Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä."

Transkriptio

1

2 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on sitä, että lapsi joutuu toistuvasti ja pidemmän aikaa yhden tai useamman ihmisen kielteisten tekojen kohteeksi Tuulenpesän henkilökunnan havaintojen mukaan kiusaaminen voi olla sekä psyykkistä että fyysistä. Kaikki ei ole kuitenkaan kiusaamista, tarvitaan aikuisen herkkyyttä tilanteiden käsittelyssä. Ketään ei saa kiusata; ei lapsia, ei aikuisia eikä vanhempia. Psyykkinen kiusaaminen: * leikistä pois jättäminen * manipulointi * kiristäminen (esim. synttäreille kutsuminen) * nimittely, lällättely * haukkuminen * toisen vastauksille nauraminen * vahingonilo * aikuisten antamien ohjeiden väärinkäyttö * asioista kantelu vallankäytön välineenä * takanapäin puhuminen * toisen omaisuuden ottaminen ja rikkominen Fyysinen kiusaaminen: * lyöminen

3 * sylkeminen * potkiminen * tukasta ja vaatteista vetäminen * intiimialueiden kopelointi * nipistäminen * väkisin kiinni ottaminen * töniminen * nenän edestä ottaminen 3. KIUSAAMISEN EHKÄISY TUULENPESÄSSÄ Olemme miettineet Tuulenpesässä mitä kiusaamisen ehkäisy tarkoittaa henkilökunnan, lasten ja vanhempien kannalta.

4 Henkilökunnan rooli aikuinen luo turvallisen ympäristön ja ilmapiirin: * aikuinen on roolimalli: mitä isot edellä, sitä pienet perässä * toimintakauden alussa luodaan ryhmähenkeä esim. tutustumis- ja vuorovaikutusleikein * aikuinen puhuu lapselle kauniisti ja rauhallisesti * aikuinen on läsnä lasta varten, ottaa syliin tai laskeutuu lapsen tasolle kuunnellen häntä * panostetaan lasten tuntemiseen ja jatkuvaan havainnointiin * perehdytetään uudet työntekijät ja sijaiset * päiväkodin ja ryhmän yhteiset säännöt ja sopimukset kirjataan, niitä noudatetaan ja arvioidaan * huolehditaan yhteisvastuullisesti koko päiväkodin lapsista * huomioidaan leikki- ja oppimisympäristössä lasten sijoittuminen, pienryhmätoiminta jne. * pihavalvontaa tehostetaan: kaksi aikuista/ryhmä ulkoilee lasten kanssa; päätalossa ulkoiluja lisäksi porrastetaan ryhmittäin. Pihasäännöt on laadittu kirjallisesti. * jokainen ryhmä tekee oman kiusaamisen ehkäisyn suunnitelman syys- lokakuussa osaksi ryhmävasua lapsiryhmästä lähtevien tarpeiden mukaan * henkilökunta osallistuu jatkokoulutuksiin * järjestetään päiväkodin yhteisiä tapahtumia ja ryhmien välistä toimintaa Lasten rooli * yhteiset säännöt sovitaan ja kirjataan yhdessä lasten kanssa. Säännöt käydään läpi aina tarvittaessa. * opetellaan leikkimään eri kavereiden kanssa * keskustellaan leikkiin pääsemisestä ja ottamisesta, leikkirauhasta ja leikin pelisäännöistä esim. opetellaan kysymään "Saanko tulla leikkiin?" * käsitellään kiusaamista lapsille ymmärrettävästi esim. kirjojen, ohjelmien, näytelmien ja vuorovaikutusleikkien avulla * opetellaan turvataitoja, esim. puolustautumaan - Lopeta, en tykkää!" -

5 * pohditaan erilaisia tunteita esim. tunnemittarin avulla Vanhempien rooli * kuulla lasta kotona päivittäin (ilot ja surut ) ja viestittää asioita päiväkotiin * yhteistyö ja vuorovaikutus päiväkodin henkilökunnan kanssa * osallistua lapsen vasun laatimiseen * olla mukana vanhempainilloissa * yhteisten linjojen sopiminen päiväkodin kanssa; mikä on sallittua, mikä ei * tutustua Tuulenpesän kiusaamisen ehkäisyn suunnitelmaan Olemme päättäneet vähentää tilanteita, joissa lapset saattavat joutua eriarvoiseen asemaan. Syksystä 2015 lähtien syntymäpäiväkutsuja ei jaeta päiväkodissa - vanhemmat hoitavat jollakin muulla tavalla kutsujen jakamisen; esim. vanhempainillassa kerätään vapaaehtoinen lasten yhteystietolista, joka jaetaan yhdessä sovitun mukaisesti. 4. KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN * kaikkiin riita- ja kiusaamistilanteisiin puututaan heti * tilanteen selvittää aikuinen joka on ollut paikalla - jälkiselvittely tapahtuu omassa ryhmässä oman aikuisen kanssa * riitatilanteiden eteenpäin viemistä mietitään tapauskohtaisesti * kiusaamistapauksissa tiedonkulku aina vanhemmille. Kiusaamistilanne kirjataan ylös yhdessä vanhempien kanssa. Konkreettisia ohjeita tilanteen selvittämiseen: sama aikuinen käsittelee asian alusta loppuun ja välittää tiedon tapahtuneesta muille aikuisille kuunnellaan molempia osapuolia - kysymällä mitä tapahtui ja huomioimalla molemmat / kaikki osapuolet sovitaan lasten kanssa tilanteen ratkaisemisesta - tehdään selväksi että asia on sovittu rohkaistaan lasta kertomaan aikuiselle heti kiusaamistilanteen yhteydessä mitä on tapahtunut

6 anteeksipyyntö ja -antaminen ja sen ymmärtäminen lasten mielten rauhoituttua. Joskus tilanteeseen voidaan joutua palaamaan vielä myöhemmin: "Mikä sinua vielä harmittaa?" selvitetään asiat kunnolla - ei oleteta mitään jokaisen ryhmän omat toimintaohjeet kiusaamistilanteiden käsittelyyn 5. KIUSAAMISEN SEURANTA JA KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMAN ARVIOINTI * lapsiryhmän havainnointi ja sen kirjaaminen esim. sosiaaliset kartat * lasten kuuleminen ja osallistaminen * havaittujen kiusaamistapausten seuranta ja kirjaaminen * tiimipalaverit * kevään arviointipäivässä käydään läpi kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA 1.Yleistä Lapiokujan lastentarhassa aloitettiin kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman laadinta prosessinomaisena työskentelynä

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa -Tiedote vanhemmille Tämän tiedotteen tarkoitus on lujittaa vanhempien ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kiusaamisen ehkäisyssä.

Lisätiedot

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI MIKÄ OHJAA MEITÄ SUOJAAMAAN LAPSIA KIUSAAMISELTA? YK:n lasten oikeuksien sopimus Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoitoa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 ARVOT JA NÄKEMYS, MITÄ KIUSAAMINEN ON... 3 KIUSAAMISEN EHKÄISYN KEINOT:... 4

Lisätiedot

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA Järvenpään perusopetuksessa toteutettiin syksyllä 2008 koulukiusaamista koskeva kysely, johon vastasivat lähes kaikki perusopetuksen 1.-9. luokkien oppilaat. Kyselyn

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 1 (10) Sivistyspalvelut / varhaiskasvatus Elokuu 2012 Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 2 (10) ESIPUHE Kiusaamisen ehkäisy on lapsen tasapainoisen kasvun ja kehityksen edellytys. Kiusaaminen

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli 3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli Naantalissa Karvetin päärakennuksen alakerrassa toimii lukuvuonna 2015 2016 kaksi 3 5- vuotiaiden lasten kerhoryhmää, Viskarit 1 ja

Lisätiedot

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Laura Kirves 9.2.2012 Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa -seminaari Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Laura Kirves/ Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Alkusanat Kiusaaminen on yleistynyt yhä pienempien lasten keskuudessa ja siihen puuttuminen varhaisessa vaiheessa on

Lisätiedot

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään?

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? KIUSAAMINEN Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? MITÄ KIUSAAMINEN ON? Kiusaaminen on sitä, kun samalle ihmiselle aiheutetaan TAHALLAAN

Lisätiedot

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Askolan kunnassa on käytössä KiVa Koulu ohjelma. Ohjelman tavoitteena on kiusaamisen ennaltaehkäiseminen ja tehokas puuttuminen kiusaamiseen. 2 1.

Lisätiedot

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pirkanmaan Varhaiskasvattaja 21.4.2015 Laura Repo 22.4.2015 1 Kiusaaminen pienten lasten parissa Eettiset näkökohdat Mitä havainnoimme Arvot havaintoja ohjaamassa Havaintojen

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA TYÖRYHMÄ: Aulimaija Eskola Eija Järvenpää Henna Koivula Jaana Sillanpää Riitta Levisalo 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. MITÄ KIUSAAMINEN ON... 3 2.1

Lisätiedot

Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkotimme sijaitsee Pispalan harjulla vanhassa puutalossa. Talo pihapiireineen tarjoaa kauniin ja kodinomaisen toimintaympäristön lapsille. Päiväkodissamme

Lisätiedot

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli 3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli Naantalissa Karvetin päärakennuksen alakerrassa toimii lukuvuonna 2013 2014 kaksi 3 5- vuotiaiden lasten kerhoryhmää, Viskarit 1 ja

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Ohjaavat asiakirjat Varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu YK lapsen oikeuksien yleissopimukseen:

Lisätiedot

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa - seminaarit Mannerheimin Lastensuojeluliitto 4.3.2016 Turku 7.4.2016 Helsinki 14.4.2016 Rovaniemi 18.4.2016 Hämeenlinna 21.4.2016 Jyväskylä Sä pääset meijän

Lisätiedot

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6 Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Sis ällys luettelo Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA... 1 Sisällysluettelo...2

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ. Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa

Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ. Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa ylipäätään elämässä on lopulta kyse hyvin yksinkertaisista asioista. Katsele toista

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma meillä ei kiusata! kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma JOENSUUN KAUPUNKI / VARHAISKASVATUS 10.2013 Sisällön koonti Mikko Tiihonen Taitto ja kuvitus Maria Vetola, Petäikkölän päiväkoti

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli 1 Määritelmä: Kiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä. Systemaattisuuden

Lisätiedot

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Mustasaaren kunnan esikouluille, päiväkodeille ja ryhmäperhepäiväkodeille 2011 Kiusaamisen vastainen toimintasuunnitelma Perusopetuslain (628/1998 29) mukaan kunnan

Lisätiedot

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Hyvää hoitoa vuorotta! Amurinlinna on ympärivuorokauden auki oleva päiväkoti. Tarjoamme hoitoa lapsille, joiden vanhemmat tekevät

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa

Lisätiedot

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU ja meillä myös sovitellaan Verso-toiminta Kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli Kastellin koulu 22.11.2011 1 Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Orientaatioprojekti laadun arviointi 2012

Orientaatioprojekti laadun arviointi 2012 Orientaatioprojekti laadun arviointi 2012 Jyrki Reunamo Orientaatiokonferenssi 23.5.12 Orientaatioprojektin kotisivut: http://blogs.helsinki.fi/reunamo/ Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti

Lisätiedot

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden

Lisätiedot

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Peltolammin päiväkodissa vaalitaan myönteistä ja kannustavaa ilmapiiriä, jossa lapsen on turvallista kasvaa ja kehittyä yhdessä vertaisryhmän

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut Kuopion kaupunki Kuopion kaupunki 1 (12) Sisällys 1. Kiusaamisen määrittely 2 2. Esimerkkejä erilaisesta kiusaamisesta 3 3. Kiusaamista ennaltaehkäisevä toiminta 3 4. Kiusaamistilanteiden selvittäminen

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät KT Laura Repo

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät KT Laura Repo Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät 30.5.2017 KT Laura Repo KIUSAAMINEN VARHAISKASVATUKSEN RYHMISSÄ Eettiset näkökohdat Arvot havaintoja ohjaamassa Termistön käyttö: kiusaaja, uhrit

Lisätiedot

Vellamon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Vellamon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Vellamon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma VELLAMON PÄIVÄKOTI Vellamon päiväkoti tarjoaa ympärivuorokautista hoitoa vuorotyötä tekevien vanhempien lapsille. Päiväkoti sijaitsee Tammelan kaupunginosassa.

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Innovatiivinen, joustava ja ammattitaitoinen organisaatio tuottaa palveluja lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Olemme varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 PAIMION KAUPUNKI JA SAUVON KUNTA Johdanto Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen

Lisätiedot

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Kiusaaminen ei lakkaa itsekseen vaan pahenee jatkuessaan. (Hamarus 2012) Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Ennaltaehkäisevä toiminta ja akuutti tilanne Koulutuskuntayhtymä Brahe 2016, päivitys 22.11.2016

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ Sisällys 1. Koulukiusaamisen ehkäiseminen Helsingin yhteislyseossa... 3 Kiusaamisen määritelmä...

Lisätiedot

suunnitelma KELTAVIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SISÄLTÖ:

suunnitelma KELTAVIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SISÄLTÖ: KELTAVIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. JOHDANTO 3 2. KELTAVIIRIN ARVOT 4 3. OPPIMISYMPÄRISTÖ 5 3.1 PSYYKKINEN YMPÄRISTÖ 5 3.2 TILAT 5 3.3 PIHA 5 3.4 LÄHIYMPÄRISTÖ 5 4. LAPSEN LUONTAINEN

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma YHTEYSTIEDOT Turtolan päiväkoti Turtolantanhua 3, 33710 Tampere Johtaja Tiina Orimus Varajohtaja Satu Rekilä p.040 5052440 Lukonmäen päiväkoti p. 040-7040663

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007

Lisätiedot

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat

Lisätiedot

Ankkuri-työ koulun arjessa

Ankkuri-työ koulun arjessa Ankkuri-työ koulun arjessa Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen liittyvien ilmiöiden torjunta AVI, Rovaniemi 7.9.2017 Susanne Nyman, Syväkankaan koulu Kiusaamisen vastainen työ koko henkilökunnan vastuulla

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 Järvenpään Kehäkarhut ry:n malli Toiminnanjohtaja Juha Saurama Järvenpään Kehäkarhut ry Yli 400 harrastajaa Perustettu 1996 Nyrkkeily, potkunyrkkeily, krav

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Toimintaohjeet kiusaamistilanteessa Jokainen aikuinen, joka näkee tilanteen, jossa joku oppilas on joutunut sanallisen tai

Lisätiedot

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Koko kylä kasvattaa -pelisäännöt Page 1 of 5 "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 20.11.2010 Kiusaavatko pienetkin lapset? 19.11.2010 Oulu MLL/ Laura Kirves & Folkhälsan/ Maria Stoor-Grenner Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kalliorinteen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalliorinteen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalliorinteen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2 Kalliorinteen päiväkodissa halutaan tukea ja vahvistaa pienten taimien kasvua elämän haasteita varten, sadun ja leikin keinoin, iloisessa ja hyväksyvässä

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Päivähoidon aloittaminen Päivähoidon aloittamisvaihe on tarkoitus suunnitella yksilökohtaisesti lapsen ja vanhempien tarpeet huomioiden. Tutustumiskäynnillä

Lisätiedot

Yksilöllinen vuorovaikutusleikki. 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1

Yksilöllinen vuorovaikutusleikki. 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1 Yksilöllinen vuorovaikutusleikki 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1 Taustaa tarve löytää uusia menetelmiä autististen lasten kuntouttavaan päivähoitoon tunneelämän ja vastavuoroisen leikin tukemiseksi juuret Theraplayssa,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN Pikiruukin päiväkodin toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen perustuu Kokkolan päivähoidon yhteiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja sitoudumme noudattamaan sitä.

Lisätiedot

Sisällys. Mitä kiusaaminen on? s. 3 Miten lapset Kuperkeikassa näkevät kiusaamisen? s. 4

Sisällys. Mitä kiusaaminen on? s. 3 Miten lapset Kuperkeikassa näkevät kiusaamisen? s. 4 2 Sisällys Mitä kiusaaminen on? s. 3 Miten lapset Kuperkeikassa näkevät kiusaamisen? s. 4 Toimintaa kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi s. 5 Hyödyllistä kirjallisuutta s. 10 Lähteet s. 11 3 Mitä kiusaaminen

Lisätiedot

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA 9/2010 1. JOHDANTO 1.1. Mitä koulukiusaaminen on? 1.2. Yleisohjeita kiusaamiseen puuttumisesta 1.3. Ongelmia kiusaamiseen puuttumisessa 2. KIUSAAMISEN

Lisätiedot

Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy

Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy 14.10.2016 Osa-alueet Ennaltaehkäisy Tapahtuneen selvittely Roolittamisen purku Jannan malli 1. Haasta omat ennakkokäsityksesi! 2. Kysy lapselta!

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo KAVERITAITOJA Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen KIITOS Folkhälsanin Mobbningsteametporukalle sekä Espoon Finnoon, Paraisten Fyrklövernin ja Hyvinkään Kenttäkadun päiväkodeille. Harjoituskirja

Lisätiedot

VEITTIJÄRVEN PÄIVÄKODIN KISU. kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma

VEITTIJÄRVEN PÄIVÄKODIN KISU. kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma VEITTIJÄRVEN PÄIVÄKODIN KISU kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma Sisällys 1. Mitä kiusaaminen on? 2. Kiusaamisen ehkäisyn keinot 2.1 Pike - hanke 3. Miten kiusaamiseen puututaan? 4. Ryhmäkohtainen suunnitelma

Lisätiedot

Syväsenvaaran päiväkoti

Syväsenvaaran päiväkoti Rovaniemen kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Syväsenvaaran päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma 15.6.2014 Sisältö: 1. Päiväkodin esittely 2. Toiminta-ajatus ja toimintaamme ohjaavat arvot 3. Hyvä perushoito

Lisätiedot

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Laura Repo Tehy/ Tampere 28.4.2015 29.4.2015 1 Kiusaaminen pienten lasten parissa Eettiset näkökohdat Kiusaaminen ja alle 3- vuotiaat 29.4.2015 2 1 Ohjaavat asiakirjat

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Västerskogin päiväkoti

Västerskogin päiväkoti Västerskogin päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO: 1. Västerskogin päiväkoti 2. Toiminta-ajatus arvot oppimiskäsitys erityispiirteet 3. Turvallisuus 4. Kasvatuskumppanuus 5. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1

Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1 Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1 -Hyvin haasteellista, sillä perheiden arvot hyvin erilaiset -Nykyään ei ole yleispäteviä ohjeita vaan kaikesta

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Olarin koulu ja koti ry n

Olarin koulu ja koti ry n Olarin koulu ja koti ry n "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Lisää tietoa OKKY n toiminnasta: www. okky. nettisivu. org Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: kotijakoulu@gmail. com OLARIN KOULU JA KOTI -YHDISTYS

Lisätiedot

Ryhmäperhepäiväkoti Hippiäisten Varhaiskasvatussuunnitelma. suunnitelma. (7.9.2013, päivitetty 16.1.2014)

Ryhmäperhepäiväkoti Hippiäisten Varhaiskasvatussuunnitelma. suunnitelma. (7.9.2013, päivitetty 16.1.2014) Ryhmäperhepäiväkoti Hippiäisten Varhaiskasvatussuunnitelma suunnitelma (7.9.2013, päivitetty 16.1.2014) RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI HIPPIÄISET Mustolanperäntie 36 85800 Haapajärvi hippiaiset@selanne.net p.044-4456710

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa Erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Yksikön päällikkö Päivi Lindberg, THL 16.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kiusaaminen varhaisvuosina?

Lisätiedot

Raholan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Raholan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Raholan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Lapsi saa monipuolisia elämyksiä ja oppimiskokemuksia turvallisessa ja luovuutta tukevassa kasvu ja oppimisympäristössä. Leikin ja tunne elämysten

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy Haminan varhaiskasvatuksessa

Kiusaamisen ehkäisy Haminan varhaiskasvatuksessa Kiusaamisen ehkäisy Haminan varhaiskasvatuksessa 0 SISÄLLYSLUETTELO 1. MIKSI KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA LAADITAAN? 2 2.KIUSAAMINEN 3 2.1 Lasten tavat kiusata 3 3.ENNALTAEHKÄISYTOIMET 4 4. KIUSAAMISEEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA HOVIRINNAN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET: ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN VEDEN SÄÄSTÄMINEN JÄTTEIDEN KIERRÄTYS LUONTOSUHTEIDEN EDISTÄMINEN ( METSÄRETKET YM.) TURVALLISUUDEN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI KARTANON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PÄIVÄKOTI KARTANON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI KARTANON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (1.8.2012, päivitetty 30.7.2015) Päiväkoti Kartano on 0-6 vuotiaille vuorohoitoa tarvitseville lapsille tarkoitettua päiväkoti. Päiväkoti Kartano sijaitsee

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot