavuuden arviot olivat koko tutkimusjoukossa muuttuneet vuodesta 1998 merkitsevästi. Vuoteen 1998 verrattuna ei lainkaan ja jonkin verran rasittavaa - arviot ovat vähentyneet ja vastaavasti melko kevyttä, melko rasittavaa ja hyvin rasittavaa arviot ovat lisääntyneet. Kuva 17. Työn koettu ruumiillinen rasittavuus vuosina 1998, 1999 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (eksakti 2-testi) verrattuna vuoden 1998 arvioihin on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Vuodesta 1998 vuoteen 09 naisten kokema työn ruumiillinen rasittavuus on merkitsevästi vähentynyt (p = 0,0004, Mann-Whitney) ja vastaavasti miesten kokema työn ruumiillinen rasittavuus on lisääntynyt (p = 0,06, Mann-Whitney). Vuonna 1998 naisten keskimääräinen arvio työn ruumiillisesta rasittavuudesta (asteikolla 1-5) oli 2,03 ja miesten arvio oli keskimäärin 1,79. Vuonna naisten keskimääräinen arvio oli alentunut arvoon 1,84 ja vastaavasti miesten arvio oli noussut arvoon 2,12. Työnsä henkisesti hyvin rasittavaksi koki noin 7 prosenttia ja melko rasittavaksi noin 29 prosenttia tutkimukseen osallistuneista (Kuva 18). Työnsä henkisesti jonkin verran rasittavaksi kokevia oli noin 42 prosenttia työntekijöistä. Melko kevyeksi työnsä henkisen rasittavuuden kannalta kokevia oli prosenttia vastanneista. Niitä, jotka kokivat, että työ ei ole henkisesti lainkaan rasittavaa oli n. 3 prosenttia vastanneista. Vuoteen 1998 verrattuna melko kevyttä -arvioiden osuus oli kasvanut vajaat 5 prosenttia ja vastaavasti ei lainkaan rasittavaa ja jonkin verran rasittavaa -arvioiden osuus oli vähentynyt. Muutokset arvioissa eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä.

22 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 19 Kuva 18. Työn koettu henkinen rasittavuus vuosina 1998, 1999 ja 09. Sukupuoli ja näyttöpäätetyöaika Analyysissä henkinen ja ruumiillinen rasittavuus luokiteltiin edelleen kolmeen ryhmään: 1) ei lainkaan rasittavaa tai melko kevyttä, 2) jonkin verran rasittavaa ja 3) melko rasittavaa tai hyvin rasittavaa. Tällä tavoin luokiteltuja rasittavuuden arvioita tarkasteltiin vastaajajoukossa käyttäen päätetyömäärää ja sukupuolta riippumattomina muuttujina. Sukupuolen ja päätetyöajan vertailusta jätettiin pois henkilöt, jotka olivat ilmoittaneet edellisen kuukauden keskimääräisen päätetyöajan olleen alle %. Päätetyöaika jaettiin kahteen luokkaan. Vähän käyttävät ryhmään luokiteltiin henkilöt, joiden päätetyöaika oli - 50 %. Paljon tietokonetta käyttävään ryhmään luokiteltiin henkilöt, joiden päätetyöaika oli ilmoituksensa mukaisesti 65 % tai enemmän edellisen kuukauden kokonaistyöajasta. Työn henkinen rasittavuus eroaa merkitsevästi sekä sukupuolen että päätekäyttöajan mukaan luokitelluissa ryhmissä (Kuva 19). Vuonna 09 miehistä n. 46 % arvioi työnsä henkisesti melko tai erittäin rasittavaksi. Naisista vastaavan arvion teki 30 % vastaajista. Paljon tietokonetta käyttävistä 25 % arvioi työnsä henkisesti melko tai erittäin rasittavaksi. Sen sijaan vähemmän pääteaikaa ilmoittaneista yli 52 prosenttia arvioi työnsä melko tai erittäin rasittavaksi. Kuva 19. Työn koettu henkinen rasittavuus vuonna 09 tutkimuksen kahdessa eri alijoukossa. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (eksakti 2-testi) alijoukoissa on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01)

23 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle Työntekijöiden psyykkinen kuormittuneisuus Työn vaihtelevuus ja vaativuus Osiossa oli viisi kysymystä ("Miten vaihtelevaa tai yksitoikkoista työsi on", "Voitko käyttää tietojasi ja taitojasi työssäsi", "Kuinka paljon työsi tarjoaa mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen", "Kuuluuko työhösi tehtäviä, joihin olet saanut liian vähän koulutusta tai opastusta", "Kuinka paljon voit vaikuttaa siihen missä järjestyksessä teet työsi"). Vastaajat arvioivat tilannettaan viisiportaisella asteikolla, jossa 1 oli negatiivisin vaihtoehto (esim. erittäin vähän tai ei lainkaan) ja 5 positiivisin vaihtoehto (esim. erittäin paljon tai erittäin runsaasti). Vuoden 1998 kyselyyn verrattuna vastaajat kokivat voivansa vaikuttaa enemmän järjestykseen, jossa työnsä tekevät. Samalla tehtävät, joihin työntekijät eivät ole saaneet riittävästi opastusta olivat vähentyneet. Arvio työn vaihtelevuudesta oli jonkin verran muuttunut. Vuonna 09 työ koettiin jonkin verran yksitoikkoisemmaksi kuin vuonna Kysymysten 'Voitko käyttää tietojasi ja taitojasi työssäsi' ja 'Kuinka paljon työsi tarjoaa mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen' vastaukset eivät eronneet vuoden 1998 vastauksista. Sukupuolen ja näyttöpäätetyöajan vaikutus Kyselyosion vastauksissa nähtiin eroja naisten ja miesten sekä päätetyöaikaa vähän ja paljon ilmoittaneiden välillä. Tarkastelusta jätettiin pois henkilöt, jotka olivat ilmoittaneet päätetyöaikaa vähemmän kuin % kokonaistyöajasta. Kysymysten 5 vastausvaihtoehtoa luokiteltiin kolmeen ryhmään ja eroja tarkasteltiin vastausten jakaumissa eksaktilla 2-testillä. Miesten ja naisten vastaukset erosivat toisistaan kysymyksissä mahdollisuuksissa henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen työssä, voiko käyttää tietoja ja taitoja omassa työssään sekä miten vaihtelevana työnsä kokee (Kuva ). Miesten vastaukset heijastelivat heidän tuntemustaan työn suuremmasta vaihtelevuudesta, paremmasta mahdollisuudesta hyödyntää tietojaan ja taitojaan sekä työn tarjoamasta mahdollisuudesta henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen. Kuva. Mahdollisuudet henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen, mahdollisuus tietojen ja taitojen käyttämiseen työssä sekä työn vaihtelevuus tarkasteltuna sukupuolen mukaan vuonna 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (eksakti 2-testi) on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01)

24 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 21 Ilmoitetun päätetyöajan mukaan vastauksia tarkasteltaessa nähtiin samantyyppinen vastausten jakauma (Kuva 21). Vähemmän päätetyötä tekevät ( - 50 % kokonaistyöajasta) kokivat työnsä tarjoavan runsaammin kehittymisen mahdollisuuksia ja mahdollistavan tietojensa ja taitojensa hyödyntämisen useammin työssä kuin enemmän päätetyötä tekevät. Lisäksi vähemmän päätetyötä kokonaistyöajasta tekevät kokivat työnsä vaihtelevampana kuin enemmän päätetyötä tekevät. Kuva 21. Mahdollisuudet henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen, mahdollisuus tietojen ja taitojen käyttämiseen työssä sekä työn vaihtelevuus tarkasteltuna päätekäyttöajan mukaan vuonna 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (eksakti 2-testi) on ilmaistu merkinnällä ** (p < 0,01) Työn vaihtelevuus ja vaativuus -kysymysosion vastauksia tarkasteltiin edelleen erikseen naisten ja miesten ryhmissä jakaen vastaukset enemmän ja vähemmän päätetyötä tekevien ryhmiin. Miesten vastaukset päätetyöajan suhteen kahteen ryhmään jaettuina erosivat merkitsevästi toisistaan ainoastaan kysymyksen "Kuuluuko työhösi tehtäviä, joihin olet saanut liian vähän koulutusta tai opastusta?" kohdalla (eksakti 2-testi, p = 0,032). Vähän päätetyötä tekevistä miehistä (n=70) 14 % ilmoitti työhönsä kuuluvan runsaasti tehtäviä, joihin he eivät ole saaneet riittävästi opastusta ja n. 49 % ilmoitti työhönsä kuuluvan vähän tällaisia tehtäviä. Paljon päätetyötä tekevistä (n=28) miehistä kukaan ei ilmoittanut työhön kuuluvan runsaasti tehtäviä, joihin ei ole saanut riittävästi opastusta ja 71 % heistä ilmoitti, että työhön kuuluu vähän tällaisia tehtäviä. Naisten vastaukset päätetyöajan mukaan jaetuissa ryhmissä erosivat toisistaan samantyyppisesti kuin tarkasteltaessa sekä naisten että miesten välisiä eroja että koko vastausjoukon vastaukset päätetyöajan mukaan kahteen ryhmään jaettuina (Kuva 22). Vähemmän päätetyötä tekevät naiset kokivat, että voivat käyttää tietojaan ja taitojaan useammin työssään, työ on vaihtelevampaa ja työ tarjoaa runsaammin mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen.

25 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 22 Kuva 22. Naisten mahdollisuus henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen, mahdollisuus tietojen ja taitojen käyttämiseen työssä sekä työn vaihtelevuus tarkasteltuna päätekäyttöajan mukaan vuonna 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (eksakti 2-testi) on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Työmäärä ja työnjako Kolmannes vastaajista joutui melko tai hyvin usein kiirehtimään suoriutuakseen työtehtävistään (Kuva 23). Lähes puolet työntekijöistä joutui kiirehtimään silloin tällöin suoriutuakseen työtehtävistään. Verrattuna vuoden 1998 kyselyyn, kiirehtimisen tarve oli kuitenkin merkitsevästi vähentynyt. Samoin työntekijöiden mahdollisuus itse vaikuttaa työmääräänsä oli merkitsevästi lisääntynyt vuoden 1998 tilanteeseen verrattaessa. Kiireen syistä merkittävimpinä pidettiin työmäärää ja työssä tapahtuvia jatkuvia muutoksia. Työmäärä oli tutkimukseen osallistuneista 34 prosentin mielestä syynä siihen, että joutui kiirehtimään työssä suoriutuakseen siitä. Jatkuvat muutokset olivat kiirehtimisen syynä noin 15 prosentin mielestä. Työntekijöistä noin prosentin mielestä kiireen syynä oli joku muu tekijä. Muita syitä olivat mm. aikatauluihin ja määräaikoihin liittyvät paineet, asiakkaiden vaatimukset sekä työhön kuuluvat kausivaihtelut. (Taulukko 7) Kuva 23. Kiirehtiminen työssä ja vaikutusmahdollisuudet työmäärään. Tilanne kyselyissä vuosilta 1998, 1999 ja 09. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot verrattuna vuoden 1998 tilanteeseen on ilmaistu merkinnöillä (eksakti 2-testi) * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) sekä (Mann-Whitneyn testi) + (p < 0,05) ja ++ (p < 0,01).

26 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 23 Taulukko 7. Tärkeimmät kiirehtimistä aiheuttavat tekijät vuosina 1998, 1999 ja 09. Taulukko on järjestetty vuoden 09 vastausten mukaisesti laskevaan järjestykseen. Taulukossa vastausten lukumäärä kuhunkin tekijään % n % n % n Työmäärä 66.9 % % % 151 Jatkuvat muutokset 22.8 % % % 65 Muu 14.9 % % % 46 Omaan tehtävään kuulumattomat asiat.1 % 36.2 % % 42 Työnjako 21.1 % % % 31 Tiedon puute 5.1 % % % 23 Työn ulkopuoliset asiat 15.4 % % % 23 Yhteistyön pulmat 6.5 % % % Työskentelytavat 11.0 % % % 19 Lähin työnjohto 8.1 % % 7.0 % 17 Puutteelliset työvälineet 2.0 % % % 9 Epätasaisesti jakautuvat työt aiheuttivat melko tai hyvin usein töiden ruuhkautumista neljänneksellä vastaajista. Yli puolella työntekijöistä työt jakautuivat silloin tällöin epätasaisesti aiheuttaen töiden ruuhkautumista. (Kuva 24). Vuoden 1998 tilanteeseen verrattuna kuitenkin töiden epätasainen jakautuminen oli merkitsevästi vähentynyt (Mann-Whitneyn testi, p=0,016). Samanaikaisesti vastaajien arvion mukaan heillä oli vuonna 09 merkitsevästi harvemmin liian vähän aikaa töiden tekemiseen kunnolla kuin vuonna 1998 (eksakti 2-testi, p=0,039). Kuva 24. Liian vähän aikaa työn tekemiseen kunnolla ja kuinka usein työt jakautuvat epätasaisesti aiheuttaen ruuhkaa. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot verrattuna vuoden 1998 tilanteeseen on ilmaistu merkinnöillä (eksakti 2-testi) * (p < 0,05) sekä (Mann-Whitneyn testi) + (p < 0,05) ja ++ (p < 0,01).

27 TTL - Tietokonetyön ergonomia Espoossa - Loppuraportti Työsuojelurahastolle 24 Sukupuolen ja näyttöpäätetyöajan vaikutus Tarkasteltaessa kysymysosion muuttujia vastaajien sukupuolen ja näyttöpäätetyöhön käytetyn ajan mukaan, nähtiin eroja kiireen kokemisessa, töiden hyvin tekemiseen käytettävissä olevan ajassa sekä työtahtiin vaikuttamisen mahdollisuuksissa. Osion muuttujien vastaukset luokiteltiin kolmeen luokkaan, siten, että uusi luokka 1 (Vähän/harvoin) käsitti alkuperäiset vastaukset luokista 1 ja 2, uusi luokka 2 (Jonkin verran/silloin tällöin) käsitti vastaukset luokasta 3 ja uusi luokka 3 (Paljon/usein) käsitti vastaukset luokista 4 ja 5. Analyysistä jätettiin pois henkilöt, joiden näyttöpäätetyöaika oli vähemmän kuin % kokonaistyöajasta. Vähän tietokonetyötä tekevien ryhmään kuuluivat henkilöt, joiden tietokoneen käyttöaika oli - 50 % kokonaistyöajasta. Paljon käyttävien ryhmään sijoitettiin yli 65 % kokonaistyöajasta tietokoetta käyttävät. Kuva 25. Kiirehtimisen tarve, vähäinen aika töiden hyvin tekemiseen ja vaikutusmahdollisuudet työtahtiin päätetyöajan ja sukupuolen mukaan tarkasteltuina vuoden 09 kyselyssä. Kuvassa tilastollisesti merkitsevät erot (eksakti 2-testi) on ilmaistu merkinnöillä * (p < 0,05) ja ** (p < 0,01) Paljon päätetyöaikaa ilmoittaneiden ryhmässä ei koettu kiirehtimisen tarvetta niin usein kuin vähemmän päätetyöaikaa ilmoittaneiden ryhmässä (Kuva 25, p= 0,028, eksakti 2-testi). Lisäksi enemmän päätetyöaikaa ilmoittaneiden joukossa merkitsevästi harvemmin oli liian vähän aikaa tehdä työ kunnolla kuin vähemmän päätetyötä tekevillä henkilöillä (p=0,00013). Miesten vastausten mukaan heillä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa työtahtiinsa kuin naisilla (p=0,0019). Arvostus ja palaute Arvostus ja palaute osion kysymyksissä "Miten esimiehesi kohtelee työntekijöitä?" ja "Saatko tarvittaessa tukea ja apua työtovereiltasi?" keskimääräiset vastaukset olivat merkitsevästi positiivisempia vuonna 09 kuin vuonna 1998 (Kuva 26). Lisäksi kysymyksen "Saatko tarvittaessa tukea esimieheltä" vastausvaihtoehdon 'Aina' valitsi vuonna prosenttia vastaajista kun vuonna 1998 valinnan teki 14 prosenttia vastaajista. Eksaktilla 2-testillä arvioiden kysymyksen vastausten jakauma oli merkitsevästi muuttunut vuodesta 1998 (p=0,0052, 2-testi).

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl. Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.fi Kyselyn toteutus Kyselymenetelmällä pyrittiin tutkimaan työntekijöiden

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Liikuntaelinten oireet

Liikuntaelinten oireet 1 Liikuntaelinten oireet Yläraajaan säteilevä niska-hartiakipu 1. Onko sinulla koskaan ollut niskahartiakipua, johon on liittynyt yläraajaan (kyynärvarteen, käteen tai sormiin) säteilevää kipua tai puutumista?

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

KESKEYTYKSET JA HÄIRIÖT TOIMIHENKILÖTYÖSSÄ

KESKEYTYKSET JA HÄIRIÖT TOIMIHENKILÖTYÖSSÄ KESKEYTYKSET JA HÄIRIÖT TOIMIHENKILÖTYÖSSÄ Auto ja katsastusala 25.8.2013 Veli Matti Tuure TTS Työtehoseura PL 5 05201 Rajamäki 2 Tämä raportti ja siinä esitetyt analyysitulokset koskevat Toimihenkilötyön

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus

Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus Sisäilmastoseminaari 11.3.15 Helsinki Henna Maula, TTL Hannu Koskela, TTL Johanna Varjo, TTL

Lisätiedot

Espoon tutkimuskoulujen opettajien tieto ja viestintätekniikan osaaminen ja käytäntö sekä pedagoginen soveltaminen

Espoon tutkimuskoulujen opettajien tieto ja viestintätekniikan osaaminen ja käytäntö sekä pedagoginen soveltaminen 1 Espoon tutkimuskoulujen opettajien tieto ja viestintätekniikan osaaminen ja käytäntö sekä pedagoginen soveltaminen Liisa Ilomäki, Kirsi Oravainen, Minna Lakkala ja Marjut Iivonen Espoon koulutoimen tieto

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006 Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkistamisseminaari 2.6.2006 Esityksen rakenne! Mitä työolotutkimukset ovat?! Artikkelijulkaisun syntyhistoria! Sisältöalueet! Seminaarista puuttuvat

Lisätiedot

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen Hoitotyön tutkimuspäivä 31.10.2016 Minna Kinnunen, oh, TtM Johdanto: Ikääntyneiden

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 Kyselytutkimuksen tulokset 2 kunnassa Kouvola 1..1 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 Jätehuolto Mittarin tulosten mukaan jätehuoltoon kokonaisuutena ollaan tyytyväisimpiä

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014 Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖ- TYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto & Hannu Koskela Työterveyslaitos 13.3.2013 Haapakangas ym. 0 Tausta

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2018 Kyselytutkimuksen tulokset Kuopio Heikki Miettinen & Jarno Parviainen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2018 Kyselytutkimuksen tulokset Kuopio Heikki Miettinen & Jarno Parviainen Kyselytutkimuksen tulokset Kuopio 1..1 Heikki Miettinen & Jarno Parviainen 1 Johdanto 2 Selvityksen taustaa Tutkimus asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä 1. Johdanto Rohkene työnhakupalvelun asiakkailta haluttiin saada tietoa tyytyväisyydestä palveluun ja muihin asioihin, jotta palvelua voitaisiin kehittää paremmaksi. Rohkene Työnhakupalvelussa on rekisteröityjä

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Kirkon työolobarometri 2011

Kirkon työolobarometri 2011 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon henkilöstön työoloja tutkittu joka toinen vuosi vuodesta 00 Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluilla marraskuussa 0 Lähtöotos 600, netto-otos 9 Vastanneita

Lisätiedot

Esimiehestä kaikki irti?

Esimiehestä kaikki irti? Esimiehestä kaikki irti? Esimiestyön vaatimukset, aikapaine ja vaikutusmahdollisuudet 2.6.2006 2.6.2006 Johtaminen ja organisaatiot muuttuneet! ENNEN johtamistyylit tavoite- ja tulosjohtaminen, prosessiajattelu

Lisätiedot

Kouvola. YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksen tulokset 18 kunnassa. OHEISMATERIAALI Kyjäte asia 9

Kouvola. YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksen tulokset 18 kunnassa. OHEISMATERIAALI Kyjäte asia 9 OHEISMATERIAALI Kyjäte 1..1 asia 1..1 Heikki Miettinen & Jarno Parviainen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 Kyselytutkimuksen tulokset 1 kunnassa Kouvola YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 2 Kuvio. Jätehuolto yleensä

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina

Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina Erilaiset oppijat yhteinen koulu -projekti Aulikki Etelälahti 23.8.6 Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina Taustaa... 1 Arvioinnin kohderyhmä... 1 Arvioinnin mittaristo ja aineiston analysointi...

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI ESPOON KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA 2008

TYÖHYVINVOINTI ESPOON KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA 2008 TYÖHYVINVOINTI ESPOON KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA 2008 Tietoisku 13/2009 Kuva: Samu Mäkelä Tuula Miettinen Konserniesikunta Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Sinikka Niska-Virta Konsernipalvelut Henkilöstöpalvelut

Lisätiedot

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies 1 Kysely koostuu neljästä osiosta: -taustatiedoista -perustehtävään ja työn organisointiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen tavoitteisiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen keinoihin liittyviin

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksen tulokset 18 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen & Jarno Parviainen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksen tulokset 18 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen & Jarno Parviainen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 Kyselytutkimuksen tulokset 1 kunnassa Kouvola OHEISMATERIAALI Kyjäte 1..1 asia 1..1 Heikki Miettinen & Jarno Parviainen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 2 Kuvio. Jätehuolto yleensä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2015 Työhyvinvointikysely 2015 Vakuutusväen Liitto VvL ry kyseli työoloista edellisen kerran vuonna 2012. Silloin kaikkien vakuutusalan työntekijöiden oli mahdollista vastata. Vastaajia oli yli 3.300, joista

Lisätiedot

Toimisto- ja asiantuntijatyön ergonomia Työkuormituksen hallinta

Toimisto- ja asiantuntijatyön ergonomia Työkuormituksen hallinta Toimisto- ja asiantuntijatyön ergonomia Työkuormituksen hallinta Päivi Rauramo, asiantuntija, TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi Hyvä toimistotyöpiste Näyttöpäätetyö Näyttöpäätetyö, Työsuojeluoppaita

Lisätiedot

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA Kysely toisen palveluksessa oleville, opiskelijoille ja yrittäjille 1.4.2012 Suomen kirjoitustulkit

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. A. r = 0. n = Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. H 0 : Korrelaatiokerroin on nolla. H : Korrelaatiokerroin on nollasta poikkeava. Tarkastetaan oletukset: - Kirjoittavat väittävät

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kuopio Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kuopio Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 0 Kyselytutkimuksen tulokset kunnassa Kuopio..0 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 0 1 Johdanto Selvityksen taustaa Tutkimus asukkaiden teknisiä palveluita koskevista

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet

1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet VAASAN YLIOPISTO/AVOIN YLIOPISTO TILASTOTIETEEN PERUSTEET Harjoituksia 1 KURSSIKYSELYAINEISTO: 1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet Nimi Ikä v. Asema Palkka

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

P5: Kohti Tutkivaa Työtapaa Kesä Aritmeettinen keskiarvo Ka KA. Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko.

P5: Kohti Tutkivaa Työtapaa Kesä Aritmeettinen keskiarvo Ka KA. Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko. Aritmeettinen keskiarvo Ka KA Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko x N i 1 N x i x s SD ha HA Kh KH Vaihtelu keskiarvon ympärillä Käytetään empiirisessä tutkimuksessa Vähintään

Lisätiedot

Työssä muistaminen -kysymyssarja

Työssä muistaminen -kysymyssarja Työssä muistaminen -kysymyssarja Kysymyssarja sopii apuvälineeksi muistinsa ja keskittymisensä toiminnasta huolestuneen potilaan tarkempaan haastatteluun. Kysely antaa potilaalle tilaisuuden kuvata tarkentaen

Lisätiedot

8.1.2013 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012

8.1.2013 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012 Tämä on raportti Suomen Parkinson-liiton Liikunnan vapaaehtoistoimijoiden (yhdistysten liikuntavastaavat/kerhon liikuttajat) arvio liikuntatoiminnasta

Lisätiedot

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakastyytyväisyyskysely Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely FCG Efeko Oy Sisällys sivu Johdanto Kyselyyn vastanneet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta. Sanni Helander

Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta. Sanni Helander Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta 29.09.2011 Miksi? Tausta: seulonnalla voi olla ei-toivottuja vaikutuksia elintapoihin Norja: seulontaan osallistuneiden ja negatiivisen seulontavastauksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN Henkilöstötoimikunta 1

HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN Henkilöstötoimikunta 1 HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN 11.06.2015 4.6.2015 Henkilöstötoimikunta 1 PEREHDYTYS- JA LÄHTÖKYSELYT 2014 Vuoden 2014 toteutettujen kyselyjen tulokset sekä toteutuksen kehittäminen 2015 2 VUONNA

Lisätiedot

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla Jari Auronen, KTM 29.10.2018 Tutkimuksen taustaa Pro gradu tutkielma: Työpaikkaväkivalta ja työn lopettamishalut terveydenhuoltoalalla. Tutkimuksen

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

TAL-IT2015 Tilitoimistojen ohjelmistot

TAL-IT2015 Tilitoimistojen ohjelmistot TAL-IT2015 Tilitoimistojen ohjelmistot TAL-IT2015 TILITOIMISTOJEN OHJELMISTOT KYSELY TILITOIMISTOAMMATTILAISILLE HEIDÄN KOKEMUKSISTAAN TALOUSHALLINNON OHJELMISTOISTA Taloushallintoliitto halusi selvittää

Lisätiedot

25-50 -vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi

25-50 -vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi 25-50 -vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi Marika Kunnari & Anne Keränen & Asko Suikkanen Lapin yliopisto Päätösseminaari 26.11.2013 Helsinki Tutkimuskysymykset: Mitkä tekijät selittävät kokemuksellista

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014

Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014 Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014 Kyselyn tausta ja toteutus Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekivät yhteistyössä pienten ja

Lisätiedot

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä..

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. TEHTÄVÄ 1 Taulukko 1 Kuvailevat tunnusluvut pääkaupunkiseudun terveystutkimuksesta vuonna 2007 (n=941) Keskiarvo (keskihajonta) Ikä

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Tässä PowerPoint -esityksessä esitellään syksyllä talvella 2016 kerätyn DAGIS - tutkimuksen kartoituksen tuloksia

Tässä PowerPoint -esityksessä esitellään syksyllä talvella 2016 kerätyn DAGIS - tutkimuksen kartoituksen tuloksia Tässä PowerPoint -esityksessä esitellään syksyllä 2015 - talvella 2016 kerätyn DAGIS - tutkimuksen kartoituksen tuloksia 1 2 3 4 5 Eniten henkilökunta koki ongelmaksi lasten liiallisen ruutuajan. Lisäksi

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY Mistä osaamis- ja osaamistarvekartoituksessa on kysymys Yhteiskunta ja työelämän ilmiöt muuttuvat ympärillämme kovaa vauhtia. Usein joudumme kysymään ja ihmettelemään, mitä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työ ja liikuntaelinvaivat Terveydenhoitajapäivät 8.2.2013 Kari-Pekka Martimo LT, teemajohtaja Esityksen sisältö Ovatko liikuntaelinvaivat ongelma? Yleistä liikuntaelinvaivoista ja niiden

Lisätiedot

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia, julkinen 13.1.2016, klo 10.30 Lääkärin työolot ja terveys 2015 -tutkimus

Lisätiedot

Tehtävä 9. (pienryhmissä)

Tehtävä 9. (pienryhmissä) Tehtävä 9. (pienryhmissä) Murtonen Lehtinen Olkinuora 191 Yliopisto-opiskelijoiden näkemykset tutkimustaitojen tarpeellisuudesta työelämässä ja näiden näkemysten yhteys tutkimusmenetelmien oppimisessa

Lisätiedot

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala RAPORTTI Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 Siru Korkala Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 CIMOn kysely oppilaitoksille

Lisätiedot

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011

Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011 Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011 13.9.2012, Teatteri Avoimet Ovet, Helsinki Tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund BID Innovaatiot ja yrityskehitys, Turun yliopisto

Lisätiedot

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua?

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Kaisa Perko & Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018 1 Mirja Määttä Tutkija, VTT, Kohtaamo-hanke Marja Riikonen Assistentti, Keski-Suomen ELY-keskus 5.6.2018 Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018 Keväällä 2018 Ohjaamojen yhteinen palautteenkeruu toteutettiin

Lisätiedot

Työvoiman hankintakanavat palveluyrityksissä Kesäkuu 2000 Mikko Martikainen 1 Taustaa kyselylle Tämän selvityksen tulokset ovat osa Palvelutyönantajien jäsenyrityksille marraskuussa 1999 lähetettyä kyselyä,

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Migreeni ja työelämän triggerit

Migreeni ja työelämän triggerit Migreeni ja työelämän triggerit Suomen Migreeniyhdistyksen projektissa Oli päätavoitteina: Saada tietoa työn triggereistä eli migreenikohtauksille altistavista tekijöistä työssä ja työolosuhteissa Laatia

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia AIKUISKOULUTUS KANTAA JHL:n koulutuspoliittinen seminaari Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11. 7.12.2018 Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

Sisustuskoulutuksen vaikuttavuus kyselytutkimuksen tuloksia

Sisustuskoulutuksen vaikuttavuus kyselytutkimuksen tuloksia Sisustuskoulutuksen vaikuttavuus kyselytutkimuksen tuloksia AJK-Jatkokoulutuksen sisustuskoulutuksesta vuosina 2006-2009 valmistuneille järjestettiin verkkokyselytutkimus syksyllä 2009. Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY Hyvä vastaaja! Ole hyvä ja lue huolellisesti terveysseulan kysymykset ja vastaa niihin parhaan tietämyksesi mukaan. Nimi Sotu Päiväys

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia kouluruokahankkeestamme

Tuloksia ja kokemuksia kouluruokahankkeestamme Tuloksia ja kokemuksia kouluruokahankkeestamme Kouluruokailu arvoonsa sijoitus tulevaisuuteen seminaari Mikkelissä Saara Pentikäinen, Eliisa Kotro, Teija Rautiainen, Heidi Piskonen 19.11.2013 2 3 Osallistumisaktiivisuus

Lisätiedot

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Ylivieskan kaupunki Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Sisällysluettelo 1. Tutkimusten tausta ja toteutus 2. Asukaskysely 2018 Tulokset 3. Yrittäjäkysely 2018 Tulokset 4. Yhteenveto Tutkimusten tausta ja

Lisätiedot