Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä 25.8.2014"

Transkriptio

1 Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta Muistityöryhmä

2 Ikäihmisten kuntouttamisesta laajemmin Sari Kehusmaa: Hoidon menoja hillitsemässä - heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia Vuonna 2014 julkaistussa väitöskirjassa oli tutkittu Kelan kuntoutusjaksojen kustannusvaikuttavuutta iäkkäisiin ihmisiin. 2. Kohteena eivät olleet muistisairaat mutta tuloksena saatiin, ettei kaavamainen kaikille samanlainen lyhyt liikuntajakso ole ikäihmisillä vaikuttavaa. 3. Merkittävämmäksi todettiin aiempiin tutkimuksiin vedoten riittävän ajoissa aloitettu kodin arjen toimintojen sujumista tukeva liikunta. (Yamada M, Arai H, Sonoda T, Aoyama T. Community-based exercise program is cost-effective by preventing care and disabilit y in Japanese frail older adults. JAMDA 2012; 13: )

3 The Effects of Midlife Diet on Late-Life Cognition Keski-iän ruokavalion yhteys myöhäisiän kognitiolle - Marjo Eskelisen väitöskirja Terveellinen ruokavalio keski-iässä voi vähentää myöhäisiän dementian riskiä. Pehmeiden, tyydyttymättömien rasvojen käyttö näyttää suojaavan dementialta, samoin muutaman kahvikupillisen juominen päivässä - Tähän mennessä on löydetty vain joitakin dementian riskitekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa aikaisella hoidolla tai ennaltaehkäisyllä. Monet näistä riskitekijöistä ovat samoja kuin sydän- ja verisuonitaudeissa, kuten kohonnut verenpaine, korkea kolesteroli ja tyypin 2 diabetes. Useat riskitekijät liittyvät myös elintapoihin, kuten vähäinen liikunta tai ylipaino. Ravitsemuksen yhteydestä dementiariskiin on kuitenkin ollut ristiriitaista tietoa, eikä terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiaan ole tutkittu aiemmin Suomessa. - Tutkimus osoitti, että runsas tyydyttyneiden rasvahappojen saanti maitotuotteista ja leipärasvoista keski-iässä oli yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen muistitesteissä sekä lisääntyneeseen lievän muistihäiriön riskiin myöhemmällä iällä. Runsaalla monityydyttymättömien rasvahappojen saannilla ja kalan käytöllä vaikutti puolestaan olevan yhteys parempaan muistiin. Mitä suurempi oli ruokavalion monityydyttymättömien rasvojen osuus suhteessa tyydyttyneisiin rasvoihin, sitä parempi oli suoriutuminen toiminnanohjausta ja psykomotorista nopeutta mittaavissa testeissä.

4 The Effects of Midlife Diet on Late-Life Cognition Keski-iän ruokavalion yhteys myöhäisiän kognitiolle - Lisäksi tutkimus osoitti, että kohtalainen kerta- ja monityydyttymättömien rasvahappojen saanti leipärasvoista keski-iässä vähentää muistisairauden riskiä myöhemmällä iällä. Kohtalainen tyydyttyneiden rasvahappojen saanti taas lisää riskiä erityisesti Alzheimerin tautiin liittyvän geneettisen riskitekijän (Apolipoproteiini E ε4 alleeli) kantajilla. Keski-iässä kahvia 3-5 kuppia päivässä nauttivilla henkilöillä oli pienempi riski sairastua dementiaan myöhemmällä iällä kuin alle 3 kupillista päivässä nauttivilla. Teen juonnin ja dementiariskin välillä ei löydetty yhteyttä. - Väitöskirjatyössä selvitettiin lisäksi terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin terveellisiä ja epäterveellisiä komponentteja sisältävän indeksin avulla. Terveellisen ruokavalion piirteitä olivat muun muassa kasvisten, hedelmien, marjojen ja kalan käyttö ja epäterveellisiä piirteitä esimerkiksi makkaroiden, makeisten ja sokeripitoisten juomien käyttö. Terveellinen ruokavalio keski-iässä oli yhteydessä pienentyneeseen myöhäisiän dementiariskiin.

5 Muistisairauksien ehkäisy: FINGER seurantatutkimus - Tutkimuksen päätarkoituksena on saada selville, voidaanko monipuolisella elintapaohjelmalla ehkäistä muisti- ja ajattelutoimintojen heikkenemistä ikääntyvässä väestössä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään elintapaintervention vaikutusta mm. osallistujien toimintakykyä, elämänlaatua, masennusoireita, terveyspalveluiden tarvetta sekä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. - Tutkimuksen osallistujat on koottu Kansanterveyslaitoksen väestötutkimuksiin aiemmin osallistuneista henkilöistä, joiden riski sairastua muistisairauksiin on kohonnut. He olivat tutkimuksen aloittaessaan vuotiaita. Kokonaisuudessaan tutkimuksessa on noin osallistujaa. Tutkimusta tehdään kuudella eri paikkakunnalla: Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Seinäjoella, Turussa ja Vantaalla. - Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään: toiselle ryhmälle annettiin tavanomaista elintapaneuvontaa ja toiselle tehostettua elintapaohjausta kahden vuoden ajan. Tehostettuun elintapaohjaukseen sisältyi ravitsemusneuvontaa, liikuntaharjoittelua, muistiharjoittelua sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden hallintaa. Tehostetun elintapaohjelman tavoitteena oli kohentaa osallistujien elintapoja monipuolisesti ja saada aikaan kokonaisvaltainen muutos.

6 Muistisairauksien ehkäisy: FINGER seurantatutkimus Alustavia välituloksia (http://www.thl.fi/fi/-/merkittava-lapimurto-muistihairioiden-ehkaisyssa): - Tarjoamalla elintapaohjausta ja kiinnittämällä monipuolisesti huomiota terveellisiin elintapoihin, muistiharjoitteluun sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden hallintaan voidaan pienentää muistihäiriöiden riskiä ja parantaa iäkkäiden henkilöiden muisti- ja ajattelutoimintoja - Tutkimusryhmien välillä ollut ero oli huomattava jo kahden vuoden intervention jälkeen. Tehostetun elintapaohjauksen hyödyt olivat havaittavissa niin muistin kuin muidenkin ajattelutoimintojen kohdalla. Osallistujien kokemukset ohjauksesta olivat erittäin positiivisia. - Kokonaisvaltainen lähestymistapa olennaista: jo kahden vuoden elintapainterventio paransi merkittävästi muistitoimintoja, ja tämä näkyi myös vanhemmissa ikäryhmissä. Ennaltaehkäisy ei ole koskaan liian myöhäistä. Jatko: - FINGER-tutkimus jatkuu siten, että tähän mennessä mukana olleita kahta verrokkiryhmää seurataan vielä viiden vuoden ajan. Jatkoseurannan aikana selvitetään erityisesti intervention vaikutuksia Alzheimerin taudin ilmaantumiseen sekä muun muassa elämänlaatuun ja toimintakykyyn. Lisäksi tehdään kustannusvaikuttavuusanalyysi - Tutkimus tarjoaa myös käytännönläheisen mallin, jota voi tulevaisuudessa soveltaa muistisairauksien ehkäisyssä

7 Kotona annetulla, asiakkaan tarpeista lähtevällä räätälöidyllä kuntoutuksella voidaan hidastaa muistisairaiden fyysisen toimintakyvyn (FIM mittari) heikkenemistä merkitsevästi kuitenkaan lisäämättä sosiaalija terveyspalveluiden kokonaiskustannuksia Kuolemanvaara pieneni kotikuntoutusryhmässä Ryhmäkuntoutuksessa sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaiskustannusten säästöt olivat merkittävät, joskaan muutokset toimintakyvyssä eivät tilastollisesti merkitseviä. Ryhmäkuntoutuksessa näkyi myös vähenemistä neuropsykiatrisista oireista ärtyneisyydessä ja mielialan vaihteluissa puolen vuoden kuntoutuksen jälkeen Kuntoutettavat sitoutuivat kuntoutukseen erittäin hyvin ja kuntoutus oli turvallista Kaatumiset vähenivät molemmissa interventioryhmissä kuntoutus vähentää kaatumisia Omaisten elämänlaadussa tai muissa mittareissa ei ollut merkitseviä eroja interventioryhmien ja vertailuryhmien välillä Muistisairaiden liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuus satunnaistettu vertailututkimus, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus CARDIOVASCULAR RISK FACTORS, AGING AND DEMENTIA - Sydän- ja verisuonitautien Riskitekijät, t, Ikää ääntyminen ja Dementia Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Lisätiedot

Kahvin ja kofeiinin yhteys kognitiivisiin toimintoihin ja dementiaan

Kahvin ja kofeiinin yhteys kognitiivisiin toimintoihin ja dementiaan CARDIOVASCULAR RISK FACTORS, AGING AND INCIDENCE OF DEMENTIA - Sydän- ja verisuonitautien Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementia www.uef.fi/caide Kahvin ja kofeiinin yhteys kognitiivisiin toimintoihin

Lisätiedot

Muistisairaiden liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuus satunnaistettu vertailututkimus, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 125.

Muistisairaiden liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuus satunnaistettu vertailututkimus, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 125. Muistisairaiden liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuus satunnaistettu vertailututkimus, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 125. 2013 Kaisu Pitkälä, Niina Savikko, Minna Pöysti, Marja- Liisa Laakkonen,

Lisätiedot

MUISTISAIRAIDEN LIIKUNNALLINEN KUNTOUTUS KANNATTAA!

MUISTISAIRAIDEN LIIKUNNALLINEN KUNTOUTUS KANNATTAA! UNIVERSITY OF HELSINKI Suomen Fysiogeriatria Oulunkylän kuntoutussairaala MUISTISAIRAIDEN LIIKUNNALLINEN KUNTOUTUS KANNATTAA! Prof. Kaisu Pitkälä FT Niina Savikko LT Minna Pöysti LT Marja-Liisa Laakkonen

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

Alzheimerin taudin ehkäisy

Alzheimerin taudin ehkäisy Alzheimerin taudin ehkäisy Tiia Ngandu MD, PhD 5.9.2012 Karjalan XII Lääketiedepäivät/ Tiia Ngandu 1 Alzheimerin taudin ennaltaehkäisy Taustaa Vaara- ja suojatekijät Interventiotutkimukset 5.9.2012 Karjalan

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään?

Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään? Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään? Jenni Kulmala TtT, Erikoistutkija Hyvä vanhuus? Millainen? Kenen mielestä? Terve vanheneminen? Aktiivinen vanheneminen? Onnistunut vanheneminen? Terveysgerontologinen

Lisätiedot

Kuinka hoidan aivoterveyttäni?

Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015. Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste

Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015. Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015 Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste FINGERin tuloksia Merkittävä läpimurto muistisairauksien ehkäisyssä Elintapaohjauksella (ravitsemusneuvonta,

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

Satu Jyväkorpi Ravitsemusfoorumi Suunnittelija ETM 10-11.11.2011

Satu Jyväkorpi Ravitsemusfoorumi Suunnittelija ETM 10-11.11.2011 Satu Jyväkorpi Ravitsemusfoorumi Suunnittelija ETM 10-11.11.2011 Suomen muistiasiantuntijat ry:n 2-vuotinen Ray:n rahoittama hanke Projektin tavoite: levittää tietoa ravitsemuksen merkityksestä ikääntyneiden

Lisätiedot

Liikunnallisen kuntoutuksen avulla mielenvirkeyttä ja apua muistiongelmiin. Kaisu Pitkälä, Vanhustyön keskusliitto ja Helsingin yliopisto

Liikunnallisen kuntoutuksen avulla mielenvirkeyttä ja apua muistiongelmiin. Kaisu Pitkälä, Vanhustyön keskusliitto ja Helsingin yliopisto Liikunnallisen kuntoutuksen avulla mielenvirkeyttä ja apua muistiongelmiin Kaisu Pitkälä, Vanhustyön keskusliitto ja Helsingin yliopisto Liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuus muistisairaudessa Liikunnallisen

Lisätiedot

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Lähijohtaja toiminnan kehittäjänä ja hoidon laadun turvaajana IKÄIHMISEN KUNTOUTUMISTA EDISTÄVÄN TOIMINNAN JOHTAMINEN koti- ja ympärivuorokautisessa hoidossa Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Kirjan

Lisätiedot

Mistä on näyttöä ikääntyneiden kuntoutuksessa? Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori

Mistä on näyttöä ikääntyneiden kuntoutuksessa? Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Mistä on näyttöä ikääntyneiden kuntoutuksessa? Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Esityksen teemat Mitä tarkoittaa kuntoutus vanhoilla ihmisillä? Entä toimintakyky? Kohderyhmä ratkaisee

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi 27.10.2014

Syö muistisi hyväksi 27.10.2014 Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi 1 Muistisairauden ennaltaehkäisyn merkitys Muistisairaiden

Lisätiedot

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

MUISTISAIRAIDEN TOIMINTAKYVYN TUKEMINEN ESIMERKKEJÄ VAIKUTTAVUUDESTA

MUISTISAIRAIDEN TOIMINTAKYVYN TUKEMINEN ESIMERKKEJÄ VAIKUTTAVUUDESTA HELSINGIN YLIOPISTO MUISTISAIRAIDEN TOIMINTAKYVYN TUKEMINEN ESIMERKKEJÄ VAIKUTTAVUUDESTA Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen professori, HY Ylilääkäri, HUS Esityksen aiheet Miten tutkitaan vaikuttavuutta Mitä

Lisätiedot

Digiloikka -työryhmä Seinäjoki 2.6.2016. Katja Sohlberg, DI toimitusjohtaja

Digiloikka -työryhmä Seinäjoki 2.6.2016. Katja Sohlberg, DI toimitusjohtaja Digiloikka -työryhmä Seinäjoki 2.6.2016 Katja Sohlberg, DI toimitusjohtaja Fysiogeriatria Johtava geriatrisen fysioterapian ja kokonaisvaltaisen kuntoutuksen asiantuntija yli 35 vuoden kokemuksella. VALTAKUNNALLINEN

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki?

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Saara Pietilä Ravitsemusfoorumi 14.11.2013 Väestö ikääntyy Vuonna 2060 noin 1,8 miljoonaa yli 65-vuotiasta Muistisairauksien määrä kasvaa 120 000 kognitioltaan

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n

Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n väestötutkimuksissa Jenni Lehtisalo, ETM Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Diabeteksen ehkäisyn yksikkö 22.9.2014 1 Kenestä puhutaan? Ikäihminen,

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

Geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Helsingin Yliopisto

Geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Helsingin Yliopisto Geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus Kaisu Pitkälä LKT, geriatri Yleislääketieteen professori Helsingin Yliopisto SIDONNAISUUDET Professori Helsingin Yliopisto, ylilääkäri HUS- PTH yksikkö Yhteistyö HUS-alueen

Lisätiedot

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012 Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

Muistipotilaiden kuntoutus. Marja-Liisa Laakkonen, LT, dos,geriatrian el ayl, Geriatrian muistipoliklinikka KUNTO

Muistipotilaiden kuntoutus. Marja-Liisa Laakkonen, LT, dos,geriatrian el ayl, Geriatrian muistipoliklinikka KUNTO Muistipotilaiden kuntoutus Marja-Liisa Laakkonen, LT, dos,geriatrian el ayl, Geriatrian muistipoliklinikka KUNTO Geriatrian muistipoliklinikka v. 2005 perustettu Laakson ja Malmin sairaalaan pkl:t 2 erikoislääkäriä

Lisätiedot

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN Alzheimerin tauti Lewyn kappale tauti Otsa-ohimolohkorappeuma Verisuoniperäinen muistisairaus Hitaasti etenevä aivosairaus, perimmäistä syytä ei tunneta. Varhainen

Lisätiedot

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Ikääntyneiden ravitsemusfoorumi 10. 11.11.2011 Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Geriatrisen hoidon tutkimuskeskus Gerho http://www.uef.fi/gerho/etusivu

Lisätiedot

Dosentti, ETT Merja Suominen merja.suominen@gery.fi Gerontologinen ravitsemus Gery ry

Dosentti, ETT Merja Suominen merja.suominen@gery.fi Gerontologinen ravitsemus Gery ry Proteiinit ikääntyneiden ravitsemuksessa Dosentti, ETT Merja Suominen merja.suominen@gery.fi Gerontologinen ravitsemus Gery ry gery.fi, voimaaruuasta.fi Miksi ravitsemus on tärkeää? Tutkimukset ikääntyneillä:

Lisätiedot

Vanhuspalvelut 2013. 30.10.-31.10.2013 Helsingin Pörssitalo

Vanhuspalvelut 2013. 30.10.-31.10.2013 Helsingin Pörssitalo Vanhuspalvelut 2013 30.10.-31.10.2013 Helsingin Pörssitalo Eija Lönroos LT, Geriatrian ja yleislääketieteen erik.lääkäri, Itä-Suomen yliopisto Diagnosointiprosessi sujuu pääosin hyvin Kuitenkin iso osa

Lisätiedot

ETT Merja Suominen Suomen muistiasiantuntijat ry 10.11.2011

ETT Merja Suominen Suomen muistiasiantuntijat ry 10.11.2011 ETT Merja Suominen Suomen muistiasiantuntijat ry 10.11.2011 Ravitsemus muistisairaan kodissa - kehittämis- ja tutkimushanke 2009-2012 Tavoitteena on tutkia ja kehittää kotona asuvien ikääntyneiden muistisairaiden

Lisätiedot

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola Ikääntyminen on mahdollisuus Ministeri Helena Pesola Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2000, 2020 ja 2050 2 Kela/Aktuaariryhmä 14.6.2013 Yli 80-vuotiaat ja yli 100-vuotiaat 3 Kela/Aktuaariryhmä14.6.2013

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Muistisairaudet saamelaisväestössä

Muistisairaudet saamelaisväestössä Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairaan kodissa tutkimuksesta käytäntöön

Ravitsemus muistisairaan kodissa tutkimuksesta käytäntöön Ravitsemus muistisairaan kodissa tutkimuksesta käytäntöön ETT Merja Suominen Suomen muistiasiantuntijat ry 8.11.2012 Ravitsemus muistisairaan kodissa - kehittämis- ja tutkimushanke 2009-12 Tavoitteena

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv - Movdegis ahkki

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Uusien elintarvikebioprosessien kehitys, sivuvirtojen hyödyntäminen, elintarviketurvallisuus ja ravitsemus

Uusien elintarvikebioprosessien kehitys, sivuvirtojen hyödyntäminen, elintarviketurvallisuus ja ravitsemus Uusien elintarvikebioprosessien kehitys, sivuvirtojen hyödyntäminen, elintarviketurvallisuus ja ravitsemus Riitta Laitinen, ryhmäpäällikkö Uudet tuotteet, palvelut ja teknologia-ryhmä Kokkola Material

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

Muistisairaudet 23.10.13

Muistisairaudet 23.10.13 Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen mistä on näyttöä? Kaisu Pitkälä professori HY yleislääketieteen osasto

Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen mistä on näyttöä? Kaisu Pitkälä professori HY yleislääketieteen osasto Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen mistä on näyttöä? Kaisu Pitkälä professori HY yleislääketieteen osasto Vanheneminen Suomessa Yli 65-vuotiaista 2/3 pitää itseään terveenä Eläkeikäisistä 50%:lla sairaus,

Lisätiedot

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Ayl Ulla-Marja Louhija Psykiatrian, geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri HYKS Vanhuspsykiatria Kehitys 2033 2 Yli 65-vuotiaiden osuus koko

Lisätiedot

MUISTISAIRAIDEN LIIKUNNALLINEN KUNTOUTUS KANNATTAA

MUISTISAIRAIDEN LIIKUNNALLINEN KUNTOUTUS KANNATTAA UNIVERSITY OF HELSINKI Suomen Fysiogeriatria Oulunkylän kuntoutussairaala MUISTISAIRAIDEN LIIKUNNALLINEN KUNTOUTUS KANNATTAA Prof. Kaisu Pitkälä PhD Minna Raivio PhD Marja-Liisa Laakkonen Prof. Timo Strandberg

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras..

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Päämäärä Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Miksi Muistisairaiden ihmisten määrä nousee Suomessa yli 120 000 muistisairasta,

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Toiminnan painoalueet 2009 2013 Väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta Liikkumisen turvallisuus Terveysliikunnan edistäminen Liikuntavammat Suomessa

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen

Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen Geriatri Pirkko Jäntti 20.4.2015 1 Muistisairaudet käypä hoito-suositus 13.8.2010 Suosituksen tavoitteena on edistää yleisimpien muistisairauksien

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetesepidemia aikamme tsunami Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetes on valtava terveysongelma maailmassa 2014 2035 Suomessa on n. 500,000

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Ikääntyneiden ryhmäkuntoutuksen vaikutukset terveydenhuollon kustannuksiin

Ikääntyneiden ryhmäkuntoutuksen vaikutukset terveydenhuollon kustannuksiin Ikääntyneiden ryhmäkuntoutuksen vaikutukset terveydenhuollon kustannuksiin Jorma Karttunen ylilääkäri, LT yleislääketieteen erikoislääkäri kuntoutuksen erityispätevyys Vetrea Terveys Oy Ryhmäkuntoutuksen

Lisätiedot

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Suomessa joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa muistioireita

Lisätiedot

Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013. Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote

Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013. Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013 Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote 1 Kaatumisen ehkäisystä Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus 18.11.2011 Kaatumisen

Lisätiedot

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Dieetit ja painonhallinta Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Pohdittavaa Parantavatko ne elintapoja ja auttavat pysyvään laihtumiseen assosioituvia elintapoja? Pysyvää painonhallintaa

Lisätiedot

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 25.5.2015 Mistä muistipoliklinikan toiminnan kehittämistyössä aloitetaan? Selvitetään muistisairaiden laskennallinen osuus kunnan väestöstä

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET Päivitetty 05/2016 OMAHOITOON JA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN SITOUTUMINEN 1 TERVEYSVALMENNUS JA TERVEELLISET ELINTAVAT 2 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TUKEVA ASUIN- JA HOITOYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan?

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? AJATTELE AIVOJASI AIVOT Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? USKOMUKSIA ELI TARUA VAI TOTTA MITÄ MUISTI ON? tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmat kokemukset ja opitut asiat

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Markku Peltonen PhD, dosentti, yksikön päällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 30.11.2011 Terveydenhuoltotutkimuksen päivät

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Vanhusneuvosto 26.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 24 Muistikoordinaattori Helena Hurme-Marttisen puheenvuoro 4 25 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 6 26

Lisätiedot

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Johdattelua Palvelutarveluokitus (MAPLe) vs. asiakasrakenneluokitus ( RUG-III/23) kotihoidon

Lisätiedot

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden

Lisätiedot

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL Luonnonmarjat ja kansanterveys Raija Tahvonen MTT/BEL 15.8.2013 Jos poimit marjat itse, saat Liikuntaa Luonnossa liikkumisen hyvät vaikutukset aivoille Marjasi tuoreena Varman tiedot, mistä marjat ovat

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Miten järjestöjen kehittämiä hyviä käytäntöjä voidaan edistää? Marja Saarenheimo FT, Vanhempi tutkija Vanhustyön

Lisätiedot

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014 Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muisti voi heikentyä monista syistä väsymys kiputilat masennus uupumus stressi MUISTI, KESKITTYMINEN

Lisätiedot

Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista. Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.

Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista. Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11. Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.2012 Sisältö Valio Oy 2 Proteiinit Koostuvat 20 aminohaposta, joista

Lisätiedot

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät DIABETES JA SYDÄN Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Diabetes nostaa sydän- ja verisuonitautien riskin 2-4 kertaiseksi. Riskiin voi vaikuttaa elämäntavoillaan. Riskiä vähentää diabeteksen hyvä hoito,

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi 29.3.2015

Syö muistisi hyväksi 29.3.2015 Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi KIRJAA VOI TILATA : INFO@SUMUT.FI 1 Luennon sisältö

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Hanna Ollila Pilvikki Absetz 21.10.2012 www.tempestproject.eu 1 Terveelliset ruokailutottumukset perustana hyvinvoinnille Lapsuuden

Lisätiedot

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Britta Sohlman, FT THL/Ikäihmisten palvelut Esityksen sisältö Käytetyn aineiston kuvaus

Lisätiedot

Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011

Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011 Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa SoveLi-messut 11.3.2011 Psoriasis on tulehduksellinen, pitkäaikainen iho ja tai nivelsairaus, jota sairastaa n. 2,5 3 % väestöstä

Lisätiedot

Osallistava ryhmätoiminta osana ikäihmisten kuntoutusta

Osallistava ryhmätoiminta osana ikäihmisten kuntoutusta Vanhustyön ajankohtaispäivä 30.9.2009, Kouvola Osallistava ryhmätoiminta osana ikäihmisten kuntoutusta Heidi Rytky, projektisuunnittelija, Tarja Ylimaa, projektisuunnittelija Vanhustyön keskusliitto Centralförbundet

Lisätiedot

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku Liikkumattomuuden hinta Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku WHO Global Health Report Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008) Mukailtu Church TS ym. 2011 artikkelista Työhön

Lisätiedot