AIVOJEN TERVEYS IKÄÄNTYESSÄ. Voimaseniorit Muistisairaudet Aivohalvaus Sairauksien ehkäisy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AIVOJEN TERVEYS IKÄÄNTYESSÄ. Voimaseniorit 13.3.2014 Muistisairaudet Aivohalvaus Sairauksien ehkäisy"

Transkriptio

1 AIVOJEN TERVEYS IKÄÄNTYESSÄ Voimaseniorit Muistisairaudet Aivohalvaus Sairauksien ehkäisy

2

3 NORMAALI IKÄÄNTYMINEN Uuden oppiminen hidastuu ja vaatii enemmän kertausta ja toisaalta keskittymiskyky heikkenee. Oppiminen kuitenkin onnistuu. Vanhan ihmisen on vaikeampi muistaa ja tehdä useaa asiaa yhtä aikaa. Aikanaan opitut asiat muistetaan hyvin Kyky erottaa olennainen epäolennaisesta kehittyy yleensä paremmaksi iän myötä

4

5 AIVOJEN TIETOJENKÄSITTELY kognitiivisia eli "tiedonkäsittelyyn" liittyviä toimintoja ovat tarkkaavaisuus havaitseminen muisti ajattelu kieli oppiminen

6

7 MUISTI Sisällöllisesti muisti jaetaan kolmeen osaan: tapahtumamuistiin (episodinen muisti), johon kuuluvat meille tapahtuneet, elämänkerralliset asiat tietomuistiin (semanttisen muistiin), johon kuuluvat opitut asiat, kuten sanojen merkitykset ja matematiikan kaavat taitomuistiin (proseduraalinen muisti), johon kuuluvat erilaiset opitut liikesarjat kuten pyörälläajo tai konekirjoitus. Ajallisesti muistaminen koostuu mieleen painamisesta, mielessä säilyttämisestä ja mieleen palauttamisesta.

8 ESIMERKKEJÄ TOIMIVASTA MUISTISTA Muistat kuulemasi lyhyen tarinan, mitä söit eilen päivälliseksi, mitä teit viime Jouluna Tiedät Suomen itsenäistymisvuoden, minkä värisiä seeprat ovat ja miten haarukka eroaa kammasta Muistat miten auton vaihteita käytetään, tai miten näppäilet tutun puhelinnumeron

9

10 KAIKKI HUONOMUISTISUUS EI OLE DEMENTIAA Väsymys ja univaje Uupumus ja ylikuormitus Stressi Kivut Masennus ja ahdistus Lääkitus Alkoholi Heikentävät -vireystilaa, -tarkkaavaisuutta -keskittymistä Mieleen painaminen ja muistista haku vaikeutuvat

11

12 MUISTI JA IKÄÄNTYMINEN 1 Dementiaoireet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen. Joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa muistioireita, mutta suurimmalla osalla heistä ei ole etenevää muistisairautta. Ikääntynyt on oppimiskykyinen, vaikkakin hitaampi, eikä siis "höperöidy". muutokset ovat vähäisiä eivätkä aiheuta toiminnallisesti tai sosiaalisesti merkittävää haittaa.

13 MUISTI JA IKÄÄNTYMINEN 2 Ikääntyessä tapahtuu lievää heikentymistä mm. mieleen painamisessa ja palauttamisessa tiedonkäsittelyn nopeudessa joustavuutta vaativassa päättelyssä muistin kuormituskyvyssä ja häiriöherkkyydessä. Sen sijaan heikentymistä ei tapahdu muistissa säilyttämisessä vihjeisiin perustuvassa ja tunnistavassa palautuksessa oppimiskyvyssä

14 MUISTIOIREEN SYY TULEE SELVITTÄÄ Lääkärin tekemä haastattelu ja tutkimus Oirearvio (muistikysely henkilölle itselleen ja läheiselle) Muistitestit (CERAD-tehtäväsarja tai neuropsykologinen tutkimus) Aivojen kuvantaminen (ensisijaisesti magneettikuva). Parannettavien syiden toteaminen Etenevien muistisairauksien varhainen hoito itsenäisen arjessa selviämisen tukemisen.

15 MILLOIN TUTKIMUKSIIN 1 Henkilö itse tai omaiset ilmaisevat huolensa henkilön lähimuistista, vaikka sosiaalinen toimintakyky olisikin säilynyt Muistioire haittaa töitä tai arkiaskareita Sovittujen tapaamisten unohtelu, epätarkoituksenmukainen terveyspalvelujen käyttö, vaikeus noudattaa hoito-ohjeita Vaikeus löytää sanoja tai epäasianmukaiset sanat Päättely- ja ongelmanratkaisukyvyn heikkeneminen

16 MILLOIN TUTKIMUKSIIN 2 Käsitteellisen ajattelun heikkeneminen, esim. taloudellisten asioiden hoitamisen vaikeus Esineiden katoaminen ja niiden käyttötavan ja tarkoituksen ymmärtämisen vaikeutuminen Mielialamuutokset, ahdistuneisuus ja apaattisuus yhdessä lähimuistin heikkenemisen kanssa Persoonallisuuden muuttuminen, sekavuus, epäluuloisuus tai pelokkuus Aloitekyvyn heikkeneminen ja vetäytyminen voivat edeltää muistioiretta

17 TUTKIMUKSIIN HAKEUTUMINEN Useimmissa terveyskeskuksissa lääkärin työparina toimii muistihoitaja Ellei muistihoitajaa ole, voit hakeutua suoraan terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Jos olet työelämässä, voit ottaa yhteyttä työterveyshuoltoosi. Myös yksityiset lääkäriasemat palvelevat muistiasioissa (erityisesti geriatrian ja neurologian erikoislääkärit).

18 MITÄ TUTKITAAN Perustutkimukset (haastattelu, muistioireen arviointi, muisti- ja toimintakykytestit) tapahtuvat useimmiten muistihoitajan vastaanotolla. Lisäksi otetaan asiaan kuuluvia laboratoriokokeita. Muistivaikeuksia tutkittaessa on tärkeää jo alkuvaiheissa saada lisätietoja asiakkaan hyvin tuntevilta henkilöiltä. Jos omainen tai muu läheinen ei ole alkuvaiheen selvittelyissä mukana, pyydetään tutkittavalta lupa ja omaisen tai muun läheisen yhteystiedot jatkoselvittelyjä varten ja häneen otetaan yhteyttä.

19 TILASTOTIETOA Suomessa on lähes henkilöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt ja kärsii lievästä ja vähintään keskivaikeasta dementiaoireesta. Keskivaikeasta tai vaikea dementiaoire on vuotiaista 4 %, vuotiaista 11 % ja yli 85-vuotiaista 35 % lla. Suomessa todetaan noin uutta vaikeampi tasoista muistihäiriötä Yleisin muistisairaus on Alzheimerin tauti (70 %) Muita eteneviä muistisairauksia ovat esim. aivoverenkiertosairaudet, Lewyn kappale -tauti, Parkinson taudin muistisairaus ja otsa-ohimolohkorappeumat

20 Aggregation and accumulation of amyloid- (A) in the brain may result from increased neuronal production of A, decreased activity of A-degrading enzymes, or alterations in transport processes that shuttle A across the blood brain barrier. A oligomers impair synaptic functions, whereas fibrillar amyloid plaques displace and distort neuronal processes. A oligomers interact with cell-surface membranes and receptors, altering signal-transduction cascades, changing neuronal activities and triggering the release of neurotoxic mediators by microglia (resident immune cells). Vascular abnormalities impair the supply of nutrients and removal of metabolic by-products, cause microinfarcts and promote the activation of astrocytes (not shown) and microglia. The lipid-carrier protein apoe4 increases A production and impairs A clearance. When produced within stressed neurons, apoe4 is cleaved into neurotoxic fragments that destabilize the cytoskeleton and, like intracellular A, impair mitochondrial functions. The proteins tau and -synuclein can also self-assemble into pathogenic oligomers and can form larger intra-neuronal aggregates, displacing vital intracellular organelles. (Modified from E. D. Roberson and L. Mucke Science 314, ; 2006.)

21 ALZHEIMERIN TAUTI Perimmäistä syytä ei tiedetä Aivoissa tapahtuu tiettyjä mikroskooppisia muutoksia (niihin kertyy mm. amyloidia), jotka vaurioittavat hermoratoja ja aivosoluja heikentäen muistia ja tiedonkäsittelyä Vaurio alkaa aivojen ohimolohkojen sisäosista leviten vuosien mittaan laajemmin aivokuorelle. Suurimmassa osassa tapauksia Alzheimerin tauti ei ole perinnöllinen Erityisesti lähimuisti ja uuden oppiminen vaikeutuvat

22

23 LEWYN KAPPALE-TAUTI Noin 20 % kaikista muistisairaista Mikroskoopilla havaittavia solunsisäisiä Lewyn kappaleita esiintyy myös Parkinsonin taudissa,puolella potilaista on aivoissa samanaikaisia Alzheimerin taudin muutoksia Lewyn kappale -tauti alkaa hitaasti Taudille tyypillisiä ovat toistuvat näköharhat, lisäksi taudinkuvaan kuuluu Parkinsonin taudin piirteitä

24

25 PARKINSONIN TAUTI Johtuu tietyn keskiaivojen alueen (mustatumake) hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi Taudin edetessä mahdollisesti muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta

26 VERENKIERTOPERÄINEN MUISTISAIRAUS Toiseksi yleisin muistisairauksien syy Taustalla voi olla monia syitä, mm. aivoinfarktit, aivoverenvuodot tai aivojen syvien osien eli valkean aineen hapenpuutteesta johtuvat vauriot. Muistisairaudelle altistavat jopa niin sanotut hiljaiset/oireettomat aivoinfarktit Lisäksi esiintyy usein muitakin oireita kuten kävelyn ongelmia, halvauslöydöksiä ja puheentuoton häiriöitä.

27

28

29 AIVOHALVAUS Aivohalvaus voi johtua kahdesta syystä, aivovaltimo joko tukkeutuu tai vuotaa. Aivohalvauksen yleisin syy on aivovaltimon veritulppa. Sen syynä on yleensä valtimoiden kovettumatauti eli ateroskleroosi, sama tauti joka aiheuttaa sepelvaltimotautia Aivoinfarkti syntyy yleensä äkisti ja päänsärkyä ei yleensä ole. Vuodon alkuvaiheessa päänsärkyä esiintyy usein

30 MUISTIHÄIRIÖIDEN EHKÄISY 1 Alzheimerin tautiin ja verisuoniperäiseen muistisairauteen sairastumiselta suojaavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi statiinit, estrogeeni, antioksidantit (e-vitamiini, c- vitamiini) sekä jotkut tulehduskipulääkkeet Ylipaino, kohonnut kolesteroli ja korkea verenpaine ovat merkittäviä riskitekijöitä Kukin yksittäinen riskitekijä tuplaa riskin, ja kaikki kolme kuusinkertaistavat

31 MUISTIHÄIRIÖIDEN EHKÄISY 2 Aivoterveyttä edistävät siis normaalit terveet sydän- ja verisuonitaudeilta suojaavat elintavat ja aivojen käyttö. Terveellinen ruokavalio keski-iässä voi vähentää myöhäisiän dementian riskiä. Pehmeiden, tyydyttymättömien rasvojen käyttö näyttää suojaavan dementialta, samoin muutaman kahvikupillisen juominen päivässä

32 EDUNVALVONTAVALTUUTUS on valtakirja, jolla jokainen voi valtuuttaa haluamansa henkilön huolehtimaan asioistaan sen varalta, että tulee myöhemmin esimerkiksi muistisairauden vuoksi kykenemättömäksi hoitamaan itse asioitaan. Valtakirjassa määritellään asiat, jotka valtuutus kattaa Kun valtakirjan laatija ei enää kykene hoitamaan asioitaan, valtuutettu pyytää maistraattia vahvistamaan valtakirjan Valtakirjan laatimisessa on suositeltavaa käyttää asiantuntijan apua.

33 EDUNVALVOJA Jos muistisairaan ihmisen etuja ei saada turvattua esimerkiksi yhteisin pankkitilein, valtakirjalla tai edunvalvontavaltuutuksella, voidaan hänelle määrätä edunvalvoja Edunvalvoja huolehtii päämiehensä taloudellisista asioista. Edunvalvojan tulee huolehtia myös siitä, päämiehelle järjestetään asianmukainen hoito, huolenpito ja kuntoutus Edunvalvojan määrääminen on kuitenkin viimesijaisin keino muistisairaan etujen turvaamisessa

34

35 VOIKO MUISTISAIRAS AJAA AUTOA Pystyttekö ajamaan turvallisesti yksin ilman vieressä istuvan ohjeita ja tukea? Oletteko eksynyt ajaessanne tutussa paikassa? Onko poliisi pysäyttänyt teitä liikenteessä ajo-ongelmien vuoksi? Ovatko läheisenne olleet huolissaan ajokyvystänne? Tuleeko Teille rintatuntemuksia tai hengenahdistusta a) vastamäkeä tai rappusia kävellessä? b) tasamaalla kävellessä? c) kotiaskareissa, riisuessa, pukiessa, peseytyessä? Onko Teillä vaikeuksia pysyä hereillä ajaessanne? Oletteko ollut auton kuljettajana peltikolarissa tai muussa liikenneonnettomuudessa kolmen viime vuoden aikana?

36 LAAJENNETTU AJOKORTTITARKASTUS Ensimmäisen kerran noin 70-vuotiaille Huomioidaan ikääntymisen, sairauksien ja lääkitysten vaikutukset aisti-, kognitiivisiin ja motorisiin toimintoihin Arvioinnin tueksi voidaan käyttää kognitiivista suorituskykyä mittaavia testejä ja menetelmiä. Uusi entistä seikkaperäisempi ajokorttilomake

Muistisairaudet 23.10.13

Muistisairaudet 23.10.13 Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme

Lisätiedot

Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia.

Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 3.osa Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia. Muisti on monimutkainen älyllinen toiminto, joka perustuu aivojen hermoverkkojen laajaalaiseen yhteistoimintaan.

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Hae apua ajoissa! www.muistiliitto.fi Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet tekijät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä

Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä MUISTISAIRAUDET Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä dementiaoireesta kärsivää 95 000 vähintään keskivaikeasta

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys Ikääntyvän muisti ja aivoterveys 13.4.2016 Varusmestarintie 15, 20360 Turku (Runosmäki) www.muistiturku.fi Elina Rannikko fysioterapeutti, sosionomi amk Liiku ja Muista-projekti (2015-2017) Ikääntyminen

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014 Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muisti voi heikentyä monista syistä väsymys kiputilat masennus uupumus stressi MUISTI, KESKITTYMINEN

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ

Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ Orion on suomalainen avainlippuyritys. SISÄLLYSLUETTELO Muistisairaudet... 3 Muistisairauksien riskitekijöitä...4 Muistioireiden syyt...6 Verisuoniperäinen

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTAVALTUUTUS * Edunvalvonta on suositeltava keino varautua tulevaisuuteen Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Tietoa muistisairauksista 21.2.2017 Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Muisti ei ole yksi kokonaisuus, se koostuu osista Aistimuisti Työmuisti i Säilömuisti Taitomuisti

Lisätiedot

1. TOM-PERUSVALMENNUS

1. TOM-PERUSVALMENNUS 1. TOM-PERUSVALMENNUS Muisti ja muistisairaudet Aivot jakautuvat oikeaan ja vasempaan puoliskoon, jotka ovat aivokurkiaisen välityksellä yhteydessä toisiinsa. 2 1 3 1. Isoilla aivoilla on tärkeä rooli

Lisätiedot

Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri. Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014

Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri. Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014 Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014 Sidonnaisuudet LT, dosen6i, neurologian erikoislääkäri, lääkärikoulu6ajan

Lisätiedot

Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka

Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka Muistin osa-alueet Episodinen eli tapahtumamuisti Tapahtuneet asiat, elämänkertatieto Semanttinen eli tietomuisti Faktat, yleissivistys,

Lisätiedot

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Suomessa joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa muistioireita

Lisätiedot

JOKO MUISTI ALKAA PETTÄÄ? Timo Honkanen Sisätautien erikoislääkäri 3.11.2015

JOKO MUISTI ALKAA PETTÄÄ? Timo Honkanen Sisätautien erikoislääkäri 3.11.2015 JOKO MUISTI ALKAA PETTÄÄ? Timo Honkanen Sisätautien erikoislääkäri 3.11.2015 MUISTIN OSA-ALUEET TAPAHTUMAMUISTI: ELÄMÄNKERRALLISET ASIAT TIETOMUISTI: OPITUT ASIAT, KUTEN SANOJEN MERKITYS, MATEMATIIKAN

Lisätiedot

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN Alzheimerin tauti Lewyn kappale tauti Otsa-ohimolohkorappeuma Verisuoniperäinen muistisairaus Hitaasti etenevä aivosairaus, perimmäistä syytä ei tunneta. Varhainen

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

Laajennettu ajoterveystarkastus ikääntyville Markku Sainio, neurologian erikoislääk, dos

Laajennettu ajoterveystarkastus ikääntyville Markku Sainio, neurologian erikoislääk, dos Laajennettu ajoterveystarkastus ikääntyville Markku Sainio, neurologian erikoislääk, dos 1 Kysymys? Voiko lääkäri vaikuttaa liikenneturvallisuuteen? Punainen = EI Vihreä = KYLLÄ 5.2.2013 2 Kysymys? Oletko

Lisätiedot

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan?

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? AJATTELE AIVOJASI AIVOT Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? USKOMUKSIA ELI TARUA VAI TOTTA MITÄ MUISTI ON? tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmat kokemukset ja opitut asiat

Lisätiedot

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Tietoa muistisairauksista 18.10.2017 Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Luennon sisältö Mitä on muisti ja tiedonkäsittely Mikä muu voi heikentää muistia kuin muistisairaus

Lisätiedot

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012 Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että

Lisätiedot

Alzheimerin tauti ja sen hoito

Alzheimerin tauti ja sen hoito Alzheimerin tauti ja sen hoito Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus, TYKS Lääkärikeskus Mehiläinen, Turku Menestyksellinen ikääntyminen Ikääntymiseen liittyvät muistimuutokset

Lisätiedot

Muistisairaudet saamelaisväestössä

Muistisairaudet saamelaisväestössä Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät

Lisätiedot

Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys

Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys 23.11.2018 Muistisairauksien lääkkeetön hoito Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon

Lisätiedot

Muisti ja sen huoltaminen. Terveydenhoitajapäivät 17.2.2012 Sanna Suvisalmi Projektisuunnittelija, sairaanhoitaja, Muistiliitto ry

Muisti ja sen huoltaminen. Terveydenhoitajapäivät 17.2.2012 Sanna Suvisalmi Projektisuunnittelija, sairaanhoitaja, Muistiliitto ry Muisti ja sen huoltaminen Terveydenhoitajapäivät 17.2.2012 Sanna Suvisalmi Projektisuunnittelija, sairaanhoitaja, Muistiliitto ry Aivot tärkein omistamamme pääoma Aivojen tehtävä on elämän ylläpitäminen

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016

MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016 MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016 ALZHEIMERIN TAUTI Yksittäinen, yleisin, muistisairauteen johtava ja etenevä muistisairaus Osuus kaikista keskivaikeista ja vaikeista muistisairauksista

Lisätiedot

Muistisairauksien uusia tuulia

Muistisairauksien uusia tuulia Muistisairauksien uusia tuulia Juha Rinne Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET keskus ja neurotoimialue Turun yliopisto ja TYKS PL 52 20521 Turku Puh: 02 313 1866 E-mail: juha.rinne@tyks.fi

Lisätiedot

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys Ikääntyvän muisti ja aivoterveys Varusmestarintie 15, 20360 Turku (Runosmäki) www.muistiturku.fi Elina Rannikko fysioterapeutti, sosionomi Liiku ja Muista-projekti (2015-2017) VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS

Lisätiedot

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka Muisti on ihmeellinen asia, mutta sääli sitä joka ei osaa unohtaa. Olli

Lisätiedot

Varhainen muistisairaus. Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015

Varhainen muistisairaus. Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015 Varhainen muistisairaus Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015 Muistisairauksien yleisyys Joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65- vuotias ilmoittaa muistioireita Etenevien muistisairauksien

Lisätiedot

Kuinka hoidan aivoterveyttäni?

Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Lukijalle 3. Alzheimerin tauti 4. Vaskulaarinen dementia eli verenkiertoperäinen muistisairaus 6. Lewyn kappale -tauti 7

SISÄLLYSLUETTELO. Lukijalle 3. Alzheimerin tauti 4. Vaskulaarinen dementia eli verenkiertoperäinen muistisairaus 6. Lewyn kappale -tauti 7 SISÄLLYSLUETTELO Lukijalle 3 Alzheimerin tauti 4 Vaskulaarinen dementia eli verenkiertoperäinen muistisairaus 6 Lewyn kappale -tauti 7 Muut etenevät muistisairaudet 8 Käyttäytymisen muuttuminen 9 Eteenpäin

Lisätiedot

Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä 25.8.2014

Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä 25.8.2014 Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta Muistityöryhmä 25.8.2014 Ikäihmisten kuntouttamisesta laajemmin Sari Kehusmaa: Hoidon menoja hillitsemässä - heikkokuntoisten

Lisätiedot

- MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN

- MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN Ulla Vuori Terveydenhoitaja, muistikoordinaattori 04.03.2014 - MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN Muisti on ihmiselle välttämätön: Identiteetti ja kokemus omasta

Lisätiedot

Kouvolan seudun Muisti ry / Levonen Tarja

Kouvolan seudun Muisti ry / Levonen Tarja MUISTISAIRAUS, mitä se on? sairaus, joka heikentää sekä muistia että muita tiedonkäsittelyn alueita Kielelliset toiminnot Näönvarainen hahmottaminen Toiminnanohjaus Muistisairaudet johtavat useimmiten

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 22.5.2017 Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaudet Suomessa Lähes 193 000 muistisairasta ihmistä 14 500 uutta sairastunutta vuosittain 7 000

Lisätiedot

MUISTISAIRAUDET JA NIIDEN HOITO

MUISTISAIRAUDET JA NIIDEN HOITO MEMO OHJELMA MUISTISAIRAUDET JA NIIDEN HOITO SELKOKIELINEN OPAS 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTISAIRAUDET JA NIIDEN HOITO Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähteet: www.muistiliitto.fi Kati

Lisätiedot

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka Muisti syntyy, kun... Hermosolut ovat kasvattaneet ulokkeita ja rakentaneet

Lisätiedot

Muistipotilaan hoito- ja kuntoutuspolku kunnassa. 23.5.2012 Jaana Suhonen Dosentti, sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA Jokilaakson Terveys Oy

Muistipotilaan hoito- ja kuntoutuspolku kunnassa. 23.5.2012 Jaana Suhonen Dosentti, sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA Jokilaakson Terveys Oy Muistipotilaan hoito- ja kuntoutuspolku kunnassa 23.5.2012 Jaana Suhonen Dosentti, sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA Jokilaakson Terveys Oy Kirjallisuus Muistisairaudet Käypä hoito suositus 13.8.2010

Lisätiedot

Ikäkuljettajan ajoterveys ja sen arviointi. Minna Löppönen LT, yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri

Ikäkuljettajan ajoterveys ja sen arviointi. Minna Löppönen LT, yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Ikäkuljettajan ajoterveys ja sen arviointi Minna Löppönen LT, yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Kognitiivinen kehitys Tiedot, taidot Koulutus, kokemus Sairaudet, vauriot Tiedonkäsittelyn nopeus

Lisätiedot

Alkava muistisairaus

Alkava muistisairaus Alkava muistisairaus - Lapin Muistiyhdistyksen mahdollisuudet auttaa - Muistivalmennus 15.2.18 Muistiasiantuntija, ft, yhteiskuntatieteiden yo Annika Väihkönen Lapin Muistiluotsi / Lapin Muistiyhdistys

Lisätiedot

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu

Lisätiedot

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Vanhusten sairaudet ja toimintakyky Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Oma esittäytyminen LL 1976 Sisätautien erikoislääkäri 1982 Sisätauti-geriatri 1984 LKT 1993

Lisätiedot

Muistisairastakin kaatuminen huolettaa

Muistisairastakin kaatuminen huolettaa Muistisairastakin kaatuminen huolettaa Paula Tommola, muistiluotsityöntekijä sairaanhoitaja (AMK), muistiasiantuntija-diploma Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakson Muistiluotsi 193

Lisätiedot

AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA

AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas Neurologisen kuntoutuksen apulaisprofessori, neurologian osastonylilääkäri Helsingin yliopisto ja HYKS neurologian klinikka

Lisätiedot

KÄYPÄ HOITO VASTAUS HAASTEESEEN

KÄYPÄ HOITO VASTAUS HAASTEESEEN KÄYPÄ HOITO VASTAUS HAASTEESEEN SITRA 1989 Sulkava R, Erkinjuntti T, Palo J. Dementia: tutkimus ja hoito. SITRA ja STM. 1st edition. Helsinki 1989. DEMENTIA: TUTKIMUS JA HOITO 2010 UUSIN 01. 2017 KÄYPÄ

Lisätiedot

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet Muistisairaudet 1 Perustieto Termejä Yleisimpien muistisairauksien oireet Muistisairauksien hoito Käytösoireet Muistisairauden ennuste Syventävä tieto Riskitekijät CPS vs. MMSE Lääkehoito 2 Muistisairaus:

Lisätiedot

Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen

Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen Geriatri Pirkko Jäntti 20.4.2015 1 Muistisairaudet käypä hoito-suositus 13.8.2010 Suosituksen tavoitteena on edistää yleisimpien muistisairauksien

Lisätiedot

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Lewyn kappale -tauti on 50 80 vuoden iässä alkava etenevä muistisairaus. Nimensä se on saanut Lewyn kappaleista, jotka ovat hermosolun

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa muistisairautta

Lisätiedot

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen MUISTILIITTO RY 2013 www.muistiliitto.fi Tämä esite löytyy myös Muistiliiton internet-sivuilta. Opas on tuotettu RAY:n tukemana.

Lisätiedot

Ikääntyvän kognitio ja liikkuminen

Ikääntyvän kognitio ja liikkuminen Ikääntyvän kognitio ja liikkuminen Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusseminaari 3.10.2018 Petteri Viramo Geriatrian erikoislääkäri, LT Toimitusjohtaja Caritas Palvelut Oy Sisältö Ikääntyvän

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

Miten lisätä ikääntyvien toimintakykyä

Miten lisätä ikääntyvien toimintakykyä Miten lisätä ikääntyvien toimintakykyä Pentti Saarinki Palvelupäällikkö, ylilääkäri Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Geriatrinen osaamiskeskus Siun sote Ikäihmiset Pohjois-Karjalassa ennuste

Lisätiedot

Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012

Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012 Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012 Muistisairauksien tunnistaminen, lääkehoito, hoidon seuranta Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti

Lisätiedot

Muistisairaudet työiässä

Muistisairaudet työiässä Muistisairaudet työiässä JOHANNA KRÜGER LT, NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI OYS, NEUROLOGIAN KLINIKKA OULUN YLIOPISTO 26.11.2018 Koetut muistivaikeudet Kaikista työikäisistä 17% Yli 55 vuotiaista joka 25% Työ

Lisätiedot

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Sini Siltanen TtM, väitöskirjatutkija JYU. Since 1863. 27.11.2018 1 Minä olen - TtM, terveyskasvatus, 01/2017 - Tohtorikoulutettava, gerontologia, GEREC, 1.3.2017

Lisätiedot

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa Aika torstai 18.5.2017 klo 12.00 16.00 Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki Järjestäjät HY neurologian koulutusohjelma, HUS Neurologian

Lisätiedot

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä 27.9.2018 Muistisairaudet Kognitiivisia kykyjä heikentäviä aivosairauksia Yleensä eteneviä Periaatteessa tunnetaan myös korjaantuvia tiloja ja

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

Aivoterveys. Mari Lemmetty Pirkanmaan Muistiyhdistys ry

Aivoterveys. Mari Lemmetty Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Aivoterveys Mari Lemmetty Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Aivoterveys Riskitekijöiden karsiminen ja suojatekijöistä huolehtiminen Mitä useampi riskitekijä omalle kohdalle osuu ja mitä pienempi osa suojatekijöistä

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

Työssä muistaminen -kysymyssarja

Työssä muistaminen -kysymyssarja Työssä muistaminen -kysymyssarja Kysymyssarja sopii apuvälineeksi muistinsa ja keskittymisensä toiminnasta huolestuneen potilaan tarkempaan haastatteluun. Kysely antaa potilaalle tilaisuuden kuvata tarkentaen

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

AIVOJUMPPA BRAIN GYM. 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu

AIVOJUMPPA BRAIN GYM. 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu AIVOJUMPPA BRAIN GYM 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu Mitä aivojumppa on? Menetelmän on kehittänyt kalifornialainen kasvatustieteiden tohtori P.E.Dennison yhdessä vaimonsa Gail

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Sodankylä Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Kotihoidon palveluohjaaja, muistihoitaja Tuula Kettunen 17.2.2014 2014 DEMENTIAINDEKSI Sodankylässä geriatri 2005 2013, muistineuvolatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Alzheimerin tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen MUISTILIITTO RY 2013 www.muistiliitto.fi Tämä esite löytyy myös Muistiliiton internet-sivuilta. Opas on tuotettu RAY:n tukemana.

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

KUNTOUTUS ETENEVISSÄ MUISTISAIRAUKSISSA

KUNTOUTUS ETENEVISSÄ MUISTISAIRAUKSISSA KUNTOUTUS ETENEVISSÄ MUISTISAIRAUKSISSA Sirpa Granö Kehittämisjohtaja Alzheimer-keskusliitto Verkostoitumispäivä toimintaterapeuttiliitossa 7.11.2008 ETENEVÄT MUISTISAIRAUDET yleisimmät: Alzheimerin tauti

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

VErISUONIPERÄINEN. MUISTISAIRAUS Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

VErISUONIPERÄINEN. MUISTISAIRAUS Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen VErISUONIPERÄINEN MUISTISAIRAUS Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen MUISTILIITTO RY 2013 www.muistiliitto.fi Tämä esite löytyy myös Muistiliiton internet-sivuilta. Opas on tuotettu RAY:n

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus CARDIOVASCULAR RISK FACTORS, AGING AND DEMENTIA - Sydän- ja verisuonitautien Riskitekijät, t, Ikää ääntyminen ja Dementia Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Lisätiedot

Aivoterveysmateriaalia

Aivoterveysmateriaalia Aivoterveysmateriaalia Lapin Muistikunto -hanke 1. Aivoterveyden edistäminen 2. Muistisairaiden ja heidän lähi-ihmisten tukeminen -> muistikuntoutuksen mallintaminen ja olemassa olevien menetelmien edelleen

Lisätiedot

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen

Lisätiedot

Kehitysvammaisuus ja muistisairaudet

Kehitysvammaisuus ja muistisairaudet Kuvat: www.papunet.fi Kehitysvammaisuus ja muistisairaudet Anne Porthén Mikä altistaa kehitysvammaisen henkilön muistisairaudelle? Kun kehitysvammaisella havaitaan toimintakyvyn heikkenemistä (taantumista)

Lisätiedot

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Alzheimerin tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Alzheimerin tauti on hitaasti ja tasaisesti etenevä aivosairaus, jonka oireet aiheutuvat tiettyjen aivoalueiden vaurioista. Sairauden

Lisätiedot

VErISUONIPERÄINEN. MUISTISAIRAUS Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

VErISUONIPERÄINEN. MUISTISAIRAUS Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen VErISUONIPERÄINEN MUISTISAIRAUS Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Erilaisia aivoverenkiertohäiriöiden ja aivojen verisuonten vaurioiden aiheuttamia muistisairauksia kutsutaan verisuoniperäisiksi

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 NEUROPSYKIATRIAN OSASTO 21 MUUTTO PSYKIATRIAKESKUKSEEN MARRASKUUSSA 2016 Neuropsykiatrisia potilasryhmiä:

Lisätiedot

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Mitä tämä voisi olla? Perusselvitykset. 17.5.2016 Ari Rosenvall, yleislääket. el. Perusselvitykset Varhaisen diagnostiikan peruskivi on varhainen havaitseminen.

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2. Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3 Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.2015 Esityksen sisältö 1) Mitä tarkoitetaan edunvalvontavaltuutuksella?

Lisätiedot

Ikääntyvän kognitio ja liikkuminen. Petteri Viramo Geriatrian erikoislääkäri, LT Toimitusjohtaja Caritas Palvelut Oy

Ikääntyvän kognitio ja liikkuminen. Petteri Viramo Geriatrian erikoislääkäri, LT Toimitusjohtaja Caritas Palvelut Oy Ikääntyvän kognitio ja liikkuminen Petteri Viramo Geriatrian erikoislääkäri, LT Toimitusjohtaja Caritas Palvelut Oy Sisältö Ikääntyvät tiedonkäsittelytaidot Turvallisen liikkumisen edellyttämät kognitiiviset

Lisätiedot

Lääkkeet, päihteet ja muisti. Ylilääkäri Pekka Salmela A-klinikkasäätiö/Pirkanmaa Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyön verkosto 3.4.

Lääkkeet, päihteet ja muisti. Ylilääkäri Pekka Salmela A-klinikkasäätiö/Pirkanmaa Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyön verkosto 3.4. Lääkkeet, päihteet ja muisti Ylilääkäri Pekka Salmela A-klinikkasäätiö/Pirkanmaa Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyön verkosto 3.4.2014 Alkoholinkäyttö on lisääntynyt eläkeläisväestön parissa Viikoittain

Lisätiedot

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA . MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA ERITYISRYHMIEN MUISTIONGELMAT Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen

Lisätiedot

Kerronpa tuoreen esimerkin

Kerronpa tuoreen esimerkin Mielenterveyskuntoutuja työnantajan kannalta työmielihanke Inkeri Mikkola Kerronpa tuoreen esimerkin 1 TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA kustannuspaineet yhteistyökyky pysyvyys työyhteisön asenteet TYÖNANTAJAN TOIVE

Lisätiedot

Elintavat ja muisti ravitsemus. Laillistettu ravitsemusterapeutti, FT Marja Vanhala ODL Liikuntaklinikka

Elintavat ja muisti ravitsemus. Laillistettu ravitsemusterapeutti, FT Marja Vanhala ODL Liikuntaklinikka Elintavat ja muisti ravitsemus Laillistettu ravitsemusterapeutti, FT Marja Vanhala ODL Liikuntaklinikka 4.11.2015 Ravitsemusterapeutti Marja Vanhala 1 4.11.2015 Ravitsemusterapeutti Marja Vanhala 2 Ravitsemus

Lisätiedot

11.4.2010. Aivoviikko vk 11. Ohjelma. Seminaari 18.3.2010 ANNA AIKAA AIVOILLE

11.4.2010. Aivoviikko vk 11. Ohjelma. Seminaari 18.3.2010 ANNA AIKAA AIVOILLE ANNA AIKAA AIVOILLE Aivoviikko vk 11 Aivot tarvitsevat luovaa lekottelua, ne kärsivät kiireestä: jos aivot ovat väsyneet ja kuormittuneet, ihminen tukeutuu rutiineihin Neurologi Kiti Müller Seminaari 18.3.2010

Lisätiedot

Lääkkeet muistisairauksissa

Lääkkeet muistisairauksissa Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Dementian varhainen tunnistaminen

Dementian varhainen tunnistaminen Tiedosta hyvinvointia RAI-seminaari 13.3. 2008 Hoitotyön päivä 1 Dementian varhainen tunnistaminen Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot